JACOB PETRINPOIKA SUOMALAISEN SUKU. Asko Vuorinen

Transkriptio

1 JACOB PETRINPOIKA SUOMALAISEN SUKU Asko Vuorinen

2 Jacob Petrinpoika Suomalaisen suku Pappisnimeltä Jacobus Petri Finno s. n Turku Asko Vuorinen 1

3 Jacob Petrinpoika Suomalaisen suku 2016 Ekoenergo Oy Lokirinne 8 A Espoo ISBN (nid.) ISBN (PDF) Kirja on saatavissa pdf-muotoisena kirjana tekijän kotisivuilta osoitteesta ja se voidaan saada myös painettuna pehmeäkantisena kirjana Ekoenergo Oy:stä tilauksesta askovuorinen (at) gmail.com. Ekoenergo Oy on vuonna 1979 perustettu yritys, joka on julkaissut useita kirjoja. Kirjojen tiedot löytyvät Ekoenergo Oy:n kotisivuilta 2

4 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe KIRKONMIEHIÄ Jacob Petrinpoika Suomalainen- Finno s. n Muita pappeja ja piispoja PRESIDENTTEJÄ P. E. Svinhufvud C. G. E. Mannerheim SOTIA JA SOTILAITA Sotia Kenraaleita Muita upseereita Sankarivainajia Taitelijoita, kirjailijoita ja muusikoita Professoreita Tohtoreita ja lisensiaatteja Muita merkkihenkilöitä KARTANOITA JA TALONPOIKAISTALOJA Backaksen kartano Björkbodan kartano perniössä Espoon kartano Fagervikin kartano Fiskarsin kartano Frugårdin kartano Joroisilla Gumbölen kartano Hakoisten kartano Janakkalassa Jackarbyn (Jakkarilan) kartano Kiialan kartano Porvoossa Kytäjän kartano Königstedtin kartano Louhisaaren kartano Munkkiniemen kartano Helsingissä Nissbackan kartano Vantaalla Nordenlundin kartano Orisbergin ruukin kartano

5 5.18 Pekkalan kartano Prästkullan kartano Tervikin kartano Seestan kartano Sällvikin kartano Viikin kartano Pirkkalassa Wiurilan kartano Vuojoen kartano Eurajoella Vuorentaan kartano Nyyssölä Leppälä eli Hokkala Pylkönmäellä Oy Fiskars Ab Wärtsilä Oyj UPM Kymmene Oyj W. Rosenlew A. Ahlström Pöyry Oyj SUKUSELVITYS Sukutaluja Henkilöluettelo Paikkakunnat

6 ESIPUHE Jacob Petrinpoika Suomalainen Finno pappisnimeltään Jacobus Petri Finno (s. n Turku) oli Wittenbergissä opiskellut pappi, josta tuli Turun katedraalikoulun rehtori. Hän jäi historiaan, kun hänen toimestaan valmistui vuonna 1583 ensimmäinen suomenkielinen virsikirja Yxi wähä suomenkielinen wirsikirja. Hänen jälkeläistensä joukossa oli tietysti paljon pappeja, jouhin kuuluu myös arkkipiispa Jukka Paarma. Niihin kuuluu myös viisitoista kenraalia ja yksi marsalkka. Suvun ensimmäinen kenraali oli Carl Gustaf Ehrnrooth, joka kunnostautui Kustaan sodassa mm. Parkunmäen taistelun voittajana vuonna Ehrnroothin suvun viimeisin kenraali oli Adolf Ehrnrooth s. 1905, joka oli viime sotien veteraani. Jacob Suomalaisen suvun viimeisin kenraali on Hangonmäen sukuun kuuluva Raimo Viita s. 1928, joka toimi Pääesikunnan koulutuspäällikkönä. Jacob Suomalaisen jälkeläisiä ovat myös presidentit Pehr Edvin Svinhufvud ja Carl Gustaf Mannerheim. Molemmat presidentit olivat tärkeässä roolissa, kun Suomi itsenäistyi. Mannerheim toimi myös sotiemme ylipäällikkönä ja vähän aikaa myös valtionhoitajana ja presidenttinä. Sukuun liittyy myös useita aatelissukuja, mm. Aminoffin, Armfeltin, Björkenheimin, Boije af Gennäsin, von Essenin, Ehrnroothin, von Frenckelin, von Fieandtin, von Julinin, Jägerskiöldin, Mannerheimin, Ramsayn, Svinhufvudin ja Tauben aatelissuvut. Suurin osa suvun jäsenistä kuluu kuitenkin maanviljelijäperheisiin, joista useimmat asuivat Ähtärissä. Heitä löytyy eniten Kolunsaran sukukirjoista Sofia Kyntölän jälkeläisiä (v. 2003) ja Erkki Hangonmäen jälkeläisiä (v. 2011). Jaakko Heikinpoika Finnon jälkeläisiä on tutkinut Seppo Vettenranta, jolta olen saanut myös paljon tietoja. Olen käyttänyt tässä sukukirjassa nimitystä Jacob Petrinpoika Suomalainen, koska se esiintyy samassa muodossa hänen kokoamansa ensimmäisen suomenkielisien virsikirjan kannessa. Seuraavassa on esitetty Jacob Petrinpoika Suomalainen Finnon jälkeläisiä yhteensä 1298 sukutaulua. Eniten jälkeläisiä on tallennettuna 12. sukupolvessa, jossa heitä on Taulut päättyvät syntymävuoteen 1920, jonka jälkeen syntyneitä ei ole kirjassa mukana. Kuulun Jacob Suomalaisen suvun 13. sukupolveen isäni Aaro Vuorisen isoisän Kustaa Hokkalan (e. Hangonmäki s. 1857) kautta. Hän toimi Hokkalan talon isäntänä 1800-luvun lopussa. Olen kirjoittanut isäni suvusta aikaisemmin sukukirjat Sotamies Tuomas Tjederin suku (2008) ja Sotamies Heikki Matinpoika Stensiön suku (2015). Viimeksi mainittu on ladattavissa kotisivuiltani Espoossa, elokuussa 2017 Asko Vuorinen 5

7 6

8 1 KIRKONMIEHIÄ 1.1 JACOB PETRINPOIKA SUOMALAINEN- FINNO S. N Jacob Petrinpoika Suomalainen, pappisnimeltä Jacob Petri Finno, kuului ensimmäisten suomenkielisten pappien joukkoon. Jacob jäi historiaan, kun hän julkaisi ensimmäisen suomenkielisen virsikirjan. Kirja Yxi wähä suomenkielinen wirsikirja valmistui vuonna Sitä seurasi Yxi wähä Rucous Kirja, jossa oli suomenkielisiä rukouksia. Lopulta Jacob teki myös suomenkielisen katekismuksen Catechismus. Yxi Wähä Suomenkielinen Wirsikirja/ Tehty 213. Jacobilta Suomalaiselta/ ja muilta Suomen papeilta lukee virsikirjan etusivulla. Yksi Jacob Suomalaisen virsikirjan tunnetuimmista virsistä on Martin Lutherin tekemä taisteluvirsi, jota lauletaan Turussa Jouluaattona kello 12 jälkeen, kun Suomen Turku julistaa joulurauhan: Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan, on miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran, vaivan. Se vanha vainooja, kavala, kauhea, on kiivas, kiukkuinen ja julma, hirmuinen. Vain Herra hänet voittaa. On turha oma voimamme vääryyden valtaa vastaan. Me turman vallat voitamme Herrassa ainoastaan. Hän, Kristus, kuningas, on voitonruhtinas, lyö joukot helvetin, ne tallaa jalkoihin ja voiton meille saattaa. Jos täyttyisikin maailma nyt valheen enkeleistä, niin pimeys ei voittoa kuitenkaan saisi meistä. Ne olkoot raivoissaan ja syöskööt kiukkuaan. Nyt valheen vallat on jo saaneet tuomion. Ne yksi sana kaataa. Se sana seisoo vahvana, ne ei voi sitä kestää. Kun kanssamme on Jumala, ken meiltä voiton estää? Jos veis he henkemme, osamme, onnemme, ne heidän olkohon, vaan meidän iät on Jumalan valtakunta. 7

9 Jacobista kerrottiin Biografiakeskuksen sivuilla seuraavasti: Turun katedraalikoulun rehtori (koulumestari) 1568, joutui luovuttamaan rehtorin toimen Saksasta opintonsa päättäneenä palanneelle ja kuningas Juhana III:n tähän toimeen nimittämälle Christianus Michaelis Agricolalle; Turun tuomiokirkon poenitentiarius (rippivaltuutettu), katedraalikoulun teologian lehtori ja Maarian prebendaseurakunnan kirkkoherra kuninkaan nimittämänä sen jälkeen, kun hän ja muut turkulaiset papit olivat sitoutuneet kuninkaan uuden liturgian kannattajiksi. Hänen velvollisuutenaan oli kuninkaan kirjeen mukaan tästedes pitää luentoja muutaman kerran viikossa Turun koulussa sekä lisäksi kääntää muutamia hyödyllisiä kirjoja suomen kielelle. Yhdessä tuomiokirkon taloudenhoitajan kanssa hänen piti myös katsoa kirkon parasta, mikä sanonta viittaa jonkinlaisiin taloudellisluonteisiin tehtäviin tuomiokirkossa (Paarma 1980). Turun tuomiokapitulin jäsen vuodesta Christianus Agricolan siirryttyä piispaksi Tallinnaan Finnosta tuli toistamiseen Turun katedraalikoulun rehtori (koulumestari) kesällä Nimityskirjeessään 8. elokuuta kuningas vahvisti Finnon tulot koulumestarin toimesta ja nimitti häntä juhlallisesti dekaaniksi, mitä nimitystä hänestä sitten myöhemmin toisinaan käytettiin ja mitä hän myös itse käytti itsestään. Juhana III:n Nova Ordinantian mukaan dekaanin tehtävät liittyivät pääasiassa opetustoimeen, ja Turun koulun rehtorina dekaani Finno oli pappiskasvatuksesta vastaava hiippakunnan koululaitoksen valvoja. Finno oli Maarian kirkkoherrana kuolemaansa asti, ja päinvastoin kuin edeltäjänsä Paulus Juusten hän myös hoiti itse virkaa, jos kohta hän päätoimisesti keskittyi ilmeisesti niin kuninkaan kuin hiippakuntahallituksenkin toivomusten mukaisesti kirjalliseen toimintaansa. Tämän tuloksena ilmestyivät Tukholmassa 1583 painettuina ensimmäinen suomenkielinen virsikirja (Yxi wähä suomenkielinen wirsikiria) ja rukouskirja (Yxi wähä rucous kiria) sekä vuosien tienoilla niin ikään Tukholmassa painettu Katekismus (Catechismus). Finno oli todennäköisesti myös Saksassa Greifswaldissa 1582 Theodoricus Petri Ruuthin toimesta painetun latinankielisten koululaulujen kokoelman Piae Cantioneksen varsinainen toimittaja, kokoaja ja muokkaaja. Jacobus Petri Finnosta ja hänen kirjallisesta toiminnastaan katso erityisesti P. Lempiäinen (toimittanut ja jälkisanan laatinut), Jaakko Finnon virsikirja (1988), P. Lempiäinen, Finno, Jacobus (SKB ), J. Nuorteva, Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun akatemian perustamista 1640 (1997), J. Paarma, (Jacobin jälkeläinen) Hiippakuntahallinto Suomessa (1980). Teologina Finnoa on julkaisemiensa teosten perusteella luonnehdittu maltillisen melanchtonilaisuuden kannattajaksi, joka oli saanut vaikutteita erityisesti wittenbergiläisen teologian merkittäviin edustajiin kuuluvalta David Chytraeukselta. Selkeästi luterilaisen uskonpuhdistuksen edustajana hän samalla antoi vanhan kirkon traditiolle suuren arvon. (Paarma 1980, Lempiäinen 1988). 8

10 Finno mainitaan (Toropainen, Genos 2005) Turun kaupungin vuoden 1571 hopeaveroluettelossa hopeaveron maksajana ( Mestar Jacop Scholmestar Silffuer haffr han leffuererat 6 ½ lodde, Löst öre peningar 20 mk ). Maarian kirkkoherran virkatulojen lisäksi hänelle myönnettiin muun muassa kruunun vilja-avustusta, ja hänen palkkatulonsa olivat huomattavan suuret. Jacobin isä oli Petri, mutta äidistään ei ole tietoa. Jacob meni naimisiin Margareta Heikintytär Myllärin kanssa. Margaretan isä oli turkulainen porvari Heikki Mylläri, joka asui Myllärin talossa Aurajoen rannassa. Jacob ja Margareta saivat kolme lasta, joista Agnes Finno meni naimisiin Hans Plagmannin kanssa. Tästä sukuhaarasta muodostui mm. Ehrnroothin kaksi aatelissukua sekä aateliton Plagmannin sukuhaara. Henrik Jaakonpoika Finno oli Hämeenkyrön kirkkoherra. Henrikin tytär Margareta Heikintytär Finno meni naimisiin valtiopäivämies Kaspar Joakiminpoika Ekmannin kanssa ja tästä sukuhaarasta tuli pappeja ja talonpoikia. Hans Hansson Plagman, Johan Hansson Agnes Finno pso. Elisabet Finno Plagman, Ehrnrooth s.n Taulut pso Hans Hansson Plagman Peter Hansson Plagman Jakob, Johan ja pso. Sofia Klöfverblad Elisabeth Plagman Taulut Jacob Suomalainen Henrik Finno Jaakko Finno (Jaakko Finno) kirkkoherra pso. Margareta Laitila Henrik Kasparinpoika pso. Margareta Mylläri pso. Valborg Taulut Ekman Taulu 1 Taulu 620 Taulut Margareta Finno pso. Kaspar Ekman Jakob Kasparinpoika Taulut Ekman Taulut Simon Finno Matti Finno Margareta Kasparint. pso. Anna Pehrintytär Ekman, Ketarenius Taulu 1335 Taulut Taulut MUITA PAPPEJA JA PIISPOJA Arvid August Afzelius (s Ruotsi) oli kirkkoherra Enköpingin seurakunnassa. Hän käänsi runsaasti Islannin Sagoja ruotsin kielelle. Hän kirjoitti teokset Traditioner af Swenska Folk- Dansar ja Svenska folkvisor från forntiden Carl Otto Bökman s Ylioppilas Turussa (Bökman Carolus Otto Wiburg). Viipurilaisen osakunnan jäsen Merkitty v Viipurilaisen osakunnan rinnakkaismatrikkeliin. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa Pappina Asikkalassa ja Hollolassa. Anjalan kappalainen 1807, Artjärven Varapastori

11 Gustaf Cannelin (s Pyhäjoki) oli suomalainen rovasti, lehtori, filosofian tohtori, suomentaja ja kirjailija. Hän kävi Oulun triviaalikoulua ja pääsi ylioppilaaksi Cannelin opiskeli Helsingin yliopistossa valmistuen filosofian kandidaatiksi 1839, maisteriksi 1840 ja lisensiaatiksi Hän väitteli tohtoriksi Cannelin toimi Helsingin yliopiston kirjaston ylimääräisenä amanuenssina 1842, konsistorin amanuenssina ja Vaasanlukion kreikan kielen lehtorina Cannelin vihittiin papiksi 1859 ja hän toimi tämän jälkeen Sääksmäen kirkkoherrana ja Mustasaaren kirkkoherrana Hän sai rovastin arvon Cannelin julkaisi 1865 uuden suomennoksen vuoden 1734 laista uudistaen kieliasua. Vuosina hän oli mukana Elias Lönnrotintoimittaman ja vuonna 1880 ilmestyneen suomalaisruotsalaisen sanakirjan teossa. Simon Cannelin s Huittinen oli ylioppilas Turussa Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa Uudenkaupungin kirkkoherran apulainen 1699, Hämeenkyrön pitäjänapulainen 1707, Tyrvään 1715, Maarian 1719, Paattisten kappalainen ja Ähtärin kappalainen Henrik Kasparinpoika Ekman (s Turku) oli ylioppilas Turussa Saarnaaja Turussa 1648 josta virasta erotettiin. Tukholman suomalaisen seurakunnan kappalaisena vuonna Uudenkaupungin kappalainen 1653, kirkkoherra Jacob Kasparinpoika Ekman (s Turku) oli ylioppilas (Jacob Caspari Ekman) Turussa 1658/59. Akaan kirkkoherran apulainen 1664; Uudenkaupungin kappalainen 1678, kirkkoherra Turun pappienkokouksen saarnaaja (suomeksi) Jacobin isä oli Kasper Eichman, joka oli saksalaista syntyperää oleva Turun kaupungin porvari, raatimies, kauppias ja oluenpanija ja vuodesta 1649 Uudenkaupungin pormestari, porvarissäädyn valtiopäivämies Jacobin äiti oli Margareta Henriksdotter Finno. Nils Marci Escholenius s.n Ylioppilas Turussa syyslukukausi 1640; mainitaan konsistorin pöytäkirjassa ja todistajana Eurajoen käräjillä Eurajoen pitäjänapulainen 1656, kirkkoherran kuolinpesän armovuoden saarnaaja 1659; Eurajoen Luvian kappalainen Henrik Jaakonpoika Finno (s.n. 1580) seurasi isänsä jälkiä ja luki papiksi Turussa. Hän toimi Hämeenkyrön kirkkoherrana. Vihittiin papiksi 1605, opiskeli Wittenbergissä noin 1610, oli sitten sotaneuvos Henrik Klaunpoika Flemingin kotiopettaja ja Turun suomalaisen seurakunnan kappalainen; Hämeenkyrön kirkkoherra , rovasti. Finno oli erittäin varakas mies; hän mainitsee kirjeessään 1641, että oli jopa sijoittanut Itä-Intian kauppakomppaniaan 120 taaleria. Omisti myös Turussa vanhempiensa talon Myllärin ja Kankaanpään Vihteljärvellä tilan. Hämeenkyrön kirkkoherran virkatalon pappilan isäntä Hämeenkyrön Kyröspohjan Sipilän isäntä Hämeenkyrön Kyröspohjan Mäkelän isäntä Hämeenkyrön Mahnalan Kuritun isäntä Hämeenkyrön Tuokkolan ratsutilan isäntä Turun raastuvanoikeuden istunnossa raatimies Caspar Eckman (Eichman) pyysi vahvistusta eräälle tonttikaupalle ja -järjestelylle Luostarinkadulla. Eräänä osapuolena mainitaan Eichmanin appi, "hyvinoppinut herra" Henrik Jacobi Finno, ja vielä erikseen hänen tyttärensä kerrotaan olevan nimeltään Margareta ja mainitun Eichmanin "rakas vaimo". 10

12 Jöran Hassinpoika Hornick s. n Ylioppilas Tartossa ; depositio ; stipendiaatti ; oraatio ; oraation gratulaatio ; ylioppilas Turussa syyslukukausi 1642, uudelleen Tartossa 1645; respondentti maaliskuu Turun läänin jalkaväkirykmentin (eversti Henrik Sassin rykmentin) saarnaaja , mainitaan pappina Tallinnassa 1647; Porin läänin jalkaväkirykmentin (Axel Stålarmin rykmentin) rykmentinpastori 1650, jolloin mainitaan suomalaisena pappina Narvassa; Turun tuomiokirkon ruotsalaisen seurakunnan kappalainen 1647, astui virkaan ilmeisesti aikaisintaan 1650; Eurajoen kirkkoherra syksyllä 1659, mainitaan konsistorin pöytäkirjassa "confirmatus pastor i Euraåminne". Pappissäädyn valtiopäivämies Tukholmassa syksyllä Väitöskirjan dedikaatio Tartto , Turku , , helmikuu 1653, , , ja ; väitöskirjan gratulaatio Erik Paavalinpoika Ketarenius Sauvon kirkkoherra, valtiopäivämies, k. oli ylioppilas Uppsalassa Ericus Pauli Aboensis. Ylioppilas Turussa sl Ketarenius Eric. Pauli. Ylimmän luokan stipendiaatti (kl. 1644). Vihitty papiksi Turun akatemian vt. deposiittori Tukholman suom. seurakunnan kappalainen s.v., kirkkoherra Tukholman konsistorin jäsen. Sauvon kirkkoherra Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Turussa Valtiopäivämies Erik Ketarenius, Paraisten kappalainen, k Ylioppilas Turussa 1672/73 [Ketarenius] Ericus Erici _ 109. Kuusiston kappalainen Ehkä apulaispappina Tukholman suom. seurakunnassa Paraisten kappalainen Tuomiorovasti Oskar Paarma (e. Broms s Huittinen) oli suomalainen tuomiorovasti Tampereen tuomiokirkkoseurakunnassa Hänen poikansa Jukka Paarma oli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa. Arkkipiispa Antti-Jukka Paarma (s Lappeenranta) kirjoitti ylioppilaaksi 1961 Tampereen yhteiskoulusta. Hän valmistui 1967 teologian kandidaatiksi, 1970 teologian lisensiaatiksi ja 1980 teologian tohtoriksi Helsingin yliopistosta. Hän sai pappisvihkimyksen 1. kesäkuuta 1967 Tampereen hiippakunnassa. Paarman työskenteli Keski-Lahden seurakunnan apulaisena , kappalaisena , Valkeakosken seurakunnan kirkkoherrana , Turun tuomiorovastina , Turun arkkihiippakunnan ja Suomen arkkipiispana Abraham Abrahaminpoika Perander, Himangan saarnaaja, s Lohtaja, k Himanka. Ylioppilas Turussa Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa Kappalaisen apulainen Koivulahdella 1818, Laihialla 1820 ja Kruununpyyssä Abraham Erkinpoika Perander, Laihian kirkkoherra, s , k Laihia. Ylioppilas Turussa Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa Lohtajan kappalainen 1782, ajoittain kirkkoherra. Oriveden kirkkoherra Laihian kirkkoherra Rovasti

13 Johannes Abrahaminpoika Perander s oli ylioppilas Turussa Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa Laihian kirkkoherran (isänsä) apulainen, vt. kirkkoherra Lohtajan pitäjänapulainen 1824, Kannuksen kappalainen Varapastori Jaakko Abrahaminpoika Perander s oli ylioppilas Turussa 1818, vihitty papiksi Turun hiippakunnassa Uudenkaupungin kappalaisen apulainen 1821, Perhon saarnaaja vuodesta Erik Juhonpoika Moksu, Perander s oli ylioppilas Turussa Toimi kotiopettajana Virtain kappalaisen Abraham Indreniuksen perheessä. Vihittiin papiksi Ähtärin kappalainen Muutti nimensä Erik Peranderiksi. Perusti kruununmaalle Hankaveden kylään Hankaniemen tilan ja oli sen isäntänä Tila toimi pappilana, koska seurakunnalla ei ollut papin virkataloa. Myi talon papin ja lukkarin virkataloksi seurakunnalle. Abraham Erkinpoika Perander s oli ylioppilas Turussa Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa Lohtajan kappalainen 1782, ajoittain kirkkoherra. Oriveden kirkkoherra Laihian kirkkoherra Rovasti Toivo Verner Väinölä, kirkkoherra, s Huittinen. Henrik Wallenius, Lammin kappalainen, s Orimattila oli Loviisan triviaalikoulun oppilas Porvoon lukion oppilas Pääsykuulustelu Ylioppilas Turussa Uusmaalaisen osakunnan jäsen Henricus Wallenius. Gymnasio Borgoensi Albo Universitatis adscriptus die 2:do Junii, a Utt. Afdelningsbetyg Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa Pappina Artjärvellä, Pornaisissa, Hollolassa ja Heinolassa. Varapastori Lammin kappalainen s.v. (virkaan 1844). Karl Gustaf Wallenius, kappalainen Tuuloksessa, s Hollola, k Tuulos. 12

14 2 PRESIDENTTEJÄ Jacob Suomalaisen jälkeläisiin kuuluvat Suomen presidenteiksi nousseet Pehr Evind Svinhufvud s ja Carl Gustaf Emil Mannerheim s Molemmat liittyvät Jacob Suomalaisen jälkeläisiin hänen poikansa Henrik Jaakonpoika Finnon s. n kautta. 2.1 P. E. SVINHUFVUD Presidentti Svinhufvud liittyy Jacob Suomalaisen sukuun isänsä, Pehr Gustaf Svinhufvudin äidin, Ulrica Charlotta von Kraemerin s kautta. Ulrican isoäiti oli puolestaan Ulrica Christina Taube-Boije af Gennäs s. 1757, jonka isoäiti oli Maria Elisabet Ehrnrooth-Taube s Hänen isoäitinsä oli Elisabet Heikintytär Finno, jonka isoisä oli Jacob Suomalainen- Finno. P. E. Svinhufvud oli Venäjästä irtautumiseen johtaneen poliittisen taistelun näkyvin hahmo. Svinhufvud johti itsenäisyysjulistuksen antanutta ja vallankumouksen kukistanutta senaattia ja hankki Saksan tuen puolustuksen vahvistamiseksi. Pääministerinä ja presidenttinä hän johti 1930-luvulla kommunisminvastaisten lakien säätämistä ja taltutti Mäntsälän kapinaksi kärjistyneen oikeistoradikalismin sekä ohjasi Suomen ulkopolitiikan pohjoismaisen yhteistyön tielle. Vasemmistonvastaisen asenteensa vuoksi hänestä ei tullut koko kansan presidenttiä, vaikka hän leppoisana "Ukko-Pekkana" nauttikin laajaa suosiota. Kansallisbiografian sivuilta: Svinhufvud vietti varhaislapsuutensa hämäläistä sukujuurta olevan isänsä isän lääninkamreeri Pehr Gustaf Svinhufvudin kodissa Sääksmäen Rapolassa, jossa suku oli asunut viisi sukupolvea. Karoliiniluutnantti Pehr Gustaf Svinhufvud af Qvalstad oli muuttanut Ruotsista taloon kotivävyksi isonvihan jälkeen. Suku oli aateloitu Rapola joutui pakkohuutokauppaan, kun isoisä ampui itsensä. Pehr Evind Svinhufvud muutti alle kouluikäisenä äitinsä Olga von Beckerin ja vuotta vanhemman sisarensa kanssa Helsinkiin. Kesät perhe vietti Kangasniemellä. Äiti palveli neljä vuosikymmentä Hypoteekkiyhdistyksen konttorissa eikä mennyt uusiin naimisiin. 13

15 Suomenkielinen Svinhufvud kävi ruotsinkielisen Helsingin normaalikoulun ja kirjoittautui 16- vuotiaana Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon Siellä hän valmistui ensin filosofian maisteriksi pääaineenaan Suomen, Venäjän ja Skandinavian historia, jota G. Z. Yrjö- Koskinen opetti. Sen jälkeen hän suoritti molempien oikeuksien kandidaatin tutkinnon. Svinhufvud oli nuorsuomalaisena poliitikkona keskeisesti mukana uuden eduskuntalaitoksen synnyssä ja tuli valituksi kansanedustajaksi. Hän yritti jättäytyä sivuun eturivin tehtävistä tultuaan valituksi Heinolan tuomiokunnan tuomariksi huhtikuussa 1906, mutta hänet valittiin kuitenkin ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan puhemieheksi, koska suurimmaksi puolueeksi nousseet sosiaalidemokraatit pitivät häntä "laittomuuden tunnetuimpana vastustajana". Pitkäaikaisen puhemiehen käsialaa on pitkälle se verraten arvokas tyyli, jolla asioita eduskunnan täysistunnoissa on siitä pitäen käsitelty valittiin senaatti, jonka puheenjohtajana toimi P. E. Svinhufvud. Tämä ns. Itsenäisyyssenaatti antoi itsenäisyysjulistuksen kokouksessaan 4. joulukuuta Pöydän päässä Senaatin puheenjohtajana toiminut Svinhufvud. Eduskunta julistautui Suomen korkeimman vallan haltijaksi. Sen jälkeen se valitsi itsenäisyyssenaatin, jonka puheenjohtajana eli pääministerinä Svinhufvud antoi itsenäisyysjulistuksen ja ilmoitti sen eduskunnalle. Eduskunta hyväksyi julistuksen. joulukuuta 1917, jota päivää on pidetty Itsenäisyyspäivänä. Svinhufvud kävi myös henkilökohtaisesti hakemassa lupauksen Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta neuvostohallituksen johtajalta V. I. Leniniltä vuoden 1917 viimeisenä päivänä 14

16 Pietarissa. Neuvosto-Venäjän kansankomissaarien neuvosto antoikin virallisen tunnustuksen Suomella ei ollut omaa armeijaa. Svinhufvudin senaatti ryhtyi luomaan Suomeen järjestysvaltaa, valtuutti Venäjältä joulukuussa 1917 Suomeen palanneen kenraali Gustaf Mannerheimin johtamaan hallituksen sotilaallisia valmisteluja ja pyysi Saksaa kotiuttamaan koulutuksessa ja taistelutehtävissä olleen suomalaisen jääkäripataljoonan ja lähettämään muuta sotilasapua. Sosialistien julistettua vallankumouksen Suomessa tammikuun lopulla 1918 Svinhufvud johti senaattia aluksi maan alta Helsingissä. Hän lähetti Saksalle ja Ruotsille interventiopyynnön. Kapinan aikana punaiset ryöstivät Svinhufvudin kodin Kotkaniemen Luumäellä. Maaliskuun alussa Svinhufvud pääsi lopulta pakenemaan Helsingistä suojeluskuntalaisten venäläiseltä vartiostolta valtaamalla jäänsärkijä Tarmolla Tallinnaan, josta hän jatkoi Berliiniin. Suomen Saksan-lähettiläs Edvard Hjelt oli muutamaa päivää ennen Svinhufvudin saapumista solminut Saksan kanssa sopimukset, joilla Suomi sidottiin sotilaallisesti, poliittisesti ja taloudellisesti Saksaan. Svinhufvudin rooli näiden sopimusten solmimisessa on epäselvä, mutta on todennäköistä, että hän tunsi ja hyväksyi sopimusten sisällön. Svinhufvud ilmoitti luopuvansa korkeimman vallan haltijan tehtävästä, ja maa palasi tasavallan tielle. Eronsa ehdoksi Svinhufvud asetti ulkopoliittisen suunnanmuutoksen eli sen, että maailmansodan voittajiin kiinteää yhteyttä pitänyt vapaussodan ylipäällikkö kenraali Mannerheim valittaisiin hänen seuraajakseen. Eduskunta hyväksyi korkeimman vallan haltija Svinhufvudin luopumisen tehtävästään. Svinhufvudin koti, Kotkaniemi, Luumäellä 15

17 Presidentinvaaleissa 1931 Svinhufvud oli lähinnä kokoomukseen nojaavan mutta puoluerajat ylittävän vaaliliiton ehdokkaana ja sai 64 valitsijamiestä. Kolmannessa äänestyksessä Maalaisliitto tuli Svinhufvudin taakse, minkä ansiosta hänet valittiin 151 äänellä entisen presidentin K. J. Ståhlbergin saadessa 149 ääntä. Presidenttinä P. E. Svinhufvud kutsui ensi töikseen vuodesta 1919 valtiollisesta elämästä syrjässä olleen Mannerheimin uudistetun puolustusneuvoston puheenjohtajaksi. Hän antoi Mannerheimille suuret valtuudet johtaa myös puolustusvoimien operatiivisia valmisteluja sodan varalta, ja Mannerheim ylennettiin sotamarsalkaksi Vakavimman haasteensa eteen presidentti Svinhufvud joutui helmi - maaliskuun vaihteessa 1932, kun Mäntsälään sosiaalidemokraattien puhetilaisuutta estämään kokoontuneet suojeluskuntalaiset tekivät kapinan, jota lapuanliikkeen johto ryhtyi myötäilemään vaatimalla hallituksen eroa. Wäinö Aaltosen veistämänä P. E. Svinhufvudin patsas nostettiin saman taiteilijan kuvaamana K. J. Ståhlbergin rinnalle Suomen parlamentaarisen historian merkkihahmoksi Eduskuntatalon eteen Svinhufvudin mukaan on nimetty katuja Helsingissä (Kulosaari) ja eräissä muissa kaupungeissa. Kapinan uhatessa presidentti Svinhufvud otti hallituksen, armeijan ja suojeluskuntien operatiivisen johdon omiin käsiinsä. Käännekohdaksi muodostui presidentin radiossa uudessa välineessä pitämä puhe, jossa hän kehotti kapinallisia antautumaan ja käski kaikkia Mäntsälään 16

18 aikovia suojeluskuntalaisia palaamaan koteihinsa: "Minä olen läpi pitkän elämäni taistellut lain ja oikeuden ylläpitämiseksi, ja minä en voi sallia sitä, että laki nyt tallataan jalkojen alle ja kansalaiset johdetaan aseelliseen taisteluun toisiansa vastaan." Hän asettui henkilökohtaisesti kapinoitsijoita vastaan: "Kun nyt olen omalla vastuullani, kenestäkään riippumatta, ottanut vastatakseni rauhan palauttamisesta maahan, kohdistuu jokainen salahanke tästä lähtien, paitsi laillista järjestystä, myöskin minua vastaan henkilökohtaisesti, joka itse olen suojeluskuntalaisten riveissä marssinut yhteiskuntarauhan ylläpitäjänä." Hän lisäsi vielä: "Rauha on kiireimmiten saatava maahan, ja ne epäkohdat, joita valtiollisessa elämässämme on, sen jälkeen laillisessa järjestyksessä poistettavat." SDP:n sivuuttaminen hallitusta muodostettaessa ratkaisi 1937 presidentinvaalin, sillä puolue otti tavoitteekseen Svinhufvudin syrjäyttämisen. SDP lupasi tukensa Maalaisliiton ehdokkaalle, mikäli puolueet muodostaisivat yhteishallituksen, ja tähän Maalaisliitto myös suostui. Valitsijamiesten ensimmäisessä äänestyksessä Svinhufvud sai 94 ääntä, kun Ståhlberg sai 150 ääntä. Toisella kierroksella SDP siirsi kannatuksensa Kyösti Kalliolle, joka tulikin valituksi. Svinhufvud vetäytyi jälleen Kotkaniemeen yksityishenkilöksi. Talvisodan loppuvaiheessa hän kuitenkin matkusti Saksaan hankkiakseen tukea Suomelle. Adolf Hitler ei kuitenkaan suostunut ottamaan häntä vastaan niin kuin ei Benito Mussolinikaan Roomassa, minne Svinhufvud myös matkusti. 2.2 C. G. E. MANNERHEIM C. G. Mannerheim (lähde: Ovesén. Ulkoasiainministeriön arkisto.) Carl Gustaf Mannerheim oli Venäjän keisarillisen armeijan kenraali, tutkimusmatkailija ja sitten itsenäistyvässä ja itsenäisessä Suomessa kolmen sodan ylipäällikkö ja kaksi kertaa valtionpäämies. Hänestä tuli jo omana aikanaan kotimaassa ja ulkomailla Jean Sibeliuksen ohella Suomen tunnetuin henkilö. Jacob Suomalaisen jälkeläisiin kuului myös itsenäisyystaisteluissa ja Talvisodan ja Jatkosodan ylipäällikkönä toiminut Carl Gustaf Emil Mannerheim s Hänen sukujuontonsa Jacob Suomalaiseen kulkee hänen äitinsä, Helena von Julin Mannerheimin s kautta. Helenan äidinäiti oli puolestaan Hedvig Gustava Christina Taube Jägerskiöld s Hedvigin isänisä oli puolestaan Johan Reinhold Taube s Hänen äitinsä isä oli puolestaan Johan Hansson Plagman s. 1623, joka aateloitiin nimellä Ehrnrooth. Hänen isänsä ja äitinsä isoisä oli Jacob Suomalainen. 17

19 Kansallisbiografian mukaan: Carl Gustaf Mannerheim syntyi 1867 Louhisaaren linnassa Askaisissa Turun pohjoispuolella vanhempiensa kolmantena lapsena ja peri vapaaherran arvon; suku on kreivillinen siten, että vanhin poika on kreivi. Hänen isänsä kreivi Carl Robert Mannerheim samoin kuin hänen äitinsä Hedvig Charlotta Helena (Hélène) von Julinin lähisukulaiset olivat teollisuus- ja liikemiehiä, kun taas isoisä, hovioikeuden presidentti, kreivi Carl Gustaf Mannerheim ja tämän isä, senaattori, kreivi Carl Erik Mannerheim olivat korkeita virkamiehiä. Mannerheim pääsi Kadettikouluun, mutta erotettiin kuitenkin kurinpitorikkomusten takia vuonna Hän meni silloin Helsinkiin Böökin yksityiskymnaasiin ja suoritti ylioppilastutkinnon Heti tämän jälkeen hän lähti Pietariin ja onnistui pääsemään Nikolain ratsuväenopistoon syyskuussa Tässä vaativassa sotakoulussa hän menestyi hyvin, ja hänet ylennettiin kornetiksi Komean ulkonäkönsä ja hyvän käytöksensä ansiosta Mannerheim joutui näyttävään tehtävään keisari Nikolai II:n ja keisarinna Aleksandra Feodorovnan kruunajaisissa Moskovassa Hän solmi 1892 sukulaisten järjestämän avioliiton varakkaan kenraalintyttären (Anastasie Arapovan s. 1871) Anastasie Arapovan kanssa. Avioliitto vapautti Mannerheimin siihen saakka jatkuneista taloudellisista huolista. Tammikuussa 1918 P. E. Svinhufvudin johtama porvarillinen senaatti ja sen sotilasasiantuntijat jo valitsivat Mannerheimin hallitusta kannattavien suojeluskuntien ylipäälliköksi; Mannerheim arvioitiin sopivimmaksi monista Venäjän armeijassa toimineista tai toimivista suomalaissyntyisistä kenraaleista. Tämä arvio perustui epäilemättä hänen syntyperäänsä ja sosiaalisiin suhteisiinsa sekä poliittisiin suhteisiinsa myös oppositiokannalla olleisiin sukulaisiinsa. Valinta ei ottanut huomioon Mannerheimin saksalaisvastaista ja entente-mielistä perusvakaumusta, mistä sittemmin aiheutui ristiriitaa, sillä Svinhufvud ja yleensä Suomen johtavat porvarilliset piirit olivat jo aikaisemmin syksyllä sitoutuneet Saksaan ja laskivat sen varaan, että Saksa takaisi myös sotilaallisesti Suomen eron Venäjästä. Mannerheim sai muodollisen määräyksen ylipäällikkyyteensä ja matkusti Seinäjoelle, mihin hän perusti esikuntansa valkoiselle tukialueelle keskeisten liikenneyhteyksien varteen ja erilleen Vaasassa toimivasta senaatista. Hän muodosti esikuntansa Venäjän armeijassa palvelleista suomalaisista ja sai vahvistukseksi huomattavan määrän ruotsalaisia vapaaehtoisia esiupseereja, millä oli tärkeä sotilaallinen ja myös poliittinen merkitys. Mannerheim ei halunnut esikuntaansa saksalaisia, eikä Saksa ennen Brest-Litovskin rauhantekoa ollutkaan valmis lähettämään Suomeen sotilaitaan. Kun Saksa sitten päätti osallistua Suomen tilanteen ratkaisemiseen ja lähettää kenraali kreivi Rüdiger von der Goltzin johtaman Itämeren divisioonan Suomeen, Mannerheim joutui poliittisista syistä muuttamaan strategiaansa. Sota alkoi Pohjanmaalla "vapaussotana" useiden venäläisten varuskuntien aseistariisumisella. Tämä oli sekä aseiden hankinnan ja pohjoisen tukialueen muodostamisen että koko taistelun legitimoimisen kannalta olennaisen tärkeää. Mannerheimin tarkoituksena oli nyt koota joukkoja - asevelvollisuus pantiin toimeen - ja harjoittaa niitä sekä hankkia Ruotsista tai muualta aseita. Saksan intervention lähestyessä hän päätti aiottua nopeammin vallata vahvan punaisen tukikohdan, Tampereen, mikä kovien taistelujen ja suuren molemminpuolisen mieshukan jälkeen onnistuikin. Samalla valkoinen armeija eteni Savossa etelää kohti ja päämaja siirrettiin Mikkeliin. 18

20 Mannerheimin mielessä oli epäilemättä koko ajan myös se mahdollisuus, että valkoiset venäläiset yrittäisivät läntisten entente-valtojen avulla ennemmin tai myöhemmin kukistaa bolshevikkihallituksen ja että Suomi osallistuisi tähän operaatioon. Korostaakseen vapaussodan suomalaista, ei-saksalaista luonnetta Mannerheim järjesti "talonpoikaisarmeijansa" suureen voitonparaatiin Helsinkiin. Helsingin punaisen hallituksen ja sotaväen oli nimittäin kuukautta aikaisemmin kukistanut von der Golz joukkoineen, ja saksalaismielisyys oli Helsingissä voimakasta. Mannerheim asettui nyt vastustamaan senaatin poliittista ja sotilaallista saksalaissuuntausta, joka oli siirtämässä Suomen täysin Saksan valtapiiriin saadakseen Suomelle turvallisuustakuun Venäjää ja omia punaisia vastaan. Kun senaatti ei myöntynyt Mannerheimin vaatimuksiin, hän poistui maasta vakuuttuneena siitä, että entente kuitenkin voittaisi. Presidentti Ryti ja Mannerheim tarkastavat joukkoja Ensossa eli sodan ajan viimeisenä Mannerheimin syntymäpäivänä. Hävittyään vuoden 1919 presidentinvaalin Mannerheim vetäytyi yksityiselämään, ja hänelle kerättiin varsin huomattava kansalaislahja, jonka turvin hän saattoi tulla toimeen. Hän vuokrasi Kaivopuistosta Fazer-suvun omistaman huvilan ja korjautti sen vastaamaan niitä tarpeita, joita hänellä arkisin yksinkertaista sotilaselämää viettävänä mutta toisinaan entisenä valtionpäämiehenä ja tyylinmukaisesti edustavana perheettömänä herrasmiehenä oli. Hän omisti 1920-luvulla paljon aikaa Suomen Punaiselle Ristille ja 1920 perustamalleen Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitolle, jonka toiminnalla hän pyrki kansakunnan eheyttämiseen ja sisällissodan esiintuoman vastakohtaisuuden tasoittamiseen sisarensa Sophie Mannerheimin ja sittemmin arkkiatri Arvo Ylpön sekä monien muiden avulla luvun kuohuntavaiheen presidentiksi nostama P. E. Svinhufvud nimitti pian valtaan tultuaan maaliskuussa 1931 Mannerheimin puolustusneuvoston puheenjohtajaksi ja sodanaikaiseksi ylipäälliköksi sitoen hänet näin jälleen muodollisestikin valtiojärjestelmään. Mannerheim sai sotamarsalkan arvon

21 Mannerheimin jatkuvasta painostuksesta huolimatta armeija oli syksyllä 1939 tärkeiltä osiltaan huonosti varustettu. Mannerheim katsoi suomalais-neuvostoliittolaisten raja- ja turvallisuusneuvottelujen aikana, ettei Suomella ollut mahdollisuuksia ajaa niin tiukkaa linjaa kuin hallitus ajoi, ja suositteli aluemyönnytyksiin ja -vaihdoksiin suostumista uhaten välillä erota. Kun neuvottelujen kariutuminen kuitenkin johti sotaan , Mannerheim otti vastaan ylipäällikön tehtävän ja perusti uudelleen päämajansa Mikkeliin. Hän pysyi ylipäällikkönä asti ja oleskeli enimmän osan tätä kautta Mikkelissä. Iästään ja terveytensä ongelmista huolimatta hän työskenteli herkeämättömästi koko sodan ajan, paria aivan lyhyttä lomaa lukuun ottamatta, ja antoi näin päämajalle ja koko armeijalle ja kansalle esimerkin tilanteen vakavuuden vaatimasta panoksesta. Mannerheim johti siten yhtä aikaa presidenttinä, ylipäällikkönä ja käytännössä myös pää- ja ulkoministerinä (etenkin uuden pääministeri Antti Hackzellin halvaannuttua kesken neuvottelujen) rauhanprosessin elo - syyskuussa 1944 Suomen Tukholman-lähettilään G. A. Gripenbergin kiinteästi avustamana. Mannerheim keskitti siten lyhyeksi aikaa kaiken vallan käsiinsä; hänen auktoriteettinsa oli keskeisen tärkeä kansan mielialojen johtamisen ja etenkin armeijan johtamisen kannalta. Armeijan oli konkreettisimmin orientoiduttava nopeasti uudelleen, kun välit Saksaan ja Saksan Pohjois-Suomessa oleviin joukkoihin katkaistiin ja vastaavasti jouduttiin tekemisiin entisen vihollisen Neuvostoliiton sotilaiden ja pian siviiliedustajien kanssa. Mannerheimin ratsastajapatsas Mannerheimintiellä, joka nimettiin myös hänen mukaansa. Mannerheim omistautui tämän jälkeen hoitamaan heikentynyttä terveyttään Tukholmassa sekä pääosin Valmontin sanatoriossa Montreux'ssä Sveitsissä. Siellä hän kirjoitti apulaistensa jalkaväenkenraali Erik Heinrichsin, maisteri Emerik Olsonin ja eversti Aladar Paasosen kanssa muistelmiaan. Hän kertoi elämänsä jaksoista avustajilleen, jotka sitten kirjoittivat ne tulevan kirjan luvuiksi, minkä jälkeen Mannerheim tarkasti käsikirjoituksen ja korjasi sitä huomattavastikin. 20

22 Mannerheimin kuollessa (Suomen aikaa 28.1.) teos oli niin valmis, että sen ensimmäinen osa voitiin julkaista vielä samana vuonna ilmestyi ensimmäinen laaja ja syvällinen Mannerheim-elämäkerta, jonka oli kirjoittanut hänen sodanaikainen läheinen avustajansa jalkaväenkenraali Erik Heinrichs luvulla Mannerheimin testamentissaan perustama Mannerheim-Säätiö, jonka päätehtävänä on lähettää suomalaisia upseereja ulkomaisiin sotakorkeakouluihin, avasi perimänsä kirjeaineiston Mannerheimin sukulaisen, ruotsalaisen (Suomesta Ruotsiin muuttanut) professori Stig Jägerskiöldin käyttöön. Jägerskiöldin eri maissa suorittamat todella huomattavat arkistotutkimukset, kirjelöydöt ja haastattelut johtivat lopulta kahdeksanosaiseen suurteokseen. 21

23 3 SOTIA JA SOTILAITA 3.1 SOTIA Jacob Suomalaisen jälkeläisten joukosta löytyy sotilaita kaikkiin Suomen ja Ruotsin käymiin sotiin Suuresta pohjan sodasta alkaen aina toiseen maailmansotaan asti. Suuri pohjan sota Suuri pohjan sota käytiin vuosina Ruotsin ja Venäjän ja sen liittolaisten välillä. Sota alkoi voitokkaasti, kun Ruotsin kuningas Kaarle XII löi tsaari Pietarin joukot Narvassa 20. marraskuuta Mukana oli runsaasti suomalaisia sotilaita. Sota päättyi kuitenkin onnettomasti, kun Pietari löi Kaarle XII joukot Pultavassa vuonna 1709 ja Venäjä valloitti koko Suomen. Sota päättyi vuonna 1721 solmittuun Uudenkaupungin rauhaan. Majuri Gustaf Henrik Ehrnrooth (s. 1692) otti luutnanttina osaa Suureen pohjan sotaan Hän osallistui kenraali Karl Gustaf Armfeltin joukoissa Pälkäneen Kostianvirran taisteluun lokakuussa 1713 ja Isonkyrön Napuen taisteluun helmikuussa Hän joutui venäläisten piiritykseen ja haavoittui ja oli vankina Venäjän Tobolskissa vuosina Hän pakeni vankilasta ja palasi Suomeen Hän otti osaa myös Pikkuvihan aikaisiin sotiin vuosina Kustaan sota Kustaa III halusi vahvistaa omaa asemaansa kuninkaana ja palauttaa Ruotsin mahtia sekä saada takaisin Hattujen sodan jälkeisessä Turun rauhassa vuonna 1743 menetetyt alueet. Ruotsin pääarmeija ylitti sotaa julistamatta Kymijoen määränpäänään Pietari. Venäjä julisti sodan Ruotsille 11. heinäkuuta Taistelut menivät heikosti, mutta tärkeät voitot saatiin Porrassalmen ja Parkunmäen taisteluissa. Näissä kunnostautuivat mm. C. G. Ehrnrooth ja C. E. Brakel. Otto von Fieandt oli mukana Anjalan liitossa, joka kapinoin kuningasta vastaan ja tuomittiin sen vuoksi kuolemaan, mutta kuningas armahti hänet. Kenraalimajuri Carl Gustaf Ehrnrooth (s. 1744) toimi everstiluutnanttina Kustaan sodassa, jossa oli Porrassalmen ja Parkunmäen taistelujen voittaja. Parkunmäen taistelu oli Ruotsin armeijan ensimmäinen hyökkäysvoitto sitten Kaarle XII sotien. Venäläisten komentaja, everstiluutnantti Toll, heitti tappion jälkeen miekkansa maahan ja pyysi hattu kädessä suomalaiselta komentajalta anteeksi huonoa menestystään. Ehrnrooth lähetti sotasaalisliput Tukholman voitonparaatiin. Ehkä juuri tämän vuoksi hänen sukuhaaransa aateloitiin numerolla 73. Carl Adolf Brakel (s. 1774) joutui sotaan jo 15-vuotiaana. Hän vei voitonsanomaa Porrassalmen taistelusta kuningas Kustaa III:lle Porvoon lähistölle. Kuningas korotti hyvän uutisen tuojan upseeriksi. Lopulta hän erosi palveluksesta majurina. Kustaan sodan aikana Otto Henrik von Fieandt (s Ristiina, k Viipuri) toimi kreivi Hamiltonin adjutanttina ja hän oli mukana myös Anjalan liitossa. Sotaylioikeus tuomitsi von 22

24 Fieandtin tämän vuoksi kuolemaan, mutta kuningas Kustaa III armahti hänet. Von Fieandt jatkoi sotilasuraansa ensin Hämeen läänin jalkaväkirykmentin kapteenina ja vuodesta 1796 majuriksi ylennettynä Rautalammin pataljoonan komentajana. Suomen sota Suomen sota syynä oli Ruotsin ja Venäjän välillä Tilsitissä 7. heinäkuuta 1807 solmittu ns. mannermaasulkusopimus, jonka mukaan tsaari Aleksanteri I ja Napoleonin pyrkivät eristämään Ruotsin liittolaisena olleen Englannin mannermaista. Samalla Ranska antoi Venäjälle suostumuksen Suomen valtaamisesta. Venäläiset ylittivät Kymijoen ilman sodanjulistusta sunnuntaiaamuna noin kello viiden aikaan 21. helmikuuta 1808 ja marssivat kohti Ahvenkoskea ja Elimäkeä. Ensimmäisenä taistelukontaktiin joutui Uudenmaan 1. pataljoona. Sota johti lopulta siihen, että sotaväki siirtyi Ruotsin puolelle ja Suomi liitettiin Venäjään autonomisena maakuntana. Sodassa kaatuivat Runebergin Vänrikki Stoolin runossa Matkamiehen näky kuvatut Ramsayn veljekset Anders Wilhelm ja Carl Gustaf Ramsay. Veljesten äiti everstinna Sofia Lovisa Ramsay haetutti heidän ruumiinsa Porvoon sukuhautaan ja lyötti heidän muistokseen mitalin, mikä oli ainutlaatuista silloisessa Suomessa. Kapteeni Anders Wilhelm Ramsay (s. 1777, k kaatui, Lemi) oli vuodesta 1805 alkaen Hämeen läänin jalkaväkirykmentissä. Kun sota vuonna 1808 oli puhjennut, hänet kutsuttiin Siikajoen yleisesikuntaan. Siikajoen taistelussa hän johti keskustaa, kun suomalaiset ryntäsivät yli joen. Revonlahden taistelun päätyttyä hän vei vihollisen liput Tukholmaan, ja hän sai ylennyksen majuriksi. Hän tuli yliadjutanttina Eberhard von Vegesackin joukkojen mukana Suomeen kesäkuussa Hän kaatui Lemulla joukkojen perääntyessä. Luutnantti Carl Gustaf Ramsay (s , k kaatui, Lapua) oli upseerina Uudenmaan rakuunarykmentissä. Kun vuoden 1808 sota syttyi, hän oli toisen prikaatin adjutantti. Hän osallistui muun muassa Siikajoen taisteluun. Hän haavoittui kuolettavasti Lapuan taistelussa. Hänen veljensä oli Anders William Ramsay ja molempien isä oli Kyminkartanon läänin maaherra Otto Wilhelm Ramsay. Perheen ystävä, runoilija Erik Gustaf Geijer kirjoitti heistä sonetin Bröderna Ramsay. Suomen sodassa taisteli myös kenraalimajuri Odert Reinhold von Essen (s. 1755). Hän esiintyi henkilönä myös J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden runossa Von Essenistä ja hänen Mattirengistään. Von Essenin samanniminen isoisä oli everstinä Porin rykmentissä ja kaatui Napuen taistelussa Suomen sodassa Hämeenlinnan jääkäripataljoonaa vuodesta 1798 komentanut eversti von Essen taisteli Yppärissä, Pyhäjoella sekä Siikajoella ja myöhemmin toimiessaan 6. prikaatin päällikkönä hän osallistui Alavuden, Salmin ja Oravaisten taisteluihin. Otto Henrik von Fieandt (s Ristiina, k ) johti Suomen sodassa omaa osastoaan. Osasto suojasi Suomen armeijan itäistä sivustaa, kun armeija eteni takaisin etelään Siikajoen taistelun jälkeen. Von Fieandt valtasi 8. kesäkuuta 1808 noin parinsadan miehen voimin Perhossa sijainneen suuren venäläisten varaston. Von Fieandt soti Perhon ja Karstulan alueella noin 23

25 miehen vahvuisia venäläisjoukkoja vastaan ja valtasi myös Kyyjärvellä sijainneen tärkeän Lintulahden tienristeyksen. Suomalaiset joutuivat kuitenkin perääntymään ylivoiman edessä takaisin Perhoon 2. heinäkuuta 1808 käydyn Lintulahden taistelun jälkeen. Von Fieandt joutui peräytymään Veteliin saakka 11. heinäkuuta 1808 käydyn Kokkonevan taistelun jälkeen, mutta saatuaan avukseen eversti Odert Reinhold von Essenin osaston molemmat osastot ryhtyivät taas etenemään. Kun von Essenin joukko palasi takaisin pääarmeijan yhteyteen, everstiluutnantiksi ylennetty von Fieandt jäi johtamaan noin 1500 miehen vahvuista osastoa. Von Fieandtin osasto kärsi yli 500 miehen tappiot kenraali Vlastovin johtamia venäläisiä joukkoja vastaan Karstulan taistelussa 21. elokuuta Suomalaisten puolustusasemat olivat huonot ja von Fieandtin laiminlyötyä tiedustelun venäläiset pääsivät saarrostamaan heidät. Von Fieandtin joukot vetäytyivät nyt pohjoista kohti vetäytyvän pääarmeijan yhteyteen. Von Fieandt osallistui sodan taisteluihin vielä Ruotsin puolella Länsipohjassa. Sisällissota Sisällissodassa Jacob Suomalaisen jälkeläiset olivat lähes poikkeuksetta hallituksen puolella. Itsenäisyyssenaattia johti P. E. Svinhufvud ja Sisällissotaa johti kenraali C. G. Mannerheim. Sodassa oli mukana myös jääkäriksi kouluttaneita sotilaita, kuten myös Suomessa sotilaskulutuksen saaneita sotamiehiä. Luutnantti Kurt Wilhelm Bruncrona saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana 25. helmikuuta Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan lähettiupseeriksi ja intendentiksi 1. jääkärirykmenttiin. Hän otti osaa taisteluihin rykmenttinsä mukana Lempäälässä ja Viipurin seudulla. Hänet ylennettiin everstiksi. Carl August af Björksten (s Perniö, k ) saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan 5. jääkäripataljoonan 6. komppaniaan, mistä hänet siirrettiin 30. maaliskuuta 1918 komppanian mukana 3. täydennyspataljoonaan joukkueenjohtajaksi, josta myöhemmin muodostettiin 6. jääkärirykmentin 18. jääkäripataljoona ja kuulun sen 1. komppaniaan joukkueenjohtajana. Hän osallistui Karjalankannaksella Viipurin valloitukseen tähtääviin taisteluihin. Jääkärikapteeni Jalmar "Jalmari" Kasimir Forsström, Kara (s Nastola, Seesta, k Oulu) on kirjoittanut mm. kirjan Jääkärin muistelmia (1918), jossa kertoo kokemuksistaan sisällissodassa Savon rintamalla. 3.2 KENRAALEITA Jacob Suomalaisen jälkeläisten joukossa oli kuusitoista kenraalia, joista seitsemän kuului Ehrnroothin sukuun. Yksi kenraaleista oli marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim, jota tässä käsitellään kohdassa 2 presidenttejä. Nuorin kenraali oli suvun Ähtärin talonpoikaishaaraan kuuluva Raimo Uula Viita. Seuraavassa esitellään kenraalit syntymävuoden mukaisessa järjestyksessä: 24

26 Jacob Suomalaisen jälkeläisiä: 1. Kenraaliluutnantti Robert Gustaf Ivar Blåfield (s Sääksmäki) määrättiin 3. tarkk ampujaprikaatin komentajaksi Hän taisteli prikaateineen Turkin sodassa ja kunnostautui muun muassa Silistrian taistelussa syyskuussa 1877 ja Plevnan valloituksessa marraskuussa Hänet merkittiin 9. tarkk ampujapataljoonan upseeriluetteloihin ja määrättiin jalkaväkidivisioonan komentajaksi. Hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi Jalkaväenkenraali, Mannerheim-ristin ritari Adolf Erik Ehrnrooth (s. 1905) toimi Talvisodassa Taipaleen lohkolla Arne Blickin johtaman 7. divisioonan esikuntapäällikkönä Kannaksella ja Jatkosodassa Arne Bilckin 2. divisioonan esikuntapäällikkönä. Vuonna 1956 hänet ylennettiin kenraalimajuriksi, vuonna 1959 kenraaliluutnantiksi ja lopulta jalkaväen kenraaliksi. Hän toimi myös Suomen marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön puheenjohtajana. Hän omisti Tyriksen tilan metsiä ja Solgården Kakskerta-nimisen tilan. Hän on Mannerheim-ristin ritari numerolla 162. Lähde: Robert Brantbergin kirja: "Ehrnrooth. Jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristinritari Adolf Erik Ehrnroothin elämäkerta". 3 Kenraalimajuri Adolf Reinhold Viktor Ehrnrooth (s. 1832) toimi Uudenmaan läänin sotakomisaarina 1880 ja sai eron sotapalveluksesta kenraalimajurina vuonna Kenraalimajuri Carl Gustaf Ehrnrooth (s. 1744) Everstiluutnantti C. G. Ehrnrooth toimi Porrassalmen ja Parkunmäen taisteluissa Porin rykmentin vt. johtajana vuonna Parkunmäen taistelu oli Ruotsin armeijan ensimmäinen hyökkäysvoitto sitten Kaarle XII sotien. Venäläisten komentaja, everstiluutnantti Toll, heitti tappion jälkeen miekkansa maahan ja pyysi hattu kädessä suomalaiselta komentajalta anteeksi huonoa menestystään. Ehrnrooth lähetti sotasaalisliput Tukholman voitonparaatiin. Ehrnrooth nimitettiin Hämeen rykmentin komentajaksi ja ylennettiin everstiksi. Vuonna 1791 hän osti Seestan kartanon Nastolan Kivijärven rannalta. Kartano oli kenraalimajuri Georg Magnus Sprentportenin vanha rustholli, joka oli joutunut valtion haltuun Sprengtportenin poliittisten vehkeilyjen takia. Ehrnrooth erosi palveluksesta 1797 ja ylennettiin kenraalimajuriksi. Hänet korotettiin ritaristoon 1801 Ruotsin ritarihuoneella numerolla 1123 A. Vuonna 1818 hänen jälkeläisensä merkittiin Suomessa aatelissukuun numerolla 73, kun muut Ehrnroothin suvun edustajat kuuluivat aatelissukuun numero Kenraalimajuri Ernst Gustaf Waldemar Ehrnrooth, kenraalimajuri, Tyriksen kartanon omistaja, s Helsinki, k Kirkkonummi. Vapaussodassa ryhmänjohtajana toiminut Gustaf Ehrnrooth oli Suomen kadettikoulun ensimmäisellä kurssilla sekä Suomen sotakorkeakoulun viidennellä kurssilla Ehrnrooth toimi 1920-luvulla Ratsuväkiprikaatissa sekä Uudenmaan 25

27 ratsurykmentissä muun muassa nuoremman upseerin ja eskadroonanpäällikön tehtävissä. Vuosina hän toimi yleisesikuntaupseerina Ratsuväkiprikaatissa ja Uudenmaan rakuunarykmentissä välisenä aikana hän oli 2. divisioonan esikuntapäällikkö. Talvisodan alettua hänestä tehtiin III armeijakunnan esikuntapäällikkö Tämän jälkeen Ehrnrooth nimitettiin Hämeen ratsurykmentin komentajaksi, missä tehtävässä hän oli aina syksyyn 1944 asti. Ehrnroothin tilalle HRR:n komentajaksi Raappana komensi majuri Siraman. Sodan jälkeen hän oli Porvoon sotilaspiirin komentajana Vuoteen 1955 asti hän toimi Helsingin sotilaspiirin päällikkönä. Uudenmaan sotilasläänin komentajana ja Helsingin varuskunnan päällikkönä hän toimi vuodesta 1955 alkaen aina eläkkeelle siirtymiseensä asti vuonna Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi vuonna Kenraalimajuri Gustaf Adolf Ehrnrooth, Seestan kartanon omistaja, aatelissuvun 73 päämies, s Rantasalmi, k Loviisa. Gustaf Adolf kävi Ruotsin Karlbergin sota-akatemian ja ylennettiin majuriksi vuonna Hän osallistui Suomen sotaan ja kunnostautui useissa taisteluissa mm. Leppäviralla, Revonlahdella ja Lapualla. Syyskuussa hän haavoittui rintaan ja reiteen Oravaisten taistelussa. Toivottuaan hän siirtyi ylipäälliköksi Tornion rintamalle. Venäläisten hyökättyä Ruotsin puolelle hän osallistui kärkijoukon johtajan Uumajan valtaukseen. Lokakuussa 1809 hänet ylennettiin everstiluutnantiksi ja hänestä tuli Ruotsissa toimivan 1. suomalaisen kenttäpataljoonan komentajaksi. Ehrnrooth palasi Suomeen ja hänestä tuli Keisarillisen Suomen 2. jääkärirykmentin komentaja. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I ylensi hänet kenraalimajuriksi vuonna Vuonna 1821 hänet määrättiin Suomen sotaväen divisioonan komentajaksi Helsinkiin. Hänen virka-asuntonsa oli Etelä-Esplanadilla oleva nykyinen Valtioneuvosto juhlahuoneisto, Smolna. Hän erosi palveluksesta vuonna Kenraaliluutnantti Gustaf Robert Ehrnrooth, valtiopäivämies, aatelissuvun 73 päämies, Tervikin isäntä, s Loviisa, k Helsinki. Tuli ylioppilaaksi Helsingissä Suoritti palveluksen Suomen tarkk'ampujapataljoonassa. Hämeenlinnan ruotujakokoisen tarkk'ampujapataljoonan komentaja Henkivartioväen Suomen tarkk'ampujapataljoonan komentaja Ylennettiin kenraalimajuriksi 1863 ja kenraaliluutnantiksi Edusti aatelissukuaan valtiopäivillä Ehrnrooth osti 1868 protokollasihteeri Fredrik August von Platenilta 1400-luvulta peräisin olevan Gammelgårdin eli Vanhankartanon rälssitilan Lammilta. Kenraalin kuoltua tila ja kartano siirtyivät agronomi Alexander Casimir Ehrnroothille. 8 Kenraaliluutnantti Johan Casimir Ehrnrooth (s. 1833) osallistui Venäjän armeijassa sotaretkiin Tsetsenian ja Dagestanin kapinallisia vastaan. Hän toimi Puolan Czestovan kaupungin sotilaskomentajana Puolan kapinan kukistamiseen. Hän toimi 11. divisioonan komentajana Turkin sotaan Hänet nimitettiin Bulgarian sotaministeriksi. 9 Marsalkka, valtionhoitaja, presidentti Carl Gustaf Emil Mannerheimin (s. 1867) tarinaa on käsitelty tarkemmin luvussa 1. Presidenttejä. 10 Jalkaväenkenraali Anders Edvard Ramsay (s Kuopio) osallistui Henkivartioväen Preobraženskojen rykmentissä Ramsay keisari Nikolai I:stä vastustaneiden mellakoiden 26

28 taltuttamiseen Pietarissa joulukuussa 1825 ja saavutti keisarin luottamuksen. Hänet nimitettiin Suomen opetustarkk ampujapataljoonan komentajaksi Helsinkiin. Ramsayn koulutustyön tuloksena pataljoona korotettiin niin sanotuksi nuoreksi kaartiksi ja sen uudeksi nimeksi tuli Henkivartioväen Suomen tarkk ampujapataljoona. Hänen nimensä on jäänyt Helsingin kadunnimistöön vuonna 1950 nimetyn Ramsaynrantakadun takia, jonka varrella on hänen omistamansa Munkkiniemen kartano. 11 Jalkaväenkenraali Georg Edvard Ramsay (s Viipuri) oli Anders Ramsayn poika, joka toimi vakinaistettuna Semjonovin rykmentin komentajana. Samoihin aikoihin käynnistyi hanke Suomen oman asevelvollisen sotaväen perustamiseksi, jossa hän avusti 1879 alkaen Suomen kenraalikuvernöörin erikoistehtävissä. Kun joukot perustettiin elokuussa 1880, Ramsay nimitettiin niiden päälliköksi, mikä merkitsi hänen uransa kohokohtaa. Hänet ylennettiin 1886 kenraaliluutnantiksi. Ramsayn toiveista huolimatta Suomen asevelvollinen sotaväki lakkautettiin ensimmäisen sortokauden aikana syksyllä 1901 annetulla määräyksellä. Katkeroitunut Ramsay ei enää halunnut jatkaa Venäjän armeijan palveluksessa ja erosi helmikuussa Hänelle myönnettiin eron yhteydessä jalkaväenkenraalin arvo. Hän omisti Munkkiniemen kartanon. 12 Kenraalimajuri Arthur Rikhard Ramsay (s Kuopio) määrättiin Henkivartioväen Suomen tarkk ampujapataljoonan 2. komppanian päälliköksi, ja hän oli pataljoonan mukana Turkin sodassa Ramsay ylennettiin everstiluutnantiksi ja määrättiin 6. Mikkelin tarkk ampujapataljoonan komentajaksi pataljoonan upseeriluetteloihin merkittynä Hänet ylennettiin everstiksi Hänelle myönnettiin ero sotapalveluksesta kenraalimajurina. Ramsay edusti aatelissukuaan valtiopäivillä 1872 ja Kenraaliluutnantti Allan Georg Ramsay (s Kuopio) palveli Turkin sodassa Henkivartioväen Semenovskojen rykmentissä ja sai sodan lopulla ylennyksen everstiksi. Hänet määrättiin 2. Sofian, H. M. Keisarin jalkaväkirykmentin komentajaksi Ramsay ylennettiin kenraalimajuriksi ja siirrettiin 7. jalkaväkidivisioonan 1. prikaatin komentajaksi asetettuna armeijan jalkaväkeen. Hän sai eron sotapalveluksesta kenraaliluutnanttina. 14 Kenraalimajuri Archibald Viktor Ramsay (s Kuopio) taisteli rykmenttinsä mukana Turkin sodassa ja sai sodan jälkeen ylennyksen alikapteeniksi Ramsay ylennettiin kapteeniksi ja määrättiin komppanianpäälliköksi Henkivartioväen Semenovskojen rykmenttiin Hänet ylennettiin everstiksi Hän sai eron sotapalveluksesta kenraalimajurina Ramsay edusti aatelissukuaan valtiopäivillä 1897 ja Kenraalimajuri Otto Fredrik Taube (s Norrköping) kohosi kenraaliksi Ruotsin armeijassa Hän toimi useiden Ruotsin armeijan komiteoiden puheenjohtajana. 16 Kenraaliluutnantti Raimo Ulla Viita (s. 1928) on ainoa Jacob Suomalaisen jälkeläisten talonpoikaishaaraan kuluva kenraali. Vuonna 1977 hänet komennettiin Pääesikuntaan, jossa hän toimi koulutusosaston päällikkönä Tämän jälkeen kenraalimajuriksi 27

29 komennettu Viita toimi vajaan vuoden jalkaväen tarkastajana. Hänestä tuli Pääesikunnan koulutuspäällikkö vuonna Hän toimi tässä tehtävässä vuoteen 1988 asti lopuksi kenraaliluutnanttina. Sukuun naimakauppojen kautta tulleita kenraaleita: 1. Kenraalimajuri Edvard Reinhold von Ammondt (s Pietari) oli Henkivartioväen Liettuan jalkaväkirykmentin pataljoonankomentaja vuonna 1866 ja sai ylennyksen everstiksi seuraavana vuonna. Vuonna 1869 hänet määrättiin Henkivartioväen Tsarskoje Selon tarkk ampujapataljoonan komentajaksi. Yhä keisarin adjutanttina ollessaan von Ammondt sai ylennyksen kenraalimajuriksi ja hänet nimitettiin vuonna 1875 Mikkelin läänin kuvernööriksi ja myöhemmin saman vuoden lopulla Hämeen läänin kuvernööriksi. 2. Kenraalimajuri Odert Reinhold von Essen (s. 1755) von Essen oli suomalainen Suomen sodassa taistellut kenraalimajuri. Hän esiintyi henkilönä myös J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden runossa Von Essenistä ja hänen Matti-rengistään. Von Essenin samanniminen isoisä oli everstinä Porin rykmentissä ja kaatui Napuen taistelussa Suomen sodassa Hämeenlinnan jääkäripataljoonaa vuodesta 1798 komentanut eversti von Essen taisteli Yppärissä, Pyhäjoella sekä Siikajoella ja myöhemmin toimiessaan 6. prikaatin päällikkönä hän osallistui Alavuden, Salmin ja Oravaisten taisteluihin. Sodan päätyttyä von Essen sai eron Ruotsin armeijan palveluksesta vuonna 1809 kenraalimajurina. 3. Kenraalimajuri, Mannerheim-ristin ritari Georg Didrik von Essen (s. 1864) oli Saga Armfeltin mies, joka oli suojeluskuntajärjestön ylipäällikkö Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi vuonna Jääkärikenraalimajuri, Mannerheim-ristin ritari nro 1, Ernst Ruben Lagus (s Koski) siirrettiin kesäkuussa vuonna 1942 vasta perustetun Panssaridivisioonan komentajaksi. Hän toimi myös lyhyen ajan VI armeijakunnan komentajan viransijaisena vuonna Laguksen Panssaridivisioona joutui tositoimiin oikeastaan vasta Kannaksen suurhyökkäyksen alettua kesällä Hän johdatti joukkonsa ratkaisutaisteluihin Polviselässä, Kuuterselässä, Talissa ja Vuosalmella. 5. Kenraalimajuri Nikolai Maexmontan (s Venäjä) oli keskeisessä asemassa, kun Suomen sotavoimia suunniteltiin. Hänen tehtäväksi tuli toimia joukkojen tarkastuksesta vastaavan ylitarkastusosaston päällikkönä valkoisten päämajassa. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 18. helmikuuta Hän toimi ylitarkastusosaston päällikkönä, kunnes sota päättyi jääden eläkkeelle 30. toukokuuta Hän oli ensimmäinen itsenäistymisen jälkeen kenraalikuntaan ylennetty upseeri Suomen armeijassa 6. Kenraalimajuri Hjalmar Georg Palin (s Heinola) osallistui Venäjän-Turkin sotaan ja kunnostautui Plevnan kaupungin piirityksen aikana kesällä ja syksyllä Sodan päätyttyä Palin ylennettiin everstiksi 1878 ja hän toimi sitten

30 jalkaväkidivisioonan esikuntapäällikkönä Palin ylennettiin kenraalimajuriksi vuonna Kenraalimajuri Konstantin Ernst von Scharnhorst (s Pietari) toimi kenraalina Ruotsissa. 8. Kenraaliluutnantti Fredrik Waldemar Schauman (s. 1844) määrättiin 7. jalkaväkidivisioonan esikuntapäälliköksi Radomiin Puolaan Hänet nimitettiin Suomen sotilasasiain esittelijäksi Venäjän sotaministerille ja ylennettiin kenraalimajuriksi pysytettynä yleisesikunnan upseeriluetteloissa ja edellisessä virassaan. Schauman määrättiin Suomen sotilaspiirin (kenraalikuvernöörin) viraston Suomen sotaväen esikunnan esikuntapäälliköksi ja nimitettiin myös Suomen Ylisotaoikeuden puheenjohtajaksi. 3.3 MUITA UPSEEREITA Jacob Suomalaisen sukuun kuuluu runsaasti myös muita upseereita, joista tässä luetellaan vain sotilasarvoltaan everstiksi, everstiluutnanteiksi ja majureiksi ylenneet henkilöt: Everstejä 1. Eversti Johan Reinhold Taube s Eversti Carl Henrik Furumarch s Kitee 3. Eversti Otto Wilhelm Ramsay, maaherra, Jakkarilan ja Espoon kartanoiden omistaja, eversti. S Sahalahti, k Espoo. 4. Eversti Bengt Adolf Grotenfelt s Joroinen 5. Eversti Sten Carl Tudeer s Vanaja 6. Eversti Otto Henrik von Fieandt, Suomen sodan sankareita, s Ristiina 7. Eversti Christer Ludvig Jägerskiöd s Belgia, Bryssel 8. Eversti Carl Johan Sebastian Ehrnrooth, aatelissuvun 85 päämies, s Joroinen 9. Eversti Magnus Fridolf Ernst s Loviisa 10. Eversti Sten Carl Tudeer, senaatin talousosaston varapuheenjohtaja, s Vanaja 11. Eversti Hjalmar Georg Palin, s Heinola, k Helsinki. 12. Eversti Alexander Sebastian Ehrnrooth aatelissuvun 85 päämies, s Venäjä 13. Eversti Axel August Meister s Tukholma 14. Eversti Thomas Fredrik Loven s Eversti Carl Gustav Schauman s Helsinki 16. Jääkärieversti Kurt Vilhelm Bruncrona s Helsinki 17. Eversti Oscar Bjarne Hugo Nordenswan s Eversti Gustaf Adolf Ramsay s Kuopio 19. Jääkärieversti Mauno Samuel Liesi s, 1896 Somero 20. Eversti, Mannerheim-ristin ritari nro 30 Hans Olof von Essen s Lappeenranta 21. Eversti Carl Johan Sebastian Ehrnrooth s Joroinen 29

31 Everstiluutnantteja 1. Everstiluutnantti Otto Ernest Taube s Pyhäjärvi 2. Everstiluutnantti Otto Ludvig Taube s Everstiluutnantti, maaherra, Anders Johan Ramsay, s Sahalahti, 4. Everstiluutnantti Carl Henrik Ramsay s Sahalahti 5. Everstiluutnantti August Filip Armfelt s Halikko 6. Everstiluutnantti Magnus Erik Ehrnrooth s Rantasalmi 7. Everstiluutnantti Per Otto Adelborg s Loviisa 8. Everstiluutnantti Christer Ludvig Reinhold Jägerskiöd s Kemiö 9. Everstiluutnantti Christer Ludvig Taube s Kemiö 10. Everstiluutnantti Peter Fredrik Silfverskiöld,, s. 1817, k Ruotsi 11. Everstiluutnantti Carl Ander Georg Ahnström s Ruotsi, Korsäter 12. Everstiluutnantti Alexander Vilhelm von Knorring s Hämeenlinna 13. Everstiluutnantti Gustaf Adolf Constantin Gripenberg s Kurkijoki 14. Everstiluutnantti Frans Mikael Gripenberg s Helsinki 15. Jääkäriluutnantti, everstiluutnantti, metalliteollisuusliiton toimitusjohtaja, Gunnar von Wright, s Everstiluutnantti Carl August af Björksten s Perniö 17. Everstiluutnantti Sture Carl Ehrnrooth s, 1895 Helsingin pitäjä 18. Everstiluutnantti Lars Carl Albert Ehrnrooth, Tyriksen isäntä, s Kymi 19. Everstiluutnantti Peter Fredrik Silfverskiöld s Majureita 1. Majuri Gustaf Henrik Ehrnrooth s Viipuri 2. Majuri Otto Christer Boije af Gennäs s Porvoo 3. Majuri Magnus Johan Ehrnrooth s Kristiina 4. Majuri Georg Adolf von Sticht s Majuri Gustav Henrik Ehrnrooth s Kristiina 6. Majuri Johan Reinhold Taube s Majuri Otto Henrik von Fieandt s Ristiina 8. Majuri Germund Fredrik Aminoff s Hirvensalmi 9. Majuri Carl Adolf Brakel, s Pirkkala, 10. Majuri Anders Wilhelm Ramsay, s. 1777, k kaatui, Lemi. 11. Majuri Fredrik Gustaf Aminoff s Joroinen 12. Majuri Fabian Gottlieb Wrede af Elimä s Anjala 13. Majuri Johan Reinhold Taube s Raasepori 14. Majuri Göran Schröderheim s Ruotsi 15. Majuri Fritz Gustaf Otto Emil Axelson s Majuri Carl Gustaf Wrangel s Ruotsi 17. Majuri Magnus Reinhold Taube s Linköping 18. Majuri Erik von Frenckell s Helsinki 19. Jääkärimajuri Jaakko Albert Malkamäki, s Ylihärmä 20. Majuri Carl August Ehrnrooth s Helsingin pitäjä 30

32 21. Hävittäjä-ässä, majuri Erkki Olavi Ehrnrooth s Oulu, 1943 kaatui, Utti 22. Majuri Aimo Alarik Laiho s Somero 3.4 SANKARIVAINAJIA Sodissamme kuolleita sankarivainajia löytyy suvusta 49, joista suurin osta kuoli viime sodissamme: Suomen sota 1. Anders Wilhelm Ramsay majuri s k kaatui, Lemu 2. Carl Gustaf Ramsay luutnantti s k kaatui, Lapua 3. Georg Vilhelm Bruncrona kapteeni, s Tammela, k kaatui, Raasepori. Ramsayn veljeksistä on kerrottu Vänrikki Stoolin tarinoissa. Heidän äitinsä Sofia Lovisa Ramsay haetutti heidän ruumiinsa Porvooseen, jonne heidät on haudattu Ramsayn sukuhautaan. Sisällissota 1. Lars Gustaf Bertil Björkenheim, tilanomistaja, suojeluskunnan jäsen, s Eurajoki, k kaatui, Porvoo, Emäsalo 2. Edvard Athniel Björkenheim, agronomi, s Iitti k. surmattu Gunnar Edvard Leonard Jägerskiöld aliupseeri s Upsala k kaatui, Tampere 4. Herman Arvid Hovila, sotilas, s Ähtäri, Viitala, k kaatui, Järvensivukylä, Messukylä Talvisota 1. Kalle Kustaa Viitala, maanviljelijä, sotamies 9./JR 30, s Ähtäri, k kaatui, Sakkola 2. Valio Rikhard Katajamäki, rajavartija, alikersantti, 9. RajaK, s Ähtäri, k kaatui, Metsäpirtti 3. Viljo Adolf Pajula, maalari, sotamies, JR 30, s Multia, k kaatui, Taipale, Koskenniemi 31

33 4. Kalle Vihtori Salli maanviljelijä, sotamies, 4./JR 30, s Ähtäri, k kaatui, Sakkola, Riiska. 5. Kalle Edvard Niittyaho, maalari, sotamies 9./JR 30, s Ähtäri, k kaatui Taipale 6. Lauri Kustaa Pahkamäki, korpraali, JR 30, s Soini, k kaatui, Taipale, Metsäpirtti 7. Arvo Olavi Lahtinen sotamies, JR 21 s Ähtäri, k kaatui, Taipale, Metsäpirtti 8. Armas Johannes Tiainen, varastomies, sotamies, 3./Er. P 1, s Heinjoki, k kaatui Muolaa, Oinala. 9. Viljo Erkki Mäkelä, pientilallinen, korpraali III/JR 16, s Ähtäri, k kaatui, Taipale. 10. Juho Honkola maanviljelijä, s Soini, Honkola, k kaatui, Taipale, Metsäpirtti 11. Per Erik Fridolf af Enehjelm s Helsinki, k kaatui, Suonionsaari 12. Veikko Johannes Pahkamäki maatyömies, sotamies, 2./JR 21 s Soini, k kaatui 13. Antti Juhani Mäkinen kanttoriurkuri, kornetti 1. /Kev.O.21, s Viipuri, k kaatui, Äyräpää, Vitsaari 14. Matti Emil Saari, sotamies, 1./JR 25, s Ylistaro, k kaatui Vuosalmi, Äyräpää 15. Justus Abraham Hämäläinen, metsätyömies, sotamies, Kol./JR 58, s Multia, k kaatui, Sakkola. Jatkosota 1. Matti Piispanen taksiautoilija, korpraali, I/JR 50s Karstula, Pylkönmäki, k kaatui Soanlahti 2. Kauno Rudolf Katajamäki, maanviljelijä, sotamies, s Ähtäri, k kaatui, sodassa kadonnut 32

34 3. Onni Johannes Väliaho, rautatieläinen, kersantti, II/4.Pr s Kuolemanjärvi, k kaatui, Tammisaaren mlk, Hästö 4. Uuno Johannes Tuohimäki, pientilallinen, korpraali III/JR 16, s Ähtäri, k kaatui, Kitee, Korpikylä. 5. Kauno Johannes Ahonen, maanviljelijä, sotamies, 9/JR 16s Soini, k kaatui, Kannaksen Ruskeala 6. Väinö Aukusti Rintala, sekatyömies, sotamies 9./JR 16, s Soini, k kaatui, Ruskeala. 7. Kalle Albaanus Rintala, pientilallinen, sotamies 9./JR 16, s Soini, k kaatui, Ruskeala. Samana päivänä kaatui kaksi Rintalan veljestä veljestä 8. Urho Uljas Sarkka joukko-osasto 5./JR6, s , k kaatui Rautjärven Purnujärvellä 9. Klaus Emil Blåfield oikeust. yo, vänrikki 2.KKK/JR s Helsinki. k kaatui, Kuurmanpohja 10. Eino Arvid Haaparanta, sotamies 5./JR 6, s Soini, k kaatui, Rautjärvi. 11. Aimo Gunnar Katajamäki, sotamies, 3./JR 6, s Ähtäri, k kaatui, Rautjärvi. 12. Kalle Eemeli Järvinen, kunnankirjuri, alikersantti, 2./JR, s Ikaalinen, k kaatui 13. Toivo Kujanpää, pioneeri, Pion. P 30, s Alajärvi, k kaatui, Uukuniemi 14. Matti Sakari Mäkinen, työmies, sotamies, III/JR 22, s Sääksmäki, k kaatui, Puskuselkä 15. Olavi Liinus Katajamäki s Ähtäri, k kaatui, Kuokkamäki 16. Hjalmar Hagelstam opettaja, kornetti, 2./Kev.Os.1, s Hyvinkää, k kaatui, Kannaksella 17. Erkki Aleksanteri Suomäki, sotamies, EK/JP 5, s Keuruu, k kaatui, Itä-Karjala, Onkamus. 18. Niilo Edvin Hämäläinen, metsätyömies, sotamies, 3. /JR 26, s Multia, k kaatui, Ahvenjärvi. 33

35 19. Pehr Yngve Svinhufvud presidentin poika, opiskelija, kersantti 1./Pion.P 22 s Turku, kaatui, Maanselkä 20. Erkki Oiva Lassila, alikersantti, 5./JR5, s Ähtäri, k kaatui, Kirvin as. 21. Leo Gunnar Apilasaho, sotamies, 4./JR 16, s Soini, k sotasairaala no Erkki Olavi Ehrnrooth majuri, lentäjä-ässä, s , k kaatui, Utti 23. Antti Heikinpoika Peltokangas s Alajärvi, k kaatui, Rautu 24. Arvo Olavi Saarikangas, maanviljelijä, alikersantti, 6./JR 58, s Soini, k kaatui, Viipurin mlk, Ylä-Sommee. 25. Toivo Arvid Rantala, kopraali, 1./JR 48, s Keuruu, k kaatui, Jääski. 26. Jorma Kalervo Viita, varastonhoitaja, kersantti 4./JR 6, s Käkisalmi, k kaatui, Käkisalmi. 27. Klaus Emil Blåfield, oikeust. yo, vänrikki, 2KKK/JR 26, s , k kaatui, Kuurnanpohja 34

36 4 MUITA TUNNETTUJA SUVUN HENKILÖITÄ 4.1 TAITELIJOITA, KIRJAILIJOITA JA MUUSIKOITA 1. Kirjailija Eva Mannerheim-Sparre (s. 1870) ja hänen puolisonsa Louis Sparre (s. 1863) muodostivat yhdessä luovan perheen, jossa Eva kirjoitti kirjoja ja Louis toimi taidemaalarina. Louis perusti Porvooseen Iiris-nimisen huonekalutehtaan ja oli vaikuttamassa siihen, että Porvoon Vanhakaupunki säilytettiin jälkipolville. 2. Kuvanveistäjä Emil Herman Cedercreutz (s. 1879) oli vuonna 1879 Köyliössä syntynyt kuvanveistäjä, joka opiskeli Suomen Taideakatemian kuvanveistolinjalla Hän jatkoi opintojaan Brysselissä, Roomassa ja Pariisissa. Hänellä on useita tunnettuja julkisia veistoksia. Niistä tunnetuimpia ovat Satakunnan Karhu Porin raatihuoneen edessä, Pekkakoira Helsingin Kaivopuistossa ja Apollo Helsingin lastenlehdossa. 3. Oopperalaulaja Olga Jeannie Thillot (s. 1892) oli suomalainen oopperalaulaja, äänialaltaan sopraano. Hän oli kiinnitettynä Suomalaiseen oopperaan , minkä jälkeen hän esiintyi Saksassa oopperanäyttämöillä. Vuosina hän toimi Sibelius- Akatemian oopperaluokan opettajana luvulla hän oli vierailevana ohjaajana Helsingissä, Tampereella ja Turussa, jolloin hän ohjasi muun muassa Giuseppe Verdin, Giacomo Puccinin ja Pjotr Tšaikovskin oopperoita. Von Thillotille myönnettiin Pro Finlandia -mitali Taidegraafikko Hjalmar Hagelstam (s. 1899) aloitti taideopintonsa Helsingin yliopiston piirustussalissa, jossa hän opiskeli vuosina Viimeisen opiskeluvuotensa aikana hän kävi myös Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulua, minkä jälkeen hän jatkoi taideopintojaan Pariisissa vielä neljän vuoden ajan sekä Italiassa Hagelstam oli henkilö-, maisema- ja muotokuvamaalari sekä lähinnä etsausta menetelmänään käyttänyt taidegraafikko. Hän suunnitteli myös abstraktit seinämaalaukset Bauhaus-henkiseen Fazerin kahvilaan vuonna Hagelstam oli sotilasarvoltaan kornetti. Hän kaatui jatkosodan aikana Kannaksella syyskuussa Kirjailija Olavi Paavolainen (s. 1903) oli huomattava suomalainen kirjailija, joka kuului Tulenkantajien ryhmään ja 1930-luvuilla ystäviensä Mika Waltari, Yrjö Jylhän ja Katri Valan kanssa. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joista ehkä kuuluisin on hänen sotaajan muistiinpanonsa, jotka julkaistiin nimellä Synkkä Yksinpuhelu (1946). 6. Arkkitehti Viljo Rewell (s. 1910) kirjoitti ylioppilaaksi Vaasan lyseosta vuonna Hän valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna Läpimurtotyö oli Helsingin Lasipalatsi, jonka hän vielä opiskelijana suunnitteli yhdessä Niilo Kokon ja Heimo Riihimäen kanssa. Sotaan Revell osallistui merivoimissa. Hän oli syyskuuhun 1941 asti panssarilaiva Ilmarisen kansiupseeri ja pelastui aluksen tuhosta 13. syyskuuta Uutta elementtirakentamista edustivat myös Revellin Espoon Tapiolaan 1950-luvulla suunnittelemat neljä kerrostaloa, vuosina 1959 ja 1961 valmistuneet 9-kerroksiset ja 30-35

37 metriset Taskumattitalot, ovat muodostuneet Tapiolan symboleiksi ja alueen maamerkeiksi. Vilho Rewell saavutti myös laajaa kansainvälistä mainetta. Kansainvälisesti Revellin tunnetuin suunnittelutyö on Toronton kaupungintalo. Vilho Rewellin suunnittelema Lasipalatsi. 7. Arkkitehti Jonas Cedercreutz (s. 1914) oli syntynyt 1914 Helsingissä, jossa hänellä oli arkkitehtitoimisto. Hänen tunnetoimipa töitään ovat mm: Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Keski-Suomen Keskussairaala ja Jyväskylän sairaanhoito-oppilaitos. 8. Akateemikko Vivica Bandler (s. 1917) toimi vuonna 1939 perustamansa ruotsinkielisen ylioppilasteatterin, Studentteatterin johtajana ja ohjaajana. Hän kuului myös Lilla Teaternin hallitukseen sen perustamisesta asti ja hän osti teatterin itselleen vuonna Hänet palkittiin vuonna 1962 Pro Finlandia -mitalilla. Stadin Slangi valitsi hänet vuoden 2002 Stadin Friiduksi. 9. Oopperalaulaja Irma Rewell os. Kentala (s. 1929) oli yksi vuonna 1956 perustetun Vaasan Oopperan perustajista. Hän toimi aluksi sen toiminnanjohtajana vuoteen 1966 ja sen jälkeen puheenjohtajana kuolemaansa asti. Rewell oli perustamassa myös Suomen Oopperaliittoa ja toimi muun muassa sen puheenjohtajana vuosina Filmitähti Taina Elg-Björkenheim (s. 1930) toimi mallina Pariisissa esiintyen mm. Voguessa ja Elle-lehdessä. Vuonna 1954, 23-vuotiaana, Elg solmi sopimuksen elokuvajätti Metro Goldwyn Meyerin kanssa. Hollywoodin debyytti tapahtui Lana Turnerin tähdittämässä elokuvassa The Prodigal (suom. Tuhlaajapoika) Seuraavana vuonna, 1956, Elg palkittiin Golden Globe -palkinnolla kategoriassa lupaavin ulkomainen naisnäyttelijä. Hän oli jazz-muusikko Raoul Björkenheimin äiti. 11. Kuvanveistäjä Laila Pullinen (s. 1933) oli Nissbackan kartanon omistaneen neurologi Carl-Magnus Ramsayn puoliso luvun loppupuolelta alkaen hänen töitään oli esillä kymmenissä näyttelyissä, sekä Suomessa että ulkomailla. Niistä on koottu myös näyttely Nissbackan kartanon tontille, joka sijaitsee Vantaan Sottungassa. 36

38 12. Muusikko Henrik Otto Donner (s. 1939) toimi Yleisradion viihdepäällikkönä vuosina Hän oli perustamassa levy-yhtiö Love Recordsia vuonna 1966 ja toimi yhtiön toimitusjohtajana Hän on säveltänyt mm. jazz-musiikkia UMO:n Jazz Orkestralle sekä elokuva ja mainosmusiikkia. Hän on myös toiminut kapellimestarina Euroviisujen laulukilpailuissa. 13. Jazz-muusikko Raoul Björkenheim syntyi Kaliforniassa ( ), mutta muutti teiniiässä äitinsä Taina Elgin kotimaahan Suomeen. Vuonna 1984 hän sai Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon. Björkenheimin oma yhtye Krakatau levytti ensi kerran vuonna Tämän lisäksi hän on tehnyt musiikkia muun muassa Edward Vesalan johtaman Sound & Furyn, Roommushklahnin, Sielun Veljien, UMO:n, Avanti!:n ja Tampereen kaupunginorkesterin kanssa. Hänen pitkäikäisin, edelleen levyttävä yhtyeensä Scorch Trio on julkaissut kuusi albumia. Yhtyeessä ovat soittaneet hänen lisäkseen muun muassa Ingebrigt Håker Flaten ja Paal Nilssen-Love. Lisäksi hän on tehnyt kolme omaa albumia 4.2 PROFESSOREITA 1. Professori Johan Perander (s. 1838) toimi pedagogiikan ja didaktiikan professorina Helsingin yliopistossa Vuonna 1866 hän julkaisi ensimmäisen suomenkielisen artikkelin Kirjallisessa kuukausilehdessä ja käsitteli siinä Yhteiskunta uutena aikana. 2. Professori Axel Gabriel Wallensköld (s. 1864) toimi useita vuosia Suomen ruotsalaisen kirjallisuusseuran rahastonhoitajana ja Helsingin ruotsalaisen teatterin johtokunnan puheenjohtajana. Hän toimitti Neurologische Mittailung-aikakausilehteä ja julkaisi useita kirjoja. 3. Professori Wilhelm Ramsay (s Taalintehdas) Ramsay teki tieteellisiä tutkimusmatkoja myös Aunuksen Karjalaan ja 1903 retken Kaninin niemimaalle. Vuonna 1889 hänet nimitettiin Helsingin yliopiston dosentiksi mineralogiassa ja geologiassa. Vuonna 1892 hän sai Aleksanterin palkinnon, jolla hän kustansi vuoden tutkimusmatkan Saksaan ja Ranskaan. Vuosina hän toimi Helsingin yliopiston mineralogian ja geologian professorina ja oli vuosina Matemaattis-luonnontieteellisen osaston dekaanina. 4. Professori Axel Christer Edvard Leonard Jägerskiöld (s Helsinki) toimi Göteborgin museon intendenttinä 1904 ja Göteborgin korkeakoulun eläintieteen ja eläinmaantieteen dosenttina Professorin arvonimen hän sai Jägerskiöld kirjoitti paljon madoista ja linnuista. Hän teki tutkimusmatkoja Egyptiin, Sudaniin ja Siinaihin. Hän kehitti urallaan Göteborgin luonnonhistoriallista museota 5. Professori Ernst Ehrnrooth (s. 1871) syntyi Seestan kartanossa. Hän oli ensimmäinen suomalainen, joka opiskeli psykiatriaa Saksassa. Hänet valittiin vuonna 1901 Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen professoriksi. Hän oli psykiatrisen sairaanhoidon uranuurtaja Suomessa. 37

39 6. Professori Stig Axel Fridolf Jägerskiöld (s. 1911) toimi Ruotsissa Lundin yliopiston professorina. Hän kirjoitti elämäkerran sukulaisestaan Carl Gustaf Mannerheimista. 7. Professori Carl Fredrik Meinander (s. 1916) oli suomalainen arkeologi ja Helsingin yliopiston Suomen ja Skandinavian arkeologian professori. Meinanderin isä oli Karl Konrad Meinander ja poikansa on professori Henrik Meinander. 8. Professori, akateemikko Olli Lounasmaa (s. 1930) perusti Teknillisen korkeakoulun Kylmälaboratorion vuonna 1965 ja toimi vuoteen 1996 sen johtajana. Hänen johdollaan kylmälaboratoriossa tehtiin Helium-3:n suprajuoksevuuden todentaminen vuonna 1973 ja laboratorio sai mainetta ytimien magneettisen järjestäytymisen tutkimisessa sekä aivojen magnetoenkefalografiassa. Näiden tutkimusten sivutuotteena laboratorio teki useita kylmyyden maailmanennätyksiä. Lounasmaa palkittiin tieteellisestä työstään useilla palkinnoilla. Akateemikon arvonimen hän sai vuonna Lounasmaata pidettiin Suomen kansainvälisesti tunnetuimpana fyysikkona. 9. Professori Henrik Meinander (s. 1960) on Helsingin yliopiston historian professori. Hän on kirjoittanut useita kirjoja Suomen ja Skandinavian historiasta. 4.3 TOHTOREITA JA LISENSIAATTEJA Tohtoreita (v tai ennen syntyneitä): Carl August Ramsay, filosofian tohtori, valtioneuvos, Viipurin läänin maaherra, s Kuopio, k Helsinki. Karl Otto Blåfield, lääketieteen ja kirurgian tohtori, s Sääksmäki, k Tampere. August Ramsay, filosofian tohtori, toimitusjohtaja, valtioneuvos, valtionvarainministeri, s Taalintehdas, k Espoo. Johan Edvin Roos, lääketieteen tohtori, piirilääkäri, s Himanka, k Kokkola. Leo Reinhold Ehrnrooth, lakitieteen tohtori, senaattori, ministeri, kansanedustaja, s Helsinki, k Ruotsi, Mösenberg. Carl Henrik Wolter Ramsay, filosofian tohtori, ulkoministeri, s Helsinki, k Ruotsi, Visby. Erik Robert Ehrnrooth, filosofian tohtori, Alkon ylitarkastaja, s Tuusula, k Hollola. 38

40 Gösta Georg Robert Ehrnrooth, filosofian tohtori, agronomi, s Helsinki, k Helsinki. Eino Gustaf Svinhufvud, filosofian tohtori, s Helsinki, k Carl Hemming Rosenius, tohtori, s , k Georg Magnus Ehrnrooth, filosofian tohtori, omisti Lindvikin Porvoon Jakarbyssä, s Helsinki. Elsa Margaretha Louise Ehrnrooth, Fromond, filosofian tohtori, Sällvikin kartanon omistaja, s Helsinki. Kari Ilkka Hänninen, filosofian tohtori, dosentti, yliassistentti, s Pylkönmäki. Lisensiaatteja (v tai ennen syntyneet): Carl Axel Ehrnrooth, lääketieteen lisensiaatti, Römålan osaomistaja, s Georg Carl Casimir Ehrnrooth, oikeustieteen lisensiaatti, Perustuslaillisen puoleen puheenjohtaja, s Lahti, k Helsinki. Wilhelm Gösta Stefan Ehrnrooth, lääket. lisensiaatti, Gammelgårdin osaomistaja, s Eino Olavi Veteläsuo, lääketieteen lisensiaatti, psykiatri, s Ähtäri, k Turku. Yrsa Berit von Hellens, lääketieteen lisensiaatti, s Johan Robert Göran Ehrnrooth, kauppatieteen lisensiaatti, Suomen Höyrylaiva Oy:n Effoa:n toimitusjohtaja, s Helsinki. Riitta Marjatta Roininen, lääketieteen lisensiaatti, s Tornio. Asko Johannes Vuorinen, tekniikan lisensiaatti, toimitusjohtaja, s Jyväskylä. Maximilian Bjarne Christian Oker-Blom, oikeustieteen lisensiaatti, s Hannele Marja-Liisa Luukkainen, valtiotieteen lisensiaatti, taloustutkija, kansanedustaja, s Helsinki. 39

41 4.4 MUITA MERKKIHENKILÖITÄ 1. Valtioneuvos August Ramsay (s Taalintehdas) toimi vuonna 1919 valtiovarainministerinä Ramsay 121 päivän ajan toimineessa Kaarlo Castrénin vähemmistöhallituksessa RKP:n edustajana. Vuosina Ramsay toimi Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajana. Ramsaylle myönnettiin todellisen valtioneuvoksen arvonimi vuonna Sophie Mannerheim (s. 1863) oli saanut sairaanhoidon koulutuksen Sveitsissä. Hän oli merkittävässä roolissa, kun hänen veljensä Carl Gustaf Mannerheim perusti Mannerheimin lastensuojeluliiton. Hän toimi useita vuosina liiton valtuuston varapuheenjohtajana. Hän toimi myös Suomen sairaanhoitoliiton puheenjohtajana ja Kansainvälisen sairaanhoitajaliiton puheenjohtajana. 3. Ministeri Leo Reinhold Ehrnroothin (s. 1877) yhteiskunnallinen toiminta alkoi vuonna 1904, jolloin hänestä tuli aatelissäädyn valtiopäiväedustaja. Hänet valttiin kansanedustajaksi kolme kertaa ja hän oli vuonna 1943 valitun Edwin Linkomiehen hallituksen sisäministeri. 4. Ulkoministeri, filosofian tohtori, Henrik Volter Ramsay (s Helsinki) oli ulkoministerinä Edvin Linkomiehen hallituksessa Jatkosodan aikana Hänet tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä vankeuteen kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. 5. Diplomi-insinööri Erik von Frenckell (s. 1887) nousi urheilujohtajaksi, kun hän oli perustamassa vuonna 1914 Helsingin Pallokenttä Oy:tä, joka rakensi Töölöön ensimmäisen varsinaisen nurmipintaisen jalkapallokentän. Pallokentän valmistuttua vuonna 1915 hän alkoi puhua stadionin saamiseksi Helsinkiin. Hänet valttiin Olympiakomitean jäseneksi vuonna Hän toimi myös Suomen Palloliiton puheenjohtajana ja Kansainvälisen jalkapalloliiton varapuheenjohtajana ja Kansainvälisen olympiakomitean jäsenenä. 6. Hiihtäjä Anton Collin (s. 1891) voitti useita Suomenmestaruuksia. Hän oli ensimmäinen suomalainen hiihtäjä, joka voitti Holmenkollenin hiihtokilpailun vuonna Hän osallistui myös Pariisin olympialaisiin pyöräilyssä. 7. Maanviljelysneuvos Edvard Lars Reguel Björkenheim (s. 1901) toimi maalaisliiton poliitikkona. Hän toimi puolustusministerinä ammattiministerinä Kuuskosken virkamieshallituksessa vuonna 1958 sekä Miettusen I hallituksessa vuosina Ministeripäiviä hänen urallaan kertyi yhteensä 400. Hän oli tilanomistaja ja maanviljelysseuran puheenjohtaja vuodesta Hän sai maanviljelysneuvoksen arvon

42 5 KARTANOITA JA TALONPOIKAISTALOJA 5.1 BACKAKSEN KARTANO Backaksen paikalla oli jo 1500-luvulla samanniminen tila, mutta varsinainen kartano syntyi vasta 1600-luvulla tilojen yhdistyessä. Kartano sijaitsi Suuren Rantatien (nykyään Ylästöntie) varrella, muutama kilometri silloisesta Helsingin pitäjän kirkosta länteen. Backas oli Ruotsin vallan aikana säteri eli ratsutila, jolla oli velvollisuus varustaa ratsusotilas kuninkaan joukkoihin ja joka nautti vastapalvelukseksi verovapaudesta. Tilan omistajat, jotka vaihtuivat taajaan luvuilla, olivatkin pääasiassa ratsumestareita ja sotilasvirkamiehiä. Heihin kuului muun muassa Johan Anders Jägerhorn, joka omisti kartanon vuodesta Backaksen kartano Vantaalla. Vuodesta 1801 vuoteen 1808 Backaksen omisti Gustav von Boisman, joka oli Vantaanjoen eteläpuolella sijainneen Tomtebackan eli Haltialan säterin isäntä. Von Boismanin jälkeen tila siirtyi hänen vävylleen August Hagelstamille, joka rakennutti kartanon nykyisen päärakennuksen vuonna Tämän poika Carl Hagelstam laajensi Backaksen alueita ja kehitti menestyksellisesti sen maanviljelyä. Vuonna 1886 kartanon osti Hagelstameilta Carl Ehrnrooth, joka kuului Jacob Suomalaisen sukuun ja viljeli sitä ensimmäiseen maailmansotaan asti. Ensimmäisen maailmansodan aikana Carl Ehrnrooth päätti luopua Backaksesta, ja ostajaksi tarjoutui Osuusliike Elanto, joka tarvitsi suurtilan Helsingin läheisyydestä tuottaakseen elintarvikkeita myymälöihinsä ja ravintoloihinsa. Kaupanhieronta herätti närkästystä muissa kartanonomistajissa ja pääkaupungin ruotsinkielisissä piireissä, jotka pelkäsivät vasemmistolaisen osuusliikkeen turmelevan Helsingin pitäjän vanhan ruotsinkielisen kulttuurin ja suomalaistavan sen väestön. Näkyvistä protesteista ja lehtikirjoittelusta huolimatta Elanto osti Backaksen Tilan pinta-ala 41

43 oli ostohetkellä 683 hehtaaria, josta peltoa oli 141 ja metsää 482 hehtaaria, ja tila ulottui Vantaanjoelta Tuusulan rajalle saakka. Oston jälkeen Elanto aloitti Backaksessa laajan kehitysohjelman, jonka tarkoituksena oli muodostaa kartanosta mallitila luvun alkupuolella Backas olikin suurtila, joka tuotti pääosan Elannon pääkaupunkiseudulla myymistä elintarvikkeista. Suomen maatilat -matrikkelin (1931) mukaan Backaksessa oli 1930-luvun alussa sata lehmää ja 900 sikaa, yli 140 hehtaaria viljeltyä peltoa, laajaa puutarhaviljelyä sekä kolme kasvihuonetta tomaatti- ja kurkkuviljelyä varten. Saman matrikkelin mukaan tilalta myytiin vuosittain noin kilogrammaa sianlihaa ja kasvitarhatuotteita, perunoita, maitoa ja viljaa Helsinkiin. Kartanon valtavilta metsäalueilta tuotiin puutavaraa ja turvetta junalla omaa pistoraidettapitkin. Viiden kilometrin pituinen rata valmistui 1920 ja sitä käytettiin turvepehkun, mudan, hiekan ja saven kuljetukseen. Turvepehkua ja mutaa kuljetettiin suolta kartanon pelloille ja hiekkaa ja savea taas kartanon omalle tiilitehtaalle. Rata alkoi kartanon talouskeskuksesta ja johti Veromiehenkylän kautta pohjoiseen nykyisen Helsinki-Vantaan lentoasemanalueelle. Elannon ravintoloiden, leipomon ja oluttehtaan ruokajätteet puolestaan kuljetettiin Helsingistä Backaksen sikojen ruoaksi. 5.2 BJÖRKBODAN KARTANO PERNIÖSSÄ Björbodan kartano Perniössä kuului Ramsayn suvulle 1800-luvulla. Björkbodan kartanon omistajat vuodesta 1734: Mikael Hising, ruukinomistaja, ja hänen leskensä Margareta Frodbom 1757; hänen vävynsä Volter Petersen, ruukinomistaja, ; Johan Adam Petersen, vuorineuvos, ja tämän perijät 1807; Volter Petersen, aateloituna af 42

44 Petersen, vuorineuvos, ; hänen vävynsä Karl August Ramsay, senaattori, salaneuvos, ; Anders Ramsay ; hänen äitinsä Charlotta Ramsay ; Hjalmar Hamfelt ESPOON KARTANO Espoon kuninkaankartano perustettiin Espåbyn ja Mankbyn kylien maille, ja talonpojat saivat korvaavat pellot muualta. Sopimus rahvaan kanssa solmittiin Espoon pitäjän kesäkäräjillä 27. elokuuta Peder Mandel oli kartanon ensimmäinen vouti, ja hän työskenteli vuosina Vuodet voutina toimi Truls Perinpoika. Läänimuutosten vuoksi, kun Espoo oli liitetty Raaseporin läänistä Porvoon lääniin 1564, kartanossa ei ollut omaa voutia. Vuonna 1572 tehdyn uuden läänimuutoksen jälkeen kartanosta tehtiin voutikunta. Tällöin voudiksi tuli Rasmus Jönsinpoika vuosiksi Tämän jälkeen Espoon kartano oli Raaseporin lääninvoutien alaisena aina vuosisadan loppuun. Espoon kartano. Vuonna 1625 Kustaa II Adolf nimitti eversti Gustav Hornin kaikkien suomalaisten ratsu- ja jalkaväkijoukkojen ylipäälliköksi. Palkaksi tästä tehtävästä kuningas luovutti Hornille toukokuun 11. päivänä vuonna 1625 päivätyllä kirjeellä Espoon kartanon sekä sen alaisena olevien talonpoikien verot. Näitä talonpoikia tai taloja oli 41, joista 29 oli Espoosta. 43

45 Vuonna 1652 Kustaa Horn laajensi tilojaan ja niihin kuului Espoon kartanon lisäksi 75 naapurikylissä olevaa maakirjataloa, joiden koko oli yhteensä 42 1/12 manttaalia. Ne käsittivät 25 % kaikista Espoon alueen tiloista ja 24 % manttaaleista. Kartano on kuulunut Ramsayn suvulle vuodesta 1756 lähtien, jolloin kartanon osti kenraaliluutnantti Anders Henrik Ramsay (s. 1707). Seuraavat omistajat olivat hänen tyttärensä Sofia Ramsay (s Jakarila) ja hänen puolisonsa Otto Vilhelm Ramsay, joka oli Jacob Suomalaisen jälkeläinen. Heidän kaksi poikaansa mainitaan Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa. Molemmat kokivat kuoleman Suomen sodassa ja haudattiin Porvoossa olevaan sukuhautaan. Kolmas veljeksistä oli Adolf Henrik Ramsay, joka myi kaikki 52 rälssitilaansa vuonna 1824 ja muutti Ruotsiin. Valtioneuvos, pankinjohtaja August Ramsay (s. 1859) osti Espoon kartanon takaisin suvulle vuonna Hän on tehnyt kaksi kirjaa Espoon pitäjästä ja Espoon kartanoista. Vuodesta 1914 alkaen tilan on hallinnoinut vuonna 1909 perustettu Espoonkartano Ab Esbogård. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja on sukuun kuuluva Rolf Mikael Saxberg (s. 1944). Yhtiö vuokraa kartanorakennusta juhlatiloiksi sekä suunnittelee kartanon maille asuntoaluetta. Vuonna 1939 kartanon pinta-ala oli 1400 hehtaaria ja sillä oli 324 hehtaaria peltoja. Nykyisin kartanoon kuuluu 570 hehtaaria. Kartanon pelloille on rakennettu Espoon Golfseuran golfkentät. Kartanon entinen navetta on muutettu talliksi ja sen tiloissa on toiminut vuodesta 1987 lähtien Espoon Ratsastustalli. 5.4 FAGERVIKIN KARTANO Fagervikin kartano Inkoossa. 44

46 Vuonna 1723 kaksi ruotsalaisveljestä nimeltä Hising ostivat ruukin tärkeine ruukkioikeuksineen. Siitä lähtien Fagervik on ollut saman suvun yhtäjaksoisessa omistuksessa. Jälleenrakentamistyöt etenivät ripeästi ja 1720-luvun puolessavälissä toiminnassa oli masuunia ja kaksi rautapajaa. Suomen ensimmäiset perunat viljeltiin Fagervikissa 1720-luvulla, seppien pikku puutarhoissa. Michael Hisingin poika Johan peri Fagervikin v Voidaan sanoa, että hän on ollut Fagervikin merkittävin vaikuttaja ja kehittäjä. Ruukin toiminta kukoisti ja Fagervik oli alansa edelläkävijä. Johan Hisinger (aateloitu 1770) rakennutti mm. kartanon (1773) sivurakennuksineen (1762, 1763). Johanin poika Mikael Hisinger jatkoi ruukkitoimintaa. Hän loi perustan ranskalaiselle puutarhalle ja hänen käsialaansa ovat myös englantilainen maisemapuutarha kiinalaisine paviljonkineen. Useimmat ruukintietä reunustavat mökit ovat Mikaelin ajalta. Mikaelin pojasta Fridolf tuli isänsä seuraaja v Suomi oli liitetty Venäjään, mikä aiheutti ruukki-toiminnan edellytyksille suuria vaikeuksia. Fridolf ryhtyi kehittämään Fagervikin toista toiminta-alaa, maataloutta, pohjustaen täten tulevaa rakennemuutosta. Hän toi myös monia uusia kasvilajeja Suomeen. Hän rakennutti valkoisen Orangerian v. 1844, jossa viljeltiin mm. ananasta, orkideoita ja sitrushedelmiä. Fridolfin kuoltua hänen poikansa Eduard Hisinger (s. 1832) peri Fagervikin v Hänen puolisonsa oli Jacob Suomalaisen sukuun kuuluva Constance Johanna Maria Ramsay (s. 1837). Eduard jatkoi maatalouden kehittämistä, kun taas ruukkitoiminta jatkoi hiipumista. Vuonna 1903 suuri kankivasara löi viimeisen lyöntinsä, 257-vuotinen ruukkitoiminta oli tullut tiensä päähän. Eduardilla oli neljä tytärtä, joista kaksi lunastivat Fagervikin itselleen, yhteisomistuksena. Fagervikin omistaa tänään kiinteistöyhtymä Fagervik Träförädling Ab, jonka omistavat näiden kahden sisaruksen lastenlapset; Otto von Frenckell, Barbara Hisinger-Jägerskiöld ja Eva Hisinger-Jägerskiöld. Vuonna 1939 Fagervikin pinta-ala oli 3351 hehtaaria, josta 500 hehtaaria oli viljeltyä. Sen jälkeen tilan koon on kerrottu olevan 2600 ha, josta 180 ha on viljeltyä. Tilalla työskentelee viisi henkeä. 5.5 FISKARSIN KARTANO Fiskarsin kartano kuului Ruotsista tulleelle aatelittomalle teollisuusmiehelle, Bengt Magnus Björkmanille (s. 1745) vuosina ja tämän pojalle Bengt Ludvig Björkmanille Bengt Magnus Björkmannin toinen poika oli Lars Magnus Björkman (s. 1793), joka aateloitiin nimellä Björkenheim. Hän taas liittyy Jacob Suomalaisen sukuun vaimonsa Charlotta Sofia Tauben (s. 1816) kautta. Apteekkari Johan Julin osti kartanon 1822 ja omisti sen kuolemaansa saakka vuonna Johan Julin aateloitiin 1849 ja kirjattiin Ritarihuoneeseen nimellä John von Julin Kartano oli hänen jälkeläistensä suorassa omistuksessa vuoteen 1883, jolloin suku muodosti Fiskars-osakeyhtiön. Fiskarsin ruukin omistajat: 45

47 Peter Thorwöste Elin Såger, Peterin leski Johan Thorwöste Johannes Thorwöste John Montgomerie Charles & William Tottie John Jennings & Robert Finlay Jean & Carl Hasselgren Bengt Magnus Björkman Bengt Ludvig Björkman Johan Jakob Julin, vuodesta 1849 von Julin holhoojaa Emil Lindsay von Julin holhoojahallitus Fiskars Aktiebolag - Fiskars Osakeyhtiö Fiskars Oy Ab 1998 Fiskars Oyj Abp Fiskarsin kartano Pohjan pitäjässä. 46

48 5.6 FRUGÅRDIN KARTANO JOROISILLA Frugårdin kartano Joroisilla oli Kotkatlahden kylä N:o 5 Rustholli. Tilan pinta-ala oli ha (1856) ja sillä oli 14 (1830) torppaa. Everstiluutnantti Anders Erik Munckin leski Hedvig Juliana von Wright rakennutti 1780-luvulla rusthollin nykyisen päärakennuksen ja antoi kartanolle nimen Frugård, Rouvan kartano. Omistajat: Rusthollin säätyläisomistus alkoi, kun kersantti Henrik Hersten sai vuonna 1663 Piristen ja Lukkaristen talot itselleen rakuunapalvelusta vastaan. Herstenin perikunnalta kartano siirtyi tyttären miehelle, nimismies Henrik Thilmanille, joka myi sen 1726 vääpeli Albraham Anthonille. Jonkin aikaa 1700-luvun lopulla rustholli oli kapteeni Nils Grotenfeltin omistuksessa. Vuonna 1781 kartano myytiin everstiluutnantti Munckin leskelle Hedvig Juliana von Wrightille, joka rakennutti nykyisen päärakennuksen ja antoi kartanolle nimen Frugård. Jo 1798 Frugård myytiin edelleen kapteeni Berndt Adolf Grotenfeltille, jonka puoliso oli Jacob Suomalaisen sukuun kuulunut Katarina Gustava Ehrnrooth (s. 1776). Frugårdin kartano Joroisilla. Grotenfeltin suvulta kartano siirtyi avioliiton kautta 1907 von Collan suvulle. Heillä kartano oli vielä 1960-luvulla, mutta siirtyi edelleen avioliiton kautta Åström - suvulle, jolla se on edelleen. 47

49 5.7 GUMBÖLEN KARTANO Gumbölen kartano syntyi siten, että Storgårdin ratsutilaan yhdistettiin kaksi muuta tilaa luvulla. Kartanon 26 nimeä käsittävä omistajien luettelo juontaa sekin alkunsa 1540-luvulta. Pitkäaikaisin omistajasuku oli Brennerit, joiden hallinnassa kartano kasvoi ja kehittyi lähes vuosisadan, vuosina Espoon kaupungin omistukseen Gumbölen kartano siirtyi vuonna Kartanon yläkerrassa on virka-asunto, jossa ovat asuneet Espoon kaupunginjohtajat Teppo Tiihonen, Pekka Löyttyniemi, Marketta Kokkonen ja helmikuusta 2012 lähtien Jukka Mäkelä. Gumbölen kartano. Gumbölen kartanon omistajia: Jakob Jönsson Lars Hindersson (Jakobsson) Jakob Larsson Sigfrid Jänsson autiona Petrus Martini Brenner, kappalainen Anna Bentsdotter Brenner (Hammarstierna) 1662 Henrik Brenner, kruununvouti Nils Brenner Henrik Gabrielsson Pernovius (Henrik Brennerin sisarenpoika) Henrik Pernstedt, kruununvouti Elias Cajander, rovasti

50 Karl Ullner, laamanni Peter Kristian Silfversköld, sotaneuvos Johan Helenius, sotilaskirjuri ja tämän perilliset 1841 Karl Alexander Napoleon Adlercreutz, hovioikeuden auskultantti ja tämän perilliset 1863 Elis Henrik Adlercreutz, majuri Victor Vilhelm Öhman Gustav Leonard Kräki Osvald Wasastjerna, kihlakunnan tuomari Agronomi Bror Gunnar Ehrnrooth ja Margareta (o.s. Brusin) ja perikunta Agrologi Johan Hugo Ehrnrooth ja Birgitta (o.s. Ramstén) Asunto Oy Gumböle Espoon kauppala/kaupunki 1969 Vuonna 1939 Gumbölen kartanon kokonaispinta-ala oli 801 hehtaaria ja sillä oli peltoa 212 hehtaaria. Sen maille rakennettiin Gumböle Golfin kentät, jonka ensimmäinen kenttä avattiin vuonna HAKOISTEN KARTANO JANAKKALASSA Hakoisten kartano on todennäköisesti syntynyt Hakoisten linnavuoren ja sen varustamisen seurauksena ja kenties jo esihistoriallisella ajalla, kuitenkin viimeistään rautakaudella. Nykyisen Hämeen linnan rakentamisen jälkeen kartano toimi voutien asuinkartanona ja siten sen asema osana Hämeen hallintoa korostuu. Erik Abraham Leijonhufvud, vapaaherra, everstiluutnantti (isäntänä ) osti kartanon Karl Bengt Ugglalta riikintaalerilla, joka vastasi Ugglan velkoja. Helena Elisabeth von Burghausen, Leijonhufvudin leski, oli omistajana Jacob Suomalaisen sukuun kuuluva vapaaherra Gustaf Reinhold Boije af Gennäs, (s. 1784) meni naimisiin Leijonhufvudin tyttären Hedvig Eleonora Leijonhufvudin kanssa ja omisti kartanon vuosina Heidän poikansa, vapaaherra Hans Gustaf Boije af Gennäs, omisti kartanon vuosina Edellisten poika, vapaaherra Rolf Gustaf Kasimir Boije af Gennäs, omisti kartanon vuosina Tämän jälkeen Hakoisten kartano omistajia ovat olleet Hans Boijen puolison sisaret Aina Baér ja Augusta Blåfield vuosina ja Aina Baér ja Augusta Blåfieldin perikunta ( ). Vuonna 1935 kartanon omistus siirtyi Rosenbergin suvulle. 49

51 Hakoisten kartano Janakkalassa. Nykyisen puisen ja kaksikerroksisen päärakennuksen runkoa alettiin rakentaa joko vuonna 1796 tai 1797, mutta valmiiksi talo saatiin vasta Suomen sodan ( ) jälkeen. Talon rakennuttaja oli paronitar Helena Elisabeth von Burgenhausen. Rakennuksen piirustuksia ei ole säilynyt, mutta vuodelta 1820 olevan piirustuksen mukaan talo oli jo tuolloin hyvin hämmästyttävässä määrin samanoloinen kuin nykyäänkin. Tämän ulkoasun rakennus on ilmeisesti saanut heti Suomen sodan päättymisen aikana. Tuolta ajalta lienee jo peräisin pääsisäänkäynnin yläpuolella oleva matala frontoni. Vuonna 2005 päärakennuksessa suoritetaan laajoja entisöinti- ja korjaustöitä, joiden tarkoituksena on säilyttää talon ulkoinen ja sisäinen ilme mahdollisimman alkuperäisenä. Monista parinsadan vuoden aikana tehdyistä muutoksista ja korjauksista huolimatta talon julkisivut ovat pysyneet melko alkuperäisen kaltaisina. Kumpikin pitkäsivu käsittää 13 ikkuna-akselia ja pitkät julkisivut on niiden pintakäsittelyn ja ikkunajaotuksen avulla jäsennelty tyylin mukaisesti yksitoikkoisuuden välttämiseksi. Erittäin merkittävä ja huomionarvoinen yksityiskohta ovat pääportaalin leikkauksilla koristellut kaksoisovet luvun lopulla talossa tehtiin uudistuksia, joiden tarkoitus oli vastata ajan muoti-ilmiöiden vaatimuksia. Tuolloin rakennettiin muun muassa julkisivujen kaksikerroksiset kuistirakennelmat, jotka olivat erittäin koristeelliset ja talon yleissävyyn sopimattomat, mutta ne on viime vuosisadan aikana poistettu. 50

52 5.9 JACKARBYN (JAKKARILAN) KARTANO Jackarby (Jakkarila) mainitaan ensi kerran 1500-luvulla, jolloin sen omisti Lars Torstensson. Sen jälkeen tila on ollut Forbes, Ramsay, v. Essen, Winter ym. suvuilla. Tilan omistajia ovat olleet Ramsayn suvussa Anders Erik Ramsay, maaherra : tämän poika Johan Karl Ramsay, eversti ; hänen veljensä Aleksander Vilhelm Ramsay, everstiluutnantti ; tämän poika Anders Henrik Ramsay Anders Ramsayn tytär, Sofia Ramsay, meni naimisiin Jacob Suomalaisen sukuun kuuluvan Otto Vilhelm Ramsay (s. 1743) kanssa, jolloin Otto Vilhelm omisti kartanon vuoisina ja Sofia Lovisa Ramsay vuosina Tämän jälkeen kartanon omisti hänen tyttärensä Juliana Maria Ramsayn (s. 1779) puoliso, kenraalimajuri Odert Reinhold von Essen (s, 1755) vuosina ; tämän poika kapteeni Karl Reinhold von Essen vuosina Kartanon seuraavat omistajat olivat Edvard Emil Shcantz, kapteeni ; Teodor Vinter, kapteeni ja tämän leski Maria 1902; Karl Franz Konstantin Vinter, agronomi ; A.J. Timonen ; Vilhelm Boije, agronomi ; Ove Viderholm Vuonna 1907 omistajaksi tullut A. J. Timonen oli liikemies, joka palstoitti ostamansa talon 60:een tilaan. Kantatilan osti 1916 liikemies F. Nymark ja v 1957 kartano siirtyi hänen pojalleen E. Nymarkille. Mansardikattoisen päärakennuksen on rakennuttanut Anders Henrik Ramsay 1760-luvulla. Päärakennus ja samaan aikaan rakennettu siipirakennus ovat yhä olemassa, mutta tapetit on siirretty Kansallismuseoon Jakkarilan saliin. Jakkarila oli aikoinaan Porvoon pitäjän suurimpia kartanoita, mutta sen tiluksista on suurin osa palstoitettu. Vuonna 1930 tilan pinta-ala oli 600 ha, josta 125 ha oli viljeltyä. Jackarby, Jakkarilan kartano Porvoon maalaiskunnassa. 51

53 5.10 KIIALAN KARTANO PORVOOSSA Kiialan kartano sijaitsee viljavan tasangon keskellä Porvoon pohjoispuolella n. kolme kilometriä kaupungin keskustasta. Kiialan kartanon historia ulottuu keskiajalle ja se oli Stålarm-suvun kantatilana 1300-luvulta 1600-luvulle. Kiialan kartanon 1400-luvulle ulottuvan pitkän historian ajalta voidaan erityisesti mainita kaksi suurmiestä. Näistä ensimmäisenä kenraali Carl Johan Adlercreutz (s. 1757), joka rakennutti Kiialan nykyisen päärakennuksen vuonna Alun perin rokokootyylinen päärakennus muutettiin 1830-luvulla empiretyyliseksi ja sen nykyinen ulkoasu on peräisin 1880-luvulta. Kiialan kartano Porvoossa. Kulttuurihistoriallisesti kartano on tullut tunnetuksi taiteilija Albert Edelfeltin (s. 1854) syntymäkotina. Kartano on ollut vuosisatojen aikana useiden eri sukujen omistuksessa, joista kukin on tuonut kartanoon oman erityisleimansa ja rikastuttavan piirteensä. Esimerkiksi menneestä teollisesta suuruudenajasta kertoo edelleen kartanon pihapiirissä sijaitseva suurikokoinen viinatehdas, jonka perusti Carl Axel Lewin 1880-luvulla. Viimeiset vuodet Kiialan kartanon omistajana on ollut Fiskarsin pitkäaikainen toimitusjohtaja, vuorineuvos Göran J. Ehrnroothin (s. 1934) ja hänen perheensä. Hänen isänsä oli puolestaan suvun mahtimies, Yhdyspankin toimitusjohtaja, varatuomari Göran Robert Ehrnrooth (s. 1905). Kartanoa on viimeisten parin vuosikymmenen ajan mittavasti modernisoitu, rakennuksia kunnostettu ja toimintaa monipuolistettu. Esimerkiksi entinen viinatehdas tarjoaa nyttemmin tilat erilaisille juhla- ja kokoustiloille. Kiialan kartano kuuluu edelleen maan suurimpiin maanviljelystiloihin. Vuonna 1939 kartanon kokonaispinta-ala oli 942 hehtaaria ja sillä oli 427 hehtaaria peltoa. Kartanon nykyisillä 385 hehtaarin viljelysmailla viljellään eri viljalajeja sekä heinää. 52

54 5.11 KYTÄJÄN KARTANO Kytäjän kartanoa ovat hallinneet muun muassa Tottin, Flemingin, Armfeltin, Linderin ja Vähäkallion suvut. Tottin suvulle kartano kuului vuosina ja tänä aikana sen omisti mm. kolmikymmenvuotisessa sodassa ansioitunut sotamarsalkka Åke Tott. Tämän jälkeen kartano siirtyi Flemingin suvulle. Molemmat suvut omistivat useita muitakin kartanoita, ja harva niiden jäsenistä lienee koskaan edes käynyt Kytäjällä. Tänä aikana Kytäjällä asuivat ja sen maita viljelivät vuokraajat, lampuodit. Vuonna 1740 kartanon osti kapteeni Gustaf Wulfcrona. Hän oli tiettävästi ensimmäinen Kytäjällä asunut aatelinen, koska hänen mainitaan kuolleen siellä vuonna Seuraavaksi Kytäjän omistajaksi tuli Armfeltin suku. Kytäjän kartano Hyvinkäällä. Kytäjän kartanon omistajia: Klaus Åkenpoika Tott (s. 1530, k. 1590) Henrik Klaunpoika Tott (kuoli maanpaossa vuonna 1602 tai 1603) Sigrid Vaasa (edellisen leski, kuoli vuonna 1633) Åke Tott (kuoli vuonna 1640) Kristina Brahe (edellisen leski, Pietari Brahen sisar) Klaus Åkenpoika Tott (sai omistuksen äitipuoleltaan tultuaan täysi-ikäiseksi, s. 1630, k. 1674) Herman Fleming (s. n.1520, k. 1583) edellisen perilliset Kustaa Wulfcrona (osti tilan vuonna 1740, s.1693, k. 1753) Helena Sofia Barck (edellisen leski) ja Carl Armfelt (s. 1717, k. 1784) Carl Johan Armfelt (s. 1764, k. 1819) Christopher Armfelt (edellisen veli, s. 1765, k. 1848) 53

55 Anna Aurora Adelaide Indrenius (edellisen tytär) Constantin Linder (s. 1836, k. 1908) ja Marie Linder (os. Mussin-Puškin) (s. 1840, k. 1870) Hjalmar Linder (s. 1862, k. 1921) ja Sophie Mannerheim (s. 1863, k. 1928) Finska Finansaktiebolaget-yhtiö (Leopold Lerchen yhtiö) Nobel Standard-yhtiö (omisti kartanon , toimitusjohtajana Leopold Lerche) Leopold Lerche (omisti kartanon vuonna 1928) Arkkitehti Väinö Niilo Vähäkallio ja hänen perilliset vuodesta 1928 alkaen Kytäjän kartano on edelleen Suomen suurimpia maatiloja, Vuonna 1939 sen kokonaispinta-ala oli hehtaaria ja sillä oli peltoa 1000 hehtaaria. Nykyään kartanon pinta-ala on 4600 hehtaaria ja sillä on 400 hehtaaria peltoa. Osa pelloista muutettiin Kytäjä Golfin kentiksi vuonna Kartanon nykyiset omistajat kuuluvat autokauppias Yrjö Laakkosen sukuun KÖNIGSTEDTIN KARTANO Königstedtin kartanon ensimmäiseksi omistajaksi vuonna 1511 mainitaan Helsingin pitäjän nimismies Olavi Niilonpoika. Königstedtin kantatila lahjoitettiin vuonna 1633 Mattz Greutzhammarille. Tila perustettiin kuitenkin jo vuonna 1683 ja muodostettiin ratsutilaksi. Sen ensimmäiseksi omistajaksi tuli Johan Köhn, joka aateloiiin nimellä Königstedt. Tästä omistajastaan tila on saanut nimensä. Näihin aikoihin oli tilan suuruus 1 2/3 manttaalia. Kartanon alkuaikoina siirtyivät sen avaimet vilkkaassa tahdissa omistajalta toiselle. Mutta vuonna 1801 saapui talon isännäksi sen pitkäaikainen omistaja laamanni, valtioneuvos ja ritari Johan Vilhelm Hisinger. Hän oli erityisesti maanviljelyksen alalla edelläkävijä. Königstedtin kartanon päärakennus on valtioneuvos Johan Vilhelm Hisingerin rakennuttama ja se valmistui vuonna Kartano sijaitsee Vantaan Riipilässä, Vantaanjoen rannalla ja se on toiminut 1960-luvulta alkaen valtioneuvoston juhlahuoneistona. 54

56 Vuonna 1832 siirtyi Königstedt valtioneuvoksen vävylle, kapteeni Carl Gustav Ullnerille, joka yhdessä A. Faklerin kanssa perusti lasitehtaan Vantaanjoen rannalle. Tehtaan käyttövoimana olivat halot, joten hiili ei ollut ainakaan yleisessä käytössä. Vuonna 1921 tuli uudeksi isännäksi majuri Michael Gripenberg, joka oli naimisissa sotamarsalkka Gustaf Mannerheimin sisaren, Olga Sofia Margareta Mannerheimin kanssa. Majuri oli hyvin varakas, ja niinpä hän alkoikin kohentaa tilaa. Päärakennuksessa tehtiin kahteen otteeseen uudistuksia, hankittiin karjaa, ja jäljellä olevat pellot pantiin viljelykselle. Tila vaurastui ja kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes majuri Gripenberg sai kokea ankaran iskun. Hän oli tallettanut varansa ulkomaille mm. Sveitsiin, ja Saksan kukistuttua kärsivät hänen varansa täydellisen inflaation. Edessä oli taas tilan myymisen. Ostajaksi ilmaantui pääjohtaja G. Ehrnrooth, joka edelleen myi tilan vapaaherra, insinööri Gustaf Woldemar Wredelle. Königstedt siirtyi valtion omistukseen vuonna Sitä on käytetty Valtioneuvoston edustuskartanona. Kartanon nykyinen maa-alue on noin 35 hehtaaria. Päärakennuksen lisäksi alueella on muun muassa seurakunnalle vuokrattu vuonna 1925 valmistunut kappeli sekä ruohokattoinen sauna LOUHISAAREN KARTANO Marsalkka Mannerheimin syntymäkoti oli Lohisaaren kartano nykyisessä Maskun kunnassa. Louhisaari kuului Fleming-suvulle noin 340 vuoden ajan ja Mannerheim-suvulle runsaan sadan vuoden ajan. Louhisaaren kartano Maskussa. 55

57 Suomeen 1783 siirtynyt majuri Carl Eric Mannerheim ( ) osallistui Anjalan liittoon ja vaikutti 1808 jälkeen monissa tärkeissä hallinnollisissa ja valtiollisissa tehtävissä Suomen autonomisen aseman varmistamiseksi. Ansioidensa vuoksi hänet korotettiin kreivin säätyyn Solmittuaan 1796 avioliiton Vendla Sofia von Willebrandin kanssa hän asettui perheineen asumaan Louhisaareen, jonka maanviljelyksen edistämisestä ja puutarhanhoidosta hän oli erityisen kiinnostunut. Heidän poikansa Carl Gustaf Mannerheim ( ) toimi maaherrana ja Viipurin hovioikeuden presidenttinä sekä saavutti maailmanmainetta hyönteistieteilijänä. Hän solmi 1832 avioliiton Eva Wilhelmina von Schantzin kanssa (k. 1895). Heidän poikansa, Suomen marsalkan isä, liikemiehenä toiminut Carl Robert Mannerheim ( ) omisti Louhisaaren vuoteen 1881 asti, jolloin hän taloudellisten vaikeuksien vuoksi myi kartanon sisarelleen Eva Vilhelminalle ( ). Tämä myi kartanon 1903 talousneuvos Oskar Hannukselle ja muutti Ruotsiin. Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim syntyi Louhisaaressa Carl Robert Mannerheimin ja Helena von Julinin kolmantena lapsena. Marsalkan sisaren Eva Mannerheim-Sparren muistelmateoksesta "Barndomsminnen" saa viehättävän kuvan seitsenpäisen sisarusparven lapsuudesta Louhisaaressa. Suomen valtiolle Louhisaari ostettiin 1961 lahjoituksena varoilla, joita oli jäänyt yli Mannerheimin ratsastajapatsaskeräyksestä. Linna restauroitiin museoksi. Päärakennus avattiin yleisölle kesäkuussa Nykyisin kartanolinna toimii Museoviraston alaisena museona. Museovirasto julkaisi kohteen 350-vuotisjuhlavuonna 2005 kirjan Louhisaaresta MUNKKINIEMEN KARTANO HELSINGISSÄ Munkkiniemen hankkinut Anders Edvard Ramsay ( ) oli syntynyt Kuopiossa maaherran perheeseen. Isä, Anders Johan Ramsay oli Salon kartanon rouvan Elisabet Aminoffin kolmas serkku, eli kumankin yhteinen esivanhempi (isoisän isoisä) oli Johan Ramsay. Vanhempi veli, Karl August Ramsay oli Björkbodan kartanon ja ruukin omistaja. Anders Edvard Ramsay, jalkaväenkenraali, vapaaherra eteni nopeasti sotilasurallaan ja oli mukana monissa vaativissa sotilastehtävissä; mm Krimin sodan aikana ( ) hän menestyksellisesti valvoi Suomen etelärannikon puolustusta. Autonomian aikana Venäjällä palvelleista suomalaisupseereista Ramsay kohosi korkeammalle kuin kukaan muu suomalainen. Ramsaynranta tuli Helsingin kadunnimistöön Jalkaväenkenraali Georg Edvard Ramsay ( ) oli Munkkiniemen seuraava omistaja noin vuodesta 1863 lähtien. Georg Edvard teki lähes yhtä komean sotilasuran kuin isänsä Anders Edvard. Suomen sotaväen päällikkyys oli hänen sotilasuransa kohokohta. Mutta Venäjältä tullut määräys Suomen sotaväen lakkauttamisesta 1901 sai katkeroituneen Ramsayn eroamaan sotaväen päällikön tehtävistä Eläkepäiviään hän vietti Munkkiniemen kartanossa kuolemaansa asti (Kansallisbiografia). Hänen ainoa poikansa, Edvard Alexander Ramsay ( ) ei jatkanut kartanon pitoa pitkään. Maat (517 ha) myytiin v 1910 M. G: Stenius Oy:lle, mutta suku piti 9,5 hehtaarin kartanopuiston ja 56

58 päärakennuksen sekä Konalan Skyttakasen ja Rosalan 100 hehtaarin kokoiset tilat itsellään. Edvard Aleksanderin 5-lapsiseen perheeseen kuuluneesta Georg Anders Edvard Ramsaysta tuli Somerniemen Palikaisten omistaja v Munkkiniemen kartano Helsingin Munkkiniemessä on nykyisen Ramsaynranta-nimisen kadun varrella. Katu on nimetty jalkaväenkenraali Anders Edvard Ramsayn mukaan. M. G. Stenius pyysi Eliel Saarista laatimaan kartanon maille suunnitelman, jonka pohjalta synty Munnkiniemen kaupunginosa. Kartanon päärakennus siirtyi Kone Oyj:lle ja siinä toimii yhtiön pääkonttori vuoteen 2001 asti, jolloin se siirtyi Espoon Keilaniemeen NISSBACKAN KARTANO VANTAALLA Nissbackan kartano on kuulunut aiemman historiansa ajan Sottungsbyhyn, kirjallisuudessa aiemmin mainittu 1346 Öfverby- nimellä. Sotunki / Sottungsby on Uudenmaan vanhimpia kyliä ja suojeltu maisemallisena kokonaisuutena. Nissbackan alue on saanut kehittyä omalla luonnollisella hallitulla tavallaan, traditionaalisten puistonhoitomenetelmien mukaan 1300-luvulta lähtien. Nissbackan omistajat tiedetään 1540-luvulta asti. Kartano on toiminut ns. rälssi-, ja säteritilana, ja kauppakartanona luetteloituna on 23 eri omistajasukua ennen Ramsayn suvun vuonna 1895 alkanutta kautta. Nissbackan hankki Ramsayn suvulle Johan August Ramsay (s. 1827), joka oli Jacob Suomalaisen jälkeläinen. Vuodesta 1900 tilaa isännöinyt hänen poikansa, maanviljelysneuvos Axel William Ramsay (s. 1867) osallistui voimakkaasti Helsingin maalaiskunnan kehittämiseen, toimien perustajajäsenenä mm. Hembygdens Väl -säätiössä, sekä Maanviljelijöiden 57

59 maitokeskuksessa, jonka tehtävänä oli elintarvikkeiden jakelu Helsingin seudulla. Hänen jälkeensä kartanon omisti hänen poikansa Carl August Ramsay (s. 1899) ja hänen jälkeen Carlin poika Carl- Magnus Ramsay (s. 1943). Nissbackan kartanon päärakennus paloi vuonna luvulta peräisin oleva puinen tilan päärakennus purettiin 1920-luvulla uuden päärakennuksen valmistuttua. Tämä päärakennus kuitenkin paloi Vuonna 1932 paloi myös vuodelta 1900 peräisin oleva talli/navetta, joka rakennettiin uudelleen vuonna 1934 samojen piirustusten mukaisena katto-osa korotettuna. Hevosenkengänmuotoisen navettarakennuksen katto luhistui 1974, ja Vantaa antoi rakennukselle purkumääräyksen. Rakennuksesta on jäljellä kahitiilinen osa ja neljä kahdestatoista 1700-luvulta peräisin olevista pilareista - kuvanveistäjä Pullisen restauroimina. Nissbackan kartanon jäljellä oleva puistoalue toimii Laila Pullisen veistospuistona. Laila Pullinen oli kartanon omistajana toimineen neurologi Carl-Magnus Ramsayn puoliso. Kahdeksankymmentäluvun alusta aluetta on suojeltu kokonaisuutena ja osana vanhaa Sotunkia, pyrkien tuomaan esiin historiallinen perspektiivi Vantaan kaupungissa. 58

60 5.16 NORDENLUNDIN KARTANO Sysmän Nuoramoisjärven itärannalla sijaitsevalla Nordenlundin säterillä tai kartanolla on pitkä ja värikäs historia. Tilan ensimmäinen omistaja oli ratsumestari Sigfrid Henricsson, aateloitu Silferbögel, joka sai kartanon läänityksenä sodankäyntiansioistaan kuningas Kaarle IX:ltä vuonna Vuodesta 1740 kartano on ollut nykyisen suvun omistuksessa. Kartanon päärakennus on noin 200 vuotta vanha (päärakennus vanhassa empire tyylissä, 1800-luvun alussa). Rakennus sai vuonna 1868 nykyisen julkisivunsa joka on läänin arkkitehti Alfred Cawénin piirtämä. Sivurakennus on Gustaf Nyströmin piirtämä vuodelta Hän on piirtänyt mm. säätytalon, valtion arkiston ja Helsingin kauppahallin. Nordenlundin kartano Sysmässä. Kartanon nykyinen isäntä on ekonomi Ole Silen, joka kuuluu Jacob Suomalaisen sukuun äitinsä Käthy Silen os. Björkenheimin (s. 1907) kautta. Kartanon pelloilla käyskentelee pihvikarjaa ja niillä viljellään myös rehua ja viljaa ORISBERGIN RUUKIN KARTANO Orisberg on Pohjanmaan ensimmäinen, 1600-luvun lopulla perustettu rautaruukki luvun ruukkiyhdyskunta ruukinkartanoineen ja kirkkoineen on poikkeuksellisen hyvin säilynyt. Sen 59

61 kukoistus alkoi vuonna 1783, kun ruukin osti Bengt Magnus Björkman (s Värmlanti), joka samana vuonna hankki omistukseensa myös Fiskarsin ruukin. Haminan rauhan solmimisen jälkeen 1809 Björkman katsoi parhaaksi palata Ruotsiin ja luovutti ruukin pojalleen Lars Magnus Björkmanille (s.1793 Ruotsi). Hänet aateloitiin aatelissuvuksi nro 197, Björkenheim. Hänen aikanaan ruukkia parannettiin ja toiminta alkoi viimein kannattaa. Lars Magnus Björkenheimin meni naimisiin Jacob Suomalaisen sukuun kuuluvan Charlotta Sophia Tauben (s. 1816) kanssa, jonka jälkeen Björkenheimit kuuluvat myös Jacob Suomalaisen sukuun. Isokyrön Orisbergin kartano on ainoa Etelä-Pohjanmaalla oleva kartano. Kartanon nykyisen, P. G. Holmin piirtämän päärakennuksen perustukset rakennettiin jo vuonna 1804, mutta kartano saatiin kokonaan valmiiksi vasta 1810-luvulla. Orisbergista muodostui täydellinen ruukkiyhdyskunta, kun kartano sai oman hautausmaan ja Carl Ludvig Engelin piirtämän puukirkon. Ruukkitoiminta Orisbergissä loppui vuonna 1900, jonka jälkeen kartanossa toimi maanviljelyskoulu. Björkenheimin suku omistaa kartanon edelleen, ja sukua asuu siinä. Orisbergin ruukin päärakennus (museovirasto) PEKKALAN KARTANO Pekkalan historia toimivana maatilana alkoi 1500-luvulla ja se jatkuu yhä. Nykyisten omistajien sukulaiset Austrellit hankkivat tilan itselleen 1750-luvulla Laukon kartanon isänniltä Kurjilta. Tilan omistajan sukunimi vaihtui 1800-luvun alkupuoliskolla, kun Austrellin ainoa miespuolinen perijä kuoli ilman jälkeläistä ja hänen sisarensa Fredrika oli avioitunut Adolf Aminoffin kanssa. Hänen poikansa Adolf Fredrik Adolfinpoika Aminoff (s ) peri kartanon ja meni naimisiin 60

62 Jacob Suomalaisen sukuun kuuluvan Emilia Grotenfelt (s Turku). Kartanon peri heidän poikansa Alexander Aminoff (s. 1865), jonka poika oli puolestaan Hans Aminoff (s. 1904). Seuraavan kerran omistajien sukunimi vaihtui vasta 1968, kun nykyisen omistajan isoisä, Hans Aminoff, kuoli ja tilan peri hänen tyttärensä, Antonia Hackman (s. 1934), joka oli mennyt naimisiin vanhaan viipurilaiseen kauppiassukuun kuuluvan Patrick Hackmanin kanssa. Nykyään tilaa isännöi Antonian ja Patrickin vanhin poika Marcus Hackman. Pekkalan kartano Ruovedellä. Pekkalan kartano oli Ruoveden mahtavin tila ja suurimmillaan siihen kuului yli ha maata. Tätä pinta-alaa on kuitenkin 1900-luvulla pilkottu useaan otteeseen: ensin torpparilain, sitten perinnönjaon ja lopuksi toista maailmansotaa seuranneiden maanluovutusten seurauksena. Tänään Pekkalan pinta-ala on noin viidennes suurimpiin aikoihin verrattuna. Pekkalan kartano sijaitsee luonnonkauniilla paikalla, Näsijärven rannalla Ruoveden kunnassa. Kartanon historia alkaa 1700-luvun puolivälistä, mutta aluetta on asutettu jo1500-luvulta lähtien. Pekkalan kartano on edelleenkin toimiva maatila, joka saa pääasiallisen toimeentulonsa maanviljelystä ja metsänhoidosta sekä sivuelinkeinoista kuten verhoomosta, ja kalanviljelylaitoksesta, joka myy istukkaita luonnonvesiin. 61

63 5.19 PRÄSTKULLAN KARTANO Prästkulla on keskiaikainen rälssisäteri ja asuinkartano, jonka omistajat tunnetaan 1200-luvun lopulta lähtien. Kartano tunnettiin 1300-luvulla läheisen lahden mukaan Heinälahtena (Heimlax). Prästkulla on kulkenut perintötilana Illen ja Gjösin suvuissa luvulta lähtien Prästkulla siirtyi avioliiton kautta Tauben suvulle, kun Fredrika Sofia Gjös (s. 1758) meni naimisiin Jacob Suomalaisen sukuun kuuluvan majuri Johan Reinhold Tauben (s. 1747) kanssa. Kartanon peri hänen poikansa Johan Reinhold Taube (s. 1785), jolta kartano siirtyi hänen pojalleen Johan Taubelle (s. 1823). Kartanon omistajana oli hänen jälkeensä edellisen poika kapteeni Johan Reinhold Taube (s. 1859), jonka jälkeen kartanon peri hänen poikansa agronomi Johan Reinhold Taube (s. 1901). Tämän jälkeen kartanon per hänen poikansa Johan Reinhold Taube (s. 1950). Kaikki em. omistajat olivat myös aatelissukunsa nro 60 päämiehiä. Prästkullan kartano Raaseporissa. Prästkulla kaukaa. 62

64 Päärakennuksen runko ja talouspihan talli ja navetta rakennettiin 1700-luvun loppupuolella, jolloin kartanon omisti majuri Johan Reinhold Taube. Hän suunnitteli Karl Wijnbladin mallikirjaan pohjautuvan symmetriseksi tarkoitettu pihasommitelman, johon kuului asuinrakennusten lisäksi talousrakennukset. Vuonna 1939 Prästkullan kartanon kokonaispinta-ala oli 1621 hehtaaria ja sillä oli peltoa 304 hehtaaria. Nykyisin kartanon kokonaispinta-ala on 638 hehtaaria ja peltoa on 185 hehtaaria TERVIKIN KARTANO Tervikin kartano Pernajassa kuului vapaaherra, maamarsalkka Robert Wilhelm De Geerille, Porvoon maapäivien maamarsalkalle, joka korotettiin kreiviksi vuonna Kreivisuku kirjattiin Ritarihuoneeseen nimellä De Geer till Tervik. Suku sammui mieslinjalta kreivi Robert Otto Wilhelm De Geer till Tervikin kuolemaan 1855, jolloin kartano siirtyi tämän sisarelle Vilhelmina De Geer till Tervikille (s. 1834) ja sisaren miehelle kenraaliluutnantti, Gustaf Robert Ehrnroothille (s. 1821) ja sitä kautta Ehrnrooth-suvulle ja samalla Jacob Suomalaisen jälkeläisten omistukseen. Tervikin kartano Pernajan pitäjässä. Tervikin kartanorakennuksen runko periytyy vuodelta luvun lopulla Robert de Geer tilasi kartanon uudistamiseksi piirustukset C. L. Engeliltä. Uudistukset koskivat ennen muuta rakennuksen ulkoasun muuttamista ja keskeissalirakennuksen laajentamista päätyihin liitettävillä matalilla siivekkeillä sekä sisätilojen "uudenaikaistamista" pariovilla ja empirekoristelistoilla. 63

65 Muutos ei koskenut 1700-luvun rakennusvaiheesta peräisin olevaa huonejakoa eikä keskeisten huoneiden puisia kokopaneeleita. Engelin suunnitelma toteutettiin 1820-luvulla A. F. Granstedtin muuttamana. Rakennus korotettiin kaksikerroksiseksi ja koristeltiin runsailla listoituksilla 1860-luvun alussa C.A. Edelfeltin tekemän suunnitelman mukaan. Ulkoasu palautettiin empirehenkiseksi Carl Frankenhaeuserin 1926 tekemien piirustusten mukaan. Frankenhaeuser yhdisti uuden vuorauksen Engelin piirtämään portaaliin ja ikkunan kehyslaitteisiin. Kartanon omisti maanviljelysneuvos Alexander Casimir Ehrnrooth s. 1869, jonka jälkeen kartanon omisti vuodesta 1930 alkaen hänen poikansa agronomi Gösta Robert Ehrnrooth (s. 1894). Omistus siirtyi hänen pojalleen Lennart Alfons Alexander Ehrnrooth (s. 1928), jonka kuoleman jälkeen kartano on ollut hänen kuolinpesänsä hallussa. Vuonna 1939 Tervikin kartanolla oli 1900 hehtaaria maata, josta 400 hehtaaria oli viljeltyä. Nykyisin kartanolla on 1200 hehtaaria maata, josta 255 hehtaaria on viljeltyä SEESTAN KARTANO Kartano muodostettiin Didrik von Essenille vuonna 1662 lahjoitetusta Vanhalan tilasta ja Siestan tilasta, jotka yhdistettiin Seestan ratsutilaksi vuonna Georg Magnus Sprengtporten asui kartanossa ja hänen paettuaan Venäjälle Anjalan liiton jälkimainingeissa kenraali Carl Gustaf Ehrnrooth ( ) osti kartanon pakkohuutokaupassa 1791, josta alkaen kartano on ollut Ehrnrooth-suvun omistuksessa. Seestan kartano Nastolassa. 64

66 Seestan kartanon päärakennus on ollut nykyisellä paikallaan 1730-luvulta lähtien. G. R. Jürgensohnin suunnittelema uusklassinen päärakennus rakennettiin 1820-luvulla Kivijärven lahden perukkaan, ja empiretyylinen siipirakennus valmistui Kartanon talouspihalla sijaitsee kivinavetta (vanhimmat osat vuodelta 1836), vuonna 1900 valmistunut sikala sekä tiilinen tallirakennus vuodelta Kartanon puistoon liittyy myös laaja Kivijärven rannalla sijaitseva luonnonpuisto. Kartanon itäpuolella on 1900-luvun alkupuolelta peräisin olevia työväenasuntoja, metsävartijan asuinrakennus sekä sepän pajarakennus ja koulurakennus. Seestan kartanon omistajia: Kenraalimajuri Carl Gustaf Ehrnrooth s Kenraalimajuri Gustaf Adolf Ehrnrooth s Ed. leski Johanna Christina von Platen s Protokollasihteeri Carl Albert Ehrnrooth s Ed. perilliset Ed. veli kenraaliluutnantti Johan Casimir Ehrnrooth s Vuorineuvos Georg Casimir Ehrnrooth s Georg Casimir Ehrnroothin jälkeen ( ) kartanon omisti varatuomari, Kymi-yhtiön hallituksen puheenjohtaja Carl Johan Casimir Ehrnrooth (s. 1898) ja hänen jälkeläisensä. Kartanon nykyinen omistaja on Paul Ehrnrooth (s. 1965), joka isä on Johan Robert Göran Ehrnroothin (s. 1939), joka oli puolestaan vuorineuvos Georg Casimir Ehrnroothin (s. 1866) pojanpoika. Kartanoon kuului 2000-luvun alussa noin 1000 hehtaaria metsää ja hehtaaria peltoa SÄLLVIKIN KARTANO Sällvikin päärakennus. kartanon 65

67 Sällvikin kartano Raaseporissa oli kuulunut von Julien suvulle. Rolf Jacob von Julin (s. 1881) tytär Louise Lisen von Julin (s Pohja, Sällvik) meni naimisiin Jacob Suomalaisen sukuun kuuluvan varatuomari Göran Ehrnroothin (s. 1905) kanssa vuonna 1930, jolloin Louisesta tuli Sällvikin emäntä. Heidän tyttärensä Elsa Fromond os. Ehrnrooth (s. 1942) jatkoi tilan hoitoa, kunnes siirsi tilan tyttärelleen, Louise Fromondille. Sällvikissä oli vuonna 1939 maata 553 hehtaaria, josta 122 hehtaaria oli viljeltyä. Kokonaispintaala on nyt 760 hehtaaria ja viljeltyä peltoa on vielä 88 hehtaaria VIIKIN KARTANO PIRKKALASSA Vanhan Pirkkalan historian mukaan Viikin kartano oli jo keskiajalla säteritila. Kartanon nimestä ei ole tarkkaa tietoa. On arveltu sen takana olevan ruotsikielinen sana vik (lahti). Kartano mainitaan ensi kerran kirjallisissa lähteissä vuonna 1450, jolloin kartanon ruotsalaiset aatelismiehet Sture Kaarlenpoika ja Jöns Sturenpoika olivat riidelleet joitain vuosia aiemmin piispan lampuotien kanssa kalavesistä. Kerrotaan itse piispa Maunu Tawastin olleen Nokialla selvittämässä riitaa. Viikin kartano Pirkkalassa (museovirasto). 66

68 Vuonna 1450 Viik kuului jo vouti Hans Lindenärille. Seuraavana omistajana mainitaan v Ylä-Satakunnan kihlakunnantuomari Erik Ragvaldinpoika Fargalt luvun alkupuolella kartano joutui ruotsalaista syntyperää olevalle Anders Westgötelle, jota sanottiin Pitkäksi-Antiksi. Hän oli Pohjanmaan kihlakunnantuomarina Hän asui Viikissä, koska sieltä oli hyvät kulkuyhteydet virka-alueelle. Viikin kartano liittyy myös Kustaa Vaasan poikien riitoihin. Klaus Antinpoika Westgöte oli Juhana herttuan hovimiehiä ja kun herttua halusi mennä naimisiin puolalaisen prinsessan Katarina Jagellonican kanssa, Westgöte nai Juhana-herttuan pitkäaikaisen rakastajattaren Kaarina Hannuntyttären. Kuningas Erik XIV mestautti Westgöten vuonna 1563 ja riisti hänen omaisuutensa. Kaarina Hannuntytär asui tyttärineen Viikissä suuressa köyhyydessä ja Knuutilan kartanon taloudenhoitajan kerrotaan vaikeimpina aikoina huolehtineen hänestä. Kaarina Hannuntytär oli kuitenkin rohkea nainen. Hän kirjoitti kuninkaalle ja sai osan omaisuudestaan takaisin. Viikin kartano kuului hänen jälkeensä hänen ja Klaus Westgöten tyttärelle Britalle ja tämän miehelle Klaus Stenbockille ja joutui 1610-luvulla perintönä Nokian kartanon omistajalle, Jesper Kruusille. Hänen leskensä Brita De la Gardien kuoltua tilukset peri hänen poikansa vapaaherra Lars Kruusi, jonka pääkartano sijaitsi Ruotsissa Länsi-Götanmaalla. Hänen poikansa Gustav Kruusin kuoltua koko maaomaisuus joutui hänen sisarensa miehelle kreivi Fabian Wredelle v Viik ja Nokia oli koko 1600-luvun Kruusin suvun hallinnassa. Nokian vouti vastasi kummankin hoidosta. Viikin pelloilla ahertaneet palkolliset ja alustalaiset tuskin koskaan näkivät kartanon ylhäisiä omistajia, sillä Viik jäi latokartanoksi, jota viljeltiin, mutta siinä eivät omistajat asuneet. Sen vanhat rakennukset rappeutuivat. Viikin kartanon puisen päärakennuksen Pirkkalassa rakennutti vuonna 1782 kapteeni Otto Mauritz Brakel (s. 1722). Hänet aateloitiin vuonna 1756 ja hän meni naimisiin Jacob Suomalaisen sukuun kuuluvan Ulrika Renate Boije af Gennäsin (s. 1741) kanssa. Omistus siirtyi heidän pojalleen Carl Adolf Brakelille (s. 1774). Kartano säilyi Brakelin suvun omistuksessa vuoteen 1906 asti, jolloin Torsten Brakel (s. 1862) myi sen Procopen suvulle. Vuonna 1918 punaiset valtasivat Viikin, jossa pitivät päämajaansa. Agronomi Nils Procopén mukaan he pitivät kartanoa hyvin. Procopét totesivat kotiin päästyään, ettei mitään ei ollut rikottu. Nils Procopén aikana Viik oli maanviljelystila, jonka navetassa oli suuri karja. Kartanon palveluksessa oli 32 henkeä, kesäisin enemmänkin. Vuonna 1842 rakennetussa navetassa alkoi 1950-luvulla toimintansa Nokian Valimo, joka paloi vuonna WIURILAN KARTANO Wiurilan kartano mainitaan historiankirjoissa jo 1400-luvulla. Omistajana oli tuolloin Magnus Johansson till Wiorela. Hänen tyttärensä Elseby avioitui Henrik Flemingin kanssa ja peri Wiurilan. Tästä lähtien Wiurila periytyi äidiltä tyttärelle 300 vuoden ajan. 67

69 Vuonna 1787 vapaaherra, kenraalimajuri Magnus Wilhelm Armfelt osti Wiurilan säterin. Hänen poikansa, tunnettu kreivi, Gustaf Mauritz peri Joensuun kartanon, toinen poika August Philip Armfelt (s. 1768) Wiurilan ja Vuorentaan kartanot. Kreivi August Philip meni naimisiin Jacob Suomalaisen sukuun kuuluvan Johanna Fredrika Lovisa Tauben (s. 1779) kanssa. August Philip antoi Suomen ensimmäisen valtionarkkitehdin, italialaisen Carlos Bassin tehtäväksi piirtää Wiurilaan uusi päärakennus. Työ saatiin päätökseen vuonna August Philipin poika, kreivi Magnus Reinhold rakennutti talouskeskuksen Sen julkisivun luojana oli toisena valtionarkkitehtinä toiminut C. L. Engel. Kreivi Magnus Reinholdin poika August Armfelt oli aikansa huomattava vaikuttaja sekä tarmokas maanviljelijä. Hänen aikanaan Wiurilassa oli tiilitehdas, saha, myllyjä, meijeri, viinantislaamo ja vanhin tiedetty suomalainen olutpanimo. Omavaraisen Wiurilan miljöössä toimi useita käsityöammatin harjoittajia ja omat alukset kuljettivat ulkomaille viinaa, voita, vehnää, sahatavaraa sekä muita tuotteita. Wiurilan kokonaispinta-ala käsitti tuolloin hehtaaria, siitä noin puolet Karjalan Hiitolassa. Viimeinen kreivi, Carl August Armfelt (k. 1942) hankki Wiurilaan sähkön ja vesijärjestelmän. Tila oli pienentynyt maan luovutuksissa sekä perintöjen jaoissa. Niinpä viljelysmaata oli enää kolmekymmentä hehtaaria ja saman verran metsää, kun Carl Augustin tyttären tytär Anna Louise Standertskjöld-Brüninghaus otti suvun maat haltuunsa Nykyiseen kukoistukseensa Wiurila on kohonnut hänen ja miehensä Günter Brüninghausin ansiosta. Tilan nykypinta-ala käsittää noin 150 hehtaaria. Tilaa jatkaa heidän tyttärensä Anna Marie Aminoff, joka harrastaa tilalla ravintolatoimintaa. Ravintola on auki kesäisin ja muuten vain tilauksesta. Wiurilan kartano Halikossa. 68

70 Wiurilan kartanon rakennuksia VUOJOEN KARTANO EURAJOELLA Kirjallisissa lähteissä Vuojoen kartano mainitaan jo 1500-luvulla. Kartanon suuruuden aika alkoi, kun kuningas Kustaa II Adolf lahjoitti kruunulle kuuluvat Vuojoen, Lavilan ja Irjanteen tilat vuonna 1630 serkkunsa Sigfrid Vaasan pojalle Åke Tott'ille ( ). Åke Tott oli sotilas ja oli mm. mukana Jacob de la Gardien Moskovan sotaretkellä. Kolmekymmenvuotisessa sodassa Tott kunnostautui niin, että häntä alettiin kutsua kuninkaan lumiauraksi. Vuonna 1630 hänestä tuli sotamarsalkka. Åke Tott kuoli Lavilassa Eurajoella 42-vuotiaana ja haudattiin Turun tuomiokirkkoon, jossa yhä on hänen marmorinen hautamuistomerkkinsä. Kartano siirtyi Tottin suvulta avioliittojen ja kauppojen kautta Soopin, Wachtmeisterin, von Fersenin, Klinckowstömin suvuille ja lopulta 1829 Björkenheimin suvulle. Vuonna 1829 Vuojoen kartanon osti kapteeni Lars Lasse Magnus Björkman ( ), joka aateloitaessa vuonna 1834 otti nimen Björkenheim. Hän meni naimisiin Jacob Suomalaisen sukuun kuuluvan Charlotta Sophia Tauben (s. 1816) kanssa. Lars rakennutti kartanon päärakennuksen, joka nykyisin tunnetaan Vuojoen linnana. Viime vuosisadan alussa siihen kuului noin hehtaaria peltoa ja noin hehtaaria metsää eli runsas kolmannes koko Eurajoen pitäjästä. Alustalaisia oli kaikkiaan noin 200, joista runsas 100 oli lampuoteja ja torppareita. 69

71 Vuojoen kartano tai linna Eurajoella oli 1900-luvun alussa Suomen suurimpia tiloja, jolla oli 4000 hehtaaria peltoa. Lars Magnuksen jälkeen kartano siirtyi hänen pojalleen Carl Axel Fredrik Björkenheimille ( ). Suurimmillaan se oli maamme toiseksi suurin kartano. Axel Björkenheimin kuoltua hänen perillisensä muodostivat tilan myynnin helpottamiseksi Vuojoki Gods osakeyhtiön. Yhtiön omistajiksi vuonna 1911 tulleet liikemiehet Nestor Toivonen, Karl Paloheimo ja Hjalmar Paloheimo aloittivat heti Vuojoen metsissä siihen asti ennennäkemättömän laajat metsänhakkuut. Vuonna 1915 Vuojoen omistajat perustivat Rauma Wood Ltd:n, jonka päätavoitteena oli selluloosatehtaan rakentaminen Raumalle. Tavoite toteutui vuonna Näin luotiin pohja Rauman kehittymiselle teollisuuskaupungiksi. Vuonna 1918 Vuojoki Gods Ab:n omistajiksi tuli helsinkiläinen liikemiesryhmä, joka suoritti Vuojoen kartanon torppien itsenäistämisen pääasiassa vapaaehtoisilla kaupoilla. Tiloja muodostettiin 308. Vuonna 1927 yhtiön osakkeet siirtyivät paikallisten maanviljelijöiden muodostamalle yhtymälle, joka myi vuonna 1934 tuolloin vielä jäljellä olleen Vuojoki Gods Ab:n omaisuuden eli Vuojoen linnan, 12 hehtaaria peltoa ja 63 hehtaaria metsää Eurajoen kunnalle. Tänään Vuojen kartano toimii Eurajoen kunnan koulutus-, kokous- ja kulttuurikeskuksena. Sen päävuokralainen on ydinjäteluolastoa Olkiluodon ydinvoimalan tontille rakentava Posiva Oy. Kartanon tiloissa toimivat myös Vuojokisäätiö ja Ravintola Vuojoki VUORENTAAN KARTANO Vuorentaan kartano sijaitsee Halikonlahden pohjukassa Viurilan ja Joensuun kartanoiden vieressä. Päärakennuksen harmaakivinen osa on todennäköisesti peräisin 1500-luvulta mutta nykyinen asu on syntynyt 1850-luvulla, jolloin on rakennettu tiilinen lisäosa torneineen ja 70

72 keskiaikaisvaikutteisine yksityiskohtineen. Päärakennus on restauroitu ja kiinteä sisustus on konservoitu 1990-luvun puolivälissä. Muu rakennuskanta, johon kuuluu kaksi asuinrakennusta, riihi- ja latorakennus ja navetta, on pääosin 1800-luvulta. Alun perin Vuorentaka on kuulunut Joensuun ja Wiurilan kartanoiden yhteyteen. Hornsuku omisti kartanon 1700-luvulle asti, jolloin se myytiin käyttämättömänä. Kivirakennus raunioitui ja vuonna 1802 se muutettiin viljamakasiiniksi ja oli siinä käytössä yli 50 vuotta. Armfelt-suku osti kartanon ja entisöi päärakennuksen 1800-luvun puolivälissä. Jacob Suomalaisen suvulle Vuorentaka tuli Wiurilan kartanon omistajan kreivi Carl-Gustaf Armfeltin kautta. Hänen poikansa Carl Gustaf Armfelt (s Wiurila) toimi kartanon isäntänä 1900-luvun alussa. Kartanon nykyisen isäntäparin muodostavat Kalle ja Riitta Armfelt. Vuorentaan kartano Halikossa. 71

73 5.27 Tiainen eli Tuomarniemi Tiainen eli Moksun perustaja Juho Tiainen perusti myös Tiainen eli Tuomarniemen uudistalon vuonna 1567 ja toimi sen isäntänä vuoteen 1570 asti, jolloin muutti Moksun taloon. Tuomarniemessä on toiminut vuodesta 1903 lähtien metsänvartijakoulu. Talon isäntinä toimivat seuraavat henkilöt: 1) Juho Tiainen ) Tapani Tiainen ) ed. poika Pekka Tapaninpoika Tiainen ) ed. poika Antti Pekanpoika Tiainen ) ed. poika Erkki Antinpoika Tiainen pso Sesilia 2. Pirkko 6) ed. poika Olavi Erkinpoika k pso Marketta 7) ed. poika Lauri Olavinpoika lm pso Liisa 2. pso Kaisa 8) ed. veli Juho Olavinpoika (k. 1760) pso Maria Martintytär Ikkalassa 9) Juho Juhonpoika Moksu lm (s k. 1780) pso Elisabet Simontytär Cannelin (s k. 1789) 10) ed. poika Erkki Juhonpoika Kyntölä (s k. 1797) pso Sofia Matintytär Kolunsarka (s k. 1808) 11) tuomari Jakob Herman Gadd (s k. 1811) isäntänä

74 Tuomariniemen isäntä Juho Juhonpoika Moksu meni naimisiin Jacob Suomalaisen sukuun kuuluvan Elisabet Simontytär Cannelin s. 1705) kanssa. Talon per heidän poikansa Erkki Juhonpoika (s.1741), joka perusti Kyntölän talon. Vuonna 1787 Tuomarniemestä tuli kruunun virkatalo ja käräjätalo. Sen isännäksi tuli tuomari Jakob Herman Gadd, joka oli Pohjanmaan itäisen tuomiokunnan tuomari. Tuomarniemi oli venäläisen sotaväen majoitustilana Suomen sodan aikana kesällä NYYSSÖLÄ Nyyssölä eli Nyyssönen Ähtärinjärven länsipuolella oli Kangasalan Toikkolan entistä erämaata. Vuosina se kuului Kangasalan Liuksialan kartanon takamaihin. Liuksialan kartanon omistaja oli tuohon aikaan Ruotsin entinen kuningatar Kaarina Maununtytär, joka oli Kuningas Erik XIV vihitty puoliso. Kaarina saanut Liuksialan lahjoituksena kuninkaalta ja asui kartanossa vuodesta 1577 alkaen aina kuolemaansa saakka. Hänen jälkeensä kartano siirtyi hänen tyttärensä Sigfrid Vaasan ja hänen miehensä Henrik Claesson Tottin omistukseen. Heidän ja heidän poikansa sotamarsalkka Åke Tottin aikana Liuksialan kartanon takamaihin kuului mm. Nyyssölä Ähtärissä ja Leppälä eli Hokkala Pylkönmäellä. Nyyssölän talo Ähtärissä on rakennettu 1700-luvulla. Rakentaja on ollut todennäköisesti Erkki Juhonpoka Nyyssönen (Kuvan omistaa Timo Nyyssölä) 73

75 TAULU 1 I Erik XIV Vaasa, Ruotsin kuningas, s Ruotsi, Tukholman linna, k Ruotsi, Örbyhusin linna. 1. puoliso: Karin Jacobsdotter,. 1. Margareta Vaasa, s puoliso: Kaarina Maununtytär, Ruotsin kuningatar, Liuksialan kartanon emäntä, s Ruotsi. Vanhemmat: Ingrid ja Måns Helsing. 2. Sigfrid Vaasa, s Ruotsi, Svartsjön linna. Tauluun Gustaf Vaasa, Ruotsin prinssi, s Ruotsi, Nyköpingin linna. 4. Henrik Vaasa, s Ruotsi, k Arnold Vaasa, s Ruotsi, Gripsholmen linna, k TAULU 2 (taulusta 1) II Sigfrid Eriksdotter Vaasa, Ruotsin prinsessa, s Ruotsi, Svartsjön linna, k Kangasala, Liuksiala. Sigfried peri äidiltään Kaarina Maununtyttäreltä Liuksialan kartanon. Puoliso: Henrik Claesson Tott, s. 1552, k Puola. Henrik Claesson peri äidiltään Kerstin Hornilta, joka oli Jakob Hästeskon ensimmäinen vaimo, Sjunbyn kartanon ja sen mukana Pääjärven lampuotitalot. Vanhemmat: Claes Åkesson Tott ja Kerstin Henriksdotter Horn af Kanckas, Tott. 1. Anna Tott, s. 1595, k Åke Tott, valtaneuvos, sotamarsalkka, s Lohja, k Eura. Sai perintönä Sjundbyn, Kirkniemen ja Liuksialan kartanot ja niiden lampuotitalot 3. Emerentia Tott, s. 1600, k Taivassalo. 4. Claus Tott, s. 1600, k Erik Tott, s. 1602, k Latvia. 6. Maria Tott,. 7. Johan Tott,. 8. Kerstin Tott Nyyssölän talon isäntinä ovat olleet seuraavat: 1) Reko Vihavainen talosta erotettiin v Savola 2) Lauri Nyyssönen ) ed. poika Antti Nyyssönen pso Kerttu (Liisa) Paavontytär 4) ed. poika Lauri Antinpoika Nyyssönen pso Pirkko Yrjöntytär 5) ed. poika Tuomas Laurinpoika Nyyssönen pso Liisa Paavontytär 6) ed. poika Simo Tuomaanpoika , sotamieheksi 1704, talo autiona pso Maria Erkintytär. talo maakirjassa Heikki Tarsaisen eli Nyysäisen nimellä 7) Juho Nyyssölä , pso Liisa 8) Heikki Nyyssölä pso Maria 9) ed. poika Juho Heikinpoika Nyyssölä (s k. 1770) pso Sofia Ristontytär Nyyssönen (s. 1717) 10) ed. poika Erkki Juhonpoika (s k. 1828) pso Anna Juhontytär Tiainen. Anna Tiainen oli Juho Juhonpoika Moksun (s. 1710) ja Jacob Suomalaisen jälkeläisiin kuuluvan Elisabet Simontytär Cannelinin (s. 1705) tytär. Erkin ja Anna poika, Johannes Erkinpoika Nyyssölä (s. 1794), toimi Nyyssölän isäntänä vuoteen 1857 asti, jolloin hänen tyttärensä Karoliina 74

76 Nyyssölästä ja hänen miehestään, Antti Antinpoika Mytkäniemestä, tuli talon isäntäpari. He myivät talon vuonna 1868 maakauppias Akusti Sakarinpoika Stenlundille (s Keuruu), joka alkoi käyttää sukuniemenään nimeä Nyyssölä. Talon säilynyt tässä Nyyssölän sukuhaarassa, jota edustaa sen nykyinen isäntä Timo Nyyssölä. Talo toimii nykyisin maatilamatkailutilana, josta voi vuokrata huoneita tai koko talon suurempia juhlia varten LEPPÄLÄ ELI HOKKALA PYLKÖNMÄELLÄ Leppälän eli Hokkalan talo Pylkönmäellä oli muodostunut Antti Mulikan vuonna 1564 perustamasta Riekko eli Mietalan talosta vuonna Molemmat talot olivat tuolloin Siuntiossa olevan Sjundbyn kartanon alustiloja ja samalla rälssiluonteisia tiloja. Siuntion kartanon isäntä oli Jaakko Henrikinpoika Hästesko. Kartano valmistui Claes Åkesson Tottin aikana. Claesin poika Henrik Claesson Tott meni puolestaan naimisiin Ruotsin kuningas Erik XIV Vasan tyttären Sigrid Eriksdotter Vasan (ks. 5.26) kanssa, joten myös Pylkönmäen seutu oli jonkin aikaa ylhäisaateliston omistuksessa. Sjundbyn kartano Siuntiossa on Suomen vanhin asuinrakennuksena toimiva aateliskartano. Jaakko Henrikinpoika Hästesko aloitti kartanon rakennustyöt 1560-luvulla ja se valmistui Claes Åkenpoika Tottin aikana. Talot siirtyivät kuitenkin talonpoikaisomistukseen isojaon aikoihin. Juho Wik (pso Leena Tjeder) osti joulukuussa 1834 Pylkönmäeltä suuren Leppälän talon, jota alettiin kutsua hänen poikansa, Heikki Wik, Hokkasen aikana Hokkalaksi. 75

77 Leppälän eli Hokkalan isäntiä: 1) Juho Wik (s. 1787) pso Leena Tuomaantytär Tjeder (s. 1792) isäntänä ) ed. poika Heikki Juhonpoika Wik, Hokkanen (s. 1813) pso Anna Kaisa Ulvotuinen 3) ed. poika Santeri Wik, Hokkanen (s. 1837) pso 1. Sofia Möttönen 2. Anna Leena Heikintytär 4) ed. vävy Kustaa Hangonmäki, Hokkala (s. 1857) pso ed. tytär Eveliina Wik, Hokkanen 5) ed. poika Niilo Hokkala (s. 1894) pso 1. Josefiina Koskinen 2. Elsa Manninen isäntänä ) Toivo Huuha (s. 1912) pso Anni Anneli Kuivikko isäntänä 1927 Leppälän eli Hokkalan tilan päärakennuksen Pääjärvellä rakensi Heikki Juhonpoika Wik-Hokkanen vuonna Talo on tehty lähes samojen piirustusten mukaan kuin Ähtärissä oleva Nyyssölä talo. (Kuvan omistaa Asko Vuorinen, 2007). Jacob Suomalaisen sukuun kuuluva Kustaa Hokkala e. Hangonmäki (s. 1857) meni naimisiin Hokkalan talon tyttären Eveliina Wik-Hokkasen (s. 1860) kanssa ja lunasti 2/27 manttaalin talon itselleen. Kustaa osti vuonna 1893 Hokkalan vanhemman päätalon 2/27 manttaalia 8500 markan kauppahinnalla. Hokkalan talon kooksi tuli 4/27 manttaalia ja sen pinta-ala oli noin 1000 ha. Vanhasta päätalosta tuli ensin meijeri ja myöhemmin Mulikan ensimmäinen kansakoulu. Sotien jälkeen talo purettiin ja sen hirsistä tehtiin Ranta-ahon navetta. Hokkalan viimeinen Jacob Suomalaisen suvun isäntä oli 1920-luvulla Niilo Hokkala, jolta sen omistus siirtyi Juho Heikki Huuhalle. Hokkalan pinta-ala vuonna 1930 oli vielä 485 ha, mutta tila ei ollut enää suvun hallussa. Siitä oli 25 ha peltoa ja 448 ha metsää. Talo on nykyään Toivo Huuhan perikunnan hoidossa. 76

78 6 SUVUN YHTIÖITÄ JA LIIKEMIEHIÄ 6.1 OY FISKARS AB Fiskars kuuluu Suomen vanhimpiin teollisuusyrityksiin. Vuonna 1649 Peter Thorwöste sai oikeuden perustaa masuunin ja kankivasaran Fiskarsiin ja valmistaa valettuja ja taottuja tuotteita. Fiskarsin käyttämä rautamalmi tuotiin lähinnä Tukholman ulkosaaristosta Utön kaivoksesta ja valmistettu kankirauta vietiin pääasiallisesti sellaisenaan Ruotsiin Tukholman Vanhankaupungin Rautatorille. Fiskarsissa siitä valmistettiin mm. nauloja, lankaa, veitsiä, kuokkia ja raudoitettuja pyöriä. Vuonna 1783 Fiskarsin ruukki siirtyi Ruotsissa syntyneen ruukinpatruunan, Bengt Magnus Björkmanin (s. 1745), omistukseen ja sen tuotanto oli keskittynyt läheisen Orijärven kuparikaivoksen kuparimalmin jalostamiseen. Hänen poikansa oli Lars Magnus Björkman (s. 1793), joka aateloitiin nimellä Björkenheim ja joka meni naimisiin Jacob Suomalaisen sukuun kuuluvan Charlotte Sofia Tauben kanssa luvulla kuparia saatiin kaivoksesta enää niukasti. Masuuni suljettiin vuonna 1802, jonka jälkeen ruukissa ei enää ollut raudan perustuotantoa. Von Julinien aika Turkulainen apteekkari Johan Jacob Julin s. (aateloituna vuonna 1849 von Julin) osti Fiskarsin Ruukin vuonna Hänen aikanaan Ruukkia kehitettiin aktiivisesti ja sen toiminta painottui nimenomaan raudan jalostamiseen. Jacob von Julin liittyy Jacob Suomalaisen sukuun hänen kahden puolisonsa, jotka olivat peräkkäin Jägerskiöldin sisarukset Charlotta s ja Engel s Vähitellen valta siirtyi Emil Lindsay von Julinin s käsiin. Fiskars Aktiebolag perustetaan vuonna Vuonna 1915 Fiskars listautui Helsingin pörssiin ja se on tänään Suomen vanhin pörssinoteerattu yhtiö. Suomen ensimmäinen hienotaepaja perustettiin Fiskarsiin vuonna 1832 ja vuonna 1837 perustettiin Suomen ensimmäinen konepaja. Fiskarsin perinne uudistusten ja innovaatioiden toteuttajana juontaa juurensa jo näiltä ajoilta. Julinin kaudella tehtiin monia merkittäviä sosiaalisia uudistuksia. Ruukkiin perustettiin mm. oma koulu ja sairaala. Ruukin maataloutta 77