VALTUUSTOALOITE KESKUSTA-ALUEEN YLEISKAAVOITUKSESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALTUUSTOALOITE KESKUSTA-ALUEEN YLEISKAAVOITUKSESTA"

Transkriptio

1 Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto VALTUUSTOALOITE KESKUSTA-ALUEEN YLEISKAAVOITUKSESTA 130/ /2015 Kaupunginvaltuusto Puheenjohtaja totesi, että Oriveden Kokoomuksen valtuustoryhmä on jät tänyt valtuustoaloitteen keskusta-alueen yleiskaavoituksesta. Aloite kuuluu seuraavasti: "Oriveden kaupunginvaltuustolle Orivedellä on keskustan yleiskaavoituksen uudistaminen ollut suun ni tel missa ja vireillä useiden vuosien ajan. Hanke ei ole edennyt pääasiassa re surs sipu lan vuoksi. Kaupungin kehittäminen vaatii kuitenkin ennakoivaa ja kehittyvää maankäy tön suunnittelua. Tarvitaan selkeitä näkemyksiä ja aluevarauksia yri tystoi min nan, asumisen, liikenteen ja julkisten palvelujen tarpeille. Tulevaisuuden näköalattomuus osaltaan passivoi elinkeinoelämän ke hit tymis tä. Se osaltaan vaikuttaa negatiivisesti myös asukasluvun kehitykseen. Suunnittelu on edellytys kasvulle ja siksi kaupungin kaavoitusresursseja on kes kus tan yleiskaavoituksen osalta vahvistettava ostopalveluilla ja mää rä raha varattava ensivuoden ta lous ar vi oon. Tässä yhteydessä tulee myös tar kastel la mahdollisuutta pidempiaikaisen puitesopimuksen kil pai lut ta mi seen maan käy tön ja kaavoituksen osalta. Edellä esitetyistä syistä me allekirjoittaneet esitämme, että kau pun ginhal li tus ja -valtuusto ottaa keskusta-alueen yleiskaavoituksen vuoden 2016 toi min ta suun ni tel maan ja huolehtii sen aloittamisesta heti vuoden 2016 alussa. Orivedellä 7. syyskuuta 2015 Kokoomuksen valtuustoryhmä Sini Kahilaniemi Jussi Ketola

2 Antti Nieminen Sari Laine-Aho Jere Ojanen Kimmo Vihusaari Jussi Viljanen Juha Haikka Kaarina Jokinen" Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Puheenjohtaja otti valtuustoaloitteen vastaan ja totesi, että aloite lähetetään kau pun gin hal li tuk sel le valmisteltavaksi. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus toimittaa aloitteen joh toryh mäl le valmisteluun niin, että asia käsitellään talousarvion 2016 val mis telun yhteydessä. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus ehdottaa, että kau pun ginval tuus to (kokouksessa tehty korjaus) päättää aloitteen johdosta seuraavaa: 1. Keskustaajaman osa-yleiskaava sisältyy valtuuston hyväksymään kaa voitus oh jel maan, siten että aloitus on vuonna Aloituspäätös, jossa lin jataan osa-yleiskaavahankkeen eteneminen ja tarvittava resurssointi, tuodaan erik seen kaupunginhallituksen päätettäväksi kesäkuun 2016 loppuun mennes sä. 2. toteaa, että valtuustoaloitteen käsittely on kesken. Kaupunginhallitus on käsitellyt Oriveden keskustaajaman osayleiskaavaa 2040 erillisenä asiana seuraavasti: Kaupunginhallitus : Keskustaajaman osayleiskaava sisältyy kaupunginvaltuuston talousarvion

3 yh tey des sä hyväksymään ohjeelliseen kaavoitusohjelmaan siten, että hankkeen aloitus on merkitty vuodelle Hankkeesta on laadittu ympäristöpalveluissa alustava luonnos osallistumisja arviointisuunnitelmaksi. Sen mukaan suunnittelualue käsittäisi noin 4000 ha ja alueen väestömäärä olisi noin 6350 asukasta. Suunnittelualue käsittäisi aiempaa yleiskaavaa huomattavasti laajemman alu een ulottuen länsi-itäsuunnassa Orituvan ympäristöstä Nihuanjärvelle ja poh jois-ete lä suun nas sa Onnistaipaleelta Yliskylään. Laadittava yleiskaava korvaisi osan aiemmin laaditusta Iso-Teerijärven osayleis kaa vas ta. Keskustaajaman asemakaava-alueet tulevat jäämään suun nitte lu alu een sisälle. Yleiskaava ei kuitenkaan ole asemakaavaalueella voimassa muutoin kuin asemakaavan muuttamista koskevan ohjauk sen osalta. Liitteenä on osallistumis- ja arviointisuunnitelman alustava luonnos liit teineen. Kaupunginhallitus päätti: - Käynnistää Keskustaajaman osayleiskaavan 2040 laadinnan OAS:n liittees sä likimäärin rajatulle alueelle, joka rajaus tarkentuu suunnittelun ede tes sä. - perustaa hanketta varten yleiskaavatoimikunnan, joka ohjaa hankkeen val mis te lua. - antaa ympäristöpalveluiden tehtäväksi valmistella osallistumis- ja arvioin ti suun ni tel maa yhdessä perustettavan kaupunginviraston sisäisen työ ryh män kanssa ja yleiskaavatoimikunnan ohjauksessa. - Kaupunginhallitus nimeää yleiskaavatoimikunnan jäsenet myöhemmin. Kaupunginhallitus : Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Sen teh tä vänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työ paikko jen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen se kä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaavoituksella ratkaistaan ta voi tel lun kehityksen periaatteet, ja yleiskaava ohjaa alueen asemakaavojen laa ti mis ta. Yleiskaava on joustava kaavamuoto. Se voi olla luonteeltaan hyvinkin strate gi nen ja yleispiirteinen lähestyen maakuntakaavan esittämistapaa. Toi saalta yleiskaava voidaan laatia tarkaksi suoraan rakentamista ohjaavaksi. Kaupunginhallitus päätti: -määritellä yleiskaavatoimikunnan jäsenmäärän ja nimeää jäsenet ja va ra jä-

4 se net päättyvälle toimikaudelle, -valita yleiskaavatoimikunnalle puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, -määrätä yleiskaavatoimikunnan esittelijäksi kaupunginjohtajan, -määrätä yleiskaavatoimikunnan pöytäkirjanpitäjäksi ympäristölauta- kunnan sihteerinä toimivan toimistosihteerin, -että yleiskaavatoimikunnan tehtävänä on osallistumis- ja ar vioin ti suun ni telman valmistelun ohjaus, valmistella yleiskaavan tavoitteet sekä tark kuus taso (strateginen, yleispiirteinen / tarkka ja yksityiskohtainen) ja tehdä edel lä mainituista asioista esitys kaupunginhallitukselle, -valtuuttaa yleiskaavatoimikunnan käyttämään ulkopuolista asian tun ti ja konsult tia ja tehdä tätä koskeva esitys (konsulttityön rooli ja laajuus hank keessa) kaupunginhallitukselle, -todeta, että yleiskaavatoimikunnalla on oikeus kutsua kokouksiin asian tunti joik si kaupungin viranhaltijoita tai ulkopuolisia asiantuntijoita. Pysyvänä asian tun ti ja na yleiskaavatoimikuntaan nimetään maankäyttöinsinööri ja maan käyt tö tek nik ko. Kaupunginhallitus päätti valita yleiskaavatoimikuntaan seuraavat jäsenet päättyvälle toimikaudelle: Varsinainen jäsen/varajäsen pj. Antti Nieminen / Kaarina Jokinen vpj. Markku Kallio / Jussi Järvinen Marjo Mäkinen-Aakula / Kalle Uotila Yleiskaavatoimikunnan esittelijänä toimii kaupunginjohtaja ja pöy tä kir janpi tä jä nä ympäristölautakunnan sihteerinä toimiva toimistosihteeri. Pysyviksi asiantuntijoiksi yleiskaavatoimikuntaan nimettiin maan käyt tö in sinöö ri ja maankäyttöteknikko. Yleiskaavatoimikunta on kokoontunut tähän mennessä kolme kertaa. Yleiskaavaprosessin etenemistä ja linjauksia käsitellään kau pun gin hal li tuksen kokouksessa Todetaan, että aloitteessa esitetty yleiskaavahanke on käynnissä ja ete ne mässä. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus ehdottaa, että kau pun ginval tuus to päättää valtuustoaloitteen johdosta seuraavaa: 1. merkitsee tiedoksi edellä mainitun selvityksen aloitteen johdosta. 2. toteaa, että valtuustoaloite on loppuun käsitelty.

5 Kaupunginvaltuusto

LIITE KHALL LIITE KVALT VUODEN 2016 LOPUSSA VIREILLÄ OLEVAT VALTUUSTOALOITTEET SEKÄ NIIDEN JOHDOSTA SUORITETUISTA TOIMENPITEET

LIITE KHALL LIITE KVALT VUODEN 2016 LOPUSSA VIREILLÄ OLEVAT VALTUUSTOALOITTEET SEKÄ NIIDEN JOHDOSTA SUORITETUISTA TOIMENPITEET 1 LIITE KHALL 27.3.2017 LIITE KVALT VUODEN 2016 LOPUSSA VIREILLÄ OLEVAT VALTUUSTOALOITTEET SEKÄ NIIDEN JOHDOSTA SUORITETUISTA TOIMENPITEET 1. 28.10.2013 22 valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite Valtuustoaloite

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kaavatoimikunta AIKA 08.03.2016 kello 16:00-16:55 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Valittava henkilö tulisi toimimaan tulospalkattuna todellisten tulosten aikaan saa mi sen motivoimiseksi. Tehtävään määrätään pohjapalkka, jonka li-

Valittava henkilö tulisi toimimaan tulospalkattuna todellisten tulosten aikaan saa mi sen motivoimiseksi. Tehtävään määrätään pohjapalkka, jonka li- Kaupunginvaltuusto 28 07.04.2015 Kaupunginhallitus 137 27.04.2015 Kaupunginhallitus 35 08.02.2016 Kaupunginhallitus 44 22.02.2016 Kaupunginhallitus 14 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 13 20.02.2017 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Kaavatoimikunta AIKA 07.03.2019 kello 18:00-19:40 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla. Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 12/2017 130 Tarkastuslautakunta 13.12.2017 Aika 13.12.2017 klo 16:03-19:05 Paikka Läsnä Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316 3. krs. Luettelon mukaan

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys Kaupunginvaltuusto 106 07.12.2015 Kaupunginhallitus 302 14.12.2015 Vapaa-aikalautakunta 26 04.04.2017 Kaupunginhallitus 91 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 34 08.05.2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1. Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1. Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 Tarkastuslautakunta 11.09.2014 Aika 11.09.2014 klo 13:00-16:50 Paikka Kaupungintalo, Kokoushuone Petäjä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 19.09.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 38 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Valtuutettu Hannu Raittolan ym. valtuustoaloite Manner-Naantalin osayleiskaavan käsittelystä

Valtuutettu Hannu Raittolan ym. valtuustoaloite Manner-Naantalin osayleiskaavan käsittelystä Kaupunginvaltuusto 61 21.09.2015 Kaupunginhallitus 339 28.09.2015 Kaupunginhallitus 402 28.11.2016 Valtuutettu Hannu Raittolan ym. valtuustoaloite Manner-Naantalin osayleiskaavan käsittelystä 567/00.07.01/2015

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

Pöytäkirja 15/ (10)

Pöytäkirja 15/ (10) Pöytäkirja 15/2016 1 (10) Am mat ti korkea kou lu Oy, hallitus 15.11.2016 Aika 15.11.2016 klo 10:30-12:00 Paikka Videokokous: Kotkassa rehtorin työhuone B1014 Kouvolassa neuvotteluhuone 150 Mikkelissä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Tarkastuslautakunta 11.05.2017 Aika 11.05.2017 klo 13:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 44 Kokouksen järjestäytyminen 4 45 Juuan Vuokratalot Oy:n toiminta vuonna 2015 5 46 Arviointikertomuksen 2015 valmisteluun liittyvä 6

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 06.04.2018 klo 08:30-12:00 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2018 SIVU 8/2018. AIKA Keskiviikko klo

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2018 SIVU 8/2018. AIKA Keskiviikko klo KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2018 SIVU 8/2018 AIKA Keskiviikko 12.9.2018 klo 18.00 18.40 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 LÄSNÄ Aakula Kari Musturi Timo Haikka Juha Mäkinen Kirsi Hakonen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3. 2 Saatavan poistaminen 5. 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös 6

Sisällysluettelo. 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3. 2 Saatavan poistaminen 5. 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös 6 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 Rakennuslautakunta 10.02.2016 Sisällysluettelo Sivu 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3 2 Saatavan poistaminen 5 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2018 kello 16:15-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26 Suonenjoen kaupunki Kokouspöytäkirja 2/2019 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokousaika Torstai 28.03.2019 klo 14:00-15:26 Kokouspaikka Kaupungin tekninen toimisto, Sairaalapolku 3, neuvotteluhuone Luettelo käsitellyistä

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma Elinvoimalautakunta 27 13.09.2017 Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma 228/10.02.04/2017 Elvoltk 13.09.2017 27 Asian aiemmat käsittelyt:

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet

Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet Tarkastuslautakunta 24 05.05.2015 2013-2016 Kaupunginhallitus 194 01.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.10.2015 Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Suomi 100 Naantalissa -toimikunnan perustaminen 3. 2 Ilmoitusasiat 5

Sisällysluettelo. 1 Suomi 100 Naantalissa -toimikunnan perustaminen 3. 2 Ilmoitusasiat 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 Kulttuurilautakunta 27.01.2016 Sisällysluettelo Sivu 1 Suomi 100 Naantalissa -toimikunnan perustaminen 3 2 Ilmoitusasiat 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 2

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KESKUSTIEN LÄNSIPUOLISELLA ALUEELLA

ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KESKUSTIEN LÄNSIPUOLISELLA ALUEELLA Kaupunginhallitus 354 12.11.2012 Ympäristölautakunta 38 19.03.2013 Kaupunginhallitus 107 25.03.2013 Ympäristölautakunta 131 22.10.2013 Tekninen lautakunta 126 12.11.2013 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KESKUSTIEN

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/ Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/ Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 29.06.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 28 Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.11.2017 Sisällysluettelo Sivu 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 41 Kaupunginvaltuusto AIKA 03.04.2017 klo 18:00-18:34 PAIKKA Kaupunginvaltuuston istuntosali, kaupungintalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Valtuustoaloite ranta- ja hajarakentamisen maapoliittisesta ohjelmasta

Kaupunginhallitus Valtuustoaloite ranta- ja hajarakentamisen maapoliittisesta ohjelmasta Kaupunginhallitus 281 19.11.2018 Valtuustoaloite ranta- ja hajarakentamisen maapoliittisesta ohjelmasta Kaupunginvaltuusto 28.10.2013 110 Kaupunginvaltuuston esityslistalla olleiden asioiden tultua käsitellyksi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 Keskusvaalilautakunta 12.04.2019 Sisällysluettelo Sivu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 10 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 Keskusvaalilautakunta 24.05.2019 Sisällysluettelo Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä

Lisätiedot

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013.

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013. Tekninen lautakunta 47 03.04.2013 Kaupunginhallitus 147 15.04.2013 Tekninen lautakunta 74 19.06.2013 Kaupunginhallitus 231 24.06.2013 Tekninen lautakunta 104 25.09.2013 Kaupunginhallitus 321 07.10.2013

Lisätiedot

Viitasaaren kaupunginhallitus Viitasaaren keskustan osayleiskaava/ kaavaluonnos 265/501/2017

Viitasaaren kaupunginhallitus Viitasaaren keskustan osayleiskaava/ kaavaluonnos 265/501/2017 Viitasaaren kaupunginhallitus 236 02.10.2017 Viitasaaren keskustan osayleiskaava/ kaavaluonnos 265/501/2017 Viitasaaren kaupunginhallitus 02.10.2017 236 Viitasaaren keskusta-alueen voimassa olevan osayleiskaavan

Lisätiedot

Terveyskeskus Perhekeskus kokoustila Koski, Mikkolantie Ylöjärvi

Terveyskeskus Perhekeskus kokoustila Koski, Mikkolantie Ylöjärvi Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 Mielenterveysneuvosto 07.11.2017 Aika 17:00-18:59 Paikka Terveyskeskus Perhekeskus kokoustila Koski, Mikkolantie 10 33470 Ylöjärvi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1 KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1 Kaupunginhallitus Aika 13.06.2017 klo 17:30-17:40 Paikka Kaupungintalo kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 206 Valtuuston puheenjohtajiston

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20 Pöytäkirja 1/2017 1 (5) Nuorisolautakunta Aika 31.01.2017 klo 17:00-18:26 Paikka Kunnanvirasto, tukirakennus, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINVALTUUSTO Raahen kaupungin viestintäsuunnitelma/-ohjeistus

KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINVALTUUSTO Raahen kaupungin viestintäsuunnitelma/-ohjeistus KAUPUNGINHALLITUS 362 19.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 62 06.02.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO 26 27.02.2017 Raahen kaupungin viestintäsuunnitelma/-ohjeistus 1466/07.0702.070201/2016 KH 362 Raahen kaupungilla ei

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Lapin liiton kuntataloustyöryhmä 25.04.2016 AIKA 25.04.2016 klo 10:00-11:35 PAIKKA Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot