Mielenterveys- ja päihdepalvelujen työpajasarja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mielenterveys- ja päihdepalvelujen työpajasarja"

Transkriptio

1 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen työpajasarja Kun mielenterveys- ja päihdeasiakas tarvitsee paljon palveluita seminaari Työpaja Mielenterveys- ja päihdepalvelujen työpajasarjan tavoitteena on lisätä yli hallintokuntarajojen menevää yhteistyötä, työryhmätyöskentelyä sekä asiakaslähtöistä toimintatapaa paljon palveluja tarvitsevien asiakkaiden kohdalla. Työpajasarjan tehtävänä on konkreettisten asiakastapausten avulla kehittää alueellista, poikkihallinnollista, eri organisaatioiden ja 3. sektorin välistä yhteistyötä. Tavoitteena on se, että selkeät toimintamallit vastuineen, rooleineen sekä tiedonkulkuineen rakentuisivat eri toimijoiden välille niin, että tämä näkyisi myös asiakkaille parempina palveluina sekä toiminnan koordinointina.

2 Kun mielenterveys- ja päihdeasiakas tarvitsee paljon palveluita seminaari Mielenterveys- ja päihdetyötä koskeva työpajasarja käynnistyi Pakkalasalissa pidetyllä Kun mielenterveys- ja päihdeasiakas tarvitsee paljon palveluita seminaarilla. Tilaisuuteen kutsuttiin osanottajia laajasti muun muassa seuraavista organisaatioista: Oulun kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluista Oulun kaupungin asumis- ja ohjaajapalveluista Oulun kaupungin palveluohjauksesta Oulun kaupungin aikuissosiaalityöstä Oulun kaupungin lastensuojelusta Oulun kaupungin liikuntatoimesta Oulun seurakuntayhtymästä Hyvän Mielentalosta Mielenvireydestä Oulun kriisikeskuksesta Syli ry:stä A-killasta A-klinikoiden liitosta Mielenterveyden keskusliitosta

3 Tilaisuuteen ilmoittautui 49 henkilöä, mutta paikalle seminaariin tuli 80 henkilöä. Tilaisuudessa läpikäytiin mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden palveluiden tilaa ja tulevaisuuden näkymiä peilaten niitä myös valtakunnallisiin ohjelmiin ja asetuksiin niin erikoissairaanhoidon kuin perusterveydenhuollon näkökulmasta. Lisäksi tilaisuudessa keskusteltiin monialaisesta johtamisesta ja monialaisen yhteistyön kokemuksista. Keskusteluissa olivat mukana johdon edustus, henkilöstöä ja kokemusasiantuntijoita. Liitteessä 1 on esitetty seminaarin ohjelma ja liitteeseen kaksi on koottu tilaisuuden esitykset. Päivässä käytiin paneelikeskustelu poikkihallinnollisen työn johtamiseen liittyen. Keskustelussa mukana olivat sosiaalisen hyvinvoinnin palvelujohtaja Arja Heikkinen, terveyspalveluiden palvelujohtaja Terttu Turunen, mielenterveys- ja päihdepalveluiden palvelupäällikkö Kari Ruonala, asumis- ja päiväpalveluiden palvelupäällikkö Lea Järvenpää, aikuissosiaalityön palvelupäällikkö Anna-Liisa Karppinen sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden kuin perusterveydenhuollon henkilöstöä Kiimingin ja Tuiran alueelta. Poikkihallinnollisen työn ja sen johtamisen kannalta peräänkuulutettiin yhteisiä arvoja ja tavoitteita, joiden päällä työ lepää. Tärkeäksi koettiin myös yhteisen ymmärryksen ja kielen löytyminen sekä yhteinen käsitys siitä, kuinka asioita viedään eteenpäin. Yhteiset tavoitteet edellyttävät yhteisesti sovittuja toimintamalleja. Yhteisiä toimintamalleja ja -käytäntöjä on työstetty jo aiemminkin, mutta haasteellista on niiden vieminen käytäntöön läpi kaikkien palvelualojen. Tämän mahdollistajana nähtiin muun muassa eri alueiden säännölliset yhteiset johtoryhmät sekä johdonmukainen johtaminen. Suureksi haasteeksi poikkihallinnollisessa työssä ja sen johtamisessa nähtiin asiakkuuden määrittely. Kuka omistaa asiakkaan? Kenellä on paras tuntemus asiakkaan tilanteesta? Kuka koordinoi asiakkaan tilanteen? Näissä kysymyksissä korostuvat yhteistyö, yhteiset tavoitteet sekä se, että yhteistyöstä ja rajapinnoista on olemassa selkeät määritelmät. Uhkana poikkihallinnollisessa työssä ja sen johtamisessa nähtiin se, etteivät langat ole enää kenenkään käsissä. Parhaillaan asiakkaan huomioiva, asiakaslähtöinen, monialainen työ kuitenkin karsii toiminnan päällekkäisyyttä ja näin tuo myös taloudellista säästöä. Poikkihallinnollisen, monitoimijaisen työn ja sen johtamiseen liittyvässä keskustelussa nousi esiin myös vaikuttavuuden asettaminen toiminnan keskiöön. Kuinka käy, kun on ja tulee olla paljon erityisosaamista? Tämä nähtiin myös tulevien hyvinvointikeskusten kehittämisen ja johtamisen näkökulmasta ratkaistavaksi kysymykseksi. Jokaisella substanssiosaajalla ja myös asiakkailla tulee olla tieto vaikuttavista työskentelymalleista. Monitoimijainen työ kuitenkin edellyttää myös sitä, että yhdessä toimivilla on ymmärrys toistensa vaikuttavista työskentelymalleista, jolloin saumattoman kokonaisuuden rakentaminen on mahdollista. Vaikuttavuus edellyttää organisaatiolta rakenteita joihin kiinnittyä ja jotka antavat mahdollisuuden ja resurssit toimia asiakkaiden parhaaksi. Alueilla työskentelevät käytännön työtä tekevät työntekijät nostivat monitoimijaiseen, poikkihallinnolliseen työhön liittyen huolen organisaation yhteistyötä estävistä, työtä kahlitsevista rakenteista. Linjaorganisaatio ei ole paras mahdollinen poikkihallinnollisen työn mahdollistaja. Työntekijät kuitenkin näkivät, että rakenteilla ei välttämättä ole suurta merkitystä, jos perustyössä työntekijöille annetaan rauha perustason työn tekemiseen. Työntekijät löytävät käytännön kautta toimintamallit, jotka toimivat organisaatiosta riippumatta.

4 Seminaaripäivän toisen paneelikeskustelun aiheena olivat hyvät kokemukset monitoimijaisista asiakastilanteista. Keskustelussa mukana oli Kiimingin ja Tuiran alueiden työntekijöiden lisäksi kokemusasiantuntijoita sekä muita mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden kanssa työskenteleviä. Lähtökohta keskustelussa oli hyvien käytäntöjen esiin nostaminen ja sen pohtiminen, kuinka näitä voitaisiin edelleen kehittää. Keskustelussa nousi esiin paljon toimimattomia käytäntöjä ja haasteellisia tilanteita. Keskustelussa mukana olleet totesivat, että moniongelmaisen potilaan kohdalla verkostot ovat mukavia tilaisuuksia, joissa löytyy usein myös yhteinen ymmärrys potilaan tilanteesta ja sen vaatimasta hoidosta ja toiminnasta. Ongelmat tulevat siis vasta verkoston jälkeen. Tähän on useita syitä: esimerkiksi työntekijöiden vaihtuvuus tai potilaan sitoutumattomuus hoitoon ja hoitoa tukevaan toimintaan. Tärkeää olisi voida taata se, että potilaalla olisi pysyvä asiakaskontakti. Oli se sitten lääkäri, sairaanhoitaja tai joku muu potilaan kanssa työskentelevä. Verkostoihin liittyvässä keskustelussa kuitenkin nousi esiin huoli siitä tulokulmasta, jolla työntekijät verkostoihin tulevat. Ilmaan heitettiinkin kysymys siitä, tullaanko verkostoon aidosti kohtaamaan asiakas vai organisaatio edellä? Eri toimijoiden välinen yhteistyö kirvoitti keskustelua. Keskustelussa todettiin tällä hetkellä yhteistyön olevan ainakin jollain tasolla henkilösidonnaista sekä valinnaista. Koettiin, että osittain työntekijät ottavat itselleen oikeuden valita, kenen kanssa ja milloin haluavat tehdä yhteistyötä. Monitoimijainen työskentelyote ja -käytännöt kuitenkin edellyttävät, että yhteis- ja verkostotyö on sisäänrakennettuna perustyöhön. Palvelurakenteen hajanaisuus ei tosin helpota yhteistyötä eri palvelualojen työntekijöiden välillä. Esimerkiksi perusterveydenhuollossa ei tiedetä toisten palvelualueiden tarjoamista palveluvaihtoehdoista (esim. palveluohjaus, ohjauspalvelut). Palvelurakenne tulisi olla riittävän selkeä ja jokaisella työntekijällä tulisi olla tieto tai mahdollisuus löytää tarvittava tieto helposti palveluista, jotka voivat omaa asiakasta koskettaa. Hoitosuunnitelmakäytännöistä keskustelussa puhuttiin laajasti. Seminaariin osallistujilla ei ollut selkeää tietoa siitä, kuinka paljon hoitosuunnitelmia tehdään verkostoissa. Mielenterveyspalveluissa on työstetty uudenlaista hoitosuunnitelmaprosessia, mutta se ei ole vielä kaikkien työntekijöiden käytössä. Hoitosuunnitelmakäytännöt perusterveydenhuollossa ovat heikot. Niiden tekeminen nähdään kuitenkin tärkeänä ja laki edellyttää niiden tekemistä. Lisäksi hoitosuunnitelmien laatiminen verkostoissa ei ole valtakäytäntö. Keskusteluun osallistuneiden kokemus kuitenkin oli, että kun hoitosuunnitelmat tehtiin verkostossa, verkoston jälkeinen työskentely on ollut helpompaa ja asiat sujuneet paremmin, kun asioista on sovittu yhdessä. Hoitosuunnitelmaan liittyvän keskustelun lopputuloksena todettiin, että hoitosuunnitelmat tulisi tehdä verkostoissa hyödyntäen myös muita toimijoita esimerkiksi 3. sektorilta. Asiakastilanteisiin liittyvästä keskustelusta voidaan nostaa useita kohtia joita tulee työstää tai joista tulee sopia: 1) Eri toimijoiden välinen yhteinen hoitosuunnitelmakäytäntö: o Konkreetit suunnitelmat siihen, miten hoitosuunnitelma laaditaan. o Sovitaan asiakassegmenteittäin keitä tulisi (vähintään) olla mukana hoitosuunnitelman laadinnassa. o Erilaisten hoito- ja palvelusuunnitelmien synkronointi. Koska lainsäädäntö tällä hetkellä estää yhteisen suunnitelman, voisiko hoito- ja palvelusuunnitelmat synkronoida siten, että ne sisältävät samankaltaista informaatiota?

5 2) Palaveri- ja verkostotyön selkiyttäminen: o Sovitaan milloin ja millaisia asiakaspalavereja pidetään. 3) Asiakasvastaava: o Voiko casemanagement olla yhden työntekijän varassa vai tulisiko tässä olla työryhmä (2-3 työntekijää)? Tällöin olisi särkymävaraa esimerkiksi sairastumisen tai työpaikanvaihdon varalle. Ensimmäinen työpaja Ensimmäisessä työpajassa työtä tehtiin kahden konkreettisen asiakastapauksen parissa. Työryhmiin kutsuttiin ne henkilöt, joiden asiantuntemusta tarvittiin asiakastapauksen käsittelyssä ja joiden kanssa jatkotyöskentelyn kannalta olisi tärkeää verkostoitua. Mielenterveys- ja päihdetyön työpajan asiakastapaukset olivat seuraavat: - Mielenterveys- ja päihdeongelmasta kärsivä mies, joka on vailla omaa asuntoa. Mies ei ole mukana työelämässä. - Terveyskeskuksen hoitovastuulla oleva mielenterveyspotilas, joka ei sitoudu hoitoon. Potilaalla on myös somaattisia vaivoja. Päivän tavoitteena oli konkreettisen toimintamallin rakentaminen niin, että mielenterveys- ja päihdeasiakas saavuttaisi hyvän ja mielekkään elämän. Ensimmäisen työpajapäivän aikataulu on esitetty alla:

6 Kaikille ryhmille annettiin tehtäväksi samansisältöiset tehtävät: Tehtävä 1: Millainen olisi case-asiakkaan paras mahdollinen elämä ottaen huomioon asiakkaan kokonaistilanne? Tehtävä 2: Miksi paras mahdollinen elämä ei asiakkaan kohdalla aina toteudu? Mitkä tekijät vaikeuttavat hyvän elämän toteutumista? Tehtävä 3: Minkälaisen toiminnan ja tuen turvin henkilö voisi selvitä psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti toimintakykyisenä, hyvinvoivana ja oman elämänsä aktiivisena subjektina? Tehtävä 4: Konkreettisen toimintamallin luominen Tarkemmat suoritusohjeet ja tehtäväkohtaiset aikataulut on esitetty alla:

7 Ensimmäinen työpaja noudatti työskentelyssä malliin kehitettyä päivää, jossa lähdetään liikkeelle asiakkaan parhaan mahdollisen elämän määrittelystä, sen estävistä asioista aina siihen, mitä toimijat voivat yhdessä tehdä parhaan mahdollisen elämän toteutumiseksi. Sinällään työpaja oli onnistunut ja siihen osallistuvat sitoutuivat työskentelyyn ja kokivat tämän kaltaisen työskentelyn mielekkäänä. Päivässä nousi kuitenkin esiin erityisesti terveys- ja mielenterveyspalveluiden kokema resurssien vähäisyys, jonka seurauksena nousee keskustelua siitä, kenen asiakas oikeastaan onkaan ja mikä taho pystyy asiakasta hoitamaan tai kokoamaan verkoston asiakkaan tueksi muuttuvissa elämäntilanteissa. Toinen työpaja Työpajan ensimmäisen päivän jälkeen tuli paljon palautetta siitä, että palvelujohtaja- ja palvelupäällikkötasolla tulee sopia selkeät linjaukset, joissa määritetään roolit, vastuut ja

8 yhteistyö. Tämän vuoksi työpajan ensimmäisen päivän jälkeen päädyttiin keskustelussa palvelujohtajien kanssa tulokseen, että helmikuulle suunniteltu työpaja siirretään myöhempään ajankohtaan toukokuulle. Tätä ennen palvelujohtajat ja -päälliköt kokoontuisivat keskustelemaan linjauksista. Mielenterveys- ja päihdepalvelut kokivat kuitenkin maaliskuun aikana uuden muutoksen niiden siirtyessä sosiaalisen hyvinvoinnin kokonaisuuden alta osaksi terveyspalveluiden kokonaisuutta. Lisäksi tulevat hyvinvointikeskukset ovat nostaneet keskusteluun mielenterveys- ja päihdepalveluiden paikasta palveluiden kentästä. Oulun osahankkeen vastuullisen johtajan ja terveyspalveluiden palvelujohtajan kanssa käydyn keskustelun lopputuloksena myös toukokuulle suunniteltu työpaja peruttiin. Seuraavaksi esitellään työpajasarjan tulokset työryhmäkohtaisesti. Työpajan asiakastapaukset ja tulokset Ryhmä 1: Tuira, asiakastapauksena Jouko Joukahainen Työryhmän jäsenet olivat seuraavat: Puheenjohtaja: Kimmo Kallio (Mtt) 1. Pirkko Holmström/Leena Meriläinen (Tuiran tk) 2. Tuomo Seppänen (Päihdepalvelut) 3. Jenni Konttila (Mtt) 4. Pesälä Ella (Mtt) 5. Mt-päivystyksen edustus 6. Aikuissosiaalityön edustus 7. Matti Harju (Liikkuva tr) Alla ryhmälle työpajassa jaettu asiakaskuvaus sekä työryhmän täyttämä taulukko ja sen pohjalta luotu prosessikaavio:

9 Työpajan case -asiakkaan nimi Asiakastapaus I J.Joukahainen Puheenjohtaja K.Kallio PVM Päätavoitteet tärkeysjärjestyksessä (Mitä case -asiakkaan hyvän vanhuuden tukemiseksi pitäisi tehdä) 1. Päihdeongelman hoito /päihdekuntoutus Tavoitteiden asettaminen Keskeiset tehtävät, jotka hoitamalla päätavoitteet saavutetaan (Asiat, jotka edellyttävät eri toimijoiden välistä yhteistyötä merkataan lihavoituna) Pitempi kuntouttava laitosjakso, jonka aikana: -somaattisen tilan selvitys/hoito -psyykkisen ongelman selvitys/arvio/hoito Vastuuhenkilöt) (Pääasiakasvastuuhenkilö lihavoituna) päihdetyöntekijä mtt:n työntekijä somaatiikan ammattilainen Aikataulu, jolla asiassa edetään Mitä tavoitteiden osalta vielä pitää selvittää Allekkain merkataan: * Asia * Vastuuhenkilö 0,5 vuotta verkoston selvittäminen: perhe, läheiset 2. Asumisjärjestelyn selvittely Tuetun asumisen järjestäminen - asumisohjaus (tiivis), kuntoutusohjaus - tukeminen aikaisempiin voimavaroihin (esim. liikunta) - sosiaalisten verkostojen luominen 3. Työelämään takaisin suuntautuminen Työvoiman palvelukeskus - työkyvyn arvio -työelämän suuntautuvat palvelut - kuntouttava työtoiminta - työvoimatoimiston palvelut - myöhemmin mahdollisesti ammattia vastaava työ sosiaalityöntekijä mtt:n työntekijä päihdetyöntekijä asumisohjaaja sosiaalityöntekijä työvoimapalvelutyöntekijä mtt:n työntekijä päihdetyöntekijä psyykkisen voinnin arvio 1-2 vuotta päihteettömyyden arvio =oltava siinä tilassa että on kykenevä ko.toimintoihin 1 v psyykkisen voinnin arvio päihteettömyyden arvio =oltava siinä tilassa että on kykenevä ko. toimintoihin 4. Perustoimeentulon turvaaminen - toimeentulotuki aluksi - ohjaus ensisijaisten etuuksien piiriin myöhemmin sosiaalityöntekijä

10

11 Ryhmä 2: Kiiminki, asiakastapauksena Jouko Joukahainen Työryhmän jäsenet olivat seuraavat: Puheenjohtaja: Anja Honkala (Kiimingin tk) 1. Paavo Leiviskä (Kiimingin tk) 2. Anna Kemppainen (palveluohjausyksikkö) 3. Mt-päivystyksen edustus 4. Jutta Pernu-Määttä (Byströmintalo) 5. Aikuissosiaalityön edustus 6. Ari Saukko Alla ryhmälle työpajassa jaettu asiakaskuvaus sekä työryhmän täyttämä taulukko ja sen pohjalta luotu prosessikaavio:

12 Työpajan case -asiakkaan nimi Jouko Joukahainen Puheenjohtaja Anja Honkanen PVM Päätavoitteet tärkeysjärjestyksessä (Mitä case asiakkaan hyvän elämän tukemiseksi pitäisi tehdä) 1. Päihteiden käytön hallinta Tavoitteiden asettaminen Keskeiset tehtävät, jotka hoitamalla päätavoitteet saavutetaan (Asiat, jotka edellyttävät eri toimijoiden välistä yhteistyötä merkataan lihavoituna) Luottamussuhde luodaan vastuuhenkilöön Hoitoverkosto (muut toimijat; asunto, taloudellinen tilanne yms.) Vastuuhenkilöt) (Pääasiakasvastuuhenkilö lihavoituna) mt-henkilö päihdetyöntekijä Aikataulu, jolla asiassa edetään Lähtee henkilöstä Mitä tavoitteiden osalta vielä pitää selvittää Allekkain merkataan: * Asia * Vastuuhenkilö Mitä palveluja/tukea tarvitsee sosiaalipalveluista? 2. Työelämään pääseminen asteittain Ammatillinen kuntoutus (mitata työ- ja toimintakykyä Kuntouttava työtoiminta Sosiaalipuolen työntekijä Somaattisen tilanteen kartoitus

13

14 Ryhmä 3: Tuira, asiakastapauksena Leila Löppönen Työryhmän jäsenet olivat seuraavat: Puheenjohtaja: Saini Nevala (Tuiran mielenterveyskeskus) 1. Virpi Kuparinen (Tuiran tk) 2. Katja Junes (Mtt) 3. Satu Harjuhahto (Mtt) 4. Aikuissosiaalityö 5. Mt-päivystys 6. Maria Joona (ohjauspalvelut) 7. Ossi Seppänen (Tuiran mielenterveyskeskus) Alla ryhmälle työpajassa jaettu asiakaskuvaus sekä työryhmän täyttämä taulukko ja sen pohjalta luotu prosessikaavio:

15 Työpajan case -asiakkaan nimi Löppönen Leila Puheenjohtaja Saini Nevala PVM Päätavoitteet tärkeysjärjestyksessä (Mitä case -asiakkaan hyvän vanhuuden tukemiseksi pitäisi tehdä) 1. Potilaan sitoutuminen terveyskeskuksen omahoitajan vastaanotoille 2.Perussairauksien hyvä hoito Tavoitteiden asettaminen Keskeiset tehtävät, jotka hoitamalla päätavoitteet saavutetaan (Asiat, jotka edellyttävät eri toimijoiden välistä yhteistyötä merkataan lihavoituna) Keskustelu omahoitajan kanssa Tarvittaessa hoitoneuvottelu - palveluohjaukseen yhteys - tk omahoitaja - Tuiran mtk Säännölliset kontrollit tk:ssa, voinnin seuranta, terveysneuvonta, liikuntaneuvonta - terveysluennoille ohjaaminen Vastuuhenkilöt) (Pääasiakasvastuuhenkilö lihavoituna) Terveyskeskuksen omahoitaja tk omahoitaja Aikataulu, jolla asiassa edetään 2 vk:n sisällä terveydentilan mukaan Mitä tavoitteiden osalta vielä pitää selvittää Allekkain merkataan: * Asia * Vastuuhenkilö 3. Sosiaalisen verkoston laajentaminen Potilaan motivointi Terveyskeskuksen omat ryhmät (Arkeen voimaa ym) Ohjauspalvelun saattelemana kolmannelle sektorille (esim Martat, vertaistukiryhmät) tk omahoitaja, ohjaajapalvelu 4.. Mielekkään arjen ylläpitäminen 5 Taloudellisen tilanteen selvittäminen Seurataan miten potilas on osallistunut sovittuihin tavoitteisiin Tarvittaessa sosiaalityöntekijän mukaan kutsuminen tk omahoitaja ohjaajapalvelu tk omahoitaja

16

17 Ryhmä 4: Kiiminki, asiakastapauksena Leila Löppönen Työryhmän jäsenet olivat seuraavat: Puheenjohtaja: Helena Niskanen 1. Tommi Heikka (ohjauspalvelut) 2. Jari Keski-Filppula (Kiimingin tk) 3. Jari Pönkkö (Kotikuntoutus) 4. Aikuissosiaalityö 5. Mt-päivystys 6. Mika Moilanen (Liikkuva tr) Alla ryhmälle työpajassa jaettu asiakaskuvaus sekä työryhmän täyttämä taulukko ja sen pohjalta luotu prosessikaavio:

18 Työpajan case -asiakkaan nimi Leila Löppönen Puheenjohtaja Helena Niskanen PVM Päätavoitteet tärkeysjärjestyksessä (Mitä case asiakkaan hyvän elämän tukemiseksi pitäisi tehdä) Tavoitteiden asettaminen Keskeiset tehtävät, jotka hoitamalla päätavoitteet saavutetaan (Asiat, jotka edellyttävät eri toimijoiden välistä yhteistyötä merkataan lihavoituna) 1. Pysähtyminen Leilan tilanteeseen kartoitetaan Leilan elämäntilanne (voimavarat, sairaudet, toimintakyky, olemassa olevat palvelut, stressitekijät, taloudellinen tilanne ) Vastuuhenkilöt) (Pääasiakasvastuuhenkilö lihavoituna) terveysaseman työntekijä(t) Aikataulu, jolla asiassa edetään 2 viikkoa Mitä tavoitteiden osalta vielä pitää selvittää Allekkain merkataan: * Asia * Vastuuhenkilö 2. Mitä pitäisi tehdä, ketä pitäisi olla mukana (erityisesti läheiset) yhdessä asiakkaan kanssa sovitaan miten asioissa edetään, missä järjestyksessä (suunnitelma) koordinaatiosta sopiminen terveysaseman työntekijä(t) 3. Fyysisten sairauksien hoitosuunnitelma ajan tasalle Mielenterveys hoitosuunnitelma ajan tasalle Yksinäisyyden ja turvattomuuden merkitys selkävaiva, sydänvaivat, hengitysongelmat mielenterveys yhteenveto terveysasemalla -> tarvittavat jutut esim. vesijumppa, liikuntaryhmä, fysioterapia, sydänkuntoutus, ystävätoiminta, kuoro terveysaseman työntekijä(t)

19

20 LIITE 1 Seminaarin aikataulu

21 LIITE alustukset Arja Heikkinen: Kansalliset linjaukset ja asetusmuutokset mielenterveys- ja päihdetyössä. Mihin olemme menossa Oulussa? Oulun kaupungin mielenterveys- ja päih Terttu Turunen: Mielenterveys- ja päihdeasiakkaat perusterveydenhuollossa Mielenterveys- ja päihdeasiakkaat perus

22 LIITE 3 Taulukko

23 LIITE 4 Ryhmän 1 (asiakastapauksena Jouko Joukahainen) työryhmän tulokset Tehtävä 1: Millainen olisi case-asiakkaan paras mahdollinen elämä ottaen huomioon asiakkaan kokonaistilanne? - Tehtävä 2: Miksi paras mahdollinen elämä ei asiakkaan kohdalla aina toteudu? Mitkä tekijät vaikeuttavat hyvän elämän toteutumista? -Moniammatillinen yhteistyö ei onnistu -potilaan oma motivaatio huono, sitoutuminen voi jäädä siis heikoksi -jos päihteettömyys ei kestä, tulee retkahtaminen Tehtävä 3: Minkälaisen toiminnan ja tuen turvin henkilö voisi selvitä psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti toimintakykyisenä, hyvinvoivana ja oman elämänsä aktiivisena subjektina? On näyttöä, että J.Joukahainen on ollut aktiivinen subjekti itsensä suhteen aiemmin, sillä hän on kyennyt opiskelemaan ammatin, seurustellut. Lisäksi on ollut harrastuksia. Toisaalta asiakas on osoittautunut halua kuntoutua vaikka yritykset ovatkin epäonnistuneet.

24 LIITE 5 Ryhmän 2 (asiakastapauksena Jouko Joukahainen) työryhmän tulokset Tehtävä 1: Millainen olisi case-asiakkaan paras mahdollinen elämä ottaen huomioon asiakkaan kokonaistilanne? Fyysinen näkökulma: Säännöllinen liikuntaharrastus Päihteiden käyttö hallinnassa Ravitsemus asiallista (munuaisten vajaatoiminta) Lääkitykset käytössä Kontrollitutkimukset toteutuvat terveyskeskuksessa Oma asunto Vaikeuttavat tekijät: Sitoutuminen ei onnistu Hoitoverkostot eivät toimi Asunnottomuus Sosiaalinen näkökulma: Vaikeuttavat tekijät: Oman asunnon puute Perhesuhteiden hajanaisuus: o vanhemmat eri paikkakunnilla o yhteys pikkusiskoon o ei parisuhdetta Kaverisuhteet liittyvät päihteiden käyttöön o eivät edistä elämäntilanteen hallintaa Palveluiden/hoidon hajanaisuus o kenellä vetovastuu? o palveluiden oikea-aikaisuus: mikä on riittävää? Irrallisuus yhteiskunnasta o työ, opiskelu, harrastukset Toimintakyky/jaksaminen Miten rahoittanut huumeet? Onko velkojia, jotka rajoittavat sosiaalista elämää? Tehtävä 2: Miksi paras mahdollinen elämä ei asiakkaan kohdalla aina toteudu? Mitkä tekijät vaikeuttavat hyvän elämän toteutumista? Taloudellinen näkökulma: Rahavaikeudet o pystyykö turvaamaan asunnon, vuokran maksu o kasautunut huono-osaisuus ei pysty suunnittelemaan tulevaisuutta; vaikeus saada leipä pöytään, köyhyys Rikokset; huumeiden ja päihteiden käytön vuoksi

25 Tehtävä 3: Minkälaisen toiminnan ja tuen turvin henkilö voisi selvitä psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti toimintakykyisenä, hyvinvoivana ja oman elämänsä aktiivisena subjektina? Katkaisuhoito + laitoskuntoutus? Oman asunnon hankinta + asumisen ohjaus Sosiaalityöntekijä: palvelusuunnitelma Kuntouttava työtoiminta o kun elämäntilanne tasoittuu Hyvinvoinnilla työelämään ryhmä o työkokeilu: työpörssi o työkykyisyyden selvittely Työllistyminen o seinätön työpaja o Sanssi-kortti o työllistyminen yksityiselle sektorille? Oikean etuuden pohtiminen ja tarvitseeko apua ja tukea raha-asioiden hoitamiseen o omaiset mukaan o välitystili määräaikaisena (sosiaaliohjaaja) o edunvalvonta Sosiaalityön suunnitelma ja talousasiat Taloudellinen näkökulma: Onko työkyvyttömyyseläkkeellä? Voiko saada kuntoutustukea? Onko työtön/tuloton? Jos on: 1) Eläkeläinen o vain harvoin/tilapäisesti on oikeus toimeentulotukeen 2) Määräaikainen kuntoutustuki o Katkoksia etuuteen, jolloin oikeus toimeentulotukeen o Tehdään perintpäätös tulevasta etuudesta 3) Tuloton o Karnessi työttymyysturvaan 4) Työmarkkinatuki o ei oikuetta toimeentulotukeen, koska asuu vanhempien luona

26 LIITE 6 Ryhmän 3 (asiakastapauksena Leila Löppönen) työryhmän tulokset Tehtävä 1: Millainen olisi case-asiakkaan paras mahdollinen elämä ottaen huomioon asiakkaan kokonaistilanne? Fyysinen näkökulma: Kipuoireet hallinnassa Pystyy liikkumaan säännöllisesti Kykenee itse elintavoillaan vaikuttamaan fyysiseen terveyteen. Psyykkinen näkökulma: Ei tarvitsisi kantaa liikaa huolta poikien tilanteesta Turvallinen ympäristö, vähemmän stressaava elämäntilanne. Psyykkinen vointi tasapainossa, hyvä lääkitysvaste. Kyky oireidenhallintaan. Taloudellinen näkökulma: Säännöllinen toimeentulo (eläke?) Turvattu toimeentulo; eläkkeellä Ei ylimääräistä taloudellista kuormitusta Sosiaalinen näkökulma: Sosiaalista verkosto/tukiverkostoa on Riittävästi mielekästä toimintaa arjessa (kodin ulkopuolelle suuntautumista) Hyvä suhde poikiin Tuki ohjaajapalveluista ja käynnit 3 sektorilla luovat sosiaalisia kontakteja. Tehtävä 2: Miksi paras mahdollinen elämä ei asiakkaan kohdalla aina toteudu? Mitkä tekijät vaikeuttavat hyvän elämän toteutumista? Fyysinen näkökulma: perussairauksia (kroonisia) Perussairauksen aiheuttaman fyysisen toimintakyvyn aleneminen Elämäntilanteen ja psyykkisen toimintakyvyn vaikutus fyysiseen terveyteen. Potilaan motivaation puute Mielialan vaikutus itsensä hoitamiseen fyysiset asiat voivat jäädä psyykkisten asioiden varjoon vastaanotolla Psyykkinen näkökulma: Ei riittäviä oireidenhallintakeinoja itsellä. Riittämätön lääkitys? Stressaava elämäntilanne Pojat aiheuttavat huolta Fyysiset vaivat, taloudellinen niukkuus ja sosiaalisen tuen puute kuormittavat. Yksin ongelmien kanssa

27 omahoitajan aktiivisuus; jääkö psyykkinen terveys fyysisen puolen alle? Omat lapsuuden traumat Mielenterveysongelmat vaikuttavat aloitekykyyn Taloudellinen näkökulma: Toimeentulo pieni Eläkkeellä; turvattu toimeentulo, mutta riittääkö elämiseen. Mahdolliset ylimääräiset kulut poikien taloudellisesta auttamisesta Sairaudenhoitokulut/lääkekulut Toivotun elintason ylläpitämisen mahdottomuus Sosiaalinen näkökulma: Psyykkiset oireet Aikaisemmat traumaattiset kokemukset Kyky ja motivaatio sosiaalisen verkoston luomiseen, kun sitä ei ole ollenkaan. Fyysiset vaivat, liikkumisen esteet. Ei saa lähdettyä. Tällöin kontaktit toisiin jäävät vähäksi. Ei harrastuksia Yksinäisyys Huoli perheellisen pojan alkoholinkäytöstä, nuorempi poika vankilassa. Tehtävä 3: Minkälaisen toiminnan ja tuen turvin henkilö voisi selvitä psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti toimintakykyisenä, hyvinvoivana ja oman elämänsä aktiivisena subjektina? Fyysinen näkökulma: Motivointi ja sitouttaminen omahoitoon sekä säännölliseen lääkehoitoon: esim. kontrollien toteutuminen ohjauspalveluiden tukemana. Motivointi liikuntapalveluihin. Liikuntaneuvontaan ohjaus tarvittavat kontrollit fyysisten sairauksien suhteen ohjauspalvelut tarvittaessa yhteydenotto ja kontrollikäynnistä sopiminen Tärkeimmät fyysiset oireet vaikeuttavat elämää. Toimet, jotta asiakas pärjäisi sairauksien kanssa Oma hoitaja terveysasemalle. Tällöin voitaisiin rakentaa luottamuksellinen suhde ja asiakas tulisi varatuille ajoille. Riittävä kivun ja muiden oireiden hoito Psyykkinen näkökulma: Tuen kohdentaminen oikeisiin asioihin: tarpeiden ja ongelmien arviointi, kokonaishoidon suunnittelu, vastuuhenkilöt (palveluohjaus, psyykkinen tuki), verkostoyhteistyö eri toimijoiden välillä Ohjauspalvelu Auttava puhelin Kriisikeskus

28 Tuiran mielenterveyskeskus; ryhmät? Tarvittaessa yhteys omahoitajaan terveysasemalla. Yhteisarviointi potilaan fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä Ohjauspalveluista tukihenkilö, joka auttaisi lähtemään 3. sektorin palveluihin Taloudellinen näkökulma: Asiakkaalle edullisia palveluja tarjolla Mahdollisuus taloudellisten tukitoimine kartoitukseen (sosiaalitoimi) Eläkeläisten harrastetoiminta Tarvittaessa oma sosiaalityöntekijä, joka auttaa asioiden selvittelyssä. Hyvä hoito vähentää lääkekustannuksia, matkakustannuksia ym. Sosiaalinen näkökulma: Motivointi Tukihenkilö, joka ohjaa palveluihin konkreettisesti (esim. ohjauspalvelut, mtt:n hoitaja, VAU työryhmä) tai esim. spr:n ystäväpalvelu ja/tai yksinäisten illat Normaaliin lämään ohjaaminen esim. kolmannen sektorin toimintoihin. Esteiden helpottaminen: esim. altistaminen Tuki myös pojille Ohjauspalveluiden tuki: Tutustuminen erilaisiin toimintoihin esim. martat. Näin sosiaalinen verkosto saataisiin laajenemaan. Myös terveysasemalta ohjaus ryhmiin/ryhmään

29 LIITE 7 Ryhmän 4 (asiakastapauksena Leila Löppönen) työryhmän tulokset Tehtävä 1: Millainen olisi case-asiakkaan paras mahdollinen elämä ottaen huomioon asiakkaan kokonaistilanne? Taloudellinen näkökulma: Säännölliset tulot (eläke) Auttaako lapsiaan Selvitettävä onko oikeus toimeentulotukeen Psyykkinen näkökulma: Psyykeen lääkitys ok lh (mielenterveys) + vastaanoton sairaahoitaja + lääkäri yhteinen tapaaminen o tilanteen kartoitus o tarvittavat toimenpiteet o sovittu vastuuhoitaja Tuiran mielenterveyskeskuksen ryhmä Järjestöjen toiminta Fyysinen näkökulma: omalääkäri/hoitaja terveysasemalla, kontorllit ok Kipulääkitys, fysioterapia ok tarvittaessa poika kuljettaa vastaanotolle (neuvottelussa voitaisiin sopia) Tarvittaessa pääsee sydänkeuhko kuntoutukseen (eläkeläisten) Sosiaalinen näkökulma: Lähipiirissä ystävä vastuuhoitaja käy yhdistyksiss, seurakunnan ryhmissä tms. asiakkaan kanssa, joista löytyy toimintaa Verkosto/kokoperheen neuvottelu (pojat, minä lapsenlapset) o turvattomuutta ja yksinäisyyttä saadaan vähennettyä o saa perheen tukea o mummous kantavaksi voimaksi Ohjattu treffipalveluun o miesystävä Tukea kotiin Tehtävä 2: Miksi paras mahdollinen elämä ei asiakkaan kohdalla aina toteudu? Mitkä tekijät vaikeuttavat hyvän elämän toteutumista? Taloudellinen näkökulma: ei selkoa mihin rahat menevät pieni eläke Psyykkinen näkökulma:

30 ei motivoitunut/saatu motivoitua lähtemään esim. yhdistysten toimintaan vähän toimintaa, jonka vuoksi voi psyykkisesti huonosti Potilaan hankaluus luottaa tai pysähtyä? Fyysinen näkökulma: ei tule sovituille ajoille, jolloin suunnitelma jää toteutumatta ei omalääkärisysteemiä Sosiaalinen näkökulma: Läheisten päihdekäyttö On kotonaan paljon, ei tapaa tai tutustu ihmisiin Onko itsetunto ongelmia? esim. näkeekö mummon roolin tärkeänä itselleen/läheisilleen? Arjen näkökulman puute Muut syyt: Kantaoulun palvelujen hajanaisuus/ruuhkaisuus Tehtävä 3: Minkälaisen toiminnan ja tuen turvin henkilö voisi selvitä psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti toimintakykyisenä, hyvinvoivana ja oman elämänsä aktiivisena subjektina? Pysähtyminen täällä Selvitetään saapumattomuus Mitä apua tarvitsee/haluaa Sitten tarpeenmukainen suunnitelma yhdessä asiakkaan kanssa (mahdollisesti pojat mukana) Verkostot tarvittaessa

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille II -hanke Halko-koulutus 12.11.2015 Tarve ja kohderyhmä Tarve kehittää terveysasemien työtä vastaamaan paremmin

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen I Asiakkaan asemaa vahvistetaan terveysasemilla psykiatrisia hoitajia päihdeongelmaisten hoidon työnjakoa sovittu

Lisätiedot

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6. KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka

Lisätiedot

Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu , Oulu

Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu , Oulu Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu 2015-2016, Oulu Kehittämis- ja laatupäällikkö Elina Välikangas Oulun kaupunki, hyvinvointipalvelut Kuntakokeilujen päätösseminaari 22.3.2017 Kuntalaisten

Lisätiedot

Sosiaalinen selvitys työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa palveluesimies Sari Käsmä

Sosiaalinen selvitys työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa palveluesimies Sari Käsmä palveluesimies Sari Käsmä toimintakyvyn arvioinnissa Taustatiedot Koulutus ja työhistoria Toimeentulo Sosiaaliset ongelmat Sosiaalinen toimintakyky Aikaisemmat tutkimus-, hoito- ja kuntoutustoimet Asiakkaan

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat

Lisätiedot

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman,

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Järvenpään kaupunki radanvarteen rakennettu asukkaita 41 000 kaksi terveysasemaa Asiakasvastaava täydennyskoulutus 30op

Lisätiedot

Vankeusajan hyödyntäminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa

Vankeusajan hyödyntäminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa Vankeusajan hyödyntäminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa Mariitta Vaara 3.12.2018 3.12.2018 Mariitta Vaara 1 Työkyvyn määrittäminen Työkyky muodostuu ihmisen fyysisten ja psyykkisten voimavarojen ja

Lisätiedot

Ikäihmisten työpajasarja Puheenjohtajan tehtävät

Ikäihmisten työpajasarja Puheenjohtajan tehtävät Ikäihmisten työpajasarja Puheenjohtajan tehtävät Puheenjohtajan keskeisin tehtävä Pitää huolta aikataulusta huolehtia siitä, että kaikki saavat mahdollisuuden osallistua keskusteluun Tauot pidetään sovitusti

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014 Aila Halonen Vastuutyöntekijä toimintamallin kehittäminen Vanhuspalvelulain 17 :n mukaisesti kunnan on nimettävä 1.1.2015

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki VAT-verkosto 6.9.2017, Oulu Palveluesimies Katja Karppinen Oulun kaupunki, päihdeasumispalvelut Kenttätien palvelukeskus Kenttätien palvelukeskuksessa

Lisätiedot

Ikäihmisten työpajasarja. keskeneräinen versio

Ikäihmisten työpajasarja. keskeneräinen versio Ikäihmisten työpajasarja keskeneräinen versio (Esimiesten) työpajasarja Toteuttaminen alueellisesti Henkilövalinnat työpajasarjaan Yhteinen käynnistystilaisuus 26.11.2013 Tuira Alueella ikäihmisille palveluita

Lisätiedot

Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen. Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija

Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen. Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija Aiheeseen liittyviä käsitteitä Toimintakyky, toimijuus, kuntoutuminen, toimintavajeet, toimintaedellytykset

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

KUN MINI-INTERVENTIO EI RIITÄ

KUN MINI-INTERVENTIO EI RIITÄ KUN MINI-INTERVENTIO EI RIITÄ Helena Haimakainen; sairaanhoitaja 30.01.2013 PÄIHDETYÖ PERUSPALVELUISSA TAVOITEENA Ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä Sosiaalisten ja terveydellisten haittojen

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 4.10.2013 Pirjo Nevalainen Lähtökohtia kehittämiselle Yhä enemmän työttömiä asiakkaita ohjautuu kunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin erilaisiin

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

PERUSTIEDOT OPISKELU JA TYÖELÄMÄ

PERUSTIEDOT OPISKELU JA TYÖELÄMÄ PERUSTIEDOT Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puh.nro: Siviilisääty: OPISKELU JA TYÖELÄMÄ Koulutus, mitä kouluja olet käynyt: Ammatit: Työhistoria: PERHE- JA IHMISSUHTEET Keitä asuu samassa taloudessa kanssasi?

Lisätiedot

tulottomien toimeentulotukiasiakkaiden

tulottomien toimeentulotukiasiakkaiden 1 Nuorten 18-25-vuotiaiden tulottomien toimeentulotukiasiakkaiden palvelutarpeen arviointi ja palveluohjaus 18.1.2011 Saila Lähteenmäki Ohjaajaj Sosiaalinen- ja taloudellinen tuki Asiakkuuden vireilletulo/ajanvaraus

Lisätiedot

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty?

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Kokkola 14.11.2016 Sirpa Vainio Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille (PPPR) -hanke Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille

Lisätiedot

Työttömän palvelut ja kuntoutukseen ohjaaminen verkostoyhteistyönä

Työttömän palvelut ja kuntoutukseen ohjaaminen verkostoyhteistyönä Työttömän palvelut ja kuntoutukseen ohjaaminen verkostoyhteistyönä Raija Kerätär www.oorninki.fi Työkyvyn arviointi verkostossa? Erikoissairaan hoito Yksityinen terv.huolto 3. sektori Kela Terveyskeskus,

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

yöote Vamoksen näkökulmia

yöote Vamoksen näkökulmia Nuorten onialainen hyvinvointia matalan kynnyksen tukemassa yöote Vamoksen näkökulmia Ulla Nord Palvelualuejohtaja 4.3.2014 ASUNNOTTOMAAN NUOREEN LIITETTYJÄ ILMIÖITÄ PÄIHDEONGELMAT LAISKUUS MIELENTERVEYS

Lisätiedot

Asunnottomana työelämässä. Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? Mariitta vaara

Asunnottomana työelämässä. Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? Mariitta vaara Asunnottomana työelämässä Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? 15.12.2017 Mariitta Vaara 20.12.2017 Mariitta vaara 1 Vankeusaika mahdollisuutena! - Yhteisasiakkuus osallisuutta ja työllistymistä

Lisätiedot

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA TOIMIJAT: OULUN KAUPUNGIN SOSIAALITYÖ, OSNA JA NUORTEN YSTÄVÄT SOSIAALITYÖLLÄ ASIAKKUUDEN HALLINTA KOKO PROSESSIN. VERKOSTOISSA MUKANA KAUPUNGIN

Lisätiedot

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen Harrastukset Aikaa on Mielekäs tekeminen Edullisia harrasteita Työhistoria /voimavara Toimivan arjen kannalta uusien taitojen opettelu Ikäyliopisto

Lisätiedot

Mielenterveys-, päihde- ja aikuisten sosiaalipalvelujen yhteiset asiakkaat - Palvelujen porrastus kärkihankkeena Keski-Uudellamaalla

Mielenterveys-, päihde- ja aikuisten sosiaalipalvelujen yhteiset asiakkaat - Palvelujen porrastus kärkihankkeena Keski-Uudellamaalla Mielenterveys-, päihde- ja aikuisten sosiaalipalvelujen yhteiset asiakkaat - Palvelujen porrastus kärkihankkeena Keski-Uudellamaalla SOTE ja HUS Psykiatria 8.9.2016 Tiina Salminen palvelualuejohtaja Järvenpään

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

Opioidiriippuvaisten verkostopäivät Mari Isokoski ja Paula Perttunen

Opioidiriippuvaisten verkostopäivät Mari Isokoski ja Paula Perttunen Tukiasuminen ja korvaushoito Opioidiriippuvaisten verkostopäivät 25. 26.9.2014 Aikuissosiaalityön päihdetukiasumisen palvelu l on tarkoitettu tt päihdeongelman vuoksi erityistä tukea asumisessaan tarvitsevalle

Lisätiedot

Löydettynä yksin asuvat ikäihmiset ja etsivä vanhustyö. Minna Pietilä

Löydettynä yksin asuvat ikäihmiset ja etsivä vanhustyö. Minna Pietilä Löydettynä yksin asuvat ikäihmiset ja etsivä vanhustyö Minna Pietilä 8.11.18 MIKSI tehdä etsivää vanhustyötä?! Etsitään ja tuetaan vaikeissa elämäntilanteissa olevia ikäihmisiä, jotka ovat palvelujen

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa asiakkaan toimintakyvyn vahvistamista syrjäytymisen torjumista osallisuuden edistämistä 4 sosiaaliohjaajaa 2 lähihoitajaa UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI MÄÄRITTÄÄ SOSIAALISEN

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin

Lisätiedot

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen

Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Kemin toimintamalli Annika Vaaramaa 13.4.2016 Työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Aloitettiin keväällä 2014 KunnonSyyni-toimintamallia soveltaen Asiakkaat

Lisätiedot

FSHKY:N SOSKU-HANKE Aalto Marianna ja Heino Satu

FSHKY:N SOSKU-HANKE Aalto Marianna ja Heino Satu FSHKY:N SOSKU-HANKE 7.5.2018 Aalto Marianna ja Heino Satu FSHKY:n Sosku-hanke 2015-2018 Kohderyhmänä ovat kuntalaiset, jotka tarvitsevat elämäntilanteessaan runsaasti monia yhtäaikaisia sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

Palaveri on hyvä pitää 1-2 viikkoa ennen suunniteltua siirtymistä.

Palaveri on hyvä pitää 1-2 viikkoa ennen suunniteltua siirtymistä. Siirtymäpalaveri Päihdeongelmaisen asiakkaan siirtyminen palvelusta toiseen sisältää aina riskejä. Monia riskejä voidaan kuitenkin pienentää hyvällä valmistautumisella. Siirtymisessä tulisi noudattaa ns.

Lisätiedot

Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana

Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana 19.11.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Psykiatrian asiakkaat 28 000 0 12-vuotiaat 13 17-vuotiaat

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015 Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa Miksi nuorten palvelukeskusta kehitetään Joensuun palveluohjelmat ja nuorisotakuun kuntakokeilu Asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm

Koti on POP Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? 13.11.2018 Satu Kangas ja Reetta Hjelm KOTIHOITO KEHITTYY MIKSI? 2 JOTAIN ON TEHTY, JOTTA UUTISKYNNYS YLITTYY? MUTTA MITÄ MUUTA? Shokeeraavat kotikuolemauutiset

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen

Toimintakyvyn edistäminen Toimintakyvyn edistäminen Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset resurssit

Lisätiedot

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Johtamisen tiekartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Sirkku Pikkujämsä Terveysjohtaja, Oulun kaupunki Oulun kaupungin tavoitteet mielenterveys-

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely Uudenmaan alueen kuntien sosiaalityöntekijöille Kyselylomakkeet kohdistettiin perheryhmäkoti- ja tukiasuntopaikkakunnilla selvittämällä alueen asumisyksiköistä,

Lisätiedot

Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa

Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa päivystystilanteen haasteet ja mahdollisuudet sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmasta Järvenpään SOSKU-hankkeen seminaari 7.11.2017 Outi Hietala, erikoistutkija-kehittäjä

Lisätiedot

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko 10.11.2017 1 Haastatteluiden yhteenveto / Hanko: Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Hangossa

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa 19.9.2017 Anne-Mari Hakala & Eija Janhunen Mikä on riskimittari? Rai-pohjainen Excel-työkalu

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus

1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Asumispalvelujen toimintayksikkö HAKEMUS / SELVITYS ASUMISPALVELUN TARPEESTA 1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Ammatti Virallinen edunvalvoja /

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen

Lisätiedot

Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 %

Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 % 1 Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina Liite 7 perusturvalautakunta 19.2.2019 19 1. Perheen taustatiedot Asuinkunta Keuruu 39,5 Petäjävesi 29,1 Multia 31,4 2 4 6 8 10 Kaikki vastaajat ( KA: 1. 92, Hajonta:

Lisätiedot

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Ajalla

Lisätiedot

Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen

Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen Party-hankkeen väliseminaari Salo Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen Fasilitoinnin menetelmin 2015-2017 PARTY Rauma Työkykykoordinaattori Mitä fasilitointi on? - Ryhmäprosessiohjausta ->

Lisätiedot

MARAK Oulussa 2010-2013. Siskomaija Pirilä, kouluttaja, perheterapeutti VET

MARAK Oulussa 2010-2013. Siskomaija Pirilä, kouluttaja, perheterapeutti VET MARAK Oulussa 2010-2013 Siskomaija Pirilä, kouluttaja, perheterapeutti VET Sisältö Kehitysympäristö Oulussa Marak-prosessi MARAK Toiminta on ollut vaivan arvoista... THL:n seuranta: työskentelyn ongelmia

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 13.6.2017 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori

Lisätiedot

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla Päivi Saukko 04.10.2017 Etelä- Pohjanmaa Evijärvi KESKI-POHJANMAA Kauhava Lappajärvi Vimpeli POHJANMAA Isokyrö Alajärvi Lapua Soini Kuortane Ilmajoki Seinäjoki KESKI-SUOMI

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen avainasiakkaiden tarpeisiin Sote-johdon neuvottelupäivät 2.2.2016

Osaamisen kehittäminen avainasiakkaiden tarpeisiin Sote-johdon neuvottelupäivät 2.2.2016 Osaamisen kehittäminen avainasiakkaiden tarpeisiin Sote-johdon neuvottelupäivät 2.2.2016 Juha Luomala, Verson johtaja Risto Raivio, Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikön johtaja Työpajan tavoite,

Lisätiedot

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Päivä Mielen hyvinvoinnille -tietoa mielenterveys- ja päihdepalveluista 23.3.2011 Seija Iltanen Palvelupäällikkö Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Päihdeklinikka

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN

Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN Kuntouttavassa hoitotyössä kuntouttavaa toimintaa suoritetaan osana potilaan perushoidollisia tilanteita. Tavoitteena on tunnistaa ja ehkäistä myös kuntoutumista

Lisätiedot

Optimimalli. Viitasaari 06.03.14

Optimimalli. Viitasaari 06.03.14 Optimimalli Viitasaari 06.03.14 TYÖRYHMÄ 1 PREVENTIO / X Seniorikeskus / pysäkki X Vertaisryhmät - päivärytmi TYÖIKÄISET SAIRASTUNEET: työn jatkajan harkinta, omat ryhmät / vertaistuki X Erityisesti yksin

Lisätiedot

Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä

Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä TURUN ENSI-JA TURVAKOTIYHDISTYS RY Pidä kiinni -hoitojärjestelmän avopalveluyksikkö Olivia Perustehtävät: Kohderyhmä: Menetelmät: - Lapsen ja vanhemman välisen

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Association & Foundation SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Katariina Ruuth, projektijohtaja Tampere 18.10.2011 Association & Foundation Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus- ja dementiahoitokotipalveluita

Lisätiedot

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi 11.3.2013 Tärkeimmät kehittämisideat Lääkinnällinen kuntoutus: Miten heidän kuntoutuksen rahoitus, jotka eivät täytä tiukkoja kriteereitä ja eivät täten

Lisätiedot

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta Sosiaalipalveluohjaajat Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta www.lapinlahti.fi 10.067 asukasta Vireä kulttuuri- ja liikuntapitäjä Kuntaliitos Varpaisjärven kunnan kanssa

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1. Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.2015 Niina Helminen Anri Tanninen Yleistä Tupalasta Kiinteistöt omistaa

Lisätiedot

Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö

Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Sosiaalityöntekijän toimintamahdollisuudet ja asiantuntijuusvaatimukset kasvavat/ovat kasvaneet perusterveydenhuollon kuntoutusasioissa Monialaisen

Lisätiedot

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Epäily muisti-ongelmasta ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Muistiasiakkaan (+65) palvelupolku Keski-Pohjanmaalla LUONNOS 13.3.2015 Asiakas ja läheiset Ennakoiva työ Daalia/Ikäneuvola/palveluohjaus/infot

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela

Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela -kahdenkin kohtaamisessa verkosto mukana suhteissa. perhesuhteet,muut ammattilaiset jne -monitasoiset pulmat-moniasiakkuus,monet toimijat asiakkaan ympärillä -palvelujen

Lisätiedot

OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija

OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS 11.6.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Pohjois-Pohjanmaa Sopimukset Lappi Keski-Pohjanmaa OTkokonaisuuden johtaminen, koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti

Lisätiedot

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta?

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? Kokeilusta käytäntöön seminaari Holiday Club Saimaa, 19.4.2017 Hankkeen tavoitteet Alkavaa muistisairautta

Lisätiedot

Lapset puheeksi, verkostot suojaksi. Kanta-Hämeen LAPE-hanke

Lapset puheeksi, verkostot suojaksi. Kanta-Hämeen LAPE-hanke Lapset puheeksi, verkostot suojaksi Kanta-Hämeen LAPE-hanke Kanta-Hämeen LAPE-hankkeen kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos Perhekeskustoimintamalli Erityis-ja vaativan tason palvelujen kehittäminen

Lisätiedot

Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa

Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa Mika Niemelä, FT, THL Toimiva lapsi & perhe Lasten mielenterveysyksikkö 5.11.2013 1 Lasten tilanteeseen reagoiminen Elämäntilanne muuttuu: Vanhempaa

Lisätiedot

Väli-Suomen Ikäkaste Äldre-kaste II kehittämishanke Päijät-Hämeen Pätevä-osahanke

Väli-Suomen Ikäkaste Äldre-kaste II kehittämishanke Päijät-Hämeen Pätevä-osahanke Väli-Suomen Ikäkaste Äldre-kaste II kehittämishanke Päijät-Hämeen Pätevä-osahanke 14.2.2013 Kristiina Hyytiälä, projektipäällikkö Mari Peltomaa, projektisuunnittelija Pätevän tavoitteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief MIEPÄ -kuntoutusmalli Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari 15.1.2014 Amira Bushnaief MIEPÄ RAY:n rahoittama kehityshanke vuosina 2003-2010 Oulun kaupungin

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE

Lisätiedot

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto 31.1.2017 10.1.2017 Toimeentulotuki Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi tueksi auttamaan yli pahimpien talousvaikeuksien.

Lisätiedot

Asian Asian muutos muut 5,01 4,80 Asian muutos Asiakkaan arvio Asian muutos Työn tekijän arvio

Asian Asian muutos muut 5,01 4,80 Asian muutos Asiakkaan arvio Asian muutos Työn tekijän arvio Laaja tiedonkeruu 0 00 Pekka Ojaniemi i PaKaste työkokous..0 Kunta ja palautuneet lomakkeet 00 00 00 00 00 00 00 0 0 0 9 8 9 9 0 8 0 8 Tarkastelukulma Asiakkaan kokemus Tavoitteiden saavuttaminen Asian

Lisätiedot

Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut

Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma 10.11.2017 Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Esityksen sisältö Tuettua asumista hakevien asiakkaiden toimintakyky (käytäntötutkimus)

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot