Asemakaavan muutos, Klaukkalan Järvimaan alue

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asemakaavan muutos, Klaukkalan Järvimaan alue"

Transkriptio

1 Asemakaavan muutos, Klaukkalan Järvimaan alue Aluerajauksen korjaus tehty teknisenä korjauksena saadun palautteen pohjalta SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILANNE Suunnittelualue sijaitsee Nurmijärven Klaukkalassa Valkjärven kaakkoisrannalla. Asemakaavan muutos käsittää Klaukkalan kylässä sijaitsevat tilat 3-109, 3-404, 3-491, ja Suunnittelualueen pinta-ala on n. 8,0 ha. Alue on yksityisten maanomistajien omistuksessa ja alueesta laadittiin kunnan ja maanomistajien välinen maankäyttösopimus. Kaava-alueella on maatilan talousrakennus, peltoa ja harvennettua sekä nuorta metsää. Alue rajoittuu uudehkoon omakotialueeseen. Alue on liitettävissä katu- ja kunnallistekniikan verkkoon. Liittäminen edellyttää verkoston laajentamista suunnittelualueelle.

2 MITÄ ALUEELLE SUUNNITELLAAN? Tavoitteiden mukaan alue asemakaavoitetaan Klaukkalan taajamarakenteeseen liittyväksi melko tiiviiksi pientaloalueeksi. Riittävät vihervyöhykkeet turvaavat monipuoliset kulkuyhteydet alueella sekä ranta-alueen saavutettavuuden. SUUNNITTELUTILANNE Maakuntakaava Ympäristöministeriössä vahvistetussa Uudenmaan maakuntakaavassa alue on merkitty taajamatoimintojen alueeksi. 2. vaihemaakuntakaavassa alueelle ei ole tulossa muutoksia verrattuna voimassa olevaan maakuntakaavaan. Ote vahvistetusta Uudenmaan maakuntakaavasta. Asemakaavan muutoksen alueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä. Ote Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavaehdotuksesta. Asemakaavan muutoksen alueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä. Yleiskaava Oikeusvaikutuksettomassa Nurmijärven yleiskaavassa (hyväksytty kunnanvaltuustossa v. 1989) suunnittelualue sijoittuu pääosin asuinpientaloille (AP) ja osin virkistysalueeksi (V) osoitetulle alueelle. Nurmijärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt Nurmijärven maankäytön kehityskuvan 2040, joka sisällöltään korvaa strategisena yleiskaavallisena linjauksena aikaisemman koko kunnan yleiskaavan ja ohjaa osayleiskaavojen laatimista mm. mitoitustavoitteiden osalta. Kehityskuva 2040:ssä suunnittelukohde on osoitettu pääosin asuinalueeksi. Ote kunnanvaltuuston hyväksymästä Nurmijärven maankäytön kehityskuva 2040:stä. Asemakaavan muutoksen alueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.

3 Asemakaava Alueella ovat voimassa asemakaavat jotka ovat vahvistuneet (laadittu aikanaan silloisen rakennuslain tarkoittamana rakennuskaavana) ja Niiden mukaan alueet ovat pääosin maatalousaluetta (M). Ote ajantasakaavasta. Asemakaavan muutoksen alue rajattu mustalla. Aluerajauksen korjaus tehty teknisenä korjauksena saadun palautteen pohjalta Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on ryhmitelty asiasisällön perusteella seuraaviin kokonaisuuksiin, joista kaavamuutosta koskevat lähinnä kaksi ensimmäistä: 1. Toimiva aluerakenne 2. Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu 3. Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat 4. Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto 5. Helsingin seudun erityiskysymykset 6. Luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet ALUETTA KOSKEVAT SELVITYKSET Vireillä olevan Klaukkalan osayleiskaavan laatimisen yhteydessä on laadittu seuraavat selvitykset: - Klaukkalan osayleiskaavan luontoselvitys, Enviro 2010, täydennys luonnos - Klaukkalan osayleiskaava-alueen lepakkokartoitus, BatHouse 2010, täydennys 2012 ei vielä valmis

4 - Klaukkalan liikennesuunnitelma, Linea konsultit Oy, 2001, päivitys 2012, melkein valmis - Nurmijärven liikenneturvallisuussuunnitelma Nurmijärven Klaukkalan osayleiskaava-alueen liito-oravat 2006, Enviro, Pekka Routasuo, 7/2006, 2009, päivitys Maankäytön kehityskuva 2040, Nurmijärven kunta, Kiinteitä esihistoriallisia muinaismuistoja koskeva inventointi 2002 ja 2006, Museovirasto - Kiinteitä historiallisia muinaismuistoja koskeva inventointi 2007, Museovirasto - Kevyen liikenteen verkoston ja ulkoilureitistön suunnitelma, Nurmijärven kunta, hulevesisuunnitelman luonnos MITEN ALUEEN RAKENTAMISEN VAIKUTUKSIA SELVITETÄÄN? OSALLISET Asemakaavan toteuttamisen vaikutukset arvioidaan kaavoituksen yhteydessä ja ne esitetään kaavaselostuksessa. Vaikutusten selvittäminen perustuu tehtyihin ja työn aikana tehtäviin selvityksiin ja suunnitelmiin, maastokäynteihin ja osallisilta saatavaan palautteeseen. Vaikutuksia tarkastellaan suunnittelualueen ja sen lähiympäristön osalta nykytilanteeseen verrattuna. Osallisia ovat alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin asemakaavan muutos saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Tässä asemakaavan muutoksessa osallisia ovat: alueen ja lähialueiden asukkaat, maanomistajat, yritykset, työntekijät ja yhdistykset Nurmijärven kunnan hallintoalat ja luottamuselimet muut viranomaiset: Keski-Uudenmaan pelastuslaitos, Keski-Uudenmaan maakuntamuseo yritykset: Sonera Oyj, Elisa Oyj, Nurmijärven Sähkö Oy, Nurmijärven Sähköverkko Oy Uudenmaan ELY-keskus Pajatiira-seura ry Pro Valkjärvi SUUNNITTELU- JA PÄÄTÖKSENTEKOVAIHEET SEKÄ OSALLISTUMISMENETTELYT Suunnitteluprosessi käynnistyy asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan päätettyä kaavan vireille tulosta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma annetaan tiedoksi asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle ja asetetaan nähtäville. Kaavaluonnos käsitellään asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnassa sekä kunnanhallituksessa. Luonnoksessa esitetään mm. kaava-alue, alueen käyttötarkoitus ja rakentamisen määrä ja laatu. Suunnitelman vaikutukset suunnittelualueelle ja

5 ns. vaikutusalueelle sekä nykytilanteeseen että alueella voimassaoleviin kaavoihin verrattuna arvioidaan. Kaavaluonnos ja muu valmisteluaineisto pidetään alustavasti nähtävillä 21 vrk:n ajan, jolloin niistä voi esittää mielipiteitä kirjallisesti. Kaavaluonnoksesta pyydetään kirjalliset ennakkolausunnot asianosaisilta viranomaisilta ja yhteisöiltä. Luonnoksesta saadun palautteen perusteella laaditaan kaavaehdotus, joka käsitellään asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnassa sekä kunnanhallituksessa. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville 30 vrk:n ajaksi, jolloin osalliset voivat esittää mielipiteensä laatimalla kirjallisen muistutuksen. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta sekä kunnanhallitus käsittelevät asemakaavaehdotuksesta saadut muistutukset, lausunnot ja konsultin laatimat vastineet sekä niiden pohjalta kaavaehdotukseen tehdyt muutokset. Muutosten ollessa olennaisia, asemakaavaehdotus asetetaan uudestaan nähtäville 30 vrk:n ajaksi. Kunnanvaltuusto päättää asemakaavan ja asemakaavan muutoksen hyväksymisestä. Kaavoituksen vaiheista tiedotetaan kunnan ilmoituslehdessä, Nurmijärven Uutisissa, julkaistavilla kuulutuksilla, Klaukkalan yhteispalvelupisteessä sekä maanomistajille lähetettävillä kirjeillä. Kaavoitusmateriaaliin voi tutustua ja kaavoituksen etenemistä seurata lisäksi Nurmijärven kunnan internet-sivustolla osoitteessa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, asemakaavan muutosluonnos ja asemakaavan muutosehdotus pidetään nähtävillä kunnanvirastossa. Mielipiteet ja muistutukset tulee osoittaa Nurmijärven asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle ja toimittaa osoitteeseen Nurmijärven kunta, Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta, Keskustie 2 B, PL 37, Nurmijärvi. Kaavoituksen osallistumismahdollisuuksia ja tavoitteita koskevia mielipiteitä, suunnittelualuetta tai alueen olosuhteita koskevaa tietoa sekä kaavoitusta koskevia toiveita voi antaa kaavan laatijalle ja kaavavalmistelijalle koko kaavoitusprosessin ajan joko suullisesti tai kirjallisesti (ks. yhteystiedot tämän suunnitelman lopussa). ALUSTAVA TAVOITEAIKATAULU Kaavaluonnos laaditaan ja käsitellään syksyn 2012 aikana. Kaavaehdotus on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2013 alussa.

6 YHTEYSTIEDOT JA PALAUTE Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on saatavilla Nurmijärven kunnanvirastossa tai kunnan kotisivuilla osoitteessa Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevat mielipiteet tulee ennen kaavan asettamista julkisesti nähtäville toimittaa kirjallisesti osoitteeseen Nurmijärven kunta, Asemakaavoitus, Keskustie 2 B, PL 37, Nurmijärvi. LISÄTIETOJA KAAVOITUKSESTA ANTAVAT: Nurmijärven kunta: Suunnittelupäällikkö Juha Oksanen, p Arkkitehtitoimisto J.Laiho ArkPlan Ky Arkkitehti Jyrki Laiho Levonmäenkatu Tampere

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-304 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka 1. Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 2-225 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Alhonniitty, kortteli 2604, tontti 2 1. Suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ( päivitetty ) Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ( päivitetty ) Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka Kaavatunnus 3-304 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 ( päivitetty 1.12.2017.) Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka 1. Suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan kumoaminen ja muutos, Klaukkala Korttelit 3178 ja 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012 Päivitetty

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Klaukkalassa Ropakkotien eteläpuolella, rajoittuen

Lisätiedot

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Laadittu 12.5.2015 Tarkistettu 06.10.2015 Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Kaavatunnus: 5-021 Diaarinro: 471/10.02.03/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 06.10.2015 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty Kaavatunnus 3-290 Asianumero: ASRAltk: 11.02.2014 04.03.2014 Nurmijärven kunta /Ympäristötoimiala/Asemakaavoitus ja tekninen suunnittelu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.11.2006 Päivitetty 04.03.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos, Santtio 11, kortteli 32 sekä puisto- ja lähivirkistysalue Liite 1 1 Sijainti opaskartalla Aluerajaus Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Kaavatunnus 3-313 Asianumero ASRA.ltk: 20.1.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Asemakaavan muutos koskee korttelia 6 sekä maatalousaluetta Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto Sivu 1/6 Kaavatunnus: 3-297 Asia n:o: 121/10.02.03/2019 17.6.2008, päivitetty 26.2.2019 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 26.2.2019

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Sivu 1/5 Kaavatunnus: 3-313 Asianumero: 678/10.02.03/2014 Päiväys: 19.8.2014 Päivitetty: 23.1.2018 KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KLAUKKALAN SORVITIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KLAUKKALAN SORVITIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 1/5 Kaavatunnus 3-341 Asianumero 511/10.02.03/2015 Päiväys 13.3.2018 KLAUKKALAN SORVITIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualueeseen kuuluu kortteli Klaukkalassa Tornimäen

Lisätiedot

VIIRINLAAKSO II. Klaukkalan keskusta-aluetta koskeva asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Viirinlaakso II.

VIIRINLAAKSO II. Klaukkalan keskusta-aluetta koskeva asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Viirinlaakso II. Sivu 1/6 Kaavatunnus: 3-326 Asia n:o: 102/10.02.03/2019 26.2.2019 VIIRINLAAKSO II Klaukkalan keskusta-aluetta koskeva asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 2/6 Suunnittelualueen sijainti

Lisätiedot

HEIKKILÄNTIE KORTTELI Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

HEIKKILÄNTIE KORTTELI Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/6 Kaavatunnus: 2-179 Asia n:o: 884/10.02.03/2018 20.11.2018 HEIKKILÄNTIE KORTTELI 2344 Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 2/6 Suunnittelualueen

Lisätiedot

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Sivu 1/5 Kaavatunnus: 3-313 Asianumero: 678/10.02.03/2014 Päiväys: 19.8.2014 Päivitetty: 22.5.2018 KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599402201608 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Sivu 1/6. Kaavatunnus: Asia n:o: Päivitetty ja OAS

Sivu 1/6. Kaavatunnus: Asia n:o: Päivitetty ja OAS Sivu 1/6 Kaavatunnus: 2-232 Asia n:o: 17.12.2013. Päivitetty 11.10.2016 ja 11.12.2018. OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA HEINOJA I ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS HEINOJANTIEN YMPÄRISTÖSSÄ, HEINOJAN

Lisätiedot

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä...3 2. Aloite...3 3. Suunnittelualue...3 4. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet...3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

Kirkonkylän asemakaavan muutos, Sandåkers, kevyen liikenteen väylä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kirkonkylän asemakaavan muutos, Sandåkers, kevyen liikenteen väylä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kirkonkylän asemakaavan muutos, Sandåkers, kevyen liikenteen väylä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599406201611 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Kolpin teollisuusalueen asemakaavan laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin teollisuusalueen asemakaavan laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin teollisuusalueen asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599599404201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Sandsundin asemakaavan osan muutos, korttelit 28 ja 43. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Sandsundin asemakaavan osan muutos, korttelit 28 ja 43. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Sandsundin asemakaavan osan muutos, korttelit 28 ja 43 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599406201603 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Kaavatunnus 2-232 Asianro Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 2 17.12.2013, päivitetty 17.1.2014 Suunnittelualue Asemakaava-alue koskee Raalantien ja Heinojan

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Janakkalan kunta Turenki Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Janakkalan kunta Turenki 26.4.2013 Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja 206-208 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa Hausjärventien ja Turengintien

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599401201609 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA.

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. Joroisten kunta 1(6) JOROISTEN KUNTA GOLF-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava ja asemakaavan muutos, Klaukkala Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava ja asemakaavan muutos, Klaukkala Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava ja asemakaavan muutos, Klaukkala Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

OAS KIRKONKYLÄN VANHAN SÄHKÖLAITOKSEN ALUE KORTTELIA 2028 JA OSAA KORTTELISTA 2029 SEKÄ KATUALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

OAS KIRKONKYLÄN VANHAN SÄHKÖLAITOKSEN ALUE KORTTELIA 2028 JA OSAA KORTTELISTA 2029 SEKÄ KATUALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 1/6 Kaavatunnus: 2-198 Asia n:o: 25.09. 2018 KIRKONKYLÄN VANHAN SÄHKÖLAITOKSEN ALUE KORTTELIA 2028 JA OSAA KORTTELISTA 2029 SEKÄ KATUALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 25.09.2018 Sivu 2/6 Suunnittelualueen

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599414201601 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KH 26.2.2018 Liite 27 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 29 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.2.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.6.2010 Harjunpään asemakaava ja asemakaavan muutos: Korttelit 17-18, osa korttelia 16 sekä maatalous ja katualueet 1. Suunnittelualue ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

Sandsundin asemakaavan muutos, osa korttelista 21 muutetaan pyörä- ja kävelytieksi

Sandsundin asemakaavan muutos, osa korttelista 21 muutetaan pyörä- ja kävelytieksi Sandsundin asemakaavan muutos, osa korttelista 21 muutetaan pyörä- ja kävelytieksi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599406201611 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki

Janakkalan kunta Turenki Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Kaavatunnus 2-232 Asianro Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.12.2013, päivitetty 11.10.2016 Suunnittelualue Asemakaava-alue koskee Raalantien ja Heinojan uoman

Lisätiedot

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A 23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT 17.1.2018 KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 4 7 ) Asemakaavan muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014 3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

Viirinlaakson 1. vaiheen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.5.2014. 82139565 Nurmijärven kunta

Viirinlaakson 1. vaiheen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.5.2014. 82139565 Nurmijärven kunta 82139565 Nurmijärven kunta Viirinlaakson 1. vaiheen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.5.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Kirkkokangas 15. kortteli (osa) Asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Kirkkokangas 15. kortteli (osa) Asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Kirkkokangas 15. kortteli 15002 (osa) Asemakaavan muutos / 19.05.2016 2 / 9 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) / 16.11.2016 2 / 8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Päiväys 3.4.2018 KOSKEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Monninkylän länsiosassa Helkamäentin, Pornaistentien ja Vähäjoen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE BlomDesktop 2011 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 ALOITE TAI ASEMAKAAVAN VIREILLETULON SYY

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot