Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 238/ / Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Fortum Power and Heat Oy:n Suomenojan voimalaitoksen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamisesta ja toiminnan olennaisesta muuttamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. (09) etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Ympäristönsuojelupäällikkö Tuula Hämäläinen-Tyynilä Ympäristölautakunta merkitsee tiedokseen Etelä-Suomen aluehallintoviraston antama päätöksen, joka koskee Fortum Power and Heat Oy:n Suomenojan voimalaitoksen lupamääräysten tarkistamista ja toiminnan olennaista muuttamista. Käsittely Päätös Ylimääräinen asia, jonka lautakunta päätti yksimielisesti ottaa käsiteltäväkseen. Ympäristölautakunta: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Selostus Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on tehnyt päätöksen Nro 76/2013/1 (Dnro ESAVI/310/04.08/2011) Fortum Power and Heat Oy:n Suomenojan voimalaitoksen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamisesta ja toiminnan olennaisesta muuttamisesta. Päätös sisältää ratkaisun toiminnan aloittamisesta muutoksenhausta huolimatta. AVI:n päätös on annettu Valitusaika päättyy Lupapäätöksessä on 92 sivua. Päätös on luettavissa ympäristöhallinnon verkkosivulla --> ympäristö- ja vesitalousluvat --> ympäristöluvat --> ympäristölupapäätökset. Lupapäätös on myös nähtävillä ympäristölautakunnan kokouksessa. AVI:n päätöksen sisältö ja päätöksessä annetut määräykset Suomenojan voimalaitos tuottaa kaukolämpöä Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen asukkaille sekä sähköä valtakunnan verkkoon. Suomenojan voimalaitoksella on viisi tuotantoyksikköä: höyryvoimalaitos, kombivoimalaitos, leijupolttokattilalaitos, kaasuturbiinilaitos ja apukattila. Laitosalueella sijaitsee myös kivihiilen käsittelyjärjestelmiä ja varastokenttä, öljysäiliöt, tuhka- ja rikinpoistosiiloja, korjaamo- ja

2 Ympäristölautakunta Sivu 2 / 2 varastotiloja sekä toimisto- ja ruokalatiloja. Voimalaitoksen toimintaa muutetaan - ottamalla käyttöön biopolttoaine höyryvoimalaitoksella ja leijupolttokattilalaitoksella korvaamaan kivihiiltä - ottamalla käyttöön savukaasulauhdutin leijupolttokattilalaitoksella - rakentamalla alueelle lämpöpumppulaitos, jolla otetaan Suomenojan jätevedenpuhdistamon jätevesistä ja voimalaitoksen jäähdytysvesistä lämpöä talteen hyödynnettäväksi kaukolämpönä - rakentamalla alueelle m 3 :n vesisäiliö kaukolämpöakuksi Savukaasulauhdutin, lämpöpumput ja kaukolämpöakku lisäävät Suomenojan voimalaitoksen energiatehokkuutta ja ovat siten ympäristön kannalta edullisia. Tavoitteena on toteuttaa muutokset vuosina Muutosten jälkeen voimalaitoksella käytössä olevat polttoaineet ovat biopolttoaine, maakaasu ja kivihiili sekä käynnistys- ja varapolttoaineena kevyt ja raskas polttoöljy. Voimalaitosalueelle rakennetaan biopolttoaineiden vastaanottoasema, josta kiinteät polttoaineet siirretään koteloiduilla kuljettimilla metallierotuksen sekä tarvittaessa seulonnan ja murskauksen jälkeen polttoainesiiloon. Polttoainesiilosta biopolttoaine siirretään päiväsiiloon ja edelleen kattiloille. Kivihiili varastoidaan kivihiilikentällä. Polttoöljyt varastoidaan maanpäällisissä teräksisissä säiliöissä. Maakaasu tulee laitokselle putkea pitkin, eikä maakaasua varastoida laitosalueella. Voimalaitosalueelle on nykyisin raskasta liikennettä noin autoa/vrk. Kuljetukset ovat polttoaine-, tuhka-, kalkki- ja kemikaalikuljetuksia. Biopolttoaineen käyttöönotto lisää polttoainekuljetuksia mutta vähentää tuhkakuljetuksia. Savukaasun puhdistuskemikaalien kuljetukset lisääntyvät. Yhteensä kuljetuksia tulevaisuudessa on noin autoa/vrk. Kuljetukset ajoittuvat pääsääntöisesti arkipäiviin klo 6-22 välille. Kuljetukset kulkevat nykyistä tiestöä pitkin pääasiassa reittiä Länsiväylä- Hannuksentie-Rusthollarinkatu-Hyljeluodontie-Hylkeenpyytäjäntie. Muutosten myötä voimalaitokselle tulee uusia laitteistoja, joista melun kannalta merkittävimpiä ovat biopolttoaineen käsittelyä varten tulevat haketin- ja hienomurskauslaitteistot sekä savukaasulauhduttimen pumput ja puhaltimet. Ko. melulähteet sijoitetaan melueristettyihin sisätiloihin tai koteloidaan melun leviämisen estämiseksi. Haketus ja hienomurskaus eivät ole jatkuvaa toimintaa. Laitoksen toimintaa tarkkaillaan erillisen tarkkailusuunnitelman mukaisesti. Tarkkailusuunnitelmaa on täydennettävä LCP-asetuksen (Large Combustion Plants, Valtioneuvoston asetus 96/2013 polttoaineteholtaan vähintään 50 megawatin polttolaitosten päästöjen rajoittamisesta) mukaisilla tarkkailuvaatimuksilla. Täydennetty tarkkailusuunnitelma on toimitettava hyväksyttäväksi Uudenmaan ELY-keskukseen ja Espoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle viimeistään Toiminnanharjoittaja määrättiin selvittämään voimalaitoksen toiminnasta aiheutuva ekvivalenttimelutaso altistuvissa kohteissa vuoden kuluessa

3 Ympäristölautakunta Sivu 3 / 3 biopolttoaineiden kuljetusten ja varastoinnin aloittamisesta. Tämän jälkeen mittaukset on tehtävä kolmen vuoden välein. Melun mahdollinen impulssimaisuus ja kapeakaistaisuus on selvitettävä mittaamalla. Luvassa annettiin lisäksi määräyksiä mm. koskien polttoaineiden laatuvaatimuksia, piipun korkeuksia, ilmansaasteiden päästöraja-arvoja ja päästömittauksia, vesi- ja viemäripäästöjä, suurimpia sallittuja melutasoja, jätehuoltoa, vaarallisia jätteitä, polttoaineiden ja kemikaalien varastointia ja käsittelyä, häiriötilanteita, tarkkailua, kirjanpitoa ja raportointia. Toiminnanharjoittajan on jätettävä hakemus lupamääräysten tarkistamisesta viimeistään Hakemukseen on liitettävä mm. selvitys parhaan käyttökelpoisen tekniikan hyödyntämisestä toiminnassa ja yhteenveto tehdyistä tarkkailuista. Ympäristölautakunnan lausunto ja sen vaikutukset päätökseen Ympäristölautakunta antoi asiaa koskevasta hakemuksesta lausunnon (238/ /2012, 14 ). Ympäristölautakunnan lausunto on pääosin otettu huomioon AVI:n päätöksessä. Lausunnossa todettiin ympäristölautakunnan pitävän hyvänä asiana sitä, että Fortum Power and Heat Oy ottaa käyttöön biopolttoaineen sekä tekee laitoksen kokonaisenergiatehokkuutta parantavia muutoksia. Toimet ovat tärkeitä fossiilisista polttoaineista peräisin olevien hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi Espoossa. Ympäristölautakunnan lausunnossa todettiin, että biopolttoaineen käyttöön otosta johtuva lisääntyvä raskas liikenne tai muut voimalaitoksen suunnitellut toiminnan muutokset eivät saa aiheuttaa kaavoitettavalle Finnoo-Hannus-alueelle melua, pölyhaittaa eikä epäviihtyisyyttä. Ympäristöluvassa päästöjä ilmaan ja veteen sekä laitoksen aiheuttamaa melua on rajoitettu monin tavoin. Päästöille ilmaan on määrätty päästörajaarvot sekä tarvittavat mittaukset ja seurannat sen todentamiseksi, että päästöraja-arvot eivät ylity. Melumittaukset tulee tehdä kolme vuoden välein. Polttoainetta kuljettavan raskaan liikenteen ajoreitit on suunniteltu siten, että ne minimoivat pölyämistä ja siitä aiheutuvaa haittaa. Polttoainekuormat ovat umpinaisia pölyämisen ja roskaantumisen estämiseksi. Ympäristölautakunnan lausunnossa huomautettiin, että voimalaitoksen varapolttoaineena käytettävien raskaan ja kevyen polttoöljyn säiliöt sijaitsevat varsinaisen voimalaitostontin länsipuolella nykyisen puhdistamon tontilla. Ko. alueelle ollaan kaavoittamassa yleisten pysäköintilaitosten korttelialuetta. Lausunnossaan ympäristölautakunta totesi, että Fortum Power and Heat Oy:n tulisi esittää, miten ja missä varapolttoaineet tullaan tulevaisuudessa varastoimaan, jos öljysäiliöt eivät enää voi olla nykyisellä paikallaan. Tähän hakija vastasi, että kun öljysäiliöiden korvaaminen tulee ajankohtaiseksi, haetaan asiaan kuuluvat luvat erikseen.

4 Ympäristölautakunta Sivu 4 / 4 Ympäristölautakunnan lausunnossa edellytettiin, että toiminnan muutokset eivät saa vaikuttaa haitallisesti Finnovikenin valtakunnallisesti arvokkaan lintuveden linnustoon tai lintuvesialueen virkistyskäyttöön. Tähän hakija toteaa vastineessaan, että voimalaitostontilla on ollut laajamittaista voimalaitostoimintaa jo lähes 40 vuotta ilman, että haitallisia vaikutuksia lintuvesialueen linnustoon ja virkistyskäyttöön tai merialueen tilaan olisi osoitettavissa. Nyt suunnitellut toiminnan muutokset eivät poikkea tässä suhteessa aiemmista toiminnoista, eivätkä siten olen uhkana ympäristölle. Ympäristölautakunnan lausunnossa esitettiin lisäksi, että lämpöpumppulaitoksen prosessikiertoaineeksi tulisi valita jokin niin kutsutuista luonnollisista kylmäaineista, kuten ammoniakki tai hiilidioksidi. Tämän hakija ilmoittaa ottavansa huomioon kylmäainetta valitessaan. Ammoniakin tai hiilidioksidin käyttö pienentää kylmäaineen ilmastovaikutusta, mutta lisää tuotannon ympäristökuormaa lisääntyneen sähkönkulutuksen johdosta. Kylmäaine tullaan valitsemana kokonaisuuden kannalta mielekkäimmällä tavalla huomioiden kansainväliset sopimukset ja kansallinen lainsäädäntö. Tiedoksi

5 Ympäristölautakunta Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Ympäristölautakunta 16.02.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Ympäristölautakunta 16.02.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 16.02.2012 Sivu 1 / 1 238/11.01.00/2012 14 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Fortum Power and Heat Oy:n Suomenojan voimalaitoksen toiminnan muuttamista ja lupamääräysten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1 4278/11.01.00/2014 116 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Fortum Power and Heat Oy:n Kivenlahden lämpökeskuksen toiminnan muutosta ja ympäristöluvan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. Ympäristölautakunta 12.06.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. Ympäristölautakunta 12.06.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.06.2014 Sivu 1 / 1 2522/11.01.00/2014 74 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Fortum Power and Heat Oy:n Kaupunginkallion lämpökeskuksen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistushakemuksesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.01.2016 Sivu 1 / 1 4343/2014 11.01.00 6 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös, maa-ainesten varastointi ja käsittely, Espoon kaupungin tekninen keskus, Hannus Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Ysp/7 25.08.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Ysp/7 25.08.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Asia tulisi käsitellä 25.8.2015 283 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Helen Oy:n Patolan huippulämpökeskuksen ympäristölupa-asiassa HEL 2015-001987 T

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (5) 415 Lausunto Helsingin Energian Munkkisaaren huippu- ja varalämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamisesta ja toiminnan muuttamisesta HEL 2014-002841

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (5) 301 Lausunnon antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helsingin Energian hakemuksesta (Hanasaari B) HEL 2013-016184 T 11 01 00 00 Viite: Dnro:t 1) ESAVI/135/04.08/2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ypv/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ypv/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (5) Asia tulisi käsitellä 346 Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston päätökseksi koskien siirtymäsuunnitelmaa rajoittaa tiettyjen yli 50 megawatin polttolaitosten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.12.2013 Sivu 1 / 1 1137/11.01.00/2013 Ympäristölautakunta 25 21.3.2013 114 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Ekokem-Palvelut Oy:n ympäristölupahakemuksesta, joka koskee hiekanpesu-

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6) Anna Häyrinen 14.04.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Myllypuron huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Ympäristölautakunta 25.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Ympäristölautakunta 25.09.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 25.09.2014 Sivu 1 / 1 1965/11.01.00/2014 Ympäristölautakunta 56 15.5.2014 99 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös, Circulation Oy:n siirtokuormausasema, Arinatie 13,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.05.2015 Sivu 1 / 1 1802/11.01.00/2015 48 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ympäristöluvan muutoshakemuksesta, Delete Finland Oy:n siirtokuormausasema, Juvanmalmintie 18

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/5911/2015 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Fortum Power and Heat Oy, Tapiolan lämpökeskus, Ahertajantie 4 Fortum

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen (6)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen (6) Leena Rantanen 07.05.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Ruskeasuon huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan Valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7) Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Lassilan huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan Valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä 1.

Lisätiedot

KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS

KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Kyseessä on uusi toiminta olemassa oleva

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 15.09.2016 Sivu 1 / 1 1581/2016 11.01.00 81 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Sun Chemical Oy:n painoväritehtaan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamisesta Valmistelijat /

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6) Anna Häyrinen 05.05.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus n Hanasaaren huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä 1. Hakijan yhteystiedot

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/303/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/1186/2017 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

NOKIANVIRRAN ENERGIA OY

NOKIANVIRRAN ENERGIA OY 1 26.2.2019 FINAL NOKIANVIRRAN ENERGIA OY SELVITYS RINNAKKAISPOLTTOLAITOKSEN TOIMINNASTA 2018 Copyright Nokianvirran Energia Oy Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2015 1 (7) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 16.02.2015 184 ESAVI/7705/04.08/2014 Päätös Helsingin kaupunginhallitus päätti antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 376/11.01.00/2014 29 Espoon kaupungin ja ympäristönsuojeluviranomaisen lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Anodisointi Janster Oy:n pintakäsittelylaitoksen

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/4830/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Keravan lämpövoima Oy, Keravan voimalaitos, Myllykorventie 20 Keravan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (7) Asia tulisi käsitellä 13.1.2015 12 Ympäristölautakunnan lausunto Helsingin Energian Salmisaaren voimalaitoksia koskevassa ympäristölupa-asiassa HEL 2014-014481

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/276/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1909/2016 19.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Hyvinkään lämpövoima Oy, Sahanmäen lämpökeskus, Kerkkolankatu 35 Hyvinkään

Lisätiedot

- Vanajan voimalaitos, Hämeenlinna - Keinusaaren lämpölaitos, Hämeenlinna - Rautsalon voimalaitos (rakentamatta), Heinola.

- Vanajan voimalaitos, Hämeenlinna - Keinusaaren lämpölaitos, Hämeenlinna - Rautsalon voimalaitos (rakentamatta), Heinola. PÄÄTÖS Dnro HAMELY/1845/2016 Häme Ympäristö ja luonnonvarat Ympäristöyksikkö Annettu julkipanon jälkeen 21.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain 80 :n mukainen määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.01.2017 Sivu 1 / 1 1502/2015 11.01.00 6 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös lupamääräysten tarkistamisesta, Kuljetus Team Virtanen Oy, Juvanmalmintie 21 A Valmistelijat

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 15.05.2014 Sivu 1 / 1 1574/11.01.00/2014 54 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle HSY:n Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen kaasuvoimalan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistushakemuksesta

Lisätiedot

ASIAN VIREILLETULO, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN. Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa 21.9.2010.

ASIAN VIREILLETULO, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN. Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa 21.9.2010. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 99/10/1 Dnro ISAVI/242/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2010 ASIA HAKIJA Kuopion Energia Oy:lle 10.8.2010 myönnettyä kivihiilen käyttöä varapolttoaineena

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/279/2016 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

LCP BAT -päätelmien kansallinen täytäntöönpano

LCP BAT -päätelmien kansallinen täytäntöönpano LCP BAT -päätelmien kansallinen täytäntöönpano Sami Rinne Ilmansuojelupäivät 23.8.2017 Suurten polttolaitosten (LCP, Large Combustion Plants) BAT -päätelmät BAT (Best Available Technology) paras käyttökelpoinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1 3133/11.01.01/2013 76 Espoon ympäristölautakunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle pääkaupunkiseudun energiantuotantolaitosten päästöjen yhteistarkkailusuunnitelmasta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (7) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (7) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/2011 1 (7) 864 Lausunnon antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helsingin Energian ympäristölupahakemuksesta (Alppilan lämpökeskus) HEL 2011-000106 T 11 01 00 00

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 06.10.2016 Sivu 1 / 1 1137/2013 11.01.00 88 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, Ekokem-Palvelu Oy:n ympäristölupahakemus koskien Juvanmalmin jätteenkäsittelylaitoksen toiminnan

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (7)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (7) Anna Häyrinen 05.05.2014 1 (7) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian n huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä 1. Hakijan

Lisätiedot

Nekalan lämpökeskus, Tampere

Nekalan lämpökeskus, Tampere Päätös PIRELY/6530/2015 21.02.2018 Julkinen Tampereen Sähkölaitos Oy Voimakatu 17 33100 TAMPERE Nekalan lämpökeskus, Tampere ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 19 Vaasan hallinto-oikeuden päätös Helen Oy:n valituksesta Vuosaaren voimalaitosten ympäristöluvasta Nro 170/2014/1 HEL 2014-013602 T 03 01 01 Päätös Asia tulisi

Lisätiedot

1(4) Päätös Dnro VARELY/586/2015. Varsinais-Suomi

1(4) Päätös Dnro VARELY/586/2015. Varsinais-Suomi 1(4) Varsinais-Suomi 4.7.2018 Päätös Dnro VARELY/586/2015 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien, ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Ympäristölautakunta 21.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Ympäristölautakunta 21.03.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.03.2013 Sivu 1 / 1 571/11.01.00/2013 24 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Fortum Power and Heat Oy:n Vermon lämpökeskuksen toiminnan muuttamista ja lupamääräysten tarkistamista

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

Ajankohtaista suurten ja pienten polttolaitosten päästösääntelyssä

Ajankohtaista suurten ja pienten polttolaitosten päästösääntelyssä Ajankohtaista suurten ja pienten polttolaitosten päästösääntelyssä Ilmansuojelupäivät Lappeenranta 23. -24.8.2016 Neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen Ajankohtaista päästösääntelyssä suuret ja pienet

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

Lannanpolttolainsäädäntö muuttui Mitä se tarkoittaa?

Lannanpolttolainsäädäntö muuttui Mitä se tarkoittaa? Huom: Esityksen pitämisen jälkeen on 13.12.2018 korjattu esityksessä ja lannan polttoa koskevassa ohjeessa ollut virhe typen oksidien päästörajaarvossa. Oikea typen oksidien päästöraja-arvo on 300 mg/m

Lisätiedot

J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012

J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012 J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012 Etelä-Suomi 11.12.2013 Naantalin kaupunki Kaupunginhallitus PL 43 21101 NAANTALI!/. C:'.?('. ()(/ Viite Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen/

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/12234/2017 25.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Borealis Polymers Oy, Petrokemian laitokset, Petrontie 52, Porvoo Borealis

Lisätiedot

Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote

Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote MERI-PORIN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Meri-Porin voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.

Lisätiedot

Isojen ja pienten polttolaitosten päästövaatimukset

Isojen ja pienten polttolaitosten päästövaatimukset Isojen ja pienten polttolaitosten päästövaatimukset Teollisuuden polttonesteet - seminaari Tampere 9.-10.9.2015 Neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen Polttolaitosten päästöjen sääntely Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

Suurten polttolaitosten BAT-päätelmät tulevat, oletko valmis? (IMAGE)

Suurten polttolaitosten BAT-päätelmät tulevat, oletko valmis? (IMAGE) Suurten polttolaitosten BAT-päätelmät tulevat, oletko valmis? (IMAGE) 1 MIKSI BAT-PÄÄTELMÄT OVAT TÄRKEITÄ JUURI NYT? Suuria polttolaitoksia (LCP) koskeva sääntely uudistui, päätelmät hyväksyttiin 28.4.2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.01.2017 Sivu 1 / 1 3777/2016 11.01.00 Ympäristölautakunta 89 6.10.2016 5 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös koskien NCC Industry Oy:n asfalttiaseman toimintaa,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.04.2016 Sivu 1 / 1 3581/2015 11.01.00 43 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Fermion Oy:n lääkevalmisteiden koetehtaan ympäristöluvan lupamääräyksen tarkistamisesta Valmistelijat

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 32/09/2 Dnro ISY-2009-Y-21 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 32/09/2 Dnro ISY-2009-Y-21 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 32/09/2 Dnro ISY-2009-Y-21 Annettu julkipanon jälkeen 4.3.2009 ASIA Rinnakkaispoltolle Simpeleen tehtaiden kiinteän polttoaineen kattilassa 12.12.2008 myönnettyä ympäristölupaa koskeva toiminnanaloittamislupahakemus,

Lisätiedot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot N:o 1017 4287 Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot Taulukko 1. Kiinteitä polttoaineita polttavien polttolaitosten

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Päätös Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen

Lisätiedot

ASIA TOIMINNANHARJOITTAJA. Fortum Power and Heat Oy Joensuun voimalaitos Iiksenvaarantie Joensuu

ASIA TOIMINNANHARJOITTAJA. Fortum Power and Heat Oy Joensuun voimalaitos Iiksenvaarantie Joensuu PÄÄTÖS POKELY/587/2015 16.4.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan tarkistamista

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598 PÄÄTÖS Helsinki 19.5.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2008-Y-653-111 No YS 598 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee YIT Rakennus Oy:n

Lisätiedot

lausuntoa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta

lausuntoa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 256/11.01.00.00/2016 13 Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Terveystarkastaja Kirsi Puola 8.3.2016: Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (5) Asia tulisi käsitellä kokouksessa 359 Vaasan hallinto-oikeuden päätös Helen Oy:n valituksesta Kellosaaren kaasuturbiinilaitoksen ympäristölupa-asiassa HEL 2015-014194

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy TSME Oy Neste Oil 49,5 % Fortum Power & Heat

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Ympäristölautakunta Ypv/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Ympäristölautakunta Ypv/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (6) 239 Lausunto Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle yhteistarkkailusuunnitelmasta HEL 2013-009102 T 11 00 02 UUDELY/261/07.00/2013 UUDELY/290/07.00/2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) Asia tulisi käsitellä 9.6.2015 226 Vaasan hallinto-oikeuden päätös valitusasiassa, joka koskee AVI:n ympäristölupaa maaperän puhdistamisesta HEL 2014-006858 T

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 200 Aluehallintoviraston päätös Länsisataman edustan väylän muuttamisesta ESAVI/197/04.09/2013 Päätös Asia tulisi käsitellä 10.6.2014 kokouksessa. päätti merkitä

Lisätiedot

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna. LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen

Lisätiedot

Päätös. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 00521 Helsinki

Päätös. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 00521 Helsinki Päätös Etelä-Suomi Nro 27/2012/1 Dnro ESAVI/321/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Altia Oyj:n Rajamäen tehtaiden vanhan

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta PÄÄTÖS VARELY/4406/2015 3.1.2019 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien, ympäristönsuojelulain tai ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (7) Asia tulisi käsitellä 30.9.2014. 280 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helsingin Energian Hanasaari B-voimalaitoksen ympäristölupapäätöksen tarkistamishakemuksen

Lisätiedot

Valtakunnalliset päästömittaajapäivät Energiateollisuus ja uusi lainsäädäntö

Valtakunnalliset päästömittaajapäivät Energiateollisuus ja uusi lainsäädäntö Valtakunnalliset päästömittaajapäivät 12.- Energiateollisuus ja uusi lainsäädäntö LCP-BREF:n päästö- ja mittausvelvoitteet Heidi Lettojärvi Päästösääntely Jätteenpolttoasetus (151/2013) JÄTTEENPOLTON BREF

Lisätiedot

VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho.

VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho. PÄÄTÖS HAMELY/233/2016 Häme Ympäristö ja luonnonvarat Ympäristöyksikkö 31.10.2017 ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT-päätelmien voimaantulon vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Karbonaattisakan käsittely Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivosalueella, Sotkamo Talvivaara Sotkamo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.03.2015 Sivu 1 / 1 142/11.01.03/2014 25 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. 043 826 5218 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 42/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 159 Annettu julkipanon Helsinki jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 42/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 159 Annettu julkipanon Helsinki jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO PÄÄTÖS Nro 42/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 159 Annettu julkipanon Helsinki jälkeen 9.11.2007 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston myöntämän Fortum Power and Heat Oy:n Kauttuan

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 48/04/1 Dnro PSY-2004-Y-70 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 48/04/1 Dnro PSY-2004-Y-70 Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖS Nro 48/04/1 Dnro PSY-2004-Y-70 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2004 1 ASIA LUVAN HAKIJA Lisäajan myöntäminen Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristöja vesitalousluvan melun alentamissuunnitelmalle

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee Fingrid Oyj:n Kilpilahden kaasuturbiinilaitoksen ympäristölupapäätöksessä

Hakemus, joka koskee Fingrid Oyj:n Kilpilahden kaasuturbiinilaitoksen ympäristölupapäätöksessä Etelä-Suomi Päätös Nro 136/2014/1 Dnro ESAVI/79/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 3.7.2014 ASIA Hakemus, joka koskee Fingrid Oyj:n Kilpilahden kaasuturbiinilaitoksen ympäristölupapäätöksessä No YS

Lisätiedot

KUIVAN LAATUHAKKEEN 11.11.2013

KUIVAN LAATUHAKKEEN 11.11.2013 KUIVAN LAATUHAKKEEN MARKKINAT 11.11.2013 KUIVA LAATUHAKE Kuiva laatuhake tehdään metsähakkeesta, joka kuivataan hyödyntämällä Oulussa olevien suurten teollisuuslaitosten hukkalämpöjä ja varastoidaan erillisessä

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

Suomenojan voimalaitoksen turvallisuustiedote

Suomenojan voimalaitoksen turvallisuustiedote Suomenojan voimalaitoksen turvallisuustiedote SUOMENOJAN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Suomenojan voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus hanna.lonngren@ymparisto.fi Pk-mallilupahanke Opas pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn energiatehokkuusselvityksen määräajan

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Finnoon altaan linnustoalueeseen. meluhaitat Meluselvitysraportti Sito Oy FINNOON OSAYLEISKAAVA

Finnoon altaan linnustoalueeseen. meluhaitat Meluselvitysraportti Sito Oy FINNOON OSAYLEISKAAVA FINNOON OSAYLEISKAAVA Finnoon altaan linnustoalueeseen kohdistuvat meluhaitat raportti 12.4.2011 Sito Oy suunnittelukeskuksen julkaisuja 6/2011 FINNOON ALTAAN LINNUSTOALUEESEEN KOHDISTUVAT MELUHAITAT 12.4.2011

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Ympäristölautakunta Ypv/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Ympäristölautakunta Ypv/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2013 1 (6) 5 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ja kaupunginhallitukselle Helsingin Energian Vuosaaren voimalaitoksen ympäristölupamääräysten tarkistamisesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) Ympäristölautakunta Ypv/3 18.09.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) Ympäristölautakunta Ypv/3 18.09.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) 270 Alfrane Oyn ympäristöluvan raukeaminen HEL 2012-011699 T 11 01 00 00 Päätös Asian käsittely Luvanhaltija päätti Alfrane Oy:n kalankäsittelylaitoksen ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

Fortum Power and Heat Oy PL Fortum. Fortum Power and Heat Oy Naantalin voimalaitos Satamatie Naantali

Fortum Power and Heat Oy PL Fortum. Fortum Power and Heat Oy Naantalin voimalaitos Satamatie Naantali Etelä-Suomi Päätös Nro 6/2010/1 Dnro ESAVI/413/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.3.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee palamisilmaan

Lisätiedot

Asia on tullut vireille Ympäristönsuojelulain 58

Asia on tullut vireille Ympäristönsuojelulain 58 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2014/1 Dnro ESAVI/249/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2014 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Suomen Sokeri Oy:n Porkkalan sokeritehtaan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 4953/11.01.00/2011 103 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös koskien Myllypuron putkittamista kadunalituksia varten Niipperin asemakaava-alueella Valmistelijat

Lisätiedot