Liikunta tullut mukaan monen nuoren aikuisen elämään

Transkriptio

1 Teksti: MARKKU VANTTAJA, PASI KOSKI, TUOMAS ZACHEUS, JUHANI TÄHTINEN, AINO NEVALAINEN Liikunta tullut mukaan monen nuoren aikuisen elämään Millaisia muutoksia turkulaisten lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuudessa on tapahtunut kymmenen vuoden seurantajakson aikana? n kasvatustieteiden laitoksella meneillään oleva liikunnallisesti passiivisten lasten ja nuorten elämänkulkua ja liikuntasuhdetta koskeva tutkimus vahvistaa, että mitä enemmän liikkuu kouluiässä, sitä todennäköisemmin sijoittuu myös aikuisiällä liikunnallisesti aktiivisten ryhmään. Odottamattomampi tulos on se, että suurin osa kouluiässä vähän liikkuneista oli selvästi lisännyt liikunnan harrastamista aikuisikään tultaessa. Ihmisten liikuntaurat eivät näyttäisi olevan niin suoraviivaisia kuin monien aiempien tutkimusten perusteella voisi olettaa. 11

2 Tutkimuksen aineistona on vuotiaille nuorille keväällä 2013 tehty kysely, jossa koottiin tietoa heidän tämänhetkisestä elämäntilanteestaan, vapaa-ajanviettotavoistaan, hyvinvoinnistaan ja liikunta-aktiivisuudestaan sekä yleensä liikunnan roolista nuorten elämässä. Kyse ly on osa vuonna 2003 alkanutta Liikunnan polut elämään -pitkittäistutkimushanketta. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat tuossa hankkeessa vuonna 2003 tehtyyn kyselyyn vastanneet turkulaiset lapset ja nuoret, joita oli yhteensä 2032 henkilöä. Vuonna 2013 lähetettiin uusintakysely yhteensä 1939 henkilölle eli noin 95 prosentille alkuvaiheessa mukana olleista. Uusintakyselyyn vastasi 689 henkilöä (35 %). Tytöt/naiset olivat jonkin verran yliedustettuina, sillä heitä oli yli puolet (57 %) vastaajista. Lisäksi aineistossa painottuivat erityisesti vuotiaat vastaajat (nuoret), sillä 405 oli tähän ikäryhmään kuuluvia (59 %), ja 284 vastaajaa (41 %) kuului vuotiaiden nuorten aikuisten ikäryhmään. Tutkimuksen kohderyhmä jaettiin aluksi vuoden 2003 lähtötilanteessa kahteen eri ikäryhmään eli 1) alle kouluikäisiin ja 2) kouluikäisiin, joiden liikunnallista aktiivisuutta mitattiin uudelleen vuonna Vuonna 2003 alle kouluikäisiä eli 3 6-vuotiaita lapsia koskeviin kysymyksiin vastasivat heidän huoltajansa, mutta vuoden 2013 kyselyyn nämä teini-ikäisiksi varttuneet nuoret vastasivat itse. Sen sijaan kouluiässä vuonna 2003 olleet vastasivat kyselyyn molemmilla kyselykerroilla itse. Henkilöitä, jotka lähtötilanteessa vuonna 2003 olivat alle kouluikäisiä, nimitämme vuoden 2013 seurantavaiheessa teini-ikäisiksi nuoriksi. Vanhemmasta ikäryhmästä eli vuoden 2003 kouluikäisistä puolestaan käytämme seurantavaiheessa termiä nuoret aikuiset. Ikäkausiluokittelun jälkeen vastaajat jaettiin liikunta-aktiivisuusryhmiin siten, että ei-liikunnalliset harrastivat omatoimista vapaa-ajan liikuntaa ja (tai) osallistuivat urheiluseuran harjoituksiin harvemmin kuin kerran viikossa, liikunnallisesti keskitasoiset tekivät näin 1 3 kertaa viikossa ja liikunnallisesti aktiiviset vähintään neljä kertaa viikossa. Seuraavissa luvuissa kuvaillaan, millaisia muutoksia eri ikä- ja liikunta-aktiivisuusryhmiin kuuluvien vastaajien liikunnan harrastamisessa oli tapahtunut kymmenessä vuodessa. Tarkastelu painottuu vanhemman ikäryhmän eli vuonna 2003 kouluiässä olleiden seurantaan, koska heidän liikunta-aktiivisuudestaan ja liikuntatottumuksistaan oli saatavilla enemmän tietoa. Liikunnallinen aktiivisuus hiipuu kouluiässä Leikki-ikäiset lapset liikkuvat lähes taukoamatta ja joidenkin tutkimusten mukaan jopa kaksi kolmasosaa ulkona viettämästään ajasta. Alle kouluikäisenä tärkeimpiä leikki- ja liikuntaympäristöjä ovat kotipihat ja niiden lähialueet. Niissä vanhemmat usein seuraavat lastensa tekemisiä ja sen vuoksi he ovat myös hyvin tietoisia lastensa liikunnallisuudesta. (Ks. Tähtinen ym ) Vuonna 2003 kyselyyn osallistuneista alle kouluikäisistä lapsista peräti kaksi kolmasosaa oli tuolloin heidän vanhempiensa arvion mukaan liikunnallisesti aktiivisia ja kolmannes kuului liikunnallisesti keskitasoisten ryhmään. Vain yksi prosentti lapsista sijoittui ennen kouluun menoa eiliikunnallisten ryhmään. Kohderyhmän liikunnallisuus oli kuitenkin kymmenen vuoden kuluessa selvästi vähentynyt, sillä teini-ikäisinä nuorina samasta joukosta jo 14 prosenttia kuului ei-liikunnallisten KUVIO 1. Liikkumisryhmiin sijoittuminen alle kouluikäisenä vuonna 2003 ja teini-ikäisenä vuonna 2013 (n = 403) 12

3 ryhmään. Loput jakautuivat melko tasaisesti liikunnallisesti keskitasoisten tai aktiivisten joukkoon siten, että molempiin ryhmiin sijoittui hieman runsas 40 prosenttia nuorista. Kuten kuviosta 1 nähdään, suurin pudotus oli tapahtunut liikunnallisesti aktiivisten joukossa. Myös vanhemman ikäryhmän eli kouluikäisten liikunta-aktiivisuudessa oli tapahtunut aikuisikään tultaessa osin samansuuntaisia muutoksia kuin alle kouluikäisillä teini-ikäiseksi varttumisen vaiheessa. (Ks. kuvio 2.) Vuonna 2003 lähes puolet kouluikäisistä sijoittui liikunnallisesti aktiivisten joukkoon ja runsas kolmannes liikunnallisesti keskitasoisten ryhmään. Ei-liikunnallisten kouluikäisten osuus KUVIO 2. Liikkumisryhmiin sijoittuminen kouluikäisenä vuonna 2003 ja nuorena aikuisena vuonna 2013 (%) (n = 284) KUVIO 3. Vanhemman ikäryhmän keskimääräinen urheiluseurojen harjoituksiin osallistuminen sekä ei-ohjattu, omatoiminen liikunta kouluikäisenä vuonna 2003 ja nuorena aikuisena vuonna 2013 (asteikko: 1 = ei koskaan, 2 = harvemmin kuin kerran viikossa, 3 = kerran viikossa, 4 = 2 3 kertaa viikossa. 5 = 4 6 kertaa viikossa, 6 = joka päivä) 13

4 oli tuolloin 14 prosenttia. Kymmenen vuotta myöhemmin nuorina aikuisina sama joukko jakautui siten, että vähän liikkuvien osuus oli pysynyt jokseenkin ennallaan, mutta liikunnallisesti aktiivisten osuus oli jonkin verran pienentynyt. Kohderyhmän liikunta-aktiivisuus oli siis yleisellä tasolla heikentynyt jonkin verran teini-iästä aikuisikään tultaessa, mutta muutos ei ollut yhtä jyrkkä kuin edellä alle kouluikäisestä nuoreksi varttuneiden kohdalla. Kouluikäisten ryhmän lähempi tarkastelu osoittaa teini-iän jälkeen tapahtuneen keskimääräisen liikunta-aktiivisuuden laskun liittyvän siihen, että aikuisiässä yhä harvempi harrasti aktiivisesti liikuntaa urheiluseurassa. Ei-ohjatun, omatoimisen liikunnan osalta vastaavanlaista aktiivisuustason laskua ei sen sijaan ollut tapahtunut. Tutkimukseen osallistuneiden omatoiminen liikkuminen oli aikuisiässä vuonna 2013 jokseenkin samalla tasolla kuin se oli ollut jo kouluikäisenä vuonna (Ks. kuvio 3.) Kuten kuviosta 4 ilmenee, vuonna 2003 noin puolet kouluikäisistä harrasti vähintään kerran viikossa jonkinlaista urheiluseuraliikuntaa. Tarkemmin jaoteltuna vajaa kolmannes vastaajista harrasti urheiluseuraliikuntaa 1 3 kertaa viikossa ja lähes viidennes vähintään neljä kertaa viikossa. Aikuisikäisinä urheiluseurassa liikuntaa harrasti enää noin neljännes vastaajista (26 %) eli osuus oli puolittunut kymmenessä vuodessa. Suhteellisesti eniten osallistumiskatoa oli tapahtunut aktiivisimpien urheiluseurassa liikkujien keskuudessa. Kun vuonna 2003 lähes viidennes kouluikäisistä osallistui vähintään neljä kertaa viikossa urheiluseurojen harjoitukseen, oli urheiluseuran harjoituksiin osallistuvien osuus aikuisikään tultaessa laskenut kahdeksaan prosenttiin. Seuratoiminnan ulkopuolella tapahtuvassa omatoimisessa liikkumisessa ei sen sijaan vastaavanlaista laskua ollut havaittavissa. Pikemminkin vertailu osoittaa omatoimisessa liikunnan harrastamisessa tapahtuneen lievää nousua, sillä alle kerran viikossa liikkuvien osuus oli jonkin verran laskenut ja 1 3 kertaa viikossa liikkuvien osuus hieman noussut. Vähintään neljä kertaa viikossa omatoimisesti liikuntaa harrastavien osuus oli sen sijaan pysynyt jokseenkin ennallaan. (Kuvio 5.) Vuoden 2003 koululaisten ryhmittely alakoulu- ja yläkouluikäisiin puolestaan osoittaa sen, että urheiluseuraharrastus oli hiipunut molemmissa ikäryhmissä, mutta ainoastaan yläkouluikäiset olivat lisänneet jonkin verran omatoimista liikkumista aikuisikään tultuaan. Kouluiässä vähän liikkuneista enemmistö oli aktivoitunut aikuisikään tultuaan Viime vuosina on kannettu erityistä huolta polarisoitumiskehityksestä, jolla on viitattu hyvinvointierojen kärjistymiseen nuorten välillä sekä erilaisten hyvä- tai huono-osaisuutta ilmaisevien tekijöiden kasautumiseen tietyille nuorille (Eräranta & Autio 2008, 10). Tyypillisesti polarisaatiotutkimuksissa ja keskustelussa on puhuttu esimerkiksi koulutushaluttomuudesta, työttömyydestä, psyykkisistä ongelmista, päihteiden käytöstä ja nuorisorikollisuudesta, mutta riskitekijänä mainitaan usein myös fyysinen KUVIO 4. Vanhemman ikäryhmän urheiluseurojen harjoituksiin osallistuminen kouluikäisenä vuonna 2003 ja nuorena aikuisena vuonna 2013 (%) (n = 280) 14

5 passiivisuus ja vähäinen liikunnan harrastaminen. (Ks. Autio ym ) Liikunnallisesti passiivisten ja aktiivisten joukkoa tutkittaessa on kuitenkin syytä muistaa, että ryhmien kokoonpanot eivät välttämättä säily samanlaisina vuosien saatossa. Vähän liikkuvat voivat jossakin vaiheessa elämäänsä innostua liikkumisesta ja toisaalta lapsena paljon liikkuneiden into saattaa ajan myötä syystä tai toisesta laantua. Koska aineistossamme oli alle kouluikäisissä vain neljä ei-liikunnallisten -ryhmään sijoittuvaa henkilöä, ei heidän osaltaan ole mielekästä tehdä seurantaa. Käytännössä alle kouluikäiset jakautuivat siis KUVIO 5. Vanhemman ikäryhmän ei-ohjattu, omatoiminen liikunta kouluikäisenä vuonna 2003 ja nuorena aikuisena vuonna 2013 (%) (n = 280) KUVIO 6. Eri liikunta-aktiivisuusryhmiin vuonna 2003 kuuluneiden alle kouluikäisten sijoittuminen vastaaviin liikunta-aktiivisuusryhmiin teini-ikäisinä nuorina vuonna 2013 (%) 15

6 kahteen ryhmään eli liikunnallisesti keskitasoisiin ja liikunnallisesti aktiivisiin. (Ks. kuvio 6.) Kummassakin liikunta-aktiivisuusryhmässä noin joka seitsemäs (14 15 %) oli liikunnallisesti passivoitunut siinä määrin, että sijoittui teini-ikäisenä nuorena ei-liikunnallisten ryhmään. Seuranta osoittaa myös sen, että lapsuudesta teini-ikään tultaessa pudotusta oli tapahtunut erityisesti liikunnallisesti aktiivisten keskuudessa, sillä heistä enää noin puolet (47 %) oli teini-iässä liikunnallisesti aktiivisten joukossa. Alle kouluikäisenä liikunnallisesti keskitasoisiin kuuluneista noin puolet (48 %) oli teini-iässäkin keskitason liikkujia, mutta yli kolmannes oli lisännyt liikuntaansa ja siirtynyt liikunnallisesti aktiivisten joukkoon. Kuten jo aiemmin todettiin, vuonna 2003 kouluikäisistä 14 prosenttia (n = 40) kuului ei-liikunnallisten ryhmään. Kuviosta 7 näemme, että heistä tasan neljännes (25 %) sijoittui kymmenen vuoden kuluttua, nuorena aikuisena, edelleenkin ei-liikunnallisten ryhmään. Hieman alle puolet (45 %) kouluikäisenä vähän liikkuneista kuului nuorena aikuisena liikunnallisesti keskitasoisten ryhmään, ja lähes kolmanneksesta (30 %) oli tullut aktiivinen liikunnan harrastaja. Kouluikäisinä liikunnallisesti aktiivisista tai keskitasoisista yhdeksän kymmenestä kuului vielä kymmenen vuoden kuluttua joko aktiivisiin tai keskitasoisiin. Molemmissa ryhmissä noin joka kymmenes oli vähentänyt liikkumistaan niin paljon, että kuului aikuisiällä ei-liikunnallisten ryhmään. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että mitä enemmän liikkuu kouluiässä, sitä todennäköisemmin sijoittuu myös aikuisiällä liikunnallisesti aktiivisten ryhmään. Tämä trendi on havaittu jo aiemmissakin tutkimuksissa. Ehkä odottamattomampi tulos on kuitenkin se, että suurin osa kouluiässä vähän liikkuneista oli selvästi lisännyt liikunnan harrastamista aikuisikään tultaessa. (Ks. kuvio 7.) Eri liikunta-aktiivisuusryhmiin kuuluvien nuorten aikuisten liikunnallinen menneisyys Vuoden 2013 kyselyssä sovelsimme myös retrospektiivista tutkimusotetta ja pyysimme nuoria arvioimaan, kuinka usein he olivat harrastaneet suhteellisen rasittavaa liikuntaa eri ikäkausina. Selvennyksenä kerroimme vielä, että tarkoitus oli ottaa huomioon kaikenlainen liikunta eli varsinaisen harrastamisen ja kuntoilun lisäksi myös arkiliikunta, koulumatkat, pihaleikit jne. Kuviosta kahdeksan nähdään kyselyhetkellä eli vuoden 2013 keväällä ei-liikunnallisten, liikunnallisesti keskitasoisten ja liikunnallisesti aktiivisten teini-ikäisten nuorten liikuntahistoria ja vastausten keskiarvot. Keskiarvoihin perustuvan vertailun mukaan kaikki teini-ikäiset nuoret arvioivat olleensa suhteellisen aktiivisia liikkujia alle kouluikäisinä. 1 Kaikissa ryhmissä vastausten keskiarvo nousi yli neljään eli nuoret arvioivat harrastaneensa alle kouluikäisinä noin 2 3 kertaa viikossa liikuntaa. Vielä alakouluikäisenäkin eli 7 12-vuotiaana erot ryhmien välillä ovat melko vähäiset, mutta yläkouluiässä vuo- KUVIO 7. Eri liikunta-aktiivisuuryhmiin vuonna 2003 kuuluneiden kouluikäisten sijoittuminen vastaaviin liikunta-aktiivisuusryhmiin nuorina aikuisina vuonna 2013 (%) 1 Tulos on johdonmukainen verrattuna vuoden 2003 kyselyssä saatuihin tuloksiin, jossa vanhemmat olivat arvioineet alle kouluikäisen lapsensa liikunta-aktiivisuutta. 16

7 Aikuisiässä yhä harvempi harrasti aktiivisesti liikuntaa urheiluseurassa. tiaana ryhmien välillä alkaa näkyä jo huomattavia eroja. Liikunnallisesti aktiivisten nuorten oman arvion mukaan heidän liikkumisensa määrä on ollut koko ajan kasvusuunnassa aina alle kouluikäisestä yli 15-vuotiaaksi saakka. Sen sijaan keskitasoisten liikkujien ja erityisesti ei-liikunnallisten ryhmissä liikunnallinen aktiivisuus on alkanut laskea heti yläkouluun siirtymisen jälkeen. Tulos on osin vastaavanlainen nuorten aikuisten osalta, sillä myös heidän joukossaan aktiivisimmat liikkujat arvioivat oman liikkumisensa määrän jokaisessa ikävaiheessa muita suuremmaksi. Nuorten aikuisten tapauksessa kaikissa kolmessa ryhmässä vastaajat ovat kuitenkin arvioineet liikunnallisen aktii visuutensa laskeneen jonkin verran teini-ikäisenä, mutta ei-liikunnallisten osalta aktiivisuuden lasku on ollut muita jyrkempää. Noin ikävuoden kohdalla ryhmät alkavat entistä selvemmin erota toisistaan. Liikunnallisesti aktiivisimmat ovat arvionsa mukaan tuolloin lisänneet liikkumistaan, kun taas liikunnallisesti keskitasoisten liikunta-aktiivisuus on laskenut edelleen jonkin verran. Ei-liikunnallisten osalta liikunnan harrastaminen on ollut vähäisintä juuri vuotiaana ja pysynyt sen jälkeen jokseenkin samalla tasolla. (Ks. kuvio 9.) Liikunnan määrän väheneminen iän myötä voi johtua monestakin syystä. Kuten edellä jo kerrottiin (ks. kuvio 4), yksi syy liikunnan kokonaismäärän vähenemiseen on se, että monet lopettavat teiniiässä liikunnan harrastamisen urheiluseurassa. Tämä selittynee osittain sillä, että liikunnan sijasta mielenkiinto alkaa kohdistua esimerkiksi opiskeluun, seurustelusuhteisiin tai muihin harrastuksiin. Opiskelun aloittamisen ja lapsuuden kodista pois muuttamisen jälkeen nuoret joutuvat ottamaan vastuun kotitöistä ja muista itsenäiseen elämään kuuluvista velvoitteista, jolloin aikaa liikunnan harrastamiseen jää aiempaa vähemmän. Myöhemmällä aikuisiällä myös perheen perustaminen ja työelämä alkavat viedä aikaa liikunnalta. (Ks. esim. Lämsä & Mäenpää 2002; Salmela 2006) Yhteenveto Kyselyhetkellä vuonna 2013 teini-iässä olleista nuorista lähes kaikki olivat olleet vielä alle kouluikäisinä liikunnallisesti suhteellisen aktiivisia. Vain yksi sadasta sijoittui ennen kouluikää ei-liikunnallisten ryhmään. Monien kohdalla liikunnallinen aktiivi- KUVIO 8. Vuonna 2013 liikunnallisesti aktiivisten, keskitasoisten ja ei-liikunnallisten teini-ikäisten nuorten liikkumisen määrä eri ikäkausina heidän oman arvionsa mukaan (Luokitus: 1 = ei lainkaan, 2 = harvemmin kuin kerran viikossa, 3 = kerran viikossa, 4 = 2 3 kertaa viikossa, 5 = 4 6 kertaa viikossa, 6 = päivittäin) 17

8 KUVIO 9. Vuonna 2013 liikunnallisesti aktiivisten, keskitasoisten ja ei-liikunnallisten nuorten aikuisten liikkumisen määrä eri ikäkausina heidän oman arvionsa mukaan. (Luokitus: 1 = ei lainkaan, 2 = harvemmin kuin kerran viikossa, 3 = kerran viikossa, 4 = 2 3 kertaa viikossa, 5 = 4 6 kertaa viikossa, 6 = päivittäin) suus oli kuitenkin vähentynyt selvästi kouluiässä ja vähän liikkuvien osuus oli tuolloin noussut 14 prosenttiin. Myös vanhemmassa ikäryhmässä vähän liikkuvien osuus oli noin 14 prosenttia sekä kouluiässä että vuosikymmen myöhemmin nuorena aikuisena. Vähän liikkuvien osuudessa ei siis ollut tapahtunut muutosta kouluiästä aikuisuuteen tultaessa, mutta silti ikäryhmän keskimääräinen liikuntamäärä oli vähen tynyt kymmenessä vuodessa. Tämä johtuu siitä, että liikunnallisesti aktiivisimpien joukko oli supistunut huomattavasti, kun monet olivat lopettaneet urheiluseuraliikunnan aikuistumisen kynnyksellä. Seuratoiminnan ulkopuolella tapahtuvan omatoimisen liikkumisen osalta oli sen sijaan havaittavissa keskimäärin jopa pientä aktiivisuuden lisääntymistä kouluiästä aikuisuuteen tultaessa. Suomessa tehtyjen pitkittäistutkimusten mukaan organisoituun liikuntaan osallistuminen lapsuudessa ja nuoruudessa ennustaa aikuisiän liikunta-aktiivisuutta. Saman tyyppisiä tuloksia on saatu myös retrospektiivisissä tutkimuksissa, joissa aikuisia on pyydetty arvioimaan omaa nuoruudenaikaista liikunta-aktiivisuutta. (Nupponen ym. 2010, 17.) Tässä tutkimuksessa saatujen tulosten voi todeta noudattavan päälinjoiltaan aiempien tutkimusten tuloksia, joskin liikunta-aktiivisuutta mitattaessa otimme huomioon organisoituun liikuntaan osallistumisen lisäksi myös omatoimisen liikunnan harrastamisen. Lapsena ja nuorena aktiivisesti liikkuneet sijoittuivat muita todennäköisemmin liikunnallisesti aktiivisten ryhmään myös kymmenen vuoden kuluttua. Toisaalta tuloksista voidaan tehdä myös se johtopäätös, että kouluiässä ei-liikunnallisista suurin osa (75 %) oli aikuisikään vartuttuaan aktivoitunut liikunnallisesti ja vastaavasti liikunnallisesti aktiivisista noin puolella liikunta-aktiivisuus oli samaan aikaan heikentynyt. Liikunnallinen passiivisuus kouluiässä ei siis ollut myöhemmän liikunta-aktiivisuuden kannalta niin kohtalokasta kuin voisi aiempien tutkimusten perusteella olettaa. Ei-liikunnallisten osalta tulokseen on kuitenkin suhtauduttava varauksella, koska heidän lukumääränsä oli jo lähtötilanteessa vuonna 2003 varsin pieni (n = 40). Edellä esitetyt liikunta-aktiivisuuden yleisen tason kuvaukset joka tapauksessa osoittavat, ettei nuorten liikunnan harrastaminen välttämättä säily jatkuvasti samanlaisena, vaan aktiivisuustaso voi vaihdella eri ikävaiheissa. Nuorista aikuisista ainoastaan nelisen prosenttia kuului molemmilla mittauskerroilla ei-liikunnallisten ryhmään. Vastaavasti vain noin puolet nuorista aikuisista oli sijoittunut molemmilla mittauskerroilla aktiivisten liikkujien ryhmään. Vertailutietona mainittakoon, että Kosken ja Zacheuksen (2012) tutkimuksen vastaajista vain noin viidennes oli sijoittunut koko siihenastisen elämänsä aikana samaan kolmesta liikunta-aktiivisuusryhmästä, kun elämä oli jaksotettu 15 ikävuoden jälkeen viiden vuoden tarkastelujaksoihin. Heidän tutkimuksessaan eniten pysyvyyttä oli liikunnallisesti aktiivisten ryhmässä, sillä noin 13 prosenttia vastanneista kuului tähän ryhmään joka tarkastelujaksolla. Keskiryh- 18

9 mässä oli koko ajan pysynyt noin viisi prosenttia ja liikunnallisesti vähiten aktiivisessa ryhmässä vain alle 2 prosenttia vastanneista. Edellä kerrotun perusteella ihmisten liikuntaurat eivät näyttäisi olevan niin suoraviivaisia kuin monien aiempien tutkimusten perusteella voisi olettaa. Retrospektiivinen tarkastelumme, jossa eri liikunta-aktiivisuusryhmiin kuuluvia pyydettiin jälkikäteen arvioimaan omaa lapsuuden- ja nuoruudenaikaista liikunta-aktiivisuuttaan, antaa asiasta kuitenkin hieman toisenlaisen kuvan. Liikunnallisesti ääripäitä edustavien ryhmien liikuntaurat olivat lähestulkoon toistensa peilikuvia. Ei-liikunnallisten liikkuminen näytti pääsääntöisesti vähentyneen aina lapsuudesta ja nuoruudesta aikuisuuteen saakka. Liikunnallisesti aktiivisten liikunnan määrä oli sen sijaan koko ajan noussut tai ainakin pysynyt entisellään. Liikunnallisesti keskitasolla olevien liikuntaura oli koko ajan ollut selvästi tasaisempi kuin muissa ryhmissä. Liikunta-aktiivisuuden pysyvyydestä ja muutoksesta saatuun kuvaan näyttääkin vaikuttavan se, millaisin menetelmin ja missä ikävaiheessa asiaa arvioidaan. Nuoria ikäluokkia tarkasteltaessa yleisenä trendinä on liikunta-aktiivisuuden hiipuminen iän myötä. Jos taas tarkasteluun otetaankin varttuneempi väestönosa, saattaa kuva muuttua toisenlaiseksi. Zacheuksen (2008) tutkimuksessa mukana olleiden luvuilla syntyneiden liikuntaak tiivisuuskäyrä koko elämänkaarella noudatti U-kirjaimen muotoa siten, että liikunta-aktiivisuus oli vähentynyt nuoruuden jälkeen aikuisiässä, mutta eläkeikää kohti siirryttäessä se alkoi taas uudelleen nousta. Nähtäväksi jää, tuleeko nuorempien sukupolvien liikunta noudattamaan samaa kaavaa. MARKKU VANTTAJA, KT Erikoistutkija Kasvatustieteiden laitos Sähköposti: markku.vanttaja@utu.fi PASI KOSKI, FT, LitL Professori Opettajankoulutuslaitos, Rauman yksikkö Sähköposti: pasi.koski@utu.fi TUOMAS ZACHEUS, KT Erikoistutkija Kasvatustieteiden laitos, Sähköposti: tuomas.zacheus@gmail.com JUHANI TÄHTINEN, KL Erikoistutkija, Kasvatustieteiden laitos, CELE Sähköposti: juhani.tahtinen@utu.fi AINO NEVALAINEN, KM Jatko-opiskelija Kasvatustieteiden laitos Sähköposti: aino.nevalainen@utu.fi Nuorten liikunnan harrastaminen ei välttämättä säily jatkuvasti samanlaisena, vaan aktiivisuustaso voi vaihdella eri ikävaiheissa. 19