Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely"

Transkriptio

1 Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan nykyisestä toiminnasta. Lisäksi haluamme kuulla vastaajien näkemyksiä tulevaisuuden suuntaviivoista. Kyselyn tuloksia tullaan käyttämään apuna Kuusamon ev.lut. seurakunnan tulevan toiminnan suunnittelussa. Kysely koostuu sekä avoimista kysymyksistä että suljetuista monivalintakysymyksistä. Kaikille pakolliset kysymykset on merkitty tähdellä (*). Varaathan kyselyn vastaamiseen aikaa noin viisi minuuttia. Kysely päättyy tiistaina Kyselylomakkeen voi palauttaa joko seurakunnan työntekijälle tai Kirkkoherranvirastoon. Vastattuasi kyselyyn, voit halutessasi osallistua arvontaan jättämällä omat yhteystietosi sille varattuun paikkaan lomakkeen lopussa. Kaikkien vastanneiden ja arvontaan osallistuneiden kesken arvotaan 3 kpl á 20 S-ryhmän lahjakortteja. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Sukupuoli* Mies Nainen Muu Ikä*

2 Kuinka hyvin tunnet Kuusamon ev.lut.seurakunnan työalojen toimintaa? * Vastaamatta jättäminen tulkitaan en lainkaan -vaihtoehdoksi. Työala Hyvin Jotenkuten Heikosti En lainkaan Diakoniatyö Päiväkerhotoiminta Nuorisotyö Varhaisnuorisotyö Rippikoulutyö Lähetystyö Pyhäkoulutyö Koulu- ja oppilaitostyö Hautaustyö Musiikki Taloustoimi Kiinteistötoimi Keittiötoimi Kirkkoherranviraston palvelut Aikuistyö Papisto Sairaalatyö Minkä työalan edustajan kanssa olet ollut tekemisissä viimeisen vuoden aikana? * Valitse yksi tai useampi vaihtoehto. Diakoniatyöntekijä Pappi Lehtori Kanttori Keittiöhenkilökunta Lastenohjaaja Lähetyssihteeri Nuorisotyönohjaaja Taloustoimiston työntekijä Kiinteistötyöntekijä Seurakunnan vapaaehtoinen Hautaustoimen työntekijä Suntio Kirkkoherranviraston työntekijä Missä yhteydessä olet kohdannut heitä?

3 Mitkä seurakunnan toiminnat koet itsellesi tärkeiksi? Voit valita alla olevasta listauksesta niin monta vaihtoehtoa kuin haluat.* Jumalanpalvelukset Päiväkerhotoiminta Sielunhoito Sururyhmä Eroryhmä Kirkolliset toimitukset Kinkerit Sairaalatyö Rippikoulut Nuorisotyö Lasten leirit Tyttis Nuorten kahvilat Kuorotoiminta Musiikkipiirit Isostoiminta Kirkkokahvit Lähetyskahvila Vapaaehtoistoiminta Bänditoiminta Näkövammaisten kerho Kitarapiiri Yhteisvastuukeräys Parkki/ Perhekerho Nuttukerho Ikinuoret Keskiviikkokerho Atimokerho Partio Lapsityön kerhot Pyhäkoulu Koululaisten olohuone Diakoniaillat Lähetystoiminta Parisuhdetyö Työnohjaus Rukouspiirit Raamattupiiri Kehitysvammaisten kerho Diakoniatyön taloudellinen auttaminen ja keskusteluapu Koulukummitoiminta Kirkkoherranviraston palvelut Lapsityön avoimet kerhot Yksilölliset keskustelut työntekijän kanssa Diakoniatyön kotikäynnit Valon ja ilon messu -toiminta Hartaudet hoivayksiköissä ja sairaalassa Seurakuntamme järjestää erilaisia jumalanpalveluksia ja messuja. Kuinka usein olet osallistunut viimeisen vuoden aikana seuraaviin tilaisuuksiin? * Tilaisuus en koskaan Pyhän Ristin kirkon klo 10 messu/sanajumalanpalvelus Käylän kirkon messu/ sanajumalanpalvelus Pikkukirkko Nuorten messu Perhemessu Valon ja ilon messu Maakirkko/luontokirkko

4 Miksi olet osallistunut jumalanpalvelukseen?* Valitse yksi tai useampi vaihtoehto. Minulla on tapana käydä. Jumalanpalveluksien musiikkielämä puhuttelee minua. Ruokin hengellistä elämääni. Koska siellä on "se ja se pappi". Olen vapaaehtoisena avustajana messussa. Tutustun seurakunnan toimintaan. Käyn nykyisin harvemmin kirkossa, koska kuuntelen jumalanpalveluksia verkkokirkon kautta Kuuntelen jumalanpalveluksia mielelläni verkkokirkon kautta. Minä en käy, koska en saa aikaiseksi lähteä. Minä en käy, koska tilaisuus alkaa liian aikaisin. Minä en käy, koska mitähän muutkin ajattelevat. Minä en käy, koska se ei palvele minun tarpeitani. Minä en käy, koska se kestää liian pitkään. Muu, mikä? Mitä ajatuksia ja toiveita sinulla on Kuusamon ev.lut. seurakunnan hengellisen elämän kehittämiseksi ja tukemiseksi?* Minkä viestintäkanavan kautta haet/saat tietoa Kuusamon ev.lut. seurakunnan toiminnasta?* Valitse yksi tai useampi vaihtoehto. Kirkolliset ilmoitukset lehdessä Seurakuntaviesti Ilmoitustaulut Työntekijän lähettämä henkilökohtainen viesti Nettisivut Henkilökohtainen kirje Facebook Instagram Toiselta seurakuntalaiselta Mistä seurakunnan toiminnasta/palvelusta kaipaisit lisätietoja Kuusamon ev.lut. seurakunnan nettisivuilla?

5 Seurakunnassa tehdään paljon vapaaehtoistyötä. Oletko sinä tehnyt vapaaehtoistyötä Kuusamon ev.lut. seurakunnassa?* Valitse yksi allaolevista vaihtoehdoista. Kyllä olen En ole. En ole, mutta olen kiinnostunut. Jos olet tehnyt vapaaehtoistyötä, millaista vapaaehtoistyötä olet tehnyt? Jos et ole tehnyt vapaaehtoistyötä, miksi? Valitse alla olevista vaihtoehdoista mielipidettäsi parhaiten kuvaavin vaihtoehto. Minulla ei ole aikaa. En tiedä mitä vapaaehtoistyötä seurakunnassa voisi tehdä. En ole kiinnostunut vapaaehtoistyöstä. Vapaaehtoistyö vie työntekijöiltä työpaikkoja. Mitähän muutkin ajattelisivat asiasta? Vapaaehtoistyö sitoo liikaa. Jokin muu, mikä? Millaisen vapaaehtoistyön koet merkityksellisenä? Voit valita yhden tai useamman vaihtoehdoista.* Lapsiperheiden parissa tehtävä työ Vanhusten parissa tehtävä työ Nuorten parissa tehtävä työ Lasten kanssa tehtävä työ Vammaisten parissa tehtävä työ Messupalvelijana tehtävä työ Valon ja ilon messussa auttaminen Lähetystyön vapaaehtoistyö Jokin muu, mikä? Millainen kuva sinulla on Kuusamon ev.lut. seurakunnan vapaaehtoisena toimimisesta?

6 Mistä iloitset Kuusamon ev.lut. seurakunnassa?* Millaisena näet Kuusamon ev.lut. seurakunnan viiden vuoden kuluttua?* Miten seurakunta voisi varautua tulevaisuuden haasteisiin? Muita ajatuksiani. Jos haluat osallistua arvontaan, jätä yhteystietosi (nimi ja puhelinnumero) seuraavalla riville. Yhteystietojasi ei käytetä mainontaan, markkinointiin tai luovuteta eteenpäin kolmannelle osapuolelle. Arvonta suoritetaan torstaina Voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. KIITOS VASTAUKSESTASI!

Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Oulu. Kirkon tutkimuskeskus

Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Oulu. Kirkon tutkimuskeskus Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Oulu 1 Tietoa vastaajista 36% 3 16% 16% 1 1 16% mies nainen 1 20% Yhteensä 50% 50% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 2 K4. Millainen Oulun seurakunnat on? Mainitse yksi adjektiivi

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

Sinä kannat. - Vapaaehtoisten työkalupakki - Outokummun seurakunta Kummunkatu 19 83500 Outokumpu Puh. 0400 248 770 www.outokummunseurakunta.

Sinä kannat. - Vapaaehtoisten työkalupakki - Outokummun seurakunta Kummunkatu 19 83500 Outokumpu Puh. 0400 248 770 www.outokummunseurakunta. Sinä kannat - Vapaaehtoisten työkalupakki - Outokummun seurakunta Kummunkatu 19 83500 Outokumpu Puh. 0400 248 770 www.outokummunseurakunta.fi MIKÄ TAI KUKA ON SEURAKUNTA? En yksin minä etkä yksin sinäkään,

Lisätiedot

Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Hämeenlinna. Kirkon tutkimuskeskus

Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Hämeenlinna. Kirkon tutkimuskeskus Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Hämeenlinna 1 Tietoa tutkimuksesta 2 Kyselyn toteutus Toimeksiantaja: seurakunnat ja seurakuntayhtymät 12 paikkakunnalla sekä ja Kirkon viestintä Toteuttaja: Norstat

Lisätiedot

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan.

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan. Vuosikertomus 2014 SISÄLLYS& KIRKKOHERRANTERVEHDYS 3 JUMALANPALVELUSELÄMÄ 4 KIRKKOHERRANVIRASTO 4 VIESTINTÄ 5 KIRKONPALVELUSKUNTA 5 KIRKKOMUSIIKKI 6 KASVATUS Lapset 6>7 Varhaisnuoretjanuoret 8 JULISTUSJAPALVELU

Lisätiedot

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso Rippikoulun seurakuntayhteysjakso vuoden 2011 rippikoulussa Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Ohjeita: Kynä mukaan Vastaa kysymyksiin ennen kuin tulet hakemaan merkintää seurakunnan työntekijöiltä 1.

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi Iisalmen seurakunta Ta 2017 ehdotus: työalat 201 JUMALANPALVELUSELÄMÄ TOIMINTATULOT (ulkoiset) -29 PALKAT JA PALKKIOT 88635 90370 44619 91000-630 91430 91860 HENKILÖSIVUKULUT 28537 25711 12856 26254-543

Lisätiedot

Lapin seurakunnat. Toimintaa lapsille, nuorille ja perheille

Lapin seurakunnat. Toimintaa lapsille, nuorille ja perheille Lapin seurakunnat Toimintaa lapsille, nuorille ja perheille Facebook, twitter Päiväkerho, perhekerho, pyhäkoulu Lastenleirit syysloma- ja talvilomaviikoilla. Diakonia Taloudellinen avustus Kemijärvi Nuoret

Lisätiedot

Seurakuntien mielikuva- ja tunnettuuskysely 2018

Seurakuntien mielikuva- ja tunnettuuskysely 2018 Seurakuntien mielikuva- ja tunnettuuskysely 2018 Havaintoja Helsingin seurakunnista 1 Kyselyn toteutus Toimeksiantaja: seurakunnat ja seurakuntayhtymät 12 paikkakunnalla sekä Kirkon tutkimuskeskus ja Kirkon

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 Soile Luukkainen 7.11.2017 1 Talousarvion laadinta Vertailtavuuden puute aiempiin vuosiin verrattuna Kipaan liittyminen Vyörytystiedot puuttuvat

Lisätiedot

Kevätkausi 2015 Liperin seurakunta

Kevätkausi 2015 Liperin seurakunta Kevätkausi 2015 Liperin seurakunta Liperin kirkko Messu joka sunnuntai klo 10. 11.1. klo 10 messu, Leijonien ja veteraanien kirkkopyhä. 11.1. klo 16.00 Suomalainen messu. Esiintymässä enolainen musiikkiryhmä

Lisätiedot

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet 14.5.2013 1 Yhtymän työkorit lähtökohtana yhteisten painopisteiden määrittelylle

Lisätiedot

Lukkari Loppukäyttäjäkysely marraskuussa 2017

Lukkari Loppukäyttäjäkysely marraskuussa 2017 Lukkari Loppukäyttäjäkysely marraskuussa 2017 Vastaajat Vastauksia oli 712. Yhteenvedosta on suodatettu pois nykyisten tai entisten työntekijöiden vastaukset (251). Yhteenveto perustuu siis 461 seurakuntalaisen

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2829 KIRKON TYÖNTEKIJÖIDEN HENGELLINEN HYVINVOINTI 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2829 SPIRITUAL WELL-BEING OF CHURCH WORKERS 2012

KYSELYLOMAKE: FSD2829 KIRKON TYÖNTEKIJÖIDEN HENGELLINEN HYVINVOINTI 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2829 SPIRITUAL WELL-BEING OF CHURCH WORKERS 2012 KYSELYLOMAKE: FSD2829 KIRKON TYÖNTEKIJÖIDEN HENGELLINEN HYVINVOINTI 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2829 SPIRITUAL WELL-BEING OF CHURCH WORKERS 2012 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

Talousarvio: Seurakuntaneuvostoon kuuluu kymmenen jäsentä puheenjohtajan lisäksi ja sihteeri.

Talousarvio: Seurakuntaneuvostoon kuuluu kymmenen jäsentä puheenjohtajan lisäksi ja sihteeri. 206 KÄLVIÄN SEURAKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 026101 SEURAKUNTANEUVOSTO Johtaa kirkkolainsäädännön mukaisesti seurakunnan toimintaa, edistää hengellistä elämää ja toimia seurakunnan perustehtävän toteuttamiseksi

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta

http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2015 http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2015 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen useimmissa jumalanpalveluksissa.

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE Helmikuu 2013 Lähetystyö Tutkimustapa Tutkimuksen teki Radio Dei yhteistyössä Kirkon tutkimuskeskuksen kanssa. Kysely osoitettiin sähköpostin välityksellä 6 100

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Lapsi- ja perhetyö SYKSY 2016 Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Toimintamuodot Perhekerho Avoin päiväkerho Vauva- ja perhemuskarit Perheleiri

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Läsnä SIMOLA Pertti puheenjohtaja JUKANEN Hannele KUIKANMÄKI Kimmo. MARJAMÄKI Pipsa Lotta. PITKÄNEN Pirkko. SAARELA Veronica

Läsnä SIMOLA Pertti puheenjohtaja JUKANEN Hannele KUIKANMÄKI Kimmo. MARJAMÄKI Pipsa Lotta. PITKÄNEN Pirkko. SAARELA Veronica SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2013 Aika 10.9.2013 klo 18.30-19.30 Paikka Viikin kirkko, Agronominkatu 5 Läsnä SIMOLA Pertti puheenjohtaja JUKANEN Hannele KUIKANMÄKI Kimmo VESAMÄKI Aarne vara MARJAMÄKI

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Sinä voit vaikuttaa. Jumalan siunausta syksyysi, Tuomas Hynynen Kirkkoherra

Sinä voit vaikuttaa. Jumalan siunausta syksyysi, Tuomas Hynynen Kirkkoherra Syksy ja joulunaika 2014 Sinä voit vaikuttaa Seurakunnan syksyyn mahtuu tänäkin vuonna monenlaista. Tutun toiminnan lisäksi marraskuussa pidetään seurakuntavaalit. Vaaleilla valitaan päättäjät seuraaviksi

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2017 SEURAKUNNAN NETTISIVUT LÖYDÄT OSOITTEESTA: http://www.jokioistenseurakunta.fi JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2017 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2017 SEURAKUNNAN NETTISIVUT LÖYDÄT OSOITTEESTA: http://www.jokioistenseurakunta.fi JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2017 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2017 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 17.9. Sanajumalanpalvelus, liturgia ja saarna Katja Verho, kanttori Päivi Ikäheimonen. 24.9. Eräkirkko Sappeen juhlakodalla

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

Menovinkkilista Naarila 4

Menovinkkilista Naarila 4 Menovinkkilista 2017 2018 Naarila 4 Aloituspäivä Mahlakankareen seurakuntakodissa la 20.1. klo 10 16 Osoite on Palomäenkatu 2. Ohjelmassa tutustumista toisiimme, kasteeseen, ehtoolliseen, jumalanpalvelukseen,

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Kohti laajempaa henkilöstö- ja vastuunkantajasuunnitelmaa. Johtavien päivä Mari Leppänen ja Seppo Riihimäki

Kohti laajempaa henkilöstö- ja vastuunkantajasuunnitelmaa. Johtavien päivä Mari Leppänen ja Seppo Riihimäki Kohti laajempaa henkilöstö- ja vastuunkantajasuunnitelmaa Johtavien päivä 16.5.2019 Mari Leppänen ja Seppo Riihimäki 16.5.2019 2 16.5.2019 3 16.5.2019 4 Henkilöstösuunnittelu ja vapaaehtoiset Kysely toimintakulttuurista

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Kysely Kaikukortin haltijoille

Kysely Kaikukortin haltijoille 1 Kysely Kaikukortin haltijoille Hyvä Kaikukortin haltija! Kaikukortti-toimintaa on kokeiltu Lappeenrannassa nyt 1.6.2017 lähtien. Tämän kyselyn tavoitteena on saada tietoa siitä, miten käyttökelpoisena

Lisätiedot

Työ sosiaalisessa mediassa -kysely seurakuntien työntekijöille

Työ sosiaalisessa mediassa -kysely seurakuntien työntekijöille Työ sosiaalisessa mediassa -kysely seurakuntien työntekijöille Hengellinen elämä verkossa hanke Kirkon tutkimuskeskus 2012 Hengellinen elämä verkossa-hankkeen johtoryhmälle tehty lyhennelmä tutkimustuloksista

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2017 Tunnuslukuja: Toimintakate - 944 712 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (219

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Kohtaamisia? Toivon, että tänä syksynä voit kohdata Lopen seurakunnassa sekä ihania ja upeita ihmisiä, että itsensä Pyhän Jumalan.

Kohtaamisia? Toivon, että tänä syksynä voit kohdata Lopen seurakunnassa sekä ihania ja upeita ihmisiä, että itsensä Pyhän Jumalan. Syksy ja joulunaika 2013 Kohtaamisia? Seurakunnan toiminta on sitä, että ihmiset kohtaavat toisia ihmisiä. Näin tapahtuu seurakunnan tilaisuuksissa vauvasta vanhuksiin: perhekerhoissa, päiväkerhoissa,

Lisätiedot

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO 5.5.2015

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO 5.5.2015 KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 NEUVOSTO 5.5.2015 NEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai 5.5.2015 klo 17.00 18.50 Paikka Läsnä Kauniaisten kirkko, yläsali Ala-Reinikka Tapani Helistekangas Laura Huoponen

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 SEURAKUNNAN UUDET NETTISIVUT LÖYDÄT OSOITTEESTA: http://www.jokioistenseurakunta.fi JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2016 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen

Lisätiedot

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE Tällä kyselyllä kartoitetaan Teidän mielipiteitänne omasta kylästänne. Mitkä asiat kylällä ovat hyvin ja mitkä asiat kaipaisivat muutosta? VASTAAJAN TAUSTATIEDOT: Ikä: 18-44

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 2/2017

KIRKKONEUVOSTO 2/2017 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 2/2017 sivu 10. Perhetyön esittely... 2 11. Kehitysvammaistyön toimikunta... 3 12. Hopealyhdyn arvonlisäverovähennyksen peruste... 4 13. Leiri- ja

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO ESITYSLISTA 7/2013

SEURAKUNTANEUVOSTO ESITYSLISTA 7/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO ESITYSLISTA 7/2013 Aika 9.9.2014 klo 18.30- Paikka Malmin kirkko Läsnä 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 Esityslistan

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Minä olen asiakas omainen/läheinen

TAUSTATIEDOT. 1. Minä olen asiakas omainen/läheinen Sivu 1 / 9 TAUSTATIEDOT 1. Minä olen asiakas omainen/lähnen Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/lähnen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta. 2. Ikä 0-17 vuotta 18 64

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Helmikuu 2013 Kristinuskon ydinopit Tutkimustapa Tutkimuksen teki Radio Dei yhteistyössä Kirkon tutkimuskeskuksen kanssa. Kysely osoitettiin sähköpostin välityksellä

Lisätiedot

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2014

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2014 Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2014 Kappelityöryhmän kokous 2.10.2014 klo 17.30 Pyhämaan Seurakuntakoti Lilja Laiho-Virtanen puheenjohtaja paikalla Leena Airikkala lähetystyön alaryhmä

Lisätiedot

Säilytä itselläsi kopio tästä lomakkeesta. Sitä voit käyttää apuna, kun teette uutta SLKtutkimusta. 1. Seurakunnan nimi. 2. Seurakunnan osoite:

Säilytä itselläsi kopio tästä lomakkeesta. Sitä voit käyttää apuna, kun teette uutta SLKtutkimusta. 1. Seurakunnan nimi. 2. Seurakunnan osoite: SLK-tutkimus pastorin lisa lomake Ohjeet lue huolellisesti 30.4.2012 Tämän lomakkeen lisäksi pastori täyttää myös SLK-tutkimus -kyselylomakkeen. Jos seurakunnalla ei ole pastoria, jonkun seurakunnan johtajista

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Taustatietoa ja ajankohtaista: sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista

Taustatietoa ja ajankohtaista:   sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista JOKIOISTEN SEURAKUNNAN SYKSY 2018 Taustatietoa ja ajankohtaista: www.jokioistenseurakunta.fi sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen useimmissa jumalanpalveluksissa.

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa R I P P I K O U L U T R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa YLEISTÄ RIPPIKOULUSTA Miksi rippikoulu? Kun sinut noin viisitoista vuotta sitten kastettiin saivat vanhempasi, kummisi ja seurakunta tehtäväkseen

Lisätiedot

KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2016. Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs)

KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2016. Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs) KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2016 Aika: ti 13.12.2016 klo 15 18.31 Paikka: Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs) Läsnä: Erkkola Kari puheenjohtaja Aalto-Setälä

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus #yhdistysverkosto

Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus  #yhdistysverkosto Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus Päätös 8.3.2016 @yverkosto @smlinnemaki #yhdistysverkosto Vapaaehtoistoiminnan messut Kiertelyä ja jutustelua, yhteystietojen vaihtamista ja jatkosuunnitelmien tekoa.

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset Hauhon kirkossa klo 10

Jumalanpalvelukset Hauhon kirkossa klo 10 Hauhon seurakunta Kevät 2015 Jumalanpalvelukset Hauhon kirkossa klo 10 Su 1.2. Su 8.2. Su 15.2. Su 22.2. Su 1.3. Su 8.3. 3. sunnuntai ennen paastonaikaa liturgia Markku Nieminen, saarna Tapani Vanhanen,

Lisätiedot

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE Helmikuu 2013 Uskontunnustus Tutkimustapa Tutkimuksen teki Radio Dei yhteistyössä Kirkon tutkimuskeskuksen kanssa. Kysely osoitettiin sähköpostin välityksellä 6

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 Tämä on Visuveden kylän asukkaille - vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille - tarkoitettu kysely kyläyhteisömme kehittämisen pohjaksi. Kyselyn järjestää Visuveden Kyläyhdistys

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2016

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2016 Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2016 Kappelityöryhmän kokous 10.9.2016 klo 19 Pyhämaan Seurakuntakoti Läsnä: Laiho-Virtanen, Lilja Kappelineuvoston jäsen /puheenjohtaja paikalla Sjöblom,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja Talousarvio vuodelle 2019

Toimintasuunnitelma ja Talousarvio vuodelle 2019 Rovaniemen seurakunta, kirkkoneuvosto 27.11.2018, 173 Rovaniemen seurakunta, kirkkovaltuusto 12.12.2018 Toimintasuunnitelma ja Talousarvio vuodelle 2019 Toiminta- ja taloussuunnitelma 2020-2021 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE As ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE Oulun kaupungin lastensuojelupalvelut on mukana Pohjois-Suomen Lasten kaste hankkeessa. Lastensuojelun kehittämisen kohteena ovat lasten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen,

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA Kuntien asema muuttuu lähitulevaisuudessa merkittävästi sote- ja maakuntauudistusten myötä. Myös Vesannon kunta valmistautuu näihin muutoksiin laatimalla uuden strategian

Lisätiedot

Taustatietoa ja ajankohtaista: sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista

Taustatietoa ja ajankohtaista:   sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista JOKIOISTEN SEURAKUNNAN SYKSY 2019 Taustatietoa ja ajankohtaista: www.jokioistenseurakunta.fi sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista JOKIOISTEN SEURAKUNNAN SYYSOHJELMA 2019 JUMALANPALVELUS klo 10

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti harmittaa, että joku kiinnittää myönteistä huomiota hyvä tapa osoittaa, että

Lisätiedot

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017 Kappelityöryhmän kokous 30.3.2017 klo 19 Pyhämaan Seurakuntakoti Läsnä: Laiho-Virtanen, Lilja Sjöblom, Mika Johtela, Mira Kivistö, Marko Laurila

Lisätiedot

109 Malmin seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio 2016

109 Malmin seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvio 2016 138/2015 109 Malmin seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma 2016-2018 ja talousarvio 2016 Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää 1) lähettää yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi liitteiden mukaisen

Lisätiedot

KRISTILLINEN KASVATUS

KRISTILLINEN KASVATUS KRISTILLINEN KASVATUS Ammattitaitovaatimukset Osaamisen arviointi osaa tukea lapsen hengellistä kasvua syventää kokonaisvaltaisen osaamista ottaen huomioon lapselle ominaiset tavat toimia luo turvallisen

Lisätiedot

Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan!

Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Meilahden seurakunnan vapaaehtoistoimintaa koordinoi KOVA (koordinaatiovastuu) -tiimi yhdessä vapaaehtois- ja aluetoiminnan vastuuryhmän

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Alueneuvosto. Aittoniemi Pirjo Savolainen Otto 46 käsittelyn alussa

PÖYTÄKIRJA. Alueneuvosto. Aittoniemi Pirjo Savolainen Otto 46 käsittelyn alussa NRO: 5/2015 PÖYTÄKIRJA Alueneuvosto AIKA: 11.6.2015 klo 16.00 PAIKKA: PAIKALLA: Kirkonkranni, kokoustila 1 (1. krs.) Hautala Milla Hihnala Juhani Panula Liisa Mäkinen Satu Ristimäki Asko Sihto Paula KIRKKONEUVOSTON

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 2020 JOHDANTO Toiminnan yleistavoite Varpaisjärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että Jumalan

Lisätiedot

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista Valitse kohde. 1 (13) 28.3.2014 Kysely kotona asuvien 15-35 -vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista A. Taustatiedot Syntymävuosi? Sukupuoli? nainen mies Äidinkieli? suomi ruotsi muu Postinumero?

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Tämä jäsenhankintatutkimus tehtiin Rotaryn piirille numero 1430. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville potentiaalisten jäsenten

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot