ASEKAIKENIA PELASTI SUOMEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASEKAIKENIA PELASTI SUOMEN"

Transkriptio

1 ---'----,~=======~ VUOTTA SITTEN Suojeluskuntalaisten viimeinen palvelus isänmaalle ASEKAIKENIA PELASTI SUOMEN Suojeluskunnat lakkautettiin Suomessa välirauhansopimuksen mukaisesti syksyllä Tasavallan presidentti vahvisti lain , ja puolustusministeriö teki päätöksen marraskuun 6. päivänä, että suojeluskunnat on lakkautettava seuraavana päivänä. Piiritasolla suojeluskuntien tehtävät siirtyivät sotilaspiireille. Mutta entiset suojeluskuntalaiset tekivät vielä isänmaalleen palveluksen. Asekätkentä ei olisi ilman suojeluskuntalaisia onnistunut. Suojeluskuntalaiset asekätkijät pelastivat Suomen. Teksti: Lauri Väättänen, yleisesikuntaeverstiluutnantti 60 SUOMEN SOTILAS

2 Isänmaata valmistauduttiin puolustamaan pahimmassakin tilanteessa. oppuke!>ällä 1944, kun sota oli vielä käynnissä, ideoivat Päämajan everstiluutnant ti Usko Haahtl seka majurit Reino Lukkari ja Reino Arimo suunnitelman pahimman vaihtoehdon varalle. Jos Neuvostoliitto pyrkisi Suomen miehittämiseen, maan puolustusta vanen hajavarastoitaisiin sotavarustusta miehelle ja kuhunkin suojeluskuntapiiriin organisoitaisiin pataljoonan suuruinen taisteluosasto. Hajavarastointisuunnitelma sai e\crsti Valo Nlhtllän ja päämajoitusmestari, kenraaliluutnantti Aksel Airon hyväksynnän. Airo informoi asiasta myös Suomen marsalkkaa. joka oli elokuussa aloittanut tehtävänsä tasavallan presidenttinä. Everstiluutnantti Usko Haahden suunnitelman mukaan maan 34 suojeluskuntapiiriin määrättiin hajavarastointia johtamaan 2. yleisesikuntaupseeri. Nämä huolellisesti valitut upseerit saivat Mikkelissä tehtävämääräyksensä syys-lokakuun vaihteessa. Päämajassa asioita hoidettiin salaisesti, ja sama periaate toteutettiin piiritasolla ja myös kunnissa kenttätasolla. Tehtävät olivat salaisia, mutta ne kuuluivat normaaliin maanpuolustustyöhön. Isänmaata valmistauduttiin puolustamaan pahimmassaklo tilantee~sa. Hajavarastointisuunnitelma-nimi ei asioita tutki valle kommunistisille Valpolie ja sisäasiainministeriön tutkintaelimelle sopinut. Niinpä alettiinkin puhua salaisesta ja laittomasta asekätkennästä. Toiminnassa mukana olevia miehiä alettiin nimittää asemiehiksi. Asekätkennän merkitys Sotavarustus onnistuttiin hajavarastoimaan syksyn 1944 ja talven 1945 aikana. Koko Suomea valmistauduttiin puolustamaan. Oli tehty tarvittavat valmistelut, aseita ja \'arustusta kärttäisivät tarvittaessa suojeluskuntapiirien, ja niiden tultua lakkautetuiksi, sotilaspiirien iskupataljoonat. Liittoutuneiden valvontakomissio huomasi pian, että hajavarastointisuunnitelma oli normaaliin maanpuolustusvalmisteluihin kuuluvaa suunnittelua ja vaimistclua. Komissio ei pidempään enää tukenut vasemmiston väitteitä laittomasta asekätkennästä. Kun Stalin lähetti Zdanovin Suomeen, oli ohjeena ollut, että Zdanov hoitaisi Suomessa asiat samalla tavalla kuin ne oli tehty Virossa vuonna Miehitysvalmisteluja tehtiin jossakin. Sen tiesi Zdanovkin. Suomalaisten arkistolähteiden mukaan Arvo Poika luominen tapasi myöhemmin 1950-lu\'Ulla Pariisissa Valo Nihtilän ja kertoi everstille, että asekätkentä oli pelastanut Suomen. Tuominen perusteli väitettään sillä, että Valvontakomission johtaja Andrei Zdanov oli raportoinut Moskovassa Stalinille Suomessa valmistellusta operaatiosta. Stalinin päätös oli tämän jälkeen ollut!>e, että Suomen vuoro tulee myöhemmin. On muistettava, että sota ei todellakaan ollut vielä syksyllä 1944 ohi. :'\euvostoliitto keskittyikin Suomen sijaan omien operaatioidensa loppuunsaattamiseen Puolassa, Unkarissa ja Hekkoslo\ akiassa. Näitä operaatioita ei saisi vaarantaa hukkaamalla niukkoja resursseja Suomen suunnalle. Arvo Poika Tuomisen todistuksen valossa näyttäisi siis siltä, että Suomi pelastui asekätkennän ansiosta. Vasta sen jälkeen, kun ~'loskovan arkistot avautuvat, saadaan tietää tämän asian venäläinen todellisuus. Asemiehet Suomalaistutkijat perustavat omat arvionsa asekätkennän merkityksestä osittain edellä mainittuun tietoon Arvo Poika Tuomisen kertomuksesta eversti Nihtiläl Je ja toisaalta omiin tutkimuksiinsa. Asekätkentätutkija eversti Ma ttl Lukkari on todennut asekätkenniln ja nimenomaan sen paljastumisen olleen varoitus 1\euvostoliitolle. Marttll\Jrtola arvioi, että Neuvostoliitto olisi saattanut vuonna 1944 pyrkiä Suomessa samaan, minkä se saavutti vuosina Virossa. Suomen hajavarastointivalmistelut oli tehty niin hyvin, että Suomen miehittäminen olisi vaatinut runsaasti joukkoja, ja Neuvostoliitto olisi toimillaan hankaloittanut länsisuhteidensa solmimista. Puna-armeija kävi myös til}1tä sotaa Euroopassa vielä toukokuun 1945 alkuun asti. SUOMEN SOTILAS

3 70 VUOTTA SITTEN Suomessa ei voida saavuttaa sotilaallista menestystä, mutta Suomesta voidaan sotakorvauksilla saada tukea neuvostotaloudelle. Vakka-Suomen Suojeluskuntapiirin 2. yleisesikuntaupseerin Lauri Miettisen valitsemista kymmenestä kuntasolun johtajasta vain yhdellä ei ollut aktiivi suo jeluskuntalaisen taustaa. Helsingin Sanomien arvostettu toimittaja ja kolumni~ti OUI Klvlnen ( ) kertoi oman näkemyk sensä asekätkennän merkitykses tä joulukuussa Kivisen mukaan asekätkentä oli jatkoa torjuntataisteluille. Neuvostoliiton mahdolliset miehitystoimet Suomessa olisivat asekätkennän takia vaarantanect tai jopa estäneet rauhansopimukscs sa sovittujen sotakorvausten maksamisen. Suomessa ei voida saavuttaa sotilaallista menestystä, mutta Suomesta voidaan sotakorvauksilla saada tukea neuvostotaloudelle. Telakoiden '{örauha tuli taata. Neuvostoliitto tarvtt~i sotakorvauksiin kuulu'.ia aluksia. Stalin ja hänen Moskovan asiantun tijansa sitoivat miehitysvalmistelu- jen keskeyttamiseuä näin Zdanovin ja Suomen kommunistien kädet. Asekätkentä pelasti Suomen, siis myös näiden todisteiden valossa Eversti Pertti Kllkld on kirjoittanut Nihtilän elämäkerran. Sen mukaan Nihtilä oli Pariisissa Tuomisen tavatessaan kysynyt tältä lopuksi Suomen pelastamisesta. "Mahtaako olla var ma, että näin on?" Hän 1\tominen - sanoi: "Aivan varmasti näin on. En puhu Teitä lohduttaakseni." Ketkä kätkivät aseet? Olen tutkinut asekätkentää ja kirjoit tanut kirjan Lauri Miettinen ja asekät kentä Vakka-Suomessa. Olen selvit tänyt kymmenen vakkasuomalaisen kunnan osalta, miten siellä sotavarustusta hajavarastoitiin. Kymmenestä kuntasolun johtajas ta \'ain yhdellä ei ollut aktii'.isuojeluskuntalaisen taustaa. Hänkin, eli Lokalahden kuntasolun johtaja Uuno Heininen oli ollut suojeluskunnan jäsen, mutta todennäköisesti majuri Lauri Miettinen 2. yleisesikuntaupseerina oli tehnyt valintansa sillä pe rusteella, että Heininen ja ~tiettinen olivatjatkosodan aseveljiå.lauri Miettinen oli Vakka-Suomen Suojeluskun tapiirin aluepäällikkönä Vehmaalla vuodesta 1937 alkaen ja edelleen vä lirauhan aikana Muut Vakka-Suomen kuntavastaa vat olivat tullessaan tehtäviin valituik si oman paikallisen suojeluskuntaosa johdossa. Apulaisikseenkin he valitsivat useimmissa tapauksissa suojeluskuntamiehiä. Maakunnissa ja kunnis sa sotavarusruksen haja\arastointia tehtiin todellisena suojcluskuntaryönä. Uudenkaupungin kauppias Arvo Mäkinen, Laitilan huoltojohtaja Antti Ee rola ja Mynämtlen turkiskasvattaja Väinö Metsämäki olivat aktiivisuojeluskuntalatsia tai oman suojeluskuntaosa paikallispäälliköitä. Suojeluskuntalaisista asekätkennän runkomiehitys Matti Lukkarin Asekätkentti-kirjassa esitetään perusvaaumukset tehtäviin nimetyille 2. yleisesikumaupseereille. Yksi näistä on: "Hänen tuli tuntea suojeluskuntapiirinsä alue ja sen avainhenkilöitä jo ennestään. Kirjoittaessaan siitä, millaisia kenitätason asekätkijät olivat Lukkari toteaa: "Lähes kaikkia asekätkennässä mukana olleita yhdisti vel\'ollisuudentunnon ohella suojeluskunta-aate. Mynämaen asekatkennan kuntasolun johtaja turkiskasvattaja Vai no Metsamäki oli kuulunut suojeluskuntaan vuodesta SUOMEN SOTILAS

4 --- Oli kuntia, joissa Uihrs kaikki asekuntoiset miehet kuulut\'at suojeluskuntaan. Myös kun tien ja kylien tärkeimmät mielipidevaikuttajat olivat poikkeuksetta oman suojeluskuntaosa johtomiehiä. Useassa tapauksessa oli suorastaan mahdotonta sivuttaa suojeluskunnan paikallispäällikköä valittae~~a kunnan solun johtajaa." Lukkari toteaa edelleen, että yli 99 prosenttia syytteeseen asetetuista oli kuulunut suojeluskuntaan Joukosta ei voi lö} tåä muuta yhteistä piirrettä. On perusteltua todeta sotavarustuksen hajavarastoinnin olleen suojeluskuntalaisten työtä. Asekätkentä kiinnostaa edelleen Tutkin vttosina viiden vakkasuomalaisen kunnan asekätkentää. Tutkimusteni tulokset julkaistiin näiden kuntien veteraanimatrikkeleissa. Niiden sivuilta ovat veteraanien jälkeläiset päässeet tutustumaan myös paikalliseen asekätkentään. Tiedän, että näitä kirjoja on luettu ahkerasti. Jatkoin asekätkentätutkimuksiani \iiden lisäkunnan osalta. Tutkimuksiini liittyen pidin monna 2014 alustuksia ja keskustelutilaisuuksia asekätkennästä Laitilassa, Mynämäellä ja Uudrssakaupungissa Iltatilaisuuksiin osallistui satoja henkilöitä. Pitkään salattu ja vaiettu aihe koettiin kiinnostav-ill<si. Keski-Suomen museo Jyväskylässä järjesti kesällä asekätkcntänäyttelyn. Siellä viisituhatta näyttelyvierasta sai "oppitunnin asekatkennästä". Esillä oli paljon keskisuomalaista asekätkentää. Esiin kaivetuista kätköistä oli tuotu näytteille aseluurankoja. Valokuvin ja tekstein esiteltiin muun muassa Viitasaaren sankarihaudasta monna 2006 esiin otetut kätköaseet. Eversti Valo Konstantin Nihtilä ( ) on kenties itsenäisyytemme ajan merkittavimpiä sotilaita. Nihtilä oli merkittava vaikuttaja niin talvi- kuin jatkosodan kohtalonhetkillä. Asekatkennässä hänen roolinsa oli keskeinen. Kiitokseksi palveluksistaan Nihtilä karsi vankeustuomion. Ja hantä ei koskaan ylennetty kenraaliksi, eikä hän saanut Mannerheim-ristiä. Kaikkeen tutkimustyössä käytettyyn lähdemateriaaliin en ole päässyt vieläkään tutustumaan. vaieta. Kaikkeen tutkimustyössä käytettyyn lähdemateriaaliin en ole pääs S)1 vieläkaan tutustumaan. Kapteeni (myöhemmin eversti) Martti Keskitalo laati tutkimuksensa otsikolla "Suomen puolustusvoimain vuoden 1944 asekätkennän tausta, organisaatio. suunnitelmat ja niiden toteuttaminen sekä toiminnan paljastumiseen johtaneet tekijåt" Työtä ei leimattu salaiseksi, mutta Puolustusvoimat vaikeni siitä. Keskitalo joutui antamaan silloiselle Sotakorkea-.... Asekätkennästä on myös vaiettu Sain kesallä 2013 \inkin \UOnna 1967 Sotakorkeakoulussa laaditusta asekätkentaä käsittelevästä dtplomityöstä. Nyt tiedän, että tuota työtä pidettiin vuosia lukkojen takana ja siitä piti SUOMEN SOTILAS

5 70 VUOTTA SITTEN koulun johtajalle kunniasanan. että ei puhu tai esitelmöi tutkimuksestaan. Oman tutkijakappaleensa Keskitalo sai vasta vuonna Tästä tutkimuksesta on johonkin joutunut yksi liite, joka puuttuu sekä Keskitalon kappaleesta että Kansallisarkbtossa säilytettävästä kappaleesta. l.iitteen otsikko on "Pirkka-Hämeen Suojeluskuntapiirin alueella paljastuneet ja paljastumattomat materiaalikätköt sekä sissitoiminnan johtamista varten tiedustellut komentopaikat ja rakennettu johdinlinja (kartta)". En ole yrityksistäni huolimatta onnistunut kadonnutta liitettä lö}tämään. Pitkä hiljaisuus päättyy Koettaessani selvittäa, miksi Keskitalon työstä \'aiettiin samaan aikaan. kun tasavallan presidentti Urho Kek konen mm1tt1 puolustusministeri Arvo Pentin esityksestä kenraalima juri Yrjö Keinosen puolustusvoimain komentajaksi ja jatkossa vielä kenraaliluutnantti Reino Arlmon pääesikunnan päälliköksi. Pentti, Keinonen ja Arimo olivat kaikki tulleet aikanaan tuomituiksi asckätkentäoikeudenkäynneissä. Olisiko vaikenemisen ja saiaarnisen perusteena ollut sama syy kuin itse asekätkennässäkin. Asekätkentä oli ollut varautumista pahimman vaih toehdon varalta, ja nyt vaiettiin pa himman vaihtoehdon varalta. Eversti Valo Nihtilän ja hänen apulaistensa suunnitelma oli jo asekätkentäaikaan samanlainen kuin 1960-luvulla kä;ttöön otetun alueellisen puolustuksen suunnitelma. Varmuuden vuoksi oli parempi vaieta. että tiedot eivät vuoda ulkopuolisille ja ulkomaille. Varauksellisesta suhtautumisesta asekatkentään kertoo myös se, enä vuonna 1984 ei Matti Lukkari saanut esimiehiltään eikå palvelustovereiltaan mitään kommentteja julkaise mastaan Asekätkentä-kirjasta. Tämä tal:)u on osittain hälvennyt vasta, kun Elisabeth Rehn antoi vuonna 1992 maanpuolustuskurssin heessaan tunnustuksen nällc ja asemiehille. :J avajaispu asckätken- leksu: laun \'äattanen SUOMEN TUNNETUIN ASEKA TKENTAASE M ikkelin Päämajan organisoiman asekätkennän lisäksi tapahtui myös spontaania kätkemistä. Epäonnistunut esimerkki tästä on Helsingissä tapahtunut ruotsinkielisen Old Boys -suojeluskunnan omien aseidensa kätkeminen. Kätköt paljastuivat jo marraskuussa Old Boys -kätkentä ja Helsingin Suojeluskuntapiirin kätkentä olivat täysin erillisiä. Jatkosodan aikaisen l. Divisioonan jääkärikomppanian päällikkö Lauri Törni kätki yhdessä komppanian asealiupseerin Arvo Männlstön kanssa toisten tietämänä vastaisuuden varal Ie komppanian aseita Enon korpimet sään. Kun Lauri Törni kaatui vuonna l966vietnamissa, tiesi tästä Enon kätköstä enää Arvo Männistö. Yhdessä Sotamuseon kanssa Männistö oli valmis purkamaan vanhan kätkön vuonna Olikohan Männistö saanut vinkin maaliskuisesta Elisabeth Rehnln puheesta? Ensim mäinen yritys löytää kätkö tehtiin syksyllä Kätkö jäi silloin löytyrnättä. Toukokuussa 1993 tehtiin uusi yritys ja kätkö sekä aseet löytyivät. Arvo Männistö kertoi silloin, että kesällä 1944 oli Törnin komppaniassa kolme pikakiväärimiestä. Yksi heistä oli ollut Mauno Koivisto eli todennäköisyydellä yhden suhde kolmeen olisi kätköstä esiin otettu Degtjarev eli Emma ollut presidentin ase. Asetta tunnistettaessa siitä puuttui kantohihnan yiäkiinnike sekä tukija lat. Näillä perusteilla ase saanaisi olla Kotviston ase. Lopullisesti presidentti tunnisti aseen omakseen, kun sen tukin ontelosta löytyi kirjautu sotasaaliiksi otenu nenäliina. Sellaisen oli pikakiväärimies Mauno Koivisto laittanut aseeseensa. Tämä Suomen tunnetuin asekätköase on esillä Sotamuseossa. Näyttelyvitriinissä on esillä myös löytymisestä kertovia tekstitauluja ja valokuvia. a Sotamuseossa on esillä presidentti Mauno Koiviston käytössä ollut Degtjarev- eli Emma-pikakivääri. Kuvassa näkyy myös aseen tukln onteloon kätketty nenäliina, jos ta Koivisto tunnisti aseen omakseen. 64 SUOMEN SOTILAS

6

VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO

VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO 8 Suomen Sota tieteellisen Seuran uudet kunniajäsenet VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO Vara-amiraali Oiva Koiviston koko sotilas ura keskittyy laivaston ja merivoimien virkaportaisiin. Jo 18-vuotiaana

Lisätiedot

Esa Anttas / Martti Hietalahti

Esa Anttas / Martti Hietalahti Esa Anttas / Martti Hietalahti ASEKÄTKENTÄ POHJOIS-KYMENLAAKSON SUOJELUSKUNTAPIIRISSÄ Yleistä asekätkennästä Elokuussa vuonna 1944 syntyi päämajan nuorten upseerien keskuudessa ajatus aseiden hajavarastoinnista.

Lisätiedot

Yrjö Ilmari Keinonen. Opinnot. Sotilas- ja virkaura

Yrjö Ilmari Keinonen. Opinnot. Sotilas- ja virkaura Yrjö Ilmari Keinonen Syntynyt 31. 8. 1912 Ruskealassa Kuollut 29.10. 1977 Nurmijärvellä Jalkaväenkenraali, Mannerheim-ristin ritari n:o 91 Filosofian maisteri Vanhemmat: Talousneuvos Einar Keinonen ja

Lisätiedot

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat

Lisätiedot

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko

Lisätiedot

Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti

Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti 42 Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti (koonnut FM Paavo Jäppinen) Hankkiessaan aineistoa Joroisten lottamatrikkeliin työryhmä sai haltuunsa lottajärjestön Joroisten paikallisosaston

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

SISÄLLYS. http://d-nb.info/1031108513

SISÄLLYS. http://d-nb.info/1031108513 SISÄLLYS Lukijalle 5 Kärkölä eteläisessä Hämeessä 7 Vallankumousvuonna 1917 8 Tammikuussa 1918 10 Vuodet 1917 ja 1918 Kärkölässä 11 Kolme punaisen vallan kuukautta 21 Saksalaiset saapuivat Kärkölään 23

Lisätiedot

KENRAALILUUTNANnl, MANNERHEIM-RlSnNRITARI ILMARI ARMAS-EINO MARTOLA

KENRAALILUUTNANnl, MANNERHEIM-RlSnNRITARI ILMARI ARMAS-EINO MARTOLA SEURAMME KYMMENES KUNNIAJÄSEN KENRAALILUUTNANnl, MANNERHEIM-RlSnNRITARI ILMARI ARMAS-EINO MARTOLA Vuosikokouksessaan 7. 4. 1975 Suomen Sotatieteellinen Seura kutsui kenraaliluutnantti Ilmari Armas-Eino

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa

Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa Juha Tarkka Suomen Pankki Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa Profiileja Risto Rytistä Mauno Koivistoon 8.6.2015 Julkinen 1 Risto Ryti pääjohtaja 1923-1940, 1944-1945 Pankkimiehestä poliitikoksi Talvisodan

Lisätiedot

KENRAAULUUTNAN7l'TI KARL LENNART OESCH

KENRAAULUUTNAN7l'TI KARL LENNART OESCH Suomen Sotatieteellisen Seuran kunniajisenten esihel, uusien KENRAAULUUTNAN7l'TI KARL LENNART OESCH Karl Lennart Oesch syntyi 8. 8. 1892. Hän tuli ylioppilaaksi v 1911 opiskellen sen jälkeen luonnontieteitä.

Lisätiedot

Esimiesten antamat arvostelut Yrjö Keinosesta

Esimiesten antamat arvostelut Yrjö Keinosesta Esimiesten antamat arvostelut Yrjö Keinosesta Eversti August Kuistio on esityksessään 18.3.1942 Mannerheim-ristin myöntämiseksi Yrjö Keinoselle arvioinut hänen toimintaansa. Kuistion esitys kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Sortokaudet loivat vastarinnan ja synnyttivät itsenäisyysliikkeet

Sortokaudet loivat vastarinnan ja synnyttivät itsenäisyysliikkeet Sortokaudet loivat vastarinnan ja synnyttivät itsenäisyysliikkeet Lukuisia itsenäisyysliikkeitä, joiden päämäärät ja keinot olivat hyvin erilaisia. Yliopistopiirit ja osakunnat olivat aktiivisia vaikuttajia

Lisätiedot

Jalkaväenkenraali K A Tapola

Jalkaväenkenraali K A Tapola SUOMEN SOTATIETEELLISEN SEURAN UUSI KUNNIAlliSEN Jalkaväenkenraali K A Tapola Suomen Sotatieteellinen Seura kutsui vuosikokouksessaan viime huhtikuun 9. päivänä jalkaväenkenraali Kustaa Anders Tapolan

Lisätiedot

UNTO HÄMÄLÄINEN Arkistoluettelo

UNTO HÄMÄLÄINEN Arkistoluettelo UNTO HÄMÄLÄINEN rkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO 1 B Muut asiakirjat 8 UNTO HÄMÄLÄISEN RKISTO rkistonmuodostaja Unto Kalle Hämäläinen (s. 28.2.1954 Viitasaari) toimi amulehden eduskuntatoimittajan vuosina

Lisätiedot

Lakkautetun suojeluskuntajärjestön selvittelytoimikunta

Lakkautetun suojeluskuntajärjestön selvittelytoimikunta Selvittelytoimikunnan aika Lakkautetun suojeluskuntajärjestön selvittelytoimikunta T. I. Aminoffin pyydettyä työryhmänsä lakkauttamista puolustusministeriö määräsi 20. helmikuuta 1945 hallitussihteeri,

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

HE 30/ puolustusvoimista annetun lain 47 :n muuttamisesta

HE 30/ puolustusvoimista annetun lain 47 :n muuttamisesta HE 30/2017 - puolustusvoimista annetun lain 47 :n muuttamisesta Maanpuolustus kuuluu kaikille Eversti Heikki Pohja Puolustusvaliokunta 9.5.2017 Nimi Työ Osasto Puolustusvoimien sodan ajan henkilöstö 280

Lisätiedot

SOTAMUISTOJA SODAN JÄLKEEN Vanhempani Erkki ja Linne olivat vielä nuori pari Koivumäen taloon muutettaessa. Äitini muisteli omia kouluaikojaan.

SOTAMUISTOJA SODAN JÄLKEEN Vanhempani Erkki ja Linne olivat vielä nuori pari Koivumäen taloon muutettaessa. Äitini muisteli omia kouluaikojaan. SOTAMUISTOJA SODAN JÄLKEEN Vanhempani Erkki ja Linne olivat vielä nuori pari Koivumäen taloon muutettaessa. Äitini muisteli omia kouluaikojaan. Hän oli paras seinäpallossa välitunnilla ja korkeushypyssä.

Lisätiedot

Matti Jalava sari Jalava. Teksti, kuvankäsittely ja ulkoasu. Painopaikka. saarijärven Offset Oy

Matti Jalava sari Jalava. Teksti, kuvankäsittely ja ulkoasu. Painopaikka. saarijärven Offset Oy 9 Teksti, kuvankäsittely ja ulkoasu Kansi Kustantaja Painopaikka Matti Jalava sari Jalava vakkamedia Oy saarijärven Offset Oy Paperi G-Print 130 g/m 2 Takakannen kuva Paateneen kauppala 1943. Matti Jalava

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Isoisäni oli venäläinen sotavanki etsintä oli tutkimusmatka vaiettuun historiaan

Isoisäni oli venäläinen sotavanki etsintä oli tutkimusmatka vaiettuun historiaan Ira Vihreälehto Isoisäni oli venäläinen sotavanki etsintä oli tutkimusmatka vaiettuun historiaan Venäläisten sotavankien ja suomalaisten naisten suhteista ei ole puhuttu mediassa, niitä ei ole selvitetty

Lisätiedot

KENRAALI. Hanki 18 vahvistusjoukkoa tällä vuorolla Pelaa, kun VAHVISTUSJOUKOT ON HANKITTU Hasbro

KENRAALI. Hanki 18 vahvistusjoukkoa tällä vuorolla Pelaa, kun VAHVISTUSJOUKOT ON HANKITTU Hasbro KENRAALI Hanki 18 vahvistusjoukkoa tällä vuorolla, kun VAHVISTUSJOUKOT ON HANKITTU 110414538109 14538c09_Mission.inds 2-3 16/9/04, 9:04:10 Valloita yksi alue jokaisesta viidestä maanosasta KENRAALI 14538c09_Mission.inds

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

SOTIEMME KOKEMUKSET OSOITTAVAT SOTATIETEELLINEN SEURA YLEISESIKUNTAUPSEEREIDEN KESKUSTELUFOORUMINA

SOTIEMME KOKEMUKSET OSOITTAVAT SOTATIETEELLINEN SEURA YLEISESIKUNTAUPSEEREIDEN KESKUSTELUFOORUMINA SOTIEMME KOKEMUKSET OSOITTAVAT SOTATIETEELLINEN SEURA YLEISESIKUNTAUPSEEREIDEN KESKUSTELUFOORUMINA MIKKO KARJALAINEN Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kehittämispäällikkö Kansallisarkistossa TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen

Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen Mannerheim-luento Pääjohtaja Päämajasymposium Mikkeli 1 Carl Gustaf Emil Mannerheim Suomen valtionhoitaja 12.12.1918 25.7.1919 Suomen tasavallan presidentti 4.8.1944 4.3.1946 Kuva: Museovirasto 2 Neljä

Lisätiedot

t5 Viidestoista kappale KertovlauseenvastikeI Seppo sanoi ' Pekan oletrln kotona = ett Pekka on kotona : Min luulin Heikki Me, kertoi hnen asu,1rp Tampereella nn'hn asuu Tampereella : Leenan ia Matin rakentavn

Lisätiedot

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat,

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat, 1 MTS:n 40-vuotisjuhlaseminaari 22.11.2016 Kansallismuseon auditorio MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät,

Lisätiedot

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016 Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään Kyselytutkimuksen tuloksia 2016 Tutkimuksen tausta Sitra tutki, miten suomalaiset ovat saaneet viimeisen työpaikkansa, ovatko he aikeissa hakea uutta työtä, miten

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Yhtälönratkaisusta. Johanna Rämö, Helsingin yliopisto. 22. syyskuuta 2014

Yhtälönratkaisusta. Johanna Rämö, Helsingin yliopisto. 22. syyskuuta 2014 Yhtälönratkaisusta Johanna Rämö, Helsingin yliopisto 22. syyskuuta 2014 Yhtälönratkaisu on koulusta tuttua, mutta usein sitä tehdään mekaanisesti sen kummempia ajattelematta. Jotta pystytään ratkaisemaan

Lisätiedot

Käsikirjoitus: Harri Virtapohja Esittäjät: Harri Virtapohja, Veikko Parkkinen ja Timo Tulosmaa

Käsikirjoitus: Harri Virtapohja Esittäjät: Harri Virtapohja, Veikko Parkkinen ja Timo Tulosmaa TALVISODAN LOPUN JÄNNITYSNÄYTELMÄ Käsikirjoitus: Harri Virtapohja Esittäjät: Harri Virtapohja, Veikko Parkkinen ja Timo Tulosmaa PALAUTAMME MIELEEN KANSAMME KOHTALON HETKET KEVÄÄLLÄ 1940 Jännitys tiivistyi

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Vimpelin sotakoulu Pekka Koivisto VSSPK 1

Vimpelin sotakoulu Pekka Koivisto VSSPK 1 Vimpelin sotakoulu 28.12.1917 13.1.1918 30.3.2019 Pekka Koivisto VSSPK 1 Sotakoulun merkki Akseli ja Jorma Gallen-Kallela 30.3.2019 Pekka Koivisto VSSPK 2 Perustaminen Aktiivinen Komitea teki alustavan

Lisätiedot

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana? LIITE 1 1(8) FIRST WEEK FESTIVAL PALAUTEKYSELY VAMOK järjesti lukuvuoden alussa First Week Festivalin, joka piti sisällään 5 erilaista tapahtumaa. Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa opiskelijoiden

Lisätiedot

Bf 109 G-2 1/72 18 MERSU MESSERSCHMITT BF 109 G SUOMEN ILMAVOIMISSA

Bf 109 G-2 1/72 18 MERSU MESSERSCHMITT BF 109 G SUOMEN ILMAVOIMISSA Bf 109 G-2 1/72 18 MERSU MESSERSCHMITT BF 109 G SUOMEN ILMAVOIMISSA G-6 G-6/R6 G-6ZY G-6 G-6AS 1/48 KEHITYS 25 ITÄINEN SUOMENLAHTI LeLv 34 aloitti sotalentonsa Mersuilla maaliskuun 16. päivänä, kun 2.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016 Heikki Kurttila Isäntämaasopimus hyppy kohti NATOa Pirtin klubi 5.4.2016 Historiaa: Paasikiven Kekkosen linja Paasikivi: Olipa Venäjä miten vahva tai miten heikko hyvänsä, aina se on tarpeeksi vahva Suomelle.

Lisätiedot

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Motinteosta mottimetsään

Motinteosta mottimetsään SSHS:n luentosarja 17.10.2012 Motinteosta mottimetsään yritys palata rauhanajan organisaatioon talvella 1942 Vesa Tynkkynen Kartat Ari Raunio Voimavarojen tasapainottaminen 1941/1942 SODAN tarpeet YHTEISKUNNAN

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

1991 vp - HE 220 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 220 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 220 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta ja sotilasopetuslaitoksista annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen

Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Oton syntymä ja perhe Aika Venäjän kalenterissa: 16.7.1889 Aika Suomen kalenterissa: 24.7.1889

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivalta. Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014

Lähisuhdeväkivalta. Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014 Lähisuhdeväkivalta Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014 Tietoja paperilomakkeen täyttämisestä Kysymyksen jälkeen on merkitty tähti *, jos kyseessä on pakollinen kysymys, johon kaikkien

Lisätiedot

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulun asema PLM Valtioneuvosto OKM Puolustusvoimain komentaja PE Maavoimat Merivoimat Ilmavoimat MPKK Yliopistot MPKK:n tehtävät

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

i lc 12. Ö/ LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 4,0 3,8 4,0 1 ( 5 ) L i e d o n a mma t ti - ja aiku isopisto

i lc 12. Ö/ LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 4,0 3,8 4,0 1 ( 5 ) L i e d o n a mma t ti - ja aiku isopisto i lc 12. Ö/ 1 ( 5 ) LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 1=Täysi n en mi eltä. 2=Jokseenki n er i m ieltä, 3= En osaa sanoa 4= Jokseenki n sa m a a mieltä, 5= Täysin sa ma a

Lisätiedot

Lapin aluetoimiston esittely. Henkilövaraaminen (VAP) UTSJOKI INARI ENONTEKIÖ MUONIO KITTILÄ SAVUKOSKI SODANKYLÄ. KOLARI PELKOSEN - NIEMIi SALLA PELLO

Lapin aluetoimiston esittely. Henkilövaraaminen (VAP) UTSJOKI INARI ENONTEKIÖ MUONIO KITTILÄ SAVUKOSKI SODANKYLÄ. KOLARI PELKOSEN - NIEMIi SALLA PELLO Lapin aluetoimiston esittely UTSJOKI ENONTEKIÖ INARI Henkilövaraaminen MUONIO (VAP) KITTILÄ SODANKYLÄ SAVUKOSKI KOLARI PELKOSEN - NIEMIi PELLO SALLA KEMIJÄRVI YLITORNIO ROVANIEMI TERVOLA POSIO TORNIO KEMIN-

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Kyselytutkimuksen tausta Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

Sotaa Pohjois-Vienassa

Sotaa Pohjois-Vienassa Sotaa Pohjois-Vienassa 1941-1944 Ari Raunio Suomen Sotahistoriallisen Seuran miniseminaari VIENA SODASSA 17.9.2019 1 TALVISOTAA EDELTÄNEET SUUNNITELMAT - SUOMI - I vaiheessa hyökkäys Uhtualle - NL - I

Lisätiedot

Galleri 5/Text 1 Tidens melodi (Portfoliotehtävä) Etsi tekstistä, alleviivaa ja kirjoita vihkoosi! Taivuta alleviivatut.

Galleri 5/Text 1 Tidens melodi (Portfoliotehtävä) Etsi tekstistä, alleviivaa ja kirjoita vihkoosi! Taivuta alleviivatut. Galleri 5/Text 1 Tidens melodi (Portfoliotehtävä) Etsi tekstistä, alleviivaa ja kirjoita vihkoosi! Taivuta alleviivatut. 1. matkalla kotiin 2. kaikkialla 3. sulkea kännykkä 4. laittaa se äänettömälle 5.

Lisätiedot

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali.

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali. Punkalaitumen kunta Esityslista 8/2017 1 (6) Tekninen lautakunta Aika 21.11.2017 klo 18:00 Paikka Kunnantalon valtuustosali Käsiteltävät asia Asia Otsikko Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Esitelmä Suomen Suomen Sotahistoriallisen seuran yleisöluentosarjassa 16.11.2011, klo 18, Sibelius-lukion juhlasali FT Mikko Karjalainen

Esitelmä Suomen Suomen Sotahistoriallisen seuran yleisöluentosarjassa 16.11.2011, klo 18, Sibelius-lukion juhlasali FT Mikko Karjalainen Esitelmä Suomen Suomen Sotahistoriallisen seuran yleisöluentosarjassa 16.11.2011, klo 18, Sibelius-lukion juhlasali FT Mikko Karjalainen 1 HYÖKKÄYS KANNAKSELLA 1941 LENINGRADIN VALTAUS? Karjalan kannas.

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Suomen Hallitus sitoutuu myös internoimaan sen alueella olevat Saksan ja Unkarin kansalaiset (katso liitettä 2 artiklaan).

Suomen Hallitus sitoutuu myös internoimaan sen alueella olevat Saksan ja Unkarin kansalaiset (katso liitettä 2 artiklaan). MOSKOVAN VÄLIRAUHANSOPIMUS 19.09.1944 Välirauhasopimus toiselta puolen Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan sekä toiselta puolen Suomen

Lisätiedot

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin VUOSIRAPORTTI 2017 Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura /kriisipuhelin Vuonna 2016 avioeroon päättyi 13 541 avioliittoa,400 edellisvuotta vähemmän. (Tilastokeskus)

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Lue artikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Daily Mailin toimittaja 5 10 15 20 25 30 35 40 45 Eräs opiskelija on hämmentänyt ravitsemusasiantuntijoita

Lisätiedot

ja rajavartiolaitoksen henkilöstön työeläke

ja rajavartiolaitoksen henkilöstön työeläke Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen henkilöstön työeläke 1 Sisällys 3 Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen henkilöstön eläketurva 3 Eläkesanastoa 4 Milloin oikeus eläkkeeseen? 4 Eläkeoikeus palvelusvuosien

Lisätiedot

Muistoissamme 50-luku

Muistoissamme 50-luku Muistoissamme 50-luku 2. Jälleenrakennus Sodat olivat tehneet valtavaa tuhoa. Luovutetulle alueelle oli jäänyt tehtaita ja maatiloja. Menetysten korjaaminen vaati suomalaisilta paljon sisukasta työtä ja

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten?

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 10 A, 02100 ESPOO, Finland, tel. int+358- (0)9-613 500,

Lisätiedot

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00 Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu? 01 lokakuu 1- v. - v. - v. 0- v. ylioppil/opisto Yliopist/Ammatikork koulu Toimihenk.Yritt/Johtava

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 281. Laki. valtion virkamieslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2000

SISÄLLYS. N:o 281. Laki. valtion virkamieslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2000 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2000 N:o 281 286 SISÄLLYS N:o Sivu 281 Laki valtion virkamieslain muuttamisesta... 767 282 Tasavallan presidentin asetus toimivallan

Lisätiedot

TUTKIVIEN UPSEERIEN TUKENA

TUTKIVIEN UPSEERIEN TUKENA PASI KESSELI TUTKIVIEN UPSEERIEN TUKENA Kauppaneuvos Werner Hacklinin säätiö upseerikoulutuksen edistämiseksi 1943 2018 Maanpuolustuskorkeakoulu HELSINKI 2018 Pasi Kesseli: Tutkivien upseerien tukena Kauppaneuvos

Lisätiedot

Ilmoitus oikeuksista

Ilmoitus oikeuksista Ilmoitus oikeuksista Tästä lehtisestä saat tärkeää tietoa oikeuksista, jotka sinulla on ollessasi Oikeuksilla tarkoitetaan tärkeitä vapauksia ja apua, jotka ovat lain mukaan saatavilla kaikille. Kun tiedät

Lisätiedot

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS TALVISODAN TILINPÄÄTÖS Talvisota 30.11.1939 13.3.1940 I. Sotasuunnitelmat 1930- luvulla II. Sotatoimet joulukuussa 1939 III. Etsikkoaika tammikuu 1940 IV. Ratkaisevat taistelut helmi- ja maaliskuussa 1940

Lisätiedot

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 Ilmoitusasiat 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 1) Julkista hankintaa; asu mis- ja hoivapalveluita koskeva markki naoi keuden päätös

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

6.10.2015 1. JOHDATUS AIHEESEEN 2. ITSENÄISEN SUOMEN LAIVASTON SYNTY TAUSTAA JA TAPAHTUMIA

6.10.2015 1. JOHDATUS AIHEESEEN 2. ITSENÄISEN SUOMEN LAIVASTON SYNTY TAUSTAA JA TAPAHTUMIA Huhtikuun 6. päivän kilta 6.10.2015 1. JOHDATUS AIHEESEEN 2. ITSENÄISEN SUOMEN LAIVASTON SYNTY TAUSTAA JA TAPAHTUMIA 3. MERISOTAA ITÄMERELLÄ WW II SUOMENLAHDEN MERISULKU MIINASOTAAN LIITTYVIÄ OPERAATIOITA

Lisätiedot

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN PUHE Luxemburg, 21. marraskuuta 2013 ECA/39/13 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Varainhoitovuoden 2012 vuosikertomusten esittely

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 N:o 137 144. Asetus. N:o 137. puolustusvoimista annetun asetuksen muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 N:o 137 144. Asetus. N:o 137. puolustusvoimista annetun asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 1998 N:o 137 144 SISÄLLYS N:o Sivu 137 Asetus puolustusvoimista annetun asetuksen muuttamisesta... 321 138 Asetus Israelin kanssa

Lisätiedot

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. FINLAND: 1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. Pentti, 2-vuotias poika Pentti syntyi seitsemän viikkoa etuajassa ja vietti neljä

Lisätiedot

Näin eläketurvakeskuslaiset saatiin houkuteltua mukaan strategian muokkaamiseen. Kati Kalliomäki Fountain Parkin aamutilaisuus 1.9.

Näin eläketurvakeskuslaiset saatiin houkuteltua mukaan strategian muokkaamiseen. Kati Kalliomäki Fountain Parkin aamutilaisuus 1.9. Näin eläketurvakeskuslaiset saatiin houkuteltua mukaan strategian muokkaamiseen Kati Kalliomäki Fountain Parkin aamutilaisuus 1.9.2016 Esityksen sisältö Pari sanaa Eläketurvakeskuksesta Strategiatyö vaihe

Lisätiedot

ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta

Lisätiedot

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Millä ajoneuvolla matkustitte % Henkilöauto, pakettiauto, maasturi 62 Matkailuauto 18 Moottoripyörä 10 Fly & Drive 5 Auton ja matkailuvaunun yhdistelmä

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo

ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Muistiinpanot, kirjoitelmat, esitysaineisto 1 B Muistiot 2 C Kirjeenvaihto 4 D Lehtileikkeet 5 ARTO ASTIKAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Arto Astikainen

Lisätiedot

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kuvaa Reserviläisliitosta, sekä jäsenten että ulkopuolisten silmin Esim. mitä toimintaa jäsenet pitävät

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 87,6 % Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

Kokoelmat kertovat 9/2013: Mannerheim-ristin ritari, evl. Olli Puhakan albumit

Kokoelmat kertovat 9/2013: Mannerheim-ristin ritari, evl. Olli Puhakan albumit Teksti ja taitto: tutk. Tapio Juutinen, Arkistokuvat: Olli Puhakan kokoelma ds Lentolaivue 26:n 3. lentueen päällikkö luutnantti Risto Puhakka Fiat G.50 -hävittäjän ohjaamossa jatkosodan alussa, mahdollisesti

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta tärkeänä ja haluaa osallistua sen tuottamiseen ja ylläpitää

Lisätiedot

HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI

HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1.JOHDANTO 3 2.LAINSÄÄDÄNTÖ 3 3.TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 3 3.1

Lisätiedot