Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 390/2010 vp Ammattitutkintoon johtavan koulutuksen tiivistäminen Eduskunnan puhemiehelle Ammattioppilaitos, jota arkikielessä kutsutaan ammattikouluksi, on toisen asteen oppilaitos, joka tarjoaa ammatillista peruskoulutusta. Opinnot ovat laajuudeltaan vähintään kolmivuotisia ja johtavat ammatilliseen perustutkintoon. Joissakin ammattikouluissa voi suorittaa perustutkinnon yhteydessä myös ylioppilastutkinnon ns. kaksoistutkintona, jolloin opiskelu kestää yleensä neljä vuotta. Tällöin osa opinnoista korvataan lukion oppimäärään sisältyvillä pakollisilla kursseilla. Ammattikoulussa opiskeluun kuuluu sekä teoriaa että käytäntöä. Kolmen vuoden opiskeluaikaan sisältyy noin viisi kuukautta työssä oppimista alaan liittyvissä työtehtävissä. Nykyinen käytäntö johtaa usein siihen, että ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen opiskelu muuttuu löysäksi. Opiskelussa voi olla jaksoja, jolloin koulussa ei ole mitään tai oppitunteja on vain muutama. Tämä voi turhauttaa nuoria ja aiheuttaa koulutusalan vaihtoja nuoren omasta mielestä mielenkiintoisemmalle alalle. Tehottomasti etenevä koulutus ei ole yhteiskunnan eikä nuoren edun mukaista. Työurien pidentäminen on yksi tärkeimmistä rakenteellisista uudistuksista tulevien vuosien aikana. Työuria voidaan pidentää sekä alku- että loppupäästä. Työuran pidentyminen vuodella parantaa valtion taloutta kolmella miljardilla eurolla vuodessa. Kyse on siis erittäin merkittävästä asiasta valtiontalouden kestävyyden kannalta luvulta eteenpäin tarvitsemme yhä enemmän työntekijöitä sosiaali- ja terveysalalle. Ammattitutkinnon hankkiminen aikaisemman käytännön mukaisesti kahdessa vuodessa sekä helpottaisi tulevaisuuden mahdollista työvoimapulaa että pidentäisi työuria. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus ryhtyy, että hallitusohjelman mukainen tavoite työurien pidentämisestä toteutuu ammatillista koulutusta tiivistämällä? Helsingissä 7 päivänä toukokuuta 2010 Hannu Hoskonen /kesk Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Hannu Hoskosen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 390/2010 vp: Mihin toimiin hallitus ryhtyy, että hallitusohjelman mukainen tavoite työurien pidentämisestä toteutuu ammatillista koulutusta tiivistämällä? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) mukaan ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia tietoja ja taitoja sekä valmiuksia itsenäiseen ammatin harjoittamiseen. Lisäksi koulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja sekä tukea elinikäistä oppimista. Valtioneuvoston päätöksen (VNp 213/1999) mukaan ammatillisten perustutkintojen tulee tuottaa laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin ja erikoistuneempi osaaminen ja työelämän edellyttämä ammattitaito yhdellä tutkinnon osa-alueella. Ammatilliset perustutkinnot antavat yleisen jatko-opintokelpoisuuden yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaan ammatillinen perustutkinto on laajuudeltaan vähintään kaksivuotinen (80 opintoviikkoa). Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kaikki ammatilliset perustutkinnot ovat tällä hetkellä 120 opintoviikon laajuisia, mikä vastaa kolmen vuoden opintoja. Perustutkintoihin kuuluu 90 opintoviikkoa ammatillisia opintoja ja niitä tukevaa työssäoppimista, 20 opintoviikkoa ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia ja ammattitaitoa täydentäviä yhteisiä opintoja sekä 10 opintoviikkoa vapaasti valittavia opintoja. Kaikissa ammatillisissa perustutkinnoissa on vähintään 20 opintoviikkoa (puoli vuotta) työpaikoilla käytännön työtehtävissä tapahtuvaa työssoppimista. 120 opintoviikon laajuus on katsottu tarpeelliseksi, jotta tutkinnoille lainsäädännössä asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa ja jotta tutkinnon suorittaneilla on työelämän edellyttämä ammattiosaaminen. Opetushallitus päättää ammatillisiin perustutkintoihin sisältyvien opintojen tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä. Opetushallitus on yhteistyössä työelämän ja muiden sidosryhmien edustajien kanssa uudistanut kaikkien ammatillisten perustutkintojen perusteet vuosina siten, että viimeisimmät uudistetut tutkinnon perusteet otetaan käyttöön Uudistetut tutkinnon perusteet mahdollistavat entistä yksilöllisempien opintopolkujen rakentamisen. Opiskelija tai tutkinnon suorittaja voi esimerkiksi valita perustutkintoon tutkinnon osia myös muista ammatillisista perustutkinnoista, ammattitutkinnoista tai erikoisammattitutkinnoista. Opiskelija voi halutessaan suorittaa perustutkinnon myös tutkinnon osa kerrallaan, silloin kun se on yksilön opiskeluvalmiuksien, elämäntilanteen tai työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaista. Koko tutkinnon suorittaminen on kuitenkin ammatillisen peruskoulutuksen ensisijainen tavoite. Opiskelijan yksilölliset valinnat vaikuttavat koulutusaikaan. Koulutuksen järjestäjän tulee hyväksyä Opetushallituksen laatimien tutkinnon perusteiden pohjalta opetussuunnitelma koulutusta varten. 2

3 Ministerin vastaus KK 390/2010 vp Hannu Hoskonen /kesk Opetussuunnitelma tulee laatia niin, että se antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilöllisiin opintoja koskeviin valintoihin ja että tutkinto on suoritettavissa opintojen laajuudeksi määritellyssä ajassa. Koulutuksen järjestäjä huolehtii siitä, että opiskelija voi saavuttaa tutkinnolle asetetut tavoitteet. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (HOPS), joka sisältää mm. opiskelijan yksilölliset valinnat, opinnoissa etenemisen, osaamisen tunnustamisen sekä työssäoppimisen paikat ja ajat. Ammatillisessa peruskoulutuksessa oppilaitoksessa pidetyt oppitunnit ovat vain osa opetusjärjestelyjen kokonaisuutta. Niiden lisäksi suuri merkitys on myös opiskelijan työässäoppimispaikalla sekä muissa oppimisympäristöissä saamalla opetuksella ja ohjauksella. Opiskelijalla on oikeus siihen, että hänen aiemmin hankkimansa osaaminen tunnustetaan osaksi tutkintoa siten, että se lyhentää koulutusaikaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt helmikuussa 2009 ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämishankkeen. Hankkeen tehtävänä on mm. arvioida ammatillista tutkintojärjestelmää kokonaisuutena ja selvittää tarpeet lisätä ammatillisen tutkintojärjestelmän joustavuutta. Hanke jättää ehdotuksensa ja loppuraporttinsa opetus- ja kulttuuriministeriölle mennessä. Hankkeen loppuraportin ja lausuntokierroksen pohjalta ministeriö ratkaisee, miten ammatillista tutkintojärjestelmää ja siihen kuuluvia tutkintoja on tarkoituksenmukaista kehittää, jotta tutkintojärjestelmä ja tutkinnot vastaavat parhaalla mahdollisella tavalla tulevaisuuden tarpeisiin, myös työurien pidentämishaasteeseen. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee parhaillaan hallituksen esitystä tutkintojen ja muun osaamisen viitekehyksestä eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen pohjalta. Tutkintojen ja muun osaamisen viitekehyksen yhtenä tavoitteena on edistää aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista kaikessa koulutuksessa. Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamista tehostamalla voidaan tiivistää koulutusta ja lyhentää koulutusaikoja. Helsingissä 26 päivänä toukokuuta 2010 Opetusministeri Henna Virkkunen 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 390/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Hannu Hoskonen /cent: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att förverkliga regeringsprogrammets mål att förlänga arbetskarriärerna genom att göra yrkesutbildningen mera koncis? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt lagen om yrkesutbildning (630/1998) är den grundläggande yrkesutbildningens mål att ge studerandena de kunskaper och färdigheter som dessa behöver för att förvärva yrkesskicklighet samt för att utöva ett självständigt yrke. Målet är också att stödja de studerandes utveckling till goda och harmoniska människor och samhällsmedlemmar samt att ge dem sådana kunskaper och färdigheter som de behöver för fortsatta studier, fritidsintressen och en allsidig personlighetsutveckling samt att stödja livslångt lärande. Enligt statsrådets beslut (Srb 213/1999) ska de yrkesinriktade grundexamina ge breda grundläggande yrkesfärdigheter för olika uppgifter inom branschen samt mer specialiserat kunnande och sådan yrkesskicklighet som arbetslivet kräver inom ett delområde av examen. De yrkesinriktade grundexamina ger allmän behörighet för fortsatta studier vid universitet och yrkeshögskolor. Enligt lagen om yrkesutbildning omfattar en yrkesinriktad grundexamen minst två år (80 studieveckor). I enlighet med statsrådets beslut omfattar alla yrkesinriktade grundexamina för närvarande 120 studieveckor, vilket motsvarar tre års studier. I grundexamina ingår 90 studieveckor yrkesinriktade studier och inlärning i arbetet som stöder dessa, 20 studieveckor gemensamma studier som behövs för uppnåendet av yrkesskicklighet och som kompletterar yrkeskompetensen samt 10 studieveckor fritt valbara studier. I alla yrkesinriktade grundexamina ingår minst 20 studieveckor (ett halvt år) inlärning i arbetet, som sker på arbetsplatser i praktiska arbetsuppgifter. 120 studieveckor har ansetts vara nödvändigt för att de mål som ställts för examina i lagstiftningen ska kunna uppnås och för att de som avlagt en examen ska ha det yrkeskunnande som arbetslivet kräver. Utbildningsstyrelsen beslutar om målen för och det centrala innehållet i de studier som ingår i de yrkesinriktade grundexamina. Utbildningsstyrelsen har i samarbete med arbetslivet och med företrädare för andra intressentgrupper förnyat grunderna för de yrkesinriktade grundexamina under åren så, att de sista reviderade examensgrunderna tas i bruk den 1 augusti De reviderade examensgrunderna gör det möjligt att skapa mera individuella studiestigar. Den studerande eller examinanden kan i sin grundexamen till exempel ta in examensdelar även från andra yrkesinriktade grundexamina, yrkesexamina eller specialyrkesexamina. De studerande kan, om de så önskar, avlägga grundexamen genom att ta en examensdel i taget, om detta är ändamålsenligt med tanke på den studerandes studiefärdigheter, livssituation eller sysselsättning. Det primära målet är emellertid att hela den grundläggande yrkesutbildningen ska genomgås. Den studerandes individuella val påverkar utbildningstiden. Utbildningsanordnaren ska godkänna en läroplan för utbildningen utgående från de examensgrunder som Utbildningsstyrelsen utarbetat. Lä- 4

5 Ministerns svar KK 390/2010 vp Hannu Hoskonen /kesk roplanen ska utarbetas så att den ger de studerande möjlighet till individuella val i fråga om studierna och så att examen kan avläggas inom den tid som fastställts för studiernas omfattning. Utbildningsanordnaren ska se till att den studerande kan uppnå de mål som uppställts för examen. För varje studerande uppgörs en personlig studieplan, som innefattar bland annat den studerandes individuella val, avancemang i studierna, erkännande av kunnande samt platserna och tidpunkterna för inlärning i arbetet. I den grundläggande yrkesutbildningen utgör de lektioner som hållits vid en läroanstalt endast en del av undervisningsarrangemangens helhet. Utöver dem har även den undervisning och handledning som den studerande får på platsen för inlärning i arbetet och i andra lärmiljöer en stor betydelse. Den studerande har rätt att få tidigare förvärvat kunnande erkänt som en del av examen så att det förkortar utbildningstiden. Undervisnings- och kulturministeriet har i februari 2009 inlett ett projekt för att utveckla systemet med yrkesinriktade examina. Projektets uppgift är bland annat att utvärdera systemet med yrkesinriktade examina som helhet och utreda behovet av ökad flexibilitet i systemet med yrkesinriktade examina. Projektet lämnar sitt förslag och sin slutrapport till undervisnings- och kulturministeriet senast den 31 oktober Utgående från projektets slutrapport och remissbehandlingen avgör ministeriet hur systemet med yrkesinriktade examina ändamålsenligt kan utvecklas för att examenssystemet och examina på bästa möjliga sätt ska svara mot behoven i framtiden, även på utmaningen att förlänga arbetskarriärerna. Därtill bereder undervisnings- och kulturministeriet som bäst en regeringsproposition om en referensram för examina och övrigt kunnande utgående från den europeiska referensramen för examensbaserat och övrigt kunnande. En av målsättningarna för referensramen för examensbaserat och övrigt kunnande är att främja identifiering och erkännande av tidigare förvärvat kunnande i all utbildning. Genom att effektivisera erkännandet av tidigare förvärvat kunnande kan man komprimera utbildningen och förkorta utbildningstiderna. Helsingfors den 26 maj 2010 Undervisningsminister Henna Virkkunen 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta. Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet

Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta. Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet Keskeiset muutokset Centrala ändringar Muutokset tutkintorakenteessa (asetus) Muutokset ammatillisen perustutkinnon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO

Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel, 2001 2016 LOHJA - LOJO Vuoden 2017 aluerajat - Områdesindelningen år 2017 40000 35000 32,7 33,3 40,0 39,7 0,9 0,8 26,4 26,1

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 863/2010 vp Tukiopetuksen kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Erityisopetuksen tarve kouluissa on lisääntynyt huolestuttavasti. Erityisopetusta tarvitsevat oppilaat pyritään yhä useammin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 314/2009 vp Työhyvinvoinnin ja alaistaitojen sisällyttäminen ammatti- ja jatko-opintoihin Eduskunnan puhemiehelle Mielenterveysongelmista on tullut Suomessa varhaisen eläköitymisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 126/2013 vp Suomi tieteen kielenä Eduskunnan puhemiehelle Suomen kieli sai virallisen aseman 150 vuotta sitten. Samoihin aikoihin, 1800-luvun puolivälin jälkeen, suomi alkoi vähitellen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 134/2010 vp Koulunkäyntiavustajien kelpoisuusehdot Eduskunnan puhemiehelle Koulunkäyntiavustajia on Suomessa lähes 10 000. Heistä kuitenkin vain n. 2 000 tekee työtä kokopäiväisesti,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 38/2008 vp Hälytysajoneuvon kuljettajien koulutus Eduskunnan puhemiehelle Pelastusopiston vuoden 2008 budjetista on karsittu kokonaan pois määräraha ambulanssikokoluokan ajoneuvoja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1286/2010 vp Pornaisten eteläisten kylien koulujen rakennusinvestointien valtionosuudet Eduskunnan puhemiehelle Pornainen on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Väestönkasvun takia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 290/2007 vp Viittomakielentaitoisen luokanopettajan pätevyys Eduskunnan puhemiehelle Asetuksessa kuulovammaisten ja näkövammaisten sekä liikuntavammaisten kouluista (724/1984) säädellään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 160/2006 vp Seksuaaliterveys terveystiedon opetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessakin olleiden tetojen perusteella nuorten seksuaaliterveydestä on syytä olla huolissaan: ehkäisyvälineiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 148/2009 vp Vapaan sivistystyön laitosten sitouttaminen yhteisiin opetussuunnitelmiin Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö on lisäämässä määrärahoja maahanmuuttajien suomen kielen

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1)

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1) AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN MUODOSTUMINEN JA OPINTOJEN VALINNAISUUS 29.9.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 207/2006 vp IB-lukiolaisten tasavertainen asema haettaessa yliopistoon Eduskunnan puhemiehelle Suomessa toimii 14 IB-lukiota. Diploma Programme ("IB-lukio") on kaksivuotinen opetusohjelma,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 998/2009 vp Työttömien maahanmuuttajien suomenkielinen kouluttaminen sosiaali- ja terveydenhuoltoalalle Eduskunnan puhemiehelle Suomessa asuu suuri joukko työttömiä maahanmuuttajia,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 187/2011 vp Aikuiskoulutustilin käyttöönotto Eduskunnan puhemiehelle Yhä harvempi toimii samoissa tehtävissä koko työelämänsä. Suomessa työelämän muutoshaasteeseen on vastaamassa monimuotoinen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 427/2010 vp Kotitalousopetuksen arvioinnin ottaminen osaksi perusopetuksen arviointisuunnitelmaa Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö päätti 20.10.2008 koulutuksen arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 308/2010 vp Lastentarhanopettajan kelpoisuuden saavuttaminen sosionomin opintoja täydentämällä Eduskunnan puhemiehelle Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuudesta annetun

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 37/2010 vp Yhteishaun ammatillisia opintoja suosiva lisäpisteytys Eduskunnan puhemiehelle Yhteishaussa peruskoulunsa päättävät oppilaat tekevät valintoja opintojensa ja ammatinvalintansa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2005 vp Näyttökokeiden resurssien varmistaminen Eduskunnan puhemiehelle Ammatilliset näyttötutkinnot ovat saaneet pysyvän jalansijan suomalaisessa koulutus- ja tutkintojärjestelmässä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 543/2009 vp Käyttäytymisarvosanan merkitseminen perusopetuksen päättötodistukseen Eduskunnan puhemiehelle Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1122/2013 vp Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin vaikutus työn ohessa opiskeluun Eduskunnan puhemiehelle Valtioneuvosto antoi torstaina 21.11.2013 asetuksen ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 475/2012 vp Ammattikorkeakoulujen turvaaminen aikuiskoulutuksen Eduskunnan puhemiehelle Julkisuuteen tulleen tiedon mukaan ammattikorkeakoulujen rahoitusmallia ollaan uudistamassa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 810/2006 vp Hammaslääkäripula Itä-Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Hammaslääkäripula on akuutti tällä hetkellä Itä- Suomessa. Itä-Suomen lääninhallituksen seurannan mukaan hammaslääkäreiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 984/2012 vp Koulutustodistuksen nimen muuttaminen kuntouttavassa koulutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Useat oppilaitokset järjestävät työelämään ja ammatilliseen kuntoutukseen valmentavaa

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1014/2008 vp Yhteiskunnallisen opetuksen lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen yhteiskunta on monen suuren haasteen edessä. Yhteiskuntamme on muuttunut, se muuttuu ja sen täytyy

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2013 vp Oppisopimuskoulutuksessa maksettavan koulutuskorvauksen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyystilanne oli huhtikuussa 2013 hyvin vaikea, kuten koko kuluneen vuoden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1010/2008 vp Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon asema sosiaalialalla Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojärjestelmää luotaessa syntyi myös sosiaalialalle ylempi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 313/2010 vp Yksityiskoulujen oppilashuollon turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on 68 yksityistä peruskoulua, joissa saa opetusta alle kolme prosenttia perusopetuksen oppilaista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 436/2004 vp Kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin saaminen terveysasemille Eduskunnan puhemiehelle Kipupotilasyhdistys on valtakunnallinen, ja sen toiminnan periaatteena on kipupotilaiden

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa

Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 19.3.2015 yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus 4. Vapaasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1028/2013 vp Koulutussopimuksen käyttöönotto Eduskunnan puhemiehelle Nuorisotyöttömyys on yksi pahimmista nuoria koskevista yhteiskunnallisista ongelmista. Tilastokeskuksen mukaan syyskuussa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 197/2012 vp Kotitalousopetuksen lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa luvattiin vahvistaa taito- ja taideaineiden opetusta, liikuntaa sekä yhteiskunnallista

Lisätiedot

Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa

Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa Hyväksytty tiedekuntaneuvoston kokouksessa 15.3.2011 Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa 1. Oikeustieteen maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 167/2011 vp Lasten- ja nuorisopsykiatrian yhdistäminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa lastenpsykiatriasta tuli lääketieteellinen erikoisala vuonna 1955. Nuorten tarvitsemia polikliinisia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot