Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 1202/2010 vp Kipupotilaan aseman parantamianen työkyvyttömyyseläkeasioissa Eduskunnan puhemiehelle Työkyvyttömyyseläkehakemuksia voidaan kipupotilaiden osalta hylätä siitä syystä, että kipua ei yksiselitteisesti luokitella sairaudeksi. Kiputilat ovat kuitenkin merkittävä tekijä työkyvyn heikentämisessä. Potilas, joka kärsii kovista kiputiloista, ei pysty elämään tavanomaista elämää eikä siten myöskään osallistumaan työelämään haluamallaan tai vaadittavalla tavalla. Työkyvyttömyyseläkesäädöksiin tulisi saada kirjaukset, joiden mukaan kiputilat otetaan nykyistä enemmän huomioon työkyvyttömyyseläkkeistä päätettäessä. Samalla tulisi kipupotilaiden osalta harkita otettavaksi käyttöön ns. haitta-asteluokitus tapaturmavakuutuslain tapaan. Haittaasteluokituksen perusteella voitaisiin määritellä kivun vaikutukset ihmisen elämään pisteytyksillä, joiden perusteella voitaisiin arvioida yksilön työkykyä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus aikoo edistää kipupotilaiden asemaa työkyvyttömyyseläkeasioissa sekä voidaanko kipupotilailla ottaa käyttöön haitta-asteluokitus työkyvyn arvioimiseksi? Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 2011 Päivi Lipponen /sd Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Päivi Lipposen /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1202/2010 vp: Miten hallitus aikoo edistää kipupotilaiden asemaa työkyvyttömyyseläkeasioissa sekä voidaanko kipupotilailla ottaa käyttöön haitta-asteluokitus työkyvyn arvioimiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Pitkäaikaisen työkyvyttömyyden aiheuttamaa ansiotulojen menetystä korvataan työkyvyttömyyseläkkeellä. Työeläke-, kansaneläke- ja tapaturmavakuutuslainsäädännössä on kussakin omat säännökset siitä, milloin henkilöä on pidettävä asianomaisen lain mielessä työkyvyttömänä. Työeläkejärjestelmässä työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisen edellytyksenä on, että työntekijän työkyky on heikentynyt sairauden, vian tai vamman vuoksi vähintään kahdella viidesosalla yhtäjaksoisesti ainakin vuoden ajan. Työkyvyn arviointia sisältävä ratkaisu perustuu arvioon hakijan kokonaistilanteesta, mikä tarkoittaa, että huomioon otetaan myös muita kuin lääketieteellisiä seikkoja. Lain mukaan arvioinnissa otetaan huomioon työntekijän koulutus, aikaisempi toiminta, ikä, asuinpaikka ja muut näihin rinnastettavat seikat. Kuntoutus on aina ensisijainen vaihtoehto työkyvyttömyyseläkkeeseen nähden. Ennen kuin eläkelaitos tekee päätöksen työkyvyttömyyseläkkeestä, sen on varmistettava, että työntekijän mahdollisuudet kuntoutukseen on selvitetty. Työeläkelakien mukainen työkyvyn arviointi vaatii monipuolista kokonaisharkintaa. Siinä otetaan huomioon eläkkeenhakijan koko elämänhistoria eli koulutus, työkokemus, ikä ja sosiaaliset seikat sekä vian, vamman tai sairauden aiheuttamat rajoitteet ja rajoitteista huolimatta mahdollisesti jäljellä oleva työkyky. Jäljellä olevaa työkykyä ja kuntoutusta korostava työkyvyn arviointitapa edellyttää, että ensin tarkastellaan eläkkeenhakijan toimintakykyä työelämässä. Jos toimintakyky ei riitä hänen oman ammattinsa vaatimuksiin, selvitetään henkilön mahdollisuudet muihin tehtäviin, tarvittaessa ammatillisen kuntoutuksen keinoin. Epäselvissä tapauksissa eläkelaitos voi hankkia hakijan toimintakykyä kartoittavan arvion saadakseen perusteellisemman selvityksen hakijan toimintakyvystä ja työssä jaksamisen mahdollisuuksista. Työkyvyttömyyseläkeratkaisu työeläke-, kansaneläke- ja tapaturmavakuutusjärjestelmässä perustuu aina lääketieteellisten tutkimusten ja tutkimustulosten pohjalta tehtyyn arvioon sairauksien aiheuttamasta toimintakyvyn heikkenemisestä. Työkyvyttömyyseläkeoikeuden kannalta on ratkaisevaa objektiivisesti todetun sairauden, vian tai vamman yhteisvaikutus hakijan toimintakykyyn ja toimintakyvyn suhde hakijan oman työn tai muiden sellaisten töiden vaatimuksiin, joita hänen voidaan kohtuudella edellyttää tekevän. Eläkeratkaisua tehtäessä eläkkeenhakijan kivut ja niiden aiheuttama toimintahaitta voidaan ottaa huomioon yhtenä osatekijänä eläkkeen saamisen edellytyksiä koskevassa kokonaisharkinnassa. Kiputilojen huomioiminen työkyvyn arvioinnissa on kuitenkin hankalaa, koska kipua ei välttämättä pystytä objektiivisesti osoittamaan. Kipu perustuu aina eläkkeenhakijan sub- 2

3 Ministerin vastaus KK 1202/2010 vp Päivi Lipponen /sd jektiiviseen kokemukseen, jota on vaikea objektiivisesti mitata. Vakuutuslääketieteellisten ratkaisujen tueksi tarvitaan objektiivista todistusaineistoa kivun alkuperästä, voimakkuudesta, tai sen aiheuttamasta jokapäiväisen toimintakyvyn rajoituksesta. Työkyvyttömyyseläkettä ei näin ollen voida myöntää ainoastaan sellaisten kiputuntemusten perusteella, joita ei voida objektiivisesti todentaa. Jos työkyvyttömyyseläkehakemus hylätään, eläkelaitoksen on huolehdittava siitä, että hakijalle annetaan tietoja kuntoutusmahdollisuuksista ja että hänet ohjataan hänen kuntoutustarvettaan vastaavaan kuntoutukseen tai muihin palveluihin yhteistyössä niitä järjestävien tahojen kanssa. Kirjallisessa kysymyksessä ehdotetaan, että työkyvyttömyyseläkeasioissa otettaisiin käyttöön ns. haitta-asteluokitus. Tapaturmavakuutusjärjestelmässä on käytössä haittaluokitus. Tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavien vammojen ja sairauksien pysyvän haitan korvauksen arviointi tapahtuu tapaturmavakuutuslaissa tarkoitetusta haittaluokituksesta annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen perusteella (1649/2009). Haittaluokituksella erilaisten vammojen ja sairauksien haitat suhteutetaan toisiinsa tapaturmavakuutuslaissa tarkoitetun yleisen haitan arvioimista varten. Yleisellä haitalla tarkoitetaan tapaturman aiheuttamaa toimintakyvyn alenemista, jota arvioitaessa ei oteta huomioon ammattia, elin- ja asuinoloja eikä työntekijän muita yksilöllisiä olosuhteita. Tapaturmavakuutuslain mukaan haittaluokkaa ei käytetä muiden tapaturmaetuuksien kuin haittarahan perusteena. Haittaluokitus ei siten ole perusteena tapaturmavakuutuslainsäädännön mukaisen työkyvyttömyyden perusteella maksettavan tapaturmaeläkkeen myöntämiselle. Haittaluokitus sopii huonosti työkyvyn arviointiin, koska työkyvyttömyyseläkeratkaisua ei tehdä pelkän sairauden, vian tai vamman haitta-asteen perusteella. Samanasteinen sairaus, vika tai vamma voi aiheuttaa eri henkilöille hyvinkin eriasteista työkyvyn alenemista, koska työkykyyn vaikuttavat myös muut kuin lääketieteelliset tekijät ja ratkaisu perustuu kokonaisarviointiin. Haittaluokituksen käyttäminen kipupotilaiden työkyvyn arvioinnissa johtaisi siihen, että tiettyyn oireryhmään kuuluvien henkilöiden työkykyä arvioitaisiin eri tavalla kuin muiden eläkkeenhakijoiden. Työkyvyttömyyseläkettä hakevien henkilöiden yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää pyrkiä luomaan toimintatapoja, joilla hakijaa hoitava lääkäri ja vakuutusjärjestelmässä päätöksentekoon osallistuva asiantuntijalääkäri voivat löytää yhteisen näkemyksen niistä tekijöistä, joiden perusteella työ- ja toimintakykyä arvioidaan. Tähän liittyen Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Työeläkevakuuttajat TELA toteuttivat vuosina Facultas toimintakyvyn arviointi -projektin. Projektin tavoitteena oli luoda lääkäreiden käyttöön yhtenäisiä käytäntöjä potilaiden toimintakyvyn arvioinnissa ja yhtenäistää lääkärinlausuntoja. Osana projektia laadittiin toimintakyvyn arviointia koskeva suositus myös kroonisesta kivusta. Suosituksessa käsitellään kyseisen ryhmän sairaudet lyhyesti diagnostiikan ja hoidon osalta sekä esitellään tieteelliseen näyttöön ja kokemukseen perustuvia toimintakyvyn arvioinnin menetelmiä, joista on hyötyä käytännön lääkärille. Tavoitteena on, että suositukset edistäisivät toimintakyvyn arvioinnissa kaivattua yhtenäistä käytäntöä, avoimuutta ja potilaiden välistä tasa-arvoa. Helsingissä 23 päivänä helmikuuta 2011 Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1202/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Päivi Lipponen /sd: Hur ämnar regeringen främja smärtpatienters ställning i sjuk- och invalidpensionsärenden samt kan man för smärtpatienter ta i bruk en klassificering enligt graden av invaliditet för att bedöma arbetsförmågan? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Förlust av förvärvsinkomst till följd av långvarig arbetsoförmåga ersätts med sjukpension eller invalidpension. I såväl arbetspensions-, folkpensions- som olycksfallsförsäkringslagstiftningen ingår bestämmelser om när en person ska betraktas som arbetsoförmögen enligt lagen i fråga. En förutsättning för beviljande av invalidpension enligt arbetspensionssystemet är att arbetstagarens arbetsförmåga på grund av sjukdom, lyte eller skada är utan avbrott nedsatt med minst två femtedelar åtminstone ett år. Det avgörande som innefattar en bedömning av arbetsförmågan baserar sig på en bedömning av sökandens situation som helhet, vilket betyder att även andra än medicinska faktorer beaktas. Enligt lagen beaktas i bedömningen arbetstagarens utbildning, tidigare verksamhet, ålder, boningsort och andra därmed jämförbara omständigheter. Rehabilitering är alltid det primära alternativet i förhållande till invalidpension. Innan pensionsanstalten fattar beslut om invalidpension ska den försäkra sig om att arbetstagarens möjligheter till rehabilitering har utretts. Bedömningen av arbetsförmågan enligt arbetspensionslagarna kräver en mångsidig helhetsbedömning. I den beaktar man pensionssökandens hela livshistoria, m.a.o. utbildning, arbetserfarenhet, ålder och sociala faktorer, samt de begränsningar som lytet, skadan eller sjukdomen medför och den arbetsförmåga som eventuellt återstår trots begränsningarna. Sättet att bedöma arbetsförmågan genom att betona den återstående arbetsförmågan och rehabilitering förutsätter att man först granskar pensionssökandens funktionsförmåga i arbetslivet. Om funktionsförmågan inte räcker till för de krav som ställs i hans eller hennes eget yrke, utreds personens möjligheter att utföra andra uppgifter, vid behov med hjälp av yrkesinriktad rehabilitering. I oklara fall kan pensionsanstalten inhämta en bedömning som kartlägger sökandens funktionsförmåga, för att få en grundligare utredning om funktionsförmågan och möjligheterna att orka i arbetet. Ett avgörande om sjukpension eller invalidpension i arbetspensions-, folkpensions- och olycksfallsförsäkringssystemet baserar sig alltid på en bedömning av den nedsättning av funktionsförmågan som olika sjukdomar orsakat. Bedömningen görs utgående från medicinsk forskning och resultaten av den. Med tanke på rätten till sjukpension eller invalidpension är den avgörande faktorn samverkan mellan en sjukdom, ett lyte eller en skada, som konstaterats objektivt, och sökandens funktionsförmåga, och funktionsförmågans samband med de krav som ställs i sökandens eget arbete eller i andra arbeten som han eller hon rimligen kan förutsättas utföra. När man avgör pensionsärenden kan pensionssökandens smärtor och de funktionsproblem som de medför beaktas som en faktor i helhetsbedömningen av förutsättningarna att få pension. Det är dock besvärligt att beakta smärttillstånd i bedömningen av arbetsförmågan eftersom smärta inte nödvändigtvis kan påvisas objektivt. Smärta baserar sig alltid på pensionssökandens subjektiva upplevelse, som är svår att mäta objektivt. Som 4

5 Ministerns svar KK 1202/2010 vp Päivi Lipponen /sd stöd i avgöranden som gäller försäkringsmedicin behövs objektivt bevismaterial om smärtans ursprung, styrka eller den begränsning av den dagliga funktionsförmågan som den orsakar. Således kan sjukpension inte beviljas endast på basis av sådana smärtförnimmelser som inte objektivt kan bekräftas. Om en ansökan om sjukpension avslås, ska pensionsanstalten se till att sökanden ges information om rehabiliteringsmöjligheterna och att sökanden, i samarbete med de aktörer som tillhandahåller sådana tjänster, hänvisas till rehabilitering eller någon annan service som motsvarar hans eller hennes rehabiliteringsbehov. I det skriftliga spörsmålet föreslås att man i ärenden som gäller sjuk- och invalidpension tar i bruk en s.k. klassificering enligt graden av invaliditet. I olycksfallförsäkringssystemet används en invaliditetsklassificering. Bedömningen av ersättning för bestående men orsakade av skador och sjukdomar som ersätts på basis av lagen om olycksfallsförsäkring sker enligt social- och hälsovårdsministeriet förordning om invaliditetsklassificeringen enligt lagen om olycksfallsförsäkring (1649/2009). Med en invaliditetsklassificering ställs men orsakade av olika skador och sjukdomar i relation till varandra för att omfattningen av ett sådant allmänt men som avses i lagen om olycksfallsförsäkring ska kunna bedömas. Med allmänt men avses nedsatt funktionsförmåga till följd av olycksfall, där man vid bedömningen av funktionsförmågan inte beaktar yrke, levnads- och bostadsförhållanden eller arbetstagarens andra enskilda omständigheter. Enligt lagen om olycksfallsförsäkring används en invaliditetsklass inte som grund för andra olycksfallsförmåner än menersättning. Invaliditetsklassificeringen är således inte en grund för beviljande av olycksfallspension som betalas på grund av arbetsoförmåga enligt olycksfallsförsäkringslagstiftningen. Invaliditetsklassificeringen passar dåligt ihop med bedömningen av arbetsförmågan, eftersom ett avgörande om sjuk- och invalidpension inte fattas enbart på basis av invaliditetsgraden p.g.a. sjukdom, lyte eller skada. En sjukdom, ett lyte eller en skada av samma grad kan orsaka mycket olika grad av nedsatt arbetsförmåga hos olika personer, eftersom också andra än medicinska faktorer påverkar arbetsförmågan och avgörandet baserar sig på en helhetsbedömning. En användning av invaliditetsklassificering för smärtpatienter för att bedöma arbetsförmågan leder till att arbetsförmågan hos personer som har en viss typ av symptom bedöms på ett annat sätt än i fråga om andra pensionssökanden. Med tanke på jämlikheten mellan de personer som ansöker om sjuk- och invalidpension är det viktigt att sträva efter att skapa tillvägagångssätt med vilka den läkare som behandlar sökanden och den sakkunnigläkare som deltar i beslutsfattandet i försäkringssystemet kan hitta en gemensam syn på de faktorer som utgör grunden för bedömningen av arbets- och funktionsförmågan. I samband med detta genomförde Finska Läkarföreningen Duodecim och Arbetspensionsförsäkrarna TELA åren ett projekt, Facultas, för bedömning av funktionsförmågan. Målet med projektet var att bland läkarkåren förenhetliga praxis för bedömningen av patienternas funktionsförmåga och att förenhetliga läkarutlåtandena. Som en del av projektet utarbetades en rekommendation om bedömningen av funktionsförmågan också i fråga om kronisk smärta. I rekommendationen behandlas kortfattat diagnostik och behandling i fråga om sjukdomar i denna grupp, samt presenteras vetenskapliga och beprövade förfaranden gällande bedömningen av funktionsförmågan, som är till nytta i praktiskt läkararbete. Målet är att rekommendationerna ska främja en enhetlig praxis, som saknats vid bedömningen av funktionsförmågan, och främja öppenheten samt jämställdheten mellan patienterna. Helsingfors den 23 februari 2011 Social- och hälsovårdsminister Juha Rehula 5