Jacob Wilson,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915"

Transkriptio

1 Jacob Wilson, Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt ). Hänen isänsä nimi oli William ja kaivosyhtiö ehdotti että hän muuttaa nimensä Wilsoniksi, koska Suomalainen nimi oli hankalasti äännettävissä Amerikkalaisten keskuudessa. Lisänimen Kapteeni hän oli saanut (ottanut käyttöön) oltuaan töissä merillä kymmenisen vuotta ennen Amerikkaan muuttamista elokuussa Jossa hän oli työskennellyt Michiganin Kuparisaarella kaivostöissä Quincy Mining Companyssä Rhode Islandin kaivoksilla ja noussut vähitellen siellä kuparikaivoksen esimieheksi. Ote Raittiuskalenterista joka ilmestyi 1916 Amerikan suomalsiten keskuudessa. Kapteeni Wilson työskenteli Pohjois-Karjalassa Sampo kaivantoyhtiön palveluksessa vuosina , johon tehtävään hänet oli palkattu kahdeksi vuodeksi ja hänen vuosipalkkansa oli 5000mk. Tämän jälkeen Finnish-American Mining Company palkkasi hänet kolmeksi vuodeksi aloittelemaan Orijärven kaivosta. Orijärvelle hän siirtyi töihin kesällä 1907 ja oli siellä töissä aina kevääseen 1910 saakka. Tänä aikana hän teki malmitutkimusmatkan vuoden 1908 kesällä Lappiin. Hänellä oli mukanaan ilmeisesti vuoden 1907 kesästä vuoden 1908 kesään mukana Orijärvellä vaimo ja tytärpuoli. Wilsonista mainitaan monessa otteessa olleen hyvä ja asiallinen esimies kaivoksilla. Hän osasi kaivoksen kaikki työt ja opetti itse palkkaamansa kaivosmiehet kaikkiin tehtäviin. Osaamisensa ja mm. vanhana vielä hyvän

2 kuntonsa vuoksi hän saavutti työmiesten luottamuksen ja hänen kaivoksissaan ei hänen mukaansa sattunut ikinä yhtään kuolemaan johtanutta tapaturmaa. Wilson oli muutoinkin osaava mies ja hän puhui mm. suomea, ruotsia, englantia ja ilmeisesti jonkin verran myös venäjää, ja osasi sen ajan mieheksi lukea myös useita kieliä. Hän ei käyttänyt alkoholia ja oli ilmeisesti osin uskovainen mies. Hänen harrastuksikseen on mainittu mm. viulun soitto ja runojen kirjoitus. Joita taitoja hän myös esitteli mielellään kaivoksiin tutustuville ihmisille. Pohjois-Karjalan alueella on liikkunut tarina jonka mukaan Kapteeni Wilson olisi kuollut pian suomesta lähdettyään laivan haaksirikossa (sanomalehti karjalainen mainitsee tämän). Mutta virallisesti hän kuoli Amerikassa verisuonen katkeamiseen aivoissa. Kapteeni Wilson Orijärvellä.

3 Muutamia otteita kapteeni Wilsonin tytärpuolen Gwendolyn Abrahamsonin haastattelusta vuodelta 1979: Jaakko Sjöbergin tapasi hänen vaimonsa joskus 1883 aikoihin ja meni naimisiin samoihin aikoihin. Hän osasi jo tuolloin hyvin englantia, jota hän oli oppinut olleessaan merillä töissä. Ja hän kertoi myös tarinan Wilson nimestä joka edellä on mainittu. Wilson ja muita kaivoskapteeneja Orijärven kaivoksella kesällä Jaakob Wilson tunnettiin sekä Kontiolahdella että Orijärvellä mukavana ja reiluna miehenä, seuraavassa muutamia otteita jotka tukevat tätä tietoa: Karjalan sanomat no:1 - Kauniin joulukuusen oli Kapteeni J. Wilson antanut laittaa Kontiolahden Hokan kiertokoulun (Ala-Kyykän talo, Leppänen) oppilaille viime syyslukukauden loppiaisiksi, antaen jakaa samassa tilaisuudessa heille myöskin lahjoja. Kiitollisuudella tulevat oppilaat muistelemaan jalomieleistä lahjottajaa. Karjalan sanomat no:25 Suurimmat kiitoksemme laulamme täten paikkakunnalta pois muuttavalle kapteeni J Wilsonille siitä hauskasta illanvietosta, jonka hän antoi tänään meille valmistaa. Samalla kiitämme sydämellisesti myöskin siitä erinomaisesta hyvästä

4 kohtelusta ja huolenpidosta, jonka olemme osaksemme saaneet, hänen täällä ollessaan. Hokka Hokan kaikki työmiehet. Salon sanomat no:1 - Tapaturma kuoleman seurauksella. Kun Kiskon pitäjän Orijärven kylään kuuluva Ojanperän torpan poika PJ: Lahtinen (Lindström) jouluaatto aamuna aikaisin oli menossa Fiskarsin tehtaan konttoriin palkanmaksulle, metsänvartijan antama halonhakkaajain palkkausluettelo mukanaan, niin hän kiireessään, kun toiset palkanmaksulle menijät olivat jo edellä, oli luultavasti horjahtanut erääseen alamäessä, aivan tien vieressä olevaan suureksi osaksi vedellä täyttyneeseen vuorikaivokseen ja hukkunut sinne. Vainaja, joka oli noin 17 vuotias, jätti jälkeensä äitipuolen ja 6 häntä nuorempaa sisarusta, joiden elättäjä hän jo suureksi osaksi oli ollut ja joiden piankin on turvauduttava kunnan apuun. Tämmöisiä kaivantoja, joista aikoinaan on nostettu rautamalmia, löytyy näillä seuduilla metsästä, karjalaitumilta ym. useita, toiset aivan tien vieressäkin ja ihme kyllä kaikki peittämättä ja aitaamatta. Nämä rautamalmikaivannot kuuluvat vielä Fiskarsin osakeyhtiölle, eivätkä, niin kuin Orijärven waskikaivokset, Suomalais-amerikkalaiselle yhtiölle, jonka piiristä kapteeni Wilson kyllä huolehtii kaikesta. Wilson ja Ilmakompressori Orijärvenkaivoksella n Sosialisti lehti Orijärven k.y:n johtokunnalla oli t.k. 15 p:nä kokous, jossa keskusteltiin mm. varojen hankkimisesta rakennuksella olevan talon töiden loppuun

5 suorittamista varten. Raha-asiasta keskusteltaessa esiintyi kaivoskapteeni Jakob Wilson tapansa mukaan leikillisesti. Kuultuaan kysymyksessä olevan asian, otti kapteeni 100-markan setelin taskustaan(3mk oli miehen päiväpalkka) ja lahjoitti sen johtokunnalle, käytettäväksi talon rakennukseen. Näin arvokkaasta lahjasta lausumme sulimmat kiitoksemme kaivoskapteeni J. Wilsonille, jonka auttavaa kättä ovat kymmenet paikkakunnallamme saaneet tuta. Johtokunta.

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-kiina

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-kiina Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. 祝 贺, 愿 你 们 幸 福 快 乐 Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne 致 以 我 对 你 们 婚 姻

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat:

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat: Elämää Jaakkimassa seurataan Matti ja Regina Rapon perheen kautta. Heitä sanottiin Kurenniemen ukoksi ja mummoksi. He asuivat samalla seudulla kuin Pakkaset ja ja muuttivat asumaan Pakkasten suvun hallussa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Falunin kuparikaivos (Stora Kopparberget)

Falunin kuparikaivos (Stora Kopparberget) Opintoretkeilypäivä 24.9.2011, aamupäivä Kirjurina Sameli Salokannel Falunin kuparikaivos (Stora Kopparberget) Stora Kopparbergetin kaivostoiminnalla on ollut merkittävä vaikutus koko Ruotsin kehitykseen

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2013 Kirkkoneuvosto 23.04.2013

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2013 Kirkkoneuvosto 23.04.2013 46 KOKOUSAIKA Tiistaina 23.4.2013 klo 19.00 20.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Lemettinen Maiju Haukkala Pentti Hietala Heikki Kangasluoma Pentti Koskiahde Markku Kuntsi

Lisätiedot

Usko Kemppi teki elokuvaan Minä ja mieheni morsian sekä käsikirjoituksen

Usko Kemppi teki elokuvaan Minä ja mieheni morsian sekä käsikirjoituksen Usko Kemppi ja elokuva Usko Kemppi kotiutui sodasta 1944. Uusikaupunkilainen Ilmari Unho oli ohjaajana Suomi-Filmissä, ja hän järjesti tuttavalleen Usko Kempille työpaikan. Ensimmäisenä työpäivänä Risto

Lisätiedot

4. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Vesa Raiskio ja sihteeriksi Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala.

4. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Vesa Raiskio ja sihteeriksi Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala. KARVIAN KALASTUSKUNNAN / JAKOKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS ÄMMÄLÄN SOPUKALLA 28.5. 2010 KLO 18. 1.Kalastuskunnan esimies Vesa Raiskio avasi kokouksen. 2. Sihteeri selvitti, että kokouskutsu oli lähetetty 13.5

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Pöytäkirja on ollut nähtävänä Ylivieskan seurakunnan kirkkoherranvirastossa 6.10.2015.

Pöytäkirja on ollut nähtävänä Ylivieskan seurakunnan kirkkoherranvirastossa 6.10.2015. YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2015 49 Aika Maanantaina 28.9.2015 klo 16.30-18.05 Paikka Läsnä Lagus Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poistui klo 17.45 Jukka Hautala Kirsi Herranen-Somero

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Miesten kokema väkivalta

Miesten kokema väkivalta Miesten kokema väkivalta Lahden ensi- ja turvakoti ry; Jussi-työ 1 * Suomessa on toteutettu yksi tutkimus, jossa on tarkasteltu erikseen ja erityisesti miehiin kohdistunutta väkivaltaa (Heiskanen ja Ruuskanen

Lisätiedot

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri

Lisätiedot

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 Lukiessa -rakenne (2. infinitiivin inessiivi) Temporaalinen lauseenvastike 1 korvaa kun-lauseen, jonka toiminta on samanaikaista päälauseen toiminnan kanssa. Verbityyppi

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla

Lisätiedot

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa

Lisätiedot

Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe. Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka

Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe. Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka Venäläiset maahanmuuttajat Suomessa Venäläisiä maahanmuuttajia

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008

Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008 Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan.

Lisätiedot

enttämestari Esko Mansikkaviita

enttämestari Esko Mansikkaviita enttämestari Esko Mansikkaviita Seppo Alakoski P arkanon tutkimusasema metsäntutkimusta 40 vuotta 147 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Kenttämestari

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014

Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014 Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014 Aya: Elämää Yop Cityssä, (Arktinen banaani 2010) Tarina: Marguerite Abouet Sarjakuvassa 19 v. opiskelija Aya joutuu

Lisätiedot

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16. HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006

SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006 SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006 Tervehdys 2cv immeiset! Mennyt kesä on ollut mitä otollisin 2cv:llä cruisailuun. Ne joilla on avattava katto ovat saaneet nauttia auringosta täysin siemauksin. Me joilla katto

Lisätiedot

Asikkalan kunnan henkilöstöetuudet ja kannusteet

Asikkalan kunnan henkilöstöetuudet ja kannusteet Asikkalan kunnan henkilöstöetuudet ja kannusteet Henkilöstöetuudet 1. Omasta työkyvystään huolehtiminen Kaikilla vakinaisessa työ- tai virkasuhteessa olevilla työntekijöillä sekä vähintään 6 kk:n määräaikaisessa

Lisätiedot

Arvoisa Ville Niinistö,

Arvoisa Ville Niinistö, Arvoisa Ville Niinistö, Olitte haastateltavana TV 2:ssa eräänä iltana. Suoraselkäisesti ja rohkeasti, suorastaan intohimoisesti puolustitte Suomeen tulleitten pakolaisten oikeuksia. Hienoa. Heistä saadaan

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

Arvoisat ministeri Suvi Lindén

Arvoisat ministeri Suvi Lindén Arvoisat ministeri Suvi Lindén, Juha Rehula ja Paula Risikko, eduskuntapuoleen puheenjohtajat, liikenne- ja viestintävaliokunnan sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan kansanedustaja 1.1.2003 tuli voimaan

Lisätiedot

28 Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen Pekka Räisäsen paikkakunnalta muutto

28 Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen Pekka Räisäsen paikkakunnalta muutto VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 29.9.2015 klo 18.00 Sivu 1 28 Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen Pekka Räisäsen paikkakunnalta muutto Yhteisen kirkkovaltuuston jäsen Pekka Räisänen on kirjeellä 26.5.2015

Lisätiedot

7 KIRKKONEUVOSTON TYÖRYHMIEN JÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI 2015-2016

7 KIRKKONEUVOSTON TYÖRYHMIEN JÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI 2015-2016 Kirkkoneuvosto Kokousaika Tiistai 3.2.2015 kello 17.30-19.00 Kokouspaikka Lempoisten seurakuntatalo Käsiteltävät asia 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJANTARKISTAJIEN

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8

Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8 Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8 Aloita oppitunti tavalliseen tapaan lausumalla ensin itse rukous ja anna sitten muutaman lapsen lausua ulkoa oppimansa rukous. Muista, että kullekin lapselle

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

MERIMASKUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Seurakuntaneuvosto 28.3.2011 1(6)

MERIMASKUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Seurakuntaneuvosto 28.3.2011 1(6) Seurakuntaneuvosto 1(6) KOKOUSTIEDOT: AIKA: maanantaina 28.maaliskuuta 2011 klo 17.30 PAIKKA: Merimaskun seurakuntakoti PYKÄLÄT: 27 43 KOKOUKSEEN KUTSUTUT: lista läsnä Huovinen Matti kirkkoherra, pj x

Lisätiedot

Tehtävä 1. Ajankäyttö. Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Läksyjen teko.

Tehtävä 1. Ajankäyttö. Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Läksyjen teko. Venla Koskelainen Tehtävä 1. Ajankäyttö Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Päivämäärä Nukkuminen Syöminen Koulussa olo Läksyjen teko Harrastukset

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 12. kesäkuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkosken kyläyhdistys ry Vuolenkosken kyläyhdistys ry PÖYTÄKIRJA Kylätoimikunnan kokous 2/2015 Aika: 16.2.2015 klo 18.00 Paikka: Kyläpiste, Vuolenkoskentie 1430 Liite: Läsnäolijat 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Uudet säännöt hyväksytetään jäsenillä Vuosikokouksessa 15.4.2016 ja syyskokouksessa 2016 Uudet Säännöt 2016

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Perustilasto / Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 13.06.2011 Vahinkotilasto

Perustilasto / Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 13.06.2011 Vahinkotilasto Perustilasto / Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 13.06.2011 Vahinkotilasto Tehdyt rajaukset: AMMATTILUOKKA (3): SIIVOOJAT (942) VAHINKOLUOKKA: TYÖMATKA Huom. vuoden 2009 lukumäärät tulevat nousemaan vielä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Pauli Holmlund. Pauli, Varma ja Else Holmlund n. 1926.

Pauli Holmlund. Pauli, Varma ja Else Holmlund n. 1926. Pauli Holmlund Pauli Johansson Holmlund syntyy 17.10.1904 Porissa ja käy siellä koulunsa. 16- vuotiaana hän lähtee vapaaehtoisena vapauttamaan Karjalaa. Sisaret naureskelevat, kun Pauli luulee ottavansa

Lisätiedot

Yläpihan raha ja rakkaus... -tarina kahesta kolikosta

Yläpihan raha ja rakkaus... -tarina kahesta kolikosta Hirvosten sukutapaaminen Yläpihassa 28.06.2014 Yläpihan raha ja rakkaus... -tarina kahesta kolikosta Tässä tarinassa esiintulevista rahoista ja muista asioista ovat minulle kertoneet tätini Tyyne Laasonen

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

EESAU JA JAAKOB. c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Rebekka ja Iisak sekä heidän poikansa Eesau ja Jaakob.

EESAU JA JAAKOB. c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Rebekka ja Iisak sekä heidän poikansa Eesau ja Jaakob. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EESAU JA JAAKOB Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Lahai-Roin kaivon tienoilla. Lähde Etelämaassa

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ FSD1325 SOTA-AJAN PIKKUPOJAT 1999-2001 FSD1325 FATHER-SON RELATIONSHIPS AND THE WAR 1999-2001 Tämä dokumentti on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa.

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2000 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 20/2001 28.3.2001 Asia Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. HÄMEENLINNAN ELÄINSUOJELUSSEURAN 0.-Y. HÄMEENLINNAN UUSI KIRJAPAINO HÄMEENLÄÄNIN KUVERNÖÖRIN VAHVISTAMAT HELMIKUUN 17 P:NÄ 1914.

SÄÄNNÖT. HÄMEENLINNAN ELÄINSUOJELUSSEURAN 0.-Y. HÄMEENLINNAN UUSI KIRJAPAINO HÄMEENLÄÄNIN KUVERNÖÖRIN VAHVISTAMAT HELMIKUUN 17 P:NÄ 1914. HÄMEENLINNAN ELÄINSUOJELUSSEURAN SÄÄNNÖT. HÄMEENLÄÄNIN KUVERNÖÖRIN VAHVISTAMAT HELMIKUUN 17 P:NÄ 1914. HÄMEENLINNA 1914 0.-Y. HÄMEENLINNAN UUSI KIRJAPAINO HÄMEENLINNAN ELÄINSUOJELUSSELRAN SÄÄNNÖT HÄMEENLINNA

Lisätiedot

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010 Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementti Louhela ry Päätavoite 4. SETLEMENTTI LOUHELAN RINKULAN JA RINGIN VAPAAEHTOISTOIMINTA ON

Lisätiedot

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.

Lisätiedot

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Marja Holmila 18.9.2012 Marja Holmila: Vanhempien ja aikuisten alkoholinkäyttö lapsen näkökulmasta 1 Esityksen rakenne 1. Päihteitä ongelmallisesti käyttävien

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Julkaisija: Piiritoimisto Osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 MÄNTSÄLÄ Puhelin: 019 6871 300 E-Mail:

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot