Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Ympäristölautakunta 16.02.2012 Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 238/ / Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Fortum Power and Heat Oy:n Suomenojan voimalaitoksen toiminnan muuttamista ja lupamääräysten tarkistamista koskevasta hakemuksesta Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. (09) etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Ympäristönsuojelupäällikkö Tuula Hämäläinen-Tyynilä Ympäristölautakunta päättää antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle seuraavan lausunnon (lausuntopyyntö , diaarinro ESAVI/310/04.08/2011): Ympäristölautakunta pitää hyvänä, että Fortum Power and Heat Oy ottaa käyttöön biopolttoaineen sekä tekee laitoksen kokonaisenergiatehokkuutta parantavia muutoksia. Toimet ovat tärkeitä fossiilisista polttoaineista peräisin olevien hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi Espoossa. Finnoo-Hannus-alueelle ollaan kaavoittamassa huomattavaa määrää uutta asuinrakentamista, palveluja ja työpaikkoja. Biopolttoaineen käyttöön otosta johtuva lisääntyvä raskas liikenne tai muut voimalaitoksen suunnitellut toiminnan muutokset eivät saa aiheuttaa uudelle alueelle melua, pölyhaittaa eikä epäviihtyisyyttä. Uudessa asemakaavassa voimalaitoksen alue säilyy yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alueena. Liikenne voimalaitosalueelle tultaneen asemakaavassa ohjaamaan voimalaitostontin luoteisnurkasta. Voimalaitoksen varapolttoaineena käytettävien raskaan ja kevyen polttoöljyn säiliöt sijaitsevat varsinaisen voimalaitostontin länsipuolella nykyisen puhdistamon tontilla. Ko. alueelle ollaan kaavoittamassa yleisten pysäköintilaitosten korttelialuetta. Fortum Power and Heat Oy:n tulisi esittää, miten ja missä varapolttoaineet tullaan tulevaisuudessa varastoimaan, jos öljysäiliöt eivät enää voi olla nykyisellä paikallaan. Toiminnan muutokset eivät saa vaikuttaa haitallisesti Finnovikenin valtakunnallisesti arvokkaan lintuveden linnustoon, lintuvesialueen virkistyskäyttöön eikä merialueen tilaan. Lämpöpumppulaitoksen prosessikiertoaineeksi tulisi valita jokin niin kutsutuista luonnollisista kylmäaineista, kuten ammoniakki tai hiilidioksidi. Prosessikiertoaineeksi ei tulisi valita R134a:ta tai muuta HFC-ainetta, sillä HFC-aineet ovat voimakkaita kasvihuonekaasuja ja niiden tuotannon ja

2 Ympäristölautakunta Sivu 2 / 2 käytön rajoituksista sekä päästöjen vähentämisestä neuvotellaan parhaillaan kansainvälisesti. Käsittely Päätös Selostus Esittelijän kokouksessa tekemät lisäykset on huomioitu pöytäkirjassa. Ympäristölautakunta: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Taustaa Länsi-Suomen ympäristölupavirasto myönsi Fortum Power and Heat Oy:n Suomenojan voimalaitokselle ympäristöluvan koskien toiminnan olennaista muuttamista. Sittemmin lupaa käsiteltiin valitusasiana Vaasan hallinto-oikeudessa (päätös , Nro 08/0237/1, Dnrot 02093/06/ /06/5103) ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa (päätös , Nro 2043, Dnrot 2542 ja 2560/1/08). Ympäristölupaviraston päätöksessä määrättiin, että toiminnanharjoittaja on jätettävä hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi viimeistään Koska voimalaitoksen toiminta on muuttumassa, lupamääräysten muutosta haetaan samassa yhteydessä. Voimalaitos, sen toiminta ja toiminnan muutokset Suomenojan voimalaitos sijaitsee Espoossa Suomenojan kaupunginosassa Fortum Power and Heat Oy:n omistamalla kiinteistöllä osoitteessa Hylkeenpyytäjäntie 4. Öljysäiliöt ( 2 kpl 3000 m 3 :n säiliöitä) sijaitsevat varsinaisen voimalaitostontin länsipuolella Espoon kaupungin omistamalla maalla. Voimalaitoksen itäpuolella on Finnovikenin valtakunnallisesti merkittävä lintuvesi. Suomenojan voimalaitos tuottaa kaukolämpöä Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen asukkaille sekä sähköä valtakunnan verkkoon. Suomenojan voimalaitoksella on viisi tuotantoyksikköä: höyryvoimalaitos, kombivoimalaitos, leijupolttokattilalaitos, kaasuturbiinilaitos ja apukattila. Laitosalueella sijaitsee myös kivihiilen käsittelyjärjestelmiä ja varastokenttä, tuhka- ja rikinpoistotuotesiiloja, korjaamo- ja varastotiloja sekä toimisto- ja ruokalatiloja. Suomenojan voimalaitoksen toimintaa muutetaan ottamalla käyttöön biopolttoaine höyryvoimalaitoksella ja leijupolttokattilalaitoksella korvaamaan kivihiiltä. Biopolttoaine on metsätähdehaketta tai mursketta, sahanpurua ym. purua sekä biohiiltä. Arvio höyryvoimalaitoksen tyypillisestä vuositason polttoainejakaumasta energiaosuuksina on kivihiiltä 75 %, biopolttoainetta 20 % ja maakaasua 5 %. Vastaavat prosentit leijukattilalaitokselle ovat 10 %, 85 % ja 5 %. Muissa tuotantoyksiköissä polttoaineena käytetään maakaasua. Käynnistys-, häiriö- ja varapolttoaineina käytetään raskasta ja kevyttä polttoöljyä kuten nykyisinkin. Biopolttoaineen käyttöä varten laitosalueelle sijoitetaan biopolttoaineen vastaanotto-, käsittely- ja kuljetusjärjestelmä sekä biopolttoaineen haketin- ja murskainlaitteisto.

3 Ympäristölautakunta Sivu 3 / 3 Laitosalueelle sijoitetaan lämpöpumppulaitos, jolla otetaan Suomenojan jätevedenpuhdistamon jätevesistä ja voimalaitoksen jäähdytysvesistä lämpöä talteen hyödynnettäväksi kaukolämpönä. Prosessikiertoaineeksi on suunniteltu valittavan joko R134a (HFC-yhdiste) tai ammoniakki. Lisäksi laitosalueelle rakennetaan m 3 :n vesisäiliö kaukolämpöakuksi. Leijukattilalaitokseen rakennetaan savukaasulauhdutin, jolla otetaan talteen savukaasujen lämpö. Savukaasulauhduttimessa muodostuu savukaasujen sisältämästä vesihöyrystä lauhdevettä. Lauhdevesi johdetaan mereen kiintoaineen erotuksen jälkeen. Lämpöpumput, kaukolämpöakku ja savukaasulauhdutin lisäävät voimalaitoksen energiatehokkuutta lisäämättä kuitenkaan merkittävästi ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia tai ympäristöriskejä. Merialueelle kohdistuva lämpökuormitus pienenee, kun lämpöpumppulaitoksella otetaan talteen myös jäte- ja jäähdytysvesien sisältämää lämpöä. Päästöt ilmaan vähenevät, sillä voimalaitoksella tehostetaan sähkösuodattimien ja rikinpoistoprosessien toimintaa sekä otetaan käyttöön uusia menetelmiä typenoksidipäästöjen vähentämiseksi. Voimalaitosalueelle sijoitettavista uusista laitteistoista melun kannalta merkittävimpiä ovat biopolttoaineen käsittelyä varten tulevat haketin- ja murskauslaitteistot, savukaasulauhduttimen pumput ja puhaltimet. Uudet melulähteet koteloidaan melun leviämisen estämiseksi tai sijoitetaan sisätiloihin, jotka eristetään niin hyvin, ettei laitteistojen melu lisää voimalaitoksen toiminnasta aiheutuvaa ympäristömelua. Biopolttoaineen käyttö lisää liikennettä Suomenojan voimalaitokselle. Nykyinen raskaan liikenteen määrä on noin autoa/vrk. Biopolttoaineen käytön aloittamisen jälkeen kuljetuksia on noin autoa/vrk. Kuljetukset kulkevat nykyistä tiestöä pitkin pääasiassa reittiä Länsiväylä-Hannuksentie-Rusthollarinkatu-Hyljeluodontie- Hylkeenpyytäjäntie ja ajoittuvat pääsääntöisesti arkisin klo 6-22 välille. Polttoainekuormat ovat umpinaisia pölyämisen ja roskaantumisen estämiseksi. Suomenojan voimalaitoksen toimintaa ja ympäristövaikutuksia tarkkaillaan viranomaisten hyväksymien tarkkailuohjelmien mukaisesti. Tavoitteena on toteuttaa muutokset Suomenojan voimalaitoksen toiminnassa vuosina Hakijan esitys lupamääräyksiksi Poistovesitunneliin johdettavan jäähdytysveden aiheuttamaa lämpökuormaa on rajoitettu ympäristöluvan lupamääräyksessä 8.2. Määräyksessä määrätään, että laitokselle otettavan ja poistovesitunneliin johdettavan jäähdytysveden välinen lämpötilaero saa olla enintään 16 o C. Hakija esittää, että sallittu lämpötilaero nostettaisiin 20 o C:een (vuorokausikeskiarvona), jottei laitoksella tarvitsisi rajoittaa apujäähdytystä ja siten sähköntuotantoa, kuten nykyisen määräyksen noudattamiseksi on jouduttu tekemään. Hakija perustelee muutosehdotustaan sillä, että

4 Ympäristölautakunta Sivu 4 / 4 lämpimän jäähdytysveden johtamisen ei ole havaittu vaikuttaneen haitallisesti merialueen tilaan. Päästöraja-arvot ilmapäästöille määritellään kansallisten ja EU:n säädösten perusteella. Kaupunkisuunnittelukeskuksen kanta Espoon ympäristökeskuksen pyynnöstä Espoon kaupunkisuunnittelukeskus otti kantaa Fortum Power and Heat Oy:n hakemukseen. Kaupunkisuunnittelukeskuksen kannanotto: Finnoo-Hannus asemakaavan valmisteluaineisto on parhaillaan työn alla, ja se tullee nähtäville kevään 2012 kuluessa. Voimalaitoksen alue säilyy yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alueena. Tarvittava kerrosalan lisäys huomioidaan asemakaavassa. Alueelle kaavoitetaan huomattava määrä uutta asuinrakentamista, palveluja ja työpaikkoja. Lisääntyvän rekkaliikenteen ei tulisi aiheuttaa uudelle alueelle melua, häiriötä eikä epäviihtyisyyttä. Tästä syystä liikenne voimalaitosalueelle tultaneen asemakaavassa ohjaamaan voimalaitostontin luoteisnurkasta. Tonttia joudutaan laajentamaan itään päin noin 5 m leveällä kaistaleelle, jotta rekka- ym. liikenne mahtuisi kulkemaan omalla tontilla. Uudet laitteet ja rakennukset tulee sijoittaa siten, ettei em. liikennejärjestely vaikeudu. Lisäksi uusien rakennusten ja laitteiden sijoitus sekä niiden julkisivut massoitteluineen ja materiaaleineen on suunniteltava siten, että ne mahdollisuuksien mukaan yhtenäistävät kaupunkikuvaa. Nähtävillä olevat asiakirjat Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä kokouksessa. Tiedoksi - Etelä-Suomen aluehallintovirasto Hämeenlinna, kirje

5 Ympäristölautakunta Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 18.04.2013 Sivu 1 / 1 238/11.01.00/2012 40 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Fortum Power and Heat Oy:n Suomenojan voimalaitoksen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1 4278/11.01.00/2014 116 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Fortum Power and Heat Oy:n Kivenlahden lämpökeskuksen toiminnan muutosta ja ympäristöluvan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. Ympäristölautakunta 12.06.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. Ympäristölautakunta 12.06.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.06.2014 Sivu 1 / 1 2522/11.01.00/2014 74 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Fortum Power and Heat Oy:n Kaupunginkallion lämpökeskuksen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistushakemuksesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (5) 301 Lausunnon antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helsingin Energian hakemuksesta (Hanasaari B) HEL 2013-016184 T 11 01 00 00 Viite: Dnro:t 1) ESAVI/135/04.08/2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 376/11.01.00/2014 29 Espoon kaupungin ja ympäristönsuojeluviranomaisen lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Anodisointi Janster Oy:n pintakäsittelylaitoksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (5) 415 Lausunto Helsingin Energian Munkkisaaren huippu- ja varalämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamisesta ja toiminnan muuttamisesta HEL 2014-002841

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Ympäristölautakunta 21.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Ympäristölautakunta 21.03.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.03.2013 Sivu 1 / 1 571/11.01.00/2013 24 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Fortum Power and Heat Oy:n Vermon lämpökeskuksen toiminnan muuttamista ja lupamääräysten tarkistamista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.05.2015 Sivu 1 / 1 1802/11.01.00/2015 48 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ympäristöluvan muutoshakemuksesta, Delete Finland Oy:n siirtokuormausasema, Juvanmalmintie 18

Lisätiedot

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy TSME Oy Neste Oil 49,5 % Fortum Power & Heat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ypv/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ypv/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (5) Asia tulisi käsitellä 346 Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston päätökseksi koskien siirtymäsuunnitelmaa rajoittaa tiettyjen yli 50 megawatin polttolaitosten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.12.2013 Sivu 1 / 1 1137/11.01.00/2013 Ympäristölautakunta 25 21.3.2013 114 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Ekokem-Palvelut Oy:n ympäristölupahakemuksesta, joka koskee hiekanpesu-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 06.10.2016 Sivu 1 / 1 1137/2013 11.01.00 88 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, Ekokem-Palvelu Oy:n ympäristölupahakemus koskien Juvanmalmin jätteenkäsittelylaitoksen toiminnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1 3133/11.01.01/2013 76 Espoon ympäristölautakunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle pääkaupunkiseudun energiantuotantolaitosten päästöjen yhteistarkkailusuunnitelmasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1684/10.00.02/2012 24 10.3.2014 64 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Karakallion Huolto Oy:lle Karakalliosta korttelin laajennuksen ja käyttötarkoituksen muuttamisen sekä uuden huoltorakennuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2015 1 (7) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 16.02.2015 184 ESAVI/7705/04.08/2014 Päätös Helsingin kaupunginhallitus päätti antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Ympäristölautakunta 25.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Ympäristölautakunta 25.09.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 25.09.2014 Sivu 1 / 1 1965/11.01.00/2014 Ympäristölautakunta 56 15.5.2014 99 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös, Circulation Oy:n siirtokuormausasema, Arinatie 13,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 15.05.2014 Sivu 1 / 1 1574/11.01.00/2014 54 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle HSY:n Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen kaasuvoimalan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistushakemuksesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Ympäristölautakunta 15.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Ympäristölautakunta 15.11.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 15.11.2012 Sivu 1 / 1 4694/11.01.01/2012 91 Kylmäaineiden käytön kartoitus- ja valvontaprojekti Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ohtonen Katja, puh. (09) 816 24849 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 200 Aluehallintoviraston päätös Länsisataman edustan väylän muuttamisesta ESAVI/197/04.09/2013 Päätös Asia tulisi käsitellä 10.6.2014 kokouksessa. päätti merkitä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 3816/10.02.03/2013 81 Tuomarila I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 611115, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 76/2013/1 Dnro ESAVI/310/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 76/2013/1 Dnro ESAVI/310/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 76/2013/1 Dnro ESAVI/310/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 15.4.2013 ASIA Päätös Fortum Power and Heat Oy:n ympäristönsuojelulain 55 :n mukaista ympäristöluvan lupamääräysten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 3045/10.02.03/2013 47 Nihtisilta, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 130137, 54. kaupunginosa Kilo Valmistelijat /

Lisätiedot

lausuntoa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta

lausuntoa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 256/11.01.00.00/2016 13 Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Terveystarkastaja Kirsi Puola 8.3.2016: Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) Ympäristölautakunta Ypv/3 18.09.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) Ympäristölautakunta Ypv/3 18.09.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) 270 Alfrane Oyn ympäristöluvan raukeaminen HEL 2012-011699 T 11 01 00 00 Päätös Asian käsittely Luvanhaltija päätti Alfrane Oy:n kalankäsittelylaitoksen ympäristöluvan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.01.2016 Sivu 1 / 1 4343/2014 11.01.00 6 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös, maa-ainesten varastointi ja käsittely, Espoon kaupungin tekninen keskus, Hannus Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.05.2016 Sivu 1 / 1 1392/2016 11.01.01 50 Lausunto Helsingin ympäristölautakunnalle Helsingin kaupungin ilmansuojelusuunnitelman 2017-2024 luonnoksesta Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 29.10.2014 Sivu 1 / 1 514/10.02.03/2014 126 Laajalahti pohjoinen, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 120322, 17. kaupunginosa Laajalahti Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7) Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Lassilan huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan Valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä 1.

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Kooste valmistelu- ja ehdotusvaiheessa saadusta palautteesta sekä ehdotusvaiheessa laaditut vastineet saatuun palautteeseen Valmisteluvaiheessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ kaupunginosan (Haaga) korttelin tontti 3

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ kaupunginosan (Haaga) korttelin tontti 3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2012 1 (7) 354 Poikkeamishakemus (Haaga, Puutarhurinkuja 2) (b-asia) HEL 2012-011277 T 10 04 01 Rakvv 29-2575-12-12-S 14.8.2012 Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 6 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5500/02.07.00/2014 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 42063 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (7) Asia tulisi käsitellä 13.1.2015 12 Ympäristölautakunnan lausunto Helsingin Energian Salmisaaren voimalaitoksia koskevassa ympäristölupa-asiassa HEL 2014-014481

Lisätiedot

KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS

KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Kyseessä on uusi toiminta olemassa oleva

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6) Anna Häyrinen 14.04.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Myllypuron huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä

Lisätiedot

Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote

Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote MERI-PORIN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Meri-Porin voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. kerros) 24 Haukivuoren jätevedenpuhdistamon ympäristölupa

Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. kerros) 24 Haukivuoren jätevedenpuhdistamon ympäristölupa Mikkeli Kokouskutsu 1 (9) Aika 28.05.2015, klo 16:30 Paikka Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. kerros) Käsiteltävät asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

1(4) Päätös Dnro VARELY/586/2015. Varsinais-Suomi

1(4) Päätös Dnro VARELY/586/2015. Varsinais-Suomi 1(4) Varsinais-Suomi 4.7.2018 Päätös Dnro VARELY/586/2015 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien, ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 62 Asianro 82/00.02.03/2015 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2015 Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen tukipalvelut Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

NOKIANVIRRAN ENERGIA OY

NOKIANVIRRAN ENERGIA OY 1 26.2.2019 FINAL NOKIANVIRRAN ENERGIA OY SELVITYS RINNAKKAISPOLTTOLAITOKSEN TOIMINNASTA 2018 Copyright Nokianvirran Energia Oy Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1 2833/10.03.00/2014 98 Purkamislupa-asia, 2014-828, Länsituulentie 7 02100 ESPOO, Tapiolan Toimitalo Oy c/o Corbel Oy Päätöspäivämäärä 26.06.2014 Päätös annetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58 01.06.2015 Sivu 1 / 1 5502/02.07.00/2014 58 Tontin ja maanalaisen alueen vuokraaminen Gumbölestä sekä tontin laajennuksen vuokraaminen Muuralasta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle (HSY),

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24 10.03.2014 Sivu 1 / 1 1684/10.00.02/2012 24 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Karakallion Huolto Oy:lle Karakalliosta korttelin laajennuksen ja käyttötarkoituksen muuttamisen sekä uuden huoltorakennuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) Asia tulisi käsitellä 9.6.2015 226 Vaasan hallinto-oikeuden päätös valitusasiassa, joka koskee AVI:n ympäristölupaa maaperän puhdistamisesta HEL 2014-006858 T

Lisätiedot

ASIAN VIREILLETULO, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN. Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa 21.9.2010.

ASIAN VIREILLETULO, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN. Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa 21.9.2010. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 99/10/1 Dnro ISAVI/242/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2010 ASIA HAKIJA Kuopion Energia Oy:lle 10.8.2010 myönnettyä kivihiilen käyttöä varapolttoaineena

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1 6918/11.01.00/2011 Ympäristölautakunta 68 12.6.2014 118 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös, Kuusakoski Oy:n Hyttimestarin toimipisteen toiminnan lopettaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.01.2017 Sivu 1 / 1 1502/2015 11.01.00 6 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös lupamääräysten tarkistamisesta, Kuljetus Team Virtanen Oy, Juvanmalmintie 21 A Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 15.12.2016 Sivu 1 / 1 217 Purkamislupa-asia, 2016-1628, Metsänpojankuja 5 02130 ESPOO, Ålandsbanken Tonttirahasto Erikoissijoitusrahasto ym. 5142/2016 10.03.00 Päätöspäivämäärä 15.12.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten 24.10.2016 Sivu 1 / 1 4019/2016 10.00.02 101 Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta 19.09.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta 19.09.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.09.2013 Sivu 1 / 1 4450/11.01.00/2011 88 Vaasan hallinto-oikeuden päätös koskien Finavia Oyj:n Helsinki-Vantaan lentoaseman ympäristöluvasta tehtyjä valituksia Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Suomenojan voimalaitoksen turvallisuustiedote

Suomenojan voimalaitoksen turvallisuustiedote Suomenojan voimalaitoksen turvallisuustiedote SUOMENOJAN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Suomenojan voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.

Lisätiedot

Päätös. Nro 140/2012/1 Dnro ESAVI/152/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012

Päätös. Nro 140/2012/1 Dnro ESAVI/152/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 Päätös Etelä-Suomi Nro 140/2012/1 Dnro ESAVI/152/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Loimaan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Ympäristölautakunta Ypv/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Ympäristölautakunta Ypv/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (6) 239 Lausunto Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle yhteistarkkailusuunnitelmasta HEL 2013-009102 T 11 00 02 UUDELY/261/07.00/2013 UUDELY/290/07.00/2013

Lisätiedot

KUIVAN LAATUHAKKEEN 11.11.2013

KUIVAN LAATUHAKKEEN 11.11.2013 KUIVAN LAATUHAKKEEN MARKKINAT 11.11.2013 KUIVA LAATUHAKE Kuiva laatuhake tehdään metsähakkeesta, joka kuivataan hyödyntämällä Oulussa olevien suurten teollisuuslaitosten hukkalämpöjä ja varastoidaan erillisessä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 19 Vaasan hallinto-oikeuden päätös Helen Oy:n valituksesta Vuosaaren voimalaitosten ympäristöluvasta Nro 170/2014/1 HEL 2014-013602 T 03 01 01 Päätös Asia tulisi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 02.02.2015 126 Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle seuraavan lausunnon Helen Oy:n hakemuksesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Ysp/7 25.08.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Ysp/7 25.08.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Asia tulisi käsitellä 25.8.2015 283 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Helen Oy:n Patolan huippulämpökeskuksen ympäristölupa-asiassa HEL 2015-001987 T

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/5911/2015 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Fortum Power and Heat Oy, Tapiolan lämpökeskus, Ahertajantie 4 Fortum

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 3496/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 231 14.12.2016 62 Ruusutorppa I muutos, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 111603, 51. kaupunginosa

Lisätiedot

PÄÄTÖS (epävirallinen) Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S

PÄÄTÖS (epävirallinen) Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S H Ä M E E N PÄÄTÖS (epävirallinen) Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Dnro....................... Nro YSO/92/07 Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2007 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen ympäristöluvan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin tuleva tontti 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin tuleva tontti 4 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4717/2015 10.03.01 118 Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin 50245 tuleva tontti 4 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3 04.11.2013 Sivu 1 / 1 4558/02.07.00/2013 111 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 64015 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 05.05.2014 Sivu 1 / 1 2916/10.00.02/2013 76 2.9.2013 47 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Sinikallion Hoitokodille, kortteli 60060 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Ympäristölautakunta Yj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Ympäristölautakunta Yj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 132 Ilmoitusasiat Päätös päätti merkitä tiedoksi kohdat 1. - 12. Esittelijä ympäristöjohtaja Pekka Kansanen Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Esittelijän

Lisätiedot

- Vanajan voimalaitos, Hämeenlinna - Keinusaaren lämpölaitos, Hämeenlinna - Rautsalon voimalaitos (rakentamatta), Heinola.

- Vanajan voimalaitos, Hämeenlinna - Keinusaaren lämpölaitos, Hämeenlinna - Rautsalon voimalaitos (rakentamatta), Heinola. PÄÄTÖS Dnro HAMELY/1845/2016 Häme Ympäristö ja luonnonvarat Ympäristöyksikkö Annettu julkipanon jälkeen 21.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain 80 :n mukainen määräys ympäristöluvan tarkistamista koskevan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1191/02.07.00/2013 19 Tontin vuokraaminen Rakennusliike Lehto Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Karhusuolta liike- ja varastotilojen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( ) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 218. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 218. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 15.12.2016 Sivu 1 / 1 5143/2016 10.03.00 218 Purkamislupa-asia, 2016-1629, Metsänpojankuja 7 02130 ESPOO, Kiinteistö Oy Tietäjäntie 12 Espoo Päätöspäivämäärä 15.12.2016 Päätös annetaan

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin varaaminen Muuralasta Lemminkäinen Talo Oy:lle, korttelin tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin varaaminen Muuralasta Lemminkäinen Talo Oy:lle, korttelin tontti 6 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2433/2016 02.07.00 64 Liiketontin varaaminen Muuralasta Lemminkäinen Talo Oy:lle, korttelin 47540 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2479/10.03.01/2015 60 Alueen varauksen uudistaminen Espoon keskuksesta Koy Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle kauppakeskus Entressen laajentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Tonttien 297-25-80-1 (Jynkän koulu) ja 297-43-17-1 (Karttulan koulu) vuokraaminen / Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilat Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012

J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012 J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012 Etelä-Suomi 11.12.2013 Naantalin kaupunki Kaupunginhallitus PL 43 21101 NAANTALI!/. C:'.?('. ()(/ Viite Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen/

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Ympäristölautakunta Sivu 1 / Suomenojan ja Viikinmäen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Ympäristölautakunta Sivu 1 / Suomenojan ja Viikinmäen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015 Ympäristölautakunta 08.12.2016 Sivu 1 / 1 77/2013 11.01.03 107 Suomenojan ja Viikinmäen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. 043 826 5220 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 4.04.07 Sivu / 58/07.00.0 Ympäristölautakunta 4 9..07 Kaupunginhallitus 7 0.4.07 50 Espoon kaupungin ympäristönsuojelumääräysten päivittäminen Valmistelijat / lisätiedot: Erja Tiihonen, puh.

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.01.2017 Sivu 1 / 1 3777/2016 11.01.00 Ympäristölautakunta 89 6.10.2016 5 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös koskien NCC Industry Oy:n asfalttiaseman toimintaa,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunginhallitus Itä-Pasilan Allianssin tonttia 17023/2 ja tontin itäpuolista katu- ja puistoaluetta koskevasta asemakaavan muutosehdotuksesta annetut lausunnot (nro 12077) HEL

Lisätiedot

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta

Lisätiedot

Alueellinen uusiomateriaalien edistämishanke, UUMA2 TURKU

Alueellinen uusiomateriaalien edistämishanke, UUMA2 TURKU Tehtävänä on huolehtia Turun alueen perusenergian tuotannosta taloudellisesti ja tehokkaasti monipuolisella tuotantokapasiteetilla. TSE:n omistavat Fortum (49,5%), Turku Energia (39,5%), Raision kaupunki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 08.05.2017 Sivu 1 / 1 1528/2017 02.07.00 39 10.4.2017 52 Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (7) Asia tulisi käsitellä 30.9.2014. 280 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helsingin Energian Hanasaari B-voimalaitoksen ympäristölupapäätöksen tarkistamishakemuksen

Lisätiedot

Ajankohtaista vesioikeutta korkeimmassa hallintooikeudessa

Ajankohtaista vesioikeutta korkeimmassa hallintooikeudessa Ajankohtaista vesioikeutta korkeimmassa hallintooikeudessa Ympäristöoikeuden VII ajankohtaispäivä 10.4.2008 Joensuun yliopisto Hallintosihteeri Sinikka Pärnänen Korkein hallinto-oikeus Tilastoa Vesitalousasiat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 920/10.03.01/2012 Tekninen lautakunta 7 23.1.2013 53 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tiesuunnitelmasta Länsiväylän (kt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 04.05.2015 Sivu 1 / 1 3026/10.00.02/2014 71 11.8.2014 47 Yleisten rakennusten tontin suunnitteluvarauksen jatkaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle yksityisen päiväkodin suunnittelua varten, kortteli

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukaiset päätökset 1.1. - 31.1.2015. Diaarinumero Vireilletulopäivä Asia Asiakas Päätöspäivä Päätösnro

Ympäristönsuojelulain mukaiset päätökset 1.1. - 31.1.2015. Diaarinumero Vireilletulopäivä Asia Asiakas Päätöspäivä Päätösnro Ympäristönsuojelulain mukaiset päätökset 1.1. - 31.1.2015 Diaarinumero Vireilletulopäivä Asia Asiakas Päätöspäivä Päätösnro Kunta/ Kaupunki Uusimaa ESAVI/6746/2014 11.07.2014 Ilmoitus Helen Oy:n Vuosaaren

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten 16.01.2017 Sivu 1 / 1 4377/2015 10.00.02 113 16.11.2015 10 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (9) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (9) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2015 1 (9) 904 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Destamatic Oy:n Kyläsaaren jätteiden lajittelu- ja siirtokuormausaseman toiminnan muuttamista koskevasta ympäristölupahakemuksesta

Lisätiedot

Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000

Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 KITEE SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 ASEMAKAAVA KOSKEE MAANTIE 15524 (LEPIKONTIEN) POHJOISPUOLELLA OLEVAA ORIVEDEN RANTAAN ULOTTUVAA 288 HA:N SUURUISTA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115 04.11.2013 Sivu 1 / 1 467/02.07.00/2012 115 Vuokrauspäätöksen jatkaminen Sähkö-Polar Oy:lle perustettavan kiinteistöyhtiön lukuun, kortteli 30350 tontti 2 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen (6)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen (6) Leena Rantanen 07.05.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Ruskeasuon huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan Valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä

Lisätiedot