Amarylliksen eli jaloritarinkukan viljely. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto Mäntsälä Saari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Amarylliksen eli jaloritarinkukan viljely. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto Mäntsälä Saari"

Transkriptio

1 Amarylliksen eli jaloritarinkukan viljely Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto Mäntsälä Saari

2 Amarylliksen biologiaa Amaryllis kuuluu amarylliskasvien (Amaryllidaceae) heimoon: tunnetuin on jaloritarinkukka/amaryllis (Hippeastrum Hortorum- Ryhmä) Hippeastrum puniceum, ratsuritarinkukka Hippeastrum rutilum, pikkuritarinkukka (maatiaisamaryllis) Kasvaa trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla monivuotisena ruohovartisena sipulikasvina ja tekee 2-4 kukintovartta Kotoisin Etelä-Amerikasta

3 Amaryllisten kasvatus Suomessa Päätuotantokausi jouluksi pääasiallisesti ruukkukasvina Jonkin verran kasvatetaan myös kevättalven myyntiin V hyödettiin 1,1 milj. sipulia Sipulit tuodaan Suomeen Afrikan maissa ja Brasiliassa sijaitsevilta sipuliviljelmiltä Hollannissa toimivien yritysten kautta Sipulit tulevat suomalaisiin tukkuliikkeisiin lokakuun puoleen väliin mennessä, joista ne toimitetaan edelleen viljelijöille

4 Hyödettävien sipulien kasvatus Sipuleita kasvatetaan tuotemerkeillä Brasbonitas (Brasilia) ja Hadeco (Etelä-Afrikka) Sipulit lisätään: - sivusipuleista - lohkomalla emosipuli pystysuunnassa n. 10 osaan

5 Sipulien kasvatus lue artikkeli: Ritarinkukkia Brasilian auringon alla pikkusipulit istutetaan penkkeihin ja kastelu tehdään tihkuletkuilla Kukinnot leikataan pois Rikkakasvit poistetaan Sipuleita kasvatetaan kk ilman, että välillä nostetaan ylös

6 Sipulien korjuukypsyys

7 Sipulien nosto ja puhdistus Suomeen jouluksi tarkoitetut sipulit nostetaan ylös huhtikuussa Sipulien juuristo irrotetaan koneellisesti maasta, mutta nosto tehdään käsin Sipulit kerätään laatikoihin ja kuljetetaan puhdistuslinjalle: - multa pestään pois - juuristo typistetään - lehtien tyngät siistitään -> siistityt sipulit laatikoihin yhteen kerrokseen kuivumaan muutamaksi päiväksi

8 Sipulien kokolajittelu - Perustuu ympärysmitan senttimäärään

9 Sipulien lämpökäsittely Hollannissa sipulit lämpökäsitellään +13 C 8-10 vk:n ajan, jolloin kukka-aihe valmistuu nupuksi (vastaa kasvin luonnollista lepokautta) -> sipulit toimitetaan jatkokasvatukseen

10 Lajikkeista Etelä-Amerikassa kasvaa n. 500 alkuperäislajia, joita käytetään jalostuksessa Jalostus keskittynyt Hollantiin Kts. Amaryllikset, luettelo Koululla hyödettävät sipulit ovat Hadeco-tuotantoa Etelä-Afrikasta: - Merry Christmas, punainen - Wedding dance, valkoinen - Alfresco, valkoinen, kerrottu - Candy Floss, vaaleanpunainen - Graffiti, vihertävän valkoinen

11 Lajikkeista Lajikkeiden väriskaala laaja punaisen-oranssin-vaaleanpunaisen kautta puhtaan valkoiseen Kukat yksinkertaisesta, puolikerrotun kautta kerrottuun

12 Sipulien hyötö Juurtumisen edellytykset: - hyvä ja ilmava kasvualusta (esim. Kekkilä joulutähtiseos) - poistetaan ohuet vanhat juuret -> mädäntyvät, ehkäisevät uusien juurien muodostumista - kasvualustan ph 6,0-6,8

13 Istutus Sipuli istutetaan niin, että se pysyy tukevasti pystyssä ruukussa N. 1/3 sipulista jää näkyviin Kasvualusta tiivistetään sipulin ympärille

14 Hyötö Istutuksen jälkeen sipulit viedään kasvihuoneeseen juurtumaan Juurrutus voidaan aloittaa C - n. viikon kuluttua nostetaan +24 C - nupun noustua ylös lasketaan + 19 C Kastellaan niukasti hyödön aikana -> kukkavarren venyminen Hyötöaika lajikkeesta riippuen 6-10 vk

15 Sipulit istutettu , kuvat otettu ja

16 Hyödön jälkeinen varastointi Myyntikuntoista tuotetta voidaan varastoida korkeintaan n. 2 vk, lpt C

17 Lajittelu

18 Viljely leikoksi Suomessa ritarinkukan varsinaista leikkoviljelyä ei ole Ruukuissa liian pitkiksi kasvaneet voidaan leikata leikoksi Istutetaan suoraan maahan tai laatikoihin - hyötö samaan tapaan kuin ruukkuviljelyssä - kukat kerätään nuppuisina ja kukkavarren pää käsitellään niin, ettei se ala rullautua

19 Kukan aukeaminen

Hyasintin viljely. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto Mäntsälä Saari

Hyasintin viljely. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto Mäntsälä Saari Hyasintin viljely Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto Mäntsälä Saari Hyasintin historiaa Hyasintti (Hyacinthus orientalis) kuuluu hyasinttikasvien heimoon

Lisätiedot

Narsissien tuotanto. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keuda, Mäntsälä Saari

Narsissien tuotanto. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keuda, Mäntsälä Saari Narsissien tuotanto Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keuda, Mäntsälä Saari Alkuperä Narsissin nimi tulee kreikankielen sanasta narkaein, joka tarkoittaa huumattua tai lumottua

Lisätiedot

Ruukkuatsalen viljely. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto, Mäntsälä Saari

Ruukkuatsalen viljely. Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto, Mäntsälä Saari Ruukkuatsalen viljely Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa Tuula Tiirikainen Keudan aikuisopisto, Mäntsälä Saari Ruukkuatsalean biologiaa Ruukkuatsalea (Rhododendron Simsii-Ryhmä) kuuluu kanervakasvien

Lisätiedot

Tomaatin viljely. Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen

Tomaatin viljely. Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen Tomaatin viljely Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen Tomaatti (Solanum lycopersicum) Etelä-Amerikasta kotoisin oleva tomaatti on tärkein kasvihuonevihanneksemme. Vuonna 2014

Lisätiedot

1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ

1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1920-LUVULLA LANNOITEKOKEET KANTAVAT HEDELMÄÄ 1930-LUVUN UUSI ALKU HELSINGISSÄ Superex-lannoitteet Kekkilä Superex-lannoitteet ovat korkealaatuisia ja vesiliukoisia

Lisätiedot

Rahkasammalesta kasvihuonekasvien kasvualusta. Risto Tahvonen MTT Piikkiö

Rahkasammalesta kasvihuonekasvien kasvualusta. Risto Tahvonen MTT Piikkiö Rahkasammalesta kasvihuonekasvien kasvualusta Risto Tahvonen MTT Piikkiö Rahkasammal kasvualustaksi 15.3.2013 2 Sammalmateriaalin muokkaus Nosto syksyllä käsityönä Parkanon seudulta METLAn koealueilta

Lisätiedot

Joulukukkien hoito-ohjeita

Joulukukkien hoito-ohjeita Joulukukkien hoito-ohjeita Joulutähti (Euphorbia pulcherrima) Joulutähti on tyräkkikasveihin kuuluva koristekasvi. Luontaiset kasvualueet tälle kauniille kukalle ovat Meksikossa ja Väli-Amerikassa. Joulutähden

Lisätiedot

Kasvihuoneen kasvutekijät. LÄMPÖ Tuula Tiirikainen Keuda Mäntsälä Saari

Kasvihuoneen kasvutekijät. LÄMPÖ Tuula Tiirikainen Keuda Mäntsälä Saari Kasvihuoneen kasvutekijät LÄMPÖ Tuula Tiirikainen Keuda Mäntsälä Saari Kasvien kasvuun vaikuttavat: - Lämpö - Valo - Vesi - Ilmankosteus - Hiilidioksidi - Ravinteet - Kasvin perinnölliset eli geneettiset

Lisätiedot

KASVUALUSTAT. ammattiviljelyyn KASVUALUSTAT. Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset.

KASVUALUSTAT. ammattiviljelyyn KASVUALUSTAT. Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. KASVUALUSTAT ammattiviljelyyn Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. KASVUALUSTAT Luonnonmukainen tuotanto Kasvuturve B2 Organic on luonnonmukaisesti lannoitettua vaaleaa rahkaturvetta. Turve on kalkittu

Lisätiedot

KORISTEKASVIEN KASVUNSÄÄTÖ. Kasvihuonetyöskentely/Tuula Tiirikainen, Mäntsälä, Saari

KORISTEKASVIEN KASVUNSÄÄTÖ. Kasvihuonetyöskentely/Tuula Tiirikainen, Mäntsälä, Saari KORISTEKASVIEN KASVUNSÄÄTÖ Miksi kasvua säädellään? Rajoitetaan liikaa pituuskasvua tukevoitetaan kasvua edistetään kasvien haaroittumista KASVUNSÄÄTÖMENETELMÄT VILJELYTEKNIIKKA Valo - lisävalo - tila

Lisätiedot

Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn

Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. www.novarbo.fi ikka Kasvualustatuotteet Lannoitteet Kuivikkeet Kevytruukutusmulta on ilmava kasvualustaseos, joka

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat.

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat. Materiaalin nimi Kasvien kasvupyrähdyksiä Kohderyhmä 3 8 vuotiaat Materiaalin laatu Projekti Materiaalin sisältö Kasvien kasvu ja kasvamisen edellytykset Kuvaus Tutkitaan kasvien kasvua ja miten eri olosuhteet

Lisätiedot

PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE

PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE AMPPELIPETUNIA (Surfinia) Suosittu amppelikukka, joka kukkii ahkerasti koko kesän. Sopii puolivarjoon tai aurinkoon. Kastele ja lannoita säännöllisesti. Käytetään myös parvekelaatikoissa ja maanpeittokasvina.

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

Kasvualustat ammattiviljelyyn

Kasvualustat ammattiviljelyyn Kasvualustat ammattiviljelyyn Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. www.novarbo.fi Kasvualustaseokset Kevytruukutusmulta on ilmava kasvualustaseos, joka soveltuu myös heikkojuuristen kasvien viljelyyn.

Lisätiedot

Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn

Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Luonnonmukainen tuotanto Kasvuturve B2 Organic on luonnonmukaisesti lannoitettua vaaleaa rahkaturvetta. Turve on kalkittu ja lannoitukseen on käytetty kompostoitua

Lisätiedot

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja: ihmepensas, kiinanruusu ja orkidea Codiaeum variegatum ihmepensas Kävin naapurin luona katsomassa hänen kasvejaan ja hän pyysi katsomaan ihmepensastaan,

Lisätiedot

AMPPELITOMAATTI TUMBLER

AMPPELITOMAATTI TUMBLER AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos

Lisätiedot

AMPPELITOMAATTI TUMBLER

AMPPELITOMAATTI TUMBLER AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos

Lisätiedot

23330 Pensaat ja köynnökset

23330 Pensaat ja köynnökset InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 1 23330 Pensaat ja köynnökset Infra 2015 Määrämittausohje 2333. 23330.1 Pensas- ja köynnösistutusten materiaalit Taimien toimittaja kuuluu Elintarviketurvallisuusviraston

Lisätiedot

Kasvihuoneessa käytettävät kasvualustat. Kasvihuonetyöskentely Tuula Tiirikainen Keuda Saaren kartano, syksy 2016

Kasvihuoneessa käytettävät kasvualustat. Kasvihuonetyöskentely Tuula Tiirikainen Keuda Saaren kartano, syksy 2016 Kasvihuoneessa käytettävät kasvualustat Kasvihuonetyöskentely Tuula Tiirikainen Keuda Saaren kartano, syksy 2016 Lähteet Järvinen M., Karjalainen K., Vuollet A., Kasvihuoneviljely tuotantotekniikan perusteet

Lisätiedot

Herukkaviljelmän perustaminen

Herukkaviljelmän perustaminen Herukkaviljelmän perustaminen Vanhempi tutkija, asiakaspäällikkö Kalle Hoppula Tutkija Kati Hoppula Suonenjoki 15.11.2013 Herukkaviljelmän sijainti Ei hallanaralle paikalle. Itärinne vähiten hallanarka,

Lisätiedot

Perunaseitin monimuotoinen torjunta

Perunaseitin monimuotoinen torjunta 22.4.2015 Perunaseitin monimuotoinen torjunta Jussi Tuomisto, Petla 1 Johdanto Perunaseitti on viljelyn talouden kannalta merkittävimpiä kasvintuhoojia Vaikka perunaseittiä on paljon tutkittu ja siitä

Lisätiedot

Satoa ruukusta ja laatikosta

Satoa ruukusta ja laatikosta PUUTARHAMARTTOJEN POP UP Satoa ruukusta ja laatikosta SATOA RUUKUSTA JA LAATIKOSTA Hyötykasvit viihtyvät ja tuottavat satoa, kun ne saavat riittävästi valoa. Suoran valon on osuttava kasveihin vähintään

Lisätiedot

Joulukukkien kasvatus- ja hoito-ohjeet

Joulukukkien kasvatus- ja hoito-ohjeet Joulukukkien kasvatus- ja hoito-ohjeet 1 Hyvä asiakkaamme, olemme koonneet tähän vihkoseen yleisimpien joulukukkien ja -kasvien hoito- ja kasvatusohjeet. Haluamme toivottaa kaikille asiakkaillemme lämmintä

Lisätiedot

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA Tervetuloa vuonna 2000 2001 Kivimäenpuistoon rakennettuun Alppiruusutarhaan. Alppiruusutarhan tarkoituksena on esitellä kotimaisia rhododendronlajikkeita. Kanervakasviheimon

Lisätiedot

Joulukukkainfo. Oikealla hoidolla saat joulukukista iloa pitkään.

Joulukukkainfo. Oikealla hoidolla saat joulukukista iloa pitkään. Joulukukkainfo Oikealla hoidolla saat joulukukista iloa pitkään. monivuotiseksi pensaaksi ja kesällä joulutähti viihtyy vaikka ulkona. Pitkäksi kasvavia versoja katkaisemalla kasvi saadaan haaroittumaan

Lisätiedot

1 Mansikkalajikkeiden kukka aiheiden muodostus, satopotentiaali ja sadon ajoittuminen. 2 Uusia keinoja lajikevalintaan

1 Mansikkalajikkeiden kukka aiheiden muodostus, satopotentiaali ja sadon ajoittuminen. 2 Uusia keinoja lajikevalintaan 1 Mansikkalajikkeiden kukka aiheiden muodostus, satopotentiaali ja sadon ajoittuminen 2 Uusia keinoja lajikevalintaan Timo Hytönen Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto Esitys Tausta Mansikan kasvukierto

Lisätiedot

Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa. Tuula Tiirikainen syksy 2016 Mäntsälä, Saari JOULUTÄHDEN VILJELY

Koristekasvien kasvattaminen kasvihuoneessa. Tuula Tiirikainen syksy 2016 Mäntsälä, Saari JOULUTÄHDEN VILJELY JOULUTÄHDEN VILJELY Joulutähti, tähtilatva (Euphorbia pulcherrima), kuuluu tyräkkikasvien (Euphorbiaceae) heimoon - kotoisin Meksikosta - Joel Robert Poinsett toi kasvin Yhdysvaltoihin 1830-luvulla - 1960-luvulla

Lisätiedot

Avomaan vihannesviljely

Avomaan vihannesviljely Avomaan vihannesviljely 1 I. Vihannesten ryhmittely markkinointikestävyyden mukaan 1.TUOREVIHANNEKSET suhteellisen nopeasti pilaantuvia suuri haihdutuspinta nopea hengitys, vähän vararavintoa, korjataan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON KASVITIETEELLINEN PUUTARHA Yleiset tehtävät III

OULUN YLIOPISTON KASVITIETEELLINEN PUUTARHA Yleiset tehtävät III OULUN YLIOPISTON KASVITIETEELLINEN PUUTARHA Yleiset tehtävät III KASVIHUONE ROMEO Trooppinen osasto ja subtrooppisten kesäsateiden osasto 1. Astut trooppiseen sademetsään. Seisahda hetkeksi ja katsele

Lisätiedot

KAPU-istutuslaatikko 5-15. Sisällysluettelo:

KAPU-istutuslaatikko 5-15. Sisällysluettelo: 5-15 KAPU-istutuslaatikko Sisällysluettelo: KAPU-istutuslaatikot s. 2 KAPU Mellan 1500 x 1500 x 960 s. 3 KAPU Maxi 1500 x 2900 x 960 s. 4-5 KAPU Jumbo 1500 x 2900 x 960/720 s. 6-7 Maaritilät ja puiden

Lisätiedot

KÄRHÖJEN JA KÖYNNÖSTEN ISTUTUS JA HOITO

KÄRHÖJEN JA KÖYNNÖSTEN ISTUTUS JA HOITO Isokukkaiset kärhöt ovat monien mielestä kauneimpia meillä kasvatetuista köynnöksistä. Pelkäämme turhaan kärhöjen talvehtimista, sillä oikein istutettuina ja hoidettuina ne talvehtivat suojaisessa paikassa

Lisätiedot

Honeoye FinE. Jonsok FinE. Kaunotar FinE. Lumotar. Valotar FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET

Honeoye FinE. Jonsok FinE. Kaunotar FinE. Lumotar. Valotar FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET Mansikat AIKAISET LAJIKKEET Honeoye FinE Erinomainen varhaislajike, soveltuu myös luomuviljelyyn. Marjat säännöllisen muotoisia, hieman kartiomaisia, väriltään kirkkaanpunaisia ja kiiltäväpintaisia, myös

Lisätiedot

Hapro. Toimintasuunnitelma. Teksti ja kuvat: Niina Lindell

Hapro. Toimintasuunnitelma. Teksti ja kuvat: Niina Lindell Hapro Toimintasuunnitelma Teksti ja kuvat: Niina Lindell Työn tarkoitus Hapron toimintasuunnitelma on puolenvuoden viljelysuunnitelma Lapin ammattiopiston puutarhalle. Siihen on koottu kaikki perustiedot

Lisätiedot

Vadelman pensasmaiset satotaimet

Vadelman pensasmaiset satotaimet Suomalaisen marjantuotannon kilpailukyvyn parantaminen ja kestävä kehittäminen muuttuvassa ilmastossa 2010-2012 Vadelman pensasmaiset satotaimet Pauliina Palonen, Tero Tommila ja Timo Hytönen Helsingin

Lisätiedot

VIHERTYÖOHJE. JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi. Liitetään kaivulupaan NURMIKOT. Rakennustyöaikainen suojaus

VIHERTYÖOHJE. JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi. Liitetään kaivulupaan NURMIKOT. Rakennustyöaikainen suojaus 1 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Tekninen toimi Liitetään kaivulupaan VIHERTYÖOHJE NURMIKOT Rakennustyöaikainen suojaus Säilytettävä nurmikko suojataan rakentamalla tukeva aita (korkeus 1,5 m) nurmikkoalueen ympärille,

Lisätiedot

Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen!

Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen! Nuorten ideoista kasvaa parempi huominen! YOUNG PEOPLE FOR YOUNG PEOPLE -hankkeen toiminnan ytimenä on nuorten ideoiden kuuleminen. Minipuutarha-info aloittelevalle kotipuutarhurille on esimerkki nuorten

Lisätiedot

Timperintie SAUVO. metsäpuiden taimet Vihannes-Superex NPK kg 40 Vihannekset, turve-ja kivivillaviljely 57,62

Timperintie SAUVO. metsäpuiden taimet Vihannes-Superex NPK kg 40 Vihannekset, turve-ja kivivillaviljely 57,62 Myynti 050-5717333 sabina.nordström@jarvenkyla.fi Kastelulannoitteet Kekkilä Lavakoko 84180 84184 Kukka-Superex NPK 11-3-26 Ruukkukasvi-Superex NPK 16-4-24 25 kg 25 kg 40 40 Ruukkukasvit ja leikkokukat

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA TEKNINEN PALVELUKESKUS. Saviahon päiväkodin pihatyöt TYÖSELOSTUS

MÄNTSÄLÄN KUNTA TEKNINEN PALVELUKESKUS. Saviahon päiväkodin pihatyöt TYÖSELOSTUS MÄNTSÄLÄN KUNTA TEKNINEN PALVELUKESKUS Saviahon päiväkodin pihatyöt TYÖSELOSTUS 10.02.2009 MÄNTSÄLÄN KUNTA Työselostus Sivu 2 Sisältö 10000 MAARAKENTEET... 3 11113 SUOJATTAVA KASVILLISUUS... 3 20000 PÄÄLLYS-

Lisätiedot

UUTTA: Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1

UUTTA: Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1 Oy Transmeri Ab Substral-tuotteet 2012 UUTTA: Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1 Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1 on kaljuuntuneen, jääpoltteen tai muuten vahingoittuneen nurmikon

Lisätiedot

Marjaomenapuu. Aamurusko. Cowichan (ent. Kadetti ) FinE. Hopa. PURPPURAOMENAPUUT Purpurea -ryhmä I VII

Marjaomenapuu. Aamurusko. Cowichan (ent. Kadetti ) FinE. Hopa. PURPPURAOMENAPUUT Purpurea -ryhmä I VII !"#$%&'"(')*+,,& Marjaomenapuu I VII Malus baccata Leveälatvuksinen pikkupuu. Lehdistö on vaaleanvihreä. Nuput ovat vaaleanpunaiset, valkoiset tai punertavat. Valkoiset kukat halk. n. 5 cm. Hedelmät punaiset

Lisätiedot

3541 Puuistutusten tekeminen

3541 Puuistutusten tekeminen 1 3541 Puuistutusten tekeminen 3541.1 Puuistutusten materiaalit 3541.1.1 Puut Taimien toimittaja kuuluu Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) ylläpitämään taimiaineistorekisteriin. Taimet täyttävät taimiaineistosta

Lisätiedot

Tulevaisuuden kasvualustat. Pohjois-Karjalan Puutarhayhdistyksen luentopäivä 22.2.2016 Elli Ruutiainen Kiteen Mato ja Multa Oy

Tulevaisuuden kasvualustat. Pohjois-Karjalan Puutarhayhdistyksen luentopäivä 22.2.2016 Elli Ruutiainen Kiteen Mato ja Multa Oy Tulevaisuuden kasvualustat Pohjois-Karjalan Puutarhayhdistyksen luentopäivä 22.2.2016 Elli Ruutiainen Kiteen Mato ja Multa Oy sisältö Mitä kasvualustoja on nykyään yleisesti käytössä, lyhyt esittely Turve

Lisätiedot

Cover Page. The handle http://hdl.handle.net/1887/19969 holds various files of this Leiden University dissertation.

Cover Page. The handle http://hdl.handle.net/1887/19969 holds various files of this Leiden University dissertation. Cover Page The handle http://hdl.handle.net/1887/19969 holds various files of this Leiden University dissertation. Author: Hannula, Emilia Title: Assessment of the effects of genetically modified potatoes

Lisätiedot

Violetta kanadanatsalea FinE. Kevätatsalea FinE. Kuningasatsalea Estelle FinE. Ruususen Uni FinE. Puistoatsalea Adalmina FinE I V

Violetta kanadanatsalea FinE. Kevätatsalea FinE. Kuningasatsalea Estelle FinE. Ruususen Uni FinE. Puistoatsalea Adalmina FinE I V Atsaleat Violetta kanadanatsalea FinE I V Yksi talvenkestävimmistä lajikkeistamme. Aurinkoisella paikalla kauniin pyöreäksi kehittyvä pensas on erittäin hento ja tuuhea. Kukkii sinivioletein, perhosmaisin

Lisätiedot

Hedelmän- ja marjanviljely

Hedelmän- ja marjanviljely Hedelmän- ja marjanviljely 1 Sisällysluettelo 1.Hedelmän- ja marjanviljely Suomessa 2. Hema-kasvien viljelyn edellytykset ilmasto maaperä katteet lannoitus istutus kastelu taudit ja tuholaiset lajikevalinta

Lisätiedot

Valvojakurssi 2015. Pentti Toikka. Kasvualustat ja kuntta sekä näiden materiaalien oikeellisuus ja käyttö. Tmi Pentti Toikka

Valvojakurssi 2015. Pentti Toikka. Kasvualustat ja kuntta sekä näiden materiaalien oikeellisuus ja käyttö. Tmi Pentti Toikka Valvojakurssi 2015 Kasvualustat ja kuntta sekä näiden materiaalien oikeellisuus ja käyttö Pentti Toikka Tmi Pentti Toikka Osa kuvista Katja Börjesson Kekkilä oy Hyvä multa on käyttötarkoitukseensa sopiva

Lisätiedot

PUUTARHAMARTAN POP UP

PUUTARHAMARTAN POP UP PUUTARHAMARTAN POP UP Viikko 14/2016 VUODEN 2016 VIHANNES KUKKIVAT KAALIT Parsakaali (broccoli) Kukkakaalit Valkoisia ja värikkäitä lajikkeita Vihreä kukkakaali (parsakukkakaali) Romanescu KUKKIVAT KAALIT

Lisätiedot

KOTIPIHAN PERENNAOHJE

KOTIPIHAN PERENNAOHJE KOTIPIHAN PERENNAOHJE Miten rakennetaan perennaryhmiä erilaisille kasvupaikoille: auringosta varjoon, kuivasta kosteaan? Tässä työohjeessa on monivuotisten kukkien istutusohjeita ja hoitoa helpottavia

Lisätiedot

Kukkaopas. Voita. Pikakompostori! (Ks. takasivu) www.biolan.fi

Kukkaopas. Voita. Pikakompostori! (Ks. takasivu) www.biolan.fi Kukkaopas Voita Pikakompostori! (Ks. takasivu) www.biolan.fi Hoitokalenteri kukille KASVU- KAUDEN ALKU Mullanvaihto Ruukunvaihto Leikkaus Merileväuutetta sumutuksina tai kasteluveden mukana HUHTI TOUKO

Lisätiedot

KOTIPIHAN ISTUTUSOHJE

KOTIPIHAN ISTUTUSOHJE KOTIPIHAN ISTUTUSOHJE Istutus on helppoa, kun opit perusasiat. Tästä työohjeesta saat tietoa, kuinka istutat puutarhan monivuotiset kasvit: pensaat, puut, perennat ja köynnökset. Sisältää: Ensin paikat

Lisätiedot

Valitun kasvin tuottamisteknologia. Viljojen kasvatus moduli. Valitun kasvin tuottamisteknologia - opintopiste (op): 18

Valitun kasvin tuottamisteknologia. Viljojen kasvatus moduli. Valitun kasvin tuottamisteknologia - opintopiste (op): 18 Valitun kasvin tuottamisteknologia Viljojen kasvatus moduli Valitun kasvin tuottamisteknologia - opintopiste (op): 18 1. Kasvituotannon perusteet ja ravinteet 2 op 2. Viljojen kasvatus 4 op 3. 4 op 4.

Lisätiedot

Ruusujuuren (Rhodiola rosea ) viljely. Bertalan Galambosi MTT-Mikkeli

Ruusujuuren (Rhodiola rosea ) viljely. Bertalan Galambosi MTT-Mikkeli Ruusujuuren (Rhodiola rosea ) viljely Bertalan Galambosi MTT-Mikkeli Ruusujuuren ominaisuudet Arktinen kasvi, kylmää kestävä Hidaskasvuinen. Luonnossa 10-15 v Viljelyssä : 4-5 v. Lehdet C-vitamiinipitoisia

Lisätiedot

OHJEITA METSANVIUELUALLE

OHJEITA METSANVIUELUALLE ~.. OHJEITA METSANVIUELUALLE Paljasjuuriset taimet PIDÄ TAIMET TUOREINA Paakkutaimet......... Pura säkit ja laita taiminiput löysättyinä valeistutukseen varjoisaan ja kosteaan maastokohtaan ei kuitenkaan

Lisätiedot

Kurtturuusun torjuntaohje

Kurtturuusun torjuntaohje Kurtturuusun torjuntaohje 1 Kurtturuusun tunnistaminen Monivuotinen pensas, kasvaa 0,5 1,5 m korkeaksi Lehdet kiiltävät, tumman vihreät ja uurteiset Syksyllä lehdet kellastuvat Varressa ja oksissa tiheästi

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN HOITO-OHJEET

VIHERALUEIDEN HOITO-OHJEET 1 (7) VIHERALUEIDEN HOITO-OHJEET KEVÄT HOITO Lannoita puut ja pensaat kevätlannoitteella (Kemiran puutarhan yleislannos 1 dl / pensas (5-10 kg / aari) tai Biolanin lannoiteaineet 20 30 l/ aari) annosteluohjeet

Lisätiedot

PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET

PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET Matti Lahtinen 7.3.2013 PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET Osa puuvartisista kasveista kukkii vasta toisen vuoden versoille. Esimerkki; jos norjanangervo ja syreeni leikataan lyhyeksi keväällä, ne eivät kuki

Lisätiedot

BerryGrow hanke: Koetilan tuloksia kesältä Uutta marjanviljelyyn marjatilaisuus Raija Kumpula

BerryGrow hanke: Koetilan tuloksia kesältä Uutta marjanviljelyyn marjatilaisuus Raija Kumpula BerryGrow hanke: Koetilan tuloksia kesältä 2016 Uutta marjanviljelyyn marjatilaisuus Raija Kumpula Sivu 1 18.11.2016 Marjantuotanto Pohjois-Savossa Marjantuotanto Pohjois-Savossa Marjantuotanto Pohjois-Savossa

Lisätiedot

Kasvihuoneen kasvutekijät. ILMANKOSTEUS Tuula Tiirikainen Keuda Mäntsälä Saari

Kasvihuoneen kasvutekijät. ILMANKOSTEUS Tuula Tiirikainen Keuda Mäntsälä Saari Kasvihuoneen kasvutekijät ILMANKOSTEUS Tuula Tiirikainen Keuda Mäntsälä Saari Kasvien kasvuun vaikuttavat: - Lämpö - Valo - Vesi - Ilmankosteus - Hiilidioksidi - Ravinteet - Kasvin perinnölliset eli geneettiset

Lisätiedot

Taimet täyttävät taimiaineistolain (1205/94 ja laki sen muuttamisesta 727/00) ja sen perusteella annetuissa säädöksissä määrätyt vaatimukset.

Taimet täyttävät taimiaineistolain (1205/94 ja laki sen muuttamisesta 727/00) ja sen perusteella annetuissa säädöksissä määrätyt vaatimukset. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 1 23311 Puistopuut Puistopuulla tarkoitetaan puisto- tai muille viheralueille tai pihoille istutettavia puita, joiden rungonkorkeudelle ei aseteta erityisiä vaatimuksia.

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

HOITO-OHJEET. Viljelylaatikot

HOITO-OHJEET. Viljelylaatikot HOITO-OHJEET Viljelylaatikot Viljelylaatikoiden malleja Viljeltävistä kasveista yleistä Tarkista siemenien tuoteselosteesta tarvitseeko esikasvatusta, erityistä lämpöä (kasvihuone), soveltuuko avomaalle

Lisätiedot

Mansikan viljely tunneleissa. Marjamaat-hanke Joensuu Arja Raatikainen ProAgria Etelä-Pohjanma

Mansikan viljely tunneleissa. Marjamaat-hanke Joensuu Arja Raatikainen ProAgria Etelä-Pohjanma Mansikan viljely tunneleissa Marjamaat-hanke Joensuu 2.2.2017 Arja Raatikainen ProAgria Etelä-Pohjanma Tavoitteet Sadon ajoitus pääsatokauden ulkopuolelle Hyvälaatuinen sato Lajikkeet, jotka eivät menesty

Lisätiedot

Kekkilä Professional. Valmistamme laadukkaita ammattiviljelytuotteita 90 vuoden kokemuksella. Terve kasvu lähtee vahvoista juurista.

Kekkilä Professional. Valmistamme laadukkaita ammattiviljelytuotteita 90 vuoden kokemuksella. Terve kasvu lähtee vahvoista juurista. Kekkilä Professional Valmistamme laadukkaita ammattiviljelytuotteita 90 vuoden kokemuksella. Terve kasvu lähtee vahvoista juurista. Kekkilän juuret ulottuvat pitkälle, vuoteen 1924 asti. Vuosikymmenten

Lisätiedot

Macy s Pride. High Voltage. Pinktopia. Champagne Wishes. All The Rage

Macy s Pride. High Voltage. Pinktopia. Champagne Wishes. All The Rage Easy Elegance Ruusut Easy Elegance -pensasruusuvalikoiman ruusut ovat jatkuvakukintaisia, helppohoitoisia ja kauniita. Pitkän jalostustyön tuloksena on syntynyt erittäin talven- ja taudinkestäviä lajikkeita.

Lisätiedot

Taimiaineistomerkinnät. NIMILAPPU -merkintä

Taimiaineistomerkinnät. NIMILAPPU -merkintä Kasvintarkastus Tietosarja Päiväys Diaarinumero 1.5.2006 14/404/2003 Taimiaineistomerkinnät NIMILAPPU -merkintä vähittäismyynnissä olevissa taimissa, sipuleissa ja kylvösiemenissä sekä näitä koskevissa

Lisätiedot

Taimien istutusohjeet

Taimien istutusohjeet Taimien istutusohjeet Kärhöjen istutus Kasvupaikka: Aurinkoinen Kasvualusta: Tasaisen hikevä, runsasravinteinen, kalkittu ja salaojitettu kasvualusta. Kasvin tyvellä maan tulisi olla hiekkapitoista, mikä

Lisätiedot

Kuminan kasvattaminen Suomessa

Kuminan kasvattaminen Suomessa Kumina kasvina kaksivuotinen kasvi ensimmäisenä vuotena lehtiruusuke ja porkkanamainen juuri toisena vuotena kasvi kukkii ja muodostaa siemenet sarjakukkainen aromikasvi kuminaöljy antaa maun, (karvoni)

Lisätiedot

Tunnelimansikan viljely erilaisia kasvusäkkejä käyttäen

Tunnelimansikan viljely erilaisia kasvusäkkejä käyttäen Tunnelimansikan viljely erilaisia kasvusäkkejä käyttäen Johdanto Marjantuotanto on Suomessakin siirtymässä kiihtyvään tahtiin tunneleihin. Tunneliviljelyllä on monia etuja verrattuna perinteiseen avomaatuotantoon

Lisätiedot

Herneen kasvatus eri olosuhteissa

Herneen kasvatus eri olosuhteissa Herneen kasvatus eri olosuhteissa (koejärjestelyihin kuluu ensimmäisellä kerralla n. puoli tuntia, joka kerhokerran alussa n. 5 min ja viimeisellä kerralla 15-30 min) Tarvitaan: 4 astiaa kasvatukseen /

Lisätiedot

Hamppu viljelykiertokasvina

Hamppu viljelykiertokasvina Hamppu viljelykiertokasvina Noora Norokytö, Hyötyhamppuhanke Turun ammattikorkeakoulu Yleistä hampusta Tuulipölytteinen lyhyen päivän kasvi Luontaisesti yksineuvoinen (öljyhamppu), jalostuksella kaksineuvoinen

Lisätiedot

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä.

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. Jättiputki Tunnistaminen Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. 2-3 vuotiaan kasvin lehtien lehdyköiden reunat ovat karkea- ja terävähampaisia, lehtiruodissa usein punaisia pilkkuja tai se

Lisätiedot

CHILITUNARI. Jaakontaika + Carbon Kick Booster siirtostressinpienentäjänä. yhteistyössä mukana: JLe

CHILITUNARI. Jaakontaika + Carbon Kick Booster siirtostressinpienentäjänä. yhteistyössä mukana: JLe Jaakontaika + Carbon Kick Booster siirtostressinpienentäjänä yhteistyössä mukana: 09.05.2017 JLe Siirtoshokki ja täyspysähdys Taimikasvatus tapahtuu hyvin usein kotipuutarhureilla asuintiloissa, jossa

Lisätiedot

Biologisten kasvunedistäjien testaus luomuyrttien ja -purjon taimikasvatuksessa

Biologisten kasvunedistäjien testaus luomuyrttien ja -purjon taimikasvatuksessa www.verdera.fi / infoverdera@lallemand.com Koetoimintaraportti 02.09.2015 Biologisten kasvunedistäjien testaus luomuyrttien ja -purjon taimikasvatuksessa 1. Kokeen tarkoitus Kokeen tarkoituksena oli testata

Lisätiedot

Suljetun kierron kasvihuone - ympäristömyötäistä huipputekniikkaa

Suljetun kierron kasvihuone - ympäristömyötäistä huipputekniikkaa Suljetun kierron kasvihuone - ympäristömyötäistä huipputekniikkaa Kari Jokinen, Erikoistutkija, MMT ja MTT:n Poveri-tiimiläiset Risto Tahvonen, Liisa Särkkä, Timo Kaukoranta Kasvihuoneviljelyn merkitys

Lisätiedot

KASVIEN KASVUPAIKAT. Pikaopas oikean kasvupaikan valintaan. Paloniemen. Taimisto. Suomessa kasvatettu.

KASVIEN KASVUPAIKAT. Pikaopas oikean kasvupaikan valintaan. Paloniemen. Taimisto. Suomessa kasvatettu. KASVIEN KASVUPAIKAT Pikaopas oikean kasvupaikan valintaan Paloniemen Taimisto Suomessa kasvatettu www.paloniementaimisto.fi Kohteena erilaiset kasvupaikat Tontteja on erilaisia ja yleensä niistä saa viihtyisän

Lisätiedot

Matkakertomus. Norja, Tanska, Saksa

Matkakertomus. Norja, Tanska, Saksa Matkakertomus Norja, Tanska, Saksa 18.-21.9.2017 Hans OlavMoskvil, Nykirke -2 ha avomaalla, 4,8 ha tunneleissa, kaikki maapenkeissä - taimimäärä noin 33 000 kpl/ha - esim. Malwinan satotaso 1. vuosi 15

Lisätiedot

Taimiaineistomerkinnät. NIMILAPPU -merkintä

Taimiaineistomerkinnät. NIMILAPPU -merkintä Tietosarja Kasvintarkastus Päiväys Diaarinumero 3.5.2006 43/505/2006 Korvaa tietosarjan 4.8.2003 14/404/2003 Taimiaineistomerkinnät NIMILAPPU -merkintä vähittäismyynnissä olevissa taimissa, sipuleissa

Lisätiedot

1/29/2014. Metsätaimitarhatuotteet. Rauno Kataja 2014. Jaottelu. Kasvualustat. Lannoitteet. Muut. Odotukset turpeelle ja lannoitteille

1/29/2014. Metsätaimitarhatuotteet. Rauno Kataja 2014. Jaottelu. Kasvualustat. Lannoitteet. Muut. Odotukset turpeelle ja lannoitteille Metsätaimitarhatuotteet Rauno Kataja 2014 Jaottelu 1 Kasvualustat 2 Lannoitteet 3 Muut 4 Odotukset turpeelle ja lannoitteille 2 1 1 Kasvualustat 3 Kasvualustat Päätuote White 420 F6 W Yleisturve kaikille

Lisätiedot

OHJEKIRJA KURKKUKASVIEN

OHJEKIRJA KURKKUKASVIEN OHJEKIRJA KURKKUKASVIEN VARTTAMISESTA: Kärkivarttaminen ja yhden sirkkalehden liitosvarte Varttamisen hyödyt Tautikontrolli maalevintäisten tautien ja tuholaisten leviämisen välttäminen resistentin perusrungon

Lisätiedot

Oy Transmeri Ab Substral-tuotteet 2011

Oy Transmeri Ab Substral-tuotteet 2011 Oy Transmeri Ab Substral-tuotteet 2011 Painokelpoiset kuvat ladattavissa: Substral-aineistopankki http://holvi.artstudio.fi/transmeri/ Käyttätunnus ja salasana Transmerin kuluttajaneuvonnasta 0800 922

Lisätiedot

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012 Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka

Lisätiedot

Taimesta kirsikkapuuksi ohjeita kotipuutarhurille kirsikkapuun istuttamisesta, hoidosta ja lajikkeista

Taimesta kirsikkapuuksi ohjeita kotipuutarhurille kirsikkapuun istuttamisesta, hoidosta ja lajikkeista Taimesta kirsikkapuuksi ohjeita kotipuutarhurille kirsikkapuun istuttamisesta, hoidosta ja lajikkeista Kasvupaikan valinta Kirsikkapuulle valitaan pihasta valoisa, kostea ja aurinkoinen paikka. Parhaiten

Lisätiedot

KESÄNEILIKKA LOBELIA PETUNIA ORVOKKI

KESÄNEILIKKA LOBELIA PETUNIA ORVOKKI LOBELIA Sopii kaikenlaisiin istutuksiin, myös amppeliin. Viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa. On parhaimmillaan itseään voimakkaamman kasvin reunakasvina. Riippuva kasvutapa, voidaan istuttaa

Lisätiedot

Jaana Väisänen, Kukkolankosken luomu, OAMK Luonnonvara-ala Kokemuksia ja näkemyksiä väinönputken viljelystä pohjoisessa

Jaana Väisänen, Kukkolankosken luomu, OAMK Luonnonvara-ala Kokemuksia ja näkemyksiä väinönputken viljelystä pohjoisessa Jaana Väisänen, Kukkolankosken luomu, OAMK Luonnonvara-ala Kokemuksia ja näkemyksiä väinönputken viljelystä pohjoisessa Ollaanko pohjoisen laadusta valmiita maksamaan? - kilpailu maailmanmarkkinoilla liikkuvan

Lisätiedot

Kanadalaisten koeruusujen hoito-ohjeita 20.9.15

Kanadalaisten koeruusujen hoito-ohjeita 20.9.15 KANADALAISTEN PENSASRUUSUJEN TALVENKESTÄVYYSKOE 2016-2019 1(6) Kanadalaisten koeruusujen hoito-ohjeita 20.9.15 Kokeeseen osallistumisen reunaehdot: Nämä kanadalaisten ruusujen hoito-ohjeet ovat vain suosituksia,

Lisätiedot

Nokkosen viljely kasvihuoneessa

Nokkosen viljely kasvihuoneessa Nokkosen viljely kasvihuoneessa Puutarhatalouden perustutkinto Veli-Matti Kestilä 25.4.2014 SISÄLLYS 2 1 JOHDANTO... 3 2 NOKKOSEN HISTORIAA... 3 3 YLEISTÄ... 3 3.1 Nokkosen pisteliäisyys... 4 3.2 Nokkosen

Lisätiedot

Koetuloksia MTT Sotkamon marjakokeista. Kalle Hoppula Vanhempi tutkija MTT Sotkamo

Koetuloksia MTT Sotkamon marjakokeista. Kalle Hoppula Vanhempi tutkija MTT Sotkamo Koetuloksia MTT Sotkamon marjakokeista Kalle Hoppula Vanhempi tutkija MTT Sotkamo Marjatsemppi-kiertue, syyskuu 2010 Hanke: Marjanviljelystä vahva elinkeino Pohjois-Suomeen Rahoittajat: EU:n maaseuturahasto

Lisätiedot

13.12.2008 FI Euroopan unionin virallinen lehti L 336/37

13.12.2008 FI Euroopan unionin virallinen lehti L 336/37 13.12.2008 FI Euroopan unionin virallinen lehti L 336/37 OSA 4: SALAATTIEN SEKÄ KÄHÄRÄ- JA SILOENDIIVIEN KAUPAN PITÄMISEN VAATIMUKSET I. TUOTTEEN MÄÄRITELMÄ Nämä vaatimukset koskevat: seuraavien lajien

Lisätiedot

KH 85-00420 PIHA-ALUEIDEN KASVILLISUUDEN HOITO SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 2 KÄSITTEITÄ

KH 85-00420 PIHA-ALUEIDEN KASVILLISUUDEN HOITO SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 2 KÄSITTEITÄ KH 85-00420 OHJEET maaliskuu 2009 1 (22) korvaa KH 85-00271 PIHA-ALUEIDEN KASVILLISUUDEN HOITO Tässä ohjekortissa esitettyjä ohjeita käytetään kiinteistöjen piha-alueiden kasvillisuuden hoidossa viherrakentamisen

Lisätiedot

Sivu 1 / 5. Kuntatekniikka Kommunteknik 13.5.2015 VIHERALUEIDEN TAKUUAJAN HOIDON TYÖSELOSTUS 1. YLEISTÄ

Sivu 1 / 5. Kuntatekniikka Kommunteknik 13.5.2015 VIHERALUEIDEN TAKUUAJAN HOIDON TYÖSELOSTUS 1. YLEISTÄ Sivu 1 / 5 VIHERALUEIDEN TAKUUAJAN HOIDON TYÖSELOSTUS 1. YLEISTÄ Tämän työselostuksen mukaiset takuuajan hoitotyöt käsittävät rakennusurakkaan kuuluvien viheralueiden hoitotyöt. Takuuajan hoito alkaa vastaanottokatselmuksessa

Lisätiedot

A `St. Michel (Mikkeli) `Haaga`

A `St. Michel (Mikkeli)  `Haaga` A `St. Michel (Mikkeli) Kukka on nuppuasteella vaaleanpunainen, auetessaan lähes valkoinen, vaaleanvihreä pilkkuinen. Lajike on kotimaisista alppiruusuista talvenkestävin ja se kukkii kotimaista alppiruusuista

Lisätiedot

Mikrolisättyjen valiotaimien tuotteistaminen taimistoille helppokäyttöisiksi pikkutaimiksi. Vanhempi tutkija Sanna Kukkonen

Mikrolisättyjen valiotaimien tuotteistaminen taimistoille helppokäyttöisiksi pikkutaimiksi. Vanhempi tutkija Sanna Kukkonen Mikrolisättyjen valiotaimien tuotteistaminen taimistoille helppokäyttöisiksi pikkutaimiksi Vanhempi tutkija Sanna Kukkonen 6.2.2015 Taustaa MTT toteutti yhdessä Taimistoviljelijät ry:n sekä neljän taimiston

Lisätiedot

Kasvihuoneen kasvutekijät. HIILIDIOKSIDI Tuula Tiirikainen Keuda Mäntsälä Saari

Kasvihuoneen kasvutekijät. HIILIDIOKSIDI Tuula Tiirikainen Keuda Mäntsälä Saari Kasvihuoneen kasvutekijät HIILIDIOKSIDI Tuula Tiirikainen Keuda Mäntsälä Saari Kasvien kasvuun vaikuttavat: - Lämpö - Valo - Vesi - Ilmankosteus - Hiilidioksidi - Ravinteet - Kasvin perinnölliset eli geneettiset

Lisätiedot

Muskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV

Muskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV Vadelmat AIKAISET LAJIKKEET Muskoka FinE I IV Keskikokoiset tai suuret marjat ovat pyöreitä ja väriltään tummanpunaisia. Aromikkaat, makeat marjat. Satoisa tai runsassatoinen lajike pakastukseen. Hennohkot,

Lisätiedot

UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE. Katse syyshoitoon. Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta. Mikkeli

UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE. Katse syyshoitoon. Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta. Mikkeli UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Katse syyshoitoon Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta Mikkeli 3.11.2017 Matala V. 2006: Mansikan viljely Syyshoito eli sadonkorjuun jälkeiset

Lisätiedot

Reilu kauppa uusia tuotemahdollisuuksia

Reilu kauppa uusia tuotemahdollisuuksia Reilu kauppa uusia tuotemahdollisuuksia esimerkkinä Jalotofu 23.12.2014 Kaikki kuvat: Oy Soya Ab Reilun kaupan soijapavut Jalotofun soijapavut kasvavat Pohjois-Brasilian auringon lämmössä, Capaneman kylässä.

Lisätiedot

Alppiruusut ja atsaleat

Alppiruusut ja atsaleat Alppiruusut ja atsaleat Alppiruusut kaipaavat hapanta maata, tuulilta suojatun, puolivarjoisan tai varjoi- san kasvupaikan. Heikkojuurisina ne hyö- tyvät katteen käytöstä, joka tasaa koste- us-olosuhteita

Lisätiedot

Siankärsämön. viljely ja sadon. kuivaus. Jaana Väisänen, Arvopilottihanke, Kuusamo

Siankärsämön. viljely ja sadon. kuivaus. Jaana Väisänen, Arvopilottihanke, Kuusamo Siankärsämön viljely ja sadon kuivaus Jaana Väisänen, Arvopilottihanke, Kuusamo 14.3.2017 Käyttö Kamatsuleeni (sininen eteerinen öljy) tulehduksia ehkäisevä Myös muita eteerisiä öljyjä (pineeni, kamferi)

Lisätiedot