TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus"

Transkriptio

1 TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi (Elements). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi- ja liikkeeseenlaskijatyypin tiivistelmältä vaadittavat osatekijät. Osatekijöiden numeroinnista saattaa puuttua joitakin numeroita sellaisten elementtien kohdalla, jotka eivät ole pakollisia. Vaikka jokin osatekijä olisi pakollinen tietyn arvopaperi- ja liikkeeseenlaskijatyypin kohdalla, siitä ei välttämättä voida antaa merkityksellisiä tietoja. Tällaisessa tapauksessa tiivistelmässä on esitetty osatekijän lyhyt kuvaus ja maininta - ei sovellu -. Osa A Johdanto ja varoitukset Osatekijä Osatekijän kuvaus Julkistamisvaatimus A.1 Varoituksia Tämä tiivistelmä on luettava ohjelmaesitteen ja sovellettavien lopullisten ehtojen johdantona. Sijoittajien on arvopapereita koskevaa sijoituspäätöstä tehdessään syytä ottaa huomioon ohjelmaesite kokonaisuudessaan sekä sovellettavat lopulliset ehdot. Mikäli tämän ohjelmaesitteen sisältämiin tietoihin liittyvä kanne tulee käsiteltäväksi Euroopan talousalueen jäsenvaltion tuomioistuimessa, kanteen nostanut sijoittaja saattaa kyseisen jäsenmaan kansallisen lainsäädännön mukaan olla velvollinen käännättämään ohjelmaesitteen ja lopulliset ehdot omalla kustannuksellaan ennen tuomioistuinkäsittelyn alkua. Siviilioikeudellinen vastuu on henkilöillä, jotka ovat vastuussa tiivistelmän laatimisesta (sen käännös mukaan luettuna) tai ohjelmaesitteen julkaisemisesta, mutta vain siinä tapauksessa, että tiivistelmä on harhaanjohtava, epätarkka tai epäjohdonmukainen ohjelmaesitteen muihin osiin verrattuna tai että se ei yhdessä ohjelmaesitteen muiden osien kanssa anna kaikkia tarvittavia avaintietoja. A.2 Suostumus ohjelmaesitteen käyttöön [- ei sovellu - Liikkeeseenlaskija (Issuer) ei ole antanut suostumusta siihen, että jokin rahoituksenvälittäjä käyttää ohjelmaesitettä ja lopullisia ehtoja myöhemmässä jälleenmyynnissä tai arvopapereiden lopullisessa sijoittamisessa.] [[Liikkeeseenlaskija (Issuer) antaa suostumuksensa siihen, että jokin rahoituksenvälittäjä käyttää ohjelmaesitettä ja lopullisia ehtoja arvopapereiden myöhemmässä jälleenmyynnissä tai lopullisessa sijoittamisessa.] [Liikkeeseenlaskija (Issuer) antaa suostumuksensa siihen, että yksi tai useampi seuraavassa mainittu rahoituksenvälittäjä käyttää ohjelmaesitettä ja lopullisia ehtoja myöhemmässä jälleenmyynnissä tai arvopapereiden lopullisessa sijoittamisessa]: [yhden tai useamman rahoituksenvälittäjän nimi ja osoite]] Tarjousaika, jonka kuluessa rahoituksenvälittäjät voivat toteuttaa arvopapereiden myöhemmän jälleenmyynnin tai lopullisen sijoittamisen, on voimassa vain niin kauan kuin ohjelmaesite ja - 1 -

2 lopulliset ehdot ovat voimassa kyseisessä jäsenvaltiossa kansallisesti voimaansaatetun esitedirektiivin artiklan 9 mukaisesti [ja jaksona, joka alkaa [aloituspäivä] ja päättyy [päättymispäivä]]. Suostumus ohjelmaesitteen ja lopullisten ehtojen käyttöön annetaan vain seuraavissa jäsenvaltioissa tapahtuvaan käyttöön: [yksi tai useampi kyseinen jäsenvaltio] Suostumus ohjelmaesitteen ja sen liitteiden sekä vastaavien lopullisten ehtojen käyttöön annetaan seuraavin ehdoin: (i) ohjelmaesite ja vastaavat lopulliset ehdot toimitetaan mahdollisille sijoittajille ainoastaan yhdessä ennen kyseistä toimitusta julkistettujen liitteiden kanssa ja (ii) kunkin rahoituksenvälittäjän on ohjelmaesitteen ja vastaavien lopullisten ehtojen käytön yhteydessä varmistettava, että kaikkia kyseisellä lainkäyttöalueella voimassa olevia soveltuvia lakeja ja säädöksiä noudatetaan. Mikäli tarjouksen tekijänä on rahoituksenvälittäjä, tämän on tiedotettava sijoittajille tarjouksen ehdoista tarjouksen tekoaikana.] - 2 -

3 Osa B Liikkeeseenlaskija Osatekijä Osatekijän kuvaus Julkistamisvaatimus B.1 Liikkeeseenlaskijan virallinen nimi ja kaupallinen nimi B.2 Kotipaikka/ yhtiömuoto/ lainsäädäntö/ perustamismaa Pankin virallinen nimi on COMMERZBANK Aktiengesellschaft ( liikkeeseenlaskija (Issuer), pankki (Bank) tai COMMERZBANK, yhdessä konsolidoitujen tytäryhtiöidensä kanssa COMMERZBANK Group tai "konserni" (Group)), ja pankin kaupallinen nimi on COMMERZBANK. Pankin rekisteröity toimipaikka on Frankfurt am Mainissa, Saksan liittotasavallassa. COMMERZBANK on Saksan liittotasavallassa Saksan lain mukaan perustettu ja toimiva osakeyhtiö. B.4b Liikkeeseenlaskijaan ja sen toimialoihin vaikuttavia tiedossa olevia kehityssuuntia Maailman rahoitusmarkkinoiden kriisi ja erityisesti euroalueen valtionvelkakriisi ovat aiemmin aiheuttaneet huomattavia paineita konsernin nettovarallisuudelle, rahoitusasemalle ja liiketoiminnan tulokselle, ja voidaan olettaa, että tulevaisuudessa voi esiintyä uusia olennaisia konserniin kohdistuvia haittavaikutuksia, etenkin jos kriisi kärjistyy uudelleen. B.5 Organisaatiorakenne B.9 Voittoennusteet tai -arviot B.10 Päättyneiden tilikausien tilintarkastuskertomusten ehdollisuus B.12 Valikoituja keskeisiä tilinpäätöstietoja COMMERZBANK on COMMERZBANK Groupin emoyhtiö. COMMERZBANK Groupilla on suoria ja epäsuoria osakeomistuksia useissa yhtiöissä. - ei sovellu - Liikkeeseenlaskija ei esitä voittoennusteita tai -arvioita. - ei sovellu - Tässä ohjelmaesitteessä esitettyihin vuosien 2014 ja 2015 päättyneiden tilikausien konsernitilinpäätöstietoihin ja johdon raportteihin sekä tilinpäätöskauden 2015 vuosittaisiin tilinpäätöstietoihin ja vuosikatsaukseen liittyvät tilintarkastuskertomukset eivät ole olleet ehdollisia. Seuraavassa taulukossa esitetään COMMERZBANK Groupin valikoituja keskeisiä tilinpäätöstietoja, jotka on poimittu IFRS-normien mukaan laaditusta, tilintarkastetusta konsernitilinpäätöksestä 31. joulukuuta 2014 ja 2015, sekä konsoldoidusta osavuosikatsauksesta 30. kesäkuuta 2016 (tarkastettu): Tase ( m) *) *) **) Varat yhteensä Oma pääoma Tilinpäätös ( m) tammikuu - joulukuu tammikuu - kesäkuuta **) 2014 *) * ) 2016 Liikevoitto Voitto tai tappio ennen veroja... Konsernin voitto tai tappio***)

4 *) Aiemman vuoden luvut oikaistu uuden IT-järjestelmän käyttöönoton ja muiden oikaisujen johdosta. **) Tarkastamaton ***) Siinä määrin kuin jakokelpoista COMMERZBANKIN osakkeenomistajille. Ei merkittävää haitallista muutosta liikkeeseenlaskijan tulevaisuudennäkymissä, Merkittävät muutokset rahoitusasema ssa B.13 Liikkeeseenlaskijan maksukykyyn olennaisesti vaikuttavat viimeaikaiset tapahtumat B.14 Liikkeeseenlaskijan riippuvuus muista konsernin yhtiöistä B.15 Liikkeeseenlaskijan pääasialliset toiminnot ja pääasialliset markkinat COMMERZBANK Groupin taloudellisissa näkymissä ei ole ollut haitallista muutosta jälkeen. - ei sovellu - COMMERZBANK Groupin rahoitusasemassa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia jälkeen. - ei sovellu - Viime aikoina ei ole esiintynyt liikkeeseenlaskijaan liittyvää tapahtumaa, joka vaikuttaisi olennaisesti liikkeeseenlaskijan maksukyvyn arviointiin. - ei sovellu - Kuten osatekijässä B.5 mainitaan, COMMERZBANK on COMMERZBANK Groupin emoyhtiö. COMMERZBANK Groupin keskeinen toiminto on tarjota laaja valikoima rahoituspalveluita yksityisasiakkaille, pienille ja keskisuurille yrityksille ja institutionaalisille asiakkaille Saksassa, mukaan luettuina tilinhallinta, maksuliikenne, antolainaus, säästö- ja sijoitustuotteet ja arvopaperipalvelut sekä pääomamarkkina- ja investointipankkituotteet ja palvelut. Osana kattavaa rahoituspalvelustrategiaansa konserni tarjoaa yhteistyökumppaniensa kanssa myös muita rahoituspalveluita, erityisesti asuntolainoja (building savings loans), varainhallintaa ja vakuutuksia. Konserni on edelleen laajentamassa asemaansa yhtenä Saksan tärkeimmistä vientirahoittajista. Saksan liiketoimintojen ohella konserni toimii kansainvälisesti tytäryhtiöiden, sivuliikkeiden ja sijoitusten kautta, erityisesti Euroopassa. Konsernin kansainvälisten toimintojen painopiste on Puolassa ja päämääränä kattavien palvelujen tarjoaminen saksalaisille pienille ja keskisuurille yrityksille Länsi-Euroopassa, Keski-Euroopassa, ja Itä-Euroopassa sekä Aasiassa. COMMERZBANK Group on jaettu viiteen liiketoimintasegmenttiin Private Customers-, Mittelstandsbank-, Central & Eastern Europe-, Corporates & Markets and Asset & Capital Recovery (ACR)- sekä Others and Consolidation -segmentteihin. Private Customers-, Mittelstandsbank-, Central & Eastern Europe- ja Corporates & Markets segmentit sekä Others and Consolidation segmentti muodostavat COMMERZBANK Groupin ydinpankin

5 B.16 Hallintaosapuolet - ei sovellu - COMMERZBANKin hallintaa ei ole luovutettu muulle yhtiölle tai henkilölle esimerkiksi hallintasopimuksen (domination agreement) perusteella, eikä se ole muun yhtiön tai henkilön hallinnassa Saksan arvopaperien ostoa ja sen kautta tapahtuvia valtauksia koskevassa laissa (Wertpapiererwerbs- und Übernahmegesetz) tarkoitetulla tavalla

6 Osa C Arvopaperit Osatekijä Osatekijöiden kuvaus Julkistamisvaatimus C.1 Arvopapereiden tyyppi ja luokka / tunnistenumero Arvopapereiden tyyppi/muoto Arvopaperit ovat warrantteja ("arvopaperit"). [Kutakin arvopaperisarjaa] [Arvopapereita] edustaa globaali haltijavelkakirja.] [Kukin arvopaperisarja] [Arvopaperit] lasketaan liikkeeseen arvoosuusmuotoisina.] Arvopapereiden tunnistenumerot [tunnistenumero(t) (Security Identification number(s))] [Kunkin arvopaperisarjan arvopaperien tunnistenumerot (eli ISIN [ja paikallinen koodi] [ja mnémonique] [ja [ ]]) esitetään tämän tiivistelmän liitetaulukossa..] [Arvopaperien tunnistenumerot (eli ISIN [ja paikallinen koodi] [ja mnémonique] [ja [ ]]) esitetään tämän tiivistelmän liitetaulukossa..] C.2 Arvopaperien valuutta C.5 Arvopaperien vapaan vaihtokelpoisuuden rajoitukset C.8 Arvopapereihin liittyvät oikeudet (mukaan luettuina arvopaperien etuoikeusasema ja oikeuksien rajoitukset) [Kukin arvopaperisarja lasketaan liikkeeseen] [Arvopaperit lasketaan liikkeeseen] [liikkeeseenlaskuvaluutan] ( liikkeeseenlaskuvaluutta ) määräisinä. [Kukin arvopaperisarja on vapaasti vaihdettavissa] [Arvopaperit ovat vapaasti vaihdettavissa], mikäli tarjous- ja myyntirajoituksissa, sovellettavassa lainsäädännössä sekä selvitysjärjestelmän säännöissä ja määräyksissä ei toisin määrätä. Arvopapereihin sovellettava lainsäädäntö Arvopapereihin ja niiden ehtojen tulkintaan sovelletaan Saksan lainsäädäntöä. [Arvopaperien perustamiseen sovelletaan [lainkäyttöalueen] lainsäädäntöä.] Takaisinmaksu Arvopaperin haltijalle maksetaan lunastusmäärä (Redemption Amount) liikkeeseenlaskuvaluutassa. Inline-arvopaperit Jos Knock-out -tapahtuma esiintyy, [arvopaperit lakkaavat arvottomina] [arvopaperikohtainen lunastusmäärä on yhtä suuri kuin [liikkeeseenlaskuvaluutta]]. Kaikki arvopaperit Muutokset ja epätavanomainen lunastus Joissakin erityistilanteissa liikkeeseenlaskijalla voi olla oikeus tehdä tiettyjä muutoksia. Tämän lisäksi liikkeeseenlaskijalla voi poikkeuksellisesti olla oikeus eräännyttää arvopaperit ennenaikaisesti, jos tietty tapahtuma esiintyy

7 Arvopapereiden etuoikeusasema Arvopapereihin liittyvät velvoitteet ovat liikkeeseenlaskijan suoria, ehdottomia ja vakuudettomia (nicht dinglich besichert) maksuvelvoitteita, ja jos soveltuvasta lainsäädännöstä ei muuta johdu, ovat etuoikeusasemaltaan vähintään samassa asemassa kuin liikkeeseenlaskijan kaikki muut etuoikeudelliset ja vakuudettomat (nicht dinglich besichert) maksuvelvoitteet. Vastuunrajoitus Liikkeeseenlaskija on vastuussa arvopapereihin liittyvästä toiminnastaan tai laiminlyönnistään vain, jos ja sikäli kun hän joko rikkoo arvopapereiden olennaisia velvollisuuksia huolimattomasti tai tahallisesti tai rikkoo muita velvollisuuksia törkeän huolimattomasti tai tahallisesti. Määräys Saksan lain mukaisista esittelyajoista ja vanhentuminen Aika, jona arvopapereita saa esittää (Saksan siviilikoodin (Bürgerliches Gesetzbuch) ("BGB")) pykälä 801, kappale 1, kohta 1), on kymmenen vuotta, ja vanhentumisaika esittelyaikana esitetyille arvopapereihin liittyville vaateille on kaksi vuotta kyseisen esittämisajan päättymisestä. C.11 Listaaminen ja kaupankäynnin kohteeksi ottaminen säännellyllä markkinalla tai vastaavalla markkinalla C.15 Kohde-etuuden vaikutus arvopaperien arvoon [Liikkeeseenlaskija aikoo hakea kunkin arvopaperisarjan ottamista kaupankäynnin kohteeksi] [Liikkeeseenlaskija aikoo hakea arvopapereiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi] seuraavilla säännellyillä markkinoilla: [yksi tai useampi säännelty markkina] [ ] [alkaen [päivämäärä]].] [- ei sovellu - [[Kutakin arvopaperisarjaa ei ole tarkoitus listata eikä niillä ole tarkoitus käydä kauppaa millään säännellyllä markkinalla.] [Arvopapereita ei ole tarkoitus listata eikä niillä ole tarkoitus käydä kauppaa millään säännellyllä markkinalla.]] Plain-arvopaperit Lunastusmäärän maksu riippuu kohde-etuuden kehityksestä. Muunnelma 1: Classic Tarkat tiedot: Jos kohde-etuuden viitehinta arvostuspäivänä on suurempi kuin (ostowarranttien tapauksessa) tai pienempi kuin (myyntiwarranttien tapauksessa) toteutus, sijoittajalle maksetaan lunastusmäärä, joka on (i) määrä, jolla kohde-etuuden viitehinta arvostuspäivänä ylittää (ostowarranttien tapauksessa) toteutuksen tai, jolla toteutus ylittää kohde-etuuden viitehinnan arvostuspäivänä (myyntiwarranttien tapauksessa), kerrottuna (ii) [[suhdeluku] ("suhdeluku")] [suhdeluvulla] [ ja joka muunnetaan liikkeeseenlaskuvaluutaksi]. Jos kohde-etuuden viitehinta arvostuspäivänä on yhtä suuri tai pienempi kuin (ostowarranttien tapauksessa) tai yhtä suuri tai suurempi kuin (myyntiwarranttien tapauksessa) toteutus sijoittajalle ei makseta lunastusmäärää ja Plain-arvopaperit lakkaavat arvottomina

8 [Eurex Final -toteutushinta:][automaattisen toteutuksen yhteydessä mahdollisesti maksettava lunastusmäärä lasketaan Eurex Final - toteutushinnan perusteella arvostuspäivänä. Eurex Final - toteutushinta määritetään DAX :n arvon perusteella, joka perustuu indeksiin kuuluvien osakkeiden päivänsisäisiin Xetrahuutokauppahintoihin. Päivänsisäinen huutokauppa alkaa klo (Frankfurtin aikaa).] [Eurex Final -toteutushinta perustuu keskiarvoon EURO STOXX 50 :n arvoista, jotka indeksisponsori laskee klo ja välillä (Frankfurtin aikaa).] [lisää muu ehto] Sijoittajan toteuttaessa arvopaperit (American-tyyppinen toteutus), lunastusmäärä määritetään indeksin hoitajan arvostuspäivänä viimeksi määrittämän ja julkaiseman kohde-etuuden tason (virallinen päätöstaso) perusteella.] Tyyppi[, suhdeluku] ja toteutus on määritetty tiivistelmään liitetyssä taulukossa. Muunnelma 2: Capped Tarkat tiedot: Jos kohde-etuuden viitehinta arvostuspäivänä on suurempi kuin (ostowarranttien tapauksessa) tai pienempi kuin (myyntiwarranttien tapauksessa) toteutus, sijoittajalle maksetaan lunastusmäärä, joka on (i) määrä, jolla kohde-etuuden viitehinta arvostuspäivänä ylittää (ostowarranttien tapauksessa) toteutuksen tai, jolla toteutus ylittää kohde-etuuden viitehinnan arvostuspäivänä (myyntiwarranttien tapauksessa) kerrottuna (ii) [[suhdeluku] ("suhdeluku")] [ ja joka muunnetaan liikkeeseenlaskuvaluutaksi]. Lunastusmäärä on kuitenkin rajattu (capped) enimmäismäärään[ muunnettuna [liikkeeseenlaskuvaluutaksi]. Tämä tarkoittaa, että kohde-etuuden viitehinta arvostuspäivänä siltä osin kuin se ylittää (ostowarranttien tapauksessa) tai alittaa (myyntiwarranttien tapauksessa) rajan (cap) ei korota käteismäärää. Jos kohde-etuuden viitehinta arvostuspäivänä on yhtä suuri tai pienempi kuin (ostowarranttien tapauksessa) tai yhtä suuri tai suurempi kuin (myyntiwarranttien tapauksessa) toteutus sijoittajalle ei makseta lunastusmäärää ja arvopaperit lakkaavat arvottomina. Tyyppi[, suhdeluku], toteutus, enimmäismäärä ja raja (cap) on määritetty tiivistelmään liitetyssä taulukossa. Inline-arvopaperit Lunastusmäärän maksu riippuu kohde-etuuden kehityksestä Inlinearvopaperien jakson aikana. Tarkat tiedot: Jos viitejaksona kaikki kohde-etuuden hinnat ovat suurempia kuin alaraja ja pienempiä kuin yläraja, sijoittajalle maksetaan [liikkeeseenlaskuvaluutta] ("lunastusmäärä"). Jos kohde-etuuden hinta on kuitenkin jonain tarkastelujakson hetkenä vähintään kerran yhtä suuri tai pienempi kuin alaraja tai yhtä suuri tai suurempi kuin yläraja ("Knock-out-tapahtuma") - 8 -

9 [Inline-arvopaperit lakkaavat arvottomina][arvopaperikohtainen lunastusmäärä on [liikkeeseenlaskuvaluutan alayksikkö]]. Tarkastelujakso, alaraja ja yläraja on määritetty tiivistelmään liitetyssä taulukossa. Kaikki arvopaperit ["Vaihtokurssi" tarkoittaa [kohde-etuuden osalta: valuuttakurssi][viitehinta arvostuspäivänä.] [asianmukainen EUR/[vasta-valuutta]kurssi arvostuspäivänä.] [EUR 1.00:n hinta CNH-valuutassa, ja jolla käydään kauppaa kansainvälisillä pankkien välisillä spot-markkinoilla arvostuspäivänä sinä ajankohtana, jona kohde-etuuden viitehinta määritetään ja julkistetaan.] [non quanto kohde-etuuksien osalta][hinta, joka on [perusvaluutta] 1.00 [vastavaluutassa], ja jolla käydään kauppaa kansainvälisillä pankkien välisillä spot-markkinoilla arvostuspäivänä sinä ajankohtana, jona kohde-etuuden viitehinta määritetään ja julkistetaan.] [quanto kohde-etuuksien osalta][vaihtokurssi, joka on yhtä kuin [perusvaluutta] 1.00 = [vastavaluutta] 1.00.] [muu ehto]] [jos kohde-etuutena ovat indeksit tai futuurisopimukset:][arvopapereihin liittyvissä laskelmissa kohdeetuuden [prosenttiyksikkö] [indeksipiste] on yhtä kuin [kohdeetuusvaluutta] 1,00.] C.16 Arvostuspäivä [lisää jos Plain Warrantti] [Toteutuspäivää seuraava [toteutuspäivä] [pörssin aukiolopäivä] [indeksin määrityspäivä] [hyödykkeen vaihtopäivä] [pörssin aukiolopäivä] [pankkipäivä] ellei toteutuspäivä osu toteutusjakson viimeiselle päivälle. Tässä tapauksessa arvostuspäivä on toteutuspäivä] [(Eurex-Finaltoteutushinta)][toteutuspäivä. Automaattisen toteutuksen tapauksessa arvostuspäivä on toteutuspäivää seuraava indeksin määrityspäivä.] [lisää jos Inline-arvopaperi][- ei sovellu Inline-arvopaperien tapauksessa arvostuspäivä ei ole relevantti.] Toteutuspäivä C.17 Kuvaus arvopaperien selvitysmenettelystä C.18 Toimitusmenettely [toteutuspäivä] [Tiivistelmään liitetyssä taulukossa määritetty toteutuspäivä.] [Myöhempi seuraavista: (i) toteutusjaksolle osuva maksupankkipäivä, jona maksuasiamies vastaanottaa toteutusilmoituksen ja (ii) arvopaperit merkitään maksuasiamiehen tilille selvitysjärjestelmässä ja tarkastelujakson viimeinen päivä.] [Tarkastelujakson viimeinen päivä.] [muu ehto] [Kukin myyty arvopaperisarja] [Myydyt arvopaperit] toimitetaan maksupäivänä (Payment Date) selvitysjärjestelmän kautta sovellettavien paikallisten markkinakäytäntöjen mukaisesti. Kaikki arvopapereista johtuvat maksut suoritetaan maksuasiamiehelle, joka siirtää ne selvitysjärjestelmään tai selvitysjärjestelmän ohjeen mukaan hyvittää ne tilinhaltijoille sovellettavissa ehdoissa määritettyinä päivinä. Selvitysjärjestelmään tai sen ohjeen mukaan suoritettu maksu vapauttaa liikkeeseenlaskijan arvopapereihin liittyvistä maksuvelvoitteistaan kyseisen maksun määrän osalta

10 C.19 Kohde-etuuden lopullinen viitehinta [Osake:][Kohde-etuuden viimeksi määritetty ja pörssissä arvostuspäivänä julkistettu kurssi (päätöskurssi)] [muu ehto] [Indeksi:][Kohde-etuuden viimeksi määritetty ja indeksinhoitajan arvostuspäivänä julkistama taso (virallinen päätöstaso)] [muu ehto] [Metalli] [lisää, jos kyse kullasta/hopeasta][aamupäivän Lontoon [kullan] [hopean] hinta Yhdysvaltain dollareissa [kulta] [hienolle] troy-unssille [kultaa] [hopeaa], jonka toimituksesta Lontoossa vastaa LBMA:n toimitukseen valtuuttama jäsen ja jonka laskennasta ja hallinnoinnista huolehtii yksi tai useampi riippumaton palveluntarjoaja LBMA:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti; LBMA julkistaa tavanomaisesti verkkosivullaan osoitteessa arvostuspäivänä voimassa olevat hinnat.] [lisää, jos kyse platinasta/palladiumista][aamupäivän Lontoon [platinan] [palladiumin] hinta (tai LBMA:n [platinan] [palladiumin] hinta) Yhdysvaltain dollareissa per brutto troy-unssi [platinaa] [palladiumia], jonka toimituksesta Lontoossa vastaa LPPM:n toimitukseen valtuuttama jäsen ja jonka laskennasta ja hallinnoinnista huolehtii LME; LME julkistaa tavanomaisesti verkkosivullaan osoitteessa arvostuspäivänä voimassa olevat hinnat] [lisää, jos kyse teollisesta metallista][yhden kohde-etuuden tonnimetrin virallinen käteisselvityshinta Yhdysvaltain dollareissa, joka on määritelty pörssissä ja sen seurauksena julkistettu Bloomberg tickerissä [ticker] arvostuspäivänä.] [lisää muu ehto]. [Futuurisopimus:]Kohde-etuuden [avaushinta] [selvityskurssi] [lisää muu kurssi], joka määritetään ja julkistetaan pörssissä (Exchange) [ilmaistuna prosentteina] [ilmaistuna desimaalilukuina ja muunnettuna prosenttiyksiköinä] arvostuspäivänä.] [muu ehto] [Valuuttakurssi:] [ [jos EUR on osa valuuttakurssia] [lisää, mikäli EUR/CNH] [EUR/CNH-vaihtokurssi, joka saadaan kertomalla (i) CNH:n määräinen 1,00 USD:n USD/CNH-vaihtokurssi, jonka määrittää Thomson Reuters Treasury Markets Association arvostuspäivänä kello tai niillä main (Hongkongin aikaa) ja joka julkistetaan Reutersin sivulla CNHFIX= (tai sen seuraajasivulla) ja (ii) 1,00 EUR:n USD-valuutan määräinen kurssi, jolla käydään kauppaa kansainvälisillä pankkien välisillä spot-markkinoilla kyseisenä ajankohtana.] [lisää kaikissa muissa tapauksissa][euron virallinen vaihtokurssi [vastavaluutta] määräisenä Euroopan keskuspankin määrittämänä ja julkistamana arvostuspäivänä Reutersin sivulla ECB37.] [jos EUR ei ole osa valuuttakurssia][lisää, mikäli USD/CNH)][CNH:n määräinen 1,00 USD:n USD/CNH-vaihtokurssi, jonka määrittää Thomson Reuters Treasury Markets Association arvostuspäivänä kello tai niillä main (Hongkongin aikaa) ja joka julkistetaan Reutersin näyttösivulla CNHFIX= (tai sen seuraajasivulla).] [lisää kaikissa muissa tapauksissa] [Arvostuspäivän [vastavaluutan] määräinen 1,00 [perusvaluutan kurssi], joka saadaan jakamalla kyseinen 1,00 EUR:n [vastavaluutan] määräinen [EUR/[vastavaluutta]]-kurssi kyseisellä EUR/[perusvaluuutta]- kurssilla ja ilmoitetaan [perusvaluutan] hintana 1,00 EUR:lle.] [muu ehto] [lisää jos Inline-arvopaperi][- ei sovellu Inline-arvopaperien tapauksessa lopullinen viitehinta ei ole

11 relevantti.] C.20 Kohde-etuuden tyyppi ja tiedot siitä, mistä kohde-etuutta koskevia tietoja on saatavilla [Osake] Kunkin arvopaperisarjan kohde-etuutena olevat omaisuuslajit on esitetty tämän tiivistelmän liitetaulukossa (kukin kohde-etuus, Underlying] ["kohde-etuus"]). [Arvopapereiden kohde-etuutena olevat omaisuuslajit on esitetty tämän tiivistelmän liitetaulukossa ( kohde-etuus, Underlying] ["kohde-etuus"]). [indeksi, metalli, futuurisopimus, valuuttakurssi][arvopaperin kohdeetuutena on [[indeksi, indeksinhoitaja, ISIN]] [metalli][lisää, jos kyse kullasta][kultaharkot tai LBMA:n sääntöjen mukainen kohdistamaton kulta ("kulta")][lisää, jos kyse hopeasta][hopeaharkot tai LBMA:n sääntöjen mukainen kohdistamaton hopea ("hopea")][lisää, jos kyse platinasta][platinaharkot tai -levyt tai LPPM:n sääntöjen mukainen kohdistamaton platina ("platina")][lisää, jos kyse palladiumista][palladiumharkot tai LPPM:n sääntöjen mukainen kohdistamaton palladium ("palladium")][lisää, jos kyse alumiinista][korkeatasoinen primaarialumiini][lisää, jos kyse kuparista][a-kupari][lisää, jos kyse lyijystä][standardilyijy] [lisää, jos kyse nikkelistä][primaarinikkeli] [lisää, jos kyse tinasta][tina][lisää, jos kyse sinkistä][erityinen korkeatasoinen sinkki], jolla käydään kauppaa LME:ssä ja joka on sen sääntöjen mukainen.][[futuurisopimus, näyttösivu, eräpäivä]] [[valuuttakurssi]] ("kohde-etuus").] [Osake] [Tietoja kohde-etuudesta kuhunkin arvopaperisarjaan liittyen on saatavana tämän tiivistelmän liitetaulukosta.][tietoja kohde-etuudesta on saatavana tämän tiivistelmän liitetaulukosta.] [Indeksi, metalli, futuurisopimus, valuuttakurssi][tietoja kohdeetuudesta on saatavilla [verkkosivulta].]

12 Osa D Riskit Arvopapereiden ostamiseen liittyy tiettyjä riskejä. Liikkeeseenlaskija huomauttaa nimenomaisesti, että arvopapereihin tehtävään sijoitukseen liittyvien riskien kuvaus käsittää ainoastaan suurimmat riskit, jotka olivat liikkeeseenlaskijan tiedossa ohjelmaesitteen päiväyksenä. Osatekijä Osatekijän kuvaus Julkistamisvaatimus D.2 Liikkeeseenlaskijaan liittyvät keskeiset riskit [Kuhunkin arvopaperierään][arvopapereihin] sisältyy liikkeeseenlaskijaan liittyvä riski, jota nimitetään myös velkojariskiksi tai sijoitusta suunittelevien sijottajien luottoriskiksi. Liikkeeseenlaskijariski on riski siitä, että COMMERZBANK tulee tilapäisesti tai pysyvästi kyvyttömäksi suorittamaan koron ja/tai lunastusmäärän maksamisvelvoitteitaan. Lisäksi COMMERZBANKiin kohdistuu useita sen liiketoimiin sisältyviä riskejä. Näitä ovat erityisesti seuraavat riskit: Maailman rahoitusmarkkinoiden kriisi ja valtionvelkakriisi Maailman rahoitusmarkkinoiden kriisi ja erityisesti euroalueen valtionvelkakriisi ovat aiemmin aiheuttaneet huomattavaa haittaa konsernin nettovarallisuudelle, rahoitusasemalle ja liiketoiminnan tulokselle, ja voidaan olettaa, että tulevaisuudessa voi esiintyä uusia olennaisia konserniin kohdistuvia haittavaikutuksia, etenkin jos kriisi kärjistyy uudelleen. Kriisin kärjistyminen uudelleen Euroopan talousja rahaliiton alueella saattaa aiheuttaa olennaista haittaa, jonka seuraukset voivat uhata jopa konsernin olemassaoloa. Konserni omistaa suuren määrän valtionvelkakirjoja. Tällaisten valtionvelkakirjojen heikkenemisellä ja käyvän arvon alenemisella on ollut olennaisia haitallisia vaikutuksia konsernin nettovarallisuuteen, rahoitusasemaan ja liiketoiminnan tulokseen, ja tulevaisuudessa voi esiintyä uusia haittavaikutuksia. Makrotalousympäristö Makrotaloudessa muutaman viime vuoden ajan jatkunut tilanne on vaikuttanut haitallisesti konsernin liiketoiminnan tulokseen, ja konsernin voimakas riippuvuus talousympäristöstä etenkin Saksassa saattaa edelleen aiheuttaa lisää haittavaikutuksia, talouden kääntyessä uudelleen laskusuuntaan. Vastapuolen luottohäiriöriski Konserniin kohdistuu luottohäiriöriski (luottoriski), mukaan lukien suurten yksittäisten sitoumusten, suurten lainojen ja yksittäisille sektoreille keskittyvien sitoumusten (niin kutsuttu bulk risk) osalta sekä sellaisille velkojille myönnettyjen lainojen osalta, joihin valtionvelkakriisi saattaa erityisesti vaikuttaa. Kaupallisen kiinteistörahoituksen ja alusrahoituksen salkkujen supistamiseen kohdistuu huomattavia riskejä, kun otetaan huomioon nykyinen vaikea markkinatilanne ja kiinteistö- ja alushintojen volatiliteetti ja näihin haitallisesti vaikuttava luottohäiriöriski (luottoriski) sekä riski vakuutena käytettyjen suoran omistettujen alusten ja kiinteistöjen sekä yksityis- ja liikekiinteistöjen merkittävästä arvonmuutoksesta. Konsernin sijoituksiin kuuluu huomattava määrä järjestämättömiä lainoja, eikä vakuus välttämättä riitä korvaamaan luottohäiriöitä tai aiemmin toteutettuja arvonalennuksia ja varauksia

13 Markkinahintariskit Konserniin kohdistuu markkinoiden kurssiriski osakkeiden ja sijoitusrahasto-osuuksien arvostuksen yhteydessä sekä korko-, korkoero-, valuutta-, volatiliteetti- ja korrelaatioriskin sekä hyödykehintariskin muodossa. Strategiset riskit On olemassa riski, että konserni ei välttämättä pysty hyödyntämään strategista agendaansa tai pystyy toteuttamaan sen vain osittain tai suunniteltua suuremmilla kuluilla. Lisäksi suunniteltujen toimenpiteiden toteuttaminen ei välttämättä johda niillä tavoiteltujen strategisten tavoitteiden saavuttamiseen. Kilpailutilanteesta johtuvat riskit Markkinoita, joilla konserni toimii, erityisesti Saksan markkinoita ja niillä ennen kaikkea liiketoimia yksityis- ja yritysasiakkaiden kanssa sekä investointipankkitoimintaa, sekä Puolan markkinoita, luonnehtii voimakas hintoihin ja ehtoihin liittyvä kilpailu, joka aiheuttaa huomattavaa marginaaleihin kohdistuvaa painetta. Likviditeettiriskit Konserni on riippuvainen likviditeetin jatkuvasta saatavuudesta, ja markkinoiden laajuinen tai yrityskohtainen likviditeettipula saattaa aiheuttaa olennaista haittaa konsernin nettovaroille, rahoitusasemalle ja liiketoiminnan tulokselle. Liiketoimintariskit Konserniin kohdistuu useita liiketoimintariskejä, mukaan luettuna riski siitä, että työntekijät aiheuttavat kohtuuttomia riskitilanteita konsernin puolesta ja/tai nimissä tai rikkovat pankkien sääntelyyn liittyviä säädöksiä toteuttaessaan pankin liiketoimia ja aiheuttavat siten yllättäen esiintyvää huomattavaa vahinkoa, joka voi myös välillisesti johtaa säädännällisten pääomavaatimusten tiukentumiseen. Goodwill -alaskirjauksiin liittyvät riskit On mahdollista, että konsernitilinpäätöksessä ilmoitettua liikearvoa ja tuotemerkkeihin liittyvää arvoa saatetaan joutua alentamaan kokonaan tai osittain liikearvon arvonalentumistestien seurauksena. Pankkikohtaisen sääntelyn riskit Jatkuvasti tiukentuvat pääoman ja likviditeetin sääntelyyn liittyvät normit sekä menettely ja raportointivaatimukset saattavat tehdä useiden konsernin toimintojen liiketoimintamallin kyseenalaiseksi ja vaikuttaa haitallisesti konsernin kilpailuasemaan, alentaa konsernin tuottavuutta tai johtaa siihen, että konsernin on kerättävä lisää pääomaa. Muut talouskriisin vuoksi ehdotetut sääntelyuudistukset, esimerkiksi pankkiveron tai mahdollisen rahoitusmarkkinaveron kaltaiset vaatimukset, omaan lukuun tehtävän kaupankäynnin rakenteellinen erottaminen liiketoimintatarkoituksessa tehtävästä talletusten keräämisestä tai entistä tiukemmat tietojen julkistamiseen ja yrityksen organisaatioon liittyvät velvoitteet voivat vaikuttaa olennaisesti konsernin liiketoimintamalliin ja kilpailutilanteeseen

14 Oikeudelliset riskit COMMERZBANKin liiketoimista saattaa aiheutua oikeusjuttuja, joiden lopputulosta ei voida ennakoida ja joihin liittyy konserniin kohdistuvia riskejä. Esimerkiksi harhaanjohtavaan sijoitusneuvontaan perustuvista korvausvaatimuksista on aiheutunut huomattavia maksuja, ja niistä saattaa aiheutua konsernille lisää huomattavia maksuja myös tulevaisuudessa. COMMERZBANKiin ja sen tytäryhtiöihin kohdistuu korvausvaateita, myös tuomioistuimissa käsiteltäviä, jotka liittyvät sen liikkeeseenlaskemien voittoosuustodistusten ja trust preferred -tyyppisten arvopaperien arvon maksuun ja korottamiseen. Tällaisten tuomioistuinkäsittelyjen lopputuloksista saattaa aiheutua konsernille olennaista haittaa, joka ei rajoitu kussakin tapauksessa vahvistettuihin korvausvaateisiin. Sääntely- ja valvontatoimet sekä tuomioistuinkäsittelyt saattavat aiheuttaa konsernille olennaista haittaa. Sääntely-, valvonta- ja syyttäjäviranomaisten aloittamat käsittelyt saattavat aiheuttaa konsernille olennaista haittaa. D.6 Arvopapereihin liittyvien keskeisten riskien avaintiedot Ei jälkimarkkinoita juuri ennen erääntymistä Markkinatakaaja ja/tai arvopaperipörssi lopettaa kaupankäynnin arvopapereilla hieman ennen niiden erääntymispäivää. [jos valuuttariskejä ei sovelleta] [Viimeisen kaupankäyntipäivän ja arvostuspäivän välisenä aikana yhden tai useamman kohde-etuuden hinta, joka saattaa olla merkityksellinen arvopapereiden kannalta, saattaa kuitenkin vielä muuttua. Tästä voi aiheutua sijoittajalle haittaa.] [jos valuuttariskejä sovelletaan] [Viimeisen kaupankäyntipäivän ja arvostuspäivän välisenä aikana yhden tai useamman kohde-etuuden hinta ja/tai vaihtokurssi, joista kumpikin saattaa olla merkityksellinen arvopapereiden kannalta, saattaa kuitenkin vielä muuttua. Tästä voi aiheutua sijoittajalle haittaa.] Lisäksi on olemassa riski siitä, että ehdoissa määritelty raja-arvo saavutetaan, ylitetään tai rikotaan muulla tavalla ensimmäistä kertaa ennen erääntymistä sen jälkeen, kun kaupankäynti jälkimarkkinoilla on jo päättynyt. Arvopaperit ovat vakuudettomia maksuvelvoitteita (Status) Arvopaperit ovat liikkeeseenlaskijan ehdottomia maksuvelvoitteita. Niillä ei ole Saksan pankkiyhdistyksen talletussuojarahaston (Einlagensicherungsfonds des Bundesverbandes deutscher Banken e.v.) takausta, eikä Saksan talletussuojaa ja sijoittajille maksettavia korvauksia koskevaa lakia (Einlagensicherungs- und Anlegerentschädigungsgesetz) sovelleta niihin. Sijoittajalla on siten riski siitä, että liikkeeseenlaskija ei kykene suorittamaan arvopapereiden perusteella määräytyviä velvoitteitaan tai kykenee siihen vain osittain. Tällaisessa tapauksessa sijoittaja saattaa menettää koko sijoittamansa pääoman. Ehdotettu rahoitusmarkkinavero (FTT) Euroopan komissio on ehdottanut yhteisen rahoitusmarkkinaveron (FTT) käyttöönottoa Belgiassa, Saksassa, Virossa, Kreikassa, Espanjassa, Ranskassa, Italiassa, Itävallassa, Portugalissa, Sloveniassa ja Slovakiassa. Viro on kuitenkin sittemmin ilmoittanut, ettei se aio osallistua. Ehdotettu rahoitusmarkkinavero voisi soveltua tietyissä tilanteissa tiettyihin arvopaperikauppoihin (mukaan lukien

15 kaupankäynti jälkimarkkinoilla). Rahoitusmarkkinavero edellyttää kuitenkin vielä osallistuvien EU-maiden välisiä neuvotteluja. Muutkin EU-maat voivat päättää osallistua. Lisäksi, tällä hetkellä on epävarmaa, koska rahoitusmarkkinavero pannaan täytäntöön ja koska vero tulee voimaan arvopapereiden osalta. Instituutioiden ja rahoituslaitosten elvytys- ja kriisinratkaisulakiin liittyvät riskit, mukaan lukien yksinkertaisen kriisinratkaisun mekanismin vakiinnuttava EU-säädös ja ehdotus uudeksi EUsäädökseksi tiettyjen pankkitoimintojen pakolliseksi eriyttämiseksi Instituutioiden ja rahoituslaitosten elvytys- ja kriisinratkaisulaki (Gesetz zur Sanierung und Abwicklung von Instituten und Finanzgruppen SAG), jolla EU:n direktiivi luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä (EU 2014/59/EU) on saatettu voimaan Saksassa, ("Elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivi" tai "BRRD") saattaa johtaa muun muassa siihen, että arvopaperien ehdot (esim. erääntyminen) vaihtelevat, pääoman, koron tai muun arvopaperiin liittyvän maksun maksuvaatimus muutetaan yhdeksi tai useammaksi instrumentiksi, jotka muodostavat liikkeeseenlaskijalle ydinpääoman (Tier 1) pääomaa, kuten tavallisia osakkeita tai pysyvää alentamista (mukaan lukien nollaan asti) toimivaltaisen kriisinratkaisuviranomaisen väliintulon kautta. Kuhunkin näistä toimenpiteistä viitataan jatkossa säännönmukaisena bail-in -menettelynä. Tällaisessa tilanteessa arvopapereidenhaltijoilla ei olisi mitään vaatimuksia liikkeeseenlaskijaa kohtaan eikä liikkeeseenlaskijalla olisi mitään arvopapereiden mukaista maksuvelvollisuutta. Näin tapahtuisi, mikäli liikkeeseenlaskija tulee tai toimivaltainen viranomainen pitää tätä elinkelvottomana (aiemmin voimassa olleen lain mukaan määriteltynä) tai kykenemättömäksi jatkamaan säänneltyä toimintaansa ilman tällaista muuntamista tai alaskirjausta tai ilman julkisen sektorin pääomaa. Kriisinratkaisuviranomaisen tulee käyttää toimivaltaansa niin, että (i) ensin ydinpääoman instrumentit (kuten liikkeeseenlaskijan tavalliset osakkeet) alaskirjataan suhteessa asianmukaisiin tappioihin, (ii) tämän jälkeen muiden pääomainstrumenttien (lisäydinpääoman instrumentit ja toissijaisen pääoman (Tier 2) instrumentit) alaskirjataan pysyvästi tai muunnetaan ydinpääomainstrumenteiksi niiden etusijajärjestyksen mukaisesti ja (iii) tämän jälkeen hyväksyttävät velat kuten arvopapereiden mukaiset velat muunnetaan ydinpääomainstrumenteiksi tai alaskirjataan pysyvästi sovitun etusijajärjestyksen mukaisesti. Se, missä määrin arvopaperitvoivat olla säännönmukaisen bail-in -menettelyn kohteena, riippuu monesta liikkeeseenlaskijan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta osatekijästä ja näin ollen on vaikeaa ennustaa koska, jos koskaan, säännönmukaista bail-in menettelyä sovelletaan. Mahdollisten sijoittajien tulisi ottaa huomioon, että he voivat menettää koko sijoituksensa, mukaan lukien pääoma sekä kertyneet korot, mikäli säännönmukaista bail-in menettelyä sovelletaan. Taloudellinen julkinen tuki on yleensä saatavilla vasta viimeisenä keinona sen jälkeen, kun on arvioitu ja hyödynnetty, niin laajalti kuin mahdollista, kriisinratkaisuvälineitä, mukaan lukien säännönmukaista bail-in menettelyä. Lisäksi yksinkertaisen kriisinratkaisun mekanismin vakiinnuttava EUsäädös ("SRM-säädös") sisältää säännöksiä, jotka liittyvät kriisinratkaisun suunnitteluun, aikaiseen väliintuloon, kriisinratkaisun toimiin sekä kriisinratkaisuinstrumentteihin. Näin varmistetaan, että

16 kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten sijaan olisi yksi viranomainen, eli yllä mainittu yksinkertaisen kriisinratkaisun toimielin, joka tekee kaikki tarvittavat päätökset pankkiunionin pankeista. Euroopan komissio hyväksyi ehdotuksen uudeksi tiettyjen pankkitoimintojen pakolliseksi eriyttämiseksi, joka on monessa suhteessa tiukempi kuin Saksan pankkieriyttämislain vaatimuksen (Saksan pankkilain kappaleet 3(2)-(4), 25f ja 64s (Kreditwesengesetz KWG). Eurooppalaisilta pankeilta, jotka ylittävät seuraavat kynnysarvot kolmena peräkkäisenä vuonna: a) pankin kokonaisvarat ovat tai ylittävät 30 miljardia euroa; b) pankin kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat ja -velat kokonaismäärältään ovat tai ylittävät 70 miljardia euroa tai 10% niiden kokonaisvaroista, kielletään automaattisesti omaan lukuun tapahtuva kaupankäynti, joka on kapeasti määritelty toimintoina, joilla ei ole suojaustarkoitusta tai yhteyttä asiakkaiden tarpeisiin. Lisäksi tällaisia pankkeja kielletään sijoittamasta hedgerahastoihin ja omistamasta tällaisten rahastojen tai yhteisöjen osakkeita. Muut kaupankäynti- ja sijoituspankkitoiminnot mukaan lukien markkinatakaus, luotonanto pääomasijoitus- ja riskipääomarahastoille, sijoittajana ja järjestäjänä toimiminen monimutkaisessa arvopaperistamisessa, johdannaisten myynti ja kauppa eivät ole kiellon alaisia, joskin ne voivat olla eriyttämisen piirissä. Omaan lukuun tapahtuvan kaupankäynnin kielto tulisi voimaan ja muiden kauppatoimintojen eriyttäminen Mikäli pakollinen eriyttäminen määrätään, lisäkuluihin, kuten korkeampiin rahoituskuluihin, pääoman lisävaatimuksiin, eriyttämisestä aiheutuviin toiminnallisiin kuluihin ja hajauttamisesta saadun edun puuttumiseen tulee varautua. Yhdysvaltain FATCA-lain mukainen veronpidätys Liikkeeseenlaskija saattaa olla velvollinen tekemään enintään 30 prosentin pidätyksen jälkeen suoritetuista kaikista tai joistakin maksuista, joiden perusteena ovat (i) arvopaperit, jotka on laskettu liikkeeseen tai joita on olennaisesti muutettu sen päivän jälkeen, joka on kuusi kuukautta siitä päivästä, jolloin "foreign passthru payments" maksuja koskevat lopulliset säädökset julkistetaan Yhdysvaltain hallituksen tiedotuslehdessä (Federal Register), (ii) arvopaperit, jotka on laskettu liikkeeseen tai joita on olennaisesti muutettu sen päivän jälkeen, joka on kuusi kuukautta siitä päivästä, jolloin niiden tyyppisiä velvoitteita on ensi kertaa kohdeltu osinkoa vastaavina tai (iii) liikkeeseenlaskupäivästä riippumatta arvopaperit, joita tiettyjen säännöksien, yleisesti kutsutaan ulkomaisia tilejä koskevina ehtoina ( Foreign Account Tax Compliance ), mukaan kohdellaan oman pääoman ehtoisina instrumentteina. Yhdysvaltain verolainsäädännön ennakonpidätys (U.S. Hiring Incentives to Restore Employment Act Withholding) Liikkeeseenlaskija tai muu ennakonpidätysasiamies voi joutua pidättämään veroa jopa 30 prosenttia Yhdysvaltain osinkoa vastaavista määristä, jotka maksetaan tai katsotaan maksetuiksi tiettyjen rahoitusinstrumenttien liikkeeseenlaskun jälkeen, jos tietyt edellytykset täyttyvät. Luottoluokituksen heikkenemisen vaikutus

17 Arvopapereiden arvoon saattavat vaikuttaa luokituslaitosten liikkeeseenlaskijalle antamat luottoluokitukset. Yhdenkin tällaisen luokituslaitoksen toteuttama liikkeeseenlaskijan luottoluokituksen alentaminen saattaa vähentää arvopapereiden arvoa. Muutokset ja epätavanomainen eräännyttäminen Liikkeeseenlaskijalla on oikeus tehdä muutoksia warranttien ehtoihin tai eräännyttää ja lunastaa arvopaperit ennenaikaisesti tiettyjen ehtojen täyttyessä. Tämä saattaa vaikuttaa negatiivisesti arvopapereiden arvoon. Jos arvopaperit eräännytetään, arvopapereiden haltijoille erääntymisen yhteydessä maksettu lunastusmäärä saattaa olla pienempi kuin määrä, jonka arveopapereiden haltijat olisivat saaneet, jos tällaista eräännyttämistä ei olisi tehty. Häiriötapahtumat Liikkeeseenlaskijalla on oikeus määrittää häiriötapahtumat (esim. markkinahäiriötapahtumat), jotka saattavat viivästyttää laskentaa ja/tai arvopapereista aiheutuvien velvoitteiden suorittamista ja joka saattaa vaikuttaa arvopapereiden arvoon. Lisäksi tietyissä säädetyissä tapauksissa liikkeeseenlaskija saattaa arvioida tiettyjä hintoja, jotka liittyvät velvoitteisiin tai kynnysarvojen saavuttamiseen. Nämä arviot saattavat poiketa vastaavista todellisista arvoista. Liikkeeseenlaskijan korvaaminen toisella Jos ehdoissa määrätyt kriteerit täyttyvät, liikkeeseenlaskijalla on oikeus milloin tahansa ilman arvopapereiden haltijoiden suostumusta nimittää toinen yhtiö tilalleen uudeksi liikkeeseenlaskijaksi kaikkien arvopapereista tai niiden yhteydessä aiheutuvien velvoitteiden osalta. Tällaisessa tapauksessa arvopapereiden haltijaan kohdistuu yleisesti myös uuden liikkeeseenlaskijan maksukyvyttömyyden riski. Kohde-etuuteen liittyvät riskitekijät Arvopaperit ovat sidoksissa kohde-etuuden arvoon ja kohdeetuuteen liittyvään riskiin. Kohde-etuuden arvon muodostumisperusteina ovat useat tekijät, jotka saattavat olla yhteydessä toisiinsa. Niihin voi sisältyä liikkeeseenlaskijasta riippumattomia taloudellisia, rahoituksellisia ja poliittisia tapahtumia. Kohde-etuuden aiempaa kehitystä ei pidä ymmärtää osoitukseksi sen tulevasta kehityksestä arvopapereiden voimassaoloaikana. Riski toteutumisen yhteydessä Plain-arvopaperit Muunnelma 1: Classic Sijoittajaan kohdistuu riski siitä, että lunastusmäärä on pienempi kuin arvopaperin hankintahinta. Mitä pienempi (ostowarranttien tapauksessa) tai suurempi (myyntiwarranttien tapauksessa) on kohde-etuuden viitekurssi arvostuspäivänä, sitä suurempi on tappio. Jos kohde-etuuden viitehinta on arvostuspäivänä yhtä suuri tai pienempi (ostowarranttien tapauksessa) tai yhtä suuri tai suurempi (myyntiwarranttien tapauksessa) kuin toteutus, lunastusmäärä on

18 nolla. Tällöin arvopaperin haltijalle aiheutuu tappio, joka on arvopaperista maksetun koko hinnan suuruinen (täydellinen tappio). Muunnelma 2: Capped Sijoittajaan kohdistuu riski siitä, että lunastusmäärä on pienempi kuin arvopaperin hankintahinta. Mitä pienempi (ostowarranttien tapauksessa) tai suurempi (myyntiwarranttien tapauksessa) on kohde-etuuden viitehinta arvostuspäivänä, sitä suurempi on tappio. Jos kohde-etuuden viitehinta on arvostuspäivänä yhtä suuri tai pienempi (ostowarranttien tapauksessa) tai yhtä suuri tai suurempi (myyntiwarranttien tapauksessa) kuin toteutus, lunastusmäärä on nolla. Tällöin arvopaperin haltijalle aiheutuu tappio, joka on arvopaperista maksetun koko hinnan suuruinen (täydellinen tappio). Lunastusmäärä on kuitenkin rajoitettu (capped). Tämä tarkoittaa, että lunastusmäärää ei makseta siltä osin kuin kohde-etuuden viitehinta arvostuspäivänä ylittää (ostowarranttien tapauksessa) tai alittaa (myyntiwarranttien tapauksessa) rajan. Näissä tapauksissa sijoittajalle maksetaan kiinteä enimmäismäärä. Vaikka sijoittajan saama tuotto on rajattu enimmäismäärään, sijoittajalle voi kuitenkin aiheutua täydellinen tappio, jos kohde-etuuden kehitys on epäsuotuisa. Inline-arvopaperit Sijoittajien tulee huomioida, että lunastusmäärän maksu riippuu kohde-etuuden hinnasta tarkastelujakson aikana. Jos kuitenkin kohde-etuuden hinta saavuttaa tai ylittää ylärajan tai saavuttaa tai putoaa alle alarajan ( Knock-out -tapahtuma ),[arvopaperit lakkaavat arvottomina][lunastusmäärä on yhtä suuri kuin arvopaperikohtainen määrä, joka on määritelty ehdoissa]. Tällöin arvopaperin haltijalle aiheutuu tappio, joka on [melkein] arvopaperista maksetun koko hinnan suuruinen (täydellinen tappio). Kaikki arvopaperit, joihin kohdistuu valuuttariski Lisäksi sijoittajaan kohdistuu valuuttariski, kun muut kuin liikkeeseenlaskuvaluuttamääräiset määrät muunnetaan arvostuspäivän valuuttakurssin mukaan. Riskit tilanteessa, jossa sijoittaja aikoo myydä tai joutuu myymään arvopaperit: Markkina-arvoriski: Saatava myyntihinta saattaa olla merkittävästi alhaisempi kuin sijoittajan maksama ostohinta. Arvopapereiden markkina-arvo riippuu pääosin kohde-etuuden kehityksestä, mutta ei mukaile sitä tarkasti. Erityisesti seuraavat tekijät saattavat vaikuttaa haitallisesti arvopapereiden markkinahintaan: - Muutokset kohde-etuuden hinnan vaihtelun (volatiliteetin) ennakoidussa voimakkuudessa - Korkotason kehitys

19 - Warranttien jäljellä oleva voimassaoloaika [jos arvopapereihin kohdistuu valuuttariski] [- Valuuttakurssien haitalliset muutokset] [osakkeet:] [- Osakkeen osinkokehitys] [indeksit:] [- Indeksiin sisältyvien osakkeiden osinkokehitys] Kukin näistä tekijöistä saattaa vaikuttaa itsenäisesti, vahvistaa toistensa vaikutuksia tai mitätöidä ne. Kaupankäyntiriski: Liikkeeseenlaskija ei ole velvollinen toimittamaan jatkuvasti arvopapereiden osto- ja myyntihintoja (i) pörsseille, joissa arvopaperit mahdollisesti on listattu, tai (ii) OTC-periaatteella, eikä se ole velvollinen ostamaan arvopapereita takaisin. Vaikka liikkeeseenlaskija yleensä toimittaisi osto- ja myyntihinnat, arvopapereiden myynnissä tai ostossa saattaa olla tilapäisiä rajoituksia tai se saattaa olla mahdotonta epätavallisen markkinatilanteen tai teknisten ongelmien aikana

20 Osa E Tarjous Osatekijä E.2b Osatekijän kuvaus Syy tarjouksen tekemiseen ja tuottojen käyttö, jos se ei ole voiton tuottaminen ja/tai tietyiltä riskeiltä suojautuminen Julkistamisvaatimus - ei sovellu Voiton tuottaminen E.3 Kuvaus tarjouksen ehdoista E.4 Liikkeeseenlaskuun/ tarjoukseen liittyvät aineelliset edut ja eturistiriidat [COMMERZBANK tarjoaa [aloituspäivämäärä] alkaen arvopaperisarjaa, jonka liikkeeseenlaskun kokonaismäärä ja aloitushinta per arvopaperi on esitetty liikeeseenlaskukohtaisen tiivistelmän liitetaulukossa.] [COMMERZBANK tarjoaa [aloituspäivämäärä] alkaen [myös] arvopapereita [([järjestysnumero] erä)], jonka liikkeeseenlaskun määrä ja aloitushinta per arvopaperi on esitetty liikeeseenlaskukohtaisen tiivistelmän liitetaulukossa. [Erien [eränumerot] yhteismäärä on [liikkeeseenlaskun kokonaismäärä] per arvopaperit.]] [muut ehdot] Seuraavat eturistiriidat saattavat ilmetä liikkeeseenlaskijan toteuttaessa arvopapereiden ehtojen mukaisia oikeuksiaan ja/tai velvoitteitaan (esim. ehtojen määrittämisen tai muuttamisen yhteydessä), jotka vaikuttavat maksettaviin määriin: - kohde-etuudella tehtävien transaktioiden toteuttaminen -kohde-etuuteen liittyvien uusien johdannaisinstrumenttien liikkeeseenlasku - liikesuhde kohde-etuuden liikkeeseenlaskijan kanssa -olennaisten kohde-etuuteen liittyvien tietojen (mukana luettuina muut kuin julkiset tiedot) hallussapito - markkinatakaajana (Market Maker) toimiminen E.7 Arvio kuluista, jotka liikkeeseenlaskija tai tarjoaja veloittaa sijoittajalta Sijoittaja voi yleensä ostaa arvopapereita kiinteään merkintähintaan. Tämä kiinteä hinta sisältää kaikki kulut, jotka liikkeeseenlaskijalle aiheutuvat arvopapereiden liikkeeseenlaskusta ja myynnistä (esim. jälleenmyynti-, strukturointi- ja suojauskulu sekä COMMERZBANKin voittomarginaali).] [muut ehdot]

21 Tiivistelmän liitetaulukko ISIN (C.1) [[Paikallinen koodi] [Mnémonique] [ ] (C.1)] [täydennä tiedot ja lisää tarvittava määrä sarakkeita] (C.15) [Toteutuspäivä (C.16)] [täydennä kohde-etuuden tiedot ja lisää tarvittava määrä sarakkeita] (C.20) [Verkkosivu (C.20)] Liikkeeseenlaskun määrä (E.3) Aloitushinta (E.3) [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [ ] [lisää tarvittava määrä rivejä]

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi (Elements). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi-

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi (Elements). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi-

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi (Elements). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi-

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi (Elements). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi-

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi (Elements). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi-

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi (Elements). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi-

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi (Elements). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi-

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi (Elements). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi-

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi (Elements). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi-

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi (Elements). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi-

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi ( Elements ). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi-

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi ( Elements ). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi-

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi ( Elements ). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi-

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ t koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi (Elements). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi- ja liikkeeseenlaskijatyypin

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus

TIIVISTELMÄ. Julkistamisvaatimus TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat julkistamisvaatimuksista, joita kutsutaan osatekijöiksi ( Elements ). Nämä osatekijät on numeroitu osissa A E (A.1 E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki tämän arvopaperi-

Lisätiedot

Commerzbank Aktiengesellschaft Frankfurt am Main. Tiivistelmä ja arvopaperiliite 15.5.2013. Warrantit

Commerzbank Aktiengesellschaft Frankfurt am Main. Tiivistelmä ja arvopaperiliite 15.5.2013. Warrantit Commerzbank Aktiengesellschaft Frankfurt am Main Tiivistelmä ja arvopaperiliite 15.5.2013 Warrantit Tämä asiakirja käsittää tiivistelmän (Tiivistelmä) ja arvopaperiliitteen (Arvopaperiliite), ja yhdessä

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE LISTALLEOTTOESITTEEN PERUSOSAN TÄYDENNYSOSA TEKNISET EHDOT WARRANTEILLE, JOIDEN KOHDE-ETUUTENA ON VALUUTTAKURSSI

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE LISTALLEOTTOESITTEEN PERUSOSAN TÄYDENNYSOSA TEKNISET EHDOT WARRANTEILLE, JOIDEN KOHDE-ETUUTENA ON VALUUTTAKURSSI SOCIÉTÉ GÉNÉRALE LISTALLEOTTOESITTEEN PERUSOSAN TÄYDENNYSOSA TEKNISET EHDOT WARRANTEILLE, JOIDEN KOHDE-ETUUTENA ON VALUUTTAKURSSI Tämä Listalleottoesitteen perusosan täydennysosa ( Täydennysosa ) täydentää

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on BRENT BLEND CRUDE OIL futuuri Päättymispäivänä automaattisesti

Lisätiedot

UPM Kymmene CLN

UPM Kymmene CLN UPM Kymmene CLN 30.1.2014 UPM Kymmene Credit Linked Note, Market Recovery Danske Bankin liikkeeseenlaskema Credit Linked Note tarjoaa mahdollisuuden hyötyä UPM Kymmenen ja Danske Bankin luottoriskihinnoittelusta

Lisätiedot

COMMERZBANK AKTIENGESELLSCHAFT Frankfurt am Main. Tiivistelmä ja arvopaperiliite 8.5.2013. TURBO Warrantit Rajoittamattomat TURBO Warrantit

COMMERZBANK AKTIENGESELLSCHAFT Frankfurt am Main. Tiivistelmä ja arvopaperiliite 8.5.2013. TURBO Warrantit Rajoittamattomat TURBO Warrantit COMMERZBANK AKTIENGESELLSCHAFT Frankfurt am Main Tiivistelmä ja arvopaperiliite 8.5.2013 TURBO Warrantit Rajoittamattomat TURBO Warrantit Tämä asiakirja käsittää tiivistelmän (Tiivistelmä) ja arvopaperiliitteen

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin warrantteihin, joiden kohde-etuutena on EUR/USD valuuttakurssi

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin warrantteihin, joiden kohde-etuutena on EUR/USD valuuttakurssi SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin warrantteihin, joiden kohde-etuutena on EUR/USD valuuttakurssi Erä A: 1.000.000 ostowarranttia Toteutushinta: USD 1,30 Erä B:

Lisätiedot

WARRANTTIOHJELMA LISTALLEOTTOESITE LOPULLISET EHDOT

WARRANTTIOHJELMA LISTALLEOTTOESITE LOPULLISET EHDOT WARRANTTIOHJELMA LISTALLEOTTOESITE LOPULLISET EHDOT Lopulliset ehdot liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on Fortum Oyj:n osake Erä A: 500.000 Long Turboa Viimeinen

Lisätiedot

Suojaa ja tuottoa laskevilla markkinoilla. Johannes Ankelo Arvopaperi Aamuseminaari

Suojaa ja tuottoa laskevilla markkinoilla. Johannes Ankelo Arvopaperi Aamuseminaari Suojaa ja tuottoa laskevilla markkinoilla Commerzbank AG Saksan toiseksi suurin pankki Euroopan johtavia strukturoitujen tuotteiden liikkeellelaskijoita Yli 50 erilaista tuotetyyppiä listattuna Saksan

Lisätiedot

Tietoja osakeoptioista

Tietoja osakeoptioista Tietoja osakeoptioista Tämä esite sisältää yleisiä tietoja osakeoptioista, joilla voidaan käydä kauppaa Danske Bankin välityksellä. AN OTC TRANSACTION WITH DANSKE BANK AS COUNTERPARTY. ESITTELY Osakeoptioilla

Lisätiedot

RBS Warrantit NOKIA DAX. SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011

RBS Warrantit NOKIA DAX. SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011 RBS Warrantit DAX NOKIA SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011 RBS Warrantit Ensimmäiset warrantit Suomen markkinoille Kaksi kohde-etuutta kilpailukykyisillä ehdoilla ; DAX ja NOKIA Hyvät spreadit

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on EUR/USD valuuttakurssi

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on EUR/USD valuuttakurssi SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on EUR/USD valuuttakurssi Erä A: 2.000.000 Long Turboa Viimeinen kaupankäyntipäivä: 26.5.2006

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. The Royal Bank of Scotland plc (liikkeeseenlaskija, Issuer) Pääomaturvatut ja pääomaturvaamattomat velkakirjat (velkakirjat, Notes)

TIIVISTELMÄ. The Royal Bank of Scotland plc (liikkeeseenlaskija, Issuer) Pääomaturvatut ja pääomaturvaamattomat velkakirjat (velkakirjat, Notes) TIIVISTELMÄ The Royal Bank of Scotland plc (liikkeeseenlaskija, Issuer) Pääomaturvatut ja pääomaturvaamattomat velkakirjat (velkakirjat, Notes) Tämä tiivistelmä on luettava tämän esitteen (Prospectus)

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on EUR/USD valuuttakurssi

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on EUR/USD valuuttakurssi SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on EUR/USD valuuttakurssi Erä A: 2.000.000 Long Turboa Erä B: 2.000.000 Short Turboa Viimeinen

Lisätiedot

Liikkeeseenlaskija maksaa automaattisesti selvityssumman lopullisten ehtojen mukaisesti. Erääntymispäivä ja viimeinen

Liikkeeseenlaskija maksaa automaattisesti selvityssumman lopullisten ehtojen mukaisesti. Erääntymispäivä ja viimeinen DANSKE BANK A/S PÖRSSITIEDOTE Danske Bank A/S laskee liikkeeseen 16 minifutuurisertifikaattisarjaa 13.9.2016 Danske Bank A/S:llä on Irlannin keskuspankin 20.6.2016 hyväksymä warrantti- ja sertifikaattiohjelmaesite,

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on EUR/SEK valuuttakurssi

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on EUR/SEK valuuttakurssi SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on EUR/SEK valuuttakurssi Erä A: 2.000.000 Long Turboa Erä B: 2.000.000 Short Turboa Viimeinen

Lisätiedot

Stora Enso Autocall. Danske 08KR:

Stora Enso Autocall. Danske 08KR: Danske 08KR: Stora Enso Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030444757 Myynnissä:

Lisätiedot

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000050000 KORKOKAULURI XV Viiden

Lisätiedot

POHJOLA FORTUM AUTOCALL 11/2012 LAINAKOHTAISET EHDOT

POHJOLA FORTUM AUTOCALL 11/2012 LAINAKOHTAISET EHDOT POHJOLA FORTUM AUTOCALL 11/2012 LAINAKOHTAISET EHDOT Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Pohjola Pankki Oyj:n 28.5.2012 päivätyn ja julkaistun sekä 31.5.2012 ja 1.8.2012 täydennetyn joukkovelkakirjaohjelman

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen 5.000.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia myyntiwarrantteja, joiden kohde-etuutena on STORA ENSO OYJ:n osake Päättymispäivänä automaattisesti toteutettavat

Lisätiedot

DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 2014: OSAKEOBLIGAATIO KUPONKIPORTAAT

DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 2014: OSAKEOBLIGAATIO KUPONKIPORTAAT DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 2014: OSAKEOBLIGAATIO KUPONKIPORTAAT Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 29.11.2011 päivättyyn sekä 16.12.2011, 22.12.2011, 10.2.2012,

Lisätiedot

Wärtsilä Autocall 2 MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08Q0:

Wärtsilä Autocall 2 MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08Q0: MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08Q0: Wärtsilä Autocall 2 Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: DK0030449129 Merkintäaika: 29.7 16.8.2019 Olet ostamassa tuotetta, joka ei ole yksinkertainen

Lisätiedot

Liikkeeseenlaskija maksaa automaattisesti selvityssumman lopullisten ehtojen mukaisesti. Erääntymispäivä ja viimeinen

Liikkeeseenlaskija maksaa automaattisesti selvityssumman lopullisten ehtojen mukaisesti. Erääntymispäivä ja viimeinen DANSKE BANK A/S PÖRSSITIEDOTE Danske Bank A/S laskee liikkeeseen 22 turbowarranttisarjaa 22.4.2015 Danske Bank A/S:llä on Finanssivalvonnan 2.7.2014 hyväksymä warrantti- ja sertifikaattiohjelmaesite, jota

Lisätiedot

Liikkeeseenlaskijaa ja lainaa koskevat tiedot ilmenevät Ohjelmaesitteestä, viitatuista asiakirjoista ja näistä lainakohtaisista ehdoista.

Liikkeeseenlaskijaa ja lainaa koskevat tiedot ilmenevät Ohjelmaesitteestä, viitatuista asiakirjoista ja näistä lainakohtaisista ehdoista. SUOMEN HYPOTEEKKIYHDISTYKSEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA 1/2008 LAINAKOHTAISET EHDOT 1. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 17.11.2008 päivättyyn Ohjelmaesitteeseen sisältyvien Suomen

Lisätiedot

Tietoa hyödykeoptioista

Tietoa hyödykeoptioista Tietoa hyödykeoptioista Tämä esite sisältää tietoa Danske Bankin kautta tehtävistä hyödykeoptiosopimuksista. Hyödykkeet ovat jalostamattomia tuotteita tai puolijalosteita, joita tarvitaan lopputuotteiden

Lisätiedot

Warrantit. Vipuvaikutusta Tarjoava Vaihtoehto. Achieving more together

Warrantit. Vipuvaikutusta Tarjoava Vaihtoehto. Achieving more together Warrantit Vipuvaikutusta Tarjoava Vaihtoehto Achieving more together Warrantit Vipuvaikutusta Tarjoava Vaihtoehto Warrantit Warrantti on rahoitusinstrumentti, jonka kohdeetuutena on tietty osake tai osakeindeksi.

Lisätiedot

Warrantit - vipua salkkuun

Warrantit - vipua salkkuun Warrantit - vipua salkkuun Warrantti on option kaltainen arvopaperisoitu sijoitusinstrumentti, joka antaa sijoittajalle mahdollisuuden hyötyä kohde-etuuden arvon muutoksista. Esittely Warrantti on option

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

NORDEA BANK AB:N (PUBL) JA NORDEA PANKKI SUOMI OYJ:N WARRANTTI- JA SERTIFIKAATTIOHJELMA SARJAN 2 MARKKINAWARRANTTIEN LOPULLISET EHDOT

NORDEA BANK AB:N (PUBL) JA NORDEA PANKKI SUOMI OYJ:N WARRANTTI- JA SERTIFIKAATTIOHJELMA SARJAN 2 MARKKINAWARRANTTIEN LOPULLISET EHDOT Tämä on käännös alkuperäisestä ruotsinkielisestä tekstistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sovelletaan ruotsinkielisiä lopullisia ehtoja. NORDEA BANK AB:N (PUBL) JA NORDEA PANKKI SUOMI OYJ:N WARRANTTI-

Lisätiedot

Sampo Autocall 2. Danske Bank DDBO FEC2:

Sampo Autocall 2. Danske Bank DDBO FEC2: Danske Bank DDBO FEC2: Sampo Autocall 2 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030418835

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /...,

LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /..., EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 C(2016) 3356 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /..., luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä annetun

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 31.3.2017 L 87/411 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/588, annettu 14 päivänä heinäkuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU täydentämisestä osakkeita, talletustodistuksia

Lisätiedot

Warranttikohtaiset ehdot 11/2003

Warranttikohtaiset ehdot 11/2003 Warranttikohtaiset ehdot 11/2003 Nämä warranttikohtaiset ehdot ovat osa :n 28.5.2003 päivättyä ja sen warranttiohjelmaa koskevaa listalleottoesitettä. Tämän warrantin liikkeeseenlaskun ehdot sisältyvät

Lisätiedot

Nordea Securities Oyj

Nordea Securities Oyj Warranttikohtaiset ehdot 34/2003 Nordea Securities Nämä warranttikohtaiset ehdot ovat osa :n 28.5.2003 päivättyä ja sen warranttiohjelmaa koskevaa listalleottoesitettä. Tämän warrantin liikkeeseenlaskun

Lisätiedot

Sijoituskorin säännöt

Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio USA -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio USA -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika 14.2.2013-5.4.2013 Kohde-etuus

Lisätiedot

Tietoja valuuttaoptiosopimuksista

Tietoja valuuttaoptiosopimuksista Tietoja valuuttaoptiosopimuksista Tämä esite sisältää yleisiä tietoja Danske Bankin kautta tehtävistä valuuttaoptiosopimuksista. Valuuttaoptioilla voidaan käydä Danske Bankin kanssa kauppaa pörssin ulkopuolella

Lisätiedot

Sijoitusmahdollisuudet hyödykkeisiin johdannaisten avulla

Sijoitusmahdollisuudet hyödykkeisiin johdannaisten avulla Sijoitusmahdollisuudet hyödykkeisiin johdannaisten avulla Sisältö Commerzbank AG Kulta, Hopea, Öljy ja VIX Bull & Bear Mini Future BEST Mahdollisuudet ja riskit 1 Commerzbank AG Saksan toiseksi suurin

Lisätiedot

Warrantit. Kohteena: Nokia Oyj. Liikkeeseenlaskupäivä: 28 syyskuuta 2011

Warrantit. Kohteena: Nokia Oyj. Liikkeeseenlaskupäivä: 28 syyskuuta 2011 Warrantit Kohteena: Nokia Oyj Liikkeeseenlaskupäivä: 28 syyskuuta 2011 Lopulliset ehdot Warrantit Täydelliset tiedot Handelsbankenista ja tarjouksesta on saatavilla ainoastaan 23. maaliskuuta 2011 voimaan

Lisätiedot

Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla. Johannes Ankelo Equity Derivatives - Public Distribution

Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla. Johannes Ankelo Equity Derivatives - Public Distribution Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla Sisältö Commerzbank AG Markkinatakaajan rooli Vipuvaikutus Bull & Bear Mahdollisuudet ja riskit 1 Commerzbank AG Saksan toiseksi suurin pankki

Lisätiedot

sama kuin liikkeeseenlaskijan muilla vakuudettomilla sitoumuksilla Nordea Pankki Suomi Oyj:n Structured Products -yksikkö

sama kuin liikkeeseenlaskijan muilla vakuudettomilla sitoumuksilla Nordea Pankki Suomi Oyj:n Structured Products -yksikkö Lainakohtaiset ehdot Nordea Pankki Suomi Oyj 11/2003 Erillisjoukkovelkakirjalaina Nordea Pankki Suomi Oyj:n joukkovelkakirjaohjelman lainakohtaiset ehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Nordea

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2017 (OR. en) 8356/16 COR 1 EF 97 ECOFIN 330 DELACT 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

COMMERZBANK AKTIENGESELLSCHAFT Frankfurt am Main. Ohjelmaesitteeseen liittyvät tiivistelmä ja arvopaperiliite 10. kesäkuuta 2013

COMMERZBANK AKTIENGESELLSCHAFT Frankfurt am Main. Ohjelmaesitteeseen liittyvät tiivistelmä ja arvopaperiliite 10. kesäkuuta 2013 COMMERZBANK AKTIENGESELLSCHAFT Frankfurt am Main Ohjelmaesitteeseen liittyvät tiivistelmä ja arvopaperiliite 10. kesäkuuta 2013 Strukturoidut Sertifikaatit Tämä asiakirja käsittää tiivistelmän (Tiivistelmä)

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin warrantteihin, joiden kohde-etuutena on DAX indeksi

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin warrantteihin, joiden kohde-etuutena on DAX indeksi SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin warrantteihin, joiden kohde-etuutena on DAX indeksi Erä A: 1.000.000 ostowarranttia Toteutushinta: 3900 indeksipistettä Erä

Lisätiedot

Sijoitusesite. ELTEL AB liikkeeseenlaskija yhtiötunnus 556728-6652, kotipaikka: Tukholma, Ruotsi www.eltelgroup.com

Sijoitusesite. ELTEL AB liikkeeseenlaskija yhtiötunnus 556728-6652, kotipaikka: Tukholma, Ruotsi www.eltelgroup.com 1 (5) Sijoitusesite ELTEL AB liikkeeseenlaskija yhtiötunnus 556728-6652, kotipaikka: Tukholma, Ruotsi www.eltelgroup.com YRITYSTODISTUSOHJELMA 100 MILJOONAA EUROA Sopimus yritystodistusten liikkeeseenlaskemisesta

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 2 Termiini- ja futuurihintojen määräytyminen

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 2 Termiini- ja futuurihintojen määräytyminen Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola luento 2 ermiini- ja futuurihintojen määräytyminen 1. ermiinien hinnoittelusta Esimerkki 1 Olkoon kullan spot -hinta $ 300 unssilta, riskitön korko 5 % vuodessa

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT NOIN 1,83 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA

Lisätiedot

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN. DANSKE BANK RAHASTO-OBLIGAATIO 1400: Kehittyvä Korko III Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 29.11.2011 päivättyyn sekä 16.12.2011, 22.12.2011 ja 10.2.2012

Lisätiedot

Sampo Autocall. Danske Bank DDBO FE64:

Sampo Autocall. Danske Bank DDBO FE64: Danske Bank DDBO FE64: Sampo Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1577777938 Sampo Autocall Sampo

Lisätiedot

Valmetin tie eteenpäin

Valmetin tie eteenpäin Valmetin tie eteenpäin 31. heinäkuuta 2014 Pasi Laine, toimitusjohtaja Agenda 1 2 Valmetin tie eteenpäin Taloudelliset tavoitteet 2 July 31, 2014 Valmet Valmetin tie eteenpäin: strategia uudelleenhyväksytty

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 343/48 22.12.2017 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/2417, annettu 17 päivänä marraskuuta 2017, rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on BRENT BLEND CRUDE OIL -futuuri

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on BRENT BLEND CRUDE OIL -futuuri SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on BRENT BLEND CRUDE OIL -futuuri Erä A: 2.000.000 Long Turboa Erä B: 2.000.000 Short Turboa

Lisätiedot

JOHDANTO JA VAROITUKSET

JOHDANTO JA VAROITUKSET TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat sääntelyn edellyttämistä tiedoista, joita kutsutaan nimellä Osatekijät. Nämä osatekijät on numeroitu jaksoittain A E (A.1 E.7). Tämä Tiivistelmä sisältää kaikki ne Osatekijät,

Lisätiedot

OKON KORKO 12 VI/2004 LAINAKOHTAISET EHDOT

OKON KORKO 12 VI/2004 LAINAKOHTAISET EHDOT OKON KORKO 12 VI/2004 LAINAKOHTAISET EHDOT Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Op-joukkovelkakirjaohjelman 6.5.2004 listalleottoesitteen yleisten ehtojen kanssa tämän lainan ehdot. Yleisiä ehtoja

Lisätiedot

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Laki verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 14 b ja 17 b :n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 14 b laissa

Lisätiedot

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN. DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1031: OSAKEOBLIGAATIO USA II Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 29.11.2011 päivättyyn sekä 16.12.2011 ja 22.12.2011 täydennettyyn

Lisätiedot

VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017

VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017 VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017 I (I) SISÄLLYSLUETTELO 1 VINCIT GROUP -KONSERNIN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017... 1 2 KANNUSTINJÄRJESTELMÄN PERUSTEET JA LAAJUUS... 1 3 OSAKKEIDEN ILMOITTAMINEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄN

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori

Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 21.12.2012

Lisätiedot

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN. SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1600: KORKOKAULURI VI Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 30.11.2010 päivättyyn ja 18.2.2011, 12.5.2011, 20.5.2011 ja 10.8.2011

Lisätiedot

Warrantit. Kohteena: Nokia Oyj. Liikkeeseenlaskupäivä: 26 toukokuuta 2011

Warrantit. Kohteena: Nokia Oyj. Liikkeeseenlaskupäivä: 26 toukokuuta 2011 Warrantit Kohteena: Nokia Oyj Liikkeeseenlaskupäivä: 26 toukokuuta 2011 Lopulliset ehdot Warrantit Täydelliset tiedot Handelsbankenista ja tarjouksesta on saatavilla ainoastaan 23. maaliskuuta 2011 voimaan

Lisätiedot

Outokumpu Autocall. Danske Bank DDBO FE7C:

Outokumpu Autocall. Danske Bank DDBO FE7C: Danske Bank DDBO FE7C: Outokumpu Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1629684595 Outokumpu Autocall

Lisätiedot

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN. DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1045: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI IV Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 28.6.2012 päivättyyn sekä 8.8.2012 ja 5.11.2012 täydennettyyn

Lisätiedot

Warrantit. Potkua sijoitussalkkuun

Warrantit. Potkua sijoitussalkkuun Warrantit Potkua sijoitussalkkuun Markkinointimateriaali 3/2019 Warrantit Warrantit antavat mahdollisuuden sijoittaa osakkeisiin ja osakeindekseihin korkealla riskillä, mutta suurella tuottopotentiaalilla.

Lisätiedot

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN. SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1603: KORKOKAULURI IX Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 29.11.2011 päivättyyn sekä 16.12.2011, 22.12.2011 ja 10.2.2012 täydennettyyn

Lisätiedot

ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2

ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2 Danske Bank DDBO 2030: ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2 Myynnissä 31.10.2014 asti Laina-aika: 6.11.2014-20.11.2019 Etelä-Eurooppa Struktuurilaina 2 Etelä-Euroopassa on nähtävissä taloustilanteen kohenemisen

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on STORA ENSO OYJ:n osake

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on STORA ENSO OYJ:n osake SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin Turboihin, joiden kohde-etuutena on STORA ENSO OYJ:n osake Erä A: 2.000.000 Long Turboa Erä B: 2.000.000 Short Turboa Viimeinen

Lisätiedot

SANOMA OYJ Y-tunnus 15243611 Internet-osoite: sanoma.com

SANOMA OYJ Y-tunnus 15243611 Internet-osoite: sanoma.com SIJOITUSESITE SANOMA OYJ Y-tunnus 15243611 Internet-osoite: sanoma.com YRITYSTODISTUSOHJELMA 800.000.000 EUROA Sopimus yritystodistusten liikkeeseenlaskemisesta on allekirjoitettu 8.9.2003 ja sitä viimeksi

Lisätiedot

Lisätuottoa Bull- ja Bear-sertifikaateilla

Lisätuottoa Bull- ja Bear-sertifikaateilla Lisätuottoa Bull- ja Bear-sertifikaateilla Sisältö Commerzbank AG Bull & Bear perusteet Sertikaatin komponentit Esimerkkejä Vertailua muihin tuotteisiin Suojamekanismi Mahdollisuudet ja riskit 1 Commerzbank

Lisätiedot

Nokian Renkaat Autocall

Nokian Renkaat Autocall Danske Bank DDBO FED1: Nokian Renkaat Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030422431

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen 10 000 000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia myyntiwarrantteja, joiden kohde-etuutena on NOKIA OYJ:n osake Päättymispäivänä automaattisesti toteutettavat

Lisätiedot

Tietoa joukkovelkakirjalainafutuureista, -termiineistä ja -optioista

Tietoa joukkovelkakirjalainafutuureista, -termiineistä ja -optioista Tietoa joukkovelkakirjalainafutuureista, -termiineistä ja -optioista Tämä esite sisältää yleisiä tietoja joukkovelkakirjalainafutuureista, -termiineistä ja j-optioista sekä niiden käyttämisestä. Lisäksi

Lisätiedot

Ohjeen jakson määräykset hankintojen määristä ovat väljempiä kuin asetuksen turvasatamalle asettamat enimmäisrajat.

Ohjeen jakson määräykset hankintojen määristä ovat väljempiä kuin asetuksen turvasatamalle asettamat enimmäisrajat. 1(5) OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA JA LUOVUTUS 1 Ohjeen tarkoitus ja soveltamisala 1.1 Tämä ohje täydentää omien osakkeiden hankintaa koskevia :n (Pörssi) sääntöjen luvun 2.4.1 ja sääntökohtien 2.3.5.9 2.3.5.12

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. A.2 Suostumus ohjelmaesitte en käyttöön

TIIVISTELMÄ. A.2 Suostumus ohjelmaesitte en käyttöön TIIVISTELMÄ Tiivistelmät koostuvat sääntelyn edellyttämistä tiedoista, joita kutsutaan nimellä Osatekijät. Nämä osatekijät on numeroitu jaksoittain A E (A.1 E.7). Tämä Tiivistelmä sisältää kaikki ne Osatekijät,

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin warrantteihin, joiden kohde-etuutena on NOKIA OYJ:n osake

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin warrantteihin, joiden kohde-etuutena on NOKIA OYJ:n osake SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen Suomessa liikkeeseen laskettaviin warrantteihin, joiden kohde-etuutena on NOKIA OYJ:n osake Erä A: 5.000.000 ostowarranttia Erä B: 5.000.000 ostowarranttia Viimeinen

Lisätiedot

MARKKINOINTIMATERIAALI Tammikuu Warrantit Potkua sijoitusportfolioosi

MARKKINOINTIMATERIAALI Tammikuu Warrantit Potkua sijoitusportfolioosi MARKKINOINTIMATERIAALI Tammikuu 2017 Warrantit Potkua sijoitusportfolioosi Warrantit Warrantit antavat mahdollisuuden sijoittaa osakkeisiin ja osakeindekseihin. Tuottoa voi saada sekä nousuettä laskumarkkinassa.

Lisätiedot

Nordea Autocall. Danske Bank DDBO FE92:

Nordea Autocall. Danske Bank DDBO FE92: Danske Bank DDBO FE92: Nordea Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1695274313 Nordea Autocall

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 28.11.2017 L 312/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/2194, annettu 14 päivänä elokuuta 2017, rahoitusvälineiden markkinoista

Lisätiedot

Nokia Autocall 2. Danske Bank DDBO FE49:

Nokia Autocall 2. Danske Bank DDBO FE49: Danske Bank DDBO FE49: Nokia Autocall 2 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1531143748 Päivitetty 7.12.2016

Lisätiedot

OKON KERTYVÄ KORKO V/2005 LAINAKOHTAISET EHDOT

OKON KERTYVÄ KORKO V/2005 LAINAKOHTAISET EHDOT OKON KERTYVÄ KORKO V/2005 LAINAKOHTAISET EHDOT Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä :n 24.5.2005 päivätyn ja 6.9.2005 päivitetyn joukkovelkakirjaohjelman (Ohjelmaesite) Yleisten lainaehtojen kanssa

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Credit Suisse AG:n rekisteröity pääkonttori on Sveitsissä osoitteessa Paradeplatz 8, CH-8001, Zürich.

TIIVISTELMÄ. Credit Suisse AG:n rekisteröity pääkonttori on Sveitsissä osoitteessa Paradeplatz 8, CH-8001, Zürich. TIIVISTELMÄ Tämä tiivistelmä on luettava tämän ohjelmaesitteen johdantona. Ohjelmaesitteessä tarkoitettuihin arvopapereihin liittyvää sijoituspäätöstä tehtäessä on otettava huomioon ohjelmaesite kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Societe Generale Autocall

Societe Generale Autocall Danske Bank DDBO FEB8: Societe Generale Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030417274

Lisätiedot

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN. SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 28.6.2012 päivättyyn sekä 8.8.2012 ja 5.11.2012 täydennettyyn ohjelmaesitteeseen

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 2/2014 Osaketalletus 2/2014 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

Daimler Autocall. Danske Bank DDBO FE85:

Daimler Autocall. Danske Bank DDBO FE85: Danske Bank DDBO FE85: Daimler Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1668031872 Daimler Autocall

Lisätiedot

Euroopan pankkiviranomaisen ohjeet. suurituloisia koskevasta tietojen keruusta EBA/GL/2012/5

Euroopan pankkiviranomaisen ohjeet. suurituloisia koskevasta tietojen keruusta EBA/GL/2012/5 Euroopan pankkiviranomaisen ohjeet suurituloisia koskevasta tietojen keruusta EBA/GL/2012/5 Lontoo 27.7.2012 Ohjeiden velvoittavuus 1. Tämän asiakirjan ohjeet on annettu Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan

Lisätiedot

Pankkiunionin pilarit ja julkisen talouden sekä finanssisektorin vakaus katsaus lainsäädäntöön

Pankkiunionin pilarit ja julkisen talouden sekä finanssisektorin vakaus katsaus lainsäädäntöön Pankkiunionin pilarit ja julkisen talouden sekä finanssisektorin vakaus katsaus lainsäädäntöön S I R P A P I E T I K Ä I N E N E U R O P A R L A M E N T A A R I K K O 2 0 1 4 Single rule book Pankkiunioni

Lisätiedot