Varvaskävely seurata vai hoitaa?

Transkriptio

1 Heli Sätilä, Essi Marttinen Rossi ja Helena Mäenpää NÄIN HOIDAN Varvaskävely seurata vai hoitaa? Idiopaattisella varvaskävelyllä tarkoitetaan jatkuvaa tai ajoittaista symmetristä kävelymallia, jossa normaali kantaisku puuttuu ja askelluksen paino on päkiöillä. Halutessaan moni varvaskävelijä pystyy kävelemään normaalisti. Diagnoosiin päästään sulkemalla pois neurologiset, neuromuskulaariset, neuropsykiatriset, rakenteelliset ja ortopediset syyt. Varvaskävelijöillä esiintyy usein aistisäätelyn pulmia. Idiopaattista varvaskävelyä pidetään hyvänlaatuisena, yleensä ennen kouluikää itsestään rajoittuvana ilmiönä, mutta pitkään jatkuessaan se voi aiheuttaa lapselle fyysistä ja sosiaalista haittaa. Diagnosointi, seuranta ja hoito tapahtuvat pääasiassa perusterveydenhuollossa. Oireiden ollessa voimakkaat tai viitatessa neurologiseen tai ortopediseen syyhyn tulee konsultoida erikoissairaanhoitoa. Varvaskävelyn ajatellaan olevan normaali fysiologinen ilmiö lapsen opetellessa kävelemään. Yleisesti ottaen säännöllinen kantaaskellus ilmenee keskimäärin 22,5 viikon kuluttua itsenäisen kävelyn aloittamisesta, aina kuitenkin viimeistään 24 kk:n ikään mennessä (1). Varvaskävelytaipumuksesta voidaan puhua, kun lapsi vielä 3 6 kk:n päästä itsenäisen kävelyn oppimisesta kävelee enimmäkseen päkiäpainotteisesti, vaikka hän pystyykin seisomaan kannoillaan ja ohjattaessa tai asiasta huomautettaessa kävelemään kanta-askelin. Ruotsalaistutkimuksessa 5,5-vuo tiaiden kohortissa varvaskävelyä oli esiintynyt kaiken kaikkiaan 4,9 %:lla lapsista (tutkimushetkellä 2,1 % käveli edelleen varpaillaan, 2,8 % oli lopettanut 5,5 ikävuoteen mennessä) (2). Hollantilaiset raportoivat 8 20-vuotiaiden koululaisten ja nuorten aikuisten haastatteluun perustuvassa tutkimuksessaan kolmen ikävuoden jälkeen yli 3 kk jatkuneen varvistuksen kokonaisesiintyvyydeksi 12 % (3). Alle kouluikäisillä häiriötä on raportoitu esiintyvän pojilla hieman enemmän kuin tytöillä, mutta erot tasaantuvat kouluiässä (2, 3). Varvaskävelyyn voi liittyä muita kehityksellisiä ongelmia, kuten puheen ja kielen kehityksen poikkeavuutta, aistisäätelyn pulmia, ylivilkkautta tai neuropsykiatrisia oireita. Näillä lapsilla varvaskävelyn esiintyvyys on jopa 41 % (2). Poikittaistutkimuksissa 9 46 %:lla varvaskävelijöistä on todettu nilkan liikerajoitus, jossa nilkan passiivinen koukistus jää alle suorakulman (KUVA 1) (3, 4). Liikerajoituksen esiintyvyys oli kolminkertainen verrattuna normaalisti käveleviin, ja osuus näytti lisääntyvän iän myötä, mikä viittaa siihen, että pitkään jatkuva varvaskävely altistaa nilkan liikerajoitukselle (3, 4). Vaikka nilkan liikeradan ei ole todettu olevan suoraan verrannollinen varvaskävelyn KUVA 1. Nilkan liikkeet astein = Artikkeliin liittyy videoaineistoa = Artikkeliin liittyy internetoheisaineistoa Duodecim 2015;131:1071 7

2 NÄIN HOIDAN 1072 YDINASIAT Varvaskävelyn diagnosointi, seuranta ja hoito tapahtuvat pääasiassa perusterveydenhuollossa. Seuranta riittää, jos varvaskävely on lievää, symmetristä, liikeradat ovat hyvät ja lapsi pystyy tuottamaan kantaiskun. Erikoissairaanhoidon arvioon lapsi lähetetään, kun kävely on asymmetristä, liikeradoissa on rajoituksia tai mukana on muu kehityksellinen huoli. Perheen sitoutuminen kotiharjoitteisiin on oleellista. Aktiivinen seuranta ja hoidot voidaan lopettaa, kun lapsen nilkan liikeradat ovat normaalit ja alle 25 % hänen kävelystään tapahtuu päkiöillä. vaikeusasteeseen, on jatkuvasti varpaillaan kävelijöiden joukossa enemmän niitä, joilla nilkan passiivinen liikerata jää alle suorakulman (4). Synnynnäinen lyhyt pohjelihas-akillesjännekompleksi on erillinen oman hoitostrategiansa vaativa ryhmä (3, 4, 5). Tähänastiset julkaistut seurantatutkimukset eivät erottele, johtuuko lapsen varvaskävely synnynnäisestä lyhyestä pohjelihas-akillesjännekompleksista vai ajan myötä kehittyneestä liikerajoituksesta. Varvaskävelyyn tulisi puuttua mahdollisimman varhain. Varvaskävelytaipumus voi olla merkki neurologisesta tai kehityksellisestä häiriöstä, lihassairaudesta tai rakenteellisesta viasta, jotka vaativat tarkempaa selvittelyä erikoissairaanhoidossa. Yleisesti ajatellaan, että pitkään jatkuessaan varvaskävely rasittaa varsinkin nilkkoja ja altistaa nilkkanivelen rakennepoikkeavuuksille ja kivuille. Nilkan virheasentojen ja kävelyanalyysein todettujen kävelyn poikkeavuuksien esiintyvyys nuorella aikuisiällä näyttää kuitenkin olevan oletettua vähäisempää (6). Varvaskävelyn on havaittu loppuneen %:lla tutkituista, mutta verrokeilla on saatettu käyttää jonkinlaista interventiota, kuten lihasvenyttelyjä, tukilastoja tai kipsausta (5, 7). Kattavimmassa, 136 lasta käsittäneessä ja kolmea eri hoitomuotoa vertailleessa pitkittäistutkimuksessa verrokkiryhmän 49 lapsesta varvaskävelyn lopetti kolmen seurantavuoden aikana vanhempien arvion mukaan 51 % ja lääkärin arvion mukaan 12 % (8). Tähänastisen tutkimustiedon valossa ennusteen antaminen on vaikeaa, sillä luonnollista kulkua edustavissa verrokkiryhmissä tulokset ovat olleet varsin vaihtelevia. Suurimmalla osalla lapsista varvaskävely kuitenkin loppuu tai selvästi lievenee ennen koulun aloitusta ilman kajoavampia toimenpiteitä (2, 8, 9). Varvaskävelyn taustaa Normaali liikkuminen edellyttää keskushermostolta kykyä yhdistää iho- ja liiketunto sekä näkö-, kuulo- ja tasapainojärjestelmistä tuleva tieto. Varvaskävelyn taustalta löytyy yhä enemmän näyttöä aistisäätelyn häiriöistä, jotka saattavat johtaa vääristyneen kehonkuvan syntyyn ja puolestaan vaikuttaa asennonhallintaan, tasapainoon ja liikkumiskykyyn (10, 11). Jalkapohjan reseptoreiden kyvyn aistia asentoa tiedetään vaikuttavan selkäytimessä sijaitseviin kävelyn generaattoreihin (12). Tästä esimerkkinä on vastasyntyneen kyky askeltaa ääreishermostimuloinnin vaikutuksesta, vaikka kortikospinaalirata on vielä kehittymätön. Kun yhteydet selkäytimen ja aivokuoren välillä kehittyvät ja vahvistuvat, alkaa liikeaivokuori ohjata ja hienosäätää kävelyn generaattoreita. Yhtälailla jatkuva aistipalaute jalkapohjista keskushermostoon muokkaa selkäytimen generaattoreita normalisoimaan kävelyä. Varvaskävelijöillä jalkapohjista keskushermostoon välittyvä aistitieto on puutteellista jalkapohjan osittaisen kuormittamisen takia. Poikkeava tuntopalaute ääreisosista keskushermostoon saattaa vaikuttaa selkäytimen kävelyn generaattoreiden toimintaan sekä liike- ja tuntoaivokuorien jalkoja edustavien alueiden kehittymiseen. Myös tuntoärsykkeiden poikkeava prosessointi keskushermostossa on mahdollista. Idiopaattisen varvaskävelyn keskushermostomekanismeja ei tietämyksemme mukaan ole tutkittu. Idiopaattisille varvaskävelijöille tyypillistä on jalkapohjien tuntoyliherkkyys. Paljain H. Sätilä ym.

3 jaloin liikkuvilla bangladeshilaislapsilla on todettu esiintyvän huomattavasti vähemmän varvistusta kuin samanikäisillä saksalaislapsilla (13). Myös alireagoivuutta tunto- ja liikeärsykkeisiin on esitetty syyksi (14). Kävelemällä varpaillaan lapsi pienentää tukipintaansa ja lisää alustakontaktista syntyvää painetta. Kävelyn tukivaihe ja nivelten reseptorien saaman liiketiedon aikajakso pidentyvät (15). Kävelystä tulee hyppivää, mikä stimuloi tunto-, liike- ja tasapainojärjestelmää ja antaa lapselle tietoa kehostaan ja sen liikkeistä. Myös pikkuaivojen toiminnan ongelmaa on ehdotettu varvistuksen syyksi (16). Tutkimukset ja erotusdiagnostiikka Idiopaattisen varvaskävelyn diagnosoinnissa perusteellinen esitietojen otto ja kliininen tutkimus ovat tärkeät neurologisten, neuromuskulaaristen, reumaattisten, traumaattisten ja ortopedisten syiden poissulkemiseksi (TAU- LUKKO 1). Lapsen kävelyä kannattaa seurata rauhassa ja mahdollisimman luonnollisessa tilanteessa, sillä lapset skarppaavat tietäessään olevansa tarkastelun kohteena. Vanhempia kannattaa pyytää arvioimaan arkioloissa esiintyvän varvaskävelyn vaikeusaste (TAULUKKO 2). Neuvola- tai koululääkäri voi asettaa idiopaattisen varvaskävelyn diagnoosin, mikäli ei löydy viitettä vammasta tai sairaudesta. Hoitotoimet valitaan iän ja tilanteen vaikeuden mukaan vanhempien kanssa neuvotellen (KUVA 2). Jos oireet viittaavat sairauteen tai vammaan, lapsi lähetetään tarkempiin erikoissairaanhoidon tutkimuksiin (TAULUKKO 3). Neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa voidaan käyttää apuna tarkistuslomaketta, jonka terveydenhoitaja (tai lääkäri) täyttää vanhempia haastatellen (INTERNETOHEISAINEISTON TAULUKKO). Hoitolinjat Jos lapsi kävelemään opittuaan tai ensin normaalisti käveltyään aloittaa varvaskävelyn ja nilkan passiiviset liikelaajuudet ovat normaalit, hoito perusterveydenhuollossa aloitetaan fysioterapeutin antamalla pohjelihasten kotivenyttelyohjauksella ja kehotetaan hankki- TAULUKKO 1. Varvaskävelypotilaan anamneesi ja kliininen tutkimus. Anamneesi Raskausaika, synnytys (ennenaikaisuus, pienipainoisuus) Varhaisvaiheen kehitys (puhe, katsekontakti, vastavuoroisuus, aktiivisuus tai ylivilkkaus) Motoriset virstanpylväät (kävelemäänoppimisikä) Milloin lapsi alkoi kävellä varpaillaan, esiintyykö suvussa varvistusta Kävelyn symmetrisyys, nivelkivut, jalkakivut Kliininen tutkimus Kävelymalli, kävelyn symmetrisyys Patella- ja akillesheijasteet (symmetrisyys, vilkkaus, klonus tai catch eli lihaksen nopea venytysvaste) Babinskin koe Lihasjänteys (normaali, hypotonia tai hypertonia) Alaraajojen lihasvoimat (normaali tai heikentynyt), pohjelihashypertrofia Lonkka-, polvi- ja nilkkanivelten liikeradat (normaali tai rajoittunut), virheasennot (katso myös selkä) Nivelten status (turvotus, kuumoitus, punoitus, kosketusarkuus) Alaraajojen karkea tuntostatus TAULUKKO 2. Varvistuksen vaikeusaste. 1 = Kävelystä % tapahtuu varpailla, päkiöillä 2 = Kävelystä % tapahtuu varpailla, päkiöillä 3 = Kävelystä % tapahtuu varpailla, päkiöillä 4 = Kävelystä alle 25 % tapahtuu varpailla, päkiöillä 5 = Kävelee tasajalkamallilla, mutta kantapää irtoaa varhain alustasta 6 = Kävelee kantaiskuin, normaalisti tai lähes normaalisti maan lapselle tukevat sisäkengät. Suosittelemme myös yöaikaan käytettävien edullisten ja kierrätettävien valmislastojen kokeilemista. Nämä ohjeet perustuvat kliiniseen kokemukseen, sillä tutkimuksia fysioterapian tai yölastojen tehosta varvaskävelyn hoidossa on niukasti (5, 7, 8). Kokemuksemme mukaan jo nämä toimenpiteet usein vähentävät varvaskävelyä selvästi. Nykyään lastojen käyttö toteu Varvaskävely seurata vai hoitaa?

4 NÄIN HOIDAN Ikä < 2 v Ikä 2 v Vaikeusaste 3 4 Vaikeusaste 1 2 Vaikeusaste 1 2 Vaikeusaste 3 4 tukevat kengät ft-seuranta 1 4 x/kk tukevat kengät, (yölastat), ft-seuranta 1 4 x/kk tukevat kengät, (yölastat), ft-seuranta 5 10 x sarjoina, 1 x/vk tukevat kengät ft-seuranta 1 4 x/kk seurantakäynti 3 kk:n kuluttua seurantakäynti 3 kk:n kuluttua seurantakäynti 6 kk:n kuluttua Positiivinen vaste Ei vastetta Positiivinen vaste Ei vastetta + nilkan liikerata rajoittunut Lähete ESH:n lastenneurologian yksikköön Ei vastetta konservatiivisiin hoitoihin, nilkan liikerata alle 0 ESH:n lasten kirurgin konsultointi ESH:ssa ft:n tehostaminen, yöortoosit, mikrovirtahoito, toistokipsaus, botuliinihoito ESH:n neurologin ja ft:n kontrolli 6 kk Lähete ESH:n lastenneurologian yksikköön ESH:ssa ft:n tehostaminen, yöortoosit, mikrovirtahoito, botuliinihoito ESH:n neurologin ja ft:n kontrolli 6 12 kk Aktiivinen seuranta ja ESH:ssa päättyy, kun vaikeusaste vähintään 4, ei liikerajoitusta eikä 1 2 v:n seurannassa ole tapahtunut huonontumista. Seurantaa 1 2 v:n välein kannattaa kuitenkin jatkaa kasvukauden yli. KUVA 2. Idiopaattisen varvaskävelijän hoidon porrastus. Vaikeusasteiden määritelmät esitetään TAULUKOSSA 2. Yölastat on merkitty sulkuihin perusterveydenhuollon hoitojen kohdalla, sillä kyseinen hoito toteutuu toistaiseksi vasta erikoissairaanhoidossa. Suosittelemme kuitenkin yölastojen kokeilemista jo perusterveydenhuollossa. PTH = perusterveydenhuolto, ft = fysioterapia, ESH = erikoissairaanhoito 1074 tuu vasta erikoissairaanhoidossa. Vanhempien rauhoittaminen tilanteen hyvänlaatuisuudesta ja mukaanotto päivittäisten venyttelyjen suorittamiseen on oleellista. Fysioterapeutti seuraa tilannetta säännöllisillä tarkistuskäynneillä. Tiheämpi fysioterapiajakso saattaa olla tarpeen, mikäli varvaskävely ei 3 6 kk:n kuluessa selvästi vähene (KUVA 2). Fysioterapia. Tiivistä kerran viikossa tapahtuvaa yhteensä 5 10 kerran fysioterapiajaksoa suositellaan varvaskävelyyn, joka on vaikeusasteeltaan 1 2 (TAULUKKO 2). Vaikeusasteeseen 3 4 riittää ohjausluontoinen fysioterapia. Tavoitteena on harjoitella lapsen kanssa taitoja, jotka mahdollistavat kävelymallin muuttamisen sekä antaa lapselle ja tämän perheelle H. Sätilä ym.

5 TAULUKKO 3. Potilaan ohjaaminen perusterveydenhuollosta jatkohoitoon. Potilas ohjataan lastenneurologian osastolle, kun varvistus on toispuoleista alaraajaheijasteet puuttuvat, ovat ylivilkkaat tai klooniset mukana on selkeä kehitysviive esiintyy lihasheikkoutta tai -jäykkyyttä lapsi varvistaa perusterveydenhuollon hoidoista huolimatta 3 6 kk:n kuluttua yli 50 %:ssa kävelystään (vaikeusaste 1 2) tai kun lapsella on vaikea liikerajoitus (alle 0 ) (KUVA 1). Potilas ohjataan lastentautien osastolle, kun hänellä on nivel- tai raajakipua tai niveljäykkyyttä ja -turvotusta. keinoja arjessa tapahtuvaan kuntoutukseen. Fysioterapia sisältää muun muassa tasapainoja lihasvoimaharjoitteita, jalkapohjien kautta tulevan sensorisen tiedon lisäämistä, uuden kävelymallin sekä rentoutumisen harjoittelua. Perheen sitoutuminen on oleellista, jotta kuntoutuksella päästään hyviin tuloksiin. Aktiivinen seuranta ja hoidot voidaan lopettaa, kun lapsen nilkan liikeradat ovat normaalit ja alle 25 % hänen kävelystään tapahtuu päkiöillä. Tämän jälkeen tilannetta tulee seurata 1 2 vuoden välein kasvukauden yli. Mikäli perusterveydenhuollossa ei 6 kk:n kuluessa saada vastetta hoidoille, lapsi kannattaa lähettää erikoislääkärin arvioon (TAULUKKO 3). Erikoissairaanhoidossa esitietojen ja statuslöydösten perusteella määritetään tarvittavat lisätutkimukset (CK, ENMG-mittaus, aivojen tai selkäytimen magneettikuvaus, lihasbiopsia). Vaikeusasteen mukaan tehostetaan hoitoja. Tukilastat. Jos varvaskävelijälle on kehittynyt liikerajoitusta (kontraktuuraa) pohjelihaksiin tai akillesjänteisiin, suositellaan joka yö pidettäviä tukilastoja pitkäaikaisena venytysja asentohoitona. Jos liikerajoitusta on paljon tai lapsi ei siedä valmislastoja, voidaan hänelle valmistaa yksilöllisemmät vetoketjuortoosit. Yökäytön lisäksi lastoilla voi kävellä kotona, jotta malli siirtyisi tehokkaammin kävelyyn. Kipsihoito. Mikäli lapsen nilkan passiivinen liikerata on rajoittunut tai varvaskävelymalli on normaaleista liikeradoista huolimatta vahva, edetään nopeammin kipsihoitoon tai bo tuliinin ja kipsin yhdistelmään. Kipsihoitotutkimuksia on niukasti, ja niissä varvaskävely on loppunut %:lla tutkituista (6, 17). Tutkimuksessa, jossa tulos oli 100 %, mutta potilasmäärä oli pieni ja seuranta-aika lyhyt (18). Polven alle ulottuvia, kävelyn mahdollistavia kipsejä on tutkimuksissa pidetty 3 12 viikon ajan ja vaihdot tehty 1 2 viikon välein. Itse käytämme niin sanottuja soft cast -peh mytkipsejä 2 3 viikon ajan, ja vaihdot tehdään viikon välein painehaavojen minimoimiseksi. Botuliinihoito. Tyypin A botuliinitoksiinia on 1990-luvun alusta käytetty CP-lasten spastisuuden hoidossa (19). Ensimmäiset julkaistut raportit botuliinin käytöstä lasten idiopaattisen varvaskävelyn hoidossa ovat vuodelta 1997, mutta tutkimuksia aiheesta on olemassa varsin vähän (20). Tulokset ovat kuitenkin rohkaisevia: vuoden kestäneessä seurannassa lapsista %:lla varvaskävely on vanhempien ja tutkijan arvion mukaan joko loppunut tai selvästi vähentynyt (21 23). Muutamat ovat tarvinneet hoidon uusimisen. Hoitoon kannattaa aina yhdistää yöortoosi. Kipsauksen yhdistämisestä hoitoon hyötyvät ne, joilla nilkan passiivinen liikerata on alun pitäenkin rajoittunut. Botuliinihoidonkin osalta on edelleen vaikeata ennustaa, millainen lapsi hoidosta hyötyy, mutta hoidon hyviä puolia ovat sen toistettavuus ja vähäinen kajoavuus (INTERNETOHEISAINEISTON VIDEO 1 ja 2). Mikrovirtahoito. Kroonisessa akillesjännetulehduksessa mikrovirran on todettu lisäävän lihassolun energiantuotantoa ja CP-vammassa lihasten joustavuutta ja näin myös laajentavan nilkkojen liikerataa (24, 25, 26). Varvaskävelyn osalta tutkimuksia ei ole. HUS:ssa mikrovirtaa käytetään yksinään. Hoitoa voi kokeilla myös kipsi- ja botuliinihoidon lisänä, kun pohjelihasten kireys rajoittaa nilkkojen liikettä. Hoidon antavat vanhemmat kotona, 5 7 päivänä viikossa 60 minuuttia kerrallaan, 4 5 viikon ajan. Lapsi voi suorittaa mikrovirtahoidon aikana pohjevenytyksiä ja esimerkiksi kävely- ja tasapainoharjoitteita Varvaskävely seurata vai hoitaa?

6 NÄIN HOIDAN Kirurginen hoito. Varvaskävelyn etiologia ja vaste konservatiivisiin hoitoihin on aina selvitettävä ennen leikkaushoitoa. Synnynnäisesti lyhyen akillesjänteen kirurginen pidentäminen voi olla perusteltua, mutta vuosien varvaskävelyn seurauksena kiristyneen akillesjänteen pidentämistä on syytä harkita tarkoin. Akillesjänteen pidentäminen heikentää pohkeen ojennusvoimaa, mikä saattaa johtaa kumarakävelyyn, eikä toimenpide takaa varvistuksen loppumista (9, 27). Lopuksi Lasten idiopaattinen varvistus on yleistä mutta useimmiten lievää ja häviää kouluikään mennessä. Perusterveydenhuollossa on tärkeää tunnistaa tilanne varhain ja erottaa tapaukset, joiden taustalla on jokin muu, erikoissairaanhoidon toimia vaativa syy. Fysioterapeuttinen ohjaus ja yölastojen käyttö aloitetaan mahdollisimman varhain jo perusterveydenhuollossa. Perheen sitoutuminen kotiharjoitteisiin on oleellista. Aktiivinen seuranta ja hoidot voidaan lopettaa, kun lapsen nilkan liikeradat ovat normaalit ja alle 25 % hänen kävelystään tapahtuu päkiöillä. Tämän jälkeen tilannetta tulee seurata 1 2 vuoden välein kasvukauden yli. Varvaskävelyn mahdollisesti etiologialtaan poikkeavien alaryhmien luonnollisen kulun tarkempi tunteminen auttaisi kliinisessä päätöksenteossa ja sen ennustamisessa, kuka mistäkin hoitotoimenpiteestä hyötyy ja missä vaiheessa. Suomessa on käynnissä tutkimuksia varvaskävelyn etiologiasta ja toistettujen botuliinihoitojen vaikutuksesta pidemmän ajan ennusteeseen. * * * Kiitämme ylilääkäri Virpi Krögeriä, neuvolalääkäri Hanna Sainiota ja vastaava fysioterapeutti Tarja Saarta (Janakkalan terveyskeskus) sekä fysioterapeutti Eija Kauppista ja fysioterapeutti Pirjo Tornikoskea (HUS:n naistenja lastentautien tulosyksikkö, lastenneurologia) arvokkaista kommenteista käsikirjoitukseen. HELI SÄTILÄ, LT, lastenneurologian erikoislääkäri, osastonylilääkäri, konsultoiva lastenneurologi Päijät-Hämeen keskussairaala, lastenneurologinen yksikkö Tays, lastenneurologinen yksikkö ESSI MARTTINEN ROSSI, FM, fysioterapeutti HYKS Lasten ja nuorten sairaudet, fysioterapia HELENA MÄENPÄÄ, LT, lastenneurologian erikoislääkäri, apulaisylilääkäri HYKS Lasten ja nuorten sairaudet, lastenneurologia SIDONNAISUUDET Heli Sätilä: Luentopalkkio (Allergan), koulutus/kongressikuluja yrityksen tuella (Allergan) Essi Marttinen Rossi: Apuraha (Arvo ja Lea Ylppö Säätiö) Helena Mäenpää: Koulutus/kongressikuluja yrityksen tuella (Allergan) Summary Toe walking follow or treat? Idiopathic toe walking refers to continual or intermittent symmetrical gait pattern, in which the normal heel strike is lacking and the weight of the gait is on the ball of the foot. Many toe walkers are able to walk normally if they so wish. Diagnosis is established by excluding any neurological, neuromuscular, structural and orthopedic causes. Toe walkers often exhibit problems in sensory integration. Idiopathic toe walking is considered a benign phenomenon, usually self-limiting before school age, but upon becoming prolonged it may cause physical and social handicap for the child H. Sätilä ym.

7 KIRJALLISUUTTA 1. Sutherland DH, Olshen R, Cooper L, Woo SL. The development of mature gait. J Bone Joint Surg Am 1980;62: Engström P, Tedroff K. The prevalence and course of idiopathic toe-walking in 5-year-old children. Pediatrics 2012;130: Engelbert R, Gorter JW, Uiterwaal C, van de Putte E, Helders P. Idiopathic toe-walking in children, adolescents and young adults: a matter of local or generalised stiffness? BMC Musculoskelet Disord 2011;12: Sobel E, Caselli MA, Velez Z. Effect of persistent toe walking on ankle equinus. Analysis of 60 idiopathic toe walkers. J Am Podiatr Med Assoc 1997;87: Stricker SJ, Angulo JC. Idiopathic toe walking: a comparison of treatment meth ods. J Pediatr Orthop 1998;18: Stott NS, Walt SE, Lobb GA, Reynolds N, Nicol RO. Treatment for idiopathic toe-walking: results at skeletal maturity. J Pediatr Orthop 2004;24: Hirsch G, Wagner B. The natural history of idiopathic toe-walking: a long-term follow-up of fourteen conservatively treated children. Acta Paediatr 2004;93: Eastwood DM, Menelaus MB, Dickens DR, Broughton NS, Cole WG. Idiopathic toe-walking: does treatment alter the natural history? J Pediatr Orthop B 2000; 9: Oetgen ME, Peden S. Idiopathic toe walking. J Am Acad Orthop Surg 2012;20: Williams CM, Tinley P, Curtin M. Idiopathic toe walking and sensory processing dysfunction. J Foot Ankle Res 2010;3: Williams CM, Tinley P, Curtin M, Wakefield S, Nielsen S. Is idiopathic toe walking really idiopathic? The motor skills and sensory processing abilities associated with idiopathic toe walking gait. J Child Neurol 2014;29: Dietz V. Spinal cord pattern generators for locomotion. Clin Neurophysiol 2003;114: Bernhard MK, Merkenschlager A. Beeinflusst Barfußlaufen die Häufigkeit des idiopathischen Zehenspitzengangs? Unterschiede zwischen deutschen und bangalischen Kindern. Pädiatr Praxis 2008; 72: Dunn W. The Sensory Profile: User s manual. San Antonio: Psychological Corporation Montgomery P, Gauger J. Sensory dysfunction in children who toe walk. Phys Ther 1978;58: Hallett M, Lebiedowska MK, Thomas SL, Stanhope SJ, Denckla MB, Rumsey J. Locomotion of autistic adults. Arch Neurol 1993;50: Fox A, Deakin S, Pettigrew G, Paton R. Serial casting in the treatment of idiopathic toe-walkers and review of the literature. Acta Orthop Belg 2006;72: Brouwer B, Davidson LK, Olney SJ. Serial casting in idiopathic toe-walkers and children with spastic cerebral palsy. J Pediatr Orthop 2000;20: Sätilä H, Vähäsarja V, Paavilainen P. Mitä annettavaa botuliinilla on lapsille? Duodecim 2011;127: Gormley ME, Herring GM, Gaebler- Spira DJ. The use of botulinum toxin in children: a retrospective study of adverse reactions and treatment of idiopathic toe-walking. Eur J Neurol 1997;4(Suppl 2): S Jacks LK, Michels DM, Smith BP, Koman LA, Shilt J. Clinical usefulness of botulinum toxin in the lower extremity. Foot Ankle Clin 2004;9: Brunt D, Woo R, Kim HD, Ko MS, Senesac C, Li S. Effect of botulinum toxin type A on gait of children who are idiopathic toe-walkers. J Surg Orthop Adv 2004;13: Engström P, Gutierrez-Farewik EM, Bartonek A, Tedroff K, Orefelt C, Haglund- Åkerlind Y. Does botulinum toxin A improve the walking pattern in children with idiopathic toe-walking? J Child Orthop 2010;4: Chapman-Jones D, Hill D. Novel microcurrent treatment is more effective than conventional therapy for chronic Achilles tendinopathy: randomised comparative trial. Physiotherapy 2002;: Mäenpää H, Jaakkola R, Sandström M, von Wendt L. Does microcurrent stimulation increase the range of movement of ankle dorsiflexion in children with cerebral palsy? Disabil Rehabil 2004;26: Ahmed AF, Sherein ES, Ibrahim IM. Polarity effect of microcurrent electrical stimulation on tendon healing: biomechanical and histopathological studies. J Adv Res 2012;3: McMulkin ML, Baird GO, Caskey PM, Ferguson RL. Comprehensive outcomes of surgically treated idiopathic toe walkers. J Pediatr Orthop 2006;26: