MONIKULTTUURISET PIRKANMAAN OMAISHOITAJAT MoPO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MONIKULTTUURISET PIRKANMAAN OMAISHOITAJAT MoPO 2013-2016"

Transkriptio

1 MONIKULTTUURISET PIRKANMAAN OMAISHOITAJAT MoPO

2 MIKSI TÄLLAINEN HANKE TAMPEREELLE JA PIRKANMAALLE? Tampereen suurimmat ulkomaalaistaustaiset ryhmät ovat venäläiset (1052) ja virolaiset (820). Merkittävin maahanmuuttajakeskittymä on Hervanta, jonka väestöstä melkein 12 % on ulkomaan kansalaisia ja missä puhutaan noin 50:ä kieltä.

3 Vähitellen maahanmuuttajataustainen väestö on alkanut myös ikääntyä, jolloin omaksi erityisryhmäkseen muodostuu ikääntyvät/ikääntyneet maahanmuuttajat, joiden syrjäytymisriski on suuri.

4 Kotouttamisen osalta tavoitteena on tehdä Tampereesta sujuvan kotouttamisen vastuullinen kaupunki. Hyvä kotouttava Tampere toimii kaupungin johdon määrätietoisella tuella tehokkaiden kotouttamistoimien ja monikulttuurisuuden edistämiseksi, minkä saavuttamiseksi kaupunki arvostaa kolmannen sektorin eri toimijoiden työtä kotouttamisessa. Tampereen kaupungin kotouttamisohjelman mukaan merkittävää on maahanmuuttajataustaisten ikäihmisten ja heidän perheidensä ohjaaminen käyttämään vanhusten palveluiden erilaisia toimintoja.

5 Tampereella omaishoidontuen piirissä on maahanmuuttajaomaishoitajia ehkä noin 60-70; muissa Pirkanmaan kunnissa ehkä kymmenkunta. Huomattava osa edellä mainituista kuuluu projektin kohderyhmään. Tähän asti maahanmuuttajataustaiset ja hieman laajemmin ajatellen monikulttuuriset omaishoitajat ylipäätään ovat olleet Tampereella ja muualla Pirkanmaalla hyvin vähälle huomiolle jäänyt ryhmä.

6 Palvelujärjestelmämme on monille tuntematon ja vaikeaselkoinen, mikä hankaloittaa kotona asumista tukevien palvelujen käyttämistä. Omaishoitajuus käsitteenä sinänsä on usein monikulttuurisille omaishoitajille vieras, koska heidän kulttuuriinsa kuuluu perheestä huolehtiminen itsestään selvyytenä. Toistaiseksi alueen omaishoitajajärjestöt eivät ole kohdistaneet toimintansa esittelyä ja uusien jäsenten hankintaa etnisesti monikulttuuriseen väestöön.

7 MIHIN PYRITÄÄN?

8 Projektin tarkoituksena on integroida venäläisja virolaistaustaisia (mukaan lukien inkeriläiset paluumuuttajat) omaishoitoperheitä sekä täkäläiseen omaishoitojärjestelmään että yhdistystoimintaan. Tarkoitus on myös lisätä keskinäistä vuorovaikutusta maahanmuuttajaperheiden sekä kantaväestön omaishoitoperheiden välillä.

9 Toivottavaa on, että hankkeen vaikutuksesta ikääntyessään ihminen on paremmin integroitunut yhteiskuntaan ja pystyy hyödyntämään sekä enemmistö- että vähemmistökulttuuria. Tavoitteena on auttaa ja tukea omaishoitoperheitä jatkamaan oman kulttuurinsa perinteitä hoitamalla itse omat vanhuksensa tai muut perheenjäsenensä siirtämällä yhdistystoiminnassa saatua tietoa ja taitoa heidän käyttöönsä.

10 Keskeisiä osatavoitteita ovat: monikulttuuristen omaishoitoperheiden tavoittaminen (etsivä työ) kulttuuristen rajojen ylittäminen tiedon jakaminen (esim. kirjallinen opas) yksinäisyyden ja syrjäytymisen vähentäminen (mm. vertaistuki) mielenterveysongelmien kohtaaminen ja tunnistaminen vertaistukiohjaajien koulutus

11 MILLÄ AJALLA JA HENKILÖSTÖLLÄ?

12 Projekti käynnistyy syksyllä 2013 Ajoitus on tällaisenaan mielekäs ja realistinen nykyisen projektitoiminnan ja toimitilojen kannalta Suunnitteluvaiheessa syksyllä 2013 tarkennetaan projektisuunnitelmaa, kootaan ohjausryhmä, rekrytoidaan henkilöstöä, neuvotellaan yhteistyökumppaneiden kanssa ja aloitellaan etsivää työtä sekä tiedottamista projektipäällikkö ja kaksi projektikoordinaattoria, joista toinen ehkä osa-aikainen

13 KEIDEN KANSSA TULLAAN TOIMIMAAN?

14 Pääyhteistyökumppaneina ovat Hervannan seurakunta ja Yhdessä Selviytymisen Tuki ry. Muita luonnollisia yhteistyötahoja ovat Tampereen kaupunki (maahanmuuttaja- ja monikulttuurinen työ) ja kohderyhmien kulttuuristen yhdistysten edustajat. Yhteistyökumppaneiden vahvaa osaamista ja verkostoja hyödynnetään mm. kohderyhmän tavoittamisessa ja tiedottamisessa; etsivässä työssä kaiken kaikkiaan.

15 LOPUKSI

16 Projektin tarkoitus ja olemassaolo voidaan perustella lyhyesti seuraavin sanoin: Sosiaalityön mahdollisuudet ovat solidaarisuudessa, joka ulottuu myös ihmisiin, jotka ovat erilaisia kuin me. Richard Sennett

Valtion I kotouttamisohjelma

Valtion I kotouttamisohjelma Valtion I kotouttamisohjelma 7.6.2012 Lähtökohdat Maahanmuutto Suomeen kasvaa ja monipuolistuu: Nyt 170 000 ulkomaan kansalaista Vuonna 2020 Jo 330 000 ulkomaan kansalaista Yli puolet kaikista maahanmuuttajista

Lisätiedot

Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014

Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014 Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014 Maahanmuuttajanuorten tilanne Pirkanmaalla selvityksen alustavia tuloksia Projektikoordinaattori Lilli Rasilainen Tampereen kaupungin ALMA Alueellisen maahanmuuton

Lisätiedot

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Hankkeen taustaa Suomessa on arviolta tuhatkunta toimivaa maahanmuuttajayhdistystä Yhdistyksiä alettiin perustaa erityisesti 1990 luvun puolivälin jälkeen Reilu kolmannes

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

Maahanmuuttaja omaishoitajana - projektisuunnitelma

Maahanmuuttaja omaishoitajana - projektisuunnitelma Turun Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Maahanmuuttaja omaishoitajana - projektisuunnitelma Laatijat Katja Havula, toiminnanjohtaja Seija Paatero, puheenjohtaja 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2.

Lisätiedot

Vaasan alkukartoitustilaisuus 28.10.2009

Vaasan alkukartoitustilaisuus 28.10.2009 Vaasan alkukartoitustilaisuus 28.10.2009 Vaasan alkutilaisuudessa oli paikalla yhteensä 23 henkeä, pääosin nuoriso osaston omia työntekijöitä. Koko osaston kokoon nähden osaanotto oli erittäin kiitettävää

Lisätiedot

Suomen Pakolaisapu ry

Suomen Pakolaisapu ry Suomen Pakolaisapu ry Kansainvälistyvä kansanopisto 27. 28.11.2007 Pia Lindfors pia.lindfors@pakolaisapu.fi Taustaa Perustettu 1965 Varainkeruu Tiedotus Kouluyhteistyö ja kv-kasvatus Omat kehy-hankkeet

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta vähentäviä

Lisätiedot

Seuraneuvottelukunta. I Love Sport Oulu hanke

Seuraneuvottelukunta. I Love Sport Oulu hanke 12.12.2011 Seuraneuvottelukunta I Love Sport Oulu hanke Taustaa Suomen ulkomaalaisväestö on viimeisten vuosikymmenien aikana moninkertaistunut. Myös Oulussa maahanmuuttajien määrä on tasaisesti kasvanut.

