Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 367/2003 vp Kansaneläkelaitoksen toimintatapojen tehokkuus Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen eri korvauksiin varatut määrärahat ovat loppumassa kesken, ja vastaava tilanne todennäköisesti toistuu myös tulevina vuosina. Viime kuukausina onkin keskusteltu paljon siitä, miten Kansaneläkelaitoksen menoja olisi mahdollista supistaa. Ennen korvausten suuruuteen tai perusteisiin puuttumista tulisi tarkastella Kansaneläkelaitoksen toimintatapojen tehokkuutta. Joissain tapauksissa on syntynyt tilanne, jossa Kansaneläkelaitos työllistää hallinnollisilla prosesseillaan itse itseään ja aiheuttaa itselleen turhia korvausvelvoitteita. Esimerkin tällaisesta tilanteesta tarjoaa pitkäaikaissairaiden erilaisten tuki-, kuntoutus- ja terapiajaksojen vuosittainen anominen. Jos henkilö sairastaa esimerkiksi MS-tautia tai jotain muuta parantumatonta sairautta ja on pysyvästi terapian tarpeessa, hän joutuu anomaan hoitonsa Kelalta vuosittain aina uudelleen. Kansaneläkelaitos lähettää vuosittain noin kahta kuukautta ennen terapiajakson päättymistä potilaalle nipun papereita, joiden kanssa hänen tulee käydä lääkärissä hakemassa terveydentilaansa koskeva lääkärintodistus ja todistus siitä, että hän edelleen tarvitsee terapiaa tai muuta kuntoutusta. Kunnallisessa terveyskeskuksessa ajan saaminen omalta lääkäriltä voi viedä yli kuukauden tai vieläkin kauemmin, koska kyse ei ole akuutista vaivasta, vaan lääkärintodistuksen hakemisesta. Tällöin potilaan on pakko mennä yksityislääkärille saadakseen tarvitsemansa todistukset riittävän nopeasti. Muuten terapiaan tulee katko. Tuloksena on korvattava lääkärikäynti sekä todistuspalkkio. Esimerkiksi 35 euron lääkärinpalkkiosta Kansaneläkelaitos korvaa noin 8 euroa. Tästä korvauksesta Kansaneläkelaitos tekee asiakkaan hakemuksesta päätöksen, syöttää päätöksen tietokantaan sekä tulostaa ja postittaa sen asiakkaalle, mistä aiheutuu Kansaneläkelaitokselle lisää kustannuksia. Kun potilas on saanut lääkäriltä todistuksen terapian tarpeesta, hän lähettää kaikki asiakirjat Kansaneläkelaitokseen ja jää odottamaan päätöstä. Kansaneläkelaitoksessa asiakirjat toimitetaan Kansanseläkelaitoksen omalle erikoislääkärille, joka tutkii ne ja tekee päätöksen terapian tarpeellisuudesta. Tähän kuluu aikaa toista kuukautta. Sitten asiakirjat toimitetaan Kansaneläkelaitoksen toimihenkilölle, joka syöttää ne tietokantaan ja tulostaa ja postittaa päätöksen potilaalle ja palveluntuottajalle. Monipolvisen ja kalliin hallinnollisen prosessin toistamista vuosittain voi tuskin pitää perusteltuna tapauksissa, joissa hoidettava vaiva on parantumaton. Myös terapioita hakevat asiakkaat kokevat papereiden toistuvan, kuukausia kestävän pyörittämisen turhauttavana. Erityisesti terapioita lapsilleen hakevat vanhemmat ovat hankalassa tilanteessa, koska kaikki työnantajat eivät maksa palkkaa siltä ajalta, jonka vanhempi on lapsen kanssa lääkärissä. Kansaneläkelaitoksen ja terapioita hakevien asiakkaiden aikaa, vaivaa ja rahaa säästyisi, jos Versio 2.0

2 hakemukset ja päätökset uusittaisiin vain silloin, kun asiakkaan tilassa tapahtuu muutoksia ja terapian tarve on arvioitava uudelleen. Jos muutoksia ei tapahdu, päätökset voitaisiin uusia esimerkiksi kolmen tai viiden vuoden välein. Turhista lääkärintodistuksista luopuminen myös vapauttaisi kunnallisten terveyskeskusten lääkäreiden aikaa papereiden hoidosta potilaiden hoitoon ja helpottaisi kuntia vaivaavaa lääkäripulaa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus varmistaa sen, etteivät Kansaneläkelaitoksen toimintatavat aiheuta Kansaneläkelaitokselle turhia korvausvelvoitteita tai hallintokustannuksia? Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 2003 Jyrki Kasvi /vihr 2

3 Ministerin vastaus KK 367/2003 vp Jyrki Kasvi /vihr Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Jyrki Kasvin /vihr näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 367/2003 vp: Miten hallitus varmistaa sen, etteivät Kansaneläkelaitoksen toimintatavat aiheuta Kansaneläkelaitokselle turhia korvausvelvoitteita tai hallintokustannuksia? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Kysymyksessä on viitattu Kansaneläkelaitoksen toimintatapoihin pitkäaikaissairaiden henkilöiden kuntoutusta koskevan päätöksenteon yhteydessä ja tuotu esiin menettelyyn liittyvät, potilaalle aiheutuvat kustannukset sekä Kansaneläkelaitokselle ja julkiselle terveydenhuollolle aiheutuvat hallintokustannukset. Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen järjestäminen Kansaneläkelaitoksen toimesta perustuu lakiin kansaneläkelaitoksen järjestämästä kuntoutuksesta (KKL). Lain 3 :n mukaan järjestämisvelvollisuus koskee sellaisia kuntoutusjaksoja laitos- tai avohoidossa, jotka ovat tarpeen vaikeavammaisen henkilön työ- tai toimintakyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi. Kansaneläkelaitoksen järjestämästä kuntoutuksesta annetun asetuksen 3 :n mukaan vaikeavammaisen henkilön lääkinnällisen kuntoutuksen tulee perustua kuntoutujan hoidosta vastaavassa yksikössä kuntoutujan kanssa vähintään vuodeksi ja enintään kolmeksi vuodeksi tehtyyn kirjalliseen kuntoutussuunnitelmaan. Käytännössä kuntoutussuunnitelma voi olla kirjattu lääkärinlausunto B-lomakkeelle. Hoitavan tahon tekemä kuntoutussuunnitelma on suositus, jota Kansaneläkelaitos käyttää muiden käytössään olevien tietojen ohella kuntoutuspäätöksen tekemiseen. Lisäksi asiakkaan hakemuksesta ilmenee kuntoutuspäätöksen tekemisessä tarvittavia tietoja. Monilla vaikeavammaisilla henkilöillä kuntoutussuunnitelma on tärkeä kuntoutuksen sisällön suunnittelemisen ja myönnettävän kuntoutuksen laajuuden kannalta. KKL:n 3 :n mukaan kuntoutusjakson tulee olla tarpeen vaikeavammaisen työ- tai toimintakyvyn parantamiseksi tai turvaamiseksi. Kuntoutussuunnitelmaa tarvitaan muun muassa sen arvioimiseksi, onko kuntoutujan hakema tai hoidosta vastaavan tahon suosittelema kuntoutus kokonaisuudessaan tarpeen työtai toimintakyvyn kannalta siten kuin laki edellyttää. Käytännössä kuntoutujalta ei aina vaadita joka vuosi uutta kuntoutussuunnitelmaa, vaan esimerkiksi kolmeksi vuodeksi tehty kuntoutussuunnitelma voi riittää. Tämä on perusteltua lähinnä silloin, kun oikeus kuntoutukseen on selvä ja kuntoutuksen sisältöä ja laajuutta voidaan perustellusti arvioida kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Kuntoutuspäätös sen sijaan tehdään vuodeksi kerrallaan, koska kuntoutuksen tuloksellisuutta seurataan kuntoutuksen toteuttaneen tahon selosteen perusteella. Monissa sairauksissa tapahtuu muutoksia, jotka on tarpeellista ottaa kuntoutuksen toteutuksessa huomioon. Kuten edellä on todettu, Kansaneläkelaitoksen järjestämän kuntoutuksen tulee turvata tai parantaa kuntoutujan työ- tai toimintakykyä. Tämän tavoitteen toteutumiseksi on tärkeää, että kuntoutuspäätös perustuu lääketieteellisesti perusteltuun selvitykseen kuntoutujan sairaudesta ja sen aiheuttamasta haitasta sekä kuntoutuksen 3

4 Ministerin vastaus tarpeesta. Näin voidaan turvata kuntoutujan oikeus tulokselliseen ja oikein kohdennettuun kuntoutukseen. Kansaneläkelaitoksen tulee lakisääteisen velvollisuutensa puitteissa järjestää vaikeavammaisille henkilöille työ- ja toimintakyvyn kannalta tarpeenmukaista kuntoutusta. Kysymyksessä esiin nostettujen Kansaneläkelaitokselle aiheutuvien kustannusten kannalta on perusteltua, että myös kuntoutuksen tarpeenmukaisuuden arviointi perustuu asianmukaiseen selvitykseen. Näin ollen esimerkiksi lääkärinlausunnoista ja muista selvityksistä aiheutuvia hallintokustannuksia ei voida pitää turhina oikeudenmukaisen päätöksenteon kannalta. Helsingissä 22 päivänä lokakuuta 2003 Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre 4

5 Ministerns svar KK 367/2003 vp Jyrki Kasvi /vihr Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Herr talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Jyrki Kasvi /gröna undertecknade skriftliga spörsmål SS 367/2003 rd: På vilket sätt ämnar regeringen säkerställa att Folkpensionsanstaltens agerande inte medför onödiga ersättningsskyldigheter eller förvaltningskostnader för FPA? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: I spörsmålet hänvisas till Folkpensionsanstaltens agerande i samband med beslutsfattande som gäller rehabiliteringen av långtidssjuka och i det förs också fram patientens kostnader i anslutning till förfarandet samt Folkpensionsanstaltens och den offentliga hälso- och sjukvårdens förvaltningskostnader. Ordnandet av medicinsk rehabilitering för gravt handikappade på åtgärd av Folkpensionsanstalten grundar sig på lagen om rehabilitering som ordnas av folkpensionsanstalten. Enligt 3 i lagen gäller skyldigheten att ordna rehabilitering sådana rehabiliteringsperioder i form av anstaltsvård eller öppen vård, vilka behövs för att bevara eller förbättra personens arbets- eller funktionsförmåga. Enligt 3 förordningen om rehabilitering som ordnas av folkpensionsanstalten skall medicinsk rehabilitering för en gravt handikappad basera sig på en skriftlig rehabiliteringsplan som har uppgjorts med rehabiliteringsklienten för minst ett och högst tre år vid den enhet som svarar för vården av klienten. I praktiken kan rehabiliteringsplanen vara ett läkarutlåtande på en B-blankett. Rehabiliteringsplanen av den instans som svarar för vården är en rekommendation som Folkpensionsanstalten utöver andra uppgifter som den har tillgång till använder för att fatta ett rehabiliteringsbeslut. Dessutom framgår av klientens ansökan sådana uppgifter som behövs för rehabiliteringsbeslutet. För många gravt handikappade är rehabiliteringsplanen viktig med tanke på planeringen av rehabiliteringens innehåll och omfattningen av den rehabilitering som skall beviljas. Enligt 3 lagen om rehabilitering som ordnas av folkpensionsanstalten skall rehabiliteringsperioden vara nödvändig för att en gravt handikappads arbetseller funktionsförmåga skall bevaras eller förbättras. En rehabiliteringsplan behövs bl.a. för att bedöma huruvida den rehabilitering som rehabiliteringsklienten ansöker om eller som den instans som svarar för vården rekommenderar i sin helhet är nödvändig med tanke på arbets- eller funktionsförmågan på det sätt som lagen förutsätter. I praktiken krävs inte varje år en ny rehabiliteringsplan av rehabiliteringsklienten, utan en plan som har uppgjorts för t.ex. tre år kan vara tillräcklig. Detta är motiverat främst i det fall då rätten till rehabilitering är klar och innehållet i och omfattningen av rehabiliteringen på goda grunder kan bedömas för tre år framåt. Ett rehabiliteringsbeslut fattas däremot för ett år åt gången, eftersom resultatet av rehabiliteringen följs upp på basis av en rapport av den instans som har genomfört rehabiliteringen. I fråga om många sjukdomar inträffar förändringar som det är nödvändigt att beakta vid rehabiliteringen. Såsom ovan har konstaterats skall den rehabilitering som Folkpensionsanstalten ordnar bevara eller förbättra rehabiliteringsklientens arbets- 5

6 Ministerns svar eller funktionsförmåga. För att detta mål skall nås är det viktigt att rehabiliteringsbeslutet grundar sig på en medicinskt grundad utredning om rehabiliteringsklientens sjukdom och de men den medför samt om behovet av rehabilitering. På detta sätt kan man trygga rehabiliteringsklientens rätt till verkningsfull och välinriktad rehabilitering. Folkpensionsanstalten skall för gravt handikappade inom ramen för sina lagstadgade skyldigheter ordna rehabilitering som är nödvändig med tanke på arbets- och funktionsförmågan. Med tanke på de kostnader som lyfts fram i spörsmålet och som åsamkas Folkpensionsanstalten är det motiverat att även bedömningen av rehabiliteringens nödvändighet grundar sig på en behörig utredning. Således kan t.ex. sådana förvaltningskostnader som beror på läkarutlåtanden och andra utredningar inte anses vara onödiga med tanke på att beslutsfattandet skall vara rättvist. Helsingfors den 22 oktober 2003 Social- och hälsovårdsminister Sinikka Mönkäre 6