Taimien istutusohjeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taimien istutusohjeet"

Transkriptio

1 Taimien istutusohjeet

2 Kärhöjen istutus Kasvupaikka: Aurinkoinen Kasvualusta: Tasaisen hikevä, runsasravinteinen, kalkittu ja salaojitettu kasvualusta. Kasvin tyvellä maan tulisi olla hiekkapitoista, mikä ehkäisee versotaudin leviämistä. Hiekan lisäys ja kasvualustan muotoilu loivaksi kummuksi varmistaa liian veden valumisen pois. Kärhöt eivät pidä kuivuudesta, mutteivät myöskään märkyydestä. Taimiväli: Tässä istutuksessa noin 50cm. Noin 50 senttiä syvän ja leveän istutuskuopan pohjalle voidaan laittaa kourallinen fosforilannoitetta ja ämpärillinen kompostoitua karjanlantaa. Täytteeksi tulee peruskalkittua ja -lannoitettua multaa. Taimi istutetaan niin syvään, että juuripaakun pinta tulee vähintään 10 cm, mieluummin cm maanpinnan alle. Näin alimmat silmuparit jäävät kosteaan multaan ja kasvavat uusiksi versoiksi. Pintaan varsien ympärille laitetaan hiekkaa ehkäisemään lakastumistautia. Taimi kannattaa leikata istutuksen jälkeen 30 sentin korkeudelta mullasta siten, että siihen jää 2 3 silmuparia. Näin kärhö haarautuu paremmin ja kasvattaa vahvan juuriston. Vaikka kasvi ei kuki ensimmäisenä kesänä leikkauksen takia, se talvehtii varmemmin ja kukkii tulevina vuosina sitäkin runsaammin. Kärhöjä kastellaan ja lannoitetaan runsaasti koko kasvukauden ajan, jotta ne jaksavat kasvattaa ensin paljon lehtimassaa ja sitten kukkia.

3 Ruusujen istutus Kasvupaikka: Aurinkoinen, lämmin ja tuulensuojainen. Kasvualusta: Ravinteiden suhteen vaateliaat ruusut istutetaan vähintään 50 cm syvään, runsasmultaiseen ja läpäisevään, hiekkapitoiseen kasvualustaan, joka lannoitetaan ja kalkitaan reilusti (ph noin 6,5). Kasvualustan pinta muotoillaan 10 cm ympäristöään korkeammalle, mikä edistää liian veden poistumista ja parantaa talvehtimista. Savimaata parannetaan lisäämällä siihen hiekkaa, turvetta ja kompostimultaa. Istutussyvyys: Taimi koostuu perusrungosta, johon on silmutettu tai vartettu jaloverso eli ruusun kukkiva osa. Juuriston ja oksien välissä oleva kyhmymäinen jalonnuskohta tulee noin 15 cm maanpinnan alle. Näin se on paremmassa suojassa talven kylmyydeltä. Taimiväli: Taimet sijoitetaan istutusalueelle noin 50 sentin välein. Kastelu: Taimet kastellaan helpoimmin istutuskuoppaan niin, että maa kastuu koko juuriston syvyydeltä. Neliömetrille tarvitaan litraa vettä. Leikkaus: Näitä ruusuja ei tarvitse leikata istutuksen yhteydessä. Kastele istutuskuoppa hyvin ja anna veden imeytyä pohjamaahan. Istuta taimet niin syvälle, että jalonnuskohdan yläpuolelle tulee vähintään cm multaa. Täytä kuoppa ja tiivistä maa kevyesti.

4 Alppiruusujen istutus Kasvupaikka: Varjo/puolivarjo Kasvualusta: Kasvualustan tulee olla ravinteikas, kosteutta pidättävä ja hapan (ph alle 5,0). Sen enempää savi- kuin hiekkamaakaan ei sellaisenaan ole alppiruusuille sopiva. Hiekkamaa läpäisee veden liian tehokkaasti, savimaassa taas kasvi saattaa joutua kärsimään veden seisomisesta juuristoalueella. Savimaata voi parantaa sekoittamalla siihen hiekkaa ja turvetta, hiekkamaa paranee turpeen ja ravinteikkaan, happaman maan kasveille tarkoitetun mullan avulla. Istutussyvyys: Pensas istutetaan samaan syvyyteen, jossa se on ruukussakin kasvanut. Taimiväli: Noin 90 cm. Ennen istuttamista pensasta pidetään tunti-pari vesiastiaan upotettuna, jotta sen nestejännitys on mahdollisimman hyvä. Pensas poistetaan ruukusta ja juuripaakkua avataan ja juuria oiotaan varovasti siltä varalta, että ne ovat kiertyneet toistensa ympäri. Maa pensaiden alla voidaan kattaa esimerkiksi kuorikatteella tai maanpeiteperennoilla, jotka viihtyvät happamassa maassa.

5 Syyshortensian istutus Kasvupaikka: Aurinkoinen/puolivarjo ja tuulensuojainen. Pensas kukkii runsaasti jopa varjossa, mutta siimeksessä kukinta on myöhäisempää kuin auringossa. Kasvualusta: Kasvualusta saa olla hapanta, mutta erittäin ravinteikasta sekä humuspitoista - ja tuoretta. Istutussyvyys: Pensas istutetaan samaan syvyyteen, jossa se on ruukussakin kasvanut. Taimiväli: Noin 90 cm. Taimia olisi hyvä liottaa vedessä ennen istuttamista niin, että paakku kastuu kokonaan, minkä jälkeen taimet istutetaan entiseen syvyyteensä joko hieman kohopenkkiin tai salaojitetulle tasamaalle, etenkin jos maa on savista. Kasvualustaan olisi hyvä sekoittaa rodomultaa, jotta maasta tulisi hieman happamampi ja syyshortensiat viihtyisivät paremmin. Istutuskuopan ei tarvitse olla paakkua paljon isompi.

6 Omenapuun istutus Kasvupaikka: Aurinkoinen/puolivarjo Kasvualusta: Tuore, runsasravinteinen, kalkittu ja hyvin vettä läpäisevä. Koska juuristo ei siedä märkää eikä kylmää maata, omenapuu kannattaa istuttaa loivaan kumpuun. Istutusleikkaus: Omenapuun istutusleikkaus on voitu hoitaa jo taimistolla, mutta tarvittaessa se tehdään keväällä istutuksen yhteydessä. Syksyllä istutettu taimi leikataan seuraavan vuoden maalis-huhtikuussa, ennen silmujen puhkeamista. Latvaverso katkaistaan noin 30 cm ylimmän sivuverson yläpuolelta. Sivuoksista leikataan pois 1/3, jotta versot haaroittuvat. Vioittuneet, toisiaan hankaavat, liian jyrkässä kulmassa kasvavat ja latvuston sisään suuntautuvat oksat poistetaan. Myös mahdolliset kilpalatvat poistetaan kokonaan tai lyhennetään voimakkaasti ulospäin suuntautuvan silmun yläpuolelta. Lopuksi taimea kannattaa katsoa myös kokonaisuutena; onko latvaverso selkeä ja vahvoja, hyväkulmaisia oksia tasaisesti joka suuntaan? Mikäli taimi on hyvin haaroittunut, niin alimmaisia oksia voi tarvittaessa poistaa. Taimen juuripaakkua liotetaan vedessä noin tunnin ajan, jotta se kastuu kunnolla ennen istuttamista. Istutuskuoppa kaivetaan vähintään 50 cm syväksi ja halkaisijaltaan yhtä leveäksi. Kuoppa kannattaa kastella hyvin, etenkin jos maa on kuivaa. Kuopasta nousseeseen multaan sekoitetaan uutta multaa noin kolmannes koko määrästä. Jos pohjamaa on huonosti vettä läpäisevää, voi kuopan pohjalle lisätä cm kerroksen hiekkaa. Taimi sijoitetaan kuopan keskelle niin, että se on suorassa ja entisessä syvyydessään, minkä jälkeen kuoppa peitetään ja maa tiivistetään varvoaisesti. Puun tukeminen: Puu on tuettava esimerkiksi vahvoilla seipäillä, jotka pystytetään puun molemmin puolin kuopan pohjalle, pohjamaahan asti. Tuet eivät saa rikkoa juuripaakkua. Ne saavat ulottua korkeintaan 1/3 korkeudelle puuta. Hillittykasvuisen omenapuun juuristo on kuitenkin melko pieni, joten etenkin sen tukeminen on tärkeää.

7 Kuunliljojen istutus Kasvupaikka: Puolivarjo varjo Kasvualusta: Tuore, runsasravinteinen ja humuspitoinen. Vaikka kuunliljat suosivat hikevää maata, ne sietävät yllättävän hyvin kuivuutta paksujen juurtensa ansiosta. Taimiväli: massaistutuksissa pienet kuunliljat cm, keskikokoiset cm, isot cm. Jos kuunliljat istutetaan vaikkapa mattomaisten perennojen joukkoon yksittäiskasveiksi, sijoita taimet niin harvaan että täysikokoisina kuunliljat erottuvat selvästi toisistaan. Kaiva paakkua hieman isompi istutuskuoppa ja aseta taimi sen enstiseen syvyyteensä. Voidaan istuttaa myös kohopenkkiin, mikäli maa on liian savista tai vaihtoehtoisesti parantaa savimaata lisäämällä siihen hiekkaa ja uutta puutarhamultaa.

8 Pionien istutus Kasvupaikka: Aurinkoinen/puolivarjo Kasvualusta: Pionit ovat kuivan, lievästi happaman ja ravinneköyhän mineraalimaan kasveja, eivätkä ne pidä turpeesta. Kunnon peltomulta käy hyvin. Huonosti läpäisevän savimaan keventämiseen karkea hiekka on parasta. Multaa ei kalkita (sopiva ph 6,0-6,5). Taimiväli: Noin cm. Istuta rinteeseen tai tasaisella maalla harjupenkkiin, läpäisevään maahan. Reunus (puu, kivi, turve tms.) ei saa estää veden virtausta, sillä pionin juurelle ei saa kertyä vettä. Jääpolte on nimittäin pionien suurin ongelma Etelä- ja Lounais-Suomessa. Älä myöskään istuta aivan pionien viereen syväjuurisia perennoja tai isoja puita, sillä ne vievät pionilta ravinteet ja kosteuden. Jätä mieluummin pieni alue pionin ympärille vapaaksi muista kasveista. Istutuskuopan syvyydeksi riittää puolisen metriä; kallio ei kuitenkaan saa olla aivan lähellä. Kuopan pohjalle voi laittaa palanutta lantaa maahan sekoittaen (kanankakkaa ei lapiokaupalla!), sen päälle hiukan puhdasta maata ja pioni sen päälle. Pionit istutetaan lähelle mullan pintaa. Juurakon päällä saa olla vain pari senttiä multaa. Kasvualustan syvyys tässä penkissä noin 40-50cm.

9 Pensashanhikin istutus Kasvupaikka: Aurinko, jopa paahde. Menestyy myös puolivarjossa. Kasvualusta: Maa kuiva tuore, keskiravinteinen ja hyvin vettä läpäisevä. Kastelu: Kastellaan hyvin ja säännöllisesti ensimmäisenä kesänä. Istuta pensas hyvin vettä läpäisevään hiekkapitoiseen ja ravinteikkaaseen maahan tai kohopenkkiin, jos maa on kovin savista. Istutetaan entiseen syvyyteensä.

10 Peikonpähkinän istutus Kasvupaikka: Aurinkoinen tai puolivarjo, tuulensuojainen. Kasvualusta: Kalkkipitoinen, runsasravinteinen, humusperäinen ja tuore maa, sekä hiekkapitoinen. Peikonpähkinä on hyvin talvenarka, joten se kannattaa sijoittaa suojaiseen paikkaan. Se ei myöskään kestä juuristolla seisovaa vettä, joten istutuskuopasta nostettuun maahan sekoitetaan hiekkaa ja uutta puutarhamultaa. Pensas olisi hyvä istuttaa pieneen harjuun, mutta tässä tapauksessa, kun se tulee kaivon läheisyyteen kaivo toimii ikään kuin salaojaputkena, joten pensas istuetaan tasamaalle muuten hiekkapitoiseen kasvualustaan.

11 Kivikkopenkki Kasvupaikka: Aurinkoinen, jopa paahteinen. Kasvualusta: Suurimmaksi osaksi hiekkapitoista, erittäin hyvin läpäisevää ja niukkaravinteista. Taimet istutetaan entiseen syvyyteensä noin 30 cm välein. Kasvualustan tulee olla hyvin läpäisevää ja hiekkapitoista. Kasvualustan syvyys tässä penkissä noin 30-40cm.

12 Muiden perennojen istutusohjeet Sijainti: Puukehyksellinen uusi perennapenkki Kasvupaikka: Aurinkoinen/puolivarjo Kasveja: Keijunkukat, tulikellukka, kylmänkukka, rönsyleimut, rönsyakankaali, akileija, liljat, malvat, lyhtykoiso, nuokkuluppio, kangasajuruoho. Kasvualusta: Ravinteikasta, hiekkapitoista puutarhamultaa. Kaikki taimet istutetaan entiseen syvyyteensä. Koska penkki on täytetty kokonaan uudella puutarhamullalla, niin siihen lisätään reilusti hiekkaa ja se on istutusvalmis kasvualusta sellaisenaan. Kasvualustan syvyys tässä penkissä noin 50cm. Sijainti: Kierrätystiilistä tehty perennapenkki Kasvupaikka: Puolivarjo/varjo Kasveja: Kivikkokasveja, suikeroalpi, verikurjenpolvia, kehtolehtiä, tiarella, taponlehtiä. Kasvualusta: Osin hyvin hiekkasta kivikkokasveille, osin ravinteikasta puutarhamultaa muille kasveille. Kaikki taimet istutetaan entiseen syvyyteensä. Koska penkki on täytetty kokonaan uudella puutarhamullalla/hiekkaseoksella, se on täysin valmis istutusaslusta sellaisenaan. Kasvualustan syvyys tässä penkissä noin 30cm.

13 Sijainti: Vanha penkki tontin pohjoisrajan läntisessä nurkassa Kasvupaikka: Puolivarjo/varjo Kasveja: Kuunliljoja, suikeroalpia Kasvualusta on vanhaa ja ravinneköyhää, joten siihen lisätään muutama säkillinen uutta puutarhamultaa ja se muotoillaan hieman suuremmaksi kohopenkiksi, jollainen se alunperinkin oli. Koska maa oli jo valmiiksi hiekkasta sitä sekoitetaan hieman mullan joukkoon tuomaan kasvualustaan ilmavuutta. Taimet istutetaan entiseen syvyyteensä. Suikeroalpeille sopiva taimiväli on noin 30 cm. Kasvualustan syvyys tässä penkissä noin 40-50cm.

14 Mansikoiden istutus Kasvupaikka: Kasvupaikan tulee olla aurinkoinen (tai lievästi puolivarjoinen), lämmin ja tuulensuojainen. Kasvuston pitää kuitenkin kuivua pian sateen jälkeen, joten loiva rinne sopii hyvin mansikalle. Kasvualusta: Multava hietamaa on ihanteellinen, kun taas savimaalla mansikka viihtyy vain, jos se istutetaan matalaan harjuun. Kasvualustan syvyys on noin 30 cm. Mansikka tarvitsee vähän ravinteita, jotta lehdistö ei kasva liiaksi kukinnan ja sadon kustannuksella. Peruslannoitukseen sopii yleensä vähätyppinen lannoite. Maan ph:n tulee olla 6 6,5. Istutussyvyys: Oikea istutussyvyys on erityisen tärkeä mansikalla. Kasvupisteen, josta lehdet lähtevät, on jäätävä maanpinnalle. Liian syvälle joutunut taimi voi mädäntyä, liian ylös istutettu kasvi taas kuivahtaa ja juurtuu heikosti. Taimiväli: Noin 30cm. Taimet istutetaan entiseen syvyyteensä, kuitenkin niin, että kasvupiste jää maanpinnalle. Koska penkki on uusi ja reunojen avulla valmiiksi koholla, sekä täytetty jo uudella hiekansekaisella puutarhamullalla, kasvualusta on istutusvalmis. Kasvualustan syvyys tässä penkissä noin 30-40cm.

KÄRHÖJEN JA KÖYNNÖSTEN ISTUTUS JA HOITO

KÄRHÖJEN JA KÖYNNÖSTEN ISTUTUS JA HOITO Isokukkaiset kärhöt ovat monien mielestä kauneimpia meillä kasvatetuista köynnöksistä. Pelkäämme turhaan kärhöjen talvehtimista, sillä oikein istutettuina ja hoidettuina ne talvehtivat suojaisessa paikassa

Lisätiedot

Rintamamiestalon puutarhan kunnostus. Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto

Rintamamiestalon puutarhan kunnostus. Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto Rintamamiestalon puutarhan kunnostus Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto Kohde Vuonna 1947 rakennetun rintamamiestalon puutarhan kunnostustyöt

Lisätiedot

KOTIPIHAN PERENNAOHJE

KOTIPIHAN PERENNAOHJE KOTIPIHAN PERENNAOHJE Miten rakennetaan perennaryhmiä erilaisille kasvupaikoille: auringosta varjoon, kuivasta kosteaan? Tässä työohjeessa on monivuotisten kukkien istutusohjeita ja hoitoa helpottavia

Lisätiedot

KOTIPIHAN ISTUTUSOHJE

KOTIPIHAN ISTUTUSOHJE KOTIPIHAN ISTUTUSOHJE Istutus on helppoa, kun opit perusasiat. Tästä työohjeesta saat tietoa, kuinka istutat puutarhan monivuotiset kasvit: pensaat, puut, perennat ja köynnökset. Sisältää: Ensin paikat

Lisätiedot

Taimesta kirsikkapuuksi ohjeita kotipuutarhurille kirsikkapuun istuttamisesta, hoidosta ja lajikkeista

Taimesta kirsikkapuuksi ohjeita kotipuutarhurille kirsikkapuun istuttamisesta, hoidosta ja lajikkeista Taimesta kirsikkapuuksi ohjeita kotipuutarhurille kirsikkapuun istuttamisesta, hoidosta ja lajikkeista Kasvupaikan valinta Kirsikkapuulle valitaan pihasta valoisa, kostea ja aurinkoinen paikka. Parhaiten

Lisätiedot

Marjaomenapuu. Aamurusko. Cowichan (ent. Kadetti ) FinE. Hopa. PURPPURAOMENAPUUT Purpurea -ryhmä I VII

Marjaomenapuu. Aamurusko. Cowichan (ent. Kadetti ) FinE. Hopa. PURPPURAOMENAPUUT Purpurea -ryhmä I VII !"#$%&'"(')*+,,& Marjaomenapuu I VII Malus baccata Leveälatvuksinen pikkupuu. Lehdistö on vaaleanvihreä. Nuput ovat vaaleanpunaiset, valkoiset tai punertavat. Valkoiset kukat halk. n. 5 cm. Hedelmät punaiset

Lisätiedot

AMPPELITOMAATTI TUMBLER

AMPPELITOMAATTI TUMBLER AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos

Lisätiedot

AMPPELITOMAATTI TUMBLER

AMPPELITOMAATTI TUMBLER AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos

Lisätiedot

Violetta kanadanatsalea FinE. Kevätatsalea FinE. Kuningasatsalea Estelle FinE. Ruususen Uni FinE. Puistoatsalea Adalmina FinE I V

Violetta kanadanatsalea FinE. Kevätatsalea FinE. Kuningasatsalea Estelle FinE. Ruususen Uni FinE. Puistoatsalea Adalmina FinE I V Atsaleat Violetta kanadanatsalea FinE I V Yksi talvenkestävimmistä lajikkeistamme. Aurinkoisella paikalla kauniin pyöreäksi kehittyvä pensas on erittäin hento ja tuuhea. Kukkii sinivioletein, perhosmaisin

Lisätiedot

23330 Pensaat ja köynnökset

23330 Pensaat ja köynnökset InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 1 23330 Pensaat ja köynnökset Infra 2015 Määrämittausohje 2333. 23330.1 Pensas- ja köynnösistutusten materiaalit Taimien toimittaja kuuluu Elintarviketurvallisuusviraston

Lisätiedot

Honeoye FinE. Jonsok FinE. Kaunotar FinE. Lumotar. Valotar FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET

Honeoye FinE. Jonsok FinE. Kaunotar FinE. Lumotar. Valotar FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET Mansikat AIKAISET LAJIKKEET Honeoye FinE Erinomainen varhaislajike, soveltuu myös luomuviljelyyn. Marjat säännöllisen muotoisia, hieman kartiomaisia, väriltään kirkkaanpunaisia ja kiiltäväpintaisia, myös

Lisätiedot

Muskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV

Muskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV Vadelmat AIKAISET LAJIKKEET Muskoka FinE I IV Keskikokoiset tai suuret marjat ovat pyöreitä ja väriltään tummanpunaisia. Aromikkaat, makeat marjat. Satoisa tai runsassatoinen lajike pakastukseen. Hennohkot,

Lisätiedot

KASVIEN KASVUPAIKAT. Pikaopas oikean kasvupaikan valintaan. Paloniemen. Taimisto. Suomessa kasvatettu.

KASVIEN KASVUPAIKAT. Pikaopas oikean kasvupaikan valintaan. Paloniemen. Taimisto. Suomessa kasvatettu. KASVIEN KASVUPAIKAT Pikaopas oikean kasvupaikan valintaan Paloniemen Taimisto Suomessa kasvatettu www.paloniementaimisto.fi Kohteena erilaiset kasvupaikat Tontteja on erilaisia ja yleensä niistä saa viihtyisän

Lisätiedot

Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi.

Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi. Marjaomenapensas Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi. Marjaomenapensasta leikataan ainoastaan harventamalla, jotta se saadaan kukkimaan täydessä loistossaan. Vanhoista

Lisätiedot

PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE

PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE AMPPELIPETUNIA (Surfinia) Suosittu amppelikukka, joka kukkii ahkerasti koko kesän. Sopii puolivarjoon tai aurinkoon. Kastele ja lannoita säännöllisesti. Käytetään myös parvekelaatikoissa ja maanpeittokasvina.

Lisätiedot

PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET

PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET Matti Lahtinen 7.3.2013 PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET Osa puuvartisista kasveista kukkii vasta toisen vuoden versoille. Esimerkki; jos norjanangervo ja syreeni leikataan lyhyeksi keväällä, ne eivät kuki

Lisätiedot

Kanadalaisten koeruusujen hoito-ohjeita 20.9.15

Kanadalaisten koeruusujen hoito-ohjeita 20.9.15 KANADALAISTEN PENSASRUUSUJEN TALVENKESTÄVYYSKOE 2016-2019 1(6) Kanadalaisten koeruusujen hoito-ohjeita 20.9.15 Kokeeseen osallistumisen reunaehdot: Nämä kanadalaisten ruusujen hoito-ohjeet ovat vain suosituksia,

Lisätiedot

Macy s Pride. High Voltage. Pinktopia. Champagne Wishes. All The Rage

Macy s Pride. High Voltage. Pinktopia. Champagne Wishes. All The Rage Easy Elegance Ruusut Easy Elegance -pensasruusuvalikoiman ruusut ovat jatkuvakukintaisia, helppohoitoisia ja kauniita. Pitkän jalostustyön tuloksena on syntynyt erittäin talven- ja taudinkestäviä lajikkeita.

Lisätiedot

VIHERTYÖOHJE. JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi. Liitetään kaivulupaan NURMIKOT. Rakennustyöaikainen suojaus

VIHERTYÖOHJE. JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi. Liitetään kaivulupaan NURMIKOT. Rakennustyöaikainen suojaus 1 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi Liitetään kaivulupaan VIHERTYÖOHJE NURMIKOT Rakennustyöaikainen suojaus Säilytettävä nurmikko suojataan rakentamalla tukeva aita (korkeus 1,5 m) nurmikkoalueen ympärille,

Lisätiedot

Satoa ruukusta ja laatikosta

Satoa ruukusta ja laatikosta PUUTARHAMARTTOJEN POP UP Satoa ruukusta ja laatikosta SATOA RUUKUSTA JA LAATIKOSTA Hyötykasvit viihtyvät ja tuottavat satoa, kun ne saavat riittävästi valoa. Suoran valon on osuttava kasveihin vähintään

Lisätiedot

Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen!

Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen! Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen! YOUNG PEOPLE FOR YOUNG PEOPLE -hankkeen toiminnan ytimenä on nuorten ideoiden kuuleminen. Minipuutarha-info aloittelevalle kotipuutarhurille on esimerkki nuorten

Lisätiedot

OHJEKIRJA KURKKUKASVIEN

OHJEKIRJA KURKKUKASVIEN OHJEKIRJA KURKKUKASVIEN VARTTAMISESTA: Kärkivarttaminen ja yhden sirkkalehden liitosvarte Varttamisen hyödyt Tautikontrolli maalevintäisten tautien ja tuholaisten leviämisen välttäminen resistentin perusrungon

Lisätiedot

Kukkaopas. Voita. Pikakompostori! (Ks. takasivu) www.biolan.fi

Kukkaopas. Voita. Pikakompostori! (Ks. takasivu) www.biolan.fi Kukkaopas Voita Pikakompostori! (Ks. takasivu) www.biolan.fi Hoitokalenteri kukille KASVU- KAUDEN ALKU Mullanvaihto Ruukunvaihto Leikkaus Merileväuutetta sumutuksina tai kasteluveden mukana HUHTI TOUKO

Lisätiedot

Vapaudenkatu, vaihtoehtoja siirrettäviksi istutusastioiksi välikaistalle

Vapaudenkatu, vaihtoehtoja siirrettäviksi istutusastioiksi välikaistalle A-betoni, istutusastia TORI Tori on suorakaiteenmuotoinen sileä- tai rouhepintainen istutusastia. Leveys on 400 mm, pituus 1000 mm ja korkeus 400 mm. Paino 220 kg. Tori ja Puisto sarjojen istutusastioita

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN HOITO-OHJEET

VIHERALUEIDEN HOITO-OHJEET 1 (7) VIHERALUEIDEN HOITO-OHJEET KEVÄT HOITO Lannoita puut ja pensaat kevätlannoitteella (Kemiran puutarhan yleislannos 1 dl / pensas (5-10 kg / aari) tai Biolanin lannoiteaineet 20 30 l/ aari) annosteluohjeet

Lisätiedot

KESÄNEILIKKA LOBELIA PETUNIA ORVOKKI

KESÄNEILIKKA LOBELIA PETUNIA ORVOKKI LOBELIA Sopii kaikenlaisiin istutuksiin, myös amppeliin. Viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa. On parhaimmillaan itseään voimakkaamman kasvin reunakasvina. Riippuva kasvutapa, voidaan istuttaa

Lisätiedot

Herukkaviljelmän perustaminen

Herukkaviljelmän perustaminen Herukkaviljelmän perustaminen Vanhempi tutkija, asiakaspäällikkö Kalle Hoppula Tutkija Kati Hoppula Suonenjoki 15.11.2013 Herukkaviljelmän sijainti Ei hallanaralle paikalle. Itärinne vähiten hallanarka,

Lisätiedot

Hapro. Toimintasuunnitelma. Teksti ja kuvat: Niina Lindell

Hapro. Toimintasuunnitelma. Teksti ja kuvat: Niina Lindell Hapro Toimintasuunnitelma Teksti ja kuvat: Niina Lindell Työn tarkoitus Hapron toimintasuunnitelma on puolenvuoden viljelysuunnitelma Lapin ammattiopiston puutarhalle. Siihen on koottu kaikki perustiedot

Lisätiedot

Taimet täyttävät taimiaineistolain (1205/94 ja laki sen muuttamisesta 727/00) ja sen perusteella annetuissa säädöksissä määrätyt vaatimukset.

Taimet täyttävät taimiaineistolain (1205/94 ja laki sen muuttamisesta 727/00) ja sen perusteella annetuissa säädöksissä määrätyt vaatimukset. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 1 23311 Puistopuut Puistopuulla tarkoitetaan puisto- tai muille viheralueille tai pihoille istutettavia puita, joiden rungonkorkeudelle ei aseteta erityisiä vaatimuksia.

Lisätiedot

3541 Puuistutusten tekeminen

3541 Puuistutusten tekeminen 1 3541 Puuistutusten tekeminen 3541.1 Puuistutusten materiaalit 3541.1.1 Puut Taimien toimittaja kuuluu Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) ylläpitämään taimiaineistorekisteriin. Taimet täyttävät taimiaineistosta

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

OHJEITA METSANVIUELUALLE

OHJEITA METSANVIUELUALLE ~.. OHJEITA METSANVIUELUALLE Paljasjuuriset taimet PIDÄ TAIMET TUOREINA Paakkutaimet......... Pura säkit ja laita taiminiput löysättyinä valeistutukseen varjoisaan ja kosteaan maastokohtaan ei kuitenkaan

Lisätiedot

1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ

1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1920-LUVULLA LANNOITEKOKEET KANTAVAT HEDELMÄÄ 1930-LUVUN UUSI ALKU HELSINGISSÄ Superex-lannoitteet Kekkilä Superex-lannoitteet ovat korkealaatuisia ja vesiliukoisia

Lisätiedot

23312 Katupuut. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 JULKAISTAAN

23312 Katupuut. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 JULKAISTAAN InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 23312 Katupuut Katupuilla tarkoitetaan kadun- tai liikenneväylän keski- tai välikaistoille sekä lähelle kadunvartta istutettavia runkopuita, joiden rungonkorkeutta

Lisätiedot

LIFE HASCO. Task PID 4097. Dokumentointi, johtaminen ja ohjeistus HASCO. Peltorivi 10470 FISKARS FINLAND

LIFE HASCO. Task PID 4097. Dokumentointi, johtaminen ja ohjeistus HASCO. Peltorivi 10470 FISKARS FINLAND FT-Transport Oy Ab Peltorivi 10470 FISKARS FINLAND Puh: +358 19 277 277 Fax: +358 19 237 270 Email: ft-transport@dlc.fi Toimitusjohtaja Stig Monthén Puh: +35819 277 233 Gsm: +358 500 488 533 LIFE Task

Lisätiedot

Taimikasvatus aikaistaa kukintaa ja satoa

Taimikasvatus aikaistaa kukintaa ja satoa PUUTARHAOPAS Taimikasvatus aikaistaa kukintaa ja satoa Helposti alkuun Kylvä kurkun, kurpitsojen ja sokerimaissin siemenet toukokuun alussa. 1. Kylvä aina puhtaisiin ruukkuihin tai lokerikkoihin. 2. Paras

Lisätiedot

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja: ihmepensas, kiinanruusu ja orkidea Codiaeum variegatum ihmepensas Kävin naapurin luona katsomassa hänen kasvejaan ja hän pyysi katsomaan ihmepensastaan,

Lisätiedot

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA Tervetuloa vuonna 2000 2001 Kivimäenpuistoon rakennettuun Alppiruusutarhaan. Alppiruusutarhan tarkoituksena on esitellä kotimaisia rhododendronlajikkeita. Kanervakasviheimon

Lisätiedot

Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn

Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. www.novarbo.fi ikka Kasvualustatuotteet Lannoitteet Kuivikkeet Kevytruukutusmulta on ilmava kasvualustaseos, joka

Lisätiedot

Viherympäristöliiton hyväksymät

Viherympäristöliiton hyväksymät Viherympäristöliiton hyväksymät Taimitarhakasvien lajitteluohjeet viherrakentamiseen Nämä ovat Viherympäristöliitto ry:n suositus taimitarhakasvien lajittelu- ja niputusohjeiksi. Jos näitä ohjeita sovelletaan

Lisätiedot

Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn

Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Luonnonmukainen tuotanto Kasvuturve B2 Organic on luonnonmukaisesti lannoitettua vaaleaa rahkaturvetta. Turve on kalkittu ja lannoitukseen on käytetty kompostoitua

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

Avomaan vihannesviljely

Avomaan vihannesviljely Avomaan vihannesviljely 1 I. Vihannesten ryhmittely markkinointikestävyyden mukaan 1.TUOREVIHANNEKSET suhteellisen nopeasti pilaantuvia suuri haihdutuspinta nopea hengitys, vähän vararavintoa, korjataan

Lisätiedot

Kotimaiset Alppiruusut

Kotimaiset Alppiruusut Kotimaiset Alppiruusut Kookkaat lajikkeet ovat täysikasvuisina yli kahden metrin korkuisia. Ne ovat parhaita puistojen ja puistometsien lajikkeita. Kookkailla lajikkeilla talvenkestävyys on erityisen tärkeää,

Lisätiedot

Viisi ruukullista yrttejä

Viisi ruukullista yrttejä Viisi ruukullista yrttejä Viisi ruukullista yrttejä Yrtit kasvavat ruukuissa valoisalla ikkunalaudalla, parvekkeella ja puutarhassa. Tuoreet yrtit sopivat kaikenlaisiin ruokiin ja antavat uusia makuelämyksiä.

Lisätiedot

Esikasvatus. (koristekrassit, ruusupapu) Toukokuu

Esikasvatus. (koristekrassit, ruusupapu) Toukokuu Esikasvatus (koristekrassit, ruusupapu) Krassit ja ruusupavun voi kylvää eteläisimmässä Suomessa suoraan kasvupaikalleen, mutta esikasvattamalla taimet sisätiloissa, ne kukkivat aikaisemmin. Kasvatus on

Lisätiedot

Kasvualustat ammattiviljelyyn

Kasvualustat ammattiviljelyyn Kasvualustat ammattiviljelyyn Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. www.novarbo.fi Kasvualustaseokset Kevytruukutusmulta on ilmava kasvualustaseos, joka soveltuu myös heikkojuuristen kasvien viljelyyn.

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat.

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat. Materiaalin nimi Kasvien kasvupyrähdyksiä Kohderyhmä 3 8 vuotiaat Materiaalin laatu Projekti Materiaalin sisältö Kasvien kasvu ja kasvamisen edellytykset Kuvaus Tutkitaan kasvien kasvua ja miten eri olosuhteet

Lisätiedot

22 7/2010 Kotipuutarha

22 7/2010 Kotipuutarha 1. Taimistollinen Laaja näytepuutarha taimimyymälän yhteydessä on harvinaisuus Suomessa. Porin Taimimoisiosta saa matkaansa paitsi taimia, myös ideoita, neuvoja ja hyvän mielen. 1. Teksti ja kuvat: teija

Lisätiedot

Honnin padon korjaaminen

Honnin padon korjaaminen Honnin padon korjaaminen Pato puhki säätökaivon vierestä Säätökaivon putken ympäriltä syöpynyt maata ja kaivo kallistunut Patorakenteeseen jääneen puunrungot ja onkalot sekä liian kapea pato perimmäiset

Lisätiedot

Infotilaisuus Paimiosalissa

Infotilaisuus Paimiosalissa Suomi 100 & Paimion kaupunki 20 Infotilaisuus Paimiosalissa 2.5.2017 Perusideoita Valtakunnan tasolla Suomen juhlavuotta organisoi valtioneuvoston Suomi 100-sihteeristö Maakunnallisesti vastuu on Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Hyvä asiakkaamme, Toivotamme kaikille asiakkaillemme onnistumisen iloa ja mukavia hetkiä kasvien ihmeellisessä maailmassa. Kodin Kukkien väki

Hyvä asiakkaamme, Toivotamme kaikille asiakkaillemme onnistumisen iloa ja mukavia hetkiä kasvien ihmeellisessä maailmassa. Kodin Kukkien väki Kasvatusohjeet 1 Hyvä asiakkaamme, pitelet käsissäsi Kodin Kukat Kasvatusohjeet -ohjevihkoa. Ohjevihko on kirjoitettu asiakkaidemme opastukseksi ja ohjeistukseksi, ja toivomme, että tämän ohjevihkon avulla

Lisätiedot

Hyvä asiakkaamme, Toivotamme kaikille asiakkaillemme onnistumisen iloa ja mukavia hetkiä kasvien ihmeellisessä maailmassa. Kodin Kukkien väki

Hyvä asiakkaamme, Toivotamme kaikille asiakkaillemme onnistumisen iloa ja mukavia hetkiä kasvien ihmeellisessä maailmassa. Kodin Kukkien väki Kasvatusohjeet 1 Hyvä asiakkaamme, pitelet käsissäsi Kodin Kukat Kasvatusohjeet -ohjevihkoa. Ohjevihko on kirjoitettu asiakkaidemme opastukseksi ja ohjeistukseksi, ja toivomme, että tämän ohjevihkon avulla

Lisätiedot

Runko: Laho nousee runkoon. Isoja oksia poistettu kaksi kappaletta. Nämä leikkaukset ovat flush cut-leikkauksia.

Runko: Laho nousee runkoon. Isoja oksia poistettu kaksi kappaletta. Nämä leikkaukset ovat flush cut-leikkauksia. 112. Quercus robur 112. Quercus robur 75 cm syvä onkalo vähän alaviistoon, 54 cm maasta (sensori 1, pohjoinen) Läpimitta 70,7 cm keskimäärin 45 % Kaivettu juuristoalueella. Suuri onkalo sensorien 4 ja

Lisätiedot

Fin Forelian taimilla tuottoa talousmetsiin. Taimihuolto

Fin Forelian taimilla tuottoa talousmetsiin. Taimihuolto Fin Forelian taimilla tuottoa talousmetsiin Taimihuolto Taimen tie tarhalta metsään Kuljetuksen jälkeen vastuu taimista siirtyy asiakkaalle - välivarastoi ja hoida taimet oikein! Vastaanottotarkastus Välivarastointi

Lisätiedot

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä.

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. Jättiputki Tunnistaminen Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. 2-3 vuotiaan kasvin lehtien lehdyköiden reunat ovat karkea- ja terävähampaisia, lehtiruodissa usein punaisia pilkkuja tai se

Lisätiedot

Myytäessä taimia vähittäin ei ruukkukokoa tai silmulukua tarvitse ilmoittaa. Tukkumyynnissä nämä tiedot on kuitenkin aina ilmoitettava.

Myytäessä taimia vähittäin ei ruukkukokoa tai silmulukua tarvitse ilmoittaa. Tukkumyynnissä nämä tiedot on kuitenkin aina ilmoitettava. PERENNAT Taimien tulee olla voimakkaita, ja niiden juuristojen tulee olla hyvin kehittyneitä. Juuripaakun on oltava läpijuurtunut. Heikkojuuriset lajit on myytävä astia- tai paakkutaimina. Myytäessä myös

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 510/2006 SZŐREGI RÓZSATŐ EY-N:o: HU-PGI-0005-0389-21.10.2004 SAN ( ) SMM ( X )

TIIVISTELMÄ. NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 510/2006 SZŐREGI RÓZSATŐ EY-N:o: HU-PGI-0005-0389-21.10.2004 SAN ( ) SMM ( X ) 22.10.2011 Euroopan unionin virallinen lehti C 310/17 Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 510/2006

Lisätiedot

Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi

Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi Nurmikon käyttäminen Hemmanetin valmiit nurmikot kestävät heti että niitten päälle kävellään. Mutta alussa kannattaa olla vähän varovainen ettei rasita nurmikkoa liikaa

Lisätiedot

Syksyn puutarhatyöt kutsuvat oletko valmis? 149, McCulloch MOOTTORISAHA CS360

Syksyn puutarhatyöt kutsuvat oletko valmis? 149, McCulloch MOOTTORISAHA CS360 Syksyn puutarhatyöt kutsuvat oletko valmis? Hinnat voimassa 27.8. 13.9.2015 Priserna gäller t.o.m. 13.9.2015 9 95 kpl Saarioisten Taimistot SYYSHORTENSIA ASTIATAIMI 3 L syrenhortensia Hydrangea paniculata

Lisätiedot

Sivu 1 / 5. Kuntatekniikka Kommunteknik 13.5.2015 VIHERALUEIDEN TAKUUAJAN HOIDON TYÖSELOSTUS 1. YLEISTÄ

Sivu 1 / 5. Kuntatekniikka Kommunteknik 13.5.2015 VIHERALUEIDEN TAKUUAJAN HOIDON TYÖSELOSTUS 1. YLEISTÄ Sivu 1 / 5 VIHERALUEIDEN TAKUUAJAN HOIDON TYÖSELOSTUS 1. YLEISTÄ Tämän työselostuksen mukaiset takuuajan hoitotyöt käsittävät rakennusurakkaan kuuluvien viheralueiden hoitotyöt. Takuuajan hoito alkaa vastaanottokatselmuksessa

Lisätiedot

Mökkipaketti 2. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet. Ohjeversio 08/11

Mökkipaketti 2. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet. Ohjeversio 08/11 Mökkipaketti 2 Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet Ohjeversio 08/11 1 Sisältö 1 Käyttötarkoitus... 3 2 Asentaminen... 4 2.1 Imeytyskaivon asentaminen... 5 3 Huolto... 6 2 1 Käyttötarkoitus Mökkipaketti

Lisätiedot

PUUTARHAMARTAN POP UP

PUUTARHAMARTAN POP UP PUUTARHAMARTAN POP UP Viikko 14/2016 VUODEN 2016 VIHANNES KUKKIVAT KAALIT Parsakaali (broccoli) Kukkakaalit Valkoisia ja värikkäitä lajikkeita Vihreä kukkakaali (parsakukkakaali) Romanescu KUKKIVAT KAALIT

Lisätiedot

Hedelmän- ja marjanviljely

Hedelmän- ja marjanviljely Hedelmän- ja marjanviljely 1 Sisällysluettelo 1.Hedelmän- ja marjanviljely Suomessa 2. Hema-kasvien viljelyn edellytykset ilmasto maaperä katteet lannoitus istutus kastelu taudit ja tuholaiset lajikevalinta

Lisätiedot

Havupuut. Juniperus communis f. suecica V Pilarikataja. Erittäin sitkeä ja talvenkestävä kapean pilarimainen kataja. Korkeus 3 7 m.

Havupuut. Juniperus communis f. suecica V Pilarikataja. Erittäin sitkeä ja talvenkestävä kapean pilarimainen kataja. Korkeus 3 7 m. Havupuut Abies concolor III Harmaapihta. Leveä kartiomainen kasvutapa, korkeus 10 20 m. Säännölliset vaakasuorat oksat ja isot siniharmaat, litteät, pehmeät neulaset. Viihtyy aurinkoisella tai osan päivää

Lisätiedot

Puutarha Nikkarit. Pieni pala paratiisia puutarhanikkarit.fi 16,90. Puuliljat! Kotimaiset luomuyrtit. Puistoalppiruusu KEVÄTSANOMAT 2014

Puutarha Nikkarit. Pieni pala paratiisia puutarhanikkarit.fi 16,90. Puuliljat! Kotimaiset luomuyrtit. Puistoalppiruusu KEVÄTSANOMAT 2014 Puutarha Nikkarit KEVÄTSANOMAT 2014 Pieni pala paratiisia puutarhanikkarit.fi Uusi myymälä avataan 12.4. Herttoniemeen Abraham Wetterintie 3 Tervetuloa! UUTTA Puuliljat! 10,- Lue lisää s. 2 Kotimaiset

Lisätiedot

Ruukkuatsalen viljely. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto, Mäntsälä Saari

Ruukkuatsalen viljely. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto, Mäntsälä Saari Ruukkuatsalen viljely Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto, Mäntsälä Saari Ruukkuatsalean biologiaa Ruukkuatsalea (Rhododendron Simsii-Ryhmä) kuuluu kanervakasvien

Lisätiedot

Jättiputken torjuntaohjeita. osa 1

Jättiputken torjuntaohjeita. osa 1 Jättiputken torjuntaohjeita Valitse sopiva torjuntamenetelmä Jos esiintymä on pieni tai se sijaitsee vesistön tai talousvesikaivon vieressä, marja/hedelmäpuiden tai pellon läheisyydessä: NIITTÄMINEN, KITKEMINEN

Lisätiedot

Tomaatin viljely. Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen

Tomaatin viljely. Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen Tomaatin viljely Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen Tomaatti (Solanum lycopersicum) Etelä-Amerikasta kotoisin oleva tomaatti on tärkein kasvihuonevihanneksemme. Vuonna 2014

Lisätiedot

Uksein kesäkukat. tervetuloa edullisille ja laadukkaille kukkaostoksille!

Uksein kesäkukat. tervetuloa edullisille ja laadukkaille kukkaostoksille! 1 Uksein kesäkukat Hei. Olemme uusi kesäkukkatarha TornioN PIRKKIÖSSÄ. Olemme aloittaneet pienestä ja laajennamme toimintaamme pikkuhiljaa. toimipaikassamme on myös kesäkahvila, vanhassa navetassa. Joka

Lisätiedot

Vapon kuiviketurpeet. Edistää tuotantoeläinten hyvinvointia.

Vapon kuiviketurpeet. Edistää tuotantoeläinten hyvinvointia. VAPO YMPÄRISTÖ Vapon kuiviketurpeet. Edistää tuotantoeläinten hyvinvointia. Imukykyinen ja monikäyttöinen vaalea rahkaturve on ylivoimainen kuivike nesteiden, ravinteiden ja hajujen sitomisessa. Se sopii

Lisätiedot

Valvojakurssi 2015. Pentti Toikka. Kasvualustat ja kuntta sekä näiden materiaalien oikeellisuus ja käyttö. Tmi Pentti Toikka

Valvojakurssi 2015. Pentti Toikka. Kasvualustat ja kuntta sekä näiden materiaalien oikeellisuus ja käyttö. Tmi Pentti Toikka Valvojakurssi 2015 Kasvualustat ja kuntta sekä näiden materiaalien oikeellisuus ja käyttö Pentti Toikka Tmi Pentti Toikka Osa kuvista Katja Börjesson Kekkilä oy Hyvä multa on käyttötarkoitukseensa sopiva

Lisätiedot

Pakkaukset Siemenet Parhaat metsät kasvavat huippulaatuisesta siemenestä. TAIMITARHAT Kerimäki Saarijärvi

Pakkaukset Siemenet Parhaat metsät kasvavat huippulaatuisesta siemenestä. TAIMITARHAT Kerimäki Saarijärvi Pakkaukset Siemenet Parhaat metsät kasvavat huippulaatuisesta siemenestä. Männyn metsäkylvössä kannattaa aina käyttää perimältään parasta mahdollista siementä. TAIMITARHAT Taimitarhantie 800 Puhelin 00

Lisätiedot

Hyvä maanmuokkaus onnistuneen koneistutuksen edellytys

Hyvä maanmuokkaus onnistuneen koneistutuksen edellytys Hyvä maanmuokkaus onnistuneen koneistutuksen edellytys Jaana Luoranen, Metsäntutkimuslaitos Konetaimi: koneistutuksen taimituotanto- ja huoltoketju Maanmuokkaus: tavoitteet Metsänuudistamisen onnistumisen

Lisätiedot

Runko: Tomografiassa halkeamien takia lahoa sensoreitten 3-4 ja 6-7 välissä. Kaksi isoa pintaruhjetta ja lahoa sensori 4-5 alapuolella.

Runko: Tomografiassa halkeamien takia lahoa sensoreitten 3-4 ja 6-7 välissä. Kaksi isoa pintaruhjetta ja lahoa sensori 4-5 alapuolella. Pintaruhjeita, lahoa 290. Tilia cordata 290. Tilia cordata 126 cm maasta (sensori 1, pohjoinen) Läpimitta 48,7 cm keskimäärin 48 % Kaivettu juuristoalueella. Pintaruhjeita ja lahoa. Iso, kuollut oksa Asfaltti

Lisätiedot

Herneen kasvatus eri olosuhteissa

Herneen kasvatus eri olosuhteissa Herneen kasvatus eri olosuhteissa (koejärjestelyihin kuluu ensimmäisellä kerralla n. puoli tuntia, joka kerhokerran alussa n. 5 min ja viimeisellä kerralla 15-30 min) Tarvitaan: 4 astiaa kasvatukseen /

Lisätiedot

KASVUALUSTAT. ammattiviljelyyn KASVUALUSTAT. Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset.

KASVUALUSTAT. ammattiviljelyyn KASVUALUSTAT. Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. KASVUALUSTAT ammattiviljelyyn Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. KASVUALUSTAT Luonnonmukainen tuotanto Kasvuturve B2 Organic on luonnonmukaisesti lannoitettua vaaleaa rahkaturvetta. Turve on kalkittu

Lisätiedot

Kurtturuusun torjuntaohje

Kurtturuusun torjuntaohje Kurtturuusun torjuntaohje 1 Kurtturuusun tunnistaminen Monivuotinen pensas, kasvaa 0,5 1,5 m korkeaksi Lehdet kiiltävät, tumman vihreät ja uurteiset Syksyllä lehdet kellastuvat Varressa ja oksissa tiheästi

Lisätiedot

Amarylliksen eli jaloritarinkukan viljely. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto Mäntsälä Saari

Amarylliksen eli jaloritarinkukan viljely. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto Mäntsälä Saari Amarylliksen eli jaloritarinkukan viljely Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto Mäntsälä Saari Amarylliksen biologiaa Amaryllis kuuluu amarylliskasvien (Amaryllidaceae)

Lisätiedot

KEKKILÄN TUOTTEET MARJANVILJELYYN

KEKKILÄN TUOTTEET MARJANVILJELYYN KEKKILÄN TUOTTEET MARJANVILJELYYN KEKKILÄ PROFESSIONAL WWW.KEKKILA.COM KEKKILÄ PROFESSIONAL MARJANVILJELY KAUSIHUONEISSA + Pidentää kasvukautta + Hometta yleensä vähemmän + Säät eivät häiritse poimintaa

Lisätiedot

MARRASKUU. Isänpäivä (marraskuun 2. sunnuntai)

MARRASKUU. Isänpäivä (marraskuun 2. sunnuntai) Kekri - Vanhan satovuoden loppumisen juhla. Pyhäin päivä (31.10-6.11 päivän välinen lauantai) MARRASKUU Isänpäivä (marraskuun 2. sunnuntai) Kaisan päivä (25.11) - Vanhan kansan säähavaintopäivä. - Lampaiden

Lisätiedot

Paakkukoon ja kylvöajan vaikutus kuusen taimien rakenteeseen ja istutusmenestykseen. Jouni Partanen

Paakkukoon ja kylvöajan vaikutus kuusen taimien rakenteeseen ja istutusmenestykseen. Jouni Partanen Paakkukoon ja kylvöajan vaikutus kuusen taimien rakenteeseen ja istutusmenestykseen Jouni Partanen Tausta Paakkutaimien 1980-luvulla laaditut keskipituussuositukset perustuvat taimien kasvatustiheyteen

Lisätiedot

Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia.

Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia. Acer rubrum / Punavaahterat Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia. Tällaisilta leikkausten tulisi näyttää Havainnot

Lisätiedot

Runko: Halkeamia ja kuorettomia alueita ja runsaasti lahoa. Laho nousee myös onkalosta tyvellä. Poistettu iso oksa rungosta.

Runko: Halkeamia ja kuorettomia alueita ja runsaasti lahoa. Laho nousee myös onkalosta tyvellä. Poistettu iso oksa rungosta. 94. Quercus robur 94. Quercus robur 28 cm maasta (sensori 1, pohjoinen) Läpimitta 122,8 cm keskimäärin 70 % Poistettu iso oksa Paljon. Suuri laho-onkalo, joka on yksi metriä syvä sondilla mitattuna. Onkalo

Lisätiedot

Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E

Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E Digikasvio Oleg ja Konsta 8E Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet.vaahtera kasvaa 10 20 metriä korkeaksi. Pvm: 13.9.2011 Paikka: Varisssuo Kasvupaikka: Sekametsä Vaahtera

Lisätiedot

Perennat tarjoavat vaihtoehdon kesäkukille

Perennat tarjoavat vaihtoehdon kesäkukille Liite 1.6.2009 66. vuosikerta Numero 2 Sivut 8-9 Perennat tarjoavat vaihtoehdon kesäkukille Petri Manssila, Maaseudun Tulevaisuus kuvat: Jaakko Martikainen Tutkijat Eeva-Maria Tuhkanen (vas.) ja Sirkka

Lisätiedot

KEVÄT 2013SANOMAT. Onnistumisen iloa! 8 kpl. Pieni pala TÄYDEN PALVELUN PUUTARHATALOT

KEVÄT 2013SANOMAT. Onnistumisen iloa! 8 kpl. Pieni pala TÄYDEN PALVELUN PUUTARHATALOT Pieni pala paratiisia TÄYDEN PALVELUN PUUTARHATALOT PuutarhaNikkarin KEVÄT 2013SANOMAT Tässä lehdessä: Mummolan makuja s.2 Helppo yrttitarha s.3 Puutarhan kevät tuunaus s.5 Kevään kukkaloisto s.6 Kiitolliset

Lisätiedot

Metsänistutuksen omavalvontaohje

Metsänistutuksen omavalvontaohje Metsänistutuksen omavalvontaohje Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin 1. Johdanto a) TAIMIEN VARASTOINTI Pakkasvarastoidut taimet Hyvä varastointipaikka on varjoinen Kun taimet tuodaan välivarastolle:

Lisätiedot

Maaperätutkimukset. Maaperätutkimusten tarkoituksena on varmistaa, että suunniteltava järjestelmä soveltuu kohteeseen Koekuoppa

Maaperätutkimukset. Maaperätutkimusten tarkoituksena on varmistaa, että suunniteltava järjestelmä soveltuu kohteeseen Koekuoppa Maaperätutkimukset Maaperätutkimusten tarkoituksena on varmistaa, että suunniteltava järjestelmä soveltuu kohteeseen Koekuoppa Selvitetään maalaji Otetaan näyte laboratoriotutkimuksia varten JA / TAI Tehdään

Lisätiedot

Omenan viljely. Omenapuu = perusrunko + lajike

Omenan viljely. Omenapuu = perusrunko + lajike 1 / 9 27.4.2013 12:15 Omenan viljely Omenan viljely käytännön vinkkejä ja kokemuksia omenaretkestä Hirvensalmelle ja Lohjalle Kainuu jakaantuu kolmeen eri kasvuvyöhykkeeseen. Selkeitä viitosvyöhykkeen

Lisätiedot

Puutarhaopas MAANPARANNUS HYÖTYKASVIT KORISTEKASVIT NURMIKKO PARVEKE KOMPOSTOINTI. www.biolan.fi

Puutarhaopas MAANPARANNUS HYÖTYKASVIT KORISTEKASVIT NURMIKKO PARVEKE KOMPOSTOINTI. www.biolan.fi Puutarhaopas MAANPARANNUS HYÖTYKASVIT KORISTEKASVIT NURMIKKO PARVEKE KOMPOSTOINTI www.biolan.fi SISÄLLYSLUETTELO Minun puutarhani 3 Kasvit viihtyvät hyvinhoidetussa maassa 4 5 Luonnonmukainen ryytimaa

Lisätiedot

IMELÄKIRSIKAT. FANAL I-II Saksa. HUVIMAJA I-IV Suomi. NORDIA I-IV Ruotsi, Balsgård. SIKKOLA I-IV (V) Suomi

IMELÄKIRSIKAT. FANAL I-II Saksa. HUVIMAJA I-IV Suomi. NORDIA I-IV Ruotsi, Balsgård. SIKKOLA I-IV (V) Suomi IMELÄKIRSIKAT FANAL I-II Saksa Melko voimakaskasvuinen puu. Leveä ja melko tiivis latvus, hieman riippuvat oksat. Aikainen ja runsas sato. Hedelmä keskisuuri, litteänpyöreä ja tumma violetinpunainen. Malto

Lisätiedot

Kansi-istutukset ja kustannuksia säästävät altakastelujärjestelmät!

Kansi-istutukset ja kustannuksia säästävät altakastelujärjestelmät! Kansi-istutukset ja kustannuksia säästävät altakastelujärjestelmät! Sami Nieminen Schetelig Oy Kuvat Elina Vuori / Puutarha&Kauppa Mona Plant System Miten säästät vettä, aikaa ja rahaa? Ja mistä kustannustehokkuus

Lisätiedot

Muilla tonteilla polkujen varressa talojen edustoilta kaadettavien puiden tilalle istutetaan yksittäispensaita.

Muilla tonteilla polkujen varressa talojen edustoilta kaadettavien puiden tilalle istutetaan yksittäispensaita. Maisema-arkkitehtuuri Vänskä Iivo Vänskä 14. syyskuuta 2007 SUUNITELMA istutuksista ja 3.tontin kuivatuksesta Kesällä 2007 3. tontilta kaadettujen puiden tilalle jää nurmea. Nurmialueiden ja polun kuivatukseksi

Lisätiedot

Manual. Swim & Fun Scandinavia, Fagerholtvej 16, 4050 Skibby www.swim-fun.dk 1

Manual. Swim & Fun Scandinavia, Fagerholtvej 16, 4050 Skibby www.swim-fun.dk 1 Manual Dansk Svensk Suomi Norsk English Polish Nedgravning af pool...2 Nergrävning av pool...5 Tietoja uima-altaan kaivamisesta maahan...8 Nedgraving av bassenget...10 In-ground use of pool...13 Informacje

Lisätiedot

KH 85-00420 PIHA-ALUEIDEN KASVILLISUUDEN HOITO SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 2 KÄSITTEITÄ

KH 85-00420 PIHA-ALUEIDEN KASVILLISUUDEN HOITO SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 2 KÄSITTEITÄ KH 85-00420 OHJEET maaliskuu 2009 1 (22) korvaa KH 85-00271 PIHA-ALUEIDEN KASVILLISUUDEN HOITO Tässä ohjekortissa esitettyjä ohjeita käytetään kiinteistöjen piha-alueiden kasvillisuuden hoidossa viherrakentamisen

Lisätiedot

tripla maisema - materiaalikirjasto

tripla maisema - materiaalikirjasto tripla maisema - materiaalikirjasto 14.9.2016 - materiaalikirjaston lähtökohdat 1. Itä-länsisuunnan korostaminen Maisemasuunnittelun pääelementeissä vahva, dynaaminen itä-länsisuunta. Toissijainen suunta

Lisätiedot

EESPOO, ESPOONKARTANO, MANKBY Liite 5 Georg Haggrén 2012

EESPOO, ESPOONKARTANO, MANKBY Liite 5 Georg Haggrén 2012 Näytteen numero: 1 Yksikkö: Y13-56 X= 745.83 Y= 283.5 Z (ylä)= 18.89 Z (ala)= 18.64 TID 1-2 Väri: Ruskea Näytteenottokontekstin kuvaus: Todennäköisesti paalunsija. Pieni, n.15-20cm halkaisijaltaan oleva

Lisätiedot

KAIVOLAN PIENTALOALUEEN 1. OSA-ALUE

KAIVOLAN PIENTALOALUEEN 1. OSA-ALUE RAKENTAMISOHJE KAIVOLAN PIENTALOALUEEN 1. OSA-ALUE Sisällysluettelo Sivu Sijaintikartta 1 Yleistä 2 Rakennusten sijainti tontilla 3 Rakennustyypit 3 Perustaminen 3 Aidat, istutukset, pihat 4 Suunnittelu

Lisätiedot

Bender Megawall. BENDERS Pihakivet. www.benders.fi

Bender Megawall. BENDERS Pihakivet. www.benders.fi megawall GARDEN Bender Megawall Kaunis muuri, jolla voidaan rakentaa 1,05 m korkea tukimuuri. Sen mahdollistaa ainutlaatuinen rakenne ja geoverkkojärjestelmä. Muurikivet toimitetaan valmiiksi lohkottuina,

Lisätiedot