YLEISÖTYÖ HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERISSA VUONNA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YLEISÖTYÖ HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERISSA VUONNA"

Transkriptio

1 YLEISÖTYÖ HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERISSA VUONNA 2008

2 Syksyllä 2007 Helsingin Kaupunginteatterissa käynnistettyä kaksivuotista yleisötyön kehittämisprojektia vetää yleisötyövastaava Mirja Neuvonen. Projektin tavoitteeksi on asetettu yleisötyöhön liittyvän toiminnan vakinaistaminen, säännönmukaistaminen ja laajentaminen sekä eri yleisöryhmien huomioiminen ja yhteistyöverkostojen rakentaminen. Projektin tukijana toimii Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera. Yleisötyön kehittämisprojektin myötä vuonna 2008 kokeiltiin erilaisia toimintamuotoja ja osan niistä voidaan katsoa jo muuttuneen pysyvänlaatuisiksi. Toimintaa on järjestetty erilaisille yleisöryhmille niin yksittäisten tapahtumien kuin pitempien taidekasvatusprojektienkin muo- YLEISTÄ dossa. Teatteri järjesti vuoden aikana teosesittelyjä, työpajoja, teatterivierailuja ja kulissikierroksia. Tämän lisäksi järjestettiin kaikkiaan neljä pitkäkestoisempaa yleisötyöprojektia, joista kohokohtana voidaan pitää syksyllä 2008 toteutettua ikäihmisten tanssiaiheista yleisötyöprojektia Silmissäni mennyt. Mainittavaa on myös joulukuussa 2008 käynnistynyt ESR -hanke Medios, jossa teatteri on osatoteuttajana. Hankkeessa valmistetaan yhteisöllinen käsikirjoitustyökalu ja sen avuilla käsikirjoitus, joka tuotetaan Studio Pasilan näyttämölle. Kaiken kaikkiaan erilaisiin yleisötyötapahtumiin osallistui vuoden aikana lähes 6700 henkilöä.

3 Teosesittelyt, keskustelutilaisuudet ja Taiteiden yö KAIKELLE YLEISÖLLE AVOIN TOIMINTA Vuoden 2008 aikana järjestettiin kahdeksan teosesittelyä sekä kolme keskustelutilaisuutta, jotka johdattivat uusien ensi-iltojen taustoihin tai joissa pohdittiin ohjelmistossa olevan teoksen aihepiiriä laajemmin. Keskustelut käsittelivät mm. vanhusten kotihoitoa sekä kilttien naisten kapinaa. Eri asiakasryhmien toiveista järjestettiin myös erillisiä luentoja tai teosesittelyjä esimerkiksi opettajille, senioreille ja erilaisille harrastajaryhmille ennen näytännön alkua ja uusien esitysten tullessa ohjelmistoon. Helsingin Kaupunginmuseon suuren näyttämön lämpiöön kokoamaan Muistojen Helsingissä -valokuvanäyttelyyn liittyen järjestettiin viisi avointa näyttelyn esittelytilaisuutta. Esittelijöinä toimivat näyttelyn suunnittelijat Helsingin Kaupunginmuseon tutkija Marja Pehkonen sekä kuvakokoelmien päällikkö Riitta Pakarinen. Taiteiden yönä teatterissa pääsi seuraamaan avoimia harjoituksia tai osallistumaan kulissikierrokselle. Näistä tapahtumista vastasi projektipäällikkö Marketta Eräsaari ja niihin osallistui kaikkiaan 1650 henkilöä. Kulissikierrokset Vuoden aikana teatteri järjesti kulissikierroksia ryhmille tilauksesta sekä avoimia kulissikierroksia taiteiden yön, Nuorisofestari lokaviikkojen sekä Koko perheen teatteripäivän yhteydessä. Osallistuneet ryhmät olivat mm. työyhteisöporukoita, harrastusryhmiä, eläkeläisryhmiä ja koululaisryhmiä. Kierroksilla tutustuttiin teatterin lavastamoon, puvustoon, tarpeistoon sekä ennen kaikkea siihen, mitä kaikkea teatterissa tapahtuu, ennen kuin valmis esitys on näyttämöllä. Kulissikierroksia pidettiin kaiken kaikkiaan 57 ja niille osallistui 860 henkilöä. Koko perheen teatteripäivät Äidit, isät, kummit ja mummit lapsineen ja lapsenlapsineen valtasivat teatterin työpajatilat, kun Koko perheen teatteripäivät toteutettiin sunnuntaina ja Päivän aikana perheiden oli mahdollista teatteriesityksen katsomisen lisäksi osallistua teatterityöpajoihin sekä kurkistaa teatterin kulissien taakse kulissikierroksella. Suurkiitokset järjestämästänne päivästä. 2-vuotias Linneatyttäreni nautti pienten 0 3v. teatteripajasta suunnattomasti. Tunnin loputtua olisi tehnyt mieli kysyä, milloin voimme tulla uudelleen. Todella hienoa, että myös aivan pienet pääsivät osallistumaan, ja ohjaajat olivat oikein ammattitaitoisia. Raimo Reiska Raksa oli kolahtanut 8-vuotiaaseemme. Kiitos myös siitä!

4 PÄIVÄKODIT Tarinasta musiikiksi Syyskuussa päiväkotiryhmiä saapui teatterille tarinoimaan ja muuttamaan omia tarinoitaan musiikiksi yleisötyövastaava Mirja Neuvonen pitämissä Tarinasta musiikiksi -työpajoissa. Työpajoissa liikuttiin, musisoitiin omalla äänellä ja soittimilla ja tietysti keksittiin hienoja tarinoita. Päiväkotiryhmille oli vuoden aikana tarjolla niin kaksi pitkäkestoisempaa taidekasvatusprojektia kuin kertaluontoisia työpajojakin. Kaiken kaikkiaan vuoden aikana pidettiin päiväkotiryhmille 128 työpajaa, joihin osallistui 600 lasta 44 päiväkotiryhmästä. Pekka Töpöhäntöä -työpajat Keväällä 2008 jatkui edellisenä syksynä käynnistynyt Pekka Töpöhäntä -taidekasvatusprojekti päiväkotien esikouluryhmille Sanna Breilinin pitämin työpajoin, joissa tutkittiin leikkien avulla erilaisia rooleja laspsiryhmässä. Leikeissä pääsi kokeilemaan millaista olisi olla Pekka Töpöhäntä tai Monni ja samalla pohdittiin, miten toiset voisi ottaa huomioon ja toimia reilusti kaikkia kohtaan. Viiru ja Pesonen -taidekasvatusprojekti Syksyllä 2008 puolestaan toteutettiin yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelman kanssa Viiru ja Pesonen taidekasvatusprojekti. Projektissa mukana oli 15 musiikkikasvatuksen opiskelijaa, jotka oman koulutusjaksonsa päätteeksi pitivät musiikkia, draamaa, kuvaa ja liikettä yhdistäviä työpajoja metroradan varren päiväkotien päiväkotiryhmille Viiru kateissa -tarinan innoittamina. Mukana oli 3 6 -vuotiaita lapsia kaikkiaan 14 eri päiväkotiryhmästä.

5 KOULUT JA OPPILAITOKSET Pekka Töpöhäntä -projekti Talvella 2008 teatteri jatkoi edellisenä syksynä toteutettua Pekka Töpöhäntä -taidekasvatusprojektia hyvien kokemusten innoittamana vielä viiden helsinkiläisen alakoulun luokan kanssa. Projektissa tavoitteena oli luokan yhteistyötaitojen ja positiivisten vuorovaikutustaitojen edistäminen. Erilaisten ilmaisuharjoitteiden avulla ja Pekka Töpöhäntä -näytelmän hahmojen innoittamana kokeiltiin miltä tuntuu olla kiusaaja, miltä tuntuu tulla kiusatuksi ja miten voisi toimia, jotta kiusaamista ei pääse tapahtumaan. Jokaisen luokan kanssa työskenneltiin viisi kertaa Mirja Neuvosen johdolla ja lisäksi luokissa vieraili myös näyttelijävieras Lisäksi luokat kävivät katsomassa Pekka Töpöhäntä -näytelmän. Minulle jäi eniten ehkä taidekasvatustunneista se missä me soitettiin! Esitykset myös oli opettavaisia ja kivoja. Siinä harjoiteltiin yhteistyötä. Hauskinta siellä oli: kisu tahtoo kodin, musiikki ja kaikki muukin, mitä harjoiteltiin. Minä opin aika paljon. Siellä myös harjoiteltiin ottamaan toisia huomioon. (3. luokan oppilas) Työpajat Vuoden aikana peruskoulun ja lukion oppilasryhmille järjestettiin työpaja- ja teatteriesityspaketteja, joissa toiminnallinen työpaja tutustutti oppilaat esityksen teemoihin ennen esityksen seuraamista. Työpajoja järjestettiin liittyen näytelmiin Kaunotar ja Hirviö, Geneve, Pekka Töpöhäntä, Rock n Roll, Viiru ja Pesonen sekä Raimo Reiska Raksa. Työpajojen lähtökohtana oli esitys ja siitä nousevat teemat. Hei! Kiitos ihanasta aamupäivästä teatterilla! Sadepäivä sai ihan uusia sävyjä lämpiön ja treenisalin hämyssä.työpaja oli upeasti ohjattu, sekä ilmaisupedagogisesti että kasvatuksellisesti. Harvoin saa opettaja olla niin huoletta ja nautiskellen seurata vierestä tekemisen riemua. Ja tietysti, Viiru ja Pesonen olivat aivan hurmaavia! Jokainen lapsi tunsi varmasti olevansa kunniavieras, niin hienosti näyttelijät ottivat yleisönsä. Oivaltavasti ikäkauden huomioivaa rempseän rehellistä menoa, joka kuitenkin vaati pitämään aistit valppaina koko ajan. Marrasterveisin, uusia esityksiä odotellen Tiia-ope ja kakkoset Yhtenäiskoululta

6 Kaiku, nuoli ja ketju -tanssiteokseen liittyen järjestettiin tanssityöpajoja yläkoulun ja lukion oppilasryhmille. Työpajojen ohjaajina toimivat keväällä teoksen koreografi Ikuyo Kuroda yhdessä musiikista vastanneen Jiro Matsumoton kanssa sekä syksyllä Helsinki Dance Companyt tanssijat Inka Tiitinen, Jenni-Elina Lehto, Valtteri Raekallio, Sofia Hilli ja Kai Lähdesmäki yhdessä yleisötyövastaava Mirja Neuvosen kanssa. Koululaisryhmille järjestettiin myös teatteri-improvisaatioon liittyviä teatterityöpajoja. Alakoululaisten Näytellään! -työpajoja veti teatteriilmaisunohjaaja Laura Peltoniemi ja yläkoululaisten ja lukiolaisten työpajoista vastasi näyttelijä Eija Vilpas. Kaikkiaan työpajoja pidettiin vuoden aikana 51 ja niihin osallistui 1177 lasta ja nuorta Helsingin Saksalaisen koulun luokkien 9a ja 10a äidinkielen ryhmät vierailivat Kaupunginteatterin ilmaisutaidon työpajassa. Oppaana oli kuuluisa näyttelijä Eija Vilpas, joka innokkaasti neuvoi oppilaita näyttelemisen eri osa-alueissa. Hän järjesti mm. hauskoja luottamus- ja improvisaatioleikkejä, jotka auttoivat meitä ymmärtämään näyttelemisen vaativuutta ja vaatimuksia.vilpas rohkaisi oppilaita unohtamaan ennakkoluulonsa ja uskaltamaan olla luovia. Kiitos! (kaksi Saksalaisen koulun 10a -luokan oppilasta)

7 Syksyllä yhteistyössä Teatterikorkeakoulun tanssi- ja teatteripedagogiikanlaitoksen, Helsingin Kuvataidelukion sekä Sibelius-lukion kanssa toteutettuun Helsinki:versio taidekasvatusprojektiin osallistui 21 opiskelijaa, jotka toteuttivat koululaisryhmille suunnatun kiertävän esityksen Eläintarhan huvilalle ja sen ympäristöön. Minna Savinin ohjaama esitys käsitteli nuorten helsinkiläisten elämää kansalaissodan vuonna 1918 verrattuna nuoren elämään Helsingissä vuonna Musiikin ohjauksesta vastasi Marko Kallio ja pukusuunnittelusta Helsingin Kuvataidelukion opiskelijat opettajansa Tuttu Sillanpään johdolla. Kaikkiaan 11 esitystä kävi katsomassa 268 ihmistä. Esitys oli mielestäni erittäin koskettava ja viehättävä ja tekijöiden nuoruus oli siinä läsnä ihastuttavasti. Raikkaudeksikin sitä voisi kai kutsua. Äidinkielenopettajamme sanoi sen olleen tosi hieno ja koskettava, samoin rehtorimme, joka lisäksi sanoi seuranneensa esitystä pala kurkussa. Niin myös minä. 14-vuotiaan poikani mielestä se oli tosi hyvä esitys, ja luokkakaverit olivat olleet samaa mieltä. Tekijäkaarti voi olla rinta rottingilla. (opettajan palaute) Opettajille pidettiin koulutusiltapäivät tammikuussa aiheena tanssi ja HDC2 -teos sekä syyskuussa Rock n Roll -näytelmä. Syyskuussa opettajille avattiin myös Opettajien teatteripörssi, jonka kautta teatteri pyrkii lähestymään opettajia ja lisäämään helsinkiläisten luokkien mahdollisuuksia käydä teatterissa.

8 Silmissäni mennyt, tanssiaiheinen yleisötyöprojekti ikäihmisille IKÄIHMISET Helsingin kaupungin kirjasto- ja kulttuurilautakunta myönsi teatterille apurahan ikäihmisille suunnatun tanssiaiheisen yleisötyöprojektin toteuttamiseen. Syksyllä 2008 toteutetun Silmissäni mennyt -projektin päävetäjänä toimi tanssitaiteilija Hanna Brotherus. Projektin lähtökohtana oli osallistujien omaelämänkerrallisuus ja muistojen kehollistaminen. Tavoitteena oli taiteellisen työskentelyn kautta lisätä osallistujien henkistä ja fyysistä hyvinvointia, vähentää yksinäisyyden kokemista ja lisätä sosiaalista kanssakäymistä. Teemallisesti taustalla vaikutti Kari Heiskasen dramatisoima ja ohjaama Kjell Wästön romaaniin perustuva näytelmä Missä kuljimme kerran ja siitä nousevat teemat muistojen ja kokemusten vaikutuksesta ihmisen elämään. Projektin osallistujat työskentelivät kaksi kertaa viikossa kolmen kuukauden ajan teemojen parissa. Ryhmästä muodostui hyvin tiivis ja avoin ja työskentelystä tuli heti alusta lähtien intensiivistä. Kokemus oli niin osallistujille kuin ohjaajillekin erittäin merkityksellinen. Projektin aikana syntyi paljon huomiota saanut tanssiteos Silmissäni mennyt, joka esitettiin viisi kertaa Studio Elsan näyttämöllä. Silmissäni mennyt projekti kosketti suoraan 33 projektiin osallistunutta sekä 124:ä muuta esittelytyöpajoihin osallistunutta ikäihmistä. Lisäksi projektissa syntyneen esityksen näki kaiken kaikkiaan 1258 katsojaa. Projektista on laadittu erillinen raportti. Huomasin kykeneväni sellaiseen, mistä olin jo mielessäni luopunut. (osallistuja) Tämä on vapauttanut minut monista vaikeiden asioiden käsittelystä ja kuinka helppoa on tanssin kautta ilmaista itseään ja tunteitaan loukkaamatta ketään. En olisi ikinä uskonut millaisen uuden alun tämä on saanut elämääni ja että teidän ansiosta on aikaa annettava myös itselleen. (osallistuja) Silmissäni mennyt on opettanut myös minulle paljon ihmisen elämänkaaresta ja auttanut ymmärtämään ja arvostamaan vanhempia sukupolvia ja heidän elämänviisauttaan. (Tanssitaiteilija Hanna Brotherus) Silmissäni mennyt teatteri oli yksi parhaista mitä olen koskaan nähnyt. On uskomatonta että ikäihmiset ja amatöörit pystyvät tälläiseen. Kiitos kuuluu myös idean tekijöille, näille kolmelle lahjakkaille vetäjälle. Lisää tälläistä mielen piristystä yleisölle mutta ennen kaikkea heille jotka saivat olla mukana esiintymässä. (yleisöpalaute)

9 MUUT RYHMÄT Maahanmuuttajien teatterivierailut Vuonna 2008 teatteri järjesti 11 maahanmuuttajaryhmälle teatterivierailun, jossa ryhmät tutustuivat teatteriin. Osa ryhmistä pääsi myös seuraamaan harjoituksia. Kävijät olivat pääosin aikuisia, kotoutumiskoulutusryhmien opiskelijoita. Vierailuihin osallistui yhteensä 209 henkilöä. Teatterikausi on ohi. Ajattelin vielä kiittää sinua ja kaupunginteatteria yhteistyöstä ja niistä monista teatterivierailuista, jotka olet järjestänyt opiskelijoillemme. Niistä on tullut pelkästään positiivista palautetta. Taidekokemukset ovat tärkeä osa maahanmuuttajien kotoutumisprosessia ja tutustuminen Helsingin kaupungin kulttuuritarjontaan on lisäksi vahvistanut kuntalaisuus-identiteettiä. (Maahanmuuttajaryhmän suomen kielen opettajan palaute) Lapsiavustajakurssi Maalis- toukokuussa teatteri järjesti lapsiavustajakurssin 6 10-vuotiaille tytöille ja pojille. Kurssille osallistui kaiken kaikkiaan 43 lasta. Kurssi kokoontui yhteensä kahdeksan kertaa ja sen kokonaiskesto oli 16 tuntia. Kurssilla työskenneltiin kahdessa eri ryhmässä. Sisältöinä olivat draama, tanssi ja musiikki. Opettajina toimivat teatterikentän ammattilaiset Hanna Brotherus, Nick Davies, Rebecca Evanne, Mirja Neuvonen, Laura Peltoniemi sekä Eija Vilpas. Toiminnallinen ilta teatterissa työyhteisölle Vuoden aikana teatteri järjesti kolme työyhteisöille suunnattua teatteri-iltaa, jotka koostuivat teatteripajasta sekä esityksen seuraamisesta. Työpaja toimi teosesittelynä, jossa tutustuttiin toiminnallisesti illan teatteriesityksen teemoihin. Samalla työpaja tarjosi hauskan ja osallistavan tavan kehittää ryhmän luovia vuorovaikutustaitoja. Medios -hanke Kaupunginteatteri on osatoteuttajana sosiaalisen median ESR-hankkeessa MEDIOS. Hankkeen päätoteuttaja ja hallinnoija on Metropolia Ammattikorkeakoulu ja hanke koostuu kolmesta osaprojektista. Hanke käynnistyi joulukuussa Kaupunginteatterin osaprojektissa kehitetään verkkoon kaikille vapaaseen käyttöön tarjottava käsikirjoitustyökalu, jonka avulla voidaan kirjoittaa yhteisöllisesti käsikirjoitus. Työkalun tehtävä on tukea ja ohjata käsikirjoittamista sekä tarjota menetelmiä ja oppimateriaalia kirjoitusprosessin eri vaiheisiin. Kaupunginteatterille hanke on osa yleisötyötä ja taidekasvatusta. Hankkeen tavoitteena on houkutella nuoria yhteisölliseen toimintaan ja sen toivotaan herättävän nuorten kiinnostusta teatteria ja erityisesti käsikirjoittamista kohtaan. Työkalun teknisestä toteuttamisesta vastaa Metropolia ja sisällöstä Kaupunginteatteri. Työkalun käyttöön järjestetään myös koulutuksia mm. opettajille. Hanke huipentuu teatteriesitykseen Studio Pasilassa elokuussa 2010, jolloin nähdään nuorten kirjoittama esitys Metropolian tuottamana ja heidän opiskelijoidensa esittämänä. Käsikirjoituksen kirjoitusprosessia johtaa dramaturgi-opettaja Emma Puikkonen, joka vastaa myös työkalun dramaturgisesta sisällöstä. Kirjoittamiseen osallistuu joukko vuotiaita nuoria. Lisäksi kirjoitusprosessia voivat seurata kaikki internetin käyttäjät.

Näytäntövuonna 2007 2008 Helsingin YLEISTÄ

Näytäntövuonna 2007 2008 Helsingin YLEISTÄ YLEISÖTYÖ YLEISTÄ Näytäntövuonna 2007 2008 Helsingin Kaupunginteatterissa otettiin yleisötyö erityiseksi kehittämiskohteeksi. Perheteatterin johtajana vuodesta 2003 alkaen toiminut Anneli Mäkelä jäi eläkkeelle

Lisätiedot

YLEISÖTYÖ HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERISSA VUONNA

YLEISÖTYÖ HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERISSA VUONNA YLEISÖTYÖ HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERISSA VUONNA 2009 YLEISÖTYÖ 2009 Helsingin Kaupunginteatterissa yleisötyö on osa teatterin vakituista toimintaa. Kaksivuotinen yleisötyön kehittämisprojekti päättyi 31.12.2009.

Lisätiedot

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön 27.11.2014 Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Taide ja kulttuuri tukevat monin tavoin ihmisten hyvinvointia. Taiteen ja kulttuurin

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

TUNTEMATON on kirjoituskoneen sävyttämä tarina lapsuusmuistoista ja nuorille osoitetuista paineista

TUNTEMATON on kirjoituskoneen sävyttämä tarina lapsuusmuistoista ja nuorille osoitetuista paineista TUNTEMATON on kirjoituskoneen sävyttämä tarina lapsuusmuistoista ja nuorille osoitetuista paineista Näytelmän ohjaaja Tuija Töyräs kertoo vakuuttuneensa projektin aikana siitä, kuinka paljon lapsuus vaikuttaa

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Tiedotus & markkinointi,

Tiedotus & markkinointi, Tiedotus & markkinointi, kiertuetoiminnassa TEKIJÄ: V KOULUTUSJAKSO 30.- 31.1.2012 Kouvolan Teatteri Leena Björkqvist 2012 Ma 30.1.2012 Onnistuneen markkinoinnin peruspilareita kiertuetoiminnassa Klo 12.00-12.10

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia

Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia Yhteinen kaupunki hyvinvointia taiteesta 1.3.2017 31.5.2018 Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Kemin kaupunki ja Lappia Mitä tavoitellaan? Koko yhteisön kaksisuuntaista kotoutumista Kemin kaupungissa,

Lisätiedot

MALLINNUS TEATTERI OSANA LASTEN JA NUORTEN KASVUA. Esimerkkitapauksena Lahden kaupunginteatterin ja Luhtikylän alaasteen

MALLINNUS TEATTERI OSANA LASTEN JA NUORTEN KASVUA. Esimerkkitapauksena Lahden kaupunginteatterin ja Luhtikylän alaasteen MALLINNUS TEATTERI OSANA LASTEN JA NUORTEN KASVUA Esimerkkitapauksena Lahden kaupunginteatterin ja Luhtikylän alaasteen yhteistyö Tampereen yliopisto Tutkivan teatterityön keskus Ylös Ammattiteattereiden

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI Millaista yhteistyötä lukion henkilökunta toivoo yliopistojen kanssa? Loppukysely hankkeen yhteistyölukioiden henkilökunnalle Hankeraportti

Lisätiedot

Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009)

Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009) Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009) Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009) Mieletön Mahdollisuus Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamin projekti, jota rahoittaa STEA. Kehittänyt vuosina 2014-2018

Lisätiedot

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11. Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.2013 Vimma, Turku MIMO faktoina Hankkeen nimi: MIMO Moving In, Moving On! Application

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 (Huom: Stand up -kurssi to su 8. 11.10 tai pe su 9. 11.10!) Järjestäjät: Kajaanin Kaupunginteatteri -alueteatteri,

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa

Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa FM Maija Mäki / maikar@utu.fi Coccyx ry 6.8.2011 Turun yliopisto osana kulttuuripääkaupunkivuotta Ohjelmarungossa yliopiston

Lisätiedot

Harrastatko itse musiikkia?

Harrastatko itse musiikkia? Ooppera oli sopivan mittainen Ooppera oli liian lyhyt Oopperaan! Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kansallisoopperan yhteisen Oopperaan!-hankkeen ansiosta noin 6 400 seitsemäsluokkalaista opettajineen

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

PERHETEATTERIN TAIDEKASVATUS

PERHETEATTERIN TAIDEKASVATUS HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI PERHETEATTERIN TAIDEKASVATUS NÄYTÄNTÖVUONNA 2006 2007 YLEISTÄ Kevääseen 2006 mennessä olimme viimein vierailleet ilmaiseksi kaikissa Helsingin päiväkodeissa ja perhepäiväkodeissa,

Lisätiedot

Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma

Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma Sisällysluettelo 1. Hakeutuminen saksan kielellä rikastetun opetuksen 1. luokalle 2. Saksan kielellä rikastettu opetus

Lisätiedot

Taidenäyttely osallistumisen areenana. Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo

Taidenäyttely osallistumisen areenana. Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo Taidenäyttely osallistumisen areenana Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo PORIN TAIDEMUSEON PEDAGOGINEN YKSIKKÖ FM Mirja Ramstedt-Salonen on toiminut Porin taidemuseon museolehtorina

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

NAAMIOIDEN TAKAA -hanke. Auttaa vahvistamaan nuorten itsetuntoa.

NAAMIOIDEN TAKAA -hanke. Auttaa vahvistamaan nuorten itsetuntoa. NAAMIOIDEN TAKAA -hanke Auttaa vahvistamaan nuorten itsetuntoa. 2016 aloitimme Trust-projektin Vihdissa, jossa yksin tulleet turvapaikanhakijat ja suomalaiset nuoret kokoontuivat tutustumaan toisiinsa

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta Tutkimus opettajien odotuksista ja asenteista: Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta #digikoulu Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää peruskoulun ja lukion opettajien odotuksia ja

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Mä ammun teidät kaikki

Mä ammun teidät kaikki Mä ammun teidät kaikki Kokemuksia lukion dramaturgian kursseilta Äidinkielen opettajien liiton talvipäivät 19.1.2014 Marja Kangas Teatterin pt. tuntiopettaja, Turun klassillinen lukio Me ollaan teinejä

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

15:15-esityksen opetusmateriaali

15:15-esityksen opetusmateriaali 15:15-esityksen opetusmateriaali Berlinki Rooleissa: Juha-Pekka Mikkola, Marjut Toivanen, Joachim Wigelius Suomennos: Juho Gröndahl Ohjaus: Kari Rentola Dramaturgit: Julia Schreiner, Emma Puikkonen Skenografia:

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10. Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja

Lisätiedot

MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI

MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI kun rakastuminen ei ole kahden kauppa Joensuun kaupunginteatteri HYVÄ KATSOJA Kun luin näytelmän Paha äitipuoli ensimmäisen kerran, ihastuin oitis. Tunnistettavia arjen

Lisätiedot

OSALLISUUTTA OHJAUKSEN KEINOIN - projekti. Kati Ojala Lahden ammattikorkeakoulu

OSALLISUUTTA OHJAUKSEN KEINOIN - projekti. Kati Ojala Lahden ammattikorkeakoulu OSALLISUUTTA OHJAUKSEN KEINOIN - projekti Kati Ojala Lahden ammattikorkeakoulu Miten ehkäisevää työtä kehitetään osana koulutusta? 4 Ammattikorkeakoulujen tehtävät harjoittaa työelämää ja aluekehitystä

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014 Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla TPY:n symposium 27.5.2014 OIVA - Ohjauksen interventioilla vaikuttavuutta läpäisyn tehostamiseen 1.9.2013-31.12.2014 OIVA on osa Opetushallituksen

Lisätiedot

Suomen Rotary 2012. NUORISO ON YHTEISKUNNAN TÄRKEIN VOIMAVARA - Rotary Youth Leadership Awards

Suomen Rotary 2012. NUORISO ON YHTEISKUNNAN TÄRKEIN VOIMAVARA - Rotary Youth Leadership Awards Suomen Rotary 2012 NUORISO ON YHTEISKUNNAN TÄRKEIN VOIMAVARA - Rotary Youth Leadership Awards RYLA palvelee nuorten kasvua RYLA on Rotaryn toimintamuoto jo yli 40 v. ajan Jokaisen rotarin tulee osallistua

Lisätiedot

Päivän tärkein ateria -toimintamalli

Päivän tärkein ateria -toimintamalli Päivän tärkein ateria -toimintamalli Hei isä ja äiti! Tarjoan sinulle aamupalan. Ei maksa mitään, kysy vain mitä minulle kuuluu. Yhteistyössä Yllätetään yhteiskunta verkosto YMCA Finland Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi Taidetestaajat 2017-2020 Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi 24.11.2016 Anu-Maarit Moilanen, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto Veli-Markus Tapio, Suomen Kulttuurirahasto Taide lähtee kasista!

Lisätiedot

12.10..2013. Etäopetus erityistilanteissa

12.10..2013. Etäopetus erityistilanteissa 12.10..2013 Etäopetus 1 Sairastuneen oppilaan koulunkäynnin järjestäminen kaksisuuntaisen, reaaliaikaisen videoyhteyden avulla 2 Syksy 2013 1.lk. poika D.J. Eurajoen Keskustan ala-koulu, Adobe Connect

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI 6.9.2010, Muistiinpanot Tampereen yliopisto Tutkivan teatterityön keskus Ylös Ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen Anna-Mari Tuovinen 24.11.2010 Lahden

Lisätiedot

Elämä turvalliseksi. seksuaaliterveyden edistämisen teemapäivä Myllypuron 8-luokan oppilaille

Elämä turvalliseksi. seksuaaliterveyden edistämisen teemapäivä Myllypuron 8-luokan oppilaille Elämä turvalliseksi seksuaaliterveyden edistämisen teemapäivä Myllypuron 8-luokan oppilaille Innovaatioprojektin toteuttajina toimivat jouluna 2014 valmistuvat Metropolia Ammattikorkeakoulun terveydenhoitajaopiskelijat.

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm. KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapsivaikutusten arviointi kunta- ja palvelumuutoksissa hanke Sirpaleena Toikka 2.4.2008 Aihealueiden toteutus huhtikuussa 2008 Nuorimmat lapset (3-7 vuotiaat) piirtävät/

Lisätiedot

R E S P E C T - P R O J E C T

R E S P E C T - P R O J E C T R E S P E C T - P R O J E C T L i i k k u k a a - S p o r t s F o r A l l Liikkukaa Sports For All, RESPECT-campaign Me uskomme, että nuoret tarvitsevat sellaisia roolimalleja, jotka julkisesti vastustavat

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä 1 TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä Teatteri-ilmaisun ohjaajat Riku Laakkonen & Arttu Haapalainen 2 SOPIMUSVUORI RY Sosiaalipsykiatrisia

Lisätiedot

TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO

TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO 3.12.2014 Kaija Lajunen & RiiAa Ala- Luhtala Tunne- ja turvataidot osaamiseksi - hanke Lajunen & Ala- Luhtala 3.12.2014 1 TUNNE- JA TURVATAITOJA

Lisätiedot

HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS,

HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, TUOTANTOTUKI YKSITYISET TAITEEN HARRASTAJAT Kvltk 15.2.2018 4 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- NETTY 1. Kalima, Tom / hum.kand. / Tuusula Neljäs runokokoelmani ilmestyy

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Sanna Sova, hankekoordinaattori Henrik Hurme, Kielimaistiaiset - Makuja kieliin! II vastaava

Sanna Sova, hankekoordinaattori Henrik Hurme, Kielimaistiaiset - Makuja kieliin! II vastaava Makuja Kieliin: kieltenopiskelijat kieli- ja kulttuuriagentteina kouluissa ja varhaiskasvatuksessa esimerkkejä opiskelijoiden toteuttamista kielituokioista Sanna Sova, hankekoordinaattori Henrik Hurme,

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

Miten lasten ääni kuuluu tutkimuksessa? Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 6.5.2010 Työpaja

Miten lasten ääni kuuluu tutkimuksessa? Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 6.5.2010 Työpaja Miten lasten ääni kuuluu tutkimuksessa? Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 6.5.2010 Työpaja Taustoja Tarve lasten kuulemisen ja osallisuuden vahvistamiseen noussut esille monilla yhteiskuntaelämän alueilla

Lisätiedot

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Puijolan nuorisotyö 2 Päätavoite PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ jakautuu 4 osatavoitteeseen

Lisätiedot

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA HISTORIA Idea lähtenyt kehittymään Pirkon erityisopettajan Sanna-Mari Jalavan opinnäytetyöstä Toisen asteen yhteys Ammatillisen koulutuksen ja nuorisotyön yhteiset

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Ulla Sirviö-Hyttinen, Suomen Lions liitto ry./ Lions Quest-ohjelmat Sanna Jattu, Nuorten keskus ry Anna-Maija Lahtinen, Suomen lasten ja nuorten säätiö Elämäntaidot

Lisätiedot

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.

Lisätiedot

TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013. Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen

TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013. Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013 Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen Lasten turvataitokasvatus suomalainen lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyohjelma

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula

Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE Hillevi Avikainen, Disa Kamula Joshua Salzmanin kirjoittama ja Ryan Cunninghamin säveltämä I LOVE YOU BECAUSE -musikaali käsittelee rakkautta ja sydänsuruja

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Ryhmä 5 Kehityksen suunta.. Mitä teema tarkoittaa? Teeman punaisena lankana on pohjimmiltaan se, että teknologiakasvatus ja teknologian arkipäiväistäminen tulee

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Äidinkielen valtakunnallinen koe 9.luokka

Äidinkielen valtakunnallinen koe 9.luokka Keväällä 2013 Puumalan yhtenäiskoulussa järjestettiin valtakunnalliset kokeet englannista ja matematiikasta 6.luokkalaisille ja heille tehtiin myös äidinkielen lukemisen ja kirjoittamisen testit. 9.luokkalaisille

Lisätiedot

Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen

Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen Keskiviikkona 8.10. klo 13.30-16.30 Rehtorin alkusanat ja katsaus tulevaisuuden kouluun, opettajuuteen ja laaja-alaiseen osaamiseen (diat) Ryhmiin jakautuminen:

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015

KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015 KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015 Konkreettisia ideoita koulun ja paikallistoimijoiden yhteistyön rakentamiseen uuden opetussuunnitelman hengessä Tarja Jukkala ja Sanna Lukkarinen

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun erityistä tukea tarvitsevien nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk)

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 18.5.2010 Ehkäisevän päihdetyön hanke Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 Mannerheimin Lastensuojeluliitto, yhteistyössä A-klinikkasäätiö ja Terveys ry Hankkeessa

Lisätiedot

S A I J A M U S T A N I E M I, K U V A T A I T E I L I J A, P R O J E K T I T U T K I J A S A M K, K U V A T A I D E K A N K A A N P Ä Ä

S A I J A M U S T A N I E M I, K U V A T A I T E I L I J A, P R O J E K T I T U T K I J A S A M K, K U V A T A I D E K A N K A A N P Ä Ä VÄLITTÄVÄ TAIDE S A I J A M U S T A N I E M I, K U V A T A I T E I L I J A, P R O J E K T I T U T K I J A S A M K, K U V A T A I D E K A N K A A N P Ä Ä TAIDEKEHÄN JATKOT Satakunnan ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen

EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen kasvatuksen tukemisesta kasvatuksen tukemisesta Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n ja Suomen Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

Tulevaisuustyökaluja

Tulevaisuustyökaluja Tulevaisuustyökaluja TYÖKALUJA TULEVAISUUTEEN Vastuuseen ja valintoihin kasvaminen Merkitystä informaatiolle Systeeminen ja holistinen ajattelu Työkalut maailman haastamiseen tai haasteisiin vastaamiseen

Lisätiedot

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään.

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. ISOISÄ ISOISÄ KERRO MINULLE KERRO MINULLE Anna kirja isoisällesi täytettäväksi ja saa se takaisin täynnä muistoja. Tarinasi on erityinen Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. Antaja Saaja

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuri- ja liikuntapalvelut 21.8.2017 Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuripalvelut sekä liikuntapalvelut lukuina 2017 KULTTUURI- OSALLISTUJIA 9780 VARHAISKASVATUKSESTA (0-6 -VUOTIAAT) PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO. Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015

CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO. Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015 CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015 KOULUTTAJAN MERKITYS Tiedän omaavani taidot, joita ohjaamiseen tarvitaan

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu

Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa Laura Kortesoja Kalliomaan koulu Polikliininen luokka aloitti toimintansa syksyllä 2008 oppilaspaikkoja 8 opetuksesta vastaa pääosin polikliinisen luokan

Lisätiedot

Musiikkitieto. Vanhasta tiedosta jotakin uutta? leena.unkari-virtanen@metropolia.fi

Musiikkitieto. Vanhasta tiedosta jotakin uutta? leena.unkari-virtanen@metropolia.fi Musiikkitieto Vanhasta tiedosta jotakin uutta? 2 Musiikin menneisyys Jotakin uutta? TIEDOT Tässä katsauksessa 3 Kysytään mitä musiikkitiedossa oikein pitäisi oppia: tietoa - entä taitoja? Luodaan katsaus

Lisätiedot

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot