KULJETUSHANKINNAT: LINJA-AUTOKULJETUSTEN HANKINNAN HANKINTA- JA KESKEYTTÄMISPÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KULJETUSHANKINNAT: LINJA-AUTOKULJETUSTEN HANKINNAN HANKINTA- JA KESKEYTTÄMISPÄÄTÖS"

Transkriptio

1 Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus KULJETUSHANKINNAT: LINJA-AUTOKULJETUSTEN HANKINNAN HANKINTA- JA KESKEYTTÄMISPÄÄTÖS 17/00/2016 Joutsan kunnanhallitus Kunta järjestää monia lakisääteisiä kuljetuspalveluja. Lisäksi jär jes tetään kotona asumista henkilökuljetuksia ja kunnan toimintoja tu ke via tavarakuljetuksia. Joutsan kunnassa käytettiin vuonna 2015 hen ki lökul je tuk siin noin euroa ja tavarakuljetuksiin (lähinnä ruo kien kuljetuksia) noin euroa. Kunnan kuljetusten tarjouskilpailuja valmisteltaessa on päädytty kilpai lut ta maan henkilökuljetuksia varten kolmenlaisia kumppaneita. Päi vä au to jen ja täydentävien (ns. ylivuotoautojen) lisäksi tarvitaan isom paa kunnan ostamaa linja-autoa yhteen tai kahteen alueeseen lä hin nä koulukuljetusten järjestämisessä. Kunnan ostaman lii ken teen lisäksi hyödynnetään ELY-keskuksen hankkimaa lin ja-au to lii ken net tä ainakin Luhangan ja Hartolan suunnilla. Kokonaisuuden reitit suunnitellaan kullekin lukukaudelle ja/tai -vuodel le siten, että olemassa olevia sopimusautoilijoita hyödynnetään mah dol li sim man tarkoituksenmukaisesti ja tehokkaasti. Tämän hetken kuljetettavien määriä ja heidän kotien sijainteja sekä kou lu verkkoa koskevien tietojen perusteella kunnan maksamaa lin ja-au to liiken net tä tarvittaneen Leivonmäen ja Joutsan välillä. Myös Per tunmaan tien suunta on mahdollinen käyttösuunta, mutta epävarma. Tämän vuoksi linja-autoliikenteen hankinta on järkevää toteuttaa siten, et tä kunta sitoutuu yhden linja-auton koulupäivien aamujen ja il ta päivän liikennöinnin hankkimiseen. Tarjouspyynnössä varataan myös op tio toisen auton liikennöinnin hankkimiselle tarvittaessa. Sa manlais ta määrällistä joustoa sisältyy myös päiväautojen ja täydentävien au to jen määrään. Näin kokonaisuus voidaan suunnitella kulloistakin tar vet ta vastaavaksi. Linja-autoliikennettä koskevassa tarjouspyynnössä on kilpailun säännöt ja vertailuperusteet. Tarjouspyynnön liitteenä ovat tar jous lo ma ke ja esimerkki linja-autojen ohjelmaksi. Näiden asiakirjojen tar koi tuk sena on auttaa yrittäjiä tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen te ke mises sä. Lisäksi tarjouspyynnön liitteenä on hankinnan sisältöä ja ehtoja kuvaavat asiakirjat; sopimusluonnos, yksilö-, ryhmä- ja ta va rakul je tus ten palvelutasokuvaukset sekä julkisten hankintojen ylei set palvelusopimusehdot.

2 Asiakirjakokonaisuuden ovat valmistelleet samat työryhmän jäsenet, jot ka valmistelivat myös kuljetusten palvelutasokuvaukset ja muut ko ko nai suu teen kuuluvat tarjouspyynnöt. Asiakirjojen tarkoitus on, et tä tarjoajat tietäisivät jo tarjousta tehdessään millaiseen pal ve lu tasoon ja sopimukseen heidän odotetaan sitoutuvan. Lisäksi ta voit teena on, että tarjouskilpailun asiakirjat soveltuisivat lähes sellaisenaan so pi mus asia kir joik si (kerralla valmista). Sopimuskausi on voimassa toistaiseksi, kuitenkin enintään 70 kuukaut ta. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus mahdollistaa reagoinnit kul je tus tar pei den muuttuessa sekä maakunta-/soteuudistuksen ja Lii ken ne kaa ren tuomissa muutoksissa. Lisäksi toistaiseksi voimassa ole va sopimus kannustaa liikennöitsijää palvelemaan laadukkaasti. Vertailuperusteina tässä hankinnassa käytetään halvinta ver tai lu hintaa. Kunnanhallituksen jäsenen on mahdollista pyytää tar jous pyyn tö asiakir jat ennalta tutustuttavaksi. Ne ovat nähtävillä myös kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyy linja-autokuljetusten hankintaa koskevat han kin ta-asia kir jat ja val tuut taa julkaisemaan tarjouskilpailun. Lisäksi kun nan hal li tus val tuut taa kunnanjohtajan hyväksymään asiakirjoihin tar jous kil pai lun ai ka na tarvittavat tarkennukset ja muutokset, sekä tar joa jien hankintaa kos ke viin kysymyksiin annettavat vastaukset. Han kin ta pää tös tuo daan kunnanhallituksen päätettäväksi. Joutsan kunnanhallitus Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan päiväautojen tar jous kil pai lus sa käytettävät hankinta-asiakirjat ja valtuutti jul kai semaan tarjouskilpailun. Tuon kunnanhallituksen päätöksen mukaan kun nan joh ta ja valtuutettiin hyväksymään asiakirjoissa tarvittavat tarken nuk set ja muutokset sekä tarjoajien esittämiin kysymyksiin an netta vat vastaukset. Lisäksi kunnanhallitus edellytti, että han kin ta pää tös tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi. Tarjouskilpailu on järjestetty kunnanhallituksen päätöksen mu kai sesti. Hankintailmoitus julkaistiin hankintailmoitukset.fi -palvelussa Tarjoajille järjestettiin infotilaisuus ja he saivat esittää hankintaa koskevia kysymyksiä klo 10 asti. Kaikkiin esi tet-

3 tyi hin kysymyksiin annettiin vastaukset ja lopulliset han kin ta-asia kirjat julkaistiin lähetetyn korjausilmoituksen yhteydessä. Tarjousten jättöaika päättyi Tarjouksia saapui yksi. Kos ka tarjouksia saapui vain yksi, on tarpeen arvioida, onko han kin nas sa noudatettavan hankintalain ( /348) mukainen velvoite kil pailu olo suh tei den hyödyntämisestä tullut toteutuneeksi. Samoin on tarpeen arvioida, onko hankintalain tarkoitus julkisten varojen te hokkaas ta käyttämisestä toteutumassa, kun kilpailu on tuottanut vain yhden tarjoajan. Saadun tarjouksen hintataso on poikkeuksellisen korkea. Yhden linja-au ton tuntihinta saattaisi kohota yli 200 euron. Tarjouspyynnön ver tai lu hin nan laskentakaavan mukaisen päiväkustannuksen pe rusteel la laskettu kuljetusten vuosihinta olisi yli euroa. Tällä het kel lä linja-autokuljetuksiin käytetään noin euroa (alv 0 %) lukuvuoden aikana. Korkea hinta ja yksi tarjous on omiaan osoittamaan, ettei olemassa ole via kilpailuolosuhteita ole onnistuttu hyödyntämään, eikä julkisten va ro jen tehokas käyttö olisi toteutumassa. Hankinta on perusteltua kes keyt tää. Lain esitöiden mukaan hankinnan keskeyttämisen tulee pe rus tua todellisiin ja perusteltuihin syihin, eikä ratkaisu saisi vai kuttaa tarjoajaan syrjivästi. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti kat sottu, ettei hankintaviranomaisella ole velvollisuutta hyväksyä ainoaa saa maan sa tarjouspyynnön mukaista tarjousta. Lain ja oi keus käytän nön edellytykset keskeyttämiselle katsotaan täyttyvän tässä hankin nas sa. Linja-autokuljetuksia tarvitaan ainakin koulu- ja ui ma hal li kul je tuk sissa. Tarvetta vastaavat kuljetukset tulee kilpailuttaa. Valmistelussa on tarpeen selvittää mahdollisuuksien mukaan syyt sille, miksi tar jouk sia saatiin vain yksi. Asiakirjoja on syytä muuttaa tarpeellisilta osin ja järjestää uusi tarjouskilpailu. Asetetussa aikataulussa pysymistä (uudet sopimukset alkaen) helpottaa, mikäli tarjouskilpailu voitaisiin toteuttaa kun nan hal lituk sen aiemmin hyväksymiä asiakirjoja muuttamalla siten, että muute tut asiakirjat hyväksyisi kunnanjohtaja. Kunnanhallitus päättää keskeyttää käynnistetyn lin ja-auto kul je tuk sia koskevan hankintamenettelyn asian esittelyssä esi te tyin perustein. Kunnanhallitus valtuuttaa järjestämään uuden tarjouskilpailun kunnan joh ta jan hyväksymillä asiakirjoilla.

4 Joutsan kunnanhallitus Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan lin ja-au to han kin nan ensimmäistä tarjouskilpailua, jossa saatiin vain yksi tasoltaan poikkeuk sel li sen korkeahintainen tarjous kokouksessaan kun nanhal li tus valtuutti järjestämään uuden tarjouskilpailun. Uusi tar jous kilpai lu on järjestetty kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti. Han kinta il moi tus julkaistiin hankintailmoitukset.fi -palvelussa Asiakirjojen valmistelussa kuultiin useita linja-autoyrittäjiä, mm. kolmea paikallista. Kuullun perusteella tarjouspyyntöön tehtiin mm. hintaportaikko eri päivittäisille ajotuntimäärille, jotta tarjoaja voi si hinnoitella kustannukset edellistä kilpailua paremmin. Hankintaan sisäl ly tet tiin kaksi erillistä osaa, joita oli mahdollista tarjota yhdessä tai erikseen. Osassa 1 pyydettiin tarjouksia Leivonmäki Joutsa vä lin ja osassa 2 ns. Suonteen kierroksen koulukuljetuksiin pe rus tu val le linjalle. Vuoropuhelun ja hyvän kumppanuuden edistämiseksi tar jous kil pailuun sisällytettiin mahdollisuus esittää kysymyksiä ja rohkaistiin tarjoa jia olemaan yhteydessä, mikäli jokin hankinnan kannalta oleel linen seikka ei tule selväksi asiakirjoista tai mikäli niissä havaitaan virhe. Yksikään tarjoaja ei käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväkseen. Sen sijaan kaksi tarjoajaa ilmoitti asiakirjassa olevasta kahden vaa timuk sen yhteysvaikutuksen synnyttämästä haasteesta tar jouk sessaan, jolloin asiakirjojen selkiyttäminen ei enää ollut mahdollista. Asia kir jo jen yksityiskohdassa on kysymys kahdesta vaatimuksesta (Lei von mä en linjalle vaadittiin M2-luokan ajoneuvoa, jossa on vä hintään 25 matkustuspaikkaa), jotka yhdessä toteutuvat vain hyvin harvas sa autossa. M2-luokan vaatimuksesta olisi voitu luopua, mikäli täs tä epäkohdasta olisi saatu tieto riittävän ajoissa. Jopa tarjousten al le kir joi tus päi vä nä tehty ilmoitus olisi mahdollistanut asiaan rea goimi sen. Tarjousten jättöaika päättyi Tarjouksia saapui kolme, joista yhdessä tarjottiin molempia osia, yhdessä vain osaa 1 ja yh des sä vain osaa 2. Tarjouksista vain Unto Lehtosen tekemä osaa 2 kos keva tarjous oli tarjouspyynnön mukainen, joten osan 2 lii ken nöit si jäk si voitaneen nimetä Unto Lehtonen (Mieskonmäen kou lu kul je tus -toiminimen haltijana). Osaan 1 ei tullut yhtään tarjouspyynnön mukaista tarjousta. Kun nal la on lain mukaan mahdollisuus tehdä joko suorahankinta kil pai lut tamat ta (edellyttää, että ehtoja ei olennaisesti muuteta) tai kilpailuttaa han kin ta vielä kerran tai järjestää kuljetukset omana tuotantona esimer kik si koulunkäynninavustajan ja linja-autokuljettajan yh dis tel mä-

5 toi men ku val la (tämä voi olla hyvin taloudellinen vaihtoehto). Han kintaa toteutettaessa lienee välttämätöntä muuttaa ajoneuvoluokitusta kos ke vaa vaatimusta siten, että myös M3 -luokan ajoneuvo voi tulla ky see seen. Tämä muutos on siinä määrin olennainen, että suo rahan kin nan perustetta ei liene käytettävissä. Siksi on tarpeen jär jestää uusi tarjouskilpailu. Konsultti on lupautunut järjestämään vielä tämän (toisen kilpailun tavoin) takuutyönä / veloituksetta. Uusi kilpailu on aikataulusyistä järjestettävä vain yhden vuoden sopimuskaudelle. Han kin nan ennakoitu arvo on nykyisen laskutuksen mukaan ar vioiden alle euroa, joten se jää alle kansallisen kynnysarvon. Kilpai lu voidaan siten järjestää uuden hankintalain mukaisena kyn nysar vot alittavana hankintana lyhyellä tarjousajalla, johon tarjoajat va litaan kunnan toimesta. Tarjoajia pyritään kannustamaan koettua parem paan kumppanuuteen jo tarjouskilpailun aikana, jotta kun ta laisten palvelut voidaan järjestää asiallisesti. Liitteenä tarjousten vertailuasiakirjat ja konsultin hankintaehdotus. Kunnanhallitus keskeyttää käynnistetyn lin ja-au to kul je tuksia koskevan hankintamenettelyn osan 1 (Leivonmäki Joutsa -lin ja) osalta asian esittelyssä esitetyin perustein. Kunnanhallitus valtuuttaa järjestämään osaa 1 koskevan uuden tarjous kil pai lun kunnanjohtajan hyväksymillä asiakirjoilla yhden kouluvuoden mittaiselle sopimuskaudelle. Kunnanhallitus nimeää osan 2 (ns. Suonteen lenkki) liikennöitsijäksi Unto Lehtosen.

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

KULJETUSHANKINNAT: PÄIVÄAUTOJEN VÄLIAIKAISET SOPIMUSJÄRJESTELYT

KULJETUSHANKINNAT: PÄIVÄAUTOJEN VÄLIAIKAISET SOPIMUSJÄRJESTELYT Joutsan kunnanhallitus 232 19.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 47 20.02.2017 Joutsan kunnanhallitus 91 24.04.2017 Joutsan kunnanhallitus 114 22.05.2017 KULJETUSHANKINNAT: PÄIVÄAUTOJEN VÄLIAIKAISET SOPIMUSJÄRJESTELYT

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen Kunnanhallitus 144 27.05.2013 Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen 170/10/2013 Kunnanhallitus 144 Ranuan kunnan henkilökuljetuksista on järjestetty tarjouskilpailu. Ky sees sä on EU-kynnysarvot

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista.

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista. TARKASTUSLAUTAKUNTA 15 08.02.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 19 01.03.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 23 12.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 30 19.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 38 17.05.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO 67 29.05.2017

Lisätiedot

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen Kunnanhallitus 238 14.08.2017 Kunnanhallitus 259 28.08.2017 Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen 1550/58.580/2017 Kunnanhallitus 14.08.2017 238 Tekninen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 72 03.06.2014 Sivistyslautakunta 148 02.12.2014

Sivistyslautakunta 72 03.06.2014 Sivistyslautakunta 148 02.12.2014 Sivistyslautakunta 72 03.06.2014 Sivistyslautakunta 148 02.12.2014 HANKINTAPÄÄTÖS KURKIAURAN KOULUN KOULUKULJETUKSISTA KOHDE 3, REITTIEN 3C, 3D, 3G JA 3K OSALTA, KEVÄTLUKUKAUDELLE 2015 JA LV. 2015-2016

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös

Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös Sivistyslautakunta 38 12.04.2016 Sivistyslautakunta 97 15.11.2016 Ylöjärven kaupungin englanninkielisen esiopetuspalvelun kilpailutus, hankintapäätös 162/28.282/2016 SIVLTK 12.04.2016 38 Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Sivistyslautakunta 144 07.10.2014 Sivistyslautakunta 179 09.12.2014 Sivistyslautakunta 24 03.03.2015 Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen 708/02.08.00/2015 SIVLTK 07.10.2014

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 99 02.07.2014 Sivistyslautakunta 149 02.12.2014

Sivistyslautakunta 99 02.07.2014 Sivistyslautakunta 149 02.12.2014 Sivistyslautakunta 99 02.07.2014 Sivistyslautakunta 149 02.12.2014 UUDELLEEN KILPAILUTUS JA SUORAHANKINTA JOUTSAN KUNNAN KOULUKULJETUKSET KOHDE 3; REITIT 3B JA 3F 4/5/2014 Sivistyslautakunta 02.07.2014

Lisätiedot

Koulukuljetukset 2015-2017 ja mahdollinen optiovuosi 2017-2018 / Oikaisuvaatimus Bussipalvelu E. Valkeapää Oy

Koulukuljetukset 2015-2017 ja mahdollinen optiovuosi 2017-2018 / Oikaisuvaatimus Bussipalvelu E. Valkeapää Oy Sivistyslautakunta 11 16.04.2015 Sivistyslautakunta 20 21.05.2015 Sivistyslautakunta 29 18.06.2015 Sivistyslautakunta 41 11.12.2015 Sivistyslautakunta 1 10.02.2016 Sivistyslautakunta 12 24.02.2016 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kokousaika klo 17:00-17:58

Kokousaika klo 17:00-17:58 Suonenjoen kaupunki Kokouspöytäkirja 8/2019 1 (7) Tekninen lautakunta Kokousaika 29.07.2019 klo 17:00-17:58 Kokouspaikka Sairaalapolku 5, Päiväkeskuksen neuvotteluhuone Luettelo käsitellyistä asioista

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 Sivistyslautakunta 52 22.05.2012 LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh Yhtymähallitus 44 19.02.2013 Yhtymähallitus 94 21.05.2013 Yhtymähallitus 142 21.08.2013 Yhtymähallitus 169 26.09.2017 Kuntayhtymän vakuutusten kilpailuttaminen 137/02.08.03.01/2013 Yhall 19.02.2013 44

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Katajan koulun peruskorjauksen ja laajennuksen urakoitsijoiden valitseminen

Katajan koulun peruskorjauksen ja laajennuksen urakoitsijoiden valitseminen Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta 44 16.06.2016 52 13.07.2016 64 08.08.2016 Katajan koulun peruskorjauksen ja laajennuksen urakoitsijoiden

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto Tarkastuslautakunta 27 26.04.2018 Tarkastuslautakunta 67 11.09.2018 Tarkastuslautakunta 75 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 3 29.10.2018 Tilintarkastusyhteisön valinta tilikausille 2019-2022 190/02.08.00/2018

Lisätiedot

38 Rautjärven kunnan kuljetusselvitys 173/08.01/2016. Sivltk

38 Rautjärven kunnan kuljetusselvitys 173/08.01/2016. Sivltk Sivistyslautakunta 64 17.08.2016 Kunnanhallitus 147 29.08.2016 Sivistyslautakunta 17 15.02.2017 Kunnanhallitus 30 20.02.2017 Kunnanhallitus 38 06.03.2017 38 Rautjärven kunnan kuljetusselvitys 173/08.01/2016

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Joukkoliikennettä koskevat sopimukset päättyvät 31.5.2011.

Joukkoliikennettä koskevat sopimukset päättyvät 31.5.2011. HALLINTOLAUTAKUNTA 21 29.03.2011 TEKNINEN LAUTAKUNTA 136 18.12.2014 Ostoliikenteen kilpailutukset / option käyttäminen 746/08.0800.080000/2011 HALA 21 Hallintolautakunta 14.12.2010 120 Joukkoliikennettä

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06. Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.2016 71 Pihtiputaan suun terveydenhuollon kilpailutus 641/240/2015 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Kuljetuskaluston vuokraus vuodelle 2016 / Vastine markkinaoikeudelle Dnro 2/2016

Kuljetuskaluston vuokraus vuodelle 2016 / Vastine markkinaoikeudelle Dnro 2/2016 Tekninen lautakunta 217 10.12.2015 Tekninen lautakunta 5 21.01.2016 Kuljetuskaluston vuokraus vuodelle 2016 / Vastine markkinaoikeudelle Dnro 2/2016 568/07.074/2015 TEKLTK 10.12.2015 217 Työpäällikkö Mirko

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption käytöstä vuodelle 2019

Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption käytöstä vuodelle 2019 Kaupunginhallitus 105 14.03.2016 Kaupunginhallitus 125 29.03.2016 Kaupunginhallitus 355 12.11.2018 Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut 2016-2018 ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi 2017-2018 105/30.301/2017 Sivistyslautakunta 19.04.2017 57 Sivistyslautakunta antaa vuosittain varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet seu raa vak si

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta

Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 50 15.07.2019 Tekninen lautakunta 73 11.09.2019 Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta 1063/10.03.02/2016 TEKN 15.07.2019 50 Asian

Lisätiedot

Hankintaoikaisuvaatimus / Kurun alueen koulukuljetukset

Hankintaoikaisuvaatimus / Kurun alueen koulukuljetukset Sivistyslautakunta 8 29.01.2019 Hankintaoikaisuvaatimus / Kurun alueen koulukuljetukset 1.1.2019-31.12.2019 SIVLTK 29.01.2019 8 Sivistysosaston hallintopäällikkö Kirsi Riihioja: Pirkanmaan Tilausliikenne

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 30.05.2011 Sivistyslautakunta 31 22.06.2011 PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2011-2012 Sivltk 21 PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2011-2012 Opetushallitus on

Lisätiedot

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kunnanvaltuusto 48 18.06.2014 Kunnanhallitus 314 15.12.2014 Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kvalt 18.06.2014 48 Kvalt 18.06.2014 48 18.6.2014 16.6.2014

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet

Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet Tarkastuslautakunta 24 05.05.2015 2013-2016 Kaupunginhallitus 194 01.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.10.2015 Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet

Lisätiedot

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 23 16.06.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Someron kaupungissa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 23 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen jatkaa

Lisätiedot

KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA

KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset seuraavilta reiteiltä: - Mieskonmäen

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Kiviaineet ja muut maa-aineet (Mullat ym.) - materiaalien puitesopimus ajalle

Kiviaineet ja muut maa-aineet (Mullat ym.) - materiaalien puitesopimus ajalle Tekninen lautakunta 13 08.03.2017 Kiviaineet ja muut maa-aineet (Mullat ym.) - materiaalien puitesopimus ajalle 1.3.2017-31.12.2018 165/02.07.00/2017 Tekninen lautakunta 08.03.2017 13 Rakennusinsinööri

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 01.09.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 1.1.2014 ALKAEN /PALVELUTUOTTAJAN VALINTA

Kunnanhallitus 202 01.09.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 1.1.2014 ALKAEN /PALVELUTUOTTAJAN VALINTA Kunnanhallitus 202 01.09.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN 1.1.2014 ALKAEN /PALVELUTUOTTAJAN VALINTA 327/01.04.02/2014 199/41.416/2013 KHALL 145 Terveydenhuoltolain mukaan kunnan on järjestettävä alueellaan

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen jatkaminen ja aterioiden kuljetuksen kilpailuttaminen

Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen jatkaminen ja aterioiden kuljetuksen kilpailuttaminen Liperin sosiaali- ja 27 31.03.2015 terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja 45 26.05.2015 terveyslautakunta Kunnanhallitus 97 01.06.2015 Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015 Perusturvalautakunta 15 21.01.2015 Perusturvalautakunta 68 27.05.2015 Perusturvalautakunta 96 23.09.2015 Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Jätevedenpuhdistamon rakentaminen - Hankintamenettelyn keskeyttäminen

Jätevedenpuhdistamon rakentaminen - Hankintamenettelyn keskeyttäminen Tekninen lautakunta 26 16.05.2016 Kunnanhallitus 80 31.05.2016 Kunnanvaltuusto 19 16.06.2016 Kunnanhallitus 103 28.06.2016 Jätevedenpuhdistamon rakentaminen - Hankintamenettelyn keskeyttäminen 292/11.04.01/2013

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33

Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33 Sivistysvaliokunta 33 23.04.2019 Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/00.01.05/2019 SivVal 33 Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen positiivisen dis kri minaa tion edistämiseksi vuosille 2019 2020 Haettu/

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus on saapunut kaupungille ajoissa.

Oikaisuvaatimus on saapunut kaupungille ajoissa. Sivistyslautakunta 55 11.08.2015 Hankintaoikaisu ostoliikenne ja koulukuljetukset 164/08.01.01/2015 SivLtk 11.08.2015 55 (Valmistelija: Kuljetuskoordinaattori Jani Lamminpää) Sivistyslautakunta on tehnyt

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Fysioterapiapalvelujen hankintaan yksityisiltä palveluntuottajilta on käytetty vuonna 2012 noin 87 000 euroa.

Fysioterapiapalvelujen hankintaan yksityisiltä palveluntuottajilta on käytetty vuonna 2012 noin 87 000 euroa. Perusturvalautakunta 7 19.11.2013 Perusturvalautakunta 5 25.03.2014 Perusturvalautakunta 6 24.11.2015 Fysioterapiapalvelujen hankinta 179/06.04.02/2009 Perla 19.11.2013 7 Valmistelija: Talouspäällikkö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

MARKKINAOIKEUDEN PÄÄTÖS JUHA HAUVALAN HANKINTAOIKAISUVAATIMUS/ JOUTSAN KUNNAN KOULUKULJETUKSET

MARKKINAOIKEUDEN PÄÄTÖS JUHA HAUVALAN HANKINTAOIKAISUVAATIMUS/ JOUTSAN KUNNAN KOULUKULJETUKSET Sivistyslautakunta 101 02.07.2014 Sivistyslautakunta 146 02.12.2014 MARKKINAOIKEUDEN PÄÄTÖS JUHA HAUVALAN HANKINTAOIKAISUVAATIMUS/ JOUTSAN KUNNAN KOULUKULJETUKSET 4/5/2014 Sivistyslautakunta 02.07.2014

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ. TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014. Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77

Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014. Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77 Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014 Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77 Kauniaisten kaupunki on yhdessä Espoo kaupungin, Kirkkonummen kunnan ja Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistyslautakunta Kasvatus- ja sivistyslautakunta Liikuntatilojen hankinta kaudelle

Kasvatus- ja sivistyslautakunta Kasvatus- ja sivistyslautakunta Liikuntatilojen hankinta kaudelle Kasvatus- ja sivistyslautakunta 70 22.08.2017 Kasvatus- ja sivistyslautakunta 77 19.09.2017 Liikuntatilojen hankinta kaudelle 2017-2018 1550/02.08.00/2017 Kasvatus- ja sivistyslautakunta 22.08.2017 70

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että Maaseutulautakunta 7 25.01.2012 Maaseutulautakunta 25 09.05.2012 Maaseutulautakunta 30 03.10.2012 Maaseutulautakunta 41 14.12.2012 Kylätoimikuntien avustukset vuonna 2012 Maaseutulautakunta 25.01.2012

Lisätiedot