L. S. Vygotski: hahmottuva tutkimusohjelma

Transkriptio

1 A R T I K K E L I T L. S. Vygotski: hahmottuva tutkimusohjelma Kun Lev Vygotskin Thought and Language ilmestyi ensimmäisen kerran englanniksi (Vygotsky, 1962), ei teosta juuri huomattu (Glick, 1997, vii). Viisitoista vuotta myöhemmin ilmestynyt tekstikooste Mind in Society (Vygotsky, 1978) sen sijaan nosti Vygotskin nopeasti akateemisen mielenkiinnon kohteeksi ja teoreetikoksi, jonka klassikkoroolista ei liene nykypäivänä epäilystä (Valsiner ym., 2000). Harvoin on tieteen klassikoksi noustu niin pienellä otoksella tutkijan varsinaisesta tuotannosta kuin Vygotskin tapauksessa. Itse asiassa voidaan perustellusti sanoa, että vasta nyt yli kaksikymmentä vuotta Mind in Societyn jälkeen Vygotskin Koottujen teosten (jatkossa Kootut) englanninkielisen käännöksen ilmestymisen myötä on myös venäjän kieltä taitamattomalle tullut mahdolliseksi arvioida hänen teoreettisen ohjelmansa kokonaiskuvaa. Tässä artikkelissa tarkastellaan Vygotskin teoreettisen tutkimusohjelman muotoutumista Koottujen teosten avaamassa uudessa perspektiivissä. 1 Jussi Silvonen TEOSTEN KOHTALOT Lev Vygotski syntyi 1896 samana vuonna Jean Piaget n kanssa. Ennenaikainen kuolema katkaisi hänen tutkijanuransa vuonna 1934, kesken aktiivisimman luomiskauden. 2 Dialogi Piaget n kanssa toteutui vasta kolmekymmentä vuotta Vygotskin kuoleman jälkeen, Thought and Languagen ensimmäisen käännöksen liitteenä (ks. van der Veer, 1996). Vygotski eli läpi venäläisen yhteiskunnan murroskauden tsarismista Lokakuun vallankumoukseen ja sitä seuranneeseen stalinistisen valtakoneiston muodostumiseen. Monien muiden intellektuellien tavoin hän jakoi vallankumouksen synnyttämän innostuksen, jonka pohjalta hän suuntautui kokonaan uudenlaisen psykologian rakentamiseen. Samalla Vygotski oli kosmopoliitti, joka seurasi tarkoin erityisesti manner-eurooppalaisen psykologian kehitystä. Elämänsä loppupuolella hän joutui asteittain kohtaamaan tutkimusohjelmalleen asettuvat ideologiset rajat. Vaikka Vygotskin tuotanto oli hämmästyttävän laaja, vain hyvin pieni osa siitä ilmestyi hänen eläessään 3 (ks. taulukko 1). Pääteos Ajattelu ja puhe ja kaksi tekstikokoelmaa ilmestyivät pian hänen kuolemansa jälkeen, mutta jo vuonna 1936 Neu- 296 Psykologia /05/03

2 vostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitea antoi ns. pedologia päätöslausuman, jolla Vygotskin koko julkaistu tuotanto kiellettiin ja vedettiin pois levityksestä (Pedological, 1950; van der Veer ym., 1991). Hänen nimensä katosi neuvostopsykologiasta kahdeksi vuosikymmeneksi. Stalinin jälkeisen suojasään aikana ilmestyi kaksi suppeaa tekstikokoelmaa (1956/1960), mutta ne eivät vielä tavoittaneet suurta lukijakuntaa. Tilanne muuttui olennaisesti vasta, kun kuusiosainen Kootut teokset ilmestyi venäjäksi Niiden englantilaisen käännöksen ensimmäinen osa saatiin vuonna 1987 (Rieber ym., 1987), muuten teossarja valmistui 1990-luvulla, viimeinen osa vasta 1999 (Rieber, 1997; Rieber, 1998; Rieber, 1999; Rieber ym., 1993a; Rieber ym., 1997). Koottujen käännöksen toimittajat korostavat, että nyt lukijalla on mahdollisuus arvioida Vygotskin teoreettista ajattelua suoraan hänen omiin teksteihinsä nojautumalla. Näissä teoksissa ilmestyviä käännöksiä ei tarjota tulkintoina siinä mielessä, että ne olisivat uusia analyyttisia töitä Vygotskista. Ne tarkoitettu perusteksteiksi englanninkielen taitoiselle lukijalle, joka on kiinnostunut siitä mitä sanottavaa Vygotskilla itsellään on. Ne on tarkoitettu tutkijoille ja opiskelijoille, jotka haluavat tehdä omia tulkintojaan ja arvioida toisten tekemiä tulkintoja 4 Vygotskista. (Rieber ym., 1993b, vi). Niinpä tässäkin artikkelissa pääpaino on Vygotskin teksteissä itsessään, ei niiden synnyttämässä keskustelussa. Lukijan ulottuvilla ovat nyt siis keskeisimmät Vygotskin julkaisemattomista käsikirjoituksista, huomattava osa julkaistuista artikkeleista sekä hänen tärkeimmät kirjansa joko kokonaisina tai lyhennelminä kaikkiaan 60 tekstiä Koottujen kuudessa osassa. Näistä valtaosa on englanninkielisiä ensijulkaisuja. Koottujen ulkopuolella ovat englanniksi ilmestyneet myös The Psychology of Art (Vygotsky, 1971) ja Educational Psychology (Vygotsky, 1997c), yhdessä Lurijan kanssa kirjoitettu ihmisen kehityshistoriaa arvioiva Ape, Primitive Man and Child (Luria ym., 1992) sekä artikkelikoelma Vygotsky Reader (van der Veer ym., 1994). Yhdessä näiden sekä olemassaolevien elämäkertojen kanssa Kootut tarjoaa kattavan mahdollisuuden Vygotskin ajattelun ja argumentaation päävaiheiden hahmottamiseen. Oheinen taulukko osoittaa kuinka edellytykset Vygotskin tuotannon kokonaisuuden arvioinnille ovat uusintapainosten ja uusien käännösten myötä muodostuneet oikeastaan vasta 2000-luvulle tultaessa. Tarkastelen seuraavassa Vygotskin tutkimusohjelman kehitystä lähinnä Koottujen teosten, osin myös muiden uusien käännösten avaamassa perspektiivissä. Toivon, että kehityksen näkökulma tekee oikeutta ajattelijalle, joka itse korosti että tiedettä tulee tarkastella dialektisesti liikkeessään, Teos Kirjoitettu Julkaistu Julkaistu venäjäksi englanniksi Taiteen psykologia / Kasvatuspsykologia / Psykologian kriisin historiallinen merkitys Apina, primitiivinen ihminen ja lapsi / Työkalu ja merkki lapsen kehityksessä /1999 Nuoruusiän pedologia / Korkeampien henkisten toimintojen historia / Oppi tunteista. Historiallis-psykologinen tutkielma Ajattelu ja puhe /1956/ 1962/1986/ 1982/ Taulukko 1: Vygotskin pääteosten julkaisuhistoria. Teosten kirjoittamisajankohta sekä venäjän- ja englanninkieliset julkaisuvuodet. 297

3 A R T I K K E L I T t.s. sen dynamiikan, kasvun, kehityksen, evoluution perspektiivissä. (Vygotsky, 1997a, 292). Vygotskin käsitteellinen työ tapahtui aina vuoropuhelussa johtavien aikalaisteorioiden kanssa, niin sanoaksemme lähiteorioiden vyöhykkeellä 5 keskustelukumpaneiden ajatusten kehittävänä kritiikkinä. Kootut avaavat aikaisempaa selkeämmän kuvan tähän Vygotskin teoreettisen työn maisemaan, sen keskustelukumppaneihin, metodisiin ratkaisuihin ja empiirisiin asetelmiin. Vygotskin varsinainen tutkijanura jäi kymmenen vuoden mittaiseksi. Näin lyhyen uran jaksotteleminen selkeästi erottuviin vaiheisiin on tietenkin hieman ongelmallista. Seuraamalla Vygotskin tutkimusintressejä, hänen metodologista orientaatiotaan ja teoreettisia keskustelukumppaneitaan voidaan kuitenkin tehdä jaottelu nuoruuden tuotantoon (vuoteen 1926), kulttuuri-historiallisen ohjelman muodostamiseen ( ) ja myöhäistuotantoon ( ). 6 REFLEKSEISTÄ TIETOISUUTEEN Vygotskin nuoruuden tuotannon varhaisteokset on valitettavasti jätetty koottujen teosten ulkopuolelle. Taiteen psykologia (Vygotsky, 1971), joka hyväksyttiin Vygotskin väitöskirjana 1925, ilmestyi venäjäksi 1965 ja englanniksi Siinä Vygotski analysoi taideteosta yksilön esteettisen kokemuksen sosiaalisena teknologiana taideteoksen rakenteesta lähtien. Mielenkiinnon kohteena on yksilöllinen kokemus esteettis-emotionaalisena ilmiönä. Samalla hän muotoilee alustavasti koko tuotantoaan läpäisevän näkemyksen yksilön yhteiskunnallisuudesta. Hän hylkää ajatuksen kansan hengestä tai kollektiivisesta sielusta, joka olisi olemassa yksilöllisestä psyykestä riippumatta. Tämä johtaa sosiaalisen, yhteiskunnallisen etsimiseen yksilön tietoisuudesta. Sosiaalinen psykologia tutkii nimenomaisesti yksittäisen ihmisen psyykeä, sitä mitä hänellä on päässään. Ei ole olemassa muuta psyykeä. (Vygotsky, 1971, 15). Ratkaisuna on siis yksilön ja yhteiskunnan inklusiivinen erottaminen (Valsiner ym., 2000, 6), jossa juuri henkilön yksilöllisyys on osoitus persoonallisuuden yhteiskunnallisuudesta. Se, kuinka yksilöllinen ja yhteiskunnallinen konkreettisesti välittyvät toisikseen, jää tässä vielä kuitenkin auki. Teoreettisena keskustelukumppanina Vygotskilla on Taiteen psykologiassa erityisesti Freud ja psykodynaaminen traditio laajasti ymmärrettynä. Toinen varhaistuotannon teos on Kasvatuspsykologia (Vygotsky, 1997c), joka kokoaa yhteen Vygotskin vuosina kotikaupungissaan Gomelissa ennen Moskovaan siirtymistään pitämät luennot. Vygotskin oma teoreettinen ääni ei luennoissa ole vielä kovin vahva, kyse on pikemminkin yrityksestä esitellä aikalaispsykologiaa mahdollisimman kattavasti. Sen sijaan luentojen näkökulma, pyrkimys tarkastella kasvatusta kehityksen ja muutoksen näkökulmasta, leimaa Vygotskin koko myöhempää tuotantoa. Vygotskin myöhempään ideologiseen pannaanjulistukseen (kuten kirjan uusintapainoksen viipymiseen yli 60 vuotta) vaikutti varmasti myös se, että kirjan lopussa esitetty utooppinen kasvatusvisio kytketään myönteisessä sävyssä Lev Trotskin ajatuksiin. Vygotskin varsinainen tutkijanura alkaa kuitenkin vasta näiden varhaisteosten jälkeen. Erityisen tärkeitä ovat ne vuosien tekstit (Vygotsky, 1997d; Vygotsky, 1997g), joissa hahmottuu systemaattisesti hänen ensimmäinen oma sosiaalibehavioristinen 7 tutkimusohjelmansa. Vygotskin rohkeana aikalaistendenssejä vastaan asettuvana teesinä on ajatus tietoisuudesta psykologian tutkimuskohteena. Tämä teesi suuntautuu behaviorismin eri muunnelmia vastaan, jotka tarkastelevat tietoisuutta vain selitettävänä ilmiönä, reaktioiden ja refleksien lopputuotteena. Vygotskin mukaan tietoisuus on ymmärrettävä itsenäisenä ilmiönä, jonka perustana ovat ihmisten väliset suhteet ja erityisesti puhuttu kieli. Nämä puolestaan on ymmärrettävä erityisiksi ärsyke-reflekseiksi. Ärsykkeiden koko joukosta kohoaa mielestäni esiin erityisesti eräs ryhmä sosiaalisten, ihmisestä lähtevien ärsykkeiden ryhmä. Niiden erikoisuus on siinä, että voin itse toistaa ne, että ne tulevat minulle hyvin varhain käännettävissäoleviksi reflekseiksi ja edelleen, että ne määräävät käyttäytymistäni aivan toisella tavalla kuin kaikki muut. Ne tekevät minut yhdenmukaiseksi muiden kanssa, tekevät teoistani itsestään identtisiä. Sosiaalisen käyttäytymisen ja tietoisuuden lähde sanan laajassa merkityksessä on juuri puheessa. (Vygotsky, 1997d, 77. Korostus lisätty). Samalla Vygotski kuitenkin korostaa lähestymistapansa objektiivisuutta ja objektiivisen psykologian välttämättämyyttä. Tieteellinen psykologia 298 Psykologia /05/03

4 ei saa kiistää tietoisuuden ilmiötä, vaan sen täytyy materialisoida se, saattaa se objektiivisen olemassaolon objektiiviselle kielelle. (Vygotsky, 1997d, 67). Tämä puolestaan johtaa siihen, että käyttäytyminen voidaan palauttaa jäännöksettä erilaisten reaktioiden järjestelmiksi: Näin on ratkaistu psyykkisen ongelma ilman energianmenetystä. Tietoisuus palautetaan jäännöksettä ja kokonaisuudessaan refleksien siirtomekanismeihin, jotka toimivat yleisten lainmukaisuuksien mukaisesti. Tämä merkitsee, että voidaan olettaa että organismissa ei ole reaktioiden lisäksi mitään muita prosesseja. (Vygotsky, 1997d, 73). Keskustelun teoreettisena kontekstina Vygotskilla on tässä vaiheessa varsin yksiselitteisesti Pavlovin refleksiteoria ja behaviorismi venäläisine muunnelmineen. Hän sitoutuu pitkälti behavioristiseen käsitteistöön ja pyrkimykseen objektiivisen psykologian luomiseen, tuoden kuitenkin samanaikaisesti tälle kentälle behaviorismin kanssa yhteensopimattoman käsityksen psykologian tutkimuskohteesta. Vygotskin sosiaalibehaviorismia luonnehtii siis kamppailu tutkimuskohteen (määrittelyn) ja metodologisen selitysperiaatteen välillä. Kohteen vastarinta, yhteensopimattomuus selitysperiaatteen kanssa, johtaa myöhemmin selitysperiaatteen uudelleenmuotoilemiseen. 8 Irtaantuminen tästä objektiivisen psykologian ohjelmasta alkaa näkyä vuoden 1926 aikana. Eräässä käännösesipuheessa Vygotski jättää jäähyväiset behaviorismille ja refleksologialle. Jo nyt on selvää jokaiselle, että marxilainen psykologia voi seurata amerikkalaisen behaviorismin ja venäläisen refleksologian polkua vain tiettyyn pisteeseen saakka (Vygotsky, 1997h, 81). Uudeksi referenssipisteeksi nousee hahmopsykologia, jonka kautta psykologian reformille avautuu perspektiivi tulevaisuuteen. Vygotski huomauttaa, että hahmopsykologian synty ja kehitys itsessään ovat merkki siitä, että psykologian kaikki kehitysvoimat johtavat samaan suuntaan. Kokonaiskuvan saamiseksi ei pidä rajoittua kansallisiin kiistoihin, vaan on analysoitava kansainvälistä keskustelua. Marxilainen psykologia on osa tätä tapahtumassa olevaa kehitystä, reaktiota psykologian kriisiin ja sen uudelleenorientoutumista (Vygotsky, 1997h, 83). Psykologian kansainvälisen tilan arviointi onkin tehtävä, jonka Vygotski seuraavana asettaa itselleen. KULTTUURI-HISTORIALLINEN OHJELMA Siirtymä sosiaalibehaviorismista kulttuuri-historialliseen ohjelmaan ei tapahdu yhdellä hyppäyksellä. Siirtymätekstinä toimii keväällä 1926 kirjoitettu ja 1927 viimeistelty (Vygodskaia ym., 1999a, 75) essee psykologian kriisin historiallisesta merkityksestä. Esseen kirjoittamisen jälkeen alkaa uusien kokeellisten tutkimusten jakso, jonka tuloksena syntyy aluksi sarja ohjelmallisia artikkeleita sekä sitten vuosina joukko laajoja käsikirjoituksia, joissa kulttuuri-historiallinen teoria saa varsinaisen hahmonsa. PSYKOLOGIAN KRIISI Kriisi-essee (Vygotsky, 1997a) on historiallinen tutkielma psykologian metodologisesta tilasta 1900-luvun alussa. Kyse on olemassaolevien teorioiden kriittisestä arvioinnista ja pikemminkin alustavien työhypoteesien etsimisestä kuin vielä positiivisen tutkimusohjelman muotoilemisesta. Keskustelun painopisteessä tapahtuu siirtymä behaviorismin kentältä ennen muuta manner-eurooppalaisen psykologian suuntaan (Adler, Binswanger, Freud, hahmopsykologit, Lange, Münsterberg, Stern jne.). Samalla kriisi-essee lienee Vygotskin teksteistä ainoa, jossa aikalaismarxismi (Blonski, Plehanov, Zalkind) on eksplisiittisen keskustelun kohteena. Myöhemmän kehityksen kannalta olennaista on Vygotskin omaksuma kritiikin käsite, erottautuminen (puolue)ideologisesti orientoituneesta marxismista sekä funktionaalis-geneettisen metodin perusteiden hahmottelu. Esseen lähtökohtana on teesi psykologian metodologisesta kriisistä. Tämä käsitys oli esitetty useiden psykologien taholta 1920-luvulla. Vygotski käy läpi manner-eurooppalaisen kriisi-keskustelun tärkeimmät puheenvuorot 9 ja tulkitsee niitä omasta dialektis-materialistisesta näkökulmastaan. Psykologian kriisi ilmenee erilaisten koulukuntien (behaviorismi, hahmopsykologia, marxilainen psykologia, personalismi, psykoanalyysi jne.) yhteensovittamattomuutena ja keskinäisenä kamppailuna. Keskenään kamppailevien koulukuntien takaa puolestaan löytyy kaksi tieteen reaalista tyyppiä: idealismi ja naturalismi. Näiden vastakkaisuus psykologiassa ilmenee selittämisen ja ymmärtämisen vastakohtaisuutena. Kun analyysia jatketaan pidemmäl- 299

5 A R T I K K E L I T le, näiden tieteen reaalisten tyyppien takaa löytyy kaksi filosofiaa, jota voidaan palauttaa osuvimmin Husserlin fenomenologiaan ja Feuerbachin materialismiin. Vain nämä ovat onnistuneet tieteellisesti koherentin metodologian luomisessa. Yritykset löytää kolmas tie niiden välistä ovat aina epäonnistuneet. Siksi ratkaisuna voi olla vain Feuerbachin linjaan ankkuroituvan aidon psykologisen materialismin kehittäminen. Arvioidessaan psykologian aikalaisteorioita Vygotski omaksuu metodologian, joka vaatii kritiikin kytkemistä tutkimuskohdetta koskevan positiivisen teorian kehittämiseen. Pelkkä kritiikki on negatiivista, se rajoittuu vain arvioimaan onko kritisoitava teoria oikea suhteessa kritiikin premisseihin, muttei sano mitään uutta itse tutkimuskohteesta. Kritiikin sijaan tarvitaankin tutkimusta, joka luo uutta tietoa tutkimuskohteesta. Mielekäs kritiikki on aina positiivisen tutkimuksen palveluksessa. Vygotski toteaa, että tieteellistä metodia ei luonnehdi niinkään tahto vastaukseen kuin tahto kysymykseen. Oikea kysymys ei ole tieteelliselle tutkimukselle lainkaan vähempiarvoinen kuin oikea vastaus. Psykologian historia on täynnään pilkulleen nyanssoituja ja tarkkoja vastauksia vääriin kysymyksiin. (Vygotsky, 1997a, ) Vygotski kritikoi voimakkaasti pyrkimyksiä luoda marxilainen psykologia satunnaisella klassikko-sitatologialla, jolla ei ole mitään sanottavaa itse kohteesta. Psykologiaa ei voida konstruoida katsomalla, mitä Marx esitti asiasta ohimennen ja aivan muissa tarkoituksissa (Vygotsky, 1997a, 313). Näin menetellen ei loppujen lopuksi ymmärretä edes sitä, mitä Marx sanoi varsinaisesta tutkimuskohteestaan. Vygotski torjuukin ajatuksen dialektisen materialismin suorasta soveltamisesta psykologiaan. Metodisten sääntöjen on palveltava tutkimusta, eikä päinvastoin. Ulkoa asetettujen metodikaanonien seuraaminen vain halvaannuttaa tutkimuksen (Vygotsky, 1997a, 313). Psykologian kriisin ratkaiseminen edellyttää siis psykologisen materialismin oman positiivisen tutkimusotteen kehittämistä. Se, onko psykologia mahdollinen tieteenä on ennen muuta metodologinen ongelma. (Vygotsky, 1997a, 328). Tutkiessaan Marxin Pääoman metodologista rakennetta Vygotski päätyy funktionaalis-geneettisen metodinsa alkumuotoiluun. Marxin kapitalismianalyysi lähtee liikkeelle tavaramuodosta, josta johdetaan koko yhteiskunnan liikkeen lait. Geneettinen alkusolu avaa koko yhteiskuntamuodon salaisuuden. Vastaavalla tavalla psykologian on löydettävä se geneettinen piste, josta psyyken kehitys tulee ymmärrettäväksi. Hän, joka onnistuu ratkaisemaan psykologisen solun merkityksen ( ) on löytänyt avaimen koko psykologiaan. (Vygotsky, 1997a, 320). Kulttuuri-historiallinen tutkimusohjelma on Vygotskin vastaus tähän metodologiseen haasteeseen. KORKEAMPIEN HENKISTEN TOIMINTOJEN MUODOSTUMINEN Heti kriisi-esseen jälkeen 10 alkaa kulttuuri-historiallisen tutkimusohjelman muotoilu, joka esitetään tuoreeltaan kansainväliselle tutkijayhteisölle (Leontiev, 1932; Luria, 1928; Vygotski, 1929) 11 ja kiteytyy vuosien suuriin monografioihin. Behavioristisen selitysmallin sijaan astuu ihmisen psyykkisen toiminnan erityispiirteiden analyysi, ajatus ihmisen toiminnan kokonaisvaltaisesta, kulttuurisesti välittyneestä luonteesta ja yksilön psyykkisestä kyvystä oman elämänsä hallintaan. Nyt korkeammat henkiset toiminnot ovat ( ) laadullisesti uusia muodostumia, jotka kehittyvät täysin erityisten lakien mukaisesti ja ovat täysin erityisten mallien mukaisia alempiin psyykkisiin toimintoihin verrattuina (Vygotsky, 1998a, 34). Kulttuuri-historiallisen tutkimusohjelman muotoiluina keskeisimmät tekstit ovat epäilemättä Tool and Sign in Child Development vuodelta 1930 (Vygotsky, 1999a; Vygotsky et al., 1994) sekä The History of the Development of Higher Mental Functions vuodelta 1931 (Vygotsky, 1997b). Luonnehdin seuraavassa molempien ydinajatuksia. 12 Vygotski määrittelee Väline ja merkki lapsen kehityksessä -esseen 13 tarkoitukseksi työkalujen käytön ja symbolien roolin analyysin lapsen kehityksessä. Aikaisemmin näitä kahta prosessia on tarkasteltu erillisinä ja toisistaan riippumattomina, mikä on estänyt korkeampien henkisten toimintojen luonteen ymmärtämistä (Vygotsky, 1999a, 12). Vygotskin mukaan ratkaiseva kohta kehityksessä saavutetaan kun esineitä käyttävä ja muokkaava toiminta yhdistyy kielen käyttöön. Kieli ja 300 Psykologia /05/03

6 symbolien käyttö muuttavat kokonaan psyykkisen toiminnan luonteen kohottaen sen uudelle tasolle. Puhe on ratkaiseva tekijä psyykkisen toiminnan uuden rakenteen, korkeampien psyykkisten toimintojen synnyssä. Puheen avulla lapsi oppii ohjaamaan omaa toimintaansa ja hallisemaan tilannetta, jossa toimii. Näin muotoutuvat korkeammat psyykkiset toiminnot, jotka tekevät myös ihmiselle tyypillisen työtoiminnan mahdolliseksi (Vygotsky, 1999a, 14 ja 20). Vygotski toteaa, että lapsi joka puhuu lisää sosiaalisen elementin toimintaansa. Tällä tavoin lapsen käyttäytyminen siirtyy kokonaan uudelle tasolle, sitä alkavat ohjata uudet tekijät joiden vaikutuksesta muodostuvat kokonaan uudet sosiaaliset rakenteet lapsen henkisessä elämässä. Hänen käyttäytymisensä sosiaalistuu. (Vygotsky, 1999a, 20). Symbolisten funktioiden liittäminen toimintaan luo edellytykset kokonaan uudentyyppiselle nykyisyyden ja tulevaisuuden elementtien yhdistymiselle ja samalla syntyy täysin uusi psykologisen toiminnan kenttä, joka johtaa tavoitteiden muodostamisen ja toiminnan etukäteisen suunnittelun funktioiden syntymiseen. (Vygotsky, 1999a, 35. Korostus lisätty). Toiminnan psykologiseen kenttään sisältyvät intentionaalisuus ja päämäärän suunnittelu etukäteen. Korkeampien henkisten toimintojen muodostuminen merkitsee toisin sanoen sitä, että ihmislapsista tulee kehityksensä myötä subjekteja, henkilöitä jotka ovat kykeneviä hallitsemaan omaa elämänkulkuaan. Nostaessaan esiin elämänhallinnan teeman Vygotski samalla kytkee yksilön mailmaan, maailmassa olemiseen. Elämä ajassa (life over time), kulttuurinen kehitys, työ, kaikki mikä erottaa ihmisen eläimestä psykologisella alueella, liittyy tiiviisti siihen tosiasiaan, että ihmisen historiallisen kehityksen prosessissa itsehallinta, oman käyttäytymisen hallinta, kehittyi samanaikaisesti ulkoisen maailman hallinnan kanssa. (Vygotsky, 1999a, 64) Korkeampien henkisten toimintojen historiallinen muodostuminen luo uudentyyppisen käyttäytymisen muodon, vapaan toiminnan, joka on riippumatonta välittömistä tarpeista tai ympäristön ärsykkeistä. Vapaa toiminta ei ole reagointia välittömään ympäristöön, vaan suuntautuu tulevaisuuteen. Vapaan toiminnan kehittyminen on toiminnallisesti riippuvaista merkkien käytöstä (Vygotsky, 1999a, 64-65). Tämä toiminnan uusi suhde persoonallisuuteen mikä syntyy sanan ansiosta ja johtaa toiminnan hallintaan, tämä toimijan uusi suhde ulkoiseen maailmaan saa ilmauksensa sanan kontrolloimassa ja ohjaamassa vapaassa teossa, jota ei ole olemassa kehitysprosessin alussa. (Vygotsky, 1999a, 67). Jos kehityksen alussa on teko riippumattomana sanasta, niin sen lopussa on teoksi tuleva sana, joka tekee ihmisen toiminnasta vapaan. (Vygotsky, 1999a, 68). Korkeampien henkisten toimintojen historia -esseen tutkimuskohteena ovat seuraavat kolme peruskäsitettä (basic concepts): (1) korkeammat henkiset toiminnot, (2) käyttäytymisen kulttuurinen kehitys ja (3) käyttäytymisen hallinta sisäisten prosessien välityksellä (Vygotsky, 1997b, 7). Tekstin metodia käsittelevässä osassa Vygotski esittää ajatuksen psyykkisen toiminnan välittyneisyydestä oheisen kuvan muodossa (kuva 1) (Vygotsky, 1997b, 62). Välittävä toiminta Työkalujen Merkkien käyttö käyttö Kuva 1. Psyykkisen toiminnan välittyneisyys (Vygotsky, 1997b, 62). Vygotski korostaa, että hänen psykologiansa keskeinen tosiasia on välittyneisyys. (Vygotsky, 1997e, 138) Välittyneen toiminnan käsitteellä tulee mahdolliseksi ylittää jako ulkoiseen maailmaan ja siitä riippumattomaan sieluun. Siinä, missä työkalut välittävät yksilön suhdetta ulkoiseen luontoon, merkit ja muut psyykkiset työkalut välittävät suhdetta hänen sisäiseen luontoonsa ja toisiin ihmisiin. Psyykkiset työkalut ovat luonteensa mukaan sosiaalisia eivätkä orgaanisia tai yksilöllisiä välineitä. Ne on suunnattu psyykkisten prosessien, omien tai vieraiden, hallintaan, aivan kuten tekniset välineet on suunnattu luonnonhallintaan. (Vy- 301

7 A R T I K K E L I T gotsky, 1997i, 85). Korkeammat henkiset toiminnot Vygotskin teorian ehkä keskeisin teesi on, että kaikki korkeammat toiminnot ovat syntyperältään sosiaalisia. Hän kutsuu tätä teesiään sosio-geneettiseksi laiksi, joka voidaan muotoilla seuraavasti: jokainen toiminto lapsen kulttuurisessa kehityksessä ilmenee kahdesti, kahdella tasolla, ensin sosiaalisena ja sitten psykologisena, ensin ihmisten välisenä intermentaalisena kategoriana ja sen jälkeen lapsen sisäisenä intramentaalisena kategoriana. (Vygotsky, 1997b, 106) Tämä laki pätee samalla tavoin tahdonalaiseen tarkkaavaisuuteen, loogiseen muistamiseen, käsitteiden muodostukseen kuin tahdonkin kehitykseen. Samalla on ilmeistä, että tämä siirtymä ulkoisesta sisäiseen muuntaa myös prosessien luonnetta ja rakennetta. Geneettiseltä kannalta katsottuna kaikkien korkeampien toimintojen ja niiden välisten suhteiden taustalla ovat sosiaaliset suhteet, ihmisten väliset todelliset suhteet. (Vygotsky, 1997b, 106) Psyykkiset prosessit ovat ensin jakaantuneet ihmisten kesken ja vasta sitten niistä tulee yhden ihmisen sisäistyneitä funktioita, jotka kantavat muassaan sosiaalisten suhteiden rakenteita. Näin korkeammat henkiset toiminnot ilmaisevat ihmisten välillä toteutuvaa draamaa. (Vygotsky, 1997b, 106). Lähikehityksen vyöhykkeen ajatus on tämän sosiogeneettisen peruslain ehkä tunnetuin konkretisointi. Rakenteeltaan kaikki korkeammat psyykkiset toiminnot ovat keskenään samankaltaisia ja merkkivälittyneisyys on niiden tärkein tunnusmerkki (Vygotsky, 1999a, 41). Käyttäytymisen kulttuurinen kehitys Välineessä ja merkissä Vygotski esitti, että korkeampien henkisten toimintojen muodostuessa jätämme taaksemme psyyken luonnonhistorian ja astumme käyttäytymisen historiallisen muotoutumisen alueelle. (Vygotsky, 1999a, 47). Tätä psyyken historiallisuuden ajatusta kehitellään nyt systemaattisemmin eteenpäin. Johtopäätös on tämä: kulttuuri luo käyttäytymisen erityisiä muotoja, se muuntaa henkisten toimintojen aktiivisuutta, se luo uusia päällysrakenteita ihmisen käyttäytymisen kehittyvässä järjestelmässä ( ). Historiallisen kehityksen prosessissa yhteiskunnallinen ihminen muuttaa käyttäytymisensä välineitä ja metodeja, muuntaa luonnollisia vaistojaan ja toimintojaan, ja kehittää ja luo käyttäytymisen uusia erityisesti kulttuurisia muotoja. (Vygotsky, 1997b, 18). Psyykkisten funktioiden historiallinen riippuvuus kulttuurisista muodoista esitetään tässä vahvana tulkintana. Lurija ja Vygotski organisoivat luvulla Taskentissa sarjan tutkimuksia, joissa tätä tulkintaa pyrittiin testaamaan empiirisesti. Tutkimukset herättivät myös psyyken kulttuurisen rakentumisen suhteen varovaisemmalla kannalla olleiden hahmopsykologien mielenkiinnon, mutta orastanut kansainvälinen yhteistyö ja hypoteesin tarkempi testaaminen jäivät poliittisten muutosten jalkoihin. Lurijan onnistui julkaista raportti näistä tutkimuksista vasta 1970-luvulla (vrt. Helkama, 1994; Luria, 1976). Käyttäytymisen hallinta sisäisten prosessien kautta Vygotski liittää persoonallisuuden käsitteen korkeampiin psyykkisiin funktioihin ja niiden kautta elämänhallintaan. Persoonallisuus ei tällöin määrity yksilön ainutkertaisten erityispiirteiden kautta, vaan hänen kyvystään ohjata omaa toimintaansa. Persoonallisuuden ja kulttuurisen kehityksen välille asetetaan yhtäläisyysmerkit. Persoonallisuus on sosiaalinen käsite, joka viittaa ihmisen historiallisiin piirteisiin, elämänhallintakyvyn luomaan käyttäytymisen yhtenäisyyteen (Vygotsky, 1997b, 242). Näin ymmärretyn persoonan suhde ympäristöön on vapaata toimintaa, joka ei ole riippuvaista suoraan vaikuttavista tarpeista tai suoraan havaittavasta tilanteesta. Se on tulevaisuuteen suuntautuvaa toimintaa. (Vygotsky, 1999a, 64). Ihminen valloittaa luonnon itsensä ulkopuolella, mutta psykologiamme ja etiikkamme sijaitsee hänen sisällään. (Vygodskaia ym., 1999b, 45 mukaan). MERKITYSTEN JA KOKEMUKSEN ANALYYSI Vygotskin myöhäistuotannosta puhuminen on mahdollista vain tietyin varauksin. Hänen tekstinsä ilmestyivät usein vuosien viiveellä. Vastaavasti läpi koko myöhäistuotannon julkaisujen voidaan tunnistaa aiempien käsitteiden ja uuden vaiheen ongelmanasettelujen rinnakkaisuutta. Puheen 302 Psykologia /05/03

8 myöhäistuotannosta tekee kuitenkin oikeutetuksi se, että on havaittavissa myös tiettyjen uusien teemojen ja ongelmanasettelujen esiinkohoaminen. Persoonallisuuden, merkityksen ja kokemuksen käsitteet saavat nyt aikaisempaa suuremman painotuksen. Metodologisesti tapahtuu siirtymä kohti semioottista analyysia ja tutkimusintressiksi kiteytyy entistä selkeämmin yksilöllisen toimintakyvyn ja elämänhallinnan problematiikka. Osa uudelleenorientoutumisista sijoittuu jo vuoteen 1930 (persoonallisuuden käsite), mutta metodologisesti ratkaisevin siirtymä tapahtuu 1932 paikkeilla merkityksen käsitteen uudelleenarvioinnissa. Persoonallisuuden käsitteen osalta Vygotski esittää itsekriittisen uudelleenarvion jo vuonna Haluaisin muistuttaa teitä siitä, että siirtymä yhä monimutkaisempiin tutkimaamme kohdetta koskeviin käsitteellistyksiin ei ole sattumaa, vaan seurausta tutkimuksessamme omaksutusta erityisestä näkökulmasta. Kuten tiedätte, perusnäkemyksemme korkeammista toiminnoista on se, että asetamme ne eri suhteeseen persoonallisuuden kanssa kuin kehittymättömät psyykkiset toiminnot. Kun me sanomme, että yksilö hallitsee ja ohjaa käyttäytymistään, niin silloin me käytämme sellaista kompleksisempaa ilmiötä kuin persoonallisuus selittämään yksinkertaisempia asioita (tahdonalainen tarkkaavaisuus tai looginen muisti). Meitä on syytetty siitä, että olemme epäonnistuneet ottamaan huomioon persoonallisuuden käsitettä, joka on läsnä kaikissa niissä psykologia toimintoja koskevissa selityksissä, joiden kanssa olemme tekemisissä. Tämä on tosiaankin totta. (Vygotsky, 1997f, 91) Nuoruusiän pedologiassa persoonallisuus, elämänhallinta ja puhe sidotaan vahvasti yhteen: Korkemmat henkiset toiminnot perustuvat yksilön oman käyttäytymisen hallintaan. Voimme puhua persoonallisuuden muodostumisesta vain kun on todettavissa yksilön oman käyttäytymisen hallintaa. (Vygotsky, 1998a, 171). Käyttäytymisen hallinta tulee mahdolliseksi kielen ja puheen kautta: Erityisesti siksi, että sana toimii toisten ohjaamisen välineenä se alkaa täyttää samaa tehtävää suhteessa omaan itseen ja tulee yksilön oman käyttäytymisen hallinnan perusvälineeksi. Tässä on sanan tahdonalaisuuden lähde, tämän vuoksi sana alistaa motoriset reaktiot alaisuuteensa ja muodostuu sanan voima käyttäytymisen yli. (Vygotsky, 1998a, 169. Korostus lisätty). Puhe on se medium, jonka avulla ihminen oppii hallitsemaan käyttäytymistään ja tulee sitä kautta vapaaksi välittömistä ympäristönsä ärsykkeistä. Vuoden 1932 paikkeilla Vygotski toteaa, että merkin ja merkityksen käsitteitä tulee arvioida uudelleen. Hän toteaa tutkijayhmänsä seminaarissa 14, että merkin sosiaalista luonnetta ei ymmärretty riittävästi ryhmän aikaisemmissa tutkimuksissa. Seminaarista koostetussa sisäisessä muistiossa todetaan: (Johdanto: merkin tärkeys; sen sosiaalinen merkitys.) Varhaisemmissa töissämme sivuutimme sen, että merkillä on merkitys. ( ) Lähdimme liikkeelle merkityksen pysyvyydestä, väheksyimme merkitystä. (Vygotsky, 1997e, 134). Mutta ei ole olemassa merkkiä ilman merkitystä. Merkityksen muodostaminen on merkin päätehtävä. Merkitys on kaikkialla missä on merkki (Vygotsky, 1997e, 134), sillä merkitys sisältyy merkkiin. (Vygotsky, 1997e, 136). Analyysin painopisteessa tapahtuu siirtymä merkistä merkitykseen. Merkki-merkitys yhteyden analyysi johtaa luonnollisesti sanamerkityksen käsitteeseen, josta tulee Vygotskin keskeiskäsite Ajattelussa ja puheessa. Tämä puolestaan johtaa ajatukseen tietoisuuden semanttisesta ja systeemisestä luonteesta. Tietoisuudella kokonaisuudessaan on semanttinen rakenne, siksi semioottinen analyysi on ainoa sovelias menetelmä tietoisuuden systeemisen ja semanttisen rakenteen tutkimiseksi. (Vygotsky, 1997e, 137) Ajattelu ja puhe on tosiasiassa kooste vuosien välillä ilmestyneistä artikkeleita, jotka on koottu yhteen hieman muokattuina, uudella johdannolla ja loppuluvulla varustettuna. Kirja on viimeistelty kiireessä mikä ilmenee toistoina ja päällekkäisyyksinä, jopa ristiriitaisina viittauksina tekstissä (Lompscher ym., 2002). On myös esitetty, että kirjan sisällä esiintyy keskenään kilpailevia tai rinnakkaisia tulkintoja sanamerkityksen käsitteestä (Wertsch, 1996). Ajattelussa ja puheessa Vygotski esittää metodologisen erottelun elementtien analyysin ja holististen analyysiyksiköiden välillä. Toisin kuin elementit, nämä yksiköt edustavat sellaisia analyysin tuloksia jotka eivät kadota mitään niistä ominaisuuksista, jotka ovat luonteenomaisia kokonaisuudelle ja jotka samalla onnistuvat esittämään kaikkein elementaarisimmassa 303

9 A R T I K K E L I T muodossa kokonaisuuteen sisältyvät ominaisuudet. (Vygotsky, 1994b, 342). Tietoisuuden analyysissa tällainen yksikkö oli Vygotskin mukaan sanamerkitys. Jos halutaan tietää kuinka ykseys kehittyy, muuttuu ja vaikuttaa lapsen kehitykseen on tärkeää olla hajottamatta ykseyttä sen elementeiksi, sillä jos tämä tehdään kadotetaan tälle ykseydelle olennaiset erityispiirteet. (Vygotsky, 1998b, 294) Tämän ykseyden analyysissa sanamerkitys on olennainen, sillä merkitys on osa sanaa sana ilman merkitystä ei ole sana. Siispä sanamerkitys on sellainen puheen ja ajattelun ykseyden muodostava yksikkö, jota ei voida hajottaa enää osikseen. (Vygotsky, 1998b, 294) Tärkeää tässä yhteydessä on se, että Vygotski ei esittänyt että olisi olemassa yksi koko psykologiaa orientoiva tai yhdistävä analyysiyksikkö. Hän oli ylipäänsä kriittinen käsitteiden universalisoivaa käyttöä kohtaan (Vygotsky, 1997d) ja etsi sen sijaan aina erityisen tutkimuskohteen erityistä logiikkaa (Vygotsky, 1997a). Niinpä kunkin kohteen tutkimuksessa haasteena on löytää juuri tätä kohdetta parhaiten avaava analyysiyksikkö. Persoonallisuuden ja yksilön toimintakyvyn analyysissa tällainen yksikkö on Vygotskin mukaan elämys. Yksi esimerkki tällaisesta analyysiyksiköstä on emotionaalinen kokemus (perezhivanie) (Vygotsky, 1994b, 342). Persoonallisuuden ja ympäristön suhdetta tutkittaessa voidaan löytää tällainen yksikkö, jota psykopatologiassa ja psykologiassa on kutsuttu kokemukseksi. (Vygotsky, 1998b, 294). 15 Kokemus on tekijä, joka sijaitsee persoonallisuuden ja ympäristön välissä ja joka määrittää persoonallisuuden suhteen ympäristöön, joka osoittaa mitä jokin tekijä ympäristössä merkitsee persoonallisuudelle. Kokemus on määräävä tekijä siinä suhteessa, kuinka jokin ympäristön tekijä vaikuttaa lapsen kehitykseen. ( ) Yhdessä ainoassa perheessä, yhdessä perhetilanteessa, voimme havaita eri lasten kohdalla erilaisia muutoksia kehityksessä, koska kukin lapsi kokee yhden ja saman tilanteen eri tavoin. (Vygotsky, 1998b, 294) Vygotski korostaa, että lapsen ja ympäristön keskinäisessä suhteessa ympäristö määrää lapsen kehityksen sen kokemuksen kautta, joka lapsella on ympäristöstä. Tämän vuoksi ympäristöä ei voida kuvata absoluuttisilla tunnusluvuilla, sillä lapsi on osa sosiaalista tilannetta, jossa hänen suhteensa ympäristöön määrittyy hänen oman kokemuksensa ja toimintansa kautta. Ympäristötekijät saavat kontrolloivan merkityksen, koska lapsi kokee ne. Tästä seuraa vaatimus lapsen sisäiseen kokemukseen murtautuvasta analyysista, ympäristön analyysista muuntuneena merkittävässä määrin lapsen sisäiseksi tekijäksi, joka ei ole palautettavissa hänen elämänsä ulkoisiin olosuhteisiin. (Vygotsky, 1998b, 295) The Teaching about Emotions. Historical- Psychological Studies (Vygotsky, 1999b) täydentää olennaisesti kokemusteeman analyysia ja kuvaa Vygotskin tuotannon loppuvaiheesta yleensäkin. Keskeneräiseksi jäänyt monografia vastaa tyyliltään pitkälti Kriisi-esseetä. Molemmat ovat teoriahistoriallisia tutkielmia, joissa historiallisen analyysin tavoitteena on luoda perustaa nykyisyyden käsitteellistämiselle. Kilpailevien aikalaisteorioiden taustalta löytyy kartesiolainen dualismi, johon eri koulukunnat antavat toisiaan ruokkivia ja täydentäviä vääriä vastauksia. Tätä teoreettista hajanaisuutta ei voida ylittää vain empiirisellä tutkimuksella, vaan tarvitaan myös käsiteellis-historiallista reflektiota. Descartesin vastapooliksi Vygotski asettaa Spinozan, jonka monismi sallii ajatuksen toimivasta ja tuntevasta maailmaan sijoittuvasta ihmisestä. Spinoza onkin epäilemättä Vygotskin myöhäisvaiheen tärkein filosofinen innoittaja. LOPUKSI Koottujen myötä Vygotskin tuotannon moniulotteisuus alkaa avautua koko laajuudessaan. Teokset osoittavat kuinka Vygotskin ajattelu oli jatkuvassa liikkeessä, niin teoreettisten käsitteiden kuin keskustelukumppaneiden suhteen. Vygotskin kiihkeä kirjoittamistahti ja uusien ideoiden etsiminen leimaavat tekstejä myös niin, että ne ovat usein luonteeltaan pikemminkin teoreettis-ohjelmallisia esseitä kuin huolellisesti viimeisteltyjä empiirisiä raportteja. Lähteviitteet ovat nykykriteerein tarkasteltuna ylimalkaisia ja vastaavasti tutkimusasetelmista esitetään vain harvoin niin huolellinen kuvaus, että kokeen toistaminen kuvauksen perusteella olisi mahdollista. Tämä kaikki merkitsee sitä, että Vygotski avautuu helposti myös keskenään erisuuntaisille tulkinnoille, joille voidaan löytää tukea tuotannon eri jaksoja ja teemoja eri tavoin painottamalla. 304 Psykologia /05/03

10 Yllä on tarkasteltu lähinnä Vygotskin teoreettisen tutkimusohjelman muotoutumista ja kehitystä psyykkistä toimintaa selittävien käsitteiden osalta. Ratner korostaa Koottujen viidennen osan johdannossaan Vygotskin ajattelun loogista eheyttä. Vygotskin psykologisen järjestelmän suuri vahvuus on sen loogisessa eheydessä. (Ratner, 1998, xiv). Loogisen eheyden korostaminen saattaa kuitenkin johtaa kehitysmomentin katoamiseen näköpiiristä. Eheyden sijaan tässä artikkelissa on korostettu Mihail Jaroshevskin tavoin Vygotskin käsitteiden dynaamisuutta ja kehitystä, niiden jatkuvaa liikettä (Yaroshevsky et al., 1997, 368). Keskeiset psyykkistä toimintaa selittävät kategoriat tiivistyivät seuraaviksi käsitteiksi: sanamerkitys sosiaalinen refleksi psyykkinen työkalu merkki elämys Siirtymä refleksimallista työkalumetaforan kautta merkkiin sekä lopulta merkityksen ja elämyksen käsitteisiin on tietenkin vain kapea leikkaus Vygotskin ajattelun kehityksestä. Monia teoreettisen kehitysprosessin tärkeitä ulottuvuuksia ja sisällöllisiä teemoja jää tämän tiivistyksen tavoittamattomiin. Empiirisen tutkimusmetodiikan kehitys on tässä sivuutettu kokonaan. Käsitteellisen tiivistyksen tavoitteena onkin tässä tehdä Vygotskin ajattelun liikkuvuus ja sen painopisteiden muutos mahdollisimman havainnolliseksi. Mikäli pelkistys onnistuu se auttaa myös ymmärtämään Vygotskin tuotannon monitulkintaisuutta. Siirtymässä reflekseistä merkkien kautta merkityksiin ja elämyksiin on käsittääkseni kyse sekä selitysperiaatteissa että tutkimusintresseissä tapahtuneista muutoksista. Refleksikäsitteen hylkääminen merkitsee siirtymistä välittyneen toiminnan analyysiin. Psyyken välittyneisyys on Vygotskin teorian keskeinen tunnusmerkki. Juuri välittynyt toiminta sijoittaa ihmisen maailmaan, purkaa kartesiolaisen dualismin ulkoisen ja sisäisen välillä. Vygotski erottaa toisistaan sisäisen ja ulkoisen puolen välittyneessä toiminnassa ja korostaa samalla niiden keskinäistä yhteyttä. Metodologinen ratkaisu on tässä selkeä: materiaalista ja symbolista välittyneisyyttä on analysoitava suhteessa toisiinsa. Samalla on kuitenkin ilmiselvää, että Vygotskin oma tutkimusintressi kohdistuu vain välittyneisyyden toiseen momenttiin: sisäisen toiminnan rakentumiseen merkki/merkitys välitteisesti ja kokemuksellisesti. Ilmeistä on myös, että metodologisen selitysperiaatteen ja tutkimusintressin keskinäinen suhde jää Vygotskilla tietyssä määrin avoimeksi. Vygotski korosti itse jatkuvasti, että tieteellisessä ajattelussa kysymykset ovat vastauksia olennaisempia. Hänen omaa tuotantoaankin on syytä tarkastella juuri kysymyksenasettelujen eikä vastausten näkökulmasta. Psyykkisen toiminnan välittynyt luonne ja korkeampien psyykkisten toimintojen kulttuurinen ja historiallinen muodostuminen olivat kysymyksiä, joihin hän etsi vastauksia. Yleinen teoreettinen oivallus ihmismielen kulttuurihistoriallisesta luonteesta ei vielä vastaa kysymykseen kuinka ihmismielen mekanismit rakentuvat. Vygotskin omassa ajattelussa tapahtuneet siirtymät osoittavat, että itse välittyneisyyden luonnetta koskevaan kysymykseen voidaan vastata aidosti monin eri tavoin ja että kunkin vastaustavan puitteissa voidaan muodostaa erilaisia konkreettisiin kysymyksenasetteluihin liittyviä tutkimusintressejä. Ehkä juuri tämän vuoksi Vygotskin tekstit ovat säilyttäneet kiinnostavuutensa ja merkityksensä teoreettisena resurssina kaikille niille, jotka näkevät erilaisista näkökulmista lähtien psyykkisen todellisuuden esineellisessä maailmassa kulttuurisesti muotoutuvana inhimillisenä draamana. Viitteet 1. Alun perin tarkoituksenani oli kirjoittaa lyhyt esittely Koottujen teosten englanninkielisestä laitoksesta. Teossarjan laajuus paisutti tekstin pian laajuudeltaan artikkelin tai katsauksen kokoiseksi. Kiitokset Psykologia -lehden anonyymeille refereille, joiden lausunnot auttoivat tekstin lopullisen muodon löytämisessä. Koottuja esittelevä osuus on nyt tekstin liitteenä. 2. Vygotskin elämäkerrasta ks. (Hänninen, 2001; Keiler, 2002; Kozulin, 1990; Levitin, 1982; Ratner, 1991; van der Veer ym., 1991; Wertsch, 1985; Vygodskaia ym., 1999a; 1999b; 1999c; 1999d; Yaroshevsky, 1989). 3. Mind in Societyn (Vygotsky, 1978, ) luettelossa on 178 venäjänkielistä tekstiä. Koottujen teosten julkaisuluettelossa on 191 nimikettä, käsikirjoitukset mukaanlukien (Rieber, 1999, ). Van der Veer ja Valsiner listaavat 302 julkaisua ja käsikirjoitusta (van der Veer ym., 1991, ). Vygodskajan ja Lifanovan bibliografiaan sisältyy 274 venäjän- ja 7 englanninkielistä tekstiä (Vygodskaia 305

11 A R T I K K E L I T ym., 1999d, ). 4. Lainausten suomennoksen kirjoittajan ellei suomentajaa mainita lähdeviitteessä. 5. Valsiner ja van der Veer kuvaavat tätä termillä intellectual interdependency (Valsiner et al., 2000). 6. Vaihtoehtoisina ratkaisuina ks. esim. Keiler, 2002; Minick, 1987; van der Veer ym., Terminologinen yhdenmukaisuus G. H. Meadin kanssa ei tässä ole sattumaa. Useat tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota Vygotskin ja Meadin käsitysten sukulaissuhteeseen (Glock, 1986; Kozulin, 1990; Valsiner ym., 2000; Vari-Szilagyi, 1991). 8. Vastaavalla tavalla esimerkiksi Freudin teorian kehitystä on tulkittu yrityksinä saattaa selitysperiaate ja sitä pakeneva kohde keskenään tasapainoon (Lorenzer, 1973). 9. Karl Bühler julkaisi vuonna 1927 kirjan Die Krise der Psychologie (Bühler, 1965), jota Vygotski ei ehtinyt arvioida esseessään. 10. From 1927 on, almost all his basic studies (of speech, of thought, of attention, of memory, and of other mental functions) began to be pursued from the perspective of the historical development of mind. (Vygodskaia et al., 1999a, 77). 11. Kootuissa näitä Journal of Genetic Psychologyssä julkaistuja artikkeleita ei ole, mutta kiinnostuneet löytävät ne Vygotsky Readerista (Leont ev, 1994; Luria, 1994; Vygotsky, 1994a) 12. Yhdessä Lurijan kanssa kirjoitettu Ape, Primitive Man and Child. Essays in the History of Behavior (v Luria ym., 1992) jää tässä tarkastelun ulkopuolelle. Teoksen syntykontekstista ks. Helkama, 1994; Silvonen, Tekstistä on kaksi eri versiota, joista toinen on julkaistu Kootuissa ja toinen Vygotsky Readerissa. Lukijan kannalta merkittävin ero niiden välillä on, että Readerissä julkaistut kuviot puuttuvat Koottujen versiosta. Niinpä lukijan on turha etsiä siitä esimerkiksi Mind in Societyssä ja Vygotsky Readerissä esitettyä (Vygotsky, 1978, 40; Vygotsky ym., 1994, 144) 14. Seminaariin osallistuivat Vygotskin lisäksi Leontjev, Lurija, Boshovits, Zaporozec, Levina, Morozova ja Slavina (Rieber ym., 1997, toimituksen viite ss ). 15. Kootuissa Vygotskin avainkäsite perezhivanie kääntyy milloin emotional experience, milloin experience of meaning. Saksankielisessä lähin vastine on Erlebnis. Suomeksi voitaisiin puhua paitsi kokemuksesta myös elämyksestä tai kokemuksellisuudesta. LIITE: KOOTUT TEOKSET JA NIIDEN PÄÄTEKSTIT Vygotskin Koottujen teosten englanninkielisen laitoksen valmistuminen on tärkeä tapahtuma Vy- gotskin ajattelun ja (kulttuuri-historiallisen) psykologian teoreettisten perusteiden ymmärtämisen kannalta. Lukijalla on nyt käytössään lähes täydellinen Vygotskin pääteoksen Ajattelun ja puheen englanninkielinen käännös. Ensimmäinen englanninkielinen laitos (Vygotsky, 1962) oli lyhennetty versio ja myös Kozulinin toimittama laitos (Vygotsky, 1989) on voimakkaasti editoitu ja vapaamuotoisesti käännetty. Myös Mind in Society, joka on ollut jo vuosia Vygotski tulkintojen standardilähde, on vahvasti editoitu tekstikokoelma. Toimittajat kertovat ottaneensa huomattavia vapauksia teosta kootessaan: Liittäessämme erillisiä esseitä yhteen olemme ottaneet merkittäviä vapauksia. Lukija ei kohtaa tässä kirjaimellista Vygotski käännöstä, vaan toimitetun käännöksen josta olemme poistaneet tarpeettomalta vaikuttaneita osia ja olemme lisänneet ainesta joka näytti tekevän esitetyt näkökohdat selvemmiksi. (John-Steiner ym., 1978, ix-x). Kootut teokset muuttavat tilannetta merkittävästi siinä suhteessa, että nyt on mahdollisuus päästä hyvin lähelle sitä, mitä Vygotski itse tosiasiassa kirjoitti. Täysin vapaita Kootut teoksetkaan eivät ole ongelmista. Ne on käännetty alkuperäisestä poikkeavassa järjestyksessä, mutta teosten väliset ristiinviittaukset on jostain syystä jätetty venäläisen edition mukaisiksi, jolloin ne eivät hyödytä käytännössä lainkaan englantilaisen laitoksen lukijaa. Kirjasarjan eri osien toimituksellinen taso vaihtelee. Kuhunkin osaan on liitetty käännöksen toimittajien esipuhe ja/tai johdanto, mutta vain osassa on kunnollinen tekstejä kommentoiva viiteapparaatti. Kootut teokset on puutteistaan huolimatta niin paljon aikaisempia käännöksiä tarkempi ja kokonaisuutena tietenkin laajempi, että se lunastaa paikkansa tulevien Vygotski tulkintojen standardilähteenä. Teossarjan sisältö Vygotsky, L.S. (1987) The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 1. Problems of General Psychology. Ed. by R.W. Rieber and A.S. Carton. Translated and with an Introduction by Norris Minick. New York, Plenum Press (396 sivua) Sarjan ensimmäinen osa (venäläisen laitoksen 306 Psykologia /05/03

12 toinen) sisältää kaksi tekstiä, joista ensimmäinen on uutena käännöksenä ilmestyvä Thinking and Speech. Toinen teksti Lectures on Psychology koostuu kuudesta vuonna 1932 Leningradissa pidetystä luennosta, jotka ilmestyvät tässä ensi kertaa englanniksi. Lisäksi niteeseen sisältyvät A.R. Lurijan venäjänkielisen laitoksen jälkisanat, Jerome Brunerin prologi ja Norris Minnickin Vygotskin tuotannon eri vaiheita jaksotteleva johdanto. Vygotsky, L.S. (1993) The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 2: The Fundamentals of Defectology. Translated and with an Introduction by Jane E. Knox and Carol B. Stevens. Editors R.W. Rieber & Aaron C. Carton. New York, Plenum Press (349 sivua) Toinen osa (venäläisen laitoksen viides) keskittyy defektologian eli erityispedagogiikan ja kehityshäiriöiden psykologisiin ongelmiin. Venäläisen laitoksen jälkisanat ovat kirjoittaneet E. Bein, T. Vlasova, R. Levina, N. Morosova ja Zh. Shif. Englanninkielisen laitoksen toimittajat Knox ja Stevens ovat kirjoittaneet seikkaperäisen johdannon. Kaikki niteen tekstit ovat englanninkielisiä ensijulkaisuja. Vygotsky, L.S. (1997) The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 3: Problems of the Theory and History of Psychology. Translated and with an Introduction by R. van der Veer. Editors R.W. Rieber & J. Wollock. New York, Plenum Press (426 sivua) Teosten kolmas osa (venäläisen laitoksen ensimmäinen) keskittyy psykologian teorian ja historian kysymyksiin. Tärkein yksittäinen teksti on The Historical Meaning of the Crisis in Psychology: A Methodological Investigation (1927), joka ilmestyy tässä ensimmäistä kertaa englanniksi. Lisäksi niteeseen sisältyy joukko Vygotskin kirjoittamia esipuheita venäläisinä käännöksinä ilmestyneisiin Köhlerin, Koffkan, Bühlerin ja Thorndiken teoksiin sekä lukuisia pienimuotoisia artikkeleita, jotka lähes kaikki ovat englanninkielisiä ensijulkaisuja. A.N. Leontjevin essee On Vygotsky s Creative Development sekä Jaroshevskin ja Gurgenidzen epilogi valottavat neuvostopsykologiassa muotoutunutta Vygotski tulkintaa. Englanninkieliseen laitoksen esipuhe tulee René van der Veerin kirjoittama. Vygotsky, L.S. (1997) The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 4: The History of the Development of Higher mental Functions. Trans. by M.J. Hall. Prologue by J. Glick. Editor Robert W. Rieber. New York, Plenum Press (294 sivua) Teosten neljäs osa (venäläisen laitoksen kolmas) sisältää laajan monografian The History of the Development of Higher mental Functions vuodelta Monografia ilmestyy tässä ensimmäistä kertaa englanniksi. Niteen toisena tekstinä ilmestyy vuonna 1928 kirjoitettu ja 1935 julkaistu artikkeli The Question of Multilingual Children. Venäläisen laitoksen epilogi on A.M. Matjuskinin kynästä, englanninkielisen laitoksen johdannon on kirjoittanut Joseph Glick. Vygotsky, L.S. (1998) The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 5: Child Psychology. Translated by M.J. Hall. Prologue by C. Ratner. Editor R. W. Rieber. New York, Plenum Press (362 sivua) Viides osa (venäläisen laitoksen neljäs) sisältää otsikolla Pedology of Adolescent. Selected Chapters valikoiman vuosina julkaistun nuoruusiän psykologian oppikirjan luvuista. Niteeseen sisältyvät myös neljä vuosina pidettyä luentoa sekä kaksi lukua keskeneräiseksi jääneestä lapsipsykologian kirjan käsikirjoituksesta ( ). Kaikki ilmestyvät tässä ensimmäistä kertaa englanniksi. Venäläisen laitoksen epilogi on D.B. Elkonin kirjoittama. Englanninkielisen laitoksen prologin on kirjoittanut Carl Ratner. Vygotsky, L.S. (1999) The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 6: Scientific Legacy. Translated by Marie J. Hall. Prologue by D. Robbins. Editor R. W. Rieber. New York, Plenum Press (334 sivua) Koottujen kuudes osa (venäläisen laitoksen kuudes) sisältää tekstit Tool and Sign in the Development of the Child (1930), The Teaching about Emotions. Historical-Psychological Studies ( ) sekä On the Problem of the Psychology of the Actor s Creative Work (1932). Kaksi jälkimmäistä ilmestyvät tässä ensi kertaa englanniksi. Taiteilijan luovuutta käsittelevä teksti ilmestyi Venäjällä Englanninkielisen edition prologin on kirjoittanut Dorothy Robbins. Venäläisen edition jälkisanat ovat Mihail Jaroshevskin kynästä. Lähteet Bühler, K. (1965). Die Krise der Psychologie. 3. unveränderte 307

13 A R T I K K E L I T Auflage. (Alkuteos 1927). Stuttgart: Gustav Fischer. Glick, J. (1997). Prologue. Teoksessa R. W. Rieber (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 4: The History of the Development of Higher mental Functions (s. v-xvi) New York: Plenum Press. Glock, H.-J. (1986). Vygotsky and Mead on the Self, Meaning and Internatisation. Studies in Soviet Thought, 31, Helkama, K. (1994). Stalinin ja Hitlerin pitkä varjo maailman psykologiassa ja A.R. Lurijan arkistossa. Psykologia, 29(5), 2 15 (käännösliite). Hänninen, V. (2001). Lev Semjonovits Vygotski. Tietoisuuden kulttuuri-historiallinen kehitys. Teoksessa V. Hänninen, J. Partanen & O.-H. Ylijoki (toim.), Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjiä. (s ) Tampere: Vastapaino. John-Steiner, V., Souberman, E., Cole, M. & Scribner, S. (1978) Editor s Preface. Käännös: L. S. Vygotsky. Mind in Society. The Development of Higher Psychological Processes (s. ix-xi). Cambridge, MA: Harvard University Press. Keiler, P. (2002). Lev Vygotskij ein Leben für die Psychologie. Weinheim: Beltz. Kozulin, A. (1990). Vygotsky s Psychology. A Biography of Ideas. New York: Harvester Wheatsheaf. Leont ev, A. (1994). The development of volutary attention in the child. (Alkuteos 1932). Teoksessa R. Van der Veer & J. Valsiner (toim.), The Vygotsky Reader (s ) Oxford: Blackwell. Leontiev, A. N. (1932). The Development of Voluntary Attention in the Child. Journal of Genetic Psychology, 40, Levitin, K. (1982). One Is Not Born a Personality. Moscow: Progress. Lompscher, J. & Rückriem, G. (2002) Editorial. Käännös: L. S. Vygotskij. Denken und Sprechen. (s. 7 35). Weinheim: Beltz Lorenzer, A. (1973). Über den Gegenstand der Psychoanalyse oder: Sprache und Interaktion. Frankfurt am Main: Suhrkamp. Luria, A. (1994). The problem of the cultural development of the child. (Alkuteos 1928). Teoksessa R. Van der Veer & J. Valsiner (toim.), The Vygotsky Reader (s ) Oxford: Blackwell. Luria, A. R. (1928). The Problem of the Cultural Behavior of the Child. Journal of Genetic Psychology, 35(4), Luria, A. R. (1976). Cognitive Development. Its Cultural and Social Foundations. Edited by Michael Cole. Cambridge, MA: Harvard University Press. Luria, A. R. & Vygotsky, L. S. (1992). Ape, Primitive Man and Child. Essays in the History of Behavior. (Käännös E. Rossiter.) (Alkuteos Etudy po Istorii Povedeniia 1930). New York: Harvester Wheatsheaf. Minick, N. (1987). The Development of Vygotsky s Thougt: An Introduction. Teoksessa: R. W. Rieber & A. S. Carton (toim.), Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 1: Problems of General Psychology (s ) New York: Plenum Press. Pedological. (1950) On Pedological Disortions in the Commissariats of Education. A Resolution of the Central Committee of the Communist Party of the Soviet Union July 4, Käännös: J. Wortis. Soviet Psychiatry. (s ). Baltimore: The Williams and Wilkins Company. Ratner, C. (1991). Vygotsky s sociohistorical psychology and its contemporary applications. New York: Plenum Press. Ratner, C. (1998). Prologue. Teoksessa R. W. Rieber (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 5: Child Psychology. (s. v-xv) New York: Plenum Press. Rieber, R. W. (toim.) (1997). The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 4: The History of the Development of Higher Mental Functions. New York: Plenum Press. Rieber, R. W. (toim.). (1998). The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 5: Child Psychology. New York: Plenum Press. Rieber, R. W. (toim.). (1999). The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 6: Scientific Legacy. New York: Kluwer Academic. Rieber, R. W. & Carton, A. S. (toim.). (1987). The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 1: Problems of General Psychology. New York: Plenum Press. Rieber, R. W. & Carton, A. S. (toim.). (1993a). The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 2: The Fundamentals of Defectology. New York: Plenum Press. Rieber, R. W. & Carton, A. S. (1993b). Foreword and Acknowledgements. Teoksessa: R. W. Rieber & A. S. Carton (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 2. (s. v-ix) New York: Plenum Press. Rieber, R. W. & Wollock, J. (toim.). (1997). The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 3: Problems of the Theory and History of Psychology. New York: Plenum Press. Silvonen, J. (1995). Rekapitulaatio ja kontingenssi psykologian historiassa. Psykologia, 30(1), Valsiner, J. & van der Veer, R. (2000). The Social Mind. Construction of the Idea. Cambridge: Cambridge University Press. van der Veer, R. (1996). Vygotsky and Piaget: A Collective Monologue. Human Development, 39, van der Veer, R. & Valsiner, J. (1991). Understanding Vygotsky: A Quest for Synthesis. Oxford: Basil Blackwell. van der Veer, R. & Valsiner, J. (toim.) (1994). The Vygotsky Reader. Oxford: Blackwell. Vari-Szilagyi, I. (1991). G.H. Mead and L.S. Vygotsky on Action. Studies in Soviet Thought, 42, Wertsch, J. V. (1985). Vygotsky and the Social Formation of Mind. Cambridge MA: Harvard University Press. Wertsch, J. V. (1996). Vygotsky: The Ambivalent Enlightenment Rationalist. Teoksessa: M. Cole & J. V. Wertsch (toim.), Contemporary Implications of Vygotsky and Luria (s ) Clark University Press: Worcester - MA. Vygodskaia, G. L., & Lifanova, T. M. (1999a). Lev Semenovich Vygotsky. Part 1. Journal of Russian and East European Psychology, 37 (2), Vygodskaia, G. L., & Lifanova, T. M. (1999b). Lev Semenovich Vygotsky. Part 2. Journal of Russian and East European Psychology, 37 (3), Vygodskaia, G. L., & Lifanova, T. M. (1999c). Lev Semeno- 308 Psykologia /05/03

14 vich Vygotsky. Part 3. Journal of Russian and East European Psychology, 37 (4), Vygodskaia, G. L., & Lifanova, T. M. (1999d). Lev Semenovich Vygostky. Part 4. Journal of Russian and East European Psychology, 37 (5), Vygotski, L. S. (1929). The Problem of the Cultural Development of Child. The Pedagogical Seminary and Journal of Genetic Psychology, 36 (3), Vygotsky, L. (1989). Thought and Language. Newly revised and edited by Alex Kozulin. (Alkuteos 1934). Cambridge, MA: The MIT Press. Vygotsky, L. S. (1962). Thought and Language. (Käännös E. Hanfman & G. Vakar.) (Alkuteos 1934). Cambridge: MIT Press. Vygotsky, L. S. (1971). The Psychology of Art. Introduction by A.N. Leontiev, commentary by V.V. Ivanov. (Alkuteos 1925/1965). Cambridge: The M.I.T. Press. Vygotsky, L. S. (1978). Mind in Society. The Development of Higher Psychological Processes. Edited by M. Cole, V. John-Steiner, S. Scribner & E. Souberman. Cambridge: Harvard University Press. Vygotsky, L. S. (1994a). The problem of the cultural development of the child. (Alkuteos 1929). Teoksessa R. Van der Veer & J. Valsiner (toim.), The Vygotsky Reader (s ). Oxford: Blackwell. Vygotsky, L. S. (1994b). The problem of the environment. (Alkuteos 1935). Teoksessa R. Van der Veer & J. Valsiner (toim.), The Vygotsky Reader (s ). Oxford: Blackwell. Vygotsky, L. S. (1997a). The Historical Meaning of the Crisis in Psychology: A Methodological Investigation. (Alkuteos 1927). Teoksessa R. W. Rieber & J. Wollock (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 3 (s ). New York: Plenum Press. Vygotsky, L. S. (1997b). The History of the Development of Higher Mental Functions. (Alkuteos 1931). Teoksessa R. W. Rieber (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 4 (s ). New York: Plenum Press. Vygotsky, L. S. (1997c). Educational Psychology. Introduction by V.V. Davydov. (Käännös R. Silverman.) (Alkuteos 1926). Boca Raton: St. Lucie Press. Vygotsky, L. S. (1997d). Consciousness as a Problem for the Psychology of Behavior. (Alkuteos 1925). Teoksessa R. W. Rieber & J. Wollock (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 3 (s ). New York: Plenum Press. Vygotsky, L. S. (1997e). The Problem of Consciousness. (Alkuteos 1933). Teoksessa R. W. Rieber & J. Wollock (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 3 (s ). New York: Plenum Press. Vygotsky, L. S. (1997f). On Psychological Systems. (Alkuteos 1930). Teoksessa R. W. Rieber & J. Wollock (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 3 (s ). New York: Plenum Press. Vygotsky, L. S. (1997g). The Methods of Reflexological and Psychological Investigations. (Alkuteos 1926). Teoksessa R. W. Rieber & J. Wollock (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 3 (s ). New York: Plenum Press. Vygotsky, L. S. (1997h). Apropos Koffka s article on self-observation (instead of preface). (Alkuteos 1926). Teoksessa R. W. Rieber & J. Wollock (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 3 (s ). New York: Plenum Press. Vygotsky, L. S. (1997i). The Instrumental Method in Psychology. Teoksessa: R. W. Rieber & J. Wollock (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 3 (s ). New York: Plenum Press. Vygotsky, L. S. (1998a). Pedology of the Adolescent. (Alkuteos ). Teoksessa R. W. Rieber (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 5: Child Psychology (s ). New York: Plenum Press. Vygotsky, L. S. (1998b). The Crisis at Age Seven. (Alkuteos ). Teoksessa R. W. Rieber (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 5: Child Psychology (s ). New York: Plenum Press. Vygotsky, L. S. (1999a). Tool and Sign in the Development of the Child. (Alkuteos 1930). Teoksessa R. W. Rieber (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 6: Scientific Legacy (s. 1 68). New York: Plenum Press. Vygotsky, L. S. (1999b). The Teaching about Emotions. Historical-Psychological Studies. (Alkuteos 1933). Teoksessa R. W. Rieber (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 6: Scientific Legacy (s ). New York: Plenum Press. Vygotsky, L. S. & Luria, A. (1994). Tool and symbol in child development. (Alkuteos 1930). Teoksessa R. van der Veer & J. Valsiner (toim.), The Vygotsky Reader (s ). Oxford: Blackwell. Yaroshevsky, M. (1989). Lev Vygotsky. Moscow: Progress Publishers. Yaroshevsky, M. G., & Gurgenidze, G. S. (1997). Epilogue. Teoksessa R. W. Rieber & J. Wollock (toim.), The Collected Works of L.S. Vygotsky. Volume 3 (s ). New York: Plenum Press. 309