TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm."

Transkriptio

1 KEVÄT 2015

2 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista ilmaisua ja tutustutaan tanssiteoksen teemoihin. Keväällä työpajoja järjestetään Keisarin uudet vaatteet -teoksen sekä Free Hands -teoskokonaisuuden yhteydessä. Tanssityöpajatoiminta on osa Aurinkobaletin tekemää tanssin aluekeskustyötä. TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET Aurinkobaletin voi tilata esiintymään erilaisiin tiloihin ja tilaisuuksiin eri puolille Suomea. Kokoillan teosten lisäksi ohjelmistossa on sooloja, duettoja ja muita pienteoksia. Tilausesityksiä järjestetään myös Manillassa, ja niiden yhteyteen voi tilaaja järjestää myös omaa ohjelmaa. MANILLA-TEATTERI Aurinkobaletin Manilla-teatteria vuokrataan ulkopuolisille kulttuuri-, seminaari- ja juhlatilaisuuksiin. Teatterissa on liikuteltava ja kokoonpantava 110 hengen katsomo, ja kokonaisyleisömäärä on enintään 200 henkilöä. Teatterissa on B-oikeuksin varustettu kahvio. VIERAANAMME, mm. PDC Pori Dance Company: MAAILMAN LAIDALTA Havaintoja maasta, kor. Mikko Lampinen ARK, kor. Riku Lehtopolku Pe klo 19, la klo 14 Liput 25/20/15 Aurinkobaletista TEHDASFESTIVAALI MANIFESTI

3 Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA kuva Seilo Ristimäki Taiteilijaprofessori Jorma Uotisen syksyllä 2014 Aurinkobaletille tekemän menestysteoksen ytimessä on ihmistä aina kiehtonut rakkauden teema. Rakkauden yhtäaikainen mahdollisuus ja mahdottomuus, ihmisen loputon kaipuu toisen luo. Rakkaus, joka tulee ja menee, mutta joka ei koskaan tule tilaamalla. Pakahduttavia tunteita, ihmisten kohtaamisia, tunnemyrskyjä ja kohtalonomaisuutta. --- Sitä totisesti on Aurinkobaletin esitys. Hienoilla tanssijoilla, jotka pistävät koko lavapresenssinsä peliin. HS / Jussi Tossavainen Uotisen liikekielelle ominainen linjakkuus saa teoksessa rinnalleen rosoisuutta ja säröä, joka pitää fyysistä voimaa korostavan liikkeen jatkuvasti mielenkiintoisena. TS / Kaisa Kurikka Koreografia Jorma Uotinen Musiikki mm. Satie, Brel, Wilson, Rodríquez Pukusuunnittelu Minttu Vesala Valosuunnittelu Marko Kallela Äänisuunnittelu Eero Auvinen Tanssi Eeva Bang Mikko Kaikkonen Päivi Kujansuu Elina Raiskinmäki Anton Wretling sekä vierailijoina Riku Lehtopolku (PDC) / Mikko Makkonen Ensi-ilta

4 Bang - Kaikkonen - Kujansuu - Wretling FREE HANDS tanssijoiden ilta kuva Seilo Ristimäki Aurinkobaletti on tunnettu paitsi korkeatasoisista teoksistaan ja koreografeistaan myös vahvoista ja monipuolisista tanssijoistaan, jotka ovat valmiita rikkomaan oma genrensä rajat. Free Hands nostaa tanssijat valokeilaan nyt myös koreografeina. Tekijöinä ovat jo aiemmin myös Aurinkobaletille teoksia tehneet Mikko Kaikkonen ja Päivi Kujansuu sekä debyyttinsä tekevät Eeva Bang ja Anton Wretling. Näyttämöllä edellisten lisäksi on myös tanssija Elina Raiskinmäki. ENSI-ILTA rituaaleilla katettu pöytä välähdyksiä pakkasessa kukkivista kieloista surffausta ajan sirpaleella benben teekupissa Projektin etenemistä voi seurata: Free Hands muuntaa tanssijoiden hiljaisen tiedon, taidon ja kokemuksen sooloiksi ja ryhmäkoreografioiksi, ja vaihtelevuutta iltoihin tuovat myös eri taiteenalojen vierailijaesiintyjät.

5 Urmas Poolamets KEISARIN UUDET VAATTEET kuva Juha Lukala Keisarin uudet vaatteet on tarina siitä, kuinka kukaan ei usko, mutta kuinka kaikki uskovat, että kaikki muut uskovat. Koko perheen tanssisadussa kerrotaan, kuinka keisarista tuli keisari, kuinka silmänkääntötemppu tehtiin ja kuinka siinä sitten kävikään. Keisarin uudet vaatteet jatkaa Aurinkobaletin tavaramerkiksi muodostunutta satuklassikkosarjaa, jossa on vuosien saatossa näyttämölle tanssitettu rakastettuja satuja Prinsessa Ruususesta Rumaan ankanpoikaseen. H.C. Andersenin tuttu Keisarin uudet vaatteet -satu saa kekseliään ja hienosti päivitetyn version Aurinkobaletin uutuusteoksessa.--- Kuten aiemminkin Aurinkobaletin lastenesityksissä, myös tässä uutuusteoksessa annetaan tanssin puhua ja kertoa. Yhteistyössä syntynyt koreografia on letkeää, fyysistä ja se sisältää paljon liikkeen kautta rakentuvaa huumoria. Sitä katsoo mielellään. TS / Kaisa Kurikka Konsepti ja visualisointi Urmas Poolamets Koreografia Urmas Poolamets ja tanssijat Puvut Marjo Haapasalo Valot Marko Kallela Äänet Eero Auvinen Tanssijat Eeva Bang Mikko Kaikkonen Päivi Kujansuu Elina Raiskinmäki Anton Wretling Ikäsuositus yli 5-vuotiaille Ensi-ilta

6 NÄYTÖKSET TURUSSA KEVÄÄLLÄ 2015 ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA LA UUSINTAENSI-ILTA PE LA PE 6.2. LA 7.2. PE LA PE LA ark. klo 19, la klo 17 FREE HANDS KE ensi-ilta PE LA PE LA PE LA PE LA ark. klo 19, la klo 17 LIPUT: 22/20/13 Tuplalippu (molemmat teokset): 40/36/22 KEISARIN UUDET VAATTEET LA 9.5. klo 14 MA klo 12 ja 14 TI klo 12 ja 14 KE klo 12 ja 14 MA klo 10 TI klo 10 KE klo 10 ja TO klo 10 ja PE klo 10 ja LA klo 14 LIPUT: Ilta- ja lauantaiesitykset: 9/11/13 5 lipun paketti 46 (mukana väh. 2 lasta) Arkiaamuesitykset: 6/11 (liput varattava ennakkoon) VARAUKSET JA ENNAKKO: AURINKOBALETTI puh. (02) (ark. klo 11 16) info@aurinkobaletti.com LIPPUPISTE yksittäisliput ilta- ja lauantaiesityksiin puh (1,98 /min + pvm) MANILLA Itäinen Rantakatu 64, Turku aurinkobaletti.com facebook.com/aurinkobaletti

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA kevät 2016 Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA Jorma Uotisen Aurinkobaletille tekemässä menestysteoksessa sukelletaan loputtomasti käytettyyn ja kulutettuun, ihmistä aina kiehtoneeseen rakkauden teemaan.

Lisätiedot

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA SYKSY 2014 kuva Seilo Ristimäki Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA Rakkaus tulee ja menee, mutta koskaan se ei tule tilaamalla. Koreografina minua kiinnostaa se mitä ei voi ennalta tietää. Se, mikä

Lisätiedot

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT: SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo

Lisätiedot

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA SYKSY 2014 kuva Seilo Ristimäki Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA Untitled, nimetön kohtaamisia ja muita sentimentaalisia kliseitä so in love, this house is empty now there is nothing I can do to

Lisätiedot

TIME OF MY LIFE MANILLA OHJAUS Sanna Silvennoinen KOREOGRAFIA työryhmä

TIME OF MY LIFE MANILLA OHJAUS Sanna Silvennoinen KOREOGRAFIA työryhmä SYKSY 2019 TIME OF MY LIFE Aurinkobaletin tanssiteos Time of My Life on aikamatka vaiherikkaan 1980-luvun tanssilattialle, joka kiehtovasti tempaa katsojat mukaansa kuuman tanssin pyörteisiin. Uutuusteos

Lisätiedot

Sasha Pepeljajev IF YOU SNOW AWAY

Sasha Pepeljajev IF YOU SNOW AWAY syksy 2016 Sasha Pepeljajev IF YOU SNOW AWAY If You Snow Away on tanssiteos lumesta. Lumesta, jonka viehättävimpiä ominaisuuksia on sen monimuotoisuus. Yksinäinen lumihiutale on täydellisen symmetrinen,

Lisätiedot

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman:

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman: Vantaan Tanssiopiston jäsenkirje kevät 2016 10.3.2016/ toim. Tiina Jalkanen RIKKA ENSI-ILTA Marjaterttu Willman: Koreografiset työtapani pohjautuvat voimakkaasti liikkeeseen. Pyrin liikkeen kautta käsittelemään

Lisätiedot

Eläimellinen ihminen evoluution CatWalkilla

Eläimellinen ihminen evoluution CatWalkilla Eläimellinen ihminen evoluution CatWalkilla Aurinkobaletin esitys CatWalk Manillassa Koreografia ja konsepti: Arja Raatikainen Puvut: Marjo Haapasalo Äänisuunnittelu: Aake Otsala Valot: Timo Ollila Esiintyjät:

Lisätiedot

ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA

ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA PÖRINÄÄ JA PÖHINÄÄ taivuttaa Rollon monipuoliset esiintyjät mielikuvituksellisiin suorituksiin. Lavalla nähdään ja kuullaan mm. jumppapalloja, maihinnousukenkiä

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU Kuopiossa 21.11.2015 Tapahtuman taustaa Polkuja- koreografiakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Järjestäjien suureksi yllätykseksi 33 koreografiaa ilmoittautui

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! Tanssiin jo lähtee toiset, kai kuulet Eva, kun sävel kaunis meille soi..." Kesällä 2019 Sappeen Kesäteatterissa

Lisätiedot

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää!

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Rakastettu kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi on aina kiehtova ja ajankohtainen. Hänen värikäs

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 2012 4.10.2012 Finlandia-talo Johanna Barkman & Pipsa Vario Pesäpuu ry Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni Selviytyjät lastensuojelun kehittäjäryhmä..on

Lisätiedot

Toivoa tulevaan -kirjakampanja

Toivoa tulevaan -kirjakampanja Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. K3 TILA -hanke. Turku 16.01.2015

MATKARAPORTTI. K3 TILA -hanke. Turku 16.01.2015 K3 TILA -hanke MATKARAPORTTI Turku 16.01.2015 Logomo syntyi Hartela Oy:n aloitteesta, Hartelan ja Turun kaupungin tiiviin yhteistyön tuloksena. Talon avajaisia vietettiin vuonna 2011, kun Turku toimi Euroopan

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

GLIMS & GLOMS / SIMO HEISKANEN

GLIMS & GLOMS / SIMO HEISKANEN GLIMS & GLOMS / SIMO HEISKANEN Simo Heiskasen teos onnistuu yhdistämään klassisen teatterityylin mykkäelokuviin, miimikoihin ja slapstickiin täydellisesti. - Jussi Tossavainen, HS JAM Herra Hillon hämmennys

Lisätiedot

Muu työryhmä: AurinkobaleU.

Muu työryhmä: AurinkobaleU. 1 Kauno(aren ja pedon suunni(elusta, koreografiasta ja ohjauksesta vastaa suomalaisen tanssin uranuurtaja, Marjo Kuusela. Kuusela tunnetaan mm. Tanssitea(eri Raa=kon perustajajäsenenä sekä taiteellisena

Lisätiedot

Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma

Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Vantaan musiikkiopisto 1 Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Musiikkiteatteri-ilmaisu on oppiaine, jonka tavoitteena on oppilaan musiikkikäsityksen monipuolistuminen sekä esiintymisvarmuuden ja

Lisätiedot

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön 27.11.2014 Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Taide ja kulttuuri tukevat monin tavoin ihmisten hyvinvointia. Taiteen ja kulttuurin

Lisätiedot

Vuorossaan yhdeksäs Valon kaupunki tapahtuma järjestetään syyskuuta 2014

Vuorossaan yhdeksäs Valon kaupunki tapahtuma järjestetään syyskuuta 2014 Valon kaupunki tapahtuma 2014 Vuorossaan yhdeksäs Valon kaupunki tapahtuma järjestetään 25.-27. syyskuuta 2014 Tapahtuma tarjoaa kokemuksia, elämyksiä ja iloa valosta mm. valoinstallaatioita, videoteoksia,

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

AMMATTITEATTERIT. AHAA TEATTERI Hatanpään valtatie 6 33100 TAMPERE 03 222 4870 www.ahaateatteri.com info@ahaateatteri.com

AMMATTITEATTERIT. AHAA TEATTERI Hatanpään valtatie 6 33100 TAMPERE 03 222 4870 www.ahaateatteri.com info@ahaateatteri.com AMMATTITEATTERIT AHAA TEATTERI Hatanpään valtatie 6 33100 TAMPERE 03 222 4870 www.ahaateatteri.com info@ahaateatteri.com ESPOON PL 10665, 02070 Espoon kaupunki 09 439 3550, fax 467 550 Liput 439 3388 www.espoonteatteri.fi

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

VUOSISOPIMUS

VUOSISOPIMUS VUOSISOPIMUS 1.1.-31.12.2016 1(2) Suomen Palloliitto Turun piiri Jouni Koivuniemi Yliopistonkatu 31 20100 TURKU Asiakasnumero: 337090 LAIVAMATKAT SUOMI - AHVENANMAA/RUOTSI/VIRO - SUOMI Suomen PalloliittoTurun

Lisätiedot

Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali 15-vuotisjuhlafestivaali 17. - 22.4.2012 www.tanssivirtaa.net

Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali 15-vuotisjuhlafestivaali 17. - 22.4.2012 www.tanssivirtaa.net Tanssiteatteri MD syksy 2011 Ari Ijäs Tervetuloa Tanssiteatteri MD:n ystäväksi Tanssiteatteri MD:n monipuolisessa ohjelmistossa on hauskoja, koskettavia ja kauniita teoksia niin aikuisille kuin koko perheelle.

Lisätiedot

Materiaalipankkiin kilpailumateriaaleihin on päivitetty kilpailujen hakuohje vuodelle 2016-2017.

Materiaalipankkiin kilpailumateriaaleihin on päivitetty kilpailujen hakuohje vuodelle 2016-2017. Seuratiedote helmi 2015 Tässä tiedotteessa: Vakio- ja latinalaistanssien kilpailujen haku vuosille 2016-2017 Liiton kevätkokous su 26.4.2015 Aulangolla Palautetta seuratoiminnasta WDSF Grand Slam Helsinki

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

www.tanssiteatterimd.fi

www.tanssiteatterimd.fi Tanssiteatteri MD kevät 2011 Keväässä hehkuu nykytanssin moninaisuus Tanssiteatterin usein sanaton maailma täyttyy liikkeestä ja avaa yhteisen todellisuuden jakamisen kokemuksia. Osa nykytanssin kiehtovuutta

Lisätiedot

Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin!

Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin! Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin! Kesällä 2019 Suomen Kesäteatteri esittää Valkeakoskella musikaalin Ilkka Danny Lipsasen elämästä. Hersyvän huumorin värittämä elämäntarina vie katsojan pitkin

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2016 Päivitetty 26.5.2015

TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2016 Päivitetty 26.5.2015 TAPAHTMAALENTERI EÄT 06 Päivitetty 6.5.05 Pvm PPILAILLE PETTAJILLE LATAS JHTAMINEN HALLINT ke 6.. Loppiainen Loppiainen Loppiainen Loppiainen Loppiainen to 7.. oulu alkaa lukujärjestyksen mukaisesti oulu

Lisätiedot

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin

Lisätiedot

Rasisminvastainen Roadtrip

Rasisminvastainen Roadtrip Rasisminvastainen Roadtrip Rasisminvastainen viikko 16.-22.3.2015 Roadtripin tavoite Tuoda esiin ja tutkiskella rasismin ja antirasistisen toiminnan eri paikallisia viitekehyksiä Rasisminvastainen talkootyö

Lisätiedot

Vuosikurssi Viikko 33: 11.8. 15.8. Viikko 34: 18.8. 22.8. Viikko 35: 25.8. 29.8. ARTS Orientaatio

Vuosikurssi Viikko 33: 11.8. 15.8. Viikko 34: 18.8. 22.8. Viikko 35: 25.8. 29.8. ARTS Orientaatio LAVASTUSTAITEEN KOUTUSOHJELMAN/ ELOKUVA- JA TV-LAVASTUKSEN, LAVASTUKSEN JA PUKUSUUNNITTEN PÄÄAINEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTOA SUORITTAVIEN KUJÄRJESTYS 2014 2015 Kurssit järjestetään yleensä ma pe (tai ti

Lisätiedot

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty )

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty ) Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty 7.12.2016) Pvm Kotijoukkue Vierasjoukkue Huom! Klo Avoin Manse PP, Tampere - Pesäkarhut, Pori Ti 9.5. Kirittäret, Jyväskylä - Oulun Lipottaret 18.00

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Työpajatyöskentelyä Aika: pe 9.10.2015, klo 10 15, Paikka: Kumppanuustalo Artteli ry.,

Lisätiedot

MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI

MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI kun rakastuminen ei ole kahden kauppa Joensuun kaupunginteatteri HYVÄ KATSOJA Kun luin näytelmän Paha äitipuoli ensimmäisen kerran, ihastuin oitis. Tunnistettavia arjen

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

Kesäteatterit 2015. Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä

Kesäteatterit 2015. Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 0 Kesäteatterit 2015 Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 1 SISÄLLYS IISALMI, Mansikkaniemen kesäteatteri... 1 Kauppa-auto... 1 Rakkaat Hölmöläiset,

Lisätiedot

Cultural Mix-TAP: Klasma-teatteri. URB- Jazzi$ta hip hoppiin Uuden urbaanin tanssikulttuurin festivaali. Ke 16.8. klo 19.00 HELSINKI, FINLAND

Cultural Mix-TAP: Klasma-teatteri. URB- Jazzi$ta hip hoppiin Uuden urbaanin tanssikulttuurin festivaali. Ke 16.8. klo 19.00 HELSINKI, FINLAND \ URB- Jazzi$ta hip hoppiin Uuden urbaanin tanssikulttuurin festivaali URB-Urban Dance Festival 30.7.-20.8.2000 HELSINKI, FINLAND Cultural Mix-TAP: Klasma-teatteri Ke 16.8. klo 19.00 URB - Jazzista hip

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

I dare you to dive deep into. I assure you, all it takes is one bad day. Welcome. K16!!! the mind of a madman.

I dare you to dive deep into. I assure you, all it takes is one bad day. Welcome. K16!!! the mind of a madman. I dare you to dive deep into the mind of a madman. I assure you, all it takes is one bad day. Welcome. K16!!! Shows: 12.8., 18.8., 19.8. and 23.8. All at 19:00. Creators: Otto Haaparanta and Lauri Riihiaho

Lisätiedot

31.10. 8.11.2015. Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita. Syysskidi TUUSULASSA. Mukana myös. 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko

31.10. 8.11.2015. Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita. Syysskidi TUUSULASSA. Mukana myös. 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita 31.10. 8.11.2015 Syysskidi TUUSULASSA Mukana myös ISÄNPÄIVÄVIIKON- LOPUN OHJELMA 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko SYYSSKIDI TUUSULASSA 31.10. 8.11.2015

Lisätiedot

6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.)

6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.) Varhaisiän käsityön opinnoissa saadaan omakohtaisia kokemuksia käsillä työskentelystä ja käsityön erilaisista materiaaleista heti ensimmäisestä vuodesta alkaen. Alkuopetuksessa oppilas tutustuu erilaisiin

Lisätiedot

Musiikkikasvatus lukujärjestys kevät 2013

Musiikkikasvatus lukujärjestys kevät 2013 Musiikkikasvatus lukujärjestys kevät 2013 PALAUTEPÄIVÄ ke 30.1. klo 14-16 Maunonkatu auditorio Vieras kieli (englanti) / Magda Karjalainen Koodi 902130Y Kaikki tunnit Kotkantiellä lk 1682 Ma 7.1. klo 14-16

Lisätiedot

OLIVER! HARJOITUSPÄIVÄT

OLIVER! HARJOITUSPÄIVÄT Maanantai: OLIVER! HARJOITUSPÄIVÄT 2016-2017 * isot ja pienet: näyttelijäntyö klo 14.45-17.00 TORNIS Keskiviikko: * isot musikaalilaulu syyslukukausi klo 14.30-16.00/16.45 MUS.LK * isot ja pienet: musikaalilaulu

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY Oulun Helluntaiseurakunnan TIEDOTUSLEHTI Marraskuu 2018 ILMESTYSMAJANÄYTTELY 15.-18.11.2018 Oulun Helluntaiseurakunnan Lähetyskahviossa. Esittelijänä toimii: Davar -koulutusvastaava, pastori ja Israel

Lisätiedot

RANKING Miehet ranking hokei

RANKING Miehet ranking hokei RANKING 2002-2003 Miehet ranking hokei SIJOITUS NIMI SEURA IMATRA-CUP STADI-CUP TURKU-CUP SM YHTEENSÄ 1 Pylväinen Jani Järvenpään Taidoseura 4 6 6 8 24 2 Soininen Matias Asikkalan Taido 3 3 6 12 3 Haapanen

Lisätiedot

Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen. Katariina Ervasti ja Paula Puustinen

Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen. Katariina Ervasti ja Paula Puustinen Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen Katariina Ervasti ja Paula Puustinen Mikä ihmeen Hakunila? Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 2 8.3.2013 Pari seikkaa Hakunilasta - Vantaa:

Lisätiedot

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä Palokan ILO- Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje Syyskuu 2017 uutiset Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Katso lasten ryhmien vapaat paikat Kurssit: Bailamama9Months Pilates

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

PERFORMANCESIRKUS. Taiteelliset produktiot

PERFORMANCESIRKUS. Taiteelliset produktiot PERFORMANCESIRKUS Taiteelliset produktiot ESITYKSET AIKUISILLE Valkoinen Seinä - Inspirated by Rodin on PerformanceSirkuksen ja unkarilaisen Rita Góbin tanssiryhmän yhteistuotanto, jonka ensi-ilta oli

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

Musiikkikasvatus lukujärjestys kevät 2013

Musiikkikasvatus lukujärjestys kevät 2013 Musiikkikasvatus lukujärjestys kevät 2013 PALAUTEPÄIVÄ ke 30.1. klo 14-16 Maunonkatu auditorio Vieras kieli (englanti) / Magda Karjalainen Koodi 902130Y Kaikki tunnit Kotkantiellä lk 1682 NÄMÄ ON JO OODISSA

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT

Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT SYVENTÄVÄT OPINNOT Kaikki oppilaat, jotka tällä hetkellä suorittavat syventäviä opintoja NTO:ssa SUORITTAVAT VIELÄ VANHAN OPETUSSUUNNITELMAN TUNTIMÄÄRIÄ: Laaja

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20

Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERIN JOHTOA ERI AIKAKAUSINA 1

HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERIN JOHTOA ERI AIKAKAUSINA 1 HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERIN JOHTOA ERI AIKAKAUSINA 1 HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERIN JOHTOA 1.8.1965-31.7.1966 Teatterinjohtaja Sakari Puurunen Apulaisjohtaja Matti Aro Koulutusohjaaja Wilho Ilmari Ohjaaja

Lisätiedot

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua

Lisätiedot

Äänitaiteen omat maailmat

Äänitaiteen omat maailmat Äänitaiteen omat maailmat Jyri Pulkkinen Julkaistu alun perin englanniksi Finnish Dance in Focus -lehdessä 2001. Äänisuunnittelusta on tullut yhä tärkeämpi osa suomalaisia tanssiteoksia. Sen merkitys on

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Luulosairas

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Luulosairas Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Luulosairas Juurihoito Kansallisteatterin liput ovat mainio tapa varainkeruuseen - Teatteriesitys tarjoaa aina jotain ainutkertaista - Teatterissakäynti

Lisätiedot

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia 1 Ella-kirjat ovat naurettavia kirjoja, ja sellaisiksi ne on tarkoitettukin. Nauru, huumori, on kuin kieli, jolla voi puhua yhtä aikaa monenikäisille. Kun yhteinen lukuhetki keskeytyy siihen, että lapsi

Lisätiedot

Jalokivien lukkari

Jalokivien lukkari Jalokivien lukkari 2017-2018 Edustusryhmien tunnit Tunti 2017-2018 Metsälä Läkkisepäntie 20, 00620 Helsinki Maanantai Maanantai Tiistai Tiistai Keskiviikko Keskiviikko Tunti Torstai Torstai Perjantai Perjantai

Lisätiedot

Tik-111.5077. projektityö 2006-07. digitaalisten efektien työpaja * johdantoluento * 18.9.2006 Tassu Takala 1

Tik-111.5077. projektityö 2006-07. digitaalisten efektien työpaja * johdantoluento * 18.9.2006 Tassu Takala 1 Tik-111.5077 Sisällöntuotannonllöntuotannon projektityö 2006-07 digitaalisten efektien työpaja * johdantoluento * 18.9.2006 Tassu Takala 1 Tavoitteet ja sisältö Digitaalisten näyttämöefektien, (taide)installaatioiden

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Sonya Lindfors: Noble Savage. Zodiak Uuden tanssin keskus. Sanna Käsmä

Sonya Lindfors: Noble Savage. Zodiak Uuden tanssin keskus. Sanna Käsmä Sonya Lindfors: Noble Savage. Zodiak Uuden tanssin keskus. Sanna Käsmä Kulttuurin rahoitusta on lisättävä ja tanssin asemaa vahvistettava Hallitusohjelmaan 2019-2023 on kirjattava sekä yleinen tavoite

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Kulttuuritapahtumien kuluttajat ja ei-kuluttajat: näkemyksiä, taustoja, toiveita

Kulttuuritapahtumien kuluttajat ja ei-kuluttajat: näkemyksiä, taustoja, toiveita Kulttuuritapahtumien kuluttajat ja ei-kuluttajat: näkemyksiä, taustoja, toiveita Lippupisteen seminaari Korjaamo, Helsinki 27.5.2008 Timo Cantell Sibelius-Akatemia timo.cantell@siba.fi Suomalaisten konserteissa

Lisätiedot

SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6.

SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6. SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6. MA 30.5.2011 KLO 07.40-10.15 LINJA-AUTO KULJETUS TRE-HKI (HÄMEENPUISTO 28 D) LUENTO-OSUUS TEATTERIKORKEAKOULU, Helsinki - Haapaniemenk. 6, HKI 53 -AUDITORIO

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv 13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

LEGALLY BLONDE HARJOITUSPÄIVÄT

LEGALLY BLONDE HARJOITUSPÄIVÄT LEGALLY BLONDE HARJOITUSPÄIVÄT 2013-2014 Maanantai: *näyttelijäntyö klo 14.45-17.00 TORNIS Keskiviikko: * musikaalilaulu syyslukukausi klo 14.15-15.45/16.30 MUSLK * musikaalilaulu kevätlukukausi klo 14.45-16.15/17.00

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

KOHTI TANSSIVAA TORNIA Tuotantoassistenttina tanssiteatteri Aurinkobaletissa

KOHTI TANSSIVAA TORNIA Tuotantoassistenttina tanssiteatteri Aurinkobaletissa KOHTI TANSSIVAA TORNIA Tuotantoassistenttina tanssiteatteri Aurinkobaletissa Humanistinen Ammattikorkeakoulu Turun/Kauniaisten kampus Kulttuurituotannon koulutusohjelma AIK (240 op) Harjoitteluraportti:

Lisätiedot

Ammattilaiskorttiedut Suomen Teatterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n jäsenteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa

Ammattilaiskorttiedut Suomen Teatterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n jäsenteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa Ammattilaiskorttiedut Suomen Teatterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n jäsenteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa Teatterikortti on teattereiden henkilökunnalle ja sen edustajille tarkoitettu etukortti.

Lisätiedot

2. Aika Perjantai, Tapahtuma ajoittuu lavakokeiluineen n välille. Lopullinen aikataulu julkaistaan mennessä.

2. Aika Perjantai, Tapahtuma ajoittuu lavakokeiluineen n välille. Lopullinen aikataulu julkaistaan mennessä. 1. Kilpailupaikka Ylöjärven urheilutalo, Koulutie 6 2. Aika Perjantai, 24.5.2019 Tapahtuma ajoittuu lavakokeiluineen n. 16.30-21.30 välille. Lopullinen aikataulu julkaistaan 15.3. mennessä. 3. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA Syyskausi alkaa 28.8.2017 Havisevan koululla. Hallan jäsenillä on käytössä monipuolinen kuntosali koulun alakerrassa. Lisätietoja kuntosalin käytöstä sekä avaimista saat Salosen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2018 VILLA SYKSY 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA UN! TYÖPAJAT Syksyn aloittaa Red Carpet -perhepäivä 2.9. sekä Hyvinkään ensimmäinen Värkkäilyfestari 7.-8.9.

Lisätiedot

Baletti J Marie

Baletti J Marie Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai Maanantai 16.30-17.30 16.30-17.15 16.00-17.00 Show Lastentanssi Hip Hop Pt EK 2 Lapset 2 4-5v. Lapset 2 Erik10

Lisätiedot

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv 2016-2017 -opetussuunnitelma-uudistus 2017-2018 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokous 12.10.2017 Kuvat: Sara Hildén -akatemia 1 26.9.2017 Taiteen perusopetus

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

PIENI, SUURI TAPAHTUMAKAUPUNKI

PIENI, SUURI TAPAHTUMAKAUPUNKI TERVETULOA JÄRJESTÄMÄÄN TAPAHTUMA KUOPIOON! PIENI, SUURI TAPAHTUMAKAUPUNKI Kuva: Petri Laitinen Tapahtuma vaikka mualiman navassa! Kuva: Atte Rissanen KUOPION KAUPUNKI PALVELEE SINUA Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Työn alla 2010-2011. Tyrkyllä

Työn alla 2010-2011. Tyrkyllä Anya Productions Anya Productions Ky Kuopiolainen kulttuurialan tuotanto-, koulutus- ja myyntipalveluyritys 2 työntekijää, 3 harjoittelijaa (Ely keskuksen myöntämä ensimmäisen työntekijän tuki) Kirjanpito,

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

Konsepti: Taina Ilmarinen Valot, ääni, näyttämö: Henri Vaenerberg ja Toivo Rovasalo Tuotanto: Reetta Aarre-Ahtio Puvut ja tarpeisto: Tea Vuoti, Linda

Konsepti: Taina Ilmarinen Valot, ääni, näyttämö: Henri Vaenerberg ja Toivo Rovasalo Tuotanto: Reetta Aarre-Ahtio Puvut ja tarpeisto: Tea Vuoti, Linda Konsepti: Taina Ilmarinen Valot, ääni, näyttämö: Henri Vaenerberg ja Toivo Rovasalo Tuotanto: Reetta Aarre-Ahtio Puvut ja tarpeisto: Tea Vuoti, Linda Iswariah, Ella Kärkkäinen ja opettajat Näytösjuliste

Lisätiedot

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi HAULIKKOJAOSTO 2015 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi ine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040 5511

Lisätiedot