UUDISTUNUT JOHN DEERE 6030-SARJA

Transkriptio

1 2008

2 UUDISTUNUT JOHN DEERE 6030-SARJA sarja hv Tehokasta taloudellisuutta John Deere 6230 (100 hv) eur Suoran kaupan tarjous! sis. alv. Enemmän mukavuutta: John Deere -ohjaamo tarjoaa avaruutta, hiljaisuutta ja uutta tekniikkaa. Tämä ohjaamo on suunniteltu kuljettajan ehdoilla. Tehokkaampaa taloudellisuutta: Väkivahvat Common Rail -moottorit tarjoavat riittävästi vetositkeyttä raskaimissakin töissä. Paremmat etukuormainominaisuudet: Jämäkkä teräsrunko on oikea vaihtoehtoa kestämään etukuormaintyön rasitukset. Sähköisen suunnanvaihdon ansiosta työskentely on jouhevaa. Uuden ohjaamoratkaisun ansiosta näkyvyys on parempi, myös kuormaimelle. Enemmän valinnanvaraa: Malliston yläpäässä on kaksi täysin uutta 6-sylinteristä mallia (147 hv ja 163 hv). Luotettavuus on voimamme

3 MAAILMA MUUTTUU haasteet kasvavat Arvoisa Lukija. Kädessäsi on Suomen Angusyhdistyksen vuosittain julkaisema ANGUS-lehti. Kun viime vuonna kirjoitin tätä palstaa, en olisi arvannut, miten asiat voivat vuodessa muuttua. Viime syksynä viljan hinta lähti jyrkkään nousuun. Samanaikaisesti myös energian hinta jatkoi nousuaan. Sähköyhtiöt ilmoittivat hinnan korotuksista ja polttoaineet kallistuivat vauhdilla. Nyt ollaan öljytuotteiden osalta ennätyskorkealla ja ennusteet osoittavat edelleen ylöspäin. Lannoitteiden osalta nousuvauhti on ollut myös hurjaa, myös täysin ennen kokematonta. Aikaisempi hintaporras tuntuu nyt mitättömän pieneltä. Tuotantopanosten hinnannousu yhdessä tukipolitiikan kanssa, aiheuttaa vakavan haasteen myös karjatiloille. Lihan hintakehitys on valitettavasti ollut naudankin osalta heikkoa. Kotimaisen naudanlihan reippaasta alituotantotilanteesta huolimatta, hinta on tuotantokustannuksiin nähden kestämättömän heikko. Edes laajempi pula naudanlihasta maailmalla, mukaan lukien Brasilian tuontirajoitukset, ei tunnu markkinoilla johtavan tuottajien toivomaan hintaan. Tässä tapauksessa on pakko todeta, että markkinavoimat eivät toimi ja tilojen talous on ahtaalla. Tilakohtaisesti on mietittävä oikea strategia, millä jatkossa tiukentuvassa tilanteessa toimitaan. Joillain se voi olla siirtyminen luomuun ja tuotannon laajaperäistäminen, joillain yksikkökoon kasvattaminen ja tehokkuuden lisääminen. Mitään yksiselitteistä ratkaisua asiaan ei ole. Jokaisella tilalla olosuhteet ja yrittäjien omat ominaisuudet vaihtelevat suuresti. Jos tilalla harjoitetaan jo emolehmätaloutta tai suunnitellaan sen aloittamista, muutamia asioita kannattaa pohtia. Onko karjasta vastuussa oleva yrittäjä/yrittäjät aidosti kiinnostuneita lehmistä? Jos ei pidä eläimistä, toiminta ei ole mielekästä eikä sitä myöten herkästi kannattavaakaan. Oma jaksaminen pitäisi myös huomioida tuotan- non suunnittelussa ja -mitoituksessa. Kun yksikkökoko kasvaa riittävästi, vieraan työvoiman käyttö on välttämätöntä. Kaikki mahdolliset erityisympäristötukialueet kannattaa kartoittaa ja selvittää niiden käyttö laitumina. Monella tuntuu olevan korkea kynnys eläinten laiduntamiseen, varsinkaan kauempana talouskeskuksesta. Hyvin suunnitelluissa ja huolella tehdyissä aidoissa emot vasikoineen pysyvät kuitenkin erittäin hyvin. Päivittäisestä valvonnasta pitää tietenkin huolehtia tavalla tai toisella. Tilojen pyrkiessä kohti parempaa tulosta, eläinaineksen merkitystä ei saa unohtaa. Jos emoaines on huonoa, tulos on auttamatta heikko ja ongelmat tuntuvat erityisen raskailta. Hyvällä hoidolla ja hyvillä eläimillä, joita on sopiva määrä tilan resursseihin nähden, voidaan päästä tyydyttävään lopputulokseen. Suomen Angusyhdistys ry, johtokunta Minna Toivettula-Anttila pj. Harri Ojanen Katariina Sarvana siht. Katri Strohecker Jyrki Ankelo Sirpa Sunio Jaakko Eskonen Rahastonhoitaja: Julkaisija: Lehtityöryhmä: Kuvat: Kannen kuva: Sirpa Sunio Suomen Angusyhdistys ry Minna Toivettula-Anttila, Sirpa Sunio, Katariina Sarvana, Heikki Vehkaoja, Susanna Vehkaoja, Heikki Perkonoja, Pasi Nikkilä, Katri Strohecker ja Jyrki Ankelo. Susanna Vehkaoja, Katri Strohecker, Jyrki Ankelo, Minna Toivettula-Anttila Heikki Saarinen Liity jäseneksi! Suomen Angusyhdistys, Pohjantie 644, Mutala Sivunvalmistus ja painopaikka: Newprint Oy Raisio 2008 Angus rotu on hyvä vaihtoehto emokarjalle, jolta toivotaan helppoja poikimisia, virkeitä vasikoita ja hyvää lisäkasvua. Rotu on myös tunnettu hyvistä emo-ominaisuuksista, hyvästä hedelmällisyydestä ja loistavasta lihan laadusta. Kannattaa tutustua tämän päivän angus ainekseen, voit yllättyä. Angus -lehti on puolueeton, anguskasvatusta ja emolehmätuotantoa yleensäkin esille tuova julkaisu. Välillä samaan lehteen voi tulla useampikin kirjoitus samasta talosta, ja seuraavassa numerossa taas toisesta. Toivotan hyvää kesää ja karjaonnea kaikille kasvattajille ja kiitän lämpimästi lehtemme kirjoittajia ja ilmoittajia. Minna Toivettula-Anttila 3

4 TARJOLLA KEVÄÄN JA KESÄN SIEMENNYKSIIN Boyd Next Day 6010 AbV Sonnin syntymäpainoindeksi on keskiarvon alapuolella, mutta sen kasvu- ja maitoindeksit ovat erinomaiset! Bar 5 An More Direction AbV Suvuiltaan erittäin mielenkiintoinen nuori sonni, jonka odotusarvot ovat korkeat. Odotettavissa hyvää kasvua ja maitoa! Annoksia myös sonneista Connealy Foundation 426 AbV sekä DMM Makin Waves 43M KEINOSIEMENNYSOSUUSKUNNAT

5 Maarit Ilola Kehityspäällikkö, AtriaNauta Emolehmän kivennäisruokinta Emolehmät tarvitsevat perusrehujen lisäksi aina kivennäis-, hivenaine ja vitamiinitäydennyksen. Helpoiten näiden ravinteiden saanti varmistetaan käyttämällä monipuolista ja oikein valittua kivennäisrehua. Tässä jutussa kerrotaan tärkeimpien pääkivennäisten eli kalsiumin, fosforin, magnesiumin, natriumin, kaliumin ja rikin merkityksestä emolehmien ruokinnassa. Emolehmä tarvitsee kivennäis- ja hivenaineita ylläpitoonsa ja omaan kasvuunsa, maidontuotantoon ja tiineyteen. Kivennäisaineiden puutoksen tai epätasapainon oireet ovat useimmiten hyvin yleisiä: eläin ei oikein tuota, karva ei kiillä, terveys ja tiinehtyvyys eivät ole parhaat mahdolliset. Näiden oireiden aiheuttajaa on hankalaa hakea, sillä ne voivat johtua myös muista ruokintavirheistä tai vaikkapa loisista. Selkeitäkin kivennäispuutoksen oireita toki on. Kohtuullisesti kalsiumia Emolehmä pystyy irrottamaan sikiön luiden kasvuun ja maidontuotantoon tarvitsemaansa kalsiumia luustostaan, jos luuston kalsiumvarasto on kunnossa. Loputtomiin ei luustonkaan kalsiumvarasto riitä. Pahasta, pitkään jatkuvasta kalkin puutteesta voi seurata esimerkiksi raajojen murtumisia tai kasvavilla eläimillä raajojen epämuodostumisia. Kalsiumin aineenvaihduntahäiriöstä seuraava poikimahalvaus on lypsylehmäpuolella erittäin tavallinen vitsaus. Emolehmät eivät onneksi halvaannu läheskään yhtä helposti, mutta aivan tavaton poikimahalvaus ei ole emolehmilläkään. Siihen sairastuvat todennäköisimmin iäkkäät, hyvin maitoa tuottavat ja liian pyöreät emot, joiden kivennäisruokinta tiineysajan lopulla on ollut pielessä. Pitkittynyt poikiminen, jälkeisten jääminen ja kohdun ulosluiskahdus voivat olla merkkejä piilevästä kalsiumin puutteesta. Vaikka tiineyden loppuvaiheessa kalsiumin tarve kasvaakin, voi kalsiumin saanti ennen poikimista voi olla liian suuri, jolloin elimistön kalsiumaineenvaihdunta laiskistuu. Kalsium myös huonontaa useiden muiden kivennäisaineiden imeytymistä, joten kohtuus kalsiumin antamisessa. Ruokinnassa esimerkiksi apilat ovat luontaisesti hyviä kalsiumin lähteitä. Vinkkejä poikima-ajan kivennäisruokintaan: - emon sopiva kuntoluokka poikimisen aikaan on 2,5-3,0 - sparraa emon elimistön kalsiumin säätelyä ennen poikimista: - älä syötä pelkästään apilasäilörehua (runsaasti Ca) ennen poikimista - älä ainakaan anna runsaasti kalsiumia sisältävää (=kasvaville tai korkeatuottoisille lypsylehmille tarkoitettua) kivennäistä ennen poikimista! - vältä runsasta esikuivatun säilörehun syöttöä ennen poikimista (ruokinnan runsas kalium altistaa myös poikimahalvaukselle) - katso, että tunnutuskivennäisessä on riittävästi magnesiumia Fosfori ja hedelmällisyys Fosfori ja hedelmällisyys liitetään usein toisiinsa. Fosforin puutteesta aiheutuvia hedelmällisyysongelmia on kuitenkin havaittu vain niissä tutkimuksissa, joissa ruokinnan fosforitaso oli poikkeuksellisen (alle 0,2 % ruokinnan kuiva-aineesta) alhainen. Puutosoireet ilmenevät puolen vuoden vuoden viiveellä. Fosforitason nosto normaalista saantisuosituksesta ei paranna hedelmällisyyttä ja on ympäristönkin kannalta ei-toivottavaa. Hyviä fosforin lähteitä ovat väkirehut, esimerkiksi viljat ja rypsirouhe. Emolehmä ei yleensä saa juurikaan väkirehua, joten fosforin saanti ilman kivennäistäydennystä ei ole kovin suuri. Riittääkö se hyvään hedelmällisyyteen? Nurmisäilörehujen fosforipitoisuus vaihtelee korjuuasteen mukaan. Jos emolehmä saa perusrehuksi apilasäilörehua tai kokoviljasäilörehua (fosforipitoisuudet 0,24 ja 0,25 % kuiva-aineesta), pelkän perusrehun fosfori riittää keskitiineysaikana, mutta lopputiineys- ja imetysaikana tarvitaan fosforilisä. Olkea (P 1,0 % ka:sta) syötettäessä fosforilisä tarvitaan aina. Magnesiumia aina laitumelle Magnesiumia tarvitaan hyvin monien entsyymien toimintaan sekä lihasten ja hermoston normaaliin toimintaan. Emolehmän pitää saada riittävästi magnesiumia joka päivä ruokinnasta. Laidunkaudella magnesiumlisä on erityisen tarpeen, sillä varsinkin keväinen ruoho sisältää vähän magnesiumia ja runsaasti sen imeytymistä huonontavaa typpeä ja kaliumia. Magnesiumtarve voi suurentua myös syksyllä, jolloin ruohon on märkää eikä magnesiumia ehdi imeytyä pötsistä riittävästi. Magnesiumruokinnan laiminlyöminen laidunkaudella voi pahimmillaan olla tappava virhe! Magnesiumin puutteesta kärsivä emo on alkuun hermostunut ja syö huonosti. Naaman ja korvien ympärillä nykii, emo kuolaa ja kävelee jäykästi. Pahimmassa tapauksessa magnesiumin vaje on niin vakava, että eläin kaatuu kyljelleen, pää kouristuu taaksepäin ja jalat harovat. Ilman nopeaa hoitoa emo kuolee. 5

6 Vinkkejä laidunkouristuksen estämiseen: - Käytä magnesiumia sisältävää kivennäistä koko laidunkauden ajan. Anna jo ennen laitumelle laskua ja pidä sitä jatkuvasti tarjolla ja houkuttele emoja syömään sitä. Laitumella ei riitä pelkkä suolakivi! - Jos laidunkouristuksia on aikaisemmin ollut, kokeile emojen totuttamista laidunkaudelle jo silloin kun ruohoa on vielä vähän. Kuiva heinä tasapainottaa pötsin toimintaa laidunkauden alussa (jos emot sitä vain saa syömään) - Pidä laitumelle laskettuja emolehmiä jatkuvasti silmällä, ole erityisen huolellinen laidunkauden alussa - Jos laidunkouristuksen merkkejä tulee, kutsu heti eläinlääkäri! Suolaa tarvitaan aina Suolan puute vähentää eläimen ruokahalua, eläin laihtuu ja on takkuinen. Merkki suolan puutteesta on myös toisten eläinten virtsan juominen. Vakavassa tapauksessa eläin kuivuu ja voi kuolla sydämen toimintahäiriöön. Emon perusrehuista saama suolamäärä (eli natriumin ja kloorin määrä) ei riitä mihinkään. Suolaa lisätäänkin vaihteleva määrä kaikkiin kivennäisrehuihin. Ongelmaksi tulee se, että emon suolan tarve vaihtelee erittäin paljon eri tuotantovaiheissa ja eri lämpötiloissa eikä suolan määrää voida ainakaan yhteen kivennäisrehuun sovittaa sellaiseksi, että se kävisi kaikille. Helpoin tapa tyydyttää emojen suolan tarve on pitää suolakivi aina tarjolla. Emot voivat nuolla sitä halunsa mukaan. Kaliumista harvoin pula Kalium on yleinen kivennäinen elimistössä. Sitä tarvitaan säätelemään elimistön happo-emäs tasapainoa, hermoston ja entsyymien toimintaa. Emolehmien kaliumintarvetta ei ole määritelty kovin hyvin. Toisaalta ainakaan kaliumin puutteesta ei tarvitse olla huolissaan, perusrehuissa on sitä runsaasti. Pikemminkin kaliumin ylimäärää olisi varottava, sillä se 6 huonontaa esimerkiksi magnesiumin imeytymistä. Kaliumia on runsaasti tuoreessa ruohossa ja esikuivatussa säilörehussa. Rikki tehostaa pötsin toimintaa Rikkiin ei ole juuri kiinnitetty huomiota emolehmän ruokinnassa eikä rikkiä yleensä laiteta kivennäisrehuihinkaan. Pelkkää karkearehua syövien emolehmien rikin saanti onkin riittävä, jos ruokinta koostuu nurmisäilörehusta. Mutta jos emojen ruokinnassa käytetään runsaasti kokoviljasäilörehua ja olkea, rikin saanti jää liian pieneksi. Rikin puute alentaa syöntiä, rehun sulavuutta ja pötsin mikrobivalkuaistuotantoa. Rikin riittävä määrä onkin tärkeä siksi, että emolehmä pystyy hyväksikäyttämään karkearehunsa tehokkaasti. Hyviä rikinlähteitä ovat rypsirouhe ja rypsipuriste, jotka sisältävät runsaasti rikkipitoisia aminohappoja. Pieni rypsipuristelisä emokivennäisessä parantaa karkearehujen hyväksikäyttöä. Luomutilan kivennäisruokinnassa erityispiirteitä Luomutilan kivennäisruokinnassa on kaksi isoa asiaa, jotka täytyy muistaa: apilan kivennäissisältö poikkeaa nurmirehuista oleellisesti (paljon kalsiumia!) ja lisäksi luomuviljellyissä rehuissa ei ole riittävästi seleeniä. Normaalissa, väkilannoitetussa nurmisäilörehussa seleenipitoisuus on 0,3 mg/kg ka, luomutilan apilasäilörehussa vain noin kymmenesosa tästä! Luomutilalla pitää aina antaa seleeniä emolehmille, jotta syntyvät vasikat ovat elinvoimaisia. Myös kasvavat tarvitsevat lisäseleeniä. Orgaaninen seleeni imeytyy paremmin ja voi olla ympäristön kannalta eduksi, mutta sen hinta on korkea ja käyttökustannus suurempi imeytyvyyskin mukaan laskettuna kuin normaalin epäorgaanisen seleenin. Seleenin määrä ei saa ylittää 0,5 mg/kg ka ja sen myrkyllisyysraja on 2 mg/kg ka (pitoisuudet kuiva-aineeksi muutetussa koko rehuannoksessa keskimäärin päivässä). Useiden erilaisten seleenilähteiden yhtäaikaista käyttöä on syytä varoa. Suositussekamelska Suomessa emolehmille ei ole vielä omia kivennäisruokintasuosituksia. Emolehmille käytetään ainakin toistaiseksi lypsylehmien kivennäistaulukkoa (ks. jossa on annettu päivittäiset kivennäisten tarpeet grammoina 550 kg painavalle lypsylehmälle. Ruotsissa emolehmien kalsiumin ja fosforin ruokintasuositukset ovat selvästi meidän suosituksiamme suuremmat. USA:ssa käytetään NRC:n suosituksia, joissa on kivennäisten minimimäärä on ilmoitettu ruokinnan kuiva-ainetta kohti (ks. taulukko). Amerikkalaiset normit ovat omasta mielestäni hyvät. Emolehmien kotimaisiin kivennäissuosituksiin on toivottavasti tulossa tarkennuksia. AtriaNauta palvelu on mukana teettämässä amkopinnäytetyötä, jonka tavoitteena on selvittää kivennäissuosituksia meillä ja muualla sekä toivottavasti myös kehitellä suosituksia emolehmien ruokintaneuvonnan pohjaksi. Muistilista: - teetä kotoisista rehuista rehu- ja kivennäisanalyysejä riittävän usein ja hyödynnä tulokset ruokinnansuunnittelussa - perehdy emojen kivennäisruokintaan ainakin pääpiirtein - käytä emoille suunniteltuja, monipuolisia, myös fosforia sisältäviä kivennäisiä, joista automaattisesti tulee myös hivenainetäydennys - ympärivuotiseen käyttöön yleiskivennäiseksi A-Rehun Emokivennäinen (rakeistettu, sisältää rypsilisän) tai jauhemainen A-Rehun Tunnutuskivennäinen - imettäville käy myös A-Rehun Nurmikivennäinen (ei luomukelpoinen) - luomurehujen kanssa A-Rehun Tunnutuskivennäinen - pidä suolakivi (NaCl) ympäri vuoden vapaasti tarjolla - muista varmistaa, että emot saavat ja syövät kivennäistä koko laidunkauden ajan

7 Taulukko 1: Emolehmän kalsium- ja fosforisuositukset (amerikkalaisten suositusten mukaan) ruokintasuositus % ruokinnan kuiva-aineesta Kalsium Fosfori Aikuiset emolehmät - keskitiineys 0,20 0,20 - tiineyden loppuaika 0,28 0,23 - imettävät 0,30 0,26 Uudistushiehot 0,30 0,22 Siitossonnit 0,26 0,20 Vuoden ikäiset sonnit 0,23 0,23 Taulukko 2. Kivennäis- ja hivenainesuositukset (amerikkalaisten suositusten mukaan) (ruokinnan kuiva-aineesta laskettuna) emot yksikkö kasvavat tiineet imetysajan alku Magnesium % 0,1 0,12 0,20 Natrium % 0,06-0,08 0,06-0,08 0,1 Kalium % 0,6 0,6 0,7 Rikki % 0,15 0,15 0,15 Koboltti mg 0,1 0,1 0,1 Kupari mg Jodi mg 0,5 0,5 0,5 Rauta mg Mangaani mg Seleeni mg 0,1 0,1 0,1 Sinkki mg

8 Maiju Pesonen Suunnitelmallista risteytystä mihin pyritään? Oikean eläinaineksen valinta on yksi emotilan tärkeimmistä päätöksistä. Onnistuneet eläinvalinnat helpottavat työtä ja voivat olla merkittävänä tekijänä siinä, kuinka miellyttävänä työ koetaan. Eläinaineksen valinnalla on olennainen vaikutus siihen, mitä viivan alle jää. Useimmiten kannattaa tuottaa sitä, mitä markkinat haluavat. Markkinavaade ja tuottajan etu eivät ole ristiriitaisia. Sillä paras tulos saadaan, kun laatu on kohdallaan. Yhteinen etu on, että panostetaan vasikoiden kasvuun ja/tai hyvin luokittuneisiin teurasruhoihin. Loppupeleissä tavoite on kaikilla sama; tuottaa kotimaista pihviraaka-ainetta kuluttajalle. Miksi risteyttää? Lihanautarotuja tunnetaan yli 250. Yksikään rotu ei ole kaikilta ominaisuuksiltaan täydellinen. Toiset rodut tuottavat vaivattomasti vasikan, toiset taasen onnistuvat paremmin teuraslinjalla. Puhdas jalostus on haastavaa ja houkuttelevaa. Valitettavasti se on myös varsin aikaa vievää. Geneettinen vaihtelu on helposti saavutettavissa, mutta geneettisen tason parannus vaatii jo enemmän työtä. Merkittävänä biologisena rajoitteena on seikka, että nauta tuottaa vain yhden vasikan vuodessa. Tavoitteena hyvä lihantuotantoeläin Risteyttämällä eri rotuja keskenään, pystytään täydentämään rotujen ominaisuuksia. Kun tunnetaan eri rotujen vahvuudet ja heikkoudet, suunnitelmallisella risteytyksellä voidaan saavuttaa optimaalinen lihantuotantoeläin. Toinen risteyttämisen etu on heteroosi eli risteytyselinvoima. Tällä tarkoitetaan jälkeläisten paremmuutta vanhempien keskiarvoon verrattuna. Risteytyselinvoi- 8

9 ma on parhaiten havaittavissa hedelmällisyysominaisuuksissa, kestävyydessä, lehmän elinikäistuotoksessa ja vasikan elinvoimassa. Lihatuotanto-ominaisuuksiin suunnitelmallisella risteyttämisellä on selvä merkitys. Teurassaannot ovat keskimäärin parempia, kun karjassa on käytetty ns. pääterodun sonnia. Kokonaistuloksessa risteytyshyöty sitä suurempi, mitä vähemmän risteytettävät rodut muistuttavat toisiaan. Olennaisinta on siis valita emorodut tuottamaan emo-ominaisuuksia ja isärodut lihantuotanto-ominaisuuksia. Kahden rodun risteytyksellä (esim. angus x limousin) voidaan saavuttaa 16 % parempi tulos. Kolmen rodun risteytyksellä (esim. emo ab x hf ja isä li) tuotannollinen parannus voi olla jopa 20 %. Tulosta vähemmällä vaivalla Tilan tuotantoa voidaan kehittää ja tulosta parantaa pitkäjänteisellä ja johdonmukaisella eläinten valinnalla. Avainsanana on miettiä tarkasti, mitä halutaan tuottaa. Erikoistumisessa tiettyyn tuotantomuotoon saavutetaan aina jonkinlaista etua. Useat emolehmäkarjat ovat valinneet tuotantomuodokseen pihvivasikantuotannon. Pihvivasikantuotannossa tulos muodostuu mahdollisimman hyvin kasvaneesta vasikasta. Pihvivasikat pyritään myymään jatkokasvatukseen puolen vuoden iässä. Suosituksena on, että uudistuseläinaines ostettaisiin tilan ulkopuolelta. Jos emojen lukumäärä on suuri, voidaan tilalla harkita kahden erirotuisen siitossonnin käyttöä. Siitossonnien rodut valitaan emorotujen ja ns. pääterotujen edustajien joukosta. Parempia emolehmiä tuotantokarjoihin Pihvivasikantuotantotiloilla on hyvä pyrkiä suunnitelmalliseen risteytykseen. Monilla tiloilla juuri emoaines on suurin tuotannononnistumisen kompastuskivi. Hyvää emomateriaalia muodostuu kahden emorodunristeytyksistä. Emorotuina pidetään angusta, herefordia ja simmentalia. Hyviä isärotuja eli ns. pääterotuja ovat limousin ja charolais. Erityishuomio pitää kiinnittää sonnin syntymäpainoon ja syntymäpainoindeksiin sekä poikimahelppoutta puoltavaan rakenteeseen. Suositeltavaa olisi käyttää hiehoille ja useamman kerran poikineille emoille eri sonnia. Siitossonni valitaan aina täydentämään emolehmien tuotannollisia ominaisuuksia, ts. lihantuotanto-ominaisuuksia. Taloudellinen, toimiva risteytysemolehmä Rehukustannus muodostaa 40 % - 70 % muuttuvista kustannuksista emolehmätuotannossa. Emolehmä koko vaikuttaa oleellisesti ylläpitotarpeeseen, joka muodostaa 2/3 vuosittaisesta ravinnontarpeesta. Suuri emolehmä syö enemmän rehua ja vaatii enemmän peltopinta-alaa. Oikea koko, halutut ominaisuudet Suunnitelmallisesti tuotetun risteytysemolehmän pitää olla tehtäväänsä oikean kokoinen. Elopainoa tällaisella emolehmällä on täysikasvuisena noin 650 kg, runkokooksi voidaan määritellä medium. Se on poikinut ensimmäisen kerran kaksivuotiaana ja tiinehtynyt tämän jälkeen säännöllisesti pitäen rytminsä, ilman suuria ruokinnallisia panostuksia. Hyvän risteytysemolehmän ominaisuuksiin kuuluu hyvä karkearehun ja laitumen hyväksikäyttökyky. Se myös säilyttää kuntoluokkansa tasaisena. Se poikii helposti ja hoitaa vasikkansa moitteettomasti. Sen maitotuotos on riittävä, noin kg päivässä. Siltä vieroitetaan joka vuosi, noin puolivuotias vasikka, joka painaa 50 % sen omasta elopainosta. Sillä on kestävä rakenne ja hyvät jalat. Tavoiteltaviin ominaisuuksiin kuluu myös helppo luonne ja käsiteltävyys sekä laumaan ja tuotantoympäristöön sopeutuminen. Tuotantovuosia tällaisella emolla on helposti yli kymmenen, jolloin elinikäistuotos muodostuu korkeaksi. Koko emolehmäkarja samalla mallilla Koko karjan koostuessa samanlaisista risteytyksistä, karjasta muodostuu tasakokoinen, joka on helposti hallittavissa ruokinnallisesti ja tuotantoympäristöllisesti. Uudistustarve tällaisissa karjoissa muodostuu keskimääräistä pienemmäksi. Tuotanto on kannattavampaa ja helpompaa ilman hiehojen kasvatusta ja poi itusta. Hiehot vaativat aina eniten työaikaa ja kasvatus euroja. Parempaan tulokseen vaikuttaa myös seikka, että lehmien maitotuotos on suurempi. Vasikoiden vieroituspainot ovat tällöin yleensä korkeampia. Siitossonnin tärkeimmät ominaisuudet Siitossonni on emolehmäkarjan tärkein eläin. Se on aina puhdasrotuinen. Siitossonni ei ole kustannus, vaan sijoitus tulevaisuuteen. Hyvästä yksilöstä saa usein pitkäikäisen työtoverin. Siitossonnilla pitää olla hyvä luonne, terveet jalat ja kestävä rakenne. Siitossonnin valintaa ohjaavat oikeanlaiset ja halutut jalostusarvot, unohtamatta sonnin ulkonäköä ja rakennearvosteluntuloksia. Tuotanto muodostuu elävästä, vieroitetusta vasikasta. Siitossonnin on omalta osaltaan periytettävä helppoja poikimisia. Missä voidaan mennä metsään Risteytys ei ole oikotie onneen. Parempi tulos syntyy ainoastaan oikein suunnitellun risteytysohjelman kautta, jota noudatetaan. Kun tietty risteytys on valittu, punainen lanka on säilytettävä. Yleisesti tapahtuvia virheitä ovat esimerkiksi, että kasvuominaisuuksia ja isoja rotuja yritetään käyttää liikaa. Tämä johtaa helposti emojen ylläpitokustannuksen nousuun ja heikompaan maitotuotokseen. Maidontuotantopotentiaalia ei kuitenkaan kannata karjaan liikaa haalia, koska emojen ruokintakustannusta saadaan kohtuuttomas- 9

10 ti näinkin nostettua. Yli 15 kg:n päivittäisestä maitotuotoksesta ei saada vastaavaa hyötyä, koska vasikka ei pysty tätä hyödyntämään. Toisaalta emojen hedelmällisyys helposti kärsii, jos suuri maidontuotanto aiheuttaa ylimääräistä kunnon menetystä. Siitossonnin valinta voi sekin epäonnistua. Vasikkakuolleisuus voi lisääntyä liian suuren syntymäpainon tai epäsuotuisan rakenteen johdosta. Riskinä risteytysohjelmien onnistumiselle voidaan pitää myös lisääntynyttä eläinliikennettä. Uuden eläimen tuonti karjaan, merkitsee aina tarttuvien tautien riskiä. Eläinkaupan yhteydessä kannattaa vaatia terveystodistus eläimen mukaan. Jalostajien työ ei lopu Jalostajien rooli korostuu tuotantoeläinten muodostuessa risteytyseläimistä. Risteytyseläimet ovat vain niin hyviä kuin niiden vanhemmat. Risteytyksistä saadaan suurin hyöty, kun vanhempina käytetyt puhdasrotuiset eläimet ovat korkeinta mahdollista tasoa. Jalostajilla on suuri vastuu tarjota tuotantokarjoille parasta siitossonni- ja uudistuseläinainesta. Entä Angus? Angus-vasikassa, oli se sitten puhdas tai risteytys, on jotain erikoista. Sen syntymäpaino on alhainen ja poikiminen lehmälle yleensä helppo. Mustavasikka pyrkii pian syntymän jälkeen jaloilleen ja etsii aktiivisesti emän utaretta. Se on melkein poikkeuksetta omatoiminen ja pirteä. Muutama pitkän linjan emolehmätuottaja on tokaissut: Emotuotantoa suunnitteleville ja aloittaville pitäisi ohjeistaa, jopa vaatia, angus-sonnin käyttöä. Ainakin hiehoilla. Saisivat onnistumisen iloa! Angus-emolehmällä on emoominaisuudet parhaasta päästä. Se on kestävä, pitkäikäinen, hoitaa vasikkansa ja tuottaa riittävästi maitoa jälkeläiselleen. Maailmalla angus on haluttu ja tunnustettu risteytyskumppani tuotantokarjoihin. Angus-Hereford-risteytysemolehmä onkin suosituin risteytysvalinta suuren tuotannon maissa. Jopa mustaväri tuo kestävyysominaisuuksia ympäristöolosuhteita vastaan, jota halutaan tavoitella. Anguksen erinomainen karkearehunkäyttökyky ja ylläpidon vaatimattomuus halutaan hyödyntää myös meillä useissa tuotantoyksiköissä. Hyviä angus-siitossonneja tullaan tarvitsemaan nyt ja jatkossa. Tuotantokarjojen koko kasvaa. Usein yksikkö tarvitsee vähintään kaksi siitossonnia. Toinen sonni valitaan pääteroduista, toinen uudistuseläinten tuotantoon. Tulevaisuudessa angussiitossonnien tarvetta voi entisestään lisätä nautojen rehustusvaatimuksen muuttuminen yhä karkearehuvaltaisemmaksi. Viljanhinta tuskin tulee laskemaan. Eläinten on kasvettava ja naudanlihantuotannon on oltava kannattavaa, jopa pelkällä hyvälaatuisella karkearehulla. Lihansyöntilaadusta nyt puhumattakaan Tällöin luonnollinen valinta on angus. 10

11 Tekijä: Maiju Pesonen Keskimääräisenä satotasona käytetty 4500 ry/ha. Tämä on muodostettu 3300 ry/ha laidunsadosta ja 5700 ry/ha nurmisadosta. Laidunpäiviä 175, sisäruokintapäiviä 190. Emot kuntoluokassa 3. Ei kunnostamistarvetta. Peltop-a tarve/emo Tekijä: Maiju Pesonen Kunnostaminen sisäruokintakaudella maksaa! Hyvä rehunhyväksikäyttökyky ja kunnon säilyttäminen on tavoiteltavan arvoisia asioita. Esimerkin emo 650 kg. Kahdessa eri kuntoluokassa. Karkearehuruokinnalla eroksi muodostuu 453 ry. Jos rehuyksikkökustannus on 0,25 euroa. Heikommassa kunnossa olevaa emoa joudutaan ruokkimaan 113,25 euroa suuremmalla summalla. Kuntoluokka 2- Ruokinnassa käytetty hyvää säilörehua. Sisäruokintapäiviä 190 kpl. Kuntoluokka 3,5 11

12 Seppo Niskanen, Faba Jalostus Hyvän emon ominaisuudet Kun näet laitumella kauniin lauman emoja ja vasikoita, rauhallisesti syömässä tai makaamassa ilman mitään ongelmia, siinä silmä lepää. Mutta mitä on harmonian takana, mikä tai mitkä ominaisuudet tekevät emoista hyviä? Siihen vaikuttavia tekijöitä on useita. Emolehmiä käsitellään yleensä ryhmänä. Yksilöllistä käsittelyä tarvitaan luonnollisesti punnituksissa, poikimisten avustamisessa, erilaisissa hoitotoimenpiteissä ja siemennystilanteessa. Kuitenkin suurimman osan ajasta eläimet elävät laumassa, omassa ryhmässään toisten emojen ja vasikoiden kanssa. Helppohoitoisuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää eläimen luonne. Luonne on hyvin monisäikeinen asia eikä sitä voi ajatella pelkästään yhdeltä suunnalta. Luonteessa esille tulee yleensä ensimmäisenä eläimen suhtautumien ihmiseen. Tätä voitaneen pitääkin tärkeimpänä luonteen osa-alueena, sillä jokapäiväisten hoitotoimenpiteiden kannalta on erittäin tärkeää, että eläimen ja ihmisen välinen yhteistyö sujuu ongelmitta. Eläimen täytyy hyväksyä ihminen lauman johtajaksi ilman vastakkaisasettelua. Pelko, hermostuneisuus tai aggressiivisuus ihmistä kohtaan ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää. Jo työturvallisuudenkin kannalta luottamus ihmisen ja eläimen välillä tulee olla saumatonta. Luonteen periytymisaste ei ole kovin korkea ja monet luonteenpiirteistä on opittuja. Arka emo kasvattaa vasikastaan helposti aran, vaikka sen perintötekijät luonteen suhteen olisivat isän puolelta hyvinkin suotuisia. Vastaavasti kesy ja ihmisten kanssa toimeen tuleva emo opettaa vasikalleen jo pienenä, ettei ihmistä tarvitse pelätä. Toki aina on myös ympäristötekijöitä ja yksittäisiä tapahtumia, mitkä voivat vaikuttaa kasvavan eläimen luonteeseen hyvinkin suuressa määrin. Toinen katsantokanta luonteeseen on eläimen suhtautuminen muihin 12 eläimiin lauman sisällä. Vaikka joku eläin toimii hyvin ihmisten kanssa, se voi laumassa olla hyvinkin dominoiva tai väistyvä. Kumpikaan näistä ei ole toivottavaa, vaan tavoitteena on hyvä eläinten keskinäinen toimivuus. Luonteeltaan selvästi poikkeavilla eläimillä on monesti vahva vaikutus koko lauman toimivuuteen. Kun laumassa on yksikin erittäin arka yksilö, voi se aiheuttaa ongelmia koko lauman käsittelyssä. Kiteytettynä siis sopivan rauhalliset, sekä ihmisten että toisten eläinten kanssa toimeentulevat yksilöt, ovat luonteeltaan parhaita. Emo-ominaisuudet Emo-ominaisuuksilla tarkoitetaan yleisesti emolehmän maidontuotantokykyä ja emon huolehtimisviettiä vasikoitaan kohtaan. Emon maidontuotantokyky on erittäin ratkaisevassa asemassa, kun mietitään vasikan kasvukykyä ja sen hyödyntämistä. Vaikka jälkeläisellä olisi hyvätkin perintötekijät kasvun suhteen, se ei saa niitä käytettyä täysipainoisesti, jos emon maito ei riitä tyydyttämään vasikan kasvun ravinnontarvetta etenkin alkukasvuvaiheessa. Maidontuotanto riippuu monista eri perintötekijöistä ja ympäristötekijöistä sekä näiden yhdysvaikutuksesta. Toivottavaa tietysti on, että emo tuottaa tarpeeksi maitoa vasikalleen, mutta tuotannon suora mittaaminen on hankalaa. Koelypsyjä ei tehdä, joten ainoa tapa arvioida maidontuotantoa on mitata vasikan kasvua sekä vaa an että silmän avulla. Hyvä kasvu ja kehittyminen sekä lihasten kasvaminen on selkeä merkki oikeanlaisesta maidontuotannosta. Pelkästä utareesta ei voida sanoa varmasti maidontuotannon määrää, koska utareen maitoa tuottavaa kudosta on mahdotonta erottaa silmämääräisesti ns. lihasutareesta. Välillä kooltaan pienikin utare voi tuottaa runsaasti maitoa, kun utarekudos on tuotannon kannalta suosiollinen. Maidontuotannon rinnalla hyvin tärkeää emo-ominaisuuksissa on emän huolehtimistaipumus vasikkaansa kohtaan. Hyvin harvoin tapaa emoja, jotka täysin hylkäävät vasikkansa, tosin kaksospoikimisissa näitäkin tapahtuu. Kuitenkin varsikin ensikoiden kohdalla voi esiintyä ongelmia, kun lehmä ei välttämättä ymmärrä huolehtia vasikastaan. Ikä ja poikimakerrat kartuttavat yleensä kokemuksia ja ongelmia on harvemmin enää myöhemmillä poikimakerroilla. Osa emoista on niin ystävällisiä vasikoita kohtaan, että ne päästävät muutkin kuin oman vasikkansa imemään. Tämä leppoisuus kostautuu kuitenkin helposti siinä, että oma vasikka voi saada maitoa huomattavasti vähemmän kuin se voisi sitä käyttää. Muut, vahvat vasikat osaavat kyllä ottaa osansa anteliailta emoilta. Kasvu, koko, lihakkuus Kun kyse on emolehmistä, ei hyvää kasvua ja lihakkuutta voi sivuuttaa. Anguksen, kuten muidenkin liharotujen, tarkoitus on tuottaa lihaa ja kasvukyvyn on oltava tarpeeksi hyvä. Kaikki eläimet päätyvät jossakin vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, teuraseläimiksi, joten hyvä teurassaanto on taloudellisesti tärkeä ominaisuus. Vaikka sonnit ovatkin tärkeitä lihantuotantoa ajatellen, ovat samat lihakkuus- ja kasvugeenit vaikuttamassa molemmilla sukupuolilla, eihän sukupuolten välillä ole perinnöllisesti kuin yhden kromosomin ero. Kuitenkin hyvän emon ominaisuus on myös se, että emo ei lihota itseään liikaa ja pidä itseään liian hyvässä kunnossa. Paras emo lienee kuitenkin se, joka on itse sopivan pienikokoinen, mutta poikii helposti, lypsää hyvin ja kasvattaa vasikkansa niin, että jälkeläisistä tulee lihakkaita. Oikeaa emolehmän kokoa on vaikea määritellä. Taloudellisesti tietenkin pienikokoiset emot ovat toivottavia, koska ne vaativat vähemmän tilaa ja elatusrehua itsensä ylläpitoon. Kui-

13 tenkin taas on muistettava, että samat geenit esiintyvät molemmilla sukupuolilla, ja jos halutaan hyvin kasvavia ja kookkaita sonneja, myös lehmien koko väistämättä kasvaa. Ja kun eläimiin on sitoutunut runsaasti pääomaa, jokainen kasvatuspäivä maksaa sekä kiinteiden että muuttuvien kustannusten kautta, on hyvä ja nopea kasvu tietysti toivottavaa. Yksi mahdollisuus olisi pyrkiä löytämään eläimiä, joiden kasvukyky on erinomainen lähelle tavoiteltavaa teurasikää ja tämän jälkeen lisäkasvu hidastuisi. Haastavaa, mutta kenties mahdollista. Kuitenkin mittausten ja punnitusten lisääminen on hankalaa, ja tällä hetkellä käytössä oleva vuodenpainon punnitus on varmasti käytännön kannalta paras mittari kasvun seuraamiseen. Rakenne, terveys, hedelmällisyys Hyvän emon on oltava rakenteeltaan moitteeton. Täydellistä eläintä ei vielä liene syntynytkään, mutta suurin osa emoistamme on hyvin toimivia, kun niillä on jalat kunnossa, oikeanlainen lantio, tarpeeksi tilaa utareelle ja hyvät raamit, mihin lihakset voivat kiinnittyä. Jalkarakenteen merkitys korostuu kasvun lisääntyessä ja aikuiskoon kasvaessa. Jaloissa tulee olla oikeanlaiset kulmaukset, jotta eläin voi liikkua, syödä ja seistä normaalisti. Tällöin myös eläimen selkä pysyy kunnossa. Hyvä lantio poikimisten kannalta on sopivasti laskeva ja lantion leveys on riittävä. Emolehmän utareen on kiinnityttävä tarpeeksi korkealle, että vasikan on helppo imeä emäänsä. Samalla vältetään luonnollisesti vedin- tai utarepolkemia. Monesti vanhalla lehmällä utareen kiinnitykset saattavat repsahtaa ja tämä voi olla syynä eläimen poistoon. Vedinten rakenteella on merkitystä vasikan imemiselle. Sopivanpituiset lieriömäiset vetimet ovat parhaat. Joillakin emoilla voi esiintyä poikimisen jälkeen utarepöhöä, mikä laskee yleensä muutaman päivän aikana poikimisesta. Tilanne on hankalin silloin, jos kartiomaiset vetimet turpoavat niin suureksi, että pienen vasikan imeminen hankaloituu. Hyvästä emosta puhuttaessa ei voida sivuuttaa terveyttä. Hyvä emo on aina ongelmaton, huomaamaton, ei vaadi erityisiä toimenpiteitä, ei sairasta ja poikii hyvin. Tuotantostressi emoilla on esim. lypsylehmiin verrattuna pieni ja näin ollen tuotantosairauksia esiintyy hyvin vähän. Oikeanlaisella ruokinnalla ja hoidolla on luonnollisesti ratkaiseva merkitys. Viimeisimpinä mutta ehkä kaikkein tärkeimpänä voidaan mainita hedelmällisyys. Jos emolehmä menettää hedelmällisyytensä, sen ura on ohitse. Emon tarkoitus on tuottaa vasikoita, tiinehtyä ilman ongelmia ja poikia säännöllisesti. Vaikka hedelmällisyysominaisuuksien periytymisaste onkin alhainen, on jokaisen tyhjän emon kohdalla mietittävä tarkkaan, voidaanko emo pitää karjassa vai olisiko järkevintä se poistaa. Tyhjä emo vie aina yhden paikan eikä se tuota mitään. Siihen harvalla on varaa. Saarioinen on tunnettu ja vakavarainen ruokatalo, joka tekee laatutuotteita suomalaiseen makuun. Saarioisten Lihanjalostus Oy on Keski-Suomen merkittävin lihanjalostuslaitos. Käsittelemme lähes 20 miljoonaa kiloa kotimaista sian- ja naudanlihaa vuosittain. Tärkeimmät tuotteemme ovat erilaiset liha-lajitelmat, palalihat, kuluttajapakatut lihatuotteet, jauheliha ja määräpainopihvit ja -leikkeet. Tuottaja, tule sopimuskumppaniksi! Teurastamotoiminta kehittyy ja uudistuu Jyväskylässä. Tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa lisää naudanlihaa. Tarjoamme hyvän palvelun ja kilpailukykyiset pihvisopimusehdot. Ota yhteyttä asiamiehiimme, yhteystiedot löydät osoitteesta SAARIOISTEN LIHANJALOSTUS OY Suluntie 1, PL 2, Jyväskylä Puh. (014) Faksi (014)

14 Susanna Vehkaoja, AtriaNauta Luento Ikaalisten emolehmäseminaarissa Karkea- ja väkirehujen käyttö emolehmille Ruokinnan tavoite Emolehmien ruokinnan tavoitteena on pitää emolehmät oikeassa kuntoluokassa ympäri vuoden. Tällöin ne tulevat kiimaan ja tiineeksi haluttuun aikaan ja poikivat sekä imettävät onnistuneesti (Kuvio). Poikima-aika on hyvä rajata kahdeksan viikon mittaiseksi, mutta poikimakausia voi olla yhden sijasta myös kaksi vuodessa. Mitä lyhyemmässä ajassa yhden poikimakauden emot ja hiehot poikivat, sitä yhtenäisemmiksi saadaan sekä emojen että vieroitettujen vasikoiden ruokintaryhmät. Kuntoluokitus on ruokinnan perusta Kuntoluokituksesta ei ole hyötyä, ellei emoja voida ryhmitellä kuntoluokan mukaan. Kuntoluokitus tehdään esimerkiksi vieroituksen jälkeen ja pari kuukautta ennen poikimakauden alkua. Kunnon toivotaan saavuttavan tavoitteensa näiden kahden ajankohdan välisenä aikana. Yhden kuntoluokan pudottaminen vastaa noin 200 ohrakilon energiamäärää. Yhden kuntoluokan lisäämiseen tarvitaan enemmän energiaa kuin mitä yhden kuntoluokan pudottamisessa vapautuu. Kuntoluokan muuttaminen on hidasta puuhaa, johon on varattava riittävästi aikaa. Se on turvallisinta tehdä tiineyden keskivaiheilla, ei enää lopputiineydestä. Ruokintaryhmät pakollisia Ruokintaryhmiä voi tilalla olla yhtä monta kuin on eläinten ryhmittelymahdollisuutta. Yleensä karsinoiden määrä on rajoittava tekijä. Mikäli eläimiä ei voida ryhmitellä, ei ruokintaa voida myöskään suunnitella. Mikäli tila myy vasikat vieroitettuna välitykseen, riittää seuraava ryhmäjako: Emon tiinehdyttävä viimeistään 84 päivänä poikimisen jälkeen, jotta säännöllinen rytmi säilyy. Hyvällä emolehmällä on kyky kerätä rasvavarastoja. Tämä takaa sen, että emo poikii joka vuosi samaan aikaan. Tekijä: Maiju Pesonen 14

15 1. kasvavat hiehot (alle 12 kk) 2. tiineet ja poikivat hiehot (yli 12 kk) kertaa poikineet emot 4. keskikuntoiset emot 5. ylikuntoiset, vanhemmat emot Mitä yhtenäisempi karja, sitä vähemmän ryhmiä tarvitaan. Yllä mainittujen ryhmien lisäksi voidaan joutua erottelemaan sarvelliset ja nupot, rotutyypit, sekä arat ja terrorisoivat erikseen. Luonnollisesti kevätja syyspoikiva ryhmä on pidettävä myös erikseen. Ruokinnan suunnittelu onnistuu, kun perusasiat ovat tiedossa ja kunnossa Ruokinnan suunnittelun kannalta olisi tärkeä tietää, milloin emot poikivat. Samassa ryhmässä olevien emojen toivotaan poikivan kahden, korkeintaan kolmen kuukauden aikana. Ruokintatilaa tulisi olla riittävästi, jotta kaikki emot pääsisivät syömään yhtä aikaa. Vaikka poikkeustapauksissa voidaan hyväksyä syöntivuorot, eläinten luontaisen käyttäytymisen kannalta on aina hyvä, että koko ryhmä saa syödä samanaikaisesti. Ruokinnan suunnittelun lähtökohtana on myös rehujen määrän (rehuvarastot, rehujakeiden toimitusmäärät) sekä laadun tuntemus. Mikäli käytettävissä olevien rehujen laatu ei vastaa tarvetta, ollaan ruokinnan suunnittelun kannalta pattitilanteessa. Säilörehu on käytetyin emolehmien perusrehu Suomessa. Jokaisella emolehmätilalla tulisi olla erilaisia säilörehuja eri tuotantovaiheisiin. Lisäksi on hyvä varata muita karkearehuja ja mahdollisesti väkirehuja täydennykseksi. Säilörehuanalyysi ja D-arvo Kasvaville naudoille, kunnostettaville emoille ja nuorille siitossonneille sekä imettäville emoille annetaan D-arvoltaan hyvää säilörehua. Ummessaoleville emoille annetaan sen sijaan täyttävämpää ja D-arvoltaan alhaisempaa säilörehua. Säilörehuanalyysi on paras keino selvittää rehun ruokinnallinen ja säilönnällinen laatu. Lisää tietoa näytteen otosta, analysoinnista ja tulosten tulkinnasta löytyy osoitteesta artturi. Paras säilörehun korjuuajan kriteeri on D-arvo. D-arvon kehittymistä voi seurata kasvukaudella sekä takautuvasti Artturi-nettipalvelun sivuilla. D-arvo kuvaa rehun syöntipotentiaalia ja tuotantovaikutusta. Connealy Foundation-keinosiemennyssonnin tytär. 15

16 Siihen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. korjuuaste, kasvilaji ja sääolot. Tavoitteena nuorkarjalle voidaan pitää D-arvoa 68-70, mutta hyväkuntoisille emolehmille tällainen rehu on ummessaoloaikana liian hyvää. D- arvo laskee kevätsadossa puoli yksikköä päivässä, paitsi apilalla puolta hitaammin. Säilörehun kuivaainepitoisuudella on väliä Säilörehun, kuten muidenkin rehujen koostumus ilmoitetaan kuiva-aineessa, koska vesi ei sisällä ravintoaineita eikä energiaa. Siksi on hyvä tiedostaa märän ja kuivemman rehun ero erityisesti seosrehuvaunun vaakaa lukiessa. Hyvin märkä rehu lisää virhekäymisriskiä, kun taas liian kuiva rehu homehtumis- ja jälkilämpenemisriskiä. Riittävän täyttävää rehua Säilörehun on oltava riittävän täyttävää ja myöhään korjattua, jotta um- Emolehmän kuntoluokkatavoitteet: Kevätpoikiva Syyspoikiva Vieroitus 3 2,5 Poikiminen 2,5 3 Astutus 2* 2,5 *astutus hyvällä laitumella Ruokintaesimerkit laskettu hyväkuntoiselle emolehmälle, jonka elopaino 700 kg. Esimerkki 1a: Imetyskauden sisäruokinta hyvällä säilörehulla. Rehu Kg KA/pv Kg/pv RY/pv Nurmisäilörehu, D-arvo 69 % 25 % KA Esimerkki 1b: Imetyskauden sisäruokinta myöhään korjatulla säilörehulla, jota täydennetään väkirehulla. Rehu Kg KA/pv Kg/pv RY/pv Nurmisäilörehu, D-arvo 63 % 23 % KA ,6 Kaura kg/hl 1,65 1,9 1,7 Yhteensä 11,65 10,3 Esimerkki 2. Sisäruokinta tiineyden keskivaiheilla. Myöhään korjattua säilörehua, jota täydennetään oljella. 16 Rehu Kg KA/pv Kg/pv RY/pv Nurmisäilörehu, D-arvo 63 % 23 % KA ,3 Kauran tai 2 2,4 1,0 ohran olki (vähintään) (vähintään) 1,0 yhteensä 7 5,3

17 messa olevien emojen pötsit tulisivat täyteen ilman, että ne syövät yli ravinnontarpeensa. Mikäli tilalla ei ole tällaista rehua käytössä on laimennus hoidettava täydentämällä säilörehuruokintaa oljella. Yhtenä hyvänä vaihtoehtona on myös kokoviljasäilörehu, jota sitäkin voidaan laimentaa oljella ennen poikimista. Kaurasta tehty kokoviljasäilörehu on ruokinnallisilta arvoiltaan ohrasta tehtyä heikompaa, mutta soveltuu kuitenkin hyväkuntoisille emoille. Hyvälaatuinen kuiva heinä on aina hyvää rehua emoille, vaikka sitä ei tässä artikkelissa enempää käsitellä. Nyrkkisääntö Karkearehut, joiden energiasisältö on 0,73 RY/kg KA (D-arvo noin 57) tai korkeampi, annetaan ummessaoloaikana emolehmille rajoitetusti. Tätä huonompia rehuja voidaan syöttää vapaasti, mutta tällöin on huolehdittava, että emoilla on kyky syödä sitä riittävästi. Kun rehu on liian täyttävää, ei varsinkaan nuoret emolehmät pysty syömään sitä riittävästi täyttääkseen ravinnontarpeensa. Köyhässä rehussa on vähän valkuaista, mikä vaikeuttaa myös kuidun sulatusta pötsissä. Imettäville emoille, nuorkarjalle ja kunnostettaville emoille tällaista rehua ei voida käyttää. Väkirehun korvaussuhde Väkirehulla voidaan täydentää emolehmien ruokintaa, mutta käyttömäärä on pidettävä alhaisena. Väkirehun antaminen vähentää säilörehun syöntiä. Kun emolehmä syö kilon väkirehua, vähenee sen syömän säilörehun määrä noin puolella kilolla kuiva-aineessa mitattuna (0,5 kg KA, kun D-arvo 69, 0,4 kg KA, kun D-arvo 63). Käsittelemättömän oljen syöminen sen sijaan vähenee 0,2 kg KA jokaista syötyä väkirehukiloa kohti. Rehuvarastotilanteen ja rehun hintojen mukaan voi siten emolehmien ruokintaa säädellä pitäen mielessä tämän em. korvaussuhteen. Lisää tietoa kuntoluokituksesta ja ruokinnasta seuraavista kirjoista: Naudanlihantuotanto Tauriainen, S.(toim.) Opetushallitus. 217 s. Suunnitelmallinen naudanlihantuotanto AtriaNauta. 189 s. 17

18 RETU BOR kovan talven voittaja! Talvituho% 98%* 8 % 81%* RETU BOR *Koran ja Seinen tulokset ovat vuodelta 2006 Kora* Seine* MTT:n viralliset lajikekokeet, Sotkamon koepaikka Myynti alan liikkeet sekä RETU BOR -ruokonadan jalostaja: Huom. keväällä 2008 Retu BOR on myynnissä vain siemenseoksissa Ruukki Puh. (08) , (02) Lisää tietoa: 18

19 Angusyhdistyksen johtokunnalta kysyttyä Emolehmätiloilla eläinaineksen merkitys tuotannon onnistumiselle ja kannattavalle toiminnalle on tärkeä. Osalla johtokuntamme jäsenten ja varajäsenten tiloista on pohdittu muutamia kysymyksiä, jotka liittyvät mm. eläinainekseen ja sen kehittämiseen. Seuraavassa voit tutustua ajatuksiimme. 1. Karjan esittely (tuotanto, määrä, rist/puhtaat, sonnit jne. 2. Millaiset sonnit ja miten valitset 3. Eläinten karsiminen/poiston syyt 4. Keinosiemennys/alkionsiirto, onko käytetty, kokemuksia ja neuvoja 5. Jalostustavoitteet, onko päästy tavoitteeseen ja mihin tähdätään eläinaineksessa tulevaisuutta ajatellen 6. Vapaa sana Ala-Peuran Angus 1. Keväällä poikivaa emoa, joista puhtaita anguksia 60. Emoista 10:llä on risteytystausta, lähinnä ab*hf. Olemme uudistaneet emoja voimakkaasti, puolet on kerran tai kaksi kertaa poikineita. Kaikki jälkeläiset kasvatamme itse, ainakin toistaiseksi. Ylimääräisiä kantavia hiehoja olemme myyneet eloon sekä siitossonneja. Suurin osa sonneista menee kuitenkin teuraaksi. 2. Nykyisellä emomäärällä olemme käyttäneet 4-5 astutussonnia, n.95:lle astutettavalle. Kesällä -8 on käytössämme kolmatta kautta astuva Taivalpohjan Robotti (i: Design Plus), toista kautta Päivärinteen Feenix (i:.rauhalan Rondo) sekä nuorsonnit Puustin Zorro (i: Rito of Rita), Toivettulan Viri (i:t.powerstokeet) ja Alapeuran Yllätys(i: Hedebo Knobel). Sonnia valitessamme ensimmäinen kriteerimme on syntymäpainoindeksi, emme halua vaikeita poikimisia. Pyrkimys on saada uutta verta karjaan täydentämään emojen puutteita. Toivomme hyvää kasvua ja lihakkuutta sekä tyttärille maitoa. Eri sonneilla saatamme painottaa eri asioita. Kuitenkin yritämme pitää mielessä, että lopputuotteena on aina liha. 3. Ensimmäinen syy poistaa emo on huono luonne. Vihaisia emoja emme siedä, vaikka olisi indekseiltään hyvä. Samoin poistamme emot, jotka eivät pysy poikimisrytmissä. Otamme sonnit pois kesällä karjasta ja tyhjät poistetaan. Haluamme tiiviin poikimisajan. Onneksi emot tiinehtyvät hyvin. Muutoin poistamme vanhimmasta päästä toivoen, että nuori on parempi kuin vanha tai muusta syystä huonot. 4. Lähivuosina olemme siementäneet n.20 emoa/vuosi. Tavoitteena siemennys vain kerran, yksi kiimakierto väliin ja sen jälkeen paikkasonnille. Siemennetään vain selvään kiimaan ja lopetetaan juhannukseen mennessä. Keväällä -08 syntyi 18 vasikkaa eri siemennyssonneista: Connealy Foundation, Hi Diamond Greenstone, Rawburn Transformer,Gardens Prime Time ja Hedebo Knobel. Käytämme uusia sonneja siitäkin huolimatta, etteivät ne heti saa hyviä arvoja. siementämällä haluamme uusia sukuja karjaan ja uudistushiehoja. Alkionsiirtoa kokeilimme viimekesänä ensikerran, positiivisin kokemuksin. Huhtikuussa odotetaan syntyvän kolme vasikkaa neljästä siirrosta. Siemennykset ja alkionsiirrot tuovat oman mielenkiintonsa poikimiskaudelle. 5. Tavoitteenamme on saada tasainen karja ; hyvin tiinehtyvät emot, jotka poikivat säännöllisesti itse,hoitavat vasikkansa hyvin säilyttäen itse kuntonsa, lypsäen kuitenkin riittävästi maitoa ja vieroittaen kokoonsa nähden suuren vasikan. Haluamme emojemme näyttävän pihvilehmältä ja tulevan talven toimeen vaatimattomilla rehuilla. Emme halua emojemme kasvavan liian suuriksi. Tavoitteissamme on edistytty, poikimisiin tarvitsee erittäin harvoin puuttua ja lehmät tiinehtyvät hyvin. Kasvullisissa tavoitteissa on kai aina varaa, haluamme teurailtamme nopeaa kasvua ja lihakkuutta. Kokonaisuutena; tykkäämme hoitaa rauhallisia emoja ja poikimisaika on vuoden parasta aikaa, vaikka tavoitteita ei aina saavutettaisikaan. Rauhalan Angus 1. Emolehmiä/vuosi: n kpl. Näistä puhtaita ab-lehmiä n. 60 kpl ja loput ab-si-risteytyksiä. Astutussonneja käytössä vuosittain 4-6 kpl. Osa omia sonneja ja osa ostetaan. Puhtaat eläimet ovat tarkkailussa, risteytykset kantavat alkioita tai tuottavat risteytysvasikoita. Osa ristetyssonnivasikoista myydään teuraaksi, osa kasvatetaan itse teuraaksi. Kaikki puhtaat sonnivasikat kasvatetaan itse. Tilalla kaksi poikimakautta: ke- 19

20 5. Jalostustavoitteena tuottaa mahdollisimman hyviä ab-eläimiä eli emorodun edustajia. Emojen tulee olla hyväluonteisia, hyvärakenteisia, kestäviä ja hyvämaitoisia. Poikimisten tulee olla helppoja ja vasikoiden pirteitä. Sonninkasvatuksessa ei tavoitella korkeita vuodenpainoja, vaan kestäviä ja vähärasvaisia eläimiä. Tavoitteet ovat samat tulevaisuudessa ja niiden eteen on tehtävä kovät ja syksy. 75% lehmistä poikii keväällä ja 25% syksyllä (loka-marraskuussa). 2. Astutussonnien valinnassa panostetaan oman karjan kehittämiseen eli yritetään löytää lehmille parhaiten sopiva sonni. Mahdollisimman hyvä. Sonnivalintoihin käytetään paljon aikaa ja mietitään hyvin tarkkaan. 3. Kaikki syyt mitkä eivät sovi hyvälle emolehmälle: Huono luonne, huono rakenne, huono maitoinen, Tilalla on käytetty sekä keinosiemennystä että alkionsiirtoa. Keinosiemennyksestä ei kovin hyviä kokemuksia mutta alkionsiirrosta ihan positiivisia kokemuksia. Alkionsiirtoa jatkossa tarkoitus käyttää pääasiassa syksyryhmälle, sillä syksyllä aikaa tehdä tätä työtä ja tiinehtyminen ollut hyvä. Kiimanseurantaan käytetään merkkaajasonnia, josta hyviä kokemuksia. Jos on kiinnostunut keinosiemennyksestä tai alkionsiirrosta, niin kannattaa tarkkaan miettiä vastaanottajat sekä alkioiden taso. Kaikki tuontialkiot eivät missään tapauksessa ole parempia kuin jo meillä oleva eläinaines. Taustoihin ja ulkomaisiin jalostusarvoihin kannattaa tutustua erittäin tarkoin. vasti töitä. Karsintaa tulee tehdä systemaattisesti. Omaan karjaan olemme tyytyväisiä tällä hetkellä, mutta koko ajan haetaan parempia eläimiä. 6. Jalostus on haasteellista ja mielenkiintoista ja siihen tulee olla riittävästi aikaa. Omalle karjalle tulee asettaa tavoitteet, joita kohti systemaattisesti pyritään. Vehkaojan Angus 1. Vehkaojan tilalla poikii vuonna emolehmää tai hiehoa. Niistä 60 % on puhtaita anguksia, loput on risteytyksiä. Risteytyksissä on toisena rotuna joko limousin tai hereford. Siitossonneja on tällä hetkellä 7 kpl, joista kolme limousin-rotuista. Päätuotantosuuntana on pihvivasikantuotanto, harrastusluontoisena tuotantosuuntana on angusjalostuseläinten tuotanto. 20

21 2. Angus-sonnit valitaan täydentämään emoissamme olevia puutteita. Joinakin vuosina haasteellisinta on ollut löytää riittävän hyvä sonni, joka ei ole emoillemme sukua. Nyt onneksi valinnanvaraa on ollut paremmin. Angus-sonnit valitaan tulevien emojemme isiksi, kun taas limousinsonnit valitaan teuraskasvatukseen myytävien vasikoiden isiksi. Sonnien luonne sekä mahdollisimman alhainen syntymäpaino, riittävän hyvän kasvun kera, ovat päävalintakriteerit. Angus-sonnien lihaksikkuus ja jalkojen rakenne ovat myös tärkeitä ominaisuuksia. Sonnin emän hyvät emoominaisuudet pyritään myös varmistamaan ennen valintaa. 3. Siitossonnit karsitaan, kun ikää on riittävästi tai jalkojen kunnossa on epävarmuutta. Emme ole onneksi joutuneet poistamaan sonneja luonteen huonouden takia. Sukulaisuus tyttäriin ei myöskään ole monen sonnin karjassa enää niin toistuva sonninvaihtokriteeri kuin karjan ollessa pienempi. Emojen poiston syy (huom. koko karjassa) liittyy usein poikimatapahtumaan. Huono luonne tai huonot vasikan hoitotaidot sekä huono käsiteltävyys ovat ominaisuuksia, joita olemme saaneet karsimalla hyvin kuriin. Laidunkaudella huomioimme ns. paniikinlietsojat ja pyrimme poistamaan ne karjasta. Risteytysemoissa siedämme vasikkaa puolustavia emoja paremmin kuin puhtaissa anguksissa, koska oikeanlainen kiukkuisuus näkyy erinomaisena vasikan hoitona. Huono jalkojen asento, anguksilla erityisesti etujalkojen hajavarpaisuus on myös yksi karsintaperuste, vaikkei se haittaisi eläintä itseään. Huono utarerakenne, lähinnä iän mukanaan tuoma utareen repsahtaminen, on vanhemmilla emoilla yksi yleisimmistä karsintaperusteista. Haaveena on päästä karsimaan intensiivisemmin myös pienempiä kauneusvirheitä. Poikimarytmistä putoaminen ja huonot vasikan kasvutulokset ovat luonnollisesti myös poiston syitä. 4. Alkionsiirrosta ei meillä ole kokemusta, mutta keinosiemennystä käytämme periaatteellisista syistä. Siemennämme tosin vain kymmenkunta emoa tai hiehoa vuodessa. Olemme käyttäneet hormonikierukoita kiimojen samanaikaistamiseen vaihtelevin tuloksin. Hyvään luonnolliseen kiimaan siementäminen on kuitenkin paras vaihtoehto, mikäli kiimat tulevat silloin, kun on aikaa aiheeseen keskittyä. Toimilupaa emme ole hankkineet, vaikka Heikki on opiskeluaikana siemennyskurssin käynytkin. Pyrimme käyttämään joka vuosi vain kahta eri tuontisiementä ja jokaista valitsemaamme sonnia vähintään kahtena vuonna. Liika poukkoilu heikentäisi arvosteluvarmuutta. 5. Jalostuksella hyvään karjan luonteeseen pääseminen on osoittautunut melko helpoksi. Poikimisten helppouskin on sillä tasolla, ettei siinä ole juuri parannettavaa, mutta säilytettävää sitäkin enemmän. Varmat imettäjät ovat kullanarvoisia ja siksi meillä jätetään uudistukseen hiehoja tällaisista varmoista linjoista. Rakennevirheet pitäisi saada kokonaan katoamaan. Emolehmien koko pyritään pitämään keskikokoisena. Emot, jotka eivät pidä kuntoansa laidun- ja karkearehuruokinnalla, joutavat lähteä karjastamme. Riittävästä maitotuotoksesta ja kasvukyvystä pyrimme pitämään myös huolta. 21