Palaveri on hyvä pitää 1-2 viikkoa ennen suunniteltua siirtymistä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palaveri on hyvä pitää 1-2 viikkoa ennen suunniteltua siirtymistä."

Transkriptio

1 Siirtymäpalaveri Päihdeongelmaisen asiakkaan siirtyminen palvelusta toiseen sisältää aina riskejä. Monia riskejä voidaan kuitenkin pienentää hyvällä valmistautumisella. Siirtymisessä tulisi noudattaa ns. saatteen vaihdettava - periaatetta. Se tarkoittaa, ettei asiakasta jätetä siirtymävaiheessa hetkeksikään oman onnensa varaan odottelemaan ja että tukea tarjoavat tahot toimivat yhteistyössä siirtymisen molemmin puolin. Siirtymäpalaverin tarkoitus on yhdessä eri osapuolten kesken sopia asiakkaan siirtymisestä palveluiden välillä. Hyvissä ajoin ennen palaveria on jo sovittu, miten hoito/tuki jatkuu. Palaverissa sovitaan yksityiskohdista ja tarkistetaan, että siirtyminen todella sujuu saumattomasti. Siirtymäpalaverissa ei ole mahdollista syventyä ratkaisemaan ongelmia, vaan sopia juuri siirtymävaiheeseen liittyvistä toimista. Esiinnousevien ongelmien osalta palaverissa sovitaan, keneltä asiakas saa tukea niiden selvittelyyn. Palaveri on hyvä pitää 1-2 viikkoa ennen suunniteltua siirtymistä. Palaverissa tulisi olla läsnä asiakas, nykyinen tuen/hoidon järjestäjä (lähettävä taho), sosiaalityöntekijä, jatkotuen/-hoidon järjestäjä (vastaanottava taho) sekä mahdollisesti muita tuen tarjoajia. Palaverissa tai sitä ennen sovitut päätökset ja eri osapuolten tehtävät kirjataan ylös tähän lomakkeeseen, jonka kaikki allekirjoittavat. Oheinen lomake toimii tarkistuslistana, jolla varmistetaan, että kaikki siirtymiseen liittyvät oleelliset asiat tulisivat huomioiduiksi. Lomake ei kuitenkaan kata kaikkia yksilöllisiä tilanteita, jotka olisi hyvä kirjata lomakkeen Muut asiat kohtaan. Siirtymisen tarkistus Noin viikko siirtymisen jälkeen olisi hyvä tarkistaa, että kaikki on toteutunut sovitusti eikä mitään yllättäviä hankaluuksia ole tullut. Siirtymäpalaverissa tulisi sopia kuka ottaa yhteyttä ja keihin kaikkiin. Yleensä luontevinta on, jos lähettävä taho tai sosiaalityöntekijä ottaa yhteyttä ainakin asiakkaaseen ja vastaanottavaan tahoon.

2 Asiakkaan nimi: Siirtymäpalaverin pöytäkirja Siirtymäpalaveri pvm / 20 Paikka: Tietojen vaihtoon osapuolten kesken on asiakkaan kirjallinen lupa. Läsnäolijat Nimi Rooli Taho, jota edustaa Tämä pöytäkirja lähetetään tiedoksi seuraaville: Nykyinen tuen/hoidon tarjoaja eli lähettävä taho: Tuleva tuen/hoidon tarjoaja eli vastaanottava taho:

3 Siirtymäpalaveri 1. Asuminen Missä asuu? Onko asunnossa tarpeelliset asiat? Asumisen edellytykset? Vastuuhenkilö esim. (sosiaalinen) isännöitsijä? 2. Milloin ja miten siirtyminen tapahtuu? Kuka on mukana? 3. Yhteyshenkilö, jonka puoleen käännytään (omahoitaja, tukihenkilö, tms) Miten voi ottaa yhteyttä? Milloin, puhelinnumero, paikka, josta tavoittaa? Seuraava yhteydenotto pvm ja -tapa. 4. Yhteydenpito Asiakkaan puhelin, posti ja sähköposti. Kenelle uuden numeron ilmoittaa? 5. Liikkuminen Auto, julkiset liikennevälineet, polkupyörä, kävely.

4 6. Arkielämän tuki Järjestävä taho, tuen sisältö ja kesto. Seuraava tapaaminen pvm 7. Sosiaalityöntekijä Kuka ja missä Seuraava tapaaminen paikka pvm ja klo. 8. Päihdekuntoutus Missä ja milloin (esim. ryhmä, terapia, kontrolli) 9. Terveydenhoito Kenen puoleen voi kääntyä? Terveydenhoitaja, lääkäri, terveysasema, lääkkeet, apteekkisopimus. Onko sovittuja aikoja? 10. Talous Mistä saa rahaa? toimeentulotuki, työttömyyskorvaus, eläke... Milloin rahaa on tulossa ja tarviiko sitä ennen tehdä jotain.

5 11. Työtoiminta, tekeminen ja päivätoiminta Onko sovittuna? Kuka järjestää? 12. Suhde lähettävään tahoon esim. intervallijakso laitoksessa, mahdollisuus tapaamisiin ja yhteydenottoihin. 13. Muut asiat, sovitut tai sovittavat tapaamiset, hoidettavat asiat Paikka ja pvm / 20 Allekirjoitukset _

6 Asiakkaan nimi: Siirtymisen tarkistus Yhteydenoton vastuuhenkilö: Sovittu ajankohta: Keneen otetaan yhteyttä ja miten (esim. puh.nro) Milloin otettu Onko siirtyminen totetutunut suunnitellusti? Mikä on mennyt toisin? Onko ilmennyt uusia hankaluuksia? Tarkistuksen yhteydessä ilmenevistä mahdollisista ongelmista tai uusista tarpeista ilmoitetaan kustakin asiasta vastaavalle taholle, jotta ne tulisivat kuntoon.

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho) KUNTA / KUNTAYHTYMÄ: PALVELUSUUNNITELMA Päiväys: Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero Suhde asiakkaaseen Puhelinnumero Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto

Lisätiedot

Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5. PL 400 87070 Kainuu 16.7.2013

Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5. PL 400 87070 Kainuu 16.7.2013 Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5 Henkilötiedot tulevat tähän kohtaan Pro Consona -tietojärjestelmästä 1 LÄHIOMAINEN (suhde asiakkaaseen) Sukunimi, etunimi Puoliso Vanhempi Lapsi Muu Osoite Puhelinnumero

Lisätiedot

Henkilötiedot. Päivämäärä: Suunnitelman vastuullinen rekisterinpitäjä on Suunnitelman vastuuhenkilö on Laatijat ja yhteystiedot: Nimi: Osoite:

Henkilötiedot. Päivämäärä: Suunnitelman vastuullinen rekisterinpitäjä on Suunnitelman vastuuhenkilö on Laatijat ja yhteystiedot: Nimi: Osoite: TUKI- JA PALVELUSUUNNITELMA Suunnitelmaan kirjattavat tiedot saadaan ensisijaisesti asiakkaalta. Suunnitelman alkuperäinen kappale jää rekisterinpitäjälle ja yksi kappale (kopio) annetaan asiakkaalle tai

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014

TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014 TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014 Asiakkaan valinnan mahdollisuudet laajenevat edelleen 1.5.2011 alkaen on ollut mahdollista valita hoidosta vastaava terveysasema oman kunnan tai yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

Täydellinen osoite: Siviilisääty: naimaton avio/avoliitossa eronnut. Puolison tilanne: työssä työtön kotona opiskelemassa

Täydellinen osoite: Siviilisääty: naimaton avio/avoliitossa eronnut. Puolison tilanne: työssä työtön kotona opiskelemassa 1 Alla on työhön, koulutukseen, omiin suunnitelmiisi ja elämäntilanteeseesi liittyviä kysymyksiä. Pohdi kysymyksiä etukäteen vaikka et niihin kaikkiin vastaisikaan. Etukäteen mietityt asiat helpottavat

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä

Lisätiedot

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta Sosiaalipalveluohjaajat Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta www.lapinlahti.fi 10.067 asukasta Vireä kulttuuri- ja liikuntapitäjä Kuntaliitos Varpaisjärven kunnan kanssa

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho) PALVELUSUUNNITELMA Päiväys ja paikka: Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus Puhelinnumero Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen Puhelinnumero Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto Edunvalvoja

Lisätiedot

IKÄÄNTYVIEN PALVELUISSA

IKÄÄNTYVIEN PALVELUISSA SOSIAALITYÖN TARVE IKÄÄNTYVIEN PALVELUISSA Kysely vanhuspalvelujen työntekijöille Posiolla Hanketyöntekijä Liisa Kalliainen Kyselyn taustaa 3 kk:n työskentelyjakso / PaKaste 2 Aiheena ikäihmisten palveluiden

Lisätiedot

Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro. Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012

Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro. Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012 Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012 Hannikaisenkadun sosiaaliasema Asiakaskäynnit vuonna 2011 sosiaaliohjaajan ja sosiaalityöntekijän

Lisätiedot

PERUSTIETOLOMAKE Tuo täytetty lomake mukanasi haastatteluun

PERUSTIETOLOMAKE Tuo täytetty lomake mukanasi haastatteluun 1 Alla on työhön, koulutukseen, omiin suunnitelmiisi ja elämäntilanteeseesi liittyviä kysymyksiä. Pohdi kysymyksiä etukäteen vaikka et niihin kaikkiin vastaisikaan. Etukäteen mietityt asiat helpottavat

Lisätiedot

VAILLA VAKINAISTA ASUNTOA ry LIIKKUVAN TUEN MALLI ASUMISEN TUKENA

VAILLA VAKINAISTA ASUNTOA ry LIIKKUVAN TUEN MALLI ASUMISEN TUKENA VAILLA VAKINAISTA ASUNTOA ry LIIKKUVAN TUEN MALLI ASUMISEN TUKENA MALLI ON TARKOITETTU VAILLA VAKINAISTA ASUNTOA RYn KAUTTA Y-SÄÄTIÖN ASUNTOKANTAAN ASUTETTAVILLE ASUNNOTTOMILLE IHMISILLE. KYSEESSÄ ON KEVYEN

Lisätiedot

Orikedon palvelukeskus: 71 paikkanen

Orikedon palvelukeskus: 71 paikkanen Orikedon palvelukeskus: 71 paikkanen Tarjoaa tehostettua ja palveluasumista kaikenikäisille päihdehuollon asiakkaille kuntouttavalla työotteella. 1 hengen asunto 518,00 / kk. 2 hengen asunto 696,00 / kk.

Lisätiedot

AlfaKuntoutus. (palvelun nimi)

AlfaKuntoutus. (palvelun nimi) AlfaKuntoutus (palvelun nimi) AlfaKuntoutus tuottaa AlfaKuntoutus päihde- ja mielenterveyskuntoutujille tukiasumista tuettua asumista työpajatoimintaa kuntouttavaa korvaushoitoa avopalveluja Asiakkuus

Lisätiedot

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA 1 Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA Ryhmätyöt Teema 1: Sosiaalityön ja perhetyön yhteistyön

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Palvelut autismin kirjon henkilöille Vammaisten palvelut. Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt 14.1.2014

Palvelut autismin kirjon henkilöille Vammaisten palvelut. Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt 14.1.2014 Palvelut autismin kirjon henkilöille Vammaisten palvelut Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt 14.1.2014 SOSIAALITYÖ neuvonta ;lanteen arvioin; palvelutarpeen kartoitus palvelusuunnitelman tekeminen sopivien

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Multian kunta Varhaiskasvatus Päivähoito Lapselle eväät elämään laitetaan ja kirjaksi taitetaan. Yhdessä lapsi, äiti, isä ja hoitoväki näin lapsen hyväksi näki. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

yksiöt (1h+tk+kh) 40-41,5 m² 16,12 /m² kaksiot (2h+k+kh) 50-67 m² 15,27 /m² kolmiot (3h+k+kh) 69-74 m² 14,96 /m²

yksiöt (1h+tk+kh) 40-41,5 m² 16,12 /m² kaksiot (2h+k+kh) 50-67 m² 15,27 /m² kolmiot (3h+k+kh) 69-74 m² 14,96 /m² CARITAS-KODIN PALVELUASUNTOJEN HAKEMINEN Caritas-Kodin palveluasuntoja vuokraa Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä. Caritas hoitaa asukasvalinnan sekä tuottaa asukkaiden palvelut. Palveluasunnot ovat tarkoitettu

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä HOIDETTAVAA KOSKEVAT TIEDOT Henkilötiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Tiedot hoitosuhteesta Hoidettava on hoitajan puoliso/avopuoliso

Lisätiedot

kaupungin tukiasunnot 07.10.2011

kaupungin tukiasunnot 07.10.2011 ASUNTOJA on kaikkiaan 270 kpl. Omistaja on Y-säätiö ja vuokranantajana asuntopalvelut Asunnot sijaitsevat eri puolilla Espoota, Espoonlahti: 103 asuntoa Espoon keskus ja Tapiola: 25 + 6 asuntoa Leppävaara

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

Prosessikuvaukset os.19 opetus

Prosessikuvaukset os.19 opetus Prosessikuvaukset os.19 opetus Tulo, koulunkäynti ja paluu Kalliomaa oma koulu hoito Huoltajat Päättöarviointi ja siirtyminen 2. asteelle Kalliomaan koulu, Tuusula 2013 Osasto-opetus os19 Tulovaihe osasto-opetus

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Saapunut (työntekijä täyttää) Hakijaa koskevat tiedot Etu- ja sukunimi Henkilötunnus Puhelinnumero Osoite Perhesuhteet Naimaton Avioliitossa Eronnut Avoliitossa Asumuserossa Leski

Lisätiedot

Työpaikka/työ- tai päivätoimintapaikka:

Työpaikka/työ- tai päivätoimintapaikka: KUNTAYHTYMÄ KAKSINEUVOINEN Palvelusuunnitelma 1 (5) Palvelusuunnitelma Palvelusuunnitelma on asiakkaan tai asiakkaan ja hänen edustajansa kanssa yhteistyössä tehty yhteenveto hänen elämänsä tämänhetkisestä

Lisätiedot

Muuton muistilistani

Muuton muistilistani Muuton muistilistani Mitä Muuton muistilistani sisältää? 1. Minun tietojani 4 2. Minulle tärkeiden ihmisten yhteystietoja 5 3. Muuttooni liittyviä tietoja 6 4. Muuttoapuun liittyviä tietoja 7 5. Tutustumiskäyntini

Lisätiedot

TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI

TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 1 Kyh 17.5.2011 66 Kyh liite 1 Kyh 22.9.2011 105 Kyh liite 4 TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 2 Sisällysluettelo Asumispalvelut 3 Asumispalveluiden hakeminen 3 Palvelutarpeen

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero

Lisätiedot

Potilaanseurantalomake (täytä tekstaten taulukko / käyntikerta vain edelliseen kertaan nähden muuttuneilta osin)

Potilaanseurantalomake (täytä tekstaten taulukko / käyntikerta vain edelliseen kertaan nähden muuttuneilta osin) Potilaanseurantalomake (täytä tekstaten taulukko / käyntikerta vain edelliseen kertaan nähden muuttuneilta osin) Potilaan nimi: Syntymäaika: Diagnoosi F32 F33 lievä keskivaikea vaikea Tutkimukseen mukaanotto

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN SOSIAALIPSYKIATRINEN YHDISTYS RY HAKEMUSLOMAKE ATSA- OPISKELIJOIDEN TUKIASUNTO

KESKI-POHJANMAAN SOSIAALIPSYKIATRINEN YHDISTYS RY HAKEMUSLOMAKE ATSA- OPISKELIJOIDEN TUKIASUNTO KESKI-POHJANMAAN SOSIAALIPSYKIATRINEN YHDISTYS RY HAKEMUSLOMAKE ATSA- OPISKELIJOIDEN TUKIASUNTO Hakija: Hakemus nro: / 20 Saapunut KPSPY ry:n ATSA -yksikköön / 20 Tutustumiskäynti/ Haastattelu: Ohje hakemiseen

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS/ Lapset, kehitysvammaiset

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS/ Lapset, kehitysvammaiset 1(6) Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely Hoidettavan henkilötiedot Nimi Lähiosoite Henkilötunnus Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Lähiomainen, nimi ja puhelinnumero Asumistiedot Asunto

Lisätiedot

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 1 Lähtökohta Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut ja niiden kehittäminen Pitkäaikaistyöttömät Vammaiset

Lisätiedot

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI 1 Sisällys 1. Tausta... 2 2. Kohderyhmä... 3 3. Tavoitteet... 3 4. Järjestäjät... 3 5. Resurssit... 4 6. Markkinointi... 5 7. Kurssin teemat... 5 8. Palautteiden kerääminen

Lisätiedot

Miten menee? lomake on työkalu vammaisen lapsen/nuoren ja hänen perheensä palvelusuunnittelun avuksi.

Miten menee? lomake on työkalu vammaisen lapsen/nuoren ja hänen perheensä palvelusuunnittelun avuksi. ANNA PALAUTETTA! Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry. Postios: Parivaljakontie 6, 00410 Helsinki. Käyntiosoite: Maja, Vellikellonpolku 1, Malminkartano, Helsinki Puhelin: (09) 477 1002, email:

Lisätiedot

Sosiaalinen isännöinti. Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja

Sosiaalinen isännöinti. Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja Sosiaalinen isännöinti Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja 28.9.2015 Historia Asu Ite pilottihanke toteutettiin 1.3. 31.12.2010 omalla rahoituksella, yksi asukasohjaaja Varsinainen

Lisätiedot

KRIISIPALVELUT. Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö

KRIISIPALVELUT. Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö KRIISIPALVELUT Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö Theresa Sinkkonen 28.3.2012 KESKI-SUOMEN VAMMAISPALVELUSÄÄTIÖN KRIISIPALVELU Kriisipalvelu on tarkoitettu henkilölle, joka tarvitsee välitöntä ympärivuorokautisesti

Lisätiedot

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011 KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen 17.2.2011 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö

Lisätiedot

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.

Lisätiedot

Haastattelijoiden käyttöliittymän paradatamuuttujien tiedostokuvaus (kontaktilomake)

Haastattelijoiden käyttöliittymän paradatamuuttujien tiedostokuvaus (kontaktilomake) 1(2) Haastattelijoiden käyttöliittymän paradatamuuttujien tiedostokuvaus (kontaktilomake) Yhteydenottotapa 1=Puhelin Yhteydenoton kuvaus 2=Käynti Yhteydenoton kuvaus 3=Tekstiviesti Yhteydenoton kuvaus

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Työpajat TYP:n kumppanina Työhönkuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011. Hilla-Maaria Sipilä Projektisuunnittelija

Työpajat TYP:n kumppanina Työhönkuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011. Hilla-Maaria Sipilä Projektisuunnittelija Työpajat TYP:n kumppanina Työhönkuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011 Projektisuunnittelija Espoon työvoiman palvelukeskuksen asiakasprosessi KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA PAJALLA ETYP moniammatilliset

Lisätiedot

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

Sopimusvuoren kotikuntoutus

Sopimusvuoren kotikuntoutus Association & Foundation Sopimusvuoren kotikuntoutus Tietokoneavusteinen kotikuntoutus on ry:n ja Tampereen kaupungin yhteinen kehittämishanke 15.8.2010-31.12.2011. Osa hankkeen rahoituksesta tulee välittäjä

Lisätiedot

Niinhän ne väittää, että me ollaan normaaleja vuokralaisia

Niinhän ne väittää, että me ollaan normaaleja vuokralaisia Niinhän ne väittää, että me ollaan normaaleja vuokralaisia Reijo, Jorma, Jari, Jyrki, Juhani, Pekka, Nico, Heta, Sanna ja Carole Nimi ovessa -hanke; vapautuvat vangit ja osallisuus Tampere 16.1.2012 Osallisuudesta

Lisätiedot

ESS-KONTAKTILOMAKE tutustumista varten

ESS-KONTAKTILOMAKE tutustumista varten TILASTOKESKUS..00 Haastattelu- ja tutkimuspalvelut 000 TILASTOKESKUS ESS-KONTAKTILOMAKE tutustumista varten Haastattelija: Kohdehenkilö: Kohdenumero: Kohdehenkilön puhelinnumero:.. Ei puhelinta salainen

Lisätiedot

OULUNKAAREN MONIAMMATILLINEN PALVELUOHJAUSMALLI

OULUNKAAREN MONIAMMATILLINEN PALVELUOHJAUSMALLI OULUNKAAREN MONIAMMATILLINEN PALVELUOHJAUSMALLI työttömät ja/tai syrjäytymisvaarassa olevat nuoret VIRTA OULUNKAARI HANKE 1.4.2011 30.9.2013 OULUNKAAREN MONIAMMATILLINEN PALVELUOHJAUSMALLI työttömät ja/tai

Lisätiedot

Muistisairaiden kotona asumisen tuen kehittäminen. Työryhmän V kokous Viitasaari 6.3.2014 klo 12-14.30

Muistisairaiden kotona asumisen tuen kehittäminen. Työryhmän V kokous Viitasaari 6.3.2014 klo 12-14.30 Muistisairaiden kotona asumisen tuen kehittäminen Työryhmän V kokous Viitasaari 6.3.2014 klo 12-14.30 1. Kokouksen avaus 2. Edellisen kokouksen muistio http://jkl.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds/jyvaskyl

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUHAKEMUS

VAMMAISPALVELUHAKEMUS VAMMAISPALVELUHAKEMUS Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Haettavat palvelut (täytetään vain niiden palvelujen osalta, joita haetaan) 1. Asuminen Asunnon muutostyöt, mitä

Lisätiedot

1 Suhde aikaisempiin sopimuksiin

1 Suhde aikaisempiin sopimuksiin VES 318051 TES 318003 Ilmatieteen laitoksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Pardia ry:n ja Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n välillä tehtiin tarkentava virka-

Lisätiedot

Sosiaalinen vuokraasuttaminen

Sosiaalinen vuokraasuttaminen Sosiaalinen vuokraasuttaminen Tampereella Sosiaalityöntekijä Leena Helenius Päihde- ja mielenterveyspalveluiden Asiakasohjausyksikkö Loisto 1 TAVOITE Jokaisella on oikeus omaan kotiin ja asumista turvataan

Lisätiedot

KAN_6 1 + + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_100214PP +

KAN_6 1 + + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_100214PP + KAN_6 1 *1219901* KANSALAISUUSILMOITUS; NUORI HENKILÖ Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu Suomen kansalaisuuden hakemiseksi sinulle 18-22 -vuotias, jota ei ole tuomittu vapausrangaistukseen ja joka - olet

Lisätiedot

Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna

Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna Kirsi Ahola Työhönpaluuta kannattaa tukea organisaation toimin Valtaosa sairastuneista haluaa palata takaisin töihin toivuttuaan. Mitä pidemmäksi mielenterveyssyistä

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS saapumispv

KULJETUSPALVELUHAKEMUS saapumispv KULJETUSPALVELUHAKEMUS saapumispv vaikeavammainen hakija VpL 2, VpA 5 Kuljetuspalveluun (VpA 5 ) oikeutetulla on mahdollisuus saada välttämättömien työhön ja opiskeluun liittyvien matkojen lisäksi vähintään

Lisätiedot

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä? HAMINAN KAUPUNKI Ikäihmisten palvelut Kotihoitokeskus Pikkuympyräkatu 3 49400 HAMINA P. 0400 801 831 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Nuoren nimi: HETU: Lukkarilan työntekijä: Kunnan sosiaalitoimen edustaja:

Nuoren nimi: HETU: Lukkarilan työntekijä: Kunnan sosiaalitoimen edustaja: Kuntoutus- ja hoivapalvelut Lukkarila Oy Sopimus 18-21-vuotiaan nuoren jälkiseurannasta 1. Sopijaosapuolet Nuoren nimi: HETU: Lukkarilan työntekijä: Kunnan sosiaalitoimen edustaja: 2. Sopimuksen alkaminen

Lisätiedot

MOT JATKO- TYÖLLISTYMISSUUNNITELMA (TELMA)

MOT JATKO- TYÖLLISTYMISSUUNNITELMA (TELMA) MOT JATKO- TYÖLLISTYMISSUUNNITELMA (TELMA) VAIHE AJANKOHTA TAVOITE TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖT MATERIAALI I HOJKS-palaveri Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma 5.0 mennessä Alkutilanteen

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUKSESTA KUNTAAN "Oulun malli" vs. palveluesimies Jouni Röntynen Oulun kaupunki vs. johtaja Jenni Korpikari Oulun vastaanottokeskus

VASTAANOTTOKESKUKSESTA KUNTAAN Oulun malli vs. palveluesimies Jouni Röntynen Oulun kaupunki vs. johtaja Jenni Korpikari Oulun vastaanottokeskus VASTAANOTTOKESKUKSESTA KUNTAAN "Oulun malli" vs. palveluesimies Jouni Röntynen Oulun kaupunki vs. johtaja Jenni Korpikari Oulun vastaanottokeskus MYÖNTEINEN TURVAPAIKKAPÄÄTÖS VASTAANOTTOKESKUKSEN SOSIAALIPALVELUIDEN

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun

Lisätiedot

LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ. Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä

LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ. Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä Miksi me puhumme täät äällä? Aune, 53 Oma pieni perhe, 1 lapsi Suuri syntymäperhe, 13 lasta Vanhainkodin

Lisätiedot

Sopimus teknisestä tukipalvelusta

Sopimus teknisestä tukipalvelusta Sopimus teknisestä tukipalvelusta 20.01.2003 Asiakas Toimittaja TietoEnator Oyj, Public&HealthCare 2 (6) TARJOUS NR 001-03 Sopijapuolet Asiakas Toimittaja Kohde TIETOENATOR Oyj, Public&HealthCare, Sopijapuolet

Lisätiedot

OMAINEN PALVELUPROSESSISSA

OMAINEN PALVELUPROSESSISSA OMAINEN PALVELUPROSESSISSA ESIMERKKEJÄ TAMPEREEN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSTA 1 KOTIHOITO TAMPEREELLA Alueet: Yksityiset: Mediverkko 2 lähipalvelualuetta Palvelutähti 1 lähipalvelualuetta Pihlajalinna 3 aluetta

Lisätiedot

PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN

PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN 1 Potilaan kuoleman jälkeen Läheisillä on mahdollisuus hyvästellä vainaja kiireettömästi potilashuoneessa tai Hoitokodin kappelissa. Läheiset voivat

Lisätiedot

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille II -hanke Halko-koulutus 12.11.2015 Tarve ja kohderyhmä Tarve kehittää terveysasemien työtä vastaamaan paremmin

Lisätiedot

Varhaisen välittämisen malli Pyhäjoen kunnassa

Varhaisen välittämisen malli Pyhäjoen kunnassa Varhaisen välittämisen malli Pyhäjoen kunnassa Työsuojelutoimikunta 1.4.2011 Yhteistoimintaelin 28.4.2011 Henkilöstötoimikunta 28.4.2011 Kunnanhallitus 9.5.2011 VARHAISEN VÄLITTÄMISEN MALLI PYHÄJOEN KUNNASSA

Lisätiedot

LIITE. komission täytäntöönpanopäätökseen

LIITE. komission täytäntöönpanopäätökseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.10.2014 C(2014) 7594 final ANNEX 1 LIITE komission täytäntöönpanopäätökseen täytäntöönpanopäätöksen K(2011) 5500 lopullinen muuttamisesta otsikon ja niiden asiakirjojen luettelon

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen selvitys Alustavia tuloksia Sari Valjakka 2 Selvityksen kysymykset 1. Missä ja miten neurologisesti

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

sosiaalihuollon peruspalvelut lapsiperheiden peruspalvelut

sosiaalihuollon peruspalvelut lapsiperheiden peruspalvelut Palvelutehtävä sosiaalihuollon peruspalvelut lapsiperheiden peruspalvelut työikäisten peruspalvelut iäkkäiden peruspalvelut Sosiaaliapalvelu kasvatus- ja perheneuvonta perhetyö siivouspalvelu ateriapalvelu

Lisätiedot

+ + 3 Alaikäiset lapset Jos myös lapselle haetaan oleskelulupaa Suomeen, hänestä täytetään oma oleskelulupahakemus. PK1_plus_040116PP +

+ + 3 Alaikäiset lapset Jos myös lapselle haetaan oleskelulupaa Suomeen, hänestä täytetään oma oleskelulupahakemus. PK1_plus_040116PP + PK1_plus 1 *1429901* PERHESELVITYSLOMAKE PUOLISOLLE JOKA OLESKELULUVALLA SUOMESSA Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka puoliso on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella.

Lisätiedot

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Association & Foundation SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Katariina Ruuth, projektijohtaja Tampere 18.10.2011 Association & Foundation Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus- ja dementiahoitokotipalveluita

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS 3(5)

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS 3(5) 1(5) Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely Hoidettavan henkilötiedot Nimi Lähiosoite Henkilötunnus Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Lähiomainen, nimi ja puhelinnumero Puoliso Tytär/Poika

Lisätiedot

Toimialakohtaiset työnantajakäynnit. työmarkkinavalmiuksiaan parantavien työnhakijoiden tueksi

Toimialakohtaiset työnantajakäynnit. työmarkkinavalmiuksiaan parantavien työnhakijoiden tueksi Toimialakohtaiset työnantajakäynnit työmarkkinavalmiuksiaan parantavien työnhakijoiden tueksi Toimialakohtaisten työnantajakäyntien opas julkaistu 6/2011 1 Sisältö Toimialakohtaisten työnantajakäyntien

Lisätiedot

Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi?

Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi? Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi? TUNTEMINEN AUTTAA mainoskampanjoissa suorapostituskampanjoissa puhelinmyynnissä henkilökohtaisessa myynnissä messuilla ja näyttelyissä parantaa ajankäyttöä tehostaa

Lisätiedot

www.mustasaari.fi Muistamisohjeet

www.mustasaari.fi Muistamisohjeet www.mustasaari.fi Muistamisohjeet Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto on hyväksynyt ohjeet 15.12.2005. Ohjeet tulevat voimaan 1.2.2006. Päivitetty 23.3.2011 Sisällys Yleistä.....................................................................

Lisätiedot

Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut 1.4.2016 alkaen

Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut 1.4.2016 alkaen Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut 1.4.2016 alkaen Kotihoito & Ehtoorinne 1 Peruspalvelumaksu ja Säännöllisestä kotihoidosta perittävä asiakasmaksu Mihin perustuvat? Miten määrittyvät? Peruspalvelumaksu

Lisätiedot

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1

Lisätiedot

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi 1. Tavoitteet Aktiivisen varhaisen tuen toimintamallin on tarkoituksena toimia työvälineenä esimiehille asioiden puheeksi ottamisessa

Lisätiedot

ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA

ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA Henna Harju Lakimies Helsingin kaupunki, perheoikeudelliset asiat ISYYSLAKI 11/2015 Suomessa syntyy vuosittain n. 60 000 lasta, joista n. 40 % syntyy avioliiton ulkopuolella

Lisätiedot

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Tulot asukkaita/hpv /as/hpv yht. /kk Asukkailta perittävät vuokrat 15 550 8 250 KELA:n enimmäisvuokra Asukkaiden sähkömaksut 15 20 300 voidaan

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS Hakemus saapunut: HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Ammatti ( eläkeläinen) Koulutus Perhesuhteet avioliitossa asumuserossa/erillään

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS 2015 2017

YHTEISTYÖSOPIMUS 2015 2017 Liite 3 YHTEISTYÖSOPIMUS 2015 2017 SOPIJAOSAPUOLET Hallinnoija Skills Finland ry Simonkatu 12 B 24 00100 Helsinki Yhteyshenkilö Huippuvalmennuspäällikkö Teija Ripattila puhelinnumero +358 40 455 2020 sähköposti

Lisätiedot

PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa. Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio

PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa. Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio Helsingin Diakonissalaitos Heli Alkila Pohdittavaksi kuinka

Lisätiedot

Opiskelija siirtyy suorittamaan ammatillisen perustutkinnon loppuun oppisopimuskoulutuksena (2+1 malli)

Opiskelija siirtyy suorittamaan ammatillisen perustutkinnon loppuun oppisopimuskoulutuksena (2+1 malli) Opiskelija siirtyy suorittamaan ammatillisen perustutkinnon loppuun oppisopimuskoulutuksena (2+1 malli) Aloitusvaihe Opinto-ohjaaja tiedottaa opiskelijaryhmiä mahdollisuudesta tehdä tutkinto loppuun oppisopimuskoulutuksena

Lisätiedot

Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku

Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö ja Keski- Suomen Palvelurakennuttajat ovat yhteistyössä hankkeistaneet 3 uutta asuntoryhmää kehitysvammaisille. Hanketyön edellytyksenä

Lisätiedot

TIEDOTE TERVEYSPALVELUISTA

TIEDOTE TERVEYSPALVELUISTA TIEDOTE TERVEYSPALVELUISTA TERVEYDENHOITAJA Tavattavissa ylä-asteen tiloissa, ulko-ovi löytyy lukion puoli päästä. Voit ottaa yhteyttä puhelimitse p. 4390253, 0447390253 tai sähköpostin kautta: paula.lammi@ras.fi

Lisätiedot

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin!

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 1 Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 2 1.1 Yhteystiedot Postiosoite: Kievarin päiväkoti Kievarintie 13 04300 Tuusula Puhelin: Päiväkodin johtaja: 040-314 4858- Guldbaggarna 040-314 4859- Auringonkukat 040-314

Lisätiedot

HUOLIPALAVERIMALLI: 1 HUOLIPALAVERIMALLI

HUOLIPALAVERIMALLI: 1 HUOLIPALAVERIMALLI I S K E E H U P OLI stm.fi/kaste HU 1 rhain a v i s k e a puhe n varhain! a t t o a annatta önkin päästää k i l o u H styöh i e t h y näin 13 isivut 20 THL nett Antaa tukea varhaiseen puuttumiseen voimavaraja

Lisätiedot

Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke

Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke Anna-Liisa Niemelä Erityissuunnittelija, FT Kehittämisen ja toiminnan

Lisätiedot

Prosessikansio. Kotihoidon asiakasprosessi. Prosessin vastuuhenkilö: Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä LIITE 3

Prosessikansio. Kotihoidon asiakasprosessi. Prosessin vastuuhenkilö: Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä LIITE 3 LIITE 3 Prosessikansio Kotihoidon asiakasprosessi Prosessin vastuuhenkilö: Kotihoidon ohjaajat Riitta-Liisa Stolt ja Irmeli Elo Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä 29.8.2007 8.10.2007 7.11.2007 29.1.2008

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE Lanula 27.8.2009, 111 Päivitetty 1.2.2015 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE 2(6) Sisällysluettelo 1. LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT: TAUSTA JA PERUSTEET...

Lisätiedot

*1409901* A-OSA + + PH4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1409901* A-OSA + + PH4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PH4_plus 1 *1409901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä perheselvityslomake on tarkoitettu sinulle, joka olet ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella hakevan alle 18

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 Perusturvalautakunta 25.2.2016 Liite Sivu 2 / 7 Sisällys LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.3.2016 -----------------------------

Lisätiedot

SOPIMUS PALVELUTOIMINNASTA METSÄALUEELLA lisätietoa sopimukseen

SOPIMUS PALVELUTOIMINNASTA METSÄALUEELLA lisätietoa sopimukseen 1 SOPIMUS PALVELUTOIMINNASTA METSÄALUEELLA lisätietoa sopimukseen Versio 30.3.2016: Ekosysteemipalveluiden tuotteistaminen kehittämishanke (Tapio Oy, maa- ja metsätalousministeriö) Sopimuspohja on tarkoitettu

Lisätiedot