LOHJAN KÄVELYKATUKOKEILU LOPPURAPORTTI
|
|
- Timo-Pekka Parviainen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LOHJAN KÄVELYKATUKOKEILU LOPPURAPORTTI Kävelykatu toteutettiin Laurinkadun Suurlohjankadun puoleisessa päässä mukaan luettuna keskusaukion kaksi kenttää kartan osoittamalla alueella. Katualueesta oli pois autoliikenteeltä n. 115 m:n matkalta 14 vuorokauden ajan. Suunnitelmat Kävelykadusta laadittiin suunnitelma ympäristöarkkitehdin ja johtavan kaupunginpuutarhurin toimesta, johon merkittiin kukkalaatikoiden, penkkien, esiintymislavan, myynti- ja telttapaikkojen paikat. Kaavoitus, tekniikka, elinkeinot, matkailu ja markkinointi sekä kulttuuri olivat edustettuina suunnitteluryhmässä; kokouksia pidettiin kolme 10.4.; 5.5.; ja 7.6. ja toimijoille järjestettiin 7.6. tiedotustilaisuus ja toinen tilaisuus ilmoittautuneille ennen kävelykadun avaamista.
2 Kävelykadusta tehtiin virallinen liikenteen ohjaussuunnitelma. Kävelykadun avajaistilaisuudesta tehtiin ilmoitus yleisötilaisuudesta poliisille ja pelastuslaitokselle ja ilmoituksen liitteenä oli luettelo järjestyksenvalvojista (Avarn Security). Lisäksi liitteenä oli kartta, johon merkittiin pelastustiet sekä pelastussuunnitelma ja turvallisuussuunnitelma, johon merkittiin mm. poistumistiet jne. Avajaistilaisuuden kokonaisväkimäärästä on n (klo välillä), samaan aikaankin paikalla klo 18 arviomme mukaan oli 1000 henkilöä. Tiedottaminen ja ohjeistaminen Ennakkoon tiedotettiin seuraavasti: - Yrittäjät: Lohjan yrittäjäyhdistyksen kautta - Yhdistykset ja järjestöt: Apuomena ry:n hallinnoiman Kansalaistoiminnan keskuksen kautta - Yritystalossa järjestettiin tiedotustilaisuus, josta ilmoitettiin paikallislehdessä - Toimijoille järjestettiin kaksi tiedotustilaisuutta ja ilmoittautumiset hoidettiin webropolilla. - Kävelykadulle laadittiin säännöt ja toimijoille kerättiin yleistietoa Laurinkadun osa kävelykatuna 2017, jossa oli keskustan kartta, hälytysnumerot, poliisi, päivystys, wc:t jne.
3 Tietoa kävelykadusta jaettiin mm. paikallislehtien tekemien juttujen kautta. Kävelykadun vastuuhenkilönä oli kaupungin toimialajohtaja Pekka Puistosalo. Oleellinen toteutuksessa oli kaupunkisisältöjohtaja Eero Ahtela, joka toimivaltansa puitteissa johti toteuttamista. Kävelykadun pylväisiin kiinnitettiin kävelykadun ohjelmia. Paikkojen jakaminen Paikat jaettiin kartan mukaisiin suunniteltuihin paikkoihin ja käytännössä kävelykadun isäntänä toimi Jan Tukiainen, jonka työpiste siirrettiin entisen Erätukun tiloihin hoitamaan käytännön järjestelyjä ja opastamaan kävelykadulle tulijoita. Liikuntakeskus lupautui jo suunnitteluvaiheessa hoitamaan liikunnallisten toimijoiden yhteydenpidon. Cafe Carnevale laajensi terassiaan ravintolan edustalle. Nordea jalkautui toimipisteensä eteen ja Opteam siirsi toimistonsa kävelykadulle koko kahden viikon ajaksi. Entisen Seppälän tiloihin pystytettiin arkkitehtuurinäyttely. Kävelykatu pestiin avajaispäivän aamuna ja kadulle siirrettiin kukkaistutukset ja penkit. Avajaiset Avajaispäivänä esiintymislavan eteen laitettiin museon penkit. Avajaiset pidettiin klo ja osanottajia oli runsaasti.
