Käsikirjoitus: Harri Virtapohja Esittäjät: Harri Virtapohja, Veikko Parkkinen ja Timo Tulosmaa

Transkriptio

1 TALVISODAN LOPUN JÄNNITYSNÄYTELMÄ Käsikirjoitus: Harri Virtapohja Esittäjät: Harri Virtapohja, Veikko Parkkinen ja Timo Tulosmaa PALAUTAMME MIELEEN KANSAMME KOHTALON HETKET KEVÄÄLLÄ 1940 Jännitys tiivistyi vuoden 1940 alusta kohti kevättä tässä esityksessä seurattavina kokonaisuuksina: *Sotilaallisen tilanteen kehitys. *Länsivaltojen mahdollinen apu. *Suomen politiikan vaihtoehdot sekä *Rauhanneuvottelut. Kokonaisuudet vaikuttivat toisiinsa ja tilanteen kehitystä tarkastellaan kohti kliimaksia eli sodan huipennukseen ja rauhan tuloon saakka. SOTILAALLISEN TILANTEEN ARVIO Talvisodan alun torjuntavoitot mm Tolvajärvellä, Suomussalmella, Raatteessa ja Kollaalla (sekä Karjalan kannaksen suojajoukkotaistelu saivat Stalinin tivaamaan sotapäälliköiltään: "Koko maailma katsoo meitä, miksi emme etene?" Tammikuun alussa Ylipäällikkö Mannerheim arvioi: "Tilanne rintamilla hyvä, ei paniikkimielialaa. Tarvitaan raskasta tykistöä ja miestä lisää. Olisi hyvä, jos päästäisiin rauhaan, ei tarvitse kiirehtiä."

2 RAUTAMALMI Ison-Britannian meriministeri W Churchill oli tehnyt useita ehdotuksia Ruotsista Saksaan suuntautuvien malmikuljetusten estämiseksi. Vasta kun saksalaisen teräsmagnaatin F Thyssenin laatima muistio Ruotsin rautamalmin suuresta merkityksestä Saksan sotapotentiaalille oli tullut Ranskan ja Englannin sodanjohtojen tietoon, nämä pyrkivät entistä tehokkaammin estämään Saksan malmintuontia Ruotsista. Churchillin mielestä malmivirta oli katkaistava joko hyvällä tai pahalla. Ehdotukset päätyivät joulukuussa -39 malmikysymyksen ratkaisemiseen Suomen avustamisen varjolla Skandinaviaan tehtävällä sotaretkellä. Ranskan pääministeri E Daladier esitti 19. joulukuuta Pariisissa pidetyssä ylimmän sotaneuvoston kokouksessa, että Suomeen ei tyydyttäisi lähettämään pelkästään sotatarvikkeita, vaan myös avustusretkikunta. Myös hän esitti Saksaan suuntautuvan malmin viennin katkaisemista Suomeen tehtävän intervention yhteydessä. Esitys joukkojen lähettämisestä torjuttiin, mutta materiaaliavun toimittaminen hyväksyttiin yksityisten aseidenviejien välityksellä. Kolme päivää myöhemmin Suomi sähkötti tarvitsevansa välttämättä sotilaallista apua. Ulkoministeri V Tanner vahvisti vielä, että Suomi tarvitsi apua joukkojen muodossa. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun Suomen hallitus tuli pyytäneeksi Englannilta ja Ranskalta suoranaista sotilaallista apua. Tammikuun alussa Norjan ja Ruotsin kanta interventioon oli kielteinen muiden kuin aseiden viennin ja vapaaehtoisten kohdalta. SUOMEN POLITIIKAN VAIHTOEHDOT Suomen ulkopolitiikassa tuli esiin kaksi erilaista painotusta. Pääosa hallitusta - ulkoministeri Tanner ensimmäisenä - pyrki rauhantunnustelujen käynnistämiseen. Vasta toisella sijalla oli pyrkimys käydä sotaa mahdollisimman tehokkaasti. Talvisodan alussa Cajanderin jälkeen pääministeriksi noussut R Ryti kannatti myös tätä järjestystä. Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö A Pakaslahden ja Suomen Pariisin lähettilään H Holman painotus oli päinvastainen. Hallituksessa heidän kannallaan olivat puolustusministeri J Niukkanen sekä opetusministeri U Hannula. Tätä asetelmaa oli sotkemassa mahdollinen länsivaltojen apu. Neuvostoliitto oli mitä ilmeisimmin samaan aikaan selvillä Suomen ulkopolitiikan vaihtoehdoista. Myös suomalaisten neuvottelutaktiikkaan kuului, että epäluuloja Suomen ja länsivaltojen salaisista suhteista ei pyritty hälventämään. Kenraaliluutnantti H Öhquist on lausunut talvisotaa koskevassa teoksessaan: "Kaiken sen nojalla, mitä nykyisin tiedetään, lienee vaikea keksiä mitään muuta järjellistä selitystä venäläisten luopumisesta Suomen valloittamisesta kuin se, että nuo kolme - neljä sodan lopun viikkoa sittenkin olivat venäläisille liikaa. Se vaara, että olisivat Suomen sodan johdosta tempautuneet mukaan suursotaan, ei lainkaan sopinut heidän suunnitelmiinsa." Näistä asioista uudempi tutkimus on tuonut lisävalaistusta.

3 V SUOMEN NEUVOTTELUYHTEYDET MOSKOVAAN AVAUTUVAT Kun yritykset käyttää Saksaa rauhanvälittäjänä eivät tuottaneet tulosta, nousi Ruotsi välittäjänä etualalle. Kirjailija H Wuolijoki tarjoutui tunnustelemaan rauhan mahdollisuutta vanhan ystävänsä, Tukholman Neuvostoliiton lähettilään madame Kollontain kautta. Ulkoministeri Tanner antoi Wuolijoelle tunnustelutehtävän 8. tammikuuta. Ulkoasiainkomissaari Molotov vastasi rauhantunnusteluun tammikuun lopussa seuraavasti: "Neuvostoliiton hallitus ei ole periaatteessa sopimuksen tekoa vastaan Ryti - Tannerin hallituksen kanssa. On huomioitava, että Neuvostoliiton vaatimukset eivät pysähdy niiden vaatimusten rajoihin, joita esitettiin syksyllä Moskovassa Tannerin ja Paasikiven kanssa käytyjen neuvottelujen aikana." Neuvostoliitto luopui siis asettamastaan Kuusisen hallituksesta. Suomen hallitus vastasi Neuvostoliiton ilmoitukseen ja ehdotti neuvottelujen lähtökohdaksi ne tulokset, joihin Moskovan neuvotteluissa päästiin. Lisämyönnytyksiä voitiin tehdä Leningradin turvaamiseksi. Helmikuun 5. päivänä tuli Neuvostoliiton vastaus: Suomen hallituksen ehdotus ei sovi neuvottelujen lähtökohdaksi! LÄNSIVALTOJEN APU Samana päivänä, siis 5.2., kun Neuvostoliitto torjui Suomen hallituksen ehdotuksen rauhanneuvottelujen lähtökohdaksi, länsivaltojen ylin sodanjohto teki yksimielisen päätöksen joukkojen lähettämisestä Suomeen. Norjalle ja Ruotsille oli tehtävä esitys läpikulusta. Suomen avunvetoomuksen takarajaksi ilmoitettiin maaliskuun 12. päivä. Tämä on tosiasia, mutta seuraavat tiedot ovat paljastaneet sodan jälkeen: Uusien tietojen mukaan Britannian ja Ranskan hallitukset olisivat käynnistäneet operaationsa ja lähettäneet laivastojensa ensimmäiset osat kohti Norjaa. Maihinnousu Narvikiin olisi alkanut eikä Norja tekemänsä päätöksen mukaisesti olisi tehnyt vastarintaa. Seuraavaksi länsivaltojen osasto, noin sotilasta olisi alkanut tunkeutua Ruotsiin. Ruotsin reagointia emme tiedä. Toisaalta tiedämme, että Ruotsi olisi muutamassa päivässä joutunut kohtaamaan Saksan vastatoimet. Niiden tarkoitus olisi ollut länsivaltojen ajaminen pois Saksalle elintärkeiltä Pohjois-Ruotsin malmialueilta. Taistelut Ruotsin maaperällä Saksan ja länsivaltojen välillä olisivat käynnistyneet. Siinä tilanteessa länsivalloilta olisi Suomeen jatkanut korkeintaan prikaatin verran sotilaita. Länsiavulla ei siis olisi ollut ratkaisevaa sotilaallista merkitystä. Tämä oli siis sodan jälkeen tietoon tullutta. Suomalaisten oman sodanaikaisen arvion mukaan vähäinen määrä, muutama tuhat länsivaltojen sotilasta olisi saattanut ehtiä Suomeen auttamattomasti myöhässä, maaliskuun loppuun mennessä.

4 SOTILAALLISEN TILANTEEN KEHITYS Helmikuun alussa Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksen pääasemaa vastaan.

5 Mikkelissä pääministeri Ryti ja ulkoministeri Tanner neuvottelivat koko päivän sotamarsalkka Mannerheimin kanssa rauhaan pääsemisestä. Mannerheim korosti, kuinka huolestuttava kannaksen tilanne oli musertavan ylivoiman vuoksi. Rumputuli ei antanut joukoille hetkenkään lepoa. Koolle kutsuttu Puolustusneuvosto asetti rauhaan pyrkimisen 1. sijalle, Ruotsin tehostetun avun toiselle tilalle ja vasta viimeiseksi länsivaltojen puutteellisesti valmistellun avun. Mannerheim-linja murtui kannaksella Lähteen lohkolla mitä ankarimman taistelun jälkeen. Helmikuun 15. päivä Mannerheim joutui toteamaan, että suomalaisten vastahyökkäykset Lähteen lohkolla olivat epäonnistuneet ja että oli pakko antaa painopistesuunnan II Armeijakunnalle (Öhquist) käsky vetäytymisestä VÄLIASEMAAN. Kun joulukuussa oli irrotettu joukkoja itärajalle, nyt kerättiin reservejä Karjalan kannakselle. VÄLIPUHE Nyt alkoi näyttää siltä, että kummallakin sotijaosapuolella, Suomella ja Neuvostoliitolla, alkoi olla kiire saada rauha aikaan. Tosin eri syistä: *Suomella, kestääkö rintama. *Neuvostoliitolla, saadaanko rauha ennen sotkeutumasta sotaan länsivaltoja vastaan. NEUVOSTOLIITON RAUHANEHDOT Viikko sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli ilmoittanut Suomelle, että Suomen ehdotus ei sovi neuvottelujen lähtökohdaksi, Neuvostoliitto muokkasi omat ehtonsa ja ilmoitti ne Suomelle Ehdot olivat odotettuakin pahemmat: Koko Karjalan kannas, aluetta Laatokan pohjoispuolelta sekä Hanko. Neuvostoliiton aluevaatimukset täsmentyivät pari viikkoa myöhemmin (23.2.): *Karjalan kannas Viipuri ml *Laatokan pohjoispuoli Uudenkaupungin rauhan 1721 rajaa myöten Sortavala ml *Hankoniemi *Lisäksi oli tehtävä Suomenlahden puolustussopimus (Nl, Suomi,Viro)

6 VELJESAPUA? Ruotsin kannanotot ihmetyttivät. Ruotsi julkisti kantansa avusta Suomelle samoihin aikoihin kun raskaat rauhanehdot saapuivat: vain vapaaehtoisia ja sotamateriaalia. Myös Ruotsin kuninkaan tiedonanto samasta kysymyksestä julkistettiin! Kielteinen kanta ja erityisesti sen julkituominen olivat erittäin epäedullisia Suomelle tiukassa tilanteessa. Masentavaa! Sitten kummallinen ilmoitus: Ruotsin pääministeri Hansson ilmoitti, että Ruotsi joutuisi sotaan Neuvostoliiton puolelle Suomea vastaan, jos länsivallat pyrkisivät marssimaan Ruotsin läpi vastoin sen tahtoa! RINTAMATILANTEEN KEHITYS Muistamme, että kannaksen painopistesuunnan joukot olivat miehittäneet puolivalmiin väliaseman. Väsyneet joukot saapuivat asemaan kintereillään venäläiset. II AK:n komentajan arvion mukaan ei ollut takeita väliaseman kestämisestä. Marsalkan kanta oli, on taisteltava väliasemasta viimeiseen saakka. Perusteluna käynnissä olevat rauhanneuvottelut, joista hän ei kuitenkaan kertonut alaisilleen komentajille. Kuten muistamme, täsmennetyt rauhanehdot tulivat Kannaksen väliasema, taka-asema ja venäläisten tärkeimmät hyökkäyssuunnat Vajaan kahden viikon raivokkaiden taistelujen jälkeen väliasema oli kuitenkin jätettävä (27.2.). Irtautuminen maastollisesti edullisempaan taka-asemaan (Tasema), onnistui edellisestä väliasemasta saatujen kokemusten perusteella paremmin. T-asema kulki Viipurin lahden saarilta Viipurin eteläpuolitse Vuokselle. Itä-kannaksella III AK (Talvela) pystyi pitämään suunnilleen alkuperäiset asemansa Taipaleessa. Viipurinlahden länsirannan puolustuksesta vastasi Rannikkoryhmä, johon revittiin kaikki käytettävissä olevat reservit.

7 Ylipäällikön käsitys rintamatilanteesta oli melkoisen pessimistinen. Sotilasjohdon keskuudessa ei ollut erimielisyyttä siitä, rauha oli tehtävä nopeasti. Kannaksen Armeijan komentajan kenraaliluutnantti E Heinrichin Ylipäällikölle lähettämä lausunto joukkojen sen hetkisestä taistelukunnosta 9.3. luettiin hallitukselle: "Kannaksen Armeijan komentajana katson velvollisuudekseni esittää, että armeijan nykyinen tila on sellainen, etteivät enemmät sotatoimet voi johtaa muuhun kuin tilanteen jatkuvaan heikkenemiseen ja uusiin alueluovutuksiin. Pataljoonien taisteluvahvuuden ilmoitetaan yleensä jo nyt olevan alle 250 miestä ja päivittäisten tappioiden nousevan tuhanteenkin. Rannikkoryhmän komentaja kenraaliluutnantti Oesch on minulle korostanut joukkojensa lukumääräistä vähyyttä ja moraalista väsähtäneisyyttä, eikä sano voivansa uskoa näillä saavutettavan menestystä. II AK:n komentaja kenraaliluutnantti Öhquist on esittänyt mielipiteenään, että ellei yllätyksiä tapahdu, voi armeijakunnan nykyinen rintama KESTÄÄ VIIKON, muttei kauemmin. III AK;n komentaja, kenraalimajuri Talvela ilmituo ajatuksenaan kaiken olevan HIUSKARVAN VARASSA!" Tämä on Ylipäällikön käsitys, sanoi Tanner. Asema on sellainen, että olemme pakkorauhan edessä. On kiirehdittävä, ennen kuin romahdus tapahtuu! MOSKOVAN RAUHA Tasavallan presidentin valtakirja Suomen neuvottelijoille Moskovaan hyväksyttiin valtioneuvoston istunnossa aamulla. Allekirjoitettuaan valtakirjan presidentti Kallio lausui: "Tämä on kamalin paperi, jonka koskaan olen allekirjoittanut... Kuivukoon käteni, joka on pakotettu tällaisen paperin allekirjoittamaan." Suomen valtuuskunta Moskovan rauhanneuvotteluissa 1940 Rauhansopimus allekirjoitettiin sitten Moskovassa 13,3, aamuyöllä, mutta päivättiin edelliselle päivälle Neuvostoliiton sanelemassa muodossa. Taistelut päättyivät klo

8 Ulkoministeri Tanner rohkaisi radiopuheessaan Suomen kansaa mm. seuraavasti: "Suomi nousee nopeasti uudelleen elinvoimaiseksi maaksi. Maata meillä on riittävästi ja työmahdollisuuksia rajattomasti. Armeijamme on koskemattomana. Se voi valvoa, ettei rauhaamme vastaisuudessa häiritä." Ylipäällikkö julkaisi seuraavana päivänä kiittävän ja kannustavan päiväkäskynsä lausuen muun muassa kuuluisiksi tulleet sanansa: "Sotilaat, olen taistellut monilla tantereilla, mutta en ole vielä nähnyt vertaisianne sotureita." H LOPUKSI Jännitysnäytelmä päättyi rauhaan. Suomi säilytti itsenäisyytensä. Sen armeija taisteli hirvittävän paineen alaisena, se taipui mutta ei taittunut. Taitavasti johdettuna armeija saavutti riittävän aikavoiton kunnialliseen mutta katkeraan rauhaan pääsemiseksi. Neuvostoliitto, Stalinin johdolla ei halunnut ottaa riskiä joutua sotaan länsivaltoja vastaan, vaan päätti tarjota Suomelle neuvottelurauhaa. Päätös oli kipeä. Stalinin piti niellä arvovaltatappio, luopua tavoitteesta vallata Suomi ja hylätä perustamansa Kuusisen hallitus. On väitetty, että länsivaltojen operaatio pelasti Suomen. Mutta kyllä Stalinin täytyi tietää, että länsivaltojen avustusretkikunta tähtäsi Pohjois-Ruotsin malmikenttien turvaamiseen ja vain merkityksettömän kokoinen sotajoukko olisi päässyt Suomeen, ja sekin vasta maaliskuun lopussa, jos vielä silloinkaan. Ilmeisesti Stalin ylireagoi lännen uhkaan, meidän onneksemme! TALVISOTA ON SUOMEN KANSAN PITKÄN HISTORIAN KOHTALOKKAIN HETKI. SUOMEN KANSAN OLEMASSAOLO EI OLE OLLUT YHTÄ VAKAVASTI UHATTUNA KOSKAAN AIEMMIN EIKÄ KOSKAAN MYÖHEMMIN. KUNNIA SUOMEN SOTILAILLE JA VIISAASTI TOIMINEELLE VALTIOJOHDOLLE.