ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ"

Transkriptio

1 ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto Muutettu Toiminta-ajatus Kaupunginhallitus johtaa kaupungin hallintoa ja huolehtii toiminnan kehittämisestä ja tuloksellisuudesta valtuuston asettamien tavoitteiden, suunnitelmien ja päätösten mukaisesti. 2 Kokoonpano Kaupunginhallituksessa on viisitoista jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee jäsenistä puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan. 3 Tehtävät ja ratkaisuvalta Sen lisäksi mitä muutoin on säädetty tai määrätty tai ellei toisista johtosäännöistä muuta johdu, kaupunginhallitus valtuuston asettamien toimintatavoitteiden ja talousarviopäätösten mukaisesti: 1) vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta, 2) päättää toimialoittain keskeiset kehittämislinjat ja painopisteet sekä seuraa tavoitteiden toteutumista, 3) määrittelee konserniohjeilla toimintatavat konserniyhteisöjen toiminnan ohjaukseen, 4) antaa lausunnot kuntayhtymille näiden taloussuunnitelmista ja -arvioista, 5) määrittelee omaisuuden hankinnassa, myynnissä ja hallinnon organisoinnissa noudatettavat periaatteet sekä omaisuuteen kohdistuvat tuottovaatimukset ja muut tavoitteet, 6) ohjaa maankäytön yleispiirteistä suunnittelua, päättää maankäyttöä, kaavoitusta ja

2 Kaupunginhallituksen johtosääntö (6) asuntopolitiikkaa koskevista ohjelmista sekä määrittelee alueiden kaavoitustavoitteet, 7) määrittelee elinkeinopolitiikan toimintalinjat, 8) määrittelee ympäristönsuojelupolitiikan toimintalinjat, 9) määrittelee riskienhallinnan periaatteet ja rahoitusstrategian, 10) päättää taloushallinnon, tilahallinnon ja tietohallinnon toteuttamisperiaatteista sekä antaa yleiset ohjeet materiaalipalvelujen hoitamisesta, 11) päättää henkilöstöpoliittisista periaatteista, paikallisista virka- ja työehtosopimuksista sekä muista henkilöstöasioista ellei tehtävää ole johtosäännöllä tai kaupunginhallituksen päätöksellä määrätty toimielimelle, viranhaltijalle tai työntekijälle, 12) päättää asemakaavoitetulla alueella sijaitsevien rakennustonttien myymisestä, vaihtamisesta tai vuokraamisesta, mikäli tehtävää ei ole annettu lautakunnalle, 13) päättää asemakaavan tai tontti jaon toteuttamista varten tarvittavien alueiden, rakennusten ja laitteiden myymisestä, vaihtamisesta ja lunastamisesta sekä katualuekorvauksen maksamisesta, mikäli tehtävää ei ole annettu lautakunnalle, 14) päättää rakennusten, huoneistojen sekä maa- ja vesialueiden vuokraamisesta kymmentä vuotta pidemmäksi ajaksi, mikäli tehtävää ei ole annettu lautakunnalle, 15) päättää kiinteän omaisuuden ostamisesta, mikäli tehtävää ei ole annettu lautakunnalle, 16) päättää sellaisten maankäyttö- ja kaavoitussopimusten hyväksymisestä, joissa kaupungin sopijakumppaneille tuleva rakennusoikeus on enintään k-m2 ja joissa kaupunki ei sitoudu talousarvion ylittäviin velvoitteisiin, 17) kumottu ( ) 18) antaa rakennuslain 52 :ssä tarkoitetun rakentamiskehotuksen, 19) antaa rakennuslain 42 :n 2 momentin 3 kohdassa säädetyn rakennuskiellon, 20) päättää rakennuslain 32 :ssä, 42 :n 3 momentissa ja 43 :ssä säädetyn rakennuskiellon jatkamisesta sekä tekee esityksen ympäristöministeriölle yleiskaavan laatimiseen tai muuttamiseen liittyvän rakennuslain 124 a :ssä tarkoitetun toimenpidekiellon jatkamisesta, 21) antaa lausunnot asuntorakentamista ja perusparantamista koskevista lainahakemuksista ja niiden keskinäisestä etuoikeusjärjestyksestä,

3 Kaupunginhallituksen johtosääntö (6) 22) hyväksyy talonrakennushankkeita koskevat hankesuunnitelmat, jos uudisrakennushankkeen laajuus ei ylitä kerros-m2 tai vanhojen tilojen muutostöitä koskevan hankkeen laajuus ei ylitä kerros-m2 tai ellei hanke muutoin ole merkittävä esimerkiksi kustannuksiltaan, käyttötarkoitukseltaan tai siihen liittyviltä kulttuurihistoriallisilta arvoiltaan, 23) Kumottu (Kv ) 24) antaa selityksen valtuuston päätöstä koskevan valituksen johdosta, jos kaupunginhallitus katsoo voivansa yhtyä valtuuston päätöksen lopputulokseen, 25) nimeää kaupungin edustajat yhteisöjen ja säätiöiden hallintoelimiin sekä niiden tilintarkastajiksi, ellei johtosäännössä tai muutoin ole toisin määrätty. 26) päättää yhtiöiden ja muiden yhteisöjen perustamisesta, ostamisesta ja myymisestä sekä säätiöiden perustamisesta. ( ) 4 Kokouskutsu Kokouskutsu kaupunginhallituksen kokouksiin toimitetaan, mikäli mahdollista kolme päivää ennen kokouta. Kokouskutsun yhteydessä toimitetaan kokouksen esityslista, jossa tulee olla selostus ja päätöksenteon perustelut kustakin käsiteltävänä olevasta asiasta ja päätösehdotus. 5 Esittely Esittelijänä toimivat kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtajat kukin toimialallaan, ellei kaupunginhallitus ole työnjaosta tai esittelijästä toisin määrännyt. Tarvittaessa kaupunginjohtaja ratkaisee, kenen esiteltäväksi asia kuuluu. Kaupunginjohtajalta on kuitenkin oikeus ottaa esitettäväkseen apulaiskaupunginjohtajan toimialaan kuuluva asia sekä siirtää omaan toimialaansa kuuluvan asian esittely apulaiskaupunginjohtajalle tai muulle kaupunginhallituksen määräämälle esittelijälle. 6 Kaupungin organisaatio ja johtaminen Kaupunkia johtaa kaupunginhallituksen alaisena kaupunginjohtaja. Kaupunginjohtajan johdolla toimivat valtuuston valitsemat apulaiskaupunginjohtajat. Kaupunginhallitus päättää apulaiskaupunginjohtajien työnjaosta. Kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajien tehtävistä ja ratkaisuvallasta määrätään tässä johtosäännössä. Kaupunginjohtajan välittömässä alaisuudessa toimivat hallintokeskus, palvelukeskus ja sisäisen tarkastuksen yksikkö. Kaupungin muu organisaatio jakaantuu kolmeksi toimialaksi seuraavasti: sosiaali- ja terveystoimi, opetus- ja kulttuuritoimi sekä ympäristön ja teknisten palveluiden toimiala. Toimialoja johtaa valtuuston tehtävään määräajaksi määräämä apulaiskaupunginjohtaja tai muu viranhaltija. Toimialajohtajan tehtävistä ja ratkaisuvallasta määrätään lauta- ja johtokuntien johtosäännöissä. ( ) Espoon kaupungin keskushallintö, kesäkuu 98

4 Kaupunginhallituksen johtosääntö (6) 7 Kaupunginjohtajan tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginjohtajan tehtävänä ja ratkaistavana on sen lisäksi mitä laissa on säädetty tai muutoin määrätty 1) johtaa kaupungin hallintoa, taloutta sekä muuta toimintaa, 2) huolehtia siitä, että valtuuston ja kaupunginhallituksen kokouksissa käsiteltävät asiat asianmukaisesti yhteensovitetaan, valmistellaan ja pannaan täytäntöön, 3) seurata apulaiskaupunginjohtajien ja toimialajohtajien sekä toimialansa viranhaltijoiden päätösten laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä ryhtyä niiden johdosta mahdollisesti tarvittaviin, kuntalain 51 :n tarkoittamiin toimenpiteisiin, 4) sen mukaan kuin kaupunginhallitus erikseen päättää edustaa tai määrätä joku edustamaan kaupunkia yhteisöjen ja säätiöiden yhtiö- ja vuosikokouksiin ja vastaaviin sekä antaa toimiohjeet edustajille, ( ) 5) sen mukaan kuin kaupunginhallitus erikseen päättää nimetä kaupungin ehdokkaat yhteisöjen ja säätiöiden hallintoelimiin sekä antaa ohjeet kaupunkia yhteisöjen ja säätiöiden hallintoelimissä edustaville henkilöille kaupungin kannan ottamisesta käsiteltäviin asioihin, ( ) 6) edustaa tai määrätä joku edustamaan kaupunginhallitusta kaupunkia koskevissa neuvotteluissa ja tilaisuuksissa, jollei kaupunginhallitus ole toisin päättänyt, 7) päättää kaupungin edustustilaisuuksien järjestämisestä sekä valtuuston ja kaupunginhallituksen edustus- ja käyttövarojen käytöstä kaupunginhallituksen määräämissä rajoissa, 8) päättää vapautuksen myöntämisestä kunnallis- ja kiinteistöverosta sekä verotuslainsäädännön mukaan kaupunginhallitukselle kuuluvista tehtävistä, ellei tehtävää ole määrätty viranhaltijalle, 9) antaa ohjeet kaupungin varojen sijoittamisesta, jollei kaupunginhallitus ole toisin määrännyt, 10) päättää valtuuston hyväksymissä rajoissa talousarvio- ja tilapäislainojen ottamisesta, lainojen takaisinmaksusta ja lainaehtojen muuttamisesta, 11) päättää vuosilomien myöntämisestä apulaiskaupunginjohtajille ja toimialansa hallintokuntien päälliköille, 12) päättää apulaiskaupunginjohtajien ja toimialansa hallintokuntien päälliköiden virkamatkoista sekä muissa johtosäännöissä olevien virkamatkoja koskevien määräysten estämättä erityisestä syystä yksittäisen viranhaltijan tai projektiryhmän virkamatkasta, 13) suorittaa kaupunginhallituksen määräämät muut tehtävät.

5 Kaupunginhallituksen johtosääntö (6) 8 Apulaiskaupunginjohtajien tehtävät ja ratkaisuvalta Apulaiskaupunginjohtajan tehtävänä ja ratkaistavana on sen lisäksi mitä muutoin on määrätty 1) huolehtia toimialaansa kuuluvien kaupunginhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta, 2) seurata toimialallaan kaupungin lauta- ja johtokuntien sekä luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden päätösten laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä ryhtyä niiden johdosta mahdollisesti tarvittaviin kuntalain 51 :n tarkoittamiin toimenpiteisiin, 3) sen mukaan kuin kaupunginhallitus erikseen päättää edustaa tai määrätä joku edustamaan kaupunkia yhteisöjen ja säätiöiden yhtiö- ja vuosikokouksiin ja vastaaviin sekä antaa toimiohjeet edustajille, ( ) 3a) sen mukaan kuin kaupunginhallitus erikseen päättää nimetä kaupungin ehdokkaat yhteisöjen ja säätiöiden hallintoelimiin sekä antaa ohjeet kaupunkia yhteisöjen ja säätiöiden hallintoelimissä edustaville henkilöille kaupungin kannan ottamisesta käsiteltäviin asioihin, ( ) 4) toimialallaan edustaa tai määrätä joku edustamaan kaupunginhallitusta kaupunkia koskevissa neuvotteluissa ja edustustilaisuuksissa, jollei kaupunginhallitus tai kaupunginjohtaja ole toisin päättänyt, 5) suorittaa kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan määräämät muut tehtävät. 9 Kelpoisuusehdot Kaupunginjohtajaksi ja apulaiskaupunginjohtajaksi valittavana vaaditaan yliopistossa tai korkeakoulussa suoritettu virkaan soveltuva tutkinto tai hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon. 10 Sijaisuudet Kaupunginjohtajan ollessa estyneenä tai viran ollessa avoinna toimii estyneen sijaisena tai viran väliaikaisena hoitajana kaupunginhallituksen määräämä apulaiskaupunginjohtaja tai muu viranhaltija. Apulaiskaupunginjohtajan ollessa estyneenä tai viran ollessa avoinna toimii estyneen sijaisena tai viran väliaikaisena hoitajana kaupunginjohtaja tai muu kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. 11 Kaupunginjohtajan vuosiloma, virkavapaus ja virkamatkat Kaupunginjohtajan vuosilomasta, virkavapaudesta ja virkamatkoista päättää kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

6 Kaupunginhallituksen johtosääntö (6) 12 Asioiden valmistelu ja täytäntöönpano Kaupunginhallituksen alaisena yleisenä valmistelu- ja täytäntöönpanoelimenä toimii hallintokeskus. 13 Asiakirjojen allekirjoittaminen Kaupunginhallituksen pöytäkirjan otteen todistaa oikeaksi kokoussihteeri, kaupunginsihteeri tai hallinnollinen sihteeri. Kaupunginhallituksen päätösten perusteella tehtävät sopimukset ja muut asiakirjat allekirjoittaa kaupunginjohtaja tai apulaiskaupunginjohtaja ja varmentaa kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. Kaupunginhallituksen valtakirjan ja lupahakemusten allekirjoittamisesta määrää kaupunginhallitus, ellei asiasta ole muussa johtosäännössä tai muutoin toisin määrätty. 14 Tiedoksiantojen vastaanotto Kaupungille annettavat haaste- ja muut tiecloksiannot vastaanottavat kaupunginhallituksen määräämät viranhaltijat ellei muissa johtosäännöissä tai muutoin ole toisin määrätty. A/1.14

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen johtosääntö 1.4 1 (6) ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 4.3.1996 Viimeksi muutettu 7.5.2001 1 Toiminta-ajatus Kaupunginhallitus johtaa kaupungin hallintoa

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen johtosääntö ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 4.3.1996 Viimeksi muutettu 26.2.2007 Voimaan 26.2.2007 1 Toiminta-ajatus Kaupunginhallitus johtaa kaupungin hallintoa

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 10.12.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 9.12.2013 Voimaan 1.1.2014 3 Kaupunginhallituksen tehtävät ja Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunginhallituksen johtosääntö

Espoon kaupunginhallituksen johtosääntö Espoon kaupunginhallituksen johtosääntö 1.4 1 (10) Espoon kaupunginhallituksen johtosääntö Valtuusto 8.12.2008 (kaupunginhallitus 16.12.2008) Voimaan 1.1.2009 1 Kaupunginhallitus ja jaostot Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö 1 (6) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Kaupunginvaltuuston 21.1.2013 hyväksymä Voimaantulo 21.1.2013 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa kaupungin hallintoa ja valvoa, että kaupungin

Lisätiedot

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö 1 (5) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Espoon kaupunginhallituksen johtosääntö 1.4 1 (10) ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 10.12.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 9.12.2013 Voimaan 1.1.2014

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Espoon kaupunginhallituksen johtosääntö 1.4 1 (10) ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 Viimeksi muutettu Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

2. Kaupunginhallitus ja kaupungin johtaminen

2. Kaupunginhallitus ja kaupungin johtaminen Espoon kaupungin hallintosääntö 2017 1 (8) 2. Kaupunginhallitus ja kaupungin johtaminen 1 Kaupunginhallitus ja jaostot Kaupunginhallitus johtaa kaupungin ja kaupunkikonsernin hallintoa ja taloutta sekä

Lisätiedot

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ... 3 Kunnanhallituksen asema... 3 Johtosäännön rakenne... 3 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Kunnanhallituksen tulosalueet...

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 11.12.2000 106 1.1.2001 Kaupunginvaltuusto on tarkistanut 30.08.2005

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Muutos KV

Muutos KV Kaupunginhallituksen johtosääntö 1(7) KEMIN KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 99 ja tulee voimaan 1.1.2013. Muutos KV 10.12.2012 134 2 1 luku YLEISTÄ 1 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖHALLINNON J O H T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 22.11.2010 tulevaksi voimaan 1.1.2011, jolloin ympäristöhallinnon 27.10.2008 hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. Myöhemmin

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1. Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 6 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, voimaan 1.1.2012) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 19.12.2001 Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISTÄ 1 Toiminta-ajatus Kaupunginhallitus huolehtii kaupungin yleisestä kehittämisestä ja johtamisesta kaupungin

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja. 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Tekninen lautakunta vastaa kaupungin rakennusomaisuuden suunnittelusta, rakentamisesta, kunnossapidosta ja kehittämisestä; kaavoituksesta;

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen toimikausi on kaksi (2) vuotta.

Kaupunginhallituksen toimikausi on kaksi (2) vuotta. Kuopion kaupunki Sääntö 1 (9) Kuopion kaupunki Kaupunginhallituksen johtosääntö 1 luku Kokoonpano, tehtävät ja toimivalta 1 Yleiset tehtävät 2 Kokoonpano ja toimikausi 3 Esittely Kaupunginhallitus johtaa

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö

Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Fr ESPOON KAUPUNGIN KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 24.10.1990 Viimeksi muutettu 14.12.1994 1 Toiminta-ajatus Keskusvirasto luo edellytyksiä kaupungin itsehallinnon toteutumiselle valmistelemalla

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. KAUPUNGINHALLITUKSEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KAUPUNGINHALLITUKSEN

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN LAUTAKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN LAUTAKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Teknisen ja ympäristötoimen 4.1 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN LAUTAKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 12.12.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 Viimeksi muutettu

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävänä on nuoriso- ja liikuntalautakunnan alaisena edistää toimialallaan nuorison ja koko

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 8 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 29.2.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan ja jaoston kokoonpano Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2013 1 Sisällys 1 LUKU... 3 PERUSTURVAN TOIMIALA... 3 1 Lautakunnan tehtävät... 3 2 LUKU... 3 PERUSTURVALAUTAKUNTA JA JAOSTOT... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo:1.1.2013 Muutettu 10.12.2012,voimaantulo 1.1.2013 2 Sisällysluettelo 1. LUKU VAPAA-AIKALAUTAKUNTA...

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005.

Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005. Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty kirkkovaltuustossa 1. päivänä helmikuuta 2005 Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005 1 luku Kirkkoneuvoston

Lisätiedot

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. 1 KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: 1.1.2007 Muutos: 8.12.2008 Voimaantulo: 1.1.2009 Muutos: 15.11.2010 Voimaantulo: 1.1.2011

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 1. HALLINTOSÄÄNTÖ 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5. TEKNISEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 6. HUITTISTEN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Valtuusto hyväksynyt 18.2.2013 22, muutokset 26.10.2015 107 Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö I LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1. KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.2009 Toiminta-ajatus 1 Keskusvirasto huolehtii kaupunginvaltuuston,

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Ehdotus kaupunginhallitus 23.11.2015 1 Toiminta-ajatus Konsernihallinnon

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo: johtosääntö muilta osin tulee voimaan 1.4.2012, mutta luottamushenkilöorganisaatiota koskevat muutokset

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kansalaistoimi

Kulttuuri- ja kansalaistoimi 1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu:8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu: 12.3.2012

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 14 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.6.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä tehtävänä

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. 1 ULVILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 31.01.2011 Valt. 7 Voimaantulo: 01.02.2011 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. Ympäristölautakunta

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ r.cpqqn luulo IITADSiZMM ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 80 ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 16.12.1981 hyväksymä sekä 13.5.1987

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.) PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Valtuusto 10.6.2009 1 SISÄLLYSLUETTELO Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunta... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta...

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin hallintosääntö 1.6 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 24.5.2010 Voimaan 1.1.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymän ylläpitämästä lukioliikelaitos Tavastiasta ovat voimassa laissa säädetyn lisäksi tämän johtosäännön määräykset.

Lisätiedot

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 08.02.2016 6 I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

Kangasalan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 7. päivänä tammikuuta 2015

Kangasalan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 7. päivänä tammikuuta 2015 Kangasalan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö KV 6 7.1.2015, liite 1 KV 50 18.12.2014, liite 9 KN 178 11.11.2014, liite 3 Hyväksytty kirkkovaltuustossa 7. päivänä tammikuuta 2015 Vahvistettu hiippakunnan

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta KRISTIINANKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto / 2009 1 Sisältö Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu.

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö Oulun kaupunki Rakennusvalvontatoimen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 115 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 12 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Kalajoen seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty kirkkovaltuustossa 26. päivänä kesäkuuta 2014. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 27. päivänä elokuuta

Lisätiedot

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely (Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö

Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö 1.1.2013 IMATRAN KAUPUNKI IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRANOMAISEN JOHTOSÄÄNTÖ Toimielin: Imatran kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantulo: 1.1.2013

Lisätiedot

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Konserniesikunnan toimintaohje 1.5.1 1 (5) KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Kaupunginjohtaja 20 8 2009 Voimaan 20.8.2009 1 Toiminta-ajatus Konserniesikunta tukee ja edistää kaupungin strategista johtamista,

Lisätiedot

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely Espoon kaupungin hallintosääntö 2017 1 (5) II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely 1 Kokousmenettely Tämän luvun 2-11 :ien kokousmenettelyä koskevia määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta

Lisätiedot

3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,

3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty, HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta

Lisätiedot

Kaupunginhallituksessa on yhdeksän jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen.

Kaupunginhallituksessa on yhdeksän jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 Voimaantulo 15.10.2014 1 LUKU YLEISTÄ 1 Toimiala Kaupunginhallitus huolehtii kaupungin johtamisesta

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Kaupunginhallituksen johtosääntö

Oulun kaupunki. Kaupunginhallituksen johtosääntö Oulun kaupunki Kaupunginhallituksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 113 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 7 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

LOHJA 91/01/003/02 KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ

LOHJA 91/01/003/02 KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ 1 LOHJA 91/01/003/02 KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 24.9.2003 83 Voimassa 1.1.2004 alkaen Muutettu kaupunginvaltuusto 12.11.2008 116: muutoksia 6, 7, 9 Voimassa 1.1.2009 alkaen Muutettu

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Käsittelyt Yhteinen kirkkoneuvosto 23.4.2013 Yhteinen kirkkovaltuusto 10.6.2014 Tämä yhteisen kirkkoneuvoston ohjesääntö tulee voimaan 1.4.2015. Yhteisen kirkkoneuvoston

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Kuntayhtymä. 2 Hallitus. Yhtymäkokouksen hyväksymä 15 päivänä marraskuuta 2016

HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Kuntayhtymä. 2 Hallitus. Yhtymäkokouksen hyväksymä 15 päivänä marraskuuta 2016 1 HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN JOHTOSÄÄNTÖ Yhtymäkokouksen hyväksymä 15 päivänä marraskuuta 2016 1 Kuntayhtymä Kuntayhtymän nimi on Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä, ruotsiksi Samkommunen

Lisätiedot

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö Kuopion alueellinen rakennuslautakunta Johtosääntö Kuopion kaupunginvaltuusto 25.10.2010 112 Suonenjoen kaupunginvaltuusto 25.10.2010 59 Voimaantulo 1.1.2011 Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Lisätiedot

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN

Lisätiedot

Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien

Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien 1(5) Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien - juokseva pykälänumero suluissa kursivoituna HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 1. 10 (10 ) Läsnäolo toimielinten kokouksissa: Korvataan

Lisätiedot

Kirkkoneuvoston ohjesääntö

Kirkkoneuvoston ohjesääntö Kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty Siilinjärven seurakunnan kirkkovaltuustossa 4. päivänä joulukuuta 2013 Vahvistettu Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa 10. päivänä huhtikuuta 2014 1 luku Kokoonpano

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 x.xx.2013 xx ja tulee voimaan 1.1.2013 1.1.2014 Muutos KV 10.12.2012 134

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt tulevaksi voimaan Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt tulevaksi voimaan Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. KAUPUNGINHALLITUKSEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KAUPUNGINHALLITUKSEN

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät:

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: Johtokunta Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto 10.6.2008 LIIKELAITOS EDUPOLIN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä Liikelaitos Edupoli on kuntalain

Lisätiedot

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013

Lisätiedot

Kokemäen seurakunta Kirkkoneuvoston ohjesääntö 1 ( 7 ) kv 15.5.2014 5. Kokemäen seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö

Kokemäen seurakunta Kirkkoneuvoston ohjesääntö 1 ( 7 ) kv 15.5.2014 5. Kokemäen seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Kokemäen seurakunta Kirkkoneuvoston ohjesääntö 1 ( 7 ) Kokemäen seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty kirkkovaltuustossa 15. päivänä toukokuuta 2014 Vahvistettu Turun Arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa.

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014)

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2014 Nro 9 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan yleinen tehtävä

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KOTISEUTULAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KOTISEUTULAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN ARKISTO ESBO STADS ARKIV No 70 ESPOON KAUPUNGIN KOTISEUTULAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 15.6.1977 hyväksymä

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 16.11.2009 1997/nro 4 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen

Lisätiedot