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016

Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016 Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016 Helsingin Tyttöjen Talo Arvot ja työn lähtökohta Tasa-arvo Moninaisuuden arvostaminen Ihmisen

Lisätiedot

Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä

Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä Maaseudun Sivistysliitto Aluepäällikkö Elina Vehkala Monikulttuurisuus maaseudulla Toimimme globaalissa yhteisössä,

Lisätiedot

Maahanmuuttajien mielenterveystyön haasteet ja hyvät käytännöt

Maahanmuuttajien mielenterveystyön haasteet ja hyvät käytännöt Maahanmuuttajien mielenterveystyön haasteet ja hyvät käytännöt Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 9.6.2015 kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Maahanmuuttajien mielenterveystyö haasteiden

Lisätiedot

IkäArvokas -projekti. Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI

IkäArvokas -projekti. Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI IkäArvokas -projekti Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI 2 IkäArvokas projektin taustalla ajatuksia eli mistä yhteisvastuu hanke sai alkunsa Vanhuus voi viedä pohjattomaan yksinäisyyteen Kolmasosa vanhuksista

Lisätiedot

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015. 15.9.2015 Pirkko Granö

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015. 15.9.2015 Pirkko Granö Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015 15.9.2015 Pirkko Granö Postinhakija Omaishoidon monet kasvot Maailmassa on vain neljänlaisia ihmisiä: heitä, jotka ovat olleet omaishoitajia; heitä, jotka ovat

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Kaikkien yhteinen Vantaa

Kaikkien yhteinen Vantaa Kaikkien yhteinen Vantaa Monikulttuurisuusohjelma 2014-2017, monikulttuurisuusasiain päällikkö 12.2.2014 Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Sisältö 1. Ohjelman tausta - uusia väestötietoja - lähtökohdat

Lisätiedot

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA NUORET PALVELUJEN PARIIN PALVELUIDEN YHTEISTYÖLLÄ Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke SEMINAARI 8.11.2012 Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke

Lisätiedot

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Pohjois-Pohjanmaa; Pohjanmaa; 3,8 Etelä-Pohjanmaa; 1,2 2, Kainuu;,6 Lappi; 1, Keski-Suomi; 2, Pohjois-Savo; 1, Pohjois-Karjala; 2,2 Etelä-Savo; 1,3 Kaakkois-Suomi;,

Lisätiedot

NOPUS. Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi

NOPUS. Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi NOPUS Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi Organisaatio Pohjoismaisen Ministerineuvoston alainen laitos Suomessa Nopus-toiminta perustuu Stakesin ja Vaasan kaupungin väliseen

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN KORKEAKOULUTUKSEEN PÄÄSYN EDISTÄMINEN

MAAHANMUUTTAJIEN KORKEAKOULUTUKSEEN PÄÄSYN EDISTÄMINEN MAAHANMUUTTAJIEN KORKEAKOULUTUKSEEN PÄÄSYN EDISTÄMINEN Korkeakoulujen kv-päivät 22.5.2012 Asiantuntija, projektipäällikkö Kati Isoaho, Metropolia Ammattikorkeakoulu 27/5/12 Helsinki Metropolia University

Lisätiedot

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain 2011, 2011, 2010 2010 Monikulttuurinen työ

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain 2011, 2011, 2010 2010 Monikulttuurinen työ Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010 Monikulttuurinen työ Setlementti Louhela ry 7 jakautuu Päätavoite 1. Osatavoite: MONIKULTTUURISUUS ON OSA SETLEMENTTI LOUHELAN KANSALAISTOIMINNAN

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Monikulttuuriset Pirkanmaan Omaishoitajat - projekti (MoPO)

Monikulttuuriset Pirkanmaan Omaishoitajat - projekti (MoPO) Monikulttuuriset Pirkanmaan Omaishoitajat - projekti (MoPO) Näkökulma: Yhteistyö -uudenlaiset kumppanit Kolme hieman erilaista, kenties harvinaistakin kumppania omaishoitajayhdistyksen näkökulmasta Miksi

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELYalueilla

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELYalueilla Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELYalueilla Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Turku 28.1.215 Villiina Kazi Asiantuntija Esityksen sisältö 1) Maahanmuutto

Lisätiedot

Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena

Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena Case: Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen/ Vantaa Matti Lyytikäinen Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja, Vantaa 16.3.2011 Hankkeen lähtökohdat

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi

Lisätiedot

Kaakon kaksikko foorumi 21.5.2013

Kaakon kaksikko foorumi 21.5.2013 Etelä-Kymenlaaksoon turvallisuutta yhteistyöllä Kaakon kaksikko foorumi 21.5.2013 KyAMK Sosiaali- ja terveysala / EK-ARTU-hanke 21.5.2013 1 Virojoella 19.11.2012 tapaamisessa tuotettuja turvallisuuteen

Lisätiedot

Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus. Tutkimusprofessori Seppo Koskinen, THL

Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus. Tutkimusprofessori Seppo Koskinen, THL Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus Tutkimusprofessori Seppo Koskinen, THL Ulkomaalaistaustaisten suomalaisten määrä kasvaa nopeasti 1990 2011 Ulkomailla syntyneitä 65 000 266 000 (5 %) Vieraskielisiä

Lisätiedot

Rovaniemen muistio 4.12.2009

Rovaniemen muistio 4.12.2009 Rovaniemen muistio 4.12.2009 Rovaniemen alkukartoituksessa oli paikalla koko nuorisopalveluiden työyhteisö ja moninetin kaksi työntekijää (monikulttuurisuuskeskus Rovaniemellä). Keskustelu tilaisuudessa

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI MAAHANMUUTTAJATYÖ

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI MAAHANMUUTTAJATYÖ MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI MAAHANMUUTTAJATYÖ 24.5.2013 Maahanmuuttotoimisto 1 Maahanmuuttoon liittyviä käsitteitä Maahanmuuttaja - Suomeen muuttanut henkilö, joka oleskelee maassa muuta

Lisätiedot

Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus Fiksu Kalasatama-seminaari 11.12.2014

Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus Fiksu Kalasatama-seminaari 11.12.2014 Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus Fiksu Kalasatama-seminaari 11.12.2014 Kalasataman terveys ja hyvinvointikeskus-projekti Lars Rosengren /Projektipäällikkö (lars.rosengren@hel.fi) Hilkka Kulmala

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila MITÄ ON? Perheoppimisella tarkoitetaan eri sukupolveen kuuluvien ihmisten yhteistä usein informaalia oppimista,

Lisätiedot

Päämäärä. Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras..

Päämäärä. Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras.. Päämäärä Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras.. Miksi Muistisairaiden ihmisten määrä nousee Suomessa yli 120 000 muistisairasta,

Lisätiedot

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella Tilannekatsaus 1/2 Maahanmuuttajat maaseudun arjessa hanke jatkaa Maahanmuuttajat kylille -hankkeen hyvien käytäntöjen jalkauttamista

Lisätiedot

MONIKA-NAISET liitto ry

MONIKA-NAISET liitto ry MONIKA-NAISET liitto ry Moniarvoisen ja turvallisen yhteiskunnan puolesta Hermannin Rantatie 12 A sosiaalialalla toimiva monikulttuurinen järjestö, 1998 > tarjoaa palveluja väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille,

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Työpajan vetäjä: Sampsa Kivistö /HLU 1 Työpaja 3: Hallintokuntien välisen yhteistyön kehittäminen ja vakiinnuttaminen Tehtävä 1: ESITTÄYTYMINEN

Lisätiedot

Perhetukea maahanmuuttajille

Perhetukea maahanmuuttajille Perhetukea maahanmuuttajille Startti Perhetyö Maahanmuuttajille Startti Maahanmuuttajapalvelut tarjoavat ammatillista tukea haastavissa tilanteissa oleville maahanmuuttajataustaisille perheille. Myös toisen

Lisätiedot

Maahanmuuttajaresurssit käyttöön Lappeenrannan seudulla Momentin ponnahduslaudalta työelämään

Maahanmuuttajaresurssit käyttöön Lappeenrannan seudulla Momentin ponnahduslaudalta työelämään Maahanmuuttajaresurssit käyttöön Lappeenrannan seudulla Momentin ponnahduslaudalta työelämään Sosiaalisten verkostojen merkitys työllistymisessä, Kemi 2012 Terhi Jantunen Maahanmuuttotyön ja monikulttuurisuuden

Lisätiedot

Kotona Suomessa -hanke

Kotona Suomessa -hanke Kotona Suomessa -hanke KOTONA SUOMESSA -hanke Uudenmaan ELY-keskuksen koordinaatiohanke HYVÄ ALKU -osahanke Kotoutumisen alkuvaiheen palvelukokonaisuuden ja palveluiden ulkopuolelle jääneiden kotoutumiskoulutuksen

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Rovaniemi 11.12.214 Villiina Kazi Asiantuntija Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Sairaanhoitajat ja kansainvälisyys. Eemeli Mikkonen, 2.11.2015, Pie Huolta - Alueellinen Hoitotyönpäivä

Sairaanhoitajat ja kansainvälisyys. Eemeli Mikkonen, 2.11.2015, Pie Huolta - Alueellinen Hoitotyönpäivä Sairaanhoitajat ja kansainvälisyys 1. Maahanmuuttajat Suomessa 2. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 3. Eri potilasryhmien erot 4. Miten kohdata eri kulttuurista tulevia potilaita? 5. Monikulttuurisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perusopetus 3. Jokainen suomi toisena kielenä -oppija saa S2-opetusta omassa päiväkodissa ja - koulussa.

Varhaiskasvatus ja perusopetus 3. Jokainen suomi toisena kielenä -oppija saa S2-opetusta omassa päiväkodissa ja - koulussa. Monikulttuurisuusohjelman seuranta 2013 2016 (yhdenmukainen numerointi/väliotsikot Tavoite Mittari Työ- ja elinkeinotoimisto 1. Puolitetaan maahanmuuttajien työttömyys vuoden 2011 tasosta (36 %) 18 prosenttiin

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE

TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE TAVOITE KEHITTÄÄ TOIMINTAMALLI, JONKA AVULLA TAVOITETAAN KAIKKI YLI 75 -VUOTIAAT KUUSAMOLAISET. TARKOITUKSENA on tarjota katkeamatonta palveluketjua, jotta omassa kodissa

Lisätiedot

Monikulttuurinen Neuvonta -hanke

Monikulttuurinen Neuvonta -hanke MOONA Monikulttuurinen Neuvonta -hanke Heikki Niermi Hanke pähkinänkuoressa Hankkeella autetaan alueen työnantajia ottamaan ensimmäinen askel ulkomaalaistaustaisen työvoiman palkkaamiseksi. Monikulttuurisuuteen

Lisätiedot

KIITO kiinni työhön ja osaamiseen

KIITO kiinni työhön ja osaamiseen KIITO kiinni työhön ja osaamiseen ESR-hanke 1.9.2016-31.8.2019 ESR Toimintalinja 3: Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus 6.1.Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Rovaniemi 11.12.214 Villiina Kazi Asiantuntija Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Matti Sarvimäki (yhdessä Laura Ansalan, Essi Eerolan, Kari Hämäläisen, Ulla Hämäläisen, Hanna Pesolan ja Marja Riihelän kanssa) Viesti Maahanmuutto voi parantaa

Lisätiedot

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.

Lisätiedot

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009 Kotouttamisrahasto Vuosiohjelma 2009 TOIMILINJA A1. Haavoittuvassa asemassa olevien kolmansien maiden kansalaisten tukeminen TOIMILINJA A2. Innovatiiviset neuvonnan ja kotoutumisen mallit TOIMILINJA B3

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus

Lisätiedot

Kylien palvelut sopimalla, hyviä käytäntöjä!

Kylien palvelut sopimalla, hyviä käytäntöjä! Kylien palvelut sopimalla, hyviä käytäntöjä! Heli Siirilä Maaseutuasumisen teemaryhmä, erityisasiantuntija Lappeenranta 24.1.2012 25.1.2012 1 Esityksen kooste Mistä maaseudun palvelusopimuksessa on kyse?

Lisätiedot

Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt. Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut

Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt. Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut Maahanmuuttotilanne Jyväskylässä Ulkomaalaistaustaisia asukkaita Jyväskylässä

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010 Seinäjoen osahanke Jaana Ahola Hankkeen toteuttajat Hanke toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen Vajaaliikkeisten Kunto ry:n asiantuntijatoimikunnan

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Palvelen sanoja ja tekoja Workshopin yhteenveto. 16.4.2016 Rauman kevätseminaari

Palvelen sanoja ja tekoja Workshopin yhteenveto. 16.4.2016 Rauman kevätseminaari Palvelen sanoja ja tekoja Workshopin yhteenveto 16.4.2016 Rauman kevätseminaari Workshopin aiheet 1. Miten minä palvelen zontana? 2. Kerhojen palveluprojektien kehittäminen Palveluprojektin tarkistuslistan

Lisätiedot

OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja

OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja OmaisOiva-toiminta 2017 Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja Toiminta-alue ja yhteistyöverkosto Toiminta-alue: Espoon ja Kauniainen Länsi-Uudenmaan suurimmat kunnat: Kirkkonummi, Raasepori, Inkoo, Hanko

Lisätiedot

Helvi Sipilä seminaari 24.4.2013

Helvi Sipilä seminaari 24.4.2013 Helvi Sipilä seminaari 24.4.2013 n näkökulma Maahanmuuttajien järjestötoimintaan Matti Forsberg järjestökonsultti n toiminnot Avoimia koulutuksia yhdistystoiminnasta Henkilökohtaista neuvontaa puhelimitse

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

UUSI OVI työmarkkinoille. maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla

UUSI OVI työmarkkinoille. maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla UUSI OVI työmarkkinoille maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla Valtakunnallinen työpajayhdistys ry TPY (www.tpy.fi) 1997 työpaja-ammattilaisten

Lisätiedot

VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA

VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA - Ikääntyneiden näkemyksiä vastuutyöntekijyydestä Sari Mutka Helsingin yliopisto Sosiaalityön käytäntötutkimus Helmikuu 2015 Tutkimustehtävä: Miten vastuutyöntekijä voi

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistyksen hallitus Toiminnankoordinaattori OMA Hoivapalvelu Oy:n

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) :n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJANUORET LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKASSA. Mikko Cortés Téllez

MAAHANMUUTTAJANUORET LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKASSA. Mikko Cortés Téllez MAAHANMUUTTAJANUORET LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKASSA Mikko Cortés Téllez Nuoret maahanmuuttajat Nuoret ovat maahanmuuttajaväestössä yliedustettuina pääväestöön verrattuna (noin kymmenen prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Monikulttuurinen Neuvonta -hanke

Monikulttuurinen Neuvonta -hanke MOONA Monikulttuurinen Neuvonta -hanke Heikki Niermi Taustaa ESR -rahoitteinen Maahanmuuttaja-asiamiestoiminnan käynnistämishanke (Tupa-hanke) Haapavesi-Siikalatvan, Nivala-Haapajärven ja Ylivieskan seutukunnissa

Lisätiedot

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden nostaminen

Lisätiedot

Maahanmuuttajien työllistäminen

Maahanmuuttajien työllistäminen Maahanmuuttajien työllistäminen Kansainvälinen työvoima -projekti 11.10.2012 Kuka on maahanmuuttaja? Ulkomailta Suomeen muuttanut henkilö, joka on jonkin toisen maan kansalainen tai kokonaan kansalaisuutta

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

Euroopan kotouttamisrahastosta v. 2009 Suomessa tuetut hankkeet toimilinjoittain

Euroopan kotouttamisrahastosta v. 2009 Suomessa tuetut hankkeet toimilinjoittain Euroopan kotouttamisrahastosta v. 2009 Suomessa tuetut hankkeet toimilinjoittain Hanke: 0209A1 Saphaan Tuensaaja: Pro-tukipiste ry Rahoitus: 140 000,00 (Kokonaisrahoitus) 100 000,00 (IF -osarahoitus) Kuvaus:

Lisätiedot

Monikulttuurisen nuorisotyön asema Hyvinkäällä. 1.10.2009 Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto

Monikulttuurisen nuorisotyön asema Hyvinkäällä. 1.10.2009 Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto Monikulttuurisen nuorisotyön asema Hyvinkäällä 1.10.2009 Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto Päivän rakenne 1. Yleistä tutkimushankkeesta Mikä tekee nuorisotyöstä monikulttuurisen? Nuoret vs. nuorisotyöntekijät.

Lisätiedot

Monikulttuurisuus Suomen työelämässä tilannekatsaus

Monikulttuurisuus Suomen työelämässä tilannekatsaus Hyvinvointia työstä Monikulttuurisuus Suomen työelämässä 2016 - tilannekatsaus Barbara Bergbom Monikulttuurisuus liiketoiminnan mahdollistajana seminaari 12.05.2016 12.05.2016 Työterveyslaitos Barbara

Lisätiedot

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Kuva: Nina Tienhaara, Osaamispolku-hanke 2013 Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Marja Susi, Turun AMK /Taideakatemia. Diat, Anna-Mari Rosenlöf Taustaa Turun Kulttuuripääkaupunkivuosi

Lisätiedot

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori Kotouttamisen ABC Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet 11.5.2016 Aluekoordinaattori Seinäjoki Kotona Suomessa -hanke Käsitteet käyttöön Maahanmuuttaja

Lisätiedot

RAY:n avustusehdotus liiton paikallisyhdistyksille vuodelle 2014 Sivu 1 (5)

RAY:n avustusehdotus liiton paikallisyhdistyksille vuodelle 2014 Sivu 1 (5) avustusehdotus liiton paikallisyhdistyksille vuodelle 2014 Sivu 1 (5) Avustusta hakeneet 35 71 Jäsenyhdistyksiä 2013 lopussa Ei hakemusta 36 Hyväksytyt 41 Hylätyt avustushakemukset 23 myöntämä 2013 Haettu

Lisätiedot

Somalien ja venäläisten näkökulma

Somalien ja venäläisten näkökulma Mistä on maahanmuuttajien asumiskeskittymät tehty? - Somalien ja venäläisten näkökulma Maahanmuuttajat metropolissa -seminaari 19.8.2010 Hanna Dhalmann HY/Geotieteiden ja maantieteen laitos Somalinkielisten

Lisätiedot

OMAISHOITAJAN TUEN TARVE

OMAISHOITAJAN TUEN TARVE MAISHIDN UKIMALLI Lähellä tuki-projekti 2010-2012 PAS MAISHIILANEIDEN UNNISAMISEEN ARVIINIIN SEKÄ HJAAMISEEN Satakunnan maishoitajat ja Läheiset ry, 2012 1 MAISHIAJAN UEN ARVE Mistä tunnistaa alkavan omaishoitotilanteen?

Lisätiedot

Asunto ensin -periaate

Asunto ensin -periaate Asunto ensin -periaate kotouttamisen ja integraation lähtökohtana? Marko Kettunen Maahanmuuttajat metropolissa seminaari 19.8.2010 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki

Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki 16 paikallista työkokousta Peruspalveluliikelaitos Jytan jäsenkunnissa: Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi, Veteli Kokkolassa

Lisätiedot

Selkokielisen turvallisuusviestinnän kehittäminen. Kaisa Huikuri, Selkoseminaari 30.1.2014

Selkokielisen turvallisuusviestinnän kehittäminen. Kaisa Huikuri, Selkoseminaari 30.1.2014 Selkokielisen turvallisuusviestinnän kehittäminen Kaisa Huikuri, Selkoseminaari 30.1.2014 Tavoitteena ennaltaehkäistä turvallisuusongelmia Sisäministeriössä Selkokielinen turvallisuusviestintä -hanke 2013

Lisätiedot

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR)

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) Metropolia, Hyto Tuula Mikkola Projektipäällikkö 28.2..2013 1 HEA pähkinän kuoressa Kesto 2.5 vuotta: 9/11 2/14 hankekokonaisuus, jossa

Lisätiedot

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Liian päihdeongelmainen mielenterveyspalveluihin tai liian sairas

Lisätiedot

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Peruspalveluliikelaitos sosiaali- ja terveydenhuollon toimijana Vastannut Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho,

Lisätiedot

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu Lahti

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu Lahti Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu 47 15100 Lahti www.lahti.4h.fi Tiedon Taidot hanke Ohjausryhmän kokous 1/2015 perjantai 20.11.2015 1 Esityslista 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.

Lisätiedot

Erityisestä edistävään tulokset ja kehittämishaasteet

Erityisestä edistävään tulokset ja kehittämishaasteet Erityisestä edistävään tulokset ja kehittämishaasteet Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 30.4.2009 Pekka Makkonen Marita Päivärinne Irmeli Leino Liisa Anttila ESITYKSEN SISÄLTÖ Case-työpaja työskentelyn

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 27.5.2014 Merja Turpeinen. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 27.5.2014 Merja Turpeinen. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Näillä opeilla osaavia monikulttuurisia työyhteisöjä Nuorten maahanmuuttajien työkyvyn tukeminen työuran alussa (NuMaT) 2012-2014 Merja Turpeinen, Marika Nevala, Anne Salmi, Eva Tuominen,

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa RAY rahoitus; Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa RAY rahoitus; Löytävä vanhustyö 2014-2017,

Lisätiedot

Unelma aikuissosiaalityöstä. Työntekijöiden ja palveluiden käyttäjien ajatuksia Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät, tammikuu 2015

Unelma aikuissosiaalityöstä. Työntekijöiden ja palveluiden käyttäjien ajatuksia Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät, tammikuu 2015 Unelma aikuissosiaalityöstä Työntekijöiden ja palveluiden käyttäjien ajatuksia Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät, tammikuu 2015 Yhteinen unelma yhteisöllisyydestä Me aikuissosiaalityön ammattilaiset

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

OULU JA ULKOMAALAISTAUSTAISET ASUKKAAT

OULU JA ULKOMAALAISTAUSTAISET ASUKKAAT OULU JA ULKOMAALAISTAUSTAISET ASUKKAAT Valtakunnallinen maahanmuuttotyön koordinaatiotapaaminen Oulussa 18-19.03.2010 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja Oulun kaupunki 2 Oulun kaupungin rooli maahanmuuttopolitiikassa

Lisätiedot

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät Työryhmä: Osallistavaa ja monikulttuurista kohtaamista 30.9.2011 Esityksen sisältö Tutkimushankkeen

Lisätiedot

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Toimiva alkuvaiheen neuvonta- ja ohjauspiste Kotkassa Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

OSAAVAT NAISET HEIDI HIRVONEN. FM, Projektivastaava (2011-2016)

OSAAVAT NAISET HEIDI HIRVONEN. FM, Projektivastaava (2011-2016) OSAAVAT NAISET (2011-2016) HEIDI HIRVONEN FM, Projektivastaava VÄKIVALLAN VASTAINEN TYÖ P. 09 692 2304 24H VOIMAVARAKESKUS MONIKA TURVAKOTI MONA KOTOUTTAVA TOIMINTA MONINAISTEN TILA OSAAVAT NAISET monikanaiset.fi

Lisätiedot

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 25.3.2015

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 25.3.2015 Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Kauden 2015-2016 aloituskokous Toimintakertomus 2013-2014 6-7 kokousta vuodessa Kokouksissa yleensä ajankohtainen teema, esim. asuminen, yrittäjyys, työllisyys,

Lisätiedot

Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020. Strategiaryhmän esitys 22.4.2015

Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020. Strategiaryhmän esitys 22.4.2015 Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020 Strategiaryhmän esitys 22.4.2015 1 Savon Yrittäjien johtamisjärjestelmä Strategia 1/2015 Laatujärjestelmä ERILLIS- STRATEGIAT Päästrategiaa täydentävät. Esimerkiksi

Lisätiedot

TIEDOTUS- JA VIESTINTÄSUUNNITELMA

TIEDOTUS- JA VIESTINTÄSUUNNITELMA ARVO hankkeen tiedottaminen tukee hankkeen tavoitteiden saavuttamista. Tiedottamisen lähtökohtana on läpinäkyvyys. Hankkeeseen liittyvän tiedotuksen tavoitteena on: edesauttaa hankkeen toteutumista lisätä

Lisätiedot