Klöfverskjöldin aatelissuku nr 579

Transkriptio

1 Klöfverskjöldin aatelissuku nr 579 Asko Vuorinen 1

2 2

3 Klöfverskjöldin aatelissuku nr 579 Asko Vuorinen 3

4 Klöfversköldin aatelissuku 2017 Ekoenergo Oy Lokirinne 8 A Espoo Kirja on saatavissa pdf-muotoisena kirjana tekijän kotisivuilta osoitteesta ja se voidaan saada myös painettuna pehmeäkantisena kirjana Ekoenergo Oy:stä tilauksesta askovuorinen (at) gmail.com. Ekoenergo Oy on vuonna 1979 perustettu yritys, joka on julkaissut useita kirjoja. Kirjojen tiedot löytyvät Ekoenergo Oy:n kotisivuilta 4

5 Sisällysluettelo ESIPUHE KLÖFVESKJÖLDIN SUKU SOTILAITA Kenraaleja Everstejä Everstiluutnantteja Majureita Sankarivainajia KIRKONMIEHIÄ Piispoja Kirkkoherroja Muita kirkonmiehiä TAITELIJOITA JA MUUSIKOITA Taitelijoita Säveltäjiä ja muusikoita MUITA TUNNETTUJA HENKILÖITÄ Profesoreita Muita tunnettuja henkilöitä TALOJA JA KARTANOITA Ainola Bodomin kartano Halolan kartano Haminanlahden kartano Kuopiossa Lahdentaan kartano Lahisten kartano Sääksmäellä Lavolan kartano Vuorentaan kartano Tiainen eli Tuomarniemi Nyyssölä Leppälä eli Hokkala Pylkönmäellä SUKUSELVITYS Sukutaulut Henkilöluettelo Paikkakunnat

6 6

7 ESIPUHE Johan Ottosson Kleblatt, Klöfverblad muutti Ruotsiin ja oli edustajana Linköpingin valtiopäivillä vuonna Hautakivessä häneen sukunimekseen on mainittu Klöfverblad Holsteen, jonka mukaan hänen sukunsa arvellaan olleen peräisin Saksan Holsteinistä. Hänen poikansa Erik ja Aron aateloitiin vuonna 1653 nimellä Klöfverskjöld. Erik jäi Ruotsiin, mutta Aron muutti Suomeen ja hänestä tuli Viipurin linnan päällikkö. Nämä kaksi sukuhaaraa elävät edelleen Ruotsissa ja Suomessa. Suvun viimeisin päämies on Helsingissä vuosina kirjansitojayrittäjänä toimineen Axel Edvard Engelbrektin pojan Edvard Engelbrektin poika Lennart Engelbrekt s Hän asuu Ruotsissa, mutta hänen jälkeläisistään ei ole tarkempaa tietoa. Sukuun liittyy myös monia muita aatelissukuja Suomessa ja Ruotsissa. Suomessa niitä ovat mm. Armfelt (nro 4), Blåfield (nro 22), Jägerskiöld (ro 79), Järnefelt (nro 42), von Knorring (nro 138), von Konow (nro 151), Oker-Blom (239), Tawast (nro 81), Wasastjerna (nro 162) ja von Wright (nro 149). Suvun tunnetuimat jäsenet ovat taiteilijoita, tiedemiehiä, kirkonmiehiä ja kenraaleja, joista tunnetuimpia ovat ehkä von Wrightin taitelijaveljekset, akateemikko Georg Henrik von Wright, arkkipiispa Jukka Paarma ja jalkaväenkenraali Eric Heinrichs. Tämän kirjoittajan kuuluu Aron Klöfverskjöldin jälkeläisiin isänsä Aaro Vuorisen isoisän, Kustaa Hangonmäki, Hokkalan kautta. Kustaa omisti Hangonmäen tilan Ähtärissä. Myytyään tilan hänestä tuli vaimonsa Eveliina Wik, Hokkasen sukutalon, Hokkalan, isäntä 1890-luvulla. Espoossa, heinäkuussa 2017 Asko Vuorinen 7

8 8

9 1 KLÖFVESKJÖLDIN SUKU Klöfveskjöldin aatelissuvussa numero 579 on kaksi sukuhaaraa, joista Erik Klöfverskjöldin haara jatkuu Ruosissa. Suomen haara alkaa Aron Klöfverskjöldiltä, mutta sillä ei ole ollut miespuolisia perillisiä, joten suku jatkuu tytärten kautta. Erik Johansson Klöfverblad, Klöfverskjöld (aateloitu , s , k Tukholma) toimi varatuomarina kamariviraston asessorina 1655 ja reduktiokomitean reviisorina Sai 1648 Heisalan rälssitalon, josta tehtiin 1654 Norrköpingin päätöksen mukainen allodialirälssikartano. Erik Klöfveskjöldin jälkeen suvun päämies oli hänen vanhin poikansa Johan Ericsson Klöfveskjöd s. 1627, jonka jälkeen päämies oli Gustav Ericsson s ja hänen jälkeensä hänen poikansa Eric Gustaf s Hänen jälkeensä päämiehenä jatkoi Otto Reinhold s ja hänen poikansa Carl Fredrik s. 1797, jonka poika Axel Fredrik s (VIII) meni naimisiin serkkunsa Emilia Maria Ottilia Teresia Klöfveskjöldin kanssa ja muutti sukunimensä Engelbrektiksi. Suku on jatkunut tässä Engelbrektin haarassa Axelin pojan Axel Edvard s (IX) ja hänen poikansa Edvard Engelbrektin s (X) kautta hänen pojalleen Lennart Åke Ive Engelbrektille s. 1933, joka on suvun XI sukupolvessa. Klöfverskjöldn sukupuu Ruotsin aateliskalenterin mukaan. 9

10 Aron Klöfverskjöldin sukuhaara alkoi Viipurin linnanpääliköstä Aron Klöfvebladista s. 1605, joka aateloitiin myös nimellä Klöfveskjöld. Aron Klöfversjöld meni naimisiin Turun piispa Isac Rothoviuksen tyttären Anna Isacsdotterin kanssa. Heille syntyi kaksi poikaa, joista Johan kuoli nuorena. Aron Aroninpoika Klöfverskjöld meni kylläkin naimisiin, mutta kuoli nuorena ja lapsettomana. Sen sijaan suku jatkui yhdeksän tyttären kautta, joista kuudella oli jälkeläisiä. Aron otettiin kamarikirjuriksi kuninkaalliseen tilikamariin eli verokamariin. Nimitettiin Turun hovioikeuden assessoriksi Tässä virassa ollessaan Aron Klöfverskjöld teki opintomatkan Hollantiin Amsterdamiin, missä hän hoiti opiskelunsa ohella kangasostoksia Ture Bjelkelle sekä välitti maanmiehilleen uutisia kotimaasta, etenkin kuninkaan sotamenestyksestä Puolan sodassa. Kotiin matkaltaan hän palasi Aron Johaninpoika määrättiin joulukuussa 1631 Viipurin linnanisännäksi ja 1646 linnanpäälliköksi. Siirtyi Savonlinnan linnanpäälliköksi vuoden 1649 alussa, mutta palasi entiseen toimeensa Viipuriin vuoden 1651 lopussa. Hänen sijaisenaa Viipurin linnan isäntänä toimi saksalaissyntyinen Johan Johansson Blanck. Savonlinnan päällikkönä toimiessaan Klöfveskjöld havaitsi lukuisia epäkohtia linnassa. Itse linnaa käytettiin luvulla varikkona ja majoituspaikkana. Se oli kuitenkin liian pieni esimerkiksi silloin, kun ohi marssiva sotaväenosasto sattui yöpymään kaupungissa. Sodan aikana 1655 Suomen läänin maaherroista ainoastaan Axel Stålarmilla oli sotakokemusta. Hän halvaantui kuitenkin vaikeasti jo alkukeväästä 1656, jolloin linnanpäällikkö Klöfverskjöld joutui läänistä vastuuseen. Aron Klövferskjöldin Tukholmaan lähettämä yksityiskohtainen luettelo tarvittavasta sotamateriaalista osoittaa, ettei täysimittaiseen sotaan oltu varauduttu ja että säännöllistä sodankäyntiä varten Suomi oli varustettava alusta lähtien. Tämän vuoksi valtioneuvosto päätti lähettää hänelle Viipuriin asiantuntuja-apua, varustaa kuuden laivan laivasto Suomeen ja näille pieniä lisäaluksia. Tämä laivaston lisäys johtui venäläisten alusten ilmaantumisesta Suomenlahdelle, mikä aiheutti Tukholmassa paniikin, olihan kuningas lähinnä vain varustautunut Tanskasta tulevaan merihyökkäykseen. Aron ja hänen apulaisensa, eversti Burmeister, ryhtyivät ponteviin toimiin Viipurin rinnan varustamisesta sotaa varten. Viipurin porvarit ja koulupojatkin kutsuttiin aseisiin. Kuningas Kaarle X Kustaan ollessa sotimassa Puolassa Venäläiset hyökkäsivät Kannakselle Burmeiser lähetti osaston Taipaleen kauppalaan, jossa venäläisten hyökkäys torjuttiin. Mukana olleille koulupojille tarjottiin tilaisuus päästä armeijaan ja heistä 18 otettiin armeijaan. Burmeister lähetti 350 sotilasta ja 800 aseisiin kutsuttua talonpoikaa Käkisalmen linnan avuksi. Joukko ei päässyt kuitenkaan Vuoksen yli, kun venäläiset olivat hävittäneet sillat. Lopuksi Burmeister joutui taisteluun Raudussa. Neljä tuntia kestäneen taistelun jälkeen venäläisten oli peräännyttävä menetettyään 200 miestä, aseita ja ampumatarvikkeita. Aron toimi myös rajakomissaarina, jonka Käkisalmen läänin rajalla piti vaihtaa karkulaisia Venäjän ja Ruotsin välillä. Kaarle X Kustaan Ruptuurisotien aikana noin 4000 talonpoikaa karkasi Venäjälle peläten Ruotsin armeijan kostotoimia. Aron toimi 1657 Viipurin maapäivien maamarsalkan sijaisena. Hän otti osaa 1660 valtiopäiville. Johti Kaarle X Kustaan hautajaisissa hevossaattuetta, joka kulki Hallandin lipun takana. Aron sai rälssitiloikseen Viipurin maalaiskunnasta säteritila Lavolan sekä Koukallion ja Vatukiven kartanot. Haudattu Viipuriin. 10

11 Erik Klöverskjöld Aron Klöfverskjöld s k Ruotsi Taulut 37 p. Anna Berckman Anna Klöfveskjöld Taulut 4-35 Taulut Aron Klöfverskjöld Elisabeth Klöfverskjöld s k k Turku Johan Ottosson p. Anna Rothovius p. Jakob Wallenius Klöfverblad s k Turku Taulut s. Tanska, Holstein Taulut k Ruotsi Emerantia Klöfverblad Kristina Klöfveskjöld k s Akaa k p. Gabriel Melartopeaus p. Jacobus Ichtydius Taulut Taulut Sofia Klöfverblad Emerentia Klöfverskjöld k k p. Peter Plagman p. Anders Kyander Taulut Taulut Klöfverskjöldin sukupuussa suurin osa tutkituista henkilöistä kuuluu Aron Klöfverskjöldin jälkeläisiin. Heistä suurin osa asui Suomessa ja kuuluu Kristina Klöfverskjöldin sukuhaaraan. 11

12 2 SOTILAITA 2.1 Kenraaleja Axel Eric Heinrichs, jalkaväenkenraali, Helsinki, k Helsinki. Peruskoulutuksensa sotilaana hän sai ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa, jossa hän sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella Preussin Jääkäripataljoona 27:n riveissä. Hänestä tuli jo sisällissodan aikana vuonna 1918 ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin luottomies. Talvisodassa ylipäällikkö määräsi Heinrichsin johtamaan Karjalankannaksen puolustusta. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Heinrichs komensi Suomen kaikkien aikojen suurinta sotatoimiyhtymää, yli miehen Karjalan Armeijaa. Eric Heinrichs. Heinrichs liittyi yhdeksi niiden 55 ensimmäisen vapaaehtoisen joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. maaliskuuta Hänen kanssaan leirille ilmoittautui hänen nuorempi veljensä Gunnar Heinrichs. Vielä samana vuonna joukkoon liittyi kaksi muutakin veljeä, Olof Heinrichs ja Bertil Heinrichs. Heinrichsit muodostivat yhden pataljoonan kolmesta nelimiehisestä veljessarjasta. Heinrichs astui Suomen Valkoisen Armeijan palvelukseen Saksassa 11. helmikuuta 1918 vannottuaan lippuvalan ja allekirjoitettuaan palvelusitoumuksen. Hänet ylennettiin majuriksi, virkaiältään hän oli silloisista jääkärimajureista 11. vanhin. Takaisin Suomeen Heinrichs saapui jääkäreiden Vaasaan tulleen pääjoukon mukana 25. helmikuuta Vaasasta hänet määrättiin perustamaan 7. jääkäripataljoona, joka tuli kuulumaan 3. jääkärirykmenttiin. Itä-Kannaksen torjuntataistelujen jälkeen Mannerheim nimitti helmikuussa 1940 Heinrichsin Kannaksen armeijan komentajaksi. Heinrichs ylennettiin kenraaliluutnantiksi. Maaliskuun alussa ylipäällikkö pyysi Heinrichsiltä lausuntoa rintamatilanteesta Kannaksella. Päivittäiset tappiot nousivat tuhanteen mieheen. Kenraaliluutnantti Harald Öhquist arvioi silloisen rintaman kestävän viikon, mutta ei kauemmin, johtuen elävän 12

13 voiman ja erityisesti upseeriaineksen kulumisesta. Kenraalimajuri Paavo Talvelan mukaan kaikki oli hiuskarvan varassa. Jatkosodan alussa Mannerheim käski perustaa Karjalan Armeijan, jonka tehtävänä on lyödä vastassa olevat viholliset sekä saavuttaa Syvärinjoki ja Ääninen taistelijan armeijan komentajaksi määrättiin Erik Heinrichs. Karjalan armeija aloitti hyökkäyksen 10. heinäkuuta ja valtasi elokuun loppuun mennessä koko Laatokan Karjalan. Syväri saavutettiin syyskuussa ja Petroskoi vallattiin 1. lokakuuta, minkä kunniaksi Heinrichs ylennettiin jalkaväenkenraaliksi. Tehtävä oli täytetty, ja Karjalan armeija lakkautettiin. Heinrichs siirrettiin takaisin Yleisesikunnan päälliköksi tammikuussa 1942 ja nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi. Perusteluissa todettiin, että hän erikoisen suurella taidolla ja herpaantumattomalla tarmolla on johtanut sotatoimia Laatokan Karjalassa ja Aunuksessa. Vuosina 1957 ja 1959 ilmestyi Heinrichsin kirjoittama kaksiosainen Suomen marsalkan elämäkerta Mannerheim Suomen kohtaloissa. Keväällä 1957 Heinrichs vihittiin Helsingin yliopiston filosofian kunniatohtoriksi. Jalkaväenkenraali Erik Heinrichs kuoli 16. marraskuuta 1965 Kivelän sairaalassa Helsingissä. Hänet on haudattu Helsingin Kulosaaren hautausmaalle. August Alexander Järnefelt, kenraaliluutnantti, senaattori, suomalaisuustaistelija, s Tohmajärvi, k Helsinki. Aleksander Järnefelt vihittiin Pietarissa 22. joulukuuta 1857 vapaaherratar Elisabethin (o.s. Clodt von Jürgensburg) kanssa. Heidän lapsensa olivat Kasper, Arvid, Erik, Ellida, Ellen, Armas, Aino, Hilja ja Sigrid. Sisaruksista Armas oli säveltäjä, Arvid kirjailija, Eero kuvataiteilija ja Kasper kriitikko. Aino Järnefeltistä tuli säveltäjämestari Jean Sibeliuksen puoliso. Kaarle Juhani Ruutu, kenraalimajuri, s Helsinki, k Lahti. Ruutu osallistui talvi- ja jatkosotaan ensin varusmiehenä ja sitten reservinupseerina. Hän valmistui ylioppilaaksi 1940, upseeriksi kadettikoulusta 1944 ja yleisesikuntaupseeriksi Ruutu oli vuosina Pääesikunnan operatiivisen toimiston päällikkö. Hän oli 1960-luvulla Suomen alueellisen puolustusjärjestelmän keskeisimpiä suunnittelijoita. Pääesikuntauransa jälkeen hän oli Uudenmaan rakuunapataljoonan komentaja , Kaakkois-Suomen sotilasläänin esikuntapäällikkö , Sotakorkeakoulun johtajan apulainen ja johtaja sekä Kaakkois-Suomen sotilasläänin komentaja Ruutu oli myös kadettikoulun sotahistorian opettaja ja maanpuolustuskurssien sotilaallisen maanpuolustuksen opettaja Hänet ylennettiin majuriksi 1961, everstiluutnantiksi 1966, everstiksi 1972 ja kenraalimajuriksi Hän oli myös kunnallispolitiikassa Hämeenlinnan kaupunginhallituksen jäsenenä Johan Henrik Tawast, kreivi, kenraali, s Kuopio, Maaninka, Halolan kartano, k Ruotsi, Tukholma. Voluntaari Savon kevyessä jalkaväkirykmentissä 1768, kersantti 1778, vänrikki Luutnantti Royal Suédois -rykmentissä Ranskassa Ylioppilas Strassburgissa nimeä ei mainita yliopiston matrikkelissa. Kamarihovipoika Kustaa III:n luona adjutantti Mörnerin husaarirykmentissä Luutnantti Uudenmaan jalkaväkirykmentissä 1786, kapteeni Kamarijunkkari s.v. Esikunta-adjutantti kuninkaan luona s.v. Prikaatinmajuri Armfeltin kevyessä jääkäripataljoonassa (Dalfrikåren) s.v. Yliadjutantti sekä Taalain rykmentin varaväen päällikkö s.v., Jämtlandin rykmentin Kamariherra kuningas Kustaa IV Aadolfin luona Sivustakenraaliadjutantti s.v. Kenraaliadjutantti ja armeijaneversti Kuningattaren vt. kamariherra 1798, yksityissihteeri Jämtlandin rykmentin eversti 13

