TARKISTUKSET (Osa I)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TARKISTUKSET (Osa I)"

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Rahoitus-, talous- ja sosiaalikriisiä käsittelevä erityisvaliokunta /2242(INI) TARKISTUKSET (Osa I) Mietintöluonnos Pervenche Berès (PE v01-00) rahoitus-, talous- ja sosiaalikriisistä: suositukset toteutettaviksi toimenpiteiksi ja aloitteiksi (lopullinen mietintö) (2010/2242(INI)) AM\ doc PE v02-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen

2 AM_Com_NonLegReport PE v /162 AM\ doc

3 1 Rolandas Paksas Johdanto-osan A a kappale (uusi) A a. ottaa huomioon, että kriisin kustannukset jäivät veronmaksajien kannettaviksi; ottaa huomioon, että globaalin talouden merkittävän taantuman ja rahoituslaitosten pelastamisen vuoksi useiden jäsenvaltioiden julkistalouden alijäämät kasvoivat räjähdysmäisesti, kun taas uusien työpaikkojen luominen ja hyvinvointivaltion järjestelmien toiminta kärsivät, 2 Rolandas Paksas Johdanto-osan A b kappale (uusi) A b. ottaa huomioon, että jäsenvaltioiden ennennäkemättömät budjettirajoitukset korostavat tarvetta hankkia uudenlaisia ja kestäviä tuloja; ottaa huomioon, että veronkierron ja veropetosten vastaisia toimia on vahvistettava, ja on varmistettava, että rahoituslaitokset osallistuvat kohtuullisella osuudella jatkuvan kriisin seurauksista selviytymiseen, AM\ doc 3/162 PE v02-00

4 3 José Manuel García-Margallo y Marfil Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että Välimeren etelärannan tapahtumia voidaan pitää talouksien yhteenkytkeytymisen seurauksena ja että ne muistuttavat meille demokratian kallisarvoisuudesta, B. ottaa huomioon, että Välimeren etelärannan ja Lähi-idän kansannousut osoittavat, että globalisaatio edellyttää kokonaisvaltaisia ratkaisuja, jotka liittyvät perusoikeuksien ja -vapauksien tunnustamiseen ja kunnioittamiseen ja maiden sekä kunkin maan yhteiskuntaluokkien välisten erojen korjaamiseen, Or. es 4 Sergio Gaetano Cofferati, Hannes Swoboda, Pervenche Berès Johdanto-osan B kappale B ottaa huomioon, että Välimeren etelärannan tapahtumia voidaan pitää talouksien yhteenkytkeytymisen seurauksena ja että ne muistuttavat meille demokratian kallisarvoisuudesta, B ottaa huomioon, että Välimeren etelärannan tapahtumia voidaan pitää taloudellisten ja sosiaalisten puutteiden sekä eriarvoisuuden ja erityisesti koulutettuun, nuoreen sukupolveen vaikuttavan korkean työttömyysasteen seurauksena ja että ne muistuttavat meille demokratian kallisarvoisuudesta, 5 Nikolaos Chountis, Miguel Portas, Cornelis de Jong, Patrick Le Hyaric Johdanto-osan B kappale PE v /162 AM\ doc

5 B ottaa huomioon, että Välimeren etelärannan tapahtumia voidaan pitää talouksien yhteenkytkeytymisen seurauksena ja että ne muistuttavat meille demokratian kallisarvoisuudesta, B ottaa huomioon, että Välimeren etelärannan tapahtumat muistuttavat meille demokratian ja kansallisen itsenäisyyden kallisarvoisuudesta, 6 Rodi Kratsa-Tsagaropoulou Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että Välimeren etelärannan tapahtumia voidaan pitää talouksien yhteenkytkeytymisen seurauksena ja että ne muistuttavat meille demokratian kallisarvoisuudesta, B. ottaa huomioon, että Välimeren etelärannan tapahtumia voidaan pitää talouksien yhteenkytkeytymisen seurauksena ja että ne muistuttavat meille demokratian kallisarvoisuudesta sekä EU:n kohtaamista poliittisista ja taloudellisista haasteista, Or. el 7 Sirpa Pietikäinen, Burkhard Balz, Othmar Karas Johdanto-osan B kappale B ottaa huomioon, että Välimeren etelärannan tapahtumia voidaan pitää talouksien yhteenkytkeytymisen seurauksena ja että ne muistuttavat meille demokratian kallisarvoisuudesta, B ottaa huomioon, että Välimeren etelärannan tapahtumia voidaan pitää muun muassa talouksien yhteenkytkeytymisen seurauksena ja että ne muistuttavat meille demokratian kallisarvoisuudesta, AM\ doc 5/162 PE v02-00

6 8 Andreas Mölzer Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että Välimeren etelärannan tapahtumia voidaan pitää talouksien yhteenkytkeytymisen seurauksena ja että ne muistuttavat meille demokratian kallisarvoisuudesta, B. ottaa huomioon, että Välimeren etelärannan tapahtumia voidaan pitää myös talouksien yhteenkytkeytymisen seurauksena ja että ne muistuttavat meille demokratian kallisarvoisuudesta, Or. de 9 Nikolaos Chountis, Miguel Portas, Cornelis de Jong, Patrick Le Hyaric Johdanto-osan B a kappale (uusi) B a. ottaa huomioon, että velkakriisi on eurooppalainen eikä kansallinen ongelma, vaikka jäsenvaltioiden käyttämät valtavat rahamäärät yksityisten yritysten pelastamiseen johtivat julkisen alijäämän ja velan räjähdysmäiseen kasvuun, 10 Sirpa Pietikäinen, Corien Wortmann-Kool, Othmar Karas Johdanto-osan C kappale PE v /162 AM\ doc

7 C ottaa huomioon, että kolme vuotta Lehman Brothersin romahduksen jälkeen vieläkään ei ole saavutettu rahoitusmarkkinoiden uudistusten tavoitteita, kuten pitkän aikavälin investointitarpeiden rahoittaminen ja työpaikkojen luominen, eikä talouden ohjausjärjestelmän uudistuksen yhteydessä ole riittävän tehokkaasti käsitelty maailman ja unionin tason epätasapainotiloja, C ottaa huomioon, että kolme vuotta Lehman Brothersin romahduksen jälkeen on toteutettu monia toimia rahoituskriisin torjumiseksi, mutta lisätoimia tarvitaan sellaisen kestävän rahoitusalan luomiseksi, joka kykenee pitkän aikavälin investointitarpeiden rahoittamiseen ja työpaikkojen luomiseen, eikä talouden ohjausjärjestelmän uudistuksen yhteydessä ole riittävän tehokkaasti käsitelty maailman ja unionin tason epätasapainotiloja, 11 Kay Swinburne, Roberts Zīle Johdanto-osan C kappale C ottaa huomioon, että kolme vuotta Lehman Brothersin romahduksen jälkeen vieläkään ei ole saavutettu rahoitusmarkkinoiden uudistusten tavoitteita, kuten pitkän aikavälin investointitarpeiden rahoittaminen ja työpaikkojen luominen, eikä talouden ohjausjärjestelmän uudistuksen yhteydessä ole riittävän tehokkaasti käsitelty maailman ja unionin tason epätasapainotiloja, C ottaa huomioon, että kolme vuotta Lehman Brothersin romahduksen jälkeen vieläkään ei ole saavutettu rahoitusmarkkinoiden uudistusten tavoitteita, kuten reaalitalouden rahoittaminen, mieluiten pitkän aikavälin investointitarpeiden rahoittamisen kautta, ja työpaikkojen luominen, eikä talouden ohjausjärjestelmän uudistuksen yhteydessä ole riittävän tehokkaasti käsitelty maailman ja unionin tason epätasapainotiloja, 12 Nikolaos Chountis, Miguel Portas, Cornelis de Jong, Patrick Le Hyaric Johdanto-osan C kappale AM\ doc 7/162 PE v02-00

8 C ottaa huomioon, että kolme vuotta Lehman Brothersin romahduksen jälkeen vieläkään ei ole saavutettu rahoitusmarkkinoiden uudistusten tavoitteita, kuten pitkän aikavälin investointitarpeiden rahoittaminen ja työpaikkojen luominen, eikä talouden ohjausjärjestelmän uudistuksen yhteydessä ole riittävän tehokkaasti käsitelty maailman ja unionin tason epätasapainotiloja, C ottaa huomioon, että kolme vuotta Lehman Brothersin romahduksen jälkeen vieläkään ei ole saavutettu rahoitusmarkkinoiden uudistusten tavoitteita, kuten pitkän aikavälin investointitarpeiden rahoittaminen, työpaikkojen luominen ja aggressiivisen keinottelun torjuminen; ottaa huomioon, että talouden ohjausjärjestelmän uudistuksen yhteydessä ei ole käsitelty maailman ja unionin tason epätasapainotiloja, 13 Mario Borghezio Johdanto-osan C a kappale (uusi) C a. Ottaa huomioon, että merkittävä eurooppalainen taloustieteilijä ja Nobelpalkittu Maurice Allais ( ) totesi nykyisen kriisin syntyneen tyhjästä luoduista maksumenettelyistä, joihin liittyi valtava velkamäärä vailla reaalitalouden tarjoamaa vastinetta, sekä puutteellisesta sääntelystä rahoitusmarkkinoilla, joita ei valitettavasti kuunneltu, Or. it 14 Pascal Canfin Johdanto-osan D a kappale (uusi) PE v /162 AM\ doc

9 D a. ottaa huomioon, että rahoituskriisi on käynnistänyt talous- ja sosiaalikriisin, joka johtaa poliittiseen kriisiin, ja panee merkille, että tarvittavia suuria uudistuksia ei ole toteutettu, 15 Pascal Canfin Johdanto-osan D b kappale (uusi) D b. ottaa huomioon, että öljyn entistä korkeampi hinta ruokkii inflaatiota ja on saanut korot nousemaan, 16 Pascal Canfin Johdanto-osan D c kappale (uusi) D c. ottaa huomioon, että planeetan fyysisiä rajoja on venytetty äärimmilleen, erityisesti ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen osalta, 17 Nikolaos Chountis, Miguel Portas, Cornelis de Jong, Patrick Le Hyaric AM\ doc 9/162 PE v02-00

10 Johdanto-osan E kappale E ottaa huomioon, että kriisi paljastaa luottamus- ja näkemyspulan EU:n sisällä, E. ottaa huomioon, että kriisi paljastaa EU:n toimielinten ja koko unionin kasvavaan demokratiavajeeseen perustuvan luottamus- ja näkemyspulan EU:n sisällä, 18 Nikolaos Chountis, Miguel Portas, Cornelis de Jong, Patrick Le Hyaric Johdanto-osan E a kappale (uusi) E a. ottaa huomioon, että EU:n ja jäsenvaltioiden ilmoittama talouden kiristämispolitiikka johtaa yhä heikompaan ostovoimaan ja sisäiseen kysyntään, verotulojen laskuun sekä taantuman tai laman pidentymiseen ja että tällaisella talouden kiristämispolitiikalla ei saavuteta julkisesti esitettyä tavoitetta julkisen velan vähentämisestä, työllisyyden lisäämisestä ja "talouden vihertämisestä", 19 José Manuel García-Margallo y Marfil Johdanto-osan E a kappale (uusi) E a. ottaa huomioon, että kriisi on PE v /162 AM\ doc

11 osoittanut tarpeen edetä kohti todellista unionin talouden ohjausjärjestelmää, joka muodostuu järjestelmällisestä yhdistelmästä eri politiikkoja, joiden avulla voidaan taata kestävä kasvu, vakaa ja laadukas työllisyystilanne, budjettikuri, kohtuuttoman makrotaloudellisen epätasapainon korjaaminen, EU:n talouden kilpailukyky ja tuottavuus ja rahoitusmarkkinoiden tiukempi sääntely ja valvonta sekä riittävä mekanismi rahoituskriisin ratkaisemiseksi, Or. es 20 José Manuel García-Margallo y Marfil Johdanto-osan E b kappale (uusi) E b. ottaa huomioon, että unionin kestävän kasvun takaamiseksi ja Eurooppa strategian tavoitteiden saavuttamiseksi on i) kohdennettava uudelleen käyttämättä jääneet maksumäärärahat kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä koskeville yhteisön ohjelmille ja ii) tehostettava EIP:n myöntämiä lainoja ja pantava täytäntöön julkisia ja yksityisiä sijoittajia houkuttelevat obligaatiomarkkinat, joiden avulla voidaan rahoittaa koko unionia hyödyttäviä yhteisiä hankkeita (erityisiä hankkeita koskevat obligaatiot), Or. es 21 José Manuel García-Margallo y Marfil AM\ doc 11/162 PE v02-00

12 Johdanto-osan E c kappale (uusi) E c. ottaa huomioon, että Euroopan parlamentti pyysi unionin talouden ohjausta ja hallintaa sekä vakautta koskevan kehyksen parantamisesta 20 päivänä lokakuuta 2010 antamassaan päätöslauselmassa, että "perustetaan pysyvä mekanismi tai elin (Euroopan valuuttarahasto)" ja että "laaditaan vuoden kuluessa toteutettavuusarviointi mahdollisuudesta perustaa pitkällä aikavälillä järjestelmä, jossa jäsenvaltiot voivat osallistua yhteisten Euroopan joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskemiseen, ja tarkastellaan järjestelmän luonnetta, riskejä ja etuja", Or. es 22 Sirpa Pietikäinen, Frank Engel, Othmar Karas Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. ottaa huomioon, että sosiaalisen markkinatalouden ja sen arvojen kehittäminen on Euroopan unionin merkittävä tavoite, 23 Sirpa Pietikäinen, Gay Mitchell, Othmar Karas Johdanto-osan F b kappale (uusi) PE v /162 AM\ doc

13 F b. ottaa huomioon, että maailmanlaajuinen rahoituskriisi on vaikuttanut vakavasti vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseen, erityisesti tavoitteen, jonka mukaan maailmanlaajuinen köyhyys tulee puolittaa vuoteen 2015 mennessä, 24 Gunnar Hökmark, Krišjānis Kariņš, Bendt Bendtsen Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. palauttaa mieliin, että avointen globaalien markkinoiden ja kaupan ansiosta suhteellisen vauraasti elävien ihmisten määrä on noussut yhdestä neljään miljardiin viimeisten 25 vuoden aikana, 25 Gunnar Hökmark, Krišjānis Kariņš, Bendt Bendtsen Johdanto-osan F b kappale (uusi) F b. korostaa tämän kehityksen jatkumisen välttämättömyyttä, AM\ doc 13/162 PE v02-00

14 26 Sari Essayah Väliotsikko 1 I. Euroopan valtionvelka- ja eurokriisi sekä julkisten velkakirjojen ja euroobligaatioiden keskinäinen liikkeeseenlasku I. Euroopan valtionvelka- ja eurokriisi Or. fi 27 Bastiaan Belder Väliotsikko 1 I Euroopan valtionvelka- ja eurokriisi sekä julkisten velkakirjojen ja euroobligaatioiden keskinäinen liikkeeseenlasku I Euroopan valtionvelka- ja eurokriisi 28 Sirpa Pietikäinen, Corien Wortmann-Kool, Othmar Karas 1 kohta 1. palauttaa mieliin keskinäisten heikkouksien kolmiyhteyden, jossa rahoituskriisi on aiheuttanut julkisen talouden vajeita, jolloin julkisen talouden markkinatilanne on kiristynyt; 1. palauttaa mieliin keskinäisten heikkouksien kolmiyhteyden, jossa joidenkin jäsenvaltioiden liialliset menot ja rahoituskriisi ovat edistäneet osaltaan merkittävästi julkisen talouden vajeita, jolloin julkisen talouden markkinatilanne PE v /162 AM\ doc

15 on kiristynyt; 29 Kay Swinburne, Roberts Zīle 1 kohta 1. palauttaa mieliin keskinäisten heikkouksien kolmiyhteyden, jossa rahoituskriisi on aiheuttanut julkisen talouden vajeita, jolloin julkisen talouden markkinatilanne on kiristynyt; 1. palauttaa mieliin keskinäisten heikkouksien kolmiyhteyden, jossa rahoituskriisi on lisännyt entisestään kriisiä edeltäneitä julkisen talouden vajeita suurimmassa osassa EU:n jäsenvaltioita, jolloin julkisen talouden markkinatilanne on kiristynyt kaikkein velkaantuneimmissa valtioissa; 30 Miguel Portas, Nikolaos Chountis, Cornelis de Jong, Patrick Le Hyaric 1 kohta 1. palauttaa mieliin keskinäisten heikkouksien kolmiyhteyden, jossa rahoituskriisi on aiheuttanut julkisen talouden vajeita, jolloin julkisen talouden markkinatilanne on kiristynyt; 1. palauttaa mieliin keskinäisten heikkouksien kolmiyhteyden, jossa rahoituskriisi on aiheuttanut julkisen talouden vajeita ja vakavan taantuman, jolloin julkisen talouden markkinatilanne on kiristynyt joissakin euroalueen maissa; Or. pt 31 Sari Essayah AM\ doc 15/162 PE v02-00

16 1 kohta 1. palauttaa mieliin keskinäisten heikkouksien kolmiyhteyden, jossa rahoituskriisi on aiheuttanut julkisen talouden vajeita, jolloin julkisen talouden markkinatilanne on kiristynyt; 1. palauttaa mieliin keskinäisten heikkouksien yhteyden, jossa rahoituskriisi on aiheuttanut yksityisen talouden vajeita, joka on aiheuttanut julkisen talouden vajeita, jolloin julkisen talouden markkinatilanne on kiristynyt; Or. fi 32 Olle Schmidt ALDE-ryhmän puolesta 1 kohta 1. palauttaa mieliin keskinäisten heikkouksien kolmiyhteyden, jossa rahoituskriisi on aiheuttanut julkisen talouden vajeita, jolloin julkisen talouden markkinatilanne on kiristynyt; 1. palauttaa mieliin keskinäisten heikkouksien kolmiyhteyden, jossa rahoituskriisi on osaltaan kasvattanut julkisen talouden vajeita, jolloin julkisen talouden markkinatilanne on kiristynyt; 33 Andreas Mölzer 1 kohta 1. palauttaa mieliin keskinäisten heikkouksien kolmiyhteyden, jossa rahoituskriisi on aiheuttanut julkisen talouden vajeita, jolloin julkisen talouden markkinatilanne on kiristynyt; 1. palauttaa mieliin keskinäisten heikkouksien kolmiyhteyden, jossa rahoituskriisi on aiheuttanut julkisen talouden lisävajeita, jolloin julkisen talouden markkinatilanne on kiristynyt; PE v /162 AM\ doc

17 Or. de 34 Bastiaan Belder 1 a kohta (uusi) 1 a. korostaa, että vakaus- ja kasvusopimusta ei noudatettu useisiin vuosiin ennen kriisin käynnistymistä; vaatii seuraamusten välitöntä soveltamista, jos jäsenvaltiot eivät noudata vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjä; 35 Nikolaos Chountis, Miguel Portas, Cornelis de Jong, Patrick Le Hyaric 1 a kohta (uusi) 1 a. muistuttaa, että Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan täytäntöönpanemat vakautusohjelmat sekä suurimmassa osassa EU:n jäsenvaltioita vallalla oleva "pakkomielle määrätä säästötoimia" luovat lisää epävakautta, syventävät taantumaa ja sen sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia (työttömyys, köyhyys, konkurssit, alijäämäkierre jne.); vaatii muuttamaan välittömästi jäsenvaltioiden ja koko EU:n talouspolitiikkaa kohti uusia työpaikkoja luovaa, ympäristön kannalta kestävää kasvua Euroopan kansalaisten eduksi. AM\ doc 17/162 PE v02-00

18 36 Rolandas Paksas 1 a kohta (uusi) 1 a. katsoo, että veronkorotukset ja julkisiin menoihin kohdistuvat lisäleikkaukset eivät tarjoa kestävää ratkaisua jatkuvaan kriisiin ja hitaaseen talouskasvuun Euroopan tasolla; toistaa tukensa EU:n tason rahoituslaitosverolle ja pyytää komissiota toteuttamaan yksityiskohtaisen tutkimuksen tällaisen veron mahdollisista vaikutuksista ja määrittämään sen asianmukaisen muodon ja tarvittavat säännöt, joilla pyritään siihen, ettei taakka, kuten tavallisesti, jää pääasiassa kuluttajien kannettavaksi; 37 Andreas Mölzer 2 kohta 2. korostaa, että spekulaatiot ja sijoittajien varovaisuus lisääntyivät sen jälkeen, kun luottoluokituslaitokset laskivat Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan valtionvelan luokitusta, minkä seurauksena Kreikka ja Irlanti eivät enää saaneet markkinoilta rahoitusta kestävällä korkotasolla, joka johti EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston tarjoamaan rahoitusapuun; 2. korostaa, että kun luottoluokituslaitokset laskivat Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan valtionvelan luokitusta, tämä heijastaa todellisia olosuhteita näissä maissa, ja korot ovat täysin verrattavissa ennen euron käyttöönottoa olleeseen korkotasoon; tulee siihen johtopäätökseen, että talouden perustekijöiden pohjalta perusteeton korkotason alentaminen näissä maissa euron käyttöönoton myötä pahensi PE v /162 AM\ doc

19 velkakriisiä merkittävällä tavalla; Or. de 38 Carl Haglund 2 kohta 2. korostaa, että spekulaatiot ja sijoittajien varovaisuus lisääntyivät sen jälkeen, kun luottoluokituslaitokset laskivat Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan valtionvelan luokitusta, minkä seurauksena Kreikka ja Irlanti eivät enää saaneet markkinoilta rahoitusta kestävällä korkotasolla, joka johti EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston tarjoamaan rahoitusapuun; 2. korostaa, että sen jälkeen, kun luottoluokituslaitokset laskivat Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan valtionvelan luokitusta, tällä oli järjestelmällisiä heijastusvaikutuksia koko euroalueeseen, minkä seurauksena Kreikka ja Irlanti eivät enää saaneet markkinoilta rahoitusta kestävällä korkotasolla, joka johti EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston tarjoamaan rahoitusapuun; 39 Olle Schmidt (ALDE-ryhmän puolesta) 2 kohta 2. korostaa, että spekulaatiot ja sijoittajien varovaisuus lisääntyivät sen jälkeen, kun luottoluokituslaitokset laskivat Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan valtionvelan luokitusta, minkä seurauksena Kreikka ja Irlanti eivät enää saaneet markkinoilta rahoitusta kestävällä korkotasolla, joka johti EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston tarjoamaan rahoitusapuun; 2. korostaa, että sen jälkeen, kun luottoluokituslaitokset laskivat Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan valtionvelan luokitusta, tällä oli järjestelmällisiä heijastusvaikutuksia koko euroalueeseen, minkä seurauksena Kreikka ja Irlanti eivät enää saaneet markkinoilta rahoitusta kestävällä korkotasolla, joka johti EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston AM\ doc 19/162 PE v02-00

20 tarjoamaan rahoitusapuun; 40 Rodi Kratsa-Tsagaropoulou 2 kohta 2. korostaa, että spekulaatiot ja sijoittajien varovaisuus lisääntyivät sen jälkeen, kun luottoluokituslaitokset laskivat Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan valtionvelan luokitusta, minkä seurauksena Kreikka ja Irlanti eivät enää saaneet markkinoilta rahoitusta kestävällä korkotasolla, joka johti EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston tarjoamaan rahoitusapuun; 2. korostaa, että spekulaatiot ja sijoittajien varovaisuus lisääntyivät sen jälkeen, kun luottoluokituslaitokset laskivat Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan valtionvelan luokitusta, minkä seurauksena Kreikka ja Irlanti eivät enää saaneet markkinoilta rahoitusta kestävällä korkotasolla, joka johti EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston tarjoamaan rahoitusapuun; kehottaa komissiota harkitsemaan mahdollisuutta perustaa eurooppalainen luottoluokituslaitos; Or. el 41 Kay Swinburne, Roberts Zīle 2 kohta 2. korostaa, että spekulaatiot ja sijoittajien varovaisuus lisääntyivät sen jälkeen, kun luottoluokituslaitokset laskivat Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan valtionvelan luokitusta, minkä seurauksena Kreikka ja Irlanti eivät enää saaneet markkinoilta rahoitusta kestävällä korkotasolla, joka johti EU:n ja 2. korostaa, että spekulaatiot ja sijoittajien varovaisuus lisääntyivät sen jälkeen, kun luottoluokituslaitokset laskivat korkean tason julkisesta alijäämästä kärsineiden Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan valtionvelan luokitusta, minkä seurauksena Kreikka ja Irlanti eivät enää saaneet markkinoilta rahoitusta kestävällä PE v /162 AM\ doc

21 Kansainvälisen valuuttarahaston tarjoamaan rahoitusapuun; korkotasolla, joka johti EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston tarjoamaan rahoitusapuun; 42 Miguel Portas, Nikolaos Chountis, Cornelis de Jong, Patrick Le Hyaric 2 kohta 2. korostaa, että spekulaatiot ja sijoittajien varovaisuus lisääntyivät sen jälkeen, kun luottoluokituslaitokset laskivat Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan valtionvelan luokitusta, minkä seurauksena Kreikka ja Irlanti eivät enää saaneet markkinoilta rahoitusta kestävällä korkotasolla, joka johti EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston tarjoamaan rahoitusapuun; 2. korostaa, että spekulaatiot ja sijoittajien varovaisuus lisääntyivät sen jälkeen, kun luottoluokituslaitokset laskivat Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan valtionvelan luokitusta, minkä seurauksena Kreikka, Irlanti ja Portugali eivät enää saaneet markkinoilta rahoitusta kestävällä korkotasolla, joka johti EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston tarjoamaan rahoitusapuun; Or. pt 43 Sergio Gaetano Cofferati, Pervenche Berès 2 a kohta (uusi) 2 a. katsoo, että ILO:lle on annettava tehtävä ja erityisvaltuudet EU:n ja kansainvälisen valuuttarahaston taloudellista tukea koskevissa ohjelmissa; AM\ doc 21/162 PE v02-00

22 44 Sirpa Pietikäinen, Corien Wortmann-Kool, Othmar Karas 2 a kohta (uusi) 2 a. muistuttaa, että luottoluokituslaitoksilla oli merkittävä asema rahoituskriisin muodostumisessa, kun ne antoivat strukturoiduille rahoitusvälineille virheellisiä luokituksia, joita oli alennettava keskimäärin kolmesta neljään pykälään kriisin aikana; hyväksyy finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän lokakuussa 2010 asettamat periaatteet, jotka ohjaavat siinä, kuinka vähennetään riippuvuutta ulkoisista luottoluokituksista, ja on tyytyväinen komission marraskuussa 2010 käynnistyneeseen julkiseen kuulemiseen; 45 José Manuel García-Margallo y Marfil 2 a kohta (uusi) 2 a. korostaa, että spekulatiiviset liikkeet ovat osaltaan laajentaneet euroalueen maiden obligaatioiden osto- ja myyntihinnan eroja, jotka lisääntyisivät, jos jokin maista ilmoittaisi täydellisestä tai osittaisesta maksukyvyttömyydestä; katsoo, että euro-obligaatioiden yhteinen liikkeeseenlasku jäsenvaltioiden sellaisten velkaosuuksien rahoittamiseksi, joiden maksaminen ei vaaranna millään tavoin julkisen talouden kestävyyttä, loisi paljon nykyisiä markkinoita maksukykyisemmät markkinat; katsoo, että yhteisvastuu PE v /162 AM\ doc

23 auttaisi jarruttamaan keinottelua ja edistämään euron asemaa varantovaluuttana; Or. es 46 Nikolaos Chountis, Miguel Portas, Cornelis de Jong, Patrick Le Hyaric 2 a kohta (uusi) 2 a. vaatii järjestämään julkisen kansalaiskuulemisen valtionvelasta sen alkuperän määrittämiseksi ja velkakirjojen pääasiallisten haltijoiden henkilöllisyyden ja perittävien määrien selvittämiseksi; Or. fr 47 José Manuel García-Margallo y Marfil 2 b kohta (uusi) 2 b. huomauttaa, että moraalikadon estämiseksi ainoastaan uskottavaa talousja talousarviopolitiikkaa harjoittavat maat voisivat hankkia lainoja euroobligaatioiden turvin lainsäädännössä asetettuun enimmäismäärään asti, kun taas järkeväksi katsotun politiikan harjoittamisesta poikkeamisen vuoksi vähemmän uskottaviksi luokiteltujen maiden olisi maksettava korkeampi hinta, jos poikkeamia ei katsota huomattaviksi; ehdottaa, että koko kiintiön käyttäminen olisi kielletty, jos poikkeamat katsotaan AM\ doc 23/162 PE v02-00

24 vakaviksi, ja että lainojen hankinta olisi kiellettävä kokonaan, jos poikkeamat katsotaan erityisen vakaviksi; Or. es 48 Nikolaos Chountis, Miguel Portas, Patrick Le Hyaric 3 kohta 3. toteaa, että jäsenvaltioiden monenkeskiset lähestymistavat ovat uhka taloudelliselle lähentymiselle, ja pitää myönteisenä ajatusta talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta; Poistetaan. 49 Andreas Mölzer 3 kohta 3. toteaa, että jäsenvaltioiden monenkeskiset lähestymistavat ovat uhka taloudelliselle lähentymiselle, ja pitää myönteisenä ajatusta talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta; Poistetaan. Or. de 50 Marta Andreasen PE v /162 AM\ doc

25 3 kohta 3. toteaa, että jäsenvaltioiden monenkeskiset lähestymistavat ovat uhka taloudelliselle lähentymiselle, ja pitää myönteisenä ajatusta talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta; 3. toteaa, että Euroopan kansakunnat tunnustavat, että jäsenvaltioiden monenkeskiset lähestymistavat ovat paras tapa puuttua valtiovelkakriisiin; 51 José Manuel García-Margallo y Marfil 3 kohta 3. toteaa, että jäsenvaltioiden monenkeskiset lähestymistavat ovat uhka taloudelliselle lähentymiselle, ja pitää myönteisenä ajatusta talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta; 3. toteaa, että jäsenvaltioiden monenkeskiset lähestymistavat ovat uhka taloudelliselle lähentymiselle, rahoitusvakaudelle ja euron uskottavuudelle ja pitää myönteisenä ajatusta talous- ja talousarviopolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta; Or. es 52 Kay Swinburne, Roberts Zīle 3 kohta 3. toteaa, että jäsenvaltioiden monenkeskiset lähestymistavat ovat uhka taloudelliselle lähentymiselle, ja pitää myönteisenä ajatusta talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta; 3. on tyytyväinen ajatukseen talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta sisäisen epätasapainon ehkäisemiseksi tai lieventämiseksi koko EU:ssa; AM\ doc 25/162 PE v02-00

26 53 Anneli Jäätteenmäki 3 kohta 3. toteaa, että jäsenvaltioiden monenkeskiset lähestymistavat ovat uhka taloudelliselle lähentymiselle, ja pitää myönteisenä ajatusta talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta; 3. toteaa, että jäsenvaltioiden monenkeskiset lähestymistavat ovat uhka taloudelliselle lähentymiselle, ja pitää myönteisenä ajatusta talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta, joka pyrkii yhdenmukaistamaan Eurooppa strategian ja kasvu- ja vakaussopimuksen raportoinnin ja käsittelyaikataulut; katsoo, että näin saadaan makrotalouden julkisen talouden vakauttamisesta, makrotalouden mukautuksista ja rakennepoliittisista uudistuksista aikaisempaa yhteensopivampia; Or. fi 54 Sari Essayah 3 kohta 3. toteaa, että jäsenvaltioiden monenkeskiset lähestymistavat ovat uhka taloudelliselle lähentymiselle, ja pitää myönteisenä ajatusta talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta; 3. toteaa, että jäsenvaltioiden monenkeskiset lähestymistavat eivät uhkaa taloudellista lähentymistä, mutta pitää myönteisenä ajatusta talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta; Or. fi PE v /162 AM\ doc

27 55 Marta Andreasen 4 kohta 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; Poistetaan. 56 Andreas Mölzer 4 kohta 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti jälleen kerran Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa tästä syystä, että euroalueella on tehtävä rakenneuudistus ja on luotava valuutta-alueita, joihin kuuluvat maat ovat samankaltaisia kansantaloudelliselta vahvuudeltaan; tunnustaa, että yhteinen eurooppalainen talouspolitiikka ei toimi Euroopan unionin kansantalouksissa vallitsevien valtavien erojen vuoksi, mistä syystä tulevaisuudessa ei pidä enää käyttää lisää Euroopan unionin budjettivaroja niin kutsuttuun kriisinhallintaan ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämiseen; AM\ doc 27/162 PE v02-00

28 Or. de 57 Sari Essayah 4 kohta 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, samalla kuitenkin pitäen EU:n talousarvion osuuden BKT:sta nykyisen suuruisena, sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallinnan yhtenäistämistä varten; Or. fi 58 Bastiaan Belder 4 kohta 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan yhtenäistämistä varten; PE v /162 AM\ doc

29 59 Bendt Bendtsen, Krišjānis Kariņš, Gunnar Hökmark 4 kohta 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; 60 Nikolaos Chountis, Miguel Portas, Cornelis de Jong, Patrick Le Hyaric 4 kohta 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikan järjestelmä yritysveroasioita varten sekä solidaarisuutta ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen alan yhteistyötä ja koordiointia varten; AM\ doc 29/162 PE v02-00

30 61 Olle Schmidt (ALDE-ryhmän puolesta) 4 kohta 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen keskinäisen riippuvuuden riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä finanssipolitiikan paljon tiiviimpää koordinointia ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; 62 Carl Haglund 4 kohta 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen keskinäisen riippuvuuden riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä finanssipolitiikan paljon tiiviimpää koordinointia ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; 63 Rodi Kratsa-Tsagaropoulou PE v /162 AM\ doc

31 4 kohta 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä ja menettelytapoja kriisinhallintaa, talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä ja kasvua varten; Or. el 64 Pascal Canfin 4 kohta 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia symmetrisiä säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; 65 Sirpa Pietikäinen, Corien Wortmann-Kool, Alain Lamassoure, Othmar Karas AM\ doc 31/162 PE v02-00

32 4 kohta 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri, osin omin varoin rahoitettu EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten yhteinen yritysverokanta mukaan lukien; 66 Kay Swinburne, Roberts Zīle 4 kohta 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen eurooppalainen finanssipolitiikka ja riittävän suuri EU:n talousarvio sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten; 4. painottaa, että julkisen talouden velkakriisi paljasti Euroopan sisäisen epätasapainon riskit; korostaa, että EU:n on reagoitava yhtenäisesti, kehitettävä yhteinen euroalueen finanssipolitiikka sekä otettava käyttöön asiaankuuluvia säännöksiä kriisinhallintaa ja talouspolitiikan ja verotuksen yhtenäistämistä varten, kunnioittaen samalla jäsenvaltioiden suvereniteettia verotuksen osalta; 67 Sirpa Pietikäinen, Burkhard Balz, Othmar Karas PE v /162 AM\ doc

33 4 a kohta (uusi) 4 a. korostaa tarvetta järkeistää jäsenvaltioiden menoja EU:n talousarvion kautta erityisesti aloilla, joilla EU:lla on enemmän lisäarvoa kuin kansallisilla talousarvioilla; 68 Sergio Gaetano Cofferati, Pervenche Berès 4 a kohta (uusi) 4 a. korostaa, että jäsenvaltioiden kasvunäkymät on katsottava ratkaisevaksi tekijäksi määritettäessä valtion velkaan liittyvää korkotasoa, erityisesti mitä tulee Euroopan rahoitusvakausvälineen ja vuodesta2013 alkaen Euroopan vakausmekanismin tarjoamaan tukeen; 69 Pascal Canfin 5 kohta 5. antaa tunnustusta erittäin velkaantuneiden jäsenvaltioiden tekemille talousarvio- ja rakenneuudistuksille; 5. antaa tunnustusta erittäin velkaantuneiden jäsenvaltioiden tekemille jatkuville talousarvio- ja rakenneuudistuksille ja tunnustaa niiden tarpeen; korostaa säästöohjelmien AM\ doc 33/162 PE v02-00

34 sosiaalisesti epätasapainoista ja taloudellisesti epäluotettavaa luonnetta, joka todennäköisesti johtaa julkisen velan entistä suurempaan osuuteen suhteessa BKT:hen; 70 Miguel Portas 5 kohta 5. antaa tunnustusta erittäin velkaantuneiden jäsenvaltioiden tekemille talousarvio- ja rakenneuudistuksille; 5. antaa tunnustusta erittäin velkaantuneiden jäsenvaltioiden tekemille talousarvio- ja rakenneuudistuksille; katsoo kuitenkin, että nämä ponnistelut ovat turhia ja jopa haitallisia, koska Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa talousarviopolitiikasta on tehty myötäsyklinen, rahapolitiikka on vapautettu talouskasvun edistämisestä ja rakenneuudistuksiksi katsotaan työmarkkinoiden sääntelyn purkaminen ja hyvinvointivaltion tärkeiden osaalueiden yksityistäminen; Or. pt 71 Nikolaos Chountis, Miguel Portas, Cornelis de Jong, Patrick Le Hyaric 5 kohta 5. antaa tunnustusta erittäin velkaantuneiden jäsenvaltioiden tekemille talousarvio- ja rakenneuudistuksille; 5. on huolestunut erittäin velkaantuneiden jäsenvaltioiden tekemien talousarvio- ja rakenneuudistusten kielteisistä vaikutuksista; PE v /162 AM\ doc

35 72 Olle Schmidt (ALDE-ryhmän puolesta) 5 a kohta (uusi) 5 a. myöntää, että niin alijäämän kuin kasvavan valtionvelan vähentäminen ovat suuria poliittisia haasteita, joita jäsenvaltioiden on tarkasteltava kiireesti perussopimusten mukaisesti; 73 Roberts Zīle, Kay Swinburne 5 a kohta (uusi) 5 a. korostaa, että euroalueen jäsenvaltioissa toimivien emopankkien on kannettava osuutensa vastuusta niiden tytärpankkien muissa EU:n jäsenvaltioissa harjoittamista vastuuttomista lainakäytännöistä, jotka esimerkiksi edistivät osaltaan asuntokuplien muodostumista Espanjassa, Irlannissa ja Latviassa ja johtivat näissä jäsenvaltioissa nyt koettaviin talousarviovaikeuksiin; toteaa tämän vuoksi, että rahoitustuen tarjoaminen näille velkaantuneille jäsenvaltioille, jos sellainen on tarpeen, ei ole hyödyksi pelkästään niille, vaan myös nimenomaan niille euroalueen jäsenvaltioille, joiden emopankit eivät alun alkaen onnistuneet kehittämään vastuullisia lainakäytäntöjä AM\ doc 35/162 PE v02-00

36 tytärpankeissaan; 74 Roberts Zīle 5 a kohta (uusi) 5 a. panee merkille, että toisin kuin veroja menopolitiikka, pörssi- ja asuntokuplat ovat pääsyy Espanjassa, Irlannissa ja Latviassa koettuihin talousarviovaikeuksiin, jotka nyt pakottavat ne toteuttamaan niin kutsuttuja "sisäisen devalvoinnin" ohjelmia; 75 Carl Haglund 5 a kohta (uusi) 5 a. myöntää, että niin alijäämän kuin kasvavan valtionvelan vähentäminen ovat suuria poliittisia haasteita, joita jäsenvaltioiden on tarkasteltava kiireesti perussopimusten mukaisesti; 76 Andreas Mölzer PE v /162 AM\ doc

37 6 kohta 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja johon kuuluu Euroopan valtiovarainministeriön perustaminen EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; 6. kehottaa tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; Or. de 77 Nikolaos Chountis, Cornelis de Jong, Patrick Le Hyaric 6 kohta 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja johon kuuluu Euroopan valtiovarainministeriön perustaminen EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle, kun nykyisestä talouskriisistä on selvitty; AM\ doc 37/162 PE v02-00

38 78 Miguel Portas 6 kohta 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja johon kuuluu Euroopan valtiovarainministeriön perustaminen EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja vahvistetaan EMU:n taloudellista pilaria; kehottaa lisäksi ratkaisemaan nykyisen kaupan epätasapainon suorittamalla samanaikaisesti uudistuksia sekä alijäämäisissä että ylijäämäisissä jäsenvaltioissa; huomauttaa, että alijäämäisten jäsenvaltioiden on harjoitettava talouskasvua edistävää politiikkaa, jotta ne voivat palata kestävän julkistalouden tielle; Or. pt 79 Bendt Bendtsen, Krišjānis Kariņš, Gunnar Hökmark 6 kohta 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja johon kuuluu Euroopan valtiovarainministeriön perustaminen EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; PE v /162 AM\ doc

39 on palattava kestävän julkistalouden tielle; 80 Sari Essayah 6 kohta 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja johon kuuluu Euroopan valtiovarainministeriön perustaminen EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; Or. fi 81 Bastiaan Belder 6 kohta 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja johon kuuluu Euroopan valtiovarainministeriön perustaminen EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi 6. vaatii toteuttamaan yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia AM\ doc 39/162 PE v02-00

40 tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; 82 Pascal Canfin 6 kohta 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja johon kuuluu Euroopan valtiovarainministeriön perustaminen EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja johon kuuluu Euroopan valuuttarahaston Euroopan vakausmekanismin yhdistettynä velkaasioita käsittelevään uuteen EU-virastoon perustaminen EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; 83 Sirpa Pietikäinen, Burkhard Balz, Corien Wortmann-Kool, Othmar Karas 6 kohta 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja PE v /162 AM\ doc

41 yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja johon kuuluu Euroopan valtiovarainministeriön perustaminen EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja jolla kehitetään Euroopan valtiovarainministeriön perustamista EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia, joissa tarkastellaan EU strategian tavoitteita sekä julkisen velkakriisin taustalla olevia perustavaa laatua olevia syitä, ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; 84 Olle Schmidt (ALDE-ryhmän puolesta) 6 kohta 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja johon kuuluu Euroopan valtiovarainministeriön perustaminen EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja kehottaa lisäksi antamaan komissiolle valtuudet taloudellisen pilarin vahvistamiseksi toimimalla eräänlaisena Euroopan valtiovarainministeriönä, tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; AM\ doc 41/162 PE v02-00

42 85 José Manuel García-Margallo y Marfil 6 kohta 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja johon kuuluu Euroopan valtiovarainministeriön perustaminen EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja johon kuuluu Euroopan valuuttarahaston perustaminen EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän ja järkevän julkistalouden tielle; Or. es 86 Sergio Gaetano Cofferati, Antolín Sánchez Presedo 6 kohta 6. vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja johon kuuluu Euroopan valtiovarainministeriön perustaminen EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen pureutuvia rakenteellisia uudistuksia ja tasapainottamaan julkisia menoja; huomauttaa, että jäsenvaltioiden on palattava kestävän julkistalouden tielle; 6. korostaa, että kaikilla jäsenvaltioilla on keskusvastapuolen merkitys; vaatii toteuttamaan kattavan, sosiaalisesti osallistavan ja yhdenmukaistavan uudistuspaketin, jolla puututaan julkisen talouden velkakriisin taustalla oleviin syihin ja rahoitusjärjestelmän heikkouksiin ja johon kuuluu Euroopan valtiovarainministeriön perustaminen EMU:n taloudellisen pilarin vahvistamiseksi; kehottaa lisäksi tarvittaessa toteuttamaan kilpailukyvyn puuttumiseen toteuttamalla asianmukaisia PE v /162 AM\ doc

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0030/12. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0030/12. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta 23.2.2016 A8-0030/12 12 7 a kohta (uusi) 7 a. kehottaa komissiota jäädyttämään meneillään olevat TTIP- ja TISAneuvottelut ja pidättymään markkinatalouden aseman (MES) myöntämisestä Kiinalle, kun otetaan

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2150(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2150(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 18.7.2012 2012/2150(INI) MIETINTÖLUONNOS talouspolitiikan EU-ohjausjaksosta: vuoden 2012 painopisteiden täytäntöönpano (2012/2150(INI))

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

Taloudellisen tilanteen kehittyminen

Taloudellisen tilanteen kehittyminen #EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 18.4.2011 2011/2019(BUD) TARKISTUKSET 1-13 László Surján (PE462.573v01-00) vuoden 2012 talousarvioesitystä käsittelevän kolmikantakokouksen neuvotteluvaltuuksista

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta 24.4.2017 A8-0160/11 11 16 kohta 16. tähdentää, että rahoitustuki vaikeuksissa oleville jäsenvaltioille annettiin lainoina, joita varten otettiin lainaa pääomamarkkinoilta käyttäen vakuutena unionin talousarviota;

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 12.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.943v02-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä käsittelevän trilogin

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

5814/19 team/msu/si 1 ECOMP 1A

5814/19 team/msu/si 1 ECOMP 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. helmikuuta 2019 (OR. en) 5814/19 ECON 70 UEM 22 SOC 49 EMPL 38 COMPET 77 ENV 84 EDUC 34 RECH 57 ENER 40 JAI 66 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) Lausuntoluonnos Derek Vaughan. PE578.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) Lausuntoluonnos Derek Vaughan. PE578. Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2351(INI) 4.4.2016 TARKISTUKSET 1-15 Derek Vaughan (PE578.531v01-00) EU:n nuorisostrategian 2013 2015 arviointi (2015/2351(INI)) AM\1089505.doc

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0047/13. Tarkistus. Sophie Montel, Mireille D Ornano, Florian Philippot EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0047/13. Tarkistus. Sophie Montel, Mireille D Ornano, Florian Philippot EFDD-ryhmän puolesta 7.3.2018 A8-0047/13 13 Johdanto-osan G kappale G. toteaa, että kohentunut taloustilanne tarjoaa mahdollisuuksia kunnianhimoisten ja sosiaalisesti tasapainoisten rakenneuudistusten toteuttamiseen ja erityisesti

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 16.4.2010 2009/2151(INI) TARKISTUKSET 1-12 Antigoni Papadopoulou (PE439.890v01-00) mietinnöstä komission tiedonannosta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta 8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS. Lausunnon valmistelija (*): Angelika Werthmann

Talous- ja raha-asioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS. Lausunnon valmistelija (*): Angelika Werthmann EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 28.11.2013 2013/2157(INI) MIETINTÖLUONNOS talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta: vuotuinen kasvuselvitys 2014 (2013/2157(INI))

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507.

TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 17.4.2013 PE510.492v01-00 TARKISTUKSET 1-22 Sharon Bowles (PE507.945v01-00) sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta rahoituspalvelualalla

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0087/7. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0087/7. Tarkistus 6.3.2019 A8-0087/7 7 Dimitrios Papadimoulis, Liadh Ní Riada, Kostadinka Kuneva, Luke Ming Flanagan, Younous Omarjee, Marisa Matias, Javier Couso Permuy, Kostas Chrysogonos, Tania González Peñas, Matt Carthy,

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011 EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011 EUROALUEEN VALTION- TAI HALLITUSTEN PÄÄMIESTEN JULKILAUSUMA Euroopan unioni ja euroalue ovat tehneet viimeisten 18 kuukauden aikana paljon talouden ohjausjärjestelmän

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-4. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2200(BUD) Mietintöluonnos Barbara Matera (PE v01-00)

TARKISTUKSET 1-4. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2200(BUD) Mietintöluonnos Barbara Matera (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 21.10.2011 2011/2200(BUD) TARKISTUKSET 1-4 Mietintöluonnos Barbara Matera (PE473.788v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 8.10.2014 PE539.655v01-00 TARKISTUKSET 1-12 Marita Ulvskog (PE537.318v01-00) Eurooppa 2020 -strategian sosiaali- ja työllisyysnäkökohdat

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 19.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-11 Barbara Matera (PE554.835v01-00) talousarviosta 2016 neuvotteluvaltuudet

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. Maltan talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. Maltan talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 909 final 2013/0399 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Maltan talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0399 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Maltan talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2016(INI) 30.1.2017 TARKISTUKSET 1-14 Esteban González Pons (PE595.662v01-00) Kalastuslaivastojen hallinnointi syrjäisimmillä alueilla (2016/2016(INI))

Lisätiedot

9878/19 sas/rir/he 1 LIFE 1.C

9878/19 sas/rir/he 1 LIFE 1.C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9878/19 SOC 406 EMPL 303 ECON 537 EDUC 255 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. Portugalin esittämästä talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. Portugalin esittämästä talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.11.2016 COM(2016) 900 final 2016/0358 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Portugalin esittämästä talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2016/0358 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Portugalin

Lisätiedot

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 1. Euron synty 2. Yhteisvaluutan hyödyt ja kustannukset 3. Onko EU optimaalinen yhteisvaluutta-alue? 4. Yhteisvaluutta-alueet ja

Lisätiedot

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisi-illuusio Jussi Ahokas Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisin syövereissä Julkisen sektorin velkaantuminen nopeutunut kaikissa länsimaissa Julkinen velkaantuminen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Marco Valli, Giulia Moi, Rolandas Paksas, Laura Agea EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Marco Valli, Giulia Moi, Rolandas Paksas, Laura Agea EFDD-ryhmän puolesta 18.10.2018 A8-0313/2 2 Marco Valli, Giulia Moi, Rolandas Paksas, Laura Agea 1 kohta 1. korostaa, että parlamentti ottaa vuoden 2019 talousarviota käsitellessään täysin huomioon poliittiset painopisteet,

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 19.3.2015 2014/2209(INI) TARKISTUKSET 1-20 Liadh Ní Riada (PE546.893v01-00) vihreään kasvuun liittyvistä mahdollisuuksista pk-yrityksille (2014/2209(INI))

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0249/13. Tarkistus. Liadh Ní Riada, Xabier Benito Ziluaga GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0249/13. Tarkistus. Liadh Ní Riada, Xabier Benito Ziluaga GUE/NGL-ryhmän puolesta 3.7.2017 A8-0249/13 13 Liadh Ní Riada, Xabier Benito Ziluaga 1 kohta 1. palauttaa mieliin vahvistaneensa 15. maaliskuuta 2017 antamassaan päätöslauselmassa, että kestävä kasvu, ihmisarvoiset, laadukkaat

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2103(INI) Lausuntoluonnos Corina Creţu (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2103(INI) Lausuntoluonnos Corina Creţu (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kehitysyhteistyövaliokunta 6.11.2013 2013/2103(INI) TARKISTUKSET 1-10 Corina Creţu (PE519.580v01-00) seksuaalisen hyväksikäytön ja prostituution vaikutuksesta sukupuolten

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

A8-0309/12. João Ferreira, João Pimenta Lopes, Miguel Viegas, Neoklis Sylikiotis, Takis Hadjigeorgiou, Matt Carthy GUE/NGL-ryhmän puolesta

A8-0309/12. João Ferreira, João Pimenta Lopes, Miguel Viegas, Neoklis Sylikiotis, Takis Hadjigeorgiou, Matt Carthy GUE/NGL-ryhmän puolesta 21.10.2016 A8-0309/12 12 João Ferreira, João Pimenta Lopes, Miguel Viegas, Neoklis Sylikiotis, Takis Hadjigeorgiou, Matt Carthy 2 a kohta (uusi) 2 a. toteaa, että sosiaalisten indikaattoreiden käyttöönotto,

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0000(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0000(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2013/0000(INI) 5.2.2013 MIETINTÖLUONNOS verotusta käsittelevästä vuotuisesta kertomuksesta: EU:n talouskasvun mahdollisuuksien vapauttaminen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2044(BUD) 4.7.2017 TARKISTUKSET 1-11 Daniel Dalton (PE604.889v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi

Lisätiedot

9473/19 team/mn/si 1 ECOMP 1A

9473/19 team/mn/si 1 ECOMP 1A Bryssel, 17. toukokuuta 2019 (OR. en) 9473/19 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 9021/19 ECON 507 UEM 149 SOC 377 EMPL 285 Asia:

Lisätiedot

9498/17 eho/mmy/akv DG B 1C

9498/17 eho/mmy/akv DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9498/17 SOC 416 EMPL 324 EDUC 249 SAN 208 ECON 441 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Työllisyyskomitea ja sosiaalisen suojelun komitea

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 1.10.2014 2014/2064(BUD) TARKISTUKSET 1-13 Mietintöluonnos Patricija Šulin (PE537.331v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 6.8.2014 TARKISTUKSET 1-10 Danuta Maria Hübner (PE537.156v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/25. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/25. Tarkistus 9.1.2019 A8-0482/25 25 Johdanto-osan 1 a kappale (uusi) (1 a) Jäsenvaltioiden talous kaipaa pikaisesti sosiaalista, taloudellista ja alueellista yhteenkuuluvuutta varten suunnattua julkista investointisuunnitelmaa,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kehitysvaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kehitysvaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kehitysvaliokunta 16.12.2014 2014/2075(DEC) TARKISTUKSET 1-7 Linda McAvan (PE541.411v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0000(INI) Lausuntoluonnos Enrique Guerrero Salom (PE438.

TARKISTUKSET 1-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0000(INI) Lausuntoluonnos Enrique Guerrero Salom (PE438. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kehitysyhteistyövaliokunta 10.2.2010 2010/0000(INI) TARKISTUKSET 1-8 (PE438.237v02-00) ehdotuksesta suositukseksi neuvostolle EU:n painopisteistä YK:n yleiskokouksen 65.

Lisätiedot

Syrjäytymisen ja aktiivisen osallisuuden kysymykset Eurooppa 2020 strategiassa ja talouspolitiikan EU:n ohjausjaksossa

Syrjäytymisen ja aktiivisen osallisuuden kysymykset Eurooppa 2020 strategiassa ja talouspolitiikan EU:n ohjausjaksossa Syrjäytymisen ja aktiivisen osallisuuden kysymykset Eurooppa 2020 strategiassa ja talouspolitiikan EU:n ohjausjaksossa Seminaari: EMIN Vähimmäistoimeentulon jäljillä 30. syyskuuta 2014 Ismo Grönroos-Saikkala

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2151(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-21 Marian Harkin (PE592.088v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen

Lisätiedot

5603/19 team/sj/mh 1 ECOMP 1A

5603/19 team/sj/mh 1 ECOMP 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. tammikuuta 2019 (OR. en) 5603/19 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5096/19 ECON 52 UEM

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2144(INI) Lausuntoluonnos Eider Gardiazabal Rubial

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2144(INI) Lausuntoluonnos Eider Gardiazabal Rubial Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2144(INI) 14.11.2016 TARKISTUKSET 1-37 Eider Gardiazabal Rubial (PE594.006v01-00) EU:n varoista sukupuolten tasa-arvoon (2016/2144(INI)) AM\1109766.docx

Lisätiedot

10416/19 ess/as/jk 1 LIFE.1.C

10416/19 ess/as/jk 1 LIFE.1.C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10416/19 SOC 496 EMPL 384 ECON 649 EDUC 328 SAN 310 GENDER 30 ANTIDISCRIM 20 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/2027(INI) Lausuntoluonnos Ashley Fox (PE v02-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/2027(INI) Lausuntoluonnos Ashley Fox (PE v02-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2010/2027(INI) 9.6.2010 TARKISTUKSET 1-30 Ashley Fox (PE441.298v02-00) väestörakenteen muutokseen vastaamisesta ja sukupolvien välisestä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 10.12.2014 2014/2075(DEC) TARKISTUKSET 1-19 Marian Harkin (PE541.520v02-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 12.3.2015 2015/2011(BUD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle lisätalousarvioesityksestä nro 1 vuoden

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2063(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2063(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2016/2063(INI) 9.6.2016 MIETINTÖLUONNOS Euroopan keskuspankin vuosikertomuksesta 2015 (2016/2063(INI)) Talous- ja raha-asioiden valiokunta

Lisätiedot

10777/14 eho/hkd/pt DGG 1A

10777/14 eho/hkd/pt DGG 1A EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 16. kesäkuuta 2014 (19.06) (OR. en) 10777/14 UEM 236 ECON 623 SOC 476 COMPET 378 ENV 577 EDUC 214 RECH 273 ENER 281 JAI 475 ILMOITUS Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja:

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 291 final LIITE 2.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 291 final LIITE 2. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9940/17 ADD 2 ECON 491 UEM 185 INST 242 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1 32. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2037(INI) 25.4.2012. Lausuntoluonnos Theodor Dumitru Stolojan (PE483.

TARKISTUKSET 1 32. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2037(INI) 25.4.2012. Lausuntoluonnos Theodor Dumitru Stolojan (PE483. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 25.4.2012 2012/2037(INI) TARKISTUKSET 1 32 Theodor Dumitru Stolojan (PE483.752v01-00) kulutusluottodirektiivin 2008/48/EY täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Kestävän Euroopan unionin poliittisia haasteita ja rahoitusta vuoden 2013 jälkeen käsittelevä erityisvaliokunta

Kestävän Euroopan unionin poliittisia haasteita ja rahoitusta vuoden 2013 jälkeen käsittelevä erityisvaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kestävän Euroopan unionin poliittisia haasteita ja rahoitusta vuoden 2013 jälkeen käsittelevä erityisvaliokunta 13.4.2011 2010/2211(INI) TARKISTUKSET 201-421 Mietintöluonnos

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Lindorff Suomen Profittable 2012 -seminaari Helsingin musiikkitalo, Black Box 29.3.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Mrd. USD 600 Maailmantalous

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE580.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE580. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2320(INI) 28.4.2016 TARKISTUKSET 1-33 Liadh Ní Riada (PE580.580v01-00) parhaasta tavasta hyödyntää pk-yritysten mahdollisuudet työpaikkojen luontiin

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta 24.4.2017 A8-0160/21 21 33 kohta 33. toteaa, että erityiskertomusta koskevaa työasiakirjaa laadittaessa komissio oli jo antanut ehdotuksensa rakenneuudistusten tukiohjelman perustamiseksi; panee tyytyväisenä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/0801(CNS) 3.3.2015 TARKISTUKSET 1-4 Lausuntoluonnos Marita Ulvskog (PE549.109v01-00) ehdotuksesta neuvoston päätökseksi työllisyyskomitean

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2147(INI) 7.1.2015 LAUSUNTOLUONNOS talousarvion valvontavaliokunnalta maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle hedelmä- ja

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2329(INI)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2329(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2329(INI) 15.11.2016 TARKISTUKSET 1-37 Lefteris Christoforou (PE589.350v01-00) Kansalaisten Eurooppa -ohjelmasta vuosina 2014 2020 14. huhtikuuta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivat

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivat EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/0051(NLE) 6.5.2015 TARKISTUKSET 29-246 Mietintöluonnos Laura Agea (PE552.042v01-00) jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-10. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0250(COD) 13.11.2014. Mietintöluonnos Sorin Moisă (PE539.749v01-00)

TARKISTUKSET 1-10. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0250(COD) 13.11.2014. Mietintöluonnos Sorin Moisă (PE539.749v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 13.11.2014 2014/0250(COD) TARKISTUKSET 1-10 Mietintöluonnos Sorin Moisă (PE539.749v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0014(COD) 21.5.2008 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Frank Engel (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Frank Engel (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2017/2036(INI) 26.4.2017 TARKISTUKSET 1-22 Frank Engel (PE602.777v01-00) Neuvoston päätös poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan Euroopan unionin

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2005(INI) Lausuntoluonnos Evgeni Kirilov (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2005(INI) Lausuntoluonnos Evgeni Kirilov (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009 2014 Ulkoasiainvaliokunta 25.5.2012 2012/2005(INI) TARKISTUKSET 1 12 (PE486.143v01-00) yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön täytäntöönpanosta (2012/2005(INI))

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0249/1. Tarkistus. Marco Valli, Rosa D Amato EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0249/1. Tarkistus. Marco Valli, Rosa D Amato EFDD-ryhmän puolesta 3.7.2017 A8-0249/1 1 1 a kohta (uusi) 1 a. katsoo, että komission ehdotuksen avulla EU:n olisi voitava luoda kestävää kasvua ja työpaikkoja ja varmistaa kansalaistensa turvallisuus; korostaa, että säästötoimenpiteet

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2009/XXXX(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2009/XXXX(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 17.11.2009 2009/XXXX(INI) MIETINTÖLUONNOS euroaluetta ja julkista taloutta koskevasta vuotuisesta lausumasta 2009 (2009/XXXX(INI)) Talous-

Lisätiedot

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 25.2.2011 2010/2211(INI) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta kestävän Euroopan unionin poliittisia haasteita ja rahoitusta

Lisätiedot

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/2306(INI) Lausuntoluonnos Jürgen Creutzmann (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/2306(INI) Lausuntoluonnos Jürgen Creutzmann (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2010/2306(INI) 5.5.2011 TARKISTUKSET 1-24 Jürgen Creutzmann (PE458.564v01-00) eurooppalaisesta elokuvasta digitaaliajalla (2010/2306(INI))

Lisätiedot

Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät

Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät Sixten Korkman ETLA Suuryritysten riskienhallintapäivä, Finlandia talo 25.1.2012 If Vahinkovakuutusyhtiö Globaalinen talouskehitys Iso murros: muuttuva

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 26. toukokuuta 2014 (OR. en) 9905/1/14 REV 1 MIGR 78 SOC 365

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 26. toukokuuta 2014 (OR. en) 9905/1/14 REV 1 MIGR 78 SOC 365 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. toukokuuta 2014 (OR. en) 9905/1/14 REV 1 MIGR 78 SOC 365 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2017 (OR. en) 9650/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Asia: Eurooppalainen ohjausjakso 2017:

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle

Talous- ja raha-asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 11.11.2010 2010/2239(INI) LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle riittävien,

Lisätiedot

Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina

Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina 2011 2013 Bryssel 10. marraskuuta 2011 EU:n talouden elpyminen on pysähtynyt. Voimakkaasti heikentynyt luottamus vaikuttaa

Lisätiedot

Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010

Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010 Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010 Seppo Honkapohja Suomen Pankki 1 I. Julkisen talouden velkakriisi 2 Julkisen talouden alijäämä 10 Espanja Irlanti Italia Kreikka Portugali Saksa Ranska

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/2199(INI) 5.2.2009 LAUSUNTO talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle transatlanttisten suhteiden tilasta Yhdysvaltain

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 9.10.2014 2014/2816(INI) TARKISTUKSET 1-21 Olli Rehn (PE537.396v01-00) Euroopan unionin ja Georgian välisen assosiaatiosopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10535/11 SOC 422

Lisätiedot

Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin

Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel/Strasbourg 25. helmikuuta 2014 Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin Euroopan komissio on tänään julkistanut talven 2014 talousennusteensa. Sen mukaan talouden

Lisätiedot

Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä

Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä Euroopan komissio - lehdistötiedote Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä Bryssel, 05 toukokuu 2015 Euroopan unionin talouskasvu hyötyy tänä vuonna suotuisista talouden

Lisätiedot

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva 9.2.2016 Lähde: komission ennuste Euroalueen vakausyksikkö Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet - Kehittyneiden maiden kasvu alle keskiarvon - Kiinan tilanne

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2058(BUD) Mietintöluonnos Petri Sarvamaa (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2058(BUD) Mietintöluonnos Petri Sarvamaa (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2017/2058(BUD) 28.4.2017 TARKISTUKSET 1-15 Mietintöluonnos (PE602.991v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan globalisaatiorahaston

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 2010/0059(COD) 2.7.2010 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kehitysyhteistyövaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

SUUNTA SUOMELLE SDP:N TALOUSPOLITIIKAN LINJA FINANSSIKRIISIN PITKÄ VARJO UUTTA TYÖTÄ VIENTIVETOISELLA KASVULLA

SUUNTA SUOMELLE SDP:N TALOUSPOLITIIKAN LINJA FINANSSIKRIISIN PITKÄ VARJO UUTTA TYÖTÄ VIENTIVETOISELLA KASVULLA SUUNTA SUOMELLE UUTTA TYÖTÄ VIENTIVETOISELLA KASVULLA SDP:N TALOUSPOLITIIKAN LINJA SDP:n talouspolitiikan kantava linja on kestävä, työllistävä kasvu. Kasvu on väline tavoiteltaessa eheää, oikeudenmukaista

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Euroopan parlamentin päätöslauselma 16. helmikuuta 2017 euroalueen budjettikapasiteetista (2015/2344(INI))

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Euroopan parlamentin päätöslauselma 16. helmikuuta 2017 euroalueen budjettikapasiteetista (2015/2344(INI)) Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2017)0050 Euroalueen budjettikapasiteetti Euroopan parlamentin päätöslauselma 16. helmikuuta 2017 euroalueen budjettikapasiteetista (2015/2344(INI))

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta 9.12.2015 A8-0341/61 61 2 kohta 2. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikissa energiaunioniin liittyvissä lainsäädäntöehdotuksissa noudatetaan tavallista lainsäätämisjärjestystä,

Lisätiedot

Ajankohtaiset asiat EU:ssa. 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS

Ajankohtaiset asiat EU:ssa. 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS Ajankohtaiset asiat EU:ssa 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS Ajankohtaiset haasteet EU:ssa Heikko talouskasvu Korkea työttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys Investointien vähäisyys

Lisätiedot

Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne

Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne Aktuaariyhdistys 22.11.2012 Seppo Honkapohja Suomen Pankki Esitetyt näkemykset ovat omiani. Ne eivät välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. 1 Esityksen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Aluekehitysvaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Aluekehitysvaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2014/2040(BUD) 5.9.2014 TARKISTUKSET 1-18 Derek Vaughan (PE537.191v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi 2015 kaikki

Lisätiedot

A8-0317/11

A8-0317/11 18.11.2015 A8-0317/11 11 3 kohta 3. toteaa, että vaikka useammassa maassa toimivien yritysten on entistä vaikeampi noudattaa monia erilaisia verojärjestelmiä, ne pystyvät globalisaation ja digitalisaation

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0159/2. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0159/2. Tarkistus 6.3.2019 A8-0159/2 2 3 a kohta (uusi) 3 a. toteaa, että terveydenhoitopalvelut ovat ylikuormittuneita kaikissa jäsenvaltioissa ja niiden laatu heikkenee jatkuvasti, mikä koskee varsinkin huollettaville

Lisätiedot