RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16."

Transkriptio

1 HNY UUTISET 3/ VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO Kokous klo HUUTOKAUPPA KLO HELSINGIN NUMISMAATTINEN YHDISTYS RY

2

3 Seppo Saarijärvi Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen perustajajäsen ja monivuotinen hallituksen jäsen Seppo Saarijärvi poistui keskuudestamme vaikean sairauden uuvuttamana Marsalkka Mannerheimin syntymäpäivänä 4. kesäkuuta Alavudella 6. elokuuta 1946 syntynyt Seppo Saarijärvi aloitti vanhojen rahojen keräilyn jo teini-ikäisenä. Saarijärvi muutti 1960-luvulla Helsinkiin ja toimi Helsingin sataman tullissa tavaranmerkitsijänä. Päivätyön ohessa hän alkoi käydä myös rahakauppaa ostamalla vanhoja rahoja lehti-ilmoitusten avulla. Samaan aikaan Helsingissä koettiin olevan tarvetta uudelle, kaikille numismaatikoille avoimelle paikalliselle numismaattiselle yhdistykselle eli Helsingin Numismaattinen Yhdistys ry:lle, joka perustettiin vuonna Seppo Saarijärvi oli yksi perustajajäsenistä saaden uuden yhdistyksen jäsennumeron 33. Seppo lähti alusta alkaen aktiivisesti mukaan uuden yhdistyksen toimintaan. Paria vuotta myöhemmin päivätyö satamassa vaihtui yksityisyrittäjän uraan Seppo perustaessa antikvariaattisen kirjakaupan Sepon Pennin Helsinkiin osoitteessa Mannerheimintie 92. Kuten liikkeen nimikin kertoi, oli liikkeessä myynnissä myös vanhoja rahoja, mitaleja ja kunniamerkkejä. Vuosien kuluessa Sepon Pennistä muodostui myös Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen epävirallinen toimisto, jossa Seppo otti vastaan yhdistyksen huutokauppoihin tulevia kohteita ja mikä tärkeintä hankki yhdistykselle uusia jäseniä. Helsingin Numismaattisessa Yhdistyksessä lienee tälläkin hetkellä kymmeniä sellaisia jäseniä, jotka ovat liittyneet yhdistykseen juuri Sepon suosittelujen perusteella. Seppo Saarijärvi ehti toimia Helsingin Numismaattisessa Yhdistyksessä jo 1970-luvun puolivälin jälkeen useita vuosia yhdistyksen huutokaupanhoitajana. Seppo valittiin 1980-luvun alussa yhdistyksen hallituksen jäseneksi ja hän kuului yhdistyksen hallitukseen aina kuolemaansa saakka. Suurimman panoksen Seppo antoi yhdistyksen hyväksi kuitenkin huutokauppojen järjestämisessä. Tässä toiminnassa Sepolla oli tärkeä rooli etenkin sen jälkeen, kun Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen huutokauppojen hoitamisesta alkoi vastata huutokauppatoimi-kunta. Huutokauppojen kokoamispaikkana toimi Sepon Penni. Vuosien saatossa Seposta kehittyi yksi Suomen johtavista numismaattisista asiantuntijoista. Hänen erikoisalakseen muodostuivat Suomen seteli-, metallirahat ja mitalit sekä Ruotsin ja Venäjän metallirahat. Sepon Suomen rahojen tietämys tarkkoine hinta- ym. tietoineen siirtyi esimerkiksi Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen avustamiin ja Suomen Postimerkkeily Oy:n julkaisemiin rahahinnastoihin, joita ilmestyi vuosittain 1970 luvulta aina 1990 luvun alkuun. Sepon asiantuntemusta hyödynnettiin runsaasti myös Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen ulkopuolella ja voidaan liioittelematta todeta, että Suomessa ei ilmestynyt

4 1970 alun jälkeen yhtään merkittävämpää raha-aiheista kirjaa, jonka tekemisessä ei Seppo Saarijärvi olisi ollut mukana tavalla tai toisella. Seppo ei tehnyt vaatimattomana luonteena tästä asiantuntija roolistaan koskaan mitään suurta numeroa. Tämä sopi hyvin myös Sepon sekä keräilijä että kauppias rooliin, jossa hän aina korosti täyttä avoimuutta ja oikean tiedon jakamista keräilijöille. Tätä periaatetta on pyritty toteuttamaan Sepon johdolla myös Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen huuto-kaupoissa. Seppo Saarijärvi oli myös hyvin idearikas persoona. Hän oli aina valmis kehittelemään uusia ideoita. Yksi näistä uusista ideoista oli Sepon erilaisten antiikkimessujen ja tavallisten kirpputorien pohjalta kehittämä Keräilykirpputori-idea Hän oli perustanut yhdessä erään toisen liikkeenharjoittajan kanssa Suomen Keräilyhuutokaupat Oy:n 1990-luvun alussa. Tämä yritys vuokrasi tilat Helsingissä pidettyihin keräilykirpputori-tapahtumiin, joissa eri keräilyalojen kauppiaat, yksittäiset keräilijät sekä tavallinen yleisö saivat arvioittaa, ostaa ja myydä keräily-tavaraa. Näillä keräilykirpputoreilla oli myös pienimuotoisia esitelmiä ja pieniä numismaattisia näyttelyitä, joista vastasi lähinnä Helsingin Numismaattinen Yhdistys. Vaikea sairastuminen 2000-luvun alussa sai Sepon myymään Sepon Pennin, mutta voimien palautuminen sai hänet avaamaan uuden, hieman pienemmän myyntipisteen Hietalahden antiikkihallissa. Sairaudestaan huolimatta Seppo jaksoi puurtaa lähes entisellä tarmolla Helsingin Numismaattisessa Yhdistyksessä. Sepon osastosta Hietalahden hallissa muodostui jälleen yhdistykselle tärkeä tapaamispaikka. Hänen sairautensa paheni talvella 2009, silti hän jaksoi yhä edelleen olla mukana Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen hallituksen aktiivisessa toiminnassa lähes viimeisiin elonpäiviinsä saakka. Seppo Saarijärven kuolema jättää suuren aukon Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen toimintaan, jossa hän oli keskeisiä hahmoja yli 30 vuoden ajan. Sepossa koko Suomen numismatiikka menetti yhden kaikkein keskeisimmän hahmon ja toimijan. Seppo palkittiin numismaattisista ansioistaan Suomen Numismaatikkoliiton pronssisella ansiomitalilla ja Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen kultaisella ansioneulalla. Sepon positiivinen muisto jää elämään vahvana Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen hallituksen ja muiden yhdistyksemme jäsenten sekä kaikkien hänet tunteneiden numismaatikko-veljien ja -sisarien keskuudessa. Helsingin Numismaattinen Yhdistys ry

5 HNY UUTISET/ISSN Helsingin Numismaattinen Yhdistys ry:n julkaisu, painos 500 kpl, ilmestyy 3 4 numeroa vuodessa. Tilaushinta sisältyy yhdistyksen jäsenmaksuun. Ilmoitushinnat 1/1 sivu 40, ½ sivua 20, rivi-ilmoitus jäseniltä 3 ja ulkopuolisilta 5. HELSINGIN NUMISMAATTINEN YHDISTYS RY - HELSINGFORS NUMISMATISKA FÖRENING RF Huutokauppatilit: OKOPANKKI (IBAN FI ja SWIFT OKOYFIHH) tai SAMPO Jäsenmaksutili: NORDEA HELSINGINGIN NUMISMAATTINEN YHDISTYS ry:n kokous ja rahahuutokauppa pidetään Suomen Filatelistiseuran kerhotilassa Lönnrotinkatu 32 B, Helsinki. Kohteiden näyttö alkaa klo 16.45, kokous ja huutokauppa klo Kirjalliset tarjoukset pyydetään lähettämään osoitteella: Timo Helle, Piennar 1, Helsinki tai ina osoitteella viimeistään klo mennessä. Määräajan jälkeen tulleita tarjouksia ei huomioida. Puhelimitse jätettävät kirjalliset tarjoukset ja mahdolliset huutokauppaa koskevat tiedustelut hoitaa Timo ja Raija Helle puh. nro tai iltaisin klo HUUTOKAUPPAEHDOT Helsingin Numismaattinen Yhdistys Ry:n huutokaupat on tarkoitettu vain yhdistyksen jäsenille ja Suomen Numismaatikkoliitto ry:n jäsenyhdistysten jäsenille. Liittymällä jäseneksi voit osallistua huutokauppaamme. Ostajan tulee suorittaa huutomaksu, joka on 12% hänen huutamastaan hinnasta (pyöristettynä alaspäin lähimpään euroon). Kirjallisten lähetysten vähimmäistoimituspalkkio on 4,- euroa + postikulut. Massaerissä ei ole palautusoikeutta. Mahdolliset palautukset tavallisina lähetyksinä, postiennakko-lähetyksiä ei yhdistyksen toimesta lunasteta. Palautukset pitää tehdä 12 päivän kuluessa huutokaupasta, tämä aika koskee myös postiennakkolähetyksiä. TULEVA OHJELMA vaalikokous ja rahahuutokauppa vuosikokous ja huutokauppa rahahuutokauppa rahahuutokauppa vaalikokous ja rahahuutokauppa Yhdistys ottaa vastaan kohteita huutokauppaan Kohteet pyydetään toimittamaan Timo Helteelle GSM , Piennar 1, Helsinki tai Golden Art, Pasi Viitasuo GSM , Fleminginkatu 9, Helsinki. Toivottavasti voitte sopia ennakkoon tapaamisajan ennen kohteiden toimittamista. Joulukuun huutokauppaan pyydetään toimittamaan kohteet mennessä. OSOITTEEN MUUTOKSET Osoitteen muutokset pyydetään lähettämään illa tai postitse yhdistyksen puheenjohtajalle Timo Helteelle. HELSINGIN NUMISMAATTINEN YHDISTYS RY KOTISIVUT: HALLITUS: Puheenjohtaja: Timo Helle Piennar 1, Helsinki puh.k: , (ilt.) rahastonhoitaja: Pentti Sainio yhdistyksen sihteeri: Lassi Kaipainen varapuheenjohtaja: Pentti Sotamaa puh.k: Helsingin Numismaattinen Yhdistys ry HALLITUS

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

26

27 HNY:N JOULUKUUN HUUTOKAUPPAAN OTETAAN KOHTEITA Tule mukaan myymään ylimääräisiä kohteitasi joulukuun 09. päivän huutokaupassa. Erittäin haluttuja ovat: Suomen setelit ja metallirahat Ruotsin, Saksan sekä Venäjän metallirahat ja setelit kunniamerkit kultarahat Lokakuun huutokaupan kohteiden tulee olla huutokaupan hoitajalla mennessä. Kohteita vastaanottavat Timo Helteelle GSM , Piennar 1, Helsinki tai Golden Art, Pasi Viitasuo GSM , Fleminginkatu 9, Helsinki. Toivottavasti voitte sopia tapaamisajan ennakkoon ennen kohteiden toimittamista. Huutokaupan luettelo julkaistaan Helsingin Numismaattinen Yhdistys ry:n kotisivuilla sekä painettuna jakeluna. HELSINGIN NUMISMAATTINEN YHDISTYS RY

28

29

30

31

32 HELSINGIN NUMISMAATTINEN YHDISTYS RY HELSINGFORS NUMISMATISKA FÖRENING RF Piennar 1, Helsinki

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Suomen markka-ajan kolikoiden pikahinnasto 2008

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Suomen markka-ajan kolikoiden pikahinnasto 2008 Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Suomen markka-ajan kolikoiden pikahinnasto 2008 A Kiinnostava aina kaikissa kuntoluokissa. Tarjoa! B Kiinnostava hyväkuntoisena. Tuo näytille. C Kiinnostava vain lyöntikiiltoisena

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

KOTIHUUTO SYYSKUUN TARJOUSKAUPPA MAILBID AUCTION TARJOUSAIKA PÄÄTTYY PERJANTAINA 27.09.2013. TmiEKMAN PL 7, 01351 VANTAA PUH 098234837

KOTIHUUTO SYYSKUUN TARJOUSKAUPPA MAILBID AUCTION TARJOUSAIKA PÄÄTTYY PERJANTAINA 27.09.2013. TmiEKMAN PL 7, 01351 VANTAA PUH 098234837 KOTIHUUTO SYYSKUUN TARJOUSKAUPPA MAILBID AUCTION TARJOUSAIKA PÄÄTTYY PERJANTAINA 27.09.2013. TmiEKMAN PL 7, 01351 VANTAA PUH 098234837 e-mail ekman@elisanet.fi www.ekman.fi HUUTOKAUPPASÄÄNNÖT Tarjoushuutokauppaan

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. Sopimuskirja 1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. 2 Yhdistyksen jäseneksi pääsevät kaikki jalkapallo- ja futsalerotuomarit. Yhdistyksen kannattajajäseneksi

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

ONK 40v juhla 21.9.2002

ONK 40v juhla 21.9.2002 ONK50v Esa Moilanen 2002 MERKITTÄVÄÄ Kuukausikokoukset Oulun Lyseolle Vähemmän virallisuutta (Jaakola) 1 ja 2 sentin pötköjä 1999 ja 2000 nimellishintaan (Löytynoja) Tarvikevälitys jatkui (Jaakola) Ville

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 3.6.2015 klo 19.00 Paikka: Paikalla: Tinametsä 5, Espoo Seuran jäsenet: Päivi Leinonen Leea Sokura Seppo Fagerlund Tuomo Hynninen 1) Kokouksen avaus Seuran

Lisätiedot

33. 50p 1869 3 34.00 34. 50p 1871 3 5.50 35. 50p 1872. 3 7.00 36. 50p 1874 3 3.60 37. 50p 1889 3 3.40 38. 50p 1890 4 2.20 39. 50p 1891 3 2.40 40.

33. 50p 1869 3 34.00 34. 50p 1871 3 5.50 35. 50p 1872. 3 7.00 36. 50p 1874 3 3.60 37. 50p 1889 3 3.40 38. 50p 1890 4 2.20 39. 50p 1891 3 2.40 40. Etelä-Pohjanmaan Numismaattinen kerho järjestää rahahuutokaupan no: 199 Lapuan Nuorisotalolla sunnuntaina 5.10. Kohteet ovat esillä klo 12.00. Huutokauppa alkaa klo 13.00. Huutokauppaa koskevat tarjoukset

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5)

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5) 1(5) SUOMEN KETTUTERRIERIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kettuterrierit ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n jäsen ja

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuvittajat ry, Illustratörerna i Finland rf, kansainvälisissä yhteyksissä epävirallinen englanninkielinen nimi on Illustrators

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry, ruotsiksi Vinföreningen Munskänkarna i Jyväskylä rf, ja sen kotipaikka

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 16/2005 4.4.2005

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 16/2005 4.4.2005 KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 16/2005 4.4.2005 ESITYKSET RITARIKUNTIEN KUNNIAMERKEIKSI ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 2005 Opetusministeriö on lähettänyt Kirkkohallitukselle ohjeensa Suomen Valkoisen Ruusun ja

Lisätiedot

Pykälä ry:n oikeusapuohjesääntö

Pykälä ry:n oikeusapuohjesääntö Pykälä ry:n oikeusapuohjesääntö 1 Luku Tarkoitus ja toimintamuodot 1 Tarkoitus Tässä oikeusapuohjesäännössä määrätään Pykälä ry:n (jäljempänä yhdistys) harjoittamasta oikeusaputoiminnasta. Oikeusaputoiminnan

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja jonka kotipaikka on

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2015 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015

Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015 Suomen 6mR- liitto ry, Finlands 6mR- förbund rf 21. lokakuuta 2015 Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015 Aika: Keskiviikko, 21.10.2015, klo 18:00 Paikka: Brändö Seglare(BS) / Kulosaari 1. Kokouksen

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Paikalla: Elina Mäkinen Hannele Remes

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Turun ja Säkylän Varuskuntien Eräseura ry ja kotipaikka on Säkylän kunta.

SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Turun ja Säkylän Varuskuntien Eräseura ry ja kotipaikka on Säkylän kunta. Turun ja Säkylän Varuskuntien Eräseura ry:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turun ja Säkylän Varuskuntien Eräseura ry ja kotipaikka on Säkylän kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on järjestää jäsenilleen

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä PERUSTAMISKIRJA Me allekirjoittaneet olemme perustaneet - nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Paikka Päivämäärä Allekirjoitukset ja nimenselvennykset

Lisätiedot

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on Pirkanmaa. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen A-Kilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä

Lisätiedot

www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja

www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja TENDERI on Turun Kiskoliikennekerho ry:n jäsenlehti, joka ilmestyy vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Lisätiedot

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisohjesääntö

Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisohjesääntö Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisohjesääntö Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisjärjestelmän tarkoituksena on palkita henkilöitä tai yhteisöjä, jotka ovat toiminnallaan edesauttaneet liiton tarkoitusperien

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

JÄLJENNÖS 1(4) 19.03.2013. llmastovanhemmat ry Helsinki Selvenius-Hurme Hanna Liisa Tuohimäentie 100 D 00670 HELSINKI 209.726 19.03.2013 19.03.

JÄLJENNÖS 1(4) 19.03.2013. llmastovanhemmat ry Helsinki Selvenius-Hurme Hanna Liisa Tuohimäentie 100 D 00670 HELSINKI 209.726 19.03.2013 19.03. Patentti- ja rekisterihallitus JÄLJENNÖS 1(4) Rekisterinumero: 209.726 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: Jäljennös annettu: Helsinki Selvenius-Hurme Hanna

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Kolikoita, mitaleja ja kunniamerkkejä numismaattiset esineet museoissa

Kolikoita, mitaleja ja kunniamerkkejä numismaattiset esineet museoissa Kolikoita, mitaleja ja kunniamerkkejä numismaattiset esineet museoissa Petteri Järvi Käsitteenä termi numismatiikka lienee tuttu kaikille museoalan ihmisille ja alaa opiskeleville. Mitä numismatiikka varsinaisesti

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

1 AVAUS Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Väätäjä avasi kokouksen klo 12:00. 4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA

1 AVAUS Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Väätäjä avasi kokouksen klo 12:00. 4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA Kuivaniemen Osakaskunta PÖYTÄKIRJA Kuivaniemen Osakaskunnan vuosikokous 2013 Aika: 20.4.2013 klo 12:00-15:24 Paikka: Kuivaniemen nuorisoseuran talo 1 AVAUS Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Väätäjä avasi

Lisätiedot

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT KäPa Fanit ry Hyväksytty 6.6.2008 YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on KäPa Fanit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on Käpylän

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Koulurakennuksen tarpeellisen remontoinnin lisäksi heillä on tarkoitus rakentaa tontille sepän paja.

Koulurakennuksen tarpeellisen remontoinnin lisäksi heillä on tarkoitus rakentaa tontille sepän paja. Kunnanhallitus 54 24.03.2003 Kunnanhallitus 67 09.04.2003 Kunnanvaltuusto 20 16.04.2003 Kunnanhallitus 110 26.06.2003 Kunnanhallitus 33 16.03.2004 Kunnanvaltuusto 11 24.03.2004 OSTOTARJOUS LÄNSIKYLÄN VANHASTA

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.

Lisätiedot

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013.

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013. Vallilan vanhemmat-yhdistyksen kokous 02.04.2013 Aika: Tiistai 02.04.2013 klo 18.00 Paikka: Vallilan koulun opettajanhuone 1. Läsnä Opettaja Sami Paavola Annu Kilpeläinen (3A) Anu Vauramo (6A) Kati Lounema

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

SIEVI CAPITAL OYJ - YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 2011

SIEVI CAPITAL OYJ - YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 2011 SIEVI CAPITAL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A No. 2/2011 Sievissä 22. päivänä marraskuuta 2011 SIEVI CAPITAL OYJ - YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 2011 Aika: 22.11.2011 alkaen klo. 10:00 Paikka: Yhtiön pääkonttori,

Lisätiedot

1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8

1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8 1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8 Euroopan unionin virallinen lehti ISSN 1725-261X L 91 Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö

Lisätiedot

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010

Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010 Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010 Lapin kylätoiminta oli kylien yhteenliittymä, jonka tehtävänä oli kylien edunvalvonta ja kylätoiminnan edistäminen. Sen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka SFO:n voimassa olevat säännöt SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Fysiikanopiskelijat ry, ruotsiksi Finlands

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 VUOSIKOKOUS OULUN LYSEOLLA 12.2.2007 klo 18 Puheenjohtajana Aarne Jaakola Sihteerinä Esa Moilanen Läsnä 20 jäsentä. 1 Oulun Numismaattisen kerhon varapuheenjohtaja Juhani Paitsola avasi kokouksen klo 18.00.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014. Seuran vaalikokous 2014. Seuran pikkujoulut

JÄSENTIEDOTE 2/2014. Seuran vaalikokous 2014. Seuran pikkujoulut JÄSENTIEDOTE 2/2014 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen: Seuran vaalikokous 2014 Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n sääntömääräinen ja kaikille jäsenille avoin vaalikokous pidetään Otaniemessä

Lisätiedot

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008 Sisällysluettelo Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Tarkoitus ja sen toteuttaminen 2 Jäsenyyttä koskevat

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.4.2007 19/2007

PÖYTÄKIRJA 21.4.2007 19/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 21.4.2007 Paikka: Läsnä: Taloudenhoitaja Karlssonin koti Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen Hannu Häkkänen

Lisätiedot

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa westpro4u 12/2014 westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa Westpro4U ry on hyväntekeväisyysyhdistys, joka tekee lahjoituksia erilaisiin lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviin toimintoihin. Yhdistyksen

Lisätiedot

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja.

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja. UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Keskiviikko 05.06.2013 klo. 17.05-18.20 Paikka: Uudenmaan liitto, maakuntasali Esterinportti 2B,

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 8/2013. Torstai 7.11.2013 kello 17.30-18.15. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 8/2013. Torstai 7.11.2013 kello 17.30-18.15. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 8/2013 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30-18.15. Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Kiimingin jäälihalli Jäälintie 6 90900 Kiiminki 1.3.2016 klo 18.00 Kokouspöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja Harri Sanaksenaho avasi

Lisätiedot

OSAKASTIEDOTE 23.2.2015

OSAKASTIEDOTE 23.2.2015 1(5) OSAKASTIEDOTE 23.2.2015 Tämän tiedotteen aiheet ovat 1. Vastikelaskutus 2. Tiedote yhtiökokouksen päätöksistä 3. Pelioikeuksien ilmoittaminen 4. Pelilippujen muuttaminen sarjakortiksi 5. Pelioikeuden

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 11.9.2013 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com

Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com 1 Jäsentiedote 4/2008 Vuosi on taas lopuillaan ja siten on myös vuoden viimeisen jäsentiedotteen aika. Haluamme kehittää toimintaamme yhdessä KiiKon jäsenten kanssa ja tätä varten olemme koonneet kyselyn,

Lisätiedot

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. VARPARANNAN VESIOSUUSKUNNAN VUOSIKOKOUS 15.3.2008 PÖYTÄKIRJA Paikka: Varparannan koulu Aika: 15.3.2008 klo 12.00 13.40 Osallistujat: Jari Sutinen, Silja Väyrynen, Toivo Juntunen, Urho Ruokolainen, Anja

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus 27.5.2016 Sivu 2 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus 27.5.2016 Sivu 2 / 6 Hallitus 27.5.2016 Sivu 1 / 6 Aika: 27.5.2016 klo 12.30-15.15 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto, Kalevankatu 13 A, Helsinki Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (x) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 Internet: www.oulunnumismaatikot.fi Sähköposti: info(at)oulunnumismaatikot.fi

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 Internet: www.oulunnumismaatikot.fi Sähköposti: info(at)oulunnumismaatikot.fi SYYSKOKOUS 07.11.2011 PÖYTÄKIRJA 1. Oulun Numismaattisen kerhon puheenjohtaja Markku Sumén avasi kokouksen klo 18:00. Kokouksessa oli läsnä 23 kerhon jäsentä. 2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Markku

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 13 päivänä elokuuta 2014 klo 18.00 Tammijärven kyläkirkossa. Tutustuminen kyläkirkkoon klo 17.30. Kokouksessa käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Vantaan Reserviläiset ry ja kotipaikka Vantaa. Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Thorleif Johansson. Maarit Kuikka GS sihteeri

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Thorleif Johansson. Maarit Kuikka GS sihteeri SUOMEN LIONS-LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3/2012-2013 MK 17.10.2012 1 (6) HALLITUS AIKA Tiistai 16.10.2012 klo 10 PAIKKA Lions-talo, Kirkonkyläntie 10, Helsinki LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara

Lisätiedot

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Viestinnän

Lisätiedot

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening

Lisätiedot