14 1802. Vapaaherra s.v. Kalmarin rykmentin eversti Eteläisen armeijan ylipäällikkö Kenraalimajuri s.v. Adjutantti kruununprinssi Kaarle Juhanan luona s.v. Kenraaliluutnantti Kreivi Kuninkaan 1. adjutantti. Kenraali Yksi valtakunnan herroista 1829 Raimo Uula Viita, kenraaliluutnantti, koulutuspäällikkö, s Raimo opiskeli Maasotakoulussa kadettikurssilla. Luutnantti Viita komennettiin 1952 opetusupseeriksi Maasotakouluun, jonka nimi palautettiin Kadettikouluksi. Vuonna 1956 hän kävi Tuusulassa 11 kuukautta kestäneen kapteenikurssin. Kapteeni Viita toimi vuosina Pohjan prikaatin kranantinheitinkomppanian päällikkönä. Hän kävi Sotakorkeakoulun ja määrättiin tämän jälkeen toimistoupseeriksi Pääesikuntaan. Majuriksi ylennetty Viita toimi vuosina Uudenmaan jääkäripataljoonan pataljoonaupseerina ja vuosina Pääesikunnan toimistoupseerina. Vuonna 1968 Viita siirrettiin Sotakorkeakoulun operaatiotaidon ja taktiikan opettajaksi ja hänet ylennettiin everstiluutnantiksi. Vuosina hän toimi Karjalan jääkäripataljoonan komentajana Kontiorannassa. Everstiksi ylennyksn jälkeen 1973 hän toimi Lappeenrannan Aliupseerikoulun johtajana. Koulun nimi muutettiin seuraavana vuonna Päällystöopistoksi. Vuonna 1977 hänet komennettiin kolmannen kerran Pääesikuntaan, jossa hän toimi koulutusosaston päällikkönä Tämän jälkeen kenraalimajuriksi komennettu Viita toimi vajaan vuoden jalkaväen tarkastajana. Hänestä tuli Pääesikunnan koulutuspäällikkö vuonna Hän toimi tässä tehtävässä vuoteen 1988 asti lopuksi kenraaliluutnanttina. Alexander August Petter Wrede af Elimä, kenraalimajuri, s Hamina, k Anjala. junkkari 1. Suomen meriekipaasissa 1839, ero s.v. Aliupseeri 11. suomenmaalaisessa linjapataljoonassa 1840, alivänrikki s.v. Vänrikki 7. linjapataljoonassa 1841, aliluutnantti Siirto Preussin kuninkaan krenatöörirykmenttiin s.v., luutnantti 1847, komennus venäläiseen 1. kadettikuntaan Pietarissa Siirto Haminan kadettikouluun 1851, alikapteeni 1856, kapteeni Siirto takaisin Preussin kuninkaan krenatöörirykmenttiin majurina 1867 jatkaen virantoimitusta kadettikoulussa, everstiluutnantti 1868, komppanianpäällikkö Haminan kadettikoulussa 1869, eversti 1873, ero kenraalimajurina Valtiopäivämies Everstejä Olof Heinrichs, jääkärieversti, ekonomi, s Helsinki, k Helsinki. Heinrichs liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 13. maaliskuuta Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 ja hänet ylennettiin samalla yliluutnantiksi. Sisällissodan aikana hän toimi Suomen lähetystössä Ruotsissa passitoimiston päällikkönä. Heinrichs osallistui talvisotaan ensin YH:n aikana toimistoupseerina Kotijoukkojen esikunnassa ja sodan syttyessä puolustusministeriön huoltoupseerina, josta hänet komennettiin 1. Armeijakunnan intendentiksi, mutta lomautettiin myöhemmin. Välirauhan aikana hän toimi Oy Vuoksenniska Ab:n apulaisjohtajana hoitaen sen ohella 14

15 puolustusministeriön erikoistehtäviä Baltian maissa. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Sotatalousosaston esikuntaan Vuoksenlaaksoon, josta hänet siirrettiin Päämajan Huoltopäällikön esikunnan esikuntapäälliköksi. Päämajan erikoistehtäviin hänet komennettiin vuonna 1942 ja kotiutettiin vielä samana vuonna ja hän siirtyi Outokumpu Oy:n apulaisjohtajaksi vuoteen 1945 saakka, jolloin siirtyi toimitusjohtajaksi Oy Exim Ab:en, jossa toimi vuoteen 1947 saakka ja siirtyi toimitusjohtajaksi Nauhavalmiste Oy:lle. Vuonna 1952 hän siirtyi konttoripäälliköksi Helsingin Verkatehdas Oy:lle ja edelleen vuonna 1954 toimitusjohtajaksi Oy Basis Ab:lle, missä hän toimikin aina vuoteen 1967 saakka. Hänen veljensä oli jalkaväenkenraali Eric Heinrichs. Karl Gunnar Heinrichs, jääkärieversti, s Helsinki, k Helsinki. Heinrichs liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, jonka päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, mikä järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hänet sijoitettiin 21. joulukuuta 1915 Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana kapteeniksi ylennettynä 25. helmikuuta Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan komppanianpäälliköksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin komentajaksi 26. maaliskuuta 1918 alkaen 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonaan. Hän osallistui pataljoonan komentajana sisällissodan taisteluihin Viipurissa. Heinrichs osallistui talvisotaan 3. täydennysdivisioonan (nimi myöhemmin 23. Divisioona) komentajana ja osallistui taisteluihin Ylä-Sommessa ja Näykkijärvellä. Divisioonan komentajan tehtävistä hänet siirrettiin Päämajan linnoitusosaston erikoistehtäviin. Välirauhan aikana ja jatkosodan puhjettua hän toimi Päämajan Linnoitusosaston yleisen osaston päällikkönä, kunnes vuonna 1942 hänet kotiutettiin ja hän siirtyi Etelä-Suomen voiman tekniseksi johtajaksi Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkaessa hänet kutsuttiin takaisin palvelukseen ja hänet sijoitettiin Kannaksen joukkojen esikuntaan komento-osaston päälliköksi, josta hänet komennettiin 3. Armeijakunnan yhdysupseeriksi Suomussalmelle. Vakinaisesta palveluksesta hän erosi jatkosodan jälkeen ja siirtyi Helsingin kaupungin sähkölaitokselle insinööriksi, missä työskenteli vuoteen 1947, jonka jälkeen hän toimi useiden sähkölaitosten palveluksessa ja vuodesta 1947 alkaen Pohjoismaiden Sähkö Oy:n palveluksessa. Hänet on haudattu Kauniaisiin. Jarl Anton Bertil Heinrichs, jääkärieversti, s. 1897, k Bertil Heinrichs oli Jääkäripataljoonassa, joissa oli kaikkiaan neljä filosofian tohtori Axel Ossian Heinrichsin ja hänen puolisonsa Johanna Matildan poikaa. Vanhin Axel Erik yleni myöhemmin jalkaväenkenraaliksi ja oli jatkosodan jälkeen lyhyehkön aikaa puolustusvoimain komentajana. Kolmesta nuoremmasta eli Olofista, Karl Gunnarista sekä Jarl Anton Bertilistä tuli everstejä. Vapaussotansa Bertil Heinrichs taisteli ensin joukkueenjohtajana, sittemmin komppanianpäällikkönä Karjalan kannaksella. Kadettikoulun ja sotakorkeakoulun jälkeen hän oli yleisesikunnan järjestelytoimiston päällikkönä ja Etelä- Uudenmaan suojeluskuntapiirin päällikkönä. 15

16 Talvisodassa Bertil Heinrichs oli Pellingin rannikkolohkon komentajana. Jatkosodassa hän komensi Etelä-Uudenmaan ruotsinkielisistä reserviläisistä muodostettua jalkaväkirykmentti 24:ää eli Tjugofyrania ja oli aika ajoin myös 8. divisioonan vt. komentajana. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa JR 24 taisteli Karjalan kannaksella ja oli mm. mukana pitelemässä Porlammen suuren motin pohjaa Koiviston suunnalla. Myöhemmin syksyllä rykmentti siirrettiin Säämäjärvelle, josta se marssi Seesjärvelle. Raivokkaimmat taistelunsa se kävi Seesjärven ja Äänisjärven välisellä Maaselän kannaksella. Sieltä se siirrettiin Laatokan ja Äänisjärven väliselle Aunuksen kannakselle, Syvärille. Joukkoja uudelleenjärjesteltäessä kevättalvella 1944 rykmentti hajotettiin ja Bertil Heinrichsista tuli päämajan ilmansuojelukomentajan apulainen. Melko pian sodan jälkeen hän erosi vakinaisesta palveluksesta ja teki toisen päivätyön palosuojelussa. Eero Juvelius, Juva, eversti, rykmentinkomentaja, s Oulu, k Juva osallistui sisällissotaan, kävi Viipurin upseerikokelaskurssin , Kadettikoulun sekä Sotakorkeakoulun Hän osallistui myös Aunuksen retkeen. Juva toimi Jääkäriprikaatissa eri tehtävissä sekä Pohjanmaan jääkäripataljoonassa komppanianpäällikkönä ja aliupseerikoulun johtajana Kadettikoulussa hän opetti sekä Taistelukoulussa Viipurin rykmentin aliupseerikoulun johtajana hän toimi Yleisesikuntaupseerina Sortavalan sotilaspiirissä hän oli Talvisodan sytyttyä Juva toimi 12. divisioonan operatiivisen toimiston päällikkönä ja myöhemmin esikuntapäällikkönä. Välirauhan aikaan hän toimi Savo-Karjalan sotilasläänin esikuntapäällikkönä. Etelä-Pohjanmaan läntisen sotilaspiirin päällikkönä hän oli Jatkosodan sytyttyä hänet nimitettiin JR 58:n komentajaksi Vuonna 1944 hän toimi myös Lapin sodassa Rajajääkäriprikaatin komentajan viransijaisena. Jatkosodan jälkeen Juva komensi JR 2:a Ylennykset: vänrikki 1919, luutnantti 1921, kapteeni 1924, majuri 1930, everstiluutnantti 1940, eversti Olli Pellervo Juva, eversti, s Pöytyä. Holger Adolf Berndt von Konow, everstiluutnantti, Majniemen omistaja, s Sääksmäki, Lahis, k Johan Emil von Konow, eversti, Lahisen kartanon omistaja, s Pirkkala, k Sääksmäki, Lahisen kartano Lars Valdemar Klärich, eversti, s Helsinki, k Martti Olavi "Olli" Brander, Paloheimo, eversti, vuorineuvos, s Helsinki, k Paloheimo liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 23. joulukuuta Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aajoella. Rintamakomennuksensa jälkeen hän suoritti Libaussa vuonna 1917 järjestetyn 16

17 sotakoulun B-kurssin. Paloheimo astui Suomen armeijan palvelukseen luutnantiksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan aluksi joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, josta hänet määrättiin myöhemmin komppanianpäälliköksi 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Karjalan kannaksella Kuokkalassa ja Ollilassa sekä etenemiseen Rajajoelle. Sodan jälkeen hän osallistui ratsain Helsingissä järjestettyyn voitonparaatiin kenraali Gösta Theslöfin adjutanttina. Lasse Arvi Schröder, Syväri, eläinlääkintäeversti, s Kuopio, k Oulu. Håkan August Wahren, eversti, s Matku, k Helsinki. 2.3 Everstiluutnantteja Magnus Johan Ehrnrooth, everstiluutnantti, aatelissuvun nro 85 lähtöhenkilö, s Rantasalmi, k Karl Johan Jägerskiöld, everstiluutnantti, Bodomin kartanon omistaja, s Sääksmäki, k Espoo, Bodomin kartano. Pääsykuulustelu Ylioppilas Turussa Iegerskjöld Car. Joh:es. Todistus sotapalvelusta varten pöytäkirjassa Kadetti Suomen tykistöpataljoonassa 1758, kersantti 1759, aliluutnantti 1761, luutnantti 1773, kapteeni majuri Suomen tykistörykmentissä 1794, ero everstiluutnanttina Valtiopäivämies , ja Reinhold Klöfverskjöld, everstiluutnantti, s Ruotsi, Tukholma. Vapaaehtoinen henkivartiossa 1691, kenttävääpeli 1700, kapteeni 1702, everstiluutnantti Vangittiin Pultavassa ja oli vankina Tobolskissa, josta palasi takaisin Holger Adolf Berndt von Konow, everstiluutnantti, s Sääksmäki, Lahis, k Frans Julius von Wright, everstiluutnantti, metsänhoitaja, s Leppävirta, k Helsinki. Von Wright pääsi ylioppilaaksi Kuopion yksityislyseosta 1893 ja hän kävi Haminan kadettikoulun Wright palveli luutnanttina Kuopion 5. tarkk'ampujapataljoonassa kunnes hänet Suomen oman sotaväen lakkauttamisen yhteydessä siirrettiin 1902 lakkautuspalkalle. 17

18 Von Wright suoritti Evon metsäopistossa metsänhoitajan tutkinnon 1904 ja hän toimi sitten aluemetsänhoitajana , W. Rosenlew & Co:n metsänhoitajana Porissa ja Kemijoen uittoyhdistyksen uittopäällikkönä Suojeluskuntien perustamisessa syksyllä 1917 mukana ollut von Wright nimitettiin joulukuussa 1917 Pohjolan suojeluskuntien piiripäälliköksi ja hänestä tuli piirin esikuntapäälliköksi nimitetyn Kemin Karihaaran selluloosatehtaan teknillisen johtajan Gustaf Finnen lähin avustaja. Von Wright toimi laivaston intendenttinä ja vuodesta 1924 puolustusministeriön ylireviisorina. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi Gunnar von Wright, jääkäriluutnantti, everstiluutnantti, metalliteollisuusliiton toimitusjohtaja, s , k Majureita Per Victor Heinrichs, kauppaneuvos, majuri, s Kauniainen, k Kauniainen. Verner Ossian Juvelius, vankilanjohtaja, majuri, s Pyhäjoki, k Oulu. Pyhäjoella syntynyt Juvelius suoritti kameraalitutkinnon vuonna 1889 ja ylemmän hallintotukinnon Hän aloitti vankilauransa Helsingin kuritushuoneen kirjanpitäjänä vuonna 1891 ja työskenteli sen jälkeen asianajajana Oulussa vuodesta 1897 lähtien. Samana vuonna Juvelius nimitettiin Oulun lääninvankilan johtajaksi. Hänet erotettiin tehtävästä toisen sortokauden aikana Juvelius sai virkansa takaisin sisällissodan yhteydessä, jolloin hän toimi myös Oulun vankileirin ensimmäisenä johtajana. Leirin huonojen olosuhteiden johdosta Juvelius sai uhkauksia kaupungin asukkailta. Erään suojeluskuntalaisen hänelle toimittaman varoituskirjeen mukaan Juvelius uhattiin "naulata kielestään sähköpylvääseen". Hänestä käytettiin Oulussa myös nimitystä "rosvopäällikkö". Punavangeista vastanneen sotavankilaitoksen vankilatoimenosaston johtajana hän aloitti 23. huhtikuuta Juveliuksen tehtäviin kuului muun muassa vankileirien sijoituspaikkojen suunnittelu sekä niiden yleisen toiminnan hallinnointi ja kehittäminen. Sisällissodan jälkeen Juvelius toimi Oulun lääninvankilan johtajana aina vuoteen 1936 saakka. Sotilasarvoltaan hän oli majuri. Krister Ludvig Jägerskiöld, majuri, s Sääksmäki, k Vihti, Koikkala. Ylioppilas Turussa [Iegerskjöld] Christiern. Ludov [_ 440]. Voluntaari Uudenmaan jalkaväkirykmentissä 1758, kersantti 1759, vänrikki 1761, luutnantti 1777, kapteeni 1780, armeijanmajuri 1790, ero Valtiopäivämies ja Jarl Emil Berndt von Konow, majuri, aatelissuvun 151 päämies, Lahiksen omistaja, s Sääksmäki, Lahis, k Johan Gabriel Klöfverskjöld, majuri, s. 1671, k Vänrikki 1700, luutnantti 1703, kapteeni 1710, majuri Eronnut palveluksesta Aimo Alarik Laiho, majuri, s Somero, k Pylkönmäki. Aimo toimi 18

19 sodissa kapteenina ja yleni reservissä majuriksi. Hän osallistui talvisodassa Tolvajärven taisteluun, jossa suomalaiset saivat ensimmäisen voittonsa. Hänelle on myönnetty kolmannen luokan vapaudenmitali. Adolf Molander, majuri, s. 1765, k Maanmittausauskultantti Kersantti Karjalan jääkäriosastossa 1788, vänrikki s.v., aliluutnantti 1789, 2-luutnantti 1791, alikapteeni 1806, ero majurina Tilanomistaja Kesälahden Mäntyniemessä. Abraham Joakim Molander, Nordenheim, Mikkelin läänin maaherra, majuri, aateloitu nimellä Nordenheim, s Kesälahti, k Helsinki. Yrjö Olavi Ruutu, majuri, s Helsinki, k Gabriel Molander, majuri, s. 1760, k Berend Piper, majuri, aatelissuku nr Anders Strömsköld, majuri, s. 1674, k Venäjä, Siberia. Osallistui Kaarle XII ja jäi vangiksi Pultavassa Magnus Fredrik Tawast, majuri, s Kangasniemi, k Maaninka. Tawast oli yhdessä veljensä Torsten Tawastin kanssa koko Pohjois-Savon suurimpia maanomistajia, ja heidän vaikutusvaltansa oli samaa luokkaa kuin omaisuutensa. Suvun perinteitä noudattaen Tawast meni armeijan palvelukseen, ensin vapaaehtoisena 1735 Savon jääkäreihin, missä kohosi 1772 aliluutnantiksi. Hän erosi vänrikkinä ja eli maanviljelijänä Halolan tilalla Kuopiossa. Tawast omisti 1760-luvulla ja 1770-luvulla Haminalahden kartanon Kuopiossa, minkä luovutti 1778 tyttärelleen Anna Christinelle ja tämän miehelle sekä Halolan kartanon, joka sijaitsee nykyisin Maaningalla. Tawastin vanhemmat olivat isonvihan sotavuosien aliluutnantti Torsten Tawast ja turkulainen professorintytär Anna Pihlman. Tawastin puoliso oli Klas Johan Molanderin sisar Maria Elisabet Molander, ja heillä oli kymmenen lasta, joista Johan Henrikistä tuli kenraali. Tytär Anna Christina oli naimisissa luutnantti Jonas Mauritz von Wrightin kanssa ja pari sai myötäjäisekseen Haminanlahden kartanon. Von Wrightin taiteilijaveljekset kutsuivat isoäitiään Anna Christinaa Haminalahden "suureksi rouvaksi". Toinen tytär Fredrika Lovisa nai tulevan Porvoon piispan Johan Molanderin. Pojista Torsten toimi Savon ja Karjalan läänin maaherrana "Juuri näiden sukujen kartanoissa luotiin se korkeatasoinen kustaviaaninen kulttuuri, joka teki Kuopion kuuluisaksi koko Ruotsin valtakunnassa ja joka samalla loi pohjaa kansallisessakin mielessä mitä maineikkaimmille saavutuksille". Jonas Mauritz von Wright, majuri, aatelissuvun Suomen haaran esi-isä, s. 1727, k Kuopio. Suku on alun perin Skotlannista, jossa se sukuperinteen mukaan jo kuului aatelistoon. Jälkimmäinen tieto on kuitenkin epävarma. Nimi Wright tulee anglosaksin puuseppää tai kirvesmiestä tarkoittavasta sanasta wyrtha. Sukuun kuulunut George (Georg) Wright muutti 1600-luvun puolivälissä Narvaan, jossa toimi kauppiaana ja kuoli vuoden 1694 lopussa. Hänen poikansa oli Suuressa Pohjan sodassa ansioitunut Jämtlandin rykmentin eversti Henrik Wright, jonka pojat aateloitiin isänsä ansioiden johdosta Ruotsissa vuonna 1772 nimellä von Wright. Suku introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneelle 19

20 vuonna 1776 aatelisena sukuna numero Vanhimmasta pojasta, Savon ja Karjalan läänin maaherra Georg Henrik von Wrightistä ( ) polveutui suvun ruotsalainen haara, joka sammui vuonna Suomen von Wrightit ovat nuoremman pojan, kapteeni Jonas Mauritz von Wrightin ( ) jälkeläisiä. Hänen poikansa majuri Henrik Magnus von Wrightin lapsia olivat muun muassa tunnetut von Wrightin taiteilijaveljekset. Suomen Ritarihuoneeseen suku on immatrikuloitu aatelisena sukuna numero 149. Suomalainen sukuhaara on aikoinaan omistanut Haminalahden kartanon Kuopiossa. Henrik Magnus von Wright, majuri, s Kuopio, k Sven von Wright, jääkärimajuri, Oy Dalsburk Ab:n toimitusjohtaja, s Hanko, k Taalintehdas. 2.5 Sankarivainajia Venäjän sodissa Frans Gustaf Bange, luutnantti venäläisessä Lappeenrannan jalkaväkirykmentissä, s Laitila, k kaatui, Bessarabia. Aliupseerikorpraali 1. Suomen jääkärirykmentissä (1. Suomen jalkaväkirykmentissä, 1. Suomen tarkk'ampujaprikaatissa) 1818, vänrikki 1821, aliluutnantti s.v. Luutnantti venäläisessä Lappeenrannan jalkaväkirykmentissä Fredrik von Wright, kapteeni, s Kuopio, Haminanlahti, k kaatui, Tschetatia. Talvisota Kalle Kustaa Viitala, maanviljelijä, sotamies 9./JR 30s Ähtäri, k kaatui, Sakkola. Valio Rikhard Katajamäki, rajavartija, alikersantti, 9. RajaK s Ähtäri, k kaatui, Metsäpirtti, Kuokkuniemi. Viljo Adolf Pajula, maalari, s Multia, k kaatui, Taipale, Koskenniemi. Kalle Vihtori Salli, maanviljelijä, s Ähtäri, k kaatui, Sakkola, Riiska. Kalle Edvard Niittyaho, maalari, sotamies 9./JR 30, s Ähtäri, k

21 kaatui Taipale, Metsäpirtti. Lauri Kustaa Pahkamäki, s Soini, k kaatui, Taipale, Metsäpirtti. Arvo Olavi Lahtinen, s Ähtäri, k kaatui, Taipale. Armas Johannes Tiainen, varastomies, s Heinjoki, k kaatui Muolaa, Oinala. Viljo Erkki Mäkelä, maanviljelijä, alikersantti, Esik.K/II/JR 21, s Ähtäri, k kaatui, Taipale, Metsäpirtti. Juho Honkola, maanviljelijä, s Soini, Honkola, k kaatui, Taipale, Metsäpirtti. Juho oli naimisissa ja häneltä jäi yksi lapsi. Aarno Eliel Knaapinen, kersantti, s , k kaatui, Heinjoki. Veikko Johannes Pahkamäki, maatyömies, s Soini, k kaatui, kuoli sotilassairaala 43:ssa. Antti Juhani Mäkinen, kanttoriurkuri, kornetti, 1. /Kev.O /Kev.O.21, s Viipuri, k kaatui, Äyräpää, Vitsaari. Matti Emil Saari, s Ylistaro, k kaatui Vuosalmi, Äyräpää. Justus Abraham Hämäläinen, s Multia, k kaatui, Sakkola. Jatkosota Matti Piispanen, taksiautoilija, s Karstula, Pylkönmäki, k kaatui Soanlahti. haudattu Pylkönmäelle. Kauno Rudolf Katajamäki, maanviljelijä, sotamies s Ähtäri, k kaatui, sodassa kadonnut. Harry Linko, metsänhoitaja, vänrikki, s Kajaani, k kaatui, Ilomantsi. Onni Johannes Väliaho, rautatieläinen, kersantti, s Kuolemanjärvi, k kaatui, Tammisaaren mlk, Hästö. Kauno Johannes Ahonen, maanviljelijä, s Soini, k kaatui, Kannaksen Ruskealassa. Joukko-osasto 9/JR 16. Urho Uljas Sarkka, joukko-osasto 5./JR6, s , k kaatui, Rautjärven Purnujärvellä. Aimo Gunnar Katajamäki, 3./JR 6, s Ähtäri, k kaatui, Rautjärvi. 21

22 Kalle Eemeli Järvinen, s Ikaalinen, k kaatui. Toivo Kujanpää, s Alajärvi, k kaatui, Uukuniemi. Olavi Liinus Katajamäki, s Ähtäri, k kaatui, Kuokkamäki. Erkki Aleksanteri Suomäki, s Keuruu, k kaatui, Itä-Karjala, Onkamus. Kalevi Anton Vilhelm Ruutu, filosofian ylioppilas, korpraali s, Helsinki, k kaatui. Lempäälä Erkki Oiva Lassila, alikersantti, 5./JR5 s Ähtäri, k kaatui, Kirvin as. Leo Gunnar Apilasaho, s Soini, k kaatui, sotasairaalassa no 55. Martin Heinrichs, panssaritorjuntavänrikki s. 1923, k kaatui. Kenraali Eric Heinrichsin vanhin poika. Antti Heikinpoika Peltokangas, s Alajärvi, k kaatui, Rautu. Arvo Olavi Saarikangas, s Soini, k kaatui, Viipurin mlk, Ylä- Sommee. Arvon joukko-osasto oli 6./JR 58. Toivo Rantala, korpraali, s Keuruu, k kaatui, Jääski. Ola Olsoni, vänrikki, s Helsinki, k kaatui, Lavola. Niilo Edvin Hämäläinen, s Multia, k kaatui, Ahvenjärvi. Ilmo Antero Salavamäki, suunnittelija, s Säynätsalo. Vanhemmat: Kaarlo Nikolai Salavamäki, s Korpilahti, k kaatui, Viipurin mlk, Tali ja Helvi Kaarina Nieminen, s Tampere, k Jyväskylä. 22

23 3 KIRKONMIEHIÄ 3.1 Piispoja Gabriel Malartopeaus, Viipurin piispa, k Gabriel Melartopaeus valittiin Viipurin piispanvirkaan. Valinnan takana oli vaikutusvaltainen suomalainen valtaneuvos Klaus Laurinpoika Fleming, jonka äitiin Melartopaeuksen ottoisä Maskun Hemminki oli ollut läheisissä suhteissa. Melartopaeuksen virkamääräys on päivätty , ja Viipuriin uusi piispa saapui talvella Kaupunkiin tullessaan Melartopaeus huomasi piispantalon sortuneen ja hän olisi joutunut taivasalle, ellei käskynhaltija Åke Tott olisi antanut linnasta majapaikkaa. Piispantalon kunnostamiseksi pantiin toimeen keräys, mutta korjaus ei edennyt piispan elinaikana. Piispankaudellan Melartopaeus suoritti tarkastusmatkan ainakin kevättalvella 1635 Pieksämäelle ja 1640 aina Inkerinmaalle saakka. Lisäksi hän piti pappeinkokouksen ainakin Melartopaeus oli kokenut koulumies. Viipurin koulu oli viisiluokkainen katedraalikoulu. Piispa anoi 1635 koulun muuttamista kymnaasiksi ja anomus myöhemmin hyväksyttiin monien kirjelmöintien ja vakuutteluiden jälkeen. Käytyään 1639 kaupungissa ja neuvoteltuaan piispan ja tuomiokapitulin kanssa kenraalikuvernööri Pietari Brahe tuli siihen tulokseen, että käytettävissä opettajiksi oli ulkomailla opiskelleita maistereita. Perustamisasiakirja kymnaasille kirjattiin vasta huhtikuussa Brahen antama kuva Melartopaeuksesta oli ensin kielteinen, mutta seuraavana vuonna Viipurissa käytyään kenraalikuvernööri sai jo piispasta paremman kuvan: tämä oli hyvä, rehellinen ja oppinut mies, joka hoiti virkaansa ahkerasti ja vakaasti, vaikka vanhuus häntä jonkin verran vaivasikin. Brahe lisäsi piispan luonteen olevan hieman liian lempeän, eikä hänellä ollut alaisiinsa sellaista auktoriteettia kuin pitäisi. Johan Molander Porvoon piispa s

24 Johan Molander, Porvoon piispa, s Kesälahti, k "Kokenut, hyväntahtoinen ja työtovereiden kunnioittama" Molander valittiin piispaksi papiston melkein yksimielisellä tuella Vaikka hän olikin autonomian ajan Pohjois- Karjalan merkittävimpiä pappeja, piispana hän kuitenkaan ei itsenäisyydeltään kohonnut edeltäjiensä Magnus Jacob Alopaeuksen ja Zacharias Cygnaeus nuoremman tasolle vaan pyrki olemaan valtion uskollinen alamainen ja toteutti niitä käskyjä, joita sai Pietarista. Tämä asenne tulee hyvin esille hänen suhteessaan Savon herätysliikkeisiin, joihin hän suhtautui korostetun nuivasti ja joita hän virkaintoisesti hän asettui vastustamaan. Antti-Jukka Paarma, arkkipiispa. (s Lappeenranta) kirjoitti ylioppilaaksi 1961 Tampereen yhteiskoulusta. Hän valmistui 1967 teologian kandidaatiksi, 1970 teologian lisensiaatiksi ja 1980 teologian tohtoriksi Helsingin yliopistosta. Hän sai pappisvihkimyksen 1. kesäkuuta 1967 Tampereen hiippakunnassa. Paarman työskenteli Keski-Lahden seurakunnan apulaisena , kappalaisena , Valkeakosken seurakunnan kirkkoherrana , Turun tuomiorovastina , Turun arkkihiippakunnan ja Suomen arkkipiispana Magnus Johannis Pontinus, Linköpingin piispa, s Ruotsi, Kalmar, k Ruotsi, Linköping. Nikolaus Nicolai Braun, Linköpingin piispa, s Ruotsi, Fagerhus, k Ruotsi, Kalmar. 3.2 Kirkkoherroja Henrik Johansson Argillander, Lempaalan kirkkoherra, s Kuopio, k Inkeri, Lempaala. Hans Berg, Björkebergin kirkkoherra, s , k Ruotsi, Björgeberg. Arvid Boraenius, Vretan luostarin kirkkoherra, s. 1657, k Petrus Erici Broms, kirkkoherra, valtiopäivämies, s. 1641, k Joakim Adolf Cleve, lääninrovasti, s Padasjoki, k Rantasalmi. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa TT (nim ). Turun akatemian oppihistorian dosentti Porvoon lukion apulainen 1804, vt. kaunopuheisuuden lehtori s.v., itämaisten kielten lehtori Rantasalmen kirkkoherra Rovasti Lääninrovasti Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Porvoossa

25 Jakob Kasparinpoika Ekman, Uudenkaupungin kirkkoherra, s Turku, k Uusikaupunki. Ylioppilas Turussa , Akaan kirkkoherran apulainen 1664, Uudenkaupungin kappalainen 1678, kirkkoherra Saarnaaja pappienkokouksessa Turussa Anders Gadolin, Perniön kirkkoherra, s Kalanti, k Perniö. Pastor in Bierno Deinde honore et Titulo Præpositi Ornatus. Obiit Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa Maalahden pitäjänapulainen Isojoen kappalainen 1734, Kokkolan Perniön kirkkoherra Rovasti Lääninrovasti Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Kokkolassa Jakobus Matthiae Ichtydius, Akaan kirkkoherra, s Akaa, k Akaa. Akaan apupappi vuoteen 1645, kappalainen 1645 ja kirkkoherra Akaan Pätsiniemen Naskalin kappalaisen puustellin isäntä , Toijalan Haudanniemen Katjan korpraalin puustellin isäntä Toivettulan ratsutilan isäntänä , Toijalan pappilan isäntä , Hauhon ratsutilan isäntä Petter "Petrus" Ignatius, Jämsän kirkkoherra, rovasti, s , k Helsingin triviaalikoulun oppilas (die 9 cal. febr.). Viipurin lukion oppilas Ylioppilas Turussa [Ignatius] Petr. Nyl. _ 253. Respondentti pro exercitio, pr. Israel Nesselius U448. Respondentti pro gradu, pr. Anders Pryss FM Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa (Helsingissä) Helsingin triviaalikoulun rehtori Porvoon lukion kaunopuheisuuden ja runousopin lehtori Jämsän kirkkoherra Rovasti. Andreas Ignatius, Helsingin triviaalikoulun rehtori, kirkkoherra, k Helsinki. Anders Kyander, Rantasalmen kirkkoherra, k Andersista tuli ylioppilas Tartossa ja respondentti Toimi tämän jälkeen Viipurin läänin läntisen jalkaväkirykmentin (Casp. Koskullin rykm.) rykmentinpastorina 1655 ja Viipurin ratsuväkirykmentin (Erik Krusen rykm.) rykmentinpastorina Vuodet rykmentinpastorina laskettiin yleisesti korvaavan moninkertaisesti palvelun rauhan aikana ja Kyander nimitettiin 1659 Rantasalmen kirkkoherran Anders Matthiaen rinnalle kirkkoherraksi. Aaron Molander, Tohmajärven kirkkoherra, s Sulkava, k Tohmajärvi. Ylioppilas Turussa [Molander] Aaron [Vib _ 268]. Nimi on kopioitu Albumista v Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1708. d. 21. Mart.] Aaron Molander. Rovasti Anders Heinriciuksen Rantasalmella papiksi vihkimä Armovuodensaarnaaja Säämingissä ylioppilaana Säämingin vt. kirkkoherra Sulkavan kappalainen Joroisten vt. kirkkoherrana 1742 (venäläinen valtakirja Joroisten kirkkoherraksi 1743, ei astunut virkaan). Tohmajärven kirkkoherra Anders Molander, Sulkavan kirkkoherra, valtiopäivämies, k Molanderien pappissukuun syntynyt Anders tuli ylioppilaaksi Turussa 15. maaliskuuta Hän julkaisi väitöskirjansa Turun akatemian teologian professorin Nils Tunanderin ohjauksessa 21. marraskuuta Hän palasi kotiin Sulkavalle, missä toimi 1678 alkaen vt 25

26 kirkkoherrana. Isänsä kuoltua Molander valittiin tämän virkaan Sulkavan kirkkoherraksi Anders Molander oli työkyvytön neljä viimeistä vuottaan. Hänen poikansa Claus oli seurakunnan apupappina vuodesta 1711 ja seurasi isäänsä Sulkavan kirkkoherrana. Aron Molander, Toksavan kirkkoherra Inkerissä, s Sulkava, k Inkeri, Toksava. Porvoon lukion oppilas Ylioppilas Turussa Nimi on kopioitu Albumista v Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin d. 21. Jul. Aron. Molander. ex decreto senatus acad. receptus. Sotilaspappi. Novasolkan kirkkoherra Inkerissä 1764, Toksovan Aron Molander, Mikkelin kirkkoherra, lääninrovasti, s Sulkava, k Mikkeli. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa FM TT (nim ). Kesälahden kirkkoherra (isänsä) apulainen Porvoon tuomiokirkon apulainen Savon jääkäriosaston ylim. pataljoonansaarnaaja 1777, rykmentinpastori 1779, samalla Kuopion vt. kirkkoherra Kangasniemen kirkkoherra 1786, Mikkelin Rovasti Lääninrovasti Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Porvoossa Claes Molander, Sulkavan kirkkoherra, s Sulkava, k Sulkava. Claes Johan Molander, Kesälahden ja Ilmomantsin kirkkoherra, lääninrovasti, s Sulkava, k Ilomantsi. Klas Johan laitettiin 1739 Porvoon kouluun, minkä jälkeen hän tuli ylioppilaaksi Turussa Pappisvihkimyksen Molander sai 1746, FM 1748, jolloin siirtyi isänsä apulaiseksi Tohmajärven vt. kirkkoherraksi. Tällöin Klas Johan ryhtyi puolustamaan maanviljelijä Lauri Antinpoika nuutisen oikeuksia vesijättömaahan, seurasi talonpoikaa Tukholmaan kuninkaan luo ja vaikutti kuninkaan päätökseen 1756 asiasta. Isänsä kuoltua 1755 Tohmajärven seurakuntalaiset eivät antaneet vaalisijoilla olleille ehdokkaille ääntäkään ja kun uusi vaali järjestettiin, nyt ehdolla ollut Klas Johan sai kaikki äänet, mutta kuitenkin kuningas määräsi papin viran Johan Fabritiukselle. Kiteen sijaisuuden (1759) jälkeen Molander sai vakituisen työpaikan, kun hänet nimitettiin 1761 Kesälahden ja 1776 Ilomantsin kirkkoherraksi. Hän sai lääninrovastin arvon Claes Magnus Molander, Sulkavan kirkkoherra, s Ilomantsi, k Sulkava. Kuopion triviaalikoulun oppilas (testim.). Porvoon lukion oppilas (dim.). Pääsykuulustelu Ylioppilas Turussa Viipurilaisen osakunnan jäsen / Claes Magnus Molander 4/ Biskop Borgå Uttog betyg d. 3/ för att blifva Prest i Borgå. Todistus registratuurassa Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa Porvoon tuomiokapitulin 2. amanuenssi 1827, 1. amanuenssi Varanotaarin arvonimi Sulkavan kirkkoherra 1854, virkavapaa Rovasti. Karl August Molander, Ilomantsin kirkkoherra, s Kuopio, k Ilomantsi. Kuopion triviaalikoulun oppilas (betyg). Porvoon lukion oppilas (afgångsbetyg). Yksityistodistus Pääsykuulustelu Ylioppilas Turussa [Molander] Car. Aug. _ Viipurilaisen osakunnan jäsen / Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa

27 Ilomantsin kirkkoherran (isänsä) apulainen Ilomantsin (isänsä palkkapitäjän) sijaiskirkkoherra 1821, samalla kappalainen 1823, kirkkoherra Rovasti Andreas Laurentii Nycopensis, Helsingin kirkkoherra, k Oli ensin Turun Akatemian filosofisen tiedekunnan toinen apulainen, sitten Helsingin kirkkoherra. Abraham Erkinpoika Perander, Laihian kirkkoherra, s , k Laihia. Ylioppilas Turussa Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa Lohtajan kappalainen 1782, ajoittain kirkkoherra. Oriveden kirkkoherra Laihian kirkkoherra Rovasti Adolf Wilhelm Roschier, Myrskylän kirkkoherran sijainen, varapastori, s Pieksämäki, k Anjala. Aron Schröder, Ruskealan kirkkoherra, rovasti, s Uukuniemi, k Ruskeala. Kuopion triviaalikoulun oppilas Porvoon lukion oppilas Ylioppilas Turussa kl [Schröder] Aaron, Wiburg _ 759:. Viipurilaisen osakunnan jäsen [1795] d. 31. Martii. Aaron Schroeder, natus d. Octobr. 1778, patre, dum viveret, Pastore in Uguniemi Careliæ Russicae. E Gymnasio Borgoënsi. Pastor i Ruskeala. Merkitty v Viipurilaisen osakunnan rinnakkaismatrikkeliin [1795] 1. Apr. Aron Schroeder Kyrckoherde Uguniemi Prästvigd i Wiborg Kyrkoherde i Ruskiala Vihitty papiksi Viipurin hiippakunnassa Sortavalan kirkkoherran apulainen Varapastori Ruskealan kappalainen 1802, vt. kirkkoherra s.v., varrontavaltakirja kirkkoherraksi 1804 (virkaan 1807). Rovasti. Johan Schröder, Uukuniemen kirkkoherra, s. n. 1731, k Uukuniemi. Ylioppilas Turussa kl Schröder Joh. Kexh. Vib _ 424. Nimi on kopioitu Albumista v Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1748/49] Johannes Schröder. [Kexholmia- Viburg:ses] Pastor in Uguniemi. Vihitty papiksi Viipurin hiippakunnassa Toiminut ainakin armovuodensaarnaajana Koivistolla ja kirkkoherran apulaisena Uukuniemellä (1761). Valkjärven kappalainen 1761 (ei astunut virkaan). Uukuniemen kirkkoherra 1762 (virkaan 1763). Jakob Schröder, Viipurin kirkkoherra, s Uukunimi, k Viipuri. Porvoon lukion oppilas Viipurilaisen osakunnan jäsen [1790] Febr. 4. Jacob Schroeder, E Gymnasio Borgoensi. Natus d. 18. Febr. st. vet Patre Johanne Schroeder Pastore in Uguniemi Careliæ Russicae. 1. Rd: Notarius Consist. Viburg:sis. Ylioppilas Turussa Schröder, Jacob. Viburg _ 700. Todistus viranhakua varten Venäjän puolelle registratuurassa Vihitty papiksi Viipurin hiippakunnassa Parikkalan kirkkoherran apulainen Jaakkiman kappalaisen apulainen 1793, Valkjärven 1794, armovuodensaarnaaja siellä Viipurin tuomiorovastin apulainen 1797, armovuodensaarnaaja ja vt. kirkkoherra siellä 1800, samalla tuomiokapitulin notaari 1798, tuomiokapitulin jäsen Varapastori Raudun kirkkoherra 1802 (ei astunut virkaan). Viipurin kirkkoherra (muttei tuomiorovasti) Rovasti Vt. lääninrovasti

28 Johan Schröder, Uukuniemen kirkkoherra, s Uukuniemi, k Uukuniemi. Ylioppilas Turussa kl [Schröder] Joh. Wiburg. _ 802. Viipurilaisen osakunnan jäsen [1798] d. 23. Martii. Johannes Schroeder, natus d. 22. Martii patre Johanne Schroeder pastore, dum viveret, in Uguniemi Careliæ Russicae. privatim institutus. Merkitty Viipurilaisen osakunnan rinnakkaismatrikkeliin [1798] 27. Mart: Johan Schroeder Kyrckoherde Ugoniemi Prästwigd Kyrkoherde i Ugoniemi Dog. Vihitty papiksi Viipurin hiippakunnassa (Sortavalassa) Apulaispappi Sortavalassa Armovuodensaarnaaja Hiitolassa 1801, Viipurissa 1802, samalla tuomiokapitulin notaari s.v. Varapastori Uukuniemen kirkkoherra s.v. Vt. lääninrovasti 1817, vakinainen Gabriel Schröder, Ruskealan kirkkoherra, s Uukuniemi, k Ruskeala. Porvoon lukion oppilas Ylioppilas Turussa [Schröder] Gabriel, Wiburg _ 904. Viipurilaisen osakunnan jäsen [1804] d. 2. Mars Gabriel Schroeder 24/ Kyrkoherde Ugoniemi Prästvigd i Viborg den 3/15 Juni Kapellan i Ruskiala, så Kyrkoherde dersammastädes. Todistus Venäjän puolelle palaamista varten registratuurassa Vihitty papiksi Viipurin hiippakunnassa Ruskealan kirkkoherran apulainen 1804, kappalainen 1805 (virkaan 1807). Varapastori Ruskealan kirkkoherra Rovasti Konstantin Schröder, Valkeasaaren kirkkoherra, s Uukuniemi, k Valkeasaari. Viipurin lukion oppilas Pääsykuulustelu [ ?]. Ylioppilas Turussa Viipurilaisen osakunnan jäsen [28/ ] Constantin Schröder 29/6 gl. st Kyrkoherde Uguniemi Uttog betyg d. 30/ för att bli Prest i Borgå. Viipurilaisen (jaetun) osakunnan perustajajäsen /X 1826 Constantin Schroeder. 11/VII 1808 Johan Schroeder. Kyrkoherde i Ugunjemi. Ugunjemi Socken. Ingick i Nyslotts Kretsskola 1820; Gymnasist i Wiborg Student med Betyg från Wiborgs Gymnasium. Praesterade Seminarii Examen Wår Termin 1833; Prest Examen Höst Termin 1833; ordinerades till Pastors Adjunct i Lembala Socken i Ingermanland Prest i Narva Pastor i Walkiansaari i Ingermlnd. Redaktör för Suom. julk. Sanomia. Död Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa Pappina Valkealassa, Inkerin Lempaalassa, Narvassa ja Pietarin suom. Marian seurakunnassa. Valkeasaaren kirkkoherra 1837, samalla Rajajoen (Systerbäck) kivääritehtaan saarnaaja Sanomalehtimies ja runoilija. Gabriel Danielsson Tuderus, Leppävirran kirkkoherra, s Sulkava, k Leppävirta. Ylioppilas Turussa [Tuderus] Gabr. Viburg. _ 546. Nimi on kopioitu Albumista v Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin Mart. 2. Gabriel Tuderus. n Matkapassi vuodeksi Haminaan matkustamista varten Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa Rantasalmen kirkkoherran apulainen Tohmajärven kirkkoherran apulainen Savon jääkäriosaston ylim. pataljoonansaarnaaja s.v. Ilomantsin kirkkoherran apulainen Kuopion vt. kirkkoherra Savon jääkäriosaston rykmentinpastori Leppävirran kirkkoherra Rovasti Vanhemmat: Daniel Tuderus, Joroisten kirkkoherra, k ja Katarina Elisabet Wadsten, Tuderus. 28

29 Gabriel Danielsson Tuderus, Leppävirran kirkkoherra, s Sulkava, k Leppävirta. Ylioppilas Turussa [Tuderus] Gabr. Viburg. _ 546. Nimi on kopioitu Albumista v Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin Mart. 2. Gabriel Tuderus. n Matkapassi vuodeksi Haminaan matkustamista varten Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa Rantasalmen kirkkoherran apulainen Tohmajärven kirkkoherran apulainen Savon jääkäriosaston ylim. pataljoonansaarnaaja s.v. Ilomantsin kirkkoherran apulainen Kuopion vt. kirkkoherra Savon jääkäriosaston rykmentinpastori Leppävirran kirkkoherra Rovasti Toivo Verner Väinölä, kirkkoherra, s Huittinen. Bernt Wilhelm Wegelius, Hämeenlinna-Vanajan kirkkoherra, s Hämeenlinna, k Hämeenlinna. Nuoripari Wegelius asettui asumaan Hämeenlinnaan. Rautajärvellä Luopioisissa he eivät koskaan asuneet, Berndt möikin pian tuon suuren, arvokkaan 3000 ha käsittävän kartanon kai halvasta hinnasta. Häitä seuraavana vuonna Wegelius nimitettiin akinaiseksi kollegaksi Hämeenlinnaan Yläalkeiskouluun, hän opetti monia aineita, muun muassa latinaa ja voimistelua. Vuonna 1850 hän suoritti pastoraalitutkinnon Turussa. Opettajatoimessa hän oli vuoteen 1855 asti, jolloin hänestä tuli Hämeenlinnan- Vanajan kirkkoherra, mitä virkaa hän sitten hoiti elämänsä loppuun asti. Thure Birger Wegelius, Vöyrin kirkkoherra, lääninrovasti, s Oravainen, k Vöyri. Vaasan triviaalikoulun oppilas Turun lukion oppilas (dim.). Ylioppilas Helsingissä (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 16). Eteläpohjalaisen osakunnan jäsen Nimi on kopioitu 1844 Eteläpohjalaisen osakunnan matrikkelista yhdistyneen Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin Thure Birger Wegelius, född den 19 Februari 1822, son till Kyrkoherden i Malax Jacob Wegelius; inskrifven i S. Ö. Afd. den 25 September Prestvigd i Juni Brukspredikant på Orisberg. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa Suomussalmen kappalaisen apulainen Orismalan vt. ruukinsaarnaaja ja pedagogi Isossakyrössä 1847, vakinainen Varapastori Ylihärmän vt. kappalainen Alahärmän vt. kirkkoherra ja vt. kappalainen Kokkolan kirkkoherra 1869 (virkaan 1872), Vöyrin Vt. lääninrovasti 1873, vakinainen Valtiopäivämies Muita kirkonmiehiä Henrik Ajolinus, Ajolin, kappalainen. Maarian Paattisten kappalainen 1711, Karjaan kappalainen Mathias Antell, Kuopion kaupungin kappalainen, s , k Leppävirta. Porvoon lukion oppilas Ylioppilas Turussa [Antell] Matthias, Wiburg _ 691. Viipurilaisen osakunnan jäsen [1789] d: 28. April. Matthias Anthell, E Gymnasio Borgoënsi. Patre Rustico in Perno Nylandiae. 1. Rd:. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 29

30 Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa Elimäen kappalaisen apulainen Porvoon tuomiorovastin apulainen s.v. Varapastori Kuopion kaupungin kappalainen s.v., Leppävirran Anders Andersson Bange, Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa, s. 1676, k Ruotsi, Tukholma. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa Respondentti pro gradu, pr. Torsten Rudeen U385. FM Narvan katedraalikoulun vt. lehtori Pakeni sotaa Turun hiippakuntaan s.v. Apulaispappi (komministeri) Turun ruots. seurakunnassa 1705, 1. kappalainen ja arkkidiakoni Pakeni sotaa Ruotsiin Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa Anders Bange, Pietarsaaren pitäjän kappalainen, s Tavassalo, k Pietarsaaren pitäjä. Josef Kaaponpoika Biörnburger, Ruoveden kappalainen, s. n. 1658, k Ruovesi. Ericus Jacobi Ichtydius, rykmentinpastori, Akaan kappalainen , s Akaa, k Opiskeli Turun yliopistossa Erik Juhonpoika Moksu, Perander, Hankaniemen isäntä , Ähtärin kappalainen, s Ähtäri, Moksu, k Ähtäri. Ylioppilas Turussassa Toimi kotiopettajana Virtain kappalaisen Abraham Indreniuksen perheessä. Vihittiin papiksi , Ruovenden kappalasien apulainen, Ähtärin kappalainen Muutti nimensä Erik Peranderiksi. Perusti kruununmaalle Hankaveden kylään Hankaniemen tilan ja oli sen isäntänä Tila toimi pappilana, koska seurakunnalla ei ollut papin virkataloa. Myi talon papin ja lukkarin virkataloksi seurakunnalle. Johannes Abrahaminpoika Perander, Kannuksen kappalainen, s Lohtaja, k Kannus. Ylioppilas Turussa Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa Laihian kirkkoherran (isänsä) apulainen, vt. kirkkoherra Lohtajan pitäjänapulainen 1824, Kannuksen kappalainen Varapastori Karl Gustaf Roschier, Kerimäen kappalainen, s Pieksämäki, k Kerimäki. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa Pappina Tohmajärvellä ja Kesälahdella. Ruotsinpyhtään kappalainen 1828, Kerimäen Varapastori 1829 Johan Savonius, Perniön kappalainen, s Paimio, k Perniö. Matias Wiren, Kesälahden kappalainen, s Jämsä, k Kesälahti. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa Pappina Kesälahdella ja Haminassa. Kesälahden kappalainen Varapastori

31 4 TAITELIJOITA JA MUUSIKOITA 4.1 Taitelijoita Magnus von Wright, taidemaalari, ornitologi, s Haminanlahti, k Helsinki. Magnus von Wright maalasi 1838 ensimmäisen öljymaalauksensa, joka kuvasi tilhiä. Hän teki 1857 lyhyen opintomatkan romanttisen maisemamaalauksen keskuspaikkaan Düsseldorfiin. Wright maalasi lisäksi runsaasti kukka- ja hedelmäasetelmia. Magnus von Wright opiskeli Turun kymnaasissa ja lähti Tukholman taideakatemian oppilaaksi. Samaan aikaan hän opiskeli myös Carl Johan Fahlcranzin ja J. F. Julinin johdolla. Eräiden muiden nuorten suomalaisten kanssa hän osallistui K. A. Gottlundin Otava-lehden kuvittamiseen. Ruotsalaisen kreivin ja ornitologin Nils Bonden aloitteesta ja kustannuksella hän ryhtyi valmistamaan suurta kuvateosta Svenska Foglar ( ), jonka tekemisessä häntä avusti nuorempi veli Wilhelm von Wright. Hän palasi Suomeen 1829 ja toimi vuodesta 1831 maanmittauskonttorin kartanpiirtäjänä. Hän toimi yliopiston eläinmuseon preparaattorina Vuonna 1859 hän julkaisi teoksen Finlands foglar, hufvudsagligen till deras drügter besgrifna. Magnus von Wrightin maalaus sorsia. 31

32 Magnus von Wright julkaisi 1838 oppikirjan Grunder i rita och teckna ja osallistui 16 litografialla teoksen Finland framställdt i teckningar kuvittamiseen. Myös hänen päiväkirjojaan on julkaistu. Magnus von Wright opetti yliopiston piirustussalilla Hänet valittiin Suomen Taideyhdistyksen johtokuntaan yhdistyksen perustamisvuonna 1846 ja hän toimi tässä luottamustehtävässä aina kuolemaansa 1868 saakka. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan vanhalle alueelle. Haudalle pystytettiin 1872 Suomen Taideyhdistyksen järjestämällä kansalaiskeräyksellä rahoitettu muistokivi. Kiven suunnitteli arkkitehti Axel Hampus Dahlström ja Walter Runeberg toteutti siihen taiteilijan palettia esittävän pienen marmorireliefin. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1837 Christina Sofia Salmén. Vanhemmat: Haminalahden kartanon omistaja, majuri Henrik Magnus von Wright ja Maria Elisabet Tuderus. Wilhelm von Wright, taidemaalari, s Kuopio, k Ruotsi, Morlanda. Veljensä Magnuksen tavoin Wilhelm ampui ahkerasti lintuja ja maalaili jo poikaiässä vesivärein lintukuvia. Veljensä kutsusta hän matkusti vuonna 1823 Tukholmaan, jossa auttoi Magnus-veljeään teoksen Svenska foglar efter naturen valmistamisessa. Vuonna 1833 hän sai viran Tukholman tullikamarissa. Vuonna 1835 hänet valittiin Ruotsin taideakatemian vakinaiseksi piirtäjäksi. Vuonna 1838 hän sai kamarijunkkarin arvon, ja hänet kutsuttiin taideakatemian jäseneksi. Vuoden 1836 tienoilla hän asui Orustin saarella Bohuslänin rannikolla, ja hänet nimitettiin maakunnan kalastuksentarkastajaksi Pian hän kuitenkin sai halvauksen, joka teki hänet loppuelämäkseen lähes työkyvyttömäksi. Wilhelmiä on pidetty taiteilijaveljessarjan teknisesti etevimpänä kykynä sekä piirtäjänä että maalarina. Hänen merkittävin kuvitustyönsä on 60 väritaulua sisältävä Skandinaviens fiskar. Samantapaisia kuvasarjoja on hänen tekeminään enemmänkin. Hän toimi myös Ruotsin taideakatemian julkaisujen ja aikakauskirja Tidskrift för Jagare och Natur Forskaren kuvittajana. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1845 Maria Margareta Bildt, joka kuoli toukokuussa Avioliitto oli lapseton, mutta heillä oli kaksi kasvattitytärtä, Maria Bildtin veljentyttäret, jotka pitivät Wilhelmistä huolta hänen viimeisinä aikoinaan. Ferdinand von Wright, taidemaalari, s Kuopio, k Kuopion pitäjä. Veljiensä Magnuksen ja Wilhelmin tavoin myös Ferdinandin taiteellinen lahjakkuus ilmeni varhain lintukuvien maalaamisena. Kouluopetusta hän sai kotiopettajalta. Vuonna 1837 Ferdinand matkusti Ruotsiin avustamaan veljeään Wilhelmiä tämän kuvitustöissä ja toimi hänen sijaisenaan Ruotsin taideakatemian piirtäjänä. Vuonna 1842 hän opiskeli jonkin aikaa taideakatemiassa ja palasi Suomeen Hän eli lähes erakoituneena mutta tuotteliaana Haminalahteen synnyinkotinsa viereen rakennuttamassaan Lugnet-nimisessä huvilassa. Vuonna 1885 hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke. Edellisenä vuonna saamastaan halvauksesta huolimatta hän jaksoi jatkaa taiteellista työtään 32

33 kuolemaansa asti. Hänen sairaudenaikaiseen tuotantoonsa kuuluu muun muassa Taistelevat metsot, joka on yksi Suomen tunnetuimmista maalauksista. Ferdinand kuoli poikamiehenä. Ferdinand von Wright s Ateneumin kokoelmissa ovat hänen maalauksistaan muun muassa Huuhkaja iskee jäniksen (1860), Merikotka syömässä saalistaan (1861), Riiteleviä harakoita kuolleen koppelon ympärillä (1867), Kuollut sepelkyyhkynen (n. 1867) ja Taistelevat metsot (1886). Eero Nikolai Järnefelt, kuvataitelija, s Viipuri, k Helsinki. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Helsingin yksityisestä suomalaisesta alkeisopistosta 1881 Järnefelt opiskeli maalausta Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1874 ja 1878 sekä Pietarin taideakatemiassa ja Pariisissa Académie Julianissa. Hän teki opintomatkoja Italiaan ja Krimille Järnefelt sai vaimonsa Suomalaisen teatterin näyttelijä Saimi Swanin kanssa viisi lasta, joista Heikki tunnetaan tutkijana. Järnefelt toimi Helsingin yliopiston piirustussalin opettajana Hän sai professorin arvonimen 1912 ja oli myös Suomen Taideakatemian jäsen ja puheenjohtaja. Eero Järnefelt oli vastaanottavainen 1800-luvun naturalistisille virtauksille. Hänen tuotantonsa oli korkeatasoista ja hän oli työssään kunnianhimoinen. Hänen sukutaustansa, joka yhdisti suomenkieliset kulttuuripyrinnöt ja pietarilaisen aristokratian taidepiirit, oli omiaan luomaan paatoksellisia ja runollisia teoksia luvulla Järnefelt vietti useita kesiä Lapinlahden Väisälänmäellä Rannan-Puurulan talossa ja maalasi siellä teoksensa Isäntä ja rengit sekä viimeisteli Kaski-nimisen maalauksensa. Pohjois-Karjalan Kolilla Järnefelt kävi ensimmäisen kerran taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin ja kirjailija Juhani Ahon kanssa 1892 ja palasi sinne myöhemmin useita kertoja, viimeisen kerran Järnefelt maalasi Kolin maisemista useita teoksia, esimerkiksi maalauksen Syysmaisema Pielisjärveltä vuonna Taiteilija vieraili myös Tornionjokivarressa Turtolan kylässä pari kertaa, jälkimmäisen kerran syksyllä Tiedon mukaan Järnefelt maalasi paikallisista ihmisistä ainakin kaksi muotokuvaa, mutta näiden säilymisestä ei ole tietoa. Hän asui Anundin kievarissa näillä käynneillään. 33

34 Yksi Eero Järnefeltin tunnetuimpia teoksia oli Raatajat vuodelta 1893, jonka osti Suomen taideyhdistys. Raataja tarkoitti savolaismurteissa kaskiviljelijää. Järnefelt rakennutti Tuusulanjärven rantaan arkkitehti Usko Nyströmin suunnitteleman Suviranta-nimisen taiteilijakodin, joka valmistui Hän asui perheineen Suvirannassa ympärivuotisesti vuoteen 1917 saakka, jolloin perhe muutti Helsinkiin. Tämän jälkeen he viettivät aikaa Suvirannassa vain kesäisin ja juhlapäivinä. 4.2 Säveltäjiä ja muusikoita Johan Julius Christian "Jean" Sibelius, säveltäjä, s Hämeenlinna, k Järvenpää, Ainola. Hänen kansallisromanttinen musiikkinsa oli tärkeässä osassa Suomen kansallisen identiteetin muodostumisessa. Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin suomalainen säveltäjä. Sinfonioiden ja sinfonisten runojen luojana Sibelius oli 1900-luvun merkittävimpiä. Sibelius solmi erityisen tiiviit siteet Järnefeltin perheeseen. Hän avioitui Eero ja Arvid Järnefeltin sisaren Aino Järnefeltin kanssa Tottesundin kartanossa Maksamaalla 10. kesäkuuta

35 Sibeliuksen keskeisimmät teokset ovat hänen seitsemän sinfoniaansa. Sinfonioiden lisäksi hänen tunnetuimmat teoksensa ovat viulukonsertto sekä orkesteriteokset Finlandia, Kareliasarja, Tuonelan joutsen (osa Lemminkäis-sarjaa) ja Valse triste. Hänen muihin teoksiinsa kuuluu muun muassa vokaali-, kuoro- ja pianomusiikkia, näytelmämusiikkia ja kamarimusiikkia. Sibeliuksen viimeiset suurimuotoiset teokset olivat seitsemäs sinfonia (1924), näyttämöteos Myrsky (1926) ja sävelruno Tapiola (1926). Suomessa Sibeliuksen syntymäpäivä 8. joulukuuta on liputuspäivä, suomalaisen musiikin päivä. Suomessa Sibeliuksesta tuli osa vapaamuotoista, eri aloja edustavien taiteilijoiden nuorsuomalaishenkistä ryhmää, jonka muodostivat hänen lisäkseen Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Eero Järnefelt ja Arvid Järnefelt, Eino Leino, Robert Kajanus, Juhani Aho sekä Eero Erkko. Useat ryhmän jäsenistä muodostivat sittemmin naapuriyhteisön Tuusulanjärven ympäristöön. Helsingissä Sibelius tutustui kuuluisaan italialaissaksalaiseen pianistiin ja säveltäjään Ferruccio Busoniin, josta tuli Sibeliuksen musiikin uskollisimpia puolestapuhujia. Edvard Armas Järnefelt, säveltäjä, s Viipuri, k Ruotsi, Tukholma.Järnefeltin sävellystuotantoon kuuluu sekä pienimuotoisia kappaleita että suuria orkesteriteoksia. Tunnetuimpia lyhyitä yksittäiskappaleita ovat Preludi (1900) ja Berceuse (1904). Jälkimmäisen Järnefelt sävelsi pienelle orkesterille ja teki sen jälkeen sovitukset pianolle ja viululle sekä erikseen pianolle. Muuta tuotantoa on mm. Sinfoninen fantasia (1895), kuusiosainen orkesterisarja Serenadi (1893), Sarja pienelle orkesterille (1895), Lyyrinen alkusoitto (1892), Lapsuuden ajoilta (1892), sarja Es-duuri" (1897), sinfoninen runo Heimathklang (1895), Suomalainen rapsodia (1899) sekä sinfoninen runoelma Korsholma (1894), jossa on vaikutteita sekä Richard Wagnerin tuotannosta että suomalaisesta kansallisromantiikasta. Järnefelt sävelsi myös näyttämö- ja elokuvamusiikkia, esimerkiksi elokuvaan Laulu tulipunaisesta kukasta. Lisäksi hän sävelsi yli 70 yksinlaulua, 21 mieskuorolaulua, 12 sekakuorolaulua ja 13 kantaattia. Armas Jussi Veikko Blomstedt, Jalas, kapellimestari, s Jyväskylä, k Helsinki. Hän toimi muun muassa Suomen Kansallisteatterin ja Suomen Kansallisoopperan kapellimestarina. Jalas opetti Sibelius-Akatemian kapellimestariluokkaa vuosina Hän levytti myös pianistina. Hänen sävellystuotantonsa käsittää näytelmä- ja elokuvamusiikkia sekä yksinlauluja. Jussi Jalaksen isä oli arkkitehti Yrjö Blomstedt. Jalaksen vaimo Margareta o.s. Sibelius oli Jean Sibeliuksen tytär. Gunnar Edvard Goony Strömmer, arkkitehti, jazz-pianisti s k Strömmer innostui jazzista jo kouluvuosinaan kuunneltuaan kidekoneella englantilaisia musiikkilähetyksiä yhdessä ystävänsä Toivo Kärjen kanssa. Lapsuuden pakolliset pianotunnit saivat pian vastineensa nelikätisistä jazz-improvisaatioista Valter-veljen kanssa. Rummut Goony rakensi itselleen 13-vuotiaana. Ensimmäisen rumpalikeikkansa Goony soitti 11-vuotiaana päästessään täysin sattumalta paikan päällä tuuramaan Lielahden torvisoittokunnan rumpalia yleisöluisteluillassa. 35

36 Hän soitti rumpalina 1920-luvun lopulla Pajazzo-tanssiorkesterissa ja 1930-luvulla Toivo Kärjen orkesterissa sekä Farrow-nimisessä orkesterissa. Sotien jälkeen Strömmer vaihtoi instrumenttinsa pianoon ja soitti muun muassa Lasse Pihlajamaan kanssa Jam Sessio - yhtyeessä sekä Acre Karin Chicago Seven -yhtyeessä. Kokoonpanot tekivät pitkiä kiertueita ympäri Suomea. Jam Session solistina toimi usein Eugen Malmstén. Goony Strömmer kuului myös sähköisen soitinteknologian pioneereihin Suomessa. Jo 1940-luvulla Goony rakenteli veljensä Valter Strömmerin kanssa kitaravahvistimia, sähkömagneettisia mikrofoneja sekä PA-laitteita muun muassa Olli Hämeen orkesterille, Viljo Immoselle ja Jorma Ikävalkolle. Harrastepuolen ohella hän suunnitteli muun muassa putkiradioita pääesikuntaan Suomen Puolustusvoimille. Strömmer korjaili elektroniikkaa harrasteena elämänsä loppuun asti. Strömmer julkaisi oman albumin 1980-luvun alussa ja esiintyi vielä viimeisinä vuosinaankin säännöllisesti tamperelaisessa Paapan Kapakassa. Häntä kutsuttiinkin maailman vanhimmaksi aktiivisesti keikkailevaksi jazz-laulajaksi. Strömmerillä oli myös oma jazztrio Goony's Old Timers. Varsinaiselta ammatiltaan Strömmer oli arkkitehti. Strömmer valmistui Teknillisestä korkeakoulusta 1948 ja suunnitteli Tampereelle muun muassa Ensi- ja turvakodin, Valmetin tehtaiden muutos- ja korjaustyöt, useita asuntokerrostaloja, omakotitaloja ja huviloita. Hän toimi arkkitehtina myös isänsä toimistossa ja toimiston jatkajana, josta hän kuitenkin luopui omien sanojensa mukaan boheemiutensa vuoksi. Tampereen kaupungin asemakaavaarkkitehtina hän oli vuosina Vuonna 2003 Strömmer nimettiin Suomen jazz-legendaksi. Vuonna 2005 Porin Jazz kunnioitti Strömmerin elämäntyötä kutsumalla hänet vanhimpana ja pisimpään esiintyneenä muusikkona festivaalien avaajaksi ja ensimmäiseksi esiintyjäksi. Omasta mielestään hänen muusikonuransa kohokohta oli esiintyminen New Orleansissa paikallisen dixieland-yhtyeen solistina vuonna Vuonna 2003 Lasse Keso teki Strömmeristä dokumenttielokuvan nimeltä "Goony - dokumentti miehestä joka toteuttaa unelmaansa". Se esitettiin Ylen TV1:ssä Strömmer esiintyi viimeisen kerran julkisesti ravintola Laternassa Tampereella vappuna

37 5 MUITA TUNNETTUJA HENKILÖITÄ 5.1 Profesoreita Aulis Blomstedt, arkkitehti, arkkitehtuurin professori, s Jyväskylä, k Espoo. Blomstedt työskenteli eri arkkitehtitoimistoissa, kunnes vuonna 1945 perusti oman toimiston. Vuodesta 1958 lähtien Blomstedt toimi Teknillisen korkeakoulun arkkitehtuurin professorina. Hän kävi luennoimassa muun muassa Washingtonissa, kirjoitti alan lehtiin ja teki useita opintomatkoja ympäri maailman. Blomstedtin päätöinä pidetään ja 1960-luvuilla Espoon Tapiolaan suunnittelemaansa asuinkerrostaloa, Suomen taiteilijaseuran ateljeetaloja Tapiolassa vuodelta 1955 sekä Helsingin työväenopiston laajennusta vuonna Blomstedt osallistui useisiin kansainvälisiin suunnittelukilpailuihin, muun muassa ehdotus keisarilliseksi palatsiksi Etiopiaan ja Oslon konserttitaloehdotus. Hän kehitti Canon 60 - mittajärjestelmän. Blomstedt suunnitteli vuonna 1953 Uskelan kirkon sankarihautamuistomerkin 1430-luvulla rakennetun Pyhän Annan kirkon kellotapulin alaosasta. Hänen suunnittelemansa on myös Sibeliuksien pronssinen hautapaasi Ainolan puutarhassa. Vanhemmat: Yrjö Blomstedt, arkkitehti, s Helsinki, k Jyväskylä ja Paula Lovisa Forsman, Blomstedt. Zachris Joachim Cleve, kasvatusopin ja opetusopin professori, s Rantasalmi, k Vehkalahti. FK FM Väitöskirja pro venia docendi. FL Väitöskirja pro doctoratu, pr. Germund Fredrik Aminoff FT Väitöskirja pro munere. Riemumaisteri Savokarjalaisen osakunnan kuraattori Historiallis-kielitieteellisen osaston dekaani Hämäläisen osakunnan inspehtori Aleksanterin yliopiston kirjaston ylim. amanuenssi , filosofian dosentti Kuopion lukion filosofian lehtori 1851, luonnontieteiden lehtori Yliopiston kasvatusopin ja opetusopin vt. professori 1861, vakinainen 1862, virkavapaa 1881, ero Kanslianeuvos s.v. Valtiopäivämies (Kuopion hiippakunnan opettajien valitsemana) 1872, ja Armas Ralf Gustaf Gräsbeck, professori, ylilääkäri, s Helsinki, k Espoo. Gräsbeck suoritti lääketieteen lisensiaatin tutkinnon 1953 ja väitteli tohtoriksi Hän toimi 1950-luvulla biokemian tutkijana Baltimoressa Yhdysvalloissa Johns Hopkins - yliopistossa sekä Tukholmassa Karoliiniseen instituuttiin kuuluvassa Lääketieteellisessä Nobel-instituutissa. Vuosina hän toimi Helsingin kaupungin Marian sairaalan laboratorioylilääkärinä. Hän oli yksi Minervasäätiön ja Lääketieteellisen tutkimuslaitoksen Minervan perustajista; laitoksen johtajana hän toimi vuosina ja toimi senkin jälkeen siellä vanhempana tutkijana. Hänen aloitteestaan perustettiin Medix-niminen yksityinen kliininen laboratorio (nyk. Yhtyneet Medix Laboratoriot), jonka osakkeet lahjoitettiin Minervasäätiölle. Professorin arvon hän sai Hän toimi Wisconsinin yliopiston vierailevana professorina 1969 ja vuosina Kuwaitin yliopiston lääketieteellisen biokemian professorina. 37

38 Gräsbeck on eniten tunnettu siitä, että hän hän löysi ja selvitti suomalaiseen tautiperintöön kuuluvan Imerslund-Gräsbeckin taudin tai oireyhtymän. Työtovereineen hän teki lukuisia muita havaintoja koskien B12-vitamiinin eli kobalamiinin aineenvaihduntaa ja sen häiriöitä. Hän osallistui muun muassa lapamadon aiheuttaman anemian selvittämiseen, eristi ihmisen mahanesteestä nk. intrinsic factorin eli sisätekijän ja kuvasi R-proteiinin. Iivo Arthur Schröder, Hallakorpi, maanmittausinsinööri, agronomi, professori, s Liperi, k Helsinki. Hallakorpi oli suomalainen agronomi, maanviljelystekniikan insinööri ja Teknillisen korkeakoulun maanviljelysteknologian professori. Hän pääsi ylioppilaaksi Kuopion lyseosta Hallakorpi valmistui maanmittausinsinööriksi Polyteknillisestä opistosta 1891, agronomiksi Mustialasta 1894 ja maanviljelystekniikan insinööriksi Hallakorpi oli asutusneuvoksena ja toimi Teknillisen korkeakoulun kulttuuritekniikan opettajana Hän oli maanviljelystknologian virkaatekevänä ja sittemmin vakinaisena professorina Arvo Jaakko Juhani Jalas, kasvitieteen tohtori, professori, s Hämeenlinnan mlk, k Helsinki. Jalas väitteli tohtoriksi kasvitieteen alalta vuonna Hän toimi kymmenen vuotta kasvitieteen apulaisprofessorina ja viisi vuotta henkilökohtaisena ylimääräisenä professorina, kunnes hänet nimitettiin vuonna 1976 varsinaiseksi professoriksi Aarno Kalelan jäätyä eläkkeelle. Tutkimustyössään Jalas jatkoi edeltäjiensä kasvitaksonomista ja kasvimaantieteellistä perinnettä. Hänen väitöskirjansa käsitteli eräiden harjukasvien levinneisyyshistoriaa, johon liittyi sekä taksonomiaa että ekologiaa ja kasvisosiologiaa. Ajuruohojen suvusta (Thymus) tuli pitkäksi ajaksi hänen erityisen kiinnostuksenkohteensa. Hän täsmensi myös useiden muiden kasvisukujen taksonomiaa kasvatuskokein ja kromosomistotutkimuksin. Jalas teki myös merkittävää työtä Euroopan kasvion (Atlas Florae Europaea) kirjoittamisessa ja sen Suomen-levinneisyyskartaston laatimisessa. Hän julkaisi myös vähäisempiä kasvimaantieteellisiä ja floristisia kirjoituksia sekä yleistajuisia kirjoja, kuten kolmiosainen Suuri kasvikirja ja 100 huonekasvia. Taavetti Laitinen, lääketieteen tohtori, professori, lääkintöhallituksen pääjohtaja, s Suonenjoki, k Helsinki. Laitinen väitteli tohtoriksi suomen kielellä, joka oli tuolloin poikkeuksellista. Hänen vuonna 1896 julkaistun väitöskirjansa nimi oli Sananen muutamista bakteeriotoksiineista ja niiden vaikutuksista hermostoon. Laitinen toimi Helsingin yliopiston bakteriologian dosenttina ja hygienian professorina ja Lääkintöhallituksen pääjohtajana Vanhasuomalaisiin kuulunut Laitinen joutui 1917 luopumaan virasta, koska häntä pidettiin myöntyväisyyssuunnan kannattajana. Laitinen toimi myös yksityislääkärinä Helsingissä Hän sai valtioneuvoksen arvon vuonna 1913 ansioistaan kulkutautien ja tuberkuloosin torjunnassa. Vuonna 1908 Laitinen oli perustamassa Suomalaista tiedeakatemiaa ja toimi sen rahastonhoitajana Hän oli elintarve- ja nautintoainekomitean puheenjohtaja , Suomen kansallisen terveysliiton puheenjohtaja , Duodecimin puheenjohtaja 1910 ja Suomen lääkäreiden raittiusliiton puheenjohtaja Vuonna 1930 Laitinen oli mukana perustamassa Aitosuomalaisten liittoa ja toimi liiton puheenjohtajana. Hän oli Terveydenhoitolehden päätoimittajana ja kuului 38

39 vuodesta 1911 Aikakauslehti Ajan perustajiin ja toimituskuntaan. Vuonna 1907 Laitinen vuokrasi Meilahdesta maa-alueen, jolle hän rakennutti Tilkan lepo- ja virkistyskodin. Hän myi tämän laitoksen 1913 valtiolle ja osti saamillaan rahoilla takaisin kotitilansa, jossa hän alkoi harjoittaa maanviljelyä sivutoimenaan. Tilkan alueelle perustettiin 1918 sotilassairaala. Ben Arne Malmström, tekniikan lisensiaatti, professori, s, 1929 Turku, k Helsinki. Maximilian Ernst Gustaf Oker-Blom, lääketieteen ja kirurgian tohtori, Alexanterin yliopiston professori, s Helsinki, k Helsinki. Max Oker-Blom oli suomalainen hygienian professori ja lääketieteen uranuurtajia Suomessa. Oker-Blom toi keskieurooppalaisen kouluhygienian opit Suomeen ja hänet nimitettiin Helsingin ensimmäiseksi koululääkäriksi Oker-Blom kirjoitti paljon myös siveellisyydestä, lääkärin etiikasta sekä alkoholin haittavaikutuksista. Hän oli valistunut ja halusi levittää tietoa nuoren kansakunnan parhaaksi ja julkaisi muun muassa paljon huomiota herättäneitä nuorille suunnattuja seksuaalivalistusoppaita, sekä pojille että tytöille. Oker-Blom oli Suomen lääkäriliiton ensimmäinen puheenjohtaja Nils Christian Edgar Oker-Blom, lääketieteen ja kirurgian tohtori, professori s Helsinki, k Helsinki. Nils Oker-Blom toimi pitkään Helsingin yliopiston virologian professorina, ja hän toimi myös lääketieteellisen tiedekunnan dekaanina. Helsingin yliopiston rehtorina Oker-Blom toimi vuosina ja kanslerina Arkkiatrin arvon hän sai vuonna Oker-Blom oli taiteellisesti lahjakas, ja hän teki harrastuksena muun muassa pronssisia muistomitaleita. Myös Wilhelm Wahlforssin patsas Wärtsilän pääkonttorissa on Nils Oker-Blomin veistämä. Nils Oker-Blom kuoli yllättäen vakavaan sairauteen vuonna Vaimon lisäksi perheeseen kuuluu kolme lasta, Christian, Maximilian ja Teodora, jotka kaikki ovat seuranneet isäänsä akateemisiin ammatteihin. Christian Oker-Blom toimi professorina Jyväskylän yliopistossa. Professori Nils Oker-Blom toimi Nylands Nationin inspehtorina vuosina , minkä jälkeen hänet nimitettiin Nylands Nationin kunniajäseneksi. Nils Oker-Blom oli Lääkäriliiton ensimmäisen puheenjohtajan, Max Oker-Blomin pojanpoika. Ernst Gustaf Christian Oker-Blom, lääketieteen tohtori, professori s k Espoo. Christian Oker-Blom suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1977, filosofian lisensiaatin tutkinnon 1981 ja väitteli tohtoriksi 1984 aiheenaan vihurirokkoviruksen rakenneproteiinit. Vuosina hän toimi asiantuntijana sekä tutkimus- ja opetustehtävissä lääke- ja diagnostiikkateollisuudessa, Helsingin yliopistossa, Åbo Akademissa ja VTT:ssa. Vuosina hän oli tutkijatohtorina Texas A&M Universityssa, Yhdysvalloissa. Jyväskylän yliopiston biotekniikan professoriksi hänet nimitettiin Hän hoiti virkaa sairastumiseensa asti. Professorina Christian Oker-Blom oli asiallinen johtaja ja mukaansatempaava opettaja. Hän oli mukana kansainvälisissä tutkimushankkeissa. Hänen tieteellinen tuotantonsa käsitti lähes sata artikkelia. 39

40 Johan Julius Fridholf Perander, Helsingin yliopisto professori, s Lestijärvi, k Helsinki. Ylioppilas Kuopion lukiosta 1858, filosofian maisteri 1864, filosofian lisensiaatti 1878, filosofian tohtori Helsingin yliopiston dosentti , käytännön filosofian ylimääräinen professori , pedagogiikan ja didaktiikan varsinainen professori Opetti myös Helsingin normaalikoulussa ja suomalaisessa alkeisopistossa latinaa, kreikkaa, suomea, filosofiaa ja psykologiaa. Hänen vuonna 1866 Kirjallisessa kuukausilehdessä julkaisema artikkeli "Yhteiskunta uutena aikana" oli ensimmäinen suomenkielinen filosofinen kirjoitus ja jo sellaisenaan merkittävä. Johan Vilhelm Rosenborg, professori, s Perniö, k Helsinki, Rönnskär. Rosenborg valmistui filosofian kandidaatiksi 1847, lakitieteen kandidaatiksi 1854 ja lakitieteen lisensiaatiksi (tohtoriksi) 1857, väitöskirjan aiheenaan Om inskränkningar uti dispositionsrätten öfver hemman (1856). Kameraali- ja politialainopin sekä valtio-oikeuden dosentti Rosenborgista tuli 1858, tutkimuksella Om fattigdomen och fattigvården in Finland, joka suomennettiin Samojen alojen professori Helsingin yliopistoon hänestä tuli 1860, tutkimuksella Bidrag till jordbeskattningens historia i Finland i medlet af sextonde seklet. Rosenborgin huomattavin teos oli silti hänen vuoden 1863 luentojensa pohjalta samana vuonna julkaistu Om riksdagar, joka lienee osaltaan vaikuttanut uudelleen koolle kutsuttujen valtiopäivien toimintaperiaatteisiin. Siitä oli hyötyä myös vuoden 1865 perustuslakikomitealle, jonka tehtävänä oli laatia uusi valtiopäiväjärjestys. Rosenborg oli itsekin komitean jäsen, samoin kuin vuoden 1863 valtiopäiville esityksiä valmistelleen komitean jäsen ja mainittujen valtiopäivien talousvaliokunnan sihteeri. Vuoden 1867 valtiopäivillä Rosenborg oli perustuslakivaliokunnan sihteeri. Yrjö Oskar Ruutu, professori, Yhteiskunnallisen korkeakoulun rehtori, s, Helsinki, k Helsinki. Ruutu oli yksi koollekutsujista Ostrobotnian talossa marraskuussa 1914 pidetyssä niin sanotussa kassahuoneen kokouksessa ja hänestä tuli siellä perustetun keskuskomitean jäsen. P. H. Norrménin myöhemmän muistikuvan mukaan juuri Ruutu olisi tässä kokouksessa lausunut jääkäriliikkeen syntysanat ehdottamalla, että Suomesta tarjottaisiin vapaaehtoisia salaiseen sotilaskoulutukseen Saksaan. Ruutu itse antoi kunnian idean esittämisestä Norrménille. Timo Soikkasen mukaan Ruutu oli yhtä kaikki jääkäriliikkeen alkuvaiheessa sen johtava teoreetikko ja propagandisti. Ruutu oli Yhteiskunnallisen korkeakoulun (nyk. Tampereen yliopisto) ensimmäinen rehtori vuosina , ja , sekä Suomen ensimmäinen kansainvälisen politiikan professori Ruutu väitteli ensimmäisenä Suomessa tohtoriksi valtioopista ja kirjoitti ensimmäisen laajan suomenkielisen esityksen kansainvälisestä politiikasta tieteenalana. Hän oli myös Kouluhallituksen pääjohtaja vuosina Timo Soikkasen mukaan Ruutu oli yksi harvoja suomalaisia, jotka ovat kyenneet kehittämään omintakeista valtio- ja yhteiskuntateoriaa. Karl Anton Rönnholm, lääketieteen lisensiaatti, professori, s Viipuri, k Helsinki. Yo Kuopion lys. FK (fm) ja FM 1882, LK 1884, LL Helsingin diakonissalait. gynek. os. johtaja 1797-, ylilääkäri Prof. arvo Markku Tapio Viitasalo, filosofian tohtori, professori, s Helsinki. Professori Markku Viitasalo on väitellyt hydrobiologian alalta; sivuaineena hänellä on systemaattisekologinen eläintiede. Hän on osallistunut vuonna 2006 LVM/Tampereen 40

41 yliopiston järjestämään johtamiskoulutukseen (Huomisen johtaja ja asiantuntija), toiminut Helsingin yliopiston meribiologian professorina ja hydrobiologian osaston johtajana ( ), Merentutkimuslaitoksen biologian osaston johtajana ( ), saman laitoksen Itämeren prosessien tutkimusohjelman johtajana (2008), ja laitoksen sulautuessa Suomen ympäristökeskukseen vuodesta 2009 tämän laitoksen meriekologian ja monimuotoisuuden tutkimusohjelman johtajana. Professorin tieteellisen pätevyyden (Helsingin yliopisto) hän sai vuonna Aiemmin Viitasalo on toiminut Danish Institute for Fisheries Research -laitoksen tutkijana ( ) ja Suomen Akatemian tutkijana ( ). Viitasalo on johtanut laajoja tutkimushankkeita ja viimeisten 10 vuoden aikana hän on keskittynyt tutkimusjohtamiseen ja hallinnollisiin tehtäviin. Nykyisin hän johtaa Suomen ympäristökeskuksessa meriluonnon monimuotoisuuteen keskittyvää tutkimusohjelmaa. Jarl Axel Wasastjerna, filosofiantohtori, vuorineuvos, s Wasastjerna oli Helsingin yliopiston sovelletun fysiikan professori , Suomen Tukholmanlähettiläs , Yhdistyneet Villatehtaat Oy:n toimitusjohtaja , Pohjoismaiden Yhdyspankin hallintoneuvoston puheenjohtaja ja Tampellan johtokunnan puheenjohtaja vuodesta Georg Henrik von Wright, professori, akateemikko, filosofi, s Helsinki, k Helsinki. Von Wright toimi professorina Helsingin ja Cambridgen yliopistoissa. Cambridgessa hän oli Ludwig Wittgensteinin läheinen työtoveri ja seuraaja. Von Wright oli johtava hahmo aikansa suomalaisessa filosofiassa. Hän erikoistui filosofiseen logiikkaan, analyysiin, kielifilosofiaan, mielenfilosofiaan sekä Charles Peircen läheiseen tutkimukseen. Hänen kirjallinen tuotantonsa voidaan jakaa kahteen osaan. Ensinnäkin von Wright kirjoitti analyyttistä filosofiaa ja filosofista logiikkaa. Toisaalta hän kirjoitti myös vapaamuotoisia yhteiskunnallisempia teoksia, kulttuurikritiikkiä ja esseitä humanistisessa ja osittain pessimistisessä äänensävyssä. Georg Henrik von Wright. 41

42 Von Wrightille myönnettiin vuonna 1946 Helsingin yliopiston filosofian ruotsinkielinen professorin arvo hänen ollessaan vasta 29-vuotias. Vuonna 1947 hän palasi Cambridgeen. Siellä hän luennoi induktiologiikasta ja osallistui jälleen Wittgensteinin luennoille. Tuohon aikaan miesten suhde kehittyi ystävyydeksi. Wittgenstein pyysi noihin aikoihin hakemaan häneltä vapautuvaa professorinvirkaa, ja aikoi itse keskittyä elämäntyönsä viimeistelemiseen. Von Wright haki paikkaa, osin koska poliittinen tilanne Suomessa oli uhanalainen. Tilanteen Suomessa rauhoituttua hän kuitenkin perui hakemuksensa. Vuonna 1948 professorinvirkaa tarjottiin hänelle ilman hakemusta, ja hän otti sen vastaan. Von Wright toimi Cambridgen yliopiston filosofian professorin virassa kolme ja puoli vuotta, vuoteen 1951 saakka. Tuona aikana hän tutustui lähemmin eläkkeellä olleeseen G. E. Mooreen sekä Norman Malcolmiin. Helsingin yliopiston professorin virassa hän toimi vuoteen Helsingissä von Wrightin oppilaana oli muun muassa Jaakko Hintikka. Wittgensteinin kuoltua vuonna 1951 von Wrightistä tuli yksi tämän myöhäiskauden kirjallisen perinnön oikeudenomistajista ja toimittajista, ja hän kirjoitti useita artikkeleita työtoveristaan. Samana vuonna hän päätti myös palata takaisin Suomeen. Osittain syynä oli nuoruus perinteikkäässä Cambridgen filosofian professorin virassa, osittain halu palvella Suomea. Von Wrightillä oli kuitenkin edelleen useita kunniatehtäviä sekä Suomessa että muissa maissa. Hän oli Suomen Akatemian jäsen vuosina ja akatemian esimiehenä hän toimi vuosina , Suomen filosofisen yhdistyksen puheenjohtaja vuosina sekä Åbo Akademin kanslerina Suomen ulkopuolella hän toimi muun muassa Tieteiden historian ja filosofian kansainvälisen unionin IUHPS:n (International Union of History of Philosophy and Science) johtajana vuosina , vierailevana professorina Cornellin yliopistossa Ithacassa vuosina sekä ranskalaisen Institut International de Philosophien johtajana vuosina Von Wright jäi eläkkeelle vuonna Library of Living Philosophers -kirjasarjassa julkaistiin vuonna 1989 hänelle omistettu teos.[5] Kyseiseen sarjaan pääsemistä pidetään filosofian alalla Nobelin palkintoon verrattavissa olevana kunnianosoituksena. Von Wright kuoli Helsingissä 16. kesäkuuta vuonna 2003, pian 87. syntymäpäivänsä jälkeen. Johan Magnus von Wright, filosofian tohtori, professori, s Johan von Wright nimitettiin vuonna 1983 Helsingin yliopiston soveltavan psykologian professoriksi. Yhdessä toisen vaimonsa Maijaliisa Rauste-von Wrightin kanssa hän kirjoitti laajasti käytetyn tenttikirjan Oppiminen ja koulutus. Hän sai kunniatohtorin arvonimen vuonna Muita tunnettuja henkilöitä Kai Kaarlo Rikhard Blomstedt, arkkitehti, s toimi useiden Lapin vesivoimalaitosten pääsunnittelijana. Anton Johannes Collin, maanviljelijä, Holmenkollenin voittaja, s Pihlajavesi, k Ähtäri. Anton oli 172 centimetriä pitkä hiihtäjä, joka teki läpimurtonsa 42

43 Kuopiossa 1917 kukistamalla 30 km:n hiihdossa Manne Vuorisen ja voitti Suomen mestaruuden. Neljä muuta mestaruutta tulivat vuonna 1919 (10 km ja 60 km), 1921 (60 km) ja 1922 (10 km). Helmikuun 20. päivänä 1922 Anton hiihti kiinni 15 minuuttia ennen häntä lähteneen Norjan hiihtomestari Thorleif Haugin ja voitti ensimmäisenä ei-norjalaisena Holmenkollenin 50 km:n kilpailun. Hän osallistui myös Pariisin kesäolympialaisiin Suomen pyöräilyjoukkueessa vuonna Walter Henrik Juvelius, Juva, tohtori, kirjailija, runoilija, s Pyhäjoki, k Viipuri. Valter Juva kiinnostui kirjallisuudesta jo kouluaikana ja kirjoitti itsekin runoja. Hän opiskeli ensin Oulun suomalaisessa yhteislyseossa ja perheen muuton jälkeen Hämeenlinnan normaalilyseossa, josta kirjoitti ylioppilaaksi Maanmittarintutkinnon Juva suoritti kolme vuotta myöhemmin ja työskenteli sen jälkeen maanmittarina Vaasan läänissä vuoteen 1890 asti. Hän jatkoi opiskeluja työn ohessa ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1888 ja maisteriksi kaksi vuotta myöhemmin. Juvan ensimmäinen runokokoelma Kuvia ja säveliä ilmestyi 1897, mutta se ei saavuttanut mainittavampaa suosiota, vaikka runojen kieltä pidettiin sujuvana. Runoissa voi nähdä uusromantiikan vaikutteita, erityisesti niiden isänmaallisuudessa sekä luonnon ja kansan kuvauksessa. Seuraava kokoelma Runoja ilmestyi 1902 ja muistutti paljolti ensimmäistä. Kokoelman runo Jo Karjalan kunnailla lehtii puu lienee Juvan tunnetuimpia runoja, ja se henkii uusromantiikan Karjala-ihannointia. Vuonna 1894 Juva meni naimisiin Florence Johanna Alopaeuksen kanssa, joka oli tullipäällysmiehen tytär. Kaksi vuotta myöhemmin he muuttivat etelämmäksi, kun Juva sai paremman maanmittariviran. Työnsä ohessa Juva suomensi maailmankirjallisuutta: Goethen Faustin, Esaias Tegnérin Fritiofin sadun, Zacharias Topeliuksen satuja sekä Heinrich Heinen, Robert Burnsin, Gustaf Frödingin, K. A. Tavaststjernan ja J. L. Runebergin runoja. Lisäksi Juva kokosi käännöksiä maailmankirjallisuudesta teokseen Sata runoa. Vuonna 1906 Juva puolusti väitöskirjaansa Judarnes tideräkning i ny belysning, joka käsitteli nimensä mukaan juutalaisten ajanlaskua. Väitöskirja hyväksyttiin seuraavana vuonna, ja hänestä tuli filosofian tohtori. Eri teksteissä väitetään, että Juvan väitöskirjan innoittamana kansainvälinen retkikunta lähti etsimään Salomonin temppelin aarteita Jerusalemista, mutta tosiasiassa väitöskirja ei ole asiaan syynä. Juva oli itsekin kyllä Jerusalemissa, mutta retki päättyi paikallisten levottomuuksien vuoksi. Juva matkusteli laajasti myös Euroopassa tehden arkeologisia tutkimuksia, kunnes ensimmäinen maailmansota puhkesi ja esti enemmät matkailut. Juva toimi vuosina Viipurin työväenopiston johtajana ja vuodesta 1918 kuolemaansa saakka Viipurin kaupunginkirjaston hoitajana. Viipurin-aikanaan Juva julkaisi viimeisen runoteoksensa Matkan varrelta (1915), joka seuraa kahden aikaisemman kokoelman kaavaa. Samana vuonna Juva julkaisi salanimellä Heikki Kenttä maaseudulle sijoittuvan salapoliisiromaanin nimeltä Maahengen salaisuus ja vuotta myöhemmin novellikokoelman Valkoinen kameeli ja muita kertomuksia itämailta. Jälkimmäisessä oli pitkähkö kuvaus, joka perustuu Juvan kokemuksiin Jerusalemin kaivauksilla ja kuvaa tapahtumia Juvan näkökulmasta. Hänet muistetaan erityisesti runosta ja laulusta: "Jo Karjalan kunnailla lehtii puu". 43

44 Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, Jo Karjalan koivikot tuuhettuu, Käki kukkuu siellä ja kevät on Vie sinne mun kaiho ponneton. Ma tunnen vaaras ja vuoristovyös Ja kaskies sauhut ja uinuvat yös Ja synkkäin metsies aarniopuut, Ja siintävät salmes ja vuonojes suut. Siell' usein matkani määrätöin Läpi metsäin kulki ja jylhäkköin, Ja vuorilla seisoin paljain päin, Mist' uljaan Karjalan eessäni näin. Tai läksin kyliin urhojen luo, Miss' ylhillä vaaroilla asui nuo; Näin miehet kunnon ja hilpeän työn Ja näin, miss' sykkii Karjalan syän. Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, Jo Karjalan koivikot tuuhettuu, Käki kukkuu siellä ja kevät on Vie sinne mun kaiho pohjaton! Lähde: Juva, Valter 1902: Runoja: uusi sarja. Boman & Karlsson, Hämeenlinna. Armas Einar "Eino" Mustonen, Leino, kansallisrunoilija, s Paltamo, k Tuusula. Leinon laaja ja monipuolinen kirjallinen tuotanto sisälsi runoutta, romaaneja, näytelmiä, esseitä ja lehtipakinoita sekä suomennoksia ulkomaisesta kirjallisuudesta. Leino luetaan Suomen merkittävimpiin kirjailijoihin. Sekä hänen lyriikkansa että mahtavat aaterunonsa ovat vuosikymmenestä toiseen pysyneet laajojen lukijapiirien suosiossa. Eino Leino kuului sanomalehti Päivälehden ympärille muodostuneeseen radikaaliliberalistiseen Nuoren Suomen kulttuuripiiriin. Kulttuuripoliittisiin väittelyihin hän osallistui aktiivisesti paitsi Päivälehden ja sen seuraajan Helsingin Sanomien palstoilla myös veljensä Kasimir Leinon kanssa julkaisemassaan Nykyajassa, viikkolehti Päivässä sekä L. Onervan kanssa toimittamassaan Sunnuntaissa. Eino Leino liittyy Klfvskjöldin sukuu kolmannen vaimonsa Hanna Laineen kautta. Bertel Evert Strömmer, arkkitehti, Tampereen kaupunginarkkitehti s Strömmer toimi vuosina Tampereen kaupunginarkkitehtina hoidettuaan sitä ennen kolme vuotta apulaiskaupunginarkkitehdin virkaa. Strömmer suunnitteli yksityisiä ja julkisia rakennuksia pitkälle toista sataa, joista suurimman osan Tampereelle. Tunnettuja Strömmerin töitä Tampereella ovat muun muassa Hotelli Tammer ja linja-autoasema, muualla Suomessa esimerkiksi Kemin kaupungintalo. Strömmer suunnitteli myös oppikouluaikaisen luokkatoverinsa kirjailija F. E. Sillanpään Saavutus-huvilan Hämeenkyrössä. Valokuvausta harrastaneelta Strömmeriltä jäi noin valokuvanegatiivia, jotka hänen perikuntansa sittemmin lahjoitti kotiseutuyhdistys Tampere-Seuralle. Kuvia ja Strömmerin talvisodan aikaista päiväkirjaa käyttäen on koottu Tampereen sota- ja jälleenrakennusaikaa käsittelevä teos Tampereen sota ja rauha. Viktor Julius von Wright, kunnallisneuvos, s Kuopio, k Viktor Julius von Wrightia pidetään Wrightiläisen työväenliikkeen isänä. Hän toimi 1883 perustamansa 44

45 Helsingin työväenyhdistyksen puheenjohtajana vuoteen 1896 saakka. Vuotta aikaisemmin se oli radikalisoitunut äänioikeuden laajentamiseen liittyvän kysymyksen ympärillä ja samalla perustanut Työmies-sanomalehden. Hänen toimintansa vuoksi Suomen työväenliikkeen alkuvaihetta nimitetään wrightiläiseksi työväenliikkeeksi. von Wright toimitti vuosina muun muassa Uuden Suomettaren liitteenä ilmestynyttä Arbetaren Työmies -lehteä. Ammattiliittojen syntyminen vei suosiota wrightiläisiltä työväenyhdistyksiltä. Viktor von Wright oli aatelissäädyn edustaja säätyvaltiopäivillä vuosina

46 6 TALOJA JA KARTANOITA 6.1 Ainola Valmistuttuaan vuonna 1904 Ainola palveli Jean ja Aino Sibeliuksen os. Järnefelt kotina aina heidän elämänsä loppuun saakka, Jean Sibeliuksen osalta vuoteen 1957 ja Aino Sibeliuksen osalta vuoteen Ainola sijaitsee Järvenpäässä Tuusulanjärven maisemassa. Tuusulanjärven taiteilijayhteisön taiteilijakodeista Ainolan lisäksi ovat nykyisin yleisölle avoinna myös mm. Juhani Ahon Ahola, Pekka Halosen Halosenniemi sekä J.H. Erkon Erkkola. Eero Järnefeltin perheen koti, Suviranta, on edelleen yksityiskoti. Vierailu alkuperäisessä asussaan säilytetyssä Ainolassa on ainutlaatuinen aikamatka viime vuosisadan kotikulttuuriin, kävijän musiikillisesta kiinnostuksesta riippumatta. Yksittäiset kävijät ja ryhmät voivat tutustua Ainolaan asiantuntevien ja kielitaitoisten oppaiden johdatuksella. Ympäröivä luonto, Aino Sibeliuksen suunnittelema laaja koriste- ja hyötypuutarha sekä Sibeliusten aikaiset ulkorakennukset muodostavat tunnelmallisen kotiympäristön, joka luo rauhoittavan taustan myös Jean ja Aino Sibeliuksen haudalle puutarhan eteläosassa. Varmistaakseen Ainolan säilymisen alkuperäisessä asussaan jälkipolville Sibeliusten tyttäret myivät Ainolan Suomen valtiolle 1972 ja se avattiin museona Ainola on nykyisin yksi Museoviraston alaisista erikoismuseoista, ja sen museotoiminnasta vastaa Ainolasäätiö. 46

47 6.2 Bodomin kartano Bodomin kartano sijaitsee Espoon Bodonmjärven itärannalla ja se toimii nykyisin Master Golf seuran klubirakennuksena. Rakennuksen rakennutti Rothoviuksen sukuun kuulva kenraalimajuri Karl Johan Jägerskiöld (s. Bodomin ratsutila muodostui noin 1540 kolmen tilan Bodom, Kneppens ja Jork yhdistyessä avioliittojen ja perintöjen kautta. Myöhemmin siihen liitettiin vielä alueen neljäs tila Smeds. Ensimmäisenä Bodomin tilanomistajana voidaan pitää Olof Joanssonia, joista on kirjoissa omistajamerkintä jo Alkuajoista lähtien Bodomin omistaja myös vaihtui usein. Perimätiedon mukaan Bodomin kartano on saanut nimensä ranta-aittojen mukaan. Järven rantamaita kuljettiin Espoon kirkolle ja jouduttiin kulkemaan rannassa olevien aittojen (ruots. Bodar) vieritse (om). Itse päärakennuksen eli nykyisen klubitalon rakennutti kenraalimajuri Karl Johan Jägersköld 1790-luvulla valmistunut kartano on tyyliltään myöhäiskustavilainen ja sen alkuperäisilme on osin säilynyt tähän päivään laaditun palovakuutuskertomuksen mukaan kartano on 43 kyynärää pitkä, 23 kyynärää leveä ja seinät ovat 7 kyynärää korkeita. Rakennus on noin kaksi kyynärää korkealla kivijalalla. Mansardikatto on katettu laudoilla, vaikka perimätieto 47

48 kertookin, että aikoinaan se oli ainakin osittain tuohtua. Rakennuksessa oli suuri sali, seitsemän kamaria, keittiö, kaksi eteistä ja ruokakomeroita. Ehkä tärkein ja huomattavin muisto Jägersköldien ajalta on edelleen paikaltaan löytyvä vellikello, joka on valmistettu Tukholmassa 1794 ja roikkuu vanhan tallin, nykyisen bägivaraston, harjalla ja soi edelleen moitteettomasti. Vuonna 1837 kartano myytiin senaattori, todellinen valtioneuvos Bror Ulrik af Björkstenille luvulla Bodomin historia voidaan tulkita vain yleisistä kertomuksista sen ajan säätyläisistä ja kartanoista. Jägersköldien ja af Björkstenien vaiheista on olemassa varsin vähän tietoa ja seuraava Bodomin kartanon historiasta kertova merkintä ilmoittaakin myynnistä Nikolai Johann Heimbürgerille vanhaa kartanoa alettiin ensimmäisen kerran toden teolla uusia. Esimerkiksi vanha valkoinen rappaus korvattiin puisella vaakavuorauksella. Perusteellisemmin ulkonäköön on vaikuttanut arkkitehti Alexis Stierncreutzin suunnittelema peruskorjaus ( ), jolloin ylin mansardikerros sisustettiin kokonaan asuinkäyttöön luvun alussa kartanolla oli kuusi torppaa ja pinta-alaa noin 600 hehtaaria, joista peltoa oli noin 185 hehtaaria. Isoimmillaan tila on omistanut maata ja metsää yli 1000 hehtaaria ympäri Bodom-järven rantoja. Kartanon talli on rakennettu 1925 noin 25 hevoselle, navetta ja sen aikainen työväen asunto on kumpikin purettu. Reilut 20 vuotta sitten purettiin myös kasvihuone, jossa Nikolaus Heimbürger kasvatti orkideoita. Bodomin kartanonväen toinen asuinrakennus oli alun perin länsirinteellä noin 50 metriä vanhasta rakennuksesta. Sen oli rakennuttanut Hans Nikolai Ludvig Heimbürger vuonna 1908/09 asunnokseen, jättäen vanhan kartanon isälleen Nikolaille. Rakennus paloi vuonna 1928 ja sen mukana myös Heimbürgerin suvun historiaa, kuten vanhat maalatut muotokuvat ja kaikki suvun asiakirjat. Pian sen jälkeen vanhasta, jo melkein autioituneesta, kartanosta tuli kokovuotinen pää- ja asuinrakennus. Alun perin Bodom on ollut tyypillinen karjatila lehmineen, lampaineen ja hevosineen, mutta 1900-luvun puolivälissä ei karjanpito enää kannattanut ja Bodom siirtyi pelkästään viljan kuten ruis, vehnä ja mallasohra tuottamiseen. Bodomissa harjoitettiin myös laajaa kauppapuutarhatoimintaa (nykyiset Master-kentän väylät 1-7), jossa tuotettiin mm. kaalia, papuja, mansikoita, vadelmia ja herneitä. Kartanon lisäksi on tärkeää mainita myös puutarha ja etenkin vanha terassi, joka on todennäköisesti rakennettu 1900-luvun alussa arkkitehti Bengt Schalinin suunnitelman pohjalta. Tarkoitus oli alun perin muuttaa piha geometriseksi muotopuutarhaksi, mutta suunnitelma jäi suurelta osin toteuttamatta. Niin sanottu kukkiva terassi toteutettiin yksinkertaistettuna ja takapihan puolelle sijoitettiin krokettikenttä ja hedelmäpuutarha. Terassilta johti myös hiekkakuja järven rantaan. Kartanon pihalta löytyy vanhojen tammien lisäksi jalavia, pyökkejä ja vaahteroita. Lisäksi kartanoon johtaa vanha koivukuja, jonka toisessa päässä on tienviittana kivipylväs, johon on kaiverrettu Bodomin ohella myös seudun muiden kartanoiden nimet. Nikolai Heimbürger, joka oli muuttanut Pietarista Tartoon Liivinmaalle, kävi Suomessa 1880 tapaamassa äitiään, joka Suomen kansalaisena oli muuttanut Helsinkiin ja ostanut kesäpaikakseen Bodomin vierestä Högnäsin tilan. Nikolai ihastui Suomeen ja pyysi äitiään 48

49 ottamaan selvää olisiko hänelle sopivia kartanoita kaupan. Myytävänä oli Kilon, Pikkalan ja Bodomin kartanot, joista Nikolain valinta osui luonnollisesti Bodomiin. Venäjän vallankumouksen aikana Bodomiin tuli suuri osa Heimbürgereiden suvusta ja parhaimmillaan siellä asui noin 6-7 perhettä. Suku joutui lähtemään Venäjältä vaikeissa olosuhteissa ja Gunnar Heimbürger kertookin esi-isiensä mm. leikanneen taulut kovassa kiireessä raameista mukaansa ja jättäneen muun taaksensa. Bodomin tilan ja kartanon omistajia: Olof Joansson , Henrik Pedersson , Mickel Hindersson , Erik Mickelsson , Påvel Mickelsson , Simon Kepp, ratsumies , Knut Eriksson, ratsumies , hänen leskensä Gertrud , Klas Knutsson, ratsumies , Isak Olofsson, nimismies , hänen leskensä Lisbetha Sigridsdotter , Johan Eriksson Orre, nimismies 1663Andreas Hellenius, rykmentinkirjuri , hänen leskensä Kristina Karlsdotter Greek , Daniel von Schlegel, majuri , Daniel Thorsberg, rahastonhoitaja , hänen vävynsä Sven Brenner, kirkkoherra , hänen perillisensä , hänen kälynsä mies Abraham Collinus, kirkkoherra , Anders Ersberg, kersantti , Anders Söderstedt, manttaalikomissaari , hänen leskensä , Henrik Rodin, nimismies , Frederik Söderstedt, kersantti , hänen leskensä Charlotta , Karl Johan Jägersköld, kenraalimajuri , hänen leskensä Katarina Elisabet , hänen tyttärensä, majurin rouva Sofia Maria Wahlberg , Bror Ulrik af Björksten, senaattori, todellinen valtioneuvos , Frans Henrik af Björksten, hovioikeuden ylimääräinen notaari , Karl Ulrik af Björksten, kapteeni , Axel Gabriel af Björksten, esittelijäsihteeri , Nikolai Johann (Colia) Heimbürger, tilanomistaja , Hans Nikolai Ludvig Heimbürger, kunnallisneuvos, agronomi , Hans Åke Heimbürger, agronomi , Hans Ernst Gunnar Heimbürger, maanviljelijä , Master Golf Course Oy, golfyhtiö, Halolan kartano Halolan historian pisin yhtenäinen sukuomistus alkoi, kun Karl Johan Tawast sai 1759 itselleen ensin vuokraoikeuden koko Halolaan ja vähän myöhemmin täyden omistusoikeuden. Tawastien suku omisti Halolan lähes 130 vuoden ajan, ja vaikutti merkittävästi myös Maaningan seurakunnan ja kunnan kehitykseen mm. lahjoittamalla maata kirkon ja hautausmaan paikaksi. Kartanon omisti välillä myös majuri Magnus Fredrik Tawast s. 1728, joka meni naimisiin Rothoviuksen sukuun kuuluvan Maria Elisabet Molanderin kanssa. Karl Johanin poika Karl Fredrik Tawast rakennutti nykyisen päärakennuksen Ulkomailla käydessään hän toi myös tullessaan moderneja maatalouskoneita, mutta työmiehet eivät uskaltaneet, osanneet tai halunneet käyttää niitä. Karl Fredrikin jälkeen tilaa hallinnoi hänen vävynsä Gustaf Mauritz Schmidt, jonka aikana pihapiiriin istutettiin kaunis puisto. Osa puustosta on edelleen jäljellä. Gustaf Mauritzin poika Hugo rakensi 1884 tilalle suuren tiilinavetan. Vanha osa on edelleen tunnistettavissa, vaikka navettaa onkin muutettu ja laajennettu useita kertoja. Kerrotaan, että menestyvä liikemies Hugo Schmidt näki matkoillaan 1876 Englannissa uuden tekniikan ihmeen, puhelimen, ja toi laitteet 49

50 mukanaan Suomeen. Puhelin Pihtisalmen ja Halolan välillä toimi reilun vuoden, kunnes meni rikki. Valitettavasti tätä tietoa Suomen ensimmäisestä puhelimesta ei ole virallisesti vahvistettu. Hugo Schmidt joutui luopumaan Halolasta 1885 talousvaikeuksien vuoksi, jonka jälkeen omistajat vaihtelivat nopeaan tahtiin. Yksi lyhytaikaisista omistajista oli kirjailija Minna Canthin poika Jussi, joka luovutti tilasta laajoja alueita torppareille. Vuosina Halola toimi myös Pohjois-Savon kansanopiston ensimmäisenä sijoituspaikkana. Halolan kartano Maaningassa toimii nykyisin kasvinviljelykoeasemana. Vuonna 1925 Kuopion maanviljelysseura hankki Halolan itselleen karjanhoitokoulun sijoituspaikaksi. Kaupantekohetkellä tilan pinta-ala oli 377 hehtaaria, josta 106 ha oli peltoa ja 261 ha metsää. Seura teki tilalla lukuisia muutoksia uutta käyttötarkoitusta varten. Päärakennusta korotettiin reilulla metrillä ja yläkertaan rakennettiin asuinhuoneita oppilaille. Navetassa tapahtuneen tulipalon seurauksena se jouduttiin rakentamaan uudelleen, jolloin sitä samalla laajennettiin ja modernisoitiin. Lauri Johannes Maukonen valittiin koulun johtajaksi, ja hän hoiti tehtävää kuolemaansa 1955 saakka. Vain viiden vuoden kuluttua omistajanvaihdoksesta vuonna 1930 Halola myytiin jälleen, tällä kertaa Maatalouden koetoiminnan keskusvaliokunnalle. Näin Halola siirtyi valtion omistukseen, ja sinne perustettiin kasvinviljelykoeasema. Karjanhoitokoulu toimi Halolassa koeaseman rinnalla vuoteen 1977 saakka. Laajentuneen toiminnan myötä pihapiiriin rakennettiin useita uusia rakennuksia mm. henkilökunnan ja oppilaiden asunnoiksi. Suomen ensimmäinen varta vasten koenavetaksi rakennettu 96-paikkainen parsinavetta rakennettiin vanhan navetan jatkoksi vuonna

51 6.4 Haminanlahden kartano Kuopiossa Haminanlahden kartanon omisti Magnus Fredrik Tawastin, kunnes kapteeni Jonas Mauritz von Wright osti sen. Vuosina kartanon on omistanut von Wright - aatelissuku, joka muistettaneen parhaiten kolmesta taidemaalariveljeksestä. Hänen pojanpoikiinsa kuuluneet taiteilijaveljekset Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wright viettivät lapsuutensa Haminalahdessa. Nykyisin von Wrightien omistuksessa on enää alueella oleva Pirttisaari, jossa sijaitsee Viktor Julius von Wrightin vuonna 1910 rakennuttama huvila. Haminanlahden kartano. Itse kartanon hirsirunkoinen päärakennus rakennettiin von Wrightien aikana vuosina , ja se edustaa Suomen kartanorakennusten joukossa kaikkein puhtainta suomalaista empiretyyliä. Se on suunniteltu taidemaalari, ornitologi ja konservaattori Magnus von Wrightin ( ) ja hänen hyvän ystävänsä arkkitehti Carl Ludvig Engelin ( ) yhteistyönä. Engelin osuus suunnittelussa näkyy konkreettisten tyylillisten ja rakenteellisten ominaisuuksien lisäksi myös siinä, kuinka rakennus on sijoitettu maisemaan. Se on asetettu loivasti joka suuntaan kaartuvan pelloista ja kartanon puutarhasta koostuvan mäen harjanteelle. Kartanon fasadi on pelloille päin. Rakennuksen taka- ja alapuolella avautuu taas näkymä Haminalahden avaralle ulapalle ja jylhälle Haminavuoren mäelle. Tällöin saadaan aikaan sama illusorinen vaikutelma, kuin Engelin suunnittelemassa Helsingin tuomiokirkossa (joka on sijoitettu keinotekoiselle mäelle avaran Senaatintorin yläpuolelle); rakennuksen volyymi ja koko näyttävät suuremmalta, kuin mitä se todellisuudessa on. Näin rakennuksella saadaan aikaan mahtipontinen ja ylevä vaikutelma, mihin myös kartanon kutsumanimi Haminalahden Hovi osaltaan perustuu. 51

52 Kartanon ostivat von Wrighteiltä kauppaneuvos Heikki Peura ja hänen vaimonsa Aina Peura, joiden tyttären Liisa Peuran avioiduttua jääkärieverstiluutnantti Aksel Woldemar Falkenbergin kanssa kartano siirtyi tämän suvulle. Nykyisin tila on jääkärieverstiluutnantti Falkenbergin pojan Eero Falkenbergin perillisten omistuksessa. Kartanoalue lähiympäristöineen on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi ympäristöksi. Haminalahden Hovin kartanorakennus on suojeltu rakennuskaavassaan osayleiskaavassa ja yleisakaavassa. 6.5 Lahdentaan kartano Lahdentaan Erik Boije haavoittui vakavasti 30-vuotisessa sodassa ja sai surmansa taistelussa Puolassa vuonna Hänen jälkeläisensä rakensivat Lahdentaan kartanoon uusia rakennuksia, ja vuonna 1684 tilalla oli peräti kaksi suurta asuinrakennusta. Samana vuonna kartanon rälssioikeus peruutettiin ja siitä tehtiin kaksinkertainen ratsutila, Mäkelä ja Kartano. Myös Mäenpää kuului Boijeille. Lahdentaan kartano. Kartanon varsinainen kukoistusaika oli ison vihan jälkeen 1700-luvulla. Boijet olivat paikkakunnan mahtavin vaikuttajasuku tuona aikana; he olivat talousmiehiä ja kokeilivat mielellään uusia viljelystapoja tiluksillaan. Lahdentaakse rakennettiin 1700-luvun lopulla uusi, nykyisen pohjana oleva päärakennus ja sen ympärille perustettiin englantilaistyylinen puisto. Hyöty- ja koristepuutarhat saivat paikkakunnan kartanot kilpailemaan keskenään. Boijen perilliset myivät Lahdentaan kartanon vuonna 1831 vuorimestari Gustaf Idestamille. Idestamit harjoittivat tilalla karjataloutta. Perhe toimi paikkakunnalla kirkon asioissa ja koulun perustamishankkeissa. Idestamien poika vuori-insinööri Knut Fredrik Idestam perusti 1860-luvulla Suomen ensimmäisen puuhiomon sekä Nokia Osakeyhtiön, joka nousi suomalaisen puumassa- ja paperiteollisuuden vientiyritykseksi. 52

53 Idestamien tytär avioitui Suomen pankin johtajan ja senaattori Albert Nykoppin kanssa. He omistivat yhdessä Lahdentaan kartanon. Vuonna 1885 kartano siirtyi vapaaherra Edvard Robert Standertskiöldin omistukseen. Hän oli Aulangon perustajan Hugo Standertskiöldin veli. Edvard Standertskiöld perusti Suontaan kartanon. Hän osti kaikki kylän perintötalot; Hollon, Eskolan ja Klemolan 1890-luvulla. Niiden lampuodit muutettiin torppareiksi, mikä luonnollisesti aiheutti katkeruutta. Hollon talosta tehtiin kartanon päärakennus, ja muut rakennukset siirrettiin muualle. Vuonna 1915 Lahdentaan ja Suontaan kartanoiden yhteiselämä loppui Standertskiöldin myytyä Lahdentaan kartanon Hugo Hallamaalle entisen isännän muutettua Suontaakse. Hugo Hallaman tytär Rakkel Hallamaa meni naimisiin Rothoviuksen sukuun kuuluvan Arvo Jalaksen e. Blomstedt s kanssa. Hän oli koulutukseltaan agronomi (Mustiala). Hän oli myös karjatalouskonsulentti Keski- ja Itä-Suomen piireissä sekä Tarvaalan koulutilan johtaja ja opettaja, Ojoisten virkatalon vuokraaja ja Lahdentaan kartanon hoitaja ja omistaja. 6.6 Lahisten kartano Sääksmäellä Sääksmäellä sijaitseva Lahisten kartano on Hämeen vanhimpia rälssitiloja ja mainitaan asumakartanona jo 1400-luvun alkupuoliskolla. Kartano kuului vuoteen 1600 asti eri sukulaisuussuhteiden perusteella Tavast, Bietz, Tott ja Bielke suvuille ja luvulla Lahisiin kuului mm mylly Valkeakoskella sekä laajat erämaat Keski-Suomessa ja Savossa. Vuonna 1519 mainitaan Lahisissa joukko valtionhoitajan Sten Sturen puolisolta perittyjä, Tukholman linnasta tuotuja esineitä, kuten vaakunalla koristetut penkkityyny ja patja sekä samettinen päänalunen, jossa oli neljä kultanappia. Kartanon rakennukset sijaitsevat luonnonkauniin Vanajaveden rannalla laajan viljelysaukean laidalla. Nykyinen päärakennus on vuodelta Tilan vanhimpiin säilyneisiin rakennuksiin kuuluvat vanha kivinavetta, jonka perusta kerrotaan olevan keskiajalta, sekä 1700-luvun alulta olevat siipirakennus ja viljamakasiini. Mikael Agricola kävi Lahisissa 1549 suorittamassa perunkirjoituksen Anna Tottin jälkeen. Lahinen siirtyi perintönä ensin Annan tyttärelle ja sitten tämän pojalle, valtioneuvos Hogenskild Bielkelle. Kun Hogenskild Bielke vangittiin 1600 ja mestattiin 1605, koko hänen omaisuutensa takavarikoitiin. Suvun laaja arkisto, mukaan lukien myös Lahisten tilit, joutui samalla valtion haltuun Tukholman linnaan. Nämä Lahisten tilit ovat kuninkaankartanoita lukuunottamatta miltei ainoita Suomesta tältä ajalta jotka ovat säilyneet jälkimaailmalle. Näin ollen tiedetään suhteellisen paljon tämän ajankauden elämästä Lahisissa. 53

54 Lahisten kartano Sääksmäellä. Vuonna 1600 Lahinen siirtyi uutena läänityksenä ranskalaiselle upseerille Samson de la Mottelle. Vuodesta 1729 lähtien kartano on ollut saman suvun omistuksessa. Hovisihteeri, kruununvouti Johan Schrey osti silloin Lahisen de la Motte suvulta. Johan Schreyn ja hänen vaimonsa Eva Katarina von Birckholtzin jälkeläiset omistavat tänään tilan yhdeksännessä ja kymmenennessä polvessa. Johan Shreyn jälkeen omistaja oli hänen poikansa Johan Schrey ( ) ja hänen perillisensä (-1840), jonka jälkeen omistajaksi tui hänen tyttärensä vävy Malte Knut Fredinand Tudeer ( ) ja tämän perilliset (- 1882). Heidän jälkeensä omistajaksi tuli Rothoviuksen sukuun kuuluva vävy eversti Johan Emil von Konov ( ) ja hänen poikansa agronomi Adolf von Konov ( ) ja heidän jälkeläisensä ( ). Seuraava omistaja oli Adolfin poika, majuri Jarl von Konov ja hänen vaimonsa Solveig o.s. Tegengren (1934- ). Vuonna 1960 tilan pinta-ala oli 708 ha, josta 114 ha oli peltoa. 6.7 Lavolan kartano Lavolan kartano Suomenvedenpohjassa Viipurin maalaiskunnassa toimi Aron Klöfverskiöldin kotina, kun hän toimi Viipurin linnanpäällikkönä. Kartano joutui Thessleffsuvun haltuun, kunnes se jäi Talvisodassa Venäjän puolelle ja tuhoutui. 54

55 Lavolan kartano tuhoutui talvisodan aikana. Ainoa kuva löytyy museoviason sivulta viipurilaisesta joulukortista. 6.8 Vuorentaan kartano Vuorentaan kartano sijaitsee Halikonlahden pohjukassa Viurilan ja Joensuun kartanoiden vieressä. Päärakennuksen harmaakivinen osa on todennäköisesti peräisin 1500-luvulta mutta nykyinen asu on syntynyt 1850-luvulla, jolloin on rakennettu tiilinen lisäosa torneineen ja keskiaikaisvaikutteisine yksityiskohtineen. Päärakennus on restauroitu ja kiinteä sisustus on konservoitu 1990-luvun puolivälissä. Muu rakennuskanta, johon kuuluu kaksi asuinrakennusta, riihi- ja latorakennus ja navetta, on pääosin 1800-luvulta. Alun perin Vuorentaka on kuulunut Joensuun ja Wiurilan kartanoiden yhteyteen. Hornsuku omisti kartanon 1700-luvulle asti, jolloin se myytiin käyttämättömänä. Kivirakennus raunioitui ja vuonna 1802 se muutettiin viljamakasiiniksi ja oli siinä käytössä yli 50 vuotta. Armfelt-suku osti kartanon ja entisöi päärakennuksen 1800-luvun puolivälissä. Jacob Suomalaisen suvulle Vuorentaka tuli Wiurilan kartanon omistajan kreivi Carl- Gustaf Armfeltin kautta. Hänen poikansa Carl Gustaf Armfelt (s Wiurila) toimi kartanon isäntänä 1900-luvun alussa. Kartanon nykyisen isäntäparin muodostavat Kalle ja Riitta Armfelt. 55

56 Vuorentaan kartano Halikossa. 56

57 6.9 Tiainen eli Tuomarniemi Tiainen eli Moksun perustaja Juho Tiainen perusti myös Tiainen eli Tuomarniemen uudistalon vuonna 1567 ja toimi sen isäntänä vuoteen 1570 asti, jolloin muutti Moksun taloon. Talon isäntinä toimivat seuraavat henkilöt: 1) Juho Tiainen ) Tapani Tiainen ) ed. poika Pekka Tapaninpoika Tiainen ) ed. poika Antti Pekanpoika Tiainen ) ed. poika Erkki Antinpoika Tiainen pso Sesilia 2. Pirkko 6) ed. poika Olavi Erkinpoika k pso Marketta 7) ed. poika Lauri Olavinpoika lm pso Liisa 2. pso Kaisa 8) ed. veli Juho Olavinpoika (k. 1760) pso Maria Martintytär Ikkalassa 9) Juho Juhonpoika Moksu lm (s k. 1780) pso Elisabet Simontytär Cannelin (s k. 1789) 10) ed. poika Erkki Juhonpoika Kyntölä (s k. 1797) pso Sofia Matintytär Kolunsarka (s k. 1808) 11) tuomari Jakob Herman Gadd (s k. 1811) isäntänä Tuomarniemessä on toiminut vuodesta 1903 lähtien metsänvartijakoulu. 57

58 Tuomariniemen isäntä Juho Juhonpoika Moksu meni naimisiin Jacob Suomalaisen sukuun kuuluvan Elisabet Simontytär Cannelin s. 1705) kanssa. Talon per heidän poikansa Erkki Juhonpoika (s.1741), joka perusti Kyntölän talon. Vuonna 1787 Tuomarniemestä tuli kruunun virkatalo ja käräjätalo. Sen isännäksi tuli tuomari Jakob Herman Gadd, joka oli Pohjanmaan itäisen tuomiokunnan tuomari. Tuomarniemi oli venäläisen sotaväen majoitustilana Suomen sodan aikana kesällä Nyyssölä Nyyssölä eli Nyyssönen Ähtärinjärven länsipuolella oli Kangasalan Toikkolan entistä erämaata. Vuosina se kuului Kangasalan Liuksialan kartanon takamaihin. Liuksialan kartanon omistaja oli tuohon aikaan Ruotsin entinen kuningatar Kaarina Maununtytär, joka oli Kuningas Erik XIV vihitty puoliso. Kaarina saanut Liuksialan lahjoituksena kuninkaalta ja asui kartanossa vuodesta 1577 alkaen aina kuolemaansa saakka. Hänen jälkeensä kartano siirtyi hänen tyttärensä Sigfrid Vaasan ja hänen miehensä Henrik Claesson Tottin omistukseen. Heidän ja heidän poikansa sotamarsalkka Åke Tottin aikana Liuksialan kartanon takamaihin kuului mm. Nyyssölä Ähtärissä ja Leppälä eli Hokkala Pylkönmäellä. Nyyssölän talo Ähtärissä on rakennettu 1700-luvulla. Rakentaja on ollut todennäköisesti Erkki Juhonpoka Nyyssönen (Kuvan omistaa Timo Nyyssölä). 58

59 TAULU 1 I Erik XIV Vaasa, Ruotsin kuningas, s Ruotsi, Tukholman linna, k Ruotsi, Örbyhusin linna. 1. puoliso: Karin Jacobsdotter,. 1. Margareta Vaasa, s puoliso: Kaarina Maununtytär, Ruotsin kuningatar, Liuksialan kartanon emäntä, s Ruotsi. Vanhemmat: Ingrid ja Måns Helsing. 2. Sigfrid Vaasa, s Ruotsi, Svartsjön linna. Tauluun Gustaf Vaasa, Ruotsin prinssi, s Ruotsi, Nyköpingin linna. 4. Henrik Vaasa, s Ruotsi, k Arnold Vaasa, s Ruotsi, Gripsholmen linna, k TAULU 2 (taulusta 1) II Sigfrid Eriksdotter Vaasa, Ruotsin prinsessa, s Ruotsi, Svartsjön linna, k Kangasala, Liuksiala. Sigfried peri äidiltään Kaarina Maununtyttäreltä Liuksialan kartanon. Puoliso: Henrik Claesson Tott, s. 1552, k Puola. Henrik Claesson peri äidiltään Kerstin Hornilta, joka oli Jakob Hästeskon ensimmäinen vaimo, Sjunbyn kartanon ja sen mukana Pääjärven lampuotitalot. Vanhemmat: Claes Åkesson Tott ja Kerstin Henriksdotter Horn af Kanckas, Tott. 1. Anna Tott, s. 1595, k Åke Tott, valtaneuvos, sotamarsalkka, s Lohja, k Eura. Sai perintönä Sjundbyn, Kirkniemen ja Liuksialan kartanot ja niiden lampuotitalot 3. Emerentia Tott, s. 1600, k Taivassalo. 4. Claus Tott, s. 1600, k Erik Tott, s. 1602, k Latvia. 6. Maria Tott,. 7. Johan Tott,. 8. Kerstin Tott Nyyssölän talon isäntinä ovat olleet seuraavat: 1) Reko Vihavainen talosta erotettiin v Savola 2) Lauri Nyyssönen ) ed. poika Antti Nyyssönen pso Kerttu (Liisa) Paavontytär 4) ed. poika Lauri Antinpoika Nyyssönen pso Pirkko Yrjöntytär 5) ed. poika Tuomas Laurinpoika Nyyssönen pso Liisa Paavontytär 6) ed. poika Simo Tuomaanpoika , sotamieheksi 1704, talo autiona pso Maria Erkintytär. talo maakirjassa Heikki Tarsaisen eli Nyysäisen nimellä 7) Juho Nyyssölä , pso Liisa 8) Heikki Nyyssölä pso Maria 9) ed. poika Juho Heikinpoika Nyyssölä (s k. 1770) pso Sofia Ristontytär Nyyssönen (s. 1717) 10) ed. poika Erkki Juhonpoika (s k. 1828) pso Anna Juhontytär Tiainen. Anna Tiainen oli Juho Juhonpoika Moksun (s. 1710) ja Isak Rothoviuksen jälkeläisiin kuuluvan Elisabet Simontytär Cannelinin (s. 1705) tytär. Erkin ja Anna poika, Johannes Erkinpoika Nyyssölä (s. 1794), toimi Nyyssölän isäntänä vuoteen 1857 asti, jolloin hänen tyttärensä Karoliina Nyyssölästä ja hänen miehestään, Antti Antinpoika Mytkäniemestä, tuli talon isäntäpari. He myivät talon vuonna 1868 maakauppias Akusti Sakarinpoika Stenlundille (s Keuruu), joka alkoi käyttää sukuniemenään nimeä Nyyssölä. 59

60 Talon säilynyt tässä Nyyssölän sukuhaarassa, jota edustaa sen nykyinen isäntä Timo Nyyssölä. Talo toimii nykyisin maatilamatkailutilana, josta voi vuokrata huoneita tai koko talon suurempia juhlia varten. Sjundbyn kartano Siuntiossa on Suomen vanhin asuinrakennuksena toimiva aateliskartano. Kartanon rakennustyöt aloitti 1560-luvulla Jaakko Henrikinpoika Hästesko ja se valmistui Claes Åkenpoika Tottin aikana Leppälä eli Hokkala Pylkönmäellä Leppälän eli Hokkalan talo Pylkönmäellä oli muodostunut Antti Mulikan vuonna 1564 perustamasta Riekko eli Mietalan talosta vuonna Molemmat talot olivat tuolloin Siuntiossa olevan Sjundbyn kartanon alustiloja ja samalla rälssiluonteisia tiloja. Siuntion kartanon isäntä oli Jaakko Henrikinpoika Hästesko. Kartano valmistui Claes Åkesson Tottin aikana. Claesin poika Henrik Claesson Tott meni puolestaan naimisiin Ruotsin kuningas Erik XIV Vasan tyttären Sigrid Eriksdotter Vasan (ks. 5.26) kanssa, joten myös Pylkönmäen seutu oli jonkin aikaa ylhäisaateliston omistuksessa. Talot siirtyivät kuitenkin talonpoikaisomistukseen isojaon aikoihin. Juho Wik (pso Leena Tjeder) osti joulukuussa 1834 Pylkönmäeltä suuren Leppälän talon, jota alettiin kutsua hänen poikansa, Heikki Wik, Hokkasen aikana Hokkalaksi. Leppälän eli Hokkalan isäntiä: 1) Juho Wik (s. 1787) pso Leena Tuomaantytär Tjeder (s. 1792) isäntänä ) ed. poika Heikki Juhonpoika Wik, Hokkanen (s. 1813) pso Anna Kaisa Ulvotuinen 3) ed. poika Santeri Wik, Hokkanen (s. 1837) pso 1. Sofia Möttönen 2. Anna Leena Heikintytär 60

61 4) ed. vävy Kustaa Hangonmäki, Hokkala (s. 1857) pso ed. tytär Eveliina Wik, Hokkanen 5) ed. poika Niilo Hokkala (s. 1894) pso 1. Josefiina Koskinen 2. Elsa Manninen isäntänä ) Toivo Huuha (s. 1912) pso Anni Anneli Kuivikko isäntänä 1927 Leppälän eli Hokkalan tilan päärakennuksen Pääjärvellä rakensi Heikki Juhonpoika Wik- Hokkanen vuonna Talo on tehty lähes samojen piirustusten mukaan kuin Ähtärissä oleva Nyyssölä talo. (Kuvan omistaa Asko Vuorinen, 2007). Isak Rothoviuksen sukuun kuuluva Kustaa Hokkala e. Hangonmäki (s. 1857) meni naimisiin Hokkalan talon tyttären Eveliina Wik-Hokkasen (s. 1860) kanssa ja lunasti 2/27 manttaalin talon itselleen. Kustaa osti vuonna 1893 Hokkalan vanhemman päätalon 2/27 manttaalia 8500 markan kauppahinnalla. Hokkalan talon kooksi tuli 4/27 manttaalia ja sen pinta-ala oli noin 1000 ha. Vanhasta päätalosta tuli ensin meijeri ja myöhemmin Mulikan ensimmäinen kansakoulu. Sotien jälkeen talo purettiin ja sen hirsistä tehtiin Ranta-ahon navetta. Hokkalan viimeinen Rothoviuksen suvun isäntä oli 1920-luvulla Niilo Hokkala, jolta sen omistus siirtyi Juho Heikki Huuhalle. Hokkalan pinta-ala vuonna 1930 oli vielä 485 ha, mutta tila ei ollut enää suvun hallussa. Siitä oli 25 ha peltoa ja 448 ha metsää. Talo on nykyään Toivo Huuhan perikunnan hoidossa. 61