Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja"

Transkriptio

1 ATALAN KOULU

2 Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla tämän käytösaapisen neuvoja olet luomassa kouluumme me henkeä.

3

4 Muistan pestä kädet ennen ruokailuun menoa. Jonotan ruokalaan rauhallisesti enkä etuile.

5 Kerään tarjottimelle kaikki ruuat kerralla. Syön siististi ja osaan käyttää veistä, haarukkaa ja lusikkaa oikein. Juttelen hiljaa vain vierustovereiden kanssa.

6 Syön kaiken ottamani ruuan. Ruokailun jälkeen nostan tuolini ja siistin paikkani. Vien ruokailuvälineet palautuspisteeseen ja puhdistan ne hyvin.

7

8 Odotan opettajaa luokassa omalla paikalla meluamatta. En tutki luvatta toisen pulpettia tai ota sieltä mitään. En myöhästele tunneilta. Jos niin käy, koputan oveen, tervehdin ja sanon: Anteeksi, että myöhästyin.

9 Muistan viitata, kun haluan osallistua keskusteluun. Oppitunneilla kuuntelen ohjeet tarkasti, teen tehtäviä ahkerasti ja huolellisesti. Pari ja ryhmätöissä opiskelen kaikkien kanssa. En naura väärille vastauksille.

10 Pidän mukanani oppitunneilla koulukynän, pyyhekumin, viivaimen, kirjat ja vihkot sekä muut tarvittavat välineet. Pidän pulpettini ja sen ympäristön siistinä. Opettelen merkitsemään läksyt selvästi ja teen läksyt sovituksi päiväksi.

11 Kun luokassani on hyvä työrauha, opin parhaiten.

12

13 Tervehdin kaikkia tuttujani. En uhkaile. En ärsytä toista puheillani. Yritän puhua asiallisesti, enkä käytä rumia sanoja.

14 Pyrin olemaan kaveri kaikkien kanssa ja välttämään riitoja. Pyydän ja annan anteeksi.

15

16 Poistun rauhallisesti ja viivyttelemättä välitunnille. Leikki ja pelivälineet otetaan käyttöön vasta ulkona. Pukeudun asianmukaisesti. Sisällä saa olla VAIN opettajan luvalla.

17 Pysyn välituntialueella. Pyörien parkkipaikoilla sekä ulko ovien edustoilla ei saa olla. Toisten pyöriin ei saa koskea. Vahingon sattuessa etsin lähimmän valvojan tai aikuisen.

18 Kaikissa leikeissä ja peleissä noudatan sääntöjä ja tarvittavaa varovaisuutta. Esimerkiksi kepeillä huitomiset, kamppailuleikit, tönimiset tai lumipallojen ja kivien heittely eivät ole sallittuja välituntileikkejä.

19 Koulussa ketään ei jätetä leikkien ja pelien ulkopuolelle. Koulussa olemme kaikkien kanssa. Otan erityisesti huomioon yksin jäävät. Kiusaamisesta ilmoitan valvojalle tai omalle opettajalle. Riidat yritän sopia itse heti ja tarvittaessa kerron niistä opettajalle.

20 Kellon soitto päättää välitunnin. Soitto lopettaa leikit. Saavun sisälle rauhallisesti rynnimättä. Ovensuissa ei saa leikkiä tai estää toisia kulkemasta. Riisuttuani järjestän naulakkopaikkani ja siirryn välittömästi luokkaan omalle paikalleni.

21

22 Tulen juhliin ajoissa siististi pukeutuneena. Seuraan tarkkaavaisesti esityksiä ja osallistun tilaisuuden kulkuun esim. laulamalla yhteislauluja. Osoitan suosiota sopivissa kohdissa ja oikealla tavalla. En esimerkiksi vihellä tai tömistele.

23 Istun häiritsemättä paikallani. Poistun yhteisistä tilaisuuksista rauhallisesti, kun siihen annetaan lupa. Koulun ulkopuolisissa tilaisuuksissa ja retkillä käyttäydyn myös hyvin.

24

25 Opettajainhuoneen ovella koputan ja jään odottamaan. Kysyn: Onko opettaja tavattavissa? Kun asioin toisessa luokassa, koputan ovelle, tervehdin ja pyydän anteeksi häiriötä. Sitten esitän asiani. Lähtiessäni sanon näkemiin. Mennessäni käymään luokassa iltaaikaan ilmoittaudun ensin iltavalvojalle.

26

27 Jos pyöräilen koulumatkat, käytän pyöräilykypärää. Talutan pyörää koulun piha alueella. Vien pyörän pyöräparkkiin ja poistun välituntialueelle.

28 Puhelimen voi pitää mukana koulussa omalla vastuulla. Mp3 soittimia ei koulussa tarvita. Puhelin on pidettävä suljettuna oppitunnin aikana. Koulupäivän aikana ei käytetä kännykkää.

29 Koulun sisätiloissa liikutaan ilman päähinettä. Huolehdin omista tavaroistani ja pidän koulukirjat siisteinä. Pidän huolta koulutiloista ja koulun omaisuudesta. Korvaan aiheuttamani vahingot.

30 Koulupäivä vietetään koulun alueella. Tuon rahaa ja makeisia vain opettajan luvalla.

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla

Lisätiedot

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT A. YLEISET SÄÄNNÖT 1. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntö 1 (4) Sisällysluettelo 1 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen... 2 2 Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet... 2 Oppilaiden yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Yhdessä yhteistyöllä- tiimi. YY-tiimin kokoonpano:

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Yhdessä yhteistyöllä- tiimi. YY-tiimin kokoonpano: Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Yhdessä yhteistyöllä- tiimi YY-tiimin kokoonpano: Koulunjohtaja Laaja-alainen erityisopettaja Opettajaedustaja(t) YY-tiimin

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2016-2017 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana. Lasten ja nuorten lautakunta 25 04.04.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 32 30.05.2017 PERUSOPETUKSEN YHTEISET TYÖRAUHAAN LIITTYVÄT TOIMINTAMALLIT/JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lasten ja nuorten lautakunta 04.04.2017

Lisätiedot

OPPILAAN MUISTILISTA. Huh! Muistilista on pitkä ja vaativa. Mutta harjoitus ja kertaus tekevät mestarin. SISÄLTÖ

OPPILAAN MUISTILISTA. Huh! Muistilista on pitkä ja vaativa. Mutta harjoitus ja kertaus tekevät mestarin. SISÄLTÖ OPPILAAN MUISTILISTA Huh! Muistilista on pitkä ja vaativa. Mutta harjoitus ja kertaus tekevät mestarin. SISÄLTÖ Koulutyön tavoite Muistilistan tarkoitus Hyvä käytös Oppitunnit Työrauha Kiusaaminen Vierailu

Lisätiedot

Järjestyssäännöt 2017-

Järjestyssäännöt 2017- Järjestyssäännöt 2017- Kopio: Väntönen, Pauli 1/6 Sisällysluettelo Järjestyssäännöt 2017- Säännöt pdf-muodossa (luonnos) Järjestyssäännöt Pennalan koulun järjestyssäännöt Kopio: Väntönen, Pauli 2/6 Järjestyssäännöt

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2017-2018 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA Järjestyssääntöjen tavoitteet Koulun tehtävä on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEITA KOULUPÄIVÄLLE. Kuusan koulu

TOIMINTAOHJEITA KOULUPÄIVÄLLE. Kuusan koulu TOIMINTAOHJEITA KOULUPÄIVÄLLE Kuusan koulu OPPITUNNIT saavun ajoissa oppitunneille kunnioitan omaa ja toisten työtä annan työrauhan huolehdin annetuista tehtävistä autan toisia tarvittaessa huolehdin omista

Lisätiedot

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta. JYVÄSKYLÄN STEINERKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUOKAT 1-8 Tehtävä ja tavoitteet Järjestyssäännöt ovat koulun opetussuunnitelmaa täydentäviä käytännön toimintaohjeita, joilla pyritään takaamaan kaikkien turvallisuus,

Lisätiedot

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Juvanpuiston koulu Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Perusopetuslain :n 29 4. momentin mukaan koulun järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun turvallisuutta,

Lisätiedot

Vatialan koulun järjestyssäännöt

Vatialan koulun järjestyssäännöt Alkaen 2016 Vatialan koulun järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KANGASALAN KUNTA VATIALAN KOULU Vatialantie 17, 36240 Kangasala OHJE 23.3.2016 1/012/2016 Voimassaoloaika

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

Kivistön koulun hyvä fiilis

Kivistön koulun hyvä fiilis Kivistön koulun hyvä fiilis Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Yhdessä yhteistyöllä-toimintamalli Välittävä toimintakulttuuri - hyvinvoiva kasvuyhteisö Suunnitelma

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Muutokset ja lisäykset voimassa 01.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia

Lisätiedot

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 3 Sivu 1 / 4 1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden, koulun henkilökunnan ja vanhempien kanssa. 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Voimassa 14.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia niitä huoneistoja, kenttiä ym., joilla

Lisätiedot

Hyrsylän koulu Järjestyssäännöt ja toiminta-ajatus. Hyrsylän koulun toiminta-ajatus

Hyrsylän koulu Järjestyssäännöt ja toiminta-ajatus. Hyrsylän koulun toiminta-ajatus Hyrsylän koulu Järjestyssäännöt ja toiminta-ajatus Hyrsylän koulun toiminta-ajatus Koululla on opettamisen lisäksi kasvatustehtävä. Koulun kasvatustehtävää ohjaa käsitys siitä, mikä on hyvää, oikein ja

Lisätiedot

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015 HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN Päivitys 15.4.2015 ASIA KÄYTÄNTÖ RANGAISTUS Molemmat koulut: Yleinen käyttäytyminen Noudatan hyviä tapoja. En turmele koulun omaisuutta. - Suun soittaminen kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

Jä rjestyssä ä nnö t. Nummenkylän koulu

Jä rjestyssä ä nnö t. Nummenkylän koulu Jä rjestyssä ä nnö t Nummenkylän koulu 1. Koulun nimi Nummenkylän koulu 2. Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

Itsearviointi 1.lk Nimi päiväys

Itsearviointi 1.lk Nimi päiväys Itsearviointi 1.lk Nimi 1. Uskallan kysyä. 2. Osaan noudattaa ohjeita. 3. Osallistun luokan yhteiseen keskusteluun. 4. Tulen toimeen luokkatovereitteni kanssa. 5. Huolehdin läksyistäni ja tavaroistani.

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25)

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Sivu 1/5 Pajulan koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Pajulan koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT HÄMEENKYRÖN KUNTA F.E. Sillanpään lukio Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen...

Lisätiedot

Olarin koulun toimii kahdessa toimipisteessä osoitteissa Olarinniityntie 4 ja Lillhemtintie 1 (Espoo).

Olarin koulun toimii kahdessa toimipisteessä osoitteissa Olarinniityntie 4 ja Lillhemtintie 1 (Espoo). JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. Olarin koulun järjestyssäännöt Olarin koulun toimii kahdessa toimipisteessä osoitteissa Olarinniityntie 4 ja Lillhemtintie 1 (Espoo). Järjestyssäännöt ovat voimassa koulupäivän aikana,

Lisätiedot

LIELAHDEN KOULU

LIELAHDEN KOULU Päivitetty 2.10.2018 JORY Lielahden koulun järjestyssäännöt 1 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KOULUTUSLAUTAKUNTA Pöytäkirja

JÄRVENPÄÄN KOULUTUSLAUTAKUNTA Pöytäkirja JÄRVENPÄÄN KOULUTUSLAUTAKUNTA Pöytäkirja 9.11.2004 5 97 PERUSOPETUKSENJ~STYSSÅÄNNÖT Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Opetuksen jäijestäjän

Lisätiedot

YHTEISET MENETTELYTAVAT,

YHTEISET MENETTELYTAVAT, Lukuvuosi 2015-2016 YHTEISET MENETTELYTAVAT, joilla kannamme vastuun siitä, että koulumme toimii hyvin ja oppilaamme kasvavat vastuullisiksi. Yläkoulussa tunneilla käyvät alakoulun oppilaat noudattavat

Lisätiedot

Puhun kavereille ilkeästi ja aikuisille epäkohteliaasti. En muista pyytää puheenvuoroa viittaamalla. En tervehdi enkä kiitä. Käytän kirosanoja.

Puhun kavereille ilkeästi ja aikuisille epäkohteliaasti. En muista pyytää puheenvuoroa viittaamalla. En tervehdi enkä kiitä. Käytän kirosanoja. Puhun ystävällisesti (avainsanat: kavereiden ja aikuisten kohtaaminen, viittaaminen, tervehtiminen, kannustaminen, anteeksi, kiitos ja ole hyvä, kiroilu) Puhun kavereille ilkeästi ja aikuisille epäkohteliaasti.

Lisätiedot

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Syreenin koulu, Teuva puh. +358 6 24134350 http://www.syreeninkoulu.fi ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Syreenin koulun

Lisätiedot

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä JÄRJESTYSSÄÄNNÖT / Kasakkamäen koulu 1 Kasakkamäen peruskoulun (vuosiluokat 1. 6.) järjestyssäännöt Nämä järjestyssäännöt ovat voimassa koulupäivän aikana ja koulualueella. Koulualue käsittää pyöräparkin,

Lisätiedot

OPPITUNNIT POISSAOLOT

OPPITUNNIT POISSAOLOT KOULUJEN YHTEISET TOIMINTASÄÄNNÖT OPPITUNNIT TERVEHTIMINEN Oppituntien aloitus tehdään selkeästi työrauhaa kunnioittaen. Uuden oppilasryhmän kanssa tunti alkaa tervehtimällä seisten. Vierailijan saapuessa

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden,

Lisätiedot

2. Mitä asioita haluaisit tehdä - yksin lukea, tehdä matematiikkaa kokeisiin lukeminen olla vessassa kokeet läksyt mennä kotiin

2. Mitä asioita haluaisit tehdä - yksin lukea, tehdä matematiikkaa kokeisiin lukeminen olla vessassa kokeet läksyt mennä kotiin OPPILAAT 14.2.2014 1. Mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita koulussa? hyvä opetus liikunta, matematiikka, oppii lukemaan ruoka! työrauha välitunnit ja kaverit kivat opettajat hyvä luokkahenki saa oppia uutta

Lisätiedot

2.4 Pansion koulun järjestyssäännöt

2.4 Pansion koulun järjestyssäännöt 2.4 Pansion koulun järjestyssäännöt Tavoitteet Järjestyssääntöjen tavoitteena on taata jokaiselle Pansion koulun oppilaalle ja Pansion koulussa työskentelevälle työrauha. Pyrkimys on, että Pansion koulussa

Lisätiedot

1. Koulun nimi. 2. Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen. 3. Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet

1. Koulun nimi. 2. Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen. 3. Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet Isojoen kunnan perusopetuksen järjestyssäännöt 1. Koulun nimi Isojoen Koulukolmio 2. Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä, opiskelun

Lisätiedot

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2008 SÄILYTÄ TÄMÄ!!! PÄÄMAJAKOULUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Yleinen liikennekasvatus Liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu oppilaiden koulumatkojen

Lisätiedot

Oppilaana. Kämmenniemen. koulussa

Oppilaana. Kämmenniemen. koulussa Oppilaana Kämmenniemen koulussa Koulun säännöt ja muita tarpeellisia tietoja lv. 2017 2018 Sisällys Kämmenniemen koulun järjestyssäännöt... 3 Käyttäytyminen... 3 Koulupäivän aikana... 4 Luokkatilanteessa:...

Lisätiedot

IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET

IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET SÄÄNTÖSUUNNITELMA Sääntösuunnitelman tarkoituksena on saada säännöistä ja seurauksista selkeämmät ja oikeudenmukaisemmat lapselle. Se toimii sopimuksena ja muistuttaa

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Koulujen järjestyssäännöt. Koulutuslautakunta / liite 2

Koulujen järjestyssäännöt. Koulutuslautakunta / liite 2 Koulujen järjestyssäännöt Koulutuslautakunta 26.11.2015/ liite 2 Yleistä Järjestyssääntöjen tarkoituksena on varmistaa opetukseen osallistuvan oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön sekä huolehtia siitä,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 kuva SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 3. PYÖRÄILIJÄNÄ LIIKENTEESSÄ... 5 3.1 PYÖRÄN VARUSTEET... 5 3.2. OHJEITA PYÖRÄIJÄLLE... 6 4.

Lisätiedot

Edvin Laineen koulun liikenneopas

Edvin Laineen koulun liikenneopas Edvin Laineen koulun liikenneopas Sisällysluettelo 1 Jalankulkija liikenteessä 2 Polkupyöräilijä liikenteessä 3 Koulukuljetukset 4 Saattoliikenne 5 Pihaliikenteen vaarat 6 Koulumatkan vaaranpaikkoja 7

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA

KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA 1 KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA KAUTTUAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2 1. KAUTTUAN KOULU 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä

Lisätiedot

Lukkarin koulun järjestyssäännöt

Lukkarin koulun järjestyssäännöt Lukkarin koulun järjestyssäännöt Sääntöjen tarkoitus 1. Järjestyssääntöjen tarkoituksena on perusopetuslain 29 :n mukaisesti edistää koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön

Lisätiedot

PAPINMÄEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA HYVÄN KÄYTTÄYTYMISEN SUOSITUKSET sisältäen erilliset käyttäytymissuositukset taksi- ja bussimatkoille.

PAPINMÄEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA HYVÄN KÄYTTÄYTYMISEN SUOSITUKSET sisältäen erilliset käyttäytymissuositukset taksi- ja bussimatkoille. PAPINMÄEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA HYVÄN KÄYTTÄYTYMISEN SUOSITUKSET sisältäen erilliset käyttäytymissuositukset taksi- ja bussimatkoille. Valmistelussa ovat olleet mukana koulun oppilaat. Koulun oppilaskuntaa

Lisätiedot

KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä (pol 29 ). Järjestyssäännöissä

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

1 Viherkallion koulun järjestyssäännöt. 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen

1 Viherkallion koulun järjestyssäännöt. 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen 1 Viherkallion koulun järjestyssäännöt 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää Viherkallion kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Niiden tavoitteena

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2017 2018 Järjestyssääntöjen tarkoitus on 1) turvata koulutyön sujuminen rauhallisesti 2) taata kouluyhteisön jäsenille viihtyisä ja turvallinen työympäristö 3) opettaa vastuullisuuteen

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0 3,19

Lisätiedot

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu. KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano

Lisätiedot

Olarin koulu ja koti ry n

Olarin koulu ja koti ry n Olarin koulu ja koti ry n "Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Lisää tietoa OKKY n toiminnasta: www. okky. nettisivu. org Yhteyttä voit ottaa sähköpostitse: kotijakoulu@gmail. com OLARIN KOULU JA KOTI -YHDISTYS

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2019-20 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1430 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT ALKAEN

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT ALKAEN 1 KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2016 ALKAEN Järjestyssääntöjen tehtävänä on edistää koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta

Lisätiedot

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät 2012 Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara Kyselyn täyttäneiden määrä Vastanneita jä Poikia Muonio 24 12 12

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

1. Järjestyssäännöt. Veittijärven koulun järjestyssäännöt, päivitetty Ylöjärven kaupunki. Veittijärven koulu

1. Järjestyssäännöt. Veittijärven koulun järjestyssäännöt, päivitetty Ylöjärven kaupunki. Veittijärven koulu Veittijärven koulun järjestyssäännöt 1. Järjestyssäännöt Veittijärven koulun järjestyssäännöt, päivitetty 2017 Ylöjärven kaupunki Veittijärven koulu 2016-2017 Ylöjärven kaupungin Veittijärven koulun järjestyssäännöt

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2018-19 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1360 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti Lopputyö: sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti,

Lisätiedot

SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Näiden järjestyssääntöjen tarkoitus on perusopetuslain 29 :n mukaisesti edistää Sunan koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä

Lisätiedot

Renkomäen koulun. järjestettiin torstaina klo

Renkomäen koulun. järjestettiin torstaina klo Renkomäen koulun järjestettiin torstaina 9.10.2014 klo 17.30-19.30. Iltaan oli kutsuttu oppilaskunnan jäsenet ja varajäsenet huoltajineen. Koulua edustivat rehtori, erityisopettaja, oppilaskuntatoiminnasta

Lisätiedot

Koulukuljetus- vanhempainilta

Koulukuljetus- vanhempainilta Koulukuljetus- vanhempainilta 31.08.2016 Keinoja, jolla voidaan edistää koulukuljetuksen onnistumista: Eri osapuolet osallistuvat koulukuljetusvanhempainiltaan Liikennöitsijät / kuljettajat, koulukuljetuksen

Lisätiedot

Istu hyvin! - tietoa istumisesta ja ergonomiasta

Istu hyvin! - tietoa istumisesta ja ergonomiasta Istu hyvin! - tietoa istumisesta ja ergonomiasta Vinkkejä kalvosarjan käyttöön Kalvosarjassa käsitellään istumisen määrää ja hyvää istumisergonomiaa. Kalvosarjan sisältö sopii alakoulun 5. 6. luokille

Lisätiedot

Auranlaakson koulu. Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili (alakoulu)

Auranlaakson koulu. Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili (alakoulu) Sivu 1/5 Auranlaakson koulu tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 64 vastaajaa 32 (50 %) 32 (50 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän tilava

Lisätiedot

IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen... 3 3 Opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet... 3 3.1 Opiskelijoiden yhdenvertaisuus ja

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2017-18 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1260 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

Kuusiston koulu (Kaarina)

Kuusiston koulu (Kaarina) Sivu 1/5 Kuusiston koulu (Kaarina) tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 101 vastaajaa 59 (58 %) 42 (42 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan Viitottu Rakkaus on muokannut joitakin tämän tarinan kuvia yhdistämällä kuvia sivustoilta mycutegraphics.com ja papunet.net Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus Muokatut kuvat on merkitty tällä tunnuksella: Kuvat:

Lisätiedot

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn ja käyttäytymisen arvioinnin kriteerit Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn

Lisätiedot

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA 16.6.2014 1 (8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2014 Samaa mieltä Lpr 2014 Samaa

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Järjestyssäännöt Häijään koulu

Järjestyssäännöt Häijään koulu Järjestyssäännöt Häijään koulu Oppilaalla on oikeus ikä- ja kehitystasonsa mukaiseen opetukseen. 1. Yleistä Säännöt opettavat vastuuseen, kaikki koulussa työskentelevät ovat vastuussa siitä, että koulussa

Lisätiedot

Yhteisiä asioita

Yhteisiä asioita Yhteisiä asioita 3.9.2014 Koulun järjestyssäännöt ja muut yhteiset sopimukset (mm. ruokailu, liikuntakäytänteet, mobiililaitteiden käyttö) Pihan yhteiskäyttö ja pihasta huolehtiminen Liikennekäyttäytyminen

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16 Sivistyslautakunta 16.6.2016 70, oheismateriaali Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16 Ohjaajat Anne Laukkanen Mirja Malinen (tiistaisin) Merja Miettinen Annika Niskanen

Lisätiedot

JOKELAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2014-2015

JOKELAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2014-2015 JOKELAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2014-2015 Jokelan koulun opetushenkilökunta: 1A Mari Ursin 1B Essi Heiskanen 2A Mari Laukkanen 2B Heidi Norokorpi 3.lk Sirkka-Liisa Aalto 4A Leena Kousa 4B Kari Laine 5.lk

Lisätiedot

- Arvokyselyn tulokset julkistettiin oppilaille Pikkuparlamentin Lava on vapaa, kyvyt esiin tapahtuman yhteydessä 2.5.2014. - Seuraavassa on kooste

- Arvokyselyn tulokset julkistettiin oppilaille Pikkuparlamentin Lava on vapaa, kyvyt esiin tapahtuman yhteydessä 2.5.2014. - Seuraavassa on kooste Pikkuparlamentin arvokysely oppilaille opetussuunnitelmatyötä varten Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Marjatta Junkkaala Sirkku Myllyntausta 5.5.2014 Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulussa

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti, erityislastentarhanopettaja Eva Iisakka, Haapaniemen päiväkoti, lastenhoitaja Sanna Leppänen, Linnan päiväkoti,

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA 1 (8) 5.5.2015 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2015 Samaa mieltä Lpr 2015 Samaa mieltä

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA 1 (8) 29.4.2016 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2016 Samaa mieltä Lpr 2016 Samaa mieltä

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET

PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET 2014 2015 LIITE 1 Joensuun koulutustoimen yleissivistävien oppilaitosten järjestyssäännöt Koulutuslautakunta 15.6.2006, 66 Joensuun kaupungin perusasteen opetussuunnitelma

Lisätiedot