Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015"

Transkriptio

1 Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, Syksy aloitettiin mukavasti yöleirikoululla Ruunassa Raunin majalla. Yön vietto oli palkka yrittäjä Rauni Hietaselle keväällä tehdystä ikkunanpesusta Raunilla ikkunoita riittää! Illan aikana ruokailimme, hiihdimme, saunoimme ja istuimme paljussa, juteltiin henkeviä ja päätettiin luokkaretkestä. Luokan kaikki oppilaat tarinoivat ison pöydän ääressä koko yön, valvojilla oli vaikeuksia pysyä hereillä Mahtava aloitus syksylle. Yrittäjyysluokan päättöluokan oppilaat aloittivat jälleen reippaasti osallistumalla Vuonislahden Muikkumarkkinoille ja Hämärän kaupan ilta tapahtumaan. Muikkumarkkinoilla esiintyi oppilaiden bändi, The Muikut, jossa tällä kertaa oli mukana myös vierailevia soittajia. Bändiä olivat valmentaneet musiikinopettaja Andres Järvela ja entiset oppilaamme Eveliina Ryynänen ja Atso Vänskä. Kiitämme heitä kaikkia todella paljon. Ei-musisoivat oppilaat hoitivat luokan myyntipöydän, lasten ongintapaikan, lasten kasvomaalauksen ja hattarakoneen pyörittämisen järjestelyt. Puuhaa riitti kaikille ja oppilaiden itse laatimat työvuorolistat olivat tapahtumassa tarpeen. The Muikut esiintymässä Vuonislahden Muikkumarkkinoilla. Edessä Kokkonen, Elisa Korhonen ja Tanja Turunen.

2 Vuonislahden Muikkumarkkinoilla makkaranpaistossa Kokkonen. Yrittäjyysluokan kojua ei voinut olla huomaamatta, eikä kuulematta Samoilla myyntituotemerkeillä mentiin Hämärän kaupan ilta, joka sujui jo hyvällä kokemuksella. Luokkamme suosituimman tuotteen, hattaran, myynti jouduttiin valitettavasti lopettamaan kesken illan, koska hattarakone hyytyi ja alkoi savuta kesken työnteon. Nyt se lepää korjaamolla, toivottavasti se pääsee vielä töihin. Luokan bändi sai keikan lokakuussa Lieksan Zonta-kerho ry:n 30-vuotisjuhlaan. Kuulijat olivat hyvin tyytyväisiä nuorten esiintymiseen. Ja musiikki jatkui myös joulun alla kun osa luokan tytöistä esitti Tiernapojat-joulunäytelmää yritysten, yhdistysten ja erilaisten toimipaikkojen pikkujouluissa. Esiintyivätpä tytöt rohkeasti Lieksan

3 joulukadun avajaisissakin keskellä kaupunkia. Tyttöjen kiertuekalenteri koulun ohella oli rankka mutta antoisa. Esiintymisistä kertyi mukava potti luokkaretkirahastoon. Tiernatytöt Elisa Korhonen, Noora Karjunen, Kokkonen ja Riina Pesonen esiintymässä tilatussa pikkujoulussa. Tiernatytöissä varanaisena toimi Veera Laakkonen. Hyväntekeväisyyttä luokka harjoitti osallistumalla Partalanmäen vanhainkodin ja päiväkeskus Karpalon pikkujouluun. Osa oppilaista esiintyi joulukuvaelmassa, Tiernatytöt esiintyivät ilman korvausta ja muut oppilaat auttoivat vanhuksia ja asiakkaita kuljetuksissa pikkujouluun. Tapahtuma ilmoitettiin valtakunnalliseen Lupa välittää kampanjaan. Suloiset enkelit Noora Räisänen, Annika Piiparinen, Kiia Kokkonen ja Anni Turpeinen vanhainkodin pikkujoulussa joulukuvaelmassa henkilökunnan kanssa.

4 Lupa välittää. Vanhainkodin pikkujoulussa esiintyivät myös Tiernatytöt, mukana tällä kertaa varanainen Veera Laakkonen murjaanien kuninkaana. Yhteistyö yrittäjien kanssa jatkui kun neljä luokan oppilasta pääsi tarjoilemaan Lieksan yrittäjien ja Lieksan rotaarien itsenäisyyspäivän iltagaalaan. Ennen tilaisuutta oppilaat saivat siihen koulutusta yrittäjä Taina Kiiskiseltä. Tosi hienoa oppimista ja yhteistyötä, ja kaikki sujuikin hienosti, oppilaat saivat paljon kiitosta hyvästä työstä ja mallikkaasta käytöksestään. Syyslukukauden aikana oppilaat pääsivät päivän tutustumiskäynneille yrityksiin ja työpaikkoihin Joensuuhun ja Valamon luostariin.

5 Retki Valamon luostariin tehtiin uskonnon oppiaineeseen liittyen. Vierailulla luokalle esiteltiin luostarin taloudenhoitoa ja luostarin tiloja. Hieno ja opettavainen retki juuri sopivasti joulun alla.

Yrittäjyysluokan toimintaa , 8 luokka

Yrittäjyysluokan toimintaa , 8 luokka Yrittäjyysluokan toimintaa 2013 2014, 8 luokka Yrittäjyysluokan opetussuunnitelmassa painottui 8 luokalla oma valinnaisaine Yrittäjyys ja työelämä. Valinnaisaineessa kaikilla oppilailla oli oma kummiyritys,

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

Yrittäjyysluokka (2009-2012)

Yrittäjyysluokka (2009-2012) Yrittäjyysluokka (2009-2012) Tapahtumia Tässä tunnelmia jo peruskoulunsa päättäneen yrittäjyysluokan muistoja. Uusi sukupolvi on kuitenkin kasvamassa... Sivun sisällöstä Syksyllä 2009 aloitti koulussamme

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

ESPOON KILPAILUT

ESPOON KILPAILUT ESPOON KILPAILUT 6.10.2007 Tytöt 2. luokka 1998-2000 1 Milla Majaniemi 1999 Kieppi 8,55 8,60 8,45 8,95 34,55 2 Sharon Benizri 1999 Kieppi 7,70 8,60 8,40 9,20 33,90 3 Hanna Lehtovirta 1999 Kieppi 7,30 8,25

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

P15 korkeus. 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125

P15 korkeus. 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 P15 korkeus 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat 160 2 Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 3 Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 P15 kuula 4kg 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat 11,91 2 Simo Näykki

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

PORTAAN KOULUN VANHEMPAINKERHON KOKOUS 11.9.2014 klo 18:00

PORTAAN KOULUN VANHEMPAINKERHON KOKOUS 11.9.2014 klo 18:00 PORTAAN KOULUN VANHEMPAINKERHON KOKOUS 11.9.2014 klo 18:00 PÖYTÄKIRJA Läsnäolijat: Minna Nyman, Sirpa Hovila, Markku Juslin, Mira Juslin, Tiina Halonen, Johanna Rekola; Meeri Salo, Katja Sihvonen 1. Järjestäytyminen

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009 Sivu: 1 P1 Lieksan vaalipiiri Lähetetty: 7469 Äänestys%: 36,1 Hyväksytty: 2612 Hyväksytty%: 96,8 Hylätty: 85 Hylätty%: 3,2 Valitaan: 20 Varoja puuttuu: 3 L1 Ehdokaslista A : 378 %: 14,5 ja: 3 ja%: 15,0

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2013 Sivu 99

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2013 Sivu 99 KOKOUSAIKA 11.12.2013 klo 16.00 16.50 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kojo Katariina Haavisto Marika Bondfolk Aaron

Lisätiedot

HINNASTO 01.01.2014 alkaen

HINNASTO 01.01.2014 alkaen ( Kitkonpuisto, Kartanonmäki, Tammikoti, Alastaron sosiaali- ja terveysasema) HINNASTO 01.01.2014 alkaen ATERIAT: Aamupala 3,20 Lounas, eläkeläinen 6.10 kevyt 4,70 Lounas, sotaveteraani 6,00 kevyt 4,60

Lisätiedot

VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA

VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät 3.- 4.10.2013 Seinäjoki MITÄ VERTTI-TOIMINTA ON? Seutukunnallista yläkoulun oppilaiden toteuttamaa nuorisotiedotusta

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma 1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet

Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Perttu Niitynpää Jari Martikainen 1.3.7 Selostus Oheisessa raportissa on viimekertaisen Studia Generalia

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Päivä oli hieno, pahvimukit loppuivat nopeasti, vanhemmat tulivat upeasti mukaan. Rehtori 3 KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Kodin ja Koulun Päivä kohtaamisia hyvien asioiden

Lisätiedot

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Me haapavetiset ry:n 20-vuotisjuhlat v.2000 Suomalaisella Klubilla Kunniajäsenet diplomeineen vas. Atso Saajoranta,Tapio Lehtiniemi, Martti Pokela

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU SAUNASEURA 1.10.2014 1/11 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Ti 9.9. - Su 14.9. 2014 PAIKKA: Pulmankijärvi, Nuorgam ja Pykeijä, Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin

Lisätiedot

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja 1 YHDISTYKSEN SÄÄNTÖJEN TARKOITTAMA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Toiminnan tavoitteena edunvalvonnan saralla oli pyrkiä kohti pitkän aikavälin tavoitetta saada Kuopioon Suomen parhaat yrittämisen olosuhteet.

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT

TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Tervetuloa kuulemaan ja kyselemään musiikkiluokalla opiskelusta sekä nauttimaan nykyisten musiikkiluokkalaisten esityksistä ti 28.2.2012 klo 18.30 Kirkonkylän koulun

Lisätiedot

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 Kunnallisen päivähoidon laatukyselyjen tulokset kevät 2009 Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 1 Ketkä käyttivät ja missä yhteydessä? Kysely tehtiin

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 Toivasten Sukuseura ry oli taas kutsunut jäseniään ja muitakin Toivasia ja Toivas-mielisiä kokoontumaan Kuopion Hotelli Atlakseen seuraamaan seuran

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:39:29 2014 Kaikki koulutusalat, N=40, vastausprosentti keskimäärin

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16 Sivistyslautakunta 16.6.2016 70, oheismateriaali Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16 Ohjaajat Anne Laukkanen Mirja Malinen (tiistaisin) Merja Miettinen Annika Niskanen

Lisätiedot

Joensuu vuotiaiden pm-hallit 1. päivä. P15 60m 1. Saku Pennanen JoensKa 8,08 Juuso Kolari VarkKV 7,79 Nikke Nyyssönen KuopRei 8,07

Joensuu vuotiaiden pm-hallit 1. päivä. P15 60m 1. Saku Pennanen JoensKa 8,08 Juuso Kolari VarkKV 7,79 Nikke Nyyssönen KuopRei 8,07 Joensuu 25.1.2014 9-15-vuotiaiden pm-hallit 1. päivä P15 60m 1. Saku Pennanen JoensKa 8,08 Juuso Kolari VarkKV 7,79 Nikke Nyyssönen KuopRei 8,07 P15 800m 1. Niko Dahl HeinävYU 2.17,89 Ismo Partanen PolvijVau

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 07.11.2016 AIKA 07.11.2016 klo 14:00 PAIKKA KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 Kokouksen avaaminen 3 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 11 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin

Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin Vattumadon talo päiväkotiprojekti eskareille Valoveistos ja Varjoteatteri Merja Isomaa-James, Tuija Mettinen LÄHTÖTILANNE

Lisätiedot

Pikkujouluiloa! Tip tap pikkujouluihin

Pikkujouluiloa! Tip tap pikkujouluihin Pikkujouluiloa! Tip tap pikkujouluihin Puutarhanaiset ry:n pikkujoulu pidettiin joulukuun 4. päivänä. Juhlapaikkana oli tunnelmallinen Maikki Friberg -koti Bulevardilla. Tilaisuus alkoi kello 17.30 glögillä

Lisätiedot

Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14

Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14 Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14 Ympäristöraadin koulutuspäivä Kokoonnuimme syyskuussa alakoululla, jolloin ylä-ja alakoulun raatilaisilla oli mahdollisuus tutustua Iltapäivällä yläkoulun raati kävi

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Stadin tarhaajien ensimmäiseen toimintavuoteen on sisältynyt paljon toiminnan suunnittelua ja oman toimintaympäristön etsintää. Uusia avauksia erilaisten toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden

Lisätiedot

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö. Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011. Ehkäisevä päihdetyö

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö. Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011. Ehkäisevä päihdetyö Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ehkäisevässä päihdetyössä Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011 Raittiustoimisto Lappeenranta Ehkäisevää päihdetyötä

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan 67. MKV

Pohjois-Karjalan 67. MKV Pohjois-Karjalan 67. MKV T U L O K S E T Kiteen Urheilijat MKV; MKVA-1; MKVA-2; MKVA-3; MKVA-4; MKVA-5; MKVA-6; MKVA-7; MKV; MKVB-1; MKVB-2; MKVB-3; MKVB-4; MKVB-5; MKVB-6; MKVB-7; MKV A P-K MKV A-sarja

Lisätiedot

Kuopion kampuksen sosiaalipoliittisen jaoston kokous 5/2012

Kuopion kampuksen sosiaalipoliittisen jaoston kokous 5/2012 Kuopion kampuksen sosiaalipoliittisen jaoston kokous 5/2012 Aika: 17.9.2012 klo 15.30 Paikka: Kuopio, Kappelin keittiö, Yliopistonranta 3 Läsnä: Tanja Toivola puheenjohtaja, Hyeena ry:n edustaja Sami Gabbouj

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Nuorisotyön toimintakertomus 2013

Nuorisotyön toimintakertomus 2013 Nuorisotyön toimintakertomus 2013 Hyvärilän Matkailu- ja Nuorisokeskus tuottaa Nurmeksen kaupungin nuorisopalvelut ostopalvelusopimuksella. Nuorisotyön tarkoitus on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa

AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa Sokos Hotelli Torni, Tampere 23.4.2015 Mikko Järvinen Tekninen johtaja Autokauppaa vuodesta 1960

Lisätiedot

KAIKKI MUKAAN! Lasten osallisuus päiväkodissa

KAIKKI MUKAAN! Lasten osallisuus päiväkodissa KAIKKI MUKAAN! Lasten osallisuus päiväkodissa Aiheita Osallistumisen alkuun Onnistumisen avaimia Osallistumisen hyötyjä ja haasteita Osallisuuden käsitteitä Lasten osallisuus päiväkodissa Keskiössä yhteisössä

Lisätiedot

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ KOULUELÄMÄST STÄ Sainio Pia-Christine Lähtökohdat projektin käytännön kehittymiselle: Uusi työntekijä, odotukset korkealla Tyttöjen raju päihteiden käyttö

Lisätiedot

Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09

Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09 Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09 Aika: 22.2.2009 Paikka: Pykälä ry:n kerhotilat Läsnä: Sini Paajanen Mikko Rudanko Oona Järvenpää Maisa Cederström Iida Joutsenoja Elisa Koskinen Janne Valo Lotta

Lisätiedot

Luokkalehti 2015. Tässä koulumme 5-6 luokan toimittama luokkalehti vuoden 2015 mukavimmista koulupäivistä.

Luokkalehti 2015. Tässä koulumme 5-6 luokan toimittama luokkalehti vuoden 2015 mukavimmista koulupäivistä. Luokkalehti 2015 Tässä koulumme 5-6 luokan toimittama luokkalehti vuoden 2015 mukavimmista koulupäivistä. Pia Kauton valokuvapaja Pia Kautto kävi Länsipuolen koululla opettamassa valokuvausta ja kuvan

Lisätiedot

Canorama 2008 projekti

Canorama 2008 projekti Canorama 2008 projekti Canorama Oy on erikoistunut toimistojen työnkulun, tiedonhallinnan, tiedon säilyttämisen ja jakelun ratkaisuihin. Canorama tuottaa ja ylläpitää sekä kehittää ratkaisuja, jotka parantavat

Lisätiedot

Alueellinen yhteistyö kieltenopetuksen kehittämisessä

Alueellinen yhteistyö kieltenopetuksen kehittämisessä Kainuun KIELO-hanke Alueellinen yhteistyö kieltenopetuksen kehittämisessä Kainuun kuntien osallistuminen kehittämishankkeeseen näytti hyvin epätodennäköiseltä vielä kuukausi ennen hakuajan päättymistä

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Maahanmuuttajaoppilaiden läksykerhotoiminta Tuija Hauta-aho Tampereen kaupunki

Tampereen kaupunki Maahanmuuttajaoppilaiden läksykerhotoiminta Tuija Hauta-aho Tampereen kaupunki Tampereen kaupunki Maahanmuuttajaoppilaiden läksykerhotoiminta Tuija Hauta-aho Tampereen kaupunki Miksi läksykerhoja? Mistä löytyy lanttukukon resepti? Mä tiedän, apteekista! Meidän kielellä lasketaan

Lisätiedot

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012 ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5

Lisätiedot

Canorama 2008 projekti

Canorama 2008 projekti Canorama 2008 projekti Kajaanin ammattikorkeakoulun kaikkiin pääaineisiin liittyy projektiopintoja, jotka tehdään yhteistyössä toimeksiantajien kanssa. Tässä yksi esimerkki. Canorama Oy on erikoistunut

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 4.9.13 T 8-40 M 1. ERÄ 1 Saga Kyhyräinen Punkasalmi 7,7 2 Noora Suomalainen Punkasalmi 8,5 3 Alina Jaatinen Punkasalmi 8,6 4 Emilia Kosonen Punkasalmi

Lisätiedot

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto 4.11.2015 Liikkuva koulu seminaari Hämeenlinna Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto Vähän liikkuville liikuntatunnit merkityksellisiä: Vapaa-ajallaan fyysisesti

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Kommunikointirata 2013

Kommunikointirata 2013 Kommunikointirata 2013 Webinaari 19.9.2014 Avaimet osallisuuteen Taina Honkanen Keskustelun aiheet Mitä jäi mieleen edellisistä Kommunikointirata - koulutusosioista Ideoita ja suunnitelmia jaettavaksi

Lisätiedot

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015 Unkari Unkari on sisämaavaltio jonka pinta-ala on noin 93 000 km². Maan asukasluku on noin 10 miljoonaa. Unkarin pääkaupungissa Budapestissä asuu noin 1,7 miljoonaa

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT Kysely johtajille, opettajille ja oppilaille kevät 2010 Piia Seppälä, arvioinnin

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/2005 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat eivät tiedä aina

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 28/2015 1/5. x x. x x x x. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 28/2015 1/5. x x. x x x x. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 28/2015 1/5 Hallituksen kokous 28/2015 Aika: 19.10.2015 klo 16.02 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu

Lisätiedot

1/6 TAPAHTUMAT 2014 KOKOUKSET + MUUT Ti 21.1. klo 18:00 19:00 SAUNAMAFIAN VUODEN ENSIMMÄINEN JOHTORYHMÄN KOKOUS pidettiin Skomarsin Torpalla. Hyväksyttiin uudet jäsenet ja käytiin läpi kevään jäsenretkiä

Lisätiedot

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry 1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 147 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.1.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Hannu

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA:

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)

Lisätiedot

PEIKKO PAÄ IVAÄ KODISSA. HALUATKO LAPSESI HYMYN SAÄ ILYVAÄ N LAÄ PI KOKO ELAÄ MAÄ N?

PEIKKO PAÄ IVAÄ KODISSA. HALUATKO LAPSESI HYMYN SAÄ ILYVAÄ N LAÄ PI KOKO ELAÄ MAÄ N? Tiainen, Ulla Lahden kaupungin suun terveydenhuolto PEIKKO PAÄ IVAÄ KODISSA. HALUATKO LAPSESI HYMYN SAÄ ILYVAÄ N LAÄ PI KOKO ELAÄ MAÄ N? Näin kutsuttiin Ruoriniemen päiväkodin lähettämässä kirjeessä lasten

Lisätiedot

VESALASSA ONNISTUMME. Marraskuu on ollut Vesalan ala-asteella kiireinen kuin jouluviikolla konsanaan. Kohokohtana. toteutettu PAJAPÄIVÄ, josta

VESALASSA ONNISTUMME. Marraskuu on ollut Vesalan ala-asteella kiireinen kuin jouluviikolla konsanaan. Kohokohtana. toteutettu PAJAPÄIVÄ, josta VESALASSA ONNISTUMME Marraskuu on ollut Vesalan ala-asteella kiireinen kuin jouluviikolla konsanaan. Kohokohtana oli Helsingin kaupungin RUUTIhankerahoilla toteutettu PAJAPÄIVÄ, josta tässä ja seuraavilla

Lisätiedot

KOULUN KUULUMISIA tiedotuslehdykkä koteihin marraskuu 2007

KOULUN KUULUMISIA tiedotuslehdykkä koteihin marraskuu 2007 KOULUN KUULUMISIA tiedotuslehdykkä koteihin marraskuu 2007 KOULUN KUULUMISIA lehteen on koottu koteja ja oppilasta varten kouluun liittyviä asioita, jotka on hyvä tietää. http:// www.kaarina.fi/koulut/auranlaakso

Lisätiedot

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015

Lisätiedot

Miten saadaan tytöt kiinnostumaan tekniikasta? Tytöt ja teknologia hanke

Miten saadaan tytöt kiinnostumaan tekniikasta? Tytöt ja teknologia hanke Miten saadaan tytöt kiinnostumaan tekniikasta? Tytöt ja teknologia hanke Janne Ahtinen, Opinto-ohjaaja Tietotekniikan ja elektroniikan koulutusohjelmat Degree Programme in Information Technology Juha Kontio,

Lisätiedot

Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä?

Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä? Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä? Olen saanut ystäviä Tapaa kavereita Oppii uutta Saa tehdä Saa kokemuksia Saa auttaa Pääsee vaikuttamaan ja tekemään

Lisätiedot

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua!

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua! Elokuussa aloitimme 24 lapsen ollessa listoilla, yksi aloittaisi sitten tammikuussa 2017. Ensimmäinen kuukausi meni todella nopeasti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin syksyä. Tutustuimme erilaisten leikkien

Lisätiedot

Palautetta On PoP Liikkua - kiertueelta kevät 2013

Palautetta On PoP Liikkua - kiertueelta kevät 2013 Palautetta On PoP Liikkua - kiertueelta kevät 2013 Koskelan kouluväen puolesta voin vain kiittää ja kumartaa mukavasta ja hyvin järjestetystä liikuntahaipakasta. Toimintapisteitä oli sopivan paljon ja

Lisätiedot

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008 Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008 Varjomaailma sarjakuva Sarjakuvaa jaettiin 70 000 kappaletta yli 1000 kouluun, koko Suomen

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

Mitä on moderni fysiikka?

Mitä on moderni fysiikka? F2k-laboratorio Fysiikka 2000 luvulle Toiminnassa vuodesta 2011 Modernin fysiikan töitä pääasiassa lukiolaisille opettajan ja ohjaajan opastuksella Noin 40 ryhmää/vuosi Myös opeopiskelijoiden koulutusta

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006 1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli

Lisätiedot

Kaupunkikokousehdotukset 2012, Pöllönkankaan koulu 1-6 lk. - Beyblade -areena luokkaan (22 ) - Uudet pulpetit luokkaan (4000 ) 2A

Kaupunkikokousehdotukset 2012, Pöllönkankaan koulu 1-6 lk. - Beyblade -areena luokkaan (22 ) - Uudet pulpetit luokkaan (4000 ) 2A Kaupunkikokousehdotukset 2012, Pöllönkankaan koulu 1-6 lk Luokka: 1A Ehdotukset (suluissa luokkien arvioimat kustannusarviot): - Koulun piha-alueelle mahdollisuus pelata sählyä kaukalossa, sekä jalkapalloiluun

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Teknokkaan asiakastyytyväisyys- ja kehittämistutkimus yhteenveto 11/06-12/07

Teknokkaan asiakastyytyväisyys- ja kehittämistutkimus yhteenveto 11/06-12/07 Teknokkaan asiakastyytyväisyys- ja kehittämistutkimus yhteenveto 11/06-12/07 Elina Korkiakoski Tammikuu 2008 SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä... 2 1. Vastaajien taustatiedot... 3 2. Ensivierailu Teknokkaassa...

Lisätiedot