Iäkkäiden henkilöiden paloturvallisuuden parantaminen ja palokuolemien vähentäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Iäkkäiden henkilöiden paloturvallisuuden parantaminen ja palokuolemien vähentäminen"

Transkriptio

1 Iäkkäiden henkilöiden paloturvallisuuden parantaminen ja palokuolemien vähentäminen Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumi 2015 Jyväskylä Seppo Männikkö Pelastuspäällikkö Pirkanmaan pelastuslaitos

2 Esityksen sisältö Hankkeen kohderyhmän kuvaus Tulipalon vaarallisuus Yhdenvertaisuusristiriita Pirkanmaalainen hankemalli ongelman ratkaisemiseksi RAI (Resident Assessment Instrument) -hanke (PSR) tämän osana 2

3 Iäkkäällä henkilöllä tarkoitetaan tässä hankkeessa ja esityksessä: henkilöä, jonka fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen tai sosiaalinen toimintakyky on merkittävästi heikentynyt ikääntymisen myötä alkaneiden, lisääntyneiden tai pahentuneiden sairauksien vuoksi tai ikääntymiseen liittyvän rappeutumisen johdosta

4 Kohderyhmän kuvaus yli 65 v - noin %:lla toimintakyky on merkittävästi alentunut, suurin osa heistä asuu omassa kodissa säännöllisen kotipalvelun asiakkaina - pääosalla toimintakyky ei ole merkittävästi alentunut - he kaikki siirtyvät aikanaan ylempään punaiseen ryhmään, elleivät kuole ennenaikaisesti alle 65 v - tässäkin joukossa on henkilöitä, joiden toimintakyky on merkittävästi alentunut -kaikki loputkin siirtyvät aikanaan punaiseen ryhmään, elleivät kuole ennenaikaisesti

5 Vanhustenhoidon strategia (=yhteiskunnan ohjaus) Yhä useampi vanhus asuu omassa kodissa mahdollisimman pitkään Laitospaikkojen suhteellinen määrä vähenee Merkittävästi toimintakyvyltään (fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen tai sosiaalinen) heikentyneitä vanhuksia asuu omassa kodissa yhä enemmän ja usein yksin tai toisen samanlaisen kanssa paloturvalliselle asumiselle asetettavien vaatimusten tulisi vastata asukkaan toimintakykyä ( normiasunnon vaatimus ei riitä!!!)

6 Toimintakyky poistumisturvallisuuden kannalta Toimintakyvyn määritelmään poistumisturvallisuuden näkökulmasta kuuluvat havaintokyky kuuleeko/näkeekö palon tai varoittimen signaalin? ymmärryskyky ymmärtääkö mitä varoittimen ääni tarkoittaa ja miten kuuluu toimia? liikkumiskyky kantavatko omat jalat asunnosta ulos riittävän nopeasti? Toimintakyky on pelastautumisen kannalta olennainen, koska asukkaan tulee pystyä itse poistumaan syttyneestä asunnostaan 2-3 minuutin kuluessa syttymishetkestä tai hänet voidaan muutoin pelastaa.

7 Tulipalo asunnossa on vaarallinen - erityisesti jos toimintakyky on alentunut Asunnossa olosuhteet kehittyvät hengenvaarallisiksi 2 3 minuutissa tulipalon syttymisestä. Asumisen paloturvallisuuden keskeinen vaatimus on, että asukas pystyy itse poistumaan turvaan 7

8 Asunnon ja hoito-/hoivalaitoksen paloturvallisuusvaatimusten erot Asunnon paloturvallisuus suunnitellaan toimintakykyiselle henkilölle ja asukas vastaa itse paloturvallisuuden ylläpidosta Hoito-/hoivalaitoksessa toiminnanharjoittaja vastaa paloturvallisuudesta (Pelastuslaki), siitä seuraa: Paloturvallisuusjärjestelyissä otetaan huomioon potilaan/asukkaan alentunut tai puuttuva toimintakyky Hoito-/hoivalaitosten paloturvallisuutta on parannettu merkittävästi viime vuosina, esimerkiksi pääosassa on automaattinen sammutuslaitteisto 8

9 Yhdenvertaisuusongelma Hoito-/hoivalaitoksien osalta yhteiskunnan linjaus tehty. Henkilöiden toimintakyky pitää ottaa huomioon paloturvallisuusratkaisuja tehtäessä Suurin osa palokuolemista tapahtuu toimintarajoitteisten ihmisten asuntopaloissa (iäkkäät henkilöt selvästi yliedustettuna) Tulevaisuudessa yhä enemmän toimintakyvyltään merkittävästi heikentyneitä henkilöitä asuu omassa asunnossa yhteiskunnan tuen turvin ja usein yksin Asunnon paloturvallisuus ei ole riittävä merkittävästi toimintakyvyltään heikentyneille henkilöille. Asumismuoto ratkaisee kuka selviytyy tulipalosta ja kuka menehtyy! 9

10 Pirkanmaalainen hankemalli (Pirkanmaan turvallisuusklusterin verkosto) 1. Pyritään estämään tulipalon syttyminen ennakolta mahdollisimman tehokkaasti (Pelastuslain tavoitteena on parantaa ihmisten turvallisuutta ja vähentää onnettomuuksia ) 2. Varaudutaan myös tulipalon syttymiseen. Mikäli asukas ei pysty itse poistumaan tai häntä ei voida muiden avulla pelastaa riittävän nopeasti, estetään tulipalon kehittyminen vaaralliseksi automaattisella sammutuslaitteistolla (Pelastuslain tavoitteena on myös, että onnettomuuden uhatessa tai tapahduttua ihmiset pelastetaan ) Hankkeen päähuomio kohdassa 2! 10

11 Yhteistyö kotihoidon kanssa Pirkanmaalaisen hankemallin sisältöä kotihoidon henkilöstön koulutus yhteiset kotikäynnit riskien tunnistamiseksi ja poistamiseksi sekä paloturvallisuustilanteen arvioimiseksi (tehty nyt 400 kotikäyntiä) pelastuslain 42 :n vaarailmoitusmenettelyn jalkautus tavoitteena luoda menettely paloturvallisuuden arviointiin kotihoidon palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä (RAI-hanke) Yhteistyö kehitysvammaisten ja vanhusten perhehoidon kanssa Yhteistyö turva-alan yritysten kanssa kehitetty mm huoneistokohtainen automaattinen sammutuslaitteisto (Palosuojelurahaston innovaatiopalkinto 2014) 11

12 Valtiontalouden tarkastusvirasto Tiedotteet 2015, Teknisten apuvälineiden käyttöönottoa vanhusten kotipalveluissa tulisi nopeuttaa Teknisten apuvälineiden käyttöönoton tulisi nopeutua huomattavasti, jotta pystyttäisiin samalla hidastamaan kuntien menojen kasvua ja turvaamaan kodeissa hoidettaville vanhuksille turvallisuustasoltaan palveluasumista vastaava hoito. Suomessa ei kuitenkaan ole vielä käyty julkista keskustelua siitä, mille taholle/tahoille kuuluu yksityiskotien varustetason nostosta aiheutuvien kustannusten maksaminen.

13 Kotikäynneillä kirjattavat huomiot olosuhteet toimintakyky riskit turvalaitteet liikkuminen ARVIO poistumisesta pvm OSOITE rakennus asunnon koko asukkaiden määrä asukkaiden ikä kodinhoidon käynnit/pv ikäsekseen normaali hidas ei liiku ilman apua tarvitsee apuvälineen muistisairaus näkövamma "mielenterveyssairaus" kuulovamma pystyy poistumaan alle 3min saattaa pystyä poistumaan EI pysty poistumaan alle 3 min. tupakointi päihteiden käyttö uni- tai rauhoit.lääke kynttilän poltto pyykinpesu (itse/omainen/kotihoito) ruoan laitto keittiö, liesi muut sähkölaitteet ylimääräistä tavaraa palovaroitin sammutuspeite turvaranneke turvaliesi, liesivahti ovivahti Papinkatu 8A16 kt < Hallituskatu 25C55 kt < Koulukatu 6A6 kt < Näsilinnank. 36 A 11 kt > Hallituskatu 11 A 12 kt < Satamak. 9 A 12 kt < Satakunnank.29 E 100 kt < Hämeenp C 51 kt > Hämeenp. 13 A 7 kt < Hämeenp. 1 kt < Näsilinnank. 20 A 26 kt > Näsilinnank. 20 A 19 kt > / Näsilinnank. 4 A 70 kt < / Satakunnank. 22 E 126 kt < / Satamak. 4 A 16 kt > Satamak. 16 B 44 kt < Satamak. 16 B kt < Näsilinnank. 35 C 69 kt > Hallituskatu 15 kt < Kuninkaank. 39 B kt > Koljonselänt. 7 kt < Teivaanniement. okt > Pieneläntie okt > Etelä-Arolant. 854 okt > / Ullakonvainio 1 rt < / Kapukiventie okt > Haavistonkatu 8 rt < Ullakonvainio 5 rt < Ullakonvainio 5 rt < Niemelännokka okt > Ullakonvainio 5 rt < Koljonseläntie 7 kt < Teritaipaleentie 32 okt > Sisaruspohjantie 99 okt < / Viitapohjantie 566 okt > Ullakonvainio 5 rt < Sulkontie 8 okt > / Koljonseläntie 7 as 74 kt < / Lintukalliontie 50 okt > / Veijanmäenkatu 3 okt > Lauttakorventie 5 D 22 kt < Säästäjänkatu 17 B 9 kt > Säästäjänkatu 1 C 15 kt < Säästäjänkatu 19 K 55 kt > Tilkonmäenkatu 3 B 30 kt > Peltolamminkatu 30 A kt > Pähkinämäenkatu 2 kt <

14 RAI-arviointimenetelmän hyödyntäminen kotihoidon asiakkaiden poistumisturvallisuuden arvioinnissa Miten kotihoidon asiakkaan toimintakykyä voi arvioida objektiivisesti paloturvallisuuden näkökulmasta? Kuinka kotihoidon asiakkaille järjestetään riittävä, muun väestön kanssa yhdenvertainen paloturvallisuus?

15 Hankkeeseen osallistujat Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Tampereen kaupunki, kotihoito ja muita toimijoita Caverion Suomi Oy Kesku-Uudenmaan pelastuslaitos Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren pelastuslaitos Pirkanmaan pelastuslaitos

16 Tutkimustehtävät Tehdään mittari -> verrataan sitä otantaan, jonka jälkeen annetaan asiantuntijapaneelille arvioitavaksi ->kerätään dataa, uudella paremmalla tavalla ->korjataan mittaria Verrataan kerättyä aineistoa ja RAI arviointeja Havainnoitu n.350 kohdetta, joka riittää ensimmäisen mittariversion luomiseen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen tutkimuspalvelut hankkeessa (3kk): Tutkimusdatojen yhdistäminen analysointia varten Tilastolliset analyysit mittarin kehittämisessä

17 Tavoitteet & tulokset Luoda menetelmä, jolla kotipalvelun asiakkaiden toimintakykyä voidaan arvioida luotettavasti paloturvallisuuden näkökulmasta asukkaalle tehtävän palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä Konkreettisena tuloksena syntyy RAI arviointikriteeristön paloturvallisuussovellutus Esitys kullekin asiakkaalle tarvittavista paloturvallisuustoimenpiteistä. Hanke rahoittaa 10 huoneistokohtaisen sammutuslaitteiston asentamisen Tulokset saadaan jo nyt kerättävistä tiedoista, ei hallinnollista lisätyötä!

18 Asiakaskategoriat Toimintakyky ja tulipalosta selviytyminen pisteytyksen perusteella 0 Tavanomainen 1 Alentunut 2 Rajoittunut 3-> Autettava Asukas pystyy havaitsemaan palon tai ilmoittimen signaalin, reagoimaan siihen järkevästi ja poistumaan viimeistään kahden minuutin kuluessa palon syttymisestä. Asukas ei tarvitse tavanomaista kattavampaa turvatekniikkaa. Asukasta voidaan auttaa turvatekniikalla havaitsemaan ilmoittimen signaali ja reagoimaan siihen tarkoituksenmukaisella tavalla ja poistumaan huoneistosta. Asukas selviytyy tehostetulla turvatekniikalla Asukas ei kykene: havaitsemaan paloa tai ilmoittimen signaalia reagoimaan tarkoituksenmukaisella tavalla poistumaan itsenäisesti tai avustettuna huoneistosta 2 3 min. Asukas ei selviydy tulipalotilanteessa ellei olosuhteiden kehittyminen hengenvaarallisiksi estetä automaattisella sammutuslaitteistolla

19 Asiakaskategoriat - paloturvallisuusratkaisut Toimintakyky ja tulipalosta selviytyminen pisteytyksen perusteella 0 Tavanomainen 1 Alentunut 2 Rajoittunut 3-> Autettava Varmistetaan Perustaso Palovaroitin Käsisammutin Sammutuspeite Riskinarvioinnit Tsekkilistat Opastus Toimenpideehdotukset Tarvitaan edell. lisäksi jotakin (tarve huomioiden) Liesivahti (standardin EN50615 mukainen, A,B tai AB luokka) Häkävaroitin Kaasuvaroitin Kahvinkeittimen ajastin Lieden turva-ajastin Lieden ylikuumenemissuoja Painikeranneke ja turvapuhelin Palovaroittimen pariston jatkojohto Erityispalovaroitin (värinähälytin, valohälytin) Etäyhteys, ääni/kuva Tarkkailusoitto Tarvitaan edell. lisäksi Automaattinen sammutuslaitteisto

20

21 Kiitos! 21

PALORAI. Tytti Oksanen, palotarkastusinsinööri, Pirkanmaan pelastuslaitos

PALORAI. Tytti Oksanen, palotarkastusinsinööri, Pirkanmaan pelastuslaitos PALORAI Tytti Oksanen, palotarkastusinsinööri, Pirkanmaan pelastuslaitos 1. Pyritään estämään tulipalon syttyminen ennakolta mahdollisimman tehokkaasti 2. Varaudutaan myös tulipalon syttymiseen Hankemallin

Lisätiedot

Tytti Oksanen, palotarkastusinsinööri, Pirkanmaan pelastuslaitos

Tytti Oksanen, palotarkastusinsinööri, Pirkanmaan pelastuslaitos Tytti Oksanen, palotarkastusinsinööri, Pirkanmaan pelastuslaitos PALORAI-HANKE Dementoitunut Rauno, 80, oli juuri kotiutettu - kuoli tulipalossa seuraavana päivänä Hakemus tulipalossa kuolleen miehen laitospaikasta

Lisätiedot

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Kirsi Rajaniemi Turvallisen asumisen koti -seminaari, 3.8.2011 Kokkola Vuosi 1999 Vuosi 2015 Sisäisen turvallisuuden ohjelma:

Lisätiedot

Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena

Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena Hanasaaren kulttuurikeskus 28.8.2007 Sprinklaus henkilösuojauksessa missä mennään tällä hetkellä Seppo Männikkö Pelastuspäällikkö Tampereen

Lisätiedot

Kodin paloturvallisuus

Kodin paloturvallisuus Kodin paloturvallisuus Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos Palotarkastaja Linnea Kytömäki Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Väkiluku n. 94 000 Seitsemän kuntaa Työntekijöitä n. 180 Asemat, joissa on vakituista henkilökuntaa

Lisätiedot

OHJE 1 (9) AJä 24.11.2014 POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA

OHJE 1 (9) AJä 24.11.2014 POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA OHJE 1 (9) POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA Laatimisvelvoite ja jatkotoimenpiteet Tämä ohje käsittelee pelastuslain 379/2011 20 mukaisen poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelman laatimista.

Lisätiedot

Pelastuspäällikkö Petri Talikka

Pelastuspäällikkö Petri Talikka Pelastuspäällikkö Petri Talikka AIHEALUEET Keskeiset hoitolaitoksien paloturvallisuutta koskevat säädökset, mm.: Pelastuslaki Laki pelastustoimen laitteista Suomen rakentamismääräyskokoelma muut määräykset

Lisätiedot

15.10.2014. Poistumisturvallisuusselvityksen laadintaopas

15.10.2014. Poistumisturvallisuusselvityksen laadintaopas 15.10.2014 Poistumisturvallisuusselvityksen laadintaopas Poistumisturvallisuusselvityksen laatiminen 15.10.2014 2 Pelastuslaki 18 Poistumisturvallisuus hoitolaitoksissa sekä palvelu- ja tukiasumisessa

Lisätiedot

POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA

POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA Johtaja Matti Orrainen SPEK 15.2.2013 18 Poistumisturvallisuus hoitolaitoksissa sekä

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN TURVALLINEN ARKI - Ennakoi ja varaudu -

IKÄIHMISTEN TURVALLINEN ARKI - Ennakoi ja varaudu - MUISTIVIIKKO 2016 IKÄIHMISTEN TURVALLINEN ARKI - Ennakoi ja varaudu - 17 Ikäihmisten asumisturvallisuus vinkkejä turvallisuuden parantamiseen Palotarkastaja Eerik Virtanen, Varsinais-Suomen pelastuslaitos

Lisätiedot

Poistumisturvallisuusselvitys. Vesa-Pekka Tervo ylitarkastaja

Poistumisturvallisuusselvitys. Vesa-Pekka Tervo ylitarkastaja Poistumisturvallisuusselvitys Vesa-Pekka Tervo ylitarkastaja 2 Toimintakyky palon tapahtumahetkellä Tulipalossa olosuhteet ovat ihmiselle hengenvaaralliset jo muutamassa minuutissa, sillä savukaasut ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Onnettomuuksien ehkäisy 2012 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja UPL 9.2.2012 Onnettomuuksien ehkäisy Katto-

Lisätiedot

Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus

Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus Johtaja Ilkka Horelli Lounais-Suomen aluehallintovirasto 4.9.2015 1 Esityksen sisältö: 1) Tulipalo Turun yliopistollisen keskussairaalan A-sairaalassa

Lisätiedot

MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8.

MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8. MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Tilannekatsaus/tulipalot 31.7.2011 Rakennuspaloja keskimäärin 17,5/vrk Asuinrakennuspaloja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke

Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke Palotutkimuksen päivät 2015, Espoo Tarja Ojala, DI, KM, tutkija Palotutkimuksen

Lisätiedot

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö Jukka Koivuranta Helsingin pelastuslaitos Palotarkastaja/Sosiaali- ja terveysviraston yhteyshenkilö Lyhyesti Pelastuslaki 379/2011 Poistumisturvallisuusselvitys

Lisätiedot

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito RAI-seminaari 24.3.2011 Kirsi Kiviniemi TtT, kehittämispäällikkö Sisältö Ihmislähtöisen asumisen sekä hoidon ja huolenpidon yhdistäminen Iäkäs ihminen Asuminen

Lisätiedot

KH 400 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh

KH 400 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh Kaupunginhallitus 400 19.10.2015 Jari Nallin ym. valtuustoaloite asemakaavamääräysten muuttamiseksi siten, että kerrostaloista pelastautuminen/pelastaminen mahdollistuu nykyistä paremmin 774/00.02.04.00/2014

Lisätiedot

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA TURVALLISESTI OMASSA KODISSA ASUKKAALLE: Turvallisesti omassa kodissa -oppaasta löydät ohjeita, joiden avulla voit lisätä kotisi paloturvallisuutta. Oppaassa on myös ohjeita, kuinka toimia hätätilanteessa.

Lisätiedot

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe 1. Esipuhe Tämän dvd:n tarkoituksena on havainnollistaa poistumisturvallisuuden kannalta keskeisiä tekijöitä erilaisissa asumisympäristöissä ja julkisissa rakennuksissa. Video tai sen erilliset osat soveltuvat

Lisätiedot

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

Tilastollinen tutkimus Ylitarkastaja Antti Nenonen Tukes Sähköpalokuolemat Suomessa Antti Nenonen, Tukes

Tilastollinen tutkimus Ylitarkastaja Antti Nenonen Tukes Sähköpalokuolemat Suomessa Antti Nenonen, Tukes Sähköpalokuolemat Suomessa Tilastollinen tutkimus 1.1.2001-31.12.2006 Ylitarkastaja Antti Nenonen Tukes Määritelmät Sähköpalo: tulipalo, jossa palon mahdollistavana syttymisenergialähteenä on sähkö Sähköpalokuolema:

Lisätiedot

PaloRAI ja EVAC-mittari

PaloRAI ja EVAC-mittari B-sarja: Tutkimusraportit [3/2017] PaloRAI ja EVAC-mittari Magnus Björkgren Frank Borg Esa Kokki Leila Mäkinen Seppo Männikkö Tytti Oksanen Jukka Suoja PaloRAI ja EVAC-mittari RAI-järjestelmän hyödyntäminen

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT Sallan kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta SAS-työryhmä 2015 VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN

Lisätiedot

Asuinkiinteistöjen paloturvallisuudesta. Piia Manninen HELPE

Asuinkiinteistöjen paloturvallisuudesta. Piia Manninen HELPE Asuinkiinteistöjen paloturvallisuudesta Piia Manninen HELPE 22.9.2016 Sisältö Helsingin alueen keikkatilastoja Onnettomuuksien ehkäisy Rakenteellinen paloturvallisuus Palo-osastointi asuinkiinteistössä

Lisätiedot

Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus. Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi

Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus. Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi 16.11.2011 Jäsentely Ikääntyminen Suomessa Kotona asuminen Iäkkäiden kokemuksia

Lisätiedot

sähköpostitse osoitteeseen (allekirjoitettuna ja skannattuna) 2. postitse osoitteeseen:

sähköpostitse osoitteeseen (allekirjoitettuna ja skannattuna) 2. postitse osoitteeseen: OHJE 1 (7) POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA Poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelma (jatkossa toteuttamissuunnitelma) tarkoittaa toiminnanharjoittajan laatimaa suunnitelmaa siitä,

Lisätiedot

- puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO!

- puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! - puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! PALOTURVALLISUUSVIIKKO BRANDSÄKERHETSVECKAN OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! Olli ja Olliina ovat jälleen vierailleet hauskassa Päivä

Lisätiedot

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu. Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä

Lisätiedot

Erityisryhmien asumisturvallisuus 21.11.2012

Erityisryhmien asumisturvallisuus 21.11.2012 Erityisryhmien asumisturvallisuus 21.11.2012 Kimmo Markkanen Riskienhallintapäällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi Lähde: http://m.metro.fi/lintuvaara/uutiset/espoon_tulipalos

Lisätiedot

HOITOLAITOSTEN TULIPALOT

HOITOLAITOSTEN TULIPALOT 1 (5) HOITOLAITOSTEN TULIPALOT HOITOLAITOKSET HELSINGISSÄ Palontutkinnan tiedotteeseen on poimittu havaintoja Helsingin pelastuslaitoksen alueella hoitolaitoksissa tapahtuneiden rakennuspalojen ja rakennuspalovaarojen

Lisätiedot

Ikäihmisten asumisen uudet tuulet Pohjois Karjalassa, case Lieksa

Ikäihmisten asumisen uudet tuulet Pohjois Karjalassa, case Lieksa Ikäihmisten asumisen uudet tuulet Pohjois Karjalassa, case Lieksa Miten kustannuksia voidaan vähentää ja palvelun laatua parantaa? Paikka: Pohjois Karjalan rajavartioston tila, Onttola Aika: 17.2. 2011

Lisätiedot

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu.

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu. Opetusvideoiden tukimateriaali Turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitetut opetusvideot on tarkoitettu katsottavaksi ohjatusti. Ilman tukimateriaalia saattaa videoiden sanoma jäädä epäselväksi.

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Tampere 9.11.2016 Rakenteellista paloturvallisuutta koskevat olennaiset

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI 1.10.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi 044

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuus, säännökset ja ohjeet

Rakennusten paloturvallisuus, säännökset ja ohjeet Rakennusten paloturvallisuus, säännökset ja ohjeet Paloseminaari 18, Paloturvallisuus ja standardisointi 10.2.2016, HILTON Kalastajatorppa Jorma Jantunen Rakenteellista paloturvallisuutta koskevat olennaiset

Lisätiedot

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

RAJOITTUNUT TOIMINTAKYKY, HENKILÖKUNNAN JA ASUKKAIDEN ROOLI TURVALLISUUSTYÖSSÄ.

RAJOITTUNUT TOIMINTAKYKY, HENKILÖKUNNAN JA ASUKKAIDEN ROOLI TURVALLISUUSTYÖSSÄ. RAJOITTUNUT TOIMINTAKYKY, HENKILÖKUNNAN JA ASUKKAIDEN ROOLI TURVALLISUUSTYÖSSÄ. 10.12.2014 Seppo Tuominen 2 MEHILÄINEN Perustehtävä: Yhdessä luomme parempaa terveyttä ja hyvinvointia Visio: Sosiaali- ja

Lisätiedot

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on

Lisätiedot

POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA

POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA Tämä ohje käsittelee pelastuslain 379/2011 20 mukaisen poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelman laatimista. Poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelma

Lisätiedot

Erityisasuminen Turjo Jaakkola

Erityisasuminen Turjo Jaakkola Erityisasuminen Mitä on erityisasuminen? Tarkoituksenmukainen asuminen ylipäänsä edistää asukkaan itsenäistymistä ja elämän hyvää hallintaa. Erityisryhmät tarvitsevat tarpeisiinsa erilaisia asuntoja, kuten

Lisätiedot

Tukesin markkinavalvonta ja asumisen paloturvallisuus

Tukesin markkinavalvonta ja asumisen paloturvallisuus Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 29.8.2017 Karoliina Meurman Tukesin markkinavalvonta ja asumisen paloturvallisuus Palotutkimuksen päivät 2017 1 Palovaroittimet Tukes valvoo markkinoilla olevia

Lisätiedot

Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen

Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen LAPUAN KAUPUNKI HAKEMUS 1 (5) Hakemuksen täyttöpäivä: Hakemuksen saapumispäivä: Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen Asiakastiedot Asiakkaan suostumus

Lisätiedot

Kotihoidon kriteerit alkaen

Kotihoidon kriteerit alkaen Kotihoidon kriteerit 1.1.2017 alkaen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Kotihoidon kriteerit Toimintakyky Palvelun tarve Palvelun määrä Palvelun tavoite Asioiden hoitoon liittyvissä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (7) Pelastuslautakunta PEK/8 19.05.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (7) Pelastuslautakunta PEK/8 19.05.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (7) 77 Pelastuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kodin paloturvallisuuden parantamista koskevasta valtuustoaloitteesta HEL 2015-002468 T 00 00 03 Lausunto

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri koostuu...

Turvallisuuskulttuuri koostuu... Turvallisuuskulttuuri koostuu... Oikeat arvot, asenne Riittävästi tietoa ja taitoa Käytännön teot ja toimet motivaatio X osaaminen X mahdollisuudet= tulos Professori Veikko Teikari / Aalto- yliopisto 1

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

Pelastuslain uudistaminen. Kirsi Rajaniemi

Pelastuslain uudistaminen. Kirsi Rajaniemi Pelastuslain uudistaminen Kirsi Rajaniemi Pelastuslain uudistamishanke Hallituksen esitys: luonnos lausunnolle 2.11.2009 eduskuntaan maaliskuu 2010 laki voimaan tammikuu 2011 Lausuntopyyntö: www.intermin.fi/suomi/pelastuslaki

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto 2016

Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto 2016 Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto 2016 Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumi, Seinäjoki 18.5.2016 Taustayhteisöt Suomen Palopäällystöliiton koolle kutsuma Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta

Lisätiedot

Apua hälyttävä WC ja itsestään sammuva liesi? Talotekniikka turvallisen. KIRA mediatapaaminen Harri Liukku, ABB Oy KNX Finland ry

Apua hälyttävä WC ja itsestään sammuva liesi? Talotekniikka turvallisen. KIRA mediatapaaminen Harri Liukku, ABB Oy KNX Finland ry Apua hälyttävä WC ja itsestään sammuva liesi? Talotekniikka turvallisen asumisen edistäjänä. KIRA mediatapaaminen Harri Liukku, ABB Oy KNX Finland ry Kiinteistö- ja rakennusfoorumin media-aamiainen 6.9.2012

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen MARJATILA TYÖNANTAJANA Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Turvallinen työskentely ympäristö? Yhteisillä tiedolla Yhteisillä

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN KRITEERIT 2015 SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN KRITEERIT 1 Yleiset periaatteet Suonenjoen kaupungin vanhuspalvelut tuottavat ja järjestävät sosiaalihuoltolain ( :t 17, 22, 23, 24 ja 25) mukaisia asumispalveluja

Lisätiedot

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseksi vuosille 2014-2016

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseksi vuosille 2014-2016 1 Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseksi vuosille 2014-2016 1. Suunnitelman lakisääteinen perusta Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista

Lisätiedot

Kodin älykkyyden uusi ulottuvuus. www.innohome.com

Kodin älykkyyden uusi ulottuvuus. www.innohome.com Kodin älykkyyden uusi ulottuvuus www.innohome.com 1 Miksi Tulipalojen vahingot OECD-maissa ovat keskimäärin 1% BKT:stä Kodinkoneet kotien vuotovahinkojen ja sähköpalojen suurin riski Kodinkoneissa käytetyt

Lisätiedot

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company Ota kumppaniksi paloturvallisuuden ammattilainen A UTC Fire & Security Company Paloturvallisuus yhteinen asiamme Onko kiinteistön paloturvallisuus varmasti kunnossa? Omistajan ja vuokralaisen asenteet

Lisätiedot

Vakavia henkilövahinkoja aiheuttaneet tulipalot

Vakavia henkilövahinkoja aiheuttaneet tulipalot Vakavia henkilövahinkoja aiheuttaneet tulipalot 2007 2008 Palotutkimuksen päivät 2009 Espoo 25.-26.8.2009 Esa Kokki erikoistutkija, FT Pelastusopisto esa.kokki@pelastusopisto.fi www.pelastusopisto.fi Jarkko

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Oma puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä esite näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin kattoon.

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Outi Iharvaara Rai- seminaari 3.4.2013 Asiakkaan taustatiedot 78- vuotias yksin asuva mies, jolla todettu lievä Alzheimerin tauti. Aivoinfarkti x 2 Vaimo kuollut

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

Vanhusten ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden asumisen turvallisuus Kokkolassa

Vanhusten ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden asumisen turvallisuus Kokkolassa Vanhusten ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden asumisen turvallisuus Kokkolassa Turvallisen asumisen koti-seminaari 3.8.2011 Palvelupäällikkö laitos- ja palveluasuminen Pasi Paasila Esityksen

Lisätiedot

SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ 12.-13.2.2014. Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa

SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ 12.-13.2.2014. Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ 12.-13.2.2014 Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos Keijo Kangastie Pelastuspäällikkö SAVUNPOISTO Rakennukseen

Lisätiedot

Suomen rakentamismääräyskokoelma muuttuu, miten käy rakentamista koskevien palomääräysten ja ohjeiden?

Suomen rakentamismääräyskokoelma muuttuu, miten käy rakentamista koskevien palomääräysten ja ohjeiden? Suomen rakentamismääräyskokoelma muuttuu, miten käy rakentamista koskevien palomääräysten ja ohjeiden? Paloseminaari 17, Paloturvallisuus ja standardisointi 11.2.2015 Jorma Jantunen Rakenteellista paloturvallisuutta

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

Paloturvallisuusviikko 2012. Paloturvallisuusviikko 2012 Raportti 21.5.2013

Paloturvallisuusviikko 2012. Paloturvallisuusviikko 2012 Raportti 21.5.2013 Paloturvallisuusviikko 2012 Pohjoismainen palovaroitinpäivä 1.12. Paloturvallisuusviikko 2012 Raportti 21.5.2013 SM026:00/2012 Paloturvallisuusviikko keksitään Pohjoismaisen pelastustoimesta vastaavat

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Vanajan kirkko Hautausmaantie, 13110, Hämeenlinna Raporttipäivä: 14.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 12.06.2014 2 (14) Vanajan kirkko

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Palvelutarpeen arviointi/ yhteyskeskus tavoitteena

Lisätiedot

Kaasu pohjaan kuntoutuksessa - mutta mitä ja keille

Kaasu pohjaan kuntoutuksessa - mutta mitä ja keille Kaasu pohjaan kuntoutuksessa - mutta mitä ja keille Harriet Finne-Soveri, tutkimusprofessori Ikäihmisten palvelut / PALO / TA4 3.4.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sisältö Toimintakyvystä Kuntoutumisesta

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Paloturvallisuus

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Paloturvallisuus Paloturvallisuus Tunnista kodin paloriskit Kuvat TUKES, www.tukes.fi ja SPEK Huoneistopalon eteneminen DVD Paloturvallinen koti Tulen turvallinen käsittely Kynttilät ja avotuli Grillaus Tulisijat Tupakointi

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.8.2013 11 Liite 1.4.4. VANTAAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT 1.9.2013 ALKAEN

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen turvallisuus. Helsinki 5.2.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö

Ikääntyneiden asumisen turvallisuus. Helsinki 5.2.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö Ikääntyneiden asumisen turvallisuus Helsinki 5.2.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö 8.2.2013 Yhteiskunnan muutokset heijastuvat turvallisuuteen Yksilöiden ja ryhmien tarpeet erilaisia myös turvallisuudessa

Lisätiedot

Pirkanmaan turvallisuusklusteri. Petri Murtomäki turvallisuusklusterin koordinaattori Tampereen ammattikorkeakoulu

Pirkanmaan turvallisuusklusteri. Petri Murtomäki turvallisuusklusterin koordinaattori Tampereen ammattikorkeakoulu Pirkanmaan turvallisuusklusteri Petri Murtomäki turvallisuusklusterin koordinaattori Tampereen ammattikorkeakoulu Taustaa Pirkanmaan Turvallisuusklusteri on syntynyt maakuntajohtaja Esa Halmeen aloitteesta

Lisätiedot

Kuopion kaupungin kotihoito. Hyvinvointiteknologiset laitteet kotona asumisen tukena. Opas Kuopion kaupungin henkilöstölle

Kuopion kaupungin kotihoito. Hyvinvointiteknologiset laitteet kotona asumisen tukena. Opas Kuopion kaupungin henkilöstölle Kuopion kaupungin kotihoito Hyvinvointiteknologiset laitteet kotona asumisen tukena Opas Kuopion kaupungin henkilöstölle Sisältö 1. Teknologia kotona asumisen tukena...................... 3 2. Hyvinvointiteknologisten

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Oulu Screener 1.1 toimintakyvyn ja palvelutarpeen selvittämisen apuna

Oulu Screener 1.1 toimintakyvyn ja palvelutarpeen selvittämisen apuna Oulu Screener 1.1 toimintakyvyn ja palvelutarpeen selvittämisen apuna Pia Vähäkangas, TtT, sosiaali- ja terveysjohtaja, erityisasiantuntija Pia Vähäkangas, TtT 1 Resident Assessment Instrument (RAI) RAI

Lisätiedot

Poistumisturvallisuus selvitykset. Sosiaali- ja terveystoimi Pelastuslaitos 20.4.2016

Poistumisturvallisuus selvitykset. Sosiaali- ja terveystoimi Pelastuslaitos 20.4.2016 Poistumisturvallisuus selvitykset Sosiaali- ja terveystoimi Pelastuslaitos 20.4.2016 Osallistujat 89 henkilöä Vantaa Nurmijärvi Mäntsälä Pornainen Järvenpää Tuusula Hyvinkää Mehiläinen Attendo Esperi Care

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

SEURAUKSET. - henkilökunnan / asiakkaan vammautuminen / menehtyminen. - voinnin huonontuminen - väkivaltaisuus - itsetuhoisuus

SEURAUKSET. - henkilökunnan / asiakkaan vammautuminen / menehtyminen. - voinnin huonontuminen - väkivaltaisuus - itsetuhoisuus LIITE 1. RISKIEN ARVIOINTI kotiin annettavissa palveluissa RISKI (mielenterveysasiakkailla) Fyysinen väkivalta - lääkitys ei toteudu - päihteet - henkilökunnan / asiakkaan vammautuminen / - psyykkisen

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Poltinahon seurakuntatalo Turuntie 34, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (12) Poltinahon

Lisätiedot

Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät

Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 3.10.2017 Karoliina Meurman Ajankohtaista tuotevalvonnasta Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät 3.-4.10.2017 1 Testausprojektit (palo- ja häkävaroittimet)

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Hämeenlinnan Seurakuntayhtymä - kiinteistötoimisto Verhonkatu 25-27, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke

Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke Tarja Ojala, DI, KM, tutkija Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 2015, Jyväskylä

Lisätiedot

Hyvästä parempaan RAI muutoksen tukena

Hyvästä parempaan RAI muutoksen tukena Hyvästä parempaan RAI muutoksen tukena RAI - seminaari 10.3.2010 Kirsi Kiviniemi, kehittämispäällikkö 11.3.2010 1 Hyvästä parempaan - missä olemme nyt? Muutoksella kohti parempaa Ikäihmisten palveluiden

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön

Lisätiedot

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Kirsi Rajaniemi Palonehkäisyn perinnepäivät, 25.-26.5.2011 Padasjoki 25.5.2011 1.7.2011 voimaan tulevat asetukset VN asetus pelastustoimesta (407/2011) VN asetus

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittämispäällikkö?? LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari

Pelastustoimen kehittämispäällikkö?? LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari 6.-7.2.2012 Rakennusvalvonnan ja pelastusviranomaisen roolit rakennusluvan vastaisen käyttötarkoituksen yhteydessä Hotelli Kuninkaantie 7.2.2012 Jussi Rahikainen

Lisätiedot

HIKLU. Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita. Jarkko Häyrinen Sähköverkkoon kytkettävien palovaroittimien asentaminen

HIKLU. Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita. Jarkko Häyrinen Sähköverkkoon kytkettävien palovaroittimien asentaminen HIKLU Rakenteellinen paloturvallisuus Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita Jarkko Häyrinen 7.2.2012 Sähköverkkoon kytkettävien Sähköverkkoon kytkettävillä palovaroittimilla varustettavat

Lisätiedot

KAINUUN MATKAILUFOORUMI 260912. Apulaispalopäällikkö Reino Huotari Kainuun pelastuslaitos

KAINUUN MATKAILUFOORUMI 260912. Apulaispalopäällikkö Reino Huotari Kainuun pelastuslaitos KAINUUN MATKAILUFOORUMI 260912 Apulaispalopäällikkö Reino Huotari Kainuun pelastuslaitos Kainuun pelastuslaitos Kuva: Kainuun pelastuslaitos www.kaipe.fi Uutisaiheita Kelomökki syttyi Luostolla www.lapinkansa.fi

Lisätiedot

Hoitolaitosten poistumisturvallisuusselvitys työryhmän loppuraportti. Poistumisturvallisuustilanne Suomessa 2014 vuoden lopussa

Hoitolaitosten poistumisturvallisuusselvitys työryhmän loppuraportti. Poistumisturvallisuustilanne Suomessa 2014 vuoden lopussa Hoitolaitosten poistumisturvallisuusselvitys työryhmän loppuraportti Poistumisturvallisuustilanne Suomessa 2014 vuoden lopussa Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 9.10.2015 Jyväskylä Janne Aso kumppanuusverkoston

Lisätiedot

Ajankohtaista säädöksistä

Ajankohtaista säädöksistä Ajankohtaista säädöksistä Kirsi Rajaniemi Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista, Tukes 8.-9.11.2011 Sisältö Voimassa olevat asetukset ja laitteita koskevat pelastuslain säännökset

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut Asumispalvelut Laatija: Tarja Huttunen Hyväksyjä: Palvelutasomääritykset ja myöntämisperusteet Sisältö 1. SÄÄDÖKSET 2 2. KÄSITTEET 2 3.

Lisätiedot

Paloturvallisuus 2025. Raimo Sulkava geriatrian professori Itä Suomen yliopisto Palotutkimukset päivät 23.8.20111

Paloturvallisuus 2025. Raimo Sulkava geriatrian professori Itä Suomen yliopisto Palotutkimukset päivät 23.8.20111 Paloturvallisuus 2025 Raimo Sulkava geriatrian professori Itä Suomen yliopisto Palotutkimukset päivät 23.8.20111 Miksi otsikossa vuosi 2025? Liikennemerkit vaihtuvat Väestöennuste 75+ ikäryhmä ja osuus

Lisätiedot

Erehdykset ja unohdukset salliva asuinympäristö hanke

Erehdykset ja unohdukset salliva asuinympäristö hanke Erehdykset ja unohdukset salliva asuinympäristö hanke 1.4.2011( 31.3.2012) 31.12.2013 Päijät Hämeen pelastuslaitos Kristiina Mattila projektipäällikkö Hankkeen taustaa Toteuttaa Päijät Hämeen turvallisuussuunnitelmaa

Lisätiedot