Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) 149 Avustusmuotojen ja arviointiperusteiden päivittäminen vuodelle 2016 HEL T Päätös Käsittely päätti hyväksyä liitteenä olevat avustusten arviointiperusteet, jotka tulevat voimaan Kaikki kulttuurija kirjastolautakunnan myöntämät avustukset ovat harkinnanvaraisia. Risto Kolanen: Lisään kv. matkarahoihin alkuun: Myös yksittäiset taiteilijat voivat yhä hakea tätä apurahaa (yliviivattu takaisin) Kannattaja: Jukka Relander Juha-Pekka Väisänen: Vastustan esitystä, jossa kansainvälisissä matka-avustuksissa huomioitaisi erityispainotuksena ( ) helsinkiläistaiteilijat jotka esiintyvät Helsingin kaupungin järjestämässä tilaisuudessa Pekingissä. Kaupungin matkailunedistäminen ja bisnessuhteet on pidettävä erillään. Lähes olemattomia esittävän taiteen ammattilaisille ja ryhmille tarkoitetuista kansainvälisistä avustuksista ( v 2015) ei saa käyttää kaupungin myynnin ja markkinoinnin tukemiseen. Brändäykseen on olemassa omat markkinarahansa mm. Project Brand New Helsinki. Sen sijaan, että taiteilijat, jotka sopivat kaupungin ulkoiseen kuvaan ja Pekingin Helsinki-stagelle voisivat ohittaa matka-avustusjonossa muut taiteilijat ja ryhmät tulisi avustuksia kehittää kokonaan toiseen suuntaan. Helsingin kulttuuristrategiassa korostetaan kaupungin monikulttuurista luonnetta. Kansainvälisissä matka-avustuksissa olisi entistä enemmän huomioitava maahanmuuttajataiteilijoiden Helsinkiä laajemmat toimintaympäristöt. Tukemalla taiteilijoista itsestään lähtöisin olevia kansainvälisiä aloitteita edistäisimme luonnollista kansainvälistymistä sen sijaan että käyttäisimme kulttuurin alibudjetoidut määrärahat edistämään poliittisen eliitin bisnestarpeita. Vastaehdotus raukesi kannattamattomana. Timo Vuori: Taideapurahan suuruus on euroa.

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kannattaja: Outi Alanko-Kahiluoto 1 äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Lisään kv. matkarahoihin alkuun: Myös yksittäiset taiteilijat voivat yhä hakea tätä apurahaa (yliviivattu takaisin) Jaa-äänet: 3 Outi Alanko-Kahiluoto, Johanna Sydänmaa, Timo Vuori Ei-äänet: 5 Risto Kolanen, Sami Muttilainen, Jukka Relander, Antton Rönnholm, Juha-Pekka Väisänen Tyhjä: 0 Poissa: 1 Päivi Storgård 2 äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Taideapurahan suuruus on euroa. Jaa-äänet: 4 Risto Kolanen, Sami Muttilainen, Antton Rönnholm, Juha-Pekka Väisänen Ei-äänet: 3 Outi Alanko-Kahiluoto, Johanna Sydänmaa, Timo Vuori Tyhjä: 1 Jukka Relander Poissa: 1 Päivi Storgård Eriävä mielipide: Juha-Pekka Väisänen: Kansainväliset matka-avustukset Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunta päätti (8.12.), että kansainvälisissä matka-avustuksissa huomioidaan erityispainotuksena ( ) helsinkiläistaiteilijat jotka esiintyvät Helsingin kaupungin järjestämässä tilaisuudessa Pekingissä. Vastustin esitystä.

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupungin matkailunedistäminen ja bisnessuhteet on pidettävä erillään lähes olemattomista esittävän taiteen ammattilaisille ja ryhmille tarkoitetuista kansainvälisistä avustuksista ( euroa vuonna 2015). Matka-avustuksia ei saa käyttää kaupungin myynnin ja markkinoinnin tukemiseen. Brändäykseen on olemassa omat markkinarahansa mm Project Brand New Helsinki. Sen sijaan, että taiteilijat, jotka sopivat kaupungin ulkoiseen kuvaan ja Pekingin Helsinki-stagelle voisivat ohittaa matka-avustusjonossa muut taiteilijat ja ryhmät tulisi avustuksia kehittää kokonaan toiseen suuntaan. Helsingin kulttuuristrategiassa korostetaan kaupungin monikulttuurista luonnetta. Kansainvälisissä matka-avustuksissa olisi entistä enemmän huomioitava maahanmuuttajataiteilijoiden Helsinkiä laajemmat toimintaympäristöt. Tukemalla taiteilijoista itsestään lähtöisin olevia kansainvälisiä aloitteita edistäisimme luonnollista kansainvälistymistä sen sijaan että käyttäisimme kulttuurin alibudjetoidut määrärahat edistämään poliittisen eliitin bisnestarpeita. Esittelijä Lisätiedot kulttuurijohtaja Stuba Nikula Veikko Kunnas, osastopäällikkö, puhelin: veikko.kunnas(a)hel.fi Liitteet 1 Avustusmuodot ja arviointiperusteet, alkaen (kklk:n päätöksen mukaisesti ) Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Päätösehdotus päättää hyväksyä liitteenä olevat avustusten arviointiperusteet, jotka tulevat voimaan Kaikki kulttuuri- ja kirjastolautakunnan myöntämät avustukset ovat harkinnanvaraisia. Esittelijän perustelut Kulttuuri- kirjastolautakunnan avustusjaosto on käsitellyt kokouksissaan ja eri avustusmuotojen arviointiperusteita. Tiedot päivitetyistä arviointiperusteista julkaistaan internetissä kulttuurikeskuksen avustussivustolla suomeksi ja ruotsiksi, jotta tiedot ovat saatavilla mo-

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) lemmilla kotimaisilla kielillä, sekä muunkielisiä varten arviointiperusteet julkaistaan myös englanniksi. Uudet arviointiperusteet otetaan käyttöön vuoden 2016 alusta lähtien. Avustusmuotoja ja arviointiperusteita on päivitetty viimeksi lautakunnassa Vuonna 2013 lautakunta hyväksyi erilliset kaupunginosafestivaalien arviointiperusteet, jotka ovat voimassa edelleen vuonna Lisäksi lautakunnan avustusten päätöksentekoa ohjaavat kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet (khs ). Keskeiset uudistukset vuodelle 2016 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan avustusmuotojen arviointiperusteiden päivittämisen tavoitteena on tehdä avustusten arviointiprosessia johdonmukaisemmaksi ja läpinäkyvämmäksi. Tarkoituksena on myös vahvistaa avustusten kohdentamisessa taiteellisen ja sisällöllisten seikkojen lisäksi tuettavien hankkeiden vaikuttavuutta sekä yhteisöllisyyttä. Liitteenä olevissa avustusten arviointiperusteissa on merkitty punaisella ja/tai yliviivauksella uudet lisäykset, poistot ja muutokset aiempaan. Uutena keskeisenä muutoksena on ns. Helsingin mallin avustusmuodon mukaantulo omana avustusmomenttinaan, joten Helsingin mallin arviointiperusteet poistuvat pääosin muista avustusluokista. Kohdeavustuksissa katsotaan edelleen hankkeille eduksi se, että toteutus tapahtuu kantakaupungin ulkopuolella sekä erityisryhmien kanssa toimiminen. Myös kaupunkikulttuuriavustuksissa kantakaupungin ulkopuolella tapahtuva toteutus katsotaan eduksi ja lisäksi avustusta myönnetään pääsääntöisesti kansalaisyhteiskunnan vapaaehtoistyöhön perustuville projekteille. Kansainvälisissä matka-avustuksissa haku on jatkossa vain kerran vuodessa, vuonna 2016 maaliskuussa. Lisäksi vuoden 2016 erityispainotuksena on helsinkiläistaiteilijoiden kutsuesiintymiset Pekingissä. Tähän on arvioitu käytettävän määrärahasta noin euroa. Taideapurahoissa vuoden 2016 erityispainotuksena työskentelyn tukeminen yhteisöllisen ja monikulttuurisen Helsingin edistämiseksi. Taideapurahojen ensi vuoden taiteenaloina ovat näyttämötaide, elokuvataide, valokuvataide, klassinen musiikki ja sirkus. Esittelijä Lisätiedot kulttuurijohtaja Stuba Nikula Veikko Kunnas, osastopäällikkö, puhelin: veikko.kunnas(a)hel.fi

5 . Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Liitteet Muutoksenhaku 1 Avustusmuodot ja arviointiperusteet, alkaen Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (11) 43 Ryhmäteatterin kannatusyhdistys ry:n oikaisuvaatimus, taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2015 HEL 2014-007050 T 02 05 01 00 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Kohdeavustusten myöntäminen, 5. jako HEL 2016-004998 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Mazing Cities -työryhmä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuutettu Hakasen ym. talousarvioaloitteeseen palvelujen vahvistamisesta asukkaiden tarpeiden mukaisiksi HEL 2015-003169

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) Kulttuuri- ja 88 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako HEL 2016-009893 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuri- ja päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (8) 87 Kohdeavustusten myöntäminen, 6. jako HEL 2014-007049 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Teatteriyhdistys Pensas

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 8 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2014-000381 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (7) 37 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2017-004306 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Acts of Care -työryhmä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2014 1 (9) 145 Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2015 kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jaettavissa olevien avustusmäärärahojen kohdentaminen HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (6) 42 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2016-003978 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Chekhov Machine ry 1 300

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Sistu/Ktj/4 21.04.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Sistu/Ktj/4 21.04.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 51 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Jukka Relanderin toivomusponteen liittyen Keskustakirjaston hankesuunnitelman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 25.03.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 25.03.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) 36 Kansainväliset matka-avustukset, 3. jako HEL 2014-003735 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainvälisiä matkaavustuksia seuraavasti: Hakija Kohdemaa Avustus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (8) 30 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2015-002175 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Osuuskunta Kartanon kollektiivi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (6) 89 Yhteisölliset kehityshankkeet 2014 HEL 2014-005821 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä loput vuoden 2014 ammattiteattereiden yhteisölliset kehityshankkeet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/1 12.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/1 12.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) 29 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2013-002910 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Bulevardin teatteriyhdistys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (7) 17 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2017-001875 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Miamaijan ja äidin seikkailut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2015 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/1 10.08.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2015 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/1 10.08.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2015 1 (6) 713 Valtuutettu Jukka Relanderin toivomusponsi; Keskustakirjaston rakentamisen myötä ei supisteta lähikirjastoverkkoa HEL 2015-001486 T 00 00 03 Päätös päätti

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017 1. Toiminta-avustukset 2017 a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 1 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (8) 58 Vuoden 2016 talousarvioehdotuksen raami ja sen laatimisohjeet ja ehdotus käsittelyaikatauluksi HEL 2015-003880 T 02 02 00 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017 1. Toiminta-avustukset 2017 a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 1 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (7) 29 Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan uusi harrastus/liikkuminen -avustushaku (900 000 euroa) HEL 2018-001341 T 02 02 02 Päätös päätti hyväksyä kulttuurin ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (5) 3 Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2018 tulosbudjetti ja toimintasuunnitelma HEL 2018-000021 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti hyväksyä vuoden 2018

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 60 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto talousarvioaloitteesta kulttuurituotannon ja kaupunkikulttuurihankkeiden kehittämiseksi HEL 2013-003793 T 00 00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/217 1 (8) 9 Taide- ja kulttuuriavustusten myöntäminen, 2. jako vuonna 217 HEL 217-11276 T 2 5 1 Päätös päätti jakaa taide- ja kulttuuriavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (5) 97 Kulttuurikeskuksen vuoden 2016 talousarvion 3. toteutumisennuste HEL 2016-002761 T 02 02 01 Päätös päätti merkitä kulttuurikeskuksen vuoden 2016 kolmannen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) 1 Kulttuurikeskuksen vuoden 2016 talousarvion 4. toteutumisennuste HEL 2016-002761 T 02 02 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä kulttuurikeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) 88 Kehittämisavustukset 2014 HEL 2014-000453 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä vuoden 2014 kehittämisavustukset seuraavasti: Hakija DanceAbility Finland ry

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (16) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (16) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (16) 146 Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2016 HEL 2015-012677 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (6) 76 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuutettu Wallgrenin ym. talousarvioaloitteeseen Safe Haven -turvaresidenssin perustamiseksi HEL 2015-003160 T

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (6) 31 Keskustakirjastohankkeen tilannekatsaus ja saunaan liittyvä käsittely HEL 2013-007871 T 10 06 00 Päätös Käsittely päätti, ettei se hyväksy selostusta Keskustakirjaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (9) 132 Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2016-006328 T 02 05 01 00 Päätös päätti maksaa vuoden 2017 talousarvioavustukset kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (7) 5 Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2016-013185 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taide- ja kulttuuriyhteisöjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Kaupunkikulttuuriavustukset, 7. jako HEL 2017-006014 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuripolitiikan osastopäällikkö päätti myöntää kaupunkikulttuuriavustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (8) 10 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2017-000624 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: H. B. & työryhmä Teaterförening

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/24 10.02.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/24 10.02.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 170 V 26.2.2014, Sj / Valtuutettu Pentti Arajärven aloite Laakson ratsastusstadionin katsomon käyttämisestä ulkoilmaelokuvanäyttämönä HEL 2013-012358 T 00 00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (5) 133 Helmut ry:n oikaisuvaatimus HEL 2013-011191 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti ottaa Helmut ry:n hakemuksen uudelleen käsittelyyn ja myöntää hankkeelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (11) 145 Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2016 sekä kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jaettavissa olevien varojen kohdentaminen HEL 2015-006751

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 4 Sairaansijojen ja muiden hoitopaikkojen vahvistaminen vuodelle 2017 HEL 2016-013079 T 06 00 00 Päätös päätti esittelijän ehdotuksen mukaisesti vahvistaa sosiaali-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (8) 24 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2014-001771 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Ajattelin että on hauskaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 20 Selvitys Kansainvälisen kulttuurikeskus Caisan toiminnasta sekä kehittämisen toimenpide-ehdotukset HEL 2014-007538 T 12 02 01 Päätös Käsittely päätti hyväksyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (6) 14 Lauttasaari-Seura ry:n oikaisuvaatimus HEL 2012-016385 T 02 05 01 00 Päätös päätti, ettei oikaisuvaatimus anna perustetta ottaa Lauttasaari-Seura ry:n hakemusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (6) 623 Selvitys palvelualoitekäytännöstä Helsingin kaupungissa HEL 2012-006582 T 00 01 01 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi selvityksen Samalla kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 66 Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimus HEL 2014-003276 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimuksen. Liitteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Liikuntalautakunnan myöntämät tilankäyttöavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003004 T 02 05 01 00 Päätösehdotus Lautakunta päättää myöntää tilankäyttöavustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Taiteen perusopetuksen kehittämisavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-004308 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taiteen perusopetuksen kehittämisavustuksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (5) 19 Kulttuurikeskuksen vuoden 2016 tulosbudjetti HEL 2016-001432 T 02 02 00 Päätös päätti hyväksyä esityslistan liitteenä olevan Helsingin kulttuurikeskuksen vuoden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (6) 150 Kolmen vuodelle 2015 myönnetyn avustuksen takaisinperintä HEL 2014-009454 T 02 05 01 00 Päätös päätti periä takaisin vuodelle 2015 myönnettyjä avustuksia

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 94 Kehityshankkeet HEL 2013-001362 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä Urbaanin taidetanssin tuki ry:n toteuttaman UrbanApan Stepping Stone -kehityshankkeen

Lisätiedot

myöntämisen saakka ja oikeuttaa

myöntämisen saakka ja oikeuttaa Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (6) 115 Varhaiskasvatuslautakunnan esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatustoiminnan (päivähoitotoiminnan) käynnistämistuen vakinaistamisesta HEL 2014-014404

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2015 1 (6) 284 Infrahankkeiden projektinjohtopalvelut 2014-2015, puitesopimus, sopimuskauden jatkaminen optiokaudelle 1.1.2016-31.12.2016 HEL 2013-008177 T 02 08 02 00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (5) 109 Valtuutettu Veronika Honkasalon aloite sukupuolitietoisen budjetoinnin aloittamisesta HEL 2017-005429 T 00 00 03 Päätös katsoi valtuutettu Veronika Honkasalon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 75 Vuoden 2015 toiminta-avustusten käyttö HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Food Camp ry:lle mahdollisuuden toimittaa hyväksyttävä selvitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2017 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginkanslia Puheenjohtaja 29.05.2017 8 HEL 2017-004337 T 05 08 00 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginhallituksen puheenjohtaja päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus 2/2014 Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus 2/2014 Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Kaupunkikulttuuriavustukset, 1. jako HEL 2014-000553 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuripolitiikan osastopäällikkö päätti myöntää kaupunkikulttuuriavustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2012 1 (5) Korjattu 25.1.2013 AV (Hallintolaki 51 ) - muutoksenhakuohjeistus korjattu (oikaisuvaatimusohje) 1437 Apulaiskaupunginjohtajien kokonaispalkan tarkistaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1/ (3) Kaupunginhallitus Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1/ (3) Kaupunginhallitus Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1/2018 1 (3) Liikenne- ja viestintäministeriö Käsiteltävä 8.1.2018 kokouksessa 7 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen kilpailutuksesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (6) Asia tulisi käsitellä 22.11. kokouksessa 354 Lausunto Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle Vantaanjoen vedenlaadun ja levästön yhteistarkkailuohjelmasta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.05.2017 608 HEL 2017-004138 T 10 01 01 01 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 74 Liikuntalautakunnan myöntämät toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003001 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toiminta-avustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2017 1 (6) 574 Omakotitalotonttien varaaminen omatoimiseen rakentamiseen Tapulikaupungissa, Siltamäessä, Alppikylässä, Kontulassa, Mellunmäessä, Kurkimäessä ja Kivikossa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kulttuurikeskus 21/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kulttuurikeskus 21/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 21 Moi Helsinki -tapahtumaan liittyvä matka Pekingiin 3.-7.11.2015 HEL 2015-011569 T 01 02 02 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti oikeuttaa taiteilija TaM, TeM **********

Lisätiedot

Ehdotusta ei kannatettu ja se raukesi. Äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Vuokrien osalta noudatetaan kohtuutta.

Ehdotusta ei kannatettu ja se raukesi. Äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Vuokrien osalta noudatetaan kohtuutta. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) 111 Vanhan kauppahallin ja Hietalahden kauppahallin uudet vuokrahinnat ja sopimusehdot HEL 2014-005185 T 10 01 03 Päätös Käsittely päätti hyväksyä Vanha kauppahallin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (6) 248 Menovaraus kaupunginhallituksen käytettäväksi turvapaikanhakijoiden kotoutumisen edellytysten ja maahanmuuttajien hyvän kotouttamisen varmistamiseksi HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2018 1 (5) 355 Valtuutettu Jörn Donnerin toivomusponsi laaja-alaisen komitean asettamisesta visioimaan monimuotoista kulttuuri-ilmapiiriä Päätös päätti merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet

Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet SISÄLLYSLUETTELO KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETTUJEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET... 3 YLEISTÄ KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETUISTA AVUSTUKSISTA...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (5) 146 V 1.3.2017, Valtuutettu Veronika Honkasalon aloite viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden jalkautumisesta vanhuspalvelujen pariin HEL 2016-009633 T 00 00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) 62 Tarkastuslautakunnan ehdotus kaupunginvaltuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2018 1 (5) 584 V 26.9.2018, Valtuutettu Tuula Haataisen aloite Laajasalon asukastalo Ylistalon säilyttämiseksi asukaskäytössä Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (6) 24 Määrärahan myöntäminen vainottujen taiteilijoiden turvaresidenssitoimintaan vuodelle 2016 HEL 2016-000977 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää HIAP ry:lle (Helsinki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (5) 127 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Länsisataman (20.ko), Ulkosaarten (53.ko) ja Hernesaaren osayleiskaavaehdotuksesta nro 12385 HEL 2011-003791 T 10 03

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (6) 68 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahasta HEL 2012-000007 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Kaupunkikulttuuriavustukset, 5. jako HEL 2017-004487 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuripolitiikan osastopäällikkö päätti myöntää kaupunkikulttuuriavustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (6) 24 Arvokisoissa menestyneiden helsinkiläisurheilijoiden palkitsemisen periaatteet HEL 2018-011990 T 00 04 04 Päätös päätti hyväksyä seuraavat periaatteet noudatettaviksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/ (8) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/ (8) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2015 1 (8) 1119 V 2.12.2015, Varhaiskasvatuksen yksityisen päivähoitotoiminnan käynnistämistuen vakinaistaminen HEL 2014-014404 T 05 01 00 Päätös Käsittely esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus 5/2014 Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus 5/2014 Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Kaupunkikulttuuriavustukset, 4. jako HEL 2014-004782 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuripolitiikan osastopäällikkö päätti myöntää kaupunkikulttuuriavustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 85 Toiminta-avustuksen jakaminen yhdistyksille vuonna 2016 HEL 2016-005843 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toimintaavustusta liikuntaseuroille

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 4 Tilankäyttöavustuksen jakaminen yhdistyksille vuonna 2016 HEL 2016-005845 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää tilankäyttöavustusta 238 liikuntaseuralle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (16) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (16) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (16) 129 Kulttuurikeskuksen avustusjärjestelmän uudistaminen HEL 2016-003977 T 02 05 01 00 Päätös päätti uudistaa Helsingin kaupungin taide- ja kulttuuriavustusjärjestelmänsä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (5) 10 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 1. jako HEL 2013-001336 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2014 1 (5) Päätöshistoria Opetuslautakunta 17.06.2014 120 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitys Käsittely Opetuslautakunta esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018.

kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2017 1 (5) 769 V 13.9.2017, Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 HEL 2017-009006 T 00 01 01 Päätös Käsittely esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 190 Vuoden 2015 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2015 HEL 2015-005412 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/4 24.03.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/4 24.03.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) 42 Kohdeavustusten myöntäminen, 3. jako HEL 2015-003273 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Akrobaatti-työryhmä Puistokabaree-työryhmä

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (14) Jukka Savolainen, puheenjohtaja. Jaakko Leskinen, varapuheenjohtaja

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (14) Jukka Savolainen, puheenjohtaja. Jaakko Leskinen, varapuheenjohtaja Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (14) Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja Jaakko

Lisätiedot

suunnitelmat ovat esityslistan liitteinä.

suunnitelmat ovat esityslistan liitteinä. Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (5) 3 Kulttuurikeskuksen vuoden 2016 tulosbudjetti HEL 2016-001432 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut Toiminta vuonna 2016 päättää hyväksyä esityslistan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 76 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2016 HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 43 Vuoden 2016 toiminta-avustusten käyttö HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Helsingin Erä-Leijonat ry:lle mahdollisuuden toimittaa selvitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (9) 4 Palmia-liikelaitoksen toiminta- ja hallintomallin järjestäminen HEL 2013-014056 T 00 01 00 Päätös Konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Palmia-liikelaitoksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Moi Helsinki -tapahtuman suunnittelu- ja tuotantohenkilöiden valmistelumatka Pekingiin HEL 2016-001936 T 01 02 02 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti oikeuttaa Moi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) 280 Lapsiperheiden palvelujen vastuualueen avustukset vuonna 2012 Pöydälle 29.5.2012 HEL 2011-008910 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää lapsiperheiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 32/ (7) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 32/ (7) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 32/2013 1 (7) Päätöshistoria Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 13.08.2013 100 HEL 2013-004487 T 01 01 01 01 Päätös Kulttuuri- ja kirjastolautakunta päätti esittää lausuntonaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (6) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (6) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2019 1 (6) 3 Taide- ja kulttuuriavustukset 2019, n 2. jako HEL 2019-001245 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taide- ja kulttuuriavustuksia seuraavasti: Pysyväisluonteinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 67 Kehitysvammaisten ja autististen koululaisten perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksut varhaiskasvatustoimessa 1.1.2017 alkaen HEL 2016-003529 T 02

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 46/ (8) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 46/ (8) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 46/2018 1 (8) 774 Sosiaali- ja terveyslautakunnan selvitys ruoka-aputoiminnan kehittämisestä HEL 2017-010755 T 00 00 03 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi sosiaali-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) 208 Virastopäällikön päätös avustuksista järjestöille vuodelle 2016 HEL 2015-008334 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päättää myöntää järjestöjen 98 hakemukselle

Lisätiedot