Lakkautetun suojeluskuntajärjestön selvittelytoimikunta

Transkriptio

1 Selvittelytoimikunnan aika Lakkautetun suojeluskuntajärjestön selvittelytoimikunta T. I. Aminoffin pyydettyä työryhmänsä lakkauttamista puolustusministeriö määräsi 20. helmikuuta 1945 hallitussihteeri, varatuomari Esko Katajarinteen jatkamaan Aminoffin työtä ja toimimaan suojeluskuntajärjestön omaisuuden käyttöön liitty vien asioiden esittelijänä puolustusministeriössä. Katajarinne oli ollut nimitettynä sisäasiainministeriön toimistopäälliköksi vuodesta 1940 puolustusministeriön palvelukseen siirtymiseensä asti. Hän oli kuulunut suojeluskuntaan ja oli samalla aktiivinen reserviupseeri, muun muassa Reserviupseeriliiton hallituksen jäsen vuosina ja Käytännössä vahdinvaihto tapahtui maaliskuun ensimmäisenä. Katajarinteen johtama elin oli pieni. Se kantoi toimikunnan nimeä, mikä on hieman harhaanjohtavaa, sillä kaikesta vastasi yksi mies, Esko Katajarinne, jolla oli aputyövoimaa. Sen useissa 62

2 Selvittelytoimikunnan aika Esko Katajarinne ( ) Esko Katajarinne oli syntynyt Jääskessä. Hän suoritti ylemmän oikeustutkinnon vuonna Lakkautetun suojeluskuntajärjestön omaisuuden siirtojen selvittely käynnistyi syksyllä Talvella 1945 perustettiin pieni Katajarinteen johtama selvittelyelin hoitamaan käytännön selvittelytyötä. Hän suhtautui hyvin ymmärtäväisesti tehtyihin luovutuksiin ja puuttui lähinnä vain selvästi kyseenalaisiin tapauksiin. Ne pyrittiin hoitamaan neuvottelemalla ja omaisuuden siirtoja hyväksyttävään muotoon korjaamalla. Valtioneuvosto asetti lokakuussa 1948 puolipoliittisen komitean tekemään ehdotuksen suojeluskuntaomaisuuteen liittyvien kysymysten lopulliseksi ratkaisuksi. Siihen mennessä Katajarinne oli apulaisineen kerinnyt hoitaa valtaosan omaisuuden luovutuksista samalla tehden runsaasti ennakkopäätöksiä ja linjauksia, joista komitean ei voinut poiketa. Komitean asettaminen merkitsi puoluepolitiikan tuloa mukaan selvitystyöhön. Asioihin, joita hän oli hoitanut virkamiehenä, ratkottiin nyt komiteassa. Hän sai siitä tarpeekseen jo joulukuun alussa 1948 ja siirtyi SOTEVA:n lakimieheksi. Hän palasi vuonna 1953 puolustusministeriöön vanhemmaksi hallitussihteeriksi. Ministeriön keskusosaston päällikkö hänestä tuli vuonna yhteyksissä käyttämä selvityspesän nimi kuvaa paremmin yksikön luonnetta. Se toimi puolustusministeriössä toimistona, mutta sillä oli oma talous. Johtajan lisäksi siihen kuului toimistosihteeri, suojeluskuntataustan omannut majuri Yrjö Arkio maa, reserviupseeri ja suojeluskuntalainen, joka oli toiminut Helsingissä nuorempana poliisikomissaarina ennen siirtymistään sisäasiainministeriöön toimistosihteeriksi. Hän oli työskennellyt samalla osastolla Esko Kata- 63

3 Suojeluskuntien rahat jarinteen kanssa, ja hänellä oli edelleen päävirka sisäasiainministeriössä. Selvittelyelimen kakkosmiehenä toimi majuri Jussi Nurmi, pääosan urastaan puolustuslaitoksen palveluksessa taloushallinnon puolella tehnyt jääkäri. Lisäksi yksikössä työskenteli kauppatieteitä opiskeleva luutnantti Erkki Vainikka. He kaikki olivat olleet suojeluskuntiin päin kallellaan. Kun tehtävän laajuus paljastui, toimikuntaan palkattiin talvella 1946 kirjanpitäjäksi kapteeni Esu Salimäki, reserviupseerina Helsingin suojeluskuntapiirissä alisotilas ohjaajana ja aluepäällikkönä toiminut mies. Hänen pestinsä päättyi vuoden 1947 lopussa. Sodan jälkeen Salimäki osallistui aktiivisesti Reserviupseeriliiton toimintaan muun muassa liiton urheilujohtajana. Lisäksi keväällä 1946 palkattiin toimistoapulainen konekirjoitustehtäviä varten ynnä syyskuussa 1946 ekonomi, jonka tehtävä oli suojeluskuntaomaisuuden yksityiskohtainen selvittely. Tämä tehtävä päättyi heinäkuun lopussa Samalla Jussi Nurmi määrättiin selvittelyelimen toimistopäälliköksi. Katajarinteen poissa ollessa Arkiomaa ja Nurmi toimivat suojeluskuntaomaisuuteen liittyvien asioiden esittelijöinä puolustusministeriössä. Selvittelyelin toimi Helsingissä Suurkirkon korttelissa osoitteessa Snellmaninkatu 4 6. Selvittelytoimikunta määräsi heti keväällä 1945, että suojeluskuntien edellisen vuoden tilit oli tarkastettava. Palkatut ammattitilintarkastajat kävivät yhdessä sotilaspiirien selvitysmiesten kanssa läpi satoja tilejä samalla tarkastaen, että omaisuuden siirrot perustuivat suojeluskuntien pöytäkirjoihin. Selvittelytoimikunta pyrki sitten tarkastuskertomusten avulla saattamaan marraskuussa 1944 ilmoitetut suojeluskuntien tilit asianmukaiseen kuntoon. Tilintarkastukset tuottivat pesänselvittäjille palkkiokustannusten lisäksi paljon tietoa, jonka avulla se pystyi peruuttamaan pöytäkirjaan perustumattomia luovutuksia ja perimään takaisin virheellisistä tilivienneistä aiheutuvia summia. 55 Selvittelytoimikunta turvautui edelleen Aminoffin kenttäorganisaatioon. Koska joissakin sotilaspiireissä katsottiin vuonna 1946, ettei selvittelytyö enää kuulunut niille, ja niissä esiintyi halua irtaan- 64

4 Selvittelytoimikunnan aika tua selvittelytyöstä, selvittelytoimikunta joutui kääntymään pääesikunnan puoleen, joka palautti tyytymättömät järjestykseen. Se muistutti, että marraskuussa 1944 annettu käsky oli edelleen voimassa. Koska selvittelytilanteessa oli jo tapahtunut muutoksia, pääesikunta hieman uudisti ohjetta jättämällä sotilasläänien komentajat sivummalle antaessaan sotilaspiirien komentajille luvan asioida suoraan selvittelytoimikunnan kanssa. Komentajalla oli apunaan oman toimensa ohelle näitä asioita hoitava upseeri. 56 Sotilasläänien ja -piirien varaan rakennettu kenttäorganisaatio, joka oli halpa, ei kuitenkaan käytännössä osoittautunut riittäväksi. Näyttää siltä, että sitä kautta tulleisiin tietoihin ei täysin luotettu, sillä selvittelyelin kääntyi maaliskuussa 1946 poliisipäälliköiden ja nimismiesten puolen. Se pyysi näitä ilmoittamaan kohtuulliseksi katsomaanne palkkiota vastaan, 1) mitä suojeluskuntia vastaajan toimialueella oli ollut; 2) tiedot suojeluskuntien omistamista kiinteistöistä sijaintia, nimiä ja rekisterinumeroita myöten; 3) erikseen tiedot vuokramaalla sijaitsevista taloista ja rakennelmista sekä vuokranantajien nimet ja vuokrasopimuksen kestot; 4) tiedot yhteisomistuksista, kuten osakeyhtiömuotoisista taloista, sekä avoimista talo- ja kenttäyhtiöistä; 5) tiedot siitä, kenelle suojeluskunta oli lakkauttamisen yhteydessä luovuttanut omaisuutensa; 6) arvio siitä, onko omaisuus hyvässä hoidossa ja vastaako sen käyttö paikkakunnan tarpeita; 7) mikäli se onnistuu ilman liiallista vaivaa, myös tiedot suojeluskunnan irtaimistosta ja sen kohtalosta sekä 8) mielipide siitä, ovatko tehdyt lahjoitukset aiheuttaneet närää suojeluskuntaväen keskuudessa. 57 Selvittelytoimikunta keräsi poliisiviranomaisilta vertailumateriaalia, jonka avulla se saattoi varmistua, että sillä oli tarkka kuva suojeluskuntien omaisuudesta niiden lakkauttamishetkellä ja siitä, ettei mitään olennaista ollut jäänyt pois, piiloon. Suojeluskuntien lakkauttamisen jälkeen kerätty tieto ei riittänyt selvittelytoimikunnalle. Pääosa suojeluskuntien laajasta arkistosta oli kerätty kauas Kokkolaan, mistä toimikunta halusi sen Helsinkiin. Puolustusministeriö hyväksyi tavoitteen syyskuussa 1946, ja 65

5 Suojeluskuntien rahat työt pääsivät käyntiin. Sota-arkistonhoitaja Lauri Kujala laati järjestämissuunnitelman, joka oli selvittelytoimikunnan tarpeisiin riittävä. Tilaa tarvittiin noin kolme hyllykilometriä. Sota-arkisto vastasi käytännön töistä ja selvittelytoimikunta kustannuksista. Siihen kului rahaa lähes markkaa. Kuitenkaan selvittelytoimikunta ei saanut käyttöön kaikkea tarvitsemaansa materiaalia, sillä Valpo oli ennättänyt ensin. Se oli käynyt huhtikuussa 1946 Kokkolassa lainaamassa suuren määrän suojeluskuntien asiakirjoja. Valpoa kiinnostivat ensi sijassa henkilöasiakirjat, mutta myös lahjoittajat ja lahjoitukset, jotka kiinnostivat selvittelytoimikuntaakin. Ajan mittaan Valpo palautti melkein kaiken lainaamansa materiaaliin. Selvittelyelin pyysi marraskuussa 1946 tarvitsemiaan asiakirjoja, jotka Valpo lupasi käydä nopeasti lävitse, jotta selvittelytyö ei vaikeutuisi. Valpo ei pitänyt kiirettä. Edes sen puhdistaminen kommunisteista ei auttanut välittömästi, vaan selvittelyelin joutui vielä talvella 1949 kääntymään sisäasiainministeriön puoleen Valpon lainaamien papereiden palauttamiseksi muun arkistoaineksen yhteyteen. 58 Kysymys luovutusten hyväksyttävästä aikarajasta oli jäänyt auki. Se haittasi selvittelytoimiston työtä. Eduskunnalle syksyllä 1945 annetussa lakiesityksessä kysymys oli kierretty kokonaan. Selvittelytoimikunta oli omassa työssään noudattanut lievintä mahdollista linjaa. Se oli hyväksynyt vielä 7. marraskuuta 1944 tehdyt omaisuuden siirrot. Menettelyään se oli perustellut sillä, että ali oikeudet olivat myöntäneet lainhuutoja 7. marraskuuta tapahtuneille saannoille. Myös korkein oikeus oli tehnyt yhden vastaavan päätöksen. Moni suojeluskunta, joka oli tehnyt lahjoituspäätöksensä viimeistään 7. marraskuuta, ei kuitenkaan ollut luovuttanut lahjoittamaansa uudelle omistajalle tämän määräajan puitteissa. Tällaiset myöhästyneet lahjoituksen olisi periaatteessa pitänyt peruuttaa. Koska hallituksen lakiesitys marraskuussa 1945 ei kiinnittänyt huomiota ajankohtaan vaan vain tarkoituksiin, niin Katajarinteen mielestä myöhästyneisiin luovutuksiin ei tulisi kiinnittää huomiota, vaan jäädä odottamaan lakia. Mikäli myöhässä loppuun vietyjä 66

6 Selvittelytoimikunnan aika lahjoituksia ruvettaisiin peruuttamaan, siitä seuraisi myös sosiaalisia ongelmia. Moni henkilö, joka oli saanut avustusta tai palkkiota, oli heikossa taloudellisessa asemassa ja jo käyttänyt saamansa rahat. Jos he eivät pystyisi maksamaan saamaansa summaa valtiolle, rahat olisi perittävä niiden antajalta, siis viimeisen paikallisesikunnan jäseniltä, jotka olivat toimineet hyvässä uskossa suojeluskuntansa viimeisen tahdon toteuttajina. Jos tällainen lahjoitus sitten myöhemmin katsottaisiinkin päteväksi, valtion karhuamat rahat jouduttaisiin maksamaan takaisin. Selvittelytyön helpottamiseksi oli perusteltua olla puuttumatta viimeistään 7. marraskuuta tehtyihin lahjoituksiin, jotka oli toteutettu vasta tuon päivämäärän jälkeen. Sosiaalidemokraattinen puolustusministeri Yrjö Kallinen, vankka pasifisti, hyväksyi 22. lokakuuta 1946 tapahtuneessa esittelyssä Katajarinteen linjauksen. Se rajasi ja selkeytti huomattavasti selvittelyelimen toimeksiantoa. Perusteena päätökselle oli valtioneuvoston kanta, että koko omaisuuskysymys on ratkaistava lailla ja että ennen sen valmistumista ei ole syytä lähteä ratkaisemaan kysymystä aikarajojen perusteella. 59 Selvittelytoimikunta suhtautui suojeluskuntajärjestön omaisuuteen kokonaisuutena. Se toimi pesänä, jonne tulot kohdistettiin ja josta kulut maksettiin. Yksittäisiä piirejä ja suojeluskuntia varten ei avattu tilejä, vaan kaikki hoidettiin yhdeltä ja samalta talvella 1945 avatulta postisiirtotililtä numero 539. Myös selvittelyelimen palkat ja muut kustannukset maksettiin samalta tililtä. Kenttäorganisaatio, sotilaspiirien ja entisten suojeluskuntien selvitysmiehet tilittivät saamiensa ohjeiden mukaisesti hallussaan olleet summat tälle tilille. Oma postisiirtotili merkitsi poikkeamista valtion yleisistä tilisäännöistä. Pian selvittelytoimikunta avasi tilin myös Kansallis- Osake-Pankissa. Puolustusministeriön siunaama ratkaisu oli käytännöllinen. Luovutettu suojeluskuntaomaisuus ei ollut valtion omaisuutta. Valtiolle, itse asiassa selvittelypesälle jäänyttä tarkoitusomaisuutta, ja sen tuottoa ei voinut käyttää mihin tarkoitukseen tahansa. Sen käytöstä päätettäisiin myöhemmin. Siksi oli syytä pitää selvittelypesässä ollut raha ja muu varallisuus erossa valtion 67