Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 481/2012 vp Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden arvonlisäverotuksen yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Kulttuuriharrastusten tiedetään lisäävän hyvinvointia liikunnan tavoin. Lain mukaan työnantaja voi tukea verovapaasti työntekijöidensä kulttuuri- ja liikuntatoimintaa enintään 400 eurolla vuodessa. Kulttuuripalvelujen tuottajat eivät kuitenkaan ole samalla viivalla liikuntapalvelujen tarjoajien kanssa, sillä monien kulttuuripalvelujen arvonlisävero on yleisen arvonlisäverokannan mukaisesti 23 %, kun liikuntapalvelujen arvonlisävero on 9 %. Arvonlisäveron suuri ero merkitsee suoraan yhtä suurta eroa kuluttajahinnoissa. Nykyisellään kulttuuripalveluista elokuvaliput sekä kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien sisäänpääsy kuuluvat 9 prosentin arvonlisäveron piiriin. Tämä veroprosentti tulisikin asettaa kaikkia kulttuuripalveluja, myös yksityisen palveluntarjoajan kulttuuripalveluja, koskevaksi. Esimerkiksi yksityisen palveluntarjoajan kurssit kuuluvat 23 prosentin arvonlisäveron piiriin. Kulttuuripalvelujen arvonlisäveron asettaminen samaan 9 prosenttiin liikuntapalvelujen kanssa edesauttaisi kulttuuripalvelujen kilpailukyvyn ja palveluntarjonnan kasvua. Lisäksi työntekijällä olisi aito mahdollisuus valita kohtuuhintaisten liikunta- ja kulttuuripalvelujen välillä hyödyntäessään työnantajan tarjoamaan virkistysmahdollisuutta. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä kulttuuripalvelujen arvonlisäverokannan yhdenmukaistamiseksi liikuntapalvelujen kanssa? Helsingissä 5 päivänä kesäkuuta 2012 Elsi Katainen /kesk Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Elsi Kataisen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 481/2012 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä kulttuuripalvelujen arvonlisäverokannan yhdenmukaistamiseksi liikuntapalvelujen kanssa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Arvonlisäverolain 84 :n mukaan suoritettava vero on 23 prosenttia veron perusteesta, ellei 85 tai 85 a :ssä toisin säädetä. Arvonlisäverolain 85 a :n 1 momentin 3 kohdan mukaan palvelusta, jolla annetaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen, on suoritettava arvonlisäveroa 9 prosenttia. Lain 1 momentin 4 kohdan mukaan teatteri-, sirkus-, musiikki- ja tanssiesitysten, elokuvanäytösten, näyttelyjen, urheilutapahtumien, huvipuistojen, eläintarhojen, museoiden sekä muiden vastaavien kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien ja laitosten pääsymaksuista suoritettava arvonlisävero on 9 prosenttia. Arvonlisäverolain 39 :n 1 momentin mukaan veroa ei suoriteta koulutuspalvelun myynnistä. Saman pykälän 2 momentin mukaan veroa ei myöskään suoriteta, kun koulutustoimen harjoittaja luovuttaa koulutuksensaajalle koulutuksen yhteydessä koulutukseen tavanomaisesti liittyviä palveluja ja tavaroita. Lain 40 :n mukaan koulutuspalvelulla tarkoitetaan yleissivistävää ja ammatillista koulutusta, korkeakouluopetusta sekä taiteen perusopetusta, jota lain nojalla järjestetään tai jota lain nojalla avustetaan valtion varoin. Arvonlisäverotuksessa sovellettavat verokannat on säädelty Suomea sitovasti yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetussa neuvoston direktiivissä (2006/112/EY). Suomella ei ole oikeutta kansallisin päätöksin soveltaa alennettua verokantaa muihin kuin direktiivissä mainittuihin tavaroihin ja palveluihin. Direktiivin 98 artiklan mukaan jäsenvaltio voi soveltaa joko yhtä tai kahta alennettua verokantaa liitteessä III tarkoitettuihin ryhmiin kuuluvien tavaroiden luovutuksiin ja palvelujen suorituksiin. Liitteen III kohdassa 7 on mainittu alennetun verokannan alaisina palveluina pääsy näytöksiin, teatteriin, sirkukseen, messuille, huvipuistoihin, konsertteihin, museoihin, eläintarhoihin, elokuviin, näyttelyihin ja vastaaviin kulttuuritilaisuuksiin ja -laitoksiin, kohdassa 13 pääsy urheilutilaisuuksiin ja kohdassa 14 urheilulaitosten käyttöoikeus. Koulutus- ja opetuspalveluja ei ole säädetty alennetun verokannan alaisiksi arvonlisäverodirektiivissä tai -laissa. Liikuntapalvelut ja kulttuuripalvelut käsitellään jo voimassa olevan lainsäädännön mukaan yhdenmukaisesti alennetulla verokannalla, mikäli palvelut voidaan sisällöltään selkeästi luokitella liikunta- tai kulttuuripalveluiksi. Myös yksityisten ja kaupallisten palveluntarjoajien luovuttamat kulttuuripalvelut voivat olla 9 prosentin verokannan alaisia. Koulutuksen verovapaus puolestaan koskee arvonlisäverotuksessa vain lakisääteistä koulutusta. Muu kuin lakisääteinen koulutus on verollista. Tällaista koulutusta on liiketaloudellisin perustein järjestetty koulutus sekä erilainen harrastustoimintaan liittyvä koulutus. Arvonlisäverotuksessa on lähinnä liikuntapalvelujen verokannan määrittämisessä esiintynyt 2

3 Ministerin vastaus KK 481/2012 vp Elsi Katainen /kesk tulkintatilanteita ja rajanvetoja sen suhteen, onko palvelu pääasiallisen sisältönsä ja tarkoituksensa puolesta katsottava liikuntapalvelun sijasta täyden 23 prosentin verokannan alaiseksi koulutustai opetuspalveluksi. Oikeuskäytännössä on useiden tapausten avulla määritelty liikuntapalvelun ja koulutuspalvelun käsitteitä. Korkeimman hallinto-oikeuden antamassa päätöksessä T 2698 hiihtokoulutoiminta, johon sisältyi laskettelun ja lumilautailun opettamista, katsottiin kokonaisuudessaan täyden verokannan alaiseksi opetustoiminnaksi. Päätöksessä T 2291 ( ) ohjattujen ratsastustuntien pitäminen katsottiin liikuntapalveluksi. Verohallinnolta saatujen tietojen mukaan vastaavanlaisia tulkintakysymyksiä ei ole käytännössä juurikaan esiintynyt kulttuuripalvelujen osalta. On kuitenkin mahdollista, että esimerkiksi kulttuurisisältöisten kerhojen ja kurssien osalta tulee vastaavasti tapauskohtaisesti arvioitavaksi, onko tilaisuuden pääpaino kulttuurielämyksen vai koulutuspalvelun tarjoamisessa. Liikunta- ja kulttuuripalveluja ei ole tässäkään suhteessa asetettu arvonlisäverotuksessa keskenään eri asemaan. Edellä esitetyn perusteella hallitus katsoo, ettei kulttuuripalvelujen ja liikuntapalvelujen nykyistä arvonlisäverokohtelua ole tarvetta kirjallisen kysymyksen johdosta muuttaa. Helsingissä 25 päivänä kesäkuuta 2012 Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 481/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Elsi Katainen /cent: Vad har regeringen för avsikt att göra för harmonisering av mervärdesskattesatsen på kulturtjänster och idrottstjänster? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt 84 i mervärdesskattelagen ska i skatt betalas 23 procent av skattegrunden, om inte något annat anges i 85 eller 85 a. Enligt 85 a 1 momentet 3 punkten i mervärdesskattelagen ska i skatt betalas 9 procent av skattegrunden för tjänster som möjliggör utövande av idrott. Enligt 1 momentet 4 punkten i lagen ska i skatt på inträdesavgifter till teater-, cirkus-, musik-, dans- och biografföreställningar, utställningar, idrottsevenemang, nöjesparker, djurparker, museer och andra motsvarande kultur- eller underhållningsevenemang och inrättningar betalas 9 procent av skattegrunden. Enligt 39 1 momentet i mervärdesskattelagen betalas skatt inte på försäljning av utbildningstjänster. Enligt 2 momentet i samma paragraf ska skatt inte heller betalas när den som bedriver utbildningsverksamhet i samband med utbildningen till deltagarna överlåter tjänster och varor som sedvanligt hör till utbildningen. Enligt 40 i lagen avses med utbildningstjänst allmänbildande utbildning och yrkesutbildning, högskoleundervisning samt grundundervisning i konst som ordnas med stöd av lag eller som med stöd av lag understöds med statens medel. De skattesatser som tillämpas i mervärdesbeskattningen finns fastställda i rådets direktiv om ett gemensamt system för mervärdesskatt (2006/112/EG) och är bindande för Finland. Finland har inte rätt att genom nationella beslut tilllämpa en lägre skattesats på andra varor och tjänster än de som har fastställts i direktivet. Enligt artikel 98 i direktivet får medlemsstaterna tillämpa en eller två reducerade skattesatser på leverans av varor och tillhandahållande av tjänster i de kategorier som anges i bilaga III. Följande tjänster har nämnts som tjänster för vilka sänkt skattesats gäller i punkt 7 i bilaga III: Tillträde till föreställningar, teatrar, cirkusar, marknader, nöjesparker, konserter, museer, djurparker, biografer, utställningar och liknande kulturella evenemang och anläggningar. I punkt 13 nämns tillträde till sportevenemang och i punkt 14 utnyttjande av sportanläggningar. I lagstiftningen har utbildnings- och undervisningstjänster i varken mervärdesskattedirektivet eller mervärdesskattelagen hänförts till en lägre skattesats. Idrottstjänsterna och kulturtjänsterna behandlas redan enligt den existerande lagstiftningen enhetligt med den sänkta skattesatsen, om tjänsterna till sitt innehåll klart kan klassificeras som idrottstjänster eller kulturtjänster. Även kulturtjänster som överlåts av privatpersoner och kommersiella tjänsteleverantörer kan höra till den sänkta skattesatsen på 9 procent. Inom mervärdesbeskattningen gäller skattefriheten för utbildning däremot endast lagstadgad utbildning. Annan utbildning än lagstadgad utbildning är skattepliktig. Till sådan utbildning hör utbildning på affärsekonomiska grunder samt utbildning i anknytning till hobbyverksamhet. Inom mervärdesbeskattningen har det uppstått tolkningssituationer och gränsdragningar 4

5 Ministerns svar KK 481/2012 vp Elsi Katainen /kesk främst vid fastställande av skattesatsen för idrottstjänster huruvida tjänsten till sitt huvudsakliga innehåll och ändamål i stället för idrottstjänst bör anses vara sådan utbildnings- och undervisningstjänst för vilken full 23 procents skattesats gäller. I rättspraxis har man genom ett flertal fall definierat skillnaden mellan begreppen idrottstjänst och utbildningstjänst. Enligt högsta förvaltningsdomstolen beslut T 2698 givet ansågs skidskoleverksamhet, som inkluderade undervisning i slalomåkning och åkning med snöbräde, i sin helhet vara undervisningsverksamhet för vilken den fulla skattesatsen gäller. I beslut T 2291 ( ) ansågs handledda ridlektioner vara idrottstjänster. Enligt de uppgifter som har inhämtats från Skatteförvaltningen har motsvarande tolkningsfrågor i praktiken inte just alls förekommit för kulturtjänsternas del. Det är dock möjligt att motsvarande enskilda fall kommer upp för bedömning av huruvida tyngdpunkten på evenemanget ligger på kulturupplevelse eller erbjudande av utbildningstjänster till exempel gällande klubbar och kurser med kulturellt innehåll. Inte heller i detta avseende har idrotts- och kulturtjänsterna fått inbördes olika ställning. Utgående från motiveringarna här ovanför anser regeringen det inte finnas någon orsak att ändra den nuvarande mervärdesskattebehandlingen av kulturtjänster och idrottstjänster med anledning av det skriftliga spörsmålet. Helsingfors den 25 juni 2012 Finansminister Jutta Urpilainen 5