SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ 12.-13.2.2014. Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa"

Transkriptio

1 SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos Keijo Kangastie Pelastuspäällikkö

2 SAVUNPOISTO Rakennukseen tulee suunnitella ja rakentaa sen eri tiloihin soveltuva riittävä mahdollisuus savunpoistoon. Ohje Savunpoiston järjestäminen ei edellytä erityistoimia, mikäli tilojen ikkuna- ja oviaukkoja voidaan käyttää savunpoistoon tai savu voidaan poistaa palokunnan toimin. Osastoidusta uloskäytävästä ja osastoidusta hissikuilusta tulee järjestää mahdollisuus savunpoistoon sekä korvaavan ilman virtaamiseen. Enintään 8-kerroksisessa rakennuksessa järjestetään uloskäytävän yläosasta mahdollisuus savunpoistoon helposti avattavan vähintään 1,0 m2:n suuruisen ikkunan tai luukun kautta. Savunpoistojärjestelyistä neuvotellaan paikallisen pelastusviranomaisen kanssa. Kellarikerroksen tiloista tulee olla savunpoistomahdollisuus niin, ettei osastoituja uloskäytäviä eikä osastoituja sammutusreittejä tarvitse käyttää savunpoistoon.

3 1. Omatoiminen varautuminen 2. Viranomaistoiminta

4

5

6 379/2011 Pelastuslaki 14 OMATOIMINEN VARAUTUMINEN Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan: 1) Ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä; 2) Varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa; 3) Varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät; 4) Ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi. Edellä 1 momentissa säädetty koskee myös muualla kuin rakennuksessa harjoitettavaa toimintaa sekä yleisötilaisuuksia.

7 Omatoiminen varautuminen Viranomaistoiminta

8 Mitoituspalon kehittyminen ja toimenpiteet Lämpötila C Aika Lämpötila C Paloilmoitin Sprinklaus Kohteen suojaustaso Toimenpiteet kohteessa ;56 Palovaroitin tai savuilmaisin tekee hälytyksen 20 1;29 Henkilökunta aloittaa hälytyksen paikantamisen 21 1;51 Henkilökunta aloittaa sammuttamisen alkusammuttimilla 22 2;12 Henkilökunta käynnistää pelastamisen 23 2;22 Aikaa on 2-3 minuuttia 24 2; ;32 Savuun perustuvassa suojaustasossa henkilökun- 30 2;41 nan ja potilaiden omat pelastustoimenpiteet päät- 40 3;06 tyvät, koska olosuhteet muuttuvat hengenvaaralli- 50 3;21 seksi (2-3 minuutin kuluttua syttymisestä) 60 3; ;36 70 Sprinkleri laukeaa: olosuhteiden muuttuminen 100 3;41 70 hengenvaaralliseksi estetään sammutuslaitteella ; ;51 70 Mikäli kohde varustetaan sammutuslaiteella, voi 300 4;01 70 henkilökunta ja potilaat jatkaa pelastustoimenpiteitä, 400 4;11 70 koska sammutuslaitteisto estää savukaasujen yleissyttymisen 500 4;21 70 sekä palon kehittymisen täydenpalon vaiheeksi, sekä 600 4;29 70 olosuhteiden muuttumisen ja hengenvaaralliseksi ; ;41 70

9 Työntekijät sammuttivat liekit Halikon sairaalassa :35 Halikon psykiatrisessa sairaalassa Varsinais-Suomessa syttyi sunnuntai-iltana uhkaava tulipalo. Pelastuslaitoksen mukaan käytävällä paloi verhoja ja osa patjasta, mutta kukaan ei loukkaantunut. Viisitoista aikuisikäistä potilasta jouduttiin evakuoimaan toiselle osastolle. Palosta vastaanotto-osastolla aiheutui lähinnä savuvahinkoja, joten se voidaan ottaa takaisin käyttöön pikapuolin. Pelastuslaitoksen mukaan Märyntiellä sijaitsevan sairaalan työntekijät kykenivät pääosin sammuttamaan liekit, ja palokunnan tehtäväksi jäi lähinnä tilojen tuuletus. Palo roihusi nelikerroksisen rakennuksen pohjakerroksessa. Pelastuslaitos sai hälytysilmoituksen tulipalosta hieman kello iltakahdeksan jälkeen. STT

10 Osastoilla ei ollut paloinfonäyttöä, joka olisi näyttänyt hälytyksen tarkemman paikan rakennuksessa. Pelastuslaitoksen yksikkö kohteessa Marko Hakala Roni Lehti

11 Omatoiminen varautuminen Viranomaistoiminta

12 SAVUNPOISTO SAIRAALASSA: Keraplast.fi Keijo Kangastie

13

14

15 SAVUNPOISTO SAIRAALASSA:

16

17 Savunpoistojärjestelyt: Rakennuksessa ei ole koneellista savunpoistoa. Kahdessa porrashuoneessa on ylhäällä avattavat ikkunat, joten savu voidaan poistaa joko painovoimaisena tai palokunnan savutuulettimilla tehostettuna. Savu levisi huomattavan nopeasti ensiapupoliklinikan savualueen rajalla olleiden ovien yläpuolella olevien sähköjohtojen ja muiden talotekniikan läpivientien kautta. Savu levisi koko rakennukseen hissikuilun, porraskäytävien, ilmanvaihdon ja läpivientien kautta. Tulipalo levisi kolmanteen kerrokseen pitkin sähkökaapeleiden roiloa, jossa oli toimimaton palokatko. Savun leviämisen takia koko rakennus teho-osastoa lukuun ottamatta evakuoitiin. Ainakin kolmanteen ja neljänteen kerrokseen tuli savua ulkokautta auki olleista tuuletusikkunoista ja ovista. Savunpoiston tarkoituksena on turvata poistumista tulipalotilanteessa, sekä helpottaa palokunnan sammutustyötä.