4 Kuvat Elina Laiho (Länsi Uusimaa) Toimijat Kävelykadulle oli ilmoittautunut 36 toimijaa, joista liikuntatoimijoita oli huomattava osa. Tilanne muuttui koko ajan, eli uusia tuli ja toisia jäi pois mm. sairauden vuoksi.
5 PALAUTE: Laurean opiskelijoiden keräämä palaute: Kyselytutkimus on loppuraportin liitteenä Vastaajia 215 Pysäköinnin tarkastuksesta tullut palaute: Pysäköinnin valvojat eivät käyneet kävelykadulla, mutta joillakin autoilijoilla oli ongelmia kaksisuuntaiseksi muutetun Ilmari Sippolan kadun pysäköinnissä. Toimijoilta tullut palaute: Kävelykadulla palaute oli erittäin positiivista. Monet ihastelivat sitä, että on todella hienoa, että kaupunki antaa toimijoille, yhdistyksille ja järjestöille mahdollisuuden olla näkyvä Lohjan keskustassa. Positiivinen palaute toimijoilta Henkilökohtaisesti nautin tästä kahdenviikon kokeilusta todella paljon. Käytin kirjakaupan, Cafe Carnevalen ja Ismetin palveluita aivan samalla tavalla, kuin muutenkin. Se tunnelma mikä kadulla oli, oli ihana rento. Ihmisiä istuskeli penkeillä ja kahvilassa, jutteli keskellä katua, lapset piirteli kadulle, musiikki soi,... Ei liikenteen melua, ei varottavia autoja... toki liikkeellä oli myös kiireisiä kulkijoita kävellen ja pyörillä, mutta heilläkin oli parempi vapaus kulkea. Mutta kaikki mikä elävöittää keskustaa on hyvä. koimme kokeilun ehdottomasti positiiviseksi asiaksi Pitkä pöytä oli hieno asia Mielestämme kävelykatu idea oli hyvin positiivinen kokemus, siinä koettiin yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä muiden mukana olevien kanssa. Järjestelyt toimi hienosti, kaikilla oli selkeästi osoitetut paikat, sähköt ym. valmiina. Toimijoilta tulleet toiveet kehittämisestä Olisiko ollut hyvä, jos tarjolla olisi ollut jonkin verran katuruokailua myös, tätä kaivattiin erityisesti. Myyjät olisivat olleet enemmän yhdessä kasassa Suunnittelu olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin Kävelykadun paikka olisi hyvä olla lähempänä toria heinäkuu voisi olla parempi aika kun mökkiläiset ovat paikalla. Tiedotus oli vähän tehotonta, paremmin merkitty opasteet
6 Pienille lapsille olisi voinut olla jotain kiinteää puuhaa kadulle, esim. keinut, hiekkalaatikko. Kun olisi ollut pöydät ja nämä niin äitejä olisi ollut paremmin paikalla. liian monta "järjestäjätahoa" (kaupunki, liikuntakeskus, matkailu) Kävelykatu on ylipäätään mielestäni kannatettava ajatus, kävelykatuosuus oli mielestäni nyt kovin lyhyt. Etenkin toteutus oli sekavaa ja epäorganisoitua: alunperin liikuntakeskuksen osuuteen osallistuvien piti olla Keskusaukiolla. Sitten kuitenkin ilmoitettiin, että meillä on tietty, numeroitu paikka kävelykadun varrelta mutta kun tultiin paikalle, ei ko. paikka ollutkaan meidän käytettävissä. "Katuruudun" lisäksi meillä oli kuitenkin myös esiintymislava käytössä, vaikka emme sitä alunperin varanneetkaan. Toimijoilta tullut palaute tavoitteiden toteutumisesta Hyvä kokeilu ja mukavaa toimintaa ja tapahtumaa oli, kyllä näitä saisi olla enemmänkin Mielestäni kävelykatu toimii oikein hyvin, jos siellä järjestetään tapahtumia. Silloin on järjestöillä ja yrityksillä hyvä mahdollisuus tehdä yhteistyötä. Me saimme yrityksellemme juuri sen huomioarvon, jota suunnittelimmekin. Lisäksi vielä toimijoilta tullutta palautetta: Kiitos kaupungille kokeilusta ja projektin liittyville henkilöille positiivisesta asenteesta. Kiitos teille kaikille jotka teitte tapahtuman mahdolliseksi, toivottavasti nähdään ensi vuonna samoissa merkeissä
LOHJAN KÄVELYKATUKOKEILU YHTEENVETO
LOHJAN KÄVELYKATUKOKEILU 4.-18.8. 2017 YHTEENVETO LOHJAN KÄVELYKATUKOKEILU 4.-18.8. 2017 YHTEENVETO Kävelykatu toteutettiin Laurinkadun Suurlohjankadun puoleisessa päässä mukaan luettuna keskusaukion kaksi
Käyttäjätutkimuksen tuloksia ja eteneminen
Käyttäjätutkimuksen tuloksia ja eteneminen Toteutuminen Kesän 2011 käyttäjätutkimus kohdentui hankeen pilottikohteeseen, Ilosaarirockiin pyrittiin löytämään sisältöä ja merkityksiä itse tapahtuman ja sen
Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018
Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:
Käyttäjätutkimuksen toteutus ja tuloksia
Käyttäjätutkimuksen toteutus ja tuloksia 1. Laadullinen Käyttäjätutkimus - Case Ilosaarirock Kevät ja kesä 2011 Toteutus Kesän 2011 käyttäjätutkimus kohdentui hankkeen pilottikohteeseen, Ilosaarirockiin
Perustuu Pelastuslain (379/2011) ja asetuksen pelastustoimesta (407/2011) vaatimuksiin.
Perustuu Pelastuslain (379/2011) ja asetuksen pelastustoimesta (407/2011) vaatimuksiin. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Pesäpallo alueleiri Ylivieska/leiridisko 1.2 Tilaisuuden järjestäjä
Tapahtumanjärjestäjälle
Tapahtumanjärjestäjälle Näin pääset alkuun Näin pääset alkuun Työ kannattaa aloittaa hyvissä ajoin työryhmän kokoamisella oman yhteisösi tai järjestösi edustajista. Tapahtuman toteuttamisessa kannattaa
PELASTUSSUUNNITELMA, YLEISÖTILAISUUDET. Tilaisuuden nimi
PELASTUSSUUNNITELMA, YLEISÖTILAISUUDET Tilaisuuden nimi Yleisurheilun 16-17 -vuotiaiden SM-kilpailut Kankaanpää Pelastuslaissa (379/2011) on vaatimus laatia pelastussuunnitelma yleisötilaisuuksiin ja muihin
Vaasankadun kävelykatukokeilu
Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.11.2013 Vaasankadun kävelykatukokeilu Hyvä idea, josta hyötyivät ennen muuta vierailijat Sanna Valtonen & Sanna Ojajärvi Tiivistelmä 1.Kokeilututkimuksenkohteena 1.1Mitätutkitaan,kuntutkitaankokeilua?
KULKUE ja PUISTOJUHLA
KULKUE ja PUISTOJUHLA 2018 / HESETA RY / HELSINKI PRIDE 2018 Helsinki Pride 2018 Blokit Lämpimästi tervetuloa mukaan Helsinki Pride 2018 -kulkueeseen lauantaina 30.6.! Senaatintorilta starttaava kulkue
Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?
Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin
TAPAHTUMAN TUOTTAMISEN ABC
TAPAHTUMAN TUOTTAMISEN ABC 2 5. 1 0. 2 0 1 6 Tiina Salonen Ohjelmapäällikkö, Kotkan kaupunki kulttuurituottaja (YAMK) MIKÄ ON TAPAHTUMA? = Tapahtumien avulla ihmiset kootaan yhteen jotain tarkoitusta varten
TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄN KÄSIKIRJA
TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄN KÄSIKIRJA ONNISTUNEEN TAPAHTUMAN JÄRJESTÄMINEN MISTÄ TILAT TAPAHTUMALLE? LUVAT JA ILMOITUKSET Kuva: Pyry Keto TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄN KÄSIKIRJA TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄN KÄSIKIRJA Tämä ohje
Haapaveden urheilijat Ry. Kansalliset hiihtokilpailut
KANSALLISET HIIHDOT KORKATISSA 30.12.2017 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Kansalliset hiihdot 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) Haapaveden urheilijat Ry 1.3 Järjestämispaikka
YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki
YLEISÖTILAISUUDET JA YLEISET KOKOUKSET - Kokoontumislaki KOKOONTUMISLAKI Lain tarkoituksena perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden turvaaminen Lakia sovelletaan sekä yleisötilaisuuksiin että yleisiin
Tule mukaan kehittämään Kauppatoria!
Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Turun Kauppatoria ja lähiympäristön katuja koskeva kysely Tulokset Kyselyn ja tulokset ovat laatineet: Jimi Antikainen, Paula Keskikastari ja Jaana Mäkinen 16.4.2015
KAUPPATORIN ASEMAKAAVAN MUUTOS
KAUPPATORIN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEESSA J-P Vartiainen I kaavoituspäällikkö I 19.6.2019 Antti Rissanen I kaavoitusarkkitehti I 19.6.2019 KESKUSPUISTO PANKKITALO KAUPPATORI (TORIPARKKI ALLA) ILMAKUVA
Hilla-Maaria Sipilä, projektisuunnittelija, KOPPI -hanke Hannele Liesmäki, työ- ja yksilövalmennus päällikkö, Espoon Diakoniasäätiö
Hilla-Maaria Sipilä, projektisuunnittelija, KOPPI -hanke Hannele Liesmäki, työ- ja yksilövalmennus päällikkö, Espoon Diakoniasäätiö KOPPI - Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita Yhteistyössä: Terveyden
NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010
NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 PALTAMON YRITTÄJIEN JA YRITTÄJÄJÄRJESTÖN YHTEISTYÖ TYÖVOIMATALON KANSSA Kysely postitettu 27.10.2010 Kyselyn saanut n. 111 yritystä (n=111) Yhteistyössä Kainuun Yrittäjien kanssa
XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX
XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX Xxxxxxxxxxxx ry. on saanut järjestettäväkseen Etelä-Hämeen Kennelpiirin huippulaadukkaan tottelevaisuusseminaarin, joka on tarkoitettu kaikille tottelevaisuudesta kiinnostuneille
PELASTUSSUUNNITELMA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT
PELASTUSSUUNNITELMA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi AM-partiosuunnistus 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) Mäntsälän Urheilijat, suunnistusjaosto Simo Sorsa 0400-461702
Suunnistuksen kansallinen kilpailu, su, 22.5.2016. Keuruun Kisailijat ry / Suunnistusjaosto
1. TURVALLISUUSSUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän turvallisuussuunnitelman tavoitteena on taata Keuruun Kisailijat ry:n järjestämän suunnistustapahtuman (ks. kohta 2) suunnistajien, katsojien sekä järjestelytehtävissä
Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015
Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015 Syksy aloitettiin mukavasti yöleirikoululla Ruunassa Raunin majalla. Yön vietto oli palkka yrittäjä Rauni Hietaselle keväällä tehdystä ikkunanpesusta Raunilla
Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018
Nopeusrajoitteiset henkilöautot Huhtikuu 208 Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä 0-7 -vuotias väestö Suomessa Manner-Suomi 000 Tiedonkeräys 000 vastaajaa, väestönäyte Tiedonkeräysmenetelmä: Online-paneeli,
Katalyyttityöpaja Sitran ruoka- ja ravinnekiertojärjestelmät. Koonnut: Sara Malve-Ahlroth
Katalyyttityöpaja 28.5.2019 Sitran ruoka- ja ravinnekiertojärjestelmät Koonnut: Sara Malve-Ahlroth Työpajan koonti Tilaisuuden nimi: Katalyytit ruoka- ja ravinnekiertojärjestelmissä - työpaja Ajankohta:
Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015
Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015 Valvonta on oleellinen osa toimivaa liikennejärjestelmää Valvonnan tarkoitus ja tavoite on osaltaan edistää turvallista ja sujuvaa liikennettä kaduilla. Yhteiset
Näyttelyn tuotantoprosessi
Näyttelyn tuotantoprosessi Case Kulttuurigalleria Kraft 1 Taustat näyttelytoiminnalle Missio Taidelaitoksen toiminta-ajatus. Miksi olemme olemassa? Mitä teemme? Miten toimimme? Arvot Toimintaa ohjaavat
VUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ
VUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ Kunnahallituksen vahvistama 19.06.2017 204 Torimyyntipaikkojen/esiintymislavan vuokrahinnasto Torimyynti ja muut tapahtumat Hinta sis. alv. Vuokra,
Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus
Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus Kotkan paikallismuseo seminaari 27.4. Riina Nurmio, maakuntatutkija Etelä-Karjalan museo Potentiaalisista kävijöistä pitää saada kävijöitä
PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET
PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET Tilaisuuden nimi Suunnistuksen keskimatkan AM-kilpailu Pelastuslaissa (379/2011) on vaatimus laatia pelastussuunnitelma yleisötilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin,
YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)
SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä
Liikennejärjestelyjen erityispiirteet Jyväskylässä. Janne Hölttä
Liikennejärjestelyjen erityispiirteet Jyväskylässä Janne Hölttä 11.3.2019 8.3.2019 Tietyömaalla tapahtuneet onnettomuudet Jyväskylässä 3/8/2019 2 Liikenteenohjaussuunnitelma Kaupungin periaatekuvat: https://www.jyvaskyla.fi/elinkeino-jatyollisyys/luvat/yleisten-alueidenluvat/katutyolupa/katutyohon-liittyvat
2. Ideointi. Kuusi ajatteluhattua 8x8 ja ajatuskartta
Suurpellon Keidas Sisällys 1. Hankekuvaus 2. Ideointi 3. Visualisointi 4. Asiakasprofiilit 5. Haastattelu 6. Kohderyhmät ja haastattelutulokset 7. Sidosryhmät 8. Business Model Canvas 9. Budjetointi 1.
Kooste yhteispalvelun teemaviikon palautekyselyn vastauksista
Kooste yhteispalvelun teemaviikon 7. 11.5.2012 palautekyselyn vastauksista Kyselyyn saatiin vastaukset 59 yhteispalvelupisteestä 1. Osallistuitteko teemaviikkoon järjestämällä ohjelmaa? Vastaajien määrä:
Ilolla uuteen vuoteen!
Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,
Varsinais-Suomalaista Turvallisuutta
Varsinais-Suomalaista Turvallisuutta Peruskoulut, turvallisuus, kumppanuus Valtioneuvosto teki 14.6.2012 periaatepäätöksen kolmannesta sisäisestä turvallisuuden ohjelmasta. Tässä ohjelmassa on esitetty
Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä. SPEK - yhteenveto Mika Jäntti
Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä SPEK - yhteenveto 10.12.2009 Mika Jäntti Päivä Paloasemalla palautekysely Päivä Paloasemalla tapahtumaan liittyi jälkiarviointi, jossa osallistuneilta
Asumisturvallisuuden parantaminen
Asumisturvallisuuden parantaminen sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevat työkäytännöt pelastustoimessa Anne Lounamaa, Tapaturmien ehkäisyn yksikkö Pelastustoimen ajankohtaisseminaari, 22.10.2012 Jyväskylä
Miten minä voisin ansaita rahaa
Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä
SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME
SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME //07 Käyttääkö yrityksessä sosiaalista mediaa liiketoiminnan tukena Kyllä Ei En osaa sanoa Kaikki SUKUPUOLI Mies Nainen IKÄRYHMÄ Alle 45 vuotta
ISOKATU SELVITYS
ISOKATU SELVITYS 2016 TAUSTAA 1996 ydinkeskustaa kehitettiin kävelyaluepainotteisesti. Isokatu oli rakennettu, kunnostettu korkeatasoisesti osa-aikaiseksi kävelykaduksi Tehtaankadun Torikadun välillä.
YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA
YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana
Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa
Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,
Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä
Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä
Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN
Valttien palaute Väliraportti 26.11.2016 AKSELI MAKKONEN 146 vastausta 23.11.2016 mennessä Suurin osa opiskelijoita Millä alalla toimit tai opiskelet? Muu kasvatusala Hoitoala Muu, mikä? Liikunta ja vapaa-aika
Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille
Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille Liikkumisen ohjauksen hanke Lappeenrannassa ja Loimaalla - Loppuraportti 16.11.2017 - Hankkeen lähtökohdat ja rahoitus Työmatkaliikkumisen aktivointihanke
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010
KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Tikkakosken asukkaiden mielipiteitä ja näkemyksiä Jyväskylän kaupungin katu-, puisto-, veneily- ja jätehuoltopalveluista
Opintoasiain- ja Peda-forum -päivät Itä-Suomen yliopistossa
Kooste palautteesta / sisäiseen käyttöön (https://www.oppi.uku.fi/lotta/?id=883d3ee4ba358464415f4dec18a055f4) Opintoasiain- ja Peda-forum -päivät 23.-24.8.2011 Itä-Suomen yliopistossa Vastaajan tiedot
Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja
2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%
RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO
RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO SUUNNITTELUPERIAATTEET Kauppatorin liikenteellinen ratkaisu perustuu valitun verkkovaihtoehtoon 2, Alueen kokonaisuudessa hahmottuu kolme osa-aluetta: asema-aukio,
Rakennusvalvonnan vuorovaikutusalusta Oulun rakennusvalvonnan digikokeilu. Verkostotapaaminen Tapio Matinmikko
Rakennusvalvonnan vuorovaikutusalusta Oulun rakennusvalvonnan digikokeilu Verkostotapaaminen 26.10.2017 Tapio Matinmikko Tausta Rakennusvalvonnan asiakkaat ovat siirtyneet asioimaan verkkoon Usein asiakas
YHDESSÄ! KOKEMUKSIA MIKKELIN TOISEN ASTEEN PROJEKTIVIIKOLTA. yesverkosto.fi
YHDESSÄ! KOKEMUKSIA MIKKELIN TOISEN ASTEEN PROJEKTIVIIKOLTA yesverkosto.fi "Lukiokoulutuksen tehtävä on kehittää valmiuksia työelämään ja työhön." LOPS 2016 YES lukiot työelämään hanke pähkinänkuoressa
Metsäsertifioinnin toteutustavat
Suomen PEFC-standardi Metsäsertifioinnin toteutustavat PEFC FI 1001:2009 9.11.2009 Metsäsertifioinnin toteutustavat PEFC Suomi Sitratie 7, 00420 HELSINKI puh: 0400 765 437 fax: (09) 5630 329 sähköposti:
Kaakkois-Suomen poliisilaitos Ajankohtaista yleisötilaisuusasioista. Apulaispoliisipäällikkö Marko Nyyssönen
Kaakkois-Suomen poliisilaitos Ajankohtaista yleisötilaisuusasioista Apulaispoliisipäällikkö Marko Nyyssönen 1 Kokoontumislaki Määritelmät Yleinen kokous / Yleisötilaisuus KokL 2 Yleisötilaisuus / Yksityistilaisuus
POP UP kahvilapäivä
POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan
Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%
Palaute Nyytin ja SPR:n Hengailuillasta 4.11.2011 Yhteenvetoraportti Osallistujia 31, joista 8 miestä. Palautteita 24 Sukupuoli Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% 1. Nainen 16 66,67% 2. Mies
Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta.
Valmistelu: Peppi Pitkätossun aistihuone toteutettiin Tuusulassa Mattilan päiväkodissa satuhuoneena, jonka tarkoituksena oli luoda siellä kävijöille rento ja miellyttävä olo sekä rikastuttaa mielikuvitusta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (6) 112 V Kaj / Valtuutettu Emma Karin aloite Vaasankadun muuttamisesta kävely- tai pihakaduksi HEL 2012-011875 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,
Juoksussa kaiken ikää
Juoksussa kaiken ikää Liikunta on yksi mielenterveyden tukipilareista Yhdistyksemme haluaa tukea liikkumista ja sitä kautta myös mielenterveyttä Tavoitteena järjestää kaksi juoksukouluryhmää nuorille aikuisille
PELASTUSSUUNNITELMA. Noin 600 hetkeä. Ei alkoholitarjoilua.
1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Suunnistus kilpailu Rastijahti 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) 1.3 Järjestämispaikka (Paikan nimi ja osoite, ehkä myös GPSkoordinaatit)
YLEINEN HÄTÄNUMERO ON 112
PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET RÄDDNINGSPLAN, PUBLIKTILLSTÄLLNINGAR Tilaisuuden nimi Suunnistuksen SM -Esikisa ja Syöte -Suunnistus 11.-12.8.2018 YLEINEN HÄTÄNUMERO ON 112 Pelastuslaissa (379/2011)
Kauppakeskuksen turvallisuus. Eeva Kareinen YIT Kiinteistötekniikka Oy 25.1.2013
Kauppakeskuksen turvallisuus YIT Kiinteistötekniikka Oy 25.1.2013 Kauppakeskus Willa Vaikutusalue ja ostovoima Kauppakeskus Willa Sijaitsee Hyvinkään ydinkeskustassa Kauppakeskus sijoittuu kiinteästi aiemmin
Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo Monkola
ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA klo 16:30 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo Monkola Ennen kokousta kirjastotoimenjohtaja Maritta Turunen esittelee kirjastopalveluita ja pääkirjastoa, klo
Valtakadun liikenne Marian aukion kohdalla. Yrityskyselyjen tulokset
Valtakadun liikenne Marian aukion kohdalla Yrityskyselyjen tulokset Marian aukio asemakaavoissa o Telia FI -;- 15.09.., 0 ~ - \ \. - P.C.,,.... I "' r -:-:- j I ==-- 1 i! Yritysvaikutusten arviointi Kokonaisvaltaiset
Verorekkakiertue ja Pop up 2015 - veroilmoitus kuntoon helposti - Verohallinto
Verorekkakiertue ja Pop up 2015 - veroilmoitus kuntoon helposti - Verohallinto Tavoite: veroilmoitus vaivattomasti Lisätä sähköistä ilmoittamista ennakoivalla ohjauksella Poistaa asiakkailta käytön esteitä
Mielipidetutkimus liikennejärjestelysuunnitelmasta
Mielipidetutkimus liikennejärjestelysuunnitelmasta Tanja Vaski, Anne Virtanen, Sanni Pitkänen 5/11/2012 Laurea P2P Projektimuotoista työskentelyä yritysten toimeksiannoista Vaatii itsenäistä ja omatoimista
VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S
VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ
Suojatie päättyy nurmikolle
1 Hei, edustan Hornhattulan asukasyhdistystä ja lähestyn aiheella joka liittyy Hornhattulan liikenneturvallisuuden parantamiseen. Kaupunginvaltuutettu Jere Riikonen on ollut yhteistyössä asukasyhdistyksen
PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA HÄMEEN AVOIN AM-SPRINTTI SUUNNISTUS
PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA HÄMEEN AVOIN AM-SPRINTTI SUUNNISTUS 10.5.2014 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Hämeen avoin Am-Sprintti 1.2 Tilaisuuden järjestäjä Lounais-Hämeen
Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry
Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia
Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä
Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä 15.6.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin Keski-Suomen liikenneturvallisuustoimija -hankkeen osana. Kyselyn tehtiin nettikyselynä 7.
MAAILMANKYLÄT toimintamalli
Tapahtuman nimi: Nettisivu: Tapahtuman tunnus: Tapahtuman koordinointi: Nettisivu: Maailmankylät Maailman matto, joka kiertää järjestettävissä kylissä KyläHyve ry. www.kylahyve.fi Lohijäarvi 2004, vieraita
MOSA HERÄÄ Tapanilan kyläjuhla Alkaen 22.4.1979
MOSA HERÄÄ Tapanilan kyläjuhla Alkaen 22.4.1979 Tapanila-Seura ry. http://www.tapanila.fi Sivu 1 1 MOSA HERÄÄ... 3 1.1 TILAISUUDEN JÄRJESTÄJÄ... 3 1.2 TORITILAISUUDEN OSALLISTUJAT... 3 1.3 ILMOITTAUTUMINEN...
Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti
1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 504 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli 160 Vastaajien
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Suunnittelupäällikkö, Kaupunkiympäristön
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Pysäköintikiellon muuttaminen Kauppilaisenkadulla TRE:7241/08.01.02/2017 Lisätietoja päätöksestä Suunnittelupäällikkö Ari Vandell, puh. 040 564 4518 etunimi.sukunimi@tampere.fi
PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset
PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski
Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen
Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen 7.9.2018 Toiveet kokoontumisten määrästä, puitteista, ajankohdista Seitsemän palautetta 2+2 -tapaamismäärän puolesta Verkostoitumisaamukahvit Toivoisin pienverkostolle
Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015
Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota
RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry
Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN
Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010
Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010 Festivaalien taloudelliset avainluvut 2010 2 Taustaa Finland Festivals tutki kolmatta kertaa festivaalien
Pelastussuunnitelma Malminkartanopäivä
Pelastussuunnitelma Malminkartanopäivä 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän pelastussuunnitelman tarkoitus on ohjata Malminkartanopäiväntoteuttamisesta vastaavaa henkilökuntaa turvallisuusasioissa sekä selkiyttää
Lääkehoidon päivän palautekyselyn 2019 tulokset. Päivi Kiviranta, FT Kehittämissuunnittelija Fimea
Lääkehoidon päivän palautekyselyn 2019 tulokset Päivi Kiviranta, FT Kehittämissuunnittelija Fimea Tiedot kyselystä Kysely toteutettiin 5.-23.4.2019 Vastaajien kokonaismäärä 46 henkilöä Tapahtumajärjestäjiä
Perhananmoinen keli tänään, PERKELI 24.9.2015
Perhananmoinen keli tänään, PERKELI 24.9.2015 2 Mistä kaikki oikein alkoi? Liikenneturvan toimitusjohtaja Valde Mikkonen ehdotti Ilmatieteen laitokselle ja Tielaitokselle kelitiedottamisen kehittämistä
Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.
MTK TERVO-VESANTO JÄSENKYSELY 2009 Yleistä kyselyn toteutuksesta MTK Tervo-Vesanto ry:n jäsenkysely toteutettiin 12.4.-5.5.2009 välisenä aikana. Kysely oli internet-kysely. Kyselystä tiedotettiin jäseniä
TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2
1 TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2 Suunnistuskilpailu SISÄLTÖ 1. TURVALLISUUSSUUNNITELMAN TARKOITUS...2 2. YLEISTIEDOT...2 3. HENKILÖSTÖ YHTEYSTIETOINEEN TAPAHTUMA-AIKANA 3 4. TILAISUUDEN ONNETTOMUUSRISKITEKIJÄT,
TYRNÄVÄN KUNTA. Liikenneturvallisuustyön toimintakatsaus 2017
Liikenneturvallisuustyön toimintakatsaus 2017 TYRNÄVÄN KUNTA Liikenneturvallisuustyöryhmä vuonna 2017 Tuomo Perälä, Rakennustarkastaja (pj.) Matti Mannonen, Ympäristöjohtaja Matti Mannonen Elina Vehkala,
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
Yleisötilaisuuden pelastus-- ja turvallisuussuunnitelma Pvm
Yleisötilaisuuden pelastus-- ja turvallisuussuunnitelma Pvm 8.4.2017 Tomi Varonen Turvallisuuspäällikkö Tapiolan Voimistelijat 0445852943 tomi.varonen@aalto.fi 1. Sisällys 2. Yleisötilaisuuden yleistiedot...
Poliisin. liikenneturvallisuustyö. Liikenneturvallisuusseminaari Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen
Poliisin liikenneturvallisuustyö Liikenneturvallisuusseminaari Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen 1 Tervetuloa seminaariin Liikenneturvallisuustilanne Muutokset toimintaympäristössä ja liikenteen valvonnassa
visituusikaupunki.fi 1
visituusikaupunki.fi 1 Matkailijakysely Uudessakaupungissa kesällä 2018 Irmeli Laaksonen Uudenkaupungin matkailutoimisto Matkailijakyselyn toteutus Matkailutoimisto järjestänyt kyselyn vuodesta 2006 alkaen
Liityntäpysäköinti Helsingin seudulla
Liityntäpysäköinti Helsingin seudulla Reetta Koskela Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liityntäpysäköinnin nykytila Helsingin seudulla on nykyisellään noin: 11 000 liityntäpaikkaa autoille 11 000
TYÖLLISYYSFOORUMI
TYÖLLISYYSFOORUMI 16.9.216 PALAUTERAPORTTI Kirjoittajat: Anu Järvinen, Laura Kallio ja Jemina Niemi, Osuuskunta Motive Työllisyysfoorumi järjestettiin Tampereella Scandic Rosendahlissa 16.9.216. Järjestelyistä
Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015
Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015 TIISTAI 9.6. Herralahden koulu Kahvipysäkki, ruokasali (Eläkeläiset ry:n Satakunnan aluejärjestö) Näytteilleasettajat: luokat G-1, G-2,
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -
Kysely huoltajille arviointikeskustelun järjestelyistä ja annista
Kysely huoltajille arviointikeskustelun järjestelyistä ja annista 156 05:18 Keskimääräinen vastaamisaika Aktiivinen Tila 1. Lapseni luokka aste on 1. lk 44 2. lk 34 3. lk 28 4. lk 27 5. lk 23 2. Ennakko
PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ
D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt
PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.
PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj p. 0300 870 414 info@wulff.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus ja ihanuus on kiinni ennen kaikkea tekijänsä asenteesta! Myynnin parhaat
VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset
VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...