EUROOPAN PARLAMENTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN PARLAMENTTI"

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/2199(INI) LAUSUNTO talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle transatlanttisten suhteiden tilasta Yhdysvaltain vaalien jälkeen (2008/2199(INI)) Valmistelija: José Manuel García-Margallo y Marfil AD\ doc PE v02-00

2 PA_NonLeg PE v /6 AD\ doc

3 EHDOTUKSET Talous- ja raha-asioiden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa ulkoasiainvaliokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy: 1. toteaa, että transatlanttiset markkinat ovat maailman suurin ja yhdentynein mutteivät enää dynaamisin talousalue, joten on syytä vahvistaa Euroopan unionin ja Yhdysvaltain strategista kumppanuutta kilpailukyvyn parantamiseksi sekä kaupan ja sijoitusten esteiden poistamiseksi transatlanttisen taloudellisen yhdentymisen edistämisen kehyksessä tehdyn sopimuksen mukaisesti; 2. toteaa myös, että nykyinen rahoituskriisi johtuu muun muassa maailmanlaajuisesta makrotalouden epätasapainosta, joten on suositeltavaa käydä rahapoliittista vuoropuhelua komission, Yhdysvaltain toimivaltaisten viranomaisten sekä Yhdysvaltain kongressin ja Euroopan parlamentin talousasioiden valiokuntien välillä ennen Yhdysvaltain ja Euroopan unionin vuotuisia huippukokouksia ja niiden jälkeen; 3. toteaa, että rahoituskriisi on tuonut esille Yhdysvaltain ja Euroopan unionin rahoitusmarkkinoiden läheisen suhteen eli osoittanut vääräksi teesin, jonka mukaan markkinat eivät ole kytköksissä toisiinsa (decoupling), ja kehottaa vahvistamaan vuoropuhelua kyseisten maiden viranomaisten välillä sekä tarkistamaan sääntely- ja valvontajärjestelmiä; 4. vaatii markkinoiden asteittaista yhdentymistä vastavuoroisen tunnustamisen sekä nykyisten sääntelyjärjestelmien tietynasteisen lähentämisen ja mahdollisuuksien mukaan satunnaisten erivapauksien käyttöönoton kautta; katsoo, että vapaa pääsy markkinoille, sääntöjen mukauttaminen maailmanlaajuisiin standardeihin, niiden yhdenmukainen soveltaminen ja jatkuva vuoropuhelu markkinatoimijoiden kanssa ovat onnistuneen yhdentymisen perusperiaatteita; kehottaa sekä Yhdysvaltain että Euroopan unionin viranomaisia välttämään ulkomailta tulevien sijoitusten esteitä ja ekstraterritoriaalisesti sovellettavaa lainsäädäntöä ilman aiempaa kuulemista ja sopimusta. 5. kannattaa sijoituksia ja transatlanttisten rahoituspalvelujen tarjoamista vaikeuttavien esteiden poistamista sekä Yhdysvaltain ja Euroopan unionin markkinoiden entistä parempaa yhdentymistä, jotta ne voivat paremmin kilpailla kehittyvien markkinoiden kanssa edellyttäen, että käyttöön otetaan toiminnan vakautta koskevat tyydyttävät säännöt, jotta voidaan estää Atlantin toiselta puolelta tulevaa kriisiä leviämästä sen toiselle puolelle; 6. korostaa, että rahoituspalvelumarkkinoiden yhdentyminen ilman sääntelyjärjestelmän ja valvontasääntöjen samanaikaista tarkistamista vähentäisi viranomaisten mahdollisuuksia tehokkaaseen valvontaan; katsoo täten, että on otettava käyttöön sääntöjä, joiden avulla taataan kilpailu, lisätään rahoitustuotteiden, -laitosten ja -markkinoiden avoimuutta sekä vahvistetaan yhteisiä riskienhallintastandardeja viime marraskuussa pidetyssä G20- maiden huippukokouksessa tehdyn sopimuksen mukaisesti; AD\ doc 3/6 PE v02-00

4 7. tunnustaa, että Yhdysvaltain valvontaviranomaiset ovat edistyneet Basel II -sopimusten täytäntöönpanossa suurten pankkien osalta, mutta pitää valitettavana, että jäljellä on poikkeamia, jotka on korjattava siltä osin kuin niistä aiheutuu lisävelvoitteita sellaisten eurooppalaisten pankkien yhdysvaltalaisille tytäryrityksille, joiden kilpailuasema heikkenee, ja että jäljellä on myös eräitä kysymyksiä (rahoitusholdingyhtiöt ja pienet pankit), jotka on ratkaistava mahdollisimman pian. kannustaa Yhdysvaltain kongressia täten harkitsemaan entistä johdonmukaisempaa pankki- ja vakuutusalojen valvontarakennetta, jonka avulla voidaan helpottaa Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välistä koordinointia; 8. pyytää lisäämään yhteistyötä valvontaviranomaisten välillä, jotta voidaan valvoa rajatylittävien ryhmittymien toimintaa ja estää läpinäkymättömille ja yhteistyöhaluttomille lainkäyttöalueille sijoittautuneiden ryhmittymien toiminta, ja pyytää lakkauttamaan veroparatiisit; 9. huomauttaa, että vaikka kirjanpitostandardien lähentäminen parantaa sijoittajille tiedottamista ja helpottaa valvontaa, se ei riitä ja ettei Yhdysvallat sen vuoksi saa käyttää tätä kriisiä verukkeena lykätäkseen IFRS-standardien (International Financial Reporting Standards) täysimääräistä käyttöönottoa keskipitkällä aikavälillä; 10. kehottaa Euroopan unionin ja Yhdysvaltain viranomaisia sääntelemään luottoluokituslaitoksia yhteisten periaatteiden ja menetelmien mukaisesti, jotta voidaan palauttaa luottamus luokituksiin ja varmistaa niiden luotettavuus; muistuttaa kuitenkin, että Euroopan unionin on kehitettävä oma sääntelyjärjestelmä, sillä Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoiden valvontaviranomaisen (Securities and Exchange Commission) hyväksymien sääntöjen ekstraterritoriaalista soveltamista Euroopan markkinoilla toimiviin yhdysvaltalaisiin laitoksiin ei voida hyväksyä; 11. on komission kanssa samaa mieltä siitä, että alullepanevat luottolaitokset on velvoitettava pitämään hallussaan osa luotoista, jotta ne voidaan pakottaa kantamaan osa siirretyistä riskeistä; toivoo, että tätä kysymystä käsitellään transatlanttisen vuoropuhelun yhteydessä yhtäläisten edellytysten säilyttämiseksi kansainvälisellä tasolla ja systeemiriskien rajoittamiseksi maailmanlaajuisilla rahoitusmarkkinoilla; katsoo, että valtioiden omistamia sijoitusyhtiöitä varten olisi hyväksyttävä käytännesäännöt; 12. pyytää ottamaan käyttöön varhaisvaroitusjärjestelmiä ja kriisikomiteoita, joiden jäseninä ovat Euroopan unionin ja Yhdysvaltain toimivaltaiset viranomaiset, jotta tarvittavat kiireelliset toimenpiteet voidaan toteuttaa oikea-aikaisesti ja asianmukaisesti; korostaa transatlanttista lähentymistä tässä päätöslauselmassa tarkoitetuissa asioissa koskevien ehdotusten osalta, että on tarpeen vahvistaa neuvottelukehys, jotta voidaan tulevaisuudessa välttää vastaavanlaiset tekijät kuin ne, jotka ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen eli yhdysvaltalaiseen kriisiin, joka on samalla ajanut kriisiin Euroopan unionin talouden; 13. pyytää käynnistämään yhteisen keskustelun Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankkiryhmän uudistuksista, jotta kyseisiä uudistuksia käsitteleville eri foorumeille voidaan tehdä yhteisiä ehdotuksia ja näin saada aikaan tehokas järjestelmä maailmanlaajuista rahoitusvalvontaa ja yhteisvastuullisuutta varten kriisin aikana; PE v /6 AD\ doc

5 14. katsoo, että olisi määriteltävä Euroopan unionin ja Yhdysvaltain yhteinen toimintakehys uutta puhdasta teknologiaa koskevien investointien alalla, sillä tällaisen strategian avulla voitaisiin paitsi puuttua ilmastonmuutosta koskevaan ongelmaan myös luoda uusia työpaikkoja. AD\ doc 5/6 PE v02-00

6 VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS Hyväksytty (pvä) Lopullisen äänestyksen tulos +: : 0: Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet Paolo Bartolozzi, Zsolt László Becsey, Pervenche Berès, Udo Bullmann, Jonathan Evans, Elisa Ferreira, José Manuel García- Margallo y Marfil, Jean-Paul Gauzès, Robert Goebbels, Louis Grech, Benoît Hamon, Gunnar Hökmark, Karsten Friedrich Hoppenstedt, Othmar Karas, Wolf Klinz, Andrea Losco, Astrid Lulling, Hans-Peter Martin, Gay Mitchell, Sirpa Pietikäinen, Heide Rühle, Eoin Ryan, Antolín Sánchez Presedo, Olle Schmidt, Peter Skinner, Margarita Starkevičiūtė, Ieke van den Burg Werner Langen, Thomas Mann, Bilyana Ilieva Raeva, Margaritis Schinas, Eva-Riitta Siitonen PE v /6 AD\ doc

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2007/2203(INI) 20.12.2007 LAUSUNTO talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0146/

MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0146/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0146/2019 1.3.2019 MIETINTÖ Euroopan pankkiviranomaisen puheenjohtajan nimittämisestä (N8-0028/2019 C8-0052/2019 2019/0902(NLE)) Talous- ja raha-asioiden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2003/2150(INI) 24. helmikuuta 2004 LAUSUNTO talous- ja raha-asioiden valiokunnalta oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2007/2287(INI) 17.3.2008 TARKISTUKSET 1 89 Mietintöluonnos Othmar Karas (PE400.584v01-00) vähittäisrahoituspalveluja yhtenäismarkkinoilla

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 2008/2155(INI) 21.1.2009 LAUSUNTO talousarvion valvontavaliokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle Euroopan investointipankin ja

Lisätiedot

MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0320/

MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0320/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0320/2016 10.11.2016 MIETINTÖ johon sisältyy päätöslauselmaesitys, joka ei liity lainsäädäntöön, esityksestä neuvoston päätökseksi Tanskan, Norjan ja

Lisätiedot

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2025(INI)

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2025(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2017/2025(INI) 4.5.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta

Talous- ja raha-asioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 13.3.2013 2011/0389(COD) LAUSUNTO talous- ja raha-asioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2319(INI) oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2319(INI) oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/2319(INI) 29.11.2016 LAUSUNTO oikeudellisten asioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle komission asiantuntijaryhmien

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. BKT:stä ja muista indikaattoreista Edistyksen mittaaminen muuttuvassa maailmassa (2010/2088(INI))

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. BKT:stä ja muista indikaattoreista Edistyksen mittaaminen muuttuvassa maailmassa (2010/2088(INI)) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2.12.2010 2010/2088(INI) LAUSUNTO talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2291(ACI) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja komission välisen toimielinten sopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2144(INI) budjettivaliokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2144(INI) budjettivaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2144(INI) 16.12.2016 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalle EU:n varoista sukupuolten tasa-arvoon

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI ESITYSLISTA

EUROOPAN PARLAMENTTI ESITYSLISTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009 2014 Istuntoasiakirja ESITYSLISTA Keskiviikko 7. heinäkuuta 2010 07/07/10 444.569 FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI Menettelyjen selitykset Käsitellyistä teksteistä äänestetään

Lisätiedot

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 14.1.2015 2014/0197(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 25.11.2013 2013/2091(INI) LAUSUNTO maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Oikeudellisten asioiden valiokunta. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 24.5.2011 2011/2072(INI) LAUSUNTO oikeudellisten asioiden valiokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle öljyn- ja kaasunporaustoiminnan

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2009/2229(INI) sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2009/2229(INI) sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2009/2229(INI) 12.4.2010 LAUSUNTO sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous. Maanantai 1. huhtikuuta 2019 klo Tiistai 2. huhtikuuta 2019 klo

Talous- ja raha-asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous. Maanantai 1. huhtikuuta 2019 klo Tiistai 2. huhtikuuta 2019 klo Euroopan parlamentti 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS (2019)0401_1 Kokous Maanantai 1. huhtikuuta 2019 klo 15.00 18.00 Tiistai 2. huhtikuuta 2019 klo 9.00 13.00 Bryssel

Lisätiedot

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0008/

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0008/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0008/2018 26.1.2018 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan vakautta turvaavia toimenpiteitä koskevan Euroopan

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 19.3.2013 B7-0000/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan mukaisesti EU:n kauppa- ja investointisopimusta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 12.3.2015 2015/2011(BUD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle lisätalousarvioesityksestä nro 1 vuoden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2003/2133(INI) 18. marraskuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta

Talous- ja raha-asioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 15.2.2010 2009/0064(COD) TARKISTUKSET 508-699 Mietintöluonnos Jean-Paul Gauzès (PE430.709v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0143(CNS) 18.12.2008 TARKISTUKSET 5-23 Mietintöluonnos Ieke van den Burg (PE416.275v01-00) direktiivin 2006/112/EY muuttamisesta

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2032(INI) kehitysyhteistyövaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2032(INI) kehitysyhteistyövaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kehitysyhteistyövaliokunta 2011/2032(INI) 4.5.2011 LAUSUNTO kehitysyhteistyövaliokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle demokratiakehitystä tukevista EU:n ulkoisista toimista (2011/2032(INI))

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta 2003/2146(INI) 4. marraskuuta 2003 LAUSUNTO naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta kehitysyhteistyövaliokunnalle

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta 24.4.2017 A8-0160/21 21 33 kohta 33. toteaa, että erityiskertomusta koskevaa työasiakirjaa laadittaessa komissio oli jo antanut ehdotuksensa rakenneuudistusten tukiohjelman perustamiseksi; panee tyytyväisenä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/1. Tarkistus. Yannick Jadot Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/1. Tarkistus. Yannick Jadot Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.2.2019 A8-0048/1 1 8 kohta 8. muistuttaa rahoituspalvelujen vapauttamiseen liittyen, että sopimukseen kuuluu vakauden ja luotettavuuden turvaamista koskevan poikkeuksen sisältävä lauseke, joka sallii

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507.

TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 17.4.2013 PE510.492v01-00 TARKISTUKSET 1-22 Sharon Bowles (PE507.945v01-00) sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta rahoituspalvelualalla

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2234(INI) 2.10.2012. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2234(INI) 2.10.2012. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2.10.2012 2012/2234(INI) LAUSUNTO sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 17.4.2015 2014/2228(INI) LAUSUNTO kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle suosituksista Euroopan komissiolle

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2014/2248(INI) budjettivaliokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2014/2248(INI) budjettivaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2014/2248(INI) 28.9.2016 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle Euroopan unionin nykyisen toimielinrakenteen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2040(BUD) 9.9.2014 LAUSUNTO talousarvion valvontavaliokunnalta budjettivaliokunnalle neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin yleiseksi

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 2004/2053(DEC) 2004/2056(DEC) 2004/2054(DEC) 8.2.2005 LAUSUNTO ympäristön, kansanterveyden

Lisätiedot

GL ON THE MINIMUM LIST OF SERVICES AND FACILIITES EBA/GL/2015/ Ohjeet

GL ON THE MINIMUM LIST OF SERVICES AND FACILIITES EBA/GL/2015/ Ohjeet EBA/GL/2015/05 07.08.2015 Ohjeet niiden tapausten määrittämisestä direktiivin 2014/59/EU 42 artiklan 14 kohdan nojalla, joissa tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn mukaisesta varojen tai velkojen likvidoimisesta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0156/29. Tarkistus. Eider Gardiazabal Rubial S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0156/29. Tarkistus. Eider Gardiazabal Rubial S&D-ryhmän puolesta 4.4.2017 A8-0156/29 29 13 kohta 29. pitää vierailijaryhmiä yhtenä keskeisistä välineistä, joilla lisätään kansalaisten tietoisuutta parlamentin toiminnasta; panee tyytyväisenä merkille vierailijaryhmiä

Lisätiedot

Komission ehdotus valtionvelkakirjavakuudellisista arvopapereista (SBBS) U 61/2018 vp

Komission ehdotus valtionvelkakirjavakuudellisista arvopapereista (SBBS) U 61/2018 vp Komission ehdotus valtionvelkakirjavakuudellisista arvopapereista (SBBS) U 61/2018 vp Syyskuu 2018 Pankki- ja rahoitusyksikkö Rahoitusmarkkinaosasto Tausta ja laajempi konteksti Valtionvelkakirjavakuudellinen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11170/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat EF 162 ECON 638 UEM 230 SURE

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2147(INI) 7.1.2015 LAUSUNTOLUONNOS talousarvion valvontavaliokunnalta maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle hedelmä- ja

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 18.4.2011 2011/2019(BUD) TARKISTUKSET 1-13 László Surján (PE462.573v01-00) vuoden 2012 talousarvioesitystä käsittelevän kolmikantakokouksen neuvotteluvaltuuksista

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 9.10.2014 2014/2816(INI) TARKISTUKSET 1-21 Olli Rehn (PE537.396v01-00) Euroopan unionin ja Georgian välisen assosiaatiosopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2150(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2150(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 18.7.2012 2012/2150(INI) MIETINTÖLUONNOS talouspolitiikan EU-ohjausjaksosta: vuoden 2012 painopisteiden täytäntöönpano (2012/2150(INI))

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta 25. kesäkuuta 2001 LAUSUNTO Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta Ulkoasioiden, ihmisoikeuksien sekä yhteisen

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. joulukuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. joulukuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. joulukuuta 2015 (OR. en) 14617/15 ATO 75 SAN 403 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 3. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle

Talous- ja raha-asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 11.11.2010 2010/2239(INI) LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle riittävien,

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2297(INI) kalatalousvaliokunnalta. liikenne- ja matkailuvaliokunnalle

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2297(INI) kalatalousvaliokunnalta. liikenne- ja matkailuvaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 24.4.2013 2012/2297(INI) LAUSUNTO kalatalousvaliokunnalta liikenne- ja matkailuvaliokunnalle sinisestä kasvusta EU:n meritalouden, merenkulkualan ja

Lisätiedot

Euroopan parlamentti 2015/2127(INI) LAUSUNTO

Euroopan parlamentti 2015/2127(INI) LAUSUNTO Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2127(INI) 10.12.2015 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle Euroopan investointipankista (EIP) vuosikertomus 2014 (2015/2127(INI))

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Vetoomusvaliokunta 2004 13. syyskuuta 2001 LAUSUNTO vetoomusvaliokunnalta kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle Ehdotus neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 11.1.2008 PE400.384v01-00 TARKISTUKSET 1 28 Lausuntoluonnos Cristobal Montoro Romero EU:n kuluttajapoliittisesta strategiasta vuosiksi

Lisätiedot

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

Budjettivaliokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle

Budjettivaliokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2320(INI) 24.5.2016 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle parhaasta tavasta hyödyntää pk-yritysten mahdollisuudet

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 30.1.2014 2013/0120B(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus 8.11.2017 A8-0328/11 11 14 kohta 14. pyytää komissiota lisäämään avoimuutta ja helpottamaan asiakirjoihin tutustumista ja tietojen saantia, erityisesti EU Pilot -menettelyistä vastaanotettujen vetoomusten

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta 8.2.2017 A8-0026/9 9 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti siihen, että neuvosto on ryhtynyt käsittelemään Bosnia ja Hertsegovinan EUjäsenyyshakemusta ja että sille on toimitettu asiasta kysely, ja odottaa

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta 1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2252(INI) 7.5.2015 LAUSUNTO perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalta oikeudellisten

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2179(INI) Lausuntoluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE521.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2179(INI) Lausuntoluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE521. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansainvälisen kaupan valiokunta 22.11.2013 2013/2179(INI) TARKISTUKSET 1-12 Jarosław Leszek Wałęsa (PE521.662v01-00) EU:n kalastusalan tilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä

Lisätiedot

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1,

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1, P5_TA-PROV(2003)0318 Pakkaukset ja pakkausjätteet *** II Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi pakkauksista

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 26.1.2015 2014/2075(DEC) LAUSUNTO kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) 12394/2/01 REV 2 ADD 1 DENLEG 46 CODEC 960 Asia: Neuvoston 3. joulukuuta 2001 vahvistama yhteinen

Lisätiedot

TARKISTUKSET (Osa I)

TARKISTUKSET (Osa I) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Rahoitus-, talous- ja sosiaalikriisiä käsittelevä erityisvaliokunta 26.4.2011 2010/2242(INI) TARKISTUKSET 1 324 (Osa I) Mietintöluonnos Pervenche Berès (PE460.836v01-00)

Lisätiedot

Standardi RA1.2. Määräysvallan hankkiminen Euroopan talousalueen ulkopuolisessa maassa sijaitsevasta. Määräykset ja ohjeet

Standardi RA1.2. Määräysvallan hankkiminen Euroopan talousalueen ulkopuolisessa maassa sijaitsevasta. Määräykset ja ohjeet Standardi Määräysvallan hankkiminen Euroopan talousalueen ulkopuolisessa maassa sijaitsevasta yrityksestä Määräykset ja ohjeet dnro 5/120/2006 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 3 2 Standardin tavoite

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

EUROOPAN PARLAMENTTI Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta AGRI(2012)0917_1 17. syyskuuta 2012 klo 15.00 17.00 1. Esityslistan hyväksyminen 2. Puheenjohtajan ilmoitukset ESITYSLISTALUONNOS

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2326(INI) budjettivaliokunnalta. aluekehitysvaliokunnalle

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2326(INI) budjettivaliokunnalta. aluekehitysvaliokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2326(INI) 25.4.2017 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle EU:n koheesiopolitiikan rakentamisesta vuoden 2020 jälkeen (2016/2326(INI))

Lisätiedot

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 25.2.2011 2010/2211(INI) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta kestävän Euroopan unionin poliittisia haasteita ja rahoitusta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 24.10.2014 2014/XXXX(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 6/2014 varainhoitovuodeksi 2014, pääluokka

Lisätiedot

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan

Lisätiedot

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 30.5.2012 2011/0430(COD) LAUSUNTOLUONNOS sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.11.2016 COM(2016) 709 final 2016/0355 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 16.2.2015 2015/2017(BUD) TARKISTUKSET 1-14 Mietintöluonnos Liadh Ní Riada (PE546.865v02-00) Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (hakemus

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 24.1.2014 2013/2173(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle aiheesta Onko

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 10.5.2010 2009/2237(INI) TARKISTUKSET 1-18 Esther Herranz García (PE440.189v01-00) Oikeudenmukaiset

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 2002R1606 FI 10.04.2008 001.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1606/2002, annettu

Lisätiedot

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja.

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja. EUROOPAN KOMISSIO RAHOITUSVAKAUDEN, RAHOITUSPALVELUJEN JA PÄÄOMAMARKKINAUNIONIN PÄÄOSASTO Bryssel, 8. helmikuuta 2018 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA PANKKI- JA MAKSUPALVELUJA

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 23.4.2015 2013/0024(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 18.6.2015 2014/2253(INI) LAUSUNTO perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalta oikeudellisten

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle. Valmistelija (*): Doru-Claudian Frunzulică

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle. Valmistelija (*): Doru-Claudian Frunzulică Euroopan parlamentti 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2016/2244(INI) 29.3.2017 LAUSUNTO talous- ja raha-asioiden valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle franchise-toiminnasta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) PUBLIC 11747/14 LIMITE JUR 413 POLGEN 113 OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Asia: Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Lisätiedot

MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0280/

MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0280/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0280/2015 1.10.2015 MIETINTÖ neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 6/2015 varainhoitovuodeksi 2015, omat varat, ulkoisia

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS. EU:n yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää koskevasta kehyksestä (2011/2181(INI))

Oikeudellisten asioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS. EU:n yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää koskevasta kehyksestä (2011/2181(INI)) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 27.10.2011 2011/2181(INI) MIETINTÖLUONNOS EU:n yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää koskevasta kehyksestä (2011/2181(INI)) Oikeudellisten

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2016(INI) 30.1.2017 TARKISTUKSET 1-14 Esteban González Pons (PE595.662v01-00) Kalastuslaivastojen hallinnointi syrjäisimmillä alueilla (2016/2016(INI))

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2007/0094(COD) 18.3.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus-

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talous- ja raha-asioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Talous- ja raha-asioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 27.3.2015 2014/2228(INI) LAUSUNTO talous- ja raha-asioiden valiokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle suosituksista Euroopan komissiolle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2014/0086(NLE) 5.9.2014 LAUSUNTOLUONNOS kansainvälisen kaupan valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan

Lisätiedot

YHTEINEN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

YHTEINEN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja B8-0171/2019 } B8-0172/2019 } B8-0173/2019 } B8-0174/2019 } RC1 12.3.2019 YHTEINEN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS työjärjestyksen 123 artiklan 2 ja 4 kohdan mukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.4.2017 COM(2017) 165 final 2017/0076 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan vakautta koskevia toimenpiteitä

Lisätiedot