Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) 152 Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2014 HEL T Päätös päätti myöntää kulttuuri- ja taidejärjestöjen toiminta-avustukset vuodelle 2014 liitteen mukaisesti. Kulttuuriyhteisöjen tukemiseen varattiin määrärahaa kesäkuun lautakunnan kokouksessa euroa. Liitteenä olevan päätöksen mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksia vuodelle 2014 myönnetään eurolla. Määrärahan ylitys, euroa, katetaan seuraavasti: euroa kaupunkikulttuuriavustuksista (avustettavat yhteisöt siirtyvät rahoineen kaupunkikulttuuriavustuksista yhteisöjen toiminta-avustusten piiriin, sekä Käpylän yhdyskuntaklubi ry:lle euroa) euroa kehittämishankkeista (avustettavat siirtyvät rahoineen kehittämishankkeista yhteisöjen toiminta-avustusten piiriin) euroa kansainväliseen toimintaan tarkoitetuista avustuksista ja euroa kohdeavustuksista. Yhteisöjä, joille ei myönnetä toiminta-avustusta, kehotetaan hakemaan hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen Myönnettyjä avustuksia ei makseta avustusten saajille vuoden 2013 aikana. Avustuksen maksatuksessa noudatetaan Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksen avustusohjetta, jonka mukaan toimintaa varten myönnetyt avustukset maksetaan seuraavasti: alle euron suuruiset avustukset yhtenä eränä, euron suuruiset avustukset kahtena eränä ja yli euron suuruiset avustukset neljänä eränä. Poikkeuksena edellisestä kappaleesta, lautakunta päätti valtuuttaa kulttuurikeskuksen maksamaan Sulasolin Helsingin piiri ry:n, Suomen Työväen Musiikkiliiton Uudenmaan piirijärjestön ja Helsingfors sångoch musikförbund rf:n toiminta-avustuksen yhdessä erässä tammikuussa, koska yhdistykset jakavat myönnetyn avustuksen edelleen jäsenjärjestöilleen.

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Näyttämötaide Hakijoiden, joille on myönnetty avustusta, on tehtävä selvitys avustuksen käytöstä viimeistään vuoden 2015 toimintaavustuksen hakuajan päättymiseen mennessä. European theatre collective assosiation ry:lle ei myönnetä avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta Helsingin kellariteatteri ry:lle myönnetään euron korotus toimintaavustukseen toiminnan laajentumisen tukemiseen. Helsingin tarinateatterin kannatusyhdistys ry:lle ei myönnetä avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta Ilves-Teatteri ry:lle myönnetään euron korotus toimintaavustukseen toiminnan laajentumisen tukemiseen. Isis teatteriyhdistys ry:lle ei myönnetä avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen Kuriton Company otetaan mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toimintaavustuksen piiriin eurolla. Musiikkiteatteri-ilmaisun koulu Musti otetaan mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. Avustus myönnetään ehdolla, että yhdistyksen toiminnan jatkamiseen on taloudelliset edellytykset. Myllyteatteri-yhdistys ry:lle myönnetään euron toiminta-avustus. Yhdistys on ollut kehittämishankkeiden piirissä vuosina Paravarjo ry:lle ei myönnetä toiminta-avustusta. Yhdistys on perustettu vuonna 2013 eikä jatkuvasta toiminnasta ole vielä näyttöä. Pitkäkosken Lenkkiteatteri ry:lle ei myönnetä avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen Suomen Unima ry:lle ei myönnetä avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen Teatteri Helsinki yhdistys ry:lle ei myönnetä avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Tanssi Teatteri Kultsa ry:lle myönnetään euron korotus toimintaavustukseen toiminnan laajentumisen tukemiseen. Teatteriyhdistys Smeds Ensemble ry:lle ei myönnetä toiminta-avustusta vuodelle Yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 ei vastaa toiminta-avustuksille asetettuja kriteereitä. Teatteriyhdistys Tuike ry otetaan mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. UIT ry:lle ei myönnetä toiminta-avustusta. Haetun avustuksen käyttötarkoitus on revyyworkshopin järjestäminen Hakaniemen Musiikkiteatteri Oy:n ammattiesiintyjille keväällä Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai lähikulttuuriavustusta mainittujen Valtimonteatteri yhdistys ry:lle myönnetään euron korotus toiminta-avustukseen toiminnan laajentumisen tukemiseen. Ylioppilasteatteri ry:lle myönnetään euron korotus toimintaavustukseen toiminnan laajentumisen tukemiseen. Osuuskunta Sirkus Aikamoinen yhteisölle ei myönnetä toimintaavustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai Sairaalaklovnit ry - Sjukhusclowner rf:lle ei myönnetä avustusta. Yhdistyksellä on vahva julkinen tuki. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen avustusmuotojen hakukriteerien Sirkusyhdistys Race Horse ry otetaan mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. Sirkusyhdistys Varpaat ilmassa ry:lle ei myönnetä toiminta-avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry ei myönnetä toiminta-avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta As2wrists ry:lle ei myönnetä toiminta-avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Musiikki Intomieliset ry otetaan mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toimintaavustuksen piiriin eurolla. Kuukulkurit ry otetaan mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toimintaavustuksen piiriin eurolla. M.A.D. Tanssimaisterit ry otetaan mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. Ehdotettu summa sisältää avustuksen Loikka festivaalin tuotantokustannuksiin. Nuorisoseura Katrilli ry otetaan takaisin kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. PJL8-tanssin ja teatterin kannatusyhdistys ry:n toiminta-avustus ehdotetaan korotettavaksi euroon toiminnan laajuuden ja ammattimaisuuden perusteella. Rytmikollektiivi Kompitus ry:lle ei myönnetä avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen Seurasaaren Kansantanssijat ry otetaan takaisin kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. Suomen Taidetanssin Tuki ry:n (Footlight) toiminta-avustus pyöristetään euroon. Vuoden 2013 toiminta-avustus on euroa. Yhdistystä kehotetaan hakemaan vuoden 2015 toimintaavustusta taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustusten haun yhteydessä. Taiteen edistämisen yhdistys Myrskynsilmä ry otetaan mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. Collegium Musicae Antiquae Helsingiense - Helsingin vanhan musiikin seura ry otetaan takaisin kulttuuri- ja taideyhteisöjen toimintaavustuksen piiriin eurolla: Helsingin saksofoniorkesterin kannatusyhdistys ry:lle ei myönnetä avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai Helsingfors sång- och musikförbund rf:n avustus myönnetään edelleen jaettavaksi helsinkiläisille jäsenjärjestöille. Avustusta ei voi käyttää yhdistyksen muuhun toimintaan.

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Sulasolin Helsingin piiri ry:n avustus myönnetään edelleen jaettavaksi helsinkiläisille jäsenjärjestöille. Avustusta ei voi käyttää yhdistyksen muuhun toimintaan. Suomalainen barokkiorkesteri koulutustoimintaan ei myönnetä avustusta kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksista. Kulttuurikeskus tutkii hankkeen toteuttamismahdollisuutta yhteistyössä orkesterin kanssa. Suomen Työväen Musiikkiliiton Uudenmaan piirijärjestö avustus myönnetään edelleen jaettavaksi helsinkiläisille jäsenjärjestöille. Avustusta ei voi käyttää yhdistyksen muuhun toimintaan. Uteliaat muusikot ry:lle ei myönnetä avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen Seuraavat yhdeksän orkesteria otetaan takaisin kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin: Helsingin Balalaikkaorkesteriyhdistys ry eurolla Helsingin Työväen Orkesteri ry eurolla Lauttasaaren orkesteriyhdistys ry eurolla Mosabacka big band ry eurolla Puhallinorkesteri Apollo ry eurolla Pääkaupungin Karjalaisten Soittokunta ry eurolla Töölö Brass ry - Tölö Brass rf eurolla Wiipurin Soitannollinen Kerho ry eurolla Viipurin työväen soittajat ry eurolla. Toiminta-avustusta ei myönnetä kuoroille (seuraavat kolme hakijaa). Kuorot voivat hakea avustusta toimintaansa kulttuuri- ja kirjastolautakunnan tukemilta kuorojen keskusjärjestöiltä: Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajat Radion kamarikuoron laulajat ry Suomen Solistiyhdistys - Finlands Solistförening rf Elokuva/Media Night Visions - Yön kuvat ry:n toiminta-avustusta korotetaan eurolla toiminnan laajentumisen ja ammattimaistumisen vuoksi. Kuvataide/Taideteollisuus Seuraavat kolme taideseuraa otetaan takaisin kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin:

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Haagan Taideseura ry eurolla Helsingin Taideyhdistys HTY ry eurolla Itä-Helsingin Taideseura ry eurolla Taidemaalariliitto ry:lle ei myönnetä avustusta, koska yhdistys ei ole ensisijaisesti kaupungin tuen tarpeessa. Kirjallisuus Lukukeskus-Läscentrum ry:lle ei myönnetä avustusta, koska yhdistys ei ole ensisijaisesti kaupungin tuen tarpeessa. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen Muut Aasia Helsingissä -yhdistys ry:lle ei myönnetä taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai Adoptioperheet ry, Adoptivfamiljer rf:lle ei myönnetä toimintaavustusta. Yhdistyksen toiminta ei vastaa kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen myöntämiseksi asetettuja kriteereitä. Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki-kaupungiosayhdistys ry:n toiminta-avustusta nostetaan eurolla toiminnan laajenemisen vuoksi. Bass Campus ry:lle ei myönnetä avustusta. Yhdistyksen toiminta kuuluu nuorisoasiainkeskuksen tukeman toiminnan piiriin. Bermuda Helsinki yhdistykselle ei myönnetä toiminta-avustusta vuodelle 2014, koska haetun avustuksen käyttötarkoitus ei vastaa toiminta-avustuksille asetettuja kriteereitä. Avustusta haetaan kahden yhdistyksen jäsenen puolipäiväistä työskentelyapurahaa varten. Helsingin historiapäiväyhdistys ry:n avustus nostetaan euroon. Yhdistykselle ei myönnetä järjestämiinsä tapahtumiin muita (kohde-, kaupunkikulttuuri- tai kansainvälinen toiminta) avustuksia vuoden 2014 aikana. Kallion kulttuuriverkosto ry:n avustusta nostetaan eurolla toiminnan laajuuden ja vaikuttavuuden vuoksi. Kulttuuriosuuskunta Partuunalle ei myönnetä toiminta-avustusta. Yhdistyksen toiminta ei vastaa kulttuuri- ja taideyhteisöjen toimintaavustuksen myöntämiseksi asetettuja kriteereitä ( Osuuskunnan oma

7 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) tuotanto on pääasiassa kirjojen ja levyjen julkaisemista. Osuuskunta toimii myös kirjakauppana sekä kuvataiteilijajäsentensä töiden myyntivälittäjänä ). Lapset kertovat ja toimivat - Barnen berättar Children are Telling ry:lle ei myönnetä toiminta-avustusta. Yhdistyksen toiminta ei vastaa kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen myöntämiseksi asetettuja kriteereitä. Openhouse ry:lle ei myönnetä taide- ja kulttuurilaitosten toimintaavustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai Pohjoinen liike ry:lle ei myönnetä toiminta-avustusta. Yhdistys on perustettu vuonna 2013 eikä jatkuvasta toiminnasta ole vielä näyttöä. Suomen biotaiteen seura ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen avustusmuotojen hakukriteerien Suomen Jazz & Populaarimusiikin Arkiston Kannatusyhdistys ry:lle ei myönnetä toiminta-avustusta. Yhdistyksen toiminta ei vastaa kulttuurija taideyhteisöjen toiminta-avustuksen myöntämiseksi asetettuja kriteereitä. Sveaborg Seura ry:lle ei myönnetä toiminta-avustusta. Yhdistyksen toiminta ei vastaa kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen myöntämiseksi asetettuja kriteereitä. Vallilan kirjaston ystävät ry:lle ei myönnetä taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai Viapori Forum ry:lle / Jääkellari -hankkeelle myönnetään euron toiminta-avustus. Yhdistys on ollut kehittämishankkeiden piirissä vuosina Inkerikeskus ry:lle ei myönnetä toiminta-avustusta, koska yhteisöllä on vahva julkinen tuki. Yhdistykselle ehdotetaan myönnettäväksi euron toiminta-avustus Mosaiikki Helsinki lehden tuottamiseksi vuonna Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry:lle myönnetään euron toiminta-avustus. Yhdistys on ollut kehittämishankkeiden piirissä vuosina

8 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Käsittely Perusteluja Mistä on kyse Kumpula-Toukola Kylätilayhdistys ry:n toiminta-avustushakemus siirretään kaupunkikulttuuriavustuksiin, josta avustus ( euroa) myönnetään vuoden 2014 puolella. Käpylän yhdyskuntaklubi otetaan mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla Esteelliset: Päivi Storgård (lähisukulainen avustusta hakevan yhdistyksen hallituksessa) Vastaehdotus: Risto Kolanen: Esitys Esitän Käpylän yhdyskuntataklubille euroa, koska se on perinteestä poikkeava, uudenlainen kulttuuri- ja asukasyhteisö, joka toimii kaupungin strategisten tavoitteiden mukaisesti hallintokuntien rajat ylittävänä asukaslähtöisenä mahdollistajana ja toimijana. Klubi putoa nyt selvästi ainakin kolmen lautakunnan ja viraston (Kulke, nuorisotoimi, SoTe) väliin ja ulkopuolelle tavalla, joka on selvästi ristiriidassa kulttuuri- ja kirjastolautakunnan kokouksessa yksimielisesti tekemän linjauksen kanssa: Tehdään selvitys, jossa tuet tulevat läpinäkyviksi ja hakijoiden kohdalla ei esiinny epäyhdenmukaista kohtelua tai eri hallintokunnat anna keskenään ristiriitaisia suosituksia. Linjaus tehtiin esityksestäni Kumpula-Toukola Kylätilayhdistyksen anomuksen uuden käsittelyn yhteydessä, jossa lautakunta muutti joulukuun 2012 kokouksen käsittelyä. Kulttuurikeskuksen toimialaan kuuluvaa Käpylän yhdyskuntaklubin taide- ja kulttuuritoimintaa lapsille ja nuorille ovat elokuva- ja mediakasvatus, esiintyvät ryhmät, taidepajat ja näyttelyt, ympäristötaide. Klubi tekee yhteistyötä Käpylässä koulun ja kirjaston kanssa sekä julkaisee lehteä ja kalenteria. Käpylän yhdyskuntaklubi rinnastuu ihan hyvin esityksessä mukana oleviin Arabianranta-Toukola.-Vanhakaupunki asukasyhdistys ry, Kallion kulttuuriverkosto ry ja Pitskun kyläkirkon kulttuuriyhdistys yhdistyksen toimintaan, joille esitetään osin lisää toiminnan laajentumisen vuoksi. Kumpula-Toukola Kylätilayhdistyksen tuki siirretään kaupunkikulttuuriavustuksiin (jo etukäteen luvatulla) haetulla summalla. Yhdistys on perustettu v ja se sai v parhaimmillaan euron tukea kaupungilta mm. Terve ja turvallinen

9 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) kaupunki projektin Vuoden 2008 jälkeen tuki vakiintui euron tasolle. Uhkana irtisanomiset ja lomautukset Sosiaali- ja terveyslautakunta piti muiden rinnasteisten yhdistysten tuet ennallaan keväällä 2013, mutta pudotti eurolla klubin tukea. Lautakunnan esityslistalla on uusi euron pudotus. Päätös on johtanut mm. taloudenhoitajan irtisanoutumiseen, lauantain aukiolojen supistamiseen, molempien työntekijöiden lomauttamiseen kahdeksi kuukaudeksi, erillisestä toimistotilasta luopumiseen, kuntouttavaan työtoimintaan (mm. nuorten päihdekuntoutujien osalta) osallistuvien määrän supistamiseen jne. Kaupungin avustusten selvitystyö kesken Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen nimeämä työryhmä laatii toimintaperiaatteita ja ohjeistusta asukastalojen tukijärjestelmälle. Työryhmän esitys ei kuitenkaan ehdi vaikuttamaan ainakaan vielä vuoden 2014 tukipäätöksiin. Siksi jyrkkä pudotus kaupungin strategioita toteuttavan Käpylän yhteiskuntaklubin avustuksiin ei ole oikeudenmukaista. Käpylän yhdyskuntaklubin erittely kulttuuritoiminnan osalta Talousarviosta käy ilmi kulttuuritoimintaan käytettäviksi suunnitellut resurssit varsinaisten kulttuurihankkeiden suorat kulut n. 500 e/kk e osuus tilavuokrista (yht ) 30% e osuus työntekijöiden palkoista (yht = ) x 30% e osuus yleiskuluista, hankinnoista, sosiaalikuluista, vakuutuksista jne e yht e Kulttuurin ja taiteen osuus toiminnassamme on merkittävä. Ilman tukea sen toteuttaminen kutistuu, näivettyy ja lopulta kuolee pois (Heikki Takkinen) Viittaan päätökseen Kumpula-Toukola Kylätilayhdistyksen anomuksen uusi käsittely (edellinen joulukuussa 2012 tämä sama haku) Kannattajat: Sami Muttilainen

10 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) 1 äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Esitys Esitän Käpylän yhdyskuntataklubille euroa, koska se on perinteestä poikkeava, uudenlainen kulttuuri- ja asukasyhteisö, joka toimii kaupungin strategisten tavoitteiden mukaisesti hallintokuntien rajat ylittävänä asukaslähtöisenä mahdollistajana ja toimijana. Klubi putoa nyt selvästi ainakin kolmen lautakunnan ja viraston (Kulke, nuorisotoimi, SoTe) väliin ja ulkopuolelle tavalla, joka on selvästi ristiriidassa kulttuuri- ja kirjastolautakunnan kokouksessa yksimielisesti tekemän linjauksen kanssa: Tehdään selvitys, jossa tuet tulevat läpinäkyviksi ja hakijoiden kohdalla ei esiinny epäyhdenmukaista kohtelua tai eri hallintokunnat anna keskenään ristiriitaisia suosituksia. Linjaus tehtiin esityksestäni Kumpula-Toukola Kylätilayhdistyksen anomuksen uuden käsittelyn yhteydessä, jossa lautakunta muutti joulukuun 2012 kokouksen käsittelyä. Perusteluja Mistä on kyse Kulttuurikeskuksen toimialaan kuuluvaa Käpylän yhdyskuntaklubin taide- ja kulttuuritoimintaa lapsille ja nuorille ovat elokuva- ja mediakasvatus, esiintyvät ryhmät, taidepajat ja näyttelyt, ympäristötaide. Klubi tekee yhteistyötä Käpylässä koulun ja kirjaston kanssa sekä julkaisee lehteä ja kalenteria. Käpylän yhdyskuntaklubi rinnastuu ihan hyvin esityksessä mukana oleviin Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki asukasyhdistys ry, Kallion kulttuuriverkosto ry ja Pitskun kyläkirkon kulttuuriyhdistys yhdistyksen toimintaan, joille esitetään osin lisää toiminnan laajentumisen vuoksi. Kumpula-Toukola Kylätilayhdistyksen tuki siirretään kaupunkikulttuuriavustuksiin (jo etukäteen luvatulla) haetulla summalla. Yhdistys on perustettu v ja se sai v parhaimmillaan euron tukea kaupungilta mm. Terve ja turvallinen kaupunki projektin Vuoden 2008 jälkeen tuki vakiintui euron tasolle. Uhkana irtisanomiset ja lomautukset Sosiaali- ja terveyslautakunta piti muiden rinnasteisten yhdistysten tuet ennallaan keväällä 2013, mutta pudotti eurolla klubin tukea. Lautakunnan esityslistalla on uusi euron pudotus. Päätös on johtanut mm. taloudenhoitajan irtisanoutumiseen, lauantain aukiolojen supistamiseen, molempien työntekijöiden lomauttamiseen kahdeksi kuukaudeksi, erillisestä toimistotilasta luopumiseen, kuntouttavaan työtoimintaan (mm. nuorten päihdekuntoutujien osalta) osallistuvien määrän supistamiseen jne. Kaupungin avustusten selvitystyö kesken Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen nimeämä työryhmä laatii toimintaperiaatteita ja ohjeistusta asukastalojen tukijärjestelmälle. Työryhmän esitys ei kuitenkaan ehdi vaikuttamaan ainakaan vielä vuoden 2014 tukipäätöksiin. Siksi jyrkkä pudotus kaupungin strategioita

11 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) toteuttavan Käpylän yhteiskuntaklubin avustuksiin ei ole oikeudenmukaista. Käpylän yhdyskuntaklubin erittely kulttuuritoiminnan osalta Talousarviosta käy ilmi kulttuuritoimintaan käytettäviksi suunnitellut resurssit varsinaisten kulttuurihankkeiden suorat kulut n. 500 e/kk e osuus tilavuokrista (yht ) 30% e osuus työntekijöiden palkoista (yht = ) x 30% e osuus yleiskuluista, hankinnoista, sosiaalikuluista, vakuutuksista jne e yht Kulttuurin ja taiteen osuus toiminnassamme on merkittävä. Ilman tukea sen toteuttaminen kutistuu, näivettyy ja lopulta kuolee pois (Heikki Takkinen) Viittaan päätökseen Kumpula-Toukola Kylätilayhdistyksen anomuksen uusi käsittely (edellinen joulukuussa 2012 tämä sama haku) Jaa-äänet: 2 Johanna Sydänmaa, Timo Vuori Ei-äänet: 6 Jaana Alaja, Verna Castren, Risto Kolanen, Sami Muttilainen, Jukka Relander, Juha-Pekka Väisänen Tyhjä: 0 Poissa: 1 Päivi Storgård Esittelijä Lisätiedot kulttuurijohtaja Stuba Nikula Petri Rostedt, suunnittelija, puhelin: petri.rostedt(a)hel.fi Veikko Kunnas, osastopäällikkö, puhelin: veikko.kunnas(a)hel.fi Liitteet 1 Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2014, päätös

12 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Otteet Ote Hakijat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, kulttuuri- ja kirjastolautakunta Päätösehdotus päättänee myöntää kulttuuri- ja taidejärjestöjen toiminta-avustukset vuodelle 2014 liitteenä olevan esityksen mukaisesti. Kulttuuriyhteisöjen tukemiseen varattiin määrärahaa kesäkuun lautakunnan kokouksessa euroa. Liitteenä olevan ehdotuksen mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksia vuodelle 2014 myönnetään eurolla. Määrärahan ylitys, euroa, ehdotetaan katettavaksi seuraavasti: euroa kaupunkikulttuuriavustuksista (avustettavat yhteisöt siirtyvät rahoineen kaupunkikulttuuriavustuksista yhteisöjen toiminta-avustusten piiriin) euroa kehittämishankkeista (avustettavat siirtyvät rahoineen kehittämishankkeista yhteisöjen toiminta-avustusten piiriin) euroa kansainväliseen toimintaan tarkoitetuista avustuksista ja euroa kohdeavustuksista. Yhteisöjä, joille ei myönnetä toiminta-avustusta, kehotetaan hakemaan hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen Myönnettyjä avustuksia ei makseta avustusten saajille vuoden 2013 aikana. Avustuksen maksatuksessa noudatetaan Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksen avustusohjetta, jonka mukaan toimintaa varten myönnetyt avustukset maksetaan seuraavasti: alle euron suuruiset avustukset yhtenä eränä, euron suuruiset avustukset kahtena eränä ja yli euron suuruiset avustukset neljänä eränä. Poikkeuksena edellisestä kappaleesta, lautakunta päättänee valtuuttaa kulttuurikeskuksen maksamaan Sulasolin Helsingin piiri ry:n, Suomen Työväen Musiikkiliiton Uudenmaan piirijärjestön ja Helsingfors sångoch musikförbund rf:n toiminta-avustuksen yhdessä erässä

13 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Näyttämötaide tammikuussa, koska yhdistykset jakavat myönnetyn avustuksen edelleen jäsenjärjestöilleen. Hakijoiden, joille on myönnetty avustusta, on tehtävä selvitys avustuksen käytöstä viimeistään vuoden 2015 toimintaavustuksen hakuajan päättymiseen mennessä. European theatre collective assosiation ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai Helsingin kellariteatteri ry:lle ehdotetaan euron korotusta toiminta-avustukseen toiminnan laajentumisen tukemiseen. Helsingin tarinateatterin kannatusyhdistys ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai Ilves-Teatteri ry:lle ehdotetaan euron korotusta toimintaavustukseen toiminnan laajentumisen tukemiseen. Isis teatteriyhdistys ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta Kuriton Company ehdotetaan otettavaksi mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. Musiikkiteatteri-ilmaisun koulu Musti ehdotetaan otettavaksi mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. Avustus myönnetään ehdolla, että yhdistyksen toiminnan jatkamiseen on taloudelliset edellytykset. Myllyteatteri-yhdistys ry:lle ehdotetaan myönnettäväksi euron toiminta-avustus. Yhdistys on ollut kehittämishankkeiden piirissä vuosina Paravarjo ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi toiminta-avustusta. Yhdistys on perustettu vuonna 2013 eikä jatkuvasta toiminnasta ole vielä näyttöä. Pitkäkosken Lenkkiteatteri ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta

14 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Suomen Unima ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta Teatteri Helsinki yhdistys ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta Teatteri Kultsa ry:lle ehdotetaan euron korotusta toimintaavustukseen toiminnan laajentumisen tukemiseen. Teatteriyhdistys Smeds Ensemble ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi toiminta-avustusta vuodelle Yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 ei vastaa toiminta-avustuksille asetettuja kriteereitä. Teatteriyhdistys Tuike ry ehdotetaan otettavaksi mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. UIT ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi toiminta-avustusta. Haetun avustuksen käyttötarkoitus on revyyworkshopin järjestäminen Hakaniemen Musiikkiteatteri Oy:n ammattiesiintyjille keväällä Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai lähikulttuuriavustusta Valtimonteatteri yhdistys ry:lle ehdotetaan euron korotusta toiminta-avustukseen toiminnan laajentumisen tukemiseen. Ylioppilasteatteri ry:lle ehdotetaan euron korotusta toimintaavustukseen toiminnan laajentumisen tukemiseen. Osuuskunta Sirkus Aikamoinen yhteisölle ei ehdoteta myönnettäväksi toiminta-avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai Sairaalaklovnit ry - Sjukhusclowner rf:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta. Yhdistyksellä on vahva julkinen tuki. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen Sirkusyhdistys Race Horse ry ehdotetaan otettavaksi mukaan kulttuurija taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. Sirkusyhdistys Varpaat ilmassa ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi toiminta-avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai

15 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Tanssi Musiikki Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry ei ehdoteta myönnettäväksi toiminta-avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai As2wrists ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi toiminta-avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta Intomieliset ry ehdotetaan otettavaksi mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. Kuukulkurit ry ehdotetaan otettavaksi mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. M.A.D. Tanssimaisterit ry ehdotetaan otettavaksi mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. Ehdotettu summa sisältää avustuksen Loikka festivaalin tuotantokustannuksiin. Nuorisoseura Katrilli ry ehdotetaan otettavaksi takaisin kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. PJL8-tanssin ja teatterin kannatusyhdistys ry:n toiminta-avustus ehdotetaan korotettavaksi euroon toiminnan laajuuden ja ammattimaisuuden perusteella. Rytmikollektiivi Kompitus ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta Seurasaaren Kansantanssijat ry ehdotetaan otettavaksi takaisin kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla. Suomen Taidetanssin Tuki ry:n (Footlight) toiminta-avustus ehdotetaan pyöristettäväksi euroon. Vuoden 2013 toiminta-avustus on euroa. Yhdistystä kehotetaan hakemaan vuoden 2015 toimintaavustusta taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustusten haun yhteydessä. Taiteen edistämisen yhdistys Myrskynsilmä ry ehdotetaan otettavaksi mukaan kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla.

16 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Collegium Musicae Antiquae Helsingiense - Helsingin vanhan musiikin seura ry ehdotetaan otettavaksi takaisin kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin eurolla: Helsingin saksofoniorkesterin kannatusyhdistys ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai Helsingfors sång- och musikförbund rf:n myönnettäneen edelleen jaettavaksi helsinkiläisille jäsenjärjestöille. Avustusta ei voi käyttää yhdistyksen muuhun toimintaan. Sulasolin Helsingin piiri ry:n avustus myönnettäneen edelleen jaettavaksi helsinkiläisille jäsenjärjestöille. Avustusta ei voi käyttää yhdistyksen muuhun toimintaan. Suomalainen barokkiorkesteri koulutustoimintaan ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta kulttuuri- ja taideyhteisöjen toimintaavustuksista. Kulttuurikeskus tutkii hankkeen toteuttamismahdollisuutta yhteistyössä orkesterin kanssa. Suomen Työväen Musiikkiliiton Uudenmaan piirijärjestö avustus myönnettäneen edelleen jaettavaksi helsinkiläisille jäsenjärjestöille. Avustusta ei voi käyttää yhdistyksen muuhun toimintaan. Uteliaat muusikot ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta Seuraavat yhdeksän orkesteria ehdotetaan otettavaksi takaisin kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin: Helsingin Balalaikkaorkesteriyhdistys ry eurolla Helsingin Työväen Orkesteri ry eurolla Lauttasaaren orkesteriyhdistys ry eurolla Mosabacka big band ry eurolla Puhallinorkesteri Apollo ry eurolla Pääkaupungin Karjalaisten Soittokunta ry eurolla Töölö Brass ry - Tölö Brass rf eurolla Wiipurin Soitannollinen Kerho ry eurolla Viipurin työväen soittajat ry eurolla. Toiminta-avustusta ei ehdoteta myönnettäväksi kuoroille (seuraavat kolme hakijaa). Kuorot voivat hakea avustusta toimintaansa kulttuuri- ja kirjastolautakunnan tukemilta kuorojen keskusjärjestöiltä:

17 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajat Radion kamarikuoron laulajat ry Suomen Solistiyhdistys - Finlands Solistförening rf Elokuva/Media Night Visions - Yön kuvat ry:n toiminta-avustusta ehdotetaan korotettavaksi eurolla toiminnan laajentumisen ja ammattimaistumisen vuoksi. Kuvataide/Taideteollisuus Seuraavat kolme taideseuraa ehdotetaan otettavaksi takaisin kulttuurija taideyhteisöjen toiminta-avustuksen piiriin: Haagan Taideseura ry eurolla Helsingin Taideyhdistys HTY ry eurolla Itä-Helsingin Taideseura ry eurolla Taidemaalariliitto ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta, koska yhdistys ei ole ensisijaisesti kaupungin tuen tarpeessa. Kirjallisuus Lukukeskus-Läscentrum ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta, koska yhdistys ei ole ensisijaisesti kaupungin tuen tarpeessa. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta Muut Aasia Helsingissä -yhdistys ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen avustusmuotojen hakukriteerien Adoptioperheet ry, Adoptivfamiljer rf:lle ei ehdoteta myönnettäväksi toiminta-avustusta. Yhdistyksen toiminta ei vastaa kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen myöntämiseksi asetettuja kriteereitä. Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki -kaupungiosayhdistys ry:n toiminta-avustusta ehdotetaan nostettavaksi eurolla toiminnan laajenemisen vuoksi. Bass Campus ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta. Yhdistyksen toiminta kuuluu nuorisoasiainkeskuksen tukeman toiminnan piiriin.

18 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Bermuda Helsinki yhdistykselle ei ehdoteta myönnettäväksi toimintaavustusta vuodelle 2014, koska haetun avustuksen käyttötarkoitus ei vastaa toiminta-avustuksille asetettuja kriteereitä. Avustusta haetaan kahden yhdistyksen jäsenen puolipäiväistä työskentelyapurahaa varten. Helsingin historiapäiväyhdistys ry:n avustus ehdotetaan nostettavaksi euroon. Yhdistykselle ei myönnetä järjestämiinsä tapahtumiin muita (kohde-, kaupunkikulttuuri- tai kansainvälinen toiminta) avustuksia vuoden 2014 aikana. Kallion kulttuuriverkosto ry:n avustusta ehdotetaan nostettavaksi eurolla toiminnan laajuuden ja vaikuttavuuden vuoksi. Kulttuuriosuuskunta Partuunalle ei ehdoteta myönnettäväksi toimintaavustusta. Yhdistyksen toiminta ei vastaa kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen myöntämiseksi asetettuja kriteereitä ( Osuuskunnan oma tuotanto on pääasiassa kirjojen ja levyjen julkaisemista. Osuuskunta toimii myös kirjakauppana sekä kuvataiteilijajäsentensä töiden myyntivälittäjänä ). Lapset kertovat ja toimivat - Barnen berättar Children are Telling ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi toiminta-avustusta. Yhdistyksen toiminta ei vastaa kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen myöntämiseksi asetettuja kriteereitä. Openhouse ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai Pohjoinen liike ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi toiminta-avustusta. Yhdistys on perustettu vuonna 2013 eikä jatkuvasta toiminnasta ole vielä näyttöä. Suomen biotaiteen seura ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen avustusmuotojen hakukriteerien Suomen Jazz & Populaarimusiikin Arkiston Kannatusyhdistys ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi toiminta-avustusta. Yhdistyksen toiminta ei vastaa kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksen myöntämiseksi asetettuja kriteereitä.

19 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Esittelijä Sveaborg Seura ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi toiminta-avustusta. Yhdistyksen toiminta ei vastaa kulttuuri- ja taideyhteisöjen toimintaavustuksen myöntämiseksi asetettuja kriteereitä. Vallilan kirjaston ystävät ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kohde- tai kaupunkikulttuuriavustusta mainittujen avustusmuotojen hakukriteerien Viapori Forum ry:lle / Jääkellari -hankkeelle ehdotetaan myönnettäväksi euron toiminta-avustus. Yhdistys on ollut kehittämishankkeiden piirissä vuosina Inkerikeskus ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi toiminta-avustusta, koska yhteisöllä on vahva julkinen tuki. Yhdistykselle ehdotetaan myönnettäväksi euron toiminta-avustus Mosaiikki Helsinki lehden tuottamiseksi vuonna Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry:lle ehdotetaan myönnettäväksi euron toiminta-avustus. Yhdistys on ollut kehittämishankkeiden piirissä vuosina Kumpula-Toukola Kylätilayhdistys ry:n toiminta-avustushakemus ehdotetaan siirrettäväksi kaupunkikulttuuriavustuksiin, josta avustus ( euroa) myönnetään vuoden 2014 puolella. Käpylän Yhdyskuntaklubi ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi toimintaavustusta. Yhdistys voi hakea hankkeisiinsa kaupunkikulttuuriavustusta mainitun avustusmuodon hakukriteerien Kulttuuriyhteisöille tarkoitettuja avustuksia myönnetään helsinkiläisten rekisteröityjen taide- ja kulttuurityötä tekevien yhdistysten sekä ammatilliseen että harrastustoimintaan anomusten perusteella. Suurempia taide- ja taideoppilaitoksia, vakiintuneita yhteisöjä ja festivaaleja tuetaan taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustuksilla. Kaupunginosayhdistysten kulttuuritoimintaa tuetaan lähikulttuuriavustuksista. on kokouksessaan ( 91,) varannut euroa (2013; euroa) taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustuksiin vuodelle Hakuaika päättyi klo 16. Hakemuksia saapui kaikkiaan 114 kappaletta (vuodelle 2013 avustusta haki 124 yhteisöä). Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan avustusjaosto käsitteli hakemuksia kokouksissaan 5. ja Esittelijän ehdotuksen mukaan kulttuuri- ja

20 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) taideyhteisöille myönnettäisiin avustuksia yhteensä eurolla kesäkuussa ehdotetun euron sijaan. Haettu summa oli yhteensä euroa (2013; ). Haettu avustus vaihteli ja euron välillä (keskiarvo euroa). Avustusta ehdotetaan myönnettäväksi 76 yhteisölle. Myönnettäväksi ehdotetut avustukset vaihtelevat ja euron välillä. Taiteenala Hakijat Haettu Ehdotus Ehdotus lkm euroa lkm euroa Teatteri Tanssi Musiikki Elokuva/Media Kuvataide/ Taideteollisuus Kirjallisuus Muu Yhteensä Avustuksia rajaavia kriteerejä Kaupungin avustusohjeiden (Talous- ja suunnittelukeskus, ) mukaan avustettavan toiminnan tulee kohdistua Helsingin kaupungin asukkaisiin avustettavan toiminnan tulee tukea ja täydentää avustuksia myöntävän viranomaisen toimintaa ja tavoitteiden toteutumista avustuksen myöntämisessä kiinnitetään huomiota avustettavan toiminnan suunnitelmallisuuteen, hakijan omaan rahoitusosuuteen sekä kaupungin edellisinä vuosina myöntämien avustusten käyttötarkoituksen toteutumiseen. Avustuksia myönnettäessä on otettava huomioon yhteisön yleishyödyllisyys ja tarpeellisuus hallintokunnan toimialalla ja että avustettava toiminta tukee tai täydentää kaupungin sellaista tarvetta, johon kaupunki ilman yhteisön toimintaa joutuisi osoittamaan varoja, helsinkiläisten määrä, johon yhteisön toiminta kohdistuu sekä

21 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) avustettavan toiminnan tulokset ja laajuus, palvelujen laatu sekä yhteisön asiantuntemus. Samaan käyttötarkoitukseen ei myönnetä varoja kahdesta tai useammasta määrärahasta. Avustuksen saamisen ehtona on, että yhteisö noudattaa toiminnassaan ja taloudenhoidossaan kaupunginhallituksen antamia ohjeita. Avustuksensaajan tulee suunnitella vuoden 2013 toimintansa huomioon ottaen, ettei kaupungilla ole mahdollisuuksia lisäavustusten myöntämiseen. Avustusvarat on palautettava vaadittaessa, jos niitä käytetään muuhun kuin anottuun tarkoitukseen tai niiden käytölle asetettuja muita erityisehtoja ei noudateta tai jos avustuksen saaja on antanut kaupungin viranomaiselle virheellistä tai puutteellista tietoa avustusta koskevissa asioissa. Yhteisö ei saa käyttää toimintaa varten saamaansa kaupungin avustusta varainhankinnan tai liike- ja sijoitustoiminnan menoihin eikä rahoitusomaisuutensa tai muiden pitkäaikaisten sijoitustensa lisäämiseen. Avustuksen saajien on pidettävä kirjanpitoa kirjanpitolain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten edellyttämällä tavalla. Kirjanpito on järjestettävä siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata. Avustuksen saajan on järjestettävä tilintarkastus tilintarkastuslain edellyttämällä tavalla. Avustuksen hakijan on annettava kaupungin viranomaiselle tämän tarpeelliseksi katsomat tiedot avustushakemuksen käsittelyä, avustuksen myöntämistä ja käytön valvontaa varten. Avustusta myöntävillä viranomaisilla on oikeus tarkastaa avustusta hakeneen yhteisön kirjanpito ja hallinto. Kaupungilla on oikeus periä myönnetyistä avustuksista omia tai kaupunkikonsernin saatavia, jotka ovat syntyneet avustettavan yhteisön lainojen takaamisen tai muun syyn (esim. vuokrien ja niiden viivästyskorkojen) johdosta. Lisäksi kulttuuri- ja kirjastolautakunta määrittelee eri avustusmuodot ja niiden arviointiperusteet. Esittelijä kulttuurijohtaja Stuba Nikula Lisätiedot

22 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (22) Liitteet Otteet Petri Rostedt, suunnittelija, puhelin: petri.rostedt(a)hel.fi Veikko Kunnas, osastopäällikkö, puhelin: veikko.kunnas(a)hel.fi 1 Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2014, esitys Ote Hakijat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, kulttuuri- ja kirjastolautakunta Tiedoksi Talous- ja hallintopalvelut Talous- ja suunnittelukeskus

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle Myönnetty 2013.

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle Myönnetty 2013. 10.12. Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle de Utvecklingsstördas Väl i Mellersta Nyland r.f. 5 000 35 000 5 000 Esitystaiteen seura 8 000 13 000 8 000 European theatre collective

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (7) 5 Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2016-013185 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taide- ja kulttuuriyhteisöjen

Lisätiedot

Avustus Avustus 2016

Avustus Avustus 2016 vuodelle Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 13.12.216 Duv teatern rf (entinen de Utvecklingsstördas Väl i Mellersta Nyland r.f. ) Esitystaiteen seura Föreningen för Drama och Teater, DOT r.f. Helsingin kellariteatteri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (6) 14 Lauttasaari-Seura ry:n oikaisuvaatimus HEL 2012-016385 T 02 05 01 00 Päätös päätti, ettei oikaisuvaatimus anna perustetta ottaa Lauttasaari-Seura ry:n hakemusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (8) 87 Kohdeavustusten myöntäminen, 6. jako HEL 2014-007049 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Teatteriyhdistys Pensas

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (16) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (16) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (16) 146 Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2016 HEL 2015-012677 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 8 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2014-000381 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2014 1 (9) 145 Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2015 kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jaettavissa olevien avustusmäärärahojen kohdentaminen HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) Kulttuuri- ja 88 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako HEL 2016-009893 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuri- ja päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) 149 Avustusmuotojen ja arviointiperusteiden päivittäminen vuodelle 2016 HEL 2015-012679 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liitteenä olevat avustusten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (11) 43 Ryhmäteatterin kannatusyhdistys ry:n oikaisuvaatimus, taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2015 HEL 2014-007050 T 02 05 01 00 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (6) 42 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2016-003978 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Chekhov Machine ry 1 300

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/1 12.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/1 12.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) 29 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2013-002910 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Bulevardin teatteriyhdistys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Kohdeavustusten myöntäminen, 5. jako HEL 2016-004998 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Mazing Cities -työryhmä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (7) 17 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2017-001875 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Miamaijan ja äidin seikkailut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (8) 30 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2015-002175 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Osuuskunta Kartanon kollektiivi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 25.03.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 25.03.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) 36 Kansainväliset matka-avustukset, 3. jako HEL 2014-003735 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainvälisiä matkaavustuksia seuraavasti: Hakija Kohdemaa Avustus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (9) 132 Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2016-006328 T 02 05 01 00 Päätös päätti maksaa vuoden 2017 talousarvioavustukset kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (8) 10 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2017-000624 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: H. B. & työryhmä Teaterförening

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/217 1 (8) 9 Taide- ja kulttuuriavustusten myöntäminen, 2. jako vuonna 217 HEL 217-11276 T 2 5 1 Päätös päätti jakaa taide- ja kulttuuriavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (7) 37 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2017-004306 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Acts of Care -työryhmä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (11) 145 Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2016 sekä kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jaettavissa olevien varojen kohdentaminen HEL 2015-006751

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL 2013-000494 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus 2/2014 Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus 2/2014 Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Kaupunkikulttuuriavustukset, 1. jako HEL 2014-000553 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuripolitiikan osastopäällikkö päätti myöntää kaupunkikulttuuriavustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 74 Liikuntalautakunnan myöntämät toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003001 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toiminta-avustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (6) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (6) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2019 1 (6) 3 Taide- ja kulttuuriavustukset 2019, n 2. jako HEL 2019-001245 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taide- ja kulttuuriavustuksia seuraavasti: Pysyväisluonteinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 66 Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimus HEL 2014-003276 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimuksen. Liitteet

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 3 Toiminta-avustuksen jakaminen yhdistyksille vuonna 2016 HEL 2016-005843 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää liikuntatoimen varsinaista toimintaavustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (5) 33 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja n avustukset vuodelle 2019 HEL 2019-000706 T 02 05 01 00 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja päätti

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (8) 24 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2014-001771 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Ajattelin että on hauskaa

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Liikuntalautakunnan myöntämät tilankäyttöavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003004 T 02 05 01 00 Päätösehdotus Lautakunta päättää myöntää tilankäyttöavustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 85 Toiminta-avustuksen jakaminen yhdistyksille vuonna 2016 HEL 2016-005843 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toimintaavustusta liikuntaseuroille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (6) 89 Yhteisölliset kehityshankkeet 2014 HEL 2014-005821 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä loput vuoden 2014 ammattiteattereiden yhteisölliset kehityshankkeet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (5) 133 Helmut ry:n oikaisuvaatimus HEL 2013-011191 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti ottaa Helmut ry:n hakemuksen uudelleen käsittelyyn ja myöntää hankkeelle

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 76 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2016 HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 4 Tilankäyttöavustuksen jakaminen yhdistyksille vuonna 2016 HEL 2016-005845 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää tilankäyttöavustusta 238 liikuntaseuralle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus 5/2014 Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus 5/2014 Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Kaupunkikulttuuriavustukset, 4. jako HEL 2014-004782 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuripolitiikan osastopäällikkö päätti myöntää kaupunkikulttuuriavustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2019 1 (8) 3 Taide- ja kulttuuriavustukset 2019, n 4. jako HEL 2019-005145 T 02 05 01 00 Päätösehdotus Kulttuuri- ja kirjastojaosto myöntää taide- ja kulttuuriavustuksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 17/2017 1 (5) Päätöshistoria 06.03.2017 227 HEL 2016-005164 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää asukasosallisuuden avustuksia talousarvion kohdalta 1 39 05 vuodelle 2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Taiteen perusopetuksen kehittämisavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-004308 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taiteen perusopetuksen kehittämisavustuksia

Lisätiedot

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Kaupunkikulttuuriavustukset, 7. jako HEL 2017-006014 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuripolitiikan osastopäällikkö päätti myöntää kaupunkikulttuuriavustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

A v u. Avustus Haetaan 2016

A v u. Avustus Haetaan 2016 Taide- ja klttriyhteisöjen toiminta-astkset odelle de Utecklingsstördas Väl i Mellersta Nyland r.f. 5 000 20 000 5 000 Esitystaiteen sera 8 000 13 000 8 000 Föreningen för Drama och Teater, DOT r.f. 20

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 69 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahasta HEL 2012-017426 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuutettu Hakasen ym. talousarvioaloitteeseen palvelujen vahvistamisesta asukkaiden tarpeiden mukaisiksi HEL 2015-003169

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) 280 Lapsiperheiden palvelujen vastuualueen avustukset vuonna 2012 Pöydälle 29.5.2012 HEL 2011-008910 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää lapsiperheiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh 17.02.2016 Sivu 1 / 1 551/2016 02.05.01 24 terveyslautakunnan kohdeavustukset 1.1.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh. 050 359 9504 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 60 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto talousarvioaloitteesta kulttuurituotannon ja kaupunkikulttuurihankkeiden kehittämiseksi HEL 2013-003793 T 00 00

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (6) 68 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahasta HEL 2012-000007 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (7) 26 Kansainväliset matka-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003175 T 02 05 01 00 Esitys päätti myöntää kansainvälisiä matkaavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (6) 150 Kolmen vuodelle 2015 myönnetyn avustuksen takaisinperintä HEL 2014-009454 T 02 05 01 00 Päätös päätti periä takaisin vuodelle 2015 myönnettyjä avustuksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 78 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 4. jako HEL 2013-006400 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Sivela 24.1.2008 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 12.11.2007 kokouksessaan vuoden 2008 talousarvion.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 75 Vuoden 2015 toiminta-avustusten käyttö HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Food Camp ry:lle mahdollisuuden toimittaa hyväksyttävä selvitys

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (6) Yhteisöt Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (6) Yhteisöt Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (6) Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle Tutustukaa ennen hakemuslomakkeen täyttämistä sen täyttöohjeeseen lomakkeen sivuilla 5-6, sekä hakemuslomakkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 5 Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustuksen jakaminen vuonna 2016 HEL 2016-005846 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää muiden liikuntaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2017 1 (7) 3 Kansainväliset matka-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003175 T 02 05 01 00 Esitysehdotus päättää myöntää kansainvälisiä matkaavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide

Lisätiedot

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/02.05.01/2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 4.5.2015: Kulttuuripalveluiden talousarviossa

Lisätiedot

Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh

Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh Vapaa-aikalautakunta 41 19.05.2016 Kulttuuripalvelujen vuoden 2016 avustukset 1052/12/2016 Vapla 19.05.2016 41 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1200 Vapaa-aikalautakunta päätti

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7 0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (5) 61 Vuoden 2014 talousarvion kohdalle 1 39 05, Yhteisöjen tukeminen, Khn käytettäväksi, merkityn avustusmäärärahan jakaminen HEL 2013-001691 T 02 05 01 00 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (8) 66 Palkkausavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahoista HEL 2011-010693 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (9) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (9) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2018 1 (9) 2 Taide- ja kulttuuriavustukset vuodelle 2019, yli 50 000 euroa HEL 2018-012268 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää vuoden 2019 toimintaan tarkoitetut

Lisätiedot

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela 20.1.2011 Vs. suunnittelupäällikkö Iina Ojala: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 15.11.2010 vuoden 2011 talousarvion.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 94 Kehityshankkeet HEL 2013-001362 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä Urbaanin taidetanssin tuki ry:n toteuttaman UrbanApan Stepping Stone -kehityshankkeen

Lisätiedot

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o. Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 25.03.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 25.03.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (6) 39 Jälkitila-työryhmän oikaisuvaatimus kohdeavustuspäätökseen HEL 2014-001771 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä Jälkitila-työryhmän oikaisuvaatimuksen. Esittelijä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (5) 72 Perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset palveluntuottajakohtaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2017-2018 HEL 2017-005034

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi 09.06.2015 Sivu 1 / 1 2688/02.05.01/2015 63 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

A v Avustus Nimi: de Utvecklingsstördas Väl i Mellersta Nyland r.f. Föreningen för Drama och Teater, DOT r.f.

A v Avustus Nimi: de Utvecklingsstördas Väl i Mellersta Nyland r.f. Föreningen för Drama och Teater, DOT r.f. vodelle 216 Klttri- ja kirjastolataknta 8.12.215 de Utvecklingsstördas Väl i Mellersta Nyland r.f. Esitystaiteen sera Föreningen för Drama och Teater, DOT r.f. Helsingin kellariteatteri ry. Helsingin tarinateatterin

Lisätiedot

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku. 1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset:

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset: Vapaa-aikalautakunta 31 28.04.2015 Vapaa-aikalautakunta 44 27.05.2015 Kulttuuripalvelujen vuoden 2015 avustukset Vapla 28.04.2015 31 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1210 Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Sistu/Ktj/4 21.04.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Sistu/Ktj/4 21.04.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 51 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Jukka Relanderin toivomusponteen liittyen Keskustakirjaston hankesuunnitelman

Lisätiedot

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2 Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) 10 oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000560 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää hylätä Suomen Punaisen Ristin Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (17) Sosiaali- ja terveysvirasto 34/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (17) Sosiaali- ja terveysvirasto 34/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (17) 120 Suomen Lumme ry:n vuoden 2013 järjestöavustuksen takaisinperiminen HEL 2015-007422 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) 77 Vuoden 2013 talousarvion kohdalle 1 39 05, Yhteisöjen tukeminen, Khn, merkityn avustusmäärärahan jakaminen HEL 2012-003621 T 02 05 01 00 Päätös päätti jakaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (5) 97 Kulttuurikeskuksen vuoden 2016 talousarvion 3. toteutumisennuste HEL 2016-002761 T 02 02 01 Päätös päätti merkitä kulttuurikeskuksen vuoden 2016 kolmannen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Kaupunkikulttuuriavustukset, 5. jako HEL 2017-004487 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuripolitiikan osastopäällikkö päätti myöntää kaupunkikulttuuriavustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 1.1.2015 alkaen KULA 20.5.2014 Kulttuurilautakunnan myöntämillä avustuksilla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/4 24.03.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/4 24.03.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) 42 Kohdeavustusten myöntäminen, 3. jako HEL 2015-003273 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Akrobaatti-työryhmä Puistokabaree-työryhmä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET 1 (10) TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Taloussuunnitteluosasto

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET 1 (10) TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Taloussuunnitteluosasto HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET 1 (10) KAUPUNGIN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISESSÄ NOUDATETTAVAT YLEISOHJEET 1 Ohjeiden soveltamisala 2 Avustuksen myöntämisen yleiset ehdot Kaupungin viranomaisten on noudatettava

Lisätiedot

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku 26.9.2018 Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku Strateginen linjaus ja painopiste v. 2019 Strategian linjaus: Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen Vuoden 2019 painopiste: syrjäytymisen ehkäiseminen,

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot