Hyljätyn lapsen kukoistus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyljätyn lapsen kukoistus"

Transkriptio

1 Hyljätyn lapsen kukoistus Salvia Divinorum projekti 2.5. Pienokainen saapuu Pidettiin ex tempore -miitti erään foorumilaisen kanssa ja sain tuliaisina siististi pakatun hyvävointisen pistokkaan. Toimin lahjoittajan ohjeiden mukaan eli laitoin sen juurtumaan vesilasiin joka on vuorattu joka puolelta foliolla niin että juurtuva osa on pimeässä. [Valitettavasti en tajunnut tässä vaiheessa ottaa kuvia] Pistokkaalla oli pari isoa lehteä jotka näyttivät hieman nuupahtavan. Päätin leikata ne pois ja jätin vain pari pikkulehteä. Tämä taisi olla pieni virhe. Myöhemmin opin että salvian lehdet saattavat hetkellisesti nuupahtaa tuolla tavalla vaikka myöhemmin taas virkoavat Ensimmäisiä merkkejä juurtumisesta Pistokkaan varresta alkaa puskea pieniä valkeita haivenia Istutus Istutin juurtuneen pistokkaan pieneen turveruukkuun ja laitoin ruukun ikkunalaudalle aurinkoiselle eteläikkunalle. Ensimmäiset ulkoilutukset Pikku taimi voi hyvin ja kasvaa mukavasti. Kesäkuun aurinkoisina alkupäivinä pidin Sallya päivisin ulkona. Tuntui kasvavan entistäkin paremmin Siirto ulos Parin hellepäivän innoittamana päätin siirtää taimen pienestä turveruukusta suureen 15 litran ruukkuun (johon sekoitin rodomultaa ja perliittiä) ja kokeilla sen siirtämistä pysyvästi ulos.

2 16.6. Sadekausi Yli viikon jatkuneet sateet tekivät tehtävänsä. Totesin että salvia ei taida sittenkään soveltua ulkokasvatukseen Suomen oloissa (paitsi ehkä kasvihuoneessa). Taimi voi tässä vaiheessa selvästi huonommin kuin ennen ulos siirtämistä. Kasvua ei ollut tapahtunut 10 päivän aikana juuri lainkaan. Aiemmin niin terveen tummanvihreät lehdet olivat selvästi vaalenneet ja samaan aikaan lehdenkärjet käpristyä. Siirsin salvian ulkorakennuksessa olevaan lämmittämättömään ja hyvin tuuletettuun tilaan 400W MH valaisimen alle. Ajastus 12/12 siten että valoa tulee klo Yövalaistuksella halusin minimoida huippulämpötilat ja toisaalta kompensoida viileitä yöilmoja. Kasvin siirtäminen sisälle tuntuu tepsivän ja kasvi kasvaa yhä nopeammin. En juuri ennätä antaa huomiota kasville. Käyn kurkkaamassa 2-3 pv välein miten se jakselee ja sehän tuntuu jakselevan oikein hyvin. Annan taimelle aina vierailun yhteydessä hieman vettä mutta vain vähän kerrallaan (ehkä muutamia desilitroja).

3

4

5 25.7.

6 30.7. Ensimmäiset pistokkaat Otan kiireessä muutamat pistokkaat ja laitan ne suoraan turveruukkuihin. Pahaksi onneksi rodomultasäkki on päässyt kuivumaan eikä rutikuiva multa ota millään kostuakseen Todella kovat helteet jatkuvat ja emolla näyttää olevan aika tukalat olot. Muutaman päivän reissu edessä, joten päätän kaataa Sallylle vettä vähän isommalla kädellä. Tämä osoittautui virheeksi. Kasvi pudottaa muutamassa päivässä runsaasti suuria lehtiä Uudet pistokkaat otetut pistokkaat menivät pipariksi. Osasyynä liian kuiva multa ja varmistus siten että en käynyt riittävän usein kastelemassa.

7 Päätin juurruttaa uudet pistokkaat hyväksi havaitulla vesilasimenetelmällä. Vasemmalla puolella kuva emosta ennen pistokkaiden ottoa, oikealla puolella pistokkaat Emokasvi 3 viikkoa kynimisen jälkeen

8 28.8. Hyvä kiertämään Vien neljä valmiiksi juurtunutta pistokasta foorumilaiselle joka lupaa jakaa osan pistokkaista edelleen tutuillensa. Pistokkaat siis edelleen juurineen päivineen vesilaseissa. Emo 30.8.

9 5.9. Jälleen uudet pistokkaat Emo ennen ja jälkeen pihtisynnytyksen. Pienokaiset yksin ja emon kanssa

10 18.9 Pistokkaat istutetaan multaan Pistokkaat ovat tällä kertaa todella hyvävointisen näköisiä. Nyt on aika istuttaa ne rodomultaan. Toivon mukaan nämäkin pienokaiset pääsevät pian hyvään kotiin.

11 Mitä tuli opittua Ryhdyin kasvattamaan salviaa hetken mielijohteesta kun tuli tilaisuus saada oma pistokas. En juurikaan ehtinyt perehtyä salvian kasvatuksen saloihin etukäteen esimerkiksi oppaita lukemalla. Tästä ja muutamista kommelluksista huolimatta salvian kasvatus onnistui lopulta kohtalaisella menestyksellä ja aika vaivattomasti. Paljon oli myös tuuria matkassa. Esimerkiksi kuituhamppuun verrattuna salvia on tarpeiltaan hyvin erilainen. Nämä erot on pakko huomioida jos haluaa onnistua kasvatuksessa. Samoissa olosuhteissa ei voi saada molempia kasveja kukoistamaan. Salvia kaipaa viileähköä ja kosteaa ilmaa mutta etenkin hamppuun verrattuna hyvin kuivaa kasvualustaa. Hyvällä tuurilla tarkoitukseen löytyi sopiva kylmä ulkorakennus johon sai johdettua raikasta ulkoilmaa. En käyttänyt kostuttimia tai suihkutellut kasvia vedellä mutta siitä huolimatta se ei juurikaan kärsinyt salvialle tyypillisestä lehdenkärkien käpristymisestä. Vaatehuoneeseen tai muuhun lämmitettyyn asuintilaan viritetty salviafarmi kärsii melko varmasti ilman kuivuudesta ja liian kovista lämpötiloista. Tuuria oli myös siinä että en ehtinyt kovin usein käydä vilkaisemassa kasvia. Jos olisin käynyt katsomassa sitä päivittäin innosta piukeana niin olisin saattanut mädättää sen ylikastelulla. Hamppuun verrattuna salvia vaatii todella paljon malttia kastelun kanssa. Minkäänlaisia lisälannoituksia en harrastanut. Luin jälkikäteen että salviataimille kannattaa antaa säännöllisesti kasviravinteita. Hyvin tuntui kuitenkin kasvavan 15 litran multaruukussa. Multa oli hapahkoa rodomultaa ja laitoin joukkoon perliittiä. Nykyisillä tiedoilla olisin laittanut multaan vielä enemmän perliittiä tai ehkä vielä mieluummin kevytsoraa lisäämään ilmavuutta ja ehkäisemään liikakosteutta.

Taikasalvia. Aloittelevan kasvattajan opas. Kosminen Käsikirjasto

Taikasalvia. Aloittelevan kasvattajan opas. Kosminen Käsikirjasto Taikasalvia Aloittelevan kasvattajan opas Kosminen Käsikirjasto Sisällysluettelo Johdanto... 3 Peruselementit... 4 Valo... 4 Valojakso... 4 Valaisimet... 4 Ilma... 4 Lämpötila... 4 Kosteus... 4 Ilmanvaihto

Lisätiedot

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja: ihmepensas, kiinanruusu ja orkidea Codiaeum variegatum ihmepensas Kävin naapurin luona katsomassa hänen kasvejaan ja hän pyysi katsomaan ihmepensastaan,

Lisätiedot

Herneen kasvatus eri olosuhteissa

Herneen kasvatus eri olosuhteissa Herneen kasvatus eri olosuhteissa (koejärjestelyihin kuluu ensimmäisellä kerralla n. puoli tuntia, joka kerhokerran alussa n. 5 min ja viimeisellä kerralla 15-30 min) Tarvitaan: 4 astiaa kasvatukseen /

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

CHILITUNARI. Jaakontaika + Carbon Kick Booster siirtostressinpienentäjänä. yhteistyössä mukana: JLe

CHILITUNARI. Jaakontaika + Carbon Kick Booster siirtostressinpienentäjänä. yhteistyössä mukana: JLe Jaakontaika + Carbon Kick Booster siirtostressinpienentäjänä yhteistyössä mukana: 09.05.2017 JLe Siirtoshokki ja täyspysähdys Taimikasvatus tapahtuu hyvin usein kotipuutarhureilla asuintiloissa, jossa

Lisätiedot

Puutarhuri Juha Toikan joulukukkien hoito-ohjeet

Puutarhuri Juha Toikan joulukukkien hoito-ohjeet Puutarhuri Juha Toikan joulukukkien hoito-ohjeet JOULUTÄHTI avaa joulutähden paketti vasta noin puolentunnin kuluttua sisälle saapumisesta pitää valosta ja lämmöstä, muttei kannata sijoittaa lähelle lämpöpatteria

Lisätiedot

Satoa ruukusta ja laatikosta

Satoa ruukusta ja laatikosta PUUTARHAMARTTOJEN POP UP Satoa ruukusta ja laatikosta SATOA RUUKUSTA JA LAATIKOSTA Hyötykasvit viihtyvät ja tuottavat satoa, kun ne saavat riittävästi valoa. Suoran valon on osuttava kasveihin vähintään

Lisätiedot

Puutarhamarttailua Ruukullinen yrttejä

Puutarhamarttailua Ruukullinen yrttejä Puutarhamarttailua Ruukullinen yrttejä Marttaliitto ry Yrttiruukku parvekkeella ja pihalla Yksi- ja monivuotiset yrtit (monivuotiset kellariin tai maahan talveksi) Aurinkoinen, lämmin paikka. Suojataan

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat.

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat. Materiaalin nimi Kasvien kasvupyrähdyksiä Kohderyhmä 3 8 vuotiaat Materiaalin laatu Projekti Materiaalin sisältö Kasvien kasvu ja kasvamisen edellytykset Kuvaus Tutkitaan kasvien kasvua ja miten eri olosuhteet

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ

1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1920-LUVULLA LANNOITEKOKEET KANTAVAT HEDELMÄÄ 1930-LUVUN UUSI ALKU HELSINGISSÄ Superex-lannoitteet Kekkilä Superex-lannoitteet ovat korkealaatuisia ja vesiliukoisia

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Amarylliksen eli jaloritarinkukan viljely. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto Mäntsälä Saari

Amarylliksen eli jaloritarinkukan viljely. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto Mäntsälä Saari Amarylliksen eli jaloritarinkukan viljely Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto Mäntsälä Saari Amarylliksen biologiaa Amaryllis kuuluu amarylliskasvien (Amaryllidaceae)

Lisätiedot

BLUMAT-TIPPUKASTELUJÄRJESTELMÄ

BLUMAT-TIPPUKASTELUJÄRJESTELMÄ BLUMAT-TIPPUKASTELUJÄRJESTELMÄ KUINKA TIPPU-BLUMAT-JÄRJESTELMÄ TOIMII Tippu-Blumat koostuu keraamisesta anturista ja kastelusuuttimesta.anturin sisällä on kalvo, joka aukeaa ja sulkeutuu alipaineen vaikutuksesta.

Lisätiedot

Karhunvadelman viljely

Karhunvadelman viljely UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA- JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Karhunvadelman viljely Erikoismarjojen viljely 25.4. ja 9.5.2018 Marjamaat-hanke Elli Ruutiainen, Hanketyöntekijä Onko karhunvadelmalle kysyntää?

Lisätiedot

PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE

PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE AMPPELIPETUNIA (Surfinia) Suosittu amppelikukka, joka kukkii ahkerasti koko kesän. Sopii puolivarjoon tai aurinkoon. Kastele ja lannoita säännöllisesti. Käytetään myös parvekelaatikoissa ja maanpeittokasvina.

Lisätiedot

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Tämä on tarina kunnan hoivakodin rakentamisesta. Päättävistä kunnan sedistä ja tädeistä, hoivakotipaikkaa tarvitsevista vanhuksista ja hoivakotien rakentajasta. Tämä tarina

Lisätiedot

Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen!

Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen! Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen! YOUNG PEOPLE FOR YOUNG PEOPLE -hankkeen toiminnan ytimenä on nuorten ideoiden kuuleminen. Minipuutarha-info aloittelevalle kotipuutarhurille on esimerkki nuorten

Lisätiedot

HELMIKUU. Ystävänpäivä (14.2) Suomalaisen ruuan viikko (7-13.2) Laskiainen (7 viikkoa ennen pääsiäistä)

HELMIKUU. Ystävänpäivä (14.2) Suomalaisen ruuan viikko (7-13.2) Laskiainen (7 viikkoa ennen pääsiäistä) HELMIKUU Kynttilänpäivä (2.2 jälkeinen sunnuntai) - Kevään odotus alkaa. Runebergin päivä (5.2) Ystävänpäivä (14.2) Suomalaisen ruuan viikko (7-13.2) Laskiainen (7 viikkoa ennen pääsiäistä) Nestorin päivä,

Lisätiedot

Näin kasvata PERUNOITA ASTIASSA

Näin kasvata PERUNOITA ASTIASSA 5 6 Siirrä astia valoisaan paikkaan viimeistään sitten, kun ensimmäiset taimet tulevat mullan pintaan. Pidä astia sisällä, kunnes ilmat lämpiävät ja siirrä se sitten päiväksi ulos. Ulkona perunat pärjäävät

Lisätiedot

KOTIPIHAN PERENNAOHJE

KOTIPIHAN PERENNAOHJE KOTIPIHAN PERENNAOHJE Miten rakennetaan perennaryhmiä erilaisille kasvupaikoille: auringosta varjoon, kuivasta kosteaan? Tässä työohjeessa on monivuotisten kukkien istutusohjeita ja hoitoa helpottavia

Lisätiedot

Arvojen tunnistaminen

Arvojen tunnistaminen Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa

Lisätiedot

Epäonnen mämmi. Mämmin teko

Epäonnen mämmi. Mämmin teko Epäonnen mämmi Tee-se-itse-palstojen lukemiseen liittyy turhautumisen mahdollisuus. Yleensä kirjoittaja näyttää suvereenisti, miten hän ilmeenkään värähtämättä pääsee toivottoman hankalasta näpräilytilanteesta

Lisätiedot

OHJEITA METSANVIUELUALLE

OHJEITA METSANVIUELUALLE ~.. OHJEITA METSANVIUELUALLE Paljasjuuriset taimet PIDÄ TAIMET TUOREINA Paakkutaimet......... Pura säkit ja laita taiminiput löysättyinä valeistutukseen varjoisaan ja kosteaan maastokohtaan ei kuitenkaan

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Hapro. Toimintasuunnitelma. Teksti ja kuvat: Niina Lindell

Hapro. Toimintasuunnitelma. Teksti ja kuvat: Niina Lindell Hapro Toimintasuunnitelma Teksti ja kuvat: Niina Lindell Työn tarkoitus Hapron toimintasuunnitelma on puolenvuoden viljelysuunnitelma Lapin ammattiopiston puutarhalle. Siihen on koottu kaikki perustiedot

Lisätiedot

Suomeksi HERBIE. Indoor Garden. Effortless Indoor Gardening

Suomeksi HERBIE. Indoor Garden. Effortless Indoor Gardening Suomeksi HERBIE Indoor Garden Effortless Indoor Gardening HERBIE Indoor Garden design by mikael ericsson Vaivatonta sisäviljelyä Tregren tarjoaa ratkaisut helppoon ja vaivattomaan sisäviljelyyn. Herbie

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

UUTTA: Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1

UUTTA: Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1 Oy Transmeri Ab Substral-tuotteet 2012 UUTTA: Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1 Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1 on kaljuuntuneen, jääpoltteen tai muuten vahingoittuneen nurmikon

Lisätiedot

Pistokaslisäyksen tehostaminen valiotaimituotannossa

Pistokaslisäyksen tehostaminen valiotaimituotannossa Pistokaslisäyksen tehostaminen valiotaimituotannossa Siina Kaakinen (HAMK) ja Sanna Kukkonen (MTT Laukaa) 30.5.2014 Kevään ja kesän 2013 aikana Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Laukaan

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi

Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi Nurmikon käyttäminen Hemmanetin valmiit nurmikot kestävät heti että niitten päälle kävellään. Mutta alussa kannattaa olla vähän varovainen ettei rasita nurmikkoa liikaa

Lisätiedot

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin.

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin. O-oletko sä masa? Riippuu kuka kysyy. Mammakerholaiset vinkkasivat, että täältä saisi kamaa. Sitten mennään sinisellä unella. Lapsi todennäköisesti herää kerran tai pari, mutta sammuu kyllä kuin saunalyhty.

Lisätiedot

Mainiot matkailukysymykset

Mainiot matkailukysymykset Mainiot matkailukysymykset Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat, keksi uusia ja pyydä osallistujia nappaamaan Mainio matkailukysymys. Kannusta keskustelemaan matkailuaiheesta ja aiheen vierestä.

Lisätiedot

Ruukkuatsalen viljely. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto, Mäntsälä Saari

Ruukkuatsalen viljely. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto, Mäntsälä Saari Ruukkuatsalen viljely Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto, Mäntsälä Saari Ruukkuatsalean biologiaa Ruukkuatsalea (Rhododendron Simsii-Ryhmä) kuuluu kanervakasvien

Lisätiedot

- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI

- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Muistilista pihan syystöihin WWW.PIHAILO.FI - FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Kaikki valmista kevättä varten! Syksy on loistavaa aikaa puutarhatöille: maa ja ilma ovat

Lisätiedot

VIHREÄN VOIMALLA. 62 deko. 3/16

VIHREÄN VOIMALLA. 62 deko. 3/16 VIHREÄN VOIMALLA 62 deko. 3/16 RYHMITTELE JA YHDISTELE Yksittäinen pieni kasvi ei juuri kerää katseita, mutta kokeile yhdistää monta pientä ryhmäksi. Eri muotoisiin ja kokoisiin lasiastioihin aseteltuina

Lisätiedot

Narsissien tuotanto. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keuda, Mäntsälä Saari

Narsissien tuotanto. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keuda, Mäntsälä Saari Narsissien tuotanto Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keuda, Mäntsälä Saari Alkuperä Narsissin nimi tulee kreikankielen sanasta narkaein, joka tarkoittaa huumattua tai lumottua

Lisätiedot

Nokkosen viljely kasvihuoneessa

Nokkosen viljely kasvihuoneessa Nokkosen viljely kasvihuoneessa Puutarhatalouden perustutkinto Veli-Matti Kestilä 25.4.2014 SISÄLLYS 2 1 JOHDANTO... 3 2 NOKKOSEN HISTORIAA... 3 3 YLEISTÄ... 3 3.1 Nokkosen pisteliäisyys... 4 3.2 Nokkosen

Lisätiedot

Omat rajat ja turvaohjeet

Omat rajat ja turvaohjeet Omat rajat ja turvaohjeet Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. Se tarkoittaa, että myös sinä päätät itse, kuka saa koskettaa sinua. Sinä saat myös päättää, mihin paikkoihin toinen ihminen saa

Lisätiedot

EMONKASVATUS ILMAN TOUKANSIIRTOA

EMONKASVATUS ILMAN TOUKANSIIRTOA EMONKASVATUS ILMAN TOUKANSIIRTOA MILLERIN MENETELMÄ Muotoiltu pohjukekehä annetaan hyvin rakentavan kunnan rakennettavaksi Kun pohjuke on rakennettu puoliväliin, se annetaan siitoskuntaan kahden pesään

Lisätiedot

Kotimainen Käyttövalmis Ravinteikas

Kotimainen Käyttövalmis Ravinteikas Kotimainen Käyttövalmis Ravinteikas Puutarhamulta Trädgårdsjord Belinda Puutarhamulta on käyttövalmis, yleislannoitettu ja kalkittu multaseos kaikkialle puutarhaan. Multa sisältää tasalaatuisiksi seulottuja

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Avoinkirje kasvihuoneviljelijöille Aiheena energia- ja tuotantotehokkuus. Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Kasvihuoneen kokonaisenergian kulutusta on mahdollista pienentää

Lisätiedot

Liikkeitä joka lähtöön

Liikkeitä joka lähtöön Julkaistu Eläkeläinen-lehdessä 1/2018 Talvi on ottanut kunnon otteen ja lumikinoksia löytyy ympäri maata. Tässä lehdessä tarjoamme talvijumppaa, jossa mielikuvissa hyödynnämme talvista luontoa. Liikkeet

Lisätiedot

Unkarilaisia lehtimausteita II. Rosmariini, rakuuna. Bertalan Galambosi yliagronomi

Unkarilaisia lehtimausteita II. Rosmariini, rakuuna. Bertalan Galambosi yliagronomi Unkarilaisia lehtimausteita II. Rosmariini, rakuuna Bertalan Galambosi yliagronomi Rosmariini (Rosmarinus officinalis) Alkuperä; Välimeren alue Sisältää: kamferimaista aromiöljyä ja antioksidantteja Käyttö:

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Mammakavereiden keinot. joilla. pysyt rauhallisena. kiukkukohtauksen yltyessä. infernaaliseksi... (C) KATJA KOSKI, mammakaveri.fi

Mammakavereiden keinot. joilla. pysyt rauhallisena. kiukkukohtauksen yltyessä. infernaaliseksi... (C) KATJA KOSKI, mammakaveri.fi Mammakavereiden keinot joilla pysyt rauhallisena kiukkukohtauksen yltyessä infernaaliseksi... (C) KATJA KOSKI, mammakaveri.fi Sivut 2 Miksi aikuinen ryhtyy huutamaan, kun lapsi saa kiukkukohtauksen? 3

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta 5.8.2017 klo. 12-15. Saimme keväällä avustuksen Eläimet puutarhassa tapahtumaan Alli Paasikiven säätiöltä. Aloimme heti suunnitella tapahtuman toteuttamista. Päätimme

Lisätiedot

Syanotypia on 1842 peräisin oleva sinikopiomenetelmä, jossa rautasuoloilla herkistetylle huokoiselle materiaalille valotetaan kuva.

Syanotypia on 1842 peräisin oleva sinikopiomenetelmä, jossa rautasuoloilla herkistetylle huokoiselle materiaalille valotetaan kuva. syanotypia Syanotypia on 1842 peräisin oleva sinikopiomenetelmä, jossa rautasuoloilla herkistetylle huokoiselle materiaalille valotetaan kuva. Syanotypiassa käytettävä aine kaliumferrisyanidi on myrkyllistä,

Lisätiedot

Siemenmäärän merkitys suorakylvetyn kuminan kasvulle

Siemenmäärän merkitys suorakylvetyn kuminan kasvulle Siemenmäärän merkitys suorakylvetyn kuminan kasvulle Hannu Känkänen MTT Kasvintuotannon tutkimus PAREMPAA SATOA KUMINASTA -seminaari 12.11.2012 Loimaa, 19.11.2012 Ilmajoki Kylvötiheyskoe muokatussa ja

Lisätiedot

Kasvihuoneessa käytettävät kasvualustat. Kasvihuonetyöskentely Tuula Tiirikainen Keuda Saaren kartano, syksy 2016

Kasvihuoneessa käytettävät kasvualustat. Kasvihuonetyöskentely Tuula Tiirikainen Keuda Saaren kartano, syksy 2016 Kasvihuoneessa käytettävät kasvualustat Kasvihuonetyöskentely Tuula Tiirikainen Keuda Saaren kartano, syksy 2016 Lähteet Järvinen M., Karjalainen K., Vuollet A., Kasvihuoneviljely tuotantotekniikan perusteet

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Ohjeita omatoimiseen istutukseen Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Ohjeita omatoimiseen istutukseen Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Ohjeita omatoimiseen istutukseen Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Istuttaminen Metsän kasvatuksessa istuttaminen on kallis investointi, mutta

Lisätiedot

KÄRHÖJEN JA KÖYNNÖSTEN ISTUTUS JA HOITO

KÄRHÖJEN JA KÖYNNÖSTEN ISTUTUS JA HOITO Isokukkaiset kärhöt ovat monien mielestä kauneimpia meillä kasvatetuista köynnöksistä. Pelkäämme turhaan kärhöjen talvehtimista, sillä oikein istutettuina ja hoidettuina ne talvehtivat suojaisessa paikassa

Lisätiedot

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 24.4.2014 1/13 SM 54. JÄSENRETKI Saunaseura SaunaMafia ry:n saunaretki keväiseen Berliiniin. AIKA: To 10. - Su 13.4.2014 PAIKKA: Berliini, BRD Meidän jäsenet, maalla, merellä ja ilmassa eli

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

CABAS. Release Notes 5.4. Uusi kuvien ja dokumenttien käsittely

CABAS. Release Notes 5.4. Uusi kuvien ja dokumenttien käsittely Release Notes 5.4 CABAS Uusi kuvien ja dokumenttien käsittely Olemme päivittäneet ja nykyaikaistaneet CABASin kuvien ja dokumenttien käsittelyn. Nyt kuvia voi vetää hiiren osoittimella ja pudottaa ne kuvaluetteloon.

Lisätiedot

Pienoiskasvihuone. esimerkki ryhmäprojektista koululle tai koulun ulkopuoliselle asiakkaalle.

Pienoiskasvihuone. esimerkki ryhmäprojektista koululle tai koulun ulkopuoliselle asiakkaalle. Pienoiskasvihuone esimerkki ryhmäprojektista koululle tai koulun ulkopuoliselle asiakkaalle. Raportti teknisen työn erikoistumisopintojen soveltavasta työstä. Antti Laakkonen 27.4.1992 1. Työn kuvaus Esimerkkityöksi

Lisätiedot

SISUSTA SILKKIKASVEILLA

SISUSTA SILKKIKASVEILLA SISUSTA SILKKIKASVEILLA Kaikkea puutarhaan ja kotiin jo 65 vuoden kokemuksella Sisältö Siemen Flora Oy... 2 Valitse silkkikasvi silloin kun aidot kasvit eivät menesty... 3 Silkkikasvit ja puut... 4 Vihersisustajan

Lisätiedot

Tomaatin viljely. Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen

Tomaatin viljely. Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen Tomaatin viljely Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen Tomaatti (Solanum lycopersicum) Etelä-Amerikasta kotoisin oleva tomaatti on tärkein kasvihuonevihanneksemme. Vuonna 2014

Lisätiedot

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö 8-99- vuotiaille taikuri + yleisö Pelin tavoite: Tulla taikuriksi FI Sisältö: 61 korttia (48 kortin pakka + 6 tuplatausta korttia + 1 lyhyt kortti + 6 temppukorttia 4 perhettä (punainen, sininen, vihreä,

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Rahkasammalesta kasvihuonekasvien kasvualusta. Risto Tahvonen MTT Piikkiö

Rahkasammalesta kasvihuonekasvien kasvualusta. Risto Tahvonen MTT Piikkiö Rahkasammalesta kasvihuonekasvien kasvualusta Risto Tahvonen MTT Piikkiö Rahkasammal kasvualustaksi 15.3.2013 2 Sammalmateriaalin muokkaus Nosto syksyllä käsityönä Parkanon seudulta METLAn koealueilta

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

THAIMAA

THAIMAA THAIMAA 27.1.-23.2.2014 HUA HIN MATKALLA Tämä on yhdenmoinen juhlamatka, sillä se on Askon 100. ulkomaanmatka 2000-luvulla! On siis tullut reissatuksi, mutta silti kyllästymisen merkkejä ei näy ilmassa,

Lisätiedot

Heimo ja Hilma turvallisesti sähkölaitteiden kanssa

Heimo ja Hilma turvallisesti sähkölaitteiden kanssa Meeri Laine, Hanna Mansikka, Merja Vaaramaa ja Tiina Komulainen OuLUMA, sivu 1 Heimo ja Hilma turvallisesti sähkölaitteiden kanssa Avainsanat: sähkö, sähkölaitteet, sähköturvallisuus, turvallisuus Luokkataso:

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30

Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30 Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30 Kohde: koulu Käyttäjinä: opiskelijat, opettajat, sekä muita henkilöitä Kasveina: anopinkieliä, viikunoita, traakkipuita, orkidea, isolehtistä murattia silkkikasvina(?)

Lisätiedot

Ennen ensimmäistä kirjautumista käyttäjän tulee saada kutsu Sporttisaitin jäseneksi.

Ennen ensimmäistä kirjautumista käyttäjän tulee saada kutsu Sporttisaitin jäseneksi. Ennen ensimmäistä kirjautumista käyttäjän tulee saada kutsu Sporttisaitin jäseneksi. Jäsenkutsun mukana tulee linkki, josta pääsee täyttämään omat tietonsa. Sporttisaitti ei vaadi uusia käyttäjiä laittamaan

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Kasvihuoneen kasvutekijät. ILMANKOSTEUS Tuula Tiirikainen Keuda Mäntsälä Saari

Kasvihuoneen kasvutekijät. ILMANKOSTEUS Tuula Tiirikainen Keuda Mäntsälä Saari Kasvihuoneen kasvutekijät ILMANKOSTEUS Tuula Tiirikainen Keuda Mäntsälä Saari Kasvien kasvuun vaikuttavat: - Lämpö - Valo - Vesi - Ilmankosteus - Hiilidioksidi - Ravinteet - Kasvin perinnölliset eli geneettiset

Lisätiedot

Taimien istutusohjeet

Taimien istutusohjeet Taimien istutusohjeet Kärhöjen istutus Kasvupaikka: Aurinkoinen Kasvualusta: Tasaisen hikevä, runsasravinteinen, kalkittu ja salaojitettu kasvualusta. Kasvin tyvellä maan tulisi olla hiekkapitoista, mikä

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla!

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! VAIPANVAIHTO Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! HUOM! Tätä ohjetta ei toisteta joka välissä, tässä on asiasta yleishuomautus. 0. Milloin vaihdetaan? Kun

Lisätiedot

SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE

SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE Onneksi olkoon pikkusisaruksestasi! Perheeseenne on syntynyt uusi perheenjäsen ja sinusta on tullut isosisko tai isoveli. Pienen sisaruksesi syntymä on ollut sinulle varmasti

Lisätiedot

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä.

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. Jättiputki Tunnistaminen Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. 2-3 vuotiaan kasvin lehtien lehdyköiden reunat ovat karkea- ja terävähampaisia, lehtiruodissa usein punaisia pilkkuja tai se

Lisätiedot

KASVIEN KASVUPAIKAT. Pikaopas oikean kasvupaikan valintaan. Paloniemen. Taimisto. Suomessa kasvatettu.

KASVIEN KASVUPAIKAT. Pikaopas oikean kasvupaikan valintaan. Paloniemen. Taimisto. Suomessa kasvatettu. KASVIEN KASVUPAIKAT Pikaopas oikean kasvupaikan valintaan Paloniemen Taimisto Suomessa kasvatettu www.paloniementaimisto.fi Kohteena erilaiset kasvupaikat Tontteja on erilaisia ja yleensä niistä saa viihtyisän

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

Copyright Puutarha Auringontähti 2017 TÄMÄN OPPAAN KAIKENLAINEN JAKAMINEN, KOPIOIMINEN JA MUOKKAAMINEN ON KIELLETTYÄ ILMAN ASIANMUKAISTA LUPAA

Copyright Puutarha Auringontähti 2017 TÄMÄN OPPAAN KAIKENLAINEN JAKAMINEN, KOPIOIMINEN JA MUOKKAAMINEN ON KIELLETTYÄ ILMAN ASIANMUKAISTA LUPAA TAIMIEN ESIKASVATUS Suomen kesä on kovin lyhyt. Mitä pohjoisempana ollaan, sitä lyhyempi. Moni kesäkukka ja vihannes kaipaa apua, jotta se ehtisi kukkia tai tuottaa satoa näissä oloissa. Moni pitää esikasvatusta

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

CHILITUNARIN. Kasvualustatesti Osa2 - Taimikasvatus. yhteistyössä mukana:

CHILITUNARIN. Kasvualustatesti Osa2 - Taimikasvatus. yhteistyössä mukana: N Kasvualustatesti 2017 Osa2 - Taimikasvatus yhteistyössä mukana: Testi jakaantuu kolmeen osaan Idätys ja taimettumistesti Taimitesti Kasvukausitesti Idätys ja taimettumistestissä on tarkoitus tarkastella

Lisätiedot

KOTIPIHAN ISTUTUSOHJE

KOTIPIHAN ISTUTUSOHJE KOTIPIHAN ISTUTUSOHJE Istutus on helppoa, kun opit perusasiat. Tästä työohjeesta saat tietoa, kuinka istutat puutarhan monivuotiset kasvit: pensaat, puut, perennat ja köynnökset. Sisältää: Ensin paikat

Lisätiedot

Nettiriippuvuustesti (IAT)

Nettiriippuvuustesti (IAT) Nettiriippuvuustesti (IAT) Milloin voidaan puhua nettiriippuvuudesta? Ihmisten elämäntilanteet ovat erilaisia ja vaihtelevia. Nettiriippuvuudessa ei ole kyse yksinomaan netissä käytetystä ajasta. Oleellisempaa

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Cover Page. The handle http://hdl.handle.net/1887/19969 holds various files of this Leiden University dissertation.

Cover Page. The handle http://hdl.handle.net/1887/19969 holds various files of this Leiden University dissertation. Cover Page The handle http://hdl.handle.net/1887/19969 holds various files of this Leiden University dissertation. Author: Hannula, Emilia Title: Assessment of the effects of genetically modified potatoes

Lisätiedot

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon. EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan

Lisätiedot

Käyttöohje. Lue huolellisesti ennen käyttöä HERBIE

Käyttöohje. Lue huolellisesti ennen käyttöä HERBIE Käyttöohje Lue huolellisesti ennen käyttöä HERBIE HERBIESSÄ YHDISTYVÄT MUOTOILU JA TOIMINNALLISUUS. PITKÄLLE KEHITELTY ACTIVE GROWING TECHNOLOGY TAKAA NOPEAN KASVUN JA RUNSAAN SADON. Yksinkertaisen muotoilunsa

Lisätiedot

Herukkaviljelmän perustaminen

Herukkaviljelmän perustaminen Herukkaviljelmän perustaminen Vanhempi tutkija, asiakaspäällikkö Kalle Hoppula Tutkija Kati Hoppula Suonenjoki 15.11.2013 Herukkaviljelmän sijainti Ei hallanaralle paikalle. Itärinne vähiten hallanarka,

Lisätiedot

Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi

Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi Laxabon Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Suomi Laxabon kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Vastaukset perustuvat Laxabon-oraaliliuosjauheen pakkausselosteeseen, päiväys 26.3.2010. Ota

Lisätiedot

PROFESSORI ANTTI HERVONEN MUUTAMA OMANTUNNON KYSYMYS SINULLE

PROFESSORI ANTTI HERVONEN MUUTAMA OMANTUNNON KYSYMYS SINULLE PROFESSORI ANTTI HERVONEN MUUTAMA OMANTUNNON KYSYMYS SINULLE Oletko huomannut, että Olet alavireinen ja väsähdät nopeammin kuin ennen? Olet tullut stressiherkemmäksi, hermostut aikaisempaa herkemmin? Olet

Lisätiedot

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Mikrolisättyjen valiotaimien tuotteistaminen taimistoille helppokäyttöisiksi pikkutaimiksi. Vanhempi tutkija Sanna Kukkonen

Mikrolisättyjen valiotaimien tuotteistaminen taimistoille helppokäyttöisiksi pikkutaimiksi. Vanhempi tutkija Sanna Kukkonen Mikrolisättyjen valiotaimien tuotteistaminen taimistoille helppokäyttöisiksi pikkutaimiksi Vanhempi tutkija Sanna Kukkonen 6.2.2015 Taustaa MTT toteutti yhdessä Taimistoviljelijät ry:n sekä neljän taimiston

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Viisi ruukullista yrttejä

Viisi ruukullista yrttejä Viisi ruukullista yrttejä Viisi ruukullista yrttejä Yrtit kasvavat ruukuissa valoisalla ikkunalaudalla, parvekkeella ja puutarhassa. Tuoreet yrtit sopivat kaikenlaisiin ruokiin ja antavat uusia makuelämyksiä.

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot