NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1"

Transkriptio

1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Klaukkalan asemakaavan muuttaminen korttelissa 6 ja sen koillispuolella olevalla maatalousalueella (Jokirannantie) ASRA 114 Maanomistaja on tehnyt aloitteen Klaukkalan asemakaavan maatalousalueella sijaitsevan kiinteistön asemakaavan muuttamisesta siten, että alue muutetaan soveltuvin osin omakotialueeksi. Alue sijaitsee Klaukkalan pohjoisosassa Jokirannantien ja Luhtajoen välissä. Alue on tällä hetkellä koillisesta Luhtajokeen rajoittuvaa viljelyskäytöstä poistunutta peltoa. Kunta ja maanomistajat ovat jo aiemmin neuvotelleet alueen kaavan muuttamisesta ja siihen liittyvästä menettelystä mm. sopimusten osalta. Maanomistajan ja kunnan välinen sopimus kaavan muuttamisesta on laadittu ja hyväksytty. Uudenmaan maakuntakaavojen yhdistelmässä alue on merkitty taajamatoimintojen alueeksi. Oikeusvaikutuksettomassa Nurmijärven yleiskaavassa (1989) alue on pientalovaltaista aluetta (AP2). Käsittelyssä olevassa Klaukkalan osayleiskaavan luonnoksessa alue on merkitty pientalovaltaiseksi asuinalueeksi (AP1) ja virkistysalueeksi (V1). Jokivarteen on lisäksi merkitty maakuntakaavassakin oleva viheryhteystarve. Asemakaavoituksen tulosyksikössä on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavamuutosluonnos. Luonnoksessa nykyinen maatalousalue on muutettu omakotialueeksi (AO1) ja puistoalueeksi (VP). Alueelle on merkitty 9 uutta omakotitonttia, kooltaan n m2. Alueen keskelle on merkitty lyhyt Jokirannantieltä lähtevä katu. Jokirannantien katualuetta on rakentamattoman kaava-alueen osalla levennetty. Leventämistä on kaavamuutosanomuksessaan esittänyt Markku Laurikainen; kyseinen anomus käsitellään tämän kaavan yhteydessä. Luhtajoen varteen on jätetty kapeimmalta kohdaltaan runsaan 20 metrin levyinen viheralue, jolle on merkitty ohjeellinen ulkoilureitti, joka jatkuu voimassa olevan kaavan alueelle pohjoiseen. Rakennukset on määrätty sijoitettavaksi tonttien yläreunaan siten, että ne tulevat vähintään 6 metriä Luhtajoen tavanomaista vedenpintaa korkeammalle. Rakennusten korkeusasema ja etäisyys joesta vastaa tilannetta muilla lähialueen jokirantaa lähimpänä olevilla tonteilla.

2 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 2 Maaperältään alue on kuivakuorikerroksella varustettua savipitoista maata. Lähistöllä tehtyjen pohjatutkimusten perusteella voidaan olettaa, että ainakin osa rakennuksista joudutaan perustamaan paaluille. Vähintään yleispiirteinen rakennettavuusselvitys saattaa olla tarpeen kaavoituksen kuluessa. Kaavamuutos on vaikutuksiltaan merkittävä ja näin ollen sen hyväksyy valtuusto. Tavoitteena on, että valtuusto voi tehdä kaavasta hyväksymispäätöksen viimeistään syksyllä Asemakaavan muuttaminen alueella edellyttää lisäksi maankäyttösopimusta maanomistajan ja kunnan välillä. Viljelyskäytöstä poistuneen pellon muuttaminen asuinalueeksi olevan katu- ja kunnallisteknisen verkon varteen on alueen luontevaa täydentämistä sekä talouden ja yhdyskuntarakenteen kannalta järkevää. Vähäisellä pientalorakentamisella ei ole merkittävää vaikutusta ilmastonmuutokseen. Rakentaminen aiheuttaa ympäristössä muutoksia, jotka voidaan kuitenkin hyvällä suunnittelulla hallita. Kaavamuutoksella ei ole kielteisiä vaikutuksia yritysten toimintaedellytyksiin. Teknisen johtajan esitys: päättää ilmoittaa Klaukkalan asemakaavan korttelia 6 ja maatalousaluetta koskevan asemakaavan muutoksen vireille tulleeksi ja päättää esittää kaavamuutosluonnoksen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi ja suunnitteluaineiston MRA 30 :n mukaisessa tarkoituksessa nähtäville laitettavaksi 21 päivän ajaksi. Lisätietoja: asemakaavapäällikkö Timo Lehtinen, puh Päätökseen kuuluu liite nro 6. KH 228 Esitys: Kunnanhallitus päättää hyväksyä asemakaavoitus- ja ra ken nus lauta kun nan esityksen Klaukkalan asemakaavan korttelia 6 ja maa ta-

3 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 3 lous aluet ta koskevaksi asemakaavan muutokseksi. Kaavan muutosluonnos sekä suunnitteluaineisto asetetaan MRA 30 :n mukaisessa tarkoituksessa nähtäville 21 päivän ajaksi. Kirsti Handolin poistui esteellisenä (Nurmijärven Sähkö Oy:n hal li tuksen jäsen) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Päätökseen kuuluu liite nro 3. ASRA 3 Kaavamuutoksen suunnitteluaineisto oli nähtävillä Näh tä vil lä olo ai ka na aineistosta lausuttiin kaksi mielipidettä. Lau sunto ja ei annettu. 1. Markku Laurikainen ja joukko muita Jokirannantien asukkaita esit tä vät mielipiteenään seuraavaa: - uusi Jokirannankujan liittymä keskellä mäkeä sijaitsee vaa ral li sessa paikassa erityisesti huonoja keliolosuhteita ajatellen; Jo ki ran nantien mutka saattaisi olla parempi paikka - jos liittymä tehdään kaavaluonnoksen mukaiseen paikkaan, tulee ris teys varustaa kärkikolmiolla ja Jokirannankuja tulee nostaa sa malle korkeudelle kuin Jokirannantie - kaavassa kevyen liikenteen väylälle varatun tilan tulee olla riittävän le veä ja väylä tulee rakentaa samaan aikaan kuin Jokirannankuja - Jokirannantien nykyisenkaltainen kaideratkaisu tulee säilyttää Jo kiran nan ku jan puolella 2. Terhi ja Laura Kalliola ( ) esittävät mielipiteenään, et tä luonnokseen merkitty muuntamo tulee siirtää kauemmas ny kyises tä asutuksesta mm. mahdollisista terveyshaitoista johtuen. Teknisen johtajan esitys: Mielipiteitten johdosta asemakaavoitus- ja toteaa seu raa vaa: 1. Markku Laurikaisen ja muiden Jokirannantien asukkaiden mie lipi teen johdosta lautakunta toteaa, että kaavaratkaisu on erityisesti lii ken ne asioi den osalta valmisteltu yhteistyössä kunnallistekniikan suun nit te lun kanssa. Pääosa mielipiteessä esitetyistä seikoista tut kitaan ja ratkaistaan katusuunnittelun yhteydessä.

4 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 4 2. Terhi ja Laura Kalliolan mielipiteen johdosta muuntamoalue on siir ret ty Jokirannankujan varteen. Mielipiteet eivät anna aiheitta muihin kuin mainittuihin muutoksiin. Muun ta mon siirrosta johtuneiden muutosten lisäksi kaa va luon noksen asiakirjoihin on tehty joitakin vähäisiä tarkistuksia. päättää esittää Klaukkalan ase ma kaa van korttelia 6 ja maatalousaluetta (Jokirannantie) kos kevan asemakaavan muutosehdotuksen kunnanhallituksen hy väk syttä väk si ja MRA 27 :n mukaisessa tarkoituksessa 30 päivän ajaksi jul ki ses ti nähtäville laitettavaksi. Lisätietoja: asemakaavapäällikkö Timo Lehtinen, puh Päätökseen kuuluu liite nro 1. KH 41 Esitys: Kunnanhallitus käsittelee Klaukkalan asemakaavan korttelia 6 ja maa ta lous aluet ta (Jokirannantie) koskevaa muutosluonnosta ja siitä an net tu ja mielipiteitä sekä asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan kä sit te lyä niiden johdosta. Kunnanhallitus päättää asettaa Klaukkalan asemakaavan korttelia 6 ja maatalousaluetta (Jokirannantie) koskevan asemankaavan muutos eh do tuk sen MRA 27 :n mukaisessa tarkoituksessa julkisesti näh tä vil le 30 päivän ajaksi asemakaavoitus- ja ra ken nus lau ta kunnan esityksen mukaisesti. Kirsti Handolin ja Jari Vainio poistuivat esteellisinä (Nurmijärven Säh kö Oy:n hallituksen jäseniä) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajak si. Päätökseen kuuluu liite nro 1. _

5 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 5 Otteen oikeaksi todistaa Nurmijärvellä

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Klaukkalan asemakaavan muuttaminen korttelissa 6 ja sen koillispuolella olevalla maatalousalueella (Jokirannantie) 678/10.02.03/2014 ASRA 114 Maanomistaja on tehnyt

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Klaukkalan asemakaavan muuttaminen korttelissa 6 ja sen koillispuolella olevalla maatalousalueella (Jokirannantie) 678/10.02.03/2014 ASRA 114 Maanomistaja on tehnyt

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Klaukkalan asemakaavan muuttaminen korttelissa 6 ja sen koillispuolella olevalla maatalousalueella (Jokirannantie) 678/10.02.03/2014 ASRA 114 Maanomistaja on tehnyt

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Kaavatunnus 3-313 Asianumero ASRA.ltk: 20.1.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Asemakaavan muutos koskee korttelia 6 sekä maatalousaluetta Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava ja asemakaavamuutos 34/10.02.03/2018 ASRA 3 Nurmijärven kunta aloittaa Klaukkalassa asemakaavan sekä asemakaavamuutoksen laatimisen

Lisätiedot

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Sivu 1/5 Kaavatunnus: 3-313 Asianumero: 678/10.02.03/2014 Päiväys: 19.8.2014 Päivitetty: 23.1.2018 KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Sivu 1/5 Kaavatunnus: 3-313 Asianumero: 678/10.02.03/2014 Päiväys: 19.8.2014 Päivitetty: 22.5.2018 KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan muutos Klaukkalassa 464/10.02.03/2014 ASRA 57 Nurmijärven kunta aloittaa Klaukkalan korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KLAUKKALAN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN ALI-TILKAN ALUEELLA

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KLAUKKALAN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN ALI-TILKAN ALUEELLA NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KLAUKKALAN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN ALI-TILKAN ALUEELLA 217/10.02.03/2013 ASE 117 Maanomistajat ovat esittäneet asemakaavan muuttamista omistamansa tilan Ali-Tilkka

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Asemakaavan muuttaminen Kirkonkylän liikuntapuiston alueella 563/10.02.03/2013 ASRA 49 Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi rakentaa monitoimi- ja harjoitusjäähallit.

Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi rakentaa monitoimi- ja harjoitusjäähallit. 49 22.05.2013 166 16.12.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 70 18.08.2015 Kunnanhallitus 199 07.09.2015 130 08.12.2015 Asemakaavan muuttaminen Kirkonkylän liikuntapuiston alueella 563/10.02.03/2013 ASRA 49

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Klaukkalan asemakaavan muuttaminen Haikalan alueen pohjoispuolella Klaukkalan ohikulkutien mukaiseksi

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Klaukkalan asemakaavan muuttaminen Haikalan alueen pohjoispuolella Klaukkalan ohikulkutien mukaiseksi NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Klaukkalan asemakaavan muuttaminen Haikalan alueen pohjoispuolella Klaukkalan ohikulkutien mukaiseksi 1047/10.02.03/2012 ASRA 122 Nurmijärven kunnan valtuusto on lausunnossaan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos 745/10.02.03/2016 ASRA 58 Nurmijärven kunta on tehnyt aloitteen Kirkonkylän keskustan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KLAUKKALAN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KORTTELEISSA 3304 JA 3305 KISAKUJAN ETELÄPUOLELLA

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KLAUKKALAN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KORTTELEISSA 3304 JA 3305 KISAKUJAN ETELÄPUOLELLA NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 KLAUKKALAN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KORTTELEISSA 3304 JA 3305 KISAKUJAN ETELÄPUOLELLA 86/10.02.03/2014 KAAVA 225/21.11.06 Kaavan muuttaminen Kisakujan, Kuntotien, Kisatien

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.1.2017 Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa, kortteli 560 tontti 18 Väinämöisentie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 245 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 1(5) LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 249 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus 204 27.05.2013 Kunnanhallitus 110 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 22.06.2015 Valtuusto 80 12.08.2015 Kunnanhallitus 431 12.10.2015 Kunnanhallitus 184 08.05.2017 Asemakaavan muutos korttelissa

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

139 07.10.2014 12 24.02.2015 66 06.09.2016 Kunnanhallitus 212 19.09.2016 5 31.01.2017 Kunnanhallitus 34 13.02.2017 57 18.05.2017 Asemakaavan muuttaminen Alhonniitun VU-alueella 867/10.02.03/2014 ASRA 139

Lisätiedot

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi. Kunnanhallitus 74 07.05.2012 Kunnanhallitus 112 25.06.2012 Kunnanhallitus 164 28.09.2012 Kunnanhallitus 88 22.04.2013 Kunnanhallitus 165 16.09.2013 Kunnanhallitus 208 28.10.2013 Kunnanhallitus 3 16.01.2017

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Pietarinmäki, Teollisuustie

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Pietarinmäki, Teollisuustie Kaavatunnus: 3-329 Asianumero: 578/10.02.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Pietarinmäki, Teollisuustie Asemakaavan muutos koskee tilaa Pikku-Pietarin Piha R:No 1:427. Asemakaavamuutoksella

Lisätiedot

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Asemakaavoitus- ja 139 07.10.2014 Asemakaavoitus- ja 12 24.02.2015 Asemakaavoitus- ja 66 06.09.2016 Kunnanhallitus 212 19.09.2016 Asemakaavoitus- ja 5 31.01.2017 Kunnanhallitus 34 13.02.2017 Asemakaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-304 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka 1. Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(6) KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 224 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 105 16.11.2011 Ympäristölautakunta 6 09.02.2012 Kaupunginhallitus 45 27.02.2012 Ympäristölautakunta 22 07.03.2012 Kaupunginhallitus 58 12.03.2012 Ympäristölautakunta 54 07.06.2012 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE 1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.9.2015 Asemakaavan muutos 7. kaupunginosa, kortteli 708 tontti 9 Myllärintie 17 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ

IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 15.5.2012, 30.4.2013 Yleistä osallistumis- ja

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla

Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan

Lisätiedot

Klaukkalan asemakaavan muuttaminen Haikalan alueen pohjoispuolella Klaukkalan ohikulkutien mukaiseksi

Klaukkalan asemakaavan muuttaminen Haikalan alueen pohjoispuolella Klaukkalan ohikulkutien mukaiseksi Asemakaavoitus- ja 122 16.10.2012 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 287 05.11.2012 Asemakaavoitus- ja 81 11.10.2016 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 264 31.10.2016 Asemakaavoitus- ja 19 28.02.2017 rakennuslautakunta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, Alhonniityn

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, Alhonniityn Kaavatunnus 2-236 Asianumero 867/10.02.03/2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, Alhonniityn Asemakaavan muutos koskee urheilu- ja virkistyspalvelujen aluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta 1(5) ASEMAKADUN ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.NRO XXX Asemakaava tilalla 2:483 / 50540700020483 ja asemakaavan muutos siihen liittyvillä

Lisätiedot

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Klaukkalassa Ropakkotien eteläpuolella, rajoittuen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011 SÄKYLÄ Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73 Turussa 14.1. 2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401 www.airix.fi Toimistot: Turku, Tampere, Espoo

Lisätiedot

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 83 27.02.2017 Kunnanhallitus 97 13.03.2017 Kunnanhallitus 303 21.08.2017 Valtuusto 110 25.10.2017 asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen 15/10.02.03/2017 Khall 27.02.2017

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 264 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS 1(5) VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS TYÖ NRO 267 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS (ehdotus)

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS (ehdotus) Kaavatunnus: 2-230 Asianumero: 563/10.02.03/2013 Asra: Kh: Valtuusto: ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS (ehdotus) Nurmijärvi, Kirkonkylä, Liikuntapuiston alue Asemakaavanmuutos koskee korttelia 204a, urheilu-

Lisätiedot

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ)

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVATYÖ TARHARANNANTIE 18 26 (TILA 404-8-348 JA SEN YMPÄRISTÖ) Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(7) MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 221 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Linnalan yritysalueen

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Klaukkalan Järvimaan alue

Asemakaavan muutos, Klaukkalan Järvimaan alue Asemakaavan muutos, Klaukkalan Järvimaan alue Aluerajauksen korjaus tehty teknisenä korjauksena saadun palautteen pohjalta 10.1.2013. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILANNE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran :

Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran : Kunnanhallitus 63 04.03.2019 Rakennuskiellon jatkaminen osalla Hollon rataoikaisun aluetta 126/10.02.05/2018 KHAL 02.04.2013 153 Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran 11.4.2011 108: Kunnassa

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos GOLFKLUBIN asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ESKONKUJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TEHTÄVÄ DNRO PROJ.NRO 195 Eskonkujan alueen asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.5.2016 Kaava-alueen nimi Mittarikatu 4c, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1059/2016 Kaavatunnus 070054 Aloite tai hakija

Lisätiedot

Kemiön kunnantoimisto 10. huhtikuuta 2015

Kemiön kunnantoimisto 10. huhtikuuta 2015 3/2015 KUTSU LISÄLISTA Käännös/översättning 1 Kokousaika Tiistai 31. maaliskuuta 2015 klo 16.00 Kokouspaikka Kemiön kunnantoimisto Päättäjät Muut Asiat Allekirjoitus Martti Murto Brita Drugge Hanna Backman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 236 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot