TESSU valmentaa ja sparraa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TESSU valmentaa ja sparraa"

Transkriptio

1 TESSU valmentaa ja sparraa Havaintoja Ohjaamo Jyväskylän toiminnasta Marjaana Louhi ja Seija Mäkinen 1 Ohjaamot Ohjaamot ovat osa nuorisotakuun toteutusta. 2 1

2 Ohjaamon toimintamalli Ohjaamon toimintamalli rakentuu monialaista palvelua tarjoavasta Ohjaamosta, eri hallinnonalojen peruspalveluista ja laajasta yhteistyöverkostosta. Malli perustuu sopimuksiin ja toimijoiden väliseen kumppanuuteen. Ohjaamoissa ovat mukana mm. TE toimisto, kuntien koulu ja nuorisotoimi, sosiaali ja terveystoimi, KELA, oppilaitokset ja kolmas sektori. 3 Ohjaamoita eri puolella Suomea jo yli 30! 4 2

3 Ohjaamo toimii matalalla kynnyksellä! Ohjaamosta alle 30 vuotias nuori saa henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta sekä omaan tilanteeseensa sopivaa tukea. Pääkohderyhmänä ovat koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevat nuoret. Nuorten yksilölliset tilanteet huomioiden ohjaus ja tuki voi sisältää monia eri vaiheita. Ohjaamon ydintoimintaan kuuluu henkilökohtainen neuvonta ja ohjaus, tuki elämänhallintaan, urasuunnitteluun, sosiaalisten taitojen ja valmiuksien kehittämiseen sekä kouluttautumisen ja työllistymisen tukeminen. Keskeisiä ovat usein koulutukseen, työllistymiseen ja asumiseen liittyvät tuen tarpeet. Toimintamallin tavoitteena on, että Ohjaamo toimii nuoren tukena, kunnes tilanteeseen löydetään pidempikestoinen ratkaisu esimerkiksi yhteistyöverkoston tarjoamien palveluiden kautta tai nuoren siirtyessä opintoihin tai työelämään. 5 Ohjaamo ja taustaorganisaatiot Ohjaamo toiminnan perusajatuksena on, että Ohjaamoissa työskentelevät ammattilaiset toimivat oman perusorganisaationsa työntekijöinä sijoittuen yhteisiin Ohjaamo tiloihin. Toiminta voi vaihdella kokoaikaisesta ajoittaiseen päivystykselliseen yhteistyöhön. Ohjaamoissa työskentelevien on tärkeää säilyttää kiinteä yhteys taustaorganisaatioihinsa, jotta monialaisten yhteistyökäytäntöjen kehittäminen ja ohjausosaamisen juurruttaminen onnistuu. 6 3

4 VERKOSTO OSAAMINEN Mukana keskeiset toimijat Verkoston toimijoiden ja toimintojen tunteminen Oma pesä työskentely: lisäarvo, lähetin rooli Sitoutuminen Rajapintatyöskentely Luottamus Koordinointi ja johtaminen mahdollistaminen PALVELUOSAAMINEN Tarvelähtöiset palvelut Asiakasprofiilit Ohjauksen toteuttamismuodot henkilökohtainen, omaehtoinen, ryhmäohjaus Tiedotus, markkinointi, ydinviestit ja palvelulupaus Laatu Vaikuttavuus Jatkuvuus MONIALAISEN YHTEISTYÖOSAAMISEN ELEMENTIT NEUVONTA JA OHJAUSOSAAMINEN Millaista neuvontaa ja ohjausta verkosto tarjoaa ohjauksen yhteinen ymmärrys Ohjauksen sisältöalueet verkoston toiminnassa Osaavan ohjaajan määrittelyä ohjausosaamisen minimivaatimukset (mitä kaikkien on osattava) Ohjauksen erityisosaamiset verkostossa mitä ne ovat? Työelämätieto ja ennakointitiedon hyödyntäminen työelämän osaamisvajeet, kehitystrendit, osaamistarpeet Ohjaajan työkalupakki KÄYTÄNTEET Yhteiset tapaamiset Työryhmät Tietokäytännöt Ohjaamon koordinointi ja johtaminen SOPIMISET Kuva. Leppänen, A. & Torvinen, H Verkostomainen yhteistyöosaaminen. Copyright. JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 7 Koskelan väitöskirjan haastatteluaineistosta havaittua 8 4

5 Havaintoja Toisten toimijoiden tunteminen Yhteisen ajan puute (kiireen tunne, yhteinen suunnittelu) Erilaiset resurssit eri taustaorganisaatioista tulevilla Yhteiset pelisäännöt ja ohjauksellinen työote Lomakkeet Yhteiset tilat, omat työtilat Tietoliikenneyhteydet Yhteiset kokoukset ja käytänteet Koordinointi 9 Toisten toimijoiden tunteminen Yhteistä työskentelykulttuuria luodaan samanaikaisesti kun työtä tehdään Toisten työtapoihin tutustuminen (riittävä yhteinen aika) Yhteistyön säännöllisyys Yhteiset tilaisuudet Ohjaamon toimintakulttuuri vs. oman taustaorganisaation kulttuuri 10 5

6 Resurssit Vaihtuvuus ja silppuisuus Erilaiset työajat ja kulttuurit Toiminnan kehittämisen kannalta merkityksellistä vakiintunut ja osaava perustyöryhmä (ihmisten määrä ei ratkaiseva, vaan ohjauksellinen ote) Yhteistyötä ja palvelua kehitettäessä resursseja menee enemmän, mutta hyvin ja perusteellisesti tehtynä se kannattaa 11 Ohjaamon tilat Eivät tue ohjauksellista työtä (asiakkaan näkökulma, ohjaamotoimijoiden yhteistyö) Rauhattomuus Intimiteetti, yksityisyys Lomakeprosessi Tietoliikenneyhteydet Luottamuksellisen ja toimivan ohjaussuhteen rakentuminen lähtee kohtaamisesta (kohtaaminen, supportiivinen viestintä, ensivaikutelma, ympäristö). kohtaamisen jälki tulee neljässä minuutissa 12 6

7 Moniammatillinen yhteistyö oppimisen tilassa (Nykänen ym. 2007; Juutilainen 2003; Engeström 2004; Karjalainen, Heikkinen & Saarnivaara mukaillen) Episteeminen Terminologia Tiedeperusta Kieli Eksistentiaalinen Asenteet Sukupolvi Organisaation X edustaja Motivaatio Kulttuuri Moniammatillinen ja organisatorinen rajapinta = oppimisen tila - keskustelufoorumi - resurssit - johtaminen: legitimointi Tarjouma Tarjouma Eksistentiaalin en Asenteet Motivaatio Sukupolvi Kulttuu ri Organisaation Y edustaja Episteeminen Terminologia Tiedeperusta Kieli Johtaminen Säädökset Toimintatavat Juridis-eettinen Tulkinnat Dialogi Monitulkintaisuuden sieto Yhteistyö Yhteinen käsikirjoitus Johtaminen Säädökset Toimintatavat Juridis-eettinen Yhteistoiminta 13 Toiminnan koordinointi Koordinaattorin moninainen rooli ja toimenkuva (sparraaja, asiantuntija, suunnan näyttäjä, huoltaja, kuuntelija, rajojen asettaja, manageri, rahasta huolehtija jne.) Koordinaattorilla on keskeinen rooli Ohjaamon yhteistyötahojen muodostamassa rajapinnassa > uutta luovassa tilassa toimiminen synnyttää uutta. Moniammatillinen rajapintatyöskentely vaatii aikaa, tilaa ja dialogia. Toimintakulttuurien ja ammattirajojen ylittäminen on usein vaikeaa, jännitteistä ja ristiriitaista. Moniammatillisten työntekijöiden moninaisuus on voimavara ja uuden toiminnan synnyttämisessä johtaminen on keskeisessä roolissa. 14 7

8 Toiminnan koordinointi Täysin myötätuulessa etenevä yhteistyö voi olla merkki siitä, ettei kukaan joudu luopumaan mistään, eikä muuttamaan käsityksiään tai toimintatapojaan, vaan asiat tehdään samalla tavalla kuin aina ennenkin. Tällöin ei kuitenkaan synny mitään aidosti uutta, eikä juurrutettavaa. 15 Toiminnan koordinointi Koordinaattorin tehtävä on ruokkia kehittämistoiminnan vuoropuhelua ja yhteistoimintaa Erilaisten toimintakulttuurien törmäyksestä selvinneet hankkeet ovat päässeet pisimmälle sekä yhteisessä kehittämisessä että juurruttamisessa. 16 8

9 Luottamus verkoston kehittyvänä prosessina (Harisalo & Miettinen 2010, 36 38; Lewicki & Bunker 1996, ; Reina & Reina 1999) Lewicki & Bunker (1996, ): 1. Arviointivaihe ihmiset opettelevat tuntemaan toisensa ja arvioivat luottamusta (calculus based trust): vaatii aikaa, keskeistä uhka/ pelko 2. Tietämisen vaihe ihmisten välille kehittyy tietämiseen perustuva luottamus (knowledge based trust): osapuolet oppivat tuntemaan toisensa ja luottamaan toistensa valintojen ja käyttäytymisen ennustettavuuteen Reina & Reina 1999: 1. Sopimusperusteinen luottamus (contractual trust) kuten arviointivaihe, keskeistä myönteisten asioiden merkitys 2. Luottamus kommunikaatioon (communication trut) keskeistä ihmisten halu jakaa tietoa toisilleen, puhua totta, myötää virheensä, säilyttää luottamukselliset tiedot, antaa rakentavaa palautetta ja puhua hyvässä tarkoituksessa tarkoituksena on varmistua tiedonkulun avoimuudesta 3. Yhdenmukaisuuden vaihe luottamus muuttuu tavoitteiden ja pyrkimysten yhdenmukaisuudeksi (identificatio based trust); osapuolet ymmärtävät toistensa odotukset ja tarpeet ja ovat valmiita auttamaan ja jopa uhrautumaan niiden saavuttamiseksi 3. Luottamus toisten ammattitaitoon (competence trust) siirrytään sanoista tekoihin; ihmisten tiedot ja taidot, erilaiset kyvykkyydet ja ihmisten valintojen moitteettomuus 4. Luottamus muutokseen (transformative trust) luottamuksen määrä ylittää kriittisen rajan, jonka jälkeen se 17 alkaa vahvistua eksponentiaalisesti 9

Toimiminen verkostossa

Toimiminen verkostossa Toimiminen verkostossa 21.4.2010 Aikuisohjausta paikallisesti, Äänekoski Hannele Torvinen, lehtori Jyväskylän ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu 1. Useita toimijoita - tavoitteena Luovuuteen

Lisätiedot

Yhteisellä asialla - verkostoja ymmärtämässä

Yhteisellä asialla - verkostoja ymmärtämässä Yhteisellä asialla - verkostoja ymmärtämässä Alueellisten TNOasiantuntijoiden koulutus Hannele Torvinen, lehtori Ammatillinen opettajakorkeakoulu Keskeiset teemat Orientaationa elinikäinen oppimisen neuvoston

Lisätiedot

SATOJEN KOULUTUSTEN SATAKUNTA VERKOSTOSEMINAARI SATAEDU, ULVILA

SATOJEN KOULUTUSTEN SATAKUNTA VERKOSTOSEMINAARI SATAEDU, ULVILA SATOJEN KOULUTUSTEN SATAKUNTA VERKOSTOSEMINAARI SATAEDU, ULVILA 24.1.2013 Anne Leppänen & Hannele Torvinen Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

Lisätiedot

Verkostoyhteistyön tärkeys/ merkitys

Verkostoyhteistyön tärkeys/ merkitys Verkostoyhteistyön tärkeys/ merkitys Yhteistyöllä osuvuutta osaamisen kehittämisen neuvonta- ja ohjauspalveluihin Uudenmaan ELY-keskus 9.2.2012 Hannele Torvinen hannele.torvinen@jamk.fi Aikuisohjauksen

Lisätiedot

Ohjauksen palvelujärjestelyjen monihallinnollinen yhteistyö voimavarana ja haasteena

Ohjauksen palvelujärjestelyjen monihallinnollinen yhteistyö voimavarana ja haasteena Ohjauksen palvelujärjestelyjen monihallinnollinen yhteistyö voimavarana ja haasteena Seija Nykänen Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Opiskelijan opinpolku ja ohjauksen palvelujärjestelyiden

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti 23.9.2015 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi

Lisätiedot

Millainen voimavara verkosto meille on?

Millainen voimavara verkosto meille on? Aikuisohjausta paikallisesti Keski-Suomen Opin oven verkostovalmennus Joutsassa 17.5.2010 Millainen voimavara verkosto meille on? Hannele Torvinen, lehtori Jyväskylän ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lisätiedot

OpinOvi L-U verkostovalmennus 8: Verkostojohtoisen yhteistyön varmistaminen. Paikka: InnoOmnia, Kirkkokatu 16 A, Espoo to 6.9.

OpinOvi L-U verkostovalmennus 8: Verkostojohtoisen yhteistyön varmistaminen. Paikka: InnoOmnia, Kirkkokatu 16 A, Espoo to 6.9. OpinOvi L-U verkostovalmennus 8: Verkostojohtoisen yhteistyön varmistaminen Paikka: InnoOmnia, Kirkkokatu 16 A, Espoo to 6.9.2012 klo 11-16 Kutsuttu: OpinOvi L-U alueellinen kehittämistyöryhmä Toteuttavat:

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke

VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOTOIMINTA KEHITTYY Toimijoita syksyllä 2015 yli 30, mukana yli 80 kuntaa Monta aaltoa - Osa toiminut pidempään, osa aloittanut vuoden

Lisätiedot

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi

Lisätiedot

Ohjaamoja kehittämässä

Ohjaamoja kehittämässä Ohjaamoja kehittämässä Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Satakunnan verkostoitumisseminaari 15.4.2016 Helsinki Ohjaamo-toimintamallin taustaa ja suuntaviivoja Eurooppalainen yhteistyö 2007-2015 Suuntaviivoja

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

TESSU on Ohjaamoja varten

TESSU on Ohjaamoja varten TESSU on Ohjaamoja varten ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄN (ELO ryhmä) KOKOUS 21.9.2016 klo 12.00 15.00, projektipäällikkö TESSU Tehdään yhdessä ohjausta projekti, JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lisätiedot

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä

Lisätiedot

Verkostoja ymmärtämässä Verkostot ohjauksessa yhteistyöllä tuloksiin

Verkostoja ymmärtämässä Verkostot ohjauksessa yhteistyöllä tuloksiin Verkostoja ymmärtämässä Verkostot ohjauksessa yhteistyöllä tuloksiin NUORISOTAKUU OHJAUSYHTEISTYÖLLÄ TULOKSIIN Mikkeli 16.5.2013 klo 13-16 Hannele Torvinen Verkosto metaforana ja verkostoanalyyttisenä

Lisätiedot

TESSU Tehdään yhdessä ohjausta -projekti 2018 Pirjo Hänninen, Päivi Kauppila, Anne Leppänen, Seija Mäkinen, Mervi Pasanen

TESSU Tehdään yhdessä ohjausta -projekti 2018 Pirjo Hänninen, Päivi Kauppila, Anne Leppänen, Seija Mäkinen, Mervi Pasanen 4.6.2018 1 TESSU Tehdään yhdessä ohjausta -projekti 2018 Pirjo Hänninen, Päivi Kauppila, Anne Leppänen, Seija Mäkinen, Mervi Pasanen Tehdään yhdessä ohjausta -projekti TESSU Tehdään yhdessä ohjausta -projekti

Lisätiedot

Satakunnan OpinOvi Verkostovalmennus , Pori. Anne Leppänen & Hannele Torvinen

Satakunnan OpinOvi Verkostovalmennus , Pori. Anne Leppänen & Hannele Torvinen Satakunnan OpinOvi Verkostovalmennus 14.10.2010.2009, Pori Anne Leppänen & Hannele Torvinen Aikuisohjauksen verkostot -työpaperi Keiden kanssa teemme yhteistyötä nyt ja millaisissa verkostoissa tulevaisuudessa

Lisätiedot

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät

Lisätiedot

Ohjaamo-kyselyn tuloksia

Ohjaamo-kyselyn tuloksia Ohjaamo-kyselyn tuloksia 18.6.2019 0 Ohjaamo-kysely Kyselyt toteutettiin maalis-huhtikuun aikana sähköisesti. Vastauksia saatiin yhteensä 285. Nuorten kyselyyn saatiin 196 vastausta, joista 54% asioi Fredrikinkadun

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ YHTEISEKSI TYÖKSI

YHTEISTYÖSTÄ YHTEISEKSI TYÖKSI YHTEISTYÖSTÄ YHTEISEKSI TYÖKSI MOODI16 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät 6.-7.10.2016 Auli Sesay, projektipäällikkö TESSU- Tehdään yhdessä ohjausta projekti, JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lisätiedot

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014 Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä TP /1.5.2014, JL / 21.8.2014 Nuoret lukuina - 16-24 v. nuoria 1830, 25-29 v. nuoria 930 v. 2013 lopussa - Alle 25 v.

Lisätiedot

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen

Lisätiedot

Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen 16.2.2015 ISO ELO -kokous

Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen 16.2.2015 ISO ELO -kokous Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen yhteiset järjestelyt Läpinäkyvyys Helpot palvelut Oppimisen kannustavat vaihtoehdot Toimiva

Lisätiedot

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Mirja Määttä Tutkija 9.9.2015 Kouvola Mitä Kohtaamossa tehdään Ohjaamo-verkoston rakentumisen tuki (30) Paikkakuntakäynnit, alueelliset työpajat Projektipäällikköpäivä

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa.

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Valtakunnalliseen kumppanuusfoorumiin Seminaari Ke. 26.11.2014, Hotel Arthur, Helsinki Klo 14.00-14.45 Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Erityisasiantuntija Ari-Pekka Leminen,

Lisätiedot

koordinaattoreina Kommenttipuheenvuoro Teija Feltin puheenvuoroon

koordinaattoreina Kommenttipuheenvuoro Teija Feltin puheenvuoroon Elinikäinen ohjaus ja ELYkeskukset alueellisina koordinaattoreina Kommenttipuheenvuoro Teija Feltin puheenvuoroon Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 seminaari Tampere-talo 7.- 8.10.2013 Marja Pudas, Keski-Suomen

Lisätiedot

Arvioinnista: elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu Etelä-Savossa

Arvioinnista: elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu Etelä-Savossa Arvioinnista: elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu Etelä-Savossa Tuija Toivakainen ja Anu Martikainen, Kehittämiskohteet elinikäiseen oppimiseen ja ohjaukseen sekä 18.8.2014 Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen

Lisätiedot

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELO Toimintasuunnitelman avaaminen

Kaakkois-Suomen ELO Toimintasuunnitelman avaaminen Kaakkois-Suomen ELO Toimintasuunnitelman avaaminen Kaakkois-Suomen ELO-seminaari 27.3.2014 1 Kaakkois-Suomen elinikäisen oppimisen ja ohjauksen strategiset painopisteet: YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN JA TOIMINTOJEN

Lisätiedot

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko Ohjaamot Etelä-Savossa Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko 25. 31.1.2016 Mitä ovat Ohjaamot? Osa nuorisotakuuta: alle 30-vuotiaille 1) itsenäinen elämä 2) mahdollisuus työhön tai koulutukseen 3) ammattitaito

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Kokeilua kolme vuotta Tavoitteena tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Lupa kokeilla ja todeta, mikä

Lisätiedot

Työkyvyn tuen TOIKE-verkosto

Työkyvyn tuen TOIKE-verkosto Polut hoitoon ja kuntoutukseen -projekti Työkyvyn tuen TOIKE-verkosto Kuntoutusfoorumi 06.11.2018 Virpi Heikkinen, vastaava ylilääkäri, Tays Tuula Haukka-Wacklin, projektipäällikkö, TOIKE-hanke Työkyvyn

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Ryhmien tehtävät: Etelä- Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen

Ryhmien tehtävät: Etelä- Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen Ryhmien tehtävät: Etelä- Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu 21.3.2014 Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen yhteiset järjestelyt Läpinäkyvyys Helpot palvelut Oppimisen kannustavat vaihtoehdot Toimiva

Lisätiedot

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä Rakennetaan lapsen hyvää arkea Oulu 6.5.2010 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori,

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 24.11.2017 KLO 9.00-11.30 Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Esittäytymiskierros? Lisäys listalle: terveiset valtakunnallisilta

Lisätiedot

OHJAAMO: NUOREN MUKANA MUUTTUVASSA MAAILMASSA. Teija Felt Työmarkkinaneuvos

OHJAAMO: NUOREN MUKANA MUUTTUVASSA MAAILMASSA. Teija Felt Työmarkkinaneuvos OHJAAMO: NUOREN MUKANA MUUTTUVASSA MAAILMASSA Teija Felt Työmarkkinaneuvos 15.4.2016 Yhteiskunta muuttuu, Ohjaamo tukee Työelämä ja työurat pirstaloituvat, statukset vaihtelevat: työntekijä -> opiskelija

Lisätiedot

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli 2009-2011 Iina Peltomaa Toukokuu 2009 Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli: toimijatahot Rahoitus ja hallinnointi Osatoteuttajat Pilotit ja toimintaympäristö Nuorten

Lisätiedot

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita Onnistuvat opit -hanke Hyvinvointipäivä, Rovaniemi 31.3.2011 Pirjo Oulasvirta-Niiranen Onnistuvat opit nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleilla

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella. Anneli Koistinen

Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella. Anneli Koistinen Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella Anneli Koistinen 15.9.2015 nuorten työpajatoiminnan vakinaistaminen v. 2003 nuorten työpajakeskus, päätös 2010, valmistui 2013 Byströmin

Lisätiedot

Opettajasta valmentajaksi -- miten koet uuden roolisi siinä? Kyselyn tulosten yhteenveto

Opettajasta valmentajaksi -- miten koet uuden roolisi siinä? Kyselyn tulosten yhteenveto Opettajasta valmentajaksi -- miten koet uuden roolisi siinä? Kyselyn tulosten yhteenveto Opettajasta ohjaajaksi Opettajasta tiimivalmentajaksi Muutos: tiimityön ja -taitojen lisääntyminen ohjaustaitojen

Lisätiedot

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013 Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus Salmia 4.-5.11.2013 Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen 7.11.2013 Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorten työttömyys on kasvanut 2012 Syyskuun lopussa 29 721

Lisätiedot

Päivitetty ohjausosaamisen koulutusta ja valmennusta aikuisten ohjaajille sekä tukea alueen ohjauspalvelujen kehittämiseen

Päivitetty ohjausosaamisen koulutusta ja valmennusta aikuisten ohjaajille sekä tukea alueen ohjauspalvelujen kehittämiseen Päivitetty 20.5.2009 ohjausosaamisen koulutusta ja valmennusta aikuisten ohjaajille sekä tukea alueen ohjauspalvelujen kehittämiseen Yhteistyössä on voimaa - ERKKERI valmentaa ja verkottaa! Hyvän aikuisten

Lisätiedot

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA NUORET PALVELUJEN PARIIN PALVELUIDEN YHTEISTYÖLLÄ Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke SEMINAARI 8.11.2012 Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke

Lisätiedot

ELINIKÄISEN OPPIMISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ SATAKUNNASSA

ELINIKÄISEN OPPIMISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ SATAKUNNASSA ELINIKÄISEN OPPIMISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ SATAKUNNASSA Satakunnan Opin Oven AVAIMET MUKAAN seminaari 28.11.2013 Porissa Satakunnan ELY-keskus / työllisyys, yrittäjyys ja osaaminen yksikkö, Juhani

Lisätiedot

OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN

OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN CARRY ON 1.2.2016-30.6.2018 OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN Ohjauksen ajankohtaispäivä 2017 Aikuiskoulutuskeskus Kouvola 19.5.2017 Hilkka Huisko Carry on

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö MITÄ ON OSALLISUUS? VIITEKEHYS, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia ja lähestymistapoja.

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORISOTAKUU ESR-OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 NUORTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS Ohjaamo-toiminta ja verkko-ohjaus (Kohtaamo) kehittää Ohjaamoja ja verkko-ohjausta

Lisätiedot

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan Aineistokartoitustehtävä 1 - Työelämäpedagoginen osaamiskartta, osaava työelämäpedagogi ammatillisessa koulutuksessa, 6 op - Valmiina käytettävissä oleva aineistojen sekä puuttuvan aineiston valmistaminen

Lisätiedot

Valtakunnallisen Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmä (ELO-ryhmä)

Valtakunnallisen Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmä (ELO-ryhmä) 1 Valtakunnallisen Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmä (ELO-ryhmä) Linjaukset ohjauspalveluiden monialaisuudesta Hyväksytty 21.9.2016 ELO-ryhmän linjaukset elinikäisen, monialaisen, matalan kynnyksen

Lisätiedot

Realiteetteja ja reunaehtoja

Realiteetteja ja reunaehtoja Realiteetteja ja reunaehtoja Toimiva arki Oppiva yhteistoiminta Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Mira Lönnqvist, toimintaterapeutti YAMK, lehtori Voimauttava prosessi Yhteistoiminnan haasteita arjen

Lisätiedot

Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä

Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä Luo luottamusta suojele lasta. Opas ja verkkokoulutus lasten suojelemisen yhteistyöstä ja tiedonvaihdosta. Oppaaseen ja verkkokoulutukseen on

Lisätiedot

SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA - MONIALAINEN YHTEISTYÖMALLI Ota koppi verkostotapaaminen, Hanko 24.10.2018 Tuula Hapulahti, Luksia 26.10.2018 Sujuva polku, Monialainen yhteistyömalli Sujuva

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Opin ovi klinikka 8.4.2014, Helsinki, Lintsi Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka Leminen, TEM neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan

Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan 2016-2018 Kaakon ohjaamoiden kuulumiset - Imatra Imatralla hyvät kokemukset: Vakiintuneet kelloajat ja toimijoiden sitoutuneisuus (TE- toimiston nuorten

Lisätiedot

Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely

Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely Sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisen kehittämisrakenteen seminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä Webropol kysely

Lisätiedot

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 ELO-ryhmissä ovat usein edustettuina alla olevat tahot. Valitse näistä

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö -kokemuksia moniammatillisesta klinikkaopetuksesta

Monialainen yhteistyö -kokemuksia moniammatillisesta klinikkaopetuksesta Monialainen yhteistyö -kokemuksia moniammatillisesta klinikkaopetuksesta Aikuissosiaalityön päivät 2017_Lahti Anne-Mari Jaakola yliopisto-opettaja VTM, kasvatus- ja perheneuvonnan erikoissosiaalityöntekijä

Lisätiedot

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOT JA TYÖPAJAT Tuija Kautto Kohtaamo-hanke NUOREN VERKOSTO NUORTEN PALVELUIDEN OHJAUS MINISTERIÖIDEN OMAT HISSIT? ( vrt. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2015) OHJAAMOTOIMINNAN KULMAKIVET Kohderyhmänä

Lisätiedot

Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa

Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa KT 1.9.2016 Taustaa Valtioneuvoston asetus ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta 1.8.2015 Näyttötutkinto-opas 2015 Näyttötutkinto-oppaan

Lisätiedot

Ohjaamo Kouvola Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen. Haastattelukäynti

Ohjaamo Kouvola Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen. Haastattelukäynti Ohjaamo Kouvola Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen Haastattelukäynti 29.1.2016 1 Haastattelijat: Pukkila Päivi, Rantala Elina (sihteeri) HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu Sesay

Lisätiedot

OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ

OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Olisinpa kotona -seminaari Helsinki 18.2.2016 Ohjaamojen ja verkkopalvelujen kehittämisen lähtökohdat Alle 30-vuotiaiden kiinnittyminen yhteiskuntaan,

Lisätiedot

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015 Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa Miksi nuorten palvelukeskusta kehitetään Joensuun palveluohjelmat ja nuorisotakuun kuntakokeilu Asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA

Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA KOKEILUN PERUSTIEDOT SATAOSAA Kokeilun kesto 1.3.2017 31.12.2018 Satakunnan mallit osallisuuteen

Lisätiedot

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto Kyselyn tarkoitus Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa Lapin ammattiopiston aikuiskoulutuksen opettajien näkemyksiä Työräätäli -toimintamallin kehittämiseksi opettajien ja opiskelijoiden hyödyksi. Työräätäli

Lisätiedot

Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa

Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Liiketoiminta kehittyy kehity sinäkin. Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Tieturi Oy / Arja Sipola HTC Santa Maria, Tammasaarenkatu 5, 00180 Helsinki, Finland www.tieturi.fi (09) 431 551

Lisätiedot

SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista

SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista JULKISEN TYÖVOIMAPALVELUN TAVOITTEITA Työllisyysasteen nostaminen Osaavaa työvoimaa joustavasti työnantajan

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät 6.-7.11.2014 Kimmo Tiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 10.11.2014 1 ELINIKÄISEN OHJAUKSEN OHJAUS- JA

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Monikulttuurista osaamista Ohjaamoihin -projekti OKM Riikka Michelsson JAMK AOKK

Monikulttuurista osaamista Ohjaamoihin -projekti OKM Riikka Michelsson JAMK AOKK OSMo Monikulttuurista osaamista Ohjaamoihin -projekti OKM 15.3.2018 Riikka Michelsson JAMK AOKK Mikä projekti? OSMO Monikulttuurista osaamista Ohjaamoihin - projekti S20808 (1.8.2016) 1.11.2016 28.2.2019

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Saarelainen Rovaniemen kaupunki 040-3548086 tarja.saarelainen@rovaniemi.fi

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017 Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum

Lisätiedot

Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi

Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.2.2016 Monialainen yhteistyö - opetustoimi 17.2.2016 1 Monialainen yhteistyö opetustoimen näkökulmasta 1) TURVALLISUUS Ulkoinen turvallisuus Oppilaitoksen puitteet Sitoutuminen

Lisätiedot

Mitä tapahtuu Opin ovissa?

Mitä tapahtuu Opin ovissa? Mitä tapahtuu Opin ovissa? Alueellisten TNO -asiantuntijoiden koulutus 5.-6.3.2013 Jyväskylä Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti, JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu auli.ryhanen@jamk.fi

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö Kuinka luoda yhteistyöverkostoja ja käyttää niitä hyväksi

Monialainen yhteistyö Kuinka luoda yhteistyöverkostoja ja käyttää niitä hyväksi Monialainen yhteistyö Kuinka luoda yhteistyöverkostoja ja käyttää niitä hyväksi Timo Mulari Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Syitä monialaisuuteen

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE

Lisätiedot

Ohjaamo Forssa Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen. Haastattelukäynti

Ohjaamo Forssa Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen. Haastattelukäynti Ohjaamo Forssa Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen Haastattelukäynti 22.03.2016 1 Haastattelijat: Pukkila Päivi ja Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu Sesay Auli, Anne

Lisätiedot

NUORTEN MATALANKYNNYKSEN PALVELUIDEN YHTEINEN TOIMINTAMALLI ESPOOSSA

NUORTEN MATALANKYNNYKSEN PALVELUIDEN YHTEINEN TOIMINTAMALLI ESPOOSSA NUORTEN MATALANKYNNYKSEN PALVELUIDEN YHTEINEN TOIMINTAMALLI ESPOOSSA 30.9.2016 Tekijät Espoon kaupunki: Hanna Nihti, Merja Nordling ja Lasse Raivio Espoon Tyttöjen Talo: Kirsi Mäntyniemi-Sipilä ja Maria

Lisätiedot

Ohjauksen skenaarioista

Ohjauksen skenaarioista Ohjauksen skenaarioista Anu Järvensivu ja Sanna Vehviläinen Ryhmätyöskentely tilaisuudessa TULEVAISUUDEN TYÖ OHJAUKSEN SKENAARIOT koulutus ja työpaja 6.4.2017 klo 8.30 12.15, Joensuu 1 Ohjauksen yleinen

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN

TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN www.gotowebinar.com TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN Webinaari 31.1.2017 Corporate Spirit Oy, Annukka Väisänen ja Esko Piekkari ENGAGING PEOPLE FOR SUCCESS MIKSI TÄMÄ TEEMA? Perinteisesti organisaatioissa

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

Keski-Suomen Opin ovi - te teitte sen! Keski-Suomen Opin ovi hankkeen päätösseminaari Jyväskylä

Keski-Suomen Opin ovi - te teitte sen! Keski-Suomen Opin ovi hankkeen päätösseminaari Jyväskylä Keski-Suomen Opin ovi - te teitte sen! Keski-Suomen Opin ovi hankkeen päätösseminaari 27.11.2012 Jyväskylä Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti, JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lisätiedot

Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2

Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2 Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2 Hankkeen perustiedot OpsoDiili Itä-Suomi, Nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Hankeaika1.5.2015-31.12.2017 Rahoittaja: ESR / Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Paikalliset opetussuunnitelmat Voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015, on viimeistään otettava käyttöön 1.8.2016. Paikallisten opetussuunnitelmien

Lisätiedot

Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät

Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät 31.8.2018 Arja Hastrup, johtava asiantuntija, THL Leena Normia-Ahlsten, erikoissuunnittelija, THL Miksi monialaista arviointia tarvitaan? Arvion

Lisätiedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot Verkostotyöpaja 12.4.2018 Learning cafe-yhteenvedot Työtoiminnasta töihin Miten voidaan lisätä asiakkaiden ja muiden toimijoiden tietoisuutta työllistymistä tukevista palveluista? Netin kautta, esitteet

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2010 rakennerahasto-ohjelma Ohjaamoa tukevien valtakunnallisten ja alueellisten hakujen hakuajat Pia Pirskanen 4.11.2014 Valtakunnallinen ESR-toimenpidekokonaisuus: Nuorisotakuu

Lisätiedot

VERKKO Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta

VERKKO Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Oulun seudun verkostohanke VERKKO Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Opetushallituksen kehittämisverkostot 31.3.2010 VERKOSTO Muodostunut tarpeesta löytää vertaisryhmä oppimisen tuen kehittämistyössä

Lisätiedot

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Pasi Savonmäki, projektipäällikkö Kohtaamo-hanke Kymenlaakson ELO-ryhmä 18.10.2016 Ohjaamojen ja verkkopalvelujen kehittämisen

Lisätiedot

Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta

Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta Yhteiskehittämö -seminaari 25.3.2019 Katja Sankalahti 2.4.2019 1 LUO LUOTTAMUSTA suojele lasta Mahdollisimman varhain, avoimesti ja yhdessä Lasketut

Lisätiedot

Very important persons = Oppilaat, jotka oppimisensa ja koulunkäyntinsä tueksi tarvitsevat vaativaa erityistä tukea.

Very important persons = Oppilaat, jotka oppimisensa ja koulunkäyntinsä tueksi tarvitsevat vaativaa erityistä tukea. Very important persons = Oppilaat, jotka oppimisensa ja koulunkäyntinsä tueksi tarvitsevat vaativaa erityistä tukea. 1.2.2018-31.12.20120 Jokainen lapsi ja nuori on VIP_piirrosvideo Vaativaa erityistä

Lisätiedot