Uudistuneena uuteen vuoteen
|
|
- Simo Palo
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TALVI 2015 NIMESTÄÄN HUOLIMATTA SUOMALAINEN Uudistuneena uuteen vuoteen m/s Finlandian ruokavuosi. Kevään huippuesiintyjät. Laivan uudistuneet myymälät. Vain meiltä Bonusta matkoista ja laivaostoksista.
2 Astu laivaan ja koe uudistunut m/s Finlandia! Haluamme tarjota Suomenlahden mukavimman matkustuskokemuksen jatkossakin. Sen vuoksi teimme laivallemme mittavia uudistuksia alkuvuodesta. Haluamme, että astuessasi m/s Finlandialle tunnet itsesi tervetulleeksi ja viihdyt seurassamme. Jotta matkustaminen olisi entistäkin elämyksellisempää, kannelle 8 saamme uuden viihtyisän Bar Pajan. PopUp-myymälästä löydät lähituottajien herkkuja Itämeren eri alueilta. Uudesta ja entistä laajemmasta Market & Parfymerista saat kaikki tuliaisostokset samalla kertaa, ja ammattitaitoinen suomalainen henkilökuntamme antaa mielellään ostosvinkkejä. Yritys- ja ryhmäasiakkaitamme palvelee Kokouskeskus & Lounge laivan sisääntulon läheisyydessä. Uudessa keskuksessa on kokoustiloja yhteensä miltei 200 hengelle, ja Loungessa matka sujuu mukavasti vaikka töitä tehden. TERVETULOA UUDISTUNE ELLE m/s FINLANDIALLE. Paras asiakaspalvelu ja tyytyväisimmät asiakkaat. VALITSE OMA RISTEILYSUOSIKKISI. KUUDEN TUNNIN MINIRISTEILYT Pikainen piipahdus Suomenlahdella, mutta kaikki risteilyn ilot. Kuusi tuntia riittää edullisten ostosten tekoon, viihteestä nauttimiseen ja herkullisen buffetpöydän antimiin. Piristä porukan päivää aamuminillä tai lähde kavereiden kanssa juhlimaan iltaminille. Myös miniristeilylle mahtuu auto mukaan. MUKAVA PÄIVÄ TALLINNASSA Vietä pitkä päivä Tallinnan nähtävyyksiin ja ostosmahdollisuuksiin tutustuen. Lähde aamulla Helsingistä 8.30 ja palaa takaisin satamaan Laivalla syöt hyvin mennen tullen ja teet edulliset ostokset viihdetarjonnan lomassa. Päivä Tallinnassa on syystäkin suosittu ja helppo tapa katkaista arki tai juhlistaa viikonloppua. fotonet.ee EPSI Rating: Varustamoiden asiakastyytyväisyys Helsinki Tallinna välillä 2014 m/s Finlandialta tulee myös olemaan lyhin kävelymatka terminaalista laivaan sekä Helsingissä että Tallinnassa, kun Tallinnan satamaan on valmistunut uusi maihinnoususilta. Myös uusi autoramppi nopeuttaa automatkustajien ajoa pois laivasta. Kaksi lähtöä päivässä Helsingistä ja Tallinnasta tuovat monia mahdollisuuksia matkoihin. Tervetuloa tutustumaan upeaan uusittuun m/s Finlandiaan. Taru Keronen Toimitusjohtaja KAUPUNKILOMALLE Tutustu Tallinnan iltaelämään ja nauti kiireettömästä hetkestä hotellilomalla. Kauttamme löydät markkinoiden laajimman valikoiman Tallinnan hotelleja. Mukavia kaupunki- ja rantalomakohteita löydät myös Tallinnan ulkopuolelta, vain parin tunnin matkan päästä. Yhdistä hotellimatkaan vaikka teatterikäynti tai kylpyläloma. Myös nämä löydät kauttamme.» eckeroline.fi/hotellimatkat 2 3
3 MAKUMUISTOJA HYVÄÄN MATKAAN KUULUU HYVÄ RUOKA. BUFFET ECKERÖ KIPPARISILAKAT 500 g silakkafileetä 1 dl raastettua savujuustoa 1,5 dl kermaa 2 rkl hienonnettua ruohosipulia 1,5 tl suolaa mustapippurirouhetta Rullaa tuoreet silakkafileet voideltuun vuokaan nahkapuoli ulospäin. Ripottele pinnalle juustoraaste. Sekoita kerma, ruohosipuli ja mausteet. Kaada seos silakkarullien päälle. Kypsennä 175 C uunissa 30 min. Tarjoile lämpimänä tai kylmänä. Herkuttelu hyvässä seurassa on yksi mukavimpia tapoja viettää laivamatka. m/s Finlandian buffet notkuu maisteltavaa joka lähdöllä, eikä ruokailu tylsistytä edes paljon matkaavaa, sillä valikoima vaihtuu vuoden aikana viidesti eri sesonkien ja teemojen mukaan. MAKUMUISTOJA VUOSIEN VARRELTA Eckerö Line on kuuluisa ruoastaan, jota asiakkaat ovat kiitelleet vuosia. Ravintolatuotepäällikkö Jaana Raivio tietää, että yksi syy tähän on valmistustapa: suurin osa buffetin ruoista, esimerkiksi kaikki lämpimät vaihtoehdot lihapullista lähtien, on tehty itse laivan keittiössä. Jaana Raivio vakuuttaa, että suosituimmat ruoat, kuten kylmän kalapöydän lohet ja sillit, ovat tarjolla vuoden ympäri. Alkuvuodesta buffetissa voi kokea herkullisen aikamatkan 20 vuoden taa, kun lautaselle poimitaan mummon tillikurkkuja ja savujuustolla maustettua silakkaa. Pakkaspäivien herkku on täyteläinen ja maukas pataruoka. Helmikuussa herkutellaan Runebergin tortuilla ja laskiaispullilla. Myöhemmin keväällä maistuvat mansikat, raparperi ja parsa. BUFFETIN MONTA VAIHTOEHTOA Seisovaa pöytää suunniteltaessa on kuunneltu asiakkaita. Monet ovat toivoneet lisää kasviksia ja salaatteja. Siksi kasvisvaihtoehtoja on luvassa lisää nyt jokaisessa teemapöydässä. Teemme muun muassa uunimunakoisoja ja kevennämme italiansalaattia jättämällä kinkun pois, Raivio sanoo. Lihansyöjiä ei ole missään nimessä unohdettu: m/s Finlandian buffetissa on aina tarjolla kokin leikkaamaa lihaa. Lämpimästä pöydästä löytyy esimerkiksi porsaan uunikasleria, punaviinimarinoitua härkää, burgundinpataa, riistapullia, kantarelleja ja karpaloa sekä paistettua poron maksaa. Erityisesti maksa on kysytty. Sitä saa enää harvemmin ravintoloistakaan, Raivio sanoo. MAISTUVAT MAKUPARIT Asiakkaita on helpotettu tuomalla buffetiin makupareja. Kun kalat, salaatit ja lihat olivat aiemmin omissa osastoissaan, nyt vierekkäin on ruokalajeja, jotka maistuvat keskenään. Lisänä on kahvila, joka tarjoilee kevyempiä salaattiannoksia, kotiruokaa ja monen laivaperinteeseen kuuluvaa katkarapuleipää. Kahvilassa kaikki leivät saa pyydettäessä gluteenittomana ja laktoosittomana, Raivio lupaa. 6 5
4 PARASTA KOTIMAISTA VIIHDETTÄ. OSTA OMAKSI TAI TUO TULIAISIKSI. m/s Finlandian matkustajat saavat nauttia elävästä musiikista joka päivä aamusta iltaan, sillä Eckerö Line on Suomen suurimpia kotimaisen viihteen työllistäjiä. JOKA ILTA ON LIVEILTA Ravintola Nosturissa tanssittavat Suomen eturivin tähtiartistit aina tiistaisin ja keskiviikkoisin. Pub Telakan intiimillä lavalla nähdään Suomiviihteen tunnetut nimet aina torstaisin ja perjantaisin tiivistunnelmaisilla trubaduurikeikoilla. Lauantaina juhlitaan bilebändin ja dj:n tahdissa. Sunnuntaisin tunnelmoidaan swing- ja evergreen kappaleiden tahdissa. Muina iltoina trubaduurit ja laivan viihdeorkesterit nostavat sävelillään menon kattoon, joten elävää musiikkia mahtuu jokaiselle matkalle. m/s FINLANDIAN TULEVIA ARTISTEJA Agents Nosturi Anne Mattila Nosturi Finlanders Nosturi Koop Arponen Telakka Sani Telakka Teemu Roivainen Nosturi Sami Hintsanen Duo Telakka Matti & Teppo Nosturi Katso muut esiintyjät» eckeroline.fi ECKERÖ Market & Parfymeria Mistä löydät juhlajuomat ja kosmetiikan, makeiset ja asusteet? No tietenkin laivamme myymälöistä. Vertaile rauhassa hintoja: mereltä löydät suosikkituotteet ja kauden uutuudet aina maahintoja edullisemmin. Hinnastomme löydät osoitteesta eckeroline.fi OSTOKSIA UUSISSA MYYMÄLÖISSÄ EckeröMarket ja Parfymeria ovat nyt molemmat kannella 6. Pääset tekemään kaikki ostokset yhdellä kertaa samalla kassalla. Ostosmahdollisuuksia on nyt 700 neliön verran. KOKEILE MYÖS POP UP -HERKKUJA Kannelle 8 avasimme uuden kaupan. Kaupasta löydät aina kiinnostavia uutuuksia vaihtuvalla teemalla. Alkuvuoden teemana on Itämeren herkut. Ostoskassiin sujahtaa alueen pienpanimoiden oluita, hilloja sekä liha- ja kalatuotteita pieniltä tuottajilta Itämeren ympäriltä. AUTO MUKAAN MINIRISTEILYLLE Myös miniristeilyllä voit välttää kantamisen vaivan ja kuljettaa ostokset kätevästi autolla laivasta. Eikä hintakaan päätä huimaa: saat auton mukaan miniristeilylle edullisimmillaan 0. SHOP Auto mukaan miniristeilylle alk. 0. Agents Anne Mattila Sami Hintsanen Duo Koop Arponen Sani Tangokuningas 2014 Teemu Roivainen Finlanders Matti & Teppo Ensimmäistä kertaa Finlandialla 6 7
5 VAIN MEILTÄ BONUSTA MATKOISTA JA OSTOKSISTA LAIVALLA. PARHAAT TARJOUKSET JA ETEVIMMÄT EDUT. LIITY ECKERÖ LINEN VERKKOKAUPAN ASIAKKAAKSI. Jotta saat jatkossa Bonukset, sinun tulee kirjautua Eckerö Linen asiakkaaksi. Rekisteröityneenä asiakkaana myös matkojen varaus käy käden käänteessä. OHJEET LÖYDÄT OSOITTEESTA ECKEROLINE.FI OIKEAN YLÄKULMAN REKISTERÖIDY -LINKISTÄ VARAUKSET eckeroline.fi tai puh (1,75 /vastattu puhelu + pvm/mpm) ma pe , la su Oikeudet muutoksiin pidätetään. 01/2015. MATKAMYYMÄLÄT HELSINKI Mannerheimintie 10, ma pe LÄNSITERMINAALI Tyynenmerenkatu 8, ma pe , la su m/s FINLANDIA LÄHTIEN HELSINKI TALLINNA TALLINNA HELSINKI JOKA PÄIVÄ JOKA PÄIVÄ
NYT TUPLASTI ENEMMÄN PÄIVÄ- LÄHTÖJÄ.
TALVI 2014 NIMESTÄÄN HUOLIMATTA SUOMALAINEN NYT TUPLASTI ENEMMÄN PÄIVÄ- LÄHTÖJÄ. Bonusta matkoista ja laivaostoksista. UUDET MATKATUOTTEET LAIVAN HERKUT NYT TUPLASTI PÄIVÄLÄHTÖJÄ. m/s Finlandia lähtee
Maisemanvaihdos. piristää. Ryhmä- ja kokousmatkat talvi & kevät 2016. Ryhmäetu. Sormisyötäviä ja vihershotteja. Tutustu kokoustiloihin etukäteen
Ryhmäetu Kun varaat kokous- tai ryhmämatkan vähintään 20 hengelle. Kysy lisää! Maisemanvaihdos piristää Ryhmä- ja kokousmatkat talvi & kevät 2016 Sormisyötäviä ja vihershotteja Laajensimme kokoustarjoiluja.
Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka
Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka
& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT
kevään uutuuksia & KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT Yrityksesi visuaalinen ilme ja arvot saavat näkyä myös liikelahjoissa. Meidän kauttamme se onnistuu. Voit tilata tuotteet haluamallasi kuvalla kudottuna
Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä.
Sivu 1 / 7 Esittely 23h Päivä Tallinnassa risteily Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Suositulla Ostosristeilyllä vietät yön laivalla ja Tallinnassa
KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN.
KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima on saanut uuden odotetun hurjimuksen. Uskallatko kokea kesän uutuuslaitteen KINGIn ja 75 metrin vapaapudotuksen?
SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2011
SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2011 Sivu 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT...2 1.1. Helsinki Tukholma -risteily...2 1.2. Turku Tukholma -miniristeily...4 1.3. Helsinki Tallinna...5 1.3.1. Päiväristeily...
SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2011
SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2011 Sivu 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT...2 1.1. Helsinki Tukholma -risteily...2 1.2. Turku Tukholma -miniristeily...4 1.3. Helsinki Tallinna...5 1.3.1. Päiväristeily...
Europa risteilyt Tallinnaan
Europa risteilyt Tallinnaan Tervetuloa Mannisen matkassa risteilylle Tallinnaan. Suosittu Europa saapui Helsinki?Tallinna-linjalle entistä ehompana. Keväällä uudistettiin jo myymälät ja laivalle saatiin
SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2010
SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2010 Sivu 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT...2 1.1. Helsinki-Tukholma -risteily...2 1.2. Turku-Tukholma -miniristeily...3 1.3. Helsinki-Tallinna...4 1.3.1. Päiväristeily...
Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta
Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike
KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018
KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018 TILA 500 HENKILÖLLE 400 M2 TUO KUNNON DRAIVIA KOKOUKSIIN JA PALAVEREIHIN PÖYTÄMUODOT TEATTERI 270 HENKILÖÄ DIPLOMAATTI 64 HENKILÖÄ COCKTAIL 500 HENKILÖÄ LUOKKA 60 HENKILÖÄ
Pieniä ihmeitä keittiössä
Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½
Helsingin hauskin kaupunginosa on
Helsingin hauskin kaupunginosa on TAAS auki! Tänä kesänä lapsiperheet huvittelevat 11 laitteessa maksutta. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima saa uuden kummituselämyksen. Uskallatko astua sisään Suomen
Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h
Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro
Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tätä tuorepuuron reseptiä voi pitää pohjana & vaihdella hedelmiä. Esim. raasta omenaa & lisää vasta kun puuro on valmis, sekaan voi laittaa myös kanelia. 2-3 annosta: tuorepuuro
Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa
1 Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen elintarvikkeiden asiantuntija, joka valmistaa lähes 30 vuoden kokemuksella laadukkaita kasvis- ja majoneesituotteita sekä toimii Pohjois-Suomen alueella kasvisten
Kouvolan seudun ABC-asemat
Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia
Keskusjärjestön ja sen yhdistysten jäsenedut HINNASTO 2010
Keskusjärjestön ja sen yhdistysten jäsenedut HINNASTO 2010 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1 (14) 1. KALASTUSRYHMÄT REITTIMATKOILLA... 2 1.1. Helsinki Tukholma... 2 1.2. Turku Tukholma... 3 1.3. Helsinki/Turku Maarianhamina/Långnäs...
Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta
Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta
Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA
Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja
Liiton ja seurojen jäsenedut Hinnasto 2010
Liiton ja seurojen jäsenedut Hinnasto 2010 Sivu 1 (12) SISÄLLYSLUETTELO 1. URHEILURYHMÄT REITTIMATKOILLA... 2 1.1. Helsinki-Tukholma... 2 1.2. Turku-Tukholma... 3 1.3. Helsinki/Turku Maarianhamina/Långnäs...
AIKATAULU HELSINKI TALLINNA HELSINKI
AIKATAULU HELSINKI TALLINNA HELSINKI MS GEORG ÜTS AIKATAULU 02.01.1987 01.01.1988 02.01.1987 30.03.1987 MA Tl KE TO PE LA SU Helsinki 10.30 10.30 Tallinna 15.30 15.30 Tallinna 19.30 19.30 Helsinki 22.30
NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?
NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? Kyllä on! Lahjat, koristeet ja kattaukset, mitä ikinä jouluusi tarvitset! Tervetuloa jouluostoksille Espoontorille! EI ITKEÄ SAA, EI STRESSATA SAA, JOULU ON TULLUT
Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita!
K A R I N I N R U O K A L A H J A T 2 0 1 5 Vuoden parhaat ruokalahjat Ei kylmätuotteita! WWW.MATGAVOR.SE ORDER@MATGAVOR.SE +46 42 32 26 10 1 Me tarjoamme teille maistuvan ratkaisun! Jo 25 vuoden ajan
Meillä nautit aina aidosti niin ruoasta kuin tunnelmasta. Askonalue kasvaa ja kehittyy TERVETULOA TUTUSTUMAAN TÄYSIN UUTEEN RAVINTOLA- MAAILMAAN!
TERVETULOA TUTUSTUMAAN TÄYSIN UUTEEN RAVINTOLA- MAAILMAAN! Meillä nautit aina aidosti niin ruoasta kuin tunnelmasta Ravintolamme sijaitsee Askonalueen sydämessä, Askotalossa. Niin alue kuin itse talo ovat
1. JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT...2 1.1. Helsinki-Tukholma -risteily...2 1.2. Turku-Tukholma -miniristeily...3 1.3. Helsinki-Tallinna...
Sivu 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT...2 1.1. Helsinki-Tukholma -risteily...2 1.2. Turku-Tukholma -miniristeily...3 1.3. Helsinki-Tallinna...4 1.3.1. Päiväristeily... 4 1.3.2. Miniristeily...
Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa
Lehdistötiedote heinäkuu 2011 Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa Höyryuunin käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana. Syy siihen on höyryuunin avulla saatava loistava ruoanvalmistustulos.
RYHMÄVARAUSVAHVISTUS
Grankulla Ifk FIN-02700 KAUNIAINEN Matkanjohtaja: Kuka? + puhelinnumero? Viite: Robert Nyström Kiitos tilauksestanne! Pyydämme teitä ystävällisesti tarkistamaan, että varausvahvistus on tilauksenne mukainen
VIKING LINE VIE VOITTOON!
VIKING LINE VIE VOITTOON! Itämeren iloisin laivasto kuljettaa joukkueet valkkuineen ja huoltojoukkoineen ikimuistoisille pelireissuille. Sporttihinnat koskevat myös kannustusjoukkoja ja harrastusryhmiä.
Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu?
Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Vuoden 2012 Runebergin päivä sattuu sunnuntaille, joten valtaosalla suomalaisista on hyvin aikaa leipoa ja loihtia maittavat leivonnaiset itse. Kokeile
Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita
Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat
Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS
Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Tervetuloa Kruunupuistoon! Kruunupuisto on todellinen hyvinvoinnin helmi, haluatpa liittää vierailuusi upeaa
Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Selvitys perustuu Eurostatin, Statistics Estonian ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä kahteen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:
SMOOTHIEMIXIT. Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön
SMOOTHIEMIXIT Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön Aurinkoisia smootheja, väriä ja luonnollisuutta! Raikkaat smoothiemixit
Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi
EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan
Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä
Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin
PAREMPAA TYÖPÄIVÄÄ ENTISTÄ VIIHTYISÄMMÄSSÄ YMPÄRISTÖSSÄ.
E N S I M M Ä I N E N SY N T Y I U U D E L L E E N. PAREMPAA TYÖPÄIVÄÄ ENTISTÄ VIIHTYISÄMMÄSSÄ YMPÄRISTÖSSÄ. 5 TOIMISTOTALOA LÄHES 1000 PYSÄKÖINTIPAIKKAA ERINOMAINEN SIJAINTI TAPIOLASSA VIIHTYISÄ, SKANDINAAVINEN
Photo courtesy of FEI. Aino Nations Cup Finland VIP & ravintolapalvelut
Photo courtesy of FEI Aino Nations Cup Finland VIP & ravintolapalvelut Aino Nations Cup Finland -tapahtumaan odotetaan noin 16.000 kävijää ja 250 kansainvälistä ratsukkoa tiimeineen, jotka edustavat 14
TERVEELLISET VÄLIPALAT
LÄHTEET TERVEELLISET VÄLIPALAT Opasleh nen 1-2 luokkalaisille h p://www.diabetes.fi/diabetes etoa/ruoka h p://www.kasvikset.fi/ h p://www.pienipaatospaivassa.fi/ h p://www.sydanlii o.fi/ Arffman S., Partanen
esongin parhaat Spalat
H eviä kuten haluat Tiesithän, että Chipstersiltä saa myös HeViä. Sesonkien mukaan elävästä monipuolisesta HeVi-tarjonnastamme löydät sekä koti- että ulkomaiset hedelmä- ja vihannestuotteet sekä yrtit,
KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS
KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy
rasiapakatut Nopeat & helpot reseptit HÄTÄLÄN Tuoreesta kalasta moneen makuun terveellistä kalaruokaa helposti ja nopeasti! hlö Pohjoisen rehtiä kalaa
Pohjoisen rehtiä kalaa Nopeat & helpot reseptit HÄTÄLÄN rasiapakatut n. 30 min n. 1 h Tuoreesta kalasta moneen makuun terveellistä kalaruokaa helposti ja nopeasti! Lisää maukkaita reseptejä: www.hatala.fi
SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2012
SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2012 Sivu 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT... 2 1. Helsinki Tukholma -risteily... 2 2. Turku Tukholma -miniristeily... 4 3. Helsinki Tallinna... 6 3.3. Päiväristeily...
Visbyn risteily Helsingistä
Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
Unohtumaton yksityistilaisuus Kappelin kellarissa. Tervetuloa!
Unohtumaton yksityistilaisuus Kappelin kellarissa. Tervetuloa! Kappelin kellari on tunnelmallinen juhlapaikka 20-150 hengen seurueille. Holvikattoisen tilan lämmin valaistus, suuri puutakka ja yli sata
UUTUUS MaalaisCiabatta
UUTUUS MaalaisCiabatta Myllyn Paras Vierasvara -sarjaan on tullut toinen leipätuote kesäksi tulleen Ruis-Valkosipulipatongin rinnalle, MaalaisCiabatta. Uutuusleivillä loihdit kätevästi ja nopeasti tuoretta
Svarte Rudolf. À la Carte. Alkuruoat. 1. Svarten valkosipuli-etanat (L,G*) 10,40 Paahdettua pekonia sekä laivan leipää
Svarte Rudolf À la Carte Alkuruoat 1. Svarten valkosipuli-etanat (L,G*) 10,40 Paahdettua pekonia sekä laivan leipää 2. Saariston Toast Skagen (L) 12,90 Graavattua lohta, smetanamoussea sekä kirjolohen
Kevät 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!
Kevät 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Mansikkasangria raikastaa kevätpäivän. KEVÄT SAAPUU KEITTIÖÖN Pinaattiletut 5 Kermainen kevätsipulikeitto 7 Kevätpuuro
Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13
Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi
Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi
Puuroa ekologisesti, valmistus kotona Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Perinteinen Kaurapuuro 4:lle kattilassa 1 l vettä, maitoa tai sokeroitua mehua 4-5 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita
Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016
Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.
KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS
KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS Visit Helsinki / Esko Jämsä ALVAR AALTO JA FINLANDIA-TALO KAKSI SUOMALAISEN DESIGNIN LEGENDAA Maailmankuulun arkkitehti Alvar Aallon (1898 1976) suunnittelema
Tule ja tutustu Porin uuteen, vanhaan Kauppahalliin! UUDISTUNUT PORIN KAUPPAHALLI. Jo vuodesta 1927
Tule ja tutustu Porin uuteen, vanhaan Kauppahalliin! UUDISTUNUT PORIN KAUPPAHALLI Jo vuodesta 1927 PORIN PISIN PALVELUTISKI! Café Nestor Kahvitupa Viva la Coffee Ullan Pakari Lounaspiste Kanttura Ravintola
18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.
18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot
Suomen Vapaa-ajankalastajien Kalaruokakerho-ohjelma 1. KERHOKERTA Tavoitteena on tutustua kalankäsittelyyn sekä kalaruokien valmistamiseen tekemällä itse 2-4 kalaruokaa alusta loppuun. Ensimmäisellä kerhokerralla
Luonnollisen läheltä
Luonnollisen läheltä Se tulee läheltä. MAITOKOLMION MAITO ON AITOA LÄHIMAITOA Maitokolmion maito tuotetaan lähitiloilla melkein naapurissa. Se kerätään viikon jokaisena päivänä, pakataan ja lähetetään
KYLMÄT A LKUPALAT 18 19
KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä
Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla
N E W B R A N D S A M E G R E A T P R O D U C T Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla 10 hengelle Kanttarellikeitto 2 l Kantarelli 4 kpl Salottisipuli 2 kpl Jauhoinen peruna 2 rkl Knorr Valkosipuli
Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy
Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Camelinaöljy on aito ja ekologisesti viljelty suomalainen luonnontuote, joka on omaisuuksiltaan ja laadultaan ainutlaatuinen ja jonka valmistamisessa on otettu
Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv
Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Reitti: - Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä Lähtö: ma 17.7. Pohjoismaiden suosituin eläinpuisto Kolmården safaripuistoineen on jännittävä kesälomakohde koko
111858 ISOMITTA PAISTINKASTIKE 2 X 810 g Campbell Soup Finland Oy. 111806 ISOMITTA KANAKASTIKEPOHJA 3,71 kg Campbell Soup Finland Oy ISOMITTA
TEKSTI JA KUVAUSJÄRJESTELYT MARI HEIKURA KUVAT KRISTIAN AHLROTH Kastikkeestaan kokki tunnetaan Hyvä kastike viimeistelee ruuan, ja mikä tahansa raaka-aine hyötyy oikein valitusta ja hyvin tehdystä kastikkeesta.
Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä
VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,
Herkkuja villiyrteistä
Herkkuja villiyrteistä Raision Rinkan villiyrttikurssilla 3.6.2015 valmistettujen ja nautiskeltujen herkkujen reseptit Mirkka Karikoski & Timo Virta RAISION RINKKA RY HORSMA-RAPARPERIPIIRAKKA Horsman vartta
UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta
UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta Makupastat ovat uudenlaista pastamaailmaa, maku onkin jo pastassa itsessään! Vaihtoehtoina ovat uudet pestolla ja tomaatti-chilillä maustetut pastat.
Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta
Joulu on taas, joulu on taas MYLLYPURON OstarilLa! Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta VILINÄÄ, VILSKETTÄ, RÄTINÄÄ, RÄISKETTÄ Joulu alkaa Ostarilta!
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen
KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.
Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla
Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä!
Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU Ota mukaan, Ole hyvä! Jouluruoka maistuu parhaalta suoraan omasta uunista. PERINTEISET JOULUPÖYDÄN HERKUT JA MUUTAMA UUSI TUTTAVUUS: LANTTULAATIKKO
Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa
Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää
TUOTEKUVASTO 2015 KULUTTAJAPAKATUT TUOTTEET
TUOTEKUVASTO 2015 KULUTTAJAPAKATUT TUOTTEET 1 Kasvisten aatelia Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen elintarvikkeiden asiantuntija, jolle tärkeitä arvoja ovat tuoreus, terveys, lähellä tuotettu ruoka ja
Pikkujoulut 2014. Varaa nyt paikkasi. Tarkemmat tiedot netistä! Ota yhteyttä 040 779 9896 / www.sahanlahtiresort.fi
Pikkujoulut 2014 Varaa nyt paikkasi Tarkemmat tiedot netistä! Ota yhteyttä 040 779 9896 / www.sahanlahtiresort.fi Pikkujoulut 2014 Isot juhlat syntyvät pienistä asioista Tervetuloa viettämään ikimuistoisia
Paistettukala Valmistusohje
V u o s i k a l e n t e r i 2016 Kalamiehen pihvit 500g fileoitua haukea, kuhaa tai muuta kalaa 1 prk ranskankermaa 3/4 dl korppujauhoja 1 sipuli 1 rkl voita 2 munaa ½ tl suolaa 1 rkl sitruunamehua ripaus
Nordlink. Ravintola ja baari
Home > Palvelut laivalla > Malmö Travemünde > Nordlink Nordlink Ravintola ja baari Finnlinesin laivat ovat tunnettuja hyvästä ruoastaan. Ateriat tarjoillaan runsaasta buffetpöydästä laivan valoisassa ravintolassa.
Vaellus- ja karisiika
Vaellus- ja karisiika P erämerellä esiintyy kaksi eri siikamuotoa, virtavesiin kudulle nouseva vaellussiika sekä paikallisempia kantoja muodostava merikutuinen siika eli karisiika. Siikamuodot eroavat
Matkoja lähelle ja kauas
Matkoja lähelle ja kauas Laiva on lastattu ilolla Onni matkassa Tallinnan sydän Matkoja edullisesti ja Bonusta päälle! Sisältö Kotimaan kohteita Talventaikaa kotimaassa s. 3 Tukholma Ideoita naapurista
Paholaisen pororullat
Paholaisen pororullat (n.4 annosta) 4 kpl Rieska tai täysjyvä tortillalettuja 200 g Kanttarelli tuorejuusto Creme bonjour 70 g Rucola salaatti 100 g Poron kylmäsavupaisti (ohut) 4 rkl Buga s chili-karpalo
Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit
(Etusivu) Marinoi maistuvaksi! Marinadi mureuttaa grillattavan lihan sekä antaa täyteläisen maun ja värin myös kanalle, kalalle ja kasviksille. Touch of Taste - fondiperheen avulla loihdit helposti esimerkiksi
Reseptit Likkojen lenkki 2015
Grillattua Hk:n rypsipossua 600 g HK:n rypsiporsaan sisäfilettä 2 tl korianterin siemeniä 1 tl kuminaa 1 tl fenkolinsiemeniä 1 dl hunajaa 1. Puhdista filee kalvoista. 2. Sekoita loput ainekset keskenään
Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!
Talvi 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Nautitaan pakkasista hyvän ruoan äärellä! TEHDÄÄN TALVESTA HELPPO JA HERKULLINEN Broilerpasta 5 Kermainen lohikeitto
PEHKUBAARI. Jalalla koreasti Tervetuloa hyvälle mielelle. Pehkun Ruska Afterski la 18.10. Vapaa pääsy. Tarkemmat tiedot: www.liinamaapalvelut.
Huipulla palvellaan Pihkassa Pehkuun Pehku on persoonallinen maisemaravintola Tahkon huipulla. Upeilla näkymillä ja rennolla tunnelmalla varusteltu Pehku palvelee tänä kesänä sopimuksen mukaan. Olipa kyseessä
Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas
Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina PÄIVI POHJOLAINEN 15.3.2017 asddadadas Tästä se alkoi se Turun ruokakulttuurin kukoistus Turun linnan kautta suomalaiset oppivat käyttämään haarukkaa, juomaan
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena
Pietarin matka. - Sinella Saario -
Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta
Helppo Härkis pastakastike 4 annosta
Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus
talven juhliin Yhdistele hyvät ideat uusiksi makuelämyksiksi
Modernisoi klassikot talven juhliin Yhdistele hyvät ideat uusiksi makuelämyksiksi Alkuruoat. Juhlan arvoinen aloitus. Blinien kevyempi muoto. Käytä Kungsörnen Perunaohukaisia blinien tapaan. Kerää suolaisen
Makupasta reseptejä. Broileri-Pestopasta. Myllyn Paras Uutuustiedote tammikuu :lle. 2 rkl öljyä. n. 400 g broilerin fileesuikaleita
Makupasta reseptejä Broileri-Pestopasta 4-6:lle 2 rkl öljyä n. 400 g broilerin fileesuikaleita 1 punasipuli 4 valkosipulinkynttä 6 dl vettä 2-3 rkl vihreää tai rucola-pestokastiketta n. 5 dl Myllyn Paras
Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi
Reseptejä Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola www.prokala.fi Valkoinen on punaista Resepti: Michael Björklund Oliivi-tuorejuustogratinoitua lipeäkalaa Tomaatti-äyriäiskastiketta
FINGER FOOD eli sampivartaat
Kalaryssäys reseptit 2008 Sampiruokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. ranskalainen Clos des Amandiers Pinot Gris 2004, saksalainen Kendermanns Pinot Noir sekä italialainen Chardonnay dei Sassi Cavi. FINGER
LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe
LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai
Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä
L,G Runsaassa voissa paistettua Lappajärven kuhaa, herkkusienipyreetä, kesäperunaa ja kauden parhaita kasviksia
RUOKALISTA 2/2017 MENUT AALTO-MENU 51,20 Härkää ja raparperia Riimisuolattua kotimaista härkää, raparperia, Juustoportin leipäjuustoa ja tuoreita yrttejä Lappajärven kuhaa Runsaassa voissa paistettua Lappajärven
Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella
Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen
Energiaa iltapäivään
Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi
Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.
MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita
Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen