Siistit sävelet. Epäpuhtaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Siistit sävelet. Epäpuhtaus"

Transkriptio

1 2732 TL

2 Eetu Lindgren PUHTAUS Siistit sävelet Falskia! Vingutusta! Ujellusta! Kiekunaa! Epäpuhdas musiikki on jotakin, jonka kaikki väittävät tunnistavansa ja johon kukaan ei tunnusta sortuvansa. Sävelpuhtaus elää jokaisen musiikin parissa touhuavan mielessä ihanteena. On terveydelle äärimmäisen vaarallista joutua häpeämään yleisön edessä omaa soittoaan. Jokainen nuorella iällä minkä tahansa soittimen soittoa harjoitellut voi todistaa, kuinka vaikeakulkuisille poluille joutuvat ne, jotka ovat esiintyneet erilaisissa koulun matineoissa, kevätkonserteissa ja joulukirkkoesityksissä. Väärin soittaminen yleisön edessä vertautuu suurin piirtein siihen tunteeseen, joka syntyy, kun istahtaa julkisen kulkuvälineen istuimelle tietämättä, että sen edellinen painaja on ollut ehta katujen mies. Tällöin tietää, että nopea puhdistautuminen on ainoa tilanteen korjaava vaihtoehto, vaikka pelastautumisyritys ei voi tehdä vahinkoa tekemättömäksi. Muisto jää siistiytymisestä huolimatta, ja ympärillä olevien säälivät, vahingoniloiset tai myötähäpeävät katseet on pakko kestää. Epäpuhtaus Pythagoras totesi kahden sävelen kuulostavan hauskoilta keskenään, kun niiden taajuuksien suhde muodostaa jonkin sievän murtoluvun. Oktaavin taajuussuhteeksi hän määritti 1:2, puhtaan kvintin 3:2, suuren terssin 5:4, pienen terssin 6:5 ja niin edelleen. Näillä luvuilla määritellään yhä kyseiset puhtaat intervallit. Jo ammoin on kuitenkin havaittu, että kolme kertaa 5:4 ei olekaan kaksi, vaan tulos jää hivenen matalaksi, vaikka kolmella harppauksella suoritettu kahdentoista askeleen loikan tulisi tuottaa tulokseksi oktaavi. Oktaavia ei näin ollen voi jakaa intervalleihin niin, että jokainen hyppäys sävelestä toiseen pysyisi puhtaana. Ilmiön seurauksena on, että jos halutaan soittaa muutakin kuin vain tiettyjä intervalleja, kuten sävelasteikkoa, täytyy toisia intervalleja viilata toisten kustannuksella. Tämän teollisen prosessin tuotoksena on syntynyt erilaisia viritysjärjestelmiä, joilla saadaan aikaan joko puhtaita kvinttejä tai terssejä, mutta kumpiakin on mahdotonta saavuttaa samanaikaisesti. Viritysjärjestelmiä on edelleen käytössä useita, ja esimerkiksi cembalon voi virittää miljoonilla eri tavoilla, joista erästä pidettiin barokin aikana verrattomana, vaikka kvintit ovat siinä epäpuhtaita. Erilaisia järjestelmiä tuli pinnalle ja poistui muodista eri aikakausien aikana, kunnes lopulta säveltäjät kyllästyivät typerään sähläämiseen eri järjestelmien sävellajin mukaan, ja joku ilmeisen raivon vallassa halkaisi oktaavin tylysti kahteentoista yhtä suureen palaan. Näin saatiin aikaan tasaviritys, jossa jokainen puolisävelaskel on yhtä kaukana naapureistaan. Tasaviritys on kätevä. Puolisävelaskel on 2733 Duodecim 2008;124:2733 6

3 PUHTAUS 2734 aina saman pituinen, ja mikä tahansa kappale voidaan soittaa miltä hyvänsä korkeudelta niin, että kukaan ei huomaa kuulevansa mitään tavallisuudesta poikkeavaa, vaikka sävellajia vaihdettaisiin lennossa. Ainoa haittapuoli kyseisessä järjestelmässä on se, että kaikki intervallit oktaavia lukuun ottamatta ovat epäpuhtaita. Tasaviritys on laajalti suosittu erityisesti Onneksi korvamme ovat tottuneet lievästi vinoihin taajuuksiin länsimaissa, mikä kertoo hyvin paljon siitä, kuinka vakavasti sävelpuhtauteen tulisi suhtautua. Tästä syystä länsimainen musiikki on likaista tai hiukan suttuista, mutta onneksi korvamme ovat tottuneet lievästi vinoihin taajuuksiin, eivätkä pidä tasavireistä musiikkia epävireisenä. Epäpuhtaus on siis aina yhtä lailla läsnä musiikissa kuin puhtauskin. Tämä ilmenee erityisen hyvin konserttien jälkeisissä keskusteluissa. Päästessään muiden ihmisten seuraan puhumaan»korkeakulttuurista» kansalainen tahtoo tehdä selväksi oman kyvykkyytensä tunnistaa kaikki tahrat esityksestä, varsinkin ne, joita muut kenties eivät ole huomanneet. Kun kyseisiä virheitä ei ole esityksessä ollut tai niitä ei ole huomannut, ihmismieli pyrkii näkemään niitä. Helppo tapa antaa vaikutelma hyvästä sävelkorvasta on haukkua mitä tahansa musiikkia epäpuhtaaksi. Jos kukaan ei pysty tätä todentamaan, antaa vaikutelman siitä, että oma sävelkorva on muita ylivertaisempi ja täten nostaa itseään korkeammalle muiden silmissä. On komeaa sanoa lämpiössä sellaista kuin»nyanssit olivat hyvin synkassa balanssin kanssa, mutta toisen osan päätöksen glissandon loppuminen dissonanssiin pilasi täysin katarsikseni». Syy salatun sävelkorvan paljastamiseen johtuu siitä, että musikaalisen lahjakkuuden luullaan usein yhdistyvän älykkyyteen, älykkyyden koulutukseen, koulutuksen tärkeään ammattiin ja tärkeän ammatin hyvään palkkaan. Jos haluaa loistaa muiden silmissä edellä mainitulla tavalla, on varottava, ettei paikalla ole henkilöä, jolla on ns. absoluuttinen sävelkorva. Nämä mystiset veronmaksajat ovat niitä, joiden huhutaan erottavan pienimmänkin sottaisuuden musiikista ja kaiken lisäksi tuottavan putipuhtaita ääniä. Kun tavallinen ihminen pitää laajaa skaalaa taajuuksia yhtenä ja samana sävelenä, absoluuttisella korvalla varustettu yksilö rajaa kunkin sävelen äärimmäisen kapeaan taajuusrakoon. Sävelkorvaltaan absolutistit syntyvät ominaisuutensa kanssa. Heidän lahjakkuutensa jalostuu useimmiten perheissä, joissa harrastetaan musiikkia, joten on selvää, että sävelkorva vaatii myös harjaantumista. Puhtaiden sävelten määritelmät ovat vuosikausia olleet kiistanalaiset, joten puhdas sävel on alkanut merkitä ennalta sovittua äänentaajuutta, joka pitää saavuttaa. Tämä koskee myös sävelkorvaltaan herkkiä. Jos opettelee tunnistamaan tietynkorkuisen sävelen ja opettelee toistamaan sen laulaen, kazoolla, sahalla tai thereminillä, tulee tuottaneeksi keskenään mukavalta kuulostavia ääniä, joissa kuitenkin on aina hitunen ryönää. Puhtaus Se, minkä me käsitämme puhtaaksi musiikiksi, ei ole täysin steriiliä. Koska oktaavia ei voida jakaa puhtaisiin intervalleihin, musiikissa on aina jonkin verran epäpuhtautta ikään kuin normaalifloorana. Tästä huolimatta likaistakin soitettua ja laulettua musiikkia on miellyttävää kuunnella, joten korvan täytyy hyväksyä kaikkein mitättömimmät tuhrut kuulemissaan sävelissä. Korva antaa kuitenkin anteeksi töhkäisyyden vain tiettyyn rajaan saakka. Normaaliflooran halutaan pysyvän muuttumattomana, jotta epäpuhtaudet eivät leviäisi taiteenlajissa ympäriinsä. Epidemian estämiseksi on täytynyt keksiä erilaisia desinfiointimenetelmiä, mikä on johtanut joidenkin sävelten oikeuksien uhraamiseen taidemusiikissa ja tiettyjen säveltaajuuksien pitämisen toisia parempina. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Muiden yläpuolelle on nostettu kaksitoista taajuutta, mikä on kätevintä säveltämisen ja soittamisen kannalta. Niiden vieressä tai lähellä kaikki muu on saastaista ja kamalaa ja aiheuttaa soinnillisia E. Lindgren

4 tulehduksia. Tämän seurauksena mm. pianon viritystä pidetään kaikkien puhtaiden sävelten kokoelmana. Koska kyseinen instrumentti on suosittu jäsen erilaisissa orkestereissa, muiden soittimien ja laulajien täytyy mukautua tasaviritykseen, jotta saataisiin aikaan musiikkia, joka kuulostaa mukavalta yhteen soitettuna. Pianolla voi täten soittaa vain»oikeita» taajuuksia, jotka kuulostavat hauskoilta toisiinsa nähden. Mikään ei kuitenkaan estä soittamasta kyseisellä instrumentilla väärää säveltä väärään aikaan. Puhdas musiikki perustuu siis yhteiseen sopimukseen siitä, kuinka monta hertsiä kunkin puhtaan sävelen pitäisi osapuilleen sisältää. Epäpuhtaiden sävelten järjestelmällinen hävittäminen on vienyt paljon aikaa, joten vuosien saatossa pyrkimys kaikkien kökköjen siivoamiseen on synnyttänyt muoti-ilmiöitä, ja ilmiöistä on tullut sopimuksia ja sopimuksista lopulta suvereeni totuus. Kun kaikki pitävät kyseisiä säveliä ainoina sallittuina, on saatu aikaan tabu, jonka ulkopuolella kaikki muu on rumaa, inhottavaa ja likaista. Jotta säveltä voidaan pitää puhtaana, sitä pitää verrata kumppaneihinsa, jotka soivat samanaikaisesti tai peräjälkeen, sillä yksinään soitettuna sävel ei voi olla puhdas tai likainen. Peräkkäin esiintyvät sävelet muodostavat soinnillisesti puhtaan melodian, jos tuloksena on ymmärrettävä kokonaisuus eikä vain sarja toisistaan irrallaan olevia vingahduksia. Puhdasta musiikkia mittaa myös harmonia. Jos soitetaan eri säveliä samanaikaisesti, harmonia syntyy silloin, kun yhteissointi kuulostaa miellyttävältä. Harmonian rikkomista käytetään tonaalisessa musiikissa hyvin paljon tyylikeinona, jossa tietoisesti soitetaan toistensa kanssa jännittyneesti ja ikävältä kuulostavia säveliä. Musiikissa tätä nimitetään mm. pidätykseksi, ja se toimii siksi, että jännityksen purkautuminen eli dissonanssin muuttuminen konsonanssiksi saa aikaan vapautumisen tunteen, vähän sellaisen kuin kaikkien muidenkin pidätysten purkautuessa. Rytmi Absoluuttisella sävelkorvallakaan varustettu musikantti ei ole paljon väärti, ellei hän kykene muodostamaan oikeaa säveltä oikeaan aikaan. Jos likainen musiikki on vaarallista terveydelle, arytmia on hengenvaarallista. Varsinkin sekä epävireisesti että epärytmisesti soitettu musiikki saa aikaan vakavia komplikaatioita. Ihmiset kuvailevat tällöin kärsivänsä mm. silmämunien sulamisesta, sisäelinten kyhmyyntymisestä sekä hampaiden ja varpaankynsien irtoamisesta. Kaikenlaiset rytmihäiriöt voivat saada puhtaasta ja kauniistakin musiikista painajaista, ja empiminen silloin, kun iskun pitäisi tulla, saa aikaan epämääräistä värinää. Rytmissä pysyminen vaatii rautaista mieltä. Jos huomio ei keskity tiukasti pulssin ylläpitämiseen, se alkaa kuulostaa sateen ropinalta, jossa iskut tulevat sattumanvaraisesti. Tanssimusiikin ystävät saattavat pitää tasaisuutta ja jatkuvuutta rytmin kulmakivinä, ja siten voisi kuvitella puhtaan rytmin olevan sellainen, jossa tempo pysyy näennäisen loputtomiin samana ja kaikki mikä poikkeaa tästä ihanteesta, olisi likaista. Rytmin puhtaudesta ei toisaalta voi kiistellä samalla tavalla kuin sävelpuhtaudesta, sillä tempo saattaa vaihdella saman kappaleen aikana paljon vapaammin kuin säveltaajuudet. Iskun voi orkesterissa soittaa vain oikeaan tai väärään aikaan. Mitään välimuotoja ei ole, ja sivuäänet ovat aina huonoja vaihtoehtoja. Tempon ja tahtilajin vaihteluilla saadaan aikaan erilaisia tulkinnallisia efektejä, mutta tällöinkin on muiden oltava juonessa mukana. Kappale on yleensä tunnistettavissa, vaikka se soitettaisiin hieman epäpuhtaasti, mutta rytmisesti väärin soitettu kappale muuttuu nopeasti irvikuvakseen. Kun puhutaan epäpuhtaasta musiikista, useimmiten tarkoitetaan musiikkia, joka ei miellytä korvaa. Vaikka sävelpuhtautta ja pulssia pidetään yleisesti tärkeinä, harmonia ja tasainen tempo ovat jo melkoisen harvinaisia nykyisessä 2735 Siistit sävelet

5 PUHTAUS taidemusiikissa. Oleellista oikeastaan on se, kuuluvatko soitetut ja lauletut sävelet pituuksineen teokseen niin kuin säveltäjä on sen tarkoittanut vai ratkaisevatko sattuma, epäonni tai tyriminen, miltä kappale esitettynä kuulostaa. Tulkinnan ja vahingon raja on erittäin häilyvä. Vaikka kaikkea musiikkia on syytä rohkeasti soittaa tai laulaa, täytyy ennakkoluulottoman musikantin ymmärtää esityksen tasossa olevan jotain vialla, jos kuulijat katoavat taivaan tuuliin. Silloin on syytä harjoitella enemmän tai pyytää neuvoa niiltä, jotka ovat harjaantuneempia. Tämä on erinomainen keino kaikkein vaikeimpien paikkojen puunaamiseksi. Sama koskee kirjoittamista, sillä tätäkään juttua ei olisi syntynyt ilman musiikkitieteen maisteri Minna Lindgrenin ja musiikin ylioppilas Jouni Haapakosken korvaamattomia ideoita ja neuvoja. Suuret kiitokset heille avusta. EETU LINDGREN, lääket. yo, amatöörisellisti ja basisti Helsinki Mikä on puhdasta? Sitä et niinku ei oo mustaa vaan sellast valkost. Ehkä toi paperi kun siihen ei oo vielä piirretty Että ei oo mitään likaa päällä eikä oo vaikkapa mudassa ollut ja jos on valkoset vaatteet niin niiden pitää olla valkoset Vaikka joku laatikko ettei siinä oo pölyä 2736 Mikä on likaisinta, mitä tiedät? Koppakuoriainen Luuta Kakka Muta Takka Vuoteen ei-pesty lattia

Tutkielma tasavireisestä, pythagoralaisesta ja diatonisesta sävelasteikosta Teuvo Laurinolli ( )

Tutkielma tasavireisestä, pythagoralaisesta ja diatonisesta sävelasteikosta Teuvo Laurinolli ( ) Tutkielma tasavireisestä, pythagoralaisesta ja diatonisesta sävelasteikosta Teuvo Laurinolli (8.2.2015) Johdanto Tarkastelemme sävelkorkeuksia (värähdystaajuuksia) yhden oktaavin alueella (esim. C1...

Lisätiedot

PASUUNA TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

PASUUNA TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia PASUUNA TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme pasuunansoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Huilu 1. Harjoittelu. säännöllinen kotiharjoittelu rauhallisessa ympäristössä vanhempien kannustus ja tuki harjoittelupäiväkirjan täyttäminen

Huilu 1. Harjoittelu. säännöllinen kotiharjoittelu rauhallisessa ympäristössä vanhempien kannustus ja tuki harjoittelupäiväkirjan täyttäminen Huilu 1. Soittimeen tutustuminen huilun rakenne ja osien nimet osien kasaaminen ja purkaminen sekä puhdistaminen miten ääni syntyy luonteva ja ergonominen soittoasento äänen muodostaminen (ansatsi, tasainen

Lisätiedot

Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA.

Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA IMPROVISOIMME AINA KUN PUHUMME. KUN IMPROVISOIMME

Lisätiedot

KONTRABASSO TAITOTAULU. Musiikkiopisto Avonia Musikintitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

KONTRABASSO TAITOTAULU. Musiikkiopisto Avonia Musikintitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia KONTRABASSO TAITOTAULU Musiikkiopisto Avonia Musikintitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme kontrabassonsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa. Taitotaulu on

Lisätiedot

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia KÄYRÄTORVI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme käyrätorvensoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Nuottigrafiikka. Tupla viivat, joista jälkimmäinen on paksumpi tarkoittaa sävellyksen loppua. Tahtiosoitus

Nuottigrafiikka. Tupla viivat, joista jälkimmäinen on paksumpi tarkoittaa sävellyksen loppua. Tahtiosoitus Rytmit 1 Nuottigrafiikka - Nuottiviivastossa on viisi poikittaissuuntaista viivaa. - Pystysuorat viivat ovat tahtiviivoja. - Tila kahden tahtiviivan välissä on yksi tahti. Tupla tahtiviivoilla merkitään

Lisätiedot

KÄYRÄTORVI. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

KÄYRÄTORVI. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas KÄYRÄTORVI TASO 1 laajuus 70 tuntia osaa ilmaista tunnistaa luonnollisen soinnin ja osaa tuottaa osaa toteuttaa äänen voimakkuuserot hallitsee perustempon, ylläpitää pulssin, osaa tempon hidastamisen ja

Lisätiedot

Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet

Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet Musiikki Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisen ilmaisun välineitä

Lisätiedot

f k = 440 x 2 (k 69)/12 (demoaa yllä Äänen väri Johdanto

f k = 440 x 2 (k 69)/12 (demoaa yllä Äänen väri Johdanto Äänen väri vs. viritysjärjestelmät Anssi klap@cs.tut.fi www.cs.tut.fi/~klap Lähdemateriaali: Tuning, Timbre, Spectrum, Scale by William A. Sethares Johdanto Oktaaviesimerkki: perusidea Länsimaisen virityksen

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Piano Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö.

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö. 1. Rytinää! Opittavia asioita Tiedän, millainen on hyvä lauluasento Opin säätelemään ääneni voimakkuutta. Tiedän, mitä tarkoittavat π, P, F a ƒ. Opettelen beat-komppea kehorytmeinä. Tutustun lyömäsoittimiin

Lisätiedot

HUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

HUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia HUILU TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme huilunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

MUSIIKIN PIENOISMUODOT Muoto 4 ANALYYSIHARJOITUKSIA

MUSIIKIN PIENOISMUODOT Muoto 4 ANALYYSIHARJOITUKSIA MUSIIKIN PIENOISMUODOT Muoto 4 ANALYYSIHARJOITUKSIA Seuraavissa harjoituksissa analysoidaan teemojen muotoja. Yleisimmät musiikin pienoismuodot erityisesti klassismin musiikissa ovat periodi ja satsimuoto.

Lisätiedot

Musiikista ja äänestä yleisesti. Mitä tiedetään vaikutuksista. Mitä voi itse tehdä

Musiikista ja äänestä yleisesti. Mitä tiedetään vaikutuksista. Mitä voi itse tehdä Tarja Ketola 13.3.2017 Musiikista ja äänestä yleisesti Mitä tiedetään vaikutuksista Mitä voi itse tehdä MELU ihmisen tekemää ääntä, erityisesti sitä mitä ei pysty itse kontrolloimaan HILJAISUUS sallii

Lisätiedot

Alkusanat. c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c

Alkusanat. c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c Alkusanat Musiikin Perusteita Pianoa Soittaen Tämä kirja on tarkoitettu johdannoksi musiikin opiskeluun ja soveltuu Musiikkia Laulaen ja Kirjoittaen kirjasarjan rinnakkaismateriaaliksi opiskeltaessa musiikin

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Oppilas harjoittelee toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä ja saa onnistumisen kokemuksia.

Oppilas harjoittelee toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä ja saa onnistumisen kokemuksia. Kankaantaan koulun musiikkiluokkien 3.- 6. opetussuunnitelma 2016 Toiminta-ajatus Nokian musiikkiluokkien opetussuunnitelma pohjautuu opetussuunnitelman perusteiden tavoitteisiin ja sisältöihin sekä Tampereen

Lisätiedot

Näkökulmia ja työskentelytapoja

Näkökulmia ja työskentelytapoja Näkökulmia ja työskentelytapoja Oppilas osaa jäsentää kuultua ja nuotinnettua musiikkia, on tietoinen sointujen käytön ja äänenkuljetuksen lainalaisuuksista On saanut valmiuksia itsenäisesti analysoida

Lisätiedot

Tonaalista kontrapunktia

Tonaalista kontrapunktia Tonaalista kontrapunktia Kirjoitettava mallin mukaisesti vastaääni kontrapunkti annettuun melodiaan tai bassoon cantus firmus : ) Ohje 1: Intervalli on alussa ja lopussa. Muualla sallitaan myös 3, 5 ja

Lisätiedot

NOKKAHUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

NOKKAHUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia NOKKAHUILU TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme nokkahuilunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p ) Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen

Lisätiedot

Kitara 1. Luovat taidot (improvisointi, säveltäminen) Yhteissoitto

Kitara 1. Luovat taidot (improvisointi, säveltäminen) Yhteissoitto Kitara 1 - soittimen rakenne - miten ääni syntyy - kitaran osien nimet - istuminen tukevasti tuolin reunalla - kitara pysyy tukevasti sylissä - sormien asento, käden muoto - jalkatuki - vuoronäppäilyn

Lisätiedot

Neljännen luokan opetettavat asiat

Neljännen luokan opetettavat asiat Neljännen luokan opetettavat asiat MTOIOS Rytinää LULMINN hyvä asento seisten ja istuen asennon vaikutus ääneen äänen synty äänen voimakkuuden säätely hengityksen voimakkuuden säätely selkeä artikulaatio

Lisätiedot

TRUMPETTI TAITOTAULU. Rakentava palaute-hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

TRUMPETTI TAITOTAULU. Rakentava palaute-hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia TRUMPETTI TAITOTAULU Rakentava palaute-hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme trumpetinsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa. Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet

Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa. Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet Musiikkiopistotasolla oppiminen rakentuu perustasolla saavutettujen tietojen ja taitojen varaan. Musiikkiopistotason

Lisätiedot

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO PIANO Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten liiton perustason ja musiikkiopistotason tasosuoritusten

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

1. Kontrollikerta. Atomikatu 7. Porras A. Porras B. Porras C. Porras D. Arkitehdinkatu 40. Porras A. Oikea. Yleistä. Yleistä LIITE 2: 1 (12)

1. Kontrollikerta. Atomikatu 7. Porras A. Porras B. Porras C. Porras D. Arkitehdinkatu 40. Porras A. Oikea. Yleistä. Yleistä LIITE 2: 1 (12) LIITE 2: 1 (12) 43 1. Kontrollikerta Atomikatu 7 Muutamia sormen jälkiä. puoli pysynyt puhtaampana ja kirkkaampana, tasaisempi jälki. Raitamaisia jälkiä ja muutenkin likaisempi kuin vasen puoli. Laikukas,

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot

LYÖMÄSOITTIMET PERUSOPINNOT

LYÖMÄSOITTIMET PERUSOPINNOT LYÖMÄSOITTIMET PERUSOPINNOT I TAVOITTEET Esittäminen ja ilmaiseminen löytää luonteva soittotapa saada valmiuksia fraseeraukseen sekä teknisiin ja taiteellisiin perustaitoihin kyetä tuomaan esiin kappaleen

Lisätiedot

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019 KOULUJEN KERHO-OPAS syksy 2019 ASEMAN KOULU KUUHANKAVEDEN KOULU NIEMISJÄRVEN KOULU RISTIMÄEN KOULU HANKASALMEN KOULUJEN KERHO-OPAS Koulujen kerhotoiminta käynnistyy! Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA JOUSET

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA JOUSET AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA JOUSET Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 JOUSET JOUSTEN VALMENNUSOPINNOT Valmentavaa jousisoitinopetusta annetaan pienissä viulu-, alttoviulu- ja selloryhmissä

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

JOUSISOITTIMET. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

JOUSISOITTIMET. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas JOUSISOITTIMET TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas oppii harjoittelemaan päivittäin vanhempien tuella. oppii arvioimaan omaa soittoaan ja harjoitteluaan yhdessä oman opettajan ja vanhempien

Lisätiedot

SAKSOFONI PERUSOPINNOT. "Klarinetti soimaan"

SAKSOFONI PERUSOPINNOT. Klarinetti soimaan SAKSOFONI PERUSOPINNOT "Klarinetti soimaan" TAVOITTEET Esittäminen ja ilmaiseminen löytää luonteva soittotapa saada valmiuksia musiikin ilmaisuun sekä teknisiin ja taiteellisiin perustaitoihin Äänenmuodostus,

Lisätiedot

ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke. Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke. Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme alttoviulunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

FAGOTTI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

FAGOTTI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia FAGOTTI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme fagotinsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Vaskisoitinten OPS. Opintokokonaisuus 1. Alkeet

Vaskisoitinten OPS. Opintokokonaisuus 1. Alkeet Vaskisoitinten OPS Opintokokonaisuus 1 Alkeet. - Tutustutaan esiintymiseen liittyviin ilmiöihin turvallisessa ja pienimuotoisessa esiintymisympäristössä: yleisön huomiointi ja lavakäyttäytyminen. - Esiintymisrutiinin

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä.

Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan...

Lisätiedot

Ylivieskan seudun musiikkiopisto Pianon instrumenttikohtainen ops

Ylivieskan seudun musiikkiopisto Pianon instrumenttikohtainen ops Pianon instrumenttikohtainen ops PERUSOPINNOT: opintokokonaisuudet 1-8 Asteikko soitetaan vapaavalintaisessa järjestyksessä opintokokonaisuuksien 2-8 aikana niin, että perusopintojen lopussa oppilas hallitsee

Lisätiedot

Musiikkia käytetään välineenä oman kulttuuri-identiteetin etsimisessä ja valmiuksien luomisessa kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen.

Musiikkia käytetään välineenä oman kulttuuri-identiteetin etsimisessä ja valmiuksien luomisessa kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen. Musiikki Musiikin opetus perustuu opettajan työtään varten määrittelemiin käsityksiin musiikista tiedonalana. Musiikkipedagogiset valinnat opettaja tekee koulun arvoperustan, yleisten oppimis- ja tiedonkäsitysten

Lisätiedot

Vakka-Suomen musiikkiopisto

Vakka-Suomen musiikkiopisto Vakka-Suomen musiikkiopisto MUSIIKIN PERUSTEIDEN AINEOPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunnassa 15.9.2015. Voimassa 1.10.2015 alkaen. 1 INTRO Tämä aineopetussuunnitelma koskee

Lisätiedot

OBOE TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

OBOE TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia OBOE TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme oboensoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa. Taitotaulu

Lisätiedot

UUDEN NUOTTIKUVAN PURKAMINEN

UUDEN NUOTTIKUVAN PURKAMINEN UUDEN NUOTTIKUVAN PURKAMINEN Muistilista 1) Yleiset havainnot - kokonaisuuden hahmottaminen, harjoitettava alue osana kokonaisuutta - kokoonpano, oma stemma - läpi silmäily: kertausmerkit, pomppamerkit,

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä.

Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä. Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä. Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä... (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja

Lisätiedot

musiikista. Pidä mielessä, että musiikin teoriasta syntyy musiikki, ei toisinpäin. Voit vapaasti kokeilla!

musiikista. Pidä mielessä, että musiikin teoriasta syntyy musiikki, ei toisinpäin. Voit vapaasti kokeilla! Bassokitara koulu Tässä aluksi kerron aloitteleville basisteille muutamia hyviä vinkkejä jotka auttavat oppimaan bassokitaran soittoa tai he voivat parantaa tapaa soittaa bassoa. Useimmat eivät ymmärrä,

Lisätiedot

Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille.

Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille. Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille. Webinaari 28.11.2013 Mirja Kopra TAMK Musiikki Tampere University of Applied Sciences 2013 Yleistä:

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANTELE

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANTELE AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANTELE Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANTELE KANTELEEN VALMENNUSOPINNOT Tavoitteet: Tutustutaan kanteleensoiton perusteisiin Tutustutaan mm. soiton,

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Cembalo. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Cembalo. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Cembalo Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi CEMBALONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas HARMONIKKA TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä,

Lisätiedot

Tuusulanjärven avoin musiikkikoulu opetusta Suzuki- ja Kodaly- menetelmillä

Tuusulanjärven avoin musiikkikoulu opetusta Suzuki- ja Kodaly- menetelmillä Tuusulanjärven avoin musiikkikoulu opetusta Suzuki- ja Kodaly- menetelmillä www.suzukikoulu.com OPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN YLEINEN OPPIMÄÄRÄ 1.8.2013 Tuusulanjärven avoin musiikkikoulu Opetuspaikka: Järvenpää-

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Tuuba Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi TUUBANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA PIANON VAPAA SÄESTYS (pop/jazz-piano) PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen

Lisätiedot

Huuliharppu. Jotta saat oikean huuliharpun etkä lelua, hanki se musiikkikaupasta, joko paikallisesta tai verkkokaupasta.

Huuliharppu. Jotta saat oikean huuliharpun etkä lelua, hanki se musiikkikaupasta, joko paikallisesta tai verkkokaupasta. Huuliharppu Tämän oppaan tarkoitus on antaa sinulle jonkinlainen käsitys diatonisen huuliharpunsoiton alkeista. Huuliharppu on halpa soitin, mutta ei kuitenkaan mikään lelu niin kuin usein luullaan. Sillä

Lisätiedot

Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset tietokoneavusteisesta musiikinperusteiden opettamisesta

Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset tietokoneavusteisesta musiikinperusteiden opettamisesta Tekniikka musiikkioppilaitoksen opetuksen apuvälineenä -seminaari Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa pe-la 12.-13.2.2010 Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset

Lisätiedot

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Papuri.papunet.net Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Seuraavilla sivuilla kuvataan erilaisia ikäviä tilanteita. Mitä sinä tekisit? Voit itsekin keksiä hyvän ratkaisun, jota ei mainita tässä

Lisätiedot

Piano 1. Konserttivalmiudet - lavakäyttäytyminen: alku- ja loppukumarrukset - esiintyminen pienimuotoisesti. Soittimeen tutustuminen

Piano 1. Konserttivalmiudet - lavakäyttäytyminen: alku- ja loppukumarrukset - esiintyminen pienimuotoisesti. Soittimeen tutustuminen Piano 1. Soittimeen tutustuminen - soittimen rakenne, miten ääni syntyy - koskettimisto, valkoiset koskettimet ja mustien koskettimien ryhmät - luonteva soittoasento - hyvän perussoinnin tuottaminen -

Lisätiedot

Puhallinorkesterin OPS

Puhallinorkesterin OPS Puhallinorkesterin OPS Opintokokonaisuus 1 Alkeet Vaikeustaso: Grade 0-1 - Esiintyminen turvallisessa, pienimuotoisessa esiintymisympäristössä. - Orkesterirutiineihin tutustuminen harjoitus- ja esitystilanteessa.

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARPPU

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARPPU AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARPPU Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 HARPPU HARPUN VALMENNUSOPINNOT Tavoitteet: Tutustutaan harpunsoiton perusteisiin Tutustutaan mm. soiton, leikin ja

Lisätiedot

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Vantaan musiikkiopisto 2015

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Vantaan musiikkiopisto 2015 1 PIANO Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Vantaan musiikkiopisto 2015 PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET 2 Suomen musiikkioppilaitosten liiton perustason ja musiikkiopistotason

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

PIANONSOITON TAITOTAULUT

PIANONSOITON TAITOTAULUT PIANONSOITON TAITOTAULUT Taitotauluissa kuvataan Vakka-Suomen musiikkiopiston pianonsoiton eri osa-alueita, joita ovat soittimeen tutustuminen, instrumentin hallinta, musiikin hahmottaminen, luovat taidot,

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARMONIKKA

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARMONIKKA AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARMONIKKA Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 HARMONIKKA VALMENTAVA HARMONIKANSOITON OPETUS Tavoitteet Oppilas oppii soittimen käsittelyn perusteet ja luontevan

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kitara Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi KITARANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa.

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Kurssilla koko luokka oppii pianonsoiton alkeet ja kaksi kappaletta. Kurssin voi suorittaa ilman pianonsoiton, musiikinteorian

Lisätiedot

JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA

JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO Tämä aineopetussuunnitelma koskee Vakka-Suomen musiikkiopistossa annettavan musiikin taiteen

Lisätiedot

KLASSINEN LAULU. Opintokokonaisuus 1. Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento

KLASSINEN LAULU. Opintokokonaisuus 1. Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento KLASSINEN LAULU Opintokokonaisuus 1 Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento - Syvähengitykseen tutustuminen - Hartioiden rentous hengittäessä - Leuan rentouttaminen - Laulaminen sävelkorkeudellisesti

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Huilu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Huilu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Huilu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi HUILUNSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

KLARINETTI TAITOTAULU Rakentava palaute-hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

KLARINETTI TAITOTAULU Rakentava palaute-hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia KLARINETTI TAITOTAULU Rakentava palaute-hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme klarinetinsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ. Musiikin syventävät opinnot Yhteismusisointiin suuntautuminen, opintojaksoliite

MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ. Musiikin syventävät opinnot Yhteismusisointiin suuntautuminen, opintojaksoliite MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ Musiikin syventävät opinnot Yhteismusisointiin suuntautuminen, opintojaksoliite Liite opetussuunnitelmaan 1.1.2018 1 YHTEISMUSISOINTIIN SUUNTAUTUMINEN 500 h SYVENTÄVÄT INSTRUMENTTITAIDOT,

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA)

VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) Baritonitorvi Noudatetaan trumpetille tehtyjä sillä tavalla että transponointi korvataan f avaimen opiskelulla Käyrätorvi Noudatetaan

Lisätiedot

Harmonia ja sointuajattelu länsimaisessa musiikissa

Harmonia ja sointuajattelu länsimaisessa musiikissa Harmonia ja sointuajattelu länsimaisessa musiikissa Harmonian historiaa voi tarkastella toisaalta filosofisesta, toisaalta musiikillisesta näkökulmasta. Filosofinen viittaa tässä kirjoituksiin säveljärjestelmistä

Lisätiedot

9.2.6 Musiikki. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet

9.2.6 Musiikki. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet 9.2.6 Musiikki Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisia ilmaisuvälineitä

Lisätiedot

Suukappaleharjoitus Vol.1

Suukappaleharjoitus Vol.1 q = 80 (rubato) Suukappaleharjoitus Vol. b mf (piano + suukappale) b (kielitä) b - - - - - - - - - - - - - - b b 5 (glissando) b w w w q = 0-05 Trumpet in Bb PLAY LEGATO PLAY WITH TONGE b mf n b n n b

Lisätiedot

ROCKWAY MUSIIKIN ALKEISOPAS MUSIIKIN ALKEISOPAS

ROCKWAY MUSIIKIN ALKEISOPAS MUSIIKIN ALKEISOPAS ROCKWAY MUSIIKIN ALKEISOPAS Musiikissa käytettävien äänten nimet: Musiikissa käytetään aakkosista tuttuja sävelien nimiä. A, B, C, D, E, F, G HUOM! Saatat monissa yhteyksissä törmätä ääneen nimeltä H.

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

PUUSARVI ja PUKINSARVI

PUUSARVI ja PUKINSARVI PUUSARVI ja PUKINSARVI Kuvassa G.A.Gottlundin Suomalaisia Paimen Soittoja Kanteleella ja Sarvella Soitettavia 1831, torventoitottajat Helsingin Laulujuhlilla 21.6.1900, sekä pukinsarvi ja puusarvi vuonna

Lisätiedot

verkkojen G ja H välinen isomorfismi. Nyt kuvaus f on bijektio, joka säilyttää kyseisissä verkoissa esiintyvät särmät, joten pari

verkkojen G ja H välinen isomorfismi. Nyt kuvaus f on bijektio, joka säilyttää kyseisissä verkoissa esiintyvät särmät, joten pari Tehtävä 9 : 1 Merkitään kirjaimella G tehtäväpaperin kuvan vasemmanpuoleista verkkoa sekä kirjaimella H tehtäväpaperin kuvan oikeanpuoleista verkkoa. Kuvan perusteella voidaan havaita, että verkko G on

Lisätiedot

Opittavia asioita. Mitä marsilainen sanoi musiikkikaupassa flyygelille? Lopeta tuo idioottimainen hymyily!

Opittavia asioita. Mitä marsilainen sanoi musiikkikaupassa flyygelille? Lopeta tuo idioottimainen hymyily! 1. Pörinää! Opittavia asioita Laulan reippaasti hyvässä lauluasennossa. Soitan soittimia. Kuuntelen keskittyneesti. Keksin sanoja, ääniä, rytmejä, liikkeitä ja sooloja. Opin rytminuotit taa ja ti-ti sekä

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA PIANO PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän

Lisätiedot

VIULU PERUSOPINNOT ENSIMMÄISET SÄVELET

VIULU PERUSOPINNOT ENSIMMÄISET SÄVELET VIULU PERUSOPINNOT ENSIMMÄISET SÄVELET TAVOITTEET Esittäminen ja ilmaiseminen löytää luonteva soittotapa saada valmiuksia fraseeraukseen sekä teknisiin ja taiteellisiin perustaitoihin kyetä tuomaan esiin

Lisätiedot

Syntyikö maa luomalla vai räjähtämällä?

Syntyikö maa luomalla vai räjähtämällä? Syntyikö maa luomalla vai räjähtämällä? Tätä kirjoittaessani nousi mieleeni eräs tuntemani insinööri T. Palosaari. Hän oli aikansa lahjakkuus. Hän oli todellinen nörtti. Hän teki heti tietokoneiden tultua

Lisätiedot

Kahdentoista sävelen kompromissi 28. Päivi Vesalainen Kevät 2012

Kahdentoista sävelen kompromissi 28. Päivi Vesalainen Kevät 2012 SIBELIUS-AKATEMIA Tiivistelmä Kirjallinen työ Työn nimi Sivumäärä Kahdentoista sävelen kompromissi 28 Tekijät) Lukukausi Päivi Vesalainen Kevät 2012 Koulutusohjelma Vanha musiikki Osasto Klassisen musiikin

Lisätiedot

Automaattinen sovitus-, sävellys- ja harjoitteluohjelma. Suppea opas Band-In-A-Box, jäljempänä BIAB, ohjelman käyttöön Musiikkitalon Mac-luokassa.

Automaattinen sovitus-, sävellys- ja harjoitteluohjelma. Suppea opas Band-In-A-Box, jäljempänä BIAB, ohjelman käyttöön Musiikkitalon Mac-luokassa. Automaattinen sovitus-, sävellys- ja harjoitteluohjelma. Suppea opas Band-In-A-Box, jäljempänä BIAB, ohjelman käyttöön Musiikkitalon Mac-luokassa. Aloitus a) kirjaudu sisään uniarts-tunnuksillasi. b) kytke

Lisätiedot

Laiska, tyhmä, saamaton.

Laiska, tyhmä, saamaton. Laiska, tyhmä, saamaton. Vai tukitoimia vailla? Klaus Karkia kokemusasiantuntija Koulutien kompastuskivet Peruskoulussa: Lievää keskittymättömyyttä Paljon pahempi ongelma kiusatuksi joutuminen, ja siitä

Lisätiedot

LYÖMÄSOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA

LYÖMÄSOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO LYÖMÄSOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA Tämä aineopetussuunnitelma koskee Vakka-Suomen musiikkiopistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista

Lisätiedot

MONISTE 2 Kirjoittanut Elina Katainen

MONISTE 2 Kirjoittanut Elina Katainen MONISTE 2 Kirjoittanut Elina Katainen TILASTOLLISTEN MUUTTUJIEN TYYPIT 1 Mitta-asteikot Tilastolliset muuttujat voidaan jakaa kahteen päätyyppiin: kategorisiin ja numeerisiin muuttujiin. Tämän lisäksi

Lisätiedot

Stressi ja sen selättäminen lukiossa. Psykologi Päivi-Marjatta Marjo

Stressi ja sen selättäminen lukiossa. Psykologi Päivi-Marjatta Marjo Stressi ja sen selättäminen lukiossa Psykologi Päivi-Marjatta Marjo Stressin eri muodot Optimaalinen stressi lisää hyvää suoritusta ja on tarpeellista lukiossakin Haitallisessa, pitkittyneessä stressissä

Lisätiedot