Toinen jakso. Vuosien 1641 ja 1721 välinen aika

Transkriptio

1 Toinen jakso Vuosien 1641 ja 1721 välinen aika

2 PORIN RIUTUMINEN SUURVALTA-AIKANA 1. PORI MAAKAUPUNKINA v PORI MAAKAUPUNKINA Porista oli nyt tullut maakaupunki. Sen kaupan tehtävänä oli tavaranvaihdon välittäminen s i t ä ympäröivän maakunnan ja valtakunnan tapulikaupunkien, etupäässä Tukholman välillä. Merkantilistinen kauppajärjestelmä, joka piti päämääränään maan elinkeinojen järjestämistä suunnitelmallisen työnjaon pohjalle, niin että jokaisella kaupungilla, yhdyskunnalla ja ammattialalla olisi määrätty vaikutuskenttänsä, jonka puitteissa sen tuli tyydyttää omat tarpeensa ja edistää yleistä hyvää, painoi nyt leimansa Poriinkin. Pantaessa käytäntöön uutta järjestelmää, joka näytti tahtovan muuttaa koko yhteiskunnan valtavaksi koneistoksi, jonka kaikkien hammasrattaiden, niin suurten kuin pientenkin, oli määrä vaikuttaa yhteisen tarkoitusperän, kansallisvarallisuuden kohottamisen hyväksi, oli kaupungille osoitettu sija, joka ei enää sallinut sen kuten tähän saakka käyttää hyväkseen asemansa ja aikaisemman kehityksensä tarjoamia etuja. Siihen loppuikin kaupungin hyvinvointi, ja se vietti uuden järjestyksen alaisena ollessaan ensi hetkestä saakka riutuvaa elämää. Niin riutuva kuin kaupungin tila olikin, asetettiin sille nyt paljon suurempia vaatimuksia kuin ennen. Ruotsista oli tullut suurvalta ja sen hallitus tarvitsi paljon enemmän varoja kuin ennen voidakseen ylläpitää valtakunnan uutta valta-asemaa. Seurauksena tästä olivat ne uudet verot ja maksut, joista valtakunnan sekä ylhäiset että alhaiset pian saivat kärsiä. Merkantiilijärjestelmää seurasi kokonainen joukko uusia veroja, osaksi välillisiä osaksi välittömiä. Nämä uudet alinomaa lisätyt verot olivat toden totta niin sanoaksemme kaupungin historian pääsisällyksenä aikana, jolloin sillä ulkomaisen kauppaoikeutensa menettämisen vuoksi olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi rasitusta vanhojen verojenkin suorittamisessa. - Lienee sen tähden sopivaa, että ennen kuin siirrymme kuvaamaan kaupungin elinkeinoja tällä aikakaudella, heitämme pikaisen silmäyksen niihin veroihin, joilla kaupunkia nyt rasitettiin.

3 344 Porin Historia PIKKUTULLI JA PYSTYAITA Kaikista uusista veroista olivat etenkin porttitullit ja valmisteverot aikakautta kuvaavia. Kaupunki ympäröitiin nyt pystyaidalla, jonka läpi kukaan ei saanut kulkea muualta kuin porteista. Portteja oli kaksi, toinen Haagan ja toinen Malmin puoleisessa päässä kaupunkia. Jos porvareilla oli porttien läpi kaupunkiin tullessaan jotakin mukanaan, heidän tuli mennä vieraineen tullitupaan maksamaan tavarastaan tullia, vaikkapa olisivat luoneet omia tavaroitaan, esim. omien kaupungin ulkopuolella teurastettujen eläintensä lihaa, omassa riihessään puituja jyviä tai omalla niityllään tehtyä heinää. Talonpojan, joka toi maalaistuotteitaan myytäväksi, tuli tehdä samoin. Eipä hänellä tarvinnut olla mukanaan kuin jonkin verran suomukalaa, jota hän hevosensa selässä ratsastaessaan oli mukanaan tuonut säkeissä, ja joka tiellä oli melkein kelpaamattomaksi pilaantunut, niin täytyi hänen kuitenkin tavaransa "tullata". Varmuuden vuoksi oli aitauksen ulkopuolelle kaivettu syvä vedellä täytetty oja eli ns. "hauta". Pystyaita rakennettiin jo vuosina 1625 ja 1626, mutta sitä ympäröivä "hauta" näyttää tulleen lisäksi vasta v tai v Aluksi kannettiin tullia mahdollisesti taivasalla, koska tullituvat sanotaan rakennetun vasta v Tullaamisen tapahduttua annettiin tulliseteli, joka turvasi tavaran takavarikkoon otolta. "Vastenmielisyydestä ja niskoittelemisesta tullattaessa" oli maksettava sakkoa kolme markkaa (1654), mutta se, joka toi kaupunkiin tullaamatonta tavaraa, tuomittiin 40 markan sakkoihin ja menettämään tavaransa (1691). Joen rannalla oli tullisilta ja sen vieressä tullihuone; tämän sillan luo piti kaikkien kaupunkiin menevien veneiden, huolimatta siitä, olivatko ne, lastissa tai joutilaina" laskea tullitarkastusta varten. Talvella rakennettiin jäälle samanlainen pystyaita kuin se, joka ympäröi kaupunki maan puolelta ilman tullipalvelijoiden lupaa ja suostumusta ei saanut pestä vaatteita rannalla eikä ajaa sinne karjaansa juomaan. Onneton se, joka salateitä tunkeutui kruunun pystyaidan läpi, hänelle voi tapahtua kuten Hannu-räätälin vaimolle, jonka tullipalvelijat tuollaisen yrityksen rangaistukseksi riisuivat ilkosen alastomaksi ja sen jälkeen pakottivat juoksemaan kotiinsa kaupungin läpi. Näyttää, siltä kuin yleinen vastenmielisyys pystyaitaa kohtaan olisi aluksi purkautunut porvariston puolelta tehtyyn kapinalliseen yritykseen hävittää tuo kiusankappale. Ainakin porvaristoa kehotettiin v maaherran käskyn mukaan rakentamaan uudestaan pystyaita, "koska Porin kaupungin asukkaat olivat edellisen pystyaidan polttaneet". Ei auttanut muu kuin taipua kohtaloon, ja läpi koko vuosisadan muistutettiin jokaisessa Valpurin päivän raastuvankokouksessa pystyaidan korjaamisesta, jolta milloin oli kaatunut, milloin tuullut kumoon, milloin murrettu rikki, milloin vihdoin, kuten Hietakuopan kohdalla, ei koskaan "tahtonut tulla oikeaan kuntoonsa".

4 1. Pori maakuntakaupunkina Pikkutullin kantamista varten ei kruunu palkannut omia virkamiehiä, vaan vuokrasi tullinkannon eniten tarjoavalle, joka palvelijoittensa avulla sai hoitaa kantamisen. V Yrjö Hannunpoika ja Lauri Baltzarinpoika Gebhard vuokrasivat Rauman ja Porin pikkutullin kantamisen 500 talarista. Seuraavana vuonna vuokraajana oli turkulainen Baltzar Wernle, joka maksoi samasta edusta valtiolle 800 talaria. Kun pikkutullit olivat olleet välillä neljä vuotta koko valtakuntaa koskevan vuokrasopimuksen alaisia, ne annettiin jälleen v pienvuokraajille. Tällöin sai Uudenkaupungin, Rauman ja Porin tullit yhtenä kokonaisuutena Heikki Antinpoika, v Pietari Tolvanen ja v Joakim Timm. Vuonna 1635 vuokrasi Porin kaupunki kuntayhteisönä pikkutullin kannon paikkakunnallaan, mutta se jäi poikkeukselliseksi menettelyksi. VALMISTEVEROT Rinnatusten tämän ns. pikkutullin kanssa kulkivat leipomisesta ja oluenpanosta sekä teurastamisesta ja viinanpoltosta kannettu valmisteverot eli aksiisit. Siinä sekava joukko uusia asioita, joihin noiden pikku maakaupungin kunnon porvareiden nyt oli tutustuttava. Kaupungissa tuli olla myllyhuone, ja sinne piti kaikkien sakon uhalla laahata käsikivensä. Täällä heidän oli määrä jauhaa kaikki jauhettavansa ja maksaa tullia, jota kannettiin puoli kappaa tynnyriltä. Samoin kuin myllyhuone täytyi kaupungilla olla panimohuone. Sen tuli olla kuusi syltä pitkä, ja sen suuren kellon soidessa täytyi kaikkien, joilla oli jotakin juomaksi valmistettavaa, saapua, sinne ilmoittamaan valmistusmääränsä ja maksamaan valmisteveroa, 20 äyriä hopearahaa jokaiselta myytävältä tynnyriltä ja 8 äyriä kotitarvetynnyriltä, jonka jälkeen he vapaasti saivat käyttää laitosta hyväkseen. Teurastamokin oli rakennettava, ja Henrik Spärre velvoitettiin mitä pikimmin korjaamaan pois suuri latonsa, joka oli tuon tärkeän ja hyödyllisen laitoksen tiellä. Valmisteverojärjestelmää vastaan tehtyjen rikosten tuomitsemista varten asetettiin ensin tuomioistuin, ns. aksiisioikeus, jossa tavallisesti oli puheenjohtajana yksi raatimiehistä ja pari porvaria lautamiehinä. Asetettiin joukko uusia valantehneitä kaupunginpalvelijoita, mittojen vakaajia ja "syökäreitä" (ruotsin sökare=etsijä). Määrättiin erityiset kapakoitsijat, teurastajat, juomanpanijat ja leipurit. Kapakoitsija ei saanut panna olutta, juomanpanija ei pitää kapakkaa, teurastajan ei liioin ollut lupa myydä lihaa, jollei hän sen ohessa ollut lihakauppias, ja yksityisiä sakotettiin suurin joukoin, kun tuli ilmi, että he olivat kotonaan teurastaneet tai tehneet olutta. Täytyi todellakin olla varuillaan joka hetki ja joka paikassa, ettei mitään, josta kruunun oli määrä saada voittoa, salamyhkäisesti piilotettaisi. Vaikka vasta asetetut juomanpanijan, teurastajan ja muut hyödylliset "virat" eivät oikein tahtoneet harjoittajilleen kannattaa

5 346 Porin historia ja vaikka suuri juomakeittiö, samoin kuin pystyaitakaan, ei koskaan tahtonut "tulla oikeaan kuntoon", vaan porvariston täytyi sallia maksettuaan valmistusveron panna ja polttaa juomansa kotonaan talon tarpeiksi, nousivat välillisten verojen, porttitullin ja valmisteveron tuottamat tulot vielä vuosisadan lopussa summaan, joka vaihteli 800 ja 1000 hopeatalarin välillä vuodessa. MUITA VEROJA JA VELVOLLISUUKSIA Täten aidattu kaupunki joutui suoranaistenkin verojen kautta tuntemaan Ruotsin suurvalta-aseman painon. Jo v olivat porvarit ottaneet maksaakseen karjaveroa, jota meni 8 äyriä joka hevoselta, 2 joka lehmältä, 1 joka lampaalta tai sialta jne. V määrättiin kaupungin maksettavaksi peltovero ja kymmenykset, kokonaista 80 tynnyriä viljaa, jotka laskettiin 180 hopeatalariksi vuosittain. Jälkimmäinen vero tuntui kahta rasittavammalta, koska porvarit lahjoituskirjeitten mukaan luulivat saavansa pitää verovapaina ne laihat peltoaitaukset ja hiedansekaiset pellot, jotka he olivat

6 l. Pori maakaupunkina Kirkkoherran, kruununvoudin ja pormestarin omakätiset allekirjoitukset ja sinetit Porin vuoden 1644 henkikirjan lopussa. Valtionarkisto. vaihtokaupassa saaneet Ulvilan hedelmällisten vainioiden sijaan Porin karja- ja kylvövero tuotti v säännöllisesti yli kaksisataa talaria, parhaana vuonna 1632 jopa 275 talaria. Sittemmin veron tuotto aleni, niin että siitä saatiin 1640-luvulla keskimäärin sata talaria vuodessa. Samoihin aikoihin ottivat säädyt sitä paitsi maksaakseen tullia kaikesta myllyissä tai käsikivillä jauhetusta viljasta. Tästä verosta kehittyi pian henkirahoiksi nimitetty persoonallinen vero. Viereinen taulukko osoittaa tämän veron tuoton Porissa eräinä vuosina. Henkiraha eli myllytullikaan ei estänyt valtiota kantamasta vielä aksiisien joukossa leivinuuniveroa. Kuvatunlaiset verot olivat kuin uudenaikaisia kummittelijoita keskiajalta, jolloin läänitysherrat, joilla yksin oli varaa pitää myllyä ja leivinuuneja, pakottivat alamaisensa käyttämään näitä laitoksia erityistä veroa vastaan, ankarasti kieltäen heitä itseään sellaisia perustamasta. II Näiden vakinaisten verojen lisäksi tuli vielä, joukko y l i m ä ä r ä i s i ä v e r o r a s i t u k s i a, joilla oli erikoinen taipumus aikaa myöten suureta, lisääntyä ja vuorostaan tulla vakinaisiksi. Siten saamme vastedes nähdä, miten kaupungin myöntämät, apuverot vähitellen kasvoivat ja miten niitä, kun Ruotsin suurvalta alkoi horjua, toisinaan otettiin kaksinkertaisina. Samaten oli laivamiehen pidon laita, joka näihin aikoihin muutettiin vakinaiseksi, ra-

7 348 Porin historia hassa suoritettavaksi maksuksi, Kuten jo huomautettiin, lisättiin vuosisadan kuluessa vanhojen apuverojen lukumäärää vähitellen uusilla, milloin minkin laatuisilla, esim. palkollisrahoilla, peruukkirahoilla, joita otettiin siihen aikaan muodissa olevista naisten tekotukista, kymmenennellä ja kahdella kymmenennellä, penningillä pormestarin ja raatimiesten palkoista, papiston yksityisellä apuverolla, sadannes- ja tulisijamaksuilla ym.

8 2. KAUPPA Tällaisten olojen vallitessa oli luonnollista, että kaupungin elinkeinoelämä, jonka tärkein valtasuoni, ulkomaankauppa, oli katkaistu, näytti selvästi lisään-tyviä lamaantumisen merkkejä. Kaupungin elinkeino-olojen lähemmästä tarkastelusta 1600-luvulla käykin tämä tosiasia kieltämättä selville. ULKOMAANPURJEHDUS Ainoastaan poikkeuksellisesti huomataan sen ajan laihoissa asiakirjoissa jälkiä siitä, että joku porvari oli käyttänyt hyväkseen oikeuttaan viedä puuastioita Saksaan. Turhaan koetettiin vielä muutamia kertoja. (esim. v ja v. 1648) taivuttaa hallitusta uusiin ulkomaankauppaa koskeviin myönnytyksiin, niin että olisi lupa "viedä vähäarvoisia tavaroitaan, esim. tervan, hylkeenrasvaa, puuaineita ja muuta samanlaista, jota kaupungilta liikenee, Saksanmaalle ja muihin paikkoihin, joissa sellaisilla tavaroilla on jotakin arvoa, sekä sillä ostaa suolaa, verkaa ynnä, muuta, jota kotona voitaisiin myydä kaupungin kehitykseksi ja vaurastumiseksi". Mutta aina saatiin jäykkä vastaus, että Kuninkaallinen Majesteetti ei voinut siihen suostua, "vaan että he saavat olla tyytyväisiä siihen suosioon ja vapauteen jota he jo nauttivat saadessaan viedä puuastioita vieraisiin paikkoihin" (1650). Kun Stralsund Westfalenin rauhan jälkeen oli joutunut Ruotsin alaisuuteen, purjehdittiin kai toisinaan vanhan tavan mukaan sinne. Lyypekissäkin käytiin jossain määrin edelleen. Niinpä tapaamme siellä v. 1690, jolta vuodelta Lyypekin tuulaakiluettelot ovat tallella, porilaisen laivurin Erik Quistin maksamassa tuulaakia lehteristä, 50 toltista erilaisia lankkuja ja puolestatoistasadasta salosta. Koska Pori oli maakaupunki, ei meillä ole mahdollisuuksia sen viennin ja tuonnin määrien yksityiskohtaiseen erittelyyn. Kerkkonen laskee, että maamme etelärannikon tapulikaupungit välittivät % maamme koko kaupasta kuvattavana aikana, ja että Porin, Rauman ja Uudenkaupungin pikkutullipiiri

9 350 Porin historia esim. v maksoi yhteensä vain noin 8 % maassamme maksetusta pikkutullista. Kun Pori näistä kolmestakin kaupungissa lienee ollut huonoimmassa asemassa, ei sen ulkomaankauppa todellakaan kukoistanut. II V Porille ja sen naapurikaupungeille annettu myönnytys oli kuitenkin silmätikkuna Turun tapulikaupungin kauppiaille. Nämä pyysivät v hallitukselta, että Porin ja Rauman ulkomaille purjehtiminen lakkautettaisiin kokonaan ja niiden vientitavarat myytäisiin ainoastaan Turkuun. Mutta sillä kertaa he saivat vastauksen, joka todistaa siihen aikaan harvinaista vapaamielisyyttä hallituksessa. Heidän anomustaan, kuten sanottiin, ei voitu ottaa huomioon, "etenkin siksi, että kaikenlainen kauppa sinänsä on vapaanluonteista ja että sitä on sallittava vapaasti ja ilman pakkoa harjoittaa". Anomuksentekijöitä neuvottiin koettamaan parastaan saadakseen hyvällä menettelyllä porilaiset ja raumalaiset kauppatavaroineen houkutelluiksi puoleensa, ja tämä kävisi parhaiten laatuun siten, että porvaristo kaikessa ystävyydessä harjoittaisi heidän kanssaan kauppaa ja hankkisi heille tavaraa tarpeen mukaan, niin että Porin porvarit omasta tahdostaan tavaroineen mielellään kävisivät Turussa. Myöhemmin turkulaiset valittivat, että Porin ja Rauman porvarit eivät tyytyneet viemään ulkomaille puuastioita ja tuomaan sieltä suolaa, vaan myöskin veivät ja ostivat muita tavaroita, joiden oli määrä kulkea tapuli kaupungin kauppiaiden välityksellä. Hallitus lupasi pitää asetukset voimassa ja suostui v Turun porvariston anomukseen, että ne naapurikaupunkien porvarit, jotka veivät ulkomaille puuastioita, olisi tarkastuksen vuoksi velvoitettava maksamaan tullia Turussa. Sekä Porin että Rauman porvarit tulkitsivat siitä huolimatta yhä edelleenkin etuoikeuksiaan mitä vapaimmalla tavalla. Ei liene liioin toteutunut hallituksen lupaus velvoittaa heidät tullin maksamiseen Turussa. Näyttää siltä kuin porilaisilla, jotka kai yhä edelleen veivät puuastiansa Dalarön tullikamarin kautta, ei väliääkään olisi ollut halua joutua yhteyteen ylimielisten turkulaiskauppiaiden kanssa, jotka olivat heille jo aiheuttaneet paljon pahaa. Ainakin sanottiin v. 1702, jolloin porvareita oli kehoitettu kuljettamaan Turkuun muonavaroja lnkeriin vietäviksi Cronhjortin armeijaa varten, "etteivät he tunteneet Turun reittiä sekä ettei kaupungissa ollut yhtään perämiestä, joka sinne osaisi aluksen ohjata". Samankaltaisessa tapauksessa v huomauttivat porvarit myöskin, että he olivat "matkaan oppimattomia", ja lisäsivät sitä paitsi, että he pelkäsivät saavansa Turussa osakseen samaa kohtelua kuin pari kertaa ennen, jolloin ei heidän tavaraansa ollut otettu vastaan, vaan syyksi sanottiin, että Turussa, oli kyllin lihaa kruunun tarpeiksi, joten he

10 Kauppa 351 Govert Indebetou Helena Brandt-Indebetou Porilaisen porvarispariskunnan muotokuvat, maalannut tuntematon M. Mytensin koulun taiteilija. Turun kaupungin historiallinen museo. olivat saaneet tyhjin toimin palata ja myydä polkuhinnasta tavaransa, joka oli matkalla ehtinyt pilaantua. Jos heidän lausuntonsa oli totta, huomaamme siitä myös, etteivät turkulaiset olleet ottaneet korviinsa hallituksen yllämainittuja hyvää tarkoittavia kehoituksia sävyisyyteen kaupassa ja vaihdossa. III Yhdentekevää, tapahtuiko tullaus Dalarössä vai Turussa, kaupungin puutavaranvienti 1600-luvulla oli kaikesta päättäen perin vähäpätöinen. Vasta 1700-luvun alussa yrittivät muutamat muukalaiset laajentaa s e u d u n u l k o m a a n k a u p p a a. V pyysivät näet Narvasta kotoisin oleva kauppias Johan Kostfelt ja eversti Kristof Magnus von Stefken kauppakollegiolta lupaa saada "Porin luota panna toimeen hirsien ja puutavaran ulkomaille viennin, jota varten tarvittavat puut hakattaisiin Ahlaisten, Noormarkun, Söörmarkun, Kellahden ym. kylien metsistä." Aloite yritykseen lähti nähtävästi von Stef-kenin taholta, jolla oli maatiloja Ahlaisissa, ja joka Iivananlinnan komentajana joutui läheiseen yhteistyöhön Narvan porvariston kanssa. Johan Kostfelt asettui Poriin ja ryhtyi joksikin aikaa porvariksi sinne. V hän toimitti Alankomailta muutamia laivoja hakemaan tukkeja, jotka hän sillä aikaa oli kuljettanut mainituista metsistä meren rannalle. Tukit olivat 4, 5 ja 6 sylen pituisia sekä 15 tuuman levyisiä ja ne vietiin lautoilla Reposaarelle, jossa ne

11 352 Porin historia oli lastattava laivoihin. Mutta, kun hallitus oli lykännyt Kostfeltin tällaisen kaupan aloittamista koskevan anomuksen ratkaisun, siksi kunnes oli kuultu kaupunkilaisten ja maalaisten mielipidettä, kaupunki huomautti sen olevan ristiriidassa vuoden 1617 kauppaohjesäännön kanssa ja tuottavan kaupungille täydellisen perikadon. Kostfelt näyttää siitä huolimatta. saavuttaneen hakemansa etuoikeuden ja hän jatkoi kauppatoimiaan ainakin vuoteen V pyysi sitä paitsi muuan kauppias Klaus Berg Nevanlinnasta samanlaisia etuja ja sai merkillistä kyllä porvaristolta kannatusta, kuitenkin sillä ehdolla, että hän asettuisi asumaan kaupunkiin siksi aikaa kuri sotaa kesti ja ottaisi osaa kaupungin valtionveroihin. Vuosina 1708, 1711 ja 1712 mainitaan hollantilaisten laivojen lastanneen Reposaaren luona. Vaikka pian alkava isoviha lopetti nämäkin yritykset elvyttää kaupungin riutuvaa ulkomaankauppaa, ne muistettiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin Rudensköldin käydessä kaupungissa. Olivathan ne olleet ensimmäinen oire siitä, että Pohjanlahden kauppapakko, joka niin ankarasti kahlehti kaupunkia, ei sittenkään ollut poikkeukseton eikä kenties lopullinenkaan järjestelmä. V Näiden kaupallisten näkymien innoittamana kirjoitti Turun yliopiston professori Israel Nesselius mietintönsä S u o m e n p ä ä k a u p u n g i s t a ja k a u p a s t a (Om Finlands hufwudstad och hufwud commercie), jonka hän päiväsi Talouselämää tunteva ja uudistusintoinen professori ehdottaa siinä, että Saimaa, Päijänne ja Kokemäenjoki oli yhdistettävä kanavilla toisiinsa, jotta läpi maan saataisiin aikaan kulkukelpoinen vesireitti. Tähän ajatukseen palattiin, kuten tulemme näkemään, seuraavina aikoina useasti. Kun tämä olisi tehty, olisi liikenteen ja kaupan suuntautuminen Porin seudulle varma asia. Silloinen Pori ei kuitenkaan sopisi maan pääkaupungiksi, koska se mantereella sijaiten olisi alttiina vihollisen hävityksille. Elettiin isonvihan aikoja ja niinpä Nesselius halusi eräässä toisessa mietinnössään siirtää kaikki Suomen kaupungit rannikolta läheisille saarille, missä ne olisi helppo linnoittaa. Pori olisi siirrettävä Reposaareen, jonne vaikeuksitta saataisiin syntymään todellinen s u u r s a t a m a ja voittamaton l i n n o i t u s, emporium incomparabile et munimentum invicibile. Nesselius perustelee kantaansa monin tavoin. Hän huomauttaa, ettei vuoden perästä mikään suurempi alus enää voisi purjehtia Poriin. Pääkaupunki täytyy toisaalta perustaa paikalle, josta on säännöllinen purjehdus-yhteys Ruotsiin. Reposaari on lisäksi luonnon itsensä linnoittama, koska se on niin kaukana mantereesta, ettei mikään tykinlaukaus ulotu sinne. Suomessa tarvittaisiin - jos sodassa käy huonosti - linnoitettu paikka, joka jäisi ruotsalaisten käsiin, ja muodostaisi "varman teurastuspenkin viholliselle", joka

12 2. Kauppa 353 yrittäisi sitä valloittaa. - Näemme, että ajatukset, jotka miespolvea myöhemmin johtivat Suomenlinnan perustamiseen, askarruttivat jo Nesseliusta, jopa niin pitkälle, että hän ehdotti sotaväen käyttämistä harjoitusaikoina linnoituksen rakentamiseen. Nesselius hahmoitteli myös uuden pääkaupungin talouselämän suuntaviivat. Väestö piti saada aluksi Porista ja Kristiinankaupungista, talouselämän johtajat taas ulkolaisista asiantuntijoista. Hollantilaisia piti kutsua kaupunkiin opettamaan kaupankäyntiä, juutalaiset voisivat panna vauhtiin helmenkalastukeen ja saksalaiset mestarit sorvauksen ja kannunvalannan. Smoolantilaisia voitaisiin kutsua neuvomaan salpietarin valmistamista. - Tupakanviljely taas antaisi raaka-ainetta perustettavalle tupakkatehtaalle ja ulkolaiset lampaat kutomolle; seuraavassa havaitsemme kuinka viimeksi mainitutkin ajatukset olivat aikaansa edellä. Voimakkaasta asiaan eläytymisestä ja suurpiirteisyydestään huolimatta Nesseliuksen suunitelmat jäivät - osaltaan aikojen ankeuden vuoksi - vain paperille. Aatehistorialliselta kannalta katsoen ne ovat kuitenkin edelleen merkittäviä. Niissä puhuu "hyödyn ajan turkulainen edeltäjä", mies joka näki selvemmin kuin useimmat aikalaisensa Porin seudun todelliset taloudelliset mahdollisuudet. TUKHOLMAN MATKAT I Mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta rajoittui kaupungin merenkulku koko aikakauden kuluessa pääasiallisimmin Tukholmaan. Sinne tehtiin säännöllisesti kaksi matkaa vuodessa, nimittäin "kevätmatka" ja "kesti."- tai "syysmatka''. V i e n t i t a v a r o i n a olivat enimmäkseen elävät eläimet, joita porvarit syksyllä ostivat maalaisilta ja syöttivät talvikauden seuraavana keväänä maasta vietäviksi. Myös puutavaroita, tervaa ja polttopuita vietiin Ruotsin pääkaupunkiin. II Tuontitavarana oli edelleen etupäässä suola. V ei tätä tavaraa kuitenkaan tuotu maahan enempää kuin noin 280 tynnyriä. Muuten tuotiin jokin määrä käsiteollisuuden tuotteita ja tupakkaa. Yleensä tuontimäärä oli melko vähäpätöinen. Korkeiden tullimaksujen takia kartettiin niin paljon kuin mahdollista laivojen täyttämistä, sellaisilla tavaroilla, joita ei välttämättömästi tarvittu. Hallitus kielsikin yksinkertaisten tapojen edistämiseksi kuviollisten kulta- ja hopeakankaiden, silloin käytännössä olevien "gemena"- hattujen sekä kaikenlaisten nappien, nyörien, pitsien ym. ylellisyysesineiden maahantuomisen. Viinejä ei myöskään enää tullut kaupunkiin, minkä joh Porin historia

13 354 Porin historia dosta porvaristo sai "kuulla monta, katkeraa sanaa" paikkakunnan läpi kulkevilta upseereilta ja kruunun käskyläisiltä, jotka mielellään olisivat toivoneet saavansa vahvistustilkan matkallaan. Kun pormestari kerran oli sairaana, täytyi varta vasten Turusta. tuottaa muutamia kannuja espanjalaista, mikä antoi aihetta pitkällisiin tullirettelöihin. Vasta kun hallitus erityisestä anomuksesta oli myöntänyt ns. "kellarivapauden", eli oikeuden tuoda maahan tullitta rajoitetun määrän ulkomaisia juomia, muuttuivat olot tässä kohden aikakauden loppupuolella, hiukan parempaan päin. Mutta kaikissa tapauksissa laivasillalta oli nyt suureksi osaksi kadonnut kirjava kauppaelämä, joka oli ollut tunnusomainen edelliselle aikakaudelle. Välttämättömiäkin tavaroita tuotiin maahan säästeliäästi, ja hallituksen täytyi kerta toisensa perästä kehottaa porvareita varustautumaan raudalla, suolalla ja muilla maamiehen tarvikkeilla, "niin että tämä saisi maksusta, mitä Iran välttämättömästi tarvitsee, ja että he vihdoinkin saisivat aikaan sen, ettei tästä mitään valituksia tulisi kuuluviin" (1687). MERENKULUN VÄHENEMINEN Siten oli purjehdus yleensä, olipa se sitten ulko- tai kotimaista merenkulkua, koko aikakauden sangen heikkoa, varsinkin kun hallitus alinomaa julkaisi määräyksiään, jotka joko sotien takia kielsivät kokonaan purjehduksen (esim. 1656, 1679) tai kadon sattuessa supistivat maastaviennin vain muutamiin tavaralajeihin (1674, 1696 ja 1699). Säännösteltiin aivan loppumattomiin, mistä ei kuitenkaan ollut muuta kuin haittaa tälle kaikkein arimmalle elinkeinolle. Sen tähden saattoikin jo v muuan seudun suurimpia tilanomistajia leikillisesti kerskata vievänsä Vitikkalastaan tavaroita enemmän kuin koko Pori. V antoi ent. tullimies Lars Giers todistuksen "kaupan vähenemisestä sinä vaivalloisena ja kalliina aikana, jolloin hän tässä kaupungissa hoiti tullimiehen virkaa ja, piti tullia vuokralla" ( ). KAUPPALAIVASTO Kaupungin kauppalaivasto väheni samassa suhteessa kuin kauppa supistui. V sanottiin kaikkien kaupungin laivojen olevan "laudoilla sisustamattomia ja kannettomia. Suurimmissa aluksissa oli silloin 6 ½ sylen pituinen emäpuu, muissa 4 tai 5 sylen pituinen. V purjehti vielä kaupungin 12 laivaa, mutta v oli niiden lukumäärä vähentynyt 7:ään. Kaksi suurinta, 7 sylen pituista alusta omisti raatimies Johan Qvist. Ne olivat, samoin kuin kaupungin kaikki laivat limilaitaisia ja kannettomia ja kummallakin oli pers-

14 2. Kauppa 355 tautunut ankkuritouvi. Raatimies Johan Kellander omisti laivan, jossa oli 6 ½ sylen pituinen emäpuu, mutta alus oli jäätynyt pahoin kiinni, ja pelättiin sen kokonaan turmeltuvan jäidenlähdössä. Kauppias Karl Havemanin alus oli 6 sylen pituinen, mutta huonosti rakennettu ja vuotava. Vihdoin oli raatimies Henrik Ekmanin 5 sylen haaksi aivan kapeapohjainen ja niin kiikkerä, että se painui kallelleen, jos joku käveli toisella laidalla. Jäljellä olevat kaksi alusta olivat aivan pieniä ja kelvottomia. Sellainen oli kaupungin kauppalaivasto v. 1712, ja lisättäköön vielä, että seuraavana vuonna oli jäljellä ainoastaan viisi laivaa, suurin 7 ja muut 4 tai 5 sylen emäpuilla varustettuja. PURJEHTIJOIDEN PAIKALLISIA HANKALUUKSIA hyvin haitallisesti vaikutti merenkulkuun kaupungin rantaan ulottuvan lahden jatkuva m a d a l t u m i n e n. Jos Linnanmäeltä loi silmäyksen merelle päin, näytti tosin siltä kuin kaupungilla yhä edelleen olisi ollut mitä parhain meriasema. Suuria, leveitä lahtia avautui melkeinpä joka taholle, ja tuntui kuin olisivat laivat huoletta voineet noilla sinertävillä selillä ohjata kulkunsa mille suunnalle tahansa. Voimakkaat tuulet toivat toisinaan suolaisen meren tuoksua aina kaupungin sillalle saakka, ja joukko merilintuja, jotka nykyään ovat vetäytyneet ulkosaaristoon, kierteli vielä silloin kaupungin rannassa olevien haaksien ympärillä. Sen ajan kaupunkilaisilla oli myös toisinaan tilaisuus ihailla sellaisia kangastuksia, joita tavallisesti nähdään ainoastaan avoimilla merenrannoilla. On näet merkitty muistiin, että 6. p:nä marraskuuta v illalla auringon laskiessa noin seitsemänkymmentä kaupunkilaista, jotka paraikaa olivat koteihinsa menossa, todistivat havainneensa tällaisen harvinaisen luonnonilmiön. He näkivät selvästi Tukholman kaupungin ja linnan, "Kolmen kruunun" tornin, kirkot huippusalkoineen, valtiokanslerin talon, Skeppsholmenin, Skeppsbron laiturin, vieläpä pohjois- ja eteläsillankin. Laivasillalla nähtiin ihmisten kävelevän edes takaisin; linnan kaikista ikkunoista loisti valo, samoin muutamista kaupungin rakennuksista. Mutta vaikka kaupunkilaiset saattoivat meren läheisyyttä uskottelevien harhakuvien vietteleminä vielä toisinaan mielessään kuvitella - kuten he sanoivat - asuvansa "meren rannalla", oli kuitenkin karu todellisuus omiaan pian vakuuttamaan heille päinvastaista. Olomme ennen maininneet, miten Jöns Kurki jo v eräässä kuningattarelle osoittamassaan kirjeessä huomautti, mitä vaikeuksia lahteen nousseet hiekkasärkät tuottivat kaupungille, silloin kun tahdottiin pysyä yhteydessä kaupungin silloisen lastauspaikan Koivuluodon (Björkholmen) eli Koivusaaren (Björkskär) sataman kanssa. Muu-

15 356 Porin historia Hannu Hannunpojan kartta Porin kaupungin ja Koiviston kartanon rajariidasta v Turun ja Porin läänin maanmittaskonttori. tamat muinaiset hietasärkät olivat tosin nyt nousseet vedenpinnan,yläpuolelle, mutta muuten meni tuo harhauttava kulkureitti avoimien selkien kautta, joiden kirkas vesi kaikkialla kätki haitallisia matalikkoja. Meillä on tallella pormestarin, maanmittari Hannu Hannunpojan v vapaalla kädellä piirtämä kaupungin ja sen ympäristön kartta, Koiviston kartanon kanssa käydyn rajariidan johdosta tehty. Tämä hauska, ja mikäli tiedämme, vanhin kartografinen Poria ja sen lähiseutua koskeva muistomerkki osoittaa, miten merenlahti silloin vielä ulottui kaupunkiin asti, mutta miten pahimmoiksi sen alapuolella oli muutamia hiekkamatalikkoja, "jotka ovat veden peitossa, niin että kartalla

16 2. Kauppa 357 merkityissä pienissä vähävetisissä väylissä ei voida vaivatta päästä ruuhella tai veneellä kulkemaan." Ainoastaan pari Isoasantaa lähinnä olevaa saarta merkitään eri värillä, josta voi päätellä niiden jo silloin nousseen vedenpinnan yläpuolelle ja olleen ruohottuneita. Kartasta huomaa myös, miten Isonsannan saarien välissä vielä silloin nähtävät: leveät salmet laskivat vetensä Ruosniemen alapuoliseen siihen aikaan melko laajaan Harjunpään lahteen. Isonsannan ja mainittujen saarien alapuolella aukeni merenlahti, jossa Luusouri vielä merkitään yksinäisenä saarena. Pietniemenkin puolelle ulottui vielä ns. Pietniemenlahti sille taholle, missä muinoinen Lattomeren kulkureitti oli. II Aikakauden alkupuolella siirrettiin Porin ulkosatama hiukan lähemmäksi kaupunkia, lahden eteläpuolelle S a n t a n e n ä ä n, missä se mainitaan ainakin jo v V tämä paikka tuomittiin erään rajariidan yhteydessä Kokemäensaaren kylän ja Porin kreivikunnan omaisuudeksi (ks. 372) ; kaupunki joutui tästä lähin maksamaan vuokraa sataman käytöstä. Tästä huolimatta porvarit rakensivat sinne aittojaan luvulla alkoi kreivikunta kiinnittää entistä enemmän huomiota satamaoloihin. V osti inspehtori kreivikunnalle kauppias Markus Laurinpojan satamassa sijaitsevan aitan ja teetti sen viereen uuden aitan ja vahtituvan. Vahtia, tarvittiin huolehtimaan kreivikunnan satamassa säilytettävästä omaisuudesta, ennen muuta Noormarkun sahamyllyltä tulevista laudoista, jotka pyrkivät merkillisesti häviämään. Lopulta laudoille rakennettiin satamaan oikea säilytysvaja, jotteivat ne ulkosalle varastoituina huonontuisi. Mainittuna vuonna 1674 ryhtyi kreivikunnan vouti Paavali Paavalinpoika Callia suunnittelemaan Santanenään "siltaa, jossa olisi joitakin kiviarkkuja, että alus voi tulla sen luo ja olla turvassa myrskyltä", ts. eräänlaista aallonmurtajaa. Hän lupasi rakennuttaa sen siellä olevaan pieneen salmeen talvella, jos saa kreivittäreltä luvan, ja vakuutti, että etenkin pienet alukset, kuten "vanha laiva", olisivat siellä hyvässä turvassa. Talvella 1675 ilmoitetaan paikalle jo ajetun tarvittavat tukit. Mikään kysymys ei näytä tuottaneen sen ajan porilaisille enempää päänvaivaa kuin se, miten he mukavimmin voisivat olla kulkuyhteydessä ulkosatamansa kanssa. "Laivaväylät" muodostivat eksyttävän sokkelon vedenalaisten särkkien, hietakarien ja kaislaa kasvavien matalikkojen väliin, Sitä paitsi nämä väylät olivat perin oikullisia, sillä toisena vuonna ne kulkivat siellä, toisena täällä, aina sen mukaan kuin kevättulva muodosti uusia hiekkamatalikkoja johonkin paikkaan. Ja tultuaan lopulta jotensakin pysyviksi ne alkoivat sen sijaan arveluttavasti maatua.

17 358 Porin historia Vuosittain oli siis otettava selville syvin väylä sekä sitten tarkoin merkittävä ja mikäli mahdollista estettävä sen madaltuminen. V velvoitettiin porvaristo sulkemaan "hirsipuun kohdalla kulkevat pikku väylät, ettei suuri väylä menisi tukkoon". Joka vuosi valittiin myös asiantuntijoita kulkureittiä viitoittamaan. V määrättiin siten Juhana Henrikinpoika "viitoittamaan joki ja laivaväylä kaupungista Luusourin", mistä myös näkyy, että Luusourin väylää silloin käytettiin kulkureittinä. V annettiin samaten Eerik Henrikinpojalle tehtäväksi oikean ja syvimmän väylän viitoittaminen kaupungin ja Santanenän välille käskettiin pitäjänmiesten ''kunkin maansa puolesta pystyttämään reimareita Santanenän ja Reposaaren salmen välille, missä laivaväylä kulkee". Kaupunkilaiset velvoitettiin vuosittain myös kiskomaan irti ne paalut, joita he mateenkutuajalla olevat panneet suureen väylään ja Hyvelän väylään, ettei kulkureitti madaltuisi ja lohen jokeen nousu estyisi; ja v kiellettiin 40 markan sakon uhalla ed.m. väylissä pitämästä mertoja. Koska kieltoa ei kuitenkaan noudatettu ja koska - kuten sanat kuuluivat - "laivaväylä vuosi vuodelta maatuu ja madaltuu, niin että aikaa myöten ei mikään alus enää voine uida, sini ylös tai alas", uudistettiin se v nimenomaisella huomautuksella, "ettei kukaan rohkenisi samaisessa väylässä kesällä eikä talvella pitää kalanpyydyksiä ja sillä tavoin paaluja panemalla ja kuusenkarahkoja sinne viemällä pilata kulkureittiä". Että jo alettiinkin hakea toista kulkureittiä kuin Luusourin väylä, käy selville siitä, että v puhutaan vanhasta ja uudesta laivaväylästä. Kun maaherra v antoi julistuksen, jossa kaupunkilaisia kiellettiin käyttämästä kruunulle pidätettyä Kokemäensaaren väylää sen paremmin kalastuspaikkana kuin "purjehdusreittinä", huomaa siitä, että mainittua väylä oli juuri se uusi laivaväylä, joka 1600-luvan lopussa oli tullut käytäntöön. Lahden ja väylien madaltumisen takia voivat lastatut laivat ainoastaan poikkeustapauksissa enää purjehtia kaupunkiin. Pienemmillä veneillä kuljettaminen oli sekä vaivalloista että kallista, mikä vaikutti ehkäisevästi liikenteeseen. Niinpä Porin kreivitär Sigrid Bielke tuskaili v. 1665, että hänen laivansa lastaukseen kului Porissa kymmenen päivää, kun se Tukholmassa suoritettiin kolmessa päivässä. Tämä oli inspehtorin mielestä, vain luonnollista, koska tavarat ensin piti kuljettaa kreivikunnan lotjalla Koiviston kartanosta kahden peninkulman päässä olevaan satamaan. Santanenän satamakin alkoi jo käydä liian matalaksi suuremmille aluksille. Esim. kreivikunnan "Suuri kreijari" ei enää v voinut saada sieltä täyttä lastia. Kostfeltin ja Bergin "hollantilaisten" täytyi ottaa lastinsa Reposaaresta. Kaupungin suurin alus, joka oli varustettu seitsensylisellä emäpuulla piti myöskin v viedä syvemmille vesille Reposaaren luo viimeisen kuormituksen sälyttämistä varten.

18 2. Kauppa 359 Alituisia valituksia kuuluukin koko vuosisadan ajan kaupungin vaivalloisesta p u r j e h- d u k s e s t a. Laivat eivät päässeet satamasta ulkomerelle muuten kuin aivan määrättyjen tuulten vallitessa. Ne joutuivat sen tähden odottamaan päivä- jopa viikkokaupalla koillis-, itä-, tai kaakkoistuulta, joka soisi niille mahdollisuuden nostaa purjeensa. Niinpä sanotaan esim. v. 1696, kun tulee puheeksi vertailu naapurikaupunkeihin, että tällä kaupungilla on huonompi meriliikenne ja asema kuin Raumalla ja Uudellakaupungilla, jotka kolme tai neljä kertaa vuodessa purjehtivat Tukholmaan ja kerran ulkomaiden satamiin, jota vastoin tämän kaupungin porvaristo ei pysty viemään kauppatavaroitaan kahta kertaa vuodessa. edes Tukholmaan. Toisella kertaa taas sanotaan Rauman ja Uudenkaupungin laivojen ehtivän tehdä kaksi matkaa, ennen kuin tämän paikkakunnan laivat edes pääsevät ulapalle, ja vihdoin v. 1713, ettei mikään alus jään takia pääse keväällä satamasta ennen kuin muiden kaupunkien laivat jo ovat tehneet yhden matkan ja aloittavat toista. - Oma viivytyksensä kevätpurjehduksen alkamisessa aiheutui siitä, etteivät syksyllä merelle lähteneet alukset olleet ehtineet ennen jääesteiden tuloa takaisin kotisatamiinsa. Esim. Porin kreivikunnan alus joutui v talvehtimaan Uudessakaupungissa, v Lyökissä ja v Ahvenanmaalla - eikä sillä varmaan ollut sen huonompi onni kuin porvareiden aluksilla. Sellaiset olivat kaupungin merenkulkuolot 1600-luvulla. Merkantiilijärjestelmän ahtaiden rajojen ehkäisemänä ja epäedullisten satamaolojen vaikeuttamana purjehdus väheni vuosi vuodelta, kunnes se isonvihan aikana melkeinpä kokonaan herkesi. MAASEUDUN KANSSA KÄYTY KAUPPA Kauppa maalaisten kanssa ei ollut suinkaan paremmalla kannalla. Luonnollisesti ei enää tehty mitään kauppaa Pohjanmaalla kuten edellisellä aikakaudella ja ainoastaan poikkeustapauksissa huomataan hämäläisten kauppatavaroineen suunnanneen matkansa Porin kautta. Kaupungin kaupankäynti maalaisten kanssa oli tällöin rajoittunut lähinnä ympäröivään maakuntaan, ja tälläkin alueella oltiin "kaupanteossa monella lailla ahdistettuja". I Sisämaankauppaakin näet haittasi joukko määräyksiä ja sääntöjä, jotka suuresti vaikeuttivat tavaranvaihtoa. Erittäin ankarat olivat kiellot e n n a k k o o s t o a j a m a a k a u p- p a a vastaan. Nämä kiellot sisäl-

19 360 Porin historia Porin kauppa-alue 1600-luvulla Porin kauppa-alue v maalaispitäjien tuomiokirjoista poimittujen velkomisjuttujen perusteella. Tutkinut Mauno Jokipii, Piirtänyt Jouku Levanto. tyivät jo kauppaohjesääntöihin ja niiden noudattamista teroitettiin tuon tuostakin mieleen. Siten kiellettiin v ketään viemästä suolaa Kokemäelle tai muihin paikkoihin. Talonpoika tulkoon itse kaupunkiin ja ostakoon sieltä mitä tarvitsee. V luettiin julki maaherran kirje, jossa sanottiin, ettei kenenkään porvarin ole luvallista markkinattomina aikoina matkustaa maalla kauppatavaroita, rahoja taikka tupakkaa kuljettaen ja sillä lailla vastoin lakia ja kauppaohjesääntöä harjoittaa maakauppaa. Samaten kiellettiin talonpoikaa maalla myymästä tavaroitaan tai ostamasta kaupungeista mitään maalla myytäväksi. Liioin hän ei saanut tulliportin luona tai kadulla myydä tavaraansa, vaan hänen täytyi viedä se torille ja kaupitella siellä sitä kolme tuntia. Vasta jos hän ei tässä ajassa ollut saanut ostajia, hänen oli sallittu ajaa jonkun porvarin luo ja siellä tehdä kauppaa. Määräystä tuli torivoutien tarkoin pitää silmällä.

20 2. Kauppa 361 II Porvarit koettivat tietysti mitä tarkimmin suojella itseään kaikkea kilpailua vastaan pienellä kauppa-alueellaan. Kaupungin "k ä s k y n a j a j a" 1. "rantaratsastaja", jonkinlainen matkustava viskaali, joka sai kolmanneksen kaikesta takavarikkoon ottamastaan tavarasta, oli alinomaa liikkeellä milloin Luvialla ja Eurajoella, milloin Kokemäellä ja Huittisissa., milloin Merikarvialla ja Ikaalisissa, mitkä kaikki pitäjät luettiin kaupungin kauppaalueeseen kuuluviksi. Hänen tuli valvoa, etteivät etenkään vieraat harjoittaisi kylissä mitään maakauppaa. Mutta kaupungin porvarit tulivat viimein siihen kokemukseen, että vaikka kaupungilla olisi ollut kolmekin käskynajajaa kussakin kylässä, ei silti olisi voitu tätä pahaa ehkäistä. Milloin joku rikas maaviskaali, milloin hyvinvoiva talonpoikaiskappalainen, milloin taas vauras talollinen oli - vietyään omilla aluksilta tilansa tuotteita Ruotsiin - tuonut sieltä mukanaan muutamia tynnyreitä suolaa ja vähän tupakkaa, jota hän salaa ja vähin erin kaupusteli pitäjissä. Toisinaan matkustelivat taas Rauman ja Kristiinan porvarit porilaisella kauppa-alueella ja tarjosivat tavaroitaan halvemmasta hinnasta kuin kaupungin kauppiaat. Kristiinalaiset, joilla oli tapana ostaa lautoja Merikarvialta, rupesivat mm. kerran niin uskaliaaseen yritykseen, että rakensivat oikean "rahahaahden" (kapitulskuta) Ahlaisissa, kolmen peninkulman päässä Porista, minkä takia tälle kaupungille ennustettiin perinpohjaista häviötä (1687). Kun kaupungin oikeuksia pahasti loukattiin, täytyi maaherran tulla väliin. Niinpä hän määräsi Merikarvian majatalonisännän olemaan kaupungin vakinaisena katsastusmiehenä pitämässä määräpaikassa tarkoin silmällä kristiinalaisten toimia. Sen ohessa hän kielsi ankarasti merikarvialaisia viemästä hirsiään millekään muulle paikkakunnalle, ennen kuin he olivat niitä ensin Porissa kaupitelleet ja maksaneet siellä tullia. Kun preiviikiläiset, jotka asuivat peninkulman päässä kanpungista, ottivat rakentaakseen suuren laivan, jolla he aikoivat ryhtyä merenkulkuun, kielsi maaherra heiltä koko hankkeen ja kehotti heitä myymään laivan porvareille. TALONPOIKAISPURJEHDUS Talonpojilla oli kuitenkin lupa viedä omilla aluksillaan Ruotsiin tai muualle oman talonsa tuotteita, kunhan he vain eivät samalla ostaneet tavaroita muilta tai muiden tarpeiksi ja siten harjoittaneet maakauppaa. Tämä maamiehen oikeus, joka helposti voi johtaa kaikenlaisiin petoksiin, oli luonnollisesti kaupunkilaisten silmätikkuna. V pyysi kaupunki niin muodoin, että Merikarvian neljännekseltä samoin kuin Ulvilan ja Eurajoen pitäjiltä kiellettäisiin niiden kaupungille suureksi haitaksi harjoittama vapaa purjehdus. Mutta tähän se sai vastauksen, että talonpoikia ei voida, edellis-

21 14 Porin historia ten päätösten mukaan, kieltää kuljettamasta aluksillaan omia tuotteitaan ja muiden kuljetustavaraa valtakunnan alueella, mutta sitä vastoin oli heitä kielletty toisilta ostamasta tavaroita ja niillä harjoittamasta maakauppaa. MARKKINAT Vilkkaampi tavaranvaihto rahvaan kanssa voi täten oikeastaan tapahtua vain laillisilla markkinoilla. Sen vuoksi kaupunki koettikin omiksi tarpeikseen saada aikaan uusia markkinoita maaseudulle. Vuoden 1604 etuoikeuksien mukaan sillä oli yksien kaupungissa pidettyjen markkinoiden lisäksi kahdet maalaismarkkinat, toiset Lammaisissa, toiset Pirkkalassa. Mutta edelliset olivat aikoja sitten joutuneet käytännöstä pois, eikä toisia ollut myöskään tullut niiden sijaan, minkä vuoksi maamiehen kanssa käytävä kauppa oli lakkaamaisillaan. Maaherrakin huomasi, että hänen läänissään "pidettiin melkein liian harvoin markkinoita ja että pitkämatkaisten talonpoikien oli vaivalloista lähteä kaupunkiin parin naudan takia, jotka heillä mahdollisesti oli myytävänä". Hän ehdotti sitä varten v toimeenpantaviksi kahdet eläinmarkkinat, toiset Eurassa, toiset Huittisissa. Porvaristo, jonka mielipidettä tästä kysymyksestä tiedusteltiin, katsoi kuitenkin tarpeelliseksi pitää vielä kolmannetkin sellaiset markkinat Heinoon kylässä Karkuri pitäjässä. Se ehdotti myös, että Karkun markkinat pidettäisiin Jaakon päivänä, Huittisten kahdeksan päivää myöhemmin ja Euran Laurin päivänä. Aloite jäi kuitenkin silleen turkulaisten vastustuksen vuoksi, vaikka porilaiset vielä v pyysivät valtiopäivävalituksissaan näiden markkinoiden välitöntä avaamista." Kaupungin omat markkinat pidettiin vuosittain Perttelin päivän aikoihin, mutta koska ne vuodesta 1672 alkaen olivat ns. vapaamarkkinat, tulvaili niille niin paljon "ulkokaupunkien porvareita", että oma porvaristo vihdoin katsoi olevan niistä enemmän vahinkoa) enin hyötyä itselleen ja anoi niiden muuttamista yksityismarkkinoikseen, mikä kuitenkaan ei johtanut tulokseen. Kuninkaallinen Majesteetti näet päätti v. 1680, ettei "näitä markkinoita voida antaa yksityiseksi oikeudeksi kaupungin porvareille, vaan koettakoot he tehdä kaiken voitavansa sellaisten tavaroiden hankkimisessa, joilla on menekkiä näillä markkinoilla ja harrastaa kaupanteossa hyvää käytöstä talonpoikia ja muita kohtaan". KAUPAN TAANTUMINEN I Huolimatta kaikista ponnistuksista maaseutukaupan parantamiseksi, s e v ä h e n i y h ä e n e m m ä n, mitä lähemmäksi vuosisadan loppua tultiin. Kaupungin lisääntyvän köyhyyden takia sen kauppiaiden oli pakko pitää

22 2. Kauppa 363 tavaroitaan niin korkeissa hinnoissa, etteivät talonpojat tahtoneet olla heidän kanssaan missään tekemisissä, vaan mieluummin matkustivat Turkuun tai muihin kaupunkeihin. Välttämättömimmän tarvikkeen suolankin, jonka vuosihinnan maistraatti kuitenkin aina määräsi, porvarit koettivat nostaa korkeimpaan mahdolliseen hintaan. Talonpojat valittivat siitä maaherrallekin, jonka täytyi useita eri kertoja pitää käräjiä kaupunkilaisten kanssa. (1675, 1691). Koska talonpojat vetäytyivät kaupungista pois, oli vuosia, joina tuskin mitään tuotiin kaupunkiin, joten porvarit valittivat, että heiltä puuttui välttämätönkin ja etteivät he saaneet tavaroilleen ostajia. Ei edes tupakkakauppakaan, joka, kuitenkin varhemmin ollessaan vielä ns. komppanian hallussa, oli ollut melko vireää, näy enää houkutelleen talonpoikia kaupunkiin. Kun komppania v oli lakkautettu ja tupakkakauppa julistettu vapaaksi, huomattiin näet, ettei se moniin käsiin jakautuneena enää ollut kannattava liikeyritys. Kun hallitus annettuaan luvan harjoittaa tämän kallisarvoisen tavaran kauppaa oli määrännyt jokaiselle myyjälle kauppaveroa 6 tai 7 ½ äyriä viikossa, ei enää kellään ollut halua antautua tähän yritykseen, "koska pelättiin tupakkaa käyvän viikossa kaupaksi ehkä vähemmän kuin siitä menevä vero tekee". Kaupungissa näyttää olleen ainoastaan harvoja myymälöitä l. "katupuoteja". Erityisesti mainitaan, ettei ollut "avonaisia puoteja", eli "tuoleja" tupakanmyyntiä varten, vaan tämä tapahtui kunkin erityisen myyjän kotona. Tavallisin liikkeessä oleva, raha oli kupariplootu, etenkin 10 talarin plootu, jota porvarit tietämättä vielä mitään tulenkestävistä kassakaapeista säilyttivät tavallisesti "savutorven vieressä". Isot summat olivat tietysti perin harvinaisia, ja lainoista, pienemmistäkin, kiskottiin suurta korkoa. II P ä ä o m i e n p u u t e oli eräs kaupankäynnin pahimpia esteitä. V maistraattiin valitettiin siitä, että muutamat kaupungin lainanantajat eivät tyydy kohtuulliseen voittoon. Jokaisesta 10 tatarista, jonka he lainaavat maalis-, huhti- tai toukokuussa, kun purjehdus alkaa, he maksattavat heti, kun velallinen saapuu Tukholman rantaan, 11 talaria kuparirahaa, vaikka heidän rahansa on ollut lainassa vain lyhyen ajan. Porvaristoa muistutettiin sen tähden vakavasti "koron laskemisessa noudattamaan Kuninkaallisen Majesteetin julistusta eikä kiristämään köyhältä enempää kuin 8 talaria sadalta vuodessa, ja samassa suhteessa", jos se tahtoo välttää laillista, rangaistusta. Yleisiä rahastoja, joista lainoja olisi voitu saada, ei ollut olemassa lukuun ottamatta kirkko- ja köyhäinhuonekassoja, jotka siihen aikaan toimittivat jonkinlaisten pankkien virkaa. Mutta niiden heikot pääomat eivät olleet riittäviä ylläpitämään tasapainoa rahaliikkeessä. Sitä paitsi kohtasi

23 364 Porin historia kirkonkassaa v niin kova kohtalo, että se kokonaan ryöstettiin, eikä saatu selville, kuka oli varkauteen syypää. Rahaliikettä varsinaisessa merkityksessä ei siis kaupungissa ollut olemassa vielä siihen aikaan. Se seikka, e t t e i vielä ymmärretty käyttää k i r j a 11 i s i a s o p i m u k s i a, vaikeutti myös suuresti kauppatoimia ja aiheutti alinomaisia selkkauksia ostajien ja myyjien kesken. Kaikki kauppasopimukset tehtiin suullisesti ja voitiin sitten tulkita miten tahansa. Viimein maistraatin täytyi, "kun tämä asiaintila oli vahingoksi kaupalle ja voitolle", ryhtyä toimenpiteisiin, V se vaati, että kaupunkilaisen tilatessaan karjaa maalaisilta piti antaa talonpojalle hiukan käsirahaa, mieluummin muutamien todistajien läsnäollessa, niin ettei kumpikaan puoli voisi rikkoa kauppaa, ja tarkastuttaa ja punnituttaa hänelle lähetetty tavara todistajien läsnäollessa "niiden vaikeiden valojen välttämiseksi, joita riitapuolet monissa tapauksissa usein tarjoutuvat tekemään". V kehotettiin porvareita uudelleen, koska usein sattui pahoja oikeudenkäyntejä laivarahdeista ja kaikenlaisista. suullisista välipuheista, joilla ei ole ollut todistajia, tekemään kirjallisia sopimuksia keskinäisissä asioissaan. III IV Porvareiden maaseutukauppa, jonka tunnusmerkkeinä olivat "ylenpalttinen nylkeminen", melkeinpä täydellinen liikepääomien puute ja alinomaiset. sopimusten rikkomiset, rajoittui vihdoin siihen, että he 1 a i n a s i v a t r a h o j a r a t s u t i 1 a 1 1 i s i l l e, joiden piti varustaa ruotusotamiehensä, sillä ehdolla että saivat tavaroita sijaan. Mutta tällaisten kauppojen tulos oli joskus se, että ratsutilallisten täytyi kruununrästien takia jättää talonsa ja maansa ja porvarit jäivät ilman sekä tavaroita että rahoja. Niin vähäiseksi kävi viimein tavaranvaihto maaseudun kanssa, että v aiottiin kokonaan "lakkauttaa ja hävittää Malmin tulliportti, joka oli tullut aivan tarpeettomaksi, koska sen kautta ei enää käynyt minkäänlaista liikennettä". Siten maaseudun kanssa suoritettava kauppa samoin kuin merenkulkukin viettivät, koko 1600-luvun riutuvaa elämää ja niistä oli täten vain vähäistä hyötyä sekä kaupungille että maakunnalle.

24 3. KASITYÖ JA SIIHEN VERRATTAVAT ELINKEINOT Yhtä huonosti kuin kaupan oli myös käsityön ja muiden porvarillisten elinkeinojen laita. Teollisuuslaitoksia ei ollut kaupungissa; vielä edellisellä aikakaudella siellä käynnissä ollut tiilitehdaskin näyttää nyt lakkautetun, tai sitä ei ainakaan enää sen koommin mainita asiakirjoissa. Ei liioin enää puhuta kruunun laivaveistämöstä tai Ruhaden kruununmyllystä. KÄSITYÖLÄISELINKEINOT I Mitä käsityöläisammatteihin tulee, tavataan nyt asiakirjoissa muutamien, edellisellä aikakaudella kaupungissa tuntemattomien uusien ammattien edustajia - esim. maalari, muotokuvantekijä (konterfeijare), kirjansitoja, vaskiseppä, hatuntekijä (1653), hakaseppä (1675) - mikä todistaa aikojen ja samalla myös vaatimusten edistyneen. Mutta useat näistä ammatinharjoittajista näyttävät olleen paikkakunnalla tilapäistä vieraita, jotka pian katosivat huomattuaan ammattinsa kannattamattomaksi. Tavallistenkin käsityöläisten - esim. suutarien, räätälien ja seppien - lukumäärällä oli huomattava taipumus vähentyä. Taidokkaat barokkotuolit vaativat puuseppämestarilta varmaa kättä. Satakunnan museo, Pori.

25 366 Porin historia II Olemme huomanneet k ä s i t y ö 1 ä i s t e n 1 u k u m ä ä r ä n edellisen aikakauden lopussa olleen noin 30. Se oli vuosien 1649 ja, 1650 henkikirjojen mukaan noin 20, vuoden 1660 mukaan 18, vuosien 1670, 1680, 1690 ja 1697 mukaan 12 tai 13 sekä vuoden 1710 henkikirjaan mukaan 11. Siis kahden kolmasosan v ä h e n n y s! Useat kaupungissa ennen edustetut ammatit näyttävät kokonaan hävinneen. Jo 1650-luvulla katoavat henkikirjoista sorvari ja lasimestari; 1660-luvulla, samoin maalari ja säämiskäntekijä. Uusi 1680-luvun alussa asiakirjoissa esiintynyt säämiskäntekijä häviää taas sangen pian. Lopulta ei 1690-luvulla kaupungissa enää mainita, yhtään kultaseppää. Vaikka kaupunki - kuten sanottiin - ei voinut olla, muuraria vailla, ei siellä v ollut yhtään kunnon ammattimiestä lukuun ottamatta erästä "tuhrijaa" (kluddare), jota työkalujen menettämisen ja laillisten sakkojen uhalla kiellettiin harjoittamasta muuraamista tai muurien kalkitsemista. V. 1696, annettiin porvarinoikeudet eräälle maalaiselle, joka haki palttinankutojaksi, ja lausuttiin, että "tämä kaupunki kaipaa kovasti hyviä käsityöläisiä". Tuon tuostakin kiellettiin kaupungin harvoja suutareita, räätäleitä ja seppiä lähtemästä maaseudulle työhön, koska porvaristo näin menettäisi heidän palveluksensa. AMMATTIKUNTA Kaikki käsityöläiset muodostivat yhteisen "a m m a t t i k u n n a n a r k k u i n e e n". Tässä yleisyhdistyksessä oli kunniasija räätäleillä, joiden lukumäärä tavallisesti näyttää olleen kolme. Heidän joukostaan valittiin ammattikunnan vanhimmat eli "oltermannit". Näiden tehtävänä oli pitää silmällä kaikkia käsityöläisiä, jotka eivät kuitenkaan aina, näy tahtoneen hyvällä mukautua heidän toimenpiteisiinsä. V täytyi oltermannin, Penttimestarin, pyytää oikeuden apua, muuten hänen täytyisi luopua virastaan. V oltermanni, mestari Hannu Eerikinpoikaa sopi kädenojennuksella Juho-räätälin kanssa, minkä lisäksi viimeksi mainittu sitoutui siitä lähtien luopumaan kaikesta sopimattomuudesta ja autta- Raudoitettu arkku vuodelta Vuosiluku raudoituksessa. Satakunnan museo, Pori.