Varvaskävely seurata vai hoitaa?
|
|
- Yrjö Kahma
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Heli Sätilä, Essi Marttinen Rossi ja Helena Mäenpää NÄIN HOIDAN Varvaskävely seurata vai hoitaa? Idiopaattisella varvaskävelyllä tarkoitetaan jatkuvaa tai ajoittaista symmetristä kävelymallia, jossa normaali kantaisku puuttuu ja askelluksen paino on päkiöillä. Halutessaan moni varvaskävelijä pystyy kävelemään normaalisti. Diagnoosiin päästään sulkemalla pois neurologiset, neuromuskulaariset, neuropsykiatriset, rakenteelliset ja ortopediset syyt. Varvaskävelijöillä esiintyy usein aistisäätelyn pulmia. Idiopaattista varvaskävelyä pidetään hyvänlaatuisena, yleensä ennen kouluikää itsestään rajoittuvana ilmiönä, mutta pitkään jatkuessaan se voi aiheuttaa lapselle fyysistä ja sosiaalista haittaa. Diagnosointi, seuranta ja hoito tapahtuvat pääasiassa perusterveydenhuollossa. Oireiden ollessa voimakkaat tai viitatessa neurologiseen tai ortopediseen syyhyn tulee konsultoida erikoissairaanhoitoa. Varvaskävelyn ajatellaan olevan normaali fysiologinen ilmiö lapsen opetellessa kävelemään. Yleisesti ottaen säännöllinen kantaaskellus ilmenee keskimäärin 22,5 viikon kuluttua itsenäisen kävelyn aloittamisesta, aina kuitenkin viimeistään 24 kk:n ikään mennessä (1). Varvaskävelytaipumuksesta voidaan puhua, kun lapsi vielä 3 6 kk:n päästä itsenäisen kävelyn oppimisesta kävelee enimmäkseen päkiäpainotteisesti, vaikka hän pystyykin seisomaan kannoillaan ja ohjattaessa tai asiasta huomautettaessa kävelemään kanta-askelin. Ruotsalaistutkimuksessa 5,5-vuo tiaiden kohortissa varvaskävelyä oli esiintynyt kaiken kaikkiaan 4,9 %:lla lapsista (tutkimushetkellä 2,1 % käveli edelleen varpaillaan, 2,8 % oli lopettanut 5,5 ikävuoteen mennessä) (2). Hollantilaiset raportoivat 8 20-vuotiaiden koululaisten ja nuorten aikuisten haastatteluun perustuvassa tutkimuksessaan kolmen ikävuoden jälkeen yli 3 kk jatkuneen varvistuksen kokonaisesiintyvyydeksi 12 % (3). Alle kouluikäisillä häiriötä on raportoitu esiintyvän pojilla hieman enemmän kuin tytöillä, mutta erot tasaantuvat kouluiässä (2, 3). Varvaskävelyyn voi liittyä muita kehityksellisiä ongelmia, kuten puheen ja kielen kehityksen poikkeavuutta, aistisäätelyn pulmia, ylivilkkautta tai neuropsykiatrisia oireita. Näillä lapsilla varvaskävelyn esiintyvyys on jopa 41 % (2). Poikittaistutkimuksissa 9 46 %:lla varvaskävelijöistä on todettu nilkan liikerajoitus, jossa nilkan passiivinen koukistus jää alle suorakulman (KUVA 1) (3, 4). Liikerajoituksen esiintyvyys oli kolminkertainen verrattuna normaalisti käveleviin, ja osuus näytti lisääntyvän iän myötä, mikä viittaa siihen, että pitkään jatkuva varvaskävely altistaa nilkan liikerajoitukselle (3, 4). Vaikka nilkan liikeradan ei ole todettu olevan suoraan verrannollinen varvaskävelyn KUVA 1. Nilkan liikkeet astein = Artikkeliin liittyy videoaineistoa = Artikkeliin liittyy internetoheisaineistoa Duodecim 2015;131:1071 7
2 NÄIN HOIDAN 1072 YDINASIAT Varvaskävelyn diagnosointi, seuranta ja hoito tapahtuvat pääasiassa perusterveydenhuollossa. Seuranta riittää, jos varvaskävely on lievää, symmetristä, liikeradat ovat hyvät ja lapsi pystyy tuottamaan kantaiskun. Erikoissairaanhoidon arvioon lapsi lähetetään, kun kävely on asymmetristä, liikeradoissa on rajoituksia tai mukana on muu kehityksellinen huoli. Perheen sitoutuminen kotiharjoitteisiin on oleellista. Aktiivinen seuranta ja hoidot voidaan lopettaa, kun lapsen nilkan liikeradat ovat normaalit ja alle 25 % hänen kävelystään tapahtuu päkiöillä. vaikeusasteeseen, on jatkuvasti varpaillaan kävelijöiden joukossa enemmän niitä, joilla nilkan passiivinen liikerata jää alle suorakulman (4). Synnynnäinen lyhyt pohjelihas-akillesjännekompleksi on erillinen oman hoitostrategiansa vaativa ryhmä (3, 4, 5). Tähänastiset julkaistut seurantatutkimukset eivät erottele, johtuuko lapsen varvaskävely synnynnäisestä lyhyestä pohjelihas-akillesjännekompleksista vai ajan myötä kehittyneestä liikerajoituksesta. Varvaskävelyyn tulisi puuttua mahdollisimman varhain. Varvaskävelytaipumus voi olla merkki neurologisesta tai kehityksellisestä häiriöstä, lihassairaudesta tai rakenteellisesta viasta, jotka vaativat tarkempaa selvittelyä erikoissairaanhoidossa. Yleisesti ajatellaan, että pitkään jatkuessaan varvaskävely rasittaa varsinkin nilkkoja ja altistaa nilkkanivelen rakennepoikkeavuuksille ja kivuille. Nilkan virheasentojen ja kävelyanalyysein todettujen kävelyn poikkeavuuksien esiintyvyys nuorella aikuisiällä näyttää kuitenkin olevan oletettua vähäisempää (6). Varvaskävelyn on havaittu loppuneen %:lla tutkituista, mutta verrokeilla on saatettu käyttää jonkinlaista interventiota, kuten lihasvenyttelyjä, tukilastoja tai kipsausta (5, 7). Kattavimmassa, 136 lasta käsittäneessä ja kolmea eri hoitomuotoa vertailleessa pitkittäistutkimuksessa verrokkiryhmän 49 lapsesta varvaskävelyn lopetti kolmen seurantavuoden aikana vanhempien arvion mukaan 51 % ja lääkärin arvion mukaan 12 % (8). Tähänastisen tutkimustiedon valossa ennusteen antaminen on vaikeaa, sillä luonnollista kulkua edustavissa verrokkiryhmissä tulokset ovat olleet varsin vaihtelevia. Suurimmalla osalla lapsista varvaskävely kuitenkin loppuu tai selvästi lievenee ennen koulun aloitusta ilman kajoavampia toimenpiteitä (2, 8, 9). Varvaskävelyn taustaa Normaali liikkuminen edellyttää keskushermostolta kykyä yhdistää iho- ja liiketunto sekä näkö-, kuulo- ja tasapainojärjestelmistä tuleva tieto. Varvaskävelyn taustalta löytyy yhä enemmän näyttöä aistisäätelyn häiriöistä, jotka saattavat johtaa vääristyneen kehonkuvan syntyyn ja puolestaan vaikuttaa asennonhallintaan, tasapainoon ja liikkumiskykyyn (10, 11). Jalkapohjan reseptoreiden kyvyn aistia asentoa tiedetään vaikuttavan selkäytimessä sijaitseviin kävelyn generaattoreihin (12). Tästä esimerkkinä on vastasyntyneen kyky askeltaa ääreishermostimuloinnin vaikutuksesta, vaikka kortikospinaalirata on vielä kehittymätön. Kun yhteydet selkäytimen ja aivokuoren välillä kehittyvät ja vahvistuvat, alkaa liikeaivokuori ohjata ja hienosäätää kävelyn generaattoreita. Yhtälailla jatkuva aistipalaute jalkapohjista keskushermostoon muokkaa selkäytimen generaattoreita normalisoimaan kävelyä. Varvaskävelijöillä jalkapohjista keskushermostoon välittyvä aistitieto on puutteellista jalkapohjan osittaisen kuormittamisen takia. Poikkeava tuntopalaute ääreisosista keskushermostoon saattaa vaikuttaa selkäytimen kävelyn generaattoreiden toimintaan sekä liike- ja tuntoaivokuorien jalkoja edustavien alueiden kehittymiseen. Myös tuntoärsykkeiden poikkeava prosessointi keskushermostossa on mahdollista. Idiopaattisen varvaskävelyn keskushermostomekanismeja ei tietämyksemme mukaan ole tutkittu. Idiopaattisille varvaskävelijöille tyypillistä on jalkapohjien tuntoyliherkkyys. Paljain H. Sätilä ym.
3 jaloin liikkuvilla bangladeshilaislapsilla on todettu esiintyvän huomattavasti vähemmän varvistusta kuin samanikäisillä saksalaislapsilla (13). Myös alireagoivuutta tunto- ja liikeärsykkeisiin on esitetty syyksi (14). Kävelemällä varpaillaan lapsi pienentää tukipintaansa ja lisää alustakontaktista syntyvää painetta. Kävelyn tukivaihe ja nivelten reseptorien saaman liiketiedon aikajakso pidentyvät (15). Kävelystä tulee hyppivää, mikä stimuloi tunto-, liike- ja tasapainojärjestelmää ja antaa lapselle tietoa kehostaan ja sen liikkeistä. Myös pikkuaivojen toiminnan ongelmaa on ehdotettu varvistuksen syyksi (16). Tutkimukset ja erotusdiagnostiikka Idiopaattisen varvaskävelyn diagnosoinnissa perusteellinen esitietojen otto ja kliininen tutkimus ovat tärkeät neurologisten, neuromuskulaaristen, reumaattisten, traumaattisten ja ortopedisten syiden poissulkemiseksi (TAU- LUKKO 1). Lapsen kävelyä kannattaa seurata rauhassa ja mahdollisimman luonnollisessa tilanteessa, sillä lapset skarppaavat tietäessään olevansa tarkastelun kohteena. Vanhempia kannattaa pyytää arvioimaan arkioloissa esiintyvän varvaskävelyn vaikeusaste (TAULUKKO 2). Neuvola- tai koululääkäri voi asettaa idiopaattisen varvaskävelyn diagnoosin, mikäli ei löydy viitettä vammasta tai sairaudesta. Hoitotoimet valitaan iän ja tilanteen vaikeuden mukaan vanhempien kanssa neuvotellen (KUVA 2). Jos oireet viittaavat sairauteen tai vammaan, lapsi lähetetään tarkempiin erikoissairaanhoidon tutkimuksiin (TAULUKKO 3). Neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa voidaan käyttää apuna tarkistuslomaketta, jonka terveydenhoitaja (tai lääkäri) täyttää vanhempia haastatellen (INTERNETOHEISAINEISTON TAULUKKO). Hoitolinjat Jos lapsi kävelemään opittuaan tai ensin normaalisti käveltyään aloittaa varvaskävelyn ja nilkan passiiviset liikelaajuudet ovat normaalit, hoito perusterveydenhuollossa aloitetaan fysioterapeutin antamalla pohjelihasten kotivenyttelyohjauksella ja kehotetaan hankki- TAULUKKO 1. Varvaskävelypotilaan anamneesi ja kliininen tutkimus. Anamneesi Raskausaika, synnytys (ennenaikaisuus, pienipainoisuus) Varhaisvaiheen kehitys (puhe, katsekontakti, vastavuoroisuus, aktiivisuus tai ylivilkkaus) Motoriset virstanpylväät (kävelemäänoppimisikä) Milloin lapsi alkoi kävellä varpaillaan, esiintyykö suvussa varvistusta Kävelyn symmetrisyys, nivelkivut, jalkakivut Kliininen tutkimus Kävelymalli, kävelyn symmetrisyys Patella- ja akillesheijasteet (symmetrisyys, vilkkaus, klonus tai catch eli lihaksen nopea venytysvaste) Babinskin koe Lihasjänteys (normaali, hypotonia tai hypertonia) Alaraajojen lihasvoimat (normaali tai heikentynyt), pohjelihashypertrofia Lonkka-, polvi- ja nilkkanivelten liikeradat (normaali tai rajoittunut), virheasennot (katso myös selkä) Nivelten status (turvotus, kuumoitus, punoitus, kosketusarkuus) Alaraajojen karkea tuntostatus TAULUKKO 2. Varvistuksen vaikeusaste. 1 = Kävelystä % tapahtuu varpailla, päkiöillä 2 = Kävelystä % tapahtuu varpailla, päkiöillä 3 = Kävelystä % tapahtuu varpailla, päkiöillä 4 = Kävelystä alle 25 % tapahtuu varpailla, päkiöillä 5 = Kävelee tasajalkamallilla, mutta kantapää irtoaa varhain alustasta 6 = Kävelee kantaiskuin, normaalisti tai lähes normaalisti maan lapselle tukevat sisäkengät. Suosittelemme myös yöaikaan käytettävien edullisten ja kierrätettävien valmislastojen kokeilemista. Nämä ohjeet perustuvat kliiniseen kokemukseen, sillä tutkimuksia fysioterapian tai yölastojen tehosta varvaskävelyn hoidossa on niukasti (5, 7, 8). Kokemuksemme mukaan jo nämä toimenpiteet usein vähentävät varvaskävelyä selvästi. Nykyään lastojen käyttö toteu Varvaskävely seurata vai hoitaa?
4 NÄIN HOIDAN Ikä < 2 v Ikä 2 v Vaikeusaste 3 4 Vaikeusaste 1 2 Vaikeusaste 1 2 Vaikeusaste 3 4 tukevat kengät ft-seuranta 1 4 x/kk tukevat kengät, (yölastat), ft-seuranta 1 4 x/kk tukevat kengät, (yölastat), ft-seuranta 5 10 x sarjoina, 1 x/vk tukevat kengät ft-seuranta 1 4 x/kk seurantakäynti 3 kk:n kuluttua seurantakäynti 3 kk:n kuluttua seurantakäynti 6 kk:n kuluttua Positiivinen vaste Ei vastetta Positiivinen vaste Ei vastetta + nilkan liikerata rajoittunut Lähete ESH:n lastenneurologian yksikköön Ei vastetta konservatiivisiin hoitoihin, nilkan liikerata alle 0 ESH:n lasten kirurgin konsultointi ESH:ssa ft:n tehostaminen, yöortoosit, mikrovirtahoito, toistokipsaus, botuliinihoito ESH:n neurologin ja ft:n kontrolli 6 kk Lähete ESH:n lastenneurologian yksikköön ESH:ssa ft:n tehostaminen, yöortoosit, mikrovirtahoito, botuliinihoito ESH:n neurologin ja ft:n kontrolli 6 12 kk Aktiivinen seuranta ja ESH:ssa päättyy, kun vaikeusaste vähintään 4, ei liikerajoitusta eikä 1 2 v:n seurannassa ole tapahtunut huonontumista. Seurantaa 1 2 v:n välein kannattaa kuitenkin jatkaa kasvukauden yli. KUVA 2. Idiopaattisen varvaskävelijän hoidon porrastus. Vaikeusasteiden määritelmät esitetään TAULUKOSSA 2. Yölastat on merkitty sulkuihin perusterveydenhuollon hoitojen kohdalla, sillä kyseinen hoito toteutuu toistaiseksi vasta erikoissairaanhoidossa. Suosittelemme kuitenkin yölastojen kokeilemista jo perusterveydenhuollossa. PTH = perusterveydenhuolto, ft = fysioterapia, ESH = erikoissairaanhoito 1074 tuu vasta erikoissairaanhoidossa. Vanhempien rauhoittaminen tilanteen hyvänlaatuisuudesta ja mukaanotto päivittäisten venyttelyjen suorittamiseen on oleellista. Fysioterapeutti seuraa tilannetta säännöllisillä tarkistuskäynneillä. Tiheämpi fysioterapiajakso saattaa olla tarpeen, mikäli varvaskävely ei 3 6 kk:n kuluessa selvästi vähene (KUVA 2). Fysioterapia. Tiivistä kerran viikossa tapahtuvaa yhteensä 5 10 kerran fysioterapiajaksoa suositellaan varvaskävelyyn, joka on vaikeusasteeltaan 1 2 (TAULUKKO 2). Vaikeusasteeseen 3 4 riittää ohjausluontoinen fysioterapia. Tavoitteena on harjoitella lapsen kanssa taitoja, jotka mahdollistavat kävelymallin muuttamisen sekä antaa lapselle ja tämän perheelle H. Sätilä ym.
5 TAULUKKO 3. Potilaan ohjaaminen perusterveydenhuollosta jatkohoitoon. Potilas ohjataan lastenneurologian osastolle, kun varvistus on toispuoleista alaraajaheijasteet puuttuvat, ovat ylivilkkaat tai klooniset mukana on selkeä kehitysviive esiintyy lihasheikkoutta tai -jäykkyyttä lapsi varvistaa perusterveydenhuollon hoidoista huolimatta 3 6 kk:n kuluttua yli 50 %:ssa kävelystään (vaikeusaste 1 2) tai kun lapsella on vaikea liikerajoitus (alle 0 ) (KUVA 1). Potilas ohjataan lastentautien osastolle, kun hänellä on nivel- tai raajakipua tai niveljäykkyyttä ja -turvotusta. keinoja arjessa tapahtuvaan kuntoutukseen. Fysioterapia sisältää muun muassa tasapainoja lihasvoimaharjoitteita, jalkapohjien kautta tulevan sensorisen tiedon lisäämistä, uuden kävelymallin sekä rentoutumisen harjoittelua. Perheen sitoutuminen on oleellista, jotta kuntoutuksella päästään hyviin tuloksiin. Aktiivinen seuranta ja hoidot voidaan lopettaa, kun lapsen nilkan liikeradat ovat normaalit ja alle 25 % hänen kävelystään tapahtuu päkiöillä. Tämän jälkeen tilannetta tulee seurata 1 2 vuoden välein kasvukauden yli. Mikäli perusterveydenhuollossa ei 6 kk:n kuluessa saada vastetta hoidoille, lapsi kannattaa lähettää erikoislääkärin arvioon (TAULUKKO 3). Erikoissairaanhoidossa esitietojen ja statuslöydösten perusteella määritetään tarvittavat lisätutkimukset (CK, ENMG-mittaus, aivojen tai selkäytimen magneettikuvaus, lihasbiopsia). Vaikeusasteen mukaan tehostetaan hoitoja. Tukilastat. Jos varvaskävelijälle on kehittynyt liikerajoitusta (kontraktuuraa) pohjelihaksiin tai akillesjänteisiin, suositellaan joka yö pidettäviä tukilastoja pitkäaikaisena venytysja asentohoitona. Jos liikerajoitusta on paljon tai lapsi ei siedä valmislastoja, voidaan hänelle valmistaa yksilöllisemmät vetoketjuortoosit. Yökäytön lisäksi lastoilla voi kävellä kotona, jotta malli siirtyisi tehokkaammin kävelyyn. Kipsihoito. Mikäli lapsen nilkan passiivinen liikerata on rajoittunut tai varvaskävelymalli on normaaleista liikeradoista huolimatta vahva, edetään nopeammin kipsihoitoon tai bo tuliinin ja kipsin yhdistelmään. Kipsihoitotutkimuksia on niukasti, ja niissä varvaskävely on loppunut %:lla tutkituista (6, 17). Tutkimuksessa, jossa tulos oli 100 %, mutta potilasmäärä oli pieni ja seuranta-aika lyhyt (18). Polven alle ulottuvia, kävelyn mahdollistavia kipsejä on tutkimuksissa pidetty 3 12 viikon ajan ja vaihdot tehty 1 2 viikon välein. Itse käytämme niin sanottuja soft cast -peh mytkipsejä 2 3 viikon ajan, ja vaihdot tehdään viikon välein painehaavojen minimoimiseksi. Botuliinihoito. Tyypin A botuliinitoksiinia on 1990-luvun alusta käytetty CP-lasten spastisuuden hoidossa (19). Ensimmäiset julkaistut raportit botuliinin käytöstä lasten idiopaattisen varvaskävelyn hoidossa ovat vuodelta 1997, mutta tutkimuksia aiheesta on olemassa varsin vähän (20). Tulokset ovat kuitenkin rohkaisevia: vuoden kestäneessä seurannassa lapsista %:lla varvaskävely on vanhempien ja tutkijan arvion mukaan joko loppunut tai selvästi vähentynyt (21 23). Muutamat ovat tarvinneet hoidon uusimisen. Hoitoon kannattaa aina yhdistää yöortoosi. Kipsauksen yhdistämisestä hoitoon hyötyvät ne, joilla nilkan passiivinen liikerata on alun pitäenkin rajoittunut. Botuliinihoidonkin osalta on edelleen vaikeata ennustaa, millainen lapsi hoidosta hyötyy, mutta hoidon hyviä puolia ovat sen toistettavuus ja vähäinen kajoavuus (INTERNETOHEISAINEISTON VIDEO 1 ja 2). Mikrovirtahoito. Kroonisessa akillesjännetulehduksessa mikrovirran on todettu lisäävän lihassolun energiantuotantoa ja CP-vammassa lihasten joustavuutta ja näin myös laajentavan nilkkojen liikerataa (24, 25, 26). Varvaskävelyn osalta tutkimuksia ei ole. HUS:ssa mikrovirtaa käytetään yksinään. Hoitoa voi kokeilla myös kipsi- ja botuliinihoidon lisänä, kun pohjelihasten kireys rajoittaa nilkkojen liikettä. Hoidon antavat vanhemmat kotona, 5 7 päivänä viikossa 60 minuuttia kerrallaan, 4 5 viikon ajan. Lapsi voi suorittaa mikrovirtahoidon aikana pohjevenytyksiä ja esimerkiksi kävely- ja tasapainoharjoitteita Varvaskävely seurata vai hoitaa?
6 NÄIN HOIDAN Kirurginen hoito. Varvaskävelyn etiologia ja vaste konservatiivisiin hoitoihin on aina selvitettävä ennen leikkaushoitoa. Synnynnäisesti lyhyen akillesjänteen kirurginen pidentäminen voi olla perusteltua, mutta vuosien varvaskävelyn seurauksena kiristyneen akillesjänteen pidentämistä on syytä harkita tarkoin. Akillesjänteen pidentäminen heikentää pohkeen ojennusvoimaa, mikä saattaa johtaa kumarakävelyyn, eikä toimenpide takaa varvistuksen loppumista (9, 27). Lopuksi Lasten idiopaattinen varvistus on yleistä mutta useimmiten lievää ja häviää kouluikään mennessä. Perusterveydenhuollossa on tärkeää tunnistaa tilanne varhain ja erottaa tapaukset, joiden taustalla on jokin muu, erikoissairaanhoidon toimia vaativa syy. Fysioterapeuttinen ohjaus ja yölastojen käyttö aloitetaan mahdollisimman varhain jo perusterveydenhuollossa. Perheen sitoutuminen kotiharjoitteisiin on oleellista. Aktiivinen seuranta ja hoidot voidaan lopettaa, kun lapsen nilkan liikeradat ovat normaalit ja alle 25 % hänen kävelystään tapahtuu päkiöillä. Tämän jälkeen tilannetta tulee seurata 1 2 vuoden välein kasvukauden yli. Varvaskävelyn mahdollisesti etiologialtaan poikkeavien alaryhmien luonnollisen kulun tarkempi tunteminen auttaisi kliinisessä päätöksenteossa ja sen ennustamisessa, kuka mistäkin hoitotoimenpiteestä hyötyy ja missä vaiheessa. Suomessa on käynnissä tutkimuksia varvaskävelyn etiologiasta ja toistettujen botuliinihoitojen vaikutuksesta pidemmän ajan ennusteeseen. * * * Kiitämme ylilääkäri Virpi Krögeriä, neuvolalääkäri Hanna Sainiota ja vastaava fysioterapeutti Tarja Saarta (Janakkalan terveyskeskus) sekä fysioterapeutti Eija Kauppista ja fysioterapeutti Pirjo Tornikoskea (HUS:n naistenja lastentautien tulosyksikkö, lastenneurologia) arvokkaista kommenteista käsikirjoitukseen. HELI SÄTILÄ, LT, lastenneurologian erikoislääkäri, osastonylilääkäri, konsultoiva lastenneurologi Päijät-Hämeen keskussairaala, lastenneurologinen yksikkö Tays, lastenneurologinen yksikkö ESSI MARTTINEN ROSSI, FM, fysioterapeutti HYKS Lasten ja nuorten sairaudet, fysioterapia HELENA MÄENPÄÄ, LT, lastenneurologian erikoislääkäri, apulaisylilääkäri HYKS Lasten ja nuorten sairaudet, lastenneurologia SIDONNAISUUDET Heli Sätilä: Luentopalkkio (Allergan), koulutus/kongressikuluja yrityksen tuella (Allergan) Essi Marttinen Rossi: Apuraha (Arvo ja Lea Ylppö Säätiö) Helena Mäenpää: Koulutus/kongressikuluja yrityksen tuella (Allergan) Summary Toe walking follow or treat? Idiopathic toe walking refers to continual or intermittent symmetrical gait pattern, in which the normal heel strike is lacking and the weight of the gait is on the ball of the foot. Many toe walkers are able to walk normally if they so wish. Diagnosis is established by excluding any neurological, neuromuscular, structural and orthopedic causes. Toe walkers often exhibit problems in sensory integration. Idiopathic toe walking is considered a benign phenomenon, usually self-limiting before school age, but upon becoming prolonged it may cause physical and social handicap for the child H. Sätilä ym.
7 KIRJALLISUUTTA 1. Sutherland DH, Olshen R, Cooper L, Woo SL. The development of mature gait. J Bone Joint Surg Am 1980;62: Engström P, Tedroff K. The prevalence and course of idiopathic toe-walking in 5-year-old children. Pediatrics 2012;130: Engelbert R, Gorter JW, Uiterwaal C, van de Putte E, Helders P. Idiopathic toe-walking in children, adolescents and young adults: a matter of local or generalised stiffness? BMC Musculoskelet Disord 2011;12: Sobel E, Caselli MA, Velez Z. Effect of persistent toe walking on ankle equinus. Analysis of 60 idiopathic toe walkers. J Am Podiatr Med Assoc 1997;87: Stricker SJ, Angulo JC. Idiopathic toe walking: a comparison of treatment meth ods. J Pediatr Orthop 1998;18: Stott NS, Walt SE, Lobb GA, Reynolds N, Nicol RO. Treatment for idiopathic toe-walking: results at skeletal maturity. J Pediatr Orthop 2004;24: Hirsch G, Wagner B. The natural history of idiopathic toe-walking: a long-term follow-up of fourteen conservatively treated children. Acta Paediatr 2004;93: Eastwood DM, Menelaus MB, Dickens DR, Broughton NS, Cole WG. Idiopathic toe-walking: does treatment alter the natural history? J Pediatr Orthop B 2000; 9: Oetgen ME, Peden S. Idiopathic toe walking. J Am Acad Orthop Surg 2012;20: Williams CM, Tinley P, Curtin M. Idiopathic toe walking and sensory processing dysfunction. J Foot Ankle Res 2010;3: Williams CM, Tinley P, Curtin M, Wakefield S, Nielsen S. Is idiopathic toe walking really idiopathic? The motor skills and sensory processing abilities associated with idiopathic toe walking gait. J Child Neurol 2014;29: Dietz V. Spinal cord pattern generators for locomotion. Clin Neurophysiol 2003;114: Bernhard MK, Merkenschlager A. Beeinflusst Barfußlaufen die Häufigkeit des idiopathischen Zehenspitzengangs? Unterschiede zwischen deutschen und bangalischen Kindern. Pädiatr Praxis 2008; 72: Dunn W. The Sensory Profile: User s manual. San Antonio: Psychological Corporation Montgomery P, Gauger J. Sensory dysfunction in children who toe walk. Phys Ther 1978;58: Hallett M, Lebiedowska MK, Thomas SL, Stanhope SJ, Denckla MB, Rumsey J. Locomotion of autistic adults. Arch Neurol 1993;50: Fox A, Deakin S, Pettigrew G, Paton R. Serial casting in the treatment of idiopathic toe-walkers and review of the literature. Acta Orthop Belg 2006;72: Brouwer B, Davidson LK, Olney SJ. Serial casting in idiopathic toe-walkers and children with spastic cerebral palsy. J Pediatr Orthop 2000;20: Sätilä H, Vähäsarja V, Paavilainen P. Mitä annettavaa botuliinilla on lapsille? Duodecim 2011;127: Gormley ME, Herring GM, Gaebler- Spira DJ. The use of botulinum toxin in children: a retrospective study of adverse reactions and treatment of idiopathic toe-walking. Eur J Neurol 1997;4(Suppl 2): S Jacks LK, Michels DM, Smith BP, Koman LA, Shilt J. Clinical usefulness of botulinum toxin in the lower extremity. Foot Ankle Clin 2004;9: Brunt D, Woo R, Kim HD, Ko MS, Senesac C, Li S. Effect of botulinum toxin type A on gait of children who are idiopathic toe-walkers. J Surg Orthop Adv 2004;13: Engström P, Gutierrez-Farewik EM, Bartonek A, Tedroff K, Orefelt C, Haglund- Åkerlind Y. Does botulinum toxin A improve the walking pattern in children with idiopathic toe-walking? J Child Orthop 2010;4: Chapman-Jones D, Hill D. Novel microcurrent treatment is more effective than conventional therapy for chronic Achilles tendinopathy: randomised comparative trial. Physiotherapy 2002;: Mäenpää H, Jaakkola R, Sandström M, von Wendt L. Does microcurrent stimulation increase the range of movement of ankle dorsiflexion in children with cerebral palsy? Disabil Rehabil 2004;26: Ahmed AF, Sherein ES, Ibrahim IM. Polarity effect of microcurrent electrical stimulation on tendon healing: biomechanical and histopathological studies. J Adv Res 2012;3: McMulkin ML, Baird GO, Caskey PM, Ferguson RL. Comprehensive outcomes of surgically treated idiopathic toe walkers. J Pediatr Orthop 2006;26:
Vauvan kävelyn kehitys:
Vauvan kävelyn kehitys: Alla on listattu kävelyn kehityksen vaiheita, jotka tulisi oppia viimeistään ilmoitettuun ikään mennessä. 0-1 kk: Automaattinen kävely. 4 kk: Automaattinen kävely päättynyt. 5 kk:
PIENIN ASKELIN VARPAILLAAN
PIENIN ASKELIN VARPAILLAAN Kotihoito-opas neuvolaikäisten lasten varvistamisesta LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaali- ja terveysala Fysioterapian koulutusohjelma Opinnäytetyö Syksy 2011 Vilma Kääriä Iida
MITÄ UUTTA BOTULIINIHOIDOISTA?
LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS KUNTOOTUS KOHALLEEN KUOPIO 10.-11.9.2015 MITÄ UUTTA BOTULIINIHOIDOISTA? Heli Sätilä LT, Lastenneurologi Ylilääkäri Päijät-Hämeen ks Liiallinen syljeneritys: johdanto Esiintyy
Nuoren niska-hartiakipu
Nuoren niska-hartiakipu Jari Arokoski, prof. fysiatrian erikoislääkäri HYKS fysiatrian klinikka / Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Epidemiologiaa Niskahartiakäsite Etiologia Nuoren niska-hartiakipuun
Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa?
Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa? EL Johanna Syvänen, TYKS 22.1.2015 Kouluterveydenhuolto Tavoite
Kuntoutus. Asiakaskäyttö (Running injury clinic, Salming run lab)
Elokuvat, pelit Tutkimus Kuntoutus Asiakaskäyttö (Running injury clinic, Salming run lab) Markkerit Kamerat : -Resoluutio 4 MP -Keräystaajuus 315Hz täydellä resoluutiolla -Max kuvausetäisyys 20-30m Hipposhalli
Hevosen käyttö hyvinvoinnin tukena CPlapsella
Hevosen käyttö hyvinvoinnin tukena CPlapsella esityksen rakenne Hyvinvointi Ratsastusterapia Cp-vamma HHRF tutkimuksia CP-tutkimuksia Hyvinvointi Tilastokeskus: painopiste on siirtymässä aineellisen vaurauden
KUNTOUTUS POLVIVAMMAN JÄLKEEN. 2.3.2015 Fysioterapeutti Anne Hietanen Asiantuntijapalvelut, artroprosessi TYKS
KUNTOUTUS POLVIVAMMAN JÄLKEEN 2.3.2015 Fysioterapeutti Anne Hietanen Asiantuntijapalvelut, artroprosessi TYKS s83.6 distorsio genu S83.0 luxatio patellae? S83.2 ruptura menisci? S83.3 nivelruston repeämä?
LIIKELABORATORIO 3D kävelyanalyysit. Toimintakertomus 2016
Toimintakertomus 2016 LIIKELABORATORIO 3D kävelyanalyysit Tuula Niemelä, Essi Marttinen Rossi, Juha-Pekka Kulmala, Jussi Nurminen, Harri Piitulainen, Helena Mäenpää Sisällys Yksikön esittely Yksikön esittely
Jalka-, polvi-, lonkka-, selkäkipuja? Miten seisot ja kävelet?
Jalka-, polvi-, lonkka-, selkäkipuja? Miten seisot ja kävelet? Veera Keltanen, jalkaterapeutti (AMK) Vuosaaren Jalkaterapiakeskus Tehyn yrittäjäjaoston opintopäivä la 19.11.2016 Järjestötalo 1 Asemamiehenkatu
Polven nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi
Polven nivelrikko Potilasohje www.eksote.fi Sisällys Hyvä nivelrikko-oireinen... 3 Nivelrikon vaikutuksia... 3 Tietoa nivelrikosta ja harjoittelun vaikutuksista... 4 Mitä nivelrikko on... 4 Harjoittelulla
Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala
Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala 22.1.2015 Mikä on lapseni astman ennuste? Mikä on lapsen astman ennuste
Mitä annettavaa botuliinilla on lapsille?
Heli Sätilä, Vesa Vähäsarja ja Pasi Paavilainen TEEMA: BOTULIINI Mitä annettavaa botuliinilla on lapsille? Lapsipotilaiden hoitaminen A-tyypin botuliinilla aloitettiin lähes 20 vuotta sitten. Ensimmäinen
ADHD:n Käypä hoito suositus Hoitopolku eri ikäkausina
ADHD:n Käypä hoito suositus Hoitopolku eri ikäkausina 12.10.2017 Jaakko Pitkänen Yleislääketieteen erikoislääkäri Lastenneuvola- ja kouluterveydenhuoltotyön erityispätevyys Koululääkäri, vt erikoislääkäri,
Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet
Fysioterapia Polven tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Ähtärin sairaala Sairaalantie 4 E 63700 Ähtäri Puhelinvaihde 06 415 4939 Faksi 06 415 4351 Puhelin
1-vuotiaan lapsen terveystarkastus
Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. 2. 3. Kuntakoodi Sukupuoli 1 poika 2 tyttö Henkilötunnus (lapsen asuinkunta) 1-vuotiaan lapsen terveystarkastus A 4. Terveystarkastuksen
Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys
Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys Liikunta ja tule-sairaudet Lääketieteessä juuri millään ei ole yhtä vahva näyttö kuin liikunnan
LANNESELÄN LIIKEKONTROLLITESTIT. Nikolai Kähkönen ft OMT Ruoholahden Fysioterapia
LANNESELÄN LIIKEKONTROLLITESTIT Nikolai Kähkönen ft OMT Ruoholahden Fysioterapia MEDIASTA POIMITTUA Yleistä selkäkipua hoidettu vuosia väärin suomalainen tutkija kehitti menetelmän, joka voi mullistaa
Lonkan nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi
Lonkan nivelrikko Potilasohje www.eksote.fi Sisällys Hyvä nivelrikko-oireinen... 3 Nivelrikon vaikutuksia... 3 Tietoa nivelrikosta ja harjoittelun vaikutuksista... 4 Mitä nivelrikko on... 4 Harjoittelulla
63- v nainen, Menieren tau/, polviartroosi
Mentor 3 Oikean isovarpaan tunnottomuus, joka päkiän, jalkapohjan ja kantapään kautta edennyt proksimaalisuuntaan (6 kk) Vasen jalkaterä alkanut lepsua ja muutaman viikon ajan joutuvansa nostelemaan vasenta
0,5 v ikäisen lapsen terveystarkastus
Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. 2. 3. Kuntakoodi Sukupuoli 1 poika 2 tyttö Henkilötunnus (lapsen asuinkunta) 0,5 v ikäisen lapsen terveystarkastus A 4.
Liikehallintakykytestaus
Liikehallintakykytestaus ketteryys, tasapaino ja liikkuvuus Marjo Rinne TtT, tutkija, ft Liikehallintakyky Liikkeen hallintaan vaikuttavia tekijöitä osa selittyy perintötekijöillä, mutta harjoittelulla
3-vuotiaan lapsen terveystarkastus
Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. 2. Kuntakoodi Sukupuoli 1 poika 2 tyttö (lapsen asuinkunta) 3-vuotiaan lapsen terveystarkastus 3. Henkilötunnus A 4. Terveystarkastuksen
Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet
Fysioterapia Potilasohje Polven tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin 06 415 4939 Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)epshp.fi Fysioterapia 2 (9) Lukijalle
tekonivelellä, johon kuuluu metallinen reisiosa sekä metallinen ja muovinen sääriosa. Polven tekonivel kiinnitetään luuhun
Polven tekonivelleikkauksessa korvataan kuluneet nivelpinnat tekonivelellä, johon kuuluu metallinen reisiosa sekä metallinen ja muovinen sääriosa. Polven tekonivel kiinnitetään luuhun Leikkauksen tarkoituksena
Postoperatiivisen i peroneushermovaurion hoitokäytännöistä Suomen endoproteesihoitajat ry. Tietoja ja ajatuksia tekonivelpotilaan hoidosta 19.- 21.4.2007 Katri Patteri fysioterapeutti Tekonivelsairaala
HARJOITUSOHJELMA SENIOR SPORT LAITTEISTOLLE IKÄÄNTYNEIDEN KAATUMISTEN EHKÄISEMISEKSI
HARJOITUSOHJELMA SENIOR SPORT LAITTEISTOLLE IKÄÄNTYNEIDEN KAATUMISTEN EHKÄISEMISEKSI Eeva-Maija Puominen Jonna Sarajärvi Fysioterapeuttiopiskelijat 2014 JOHDANTO Lappset Group Oy:n ikääntyneille suunnattu
Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku
Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku 5.2.2019 klo 9:05-9:15 Juha Markkula, LT Psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti, unilääketieteen erityispätevyys Apulaisylilääkäri, TYKS Uni- ja hengityskeskus/
POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS
POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS FYSIOTERAPIAOPAS OTA TÄMÄ OPAS MUKAAN TULLESSASI LEIKKAUKSEEN KUNTOUTUMISOHJEITA Polven tekonivelleikkauksen tarkoituksena on parantaa liikkumis-, työ- ja toimintakykyä sekä vähentää
Ortoosijärjestelmä meningomyeloseeless ä. Orthonova Oy PL 107 00390 Helsinki 09-29 664 50 www.orthonova.fi
Ortoosijärjestelmä meningomyeloseeless ä Orthonova Oy PL 107 00390 Helsinki 09-29 664 50 www.orthonova.fi Funktionaalinen jako leesiotason mukaan S3 Lihasten toimintavajaus: -Jalkaterän sisemmät lihakset
Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa
Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Hilkka Virtapohja ja Jari Arokoski Lisätietoa 19.2.2007 Nivelrikon seurauksena lihasvoima heikkenee ja nivel jäykistyy. Nivelrikkopotilaiden
Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö
Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia Google Scholars löysi hakulauseella how to deal with ADHD child in exercise miljoonia osumia. Yleisiä
Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017)
Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) 1 2 Keston mukaan selkäkipu jaetaan akuuttiin (alle 6 vkoa), subakuuttiin
Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla
Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla Arvio tarkkailun aloittamisesta Nuori ja vanhemmat Huolen herääminen ja yhteydenotto Ei Kyllä Lähettävä lääkäri Välitön hoidon tarpeen arviointi Haluaako nuori
Polven tekonivelleikatun. fysioterapiaohjeet
Fysioterapia Potilasohje Polven tekonivelleikatun fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin 06 415 4939 Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)epshp.fi Fysioterapia
Lataa Kliininen neuropsykiatria. Lataa
Lataa Kliininen neuropsykiatria Lataa ISBN: 9789516563667 Sivumäärä: 428 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.67 Mb Aivojen ja mielen sairaudet ja häiriöt johtavat usein eettisiin ja filosofisiinkin pulmiin.
ERIKOISSAIRAANHOIDON YHTEISTYÖ PERUSTERVEUDENHUOLLON KANSSA
ERIKOISSAIRAANHOIDON YHTEISTYÖ PERUSTERVEUDENHUOLLON KANSSA Lastenneurologin näkökulma Sanna-Leena Vanhanen 3.4.2017 YLEISTÄ ESH:n ja PTH yhteistyö Lastentaudit Turku: kaupungin lastenneurologinen yksikkö
AVOPEDIATRIA VARSINAIS-SUOMEN ALUEELLA
AVOPEDIATRIA VARSINAIS-SUOMEN ALUEELLA Heli Silvennoinen LT, lastentautien erikoislääkäri, avopediatri TYKS Salon sairaala THL Erityistason yhteiskehittämisen työpaja 24.10.18 TAUSTAA perinteinen avopediatria
Aivosairaudet kalleimmat kansantautimme
Aivosairaudet kalleimmat kansantautimme Jyrki Korkeila Psykiatrian professori Turun Yliopisto Puheenjohtaja Suomen Aivot ry. http://www.suomenaivot.fi/ 1 Suomen Aivot ry. Finska Hjärnan rf, Finnish Brain
Fysioterapian rooli kaatumisten ehkäisyssä. Jenni Heini-Lehtinen, fysioterapeutti Yamk Fysioterapian ja toimintaterapian toimintayksikkö
Fysioterapian rooli kaatumisten ehkäisyssä Jenni Heini-Lehtinen, fysioterapeutti Yamk Fysioterapian ja toimintaterapian toimintayksikkö Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus Kaatumisen
Kansallinen allergiaohjelma RUOKA-ALLERGIAKOULUTUS Aika: to klo 12:00-15:30 Paikka: PKSSK, keskussairaala, auditorio
Kansallinen allergiaohjelma 2008 2018 RUOKA-ALLERGIAKOULUTUS Aika: to 12.4.2018 klo 12:00-15:30 Paikka: PKSSK, keskussairaala, auditorio Ohjelma: 12:00 Tervetuloa Allergiaohjelman tavoitteet ruoka-allergiassa
Puheen kehityksen ongelmat
Puheen kehityksen ongelmat 1. Vastuuvapautus 2. Foniatria oma erikoisala 3. Valokuvausohje Manta Tolvanen Lastenneurologian erikoislääkäri Lasten ja nuorten poliklinikka Tipotien sosiaali- ja terveysasema
Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa. Satu Lehto Helsingin Yliopisto Järvenpäätalo
Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa Satu Lehto Helsingin Yliopisto 23.5.2012 Järvenpäätalo Aikaisempia tutkimuksia Ystävyyssuhteet (Efrat, 2009; Fitzerald, Fitzgerald and Aherne, 2012)
EXECP-projekti Neuromuscular Research Center
EXECP-projekti Neuromuscular Research Center Hei! Tämän EXECP-tutkimusryhmän koostaman materiaalin tarkoituksena on antaa ajankohtaista tietoa CP-vammasta (Cerebral Palsy). EXECP-ryhmä muodostuu tutkijoista
Olkapään sairauksien kuntoutus
Hyvinvointia työstä Olkapään sairauksien kuntoutus Esa-Pekka Takala Dos., ylilääkäri 16.2.2016 Työterveyslaitos E-P Takala:Olkapään sairauksien kuntous www.ttl.fi 2 Esa-Pekka Takala Sidonnaisuudet LKT,
Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014
Voimaperheet Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 LASTENPSYKIATRIAN TUTKIMUSKESKUS Cumulative incidence in 2010 (%) 900 000 14,0 800 000 12,9 700 000 12,0 600 000 10,0 500 000 8,0 12,3 ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA
VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen
VENYTTELYOHJE EVU - 00 Mika Laaksonen MIKSI ON HYVÄ VENYTELLÄ PELIEN JA HARJOITUSTEN JÄLKEEN? Kova harjoittelu ja treeni kiristävät lihaksia, jos venyttely laiminlyödään. Näin lihakset väsyvät nopeammin
ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE
ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE LIHASVOIMA Lihaksen suurin mahdollinen kyky tuottaa voimaa laskee 50 ikävuoden jälkeen noin 1,5 % vuosittain. Edistettäessä aktiivista ja energistä ikääntymistä lihasvoiman
Osteoporoosi (luukato)
Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua
Hoitavan yksikön näkökulmaa lastenreuman kuntoutukseen 30.8.10. Paula Vähäsalo Lastenreumatologi OYS, Lasten ja nuorten klinikka
Hoitavan yksikön näkökulmaa lastenreuman kuntoutukseen 30.8.10 Paula Vähäsalo Lastenreumatologi OYS, Lasten ja nuorten klinikka Lastenreuma Määritelmä ja luokittelu Yleisyys Lastenreuman erityispiirteet
Nivelvaivainen lapsi avohoidossa. Pekka Lahdenne, lastenreumatologi, lastent. dos. Lastenklinikka, HY/HYKS
Nivelvaivainen lapsi avohoidossa Pekka Lahdenne, lastenreumatologi, lastent. dos. Lastenklinikka, HY/HYKS 4.10.2012 Lapsen ontuminen Tavallisia syitä: aseptiset (inflammatoriset) niveltulehdukset rasitusperäiset
VIRTSANKARKAILU, FYSIOTERAPIAN VAIKUTTAVUUS
VIRTSANKARKAILU, FYSIOTERAPIAN VAIKUTTAVUUS - FYSIOTERAPEUTIN KÄYTÄNNÖN NÄKEMYS Fysioterapeutti, TtM Minna Törnävä, TAYS ft, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS),TtM, TtT-opisk SIDONNAISUUDET KAHDEN
Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen. Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri
Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri Kela ilona.autti-ramo@kela.fi @IlonaAutti Lyhyt taustani Lastenneurologian erikoislääkäri, kuntoutuksen erityispätevyys Käypä Hoito
HAMMAS- JA PURENTAPERÄISET KIVUT 26.5.2016 PROTETIIKAN JA PURENTAFYSIOLOGIAN EHL SHEILA NIEMI
HAMMAS- JA PURENTAPERÄISET KIVUT 26.5.2016 PROTETIIKAN JA PURENTAFYSIOLOGIAN EHL SHEILA NIEMI TMD Purentaelimistön toimintahäiriöt (temporomandibular disorders, TMD) on yhteisnimitys leukanivelten, puremalihasten,
VII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Oulu 8.4.2015 EL, LT Outi Väyrynen PPSHP
VII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Oulu 8.4.2015 EL, LT Outi Väyrynen PPSHP WHO:n lihavuuden luoki1elu BMI (body mass index) = paino (kg)/ pituus² (m²) Alipaino < 18.50 Normaali 18.50-24.99
Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön ASENTOHOITO. 22-2270071 x40 x28 cm väri musta. 85 x 31 x 17 cm väri musta 30 ASENTOHOITOTYYNY
TYYNYT 22-22060 22-22100 22-22110 22-22120 22-22130 85 x 18 x väri musta 21 x 18 x väri musta 35 x 18 x väri musta 42 x 18 x väri musta 51 x 18 x väri musta 18 cm 85 cm 22-22200 Triangeli väri musta 22-22300
Kela ja vaikeavammaisten
Kela ja vaikeavammaisten kuntoutus Mikael Forss Johtaja, VTT Suomen CP-Liitto ry, Jyväskylä, 28.6.2008 Vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaat, kehitys 25 000 20 000 KKRL 9 yht. 15 000 10
LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS
LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS FYSIOTERAPIAOPAS OTA TÄMÄ OPAS MUKAAN TULLESSASI LEIKKAUKSEEN KUNTOUTUMISOHJEITA Lonkan tekonivelleikkauksen tarkoituksena on parantaa liikkumis-, työ- ja toimintakykyä sekä vähentää
F Y S I O T E R A P I A K O U L U I L L A L A P P E E N R A N N A N L I I K K U V A K O U L U T I I M I
F Y S I O T E R A P I A K O U L U I L L A L A P P E E N R A N N A N L I I K K U V A K O U L U T I I M I LIIKKUVA KOULUTIIMI 15 koululiikunnanohjaajaa + 1 fysioterapeutti Koulufysioterapeutin tehtävät:
Lähetekriteerit HUSin Foniatrian poliklinikalle
HYKS, Silmä-korvasairaala Pää- ja kaulakeskus Foniatrian poliklinikka Lähetekriteerit HUSin Foniatrian poliklinikalle Foniatrian erikoisalan numero lähetettä tehdessä on 57. Foniatrian alaan kuuluvat äänen,
Polven nivelrikon hoitaminen alkaa jalasta
Polven nivelrikon hoitaminen alkaa jalasta Agilium Freestep Agilium Freestep Ottobock 1 Uutta ajattelua Tuore lähestymistapa hoitoon Nivelrikko on maailman yleisin aikuisten nivelsairaus. Väestön ikääntymisen
MultiMotion. Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä fleksiolle ja ekstensiolle
MultiMotion Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä fleksiolle ja ekstensiolle MM_Folder_Uppdat_2018.indd 1 2018-02-19 11:35:30 Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä, joka takaa nopean, tehokkaan ja
Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö
Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa
Kuntoutumispalvelut Lastenneurologinen yksikkö
Kuntoutumispalvelut Lastenneurologinen yksikkö Hanna Suhonen-Polvi LT, Ylilääkäri Kuntoutuksen, hallinnon erityispätevyys Lastenneuvola- ja kouluterveydenhuoltotyön erityispätevyys Turun sosiaali- ja terveystoimi
Unified Parkinson's Disease Rating Scale (UPDRS Fin, III) PARKINSON POTILAAN MOTORINEN TUTKIMUS. Pvm ja aika (off vaihe / on vaihe).
Unified Parkinson's Disease Rating Scale (UPDRS Fin, III) PARKINSON POTILAAN MOTORINEN TUTKIMUS ID: Pvm ja aika (off vaihe / on vaihe). Lääke klo Puheen tuotto 0 Normaalia. Puheen ilmeikkyys, ääntäminen
Ohjeita polven tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle
Ohjeita polven tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT Tämän ohjeen tarkoituksena on selvittää polven tähystysleikkauksen jälkeistä kuntoutumista.
Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta?
Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Minna Kaila, professori Terveydenhuollon hallinto Lastentautien ja terveydenhuollon erikoislääkäri Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tdk minna.kaila(at)helsinki.fi
Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet
Fysioterapia Lonkan tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala, fysioterapia Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin 06 415 4939 Sähköposti: etunimi.sukunimi@epshp.fi Fysioterapia 2 (11) Lukijalle
Liikkuvuus ja stabiliteetti. 2.1. Koripalloharjoittelun tukitoimet
Liikkuvuus ja stabiliteetti 2.1. Koripalloharjoittelun tukitoimet Liikkuvuus Liikkuvuuden määrittelyä Kykyä tehdä mahdollisimman laajoja liikkeitä joko omin voimin tai jonkin ulkoisen voiman avustamana
Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta. 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS
Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS Tb ja hoitohenkilökunta Tartunta ja suojautuminen Tb tilanne Pohjois-Savossa Valvottu
CP-lasten kuntoutus ja sen tavoitteet - siirtyminen aikuisten palvelujen käyttäjäksi.
Matti Koivikko CP-lasten kuntoutus ja sen tavoitteet - siirtyminen aikuisten palvelujen käyttäjäksi. Vajaaliikkeisten Kunto Bot för Rörelsehindrade r.y. http://www.vlkunto.fi/ VASTASYNTYNEIDEN AIVOVAURIOT
Kuntouttava työote heräämöhoidossa. OYS Kesle, Aneva/Heräämö Hilkka Seppälä, Pirkko Rissanen
Kuntouttava työote heräämöhoidossa Hilkka Seppälä, Pirkko Rissanen Vuodelevon vaikutukset potilaalle Vuodelepo ja liikkumattomuus ovat epäfysiologista ja vaikuttavat merkittävästi ihmisen psyykkiseen ja
> Push ortho AFO PUSH FOR FREEDOM. > push.eu
> Push ortho AFO PUSH FOR FREEDOM > push.eu > Push ortho AFO PUSH AFO tarjoaa erinomaisen tuen silloin, kun kyky nostaa jalkaterää on heikentynyt tai kun jalkaterän hallitseminen kävellessä on ongelmallista.
Testistö selkäpotilaiden liikekontrollin häiriöiden tunnistamiseksi
Hannu Luomajoki Testistö selkäpotilaiden liikekontrollin häiriöiden tunnistamiseksi Fysioterapeuttien ja lääkäreiden työkaluksi on kehitetty helppo ja nopeakäyttöinen testistö, jolla voi tunnistaa liikekontrollin
Olkapääoireisen potilaan hoito perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa
Olkapääoireisen potilaan hoito perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa Hoitoketjut Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 30.1.2014 Hoitoketjun tavoite Päivystykselliset
Miksi neurologinen status tehdään? Aivohermojen tutkiminen. Oireiston lokalisaatio Tasodiagnostiikka. Oireiston etiologia
Miksi neurologinen status tehdään? Aivohermojen tutkiminen HYKS Neurologian klinikka 2012 Oireiston lokalisaatio Tasodiagnostiikka Psyyke Aivokuori Basaaligangliot Aivorunko Pikkuaivot Selkäydin Aivot
Muistisairaudet saamelaisväestössä
Muistisairaudet saamelaisväestössä Anne Remes Professori, ylilääkäri Kliininen laitos, neurologia Itä-Suomen yliopisto, KYS Esityksen sisältö Muistisairauksista yleensä esiintyvyys tutkiminen tärkeimmät
MITÄ OPIMME ETÄHOIDOISTA? KETTERÄSTI KUNTOON -HANKE
MITÄ OPIMME ETÄHOIDOISTA? KETTERÄSTI KUNTOON -HANKE Linjajohtaja Jan-Henry Stenberg HUS Psykiatria,IT-psykiatrian ja psykososiaalisten hoitojen linja 6.6.2019 1 KETTERÄSTI KUNTOON -HANKE HUSin ja KELAn
1. luokan terveystarkastus
Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. Kuntakoodi (lapsen asuinkunta) 1. luokan terveystarkastus 2. 3. Sukupuoli 1 poika 2 tyttö Henkilötunnus ( A/-) 4. Terveystarkastuksen
Ikääntyminen ja fyysinen harjoittelu: Tutkitusta tiedosta käytäntöön
Liikuntalääketieteen päivät 2015 Ikääntyminen ja fyysinen harjoittelu: Tutkitusta tiedosta käytäntöön Sarianna Sipilä Gerontologian tutkimuskeskus Terveystieteiden laitos Jyväskylän yliopisto MIKSI? Ikääntyvien
Aki Paavola & Sanna Rauhala. Botuliinihoitoa saaneiden Cerebral palsy -lasten fysioterapeuttinen hoitoprosessi Vaasan sairaanhoitopiirissä
Aki Paavola & Sanna Rauhala Botuliinihoitoa saaneiden Cerebral palsy -lasten fysioterapeuttinen hoitoprosessi Vaasan sairaanhoitopiirissä Opinnäytetyö Syksy 2010 Sosiaali- ja terveysalan yksikkö Fysioterapian
Selkälähete: uusi sähköinen työkalu. Jaro Karppinen, professori, OY
Selkälähete: uusi sähköinen työkalu Jaro Karppinen, professori, OY Selkäpotilaan anamneesi Oire (tai oireet) joka tuo potilaan vastaanotolle Kivun voimakkuus Kivun sijainti Yökipu/leposärky? Mikä pahentaa
Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta
Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta Kuva: Mika Hilska Irja Lahtinen Tutkimuskoordinaattori Fysioterapeutti Tampereen Urheilulääkäriasema 350 000 liikuntavammaa / vuosi Parkkari et. al. 1 Miksi liikuntavammojen
Kielellinen erityisvaikeus (SLI) puheterapeutin näkökulmasta. Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL 29.1. 2014
Kielellinen erityisvaikeus (SLI) puheterapeutin näkökulmasta Leena Ervast Erikoispuheterapeutti, FL 29.1. 2014 Kielellinen erityisvaikeus (SLI) Häiriö, jossa lapsen kielellinen toimintakyky ei kehity iän
Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa, Uusikaupunki)
Osastot AVH-valvonta Tyks kuntoutusosasto neurokirurgian osasto neurologian osasto Poliklinikat kuntoutus- ja aivovammapoliklinikka neurokirurgian poliklinikka neurologian poliklinikat (Turku, Salo, Loimaa,
Idiopaattisen skolioosin luokittelu ja erikoissairaanhoidon tutkimukset. Anne Salonen TAYS
Idiopaattisen skolioosin luokittelu ja erikoissairaanhoidon tutkimukset Anne Salonen TAYS Idiopaattisen skolioosin luokittelu Ikä Primaarikäyryys Luokitusjärjestelmät Luokittelu iän perusteella I Infantiili
Astma lapsella. L-PKS ja L-PSHP (R.I.P)
Astma lapsella. L-PKS ja L-PSHP (R.I.P) 24.01.2018 Astma Infektio KNK ongelmat Allergia Refluksitauti TIC oire (toiminallinen) YSKÄ Hengenahdistus Bronkioliitti Akuutti obstruktiivinen bronkiitti Infektioastma
Ohjataan omatoimisesti toteutettavaksi tarvittaessa kipuhoitoja kuten kylmä-, lämpö- ja/tai TNS-hoito.
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri 19.11.2018 Jari Ylinen Juha Paloneva OLKAKIPUPOTILAAN HOITO PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA JA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA Hoitoketjun tavoite Tehokas suositusten mukainen hoito välttäen
"A. tulee vastaanotolleni Hän kokee, että oikea puoli rasittuu jalkatreeneissä. Lonkissa ja nilkoissa on jäykkyyden tunnetta.
Jalat hallintaan Liike lähtee asennosta, muistuttaa fysioterapeutti Satu Viirun Facebook-sivu. Olen mainoksen uhri ja jatkan lukemista. Viirun mukaan alaraajojen, selän ja niska-hartiaseudun oireet voivat
Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen
Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen Kemi 4.9.2015 Marja Koivusalo, lastenneurologian erikoislääkäri, Kolpeneen palvelukeskus Lasten ja nuorten normaali kehitys Normaalin
5-vuotiaan lapsen terveystarkastus
Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 5-vuotiaan lapsen terveystarkastus 1. 2. Kuntakoodi (lapsen asuinkunta) Sukupuoli 1 poika 2 tyttö 5. Terveystarkastuksen suorittaja
Polven nivelrikko / tekonivelleikkaus ja eturistisideleikkaus - Testauksen perusteita
Polven nivelrikko / tekonivelleikkaus ja eturistisideleikkaus - Testauksen perusteita Tapani Pöyhönen TtT, ft, liikuntafysiologi Kuntoutus- ja kipupoliklinikka / Kymenlaakson keskussairaala, Kotka Testien
TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneil e: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17
TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneille: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17 MITÄ IPF:N SAIRASTAMINEN TARKOITTAA Idiopaattinen keuhkofibroosi
Ylipainoinen lapsi perusterveydenhuollossa
Ylipainoinen lapsi perusterveydenhuollossa Terttu Kattelus, kouluterveydenhoitaja Paula Häkkänen, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkäri Helsingin sosiaali- ja terveystoimi Neuvokas perhe -juhlaseminaari
Kohti maakunnallista lasten ja nuorten kokonaiskuntoutumista
Kohti maakunnallista lasten ja nuorten kokonaiskuntoutumista 19.5.2017 Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskus LL Harri Arikka Lastenneurologian erikoislääkäri vs. vastuualuejohtaja VSSHP Lasten ja nuorten
T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri
T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri LT Merja Laine; HUS, Vantaan kaupunki, HY Yleislääke9eteen erikoislääkäri Diabeteksen hoidon erityispätevyys, Haavanhoidon erityispätevyys VANTAA 2018 - asukkaita 222
SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS
UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS Sydänfysioterapeuttien koulutuspäivät Jyväskylä, K-S keskussairaala 27. Arto Hautala Dosentti, yliopistotutkija Oulun yliopisto
Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa. Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus
Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus DIAGNOOSI PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA Seulonta- ja arviointiasteikot ovat
Fysioterapiapalvelut. Ajanvaraukset: ma pe klo 8 15, p Fysioterapian toimipisteen voi valita asuinalueesta riippumatta
Fysioterapiapalvelut Ajanvaraukset: ma pe klo 8 15, p. 09 310 67000 Fysioterapian toimipisteen voi valita asuinalueesta riippumatta Käyntiosoitteet: https://www.hel.fi/helsinki/fi/sosiaali-jaterveyspalvelut/terveyspalvelut/kuntoutus-ja-terapiat/fysioterapiayksikoiden-yhteystiedot/