SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN M36. ARVID PÖNNELIN. tr ~ v

Transkriptio

1 f \ SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN M36. R A U T U HUGO BERGHELL. ARVID PÖNNELIN. tr ~ v /

2 SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN N a R A U T U. TEHNYT HUGO BERGHELL. SUOMENTANUT ARVID PÖNNELIN. -«fcf»- KUOPIO K. MALMSTRÖM'IN KIRJAPAINO.

3

4 Suurimman osan karttalehteen N-o 36 kuuluvasta maa-alueesta tutkivat kesällä 1893 vuori-insinööri H. F. Blankett ja filosofiankandidaatti W. W. Wilkman, joka jälkimäinen jo kesällä 1892 ryhtyi tutkimustöihin lehden läntisimmissä osissa. Sekä geologisen kartan että korkeuskartan, joka jälkimäinen perustuu venäläisiin topografikarttoihin, on allekirjottaneen valvonnalla tehnyt neiti Elin Åkesson. Helsingissä, Helmikuulla Hugo Berghell.

5

6 Karttalehti N :o 36 Rautu käsittää seuraavat Viipurin läänissä ole- Ivarttalehden vat pitäjät ja pitäjäin osat: maantieteelli- nen ala- Äyräpään kihlakunnassa: Kivennavan ja Valkjärven pitäjäin itäisimmät osat sekä koko Raudun pitäjän; Käkisalmen kihlakunnassa: Sakkolan pitäjän eteläisimmän osan sekä tähän pitäjään kuuluvan Metsäpirtin kappelin kokonaisuudessaan; Karttalehti rajottuu E:ssä ja L:ssä aikasemmin ilmestyneihin i?a i ttuvia kärttälshtiä karttalehtiin N:o 31 Rajajoki ja N:o 34 Muola sekä P:ssa kohdakkoin ilmestyvään karttalehteen N:o 37 Pyhäjärvi, joka tulee viimeiseksi karttalehdeksi, ainakin joksikin aikaa, mikä julkastaan vanhassa mittakaavassa 1:200,000. Koko Raudun karttalehdellä oleva maa-alue kuuluu Suomen puo- Seudun yleileiseen osaan n. k. Karjalan kannasta, jolla geologisessa tarkoituk- nen luonne - sessa ymmärretään sitä osaa Suomen lahden ja Laatokan välisestä maakaistaleesta, joka sijaitsee eteläpuolella Viipurin läheisyydestä Kuoppalammin tienoille Pyhäjärven pitäjässä jotakuinkin suoraviivaisesti kulkevaa siirrosviivaa, joka on rajana sen pohjoispuolella olevan seudun, missä esiintyy kallioita graniitista ja muista kiinteistä vuorilajeista, sekä sen eteläpuolella olevan alueen välillä, missä irtonaiset kerrostumat ovat yksinään vallitsevina. Vaikka kartta-alueen peittävät kokonaan irtonaiset maalajit, ei se kuitenkaan ylimalkaan ole aivan yksitoikkoista, vaan päinvastoin on seudun luonteessa hyvin paljon vaihtelua. Tosin tulevat siellä ja täällä esiintyvät tasaset hiekkakankaat jotenkin yksitoikkoisiksi, kun ne ovat paljastetut metsäkasvillisuudesta. Tämä tapahtuu kuitenkin vain harvoin. Tavallisesti ovat hiekkakentät kauniisti epätasasia. Muuten on suurin osa alueesta, varsinkin sen lounainen osa, samoin suuresti epätasanen sekä siellä ja täällä syvien jokilaaksojen halkoma. Tasasia alankoja löytyy kuitenkin siellä ja täällä.

7 6 Tasankoja. Avarin tasanko levenee Laatokan rannikon länsipuolella ja jatkuu, ainoastaan Viisjoen ja Tuusuajoen laaksojen keskeyttämänä, hyvin heikosti kohoten 60 metrin korkeuskurvaan asti Kaskelan ja Huhdin kylien välillä. Tällä hyvin vähässä määrin epätasasella tasangolla, jonka pinnasta vain Hatakanmäen supramariininen moreenisorakumpu mainittavammin kohoaa, on hyvästi 60 neliökilometrin pinta-ala. Pienempiä tasankoja on Raudun kirkon pohjoispuolella, Läinikkälänjärven ja Nurmijärven välillä sekä Saijanjoen sivujoen Petäjoen ympärillä. Ylätasankoja. Yläviä, ylätasangon tapaisia pintamuotoja tavataan karttalehdellä siellä ja täällä. Niinpä levenee Kvlmänojalta lännessä Huhdin, Palkealan ja Suurporkun kyliä kohti idässä mahtava ylätasanko, joka kuitenkin paikkapaikoin on hyvin suuresti epätasanen, joka myöskin käy selville korkeuskarttaa katsellessa. Tätä ylätasankoa rajottaa I:ssä useita kymmeniä metrejä korkea abrasiooniterrassi, joka on leikkautunut Yoldiameren korkeimmalla rajalla (vrt. korkeusmuutoksia). Edelleen mainittakoon se tasanen hiekkaylätasanko, joka ulottuu Väärämäenselän poikkiharjun juurelta, sen pohjoisella sivulla, aina sen jyrkän terrassimuodostuman harjalle asti, joka Waalimon ja Petäjärven kylien välillä on leikkautunut Litorinameren rajalla, sekä Petäjärven P., I. ja Ka.-puolella oleva hiekkaylätasanko, jota pohjoisessa rajottaa erään Yoldiameren rajalla leikkautuneen terrassin harja, mutta I. ja Ka. ulottuu se sitävastoin aina Litorinameren yhdensuuntaisesti Suvantojärven kanssa kulkevaan rajaterrassin harjaan asti. Laaksoja. Kvartaariajalla muodostuneissa laaksoissa erotetaan yleensä kaksi päälajia: sellaiset jotka ovat muodostuneet jääkaudella siten että eteenpäin kulkeva jää on ikäänkuin kyntänyt vaon alla olevaan möyhennettyyn vuoreen tai soraan ja sellaiset jotka ovat syntyneet siten että juokseva vesi on leikannut siihen joenuoman. Edelliseen lajiin kuulunee se laakso, jossa Suvantojärven kaakkoinen karttalehdellä oleva osa sijaitsee. Tämä laakso on nimittäin venähtänyt jotenkin yhdensuuntaisesti muinoisen maajään liikuntasuunnan kanssa, mikä ei kuitenkaan itsestään ole mikään täysin pätevä todistus siitä, että se olisi leikkautunut jään vaikutuksesta. Että

8 tämä laakso kuitenkin olisi muodostunut ainakin aikasemmin kuin jääkauden merellä oli suurin laajuutensa rajottuvilla seuduilla selviää siitä, että Suvantojärven kummallakin sivulla, karttalehden pohjoisella rajalla, kuin myös pohjoisessa rajottuvan Pyhäjärven karttalehden eteläisimmissä osissa voidaan pitkän matkaa seurata mainitun meren korkeinta rajaa. Kuten korkeuskartasta käy selville, ovat kaikki muut siinä olevat laaksot muodostuneet juoksevan veden leikkauksesta, joka vieläkin jokina juoksee laaksojen pohjilla. Vaikeata on päättää, miten vanhoja nämä laaksot ovat, sillä kun ne kaikkialla ovat ahtaita ja kapeita sekä tavallisesti kiemurtelevia, ei niihin ole voinut muodostua mitään rantaviivoja niinä eri aikoina, jolloin meri peitti seudun, joten siis ei voida varmuudella päättää, mihin näistä ajanjaksoista ne oikeastaan olisivat vietävät. Raudun karttalehteen kuuluvat maa-alat ovat suurimmaksi osaksi Korkeussuh- Etelä-Suomeen nähden verrattain korkealla meren pinnasta. Ainoas- teet. taan vähäiset maa-alueet, jotka ovat Laatokasta länteen sekä Suvantojärven ympärillä ja karttalehdellä olevan Vuoksen lahden itäpuolella, sijaitsevat alle 30 metrin korkeuksissa. Suurin osa maata on sitävastoin korkeammalla. Varsinkin rajaseudut Wenäjää vastaan ovat hyvin yläviä. Täällä on myöskin karttalehden korkein kohta, joka samalla on Etelä-Suomen korkeimpia, noin 205 metriä meren pinnasta eräällä moreenisoraylängölla Kärsälän ja Raasulin kylien välillä Raudun pitäjässä. Karttalehden alaa täytyy muuten topografisessa suhteessa pitää Ko:sta Loiseen vähitellen kohoavana ylätasankona, joka kuitenkin itäosissaan ottaa selvän tasankoluonteen. Jos ajatellaan vedetyksi suora viiva Lapinlahdesta Raudun pitäjän eteläosassa olevan Pitkäjärven itärannan ohitse karttalehden etelärajaan, niin kohoaa alue herkeämättä Laatokasta tähän rajaviivaan asti. Kaltevuus on kuitenkin jotenkin heikko, ainoastaan noin 100 metriä läbes 20 kilometrin matkalla, ja jos ei oteta lukuun noita usein useitten kymmenien metrien syvyyteen leikkautuneita jokilaaksoja ja abrasiooniterrasseja muinoisten merien rannoilla, jotka osittain ovat

9 8 peittäneet tämän ylätasangon, on se ylimalkaan tasanen. Tuusuajoen ja Viisjoen I-puolella 60 metriä korkeammalla olevat hajanaiset pienet kummut kohoavat niinmuodoin vain muutamia metrejä yläpuolelle 60 metrin korkeuskurvaa. Ainoastaan Hatakanmäen moreenisorakumpu Metsäpirtissä tekee tästä poikkeuksen. Se kohoaa nimittäin hyvin äkkiä noin 85 m y. m. äkkijyrkällä rinteellä kummun koillisella sivulla, jotavastoin nousu kummun muilla sivuilla on tasasempi. Ylävin alue yllä mainitun rajaviivan länsipuolella, jolla samalla, jos ei oteta huomioon äkkijyrkkiä jokiterrassien rinteitä, on suhteellisesti suurin nousu, sijaitsee Miettilän, Kärsälän, Liipuan ja Raasulin kylien ympärillä Raudun pitäjää. Että alue täällä on hyvin epätasanen, käy jo selville korkeuskarttaa silmäillessä. Kuitenkin on selvää, että tälle kartalle vain niin suurilla korkeuserotuksilla kuin 30 metriä merkittyjen korkeuskurvien ohella alueen topografian monet pikkupiirteet eivät voi esiintyä. Niinpä ovat Raudun kirkonkylän ja Läinikkälänjärven ympäristöt hyvin epätasasia (vrt.»hiekkaa yleensä»), vaikka tämä topografinen piirre ei ensinkään esiinny korkeuskartalla. Järviäjavesis- Raudun lehdellä olevat järvet ovat kaikki pieniä. Poikkeuksen töjä; veden- tekee ainoastaan Suvantojärvi, jota kuitenkin nyt, tarkkaan arvosteljakajia. tuna, Taipaleen hiekkasärkän v tapahtuneen puhkaisemisen ja siitä johtuneen sen vesipinnan luonnollisen alenemisen jälkeen, on pidettävä leveänä joenuomana, vaikkakin se aikasemmin oli Taipaleen särkän todellisesti salpaama pitkäveteinen sisäjärvi, joka tyhjensi vetensä Vuokseen. Suvantojärvi ei muuten suinkaan ole nyt mikään suvanto, vaan on sitä päinvastoin pidettävä Ka. kohti hiljalleen juoksevana virtana, jonka voima huomattavasti lisääntyy mainitussa suunnassa. Virtaavat vedet Raudun karttalehdellä voidaan viedä kahteen pääryhmään: l:ksi ne vedet, jotka, alkaen tämän karttalehden lounaisesta tai Muolan lehden kaakkoisesta kulmasta, kaikki laskevat Suomen ja Venäjän rajalla olevaan Rajajokeen, joka taas laskee Suomen lahden itäisimpään osaan; 2:ksi ne vedet, jotka suurempia tai pienempiä kiertoteitä saavuttavat saman päämaalin, etsittyään ensin itselleen tietä joko mahtavaan Wuokseen, josta pieni kaistale pistää

10 9 Raudun lehden luoteisimpaan kulmaan, tai Suvantojärveen ja sen laskuväylään Taipaleenjokeen, purkaakseen näitten vesiväylien kautta vetensä tuohon valtavaan sisäjärveen Laatokkaan, joka laskee Suomen lahteen mahtavan Nevajoen kautta. Näitten kahden ryhmän välinen vedenjakaja kulkee karttalehdellä jotenkin itäisessä suunnassa Vehmaskylän ja Korpiharjun eteläpuolella olevien ylävien seutujen kautta. Rajajoen pohjoisin lähdehaara on noin 159 metrin korkeudessa laajan Kuritsasuon ja Korpisuon välissä Venäjän rajan länsipuolella olevalla moreenisoramaalla. Aluksi juoksee se muutamia kilometrejä Suomen puolella, mutta on sittemmin siihen vasemmalta tulevan pienemmän sivujoen kanssa koko juoksullaan Suomen ja Venäjän välisenä rajana. Sivujokien joukossa, jotka joen juostessa karttalehden kautta tulevat siihen oikealta, mainittakoon ainoastaan suurin eli Siesjoki, joka on pienen, suurimmaksi osaksi Muolan lehdellä olevan Siesjärven laskujokena. Niitten jokien välinen vedenjakaja, jotka purkavat vetensä Laatokkaan Vuoksen kautta ja niitten, jotka valitsevat suoremman tien Suvantojärven tai Taipaleenjoen kautta, kulkee Suomen puolella PLu-ssa suunnassa Kärsälän ja Orjansaaren kylien välillä Raudun pitäjässä sekä tekee viimemainitun kylän luona käänteen Ko:seen suuntaan Suvantojärveä kohti. Niistä joista, jotka laskevat Vuokseen, kuuluu ainoastaan yksi, jotenkin vesirikkaan Saijanjoen päähaara, kokonaan kartta-alueeseen. Tällä joella on lähteitä Suomen puolella Korpisuossa Rajajoen lähdehaaran läheisyydessä, mutta myöskin Venäjän puolella. Joki juoksee rajajokena Suomen ja Venäjän välillä, yhä ottaen pienempiä lisäjokia sekä Suomen että Venäjän puolelta. Sillä on hyvin kiemurteleva juoksu, missä se juoksee yksinomaan turvemaitten kautta PLu:ssa suunnassa, kunnes se parin kilometrin päässä Lipolan kylästä IKo. saa oikealta hiukan isomman sivujoen Tungelmanjoen, joka myöskin koko juoksullaan on rajajokena Venäjää vastaan. Tungelmanjoella on useimmissa paikoissa äkkijyrkät, toisinaan useita kymmeniä metrejä korkeat, moreenisoraan veistäytyneet rannat, joita hyvin usein verhoaa mäkiturve.

11 10 Saatuaan lisäjoekseen Tungelmanjoen jatkuu Saijanjoki pohjoisessa suunnassa ja leikkaa heti kummankin joen yhtymäkohdan pohjoispuolella moreenisora-alueen syvässä notkanteessa, jonka sivut ovat jyrkkärinteiset (paikkapaikoin aina 50 asti vaakasuorasta pinnasta) ja täpötäynnä likettäin kasautuneita, osaksi hyvin pyöristyneitä pienempiä ja suurempia kiviä, osaksi enemmän tai vähemmän särmistään pyöristyneitä lohkareita aina parinkymmenen kuutiometrin suuruisiin asti. Veikkolan talon Lo-puolella Walkjärven pitäjässä ottaa Saijanjoki Walkiajoen kautta Muolan lehdellä olevan Walkjärven vedet, tehdäkseen sitte käänteen Ko:seen suuntaan Mäkränlampea kohti. Ennenkuin joki laskee mainittuun lampeen, saa se uuden lisäjoen L. Mustajärvistä. Lähdettyään Mäkränlammesta on joella yhä Ko:nen kiemurteleva juoksu 7 ä 8 km:n matkalla, jonka jälkeen se tekee jyrkän käänteen läntiseen suuntaan, ensin kuitenkin otettuaan Läinikkälänjärven ja Rautjärven vedet Ka:sta. Läntisessä suunnassa juoksee joki sittemmin kunnes se parin, kolmen kilometrin päässä läntisimmästä Mustajärvestä Nurmijoen kautta saa lisävesiä Raakolanjärvestä ja Saarijärvestä Muolan lehdellä sekä Herajärvestä, Nurmijärvestä y. m. pienemmistä Raudun lehdellä olevista järvistä. Sen jälkeen ottaa se jälleen pohjoisen suunnan, jonka se aluksi säilyttää alkaessaan katkaista Wäärämäenselkää, kuitenkin pian, parin kilometrin päässä itäisimmästä Waärämäenlammesta I., tehdäkseen käänteen luoteiseen suuntaan sekä verrattain lakeitten hiekkakerrostumien kautta vihdoin etsiäkseen itselleen tietä Vuokseen. Saijanjoen Wäärämäenselän poikki leikkaama laakso on sangen syvä eli pari-, kolmekymmentä metriä keskimäärin. Laakson myöskin karttalehdellä selvästi esiintyvän polvimaisen mutkan itärannalla näkyy hyvin kaunis ja korkea jokiterrassi. Muut karttalehdellä Vuokseen juoksevat joet ovat Vuottajoki ja Suontakajoki, joitten pääosat kuitenkin juoksevat Muolan lehdellä, missä ne saavuttavat Vuoksen vasta sitte kun ovat juosseet Kirkkojärven ja Äyräpääjärven kautta, Suontakajoki sitäpaitsi Punnusjärven kautta.

12 11 Ainoastaan näitten jokien lähdehaarat ovat Raudun karttalehdellä. Vuottajoen lähdejärvi, Vuottajärvi, on niinmuodoin noin 128 m:n korkeudessa y. m. laajassa Korpisuossa, mistä myöskin alkaa joen toinen lähdehaara. Suontakajoki alkaa taas Lipolan kylän eteläpuolelta ja juoksee läntisessä suunnassa useita kymmeniä metrejä korkeitten rantojen ympäröimän pienen Latojärven kautta. Suontakajoen Raudun lehdellä kaivaman jokilaakson sivurinteet ovat ylimalkaan hyvin jyrkät. Suvantojärveen laskee kaksi mainittavampaa jokea, Sumpulanoja ja Tuusuajoki. Sumpulanoja on suurimman osan juoksustaan kaksihaarainen. Vasempi haara Kylmänoja, joka alkaa Raasulin I.-puolella olevalta suolta, saa parin kilometrin päässä Vakkilan kylästä E. sekä Keripadan tienoilla lisäjokia L:stä ja juoksee sitte Läinikkälänjärven ja Vehmaskylän ohitse, kunnes se parin kilometrin päässä Riiskasta L. yhtyy oikeanpuoliseen haaraan, Sumpulanojaan, joka alkaa Niitjärvestä ainoastaan parin kilometrin päässä Kylmänojan lähteestä. Tuusuajoella on myöskin kaksi lähdehaaraa. Eteläisempi näistä alkaa Huhdin kylän läheisyydessä olevalta suolta; pohjoisempi Pitkäjärvestä. Aliskan luona saa Tuusuajoki lisäjoen oikealta ja juoksee sitte pohjoisessa suunnassa, ollen rajajokena Metsäpirttiä vastaan. Joki leikkaa melkein koko juoksullaan mahtavia hiekkakerrostumia. Suurenpuoleinen Viisjoki laskee nykyään Suvantojärven viemäriin Taipaleenjokeen. Ennen Suvantojärven laskemista v. 1818, josta yllä on kerrottu, laski se kuitenkin Suvantojärveen, jolla silloin oli paljoa suurempi laajuus. Viisjoen lähdehaarat ovat Venäjällä ja on se Venäjän puolella sijaitsevan, pinta-alaltaan sangen laajan Lempaalanjärven laskuväylänä. Lännestä saa se Lempaalanjärvestä lähdettyään lisäjoen, Hoikkaojan, joka alkaa Keskijärvestä ja on koko juoksullaan rajajokena Venäjää vastaan. Saatuaan sivujoekseen Hoikkaojan juoksee Viisjoki useita kym-

13 12 meniä kilometrejä hyvin mutkikkaana Sirkiänsaaren, Korleisin ja Haapasaaren ohitse Jaamankylää kohti, missä se ottaa LLu:sen suunnan, jonka se säilyttää aina laskuunsa asti Taipaleenjokeen. Kaikkien edellä mainittujen jokien lähdehaarat ovat karttalehden korkeimmissa osissa, rajaseuduissa Venäjää vastaan, jonka johdosta niitten juoksu usein on sangen ryöpeä. Luonnon- Raudun karttalehdellä on lukuisia luonnonkauneudestaan maikauneutta. nittavia paikkoja. Milloin ilahduttaa silmää hymyilevä idyllinen sisäjärvi, kuten esim. Läinikkälänjärven, Rautjärven, Littujärven y. m. rannoilla. Milloin levenee katsojan jalkojen alapuolella, kun hän on asettunut jollekin valtavalle ylängölle Raudun pitäjässä likellä Venäjän rajaa, mitä suurenmoisin näköala, jonka vertaista saanee hyvinkin hakea Etelä-Suomessa. Idässä siintää silloin Laatokan laaja vesipinta, kangastaen kaukana siihen tapaavaa ilmanrantaa vastaan. P., E. ja L. kohti taas katkeamaton jono metsittyneitä ylänköjä, ylätasankoja ja tasankoja, joita syvät jokilaaksot leikkelevät ja joilla on joukko pieniä, ikäänkuin sattumaltaan sirotettuja järviä. Luonnonkauniitten seutujen joukossa mainittakoon erittäin Väärämäenselkä, jonka syvälle harjumuodostumaan vajonneine pikkujärvineen ja erittäin kaunista männikköä kasvavine lukuisine harjukuoppineen ja hautoineen täytyy katoamattomasti painua luonnonystävän mieleen. Maaperän- Viljavimmat seudut ovat savimaat Metsäpirtissä. Hyvin viljavia laatu. ovat myöskin hiekkakerrostumat Raudun kirkon ympäristöissä, mitkä" seudut ovat myöskin tiheimmin asuttuja osia karttalehdellä olevasta alueesta. Myöskin pääasiallisesti Kivennavalla, mutta myöskin Raudun pitäjän lounaisessa osassa olevat ylävät savenpitoiset moreenisoramaat palkitsevat hyvin viljelyksen, vaikka ne useimmiten kivisyytensä vuoksi antavat viljelijälle raskasta työtä. Väestö ja sen Väestö on, jos ei oteta lukuun säätyläisluokkaa, suurimmaksi ^elinkeinot, osaksi suomalaista kansallisuutta. Kuitenkin on Raudussa ja Metsäpirtissä pari sataa venäläistä asukasta. Venäjän kieltä puhutaan kuitenkin hyvin harvoin. Niinpä käytetään Arkuntanhuankin kylässä Metsäpirtissä, jossa asuu melkein yksinomaan venäläisiä, suomenkieltä

14 13 paljon enemmän kuin venäjää. Suomen kielessä on kuitenkin niissä seuduissa, mihin venäläisiä on asettunut, hyvin paljon venäläisiä sanoja. Tärkeimmät pääelinkeinot ovat maanviljelys ja karjanhoito sekä rahdinkäynti. Kaksi ensiksi mainittua elinkeinoa, varsinkin maanviljelys, ovat kuitenkin hyvin alhaisella kannalla, ja tavattoman paljon on täällä parannettava, ennenkuin järkiperäinen maanviljelys voi tulla käytäntöön. Niinpä ei ole monilla pelloilla edes ojiakaan. Kaskenpoltto kukoistaa, vaikkakin pienemmässä mitassa, kaikkialla; varsinkin on asianlaita näin uusia peltoja raivatessa. Kuitenkin lienevät maanviljelys ja karjanhoito nyt pian kehittymässä parempaan päin, joka kokonaan säätänee lukea Wiipurin läänin maanviljelysseuran hyötyisän toimeliaisuuden ansioksi. Tärkeänä elinkeinona on myöskin kalastus, varsinkin lohenpyynti Taipaleella ja kalastus Laatokalla. Muista elinkeinoista ansaitsevat mainitsemista muurahaisten munien kokoaminen ja pajunkuorien kiskominen. Laajat hiekka- ja myöskin vierinkivisorakerrostumat ovat erinomainen maaperä havupuukasvillisuudelle. Erittäin kauniita männikköjä onkin hajallaan siellä ja täällä karttalehdellä. Kuusimetsää tavataan myöskin paikkapaikoin vesiperäisillä mailla. Lehtimetsää on niukanpuoleisesti. Metsiä, Vuoriperän laatu. Koska vuoriperä kaikkialla karttalehdellä on irtonaisten maalajien peitossa, on tietenkin sangen vaikeata päättää sen laadusta. Kuitenkin toimittamalla suunniteltuja n, k.»kivilaskuja» esiintyvissä hiekka- ja sorakerrostumissa voidaan suuremmalla tai pienemmällä todennäköisyydellä jossain määrin päättää alla olevan vuoriperän laadusta. Sellaisia kivilaskuja onkin toimitettu muutamin paikoin karttalehdellä ja antavat ne, harvalukuisuudestaan huolimatta, jonkinlaisia todisteita tähän tarkoitukseen.

15 14 Petrografisen laatunsa puolesta ovat irtonaiset kivet pääasiallisimmin sellaisia vuorilajeja, joita on kiinteässä kalliossa karttaalueesta Lu. ja jotka osaksi voidaan otaksua maajään kulettaneen nykyisille paikoilleen. Nämä kivet ovat gneissi- ja graniittivuorilajeja (keskimäärin 80 prosenttia), fylliittejä, stauroliittiliuskeita, dioriitteja ja gabbrovuorilajeja; suurimmaksi osaksi vanhoja tuttuja Raudun karttalehden Lu-puolella olevista seuduista. Mutta sitäpaitsi esiintyy irtonaisten kivien joukossa myöskin rapakivivuorilajeja (10 15%), diabaaseja sekä noin 5 å 10 prosenttia hiekkakiviä, jotka asultaan ovat täydellisesti Pohjan lahden rannikolla esiintyvien prekambristen hiekkakivien kaltaisia. Hiekkakivet ovat usein konglomeraattimaisia, sisältäen vierinkiviä vanhemmasta harmaanvalkeasta kvartsiittihiekkakivestä. Parissa hiekkakivilohkareessa, jotka löydettiin Taipaleen tienoilla, missä muuten, kuten ylimalkaan pitkin muutamia kilometrejä leveää kaistaletta Laatokan rannikolla, hiekkakivilohkareita löytyy runsaimmin, on sitäpaitsi tavattu pieniä ruskeahkoja sulkeumia pehmeästä liuskesavesta. Kun nyt Itä-Suomessa ei ole tavattu postarkeisia hiekkakiviä muualla kuin Laatokan saarilla sekä Karjalan kannaksella, Käkisalmen ja Wiipurin välillä kulkevan ikivuoren ja nuorempien geologisten kerrostumien välisen siirrosviivan E- tai Ka-puolella, täytyy olettaa näitten hiekkakivien johtuvan alla olevasta vuoriperästä, sitäkin enemmän, kun ne eivät esiinny ainoastaan irtonaisina, päiväpinnassa olevina»erraattisina» lohkareina, vaan ovat hyvin usein läheisesti sotkeutuneet hiekka- ja sorakerrostumiin. Voisi kylläkin ajatella mahdolliseksi että nämä hiekkakivilohkareet voisivat johtua jääerosioonin hävittämästä hiekkakivipeitteestä, joka levisi jäänkulkusuunnassa karttaalueen Lu-puolella, vieläpä äsken mainitun siirrosviivankin P- tai Lu-puolella. Tätä vastustaa kuitenkin jyrkästi se seikka, että hiekkakivilohkareita ei ole tavattu missään siirrosviivan P- tai Lu-puolella, jota vastoin ne näyttävät lisääntyvän paljoudessa ja toisintojen monipuolisuudessa, mitä kauemmaksi E. tai Ka. kohti siitä tullaan. Mutta joskin siis yllä kerrotun perusteella voisi uskaltaa olettaa vuoriperän ainakin suureksi, jollei ehkä suurimmaksi osaksi olevan

16 15 Raudun lehdellä prekambrisista hiekkakivistä ja rapakivivuorilajeista, diabaaseista y. m., ei toiselta puolelta voida mitenkään päättää, missä määrin näihin kerrostumiin on seottunut arkeisia vuorilajeja. Kun kuitenkin yksistään gneissejä ja graniitteja löytyy niin paljon kuin 80 prosenttia, on hyvin luultavaa että vuoriperän muodostavat ainakin joksikin osaksi nämä ja mahdollisesti muutkin tavatut arkeiset vuorilajit. Että hiekkakivilohkareita on tavattu niin vähän ei tietenkään estä olettamasta, että melkoisen osan vuoriperästä muodostavat hiekkakivivuorilajit, kun muistaa että siirrosviiva Käkisalmen ja Wiipurin välillä kulkee ainoastaan noin kahdenkymmenen kilometrin päässä karttalehden luoteisesta kulmasta. Kvartaarinmodostuiniii. Jään liikuntasuunta. Vaikka karttalehdellä, kun päiväpinnassa ei esiinny ensinkään kiinteätä vuori perää, ei lainkaan tavata uurteita, noita luotettavimpia muinoisen maajään liikuntasuunnan todisteita, voidaan kuitenkin muitten olosuhteitten avulla luoda jonkinlainen käsite jään liikuntasuunnasta. Tavallisimmin esiintyvät vierinkiviharjut kulkevat nimittäin, ylimalkaan, jotakuinkin jääpeitteen liikuntasuunnassa. Samate on moreenisora usein kerrostunut jään liikuntasuunnan kanssa yhdensuuntaisiksi selänteiksi. Kaukseman tienoilla karttalehdelle tulevan Korpiharjun läntinen osa kulkee nyt jään liikuntasuunnassa. Itäisempi osa kulkee tosin enemmän L. -I. suunnassa, mutta toisella puolella Wenäjän rajaa jatkuu se kumpu- ja selännerivinä, jolla taas on Lu. Ka. suunta. Äsken mainitun harjun pohjoispuolella näkyy myöskin laajassa Korpisuossa joukko samassa suunnassa pitkäveteisiä moreenisorakumpuja ja selänteitä; ja lukemattomissa muissakin paikoissa karttalehdellä

17 16 on moreenisora venähtänyt selänteiksi ja pitkäveteisiksi kummuiksi suunnassa Lu. Ka. Jotenkin tässä suunnassa on siis jääpeite liikkunut Raudun lehdellä. Irtonaiset maalajit. Yleiskatsaus. Irtonaisista maalajeista voidaan ainoastaan turvekerrostumien sanoa jakautuneen jotakuinkin yhdenmukaisesti kartta-alueelle. Muut muodostumat ovat sitävastoin pääasiallisesti rajotetut määrättyihin alueisiin, mikä heti karttaa hätäisestikin silmätessä käy selville. Parhaiten pistävät silmään ne hiekka- (kartalle merkityt»hiekaksi yleensä») ja vierinkivikerrostumat, jotka keskimäärin viisitoista kilometriä leveänä, vähäpätöisten lentohiekka-, turve- ja moreenisorakerrostumien keskeyttämänä vyönä kulkevat karttalehden halki LLu. IKa:ssa suunnassa. Moreenisoralla on suurin yhtäjaksoinen levenemisensä pääasiallisimmin äsken mainittujen suurimmaksi osaksi fluvioglasiaalisten hiekka- ja vierinsoramuodostumien E- ja Lo-puolella, mutta esiintyy myöskin kerrostuneena sangen laajoille aloille pitkin Laatokan rannikkoviivan kanssa yhdensuuntaisesti kulkevaa muutamia kilometrejä leveää vyöhykettä. Savi-, tulvahiekka- ja lentohiekkakerrostumat esiintyvät pääasiallisesti pitkin Laatokan rannikkoa sekä Wuoksen, Suvantojärven ja siitä Laatokkaan vievän Taipaleenjoen rannoilla. Moieeni- eli Moreenisora Raudun karttalehdellä on suuremmaksi osaksi laamurtokivi- dultaan tyypillistä, muuttumatonta ja kiinteätä pohjamoreenia. Useimsora. miten savisessa»sideaineessa» olevat kivet ovat milloin särmikkäitä, milloin särmistään kuluneita; milloin on niillä kolmiomaiset särmät; milloin ovat ne, varsinkin pienemmät, jotenkin hyvin pyöristyneitä. Kivien suuruus vaihtelee herneen kokoisesta parin kuutiometrin kokoiseen. Pienemmät kivet, varsinkin ne, joilla on kolmikulmaisesti pyöristyneet muodot, mutta myöskin toiset, vieläpä hyvin pyöristyneet kivetkin ovat sangen usein pitkin ja poikin jäätikkönaarmujen naarmuttamia. Kiviä on milloin enemmän milloin vähemmän runsaasti,

18 17 milloin ovat ne perin harvaan sirotetut saviseen sideaineeseen ja ovat ne silloin toisinaan niin pieniä, että hätäisesti tarkastaissa ne helposti jäävät huomaamatta. Tätä moreenisavea, joka pääasiallisimmin esiintyy Metsäpirtissä, ei mitenkään voi seottaa yhteen oikean, vedessä kerrostuneen sedimentaarisaven kanssa, ei vaikka siitä puuttuisivat kivetkin kokonaan, sillä muodostuma muuttuu kaikkialla vaakasuorassa suunnassa tyypilliseksi, kiviseksi moreeniksi. Kuten jo mainittiin, on moreeni ylimalkaan laadultaan kiinteätä, mikä toisinaan voi ilmaantua siinä määrin, että likettäin olevat kivetkin on sementtimäinen sideaine niin kiinteästi yhteen iskostanut, että syntyy kivikova konglomeraatti- tai breksiamainen massa. Kuitenkaan ei murtokivisora osota läheskään kaikkialla karttaalueella niin selvästi muinoisen maajään pohjamoreenin luonnetta, kuin tässä yllä on kerrottu. Päinvastoin esiintyy monin paikoin, pääasiallisesti kuitenkin Sakkolassa ja Metsäpirtissä, sangen laajoja kerrostumia löyhemmästä moreenisorasta, jossa sideaine on hiekkaista tai tomuista (ei savimaista), joka vain heikosti tarttuu kiviin, joilla tässä löyhässä moreenisorassa, merkillistä kyllä, suurimmaksi osaksi näyttää olevan paremmin pyöristyneet muodot, mutta siitä huolimatta usein ovat varustetut jäätikkönaarmuilla. Mitään merkillisempää erotusta petrograafisessa suhteessa löyhässä moreenissa olevien kivien ja niitten välillä, jotka esiintyvät tiukkaan sullotussa pohjamoreenissa, ei ole voitu huomata n. k. kivilaskuja toimitettaissa, yhtä vähän kuin suhteellinen prosenttimääräkään eri vuorilajien edustajien välillä olisi mainittavammassa määrin vaihdellut. Vaihtelut petrograafisessa suhteessa ovat jo mainitut osastossa vuoriperän laatu. Tässä vain mainittakoon, että kivet rapakivivuorilajeista ovat tavallisesti hyvin suuresti rapautuneet. Niinpä tavataan harvoin vähänkään isompaa rapakivikappaletta moreenisorassa, jota vastoin irtonaisia rapakivipalloja esiintyy hyvin usein. Moreenimaat ovat useimmiten peitetyt pienillä suomuodostumilla ja hyvin usein vielä pinnassaan kasvavilla turvekerrostumilla. Nämä, joita rahvas kutsuu»lehto- tai korpimaiksi», esiintyvät varsinkin sa- 2

19 18 venpitoisen pohjamoreenin levenemisalueella. Syy lukuisain heteikköjen esiintymiseen näillä sora-alueilla lienee, soran savisen laadun ohella, etsittävissä sorapeitteen alkujaan kuoppaisesta pintamuodostuksesta, joten pienien seisovalla vedellä täytettyjen allikkojen esiintyminen on tullut mahdolliseksi, joissa sittemmin aikojen kuluessa on muodostunut turvekerrostumia. Tokko savinen, kiinteä ja löyhempi, hiekkanen moreeni ovat edes likimain samanaikuisia tai ijältään eri kerrostumia, ei ole voitu ratkaista Raudun karttalehdellä tehtyjen havaintojen perusteella. Olosuhteet lännessä rajottuvalla Muolan karttalehdellä osottavat kuitenkin löyhän ja hiekkasen moreenin olevan paljoa nuoremman kuin savinen ja kiinteä. Mitä taas tulee eri moreenisoralaatujen jakaantumiseen karttalehdellä, mainittakoon, että savenpitoisella moreenilla on tosin suurin levenemisensä karttalehden lounaisessa osassa, jonka maa-alueet ovat olleet koko kvartaariajan supramariinisia (vrt. korkeusmuutoksia, ss ). Kuitenkin esiintyy tämä moreeni myöskin täydellisesti muuttumattomassa muodossa useilla submariinisilla paikoilla, vaikkakin siinä silloin usein paikkapaikoin näkyy pintaosueita, jotka aina yhden ja kahden metrin syvyyteen asti päiväpinnasta ovat lajiteltuja ja sangen hiekkasia. Löyhä, hiekkanen moreeni esiintyy samaten sekä supra- että submariinisena. Moreenisoran Ainoastaan harvoin esiintyy moreenisora jotakuinkin tasasina pintamuo- kerrostumina. Sellainen jotenkin tasanen moreenisorakenttä leviää dostus. esim. Liipuan ja Miettilän kylien välillä Raudussa. Tavallisesti on moreenimuodostumilla hyvin epäsäännöllinen, kumpuinen ja kuoppainen pintamuodostus. Paikkapaikoin, kuten esim. Orjansaaren ja Raasulin kylissä Raudun pitäjää, on melkeinpä lukemattomia moreenikumpuja, joita kuopat ja haudat erottavat, kasaantuneina likelle toisiaan sikin sokin. Kumpujen keskikorkeus on noin 10 m. Tavallisesti ovat ne kuitenkin pieniä, 5 ä 6 m korkeita; vain poikkeustapauksissa saavuttavat ne yhden tai toisen kymmenkunnan metrin korkeuden.

20 19 Moreenikummuilla on useimmiten sangen epäsäännölliset muodot eivätkä ylipäänsä ole venähtäneet määrättyihin suuntiin. Pitempiä yhtäjaksoisia moreeniselänteitä pääkulkusuunnalla jotenkin Lu. Ka. (muinoisen maajään liikuntasuunta) nähdään kuitenkin hyvin usein karttalehden lounaisessa osassa. Liipuan ja Raasulin kylien kautta Raudussa kulkee myöskin Lu. Ka:ssa suunnassa mahtavia moreenisoramuodostumia, jotka ovat syntyneet useista yhdensuuntaisista, epäsäännöllisesti töyryisistä selänteistä välillä olevine syvine laaksoineen. Paikkapaikoin ovat moreenikummut niin kivisiä ja niillä on sellaiset pintamuodot, että ne ehdottomasti johtavat mieleen vähässä määrin epätasaset moreenimaat Saimaan seutujen vuoririkkaissa osissa. Epätasaisuuden syy tuskin kuitenkaan lienee Raudun lehden alueella, kuten Karjalan kannaksella ylimalkaan, etsittävissä alla olevan vuoriperän muodoista, vaikkakaan horstimaisten muodostumien mahdollisuutta ei pidä kokonaan jättää huomioon ottamatta. Pikemmin lienevät kummut syntyneet pitkälle menneen erosioonin kautta kvartaariajalla. Muutamat seikat edellyttävätkin sitä. Niinpä esim. huomataan monin paikoin tavatuissa, vaikkakin vain pari kolme metriä syvissä supramariinisissa moreenisorakummuissa olevissa leikkauksissa, miten sora moreenisorakumpujen ylemmissä osissa on kaikkialla lajittelematonta, jotavastoin kumpujen juurella ja niitten välisissä kuopissa ja haudoissa useimmissa tapauksissa tavataan runsaasti alas huuhtoutunutta, rakeista hiekkaa ja puhtaaksi huuhdottua, lajiteltua hyökysoraa. Muistettava on tämän ohella, että supramariininen moreeni kyllä toisinaan, kuten aikasemmin mainittiin, on hiekkasta, mutta sitävastoin ei milloinkaan lajiteltua muissa kuin äsken kerrotuissa tapauksissa. Moreenisora on paikkapaikoin aivan täynnä lohkareita, esim. Orjansaaren kylässä Raudussa, missä useitten kuutiometrien suuruisia lohkareita esiintyy hyvin yleiseen hajallaan moreenin pintaosissa. Nämä lohkareet ovat kuitenkin selvästi kuletetut nykyisille paikoilleen muinoisen maajään mukana, koska täkäläinen moreenisora sijaitsee paljon korkeammalla kuin muinoisen Yoldiameren pinta (vrt. korkeusmuutoksia).

21 20 Moreenisoran Moreenisorati vahvuus lienee hyvin suuri, vähintään viisikymvahvuus. mentä metriä. Tähän syvyyteen asti leikkaa nimittäin Saijanjoen sivujoki Tungelmanjoki moreenisoran Venäjän rajalla. Muuttokiviä. Oikeita muuttokiviä eli n. k. erraattisia kiviä, jotka olisivat kuletetut nykyisille paikoilleen Uivien jäävuorien päällä Yoldiameressä tai Ancylusjärvessä sen aikasempana ajanjaksona, kun ilmasto oli vielä verrattain kylmä, esiintyy niukanpuoleisesti karttalehdellä, mutta ne ovat toisinaan hyvinkin suuria, joskus parin sadan kuutiometrin kokoisiin asti. Petrografiselta laadultaan ovat ne pääasiallisesti arkeisia graniitteja, gneissejä ja rapakivivuorilajeja. Myöskin irtonaisia hiekkakivilohkareita aikasemmin mainittua laatua on tavattu siellä ja täällä, erittäinkin Laatokan länsipuolella, missä ne esiintyvät erittäin runsaasti Taipaleen kylän ympäristössä. Näillä hiekkakivilohkareilla on kaikkialla litteät muodot ja verrattain pieni suuruus, sillä läpileikkauspinta harvoin nousee yli neliömetrin ja lohkareen paksuus on vain muutamia senttimetrejä, korkeintaan pari kolme desimetriä. Vierinkivi- Raudun karttalehdellä on, kuten aikasemmin julaistulla, L. rasora. jottuvalla Muolan karttalehdelläkin, vierinkivisoran värillä kartotettu ainoastaan sellainen vierinkivisora, joka esiintyy selvinä yhtäjaksoisina harjuina tai ympäristöstään jyrkästi esiinpistävinä kumpuina. Aivan varmaan täytynee kuitenkin hyvin suurta osaa»hiekaksi yleensä» karttalehdelle merkitystä maalajista pitää vierinkivisoran kanssa samanlaisena fluvioglasiaalista alkuperää olevana muodostumana, s. o. jäävirtojen kulettamana ja kerrostamana vierinkiviaineksena. Vierinkiviharjuissa erotetaan nykyään yleensä kaksi eri lajia, vaikka ne synnyltään lienevät jotenkin samanlaisia muodostumia. Toinen laji harjuja, jotka tavallisimmin esiintyvät muinoin jään peittämissä maissa, ovat ne, jotka kulkevat muinoisen maajään liikuntasuunnassa. Sellainen harjumuodostuma on Korpikylän eteläpuolella Korpiharju. Kivennavalla karttalehden lounaisessa osassa kulkeva Korpiharju, joka alkaa Wuottakylän pohjoispuolelta Muolan lehdellä. Korpiharju tulee karttalehdelle Kaukseman kylän eteläpuolella keskimäärin noin 20 m korkeana kaitana selänteenä. Tämä keskikorkeus kestää, kunnes har-

22 21 jun katkasee Wuottajoki, jonka eteläpuolella korkeus vähenee 10 ä 15 m:ksi keskimäärin. Geologisella karttalehdellä näyttää harjun muodostavan vain kaksi yhtäjaksoista osaa. Näin ei kuitenkaan ole laita todellisuudessa, vaan katkasee kummankin harjun osan useita kertoja suomaa, vaikka niin lyhyillä välimatkoilla ettei katkelmat tule näkyviin kartalla, jonka mittakaava on niin pieni kuin 1:200,000. Topografisilla kartoilla, joita mittakaavassa 1: 42,000 on ollut saatavissa, näkyy sitävastoin selvästi, miten seutu, missä Korpiharju kulkee, on täynnä likettäin olevia suljettuja korkeuskurvia, joita, harjun kulkusuunnassa vedettyjä, suomaat erottavat. Korpiharjun osat ovat muuten ylimalkaan hyvin mutkittelevia ja tavallisesti myös hyvin kapeita, paikkapaikoin niinkin kapeita, että polku niin ja näin mahtuu harjalle. Sivut viettävät useimmiten jyrkästi; kaltevuuden voi arvata keskimäärin noin 30 vaakasuorasta pinnasta. Pienissä soran ottopaikoissa näkyy Korpiharjun rakennusaineessa sama epäsäännöllinen, usein diskordantinen kerrallisuus, mikä huomataan kaikkialla vierinkiviharjujen sora- ja hiekkakerroksissa. Paikkapaikoin näyttää harjun rakennusaine olevan melkein yksinomaan hiekkaa, jossa on vain harvoja vierinkiviä. Toisissa kerroksissa ovat taas vierinkivet kasaantuneet erittäin likelle toisiaan ja tuon osittain savisen sideaineen niin kiinteästi yhteeniskostamia, että pitkin harjumuodostumien sivuja olevat möhkäleet tästä vierinkivisorasta muistuttavat oikeita prekvartaarisia konglomeraattimuodostumia. Topografikartoista päättäen jatkunee Korpiharju hyvän matkaa Wenäjän puolella hajanaisina harjanteina ja harjukumpuina. Toinen laji vierinkiviharjuja ovat n. k. poikkiharjut, jotka muodostavat suoria tai tylsiä kulmia jään liikuntasuunnassa kulkevien harjujen kanssa. Tämä jälkimäinen laji vierinkiviharjuja esiintyy hyvin niukasti muinoin jään peittämillä mailla; mutta melkein kaikkialla, missä ne esiintyvät, ovat ne tavallisesti suuremmoisia, joka tulee siitä että ne

23 22 useimmissa tapauksissa ovat pitemmän ajan kuluessa kerrostuneet liikkumattoman jääpeitteen reunan edustalla. Karttalehden luoteisessa osassa oleva mahtava vierinkivisorakerrostuma, tunnettu nimellä Väärämäenselkä, on luettava tämän laatuisiin muodostumiin. Väärämäen- Ollen välittömänä jatkona Muolan lehdellä Wuoksen eteläpuolella selän poikki-kulkevalle Marjaniemen Nurmijärven poikkiharjulle, tulee Väärämäenharju. selkä Raudun karttalehdelle Herajärven luoteispuolella noin kilometriä leveänä, hyvin epätasasena selänteenä. Aluksi kulkee tämä harjumuodostuma Ko:ssa suunnassa Väärämäenlampia kohti, jonka jälkeen se ottaa enemmän L. I. suuntaisen kulun ja samalla levenee yhä enemmän ja enemmän, niin että, kun se tullessaan karttalehdelle oli vain hiukan yli kilometriä leveä, leveimmällä kohdalla, Petäjärven kylän eteläpuolella, saavuttaa hyvin kolme kilometriä. Väärämäenselän muoto on erittäin epäsäännöllinen. Sen muodostaa joukko kumpuja ja selänteitä, joilla on tavallisesti erittäin pehmeästi ja hyvin pyöristyneet muodot, mutta ovat ylimalkaan jotenkin säännöttömästi järjestyneet. Kuitenkin voidaan hyvin usein huomata harjuselänteillä ja harjuhaudoilla jotenkin L. I. kulkeva pääkulku, ominaisuus joka myös pistää silmään karttaa katsellessa. Väärämäenlammet ja Littujärvi, jotka itse asiassa eivät ole muuta kuin suuria vedellä täytettyjä harjuhautoja, ovat nimittäin pitkäveteisiä tässä suunnassa. Korkeuserotus eri kumpujen ja selänteitten harjan sekä harjuhautojen ja kuoppien pohjan välillä on useimmiten kymmenen ä viisitoista metriä, toisinaan kuitenkin vähemmän, toisinaan enemmän, joskus aina kahteenkymmeneenviiteen ä kolmeenkymmeneen metriinkin asti. Tavallisimmin ovat kuopat sferoidimaisia tai suppilomaisia ikäänkuin ylös käärittyine reunoineen; harvemmin ovat ne pitkäveteisiä jossakin suunnassa, jonka ohella useimmissa tapauksissa kaltevuus on huomattavasti loivempi jommassakummassa päässä. Rakennusaine Yäärämäenselässä on tavallisimmin hienompaa tai karkeampaa hiekkaa, jossa on hyvin pyöristyneitä vierinkiviä pähkinän kokoisesta nyrkin kokoiseen, mutta harvoin suurempia. Toisinaan puuttuvat kuitenkin vierinkivet kokonaan.

24 23 Harjumuodostumat Petäjärven pohjoisen osan ympärillä ovat Petäjärven myöskin merkilliset erittäin epätasasista pintamuodoistaan. Aina 30 harjumuodosmetriin asti syvät kuopat vaihtelevat täällä lakkaamatta pehmeästi pyöristyneitten tuma. kumpujen kanssa, joilla on vastaava korkeus, ilman että minkäänlaista säännöllisyyttä järjestyksessä voi huomata. Rakennusaine on puhdasta hiehkaa, jossa on harvassa, korkeintaan nyrkin kokoisia vierinkiviä. Savikerrostumia. Mariinisia savikerrostumia esiintyy hyvin niukasti päiväpinnassa karttalehdellä, pääasiallisimmin sen koillisessa osassa. Kuitenkin lienee savikerrostumien alkuperäinen leveneminen ollut hyvinkin suuri, vaikka ne sittemmin luultavasti suureksi osaksi ovat peittyneet enemmän tai vähemmän paksujen turve- tai hiekkakerrostumien alle. Onpa myöskin huomattu parissa paikassa savikerrostumia vierinkivisekaisten hiekkakerrostumienkin peitossa. Karttalehden koillisessa osassa päiväpinnassa esiintyvät savikerrostumat ovat kaikki kerrattomia ja luultavasti ijältään postglasiaalisia, osaksi polveutuen ancylus- tai litorinaajalta (vrt. korkeusmuutoksia), osaksi nykyaikaisia tulvamuodostumia. Litorinasavina voitanee aivan varmaan pitää niitä savikerrostumia, jotka esiintyvät karttalehden pohjoisella rajalla Kaarnajoen kylässä Litorinasavea (?). kuin myös savea maantien pohjois- ja eteläpuolella olevalla ken- tällä Tapparin ja Saaroisten kylien välillä Metsäpirtissä. Nämä savet ovat nimittäin kaikkialla täydellisesti kerrattomia ja ovat Litorinameren korkeimman rajan alapuolella. Ne ovat ylimalkaan sitkeärakenteisia ja tavallisesti harmaansinisiä väriltään. Ancylus- Savikerrostumat yllä mainitun maantien L.- ja E-puolella ovat savea (?). sitävastoin ylempänä kuin Litorinameren raja sen ollessa laajimmillaan, mutta Ancylusjärven korkeimman rajan alapuolella, jonka vuoksi ne todennäköisesti lienevät Ancylussavia, koska ne kaikkialla ovat kerrattomia aina parin metrin syvyyteen asti. Nämä savet ovat plastillisia ja useimmiten hiekansekaisia, toisinaan kuitenkin vain näkymättömästi. Hartosen kylässä karttalehden lounaisessa osassa oleva savi- supramariikenttä sijaitsee noin 120 m:n keskikorkeudessa. Savi täällä on nnn- ninen savi. muodoin supramariinista, koska Yoldiameren korkein raja tässä seudussa on korkeintaan saavuttanut kuusikymmentä metriä (vrt. korkeus-

25 24 muutoksia). Hartosen savi on sangen puhdasta, plastillista ja sinertävän harmaata väriltään.»hiekkaa»hiekaksi yleensä» on kartotettu ei ainoastaan submariiniset, yleensä.» meressä kerrostuneet, vaan myös supramariiniset, suuremmassa tai vähemmässä määrin vierinkiviensekaiset hiekkakerrostumat, jotka jälkimäiset selvästi ovat laskeutuneet liikkuvassa, juoksevassa vedessä ja siis oikeimmiten olisi pitänyt viedä yhteen muun fluvioglasiaalisen, kartalle vierinkivisoran värillä merkityn soran kanssa. Täten olisi myöskin voitettu se etu, että geologisesta karttalehdestä olisi saanut jotakuinkin selvän yleiskatsauksen muinoisen Yoldiameren levenemisestä. Kun kuitenkaan aikasemmin julaistuilla karttalehdillä ei ole tehty mitään erotusta supra- ja submariinisten kerrostumien välillä, on myöskin Raudun karttalehdellä säilytetty vanha tapa yhdenmukaisuuden vuoksi. Submariini- Submariiniset, Yoldiameren korkeimman rajan alapuolelle levinnen hiekka, neet hiekkamuodostumat ovat kaikkein suurimmaksi osaksi kivetöntä ja hyvin hienorakeista, toisinaan jopa tomuhienoakin hiekkaa, joka usein on vaakasuorasti kerrallista ohuina, useinkin heikosti röyhellettyinä kertoina. Tavallisesti esiintyy tämä submariininen hiekka jotenkin tasasina kenttinä. Paikkapaikoin huomataan kuitenkin, kuten esim. Raudun kirkonkylän ja Läinikkälänjärven ympäristössä, submariinisissa hiekkakerrostumissa hyvin epäsäännöllinen pintamuodostus, sillä lukematon joukko erimuotoisia kumpuja, joita välissä olevat kuopat, haudat ja pienet, useimmiten turpeen täyttämät erosioonilaaksot erottavat, esiintyy katkeamattomassa sarjassa. Että nämä pintamuodot ovat syntyneet vesierosioonin kautta, käy selville monista seikoista. Niinpä nähdään monin paikoin, että kumpujen sivurinteet leikkaavat jyrkästi poikki vaakasuorat kerrat. Edelleen on kaikkien yksityisten kumpujen harja melkein samassa vaakasuorassa korkeudessa, joka mainituissa seuduissa Raudun kirkon ympäristössä lankeaa sangen likelle tai on hiukan alempana Yoldiameren maksimilevenemisen rajaa. Mitään epäilystä ei siis voi olla siitä, että nämä epätasaset submariinisten hiekkakerrostumien pintamuodot on veistänyt juoksevan veden erosiooni heti Yoldiameren maksimilevenemisen jälkeen.

26 25 Supramariinisilla, suuremmissa korkeuksissa olevilla hiekkaker- Supramarii rostumilla on useimmissa tapauksissa hyvin epäsäännöllinen pinta- ninen hiekka, muodostus, jota suurimmaksi osaksi voitaneekin tässä tapauksessa pitää alkuperäisenä. Että kumpuinen ja kuoppainen pintamuodostus kuitenkin myös supramariinisessa hiekassa toisinaan voi olla sekundaarista laatua, käy kuitenkin epäilemättä selville siitä että hiekka, kun se esiintyy ylätasankomaisesti tai tasankomaisesti, joka muuten enemmän harvoin tapahtuu, on aina epätasanen sellaisilla paikoilla, missä sitä leikkaa joku puro tai joki. Siinä näkyy silloin tavalliset erosioonimuodot: kumpuja, joita erodeeratut kuopat ja juotit erottavat. Venäjän rajalla Raasulin ja Korleisin välillä olevien hiekkakerrostumien, jotka esiintyvät hyvin kumpuisina, lienee kaikella todennäköisyydellä suureksi, jollei suurimmaksi osaksi kiittäminen täällä juoksevia Hoikkaojaa ja Viisjokea lisäjokineen epätasaisista pintamuodoistaan. Aikasemmin on jo mainittu että supramariininen hiekka on tavallisesti vierinkiviensekaista. Siinä olevat vierinkivet voivat toisinaan olla hyvinkin suuria. Niinpä on hyvin usein tavattu vierinkiviä, joitten läpileikkaus on ollut 3 ä 4 dm. Lopuksi mainittakoon että supramariinisilla tasasilla hiekkakankailla, vaikka niitä on enemmän harvassa, on toisinaan sangen suuri laajuus. Avarin kangas leviää Tuusuajoen yläjuoksun ympärillä Palkealan, Huhdin, Sirkiänsaaren ja Aliskan välillä käsittäen monen kymmenen neliökilometrin alan. Tulvasavea on erittäin merkitty ainoastaan yhteen paikkaan Tulvakarttalehdellä, Terenttilän kylän luona Taipaleenjoen alajuoksun länsi- savea, puolella. Nykyaikaisen tulvamuodostumaluonteensa osottaa täkäläinen savi siinä, että siihen on sekaantunut pienempiä osueita diskordantisesti järjestyneistä hiekka- ja sorakerrostumista. Sitäpaitsi pistää tulvasaviosueita siellä ja täällä esiin tulvahiekkakerrostumista Suvantojärven ja Taipaleenjoen kummallakin puolella, vaikka näitä pienuutensa tähden ei ole voitu merkitä kartalle. Vihdoin huomataan myöskin Suvantojärven, Viisjoen y. m. jokien rantapenkereissä enemmän tai vähemmän hiekanpitoisia savikerroksia, joita epäilemättä täytyy pitää tulvamuodostumina.

27 26 Tulvahiekkaa. Tulvahiekaksi on kartotettu kaikki Litorinameren maksimirajan alapuolella olevat tasaset hiekkakentät, mikä tuottaa sen edun, että geologisesta karttalehdestä välittömästi saadaan varsin hyvä yleiskatsaus Litorinameren maksimilevenemisestä. Tämä merkitsemistapa voi kyllä tuntua hieman epämukaiselta, mutta on kuitenkin täysin perusteltu, koska suurin osa Litorinameren korkeimman rajan alapuolella Suvantojärven, Wuoksen, Taipaleenjoen, Viisjoen y. m. pienempien jokien ympärillä olevista tulvahiekkakerrostumista on paljastunut vasta silloin kun Suvantojärvi vuonna 1818 murti itselleen tien Laatokkaan ja niinmuodoin, tarkkaan arvosteltuna, todella ovat pidettävät nykyaikaisina muodostumina. Eräällä kohdalla karttalehdellä löytyy kuitenkin tulvasavea Litorinameren korkeimman rajan yläpuolella, nimittäin Metsäpirtin kirkon I.- ja Ka.-puolella molemmin puolin Viisjokea. Syynä siihen että nämä hiekkakerrostumat ovat kartotetut tulvahiekaksi on se, että niitten alle on kerrostunut Litorina-ajalla muodostunutta turvetta (vrt. turvetta), seikka joka tekeekin, että nämä hiekkamuodostumat kartalla todellakin peittävät alueita, joitten päällä Litorinameri on aaltoillut sen ollessa laajimmillaan. Tulvahiekka Laatokan rannikon länsipuolella Tapparin ja Jaamankylän välillä on kuitenkin vanhempaa ja on paljastunut siihen aikaan, kun Laatokan vesi etsi itselleen nykyistä laskuväyläänsä Suomenlahteen Nevajoen kautta (vrt. korkeusmuutoksia). Oikeata juoksevassa vedessä laskeutunutta tulvakiekkaa tavataan päiväpinnassa siellä ja täällä jokien rannoilla, vaikka näillä kerrostumilla on liian pieni leveneminen tullakseen erittäin kartotetuiksi. Tulvahiekka on kaikkialla hyvin puhdasta sekä tuntuu monin paikoin, ainakin pintakerroksissa, olevan hienoa valkeata kvai'tsihiekkaa, jonka tuulet ovat muovailleet mataliksi, ainoastaan muutamia desimetrejä korkeiksi, säännöttömästi järjestyneiksi kummuiksi. Paikkapaikoin pistää tulvahiekkakerrostumista esille vähäpätöisiä moreenisoraosueita tai on niissä enemmän tai vähemmän runsaasti irtonaisia rantalohkareita. Turvetta. Laajimmat turvekerrostumat esiintyvät pitkin Venäjän rajaa,

28 27 missä nuo suunnattomat suomaat Kuritsasuo, Korpisuo, Suursuo, Putrosuo, Lumisuo y. m. levenevät. Nämä suot ovat kaikki hyvin vesisiä ja turve suon pinnalla kasvaa usein yhä vieläkin. Turpeen katkasevat tuon tuostakin pienemmät moreenisora- tai hiekkajoukot, pistäen ylös pinnasta kuten pienemmät saaret, jotka myöskin karttalehdellä pistävät silmään (vrt. esim. Lumisuota kartalla). Hiukan etempänä Venäjän rajasta olevilla turvekerrostumilla on verrattain vähäpätöinen laajuus. Ne leviävät tavallisesti molemmin puolin jokia tai ovat hiekka- ja sorakerrostumissa löytyvien syvennyksien pohjilla. Turve näissä kerrostumissa, jolla toisinaan on sangen suuri vahvuus, on tavallisesti hyvin tekeytynyttä. Muuten mainittakoon että laajimmilla suomailla turvepeite ei suinkaan aina ole paksuin. Lopuksi vielä mainittakoon että monin paikoin Viisjoen varrella on huomattu aina 5 å 6 m asti vahvan, alas tulvanneista hiekka-, savija lietekerrostumista syntyneen kerroksen alla turveraitoja, toisinaan useita päällettäin, paksuudeltaan aina muutamiin desimetreihin asti. Nämä turveraidat sisältävät, maisteri Harald Lindbergin tutkimusten mukaan, muitten löydettyjen kasvifossilien joukossa pähkinäpuita kuin myös juurillaan seisovia tavattoman suuria koivun runkoja, jotka ovat paljon suurempia kuin nykyisten koivujen. Täkäläiset turvekerrostumat ovat Lindbergin mukaan luettavat n. k. tulvaturpeisiin ja täytyy siis pitää kerrostuneina Litorina-ajalla, todennäköisesti rannikolla, joka aika ajoin on ollut Litorinameren tulvien alla, sekä vasta myöhemmin, sen mukaan kuin Litorinameri vähitellen vetäytyi takaisin, on sen päälle kerrostunut lietemuodostumia, joita Viisjoki on kulettanut alas. Lentohiekkakerrostumia löytyy eri korkeuksissa, aina Laatokan Lentorannikkoviivasta muutamia metrejä yläpuolelle Yoldiameren korkeinta hiekkaa, rajaa. Milloin esiintyy lentohiekka, kuten esim. Suvantojärven ja Nurmijärven ympärillä, pieninä, korkeintaan 5 å 6 m korkeina, epäsäännöllisinä kumpuina. Milloin on se kauniin kaarevasti järjestynyt useita kilometrejä pitkiksi, mutta vain muutamia metrejä korkeiksi harjan-

29 28 teiksi, jotka lyhyitten välimatkojen päässä seuraavat toisiaan alhaalta Laatokan nykyisestä rannikkoviivasta ylös Litorinameren rajalle. Näin on esim. niitten lentohiekkavallien laita, jotka leviävät Laatokan rannikolla Metsäpirtin kappelissa Uusisaaren Lu:ssa sekä Arkuntanhuan ja Rantakylän välillä Ka:ssa. Vihdoin kohoaa osa lentohiekkadyynejä äkkijyrkillä rinteillä aina 45 å 50 asti vaakasuorasta pinnasta useiden kymmenien metrien korkeuteen jonkun järven pinnasta, levitäkseen sittemmin etempänä järven rannasta epäsäännöllisesti yhteen kasaantuneiksi kummuiksi ja valleiksi tai aaltomaisiksi kentiksi. Esimerkkeinä sellaisista lentohiekkamuodostumista ovat Läinikkälänjärven Ko- ja Mäkränlammen I-puolella löytyvät. Lisäksi vielä mainittakoon erittäin eräs karttalehdellä löytyvä lentohiekkamuodostuma, nimittäin Haapasaaren kylän ympärille levinnyt Metsäpirtin eteläosassa. Tämä lentohiekkamuodostuma on merkillinen jotenkin samanlaisesta levenemisestään kaikkiin suuntiin. Lentohiekan pintamuodostus tässä seudussa on vähässä määrin epätasanen muutamia metrejä korkeine epäsäännöllisine kumpuineen, jotka ovat hajaantuneet sinne ja tänne. Lentohiekkakentät ovat toisinaan täpötäynnä pyöristyneitä kiviä, varmaankin vanhoja rantakiviä, joka ilmaisee, että hiekka on viskautunut ylös vanhalle rantakaistaleelle, joka aika-ajoin on ollut aaltojen huuhtoma ja vähitellen vetäytynyt takaisin. Useimmissa tapauksissa sitoo lentohiekkakerrostumia kasvillisuus. Usein tavataan kuitenkin, vieläpä korkeillakin paikoilla, paljaita, tuulessa tuiskuavia lentohiekkajoukkoja, jotka selvästi ovat»vaeltavia,» haudaten kaiken sen tiellä olevan kasvillisuuden, vieläpä korkeat puutkin. Hyvin usein nähdäänkin sentähden vanhoista puista vain latvojen pistävän ylös lentohiekasta. Mitään vallitsevaa pääsuuntaa, johon lentohiekkavallit olisivat järjestyneet, ei ole voitu havaita. Mistään»fossilisista» tuulensuunnista ei siis voi tulla puhetta. Luultavaa on että suurin osa lentohiekasta on viskautunut ylös sisäjärvien rannoilla hyvin myöhäisenä aikana. Kuitenkin lienee ainakin joku osa kerrostunut ei ainoastaan Litorinameren, vaan myös An-

30 29 cylusjärven ja Yoldiameren rannoilla näitten merien ollessa laajimmillaan (vrt. korkeusmuutoksia). Parissa paikassa on nimittäin lentohiekassa olleissa leikkauksissa näkynyt, että aiolisen hiekan alle on kerrostunut tyypillistä rantasomeroa tai kauniisti vaakasuorassa asennossa kerrallista hiekkaa, joka on selvästi laskeutunut seisovassa avonaisessa vedessä. Kun nämä lentohiekan alla olevat rantakiviakkumulatioonit ja kerralliset hiekkakerrokset esiintyvät muutamia metrejä alempana Yoldiameren korkeinta rajaa, ollaan oikeutettuja olettamaan että jo jotenkin sinä aikana, kun Yoldiameri oli laajimmillaan, lentohiekkadyynejä kasaantui sen rantojen yläpuolelle sekä että niitä samalla tavalla myöhempinä aikoina yhä viskautui ylös myöskin Ancylusjärven ja Litorinameren rantojen yläpuolelle. Yleensä tunnettua onkin nimittäin, että lentohiekka pääasiallisesti akkumuleerautuu suurempien, avonaisten vesien rannoilla. Korkeusmuutoksia. Useissa paikoissa Raudun karttalehdellä on tavattu todistuksia siitä, että suuret maa-alat ovat "olleet vaipuneina veden alle. Aina alhaalta Wuoksen, Suvantojärven ja Laatokan rannoilta ylös noin 64 metrin korkeuteen asti tavataan niinmuodoin kaikissa alemmissa korkeuksissa jälkiä mariinivaikutuksesta täysin vapailla ja avonaisilla paikoilla. Tavatut vanhat rantamuodostumat, jotka ovat tärkeimpiä päätettäissä korkeusmuutoksista, joitten alaisina maa-alueet ovat olleet kvartaariajalla, ovat pääasiallisesti kahta laatua: l:ksi abrasiooniterrasseja, jotka ovat leikkautuneet hiekka-, sora- tai savikerrostumiin; 2:ksi akkumulationeja rantasorasta, hiekasta ja mukulakivistä. Nämä molemmat laadut vanhoja rantamuodostumia esiintyvät nyt usein erittäin kauniisti muodostuneina ja voidaan niitä seurata pitkin kolmen muinoisen meren rantoja, jotka ovat perättäin peittäneet suuria inaa-aloja kartta-alueella, nimittäin Yoldiameri, Ancylusjärvi ja Litorinameri.

31 30 Suomessa useitten tutkijain viimeisinä vuosikymmeninä toimittamat tutkimukset kvartaaristen korkeusmuutoksien alalla ovat nimittäin antaneet sellaisen tuloksen, että täälläkin, kuten aikasemmin Skandinavian maissa, on onnistuttu lopullisesti toteennäyttämään, että maamme on ollut useitten korkeusmuutosten alaisena kvartaariajan loppupuolella, jonka ohella suuremmat tai pienemmät alat siitä pitemmän tai lyhemmän aikaa ovat olleet vajonneina yhden tai useamman alle yllä mainituista meristä. Ennenkuin ryhdymme lähemmin käsittelemään maan ja meren jakautumista karttalehdellä eri aikakausina, tehkäämme kuitenkin lyhykäisyydessä itsellemme selväksi, miten ja missä järjestyksessä korkeusmuutokset ovat tapahtuneet. Kun jääpeite jääkauden loppupuolella alkoi sulaa ja sen johdosta yhä enemmän ja enemmän vetäytyi takaisin, joutuivat todennäköisesti muinoisen jääpeitteen painosta vaipuneet maa-alat meren alle, joka, päättäen sen kerrostumista löydetyistä fossilijätteistä, oli jäämeri alhaisella veden lämmöllä ja suurella suolanpitoisuudella. Mainittu jäämeri, jota sen kerrostumissa hyvin usein tavatun pohjolan simpukan Yoldia arctican mukaan kutsutaan Yoldiamereksi, peitti, kun se oli saavuttanut suurimman laajuutensa, sdurimman osan maatamme, jonka eteläosissa vain pieniä saarentapaisia alueita kohosi sen pinnan yläpuolelle. Tämä n. k. baltinen jäämeri laajimmillaan ollessaan oli avonaisessa yhteydessä Pohjoisen Jäämeren kanssa Laatokan ja Äänisjärven sekä erään salmen, Karjalan jäämerisalmen, kautta, mutta oli sitäpaitsi»länsimeren» (Pohjanmeri ja Atlantin valtameri) yhteydessä Keski-Ruotsin poikki Venernin ja Vetterin ylitse siihen aikaan levinneen Ruotsin jäämerisalmen, myöskin Neriken salmeksi kutsutun, kautta. Kuitenkin seisattui maan vajoaminen vähitellen ja sitä seurasi maan kohoaminen, joka oli niin suuri että Yoldia-ajalla ollut yhteys Pohjoisen Jäämeren ja Länsimeren kanssa vihdoin kokonaan lakkasi. Täten syntyi vähitellen sisämeri täydellisesti suolattomalla vedellä, n. k. Ancylusjärvi, joka käsitti samat alueet, kuin nykyään Itämeri, Pohjan ja Suomen lahti sekä Laatokka anastavat, mutta.sen lisäksi ulottui paljon etemmäksi niitten rajoja.

32 31 Tämä Ancylusajan maan kohoaminen saavutti kuitenkin, sekin vuorostaan, maksimirajansa ja sitä seurasi uusi maan vajoaminen, n. k. Litorinavajoaminen, jona aikana vallitsi melkoista suopeampi ilmasto kuin tätä nykyä. Maan vajoamisella Litorina-ajalla oli kuitenkin verrattain pieni laajuus, ja ne osat maastamme, jotka ovat olleet vajonneina Litorinameren pinnan alle tämän meren ollessa laajimmillaan eivät myöskään ole erittäin suuria. Litorinavajoamisen maksimin perästä seurasi taas uusi maan kohoaminen, jota yhä jatkuu ja voidaan myös näyttää toteen monin paikoin maassamme. Kaikkien yllämainittujen merien rannoilla syntyneitä rantamuodostumia tavataan nyt monin paikoin Raudun karttalehdellä. Rantaviivat, jotka ovat muodostuneet Yoldiameren ollessa korkeimmillaan, ovat ylimalkaan helpot seurata. Näin on varsinkin laita, jos rantaviivat ovat moreenisoraan leikkautuneita abrasiooniterrasseja, missä tapauksessa rajaviiva lankeaa yhteen terrassijalan kanssa, jonka yläpuolella jälkiä mariinivaikutuksesta vain poikkeustapauksissa voi huomata, korkeintaan pari kolme metriä ylempänä. Terrasseista, jotka ovat leikkautuneet Yoldiameren korkeimmalla rajalla, jota me lyhykäisyyden vuoksi tahdomme merkitä Y. R., on viisi tavattu karttalehden pohjoisosassa, missä niitä voidaan seurata pitempiä tai lyhempiä matkoja. Läntisin näistä abrasiooniterrasseista on kahden ä kolmen kilometrin päässä Nurmijärvestä Ka. Vunukkalan talojen luona, joitten ympäri se kulkee parin kilom'etrin matkan. Terrassin korkeus on vähäinen, vain muutamia metrejä. Terrassijalka, jossa Y. R. on, ei ole jyrkkäpiirteinen, vaan hieman epäselvä. Se sijaitsee noin 64 m:n korkeudessa yli meren, jota Y. R. arvoa täytyy pitää vain likimääräisenä. Pohjoisin, Yoldiameren korkeimmalla rajalla leikkautunut abrasiooniterrassi on löydettävissä Lo-puolella noin 72 m yli meren olevaa kolmiopistettä, joka sijaitsee parin kilometrin päässä Riiskan kylästä Lu. likellä Sumpulanojan laskusuuta Suvantojärveen. Tämän terrassin sekä korkeus että pituus ovat vähäpätöiset. Korkeus on korkeimmalla kohdalla ainoastaan 8 ä 9 metriä ja pituus pari, kolme

33 32 sataa metriä. Terrassijalka, joka kulkee PLu:sessa suunnassa, on noin 60 m:n korkeudessa y. m. Erittäin kaunis abrasiooniterrassi on leikkautunut yltympäri sen moreenikummun länsi- pohjois- ja koillissivuja, jolla Raudun kirkon Ko-puolella oleva Kaskalan kylä sijaitsee. Tämän äkkijyrkän terrassin korkeus on Kaskalan Lu-puolella lähes 40 m. Y. R. on määrätty terrassijalan juuressa kummun luoteisella sivulla ja on se täälläkin noin 60 m y. m. Pisin Y. R:lla leikkautunut abrasiooniterrassi kulkee Lu. Ka:ssa suunnassa Suurporkun ja Palkealan kylien välillä Raudun pitäjän koillisessa osassa. Sen keskikorkeus on 15 ä 20 metriä, mutta kohoaa kuitenkin melkoisesti, mitä etemmäksi Ka. tullaan. Sen korkeus onkin Luissa, Suurporkun tienoilla, vain muutamia metrejä, kun taas Palkealan kylän luona terrassirinteen harja on 41 metriä jalkaa korkeammalla, noin 99 m:n korkeudessa y. m. Terrassijalka, joka osottaa Y. R., on nimittäin täällä 58 m y. m. Suurporkun Palkealan terrassissa näkyy monin paikoin hyvin kaunis n. k. maaveistos, sillä terrassin harja ja osaksi myöskin terrassin rinne ovat pienien erosiooniuomien leikkaamat. Viides abrasiooniterrassi, jonka jalan juuressa Y. R. on määrätty, sijaitsee Hatakanmäen moreenisorakummun koillisella sivulla. Tämä terrassi ulottuu LLu. EKa:ssa suunnassa hiukan yli kilometrin. Terrasin rinne on jotenkin tasakorkea, keskimäärin kaksikymmentä, korkeimmalla kohdalla kaksikymmentäkahdeksan metriä. Y. R. on täällä noin 54 m y. m. Näillä tienoilla on muinoisen Yoldiameren rannoille viskautunut lentohiekkajoukkoja. Haapasaaren kylän ympärillä oleva lentohiekka sijaitsee nimittäin suurimmaksi osaksi Yoldiameren korkeimman rajan yläpuolella. Paitsi yllämainittuja paikkoja, missä Y. R, jotenkin tarkalleen on voitu määrätä, mainittakoon tässä vielä muutamia paikkoja karttalehdellä, missä on ollut mahdollista varmuudella määrätä miten korkealle Yoldiameri on likimäärin ulottunut, vaikkakaan tarkkoja mittoja sen korkeudesta näillä seuduilla ei ole voitu saada varmojen lähtökohtien puutteessa korkeusmääräyksiä tehdessä. Paikat sijaitse-

34 33 vat Wäärämäen selän ympärillä karttalehden luoteisessa osassa sekä Sirkiänsaaren kylässä Raudun pitäjän kaakkoisessa osassa. Näillä seuduilla on taas Y. R. muodostunut n. k.»tasankorajaksi», jolla ymmärretään sitä rajaa, johon asti muinoinen Yoldiameri on tasottanut ja silittänyt siihen sopivat irtonaiset maakerrokset, joilla sitävastoin mainitun rajan yläpuolella, mihin meren hyöky ei ole ulottunut, on enemmän tai vähemmän epäsäännöllinen pintamuodostus. Kun näitten»tasankorajojen» yläpuolella olevilta supramariinisilta alueilta katselee pitkin äärettömiä hiekka- ja turvetasankoja, jotka leviävät alapuolella, ei voi hetkeäkään epäillä, että niitten päällä on aaltoillut muinoinen meri. Niin elävästi on se vaikuttava jokaiseen, jolle asianlaidasta huomautetaan.»tasankoraja» lankeaa kaikkialla likipitäen yhteen Y. R. kanssa; ja paikoilla, missä sen likimääräiset arvot ovat määrätyt käsillä olleista topografikartoista, ovat nämä arvot melkein yhtäpitävät niitten kanssa, joihin teoreettisten laskujen kautta voidaan tulla. Jos tarkastamme yllä julkaistuja Y. R. arvoja niistä viidestä paikasta, missä ne ovat määrätyt, huomaamme että ainoastaan kaksi niistä on yhtäpitävää, jotavastoin kaikki muut arvot melkoisesti poikkeavat toisistaan. Tämä riippuu siitä, että maan kohoaminen, joka seurasi, kun Yoldiameri oli saavuttanut maksiminsa, on ollut kaikkialla erilainen, sillä jääkauden loputtua Yoldiameren pinnan alle vajonneet maa-alat ovat kohonneet vähimmän aikasemmin vajonneen alueen ulommissa ja enimmän sen keskisissä osissa. Jos ajatellaan viivoja vedetyksi seutujen kautta, joilla on ollut yhtäsuuri kohoaminen, voidaan saada käsitys kohoamisakselin likimääräisestä paikasta. Raudun lehdellä on nyt vain kaksi samanarvoista Y. R. määräystä tehty, nim. Riiskan ja Kaskalan kylien Lu-puolella, missä Y. R. on kummallakin paikalla määrätty olevan noin 60 m y. m. Kuuden kymmenen metrin isobaasi (niin kutsutaan viivoja, jotka ovat vedetyt seutujen kautta, joilla on ollut yhtä suuri maan kohoaminen) kulkee siis näitten kummankin kautta ja jatkunee, sen perusteella mitä tiedetään isobaasien kulusta tähän rajottuvissa osissa Kar- 3

35 34 jalan kannasta, ELo:ssa suunnassa Multalan ja Kurkelan kylien kautta karttalehden lounaisessa osassa. 56 ja 58 m:n maan kohoamisen isobaasit kulkevat tietysti Hatakanmäen ja Palkealan kylien luona sekä 64 m:n isobaasi Vunnukkalan talojen tienoilla Nurmijärven Ka-puolella, millä seuduilla Y. R on määrätty olevan 56, 58 ja 64 m y. m. Nämä isobaasien suunnat täytyy kuitenkin siellä ja täällä määrätä sen avulla, mitä tunnetaan isobaasien kulusta rajottuvilla karttalehdillä. Niittenkin suunnat tulevat ELo. PKo:siksi. Isobaaseja ei siis tässä tapauksessa tule esittämään suorat, vaan heikosti kaarevat viivat, joitten koverot puolet kääntyvät IKa. Sen ohella eivät ne kulje yhdenmukaisesti, vaan divergeeraavat huomattavasti PKo. kohti, joka ilmaisee maan sielläpäin kohonneen hitaammin. Isobaasien ELo. PKo:sta kulusta käy tietysti selville että kohoamisakselilla on ollut LLu. EKa:nen suunta. Suurin osa karttalehden rajojen sisällä olevasta maa-alueesta oli Yoldiameren ollessa laajimmillaan supramariinista. Niinpä kohosi koko karttalehdellä oleva osa Kivennavan pitäjää Yoldiameren pinnan yläpuolelle; ' sama oli suuremmaksi osaksi Raudunkin pitäjän laita ja niitten osien Walkjärveä, jotka ovat karttalehden piirissä. Sitävastoin suurimmat osat Sakkolan pitäjää ja Metsäpirtin kappelia olivat Yoldiameren alla, josta kuitenkin näissä seuduissa pisti muutamia hajanaisia saarentapaisia osia ylös. Topografikarttain avulla on varsin helppo vetää Raudun karttalehdellä muinoisen Yoldiameren vanha rannikkoviiva tai, oikeimmiten, niitten saarien rannikkoviivat, jotka Raudun lehdellä kohosivat Yoldiameren pinnan yläpuolelle, joka, kuten aikaisemmin on mainittu, oli Etelä-Suomessa enemmän tai vähemmän täynnä saarentapaisia supramariinisia maa-alueita. Karttalehden koko lounainen osa on niinmuodoin osa suurimmasta, Yoldia-ajalla Etelä-Suomessa olleesta supramariinisesta saaresta. Tämän pari tuhatta neliökilometriä käsittävän saaren koillinen rannikkoviiva kulkee Suomen puolella Venäjän rajasta Sirkiänsaaren ja Aliskan kylien kautta pohjoisessa suunnassa. Aliskan ja Kaskalan välillä on suunta sitävastoin jotenkin luoteinen; ja Kas-

36 85 kalasta lienee rannikkoviiva sittemmin pääpiirteissään kulkenut I. L:ssä suunnassa nykyisten Läinikkälänjärven, Mäkrälammen ja Nurmijärven eteläpuolitse, joita ei vielä siihen aikaan ollut olemassa. On nimittäin hyvin luultavaa, että nuo syvät E. ja L. pistävät jokilaaksot, jotka nyt ovat Tuusuajoen, Sumpulanojan ja Kylmänojan ylä- sekä Walkiajoen alaosien ympärillä, ovat erodeerautuneet vasta postglasiaaliajalla, koska ei missään näitten laaksojen usein avarissa ja vuonomaisissa lahdekkeissa ole tavattu mitään Y. R. terrasseja, vaikka olosuhteitten täällä olisi pitänyt olla erittäin suotuisat niitten muodostumiselle, jos nämä laaksot todellakin olisivat olleet olemassa jo Yoldiameren ollessa laajimmillaan. Äsken mainitun rannikkoviivan pohjoispuolella oli muutamia yksinäisiä pieniä saaria Läinikkälänjärven ja Rautjärven länsipuolella, jonka jälkeen Väärämäenselkä L. I. pitkäveteisenä maakaistaleena katkeamatta kohosi ylös Yoldiamerestä. Luultavaa nimittäin on, että kaita laakso, jossa Saijanjoki katkasee Väärämäenselän, on ijältään postglasiaalinen. Jos emme ota lukuun Etelä-Suomen suurimman supramariinisen saaren yllä mainittuja osia muinoisessa Yoldiameressä, niin oli tämä meri, missä se leveni muissa osissa karttalehteä, hyvin köyhä saarista. Sakkolan itäosassa ja Metsäpirtin pohjoisosassa ei siis liene ollut ainoatakaan supramariinista saarta. Metsäpirtin eteläosassa pisti sitävastoin Hatakanmäki ja muutamia pieniä saaria siitä kaakkoon ylös Yoldiameren pinnasta, jonka ohella myöskin Raudun pitäjän itäisimmissä osissa oli useita supramariinisia saaria Venäjän rajan länsipuolella niillä tienoin, missä Sirkiänsaaren kylä nyt sijaitsee. Yoldiameri oli näillä tienoilla hyvin matala, niistä tasasista tasangoista päättäen, jotka heikosti viettäen leviävät täältä Laatokan rannikkoa kohti. Tämän yhteydessä ansaitsee mainitsemista saari sanan käyttäminen äsken mainitussa paikan nimessä. Muistettava on, koska talot Sirkiäns«arm kylässä kaikkialla ovat perustetut supramariinisille kummuille ja kylän nimi siis ilmaisee, miten kansan mieleen on syvälle juurtunut käsitys kylän ympäristössä olleesta muinoisesta merestä. Rantamuodostumia, jotka ovat muodostuneet Ancylusjärven van-

37 36 hoilla rannoilla tämän ollessa laajimmillaan, ei ylimalkaan ole niin helppo seurata kuin rantaviivoja, jotka ovat muodostuneet Yoldiameren ympärille tämän meren ollessa laajimmillaan. Kuitenkin voi Ancylusjärven korkeinta rajaa, A. R., varsin hyvin seurata, sillä rajaviivat ovat monin paikoin muodostuneet ikäänkuin muitten selvien abrasiooniterrassimuodostumien eteen Y. R. alapuolella. Tämän lisäksi tulee edelleen että, sen mukaan mitä tähän asti toimitetuista tutkimuksista on käynyt selville, tuntuu olevan olemassa määrätty lainalaisuus A. R. ja Y. R. välillä, sillä A. R., ilmaistuna prosenteissa Y. R:sta, pysyväisesti lisääntyy aikasemmin, Yoldia-ajalla, vajonneen maa-alueen ulommista osista keskisiä osia kohti, jonka johdosta voi, tunnettaista Y. R. jollakin paikalla, ainakin likimäärin laskea A. R. arvon samalla paikalla. On tietystikin selvää, että näitä A. R. määräyksiä toimitettaissa pitää olla jokin varma lähtökohta. Sellaiseksi on Karjalan kannaksella otettu eräs A. R. määräys abrasiooniterrassin jalan juuressa Elinälän kylässä, likellä Suomen lahden rannikkoa Uudenkirkon pitäjässä. Eräässä savinäytteessä, otettu terrassijalan alapuolelta, jolla on Suomen lahtea kohti täydellisesti avoin asema, on professori P. T. Cleve löytänyt suolattoman veden diatomaceitten osia Melosira arenaria ja MOORE Gomplionema geminatum AG, joka ilmaisee saven Elinälän terrassin alapuolella olevan ancylussavea. Raudun karttalehdellä on nyt Y. R. alapuolella kolmessa paikassa tavattu tavattoman kauniita abrasiooniterrasseja, joitten jalat ovat sellaisissa korkeuksissa, että kaikella todennäköisyydellä täytyy olettaa niitten muodostuneen Aneylusjärven rannoilla. Näistä A. R. paikoista on kaksi Suvantojärven eteläpään länsipuolella, Raajun ja Riiskan talojen luona Sakkolan pitäjän eteläosassa. A. R. terrassit ovat kummassakin paikassa leikkautuneet moreenisoraan. Raajun pohjoispuolella on A. R. terrassijalka noin 42 m:n korkeudessa y. m. lähes neljän kilometrin matkalla rengasmaisesti leikkautunut erään moreenisorakummun ympärille, jonka pohjoisella si-

38 37 vulla terrassi on hyvin kaunis ja hyvin muodostunut, äkkijyrkästi kohoten likimain 15 m:n korkeuteen. A. H. terrassi Riiskan tienoilla on noin yhden kilometrin päässä taloista LLu. noin 43 m:n korkeudessa yli meren pinnan. Kolmas A. R. paikka on löydettävissä Raudun pitäjän pohjoisessa osassa Rautjärven länsiosan ja sen länsipuolella olevan maantien väliin joutuneen korkean hiekkakummun luoteisella sivulla, jonka huippu on runsaasti 25 m ylempänä A. R. terrassin jalkaa, joka sijaitsee noin 46 m:n korkeudessa y. m. Tämä viimeksi mainittu A. R. paikka on noin viidenkymmenen kilometrin päässä Ko:een suuntaan Elinälästä, missä A. R. on määrätty olevan noin 50 m y. m. Tämän perusteella ollaan oikeutettuja olettamaan, että A. R. isobaaseilla on karttalehdellä jotenkin Kornen suunta ja siis luultavasti kulkevat jotakuinkin yhdenmukaisesti Y. R. isobaasien kanssa. Mitä tulee maan ja veden jakautumiseen muinoisessa Ancylusjärvessä Raudun karttalehdellä, niin lienevät tämän sisäjärven, luultavasti suurimman mikä milloinkaan on ollut olemassa, rannikkoviivat langenneet hyvin lähelle Yoldiameren rannikkoviivoja. A. R. ja Y R. terrassit ovat nimittäin kaikkialla hyvin lähellä toisiaan. Hiukan suurempi saaristo oli tietenkin Ancylusjärvessä. Litorinameren rannoilla, sen laajimmillaan ollessa, muodostuneet rantamuodostumat ovat Raudun lehdellä verrattain helpot seurata. Monin paikoin kohoaa nimittäin Laatokan, Suvantojärven ja Vuoksen nykyisiltä rannoilta yhtäjaksoisesti akkumulatiooneja hiekasta, rantasorasta ja mukulakivistä, jotka akkumulatioonit kaikkein useimmissa tapauksissa äkkiä lakkaavat korkeuksissa, jotka ovat jossain lainalaisessa suhteessa toisiinsa. Milloin kohoavat nämä perättäin seuraavat akkumulatioonisarjat jonkun abrasiooniterrassin jalkaan asti (vrt. kuv. 1); milloin osottavat niitten ylempiä rajoja lukuisat louhikot, vanhat n. k.»louhikkorannat». Tavallisinta on kuitenkin, että vallisarjat ylhäällä loppuvat voimakkaammin muodostuneeseen akkumulatioonivalliin hiekasta, sorasta ja mukulakivistä. Neljässä paikassa Raudun karttalehdellä on yllä mainittujen Laa-

39 38 tokan, Suvantojärven ja Vuoksen vesipinnoista perättäin seuraavien akkumulatioonien ylemmät raja-arvot vaakitut, nim. Vaalimon, Riiskan, Taipaleen ja Jaamankylän tienoilla. Kaikissa näissä paikoissa ulottuvat akkumulatioonit aina jotenkin jyrkästi leikkautuneitten abrasiooniterrassien juurille asti. Vaakitukset ovat kaikissa paikoissa toimitetut Elvingin peilillä ja pykälöidyllä tangolla. Kuv. 1. Terrassimuodostuma L.R:lla Taipaleen luona. L. R. terrassi Vaalimon talojen Lu-puolella karttalehden luoteisessa kulmassa on leikkautunut hiekkaan. Terrassin rinne on hyvin kaksitoista metriä korkea. Terrassin jalka, joka osottaa L. R., on noin 22 m:n korkeudessa y. m. Lähes 2 km:n päässä Riiskasta IKa. oleva L. R. terrassi on aivan maantien vieressä ja jyrkästi leikkautunut moreenisoraan. L. R. on täällä määrätty olevan noin 20 m y. m. Taipaleen luona on L. R. muodostunut hyvin jyrkästi erittäin kauniin abrasiooniterrassin jalan juureen, joka on kuvattuna tässä yllä olevassa kuv. 1. Kuviossa näkyvät kivikasat ovat muodostuneet vierin-

40 39 kivistä ja mukulakivistä, jotka alkujaan ovat olleet hajallaan pitkin koko terrassijalan alapuolella olevaa pintaa. L. R. on tällä paikalla määrätty olevan noin 20.1 m y. m. Myöskin noin 1 km päässä Jaamankylästä Metsäpirtissä I. on L. R. muodostunut hyvin jyrkästi noin 18.8 m:n korkeudessa y. m. erään saviterrassin jalan juuressa. Terrassijalan alapuolella oleva tasanen savikenttä on niin täynnä suurempia ja pienempiä vierinkiviä, että, jos vain pintaosat olisivat näkyvissä, tuskin voisi luulla muuta, kuin että täällä on edessä hyvin kivinen moreenikenttä. Löytyvistä savikuopista näkyy kuitenkin, että kivet esiintyvät ainoastaan pintaosissa, kun sitävastoin maalajin syvemmällä olevissa osissa on puhdasta savea. Yllä mainituista L. R. arvoista ovat Riiskan ja Taipaleen luona olevat hyvin yhtäpitäviä. Nämä molemmat seudut ovat siis melkein aivan samalla L. R. isobaasilla, 20 metrin isobaasilla, jolla niinmuodoin on jotenkin LLo. IKo:nen suunta. Siitä, mitä nykyään tiedetään L. R. korkeuksista Raudun karttalehteä ympäröivissä seuduissa, tullaan muuten siihen johtopäätökseen, että kaikki L. R. isobaasit, ei ainoastaan kahdenkymmenen metrin maankohoamisen isobaasi, kulkevat karttalehden käsittämän maa-alueen kautta jotenkin LLo. IKo:ssa suunnassa, kuitenkin huomattavasti divergeeraten Laatokkaa kohti, joka siis on kohonnut hitaammin kuin ympäröivät maa-alueet. Maa-alueet, jotka Litorinavaipumisen maksimin aikana olivat Litorinameren pinnan alla, voidaan Raudun karttalehdellä erottaa hyvin helposti sen ajan supramariinisista maa-aloista, josta kiitos karttalehdellä seuratulle kartotusperiaatteelle, kartottaa tulvahiekaksi kaikki Litorinameren maksimirajan alapuolelle levinneet hiekkakerrostumat (vrt. siv. 26). Jos nyt luomme silmäyksen tulvahiekan levenemiseen kartalla, huomaamme että sangen suuret maa-alueet Vuoksen, Suvantojärven, Taipaleenjoen ja Viisjoen alaosan ympärillä ovat olleet vajonneina Litorinameren alle. Kuitenkaan eivät suinkaan tulvahiekkakerrostumat yksinään osota tämän meren vanhaa pohjaa karttalehdellä, vaan ulottui

41 40 Litorinameri myöskin Laatokan rannikolta Viisjoelle levinneitten lentohiekkadyynien ja turvekerrostumien ylitse kuin myös moreeni-, turveja savikerrostumien ylitse Saaroisten ja Tapparin välillä aina saven ja moreenin väliselle jyrkkäpiirteiselle rajalle asti maantien länsipuolella. Huomataan siis, että Laatokka ja Suvanto Litorinameren ollessa laajimmillaan olivat avonaisessa yhteydessä keskenään siinä seudussa olleen salmen kautta, missä nyt on Viisjoen alajuoksu. Tämä salmi tuli kuitenkin luultavasti hyvin pian suljetuksi. Viisjoki kuletti nimittäin yhtämittaa Litorinamereen mahtavia lietejoukkoja, jotka yhä enemmän ja enemmän mataloittivat rantakaistaletta, joka vähitellen siirtyi Ko., P. ja Lu. kohti. Samaan aikaan viskautuivat ylös sisimmät Laatokan rannikon kanssa yhdensuuntaisesti kulkevista lentohiekkadyynistä Umpilammen ja Jaamankylän välillä; eikä liene kestänyt kauan, ennenkuin nämä hiekkadyynet saavuttivat Viisjoen deltakerrostumat Litorinameressä, josta oli seurauksena, että Suvantojärvi ainakin tältä puolelta sulettiin Laatokasta. Tokko Suvantojärvi oli Laatokan yhteydessä Taipaleen kautta Litorinameren ollessa laajimmillaan, on vaikeata päättää, kun ei tunneta Taipaleen korkeutta Suvantojärven pinnasta ennen sen laskemista v Filosofianmaisteri Harald Lindberg otaksuu kuitenkin kasvipalaeontologisilla perusteilla Taipaleen salvanneen Suvantojärven jo Litorinameren ollessa laajimmillaan. Niillä perusteilla, mitä yllä on mainittu Metsäpirtinsalmen aikasesta sulkeutumisesta, on siis hyvin luultavaa, että Suvantojärvi ja Laatokka olivat vain hyvin lyhyen ajan suoranaisessa yhteydessä keskenään. Sitävastoin oli Suvantojärvi Litorinavaipumisen maksimin aikana kiertoteitä, Vuoksen ja Käkisalmen kautta, Laatokan yhteydessä; jonka ohella tämä järvi samaan aikaan myöskin oli avonaisessa yhteydessä Suomen lahden kanssa Vetokallionsalmen kautta Muolan pitäjässä. Laatokan nykyistä yhteyttä Suomen lahden kanssa Nevajoen kautta ei ollut sinä aikana, vaan on Neva erodeerautunut paljoa myöhemmin.*) *) Niitä lukijoita, joita mahdollisesti huvittaa tarkemmin tutkia tämän yhteydessä olevia suhteita, viitataan tekijän teokseen»bidrag till kännedomen om södra Finlands kvartära nivåförändringar, joka löytyy Fenniassa 13 N:o 3 ja Bulletin de la Gommission géologique de la Finlande, N:o 5.

42 41 Kun Metsäpirtinsalmi Suvantojärven ja Laatokan välillä oli sulkeutunut, otti Viisjoki LLu:sen juoksun ja sen lietejoukot alkoivat kerrostua deltamuodostumiksi Suvantojärveen, josta silloin pisti pitkä lahti IKa:ssa suunnassa aina Metsäpirtin kirkon itäpuolelle asti. Tämä lahti täyttyi kuitenkin jälkeenpäin Viisjoen yhtämittaa kulettamasta lieteaineesta ja lienee sama v. 1818, kun Suvantojärvi murti itselleen Kuv. 2.»Louhikkoranta» Suvantojärven vanhalla rannalla ennen sen laskemista tien Taipaleen poikki Laatokkaan, ollut täytetty aina vähän matkan päähän asti Taipaleen ja Metsäpirtin kirkon välisen maantien länsipuolella. Suvantojärven murtautuminen Taipaleen puhki tapahtui 21 p:nä toukokuuta Ensimäisenä syynä murtautumiseen oli mitätön kaivamistyö, joka toimitettiin illalla toukokuun 20 p:nä hiekkavallin länsipuolella, joka silloin vielä Taipaleen tienoilla sulki Suvantojärven Laatokasta. Suuri oli sentähden asukkaitten hämmästys, kun he seuraavana aamuna tapasivat asuntonsa, jotka aikasemmin suureksi osaksi olivat olleet Suvantojärven rannoilla, nyt olevan kaukana rannasta.

43 42 Vaikkakin siis inhimillinen välitys todellakin on ollut ulkonaisena syynä Suvantojärven laskuun v. 1818, jolloin sen vesipinta aleni noin 7.2 metriä,*) on kuitenkin hyvin luultavaa, että murtautuminen olisi tapahtunut ennemmin tai myöhemmin erilaisen maan kohoamisen tähden, joka otaksuttavasti silloin tapahtui ja luultavasti yhä vieläkin, vaikkakin perin hitaasti, jatkuu näissä tienoissa. Todennäköisesti oli Suvantojärvellä ennen 1818 verrattain pitkän aikaa jotakuinkin pysyväinen korkeus. Tätä todistavat monin paikoin yltympäri järveä pari kolme metriä L. R. alempana tavatut, usein hyvin kauniisti muodostuneet vanhat»louhikkorannat», joista eräs, sijaitseva noin 2 km:n päässä Metsäpirtin kirkosta L. heti maantien eteläpuolella, on kuvattuna kuv. 2 edellisellä sivulla. Suvantojärven vanhat rannat ennen laskemista 1818 ovat hiukan alempana Litorinameren rantoja sen laajimmillaan ollessa ja käyvät siis jotakuinkin yhteen kartalle merkittyjen tulvahiekka-alueitten kanssa tämän järven ja sen nykyisen Laatokkaan laskevan väylän, Taipaleenjoen, sekä Viisjoen alajuoksun ympärillä. Suvantojärven äkkiä laskiessa 21 p:nä toukokuuta 1818 tulivat tietysti aluksi tulvilleen jokien vesistä ne osat järven vanhasta pohjasta, jotka olivat alapuolella siihen laskevien Sumpulanojan, Tuusuajoen ja Viisjoen laskusuita. Ei kuitenkaan kestänyt kauan, ennenkuin ne olivat kaivaneet itselleen uudet uomat löyhiin liete- ja hiekkakerroksiin. Erosiooni, joka tällöin tapahtui, on paikkapaikoin ollut hyvinkin suuri. Asukkaitten kertomuksen mukaan olisi niinmuodoin esim. Viisjoki monin paikoin kaivautunut aina 8 metrin paikoille asti syvemmälle hiekkaan sitte Hyödyllisiä vuori- ja maalajeja. Siellä ja täällä tavatut irtonaiset hiekkakivilohkareet esiintyvät monin paikoin pitkin Laatokan rannikkoa, varsinkin Taipaleen kylän *) Vrt. A. E. Modeen: Begleitworte zur Karte über den Oberlauf des Vuoksen. ( Suomen Maantiet. Seura. Vet. Medd. I, siv. 74.

44 43 ympäristössä, niin lukuisasti ja ovat niin suuria, että niitä yleensä käytetään rakennuskiviksi ja myllynkiviksi. Lapinlahden ja Riiskan kylien ympäristöissä on monin paikoin tavattu pieniä suomalmi- ja punamultakerrostumia. Löytöjä on aikasemmin osittain käytetty hyväksi Sumpulan nyt palaneella rautatehtaalla Raudussa ja myöskin viety Pietariin. Suvantojärven ympärillä oleva tulvahiekka on monasti hienoa, valkeata ja puhdasta sekä voitanee hyvin hyvästi käyttää ainakin yksinkertaisempien lasilajien valmistukseen, esim. pullolasin. Lähteitä. Pari kymmentä lähdettä on tavattu tutkimuksilla Raudun karttalehdellä. Lähteet pulppuavat tavallisesti esille pitkin laaksojen sivurinteitä tai jonkun hiekka- tai sorakummun juurella; ainoastaan poikkeustapauksessa tulevat ne esille tasasilla hiekka- tai soramailla sekä moreenisorakumpujen laella tai harjan lähellä. Useimmilla muistoon merkityistä lähteistä on ollut runsas vuoto ja kristallikirkas vesi, jolla on ollut puhdas, hyvä maku. Lähdeveden lämpö on vaihdellut 5 ja 9 C välillä ilman lämmön ollessa C. Ainoastaan yhdessä lähteessä oli lämpö 11 ilman lämmön ollessa 27 C. Muutamien lähteitten vedellä on enemmän tai vähemmän raudanpitoinen maku. Useita sellaisia lähteensilmiä esiintyy Ojaniemen kylässä Suvannon eteläpuolella. Niitten vuodot ovkt kuitenkin valitettavasti heikot. Että täkäläiset lähteet todellakin ovat' kivennäislähteitä näkyy kovasta, vaikka ohuesta suolamaisesta kuoresta, joka rautaoksiidihydraattisaoksen kanssa peittää maan lähteensilmän ympärillä. Edelleen löytyy eräs lähde raudanpitoisella vedellä parin kilometrin päässä Petäjärven aatelistilasta Ka. Sakkolassa. Toinen samanlainen runsasvuotoinen esiintyy moreenimaassa Putrisuon itäpuolella Metsäpirtin eteläosassa.

45 44 Muinaisjäännöksiä. Taipale, nykyään jotenkin vaatimaton kylä, kuuluu olleen 1600 alussa vilkas kauppapaikka kauppalan oikeuksilla, jonka lähistöllä ruotsalaiset ja venäläiset ottelivat keskenään monta kiivasta ottelua. Monta tarua näistä taisteluista elääkin yhä vielä kansan keskuudessa. Ja noin V2 km:n päässä Laatokan rannasta näkyy vielä Taipaleen harjun laella jäännöksiä pienemmästä linnoituksesta tai oikeammin pattereista. Kaikki on kuitenkin nyt jotenkin suurien havupuitten peitossa Etempänä kylän puolella on muutamia muinaishautoja.

46 ' pm. / - V.. ' ). '.<»..'. -. 'Ä... 1 'N. - ' -;' 1. -.,<- tv,., - C.,:.». -, ; v-. f,h ^ vm - y : -, -,. ^ ". ',... r. t* - " ' ' ' ' i-, v b., V v :T t r. - ' >"-- ff-, ; -. " 1 ^ v * * f : ' < ' " : * ' ' ' ' ' Mm', v riir-" v r -«i«m., «- M ^ 'f. ' " ' ' '... V v^v "'' r&.&m&i**:- 1.-Sr. - v v -») - '«a- -V!.f»?, ^.fr-, - -. «, ' - : ^ N -fc. : 1 «Mf? r ^

47 SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. Ilm esti/nei/t'i ka rtta lehtiä. s 1 v Tudnalai sia kar li/t lehtiä. > y > 5 S Cl c Tornio Cc m i i - a i. s xi 5 f N H* Vo h kola. Uusi Ka Kuopio Sfivonlit