Selkokielisen turvallisuusviestinnän kehittäminen. Kaisa Huikuri, Selkoseminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selkokielisen turvallisuusviestinnän kehittäminen. Kaisa Huikuri, Selkoseminaari 30.1.2014"

Transkriptio

1 Selkokielisen turvallisuusviestinnän kehittäminen Kaisa Huikuri, Selkoseminaari

2 Tavoitteena ennaltaehkäistä turvallisuusongelmia Sisäministeriössä Selkokielinen turvallisuusviestintä -hanke 2013 Hanke osa sisäisen turvallisuuden ohjelmaa, jonka tavoitteena parantaa arjen turvallisuutta Suomessa, ennaltaehkäistä turvallisuusongelmia ja syrjäytymistä Selkokielihankkeen tehtävä: Sisäministeriön hallinnonalan virastoille tuotettava suositukset siitä, mitä turvallisuusviestintään liittyviä materiaaleja tulisi olla selkokielisinä saatavilla

3 Lähtökohtana maahanmuuttajataustainen väestö tavoitteena maahanmuuttajataustaisen väestön turvallisuuden parantaminen heikosti suomen tai ruotsin kieltä osaavia henkilöitä tulee paremmin huomioida turvallisuuteen liittyvässä viranomaisviestinnässä Pelastustoimen turvallisuusviestinnän strategiassa: maahanmuuttajien turvallisuusosaamiseen tulee kiinnittää huomiota, koska kulttuurierot näkyvät myös turvallisuuskäsityksissä. On tärkeää panostaa turvallisuustietojen ja -taitojen antamiseen esimerkiksi kotouttamisen yhteydessä

4 Työryhmä sisäministeriö Poliisihallitus Jokilaaksojen pelastuslaitos Rajavartiolaitos Hätäkeskuslaitos Maahanmuuttovirasto Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Suomen Punainen Risti asiantuntijana hankkeessa Selkokeskuksen johtaja Leealaura Leskelä

5 Selkokieli ja turvallisuus ihan tuttuja juttuja? Kokeiluvaara-tiedote Tiedotus veden laadusta Turvallisuusviestinnän tavoite: jokainen osaa ehkäistä onnettomuuksia sekä huolehtia omasta ja ympäristönsä turvallisuudesta (112, paloturvallisuus jne.)

6 Raportin sisältö Hankkeen keskeiset käsitteet ja kohderyhmät Nykytilanteen kartoitus: Sisäasiainhallinnossa tuotetut selkokieliset turvallisuusaiheiset materiaalit Suositukset kartoituksen pohjalta Suunnitelma selkokielisen materiaalin tuottamisesta 8 toimenpidettä: videoita, esitteitä ym. 10 vinkkiä selkokielisen viestinnän kehittämiseksi Linkkilista: Selkokieliset turvallisuusviestinnän materiaalit verkossa

7 Tuloksia Selkokielistä turvallisuusviestinnän materiaalia on tuotettu sisäasiainhallinnossa hyvin vähän Suunnitelmia ei juuri ollut, mutta viranomaistahot kokivat aiheen ja siihen panostamisen tärkeäksi. Selkokielen käyttäjiä paljon: Maahanmuuttajien lisäksi selkokieltä tarvitsevat muutkin, esimerkiksi ikääntyvät kansalaiset. Taustatietojen ja nykytilan kartoituksen pohjalta suunnitelma sisältää suositukset selkokielisen turvallisuusviestintämateriaalin tuottamiseksi

8 Jatkossa selkokielistä turvallisuusviestintää tulisi kehittää esimerkiksi: Onnettomuuksien ehkäisy (paloturvallisuus, alkusammutus) Paloturvallisuutta kotona -esite valmistunut Suunnitteilla myös selkokielinen verkkosivu ja ohjeistava video Hätänumeron käyttö, hätätilanteissa toimiminen Selkokielinen ohjeistus verkkoon, soveltuisi myös turisteille, jotka Suomessa eripituisia aikoja. Hätäilmoituksen tekeminen tekstiviestillä, ohje kuulovammaisille Ihmiskauppaan liittyen tietoa uhreille tarkoituksena työhön liittyvän hyväksikäytön ja ihmiskaupan ennaltaehkäisy ( sekä painettua materiaalia) Vesiturvallisuuteen ja veneilyyn liittyvät ohjeet ohjeistukset aiheista: jos joudut merihätään, veneilijän pakolliset turvallisuusvarusteet, promilleraja vesillä ja turvallisuus jäällä liikkuessa (esim. video, verkkosivu) Rikosten ennaltaehkäisemisestä ja rikoksilta suojautumisesta (esim. perheväkivallasta, päihdeongelmista) Liikenneturvallisuus (liikennesäännöt, heijastimen käyttö)

9 Yleisiä huomioita Yhteistyökumppanit tärkeitä sisällön suunnittelussa ja kohderyhmien tavoittamisessa (esim. terveyskeskukset, Monikanaiset, Vanhustyön keskusliitto, Suomen Vanhusten turvakotiyhdistys ry., Infopankki.fi, poliisilaitokset) Materiaalit myös verkkoon: muutkin voivat linkittää ja jakaa eteenpäin Olennaista huomioida myös ne, jotka eivät käytä internetiä ja sosiaalista mediaa. Vanhainkodeissa ja hoitolaitoksissa huoneentaulut, esitteet ja videot? Selkosanomat -> lehden väliin mahdollista tuottaa liite Vaikeiden käsitteiden avaamiseen eri keinoja (termipankki, tool tip ym.) Riippuu julkaisuformaatista

10 Kuvat, videot Materiaalin ei tarvitse aina olla tekstiä. Heikosti lukevien lukumotivaatio usein vähäinen -> Kuvat tai videohaastattelu voivat olla toimiva ratkaisu tiedon välittämiseen

11 Raportti verkossa Tarkemmat tiedot löytyvät julkaisusta Selkohankkeen julkaisun tunnus 23/

12 Kiitos!

Selkokielinen turvallisuusviestintä sisäasiainhallinnossa. Suosituksia viestinnän kehittämiseksi. Sisäinen turvallisuus

Selkokielinen turvallisuusviestintä sisäasiainhallinnossa. Suosituksia viestinnän kehittämiseksi. Sisäinen turvallisuus Selkokielinen turvallisuusviestintä sisäasiainhallinnossa Suosituksia viestinnän kehittämiseksi Sisäinen turvallisuus SISÄASIAINMINISTERIÖN JULKAISUJA 23/2013 SISÄASIAINMINISTERIÖ Sisäinen turvallisuus

Lisätiedot

112-päivä nyt ja tulevaisuudessa

112-päivä nyt ja tulevaisuudessa 112-päivä nyt ja tulevaisuudessa Turvallisuusviestinnän opintopäivät 24.5.2017 Katri Kalliomäki 112-päivän puheenjohtaja 112paiva.info 112-päivä on eri turvallisuustoimijoiden yhteinen kampanja 11.2.

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Mitä on selkokieli ja kuka sitä tarvitsee? Avoimen hallinnon virkamiesverkosto Kotus Leealaura Leskelä Selkokeskus

Mitä on selkokieli ja kuka sitä tarvitsee? Avoimen hallinnon virkamiesverkosto Kotus Leealaura Leskelä Selkokeskus Mitä on selkokieli ja kuka sitä tarvitsee? Avoimen hallinnon virkamiesverkosto Kotus 18.5.2018 Leealaura Leskelä Selkokeskus Yli puoli miljoonaa ihmistä Selkokieltä tarvitsee Suomessa jopa 650 000 henkilöä

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE Kuuden koon malli Tapaturmien ehkäisyn toimintamalli päiväkotiin ja kouluun LAPSEN TURVAKSI HANKE 2007

Lisätiedot

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö 17.4.2013 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma 20.6.2011 Suomi on Euroopan

Lisätiedot

Suunnittele ja toteuta lukuhetki!

Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Minä luen sinulle -kampanja (2017) Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Tietoa ja vinkkejä oppilaitoksille ja vammais- ja vanhustyön yksiköille Hyvä lukija, Selkokieli - yhteinen kieli tämä pieni opas tarjoaa

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

Vanhus- ja lähimmäispalvelun. liitto Valli ry

Vanhus- ja lähimmäispalvelun. liitto Valli ry Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry Vallin Ikäteknologiakeskus Asiantuntijakeskus edistää ikäihmisten osallisuutta teknologisoituvassa ja digitalisoituvassa yhteiskunnassa lisää alan toimijoiden

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena

TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI 2016 2018 Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Kaksi päätoimista työntekijää

Lisätiedot

Kaikki mukaan turvallisuustyöhön. Tavoitekortit turvallisuustilanteen kehittämiseksi

Kaikki mukaan turvallisuustyöhön. Tavoitekortit turvallisuustilanteen kehittämiseksi Kaikki mukaan turvallisuustyöhön Tavoitekortit turvallisuustilanteen kehittämiseksi Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma 2012 21.9.2012 1 Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden alueellinen

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa

Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa Pelastustoimen viestintäfoorumi 27.8.2018, Helsinki tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto vt. viestintäjohtaja Milla Meretniemi, sisäministeriö pelastusjohtaja

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus ja sisäasiainministeriön strategia. VIRVE-päivä 19.3.2013. Pelastusylijohtaja Pentti Partanen

Sisäinen turvallisuus ja sisäasiainministeriön strategia. VIRVE-päivä 19.3.2013. Pelastusylijohtaja Pentti Partanen Sisäinen turvallisuus ja sisäasiainministeriön strategia VIRVE-päivä 19.3.2013 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen Sisäasiainministeriön sisäisen turvallisuuden tehtävät Yleinen järjestys ja turvallisuus

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus-

Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus- Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus- Jarmo Haapanen 26.11.2017 Pelastustoimen uudistushankkeen viestintätyöryhmä Asetettu hankesuunnitelman

Lisätiedot

PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT

PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT Tästä esitteestä löydät Suomen Palopäällystöliiton laadukkaat ja tehokkaat turvallisuusaineistot koulutuskäyttöön ja

Lisätiedot

Kansalaiselle oikeus saada palvelua selkokielellä?

Kansalaiselle oikeus saada palvelua selkokielellä? Kansalaiselle oikeus saada palvelua selkokielellä? 29.3.2019 Jenni Ala-Peijari Valtionhallinnon kehittämisosasto Miksi avoimuus on tärkeää? Avoimuuden edistämisen lähtökohtina avoimen hallinnon työssä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä Kontiolahti 7.5.2013 Turvallisuus on yhteinen etumme Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 7.5.2013 1 KAMU kaikki mukaan

Lisätiedot

Pirkanmaan turvallisuusklusteri. Komisario Jouni Perttula turvallisuusklusterin koordinaattori Polamk

Pirkanmaan turvallisuusklusteri. Komisario Jouni Perttula turvallisuusklusterin koordinaattori Polamk Pirkanmaan turvallisuusklusteri Komisario Jouni Perttula turvallisuusklusterin koordinaattori Polamk Pirkanmaan turvallisuustoimijoita Työterveyslaitos Tukes Tekes Aluehallintovirasto Suomen punainen risti

Lisätiedot

Palontutkinta Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO.

Palontutkinta Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO. Palontutkinta 2020 11.11.2015 Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi Palontutkinta 2020 työryhmä Työryhmän tehtävänä on kehittää ja yhdenmukaistaa pelastuslaitoksien palontutkintaan

Lisätiedot

12 miljoonaa euroa pois liukastumisista - Vantaan kaupungin turvallisuussuunnitelma -

12 miljoonaa euroa pois liukastumisista - Vantaan kaupungin turvallisuussuunnitelma - 12 miljoonaa euroa pois liukastumisista - Vantaan kaupungin turvallisuussuunnitelma - 10.11.2011 Kalle Eklund Koulutuspäällikkö Pysy pystyssä seminaari Keski-Uudenmaan pelastustoimialue Osakaskuntia 8

Lisätiedot

Alueellisen ja paikallisen turvallisuussuunnittelun kansalliset linjaukset

Alueellisen ja paikallisen turvallisuussuunnittelun kansalliset linjaukset Alueellisen ja paikallisen turvallisuussuunnittelun kansalliset linjaukset HyTe-vertaisfooumi 9.5.2019 Ari Evwaraye, SM Turvallisuus luo pohjan hyvinvoinnille Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta

Lisätiedot

Turvapassi-koulutus päivähoidon ja koulun henkilöstölle. Tapaturmapäivä 13.8.2010 Kristiina Myllyrinne asiantuntija, ensiapu Suomen Punainen Risti

Turvapassi-koulutus päivähoidon ja koulun henkilöstölle. Tapaturmapäivä 13.8.2010 Kristiina Myllyrinne asiantuntija, ensiapu Suomen Punainen Risti Turvapassi-koulutus päivähoidon ja koulun henkilöstölle Tapaturmapäivä 13.8.2010 Kristiina Myllyrinne asiantuntija, ensiapu Suomen Punainen Risti SPR:n Turvapassi-koulutus Turvapassi-koulutus Yksi työpäivä

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus?

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Paloturvallisuuspäivät 2017 Mika Viljanen 13.12.2017 Pelastustoimen uudistus 1. Pelastuslain

Lisätiedot

Kuntamarkkinat 11.9.2013

Kuntamarkkinat 11.9.2013 Kuntamarkkinat 11.9.2013 Järvenpään kaupungin turvallisuussuunnitelma Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja LÄHTÖKOHTIA JÄRVENPÄÄN TURVALLISUUSSUUNNITTELULLE - Syrjäytyminen on sisäisen turvallisuuden keskeisin

Lisätiedot

Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia

Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia Valokuvat: We are here Oy, 2019 Suomi on maailman turvallisin maa Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa, joissa mitataan luottamusta viranomaisiin

Lisätiedot

KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö

KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö Arjen turva? Läheisistä huolehtiminen vähentynyt yhteiskunta erottanut sukupolvet

Lisätiedot

Paloturvallisuuden varmistaminen sosiaali- ja terveysalalla ja tuetussa asumisessa Tapaturmien ehkäisyn yksikkö

Paloturvallisuuden varmistaminen sosiaali- ja terveysalalla ja tuetussa asumisessa Tapaturmien ehkäisyn yksikkö 1 Paloturvallisuuden varmistaminen sosiaali- ja terveysalalla ja tuetussa asumisessa Tapaturmien ehkäisyn yksikkö 22.6.2015 STEP-hanke 2012-2016 1 Koulutusaineiston sisältö 1. Johdanto, tausta, tavoitteet

Lisätiedot

Selkeä ilmaisu on kaikkien etu

Selkeä ilmaisu on kaikkien etu Selkeä ilmaisu on kaikkien etu Joulun piiri 12.12.2013 Leealaura Leskelä Selkokeskus Copyright: Selkokeskus 2013 Miten selkeästi ilmaistu? Kuntayhtymän kotihoitokeskuksen hoitohenkilökunta tukee monella

Lisätiedot

Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma ja sen toteuttaminen

Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma ja sen toteuttaminen KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma ja sen toteuttaminen Pelastusylitarkastaja Kullervo Lehikoinen Itä-Suomen aluehallintovirasto Pelastustoimi

Lisätiedot

23.9.2014 24.9.2014 1

23.9.2014 24.9.2014 1 23.9.2014 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ MUKANA 24.9.2014 1 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ POHJOIS - KARJALAN ALUEELLA TYÖRYHMÄT 1. Itä-Suomen AVIn sisäisen turvallisuuden työryhmä (Sto3) KAMU- KAIKKI MUKAAN TURVALLISUUSTYÖHÖN

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen turvallisuus. Helsinki 5.2.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö

Ikääntyneiden asumisen turvallisuus. Helsinki 5.2.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö Ikääntyneiden asumisen turvallisuus Helsinki 5.2.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö 8.2.2013 Yhteiskunnan muutokset heijastuvat turvallisuuteen Yksilöiden ja ryhmien tarpeet erilaisia myös turvallisuudessa

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö Sisäisen turvallisuuden strategia Ari Evwaraye Sisäministeriö 26.1.2018 2 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista

Lisätiedot

Kotitapaturmien ehkäisykampanja 2013

Kotitapaturmien ehkäisykampanja 2013 Kotitapaturmien ehkäisykampanja 2013 Kaarina Tamminiemi, Erityisasiantuntija, kampanjan puheenjohtaja SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Esityksen sisältö Faktaa ja taustaa Kampanjasta yleistä Toiminta

Lisätiedot

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä. SPEK - yhteenveto Mika Jäntti

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä. SPEK - yhteenveto Mika Jäntti Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä SPEK - yhteenveto 10.12.2009 Mika Jäntti Päivä Paloasemalla palautekysely Päivä Paloasemalla tapahtumaan liittyi jälkiarviointi, jossa osallistuneilta

Lisätiedot

Omaehtoinen varautuminen hyvään vanhuusikään

Omaehtoinen varautuminen hyvään vanhuusikään Omaehtoinen varautuminen hyvään vanhuusikään 2018 2020 VANHENEMINEN.FI omaehtoinen varautuminen hyvään vanhuusikään 2018 2020 Vanhuuteen varautuminen on ennakointia ja suunnittelua hyvän vanhuusiän mahdollistamiseksi.

Lisätiedot

/ RA

/ RA raimo.aarnio@turku.fi 050-5662555 TURVALLISUUSSUUNNITELMIEN TARKISTUSTYÖN KÄYNNISTÄMINEN Paikallisella tasolla on laadittava turvallisuussuunnittelun prosessikuvaus. Turvallisuussuunnitteluprosessi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio

Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio 3. Sisäisen turvallisuuden ohjelma Laaja käsitys turvallisuudesta Ennalta ehkäisy, tilanteen mukainen,

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta vähentäviä

Lisätiedot

Kotoisa -hanke. Kotoutumispalvelut

Kotoisa -hanke. Kotoutumispalvelut Kotoisa -hanke Kotoutumispalvelut AMIF Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäministeriö on vastuuviranomainen Rahasto (engl. Asylum, Migration and Integration Fund) perustettiin EU-rahoitusohjelmakaudelle

Lisätiedot

OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ. Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5.

OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ. Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5. OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto 13.5.2013 Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5.2013 1 SISÄISEN TURVALLISUUDEN OHJELMAN

Lisätiedot

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET Selkokielen käyttö opetuksessa Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus Ihmisten viestinnän epätarkkuus johtaa usein virheellisiin tulkintoihin keskusteluissa!

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖ. Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN

SISÄASIAINMINISTERIÖ. Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN SISÄASIAINMINISTERIÖ 25.10.2010 SM050:00/2010 Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN Saatekirje jäsenen nimeäminen 26.10.2010 Sisäasiainministeriö

Lisätiedot

OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS Alue

OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS Alue Dia 1 Alue 12 kuntaa (1.1.2004 18 kuntaa) Noin 280 000 asukasta (vrk 12/2013) Noin 23 160 km 2 260 km Dia 2 Alue Noin 250 000 asukasta (50 km säteellä Oulusta) Dia 3 Yhteistyö arjen turvallisuuden parantamisessa

Lisätiedot

Selkokielen strategia 2014 2018. Selkokielinen versio

Selkokielen strategia 2014 2018. Selkokielinen versio Selkokielen strategia 2014 2018 Selkokielinen versio Alkusanat Selkokielen strategian tavoitteena on turvata selkokieltä tarvitsevien ihmisten oikeus saada tietoa ja kielellistä tukea. Selkokieli tarkoittaa

Lisätiedot

Satakunnan pelastuslaitos

Satakunnan pelastuslaitos Satakunnan pelastuslaitos Satakunnan pelastuslaitos on yksi maamme 22 alueellisesta pelastuslaitoksesta. Apuamme tarvitaan erilaisissa palo-, pelastus-, vahingontorjunta- ja sairaankuljetustehtävissä keskimäärin

Lisätiedot

Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 2015-2016

Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 2015-2016 Aikku Eskelinen, projektipäällikkö aikku.eskelinen.@spek.fi 040-834 4545 Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 2015-2016 19.11.2015 Ikääntyminen Urbanisoituminen Myrskyt,

Lisätiedot

SASTAMALAN TURVALLISUUSKYSELY Yhteenveto

SASTAMALAN TURVALLISUUSKYSELY Yhteenveto SASTAMALAN TURVALLISUUSKYSELY 5. - 23.10.2015 Yhteenveto 2.11.2015 Turvallisuuskyselyn tarkoituksena oli saada kaupungin asukkaiden kokemuksia ja näkemyksiä asuinalueensa turvallisuudesta ja kehittämistarpeista.

Lisätiedot

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 Valokuvat: Joonas Brandt / SPR Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Mitä? Parannamme lapsiperheiden arjen turvallisuutta kotona.

Lisätiedot

Pelastustoiminnan jälkipelit Oppia onnettomuuksista

Pelastustoiminnan jälkipelit Oppia onnettomuuksista Pelastustoiminnan jälkipelit Oppia onnettomuuksista Onnettomuuksista oppimisen -hanke Käynnistyi keväällä 2018 Tarkoituksena luoda pelastusalalle yhtenäinen toimintamalli hälytystehtävistä oppimiseen Mitä

Lisätiedot

Selkeä kieli, avoimempi ja tuottavampi hallinto

Selkeä kieli, avoimempi ja tuottavampi hallinto Selkeä kieli, avoimempi ja tuottavampi hallinto Avoin toiminta Selkeä kieli Osallisuuden edistäminen Avoin tieto Hallinto mahdollistajana 14.11.2011 2 Osallisuus Selkeä kieli Avoimen hallinnon toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen

Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 8.9.2015 Aikku Eskelinen, projektipäällikkö aikku.eskelinen.@spek.fi 040-834 4545 Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen Tavoitteet vuosille 2015-2016 Alueellisten Meidän

Lisätiedot

Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön. Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto

Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön. Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto 1 Rikoksentorjunta ja rikosten ehkäisy = kaikki toimet, joilla ehkäistään ja vähennetään

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki IKÄÄNTYNEIDEN TURVALLISUUS Hyvinkään kaupungin turvallisuussuunnitelman 2013-2016 ja

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus

Sisäinen turvallisuus Sisäinen turvallisuus Alkoholi ja väkivalta seminaari Tampere 2.10.2013 Ari Evwaraye Sisäministeriö 8.10.2013 Sisäisen turvallisuuden ohjelmat arjen turvallisuutta 8.10.2013 2 Sisäisen turvallisuuden tavoite

Lisätiedot

Minä luen sinulle. Tietoa ja vinkkejä lukuhetken järjestäjälle

Minä luen sinulle. Tietoa ja vinkkejä lukuhetken järjestäjälle Minä luen sinulle Tietoa ja vinkkejä lukuhetken järjestäjälle Lukuhetki tuo iloa kaikille Hyvä lukija, tämä opas tarjoaa sinulle vinkkejä, kuinka järjestää maahanmuuttajien lukuhetki iäkkäille tai kehitysvammaisille

Lisätiedot

Turvallisuus opetusalalla, elinikäinen oppiminen, informaali ja non-formaali oppiminen

Turvallisuus opetusalalla, elinikäinen oppiminen, informaali ja non-formaali oppiminen Turvallisuus opetusalalla, elinikäinen oppiminen, informaali ja non-formaali oppiminen Tarja Ojala Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) 6.11.2018 1 Sisältö Käsitepohdintaa OTE-tutkimus Abstraktin

Lisätiedot

Kampanjoinnilla vaikuttaminen. Viestintäpäällikkö Kaisa Hara

Kampanjoinnilla vaikuttaminen. Viestintäpäällikkö Kaisa Hara Kampanjoinnilla vaikuttaminen Viestintäpäällikkö Kaisa Hara 21.5.2014 Liikenneturva Edistää tieliikenteen turvallisuutta vaikuttamalla liikennekäyttäytymiseen Keinoina viestintä, valistus ja koulutus Valtakunnallinen

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan rakentaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari , Järvenpää

Sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan rakentaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari , Järvenpää Sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan rakentaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari 25.1.2018, Järvenpää Erityisasiantuntija Lauri Holmström Esityksen sisältö Sisäisen turvallisuuden strategia Ennakointi

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton ministeriö

Sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton ministeriö Sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton ministeriö 2 Sisäasiainministeriö on sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton ministeriö Sisäministeriö vastaa sisäisestä turvallisuudesta, maahanmuutosta ja yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Selkosovellukset. Selkojulkaisun tunnistaa selkologosta. Selkokieliset lehdet

Selkosovellukset. Selkojulkaisun tunnistaa selkologosta. Selkokieliset lehdet Selkosovellukset Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi / selkokieli opetuksessa Leealaura Leskelä, Copyright: Selkojulkaisun tunnistaa selkologosta Selkologo toimii laadun takeena. myöntää selkologon

Lisätiedot

Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja

Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja turvallisuustyö Lapin maaseutufoorumi 21.2.2012 Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto 22.2.2012 1 Ensimmäisestä ohjelmasta kolmanteen Arjen turvaa

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta

Lisätiedot

Virittäytymistä. NDCBoqA

Virittäytymistä.   NDCBoqA Virittäytymistä https://www.youtube.com/watch?v=zcaw NDCBoqA Mitä turvallisuus on sinulle? Perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista Riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluja Inhimillistä ja ihmisarvoista kohtelua

Lisätiedot

Selkokeskus 2014. Mitä on selkokieli?

Selkokeskus 2014. Mitä on selkokieli? Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2012 Selkokielen määritelmä Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi.

Lisätiedot

Selkokeskus 2014. Mitä on selkokieli?

Selkokeskus 2014. Mitä on selkokieli? Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2014 Selkokielen määritelmä Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi.

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Muuttuva maailma luo uusia toimintamahdollisuuksia Pelastusalan naisverkosto 14.11.2015 Tampere Sirpa Suomalainen Aluejohtaja Tulevaisuus pelastustoiminnan kannalta?

Lisätiedot

Turvallista asumista kaikille. Hyvän Iän Foorumi Karim Peltonen

Turvallista asumista kaikille. Hyvän Iän Foorumi Karim Peltonen Turvallista asumista kaikille Hyvän Iän Foorumi Karim Peltonen 4.10.2018 Taustaa SOTE-palvelupolitiikan muutos laitoshoidosta kotona asumisen tukemiseen Huoli muutoksen vaikutuksesta kotona asuvien erityisryhmien,

Lisätiedot

Making safety fun -viestintäsuunnitelma

Making safety fun -viestintäsuunnitelma Making safety fun -viestintäsuunnitelma 10.12.2018 suunnittelukokous Bonavassa: Tuija Lönnrot, Katja Salmi, Ahti Niskanen, Tommi Ahlberg. Poissa Veikko Nissilä. Turvallisuusryhmän viestintä tuija.lonnrot@bonava.com;

Lisätiedot

Kieli ja syrjäytyminen -seminaari Ulla Tiililä

Kieli ja syrjäytyminen -seminaari Ulla Tiililä Mitä Suomessa pitäisi tehdä selkokielen edistämiseksi? Selkokielen toimenpideohjelma 2019 2022 Kieli ja syrjäytyminen -seminaari 8.2.2019 Ulla Tiililä Kuka: selkokielen neuvottelukunta Edustaja 52 eri

Lisätiedot

SENIORSURF DIGITUKI AIKUISTEN MEDIAKASVATUS JA YHTEISTYÖKUMPPANUUDET

SENIORSURF DIGITUKI AIKUISTEN MEDIAKASVATUS JA YHTEISTYÖKUMPPANUUDET SENIORSURF DIGITUKI AIKUISTEN MEDIAKASVATUS JA YHTEISTYÖKUMPPANUUDET EHDOTUS YHTEISTYÖSTÄ SYKSYKSI 2018 Päiv i Litmanen-Peitsala plp@kirjastot.fi Viestinnänsuunnittelija Helsingin kaupunginkirjasto Valtakunnallinen

Lisätiedot

Palaute RAI-vertailukehittämisen seminaarista: Kohti parempaa asiakas- ja asukasturvallisuutta Helsinki Congress Paasitorni 3.10.

Palaute RAI-vertailukehittämisen seminaarista: Kohti parempaa asiakas- ja asukasturvallisuutta Helsinki Congress Paasitorni 3.10. 1 Palaute RAI-vertailukehittämisen seminaarista: Kohti parempaa asiakas- ja asukasturvallisuutta Helsinki Congress Paasitorni 3.10.2013 YHTEINEN AAMUPÄIVÄ: Turvallisuus on yhteinen asia Puheenjohtaja ylilääkäri

Lisätiedot

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Hyvinvointia ja turvallisuutta v-ma 2014 Punaisen

Lisätiedot

Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen

Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 20.4.2016 Aikku Eskelinen, projektipäällikkö aikku.eskelinen.@spek.fi 040-834 4545 Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 1.4.2015 31.7.2016 Omatoiminen varautuminen nouseva

Lisätiedot

Lasten turvallisuuspeli

Lasten turvallisuuspeli Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Johanna Salomaa-Valkamo & Nilla Hietamäki Lasten turvallisuuspeli Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämishankkeet 2015 Dipoli, Espoo 28.4.2015 Käytännön työtä yhteiskunnan

Lisätiedot

Avoimen hallinnon toteutuminen virastoissa -kysely 2015

Avoimen hallinnon toteutuminen virastoissa -kysely 2015 Avoimen hallinnon toteutuminen virastoissa -kysely 2015 Kyselyyn vastanneiden määrä oli 49. 1. Avoimen hallinnon periaatteita on esitelty virastossamme. Vastaajien määrä: 46 Avoimet vastaukset: Jollain

Lisätiedot

Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa?

Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa? Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa? Valtakunnallinen harvaan asuttujen alueiden turvallisuusseminaari Mikkeli 29.1.2013 Ari Evwaraye Sisäministeriö 29.1.2013 Sisäisen

Lisätiedot

MONIKULTTUURISET PIRKANMAAN OMAISHOITAJAT MoPO 2013-2016

MONIKULTTUURISET PIRKANMAAN OMAISHOITAJAT MoPO 2013-2016 MONIKULTTUURISET PIRKANMAAN OMAISHOITAJAT MoPO 2013-2016 MIKSI TÄLLAINEN HANKE TAMPEREELLE JA PIRKANMAALLE? Tampereen suurimmat ulkomaalaistaustaiset ryhmät ovat venäläiset (1052) ja virolaiset (820).

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Arjen turvallisuus. järjestöt osallistuvat

Arjen turvallisuus. järjestöt osallistuvat Arjen turvallisuus järjestöt osallistuvat Turvapäivän tuloksia odotellessa Ideoita Miten järjestöt voivat toimia yhteistyössä keskenään Miten järjestöt voivat tukea viranomaisia Mikä rooli itselläni ja

Lisätiedot

Turvallisempi huominen

Turvallisempi huominen Turvallisempi huominen III sisäisen turvallisuuden ohjelma Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät Lahti 27.9.2012 Tarja Mankkinen Sisäasiainministeriö 3.10.2012 Sisäisen turvallisuuden kolmas ohjelma

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia ja kunnat

Sisäisen turvallisuuden strategia ja kunnat Sisäisen turvallisuuden strategia ja kunnat Turvallinen ja kriisinkestävä kunta 14.11.2018 Ari Evwaraye, SM Turvallisuus luo pohjan hyvinvoinnille Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia digitalisaatiosta vauhtia verkostoon

Sisäisen turvallisuuden strategia digitalisaatiosta vauhtia verkostoon Sisäisen turvallisuuden strategia digitalisaatiosta vauhtia verkostoon Ari Evwaraye Sisäministeriö 28.11.2017 29.11.2017 1 29.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan ominaisuudet,

Lisätiedot

Savukosken ja Pelkosenniemen kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön edistäminen. - PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 2010

Savukosken ja Pelkosenniemen kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön edistäminen. - PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 2010 Savukosken ja Pelkosenniemen kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön edistäminen - PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 2010 Kaisa Aikioniemi-Stenberg 05.11.2010 Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Selkokieltä verkkopalveluihin, kiitos! Leealaura Leskelä Kehitysvammaliitto, Selkokeskus

Selkokieltä verkkopalveluihin, kiitos! Leealaura Leskelä Kehitysvammaliitto, Selkokeskus Selkokieltä verkkopalveluihin, kiitos! Leealaura Leskelä Kehitysvammaliitto, Selkokeskus 29.1.2019 Vaikka minä vanha ja viisas oon sekosin mä pykälien viidakkoon: perusosa, tukiosa, tukilisä, apulisä Kuka

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa PAREMMIN PÄRJÄTÄÄN YHDESSÄ järjestöt yhteiskunnan tukena seminaari Pori 13.4.2018 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter@PousiJouni Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Asumisturvallisuuden parantaminen

Asumisturvallisuuden parantaminen Asumisturvallisuuden parantaminen sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevat työkäytännöt pelastustoimessa Anne Lounamaa, Tapaturmien ehkäisyn yksikkö Pelastustoimen ajankohtaisseminaari, 22.10.2012 Jyväskylä

Lisätiedot

Kieli osana avointa hallintoa & hyvän virkakielen toimintaohjelma

Kieli osana avointa hallintoa & hyvän virkakielen toimintaohjelma Kieli osana avointa hallintoa & hyvän virkakielen toimintaohjelma Julkisen alan tiedottajat ry Viestintäpäivät, Oulu Ulla Tiililä Kotimaisten kielten keskus 28.3.2014 Kotimaisten kielten keskus Avoin hallinto

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2015. 12.6.2015 Hagerlund Tony verkkoviestintäpäällikkö

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2015. 12.6.2015 Hagerlund Tony verkkoviestintäpäällikkö Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 15 Taustaa Kysely toteutettiin huhtikuussa 15 (1.-17.4.) Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaaville Vastaajia

Lisätiedot

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry SELKOESITE Autismi Autismi- ja Aspergerliitto ry 1 Mitä autismi on? Autismi on aivojen kehityksen häiriö. Autismi vaikuttaa aivojen eri alueilla. Autismiin voi olla useita syitä. Autistinen ihminen ei

Lisätiedot

KOKEMUKSIA VÄKIVALTATYÖN RYHMÄSTÄ JA MONIAMMATILLISESTA TYÖSKENTELYSTÄ 10.3.2011

KOKEMUKSIA VÄKIVALTATYÖN RYHMÄSTÄ JA MONIAMMATILLISESTA TYÖSKENTELYSTÄ 10.3.2011 KOKEMUKSIA VÄKIVALTATYÖN RYHMÄSTÄ JA MONIAMMATILLISESTA TYÖSKENTELYSTÄ 10.3.2011 MIKKELIN KAUPUNGIN TOIMINTAMALLI KOTIHOIDON KÄYTTÖÖN VANHUKSIIN KOHDISTUVASSA KALTOINKOHTELUSSA, VÄKIVALTAAN PUUTTUMISESSA

Lisätiedot

Ikäihmisten arjen turvaa

Ikäihmisten arjen turvaa Ikäihmisten arjen turvaa Ongelmia ja ratkaisuja Krista Kirjavainen Toukokuu 2013 KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön Itä-Suomen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma KAMUn tarkoituksena tukea ja kannustaa

Lisätiedot

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen SPEK Strategiapäivitys 2017 - kysely valtuutetuille Valtuuston seminaari 15.5.2017 Karim Peltonen SPEK -Strategiaprosessi 2017-2018 Asemointi Määrittely Toimeenpano 25.4.2017 Strategiakysely valtuutetuille

Lisätiedot

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Sisäisen turvallisuuden strategia, alueellinen työpaja, Helsinki Karim Peltonen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Kansalaisnäkökulmat Kansalaisten kokema

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Yli Hyvä Juttu Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Valtakunnallinen tapaturmien ehkäisyn seminaari, Seinäjoki 13.9.2011 Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen palokuntanuorisotoimen

Lisätiedot