18 Evakuointia vaikeutti paikallistuntemuksen puute evakuointireittien määrittämisessä ja etenkin savun leviäminen ensimmäiseksi määrätylle evakuointireitille. Savu saatiin painovoimaisella tuuletuksella vähenemään. Toinen evakuointireitti, keskimmäinen porrashuone, otettiin käyttöön sairaalan henkilöstön paikallistuntemuksen avulla. Sitä yritettiin tuulettaa painovoimaisesti, mutta sillä ei saatu aikaan riittävää savunpoistoa. Pelastuslaitos ei käyttänyt Savutuuletinta keskimmäisen porrashuoneen ylipaineistamiseksi ja pitämiseksi savuttomana. Kaksi ensimmäistä pelastusyksikköä aloitti ensiapupoliklinikan sammutuksen ja savutuuletuksen alipainetuuletuksella, mitä voidaan pitää oikeana ratkaisuna. Savunpoistoaukkoa ei ollut, olisi ylipainetuuletus lisännyt savun leviämistä ensiapupoliklinikalta. Palomestari lähetti kaksi palomiestä tarkastamaan yläpuolisia tiloja, mikä on normaali toimenpide. Lisäksi hän määräsi palomiehet avustamaan tarvittaessa evakuointia. Tiedustelun tuloksena palomestari sai tiedon, että 3. kerroksen laboratorio oli täynnä savua, mutta ketään ei ollut sisällä. Hieman myöhemmin palomiehet ilmoittivat, että samassa kerroksessa olevaa osastoa ei tarvitse evakuoida, jos savunpoisto saadaan toimimaan.

19 Omatoiminen varautuminen Viranomaistoiminta

20 Omatoimisen varautumisen osalta savunpoistoon pitää perehdyttää ja KOULUTTAA henkilökunta. (vartijat, vahtimestarit, hoitajat jne.) Pitää tietää ja osata toimia oikein tulipalotilanteissa! Ei ole paloa ilman savua SAVUNPOISTOON LIITTYY AINA OMAT HAASTEENSA JA NÄKÖKULMANSA JA YLEENSÄ LIIAN VÄHÄN TIETOA! KYSYMYKSIÄ? KIITOS! Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos Keijo Kangastie Pelastuspäällikkö

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi

Lisätiedot

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö Jukka Koivuranta Helsingin pelastuslaitos Palotarkastaja/Sosiaali- ja terveysviraston yhteyshenkilö Lyhyesti Pelastuslaki 379/2011 Poistumisturvallisuusselvitys

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI 1.10.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi 044

Lisätiedot

Ajankohtaista säädöksistä

Ajankohtaista säädöksistä Ajankohtaista säädöksistä Kirsi Rajaniemi Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista, Tukes 8.-9.11.2011 Sisältö Voimassa olevat asetukset ja laitteita koskevat pelastuslain säännökset

Lisätiedot

Palonehkäisyn uudet tuulet

Palonehkäisyn uudet tuulet pelastuslain (ja rakentamismääräysten) muutokset esitys FinnSec-messuilla 13.10.2011 Rakentamisen ja paloturvallisuuden perussäädökset uusiutuivat tänä vuonna Rakentamismääräyskokoelman osa E1 - Rakennusten

Lisätiedot

POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA

POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA Johtaja Matti Orrainen SPEK 15.2.2013 18 Poistumisturvallisuus hoitolaitoksissa sekä

Lisätiedot

KAINUUN MATKAILUFOORUMI 260912. Apulaispalopäällikkö Reino Huotari Kainuun pelastuslaitos

KAINUUN MATKAILUFOORUMI 260912. Apulaispalopäällikkö Reino Huotari Kainuun pelastuslaitos KAINUUN MATKAILUFOORUMI 260912 Apulaispalopäällikkö Reino Huotari Kainuun pelastuslaitos Kainuun pelastuslaitos Kuva: Kainuun pelastuslaitos www.kaipe.fi Uutisaiheita Kelomökki syttyi Luostolla www.lapinkansa.fi

Lisätiedot

Pienten kohteiden savunpoisto

Pienten kohteiden savunpoisto 2013 Pienten kohteiden savunpoisto Päijät-Hämeen pelastuslaitos 30.9.2013 Sisältö 1.1 Yleiset määräykset... 2 1.2 Uudisrakennuksien käytännöt Päijät-Hämeessä... 3 1.2.1 Yleistä... 3 1.2.2 Porrashuoneiden

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT TS AGILITYURHEILUKESKUS OY PELASTUSSUUNNITELMA 1 Johdanto: PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden

Lisätiedot

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Kirsi Rajaniemi Turvallisen asumisen koti -seminaari, 3.8.2011 Kokkola Vuosi 1999 Vuosi 2015 Sisäisen turvallisuuden ohjelma:

Lisätiedot

OHJE 1 (9) AJä 24.11.2014 POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA

OHJE 1 (9) AJä 24.11.2014 POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA OHJE 1 (9) POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA Laatimisvelvoite ja jatkotoimenpiteet Tämä ohje käsittelee pelastuslain 379/2011 20 mukaisen poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelman laatimista.

Lisätiedot

sähköpostitse osoitteeseen (allekirjoitettuna ja skannattuna) 2. postitse osoitteeseen:

sähköpostitse osoitteeseen (allekirjoitettuna ja skannattuna) 2. postitse osoitteeseen: OHJE 1 (7) POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA Poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelma (jatkossa toteuttamissuunnitelma) tarkoittaa toiminnanharjoittajan laatimaa suunnitelmaa siitä,

Lisätiedot

Poistumisturvallisuusselvitys. Vesa-Pekka Tervo ylitarkastaja

Poistumisturvallisuusselvitys. Vesa-Pekka Tervo ylitarkastaja Poistumisturvallisuusselvitys Vesa-Pekka Tervo ylitarkastaja 2 Toimintakyky palon tapahtumahetkellä Tulipalossa olosuhteet ovat ihmiselle hengenvaaralliset jo muutamassa minuutissa, sillä savukaasut ovat

Lisätiedot

Pelastuslaitosten palontutkinnassa havaittua

Pelastuslaitosten palontutkinnassa havaittua Pelastuslaitosten palontutkinnassa havaittua Ja vähän Onnettomuustutkintakeskukselta 1 Kuka puhuu? Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Suomen palontutkijat ry:n puheenjohtaja Onnettomuustutkintakeskuksen

Lisätiedot

Poistumisturvallisuus selvitykset. Sosiaali- ja terveystoimi Pelastuslaitos 20.4.2016

Poistumisturvallisuus selvitykset. Sosiaali- ja terveystoimi Pelastuslaitos 20.4.2016 Poistumisturvallisuus selvitykset Sosiaali- ja terveystoimi Pelastuslaitos 20.4.2016 Osallistujat 89 henkilöä Vantaa Nurmijärvi Mäntsälä Pornainen Järvenpää Tuusula Hyvinkää Mehiläinen Attendo Esperi Care

Lisätiedot

D1/2009Y Tulipalo kerrostalossa Helsingissä 14.3.2009

D1/2009Y Tulipalo kerrostalossa Helsingissä 14.3.2009 D-TUTKINTA D1/2009Y Tulipalo kerrostalossa Helsingissä 14.3.2009 Tapahtumatiedot Tapahtuma-aika 14.3.2009 klo 2.40 Tapahtumapaikka Kallio, Helsinki Tapahtuman luonne Asuinkerrostalossa huoneistopalo, joka

Lisätiedot

Savunpoiston järjestelyt ja suunnittelu. Vanhempi opettaja Kimmo Vähäkoski, K17

Savunpoiston järjestelyt ja suunnittelu. Vanhempi opettaja Kimmo Vähäkoski, K17 1 Savunpoiston järjestelyt ja suunnittelu Vanhempi opettaja Kimmo Vähäkoski, K17 Savunpoisto, savunhallinta vai jotain muuta 2 Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem (Wilhelm Occamilainen n.1285-1350)

Lisätiedot

Yleistä kuntatoimijoiden varautumisesta. Jaakko Pekki Kehittämisyksikön päällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Yleistä kuntatoimijoiden varautumisesta. Jaakko Pekki Kehittämisyksikön päällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Yleistä kuntatoimijoiden varautumisesta Jaakko Pekki Kehittämisyksikön päällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Varautumisen kehittyminen Jatkuvuussuunnittelu Valmiussuunnittelu Väestönsuojelu Käsitteistä

Lisätiedot

Pelastuspäällikkö Petri Talikka

Pelastuspäällikkö Petri Talikka Pelastuspäällikkö Petri Talikka AIHEALUEET Keskeiset hoitolaitoksien paloturvallisuutta koskevat säädökset, mm.: Pelastuslaki Laki pelastustoimen laitteista Suomen rakentamismääräyskokoelma muut määräykset

Lisätiedot

18.9.2014. Turvallisuustutkinta

18.9.2014. Turvallisuustutkinta 18.9.2014 Turvallisuustutkinta Onnettomuuksien tutkinnan tarkoitus Tutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien

Lisätiedot

Yksinkertaisilla keinoilla kohti parempaa paloturvallisuutta

Yksinkertaisilla keinoilla kohti parempaa paloturvallisuutta Yksinkertaisilla keinoilla kohti parempaa paloturvallisuutta 1 Seuraavan 25 minuutin tavoite Palontutkintaan perustuvaa tietoa taloyhtiöiden turvallisuuden parantamisesta Painopiste nykyisessä rakennuskannassa

Lisätiedot

POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA

POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA Tämä ohje käsittelee pelastuslain 379/2011 20 mukaisen poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelman laatimista. Poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelma

Lisätiedot

Pelastuslaki 379/2011 14 - Omatoiminen varautuminen. Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:

Pelastuslaki 379/2011 14 - Omatoiminen varautuminen. Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan: Pelastussuunnitelma Pelastussuunnitelma on asiakirja, joka toimii turvallisuutta kehittävän työn välineenä. Pelastussuunnitelman tulee sisältää tiedot siitä, millä tavalla vaaratilanteita pyritään ennaltaehkäisemään,

Lisätiedot

Rakennuksen evakuointiin johtanut sairaalapalo Turussa 2.9.2011 - B1/2011Y -

Rakennuksen evakuointiin johtanut sairaalapalo Turussa 2.9.2011 - B1/2011Y - - - Sairaalatekniikan päivät Pori, 7.2.2013 Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus www.onnettomuustutkinta.fi TYKS A-sairaala Sairaala-alueen kartta Pohjakartta: TYKS Palon syttyminen

Lisätiedot

Turun kerrostalopalon turvallisuustutkinta 12.2.2015

Turun kerrostalopalon turvallisuustutkinta 12.2.2015 Turun kerrostalopalon turvallisuustutkinta 12.2.2015 Tutkittavat tapaukset Onnettomuustutkintakeskuksen on tutkittava suuronnettomuudet sekä ilmailussa, raideliikenteessä ja vesiliikenteessä tapahtuneet

Lisätiedot

Pelastustoimi ja pelastuslaitos

Pelastustoimi ja pelastuslaitos Pelastustoimi ja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos Marjo Oksanen marjo.oksanen@phpela.fi Pelastustoimen tehtävänjako Sisäasiainministeriö johtaa, ohjaa ja valvoo pelastustointa ja sen palvelujen

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Kansakoulukuja 1 Kansakoulukuja 1, 00100, Helsinki Raporttipäivä: 23.06.2014 Tarkastuspäivä: 17.06.2014 2 (11) Kansakoulukuja 1 sisällysluettelo 1. Johdanto

Lisätiedot

Mikkelin Jäähalli. Pelastussuunnitelman pikaohjeet

Mikkelin Jäähalli. Pelastussuunnitelman pikaohjeet Mikkelin Jäähalli Pelastussuunnitelman pikaohjeet Mikkelin Jäähalli Yleinen turvallisuusohje YLEINEN HÄTÄNUMERO 112 TULIPALON SATTUESSA 1. PELASTA välittömässä vaarassa olevat. 2. VAROITA muita vaarasta.

Lisätiedot

Onnettomuuksien ehkäisy / TP 4.3.2010

Onnettomuuksien ehkäisy / TP 4.3.2010 1 Ohje on laadittu yhteistyössä; Helsingin pelastuslaitoksen, Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa Itä-Uudenmaan pelastuslaitos;

Lisätiedot

OMATOIMINEN VARAUTUMINEN PALOTURVALLISUUSSUUNNITTELUSSA

OMATOIMINEN VARAUTUMINEN PALOTURVALLISUUSSUUNNITTELUSSA OMATOIMINEN VARAUTUMINEN PALOTURVALLISUUSSUUNNITTELUSSA TIMO O SALMI YKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ RAMBOLL FINLAND TIMO.O.SALMI@RAMBOLL.FI ESITYKSEN SISÄLTÖ Omatoimisen varautumisen käsite ja ymmärrys rakentamisessa

Lisätiedot

Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus

Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus Johtaja Ilkka Horelli Lounais-Suomen aluehallintovirasto 4.9.2015 1 Esityksen sisältö: 1) Tulipalo Turun yliopistollisen keskussairaalan A-sairaalassa

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Syöksynsuun leirikeskus Syöksynsuu 27, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (10) Syöksynsuun

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Vuorentaan kappeli Marssitie 23, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 11.07.2013 Tarkastuspäivä: 26.06.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (16) Vuorentaan

Lisätiedot

MAATILAN PELASTUSSUUNNITELMA

MAATILAN PELASTUSSUUNNITELMA MAATILAN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin (379/2011) ja pelastusasetukseen (407/2011) Omistajan ja maatilan nimi: Maatilan osoite: HÄTÄNUMERO 112 POLIISI PELASTUSLAITOS SAIRAANKULJETUS

Lisätiedot

MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen MARJATILA TYÖNANTAJANA Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Turvallinen työskentely ympäristö? Yhteisillä tiedolla Yhteisillä

Lisätiedot

HIKLU. Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita. Jarkko Häyrinen Sähköverkkoon kytkettävien palovaroittimien asentaminen

HIKLU. Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita. Jarkko Häyrinen Sähköverkkoon kytkettävien palovaroittimien asentaminen HIKLU Rakenteellinen paloturvallisuus Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita Jarkko Häyrinen 7.2.2012 Sähköverkkoon kytkettävien Sähköverkkoon kytkettävillä palovaroittimilla varustettavat

Lisätiedot

Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011

Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011 Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011 Case: Tavaratalo Hong Kong:in tulipalo Rasmus 28.9.2011 1 28.9.2011 2 28.9.2011 3 Hong Kong tavaratalon palo 23.12.2010 kello 16 Vantaa -23 astetta 28.9.2011

Lisätiedot

Yleisötapahtuman turvallisuus. Kalle Eklund turvallisuusviestintäpäällikkö

Yleisötapahtuman turvallisuus. Kalle Eklund turvallisuusviestintäpäällikkö Yleisötapahtuman turvallisuus Kalle Eklund turvallisuusviestintäpäällikkö Sisältö Lainsäädäntö Lupamenettely käytännössä Viranomaisten laatimia ohjeita Yleisötilaisuuden määritelmä ITSE TAPAHTUMANJÄRJESTÄJÄNÄ

Lisätiedot

KIEKKO-67 JUNIORIKIEKKO RY TURVALLISUUSASIAKIRJA

KIEKKO-67 JUNIORIKIEKKO RY TURVALLISUUSASIAKIRJA 04.03.2014 KIEKKO-67 JUNIORIKIEKKO RY TURVALLISUUSASIAKIRJA Tämän turvallisuusasiakirjan tehtävä on opastaa Kiekko-67 juniorikiekko ry:n jäseniä varautumisessa yhdistyksen toimintaan liittyvissä tapahtumissa

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Hätilän kirkko Tuomelankatu 19, 13210, Hämeenlinna Raporttipäivä: 16.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 12.06.2014 2 (15) Hätilän kirkko

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Vanajan kirkko Hautausmaantie, 13110, Hämeenlinna Raporttipäivä: 14.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 12.06.2014 2 (14) Vanajan kirkko

Lisätiedot

Pelastustoiminta korkeat rakennukset. Turvallinen Pirkanmaa

Pelastustoiminta korkeat rakennukset. Turvallinen Pirkanmaa Pelastustoiminta korkeat rakennukset Muistelmaosuus Kerrostalon tikkaat, Tesoma Torninosturi, Tesoma TAYS ja Tampellan alue, kiipeilijät piipussa Hotelli Ilves, hämähäkkimies Piippumuurarin putoaminen

Lisätiedot

MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8.

MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8. MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Tilannekatsaus/tulipalot 31.7.2011 Rakennuspaloja keskimäärin 17,5/vrk Asuinrakennuspaloja

Lisätiedot

HOITOLAITOKSISSA TULIPALO USEAMMIN KUIN JOKA TOINEN PÄIVÄ, AUTOMAATTINEN SAMMUTUSLAITTEISTO PELASTI JA OLISI PELASTANUT IHMISHENKIÄ

HOITOLAITOKSISSA TULIPALO USEAMMIN KUIN JOKA TOINEN PÄIVÄ, AUTOMAATTINEN SAMMUTUSLAITTEISTO PELASTI JA OLISI PELASTANUT IHMISHENKIÄ HOITOLAITOKSISSA TULIPALO USEAMMIN KUIN JOKA TOINEN PÄIVÄ, AUTOMAATTINEN SAMMUTUSLAITTEISTO PELASTI JA OLISI PELASTANUT IHMISHENKIÄ Yhteenveto hoitolaitoksissa ja palvelu- ja tukiasunnoissa vuonna 2015

Lisätiedot

Yleisötapahtuman turvallisuus. Paloinsinööri Jarno Kivistö Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Hyvinkää

Yleisötapahtuman turvallisuus. Paloinsinööri Jarno Kivistö Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Hyvinkää Yleisötapahtuman turvallisuus Paloinsinööri Jarno Kivistö Keski-Uudenmaan pelastuslaitos 30.3.2017 Hyvinkää Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Hyvinkää Vantaa Tuusula Kerava Järvenpää Pornainen Nurmijärvi

Lisätiedot

Uusi pelastuslaki (379/2011) ja omatoiminen varautuminen. Ylitarkastaja Vesa-Pekka Tervo Kulttuurihistoriallisten kohteiden turvallisuus 21.9.

Uusi pelastuslaki (379/2011) ja omatoiminen varautuminen. Ylitarkastaja Vesa-Pekka Tervo Kulttuurihistoriallisten kohteiden turvallisuus 21.9. Uusi pelastuslaki (379/2011) ja omatoiminen varautuminen Ylitarkastaja Vesa-Pekka Tervo Kulttuurihistoriallisten kohteiden turvallisuus 21.9.2011 Lain valmistelun lähtökohdat Tausta: Hallitusohjelman kirjaukset

Lisätiedot

HOITOLAITOKSISSA TULIPALO USEAMMIN KUIN JOKA TOINEN PÄIVÄ, AUTOMAATTINEN SAMMUTUSLAITTEISTO PELASTI JA OLISI PELASTANUT IHMISHENKIÄ

HOITOLAITOKSISSA TULIPALO USEAMMIN KUIN JOKA TOINEN PÄIVÄ, AUTOMAATTINEN SAMMUTUSLAITTEISTO PELASTI JA OLISI PELASTANUT IHMISHENKIÄ HOITOLAITOKSISSA TULIPALO USEAMMIN KUIN JOKA TOINEN PÄIVÄ, AUTOMAATTINEN SAMMUTUSLAITTEISTO PELASTI JA OLISI PELASTANUT IHMISHENKIÄ Yhteenveto hoitolaitoksissa ja palvelu- ja tukiasunnoissa vuonna 2015

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Kalvolan kirkko Iittalantie 300, 14500, Iittala Raporttipäivä: 05.09.2013 Tarkastuspäivä: 26.06.2013 Muokkauspäivä: 18.06.2014 2 (15) Kalvolan kirkko

Lisätiedot

6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa

6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa 6 ut P O R R A S K ÄY TÄVÄT es iv Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa poistumaan turvallisesti asunnostaan.

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö

Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö Rakennusten paloturvallisuus Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö www.pelastustoimi.fi https://prontonet.fi/ Kaikki tulipalot 20000 18000 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 2001-2003 keskiarvo

Lisätiedot

Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena

Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena Hanasaaren kulttuurikeskus 28.8.2007 Sprinklaus henkilösuojauksessa missä mennään tällä hetkellä Seppo Männikkö Pelastuspäällikkö Tampereen

Lisätiedot

REDI KALASATAMA. Asuintorni T3 paloturvallisuus

REDI KALASATAMA. Asuintorni T3 paloturvallisuus REDI KALASATAMA Asuintorni T3 paloturvallisuus PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 9.-11.12.2015 Tommi Nieminen L2 Paloturvallisuus Oy Jukka Rasmus SRV Rakennus Oy Helsinki, Kalasatama REDI, Asuintorni T3 Kalasatama-REDI,

Lisätiedot

Yritysinfo 16.9.2015

Yritysinfo 16.9.2015 Yritysinfo 16.9.2015 Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Tomi Pursiainen Riskienhallintapäällikkö Mitä yrityksen tulee ottaa huomioon turvallisuuden ja riskienhallinnan takaamiseksi? Toiminnanharjoittajan velvollisuudet

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Hämeenlinnan Seurakuntayhtymä - kiinteistötoimisto Verhonkatu 25-27, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä:

Lisätiedot

NOUSUJOHTO-OHJE. Päijät-Hämeen pelastuslaitos 7.12.2012

NOUSUJOHTO-OHJE. Päijät-Hämeen pelastuslaitos 7.12.2012 2012 NOUSUJOHTO-OHJE Päijät-Hämeen pelastuslaitos 7.12.2012 1 1 NOUSUJOHDON TARVE... 1 1.1 Perusteet... 1 1.2 Käytännöt Päijät-Hämeessä... 2 2 NOUSUJOHDON RAKENNE JA TYYPPI... 2 2.1 Kuivanousujohto...

Lisätiedot

Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala

Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala Hätäpoistumistikkaat 1½ kerroksisista rakennuksista Etelä-Pohjanmaalla on vuoden 2010 aikana 11 henkilöä menehtynyt tulipaloissa. Osassa kohteissa ei muistettu hätäpoistumistikkaiden

Lisätiedot

TARVESELVITYSVAIHEEN PALOTEKNINEN SUUNNITELMA

TARVESELVITYSVAIHEEN PALOTEKNINEN SUUNNITELMA LÄNSISATAMAN BUNKKERI TARVESELVITYSVAIHEEN PALOTEKNINEN SUUNNITELMA PALOTEKNINEN INSINÖÖRITOIMISTO MARKKU KAURIALA OY 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 2 2. PALOLUOKKA... 2 3. OSASTOINTI... 2 4. PALOKUORMAT...

Lisätiedot

HOITOLAITOSTEN TULIPALOT

HOITOLAITOSTEN TULIPALOT 1 (5) HOITOLAITOSTEN TULIPALOT HOITOLAITOKSET HELSINGISSÄ Palontutkinnan tiedotteeseen on poimittu havaintoja Helsingin pelastuslaitoksen alueella hoitolaitoksissa tapahtuneiden rakennuspalojen ja rakennuspalovaarojen

Lisätiedot

Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu

Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu 16.11.2016 Oulu-Koillismaan pelastuslaitos Palotarkastaja Pasi Nyman Oulu-Koillismaan p: 044-703 8682 pelastuslaitos pasi.nyman@ouka.fi

Lisätiedot

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112.

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112. Pelastustiet ja pysäköinti Valvojat ohjeistetaan seuraamaan pysäköintiä niin, ettei pysäköinti estä pelastusajoneuvojen toimintaa ja niin että pelastustiet pidetään avoinna. Hallin edessä on selkeät parkkipaikat,

Lisätiedot

Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen. Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä

Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen. Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä 1.2.2017 Martti Soudunsaari Pelastusjohtaja Yksi maamme 22 pelastuslaitoksesta. Lapin liiton

Lisätiedot

Savunpoistolaitteistot, sprinkleri savunpoisto RIL 232 2007 opas

Savunpoistolaitteistot, sprinkleri savunpoisto RIL 232 2007 opas Savunpoistolaitteistot, sprinkleri savunpoisto RIL 232 2007 opas SPEK POHJANMAAN ALUEYKSIKKÖ RAKENTEELLISEN PALOTURVALLISUUDEN KURSSI 26.11.2008 Pekka Mutikainen johtava palotarkastaja Tampereen aluepelastuslaitos

Lisätiedot

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Poltinahon seurakuntatalo Turuntie 34, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (12) Poltinahon

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Hämeenlinnan kirkko Kirkkorinne, 13100, Hämeenlinna Raporttipäivä: 14.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 12.06.2014 2 (13) Hämeenlinnan

Lisätiedot

Uloskäytävät ja lukitukset

Uloskäytävät ja lukitukset 2014 Uloskäytävät ja lukitukset Päijät-Hämeen pelastuslaitos 25.11.2014 Sisältö 1. Yleistä... 2 2. Uloskäytävien vähimmäisleveys... 2 3. Kulkureitin pituus... 3 4. Uloskäytävien merkitseminen ja valaiseminen...

Lisätiedot

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Pelastustoiminta Helsingin pelastuslaitoksen suorittamien paloja pelastustehtävien kokonaismäärä

Lisätiedot

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Onnettomuuksien ehkäisy 2012 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja UPL 9.2.2012 Onnettomuuksien ehkäisy Katto-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (10) Pelastuslaitos 50/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (10) Pelastuslaitos 50/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (10) 71 Poistumisturvallisuuden arviointi / Aspa Palvelut Oy, Ilkantie 4a HEL 2014-008974 T 09 00 00 Poistumisturvallisuusselvitys 7.7.2014/30.10.2014 Päätös Ehdot: Päätöksen

Lisätiedot

YLEISTÄ RAKENNUSPALOISTA JA PALOMÄÄRÄYKSISTÄ

YLEISTÄ RAKENNUSPALOISTA JA PALOMÄÄRÄYKSISTÄ YLEISTÄ RAKENNUSPALOISTA JA PALOMÄÄRÄYKSISTÄ Rakennuspalot - Jakauma Tulipaloja Suomessa 6000-7000 vuodessa Tulisija- ja hormipalot n. 15 % Sähköpalot n. 30 % Tulisija- ja hormipalot Tulisija- ja hormipalot

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus. autosuojien paloturvallisuudesta

Ympäristöministeriön asetus. autosuojien paloturvallisuudesta E4 SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Autosuojien paloturvallisuus Ohjeet 2005 Ympäristöministeriön asetus autosuojien paloturvallisuudesta Annettu Helsingissä 22 päivänä maaliskuuta 2005 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

15.10.2014. Poistumisturvallisuusselvityksen laadintaopas

15.10.2014. Poistumisturvallisuusselvityksen laadintaopas 15.10.2014 Poistumisturvallisuusselvityksen laadintaopas Poistumisturvallisuusselvityksen laatiminen 15.10.2014 2 Pelastuslaki 18 Poistumisturvallisuus hoitolaitoksissa sekä palvelu- ja tukiasumisessa

Lisätiedot

ASUINRAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS

ASUINRAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS ASUINRAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS 12.9.2012, Kirkkotorin koulutuskeskus, Oulu 12.9.2012 1 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS ALUEELLINEN PELASTUSLAITOS VUODESTA 2004 ALKAEN - 16 kuntaa - 273 000 asukasta

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUS MAANALAISISSA TILOISSA

PALOTURVALLISUUS MAANALAISISSA TILOISSA PALOTURVALLISUUS MAANALAISISSA TILOISSA Esko Mikkola ja Tuomo Rinne VTT Copyright VTT LÄHTÖKOHTIA Maanalaisissa tiloissa tulipalo on erityisen vaarallinen: Poistuminen hidasta (pitkät etäisyydet, nousut,

Lisätiedot

Pelastuslain uudistaminen. Kirsi Rajaniemi

Pelastuslain uudistaminen. Kirsi Rajaniemi Pelastuslain uudistaminen Kirsi Rajaniemi Pelastuslain uudistamishanke Hallituksen esitys: luonnos lausunnolle 2.11.2009 eduskuntaan maaliskuu 2010 laki voimaan tammikuu 2011 Lausuntopyyntö: www.intermin.fi/suomi/pelastuslaki

Lisätiedot

PALOKLUSTERI Tapio Aaltonen paloinsinööri

PALOKLUSTERI Tapio Aaltonen paloinsinööri PALOKLUSTERI 4.5.2017 1 Tapio Aaltonen paloinsinööri Pelastuslaitoksen tehtävät (Pelastuslaki 379/2011) Pelastuslaitoksen tulee huolehtia alueellaan: 1) pelastustoimelle kuuluvasta ohjauksesta, valistuksesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Pelastuslaitos 48/2014 07.11.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Pelastuslaitos 48/2014 07.11.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 68 Poistumisturvallisuuden arviointi / Barnavårdsföreningen i Finland r.f., Stenbäckinkatu 7 HEL 2014-009245 T 09 00 00 Poistumisturvallisuusselvitys 18.7.2014 Päätös

Lisätiedot

Satakunnan pelastuslaitos

Satakunnan pelastuslaitos Satakunnan pelastuslaitos Satakunnan pelastuslaitos on yksi maamme 22 alueellisesta pelastuslaitoksesta. Apuamme tarvitaan erilaisissa palo-, pelastus-, vahingontorjunta- ja sairaankuljetustehtävissä keskimäärin

Lisätiedot

Pelastuslain muutokset. Kirsi Rajaniemi

Pelastuslain muutokset. Kirsi Rajaniemi Pelastuslain muutokset Kirsi Rajaniemi Pelastuslain uudistamishanke Valmisteluaikataulu: Esiselvitykset syyskuu 2007 - maaliskuu 2008 Valmistelutyöryhmä ja -jaostot heinäkuu 2008 - lokakuu 2010 Lakiluonnos

Lisätiedot

OMATOIMINEN VARAUTUMINEN JA PELASTUSSUUNNITTELU KULTTUURIHISTORIALLISISSA KOHTEISSA

OMATOIMINEN VARAUTUMINEN JA PELASTUSSUUNNITTELU KULTTUURIHISTORIALLISISSA KOHTEISSA OMATOIMINEN VARAUTUMINEN JA PELASTUSSUUNNITTELU KULTTUURIHISTORIALLISISSA KOHTEISSA Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille Perustuslaki 20 Kulttuuriomaisuuden

Lisätiedot

Ohje on laadittu yhteistyössä Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa

Ohje on laadittu yhteistyössä Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa OHJE 26/14/PEL 1 (6) Ohje on laadittu yhteistyössä Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa OHJE PALOILMOITIN- JA SAMMUTUSLAITTEISTON

Lisätiedot

Omatoiminen varautuminen ja työpaikan paloturvallisuus

Omatoiminen varautuminen ja työpaikan paloturvallisuus Omatoiminen varautuminen ja työpaikan paloturvallisuus Kirjaston henkilökunnan turvallisuuskoulutus 10.12.2013 Koulutussuunnittelija Jorma Narvi Koulutuksen tavoite Koulutuksen jälkeen jokainen työntekijä

Lisätiedot

Viranomaistoiminta normaali- ja poikkeusoloissa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Viranomaistoiminta normaali- ja poikkeusoloissa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Viranomaistoiminta normaali- ja poikkeusoloissa Miksi julkinen hallinto varautuu? Valmiussuunnittelu (valmiussuunnitelma) Yleinen varautumisvelvoite perustuu valmiuslakiin, jonka mukaan valtion viranomaisten

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma. Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu

PELASTUSSUUNNITELMA. Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma. Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu PELASTUSSUUNNITELMA Isännöitsijätoimisto Puhelin: 040-5549123 Kauppurienkatu Fax: 08-90100 Oulu Asunto-osakeyhtiö

Lisätiedot

Savua porrashuoneessa. Pelastuslaitosten teematutkinta

Savua porrashuoneessa. Pelastuslaitosten teematutkinta Savua porrashuoneessa Pelastuslaitosten teematutkinta Savua porrashuoneessa Asuinrakennusten palovahingoista kerrostalot muodostavat merkittävän osuuden Sekä henkilö- että omaisuusvahingoissa Vuodesta

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Tuuloksen seurakuntakeskus Pappilantie 15, 14820, Tuulos Raporttipäivä: 10.08.2015 Tarkastuspäivä: 05.06.2015 2 (10) Tuuloksen seurakuntakeskus sisällysluettelo

Lisätiedot

Eläinrakennuksen palo-osastointi

Eläinrakennuksen palo-osastointi 1.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa esitetään maatalouden tuotantorakennusten paloteknisiä määräyksiä. Maatalouden tuotantorakennusten suunnittelussa noudatetaan Suomen rakentamismääräyselman

Lisätiedot

Palofysiikka. T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila

Palofysiikka. T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila Palofysiikka T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila Esityksen näkökulma Palofysiikan ja yritysturvallisuuden yhteys on helppo nähdä toimitilojen, henkilöstön ja

Lisätiedot

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe 1. Esipuhe Tämän dvd:n tarkoituksena on havainnollistaa poistumisturvallisuuden kannalta keskeisiä tekijöitä erilaisissa asumisympäristöissä ja julkisissa rakennuksissa. Video tai sen erilliset osat soveltuvat

Lisätiedot

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Anssi Kuhlman Taustaa Pelastuslaki 379/2011 27 Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät Alueen pelastustoimi vastaa pelastustoimen palvelutasosta,

Lisätiedot

Hälytysilmoitus A403 rakennuspalosuuri Kouvola yhteiskoulu klo 11:48:52

Hälytysilmoitus A403 rakennuspalosuuri Kouvola yhteiskoulu klo 11:48:52 Hälytysilmoitus A403 rakennuspalosuuri Kouvola yhteiskoulu klo 11:48:52 Pelastustoimen resurssit A403 Hätäpuhelun kytkeytymisaika (1) Kuopion hätäkeskus 11:46:58 Hälytysvaste A403 klo 11:48:52 = RAKENNUSPALO

Lisätiedot

ASUNTO OY RUDOLFINTIE 15 00870 HELSINKI PELASTUSSUUNNITELMA

ASUNTO OY RUDOLFINTIE 15 00870 HELSINKI PELASTUSSUUNNITELMA Asunto Oy Rudolfintie 15, pelastussuunnitelma 1(19) ASUNTO OY RUDOLFINTIE 15 00870 HELSINKI PELASTUSSUUNNITELMA Pelastustoimen tehtävä. Pelastustoimen perustehtävä on onnettomuusriskien hallinta. Tavoitteena

Lisätiedot

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA Kaupunki / kunta: Alavus Kiinteistön / taloyhtiön nimi: Alavuden Vuokra-asunnot Oy, kiinteistöt eritelty luetteloon Laatimispäivämäärä: 6.7.2011/10.10.2011/3.11.2014/24.11.2015

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Hauhon kirkko Danielson-Kalmarintie 1, 14700, Hauho Raporttipäivä: 15.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 18.06.2014 2 (15) Hauhon kirkko

Lisätiedot

JÄLKIVAHINKOJEN TORJUNTA- JA KUIVAUSTOIMINTA VAKUUTUSALAN KANNALTA

JÄLKIVAHINKOJEN TORJUNTA- JA KUIVAUSTOIMINTA VAKUUTUSALAN KANNALTA JÄLKIVAHINKOJEN TORJUNTA- JA KUIVAUSTOIMINTA VAKUUTUSALAN KANNALTA Seppo Pekurinen Vahingontorjuntapäällikkö Tampere 16.5.213 1 PIIA-NOORA KAUPPI FK onnittelee 1- vuotiasta Suomen JVT ja Kuivausliikkeiden

Lisätiedot

TURVALLISEEN HUOMISEEN

TURVALLISEEN HUOMISEEN TURVALLISEEN HUOMISEEN perheen pelastautumissuunnitelma 1 Poistu palavasta rakennuksesta, mutta älä mene savuun! Tulipalo yllättää aina, ja huonetilaan alkaa heti muodostua tultakin vaarallisempaa savua.

Lisätiedot

Erityisasuminen Turjo Jaakkola

Erityisasuminen Turjo Jaakkola Erityisasuminen Mitä on erityisasuminen? Tarkoituksenmukainen asuminen ylipäänsä edistää asukkaan itsenäistymistä ja elämän hyvää hallintaa. Erityisryhmät tarvitsevat tarpeisiinsa erilaisia asuntoja, kuten

Lisätiedot

KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet

KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet päällikkö Tomi Honkakunnas 112 Sivu 1 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLIIKELAITOS ALUEELLINEN PELASTUSLAITOS VUODESTA 2004 ALKAEN Noin 310 vakinaista ja noin 450 sivutoimista

Lisätiedot

Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi

Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi 1 Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi Pohjois-Savon pelastuslaitos Varkaus 4-11.2015 Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Miten saadaan turvallinen asumisympäristö? Yhteisellä tiedolla Yhteisellä taidolla

Lisätiedot