5. Lauvantaina 15 p. helmikuuta 1908 klo 6 i. p.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "5. Lauvantaina 15 p. helmikuuta 1908 klo 6 i. p."

Transkriptio

1 Arm. esityksiä. 25 n:o 3 erityisistä muutoksista ja lisäyksistä Evankelisluterilaiselle kirkolle 6 p:nä joulukuuta 1869 annettuun kirkkolakiin huomispäivän istuntoon, sekä ensi tiistain istuntoon n:o 4 teiden tekemisestä ja kunnossa pidosta maalla, n:o S kyytitoimesta, n:o 6 elinkeinolaista, n:o 7 maanvuokrasta maalla, n:o 8 koskeva muutettuja määräyksiä hirven metsästämisestä. Ensi istunto oli oleva huomenna kello 6 i. p. Istunto päättyi kello 6,25 i. p. Pöytäkirjan vakuudeksi: F* W. Kadenius. 5. Lauvantaina 15 p. helmikuuta 1908 klo 6 i. p. Nimenhuudossa merkittiin poissa oleviksi ed. Castren, Paasikivi ja Räsänen. Ed. Paasikivelle ja Räsäselle myönnettiin lupa yksityisten asiain tähden olla poissa tämän päivän istunnosta. Notari, kanslisti ja tulkki. Kansliatoimikunnan puolesta ilmoitti Puhemies että notariksi oli otettu hovioikeuden auskultantti Esko Heilimo, kanslistiksi ylioppilas Kaarlo Koskimies ja tulkiksi täysi-istuntoja varten toimittaja tf. V. Puuska.

2 26 Istunto 15 p, helmikuuta Armollisia esityksiä. Kirkkolain uudesta suomenkielisestä tekstistä. Esitettiin pöydällä ollut arm. esitys n:o 2 joulukuun 6 p:nä 1869 annetun kirkkolain uuden suomenkielisen tekstin hyväksymisestä, jonka puhemiehistö ehdotti lähetettäväksi lakivaliokuntaan. Puheenvuoroa käyttäen lausui: Ed. Setälä: Mitä tahansa ajatteleekin nykyisen kirkkolain sisällyksestä, olisi epäilemättä kaikin puolin toivottava asia, että tämä laki saataisiin kunnolliseen suomalaiseen asuun ia että esillä oleva lainsäädäntöasia, joka jo kauan on ollut vireillä, nyt joutuisi päätökseen. Tämä asia oli esillä jo vuosien valtiopäivillä, mutta silloin se, samoinkuin niin monet muutkin asiat, jäi ratkaisematta. Silloin kerrottiin, että jokseenkin yleisesti lakivaliokunnassa oli oltu sitä mieltä, että koko lakiehdotus, johon on sangen paljon työtä pantu, olisi hylättävä yhden ainoan sanan vuoksi, siinä kuin nimittäin puhutaan»suljetusta vaalilipusta» sen sijaan että ruotsalaisesa tekstissä sanotaan»förseglad valsedel», minkä sijasta valiokunnan mielestä olisi ollut sanottava»sinetillä suljettu vaalilippu». Tässä tekstissä on nimittäin käytetty sitä terminologiaa, että missä ruotsiksi sanotaan»sluten valsedel», se on suomeksi sanottu»umpilipuksi», mutta missä ruotsissa on»förseglad», se ilmaistaan suomeksi sanalla»suljettu». Tässä on nojauduttu käytän-, töön. Siihen aikaan kuin kirkkolaki säädettiin, tuskin lienee nykyaikaisia kirjekuoria ollut olemassa, vaan käytettiin sinettiä kuoren sulkijana. Sen j aikeen ovat olot paljon muuttuneet, eikä viime aikoina kirkollisissa vaaleissa ainakaan kaupungeissa ole tietääkseni sinetillä suljettuja vaalilippuja käytetty. Helsingissä on ollut useampia sellaisia vaaleja, ja jos minulla on oikeat tiedot, on sinetillä sulkemattomien vaalikuorten johdosta tehdyt valitukset kerran hyljätty; täten siis olisi olemassa ennakkopäätöskin siitä, että yksinkertaiseen kuoreen suljettu vaalilippu sinetillä sulkemattomanakin on pidettävä tä} r sin pätevänä. Kiinnipitäminen semmoisesta vanhentuneesta lausetavasta kuin»sinetillä suliettu», olisi melkein saman tapaista kuin jos sanoisi, että missä nykyaikaisessa kielessä puhutaan lautasista, silloin välttämättä tarkoitetaan puulautasia, vaikka kielenkäytäntö olojen mukaan on toiseksi muodostunut. Mutta olkoonpa kuinka tahansa, olkoonpa vain että tämä sanamuoto sisältää jonkunlaisen niin sanoakseni vapaamman lain tulkitsemisen eli selityksen; laintulkitsemistahan tietysti uuden kielellisen asun laille antaminen aina onkin. Joka tapauksessa tämä lainsäädäntöasia joutuu käsiteltäväksi kaikissa niissä eri instansseissa, jotka ovat tarpeen pätevän uudenkin lain säätämistä varten. Tämä

3 Kirkkolain uudesta suomenkiel. tekstistä. 27 lakiehdotus on hyväksytty kirkolliskokouksessa, hallitsija on siitä tehnyt armollisen esityksen eduskunnalle ja jos eduskunta esityksen hyväksyy, niin totta kai täten jos mitenkään saadaan aikaan lain selityskin, joka on laillisella tavalla syntynytkin ja täysin pätevä, vaikkapa se poikkeaisikin siitä, mitä alkujaan lakia säädettäessä ehkä tarkoitettiin. Minä olen rohjennut sanoa nämä sanat evästykseksi valiokunnalle siinä toivossa, ettei näiden valtiopäivien lakivaliokunta asettuisi yhtä muodolliselle kannalle kuin kerrotaan vuosien lakivaliokunnan halunneen tehdä. Arm esitys n:o 2 lähetettiin lakivaliokuntaan, johon asiassa annettu lausunto oli mukana seuraava, Muutoksista ja lisäyksistä kirkkolakiin. Arm. esityksen n:o 3 erityisistä muutoksista ja lisäyksistä Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle 6 p:nä joulukuuta 1869 annettuun kirkkolakiin ehdotti puhemiehistö lähetettäväksi lakivaliokuntaan. Keskustelu: Ed. Hagman: Sen johdosta, että on ollut liian vähän aikaa ainakin minulla lukea käsillä oleva arm. esitys oikein ajattelemalla lävitse, mutta koska kuitenkin olen huomannut, että siinä on paljon semmoista, jota ei minun maailmankatsomukseni saata hyväksyä, rohkenisin pyytää, että tämä arm. esitys pantaisiin pöydälle johonkin istuntoon ensi viikon keskipaikkeilla. Puhemies: V. J:n 55 kieltää arm. esityksiä toistamiseen pöydälle panemasta, jonka vuoksi en voi alistaa tehtyä ehdotusta eduskunnan päätettäväksi. Ed. Ingman, L.: Esillä olevasta arm. esityksestä käy surulli-. sella tavalla selville, kuinka hidas kirkollinen lainsäädäntömme on. On tunnettua, että kun kysymyksiä kirkkolain muutoksista herätetään, paraassa tapauksessa kestää 5 vuotta siitä, kun kysymys on herätetty, ennenkuin se kirkolliskokouksessa tulee ratkaistuksi. Mutta nyt näkyy tästä, että näitten 5 vuoden lisäksi vielä voi tulla 10 vuotta, sillä suuri osa niistä kirkkolain muutosehdotuksista, jotka ovat käsiteltävänä olevassa arm. esityksessä, ovat hyväksytyt kirkolliskokouksessa vuonna Tahtoisin kiinnittää lakivaliokunnan huomiota siihen kysymykseen, eikö ole ollut mitään mahdollisuutta saada tätä asiaa edes jonkun verran joudutetuksi. Onhan ilmeistä, että kirkkolakisää-

4 28 Istunto 15 p. helmikuuta däntö käy melkein mahdottomaksi, jos hidastellaan tällä tapaa. Mikäli minulla on tiedossa, riippui se, ettei heti vuoden 1898 jälkeen saatu, mitään arm. esitystä siilloin päätetyistä kirkkolakhnuutoksista, siitä, että silloinen ministerivaltiosihteeri v. Plehve lausui epäilyksiä muutamiin kohtiin nähden silloin päätetyissä muutosehdotuksissa. Mutta kirkollistoimituskunnan antamasta kertomuksesta käy sitten selville, että hallitus oli keväällä 1905 tehnyt alistuksen siitä, että arrn. esitys olisi annettava silloin koossa oleville valtiopäiville Tätä alistusta ei kuitenkaan hyväksytty, arvatenkin siitä syystä, että valtiopäivät silloin eivät käsitelleet loppuun niille annettuja arrn. esityksiä. Mutta kirkouistoimituskunnan kertomuksessa mainitaan että vastaukseksi alistukseen innoitti valtiosihteerinvirasto Keis. Majesteetin suvainneen armossa käskeä, åtta arm. esityksen antaminen asiasta olisi lykättävä seuraaville valtiopäiville. Seuraavat valtiopäivät olivat ylimääräiset valtiopäivät ja minulla on tiedossa, että silloin yksityisesti koetettiin tiedustella, eikö niille valtiopäiville jo voitaisi saada tätäkin routavuosien perintöä selvitettäväksi, mutta vastattiin, että valtiopäiväin ylimääräinen luonne esti tämän. Sitävastoin minulle on tuntematonta, mistä syystä ei arm. esitystä saatu viime valtiopäiville Olisi mielestäni hyvä, jos lakivaliokunta voisi selvittää tämän seikan. Vaikka ei ole pitkä aika kulunut viime valtiopäivistä, olisi kuitenkin ollut suuri merkitys sillä, että silloin olisi voitu saada arm. esitys. vsillä jos asia silloin olisi tullut käsitellyksi, niin olisi ehditty saada lopullinen ratkaisu, ennenkuin kirkolliskokous tänä syksynä kokoontuu. Tulee mitä suurimmassa määrässä vaikeuttamaan kirkolliskokouksen työtä, ellei lopullista ratkaisua vielä silloin ole saatu. Tahdon huomauttaa esimerkiksi siitä, että nykyisen kirkkolain mukaan vaalitkirkolliskokoukseen tapahtuvat kohnihiippakuntajaon mukaan, vaikka meillä toistakymmentä vuotta on ollut neljä hiippakuntaa. Nyt on ollut kauvan aikaa valmiina ehdotus tämän seikan korjaamiseksi, mutta ellei tätä ehdotusta saada hyväksytyksi, ennenkuin vaalit kesällä tapahtuvat, niin on taas tuo kolmihiippakuntajako nostettava haudastaan näitä vaaleja varten. Olisi sentähden mitä suotavinta, jos lakivaliokunta voisi käsitellä esilläolevan arm. esityksen niin pian, että tämä asia tulisi eduskunnassa ratkaistuksi jo valtiopäiväin koossaolon alkupuolella, niin että lopullinen ratkaisu ennätettäisiin saada jo ennenkuin vaalit kirkolliskokoukseen kesällä tapahtuvat. Sitten on vielä eräs seikka, joka ainakin minussa herättää melko lailla huolta ja johon myös pyytäisin saada kiinnittää lakivaliokunnan huomiota. Arm. esityksestä nimittäin käy ilmi, että yksi niistä kirkkolakimuutosehdotuksista, jotka 1898 vuoden kirkolliskokous oli hyväksynyt;, on jätetty pois tästä arm. esityksestä. Mitään pitempää motiveerausta tähän poisjättämiseen ei anneta, viitataan ainoastaan muutamalla sanalla siihen, että Keis. Majes-

5 Muutoksista ja lisäyksistä kirkkolakiin. 29 teetti ei ole katsonut, että tämä muutosehdotus aiheuttaa mitään lainsäädäntötoimenpidettä. Olen sitä mieltä, että hallituksen ei pitäisi ilman erittäin pätevää syytä kieltäytyä antamasta arm. esitystä kirkolliskokouksen päättämistä kirkkolakimuutosehdotuksista. Onhan tosin selvää, että hallitus ei voi antaa arm. esitystä siinä tapauksessa että se katsoo että kirkolliskokouksen päättämät muutosehdotukset jollain tavoin loukkaavat valtion etuja. Mutta sitävastoin pidän sopimattomana sitä, että käydään ennakolta tutkimaan hallituksessa tällaisten muutosehdotusten kirkollista soveliaisuutta, sillä se puoli pitäisi toki jäädä kirkollisten viranomaisten tehtäväksi. Ja onhan eduskunnalla sitten lopullinen valta, kun se näitä ehdotuksia tutkii, joko hyväksyä ne semmoisinaan tai hylätä ne. Mutta on selvää, että siitä voi johtua kirkolliselle lainsäädännölle mitä arvemttavimpia seurauksia, jos kirkoliskokouksen päättämiä kirkkolakimuutosehdotuksia tällä lailla estetään pääsemästä eduskunnan tutkittavaksi. Pyydän lakivaliokuntaa hyväntahtoisesti kiinnittämään huomionsa edellä mainitsemiini seikkoihin. Ed. Käkikoski: vse lisäys, joka kirkolliskokouksen ehdotuksen mukaan on esitetty liitettäväksi kirkkolain 268 :ään, kuuluu näin:»urkurin virkaan, johon lukkarin virkaa ei ole yhdistetty, saa ottaa naisenkin. Minä pyytäisin kunnioittavimmasti ehdottaa, että tästä poistettaisiin sanat:»johon lukkarin virkaa ei ole yhdistetty,» joten tämä lisäys tulisi kuulumaan:»urkurin virkaan saa ottaa naisenkin.» Nämä sanat, jotka ehdottaisin poistettaviksi, ovat ymmärtääkseni tarpeettomat siitä syystä, että niissä kirkkolain pykälissä, 'joissa puhutaan lukkarin virasta, ei mainita lukkarille sellaisia velvollisuuksia, jotka olisivat ristiriidassa naisen tehtävien kanssa. Kirkkolain 263 :ssä nim. sanotaan, että»lukkarin tulee johtaa veisuuta julkisessa jumalanpalveluksessa ja muissa papillisissa toimituksissa, joissa on määrätty veisattavaksi; hänen pitää rippikoulunuorisolle opettaa koraaliveisuuta, sekä olla apuna lukutaitoa lapsille opetettaessa, milloin tarvitaan, ja heitä lukukinkereillä siinä kuulusteltaessa; pitää lähinnä silmällä puhtautta ja järjestystä kirkossa; vastata niistä kirkonkaluista, jotka hänelle viran puolesta hoidettaviksi tahi käytettäviksi uskotaan ja tehdä jumalanpalveluksessa seurakunnan papistolle palvelusta sekä vilpittömästi noudattaa mitä muuta hänelle virkansa puolesta määrätään.» Nämä tehtävät ovat ymmärtääkseni sellaisia, jotka hyvinkin voivat soveltua naiselle, eikä muutenkaan niissä pykälissä, joissa lukkarin virasta puhutaan, ole mitään määräystä, joka kieltäisi ottamasta naista lukkariksi.

6 3O Istunto 15 p. helmikuuta Ed. Hagman: Kyllä minä tiedän aivan hyvästi, että tämä esitys on joko hyväksyttävä tai hyljättävä, ettei siihen saa tehdä mitään muutosta. Pyydän sentähden mainita muutaman sanan perusteeksi sille mielipiteelle, jonka mukaan koko tämä lakiesitys minusta on hylättävä. Tämä esitys kokonaisuudessaan lepää semmoisella pohjalla, jota ei yksikamarinen eduskunta mielestäni voi hyväksyä. Muun muassa täällä pykälässä 209, siv. 21 puhutaan, siitä, että vaalivaltaisella papin vaalissa on yksi ääni omasta puolestaan ja yksi ääni kunkin hänen huonekuntaansa kuuluvan tai hänen isäntävaltansa alaisen seurakunnan jäsenen puolesta j. n. e. Minun mielestäni tämä ei ollenkaan sovi, vaan olisi papinvaalissa luonnollisinta, että äänestettäisiin pääluvun mukaan eikä suinkaan rahallisella pohjalla. Sivulla , jossa puhutaan kirkkovaltuusmiehistä, että näet kirkkoseurakunnan hallinnolliset asiat kaupungeissa olisi jätettävät kirkkovaltuusmiehille, määrätään erityisesti että näiksi kirkkovaltuusmiehiksi on asetettava miehiä. Tämäkään ei ole ollenkaan luonnollista eikä oikeudenmukaista, kaikista vähimmin semmoisissa asioissa, jotka koskevat kirkollista seurakuntaa. Tämänkin säädöksen johdosta minusta koko lakiesitys on hylättävä. Sivulla 51 sanotaan pykälässä 451, jossa puhutaan edustuksesta kirkolliskokouksessa, että siihen valitaan paitsi hengellisiä myöskin maallikoita. Sananmuodosta saa ehdottomasti sen käsityksen, että maallikko jäseniksikin olisi valittava ainoastaan miehiä. Sekin on aivan luonnotonta ja uudempia oikeuskäsitteitä vastaan. Samoin sivulla 55 pykälässä 329 nimenomaan sanotaan, että seurakunta saakoon asettaa erityisiä miehiä kantamaan kirkon tuloja j. n. e. ja samansuuntainen määräys on toinenkin kerta tässä pykälässä. Minä jo äsken sanoin, että minulla ei ole ollut tilaisuutta tarkemmin lukea läpi tätä esitystä, mutta pintapuolinenkin läpilukeminen on tehnyt minuun hyvin hämmästyttävän vaikutuksen. Näiden muutamienkin syiden nojalla minä puolestani toivon, että se valiokunta, johon tämä lakiesitys lähetetään, ehdottaa eduskunnalle, että se hylätään. Ed. Paimen: Katsoen siihen kokemukseen, joka tällä eduskunnalla on evästyskeskustelujen hankaluuksista, kun ruvetaan puhumaan silloin, jolloin ei sanalla kuitenkaan ole yhtään mitään merkitystä, niin pyytäisin ehdottaa, että lakattaisiin lukemasta ääneen pykäliä ja määräyksiä tästä esityksestä ja tyydyttäisiin siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että esitys perustuslain mukaisesti on lähetettävä valiokuntaan. Sitten vasta, kun asia on valiokunnasta palannut, on aika, huomauttaa, mitä puutteita esityksessä on. Tarkastus tai kritiikki ei missään tapauksessa voi viedä muille perille kuin joko hylkäämiseen tai hyväksymiseen ja kun tiedetään, että

7 Kertomus valtiovarain tilasta. 31 asia on tällainen eikä edes voi uusia ehdotuksia tehdä, niin on jotakuinkin joutavaa ajan kuluttamista tänään ruveta yksitellen tarkastamaan näitä määräyksiä. Tähän tulee lisäksi, että esitys jakautuu useihin osiin, yksi osa voi tulla hyväksytyksi, toinen voi tulla hyljätyksi. Mutta kun kerran kirkolliskokous asiaa harkittuaan on tehnyt ehdotuksia ja muutamat näistä ovat useita kertoja olleet harkittavana ja kun ne nyt toistamiseen tulevat harkittavaksi, niin kyllä olisi kummaa, jos täällä todellakin luullaan, että sanoilla, joita täällä nyt puhutaan, olisi minkäänmoista merkitystä. Minä pyydän, että kaikkien meidän aikamme säästämiseksi evästyskeskustelu asiasta jätettäisiin sikseen. Kun valiokunta on lausunut sanottavansa, on oikea hetki esittää syitä joko hylkäämisen tai hyväksymisen puolesta. Kun keskustelu oli julistettu päättyneeksi, lähetettiin arm. esitys n:o 3 lakivaliokuntaan, jonne pöytäkirjanote asiasta pidetystä keskustelusta oli myötä seuraava. Kertomus valtiovarain tilasta lähetettiin puhemiehistön ehdotuksesta valtiovarainvaliokuntaan, Puhemiehen huomautettua että sanomalehdissä julkaistussa päiväjärjestyksessä oli erehdyksestä mainittu tämä ja seuraava asia pöydälle pantavaksi. Pöydällepano tietysti riippui eduskunnan päätöksestä. Prokuraattorin kertomus lähetettiin puhemiehistön ehdotuksesta keskustelutta lakivaliokuntaan. hyväksyttiin puhemiehistön ehdotuksesta toimeenpantavaksi ensi keskiviikkona, jota varten ehdokaslistat olivat jätettävät sihteerille viimeistään ensi tiistaina ennen kello 12 päivällä. Seuraava istunto^ ilmoitettiin olevan ensi maanantaina kello 7 i. p., jolloin valitsijamiesten vaalin tuloksesta oli eduskunnalle ilmoitettava. Istunto päättyi kello 6,45 i. p. Pöytäkirjan vakuudeksi: F. W. Kadenius.

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 9.2.2016 klo 18.00 19.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Seurakuntatalo Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Anja Pinoniemi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

HE 115/1995 vp PERUSTELUT

HE 115/1995 vp PERUSTELUT HE 115/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkolliskokous ehdottaa kirkkolakia muutettavaksi papinvaalin osalta. Ehdotuksen mukaan kappalaista

Lisätiedot

Keskustelukokouksista ja niiden johtamisesta.

Keskustelukokouksista ja niiden johtamisesta. aina Keskustelukokouksista ja niiden johtamisesta. Tärkeä olisi että naiset enemmän kuin tähän asti pakottaisivat itsensä puhumaan kokouksissa. Alottakoot pienissä ryhmissä kodeissaan tahi keskustelukursseja

Lisätiedot

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 2 3 SISÄLLYSLUETTELO YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...5 2 Yhtymäkokoukset...5 3 Nimenhuuto ja ääniluettelon vahvistaminen...5 4 Asioiden

Lisätiedot

Puhemiesneuvoston ehdotus eduskunnan työjärjestyksen muuttamiseksi.

Puhemiesneuvoston ehdotus eduskunnan työjärjestyksen muuttamiseksi. Puhemiesneuvoston ehdotus eduskunnan työjärjestyksen muuttamiseksi. Perustautumistoimista. Kun eduskunta valtiopäiväin toisena päivänä on kokoontunut täysi-istuntoon, asettuu iältään vanhin eduskunnan

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston työjärjestys

Yhtymävaltuuston työjärjestys 14.6.2005 Yhtymävaltuuston työjärjestys yh 17.5.2005 YV 14.6.2005 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Yhtymävaltuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

lomauttamismenettelystä ja 1omauttamisen vaikutuksista. Lomauttamisen syynä on yleensä menekkivaikeuksista tai muista tuotan- 1993 vp- HE 1

lomauttamismenettelystä ja 1omauttamisen vaikutuksista. Lomauttamisen syynä on yleensä menekkivaikeuksista tai muista tuotan- 1993 vp- HE 1 1993 vp- HE 1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkolliskokouksen ehdotuksen mukaisesti kirkkolakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös evankelis-luterilaisen

Lisätiedot

Tampereen Naisyhdistyksen

Tampereen Naisyhdistyksen Tampereen Naisyhdistyksen Säännöt. i. Tampereen Naisyhdistyksen tarkoitus on työskennellä naisen kohottamiseksi tiedollisessa ja siveellisessä suhteessa sekä hänen taloudellisen ja yhteiskunnallisen asemansa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 1 luvun 3 :n muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan täydennettäväksi siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen kirkon jäsen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry Lausunto 19.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä

Lisätiedot

HE 196/1997 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldwlain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 196/1997 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldwlain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldwlain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että seurakunnan päätöksestä tuomiokapitulille

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! 1907. Edusk. Kirj. Pankkivaltuusmiesten johtosääntö. Suomen Eduskunnan alamainen kirjelmä Eduskunnan pankkivaltuusmiesten johtosäännöstä. Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! Sen muutoksen

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Valmistelu ja kokousmenettely Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuuston käsittelyyn tulevat asiat ilman valmistelua

Lisätiedot

kirkon jäseneksi, jos hänen vanhempansa siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen enää uuden, elokuun alussa voimaan tulleen

kirkon jäseneksi, jos hänen vanhempansa siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen enää uuden, elokuun alussa voimaan tulleen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 1 l u- vun 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakia ehdotetaan täydennettäväksi Alle kaksitoistavuotias lapsi voitaisiin liittää

Lisätiedot

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä- HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,

Lisätiedot

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Kirkkovaltuusto 1/16 Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Kirkkovaltuusto 1/16 Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25 VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Äänestänyt: Hpk KK Läsnä Bisi Eeva jäsen X X e Haapavirta Katri jäsen, poissa

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 15.5.2014 N:o 6/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 9.5.2014 Sivu 57. Torstai 15.5.2014 kello 15.45 Huom!

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 15.5.2014 N:o 6/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 9.5.2014 Sivu 57. Torstai 15.5.2014 kello 15.45 Huom! KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 9.5.2014 Sivu 57 Kokousaika Kokouspaikka Torstai 15.5.2014 kello 15.45 Huom! Aika ja paikka Laukaan kirkko Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka: Ti 30.1.2018 klo 18.30 seurakuntatalo Asialista: asiat 1 8 (1-8 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu: 1 Kirkkovaltuusto /2012. KOKOUSAIKA Maanantaina klo 18.00

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu: 1 Kirkkovaltuusto /2012. KOKOUSAIKA Maanantaina klo 18.00 OUTOKUMMUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu: 1 KOKOUSAIKA Maanantaina 13.02.2012 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntatalo, Kummunkatu 19 KÄSITELTÄVÄT ASIAT LIITE N:O 1 - Kokouksen avaus,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1983 vp. - HE n:o 186 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakia ehdotetaan kirkolliskokouksen ehdotuksen mukaisesti muutettavaksi niin,

Lisätiedot

Kokouksen avaus ja alkuhartaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen ja vs. kirkkoherra toimitti alkuhartauden.

Kokouksen avaus ja alkuhartaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen ja vs. kirkkoherra toimitti alkuhartauden. TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON ESITTELYLISTA-PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kokousaika Tiistai 9.2.2016 klo 18.00.-18.50. Kokouspaikka Tyrnävän seurakuntatalo Läsnä Veli-Matti Hietikko Jussi-Pekka Honkanen -

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille.

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille. 496/2018 8 Asiakirjoista perittävät maksut Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille. Käsittely Keskustelun aikana käytettiin 13

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Lausunto 05.06.2017 Evira/2293/0004/2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:o 1/2016 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA Sivu 1

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:o 1/2016 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 2.2.2016 Sivu 1 Kokousaika 9.2.2016 kello 17.00 Kokouspaikka Päätöksen tekijät Vihtavuoren kappeli Hassel Lari Heikkilä Jaakko Hintikka Raimo Hytönen Pauliina Kallio Marja Korhonen

Lisätiedot

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston HE 292/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto

Kirkkovaltuusto Siikalatvan seurakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivu 1 Kirkkovaltuusto ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Kokousaika:

Lisätiedot

Laki eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin sekä eduskunnan oikeusasiamiehen virkatointen lainmukaisuutta

Laki eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin sekä eduskunnan oikeusasiamiehen virkatointen lainmukaisuutta Laki eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin sekä eduskunnan oikeusasiamiehen virkatointen lainmukaisuutta ---------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Työjärjestys perustuu yliopiston akateemisten asiain komitean työjärjestykseen.

Työjärjestys perustuu yliopiston akateemisten asiain komitean työjärjestykseen. Kemian tekniikan korkeakoulun akateemisen komitean työjärjestys 13.2.2018 1. Työjärjestyksen sisältö Tämä on kemian tekniikan korkeakoulun akateemisen komitean työjärjestys, jossa on määräykset akateemisen

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 31.5.2017 1 3 25 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa

Lisätiedot

Waasan läänin. Sylvia yhdistyksen. Säännöt. Xikolainkanpuiiki, Wasa Nyheterin kirjapaino, 1896

Waasan läänin. Sylvia yhdistyksen. Säännöt. Xikolainkanpuiiki, Wasa Nyheterin kirjapaino, 1896 Waasan läänin Sylvia yhdistyksen Säännöt. Xikolainkanpuiiki, Wasa Nyheterin kirjapaino, 1896 Tämän yhdistyksen tarkoitus on nuorten sydämmissä koettaa herättää rakkautta ja myötätuntoisuutta eläimiä kohtaan,

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kielilakia. Esityksen mukaan yksikielinen kunta voitaisiin

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O KIRKKONEUVOSTO /2016

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O KIRKKONEUVOSTO /2016 Kokousaika Torstai 28.1.2016 klo 17.30 18.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalon kokoushuone Heikki Nissinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Anja Pinoniemi, varapuheenjohtaja, varajäsen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

2 V. M. - Esit, N:o 4.

2 V. M. - Esit, N:o 4. V. M. Esit. N:o 4. Lakivaliokunnan mietintö N:o l Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta Suomen Eduskunnalle Oikeudenkäymiskaaren 17 luyun 4 :n muuttamisesta toisin kuuluvaksi. Esilläolevan

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

HE 42/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 42/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 42/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kirkkolakiin lisättäväksi säännös, jolla saatetaan voimaan pohjoismaisista

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 27.2.201 klo 18.00 19.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Ahti

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino

VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT.»«Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino 'Vaasan Suomalaisen SYaisklubin Säännöt. 1. Yhdistyksen, jonka nimenä on "Vaasan Suomalainen Naisklubi", kotipaikkana 'on Vaasan kaupunki

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23 Aika Torstai 19.1.2017 kello 16.00 16.55 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Kytölä Reijo

Lisätiedot

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,

Lisätiedot

199. Perjantaina 5 päivänä helmikuuta 1999

199. Perjantaina 5 päivänä helmikuuta 1999 199. Perjantaina 5 päivänä helmikuuta 1999 kello 13 Päiväjärjestys Ilmoituksia 1) Hallituksen esitys uudeksi Suomen Hallitusmuodoksi.......................... 7726 Hallituksen esitys 1/1998 vp Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman HE 212/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupanvahvistajista annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupanvahvistajista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 2/ 2012 7.3.2012

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 2/ 2012 7.3.2012 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) Aika Tiistai 7.3.2012 klo 9.05 9.30 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Eija Nurminen puheenjohtaja Jarmo Heinonen Hannu Hyttinen Riitta

Lisätiedot

Huomautetaan, että vaaliliput on oltava mukana kokouksessa.

Huomautetaan, että vaaliliput on oltava mukana kokouksessa. KOKOUSKUTSU Kuusamon seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään tiistaina 9. pnä helmikuuta 2016 seurakuntatalon isossa salissa alkaen klo 17.30 kahvilla. Kokous alkaa klo 18.00. Esteet pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Kirkkovaltuusto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Kirkkovaltuusto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (6) A S I A L U E T T E L O 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Ohjeet vaalien toimittamiseen 4. Hiippakuntavaltuuston maallikkojäsenten

Lisätiedot

103. PERJANTAINA 7. MARRASKUUTA 2008

103. PERJANTAINA 7. MARRASKUUTA 2008 PTK 103/2008 vp 103. PERJANTAINA 7. MARRASKUUTA 2008 kello 13.01 Päiväjärjestys Ilmoituksia 1) Hallituksen esitys käräjäoikeuksien kokoonpanoa koskevien säännösten uudistamiseksi... 3 Hallituksen esitys

Lisätiedot

20. Maanantaina 2 p. syyskuuta 1907 k:lo 11 a. p.

20. Maanantaina 2 p. syyskuuta 1907 k:lo 11 a. p. 20. Maanantaina 2 p. syyskuuta 1907 k:lo 11 a. p. Nimenhuudossa merkittiin poissa oleviksi ed. Gripenberg, Leppänen, Naaralainen, Paloheimo, Nuotio ja Nykänen. Esitettiin päiväjärjestykseen otettavaksi,

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄILLÄ OLO: Pöytäkirja on julkisissa asioissa nähtävänä , Lavian seurakuntatoimistossa sen aukioloaikoina.

PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄILLÄ OLO: Pöytäkirja on julkisissa asioissa nähtävänä , Lavian seurakuntatoimistossa sen aukioloaikoina. Aika: Paikka: Tiistaina 17.9.2019 klo 18.00, kahvit klo 17.30 alkaen Seurakuntakodin kokoushuone Jäsenet: Tuija Kruus puheenjohtaja Anita Kamppi, varapj Seppo Laakso Matti Peltola Yrjö Rautiainen Anneli

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA JA LISÄPÖYTÄKIRJA ITÄVALLAN TASAVALLAN SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ

PÖYTÄKIRJA JA LISÄPÖYTÄKIRJA ITÄVALLAN TASAVALLAN SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ 1088 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - Protokoll und Zusatzprotokoll in finnischer Sprache (Normativer Teil) 1 von 6 PÖYTÄKIRJA JA LISÄPÖYTÄKIRJA ITÄVALLAN TASAVALLAN JA SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

164. Lauantaina 4 päivänä joulukuuta 1993

164. Lauantaina 4 päivänä joulukuuta 1993 164. Lauantaina 4 päivänä joulukuuta 1993 kello 17.55 Päiväjärjestys Ilmoituksia : 1) Ehdotus laiksi eräistä poikkeuksista kuntien valtionosuuslain 8 :n säännöksiin vuonna 1994... 4908 Hallituksen esitys

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto Aika: 9.2.2016 klo 18.00 18.34 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Aaltonen Marketta Eino Pauli Hakamäki Raila vara Kallio Anja Kankare

Lisätiedot

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki 1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna

Lisätiedot

sihteeri, ilmoitustaulunhoitaja

sihteeri, ilmoitustaulunhoitaja Aika: Keskiviikko 7.11.2018 klo 18. Paikka: Seurakuntakodin kokoushuone Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja Lea Honkanen Anita Kamppi Tellervo Kuusiranta, varapuheenjohtaja Petri Reponen Anneli Ruisniemi

Lisätiedot

16. PERJANTAINA 18. HELMIKUUTA 2000

16. PERJANTAINA 18. HELMIKUUTA 2000 PTK 16/2000 vp 16. PERJANTAINA 18. HELMIKUUTA 2000 kello 16.05 Päiväjärjestys Ilmoituksia 1) Hallituksen esitys tuomareiden nimittämistä koskevaksi lainsäädännöksi.....................................................................................

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

1907. V. Liitemlet. Esit. n;o 19.

1907. V. Liitemlet. Esit. n;o 19. 1907. V. Liitemlet. Esit. n;o 19. Talousvaliokunnan mietintö n:o 4 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta, joka koskee suostuntaveroa mallasjuomain valmistamisesta. Valtiovarainvaliokunta,

Lisätiedot

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Yhtymähallitus 21.4.2010 68 Yhtymävaltuusto 5.5.2010 7 Yhtymävaltuustosta ja yhtymähallituksesta käytetään jäljempänä nimitystä valtuusto ja hallitus Hyväksytty 5.5.2010 Voimaan

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

KIRKKOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 1 JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuusto on kirkkojärjestyksen 8 luvun 8 :n nojalla hyväksynyt 15. päivänä tammikuuta 2019 seuraavan työjärjestyksen

Lisätiedot

EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS. Esityslista 1

EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS. Esityslista 1 EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS Esityslista 1 Esityslista, joka toimitetaan edustajiston jäsenille kokouskutsun mukana, laaditaan siten, että siinä kunkin asian kohdalla esitetään edustajistokäsittelyn kannalta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 100/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 100/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 100/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kirkkolain muuttamisesta (HE 47/2013 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

Suomalaisen Naisliiton Jaakkiman osasto r. y. säännöt. Kaakkois-Karjalan Kirjapaino O. Y. :

Suomalaisen Naisliiton Jaakkiman osasto r. y. säännöt. Kaakkois-Karjalan Kirjapaino O. Y. : » Suomalaisen Naisliiton Jaakkiman osasto r. y. säännöt. Käkisaimi 1923 Kaakkois-Karjalan Kirjapaino O. Y. : suomalaisen Naisliiton "Jaakkiman osasto R. Y. säännöt i Yhdistyksen nimi on Suomalaisen Naisliiton

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Ympäristölautakunta sivu 1 Kokousaika 8.3.2011, kello 17.30 18.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ilkanrati, kokoushuone Hahtola Aulis, puheenjohtaja Hannuksela

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Rauhanliiton r.y. paikallisyhdistysten. Säännöt. HELSINKI Suomen Rauhanliitto r.y. 1929

Suomen Rauhanliiton r.y. paikallisyhdistysten. Säännöt. HELSINKI Suomen Rauhanliitto r.y. 1929 Suomen Rauhanliiton r.y. paikallisyhdistysten Säännöt. HELSINKI Suomen Rauhanliitto r.y. 1929 Liittoa koskevia kirjallisia kyselyjä osoitetaan: Suomen Rauhanliitto Helsinki, Kapteenik. 3, C, 27. TAMPEREELLA

Lisätiedot

ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen

ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen HE 168/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirlckokunnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ortodoksisesta kirkkokunnasta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. HÄMEENLINNAN ELÄINSUOJELUSSEURAN 0.-Y. HÄMEENLINNAN UUSI KIRJAPAINO HÄMEENLÄÄNIN KUVERNÖÖRIN VAHVISTAMAT HELMIKUUN 17 P:NÄ 1914.

SÄÄNNÖT. HÄMEENLINNAN ELÄINSUOJELUSSEURAN 0.-Y. HÄMEENLINNAN UUSI KIRJAPAINO HÄMEENLÄÄNIN KUVERNÖÖRIN VAHVISTAMAT HELMIKUUN 17 P:NÄ 1914. HÄMEENLINNAN ELÄINSUOJELUSSEURAN SÄÄNNÖT. HÄMEENLÄÄNIN KUVERNÖÖRIN VAHVISTAMAT HELMIKUUN 17 P:NÄ 1914. HÄMEENLINNA 1914 0.-Y. HÄMEENLINNAN UUSI KIRJAPAINO HÄMEENLINNAN ELÄINSUOJELUSSELRAN SÄÄNNÖT HÄMEENLINNA

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi annetun hallituksen esityksen (HE 112/2004 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan eduskunnalle annettua

Lisätiedot

Suomen eduskunnan työjärjestykseksi.

Suomen eduskunnan työjärjestykseksi. Työjärjestys. Ehdotus Suomen eduskunnan työjärjestykseksi. Perustautumistoimista. l Kun eduskunta valtiopäiväin toisena päivänä on kokoontunut täysi-istuntoon, asettuu iältään vanhin eduskunnan jäsen puhemiehen

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005.

Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005. Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty kirkkovaltuustossa 1. päivänä helmikuuta 2005 Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005 1 luku Kirkkoneuvoston

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018 ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 21.02.2018 1/2018 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 21.02.2018 1 Aika 21.02.2018 klo 18.00 18.55 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 23.05.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Oikeudenkäyntiavustajalautakunnalla

Lisätiedot

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunta Kirkkovaltuusto Esityslista/pöytäkirja 4/

Tyrnävän seurakunta Kirkkovaltuusto Esityslista/pöytäkirja 4/ TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON ESITTELYLISTA-PÖYTÄKIRJA 4/2018 Kokousaika Keskiviikko 3.10.2018 klo 18.00-18.52 Kokouspaikka Temmeksen seurakuntatalo Läsnä Veli-Matti Hietikko Jussi-Pekka Honkanen

Lisätiedot

HE 98/1999 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle eduskunnan valitsijamiesten lakkauttamisesta aiheutuvasta eräiden lakien muuttamisesta

HE 98/1999 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle eduskunnan valitsijamiesten lakkauttamisesta aiheutuvasta eräiden lakien muuttamisesta HE 98/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle eduskunnan valitsijamiesten lakkauttamisesta aiheutuvasta eräiden lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot