TUTKIMUSPÄIVÄKOTIEN YHDYSHENKILÖTAPAAMISEN HEDELMÄT (kirjasi Eeva Aho)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUTKIMUSPÄIVÄKOTIEN YHDYSHENKILÖTAPAAMISEN HEDELMÄT 23.3.2010 (kirjasi Eeva Aho)"

Transkriptio

1 TUTKIMUSPÄIVÄKOTIEN YHDYSHENKILÖTAPAAMISEN HEDELMÄT (kirjasi Eeva Aho) 1. MITÄ TAPAHTUNUT SITTEN VIIME TAPAAMISEN? MITÄ NYT KUULUU? (keskustelua pienryhmissä) - alkuhaastattelu tehty, käynnisti hyvin hankkeen - ohjaaja käynyt 1-2 kertaa, jolloin paljon pohdintaa koko työyhteisön kesken; ohjaajan kanssa mietitty aiheen rajaamista; - isosta aihekokonaisuudesta tehty suunnitelmia; tiimit miettineet omia tavoitteitaan ja keinoja niiden saavuttamiseksi; pohdittu, mitä konkreettista tehdään; oman työn kriittistä arviointia (myös videointia apuna käyttäen) - Sylvia ollut kertomassa snadeista stepeistä; snadit stepit jo aloitettu - tehty kehittämishankkeeseen liittyviä pieniä tehtäviä - niiden kautta innostus lisääntynyt - jokaisella tiimillä oma VKK-Metro-kansio dokumentointia varten, lisäksi jokaisella myös henkilökohtainen muistikirja ajatusten ja ideoiden kirjaamista varten - etsitty ja luotu erilaisia tiedotusmuotoja, mietitty kokouskäytäntöjä, pöytäkirjan pitäminen - kerran viikossa hankkeessa mukana olevien ryhmien palaveri, jossa esimies mukana; talon kokouksissa käydään läpi VKK-Metron tapahtumia; VKK-Metro kansio kaikkien nähtävillä (kansiossa kaikki saatavissa oleva tieto hankkeesta); tiimi- ja pedapalavereissa sekä kehittämisilloissa käytetty tovi aikaa VKK-Metro -hankkeen asioille; yksilöt pohtivat aina kyselyvastauksia ennen yhteistä koontia; VKK-Metrosta info-taulu, esim. Sateenvarjo, jonka alle tiimien aiheet - tehty työvuorojärjestelyjä - yhdyshenkilön tehtävät alkaneet selkiytyä; useita yhdyshenkilöitä, joiden tehtävät jaettu - opiskelijoita informoitu hankkeesta; opiskelijat osallistuneet tekemällä kyselyn vanhemmille, koonti henkilökunnalle - ystäväkirja ei vielä käytössä

2 2. MITÄ AJATUKSIA, KYSYMYKSIÄ NOUSSUT ESIIN? (keskustelua pienryhmissä) - kaikkien sitoutuminen olisi toivottavaa -hyvä, että hanke on toiminnallinen -osallisuuskysymys oli hyvä tiimin sisällä keskusteltuna - oman aiheen pohjalta suunnitteilla vierailukäynti - käydään arvokeskustelua; aihetta hiotaan, haetaan kirkastusta - asioille annettava aikaa hengittää, heti nyt -ajatuksen välttäminen; tuntuu hyvältä ottaa aikaa valmistautumiseen - miten toiminnalle saadaan jatkumo, jos henkilöstö vaihtuu? riittävä tiedotus tärkeää - kirjoittajapiiri herättää kysymyksiä, kun vain yksi osallistuu; kaksikaan ei tunnu riittävältä määrältä - keskustelussa tuli esille arjen dokumentoinnin haasteet, niitä pohditaan ensi kerralla. 3. TIEDONKULKU ASKARRUTTI VIIME TAPAAMISESSA Niinpä päiväkodin johtaja Tuula Tolonen oli kutsuttu kertomaan Havukallion kokemuksista viime hankekaudelta 5-ryhmäisen päiväkodin näkökulmasta, jossa kaikki ryhmät olivat mukana. Tällä hankekaudella Tuula on mukana ohjaajan roolissa. Toiveena oli, että kaikki saisivat tiedon samanaikaisesti - onko toive realistinen ja tarpeellinen? - onko asioiden erilainen ymmärtäminen huomioitu? Faktaa on, että - kaikki eivät saa kaikkea ja osa saa tiedon viiveellä -viive ei saa olla kovin pitkä, koska tieto saattaa muuttua, jos aikaa kuluu paljon - erilaisuus tulee hyväksyä. Ihmiset voivat ymmärtää asiat ei tavalla. Järki järjestää asiat uuteen uskoon! (Juha Tahkokallio)

3 Tiedonkulun tavoitteet: Rakenteiden luominen - tukevat aktiivista keskustelukulttuuria -j aetaan tietoa hankkeen etenemisestä - kuka tietoa tarvitsee, verkosto - KANNATTAA KÄYTTÄÄ HYVÄKSI JO OLEMASSA OLEVIA RAKENTEITA (mm. palaverikäytännöt) Aikataulutus - aikuinen osaa odottaa (esim. tieto siitä, että sovittuna päivänä on palaveri, jossa voi kysyä) Tiedon hankinta - mistä tieto löytyy (tieto helposti saatavilla; oma vastuu, että sitä käyttää) Erilaisuus - aina ei ymmärrä ja joskus putoaa (ja saa pudota!) kärryiltä Se, joka näkee asian, ja se, joka näkee idean asian takana, puhuvat aina eri kieltä. (Maria Jotuni) Tärkeää tiedonkulussa Tärkeät asiat Pidä esillä Arviointi Aikataulutetusti Kaikki ei voi tietää kaikkea Vastuuttaminen, avoin keskustelu Työyhteisö Mitä tarvitsee tietää, keneltä voi kysyä Tieto Mistä löytyy? JOHTAJA TIETÄÄ!!!!! 4. AMMATTIKORKEAKOULUJEN OPINNÄYTETÖIDEN YHDISTÄMINEN PÄIVÄKODIN KEHITTÄMISTYÖHÖN - Laurea AMK, yhdyshenkilö Tikkurilan toimipiste Maarit Koskinen, maarit.koskinen@laurea.fi, Otaniemen toimipiste Virpi Lund, virpi.lund@laurea.fi (soile.juujarvi@laurea.fi) - DIAK AMK, yhdyshenkilö Marjaana Marttila, marjaana.marttila@diak.fi - Metropolia AMK, yhdyshenkilö Anna-Riitta Mäkitalo, anna-riitta.makitalo@metropolia.fi

4 Win-win tilanteen etsiminen (molemmat voittavat) -opiskelijat mukana tutkimuspäiväkotien toiminnan kehittämistyön dokumentoinnissa, tutkimisessa tai tukemisessa omien taitojensa, mielenkiintonsa ja mahdollisuuksiensa mukaan - TÄRKEÄÄ MIETTIÄ, MITEN LÖYTÄÄ SOPIVIA AIHEITA TAI KOKONAISUUKSIA - Anna-Riitta tulee päiväkoteihin keskustelemaan mahdollisista aiheista Ammattikorkeakoulujen käytännöt: - jokaisessa ammattikorkeakoulussa oma OPS, oma aikataulu ja opinnäytetyöprosessi (lisäksi harjoittelut ja muut opintojaksot) - opinnäytetöiden tekemistä aloitetaan jokaisella lukukaudella - aiheet ja toiveet esitetään opiskelijoille - Voisiko yhdyshenkilötapaamisissa kerätä aiheita ja toiveita, joita on syntynyt päiväkotien omissa keskusteluissa? Jokainen tutkimuspäiväkoti tekee päätöksen tehdä/olla tekemättä yhteistyötä Tavoitteena etsiä keinoja yhteisen hyödyn löytämiseen 5. AJANKOHTAISIA ASIOITA: Kehittämistehtävät täsmennetty Ohjaajat aloittaneet verkoston taloissa Ensimmäiset prosessin seurannat lähteneet päiväkoteihin, palautus 9.4. mennessä 6. KEVÄÄN KOULUTUKSIA Osallisuus-iltapäivä, tutkimuspäiväkotien henkilökunta ja ohjaajat Muutoksen johtamisen koulutus, tutkimuspäiväkotien esimiehet ja vara sellaiset, ohjaajat, edellisen kierroksen tutkimuspäiväkotien esimiehet 7. TAPAAMISET SYKSYLLÄ Yhdyshenkilötapaamiset 15.9., ja Kirjoittajapiiri 22.9., ja

5 8. MITEN YHDYSHENKILÖN TEHTÄVÄT JA ROOLI OVAT ALKANEET HAHMOTTUA YKSIKÖISSÄ? (keskustelua pienryhmissä) -yhdyshenkilöiden määrä vaikuttaa toimenkuvaan; yhdyshenkilön rooli erilainen eri taloissa ja eri ryhmiin päin; yhdyshenkilöiden työnjakoa vielä mietittävä; työnjako selkeää (esim. yhdyshenkilö hoitaa infon kansioon, mutta jokainen työntekijä on itse vastuussa sen lukemisesta) -löydettävä yhteinen aika johtajan kanssa tiedon vaihtoon jaettava tieto täsmentyy ja yhdyshenkilön olo helpottuu; esimiehen läsnäoloon vaikuttaa onko pedagoginen vai hallinnollinen johtaja -osoitettu selkeää luottamusta siihen, että yhdyshenkilö hoitaa tiedotuksen VKK-Metro asioissa; infoa otetaan hyvin vastaan; pedagogiset palaverit käyttöön VKK:n asioihin -yhdyshenkilön tehtäviä: esimiehen rinnalla toimiminen, yhdyshenkilötapaamisiin osallistuminen, lomakkeiden keruu henkilökunnalta, vahdittava kyselyihin vastaamista, aikatauluista kiinnipito, tiedottaminen, keskustelujen ja kokousten dokumentointi, tiedon hankinta ja kysymysten esittäminen VKK-Metron suuntaan, VKK-Metro-kansion päivittäminen, henkilöstön motivointi hankkeen edistämiseksi -yhdyshenkilölle naristaan esim. kyselyihin vastaamisesta, väsymystä? -yhdyshenkilöille kasaantunut jo liikaakin vastuuta, kun samat henkilöt osallistuvat kirjoittajapiiriin ja muihin VKK-Metron tilaisuuksiin jaettava vastuuta muillekin -tärkeää, että koko työyhteisö on mukana hankkeessa, eikä vain yhdyshenkilöt

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen opiskelijoiden vertaisoppimistilaisuus - yhteenveto kehitetyn konseptin pilotoinnista ja jatkosuunnitelmat

Varhaiskasvatuksen opiskelijoiden vertaisoppimistilaisuus - yhteenveto kehitetyn konseptin pilotoinnista ja jatkosuunnitelmat Opinnoista Osaajaksi -hanke (03/2010-02/2012) Pääkaupunkiseudun koheesio- ja kilpailukykyohjelma PKS-KOKO Toim. Anna Suvilaakso, 27.2.2012 Varhaiskasvatuksen opiskelijoiden vertaisoppimistilaisuus - yhteenveto

Lisätiedot

VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö

VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö Helsingin kaupungin aineistopankki /Comma Image Oy VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö Saila Nevanen, 1 Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen yhteinen kehittäminen

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

Vasu2017. Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti

Vasu2017. Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti Vasu2017 Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti Mervi Tuominen 29.11.2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Yhdenmukaisuus esiopetussuunnitelman ja perusopetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

AKTIIVISESTI KOTONA 2

AKTIIVISESTI KOTONA 2 AKTIIVISESTI KOTONA 2 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ! HANKE Vapaaehtoistoiminnan kehittämistyötä Vantaalla Maria Uitto 25.9.2014 Aktiivisesti kotona 2 Täyttä elämää! vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke Aktiivisesti kotona

Lisätiedot

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Vanajaveden Rotaryklubi Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Organisaatio, systeemi, verkostot Yksilöiden ja tiimin kasvumahdollisuudet, oppiminen Tiimin tehtäväalue, toiminnan

Lisätiedot

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN Kuvataan lasten toimintaa Kamerat tutuiksi kaikille taideprojektissa Muissa päivän tilanteissa kuvattu connected day Annantalo-projektissa henkilökunta

Lisätiedot

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Itsearvioinnin, ryhmätyöskentelyn ja suunnittelun tueksi Ryhmävasu tehdään kauden alussa ja sitä arvioidaan vähintään kaksi kertaa toimikauden aikana; vuoden

Lisätiedot

Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi

Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008 ARVO-koulutuspäivän tavoitteet 13.8. 2008 Selkiyttää ja luoda moniammatillisesti yhteisiä merkityksiä hankkeen tavoitteille, käsitteille ja kehittämisprosessille.

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä EIJA KAMPPURI LASTENTARHANOPETTAJA, KM VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUSFOORUMI 17.5.2018, JOENSUU Työpajan sisältö 2 esitellään pedagoginen

Lisätiedot

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN ESIMIES Toimenkuva ja tehtävät YHTEISKUNNALLINEN JA ASIAKASVAIKUTTAVUUS ARVOT Kestäväkehitys

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

TOPI - VAKA pedagoginen toiminta opinnollistamiskokonaisuus

TOPI - VAKA pedagoginen toiminta opinnollistamiskokonaisuus TOPI - VAKA pedagoginen toiminta opinnollistamiskokonaisuus Metropolia ammattikorkeakoulu Sosiaalialan tutkinto ohjelma Anna-Riitta Mäkitalo, lehtori 21.9.2018 Pääkaupunkiseudulla pulaa varhaiskasvattajista

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ

Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ 1 Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit 3. - 4.5.2013 Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ REGGIO EMILIAN PÄIVÄKOTIEN KASVATUSAJATTELUN OMINAISPIIRTEITÄ: PÄIVÄKOTI

Lisätiedot

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA VUOSI/ KUUKAUSI PEDAGOGISEN JOHTAMISEN TEHTÄVÄ/TOIMINTO TEHTÄVÄN/TOIMINNON TARKOITUS KÄYTÖSSÄ OLEVA TYÖMENETELMÄ SEURANTA / ARVIOINTI KUUKAUSITTAIN

Lisätiedot

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen.

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. PUIMALA: Asiakaslähtöinen palvelu kunnassa LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Mitä prosessissa kehitetään. Prosessin kehittäminen. Kehittämisen tavoitteita. Perusasioita kehittämisessä. Pohjana esim. CMM

Mitä prosessissa kehitetään. Prosessin kehittäminen. Kehittämisen tavoitteita. Perusasioita kehittämisessä. Pohjana esim. CMM Mitä prosessissa kehitetään Pohjana esim. CMM Prosessin kehittäminen Projektien hallinta Prosessin kuvaus, toimintaohjeet Laadunvarmistus Mentelmät Riskinhallinta Yms. Kehittämisen tavoitteita Tuotannon

Lisätiedot

Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä. Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta

Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä. Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta Juhlapuheissa toitotetaan itseohjautuvuutta - kysyttäessä suomalainen työelämä

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan

Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan Susanna Kosonen Projektipäällikkö Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso-hanke Keuda Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso OPPISOPIMUS Ennakkojaksolta valmiuksia

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

Ounasrinteen päiväkoti Kasvua ja oppimista arjessa pienryhmätoiminnan

Ounasrinteen päiväkoti Kasvua ja oppimista arjessa pienryhmätoiminnan Ounasrinteen päiväkoti Kasvua ja oppimista arjessa pienryhmätoiminnan keinoin Mitä ajattelet ja sanot minusta, sitä luulet minusta; sinä olet sellainen minulle miten minut näet. Usko kuitenkin, että mitä

Lisätiedot

Prosessin seuranta. Tuulikki Venninen, tutkijatohtori

Prosessin seuranta. Tuulikki Venninen, tutkijatohtori Prosessin seuranta tutkimuspäiväkodeissa, tutkijatohtori Prosessinseurannan tarkoitus Kaikki kerätty tieto pyritään palauttamaan vastaajille hyödynnettäväksi omassa kehittämistyössään (siksi nimellisenä)

Lisätiedot

Pienryhmä- ja työparitoiminta Huhtasuon päiväkodissa. Katri Manninen 2015

Pienryhmä- ja työparitoiminta Huhtasuon päiväkodissa. Katri Manninen 2015 Pienryhmä- ja työparitoiminta Huhtasuon päiväkodissa Katri Manninen 2015 Pienryhmätoiminnan alku Pienryhmätoiminnan juuret vuodelta 1998 Vuonna 2010 aloitettiin pienryhmätoimintaan perustuva työparitoiminta

Lisätiedot

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Ajalla

Lisätiedot

Miten me teemme arjesta antoisampaa?

Miten me teemme arjesta antoisampaa? Miten me teemme arjesta antoisampaa? Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Jyväskylä 25.-26.3.2015 Rinnakkaissessio 26.3.2015 Hanna Rousku / varhaiskasvatuksen esimies, Masku kasv.. kandidaatti (KM-opiskelija),

Lisätiedot

Kysely huoltajille 2019

Kysely huoltajille 2019 Kysely huoltajille 2019 Valitse lapsesi varhaiskasvatus-/esiopetuspaikka Vastaajien määrä: 332 Palveluohjaus Vastaajien määrä: 331 Olen saanut riittävästi tietoa varhaiskasvatuksen eri vaihtoehdoista 154

Lisätiedot

SALLI Salon liikkuvat lapset -kehittämishanke

SALLI Salon liikkuvat lapset -kehittämishanke SALLI Salon liikkuvat lapset -kehittämishanke Anna Karlsson varhaiskasvatuspalveluiden esimies 4.10.2016 Salo lukuina: Asukkaita 53 656 Kunnallisia päiväkoteja ~40 ja niissä hoitopaikkoja 2233 Perhepäivähoitajia

Lisätiedot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ

VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ Lapsen hyvä arki 2 hanke Kallion ja Selänteen peruspalvelukuntayhtymät Maria Myllymäki Varhaiskasvatuksen opiskelija Oulun yliopisto Mentorointi

Lisätiedot

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Kumppanuus 2020 -ohjelma Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Mikä on Kumppanuus 2020 -ohjelma? Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo Artteli ry:n yhdessä

Lisätiedot

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv )

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Karl-Magnus Spiik Ky Tiimityöskentely / sivu 1 TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Asiakas: Ryhmä: Uusi päiväkoti Koko henkilöstö Tämän kolmiosaisen valmennuksen päätavoitteena on tiimityöskentelyn kehittäminen.

Lisätiedot

Äijä-vatu välittämisen välineenä. Työkykyä lisää!

Äijä-vatu välittämisen välineenä. Työkykyä lisää! Äijä-vatu välittämisen välineenä Peter Andersen, Stara /Helsingin kaupunki Työkykyä lisää! Valtiokonttori 11.09.2014 11.9.2014 peter.andersen@hel.fi p. 040 334 1699 Varhaisen tuen kehitystyön vaiheita

Lisätiedot

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Valmistaudu kyselyyn vinkkilista esimiehelle vinkkilista työyhteisölle Valmistaudu kyselyyn - vinkkilista esimiehelle Missä tilaisuudessa/palaverissa työyhteisönne

Lisätiedot

Mitä neuvojat ovat saaneet NEOtyöstä?

Mitä neuvojat ovat saaneet NEOtyöstä? Mitä neuvojat ovat saaneet NEOtyöstä? Mikä olikaan työn tavoite? Hyvä kuntien henkilökohtaisen neuvonnan verkosto ulkomailta muuttavalle Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle tulevalle! NEUVONTATYÖN tekevät

Lisätiedot

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 TAVOITTEET 12.8.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Ammattimainen yhteistyö moniammatillisessa

Lisätiedot

Päivähoidon ja neuvolan välinen yhteistyö

Päivähoidon ja neuvolan välinen yhteistyö Päivähoidon ja neuvolan välinen yhteistyö Katse lapseen -hankkeen tuloksia Rinkelin päiväkoti, Espoon kaupunki Muutoksen tuulia yhteistyöhön päiväkodin ja neuvolan välillä Rinkelin päiväkodin kehittämishankkeessa

Lisätiedot

OSAII. Miten toteutan pedagogista. dokumentointia? Videoluento 3. Lapsiryhmän toiminnan taso

OSAII. Miten toteutan pedagogista. dokumentointia? Videoluento 3. Lapsiryhmän toiminnan taso OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 3. Lapsiryhmän toiminnan taso Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Yhteenveto kyselyn tuloksista

Yhteenveto kyselyn tuloksista Yhteenveto kyselyn tuloksista Asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistykset ja kaupungin johdon tapaamiset 2013/6 2014/1 1 Yleistä kyselystä Lähetettiin sähköpostitse n. 50 yhdistykselle tai edustajalle Vastauksia

Lisätiedot

Digimentoritoimintaa. Suvi Junes, TaY Minna Koskinen, JAMK Paula Vaskuri, OY Mari Virtanen, Metropolia AMK

Digimentoritoimintaa. Suvi Junes, TaY Minna Koskinen, JAMK Paula Vaskuri, OY Mari Virtanen, Metropolia AMK Digimentoritoimintaa Suvi Junes, TaY Minna Koskinen, JAMK Paula Vaskuri, OY Mari Virtanen, Metropolia AMK Mistä puhutaan? Digitalisaatio "Digitalisaatio on sekä toimintatapojen uudistamista, sisäisten

Lisätiedot

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011 Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella JohtamisWirtaa 10.5.2011 Työpaja 2, haasteet ja ratkaisut Riikka Laine-Tolonen (Nordea) Tapani Pöllänen (Sales Energy) Valmentava esimies Strategia ja visio

Lisätiedot

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa jatkuvan parantamisen toimintatapa Virpi Mattila ..Työssä tarvitaan monenlaista osaamista.. AMMATILLINEN OSAAMINEN -ammatilliset tiedot

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

FARAX johtamisstrategian räätälöinti

FARAX johtamisstrategian räätälöinti FARAX johtamisstrategian räätälöinti Sisältö Taustaa Johtamisstrategian luominen ja instrumentin luominen Hyödyt ja referenssit Esimerkkejä matriiseista Prosessi Taustaa Esityksessä käydään läpi FaraxGroupin

Lisätiedot

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä?

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä? VERTAISARVIOINTI s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Minkälainen tyyppi sä olet? Mitä sulle kuuluu? Onko sulla hyvä olla täällä? VALTTI VERTAISARVIOINTI SIJAISHUOLLOSSA VERTAISARVIOINTI? MIKSI? MITÄ HYÖTYÄ?

Lisätiedot

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa

Lisätiedot

VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 2012

VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 2012 VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 0 Palautteen yhteenveto Marja Leena Nurmela/ Tukeva -hanke.5.0 Vanhemman neuvo vertaistukiryhmät Rovaniemellä keväällä 0 Päiväryhmä 8...4.0, kokoontumisia

Lisätiedot

Henkilöstökysely maakunta- ja sote-uudistuksen viestinnästä Lapissa Tulosten yhteenveto ja analyysi

Henkilöstökysely maakunta- ja sote-uudistuksen viestinnästä Lapissa Tulosten yhteenveto ja analyysi Henkilöstökysely maakunta- ja sote-uudistuksen viestinnästä Lapissa Tulosten yhteenveto ja analyysi Ella Tikkala 7.11.2018 Lapin maakuntavalmistelun viestintä Sisältö 1. Uudistuksen näkyvyys ja tiedonhankinta

Lisätiedot

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Dinno Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Sari Tappura DI, tutkija Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous sari.tappura@tut.fi www.dinno.fi Yksilön ja tiimien luovuus Osaaminen,

Lisätiedot

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Koulut vastaajaryhmittäin Yleistä Kysely toteutettiin syysloman jälkeisillä kolmella viikolla.

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen Käpälämäessä

Ilo kasvaa liikkuen Käpälämäessä Ilo kasvaa liikkuen Käpälämäessä Kasvattajayhteisön asenne kohti sallivaa ja kannustavaa liikkumisympäristöä Meillä saa! Kaikki lähti käytävistä v. 2011 valmistunut, 127- paikkainen päiväkoti Sijaitsee

Lisätiedot

MITEN PERHEPÄIVÄHOIDON PEDAGOGIIKKAA VOIDAAN JOHTAA? KT Elina Fonsén Ediva oy/tampereen yliopisto Elina.fonsen@ediva.fi

MITEN PERHEPÄIVÄHOIDON PEDAGOGIIKKAA VOIDAAN JOHTAA? KT Elina Fonsén Ediva oy/tampereen yliopisto Elina.fonsen@ediva.fi MITEN PERHEPÄIVÄHOIDON PEDAGOGIIKKAA VOIDAAN JOHTAA? KT Elina Fonsén Ediva oy/tampereen yliopisto Elina.fonsen@ediva.fi MITÄ JOHDETAAN, KUN JOHDETAAN PERHEPÄIVÄHOIDON PEDAGOGIIKKAA? Millaista on perhepäivähoidon

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 1. YLEISTÄ Useita kymmeniä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita suorittaa joka vuosi käytännön harjoitteluja

Lisätiedot

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ VARHAISKASVATUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehto VARHAIKASVATUSRYHMÄN NIMI: Vekkula 1-5 vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN

Lisätiedot

VIP 26.9.2013 Tampere Työpaja 14.30-16. katariina ponteva suunnittelu oy MUUNTAJA

VIP 26.9.2013 Tampere Työpaja 14.30-16. katariina ponteva suunnittelu oy MUUNTAJA VIP 26.9.2013 Tampere Työpaja 14.30-16 katariina ponteva suunnittelu oy MUUNTAJA Makua muutokseen Miten kaikki saadaan mukaan muutokseen? Kenen tehtävä on viestiä muutoksesta? Mitkä ovat pahimmat muutosmokat

Lisätiedot

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Tervetuloa Lahteen! Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Muutos on mahdollisuus 21.10.2015 Työhyvinvointipäällikkö Päivi Maisonlahti Strategisen työhyvinvoinnin osa-alueet (Aura & Saarikoski,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut

Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle

Lisätiedot

Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein. Maitotiimi ProAgria Oulu ry. MaitoManagement 2020 www.proagriaoulu.fi/maitomanagement2020

Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein. Maitotiimi ProAgria Oulu ry. MaitoManagement 2020 www.proagriaoulu.fi/maitomanagement2020 Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein Maitotiimi ProAgria Oulu ry MaitoManagement 2020 -hanke kehittää erityisesti isojen maitotilayritysten toimintamalleja sekä palveluja ja työvälineitä.

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Vastuu- ja tehtäväalueet sekä tiedonvälitys OSCu-kursseilla

Vastuu- ja tehtäväalueet sekä tiedonvälitys OSCu-kursseilla Vastuu- ja tehtäväalueet sekä tiedonvälitys OSCu-kursseilla Johdanto... 2 1. Opetushenkilökunnan tehtävät... 2 1.1. Kurssin vastuuopettaja... 2 1.2. Kurssimestarit ja assistentit... 3 1.2.1. Vastuuyliopiston

Lisätiedot

Yksilöllinen vuorovaikutusleikki. 21.8.2008 Hilkka Alatalo 1

Yksilöllinen vuorovaikutusleikki. 21.8.2008 Hilkka Alatalo 1 Yksilöllinen vuorovaikutusleikki 21.8.2008 Hilkka Alatalo 1 Taustaa tarve löytää uusia menetelmiä autististen lasten kuntouttavaan päivähoitoon tunneelämän ja vastavuoroisen leikin tukemiseksi juuret Theraplayssa,

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelmien päivitystyö Kuusamossa

Varhaiskasvatussuunnitelmien päivitystyö Kuusamossa Varhaiskasvatussuunnitelmien päivitystyö Kuusamossa Ajankohtaisfoorumi 14.4.2011 Anu Määttä Taustaa Tarve vasujen päivittämiselle, mm. kasvatuskumppanuuskoulutuksen myötä olemassa olevat lomakkeet eivät

Lisätiedot

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA Adoptioperheet ry www.adoptioperheet.fi 5.9.2013 Sanna Mäkipää, TtM, terveydenhoitaja Tmi Capacitas Familia www.capacitasfamilia.fi Luennon aiheita Adoptoitu lapsi aloittaa päivähoidon

Lisätiedot

Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa. Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni

Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa. Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni 18.-19.1.2018 Kanava 2: Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa Etsitään osallistujien kokemusten

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1

KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1 KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1 TYÖRYHMÄN NIMI: SUUNTA Laajasalon tiimi (Itäinen perhekeskus, Helsinki) pvm: jolloin täytetty työryhmän kanssa KEHITTÄMISTEHTÄVÄN NIMI 1) Asiakassuunnitelman

Lisätiedot

Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa

Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa Ateria 13 5.11.2013 Wanha Satama, Helsinki Työyhteisökehittäjä, FT Heini Wink JHL Kehittämispalvelu Kuinka saada kehityskeskusteluista uusia ajatuksia,

Lisätiedot

Asukaslähtöisyys. Marja-Liisa Akselin siht. Pentti Palomäki

Asukaslähtöisyys. Marja-Liisa Akselin siht. Pentti Palomäki Asukaslähtöisyys pj. Marja-Liisa Akselin siht. Pentti Palomäki Asukaslähtöisyys tarkoittaa sitä, että Asukkaita kannustetaan osallistumaan uudistuksen valmisteluun ja heille tarjotaan tietoa uudistuksesta

Lisätiedot

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri Julkaistu 9.2.2017 Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri 1/2017 NextMakers-barometri käsittelee kasvuyrityksille kiinnostavia, ajankohtaisia aiheita. Ensimmäisen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUS KANSALLISEN TUTKIMUKSEN VALOSSA

VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUS KANSALLISEN TUTKIMUKSEN VALOSSA 443192S Johtajuus, työyhteisöt ja organisaatiot (7 op) 443192S -01 ORIENTOITUMINEN JOHTAJUUTEEN (4 op) KT Sanna Parrila p. 040-5043678, sanna.parrila@ediva.fi www.ediva.fi VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUS

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan opinnollistaminen. Verkkovirta-seminaari Tampereella 18.4.2016 Mai Salmenkangas, Metropolia

Vapaaehtoistoiminnan opinnollistaminen. Verkkovirta-seminaari Tampereella 18.4.2016 Mai Salmenkangas, Metropolia Vapaaehtoistoiminnan opinnollistaminen Verkkovirta-seminaari Tampereella 18.4.2016 Mai Salmenkangas, Metropolia Metropolian osahanke: Vapaaehtoistoiminnan opinnollistaminen Hankehakemuksessa luvattua:

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN

TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN www.gotowebinar.com TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN Webinaari 31.1.2017 Corporate Spirit Oy, Annukka Väisänen ja Esko Piekkari ENGAGING PEOPLE FOR SUCCESS MIKSI TÄMÄ TEEMA? Perinteisesti organisaatioissa

Lisätiedot

KONTEKSTIANALYYSI PEDAGOGISENA VÄLINEENÄ PILOTTIRYHMÄN TOTEUTTAMISEN ARVIOINTI 05/2006 PROSESSINVETAJÄN NÄKÖKULMASTA

KONTEKSTIANALYYSI PEDAGOGISENA VÄLINEENÄ PILOTTIRYHMÄN TOTEUTTAMISEN ARVIOINTI 05/2006 PROSESSINVETAJÄN NÄKÖKULMASTA KONTEKSTIANALYYSI PEDAGOGISENA VÄLINEENÄ PILOTTIRYHMÄN TOTEUTTAMISEN ARVIOINTI 05/2006 PROSESSINVETAJÄN NÄKÖKULMASTA AVAIMIA PÄIVÄHOIDON ARKEEN HANKKEEN OSATAVOITTEITA lisätä koko varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

lasten läsnäolot, kasvatuskeskustelulomakkeet, varhaiskasvatussuunnitelmat, kuntoutussuunnitelmat, esiopetussuunnitelmat, hoitosopimukset,

lasten läsnäolot, kasvatuskeskustelulomakkeet, varhaiskasvatussuunnitelmat, kuntoutussuunnitelmat, esiopetussuunnitelmat, hoitosopimukset, Ohjelma Johtaja Pirkko Nuolijärvi, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus: Avaussanat Saija Pyhäniemi & Ulla Tiililä, Kotus: Lastenhoitoa vai kirjaamista? Tuloksia kyselytutkimuksesta Puheenjohtaja Anne Liimola,

Lisätiedot

SOSNET: Muutosjohtaminen sosiaalityössä. Sanna Lähteinen Arja Kilpeläinen Tea Teppo

SOSNET: Muutosjohtaminen sosiaalityössä. Sanna Lähteinen Arja Kilpeläinen Tea Teppo SOSNET: Muutosjohtaminen sosiaalityössä Sanna Lähteinen Arja Kilpeläinen Tea Teppo Muutosjohtamisen ensimmäinen kurssi (2010) Tekijänä ja opettajana professori Marjaana Seppänen Lapin yliopistosta Osa

Lisätiedot

Ilo ja oppiminen näkyviksi

Ilo ja oppiminen näkyviksi Ilo ja oppiminen näkyviksi -pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Nyt on pedagogiikan aika! Miten määrittelemme pedagogiikkaa? Mitä se tarkoittaa varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 24.11.2017 KLO 9.00-11.30 Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Esittäytymiskierros? Lisäys listalle: terveiset valtakunnallisilta

Lisätiedot

Hyvän työyhteisön toimintamallit Ajatuksia päivään

Hyvän työyhteisön toimintamallit Ajatuksia päivään Hyvän työyhteisön toimintamallit 1.9.2017 Ajatuksia päivään Yleistä Henkilöstöjohtamisen käytänteet syntyvät itseorganisoitumisen kautta! Perinteisesti haemme yhtä mallia eri puolille (palkitseminen, rekrytointi,

Lisätiedot

Tervetuloa! Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumisen käytäntöihin! Pilotoinnin starttiseminaari 29.8.2013

Tervetuloa! Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumisen käytäntöihin! Pilotoinnin starttiseminaari 29.8.2013 Tervetuloa! Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumisen käytäntöihin! Pilotoinnin starttiseminaari 29.8.2013 Valo pähkinänkuoressa VALON 4 VALINTAA Arvostus ja resurssit Menestyvä urheilu Liikunnallinen

Lisätiedot

Työn opinnollistamisen vertaisarviointi

Työn opinnollistamisen vertaisarviointi Työn opinnollistamisen vertaisarviointi Alustavia tuloksia, Oamk 1 Etunimi Sukunimi Opinnollistamisen tavoitteiden toteutuminen Opinnollistamisen tarkoitus ja tavoitteet on joissakin ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Uusi maakunta on meidän työpaikkamme Maakuntauudistuksen kautta noin 9000 pohjalaisen uusi työpaikka on Pohjanmaan maakunta

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Karl-Magnus Spiik Ky Räätälöity ilmapiirimittari 1 RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Ilmapiirimittarin vahvuus on kysymysten räätälöinti ko. ryhmän tilannetta ja tarpeita vastaavaksi. Mittaus voi olla yritys-,

Lisätiedot

VKK-Metro / Orientaatioiltapäivä

VKK-Metro / Orientaatioiltapäivä 1 VKK-Metro / Orientaatioiltapäivä 24.1.2011 Pienryhmätyöskentelyn kooste: Pohtimisaiheet: Miten kehittämistyön jatkuminen turvataan, kun hankekausi päättyy? Millaiset tekijät/ rakenteet taloissa jatkavat

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä

Lisätiedot

Eliisa Soirila Marjo Oksanen Liisa Lehtinen Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut

Eliisa Soirila Marjo Oksanen Liisa Lehtinen Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut Eliisa Soirila Marjo Oksanen Liisa Lehtinen Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut MISTÄ SATAKIELIPEDAGOGIIKKA SAI ALKUNSA? Kuntaliitos 2009 Tulevaisuuden pedagogiikka? Intoprojekti Reggio Emilia

Lisätiedot

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi 2.4.2014 Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto TYÖELÄMÄN JATKUVA MUUTOS HAASTAA KEHITTÄMÄÄN (Launis,

Lisätiedot