Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) 14 Asianro 2037/ /2016 Kuopion kaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan jen tarkistaminen alkaen Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain mukaista toimintaa ja sitä ohjaavat opetushallituksen vuonna 2011 uudistamat aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet. Jokaisella kunnalla on perusteiden pohjalta laadittu toimintasuunnitelma. Kuopiossa kasvun ja oppimisen palvelualue tarjoaa iltapäivätoimintaa yhteistyössä eri palveluntuottajien kanssa. Kasvun ja oppimisen palvelualueen omia ryhmiä on lv ja muiden palveluntuottajien ryhmiä yhteensä 15. Toimintaa järjestetään arkikoulupäivinä pääsääntöisesti klo ensisijaisesti 1.lk:n oppilaille ja erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille. Haja-asutusalueella toiminta-ajoissa voi olla poieuksia. Toimintat määräytyvät huoltajan ilmoittaman toiminta-ajan tarpeen mukaan. Maksut ovat 60 euroa/, mikäli toiminta-ajan tarve on ollut ka 3 tuntia/päivä tai 15 tuntia/viio ja 80, mikäli toiminta-ajan tarve on ollut ka 4 tuntia/päivä tai yli 15 tuntia viikossa. Elokuulta peritään puolet valitusta toimintasta. Lv % mukana olevista lapsista on iltapäivätoiminnassa keskimäärin kolme tuntia päivässä ja maksaa alemman n eli 60 euroa/. Niiden oppilaiden osalta, jotka kuuluvat kehitysvammalain piirin, ei ole peritty lainkaan a. Asiakas peritään jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jolloin lapsi osallistuu iltapäivä. Jos lapsi ei voi sairautensa vuoksi osallistua yli kymmenenä päivänä, kuukauden toimintasta peritään puolet. Jos lapsen sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää, a ei peritä. Jos lapsi ei muusta syystä osallistu aikana, peritään puolet valitusta toimintasta. Iltapäivätoiminnan t ovat toimeentulotukea oikeuttavaa menoa ja tarvittaessa huoltajat on ohjattu toimeentulotuen piirin. Sisaralennuksia, huojennuksia tai vapautuksia ei ole ollut käytössä. Aamu- ja iltapäivätoiminnan ista säädetään perusopetuslaissa. Eduskunta on hyväksynyt perusopetuslain (628/1998) 48 f muuttamisen alkaen seuraavasti: 48 f Maksut Aamu- ja iltapäivätoiminnasta voidaan määrätä kuukausi. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausijen määrästä. Maksu saa olla 570 tunnin osalta enintään120 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 160 euroa. Maksu voidaan periä jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu aamu- tai iltapäivä. Jos aamu- ja iltapäivätoimintaa annetaan enintään 10 päivänä kuukaudessa, peritään

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (2) vain puolet sta. Maksusta peritään vain puolet myös silloin, kun lapsi ei sairautensa vuoksi voi kalenteri-kuukauden aikana osallistua aamu- ja iltapäivä yli 10 päivänä. Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää, a ei peritä. Jos lapsi ei muusta syystä osallistu kalenterikuukautena, na peritään puolet kuukausista. Toimintaan osallistumisesta ei voida periä muita ja. Maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeen tuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Laki tulee voimaan (Muutokset tummennettuna) Olennaiset muutokset aiempaan ovat kuukausin ylärajojen korottaminen 120:een ja 160:een euroon sekä se, että on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Maksujen korottamista voidaan pitää perusteltuna, koska enimmäist ovat jääneet merkittävästi jälkeen yleisestä hintakehityksestä. Maksuihin ei ole tehty indeksi- tai muita korotuksia toiminnan aloittamisen jälkeen vuonna Vuoden 2016 talousarviossa Kuopion kaupunginvaltuuston hyväksymissä tavoitteissa on päätetty, että jen ja taksojen korotukset hyödynnetään kaupungin talouden tervehdyttämisessä. Tämä on myös otettu huomioon vuoden 2016 ip-jen tulotavoitteessa. Tarkistusten jättämättä tekeminen merkitsee tulotason laskua, koska lakimuutos mahdollistaa jen huojentamisen ja perimättä jättämisen. Tällä on suora vaikutus myös palveluntuottajien ja se aiheuttaa painetta kasvun ja oppimisen palvelualueelle korottaa palveluntuottajille myönnettävää, sopimusperusteista avustusta. Palveluntuottajia on informoitu asiasta ja heitä on kuultu palaverissa Palveluntuottajat ovat antaneet hyväksynnän maltilliselle korotukselle. Vaihtoehtoiset iltapäivätoiminnan jen korotukset 30 euroa ja 40 euroa: 1. Kaksi a toiminta-ajan mukaan, korotus molemmissa 30 euroa 570 h /v h /v Kaksi a toiminta-ajan mukaan, korotus molemmissa 40 euroa 570 h /v h /v Molemmissa vaihtoehdoissa a alennetaan 50%:lla, jos perheessä on kolme tai enemmän iltapäivätoiminnassa tai päivähoidossa olevaa lasta. Maksu voidaan hakemuksesta jättää perimättä, jos perheen tulot alittavat ttoman päivähoidon tulorajan. Kehitysvammalain piiriin kuuluvien oppilaiden osalta a ei peritä.

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (3) Vaikutusten arviointi -- Maksujen tarkistaminen ja korottaminen saattaa aiheuttaa iltapäivä osallistuvien lasten määrän vähenemistä, mikäli korotus on iso suhteessa perheen tuloihin; tilannetta kuitenkin helpottaa esityksessä käyttöön otettavaksi ehdotettu n alentaminen ja perimättä jättäminen. Sopimukset palveluntuottajien kanssa tarkistetaan ja päivitetään kevään aikana. Molempien vaihtoehtojen talousvaikutukset on esitetty liitteessä (Liite 3) Esitys Esitän, että Kuopion kaupungin iltapäivätoiminnan ja korotetaan vaihtoehdon 1 mukaisesti seuraavasti: 570 h /v h /v Maksua alennetaan 50%:lla, jos perheessä on kolme tai enemmän iltapäivätoiminnassa tai päivähoidossa olevaa lasta. Maksu voidaan hakemuksesta jättää perimättä, jos perheen tulot alittavat ttoman päivähoidon tulorajan. Kehitysvammalain piiriin kuuluvien oppilaiden osalta a ei peritä. Liitteet /2016 Talousvaikutusten arviointi Viiteaineisto /2016 Iltapäivätoiminta, t ja perusteet. Taustatietoa ja -materiaalia /2016 Kuopion kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma (päivitetään keväällä 2016 ops-työn yhteydessä) Valmistelija Leena Auvinen puh Maria Louhimo puh Raija Heinonen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pea Vähäkangas päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen. Päätös Tehdään korjaus liitteeseen 3: Maksut alkaen: Osallistujamäärästä 20 % osallistuu aikaiseen ja 80 % osa-aikaiseen ip. Jäsen Kontiainen esitti muutosesityksen päätösehdotukseen, että kasvun ja oppimisen lautakunta hylkää opetusjohtajan esityksen ja päättää, että iltapäivätoiminnan t pidetään ennallaan asti. Jäsen Petri Kaunisto kannatti esitystä.

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (4) Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poieava kannatettu muutosesitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että asiasta järjestetään nimenhuutoäänestys. Käsittelyjärjestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä, äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat jäsen Kontiaisen ehdotusta, äänestävät "EI". Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän esitys sai 7 (seitsemän) JAA -ääntä (Toni Viljamaa, Sirpa Alho-Törrönen, Upi Heinonen, Anne Mönönen, Jarno Ruusunen, Annu Sauo ja Tero Taipale) ja Kontiaisen esitys 3 (kolme) EI -ääntä (Petri Kaunisto, Hila Kontiainen ja Henna Joutselainen), joten esittelijän ehdotus hyväksyttiin. Äänestystulokseksi todettiin 7 (seitsemän) JAA ääntä ja 3 (kolme) EI ääntä. Esittelijän esitys tuli päätökseksi.

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (5)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2641/2016 02.05.00 104 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh.

Lisätiedot

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut lukuvuonna

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut lukuvuonna Kasvatus- ja opetuslautakunta 8 15.02.2016 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut lukuvuonna 2016 2017 166/02.05.00.00/2016 KOLA 8 Valmistelija / lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 422/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 422/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 5 Asianro 422/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Pitkälahden koulun lakkauttaminen 1.8.2014 alkaen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus- ja

Lisätiedot

1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT

1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT 1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT Aamu- ja iltapäivätoiminta PerusopetusL: 8 a luku (19.12.2003/1136) Aamu- ja iltapäivätoiminta 48 b (19.12.2003/1136) Järjestäminen ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 423/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 423/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 6 Asianro 423/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Kettulan koulun lakkauttaminen 1.8.2014 alkaen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus- ja nuorisopalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 4 22.01.2014. 4 Asianro 260/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 4 22.01.2014. 4 Asianro 260/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 4 Asianro 260/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutokset 1.8.2014 alkaen Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen 1.8.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 127 08.12.2014. 127 Asianro 7205/00.01.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 127 08.12.2014. 127 Asianro 7205/00.01.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 127 Asianro 7205/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Särkiniemen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 422/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 422/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 80 Asianro 422/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Pitkälahden koulun lakkauttaminen 1.8.2014 alkaen Kasvun ja oppimisen lautakunta 19.2.2014: Perusopetusjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7205/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7205/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 64 Asianro 7205/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Särkiniemen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 422/02.02/2014. Kaupunginhallitus 24.2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 422/02.02/2014. Kaupunginhallitus 24.2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 16 Asianro 422/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Pitkälahden koulun järjestelyt Kaupunginhallitus 24.2.2014 80: Kasvun ja oppimisen lautakunta 19.2.2014:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 63 11.11.2014. 63 Asianro 7202/00.01.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 63 11.11.2014. 63 Asianro 7202/00.01.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 63 Asianro 7202/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:05-17:38 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi Eskelinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

HE 124/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perusopetuslain

HE 124/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perusopetuslain Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perusopetuslain 48 b ja 48 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perusopetuslain aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevia

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 260/02.02/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 260/02.02/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 42 Asianro 260/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen 1.8.2014 alkaen Kasvun ja oppimisen lautakunta 22.1.2014 4: Perusopetusjohtaja

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 30.05.2011 Sivistyslautakunta 31 22.06.2011 PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2011-2012 Sivltk 21 PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2011-2012 Opetushallitus on

Lisätiedot

No 5/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

No 5/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 5/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 9.8.2017 klo 18.36 19.00 KOKOUSPAIKKA Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo JÄSEN: VARAJÄSEN: Antti Waris, pj

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 67 Kehitysvammaisten ja autististen koululaisten perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksut varhaiskasvatustoimessa 1.1.2017 alkaen HEL 2016-003529 T 02

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 24 22.4.2015 Kaupunginhallitus 160 18.5.2015 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Lausunto perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan valtuustoaloitteeseen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (20) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (20) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (20) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:04 16.06 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet 16.02.2017 Sivu 1 / 1 594/2017 02.05.00 18 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Jaana

Lisätiedot

Saapunut aloite Juuan kunnan iltapäivätoiminnan kuukausimaksun muuttamisesta

Saapunut aloite Juuan kunnan iltapäivätoiminnan kuukausimaksun muuttamisesta Sivistyslautakunta 69 16.06.2015 Sivistyslautakunta 94 27.10.2015 Sivistyslautakunta 103 24.11.2015 Saapunut aloite Juuan kunnan iltapäivätoiminnan kuukausimaksun muuttamisesta 201/32.329/2015 Sivltk 69

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7191/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7191/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 415 Asianro 7191/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Kalevalan koulun Linnanpellon yksikön lakkauttaminen ja vuosiluokkien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149 23.09.2015 Sivu 1 / 1 663/05.10.00/2015 149 Oikaisuvaatimus tukipalvelujen vastuualuepäällikön päätökseen iltapäivätoiminnan avustuksista lukuvuonna 2015-2016/elokuun avustuserä Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 423/02.02/2014. Kaupunginhallitus 24.2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 423/02.02/2014. Kaupunginhallitus 24.2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 17 Asianro 423/02.02/2014 Perusopetuksen palveluverkostomuutos: Kettulan koulun järjestelyt Kaupunginhallitus 24.2.2014 81: Kasvun ja oppimisen lautakunta 19.2.2014:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7202/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7202/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 126 Asianro 7202/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunta 26 11.04.2017 Kaupunginhallitus 95 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 37 09.05.2017 Varhaiskasvatuksen uudet asiakasmaksuperiaatteet 1.8.2017 alkaen 90/02.05.00.00/2017 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1 Luonnos 1.7.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi perusopetuslain 48 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perusopetuslakia muutettavaksi siten, että koululaisten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7202/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7202/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 416 Asianro 7202/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 1901/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 1901/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) 30 Asianro 1901/00.01.02.00/2016 Taiteen perusopetuksen käsityön laajan oppimäärän opetuksen aloittaminen Kuopiossa, Kuopion Rouvasväenyhdistys ry:n hakemus kasvun

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (19) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Aika keskiviikko klo 15:05 17:59

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (19) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Aika keskiviikko klo 15:05 17:59 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (19) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:05 17:59 Paikka Lisätietoja Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kokouksen alussa oli seuraava esittely:

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala KAARINAN KAUPUNKI 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015 1. Soveltamisala Lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa säätelee Perusopetuslaki (628/1998). Mikäli kunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen 25.01.2017 Sivu 1 / 1 290/2017 02.05.00 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Arja Puronen, puh. 046

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA. Sivistyslautakunta (Päivitetty )

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA. Sivistyslautakunta (Päivitetty ) ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 27.1.2016 (Päivitetty 16.1.2017) Sisällys 1 JOHDANTO 2 2 TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 2 3 SISÄLLÖLLISET

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 1323/12.01.02/2013 Oikaisuvaatimus kasvun ja oppimisen lautakunnan päätöksestä 27.11.2012/Jari Vartiainen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus-

Lisätiedot

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 758/12.01.03/2016 50 Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden 2017-2018 alusta Sivistysjohtaja Matti Sivonen 24.8.2016: Perusopetuksen iltapäivätoiminta

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Vapaa-aikalautakunta 50 30.8.2016 Asianro 758/12.01.03/2016 99 Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden 2017-2018 alusta Päätöshistoria Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:03 15.08 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi Eskelinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten Lasten ja nuorten lautakunta 24 15.08.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 36 25.09.2017 Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten 772/00.04.02.00/2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1231/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1231/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (1) 34 Asianro 1231/12.00.01.01/2016 Kansalaisopiston maksujen perusteet lukuvuonna 2016-2017 Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto päättää palvelualueensa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Asianro 6862/02.02.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Asianro 6862/02.02. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015 94 Asianro 6862/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2019 taloussuunnitelma Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (65) Kaupunginhallitus 24.02.2014. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (65) Kaupunginhallitus 24.02.2014. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (65) Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-16:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja Leila

Lisätiedot

PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA 2015-2016

PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA 2015-2016 1 Tiedote huoltajille PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA 2015-2016 LIITTEENÄ HAKEMUS ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUN PUOLITTAMISESTA

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (34) Kasvun ja oppimisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (34) Kasvun ja oppimisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (34) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-18:52 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi Eskelinen, puheenjohtaja Sirpa

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3582/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3582/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/2016 1 (1) 323 Asianro 3582/02.02.00/2016 Vuoden 2017 talousarvio sekä vuosien 2017-2020 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 4312/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 4312/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (1) 29 Asianro 4312/02.05.00.00/2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden hinnan tarkistaminen Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto. Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4.

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto. Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4. Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KANKAANPÄÄN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 JOHDANTO Toimintasuunnitelma on tehty tukemaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupungin uimahalli- ja jäähallipalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas Konsernipalvelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (15) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Puijonsarven koulu, Keski-Kaari 44 (opettajainhuone, 2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (15) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Puijonsarven koulu, Keski-Kaari 44 (opettajainhuone, 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:05-17:13 Paikka Puijonsarven koulu, Keski-Kaari 44 (opettajainhuone, 2. krs) Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

VAIKUTUK- SET Asiakas ja kaupunkilainen. MUUTOSESITYS alkaen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat

VAIKUTUK- SET Asiakas ja kaupunkilainen. MUUTOSESITYS alkaen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat Asia: Sosiaali- ja terveyspalvelujen eräisiin asiakasmaksuihin esitettävät muutokset Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä: Sosiaali- ja terveyslautakunta / kaupunginhallitus Valmistelijat:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen alkaen / EL-H

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen alkaen / EL-H Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen 1.3.2017 alkaen / EL-H VD/122/02.03.00.00/2017 Lainsäädännöllinen tausta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Kasvun ja oppimisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-19:11 Paikka Kouluvirasto (2. kerroksen lautakuntien kokoushuone), osoite: Vuorikatu 27 Lisätietoja Kokouksen alussa

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina

Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (5) 23 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen muutokset 01.03.2017 TRE:592/02.04.03/2017 Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Valmistelijan yhteystiedot Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN Vahvistettu koulutuslautakunnassa 28.2.2017 15 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2015. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2015. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2015 Sivistyslautakunta 02.06.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 02.06.2015 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Hellgren Jussi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (26) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (26) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (26) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:01 16.59 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2009. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2009. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2009 Sivistyslautakunta 16.06.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 16.06.2009 klo 18.00 18.45 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 54 Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Miia Loisa-Turunen,

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (24) Kasvun ja oppimisen lautakunta Kokouksessa pidettiin tauko klo

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (24) Kasvun ja oppimisen lautakunta Kokouksessa pidettiin tauko klo Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (24) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:00-18:32 Kokouksessa pidettiin tauko klo 17.48 18.07 Paikka Kasvun ja oppimisen palvelualue, lautakuntien kokoushuone, 2.

Lisätiedot

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 54 09.05.2011 Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä 1395/00.00.09/2010 KV 89 Valtuusto 27.9.2010 Yhteisen Sipoomme

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7247/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7247/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/2013 1 (1) 355 Asianro 7247/02.02.00/2013 Vuoden 2014 talousarvio sekä vuosien 2014-2017 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1.

LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1. LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1. UUDISTUKSEN TAVOITTEET Työn- ja vastuunjaon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1138/02.05.00/2013 344 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen 1.1.2016 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 239 15.8.2016 245 Asianro 4686/02.02.00/2016 Kuopion kaupungin lausunto Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvioesityksestä Päätöshistoria 15.8.2016

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14 10.02.2016 Sivu 1 / 1 5324/2015 02.05.00 14 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Greta Hämäläinen, puh. 043 826 8011 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4 Sivistyslautakunta 10 19.02.2014 Kaupunginhallitus 98 26.05.2014 Sivistyslautakunta 82 27.11.2014 Kaupunginhallitus 218 15.12.2014 Kaupunginvaltuusto 46 30.12.2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (22) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (22) Kasvun ja oppimisen lautakunta. Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (22) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:04 16.40 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Aleksi

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot